
Helsingin kaupungin sivuilla ilmoitetaan lastensuojelun neuvonnaksi sunnuntaisin lastensuojelun päivystysnumeron:
0206 96006.
Kuitenkin numerossa vastaavat ilmoittavat, ettei se anna neuvontaa ja lisäksi vielä haukutaan neuvoa pyytävä soittaja ja kerrotaan, että neuvot antaa jokin toinen taho ilmoittamatta mikä taho antaa neuvoa. Soittaja syyllistetään soittamisesta, koska linja onkin vain tärkeille ihmisille ilmoittamatta keitä nämä tärkeät ihmiset ovat.
Lastensuojelun neuvonta netissä linkki:
http://www.hel.fi/www/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/hallinto/palvelut/palvelukuvaus?id=4139
Neuvomisen sijaan päivystävä sosiaalityöntekijä Ritva Larsson päättikin haukkua neuvoa pyytävää vanhempaa: "Sinulla on kasvattajakyvyt heikoilla," ja lyö luurin korvaan vielä tämän jälkeen vanhemmalle painottaakseen sitä kuinka hän on se tärkeä ja viisas ja vanhempi on se huono. Puhelu ei ollut kuin hyvin lyhyt ja ei varmasti aiheuttanut päivystyksessä sellaista ruuhkaa, että joku olisi kärsinyt puhelun takia ja oikeuttanut tällaiseen käytökseen.
Helsingin sosiaalipäivystys lopettaa puheluja ilmoittaen etteivät asiakkaat täytä vakavuusastetta ja jättävät neuvoa tarvitsevat neuvoja vaille.
Huolestunut äiti soittaa päivystyspuhelimeen kuunneltuaan ensin useita haukkumispuheluja lapsen isältä. Lapsen tapaamisten loppumisajan kanssa oli ollut sekaannusta ja isä annettua kahta päättymisaikaa ja äiti oli pitänyt kiinni viimeisimmästä olettaen sen päättymisajaksi. Isä oli ottanut tapansa mukaisesti sekaannuksen tunteidensäätelyvaikeuksiensa takia rankasti ja alkanut syyllistämään äitiä samaan aikaan kun korotti itseään täydelliseksi narsismissaan vieraannuttajana lapsen kuullen jopa, vaikka itse oli ollut omalla toiminnallaan tuon sekaannuksen yksi osatekijä. Isällä on aina ollut asenne, että äiti on syypää kaikkiin ongelmiin ja hän toitottaa tätä lapselle ja isä on itse mielestään hän joka toimii mallikkaasti ja isä tuo tätä aina esille. Lapsi on tällaisen isän yksinhuollossa, sillä Helsingin lastensuojelu pyysi mitään tutkimatta koskaan huollon siirtoa yksin isälle vs. sos. Laura Laineen toimesta. Laine nähtävästi kokee tällaiset valtaotteet itselleen tutuiksi ja pitää niitä lapsiemme edun mukaisina.
Lapsi ei tahtonut lähteä äidiltään, vaan toivoi lisäaikaa. Tämä ei käynyt kiukkuiselle isälle, joka oli vihainen äidille siitä, että oli ollut sekaannus ja näin isä tahtoi käyttää äitiä syyllistyksen kohteena ja rankaista lasta ja äitiä näin eväämällä lapselta toiveensa toteutuminen. Isä on mielestään joustava. Isää ei kiinnosta lapsen toiveet ja tarpeet. Lapsi tahtoo kuolla ja kuulee ääniä joita pelkää isän huoltoon jouduttuaan. Oireet ovat syntyneet olosuhteista, joihin lastensuojelumme asetti lapsen vs. sos. Laura Laineen toimesta.
Äiti koettaa saadaa lapsen lähteämään uimarannalta, mutta lapsi juoksee veteen. Hän ei tahtoisi lähteä äidiltään ja lopettaa hauskan pitoa. Isä ei ollut tehnyt mitään lapsen kanssa aiemmin viikolla ja lapsi oli kuluttanut aikansa katsoen käännykästään videoita ja äiti oli tehnyt vaikka mitä vuorokauden aikana ja oli vuorostaan rakentamassa hiekkalinnaa lapsen kanssa rannalla ja kantamassa kilpaa vettä vallihautaan.
Äidin on vaikea keksiä mitä tekisi, sillä isän tunnevamma on jo tarttunut äitiin ja äidin ratkaisukeskeinen ajattelu on yksin hänen vastuullaan, sillä isästä ei ole kasvatuskumppaniksi. Äitiä harmittaa isän tunnevoittoinen käytös ja isän tunteet tarttuvat äitiin. Isä vain riehuu äidille ja tämä sotkee äidin ajattelua, kun aivoissa ei jää tilaa muulle. Isä häiritsee siis äidin vanhemmuutta tukemisen sijaan. Äiti ei halua tuottaa isälle pettymystä, sillä vastine isältä on aina näissä tilanteissa kosto ja viha, mutta on vaikeaa toimia, jos joku haukkuu koko ajan ja riehuu ja soittelee rannalle näitä puheluja. Isä ei halua yhteistyötä ja siksi tekee tätä toimintaa. Isä tahtoo näin osoittaa äidin huonoksi. Äiti ei kuitenkaan voi tilanteessa, jossa on jo tapahtunut sekaannus, mitenkään sitä saada tapahtumattomaksi, joten miten saadaan sekopäiset syyllistäjäkasvatuskumppanit rauhoittumaan, varsinkin kun syyllistäminen on ollut heidän aseensa aina?
Vieraannutajathan syyllistävät toista vanhempaa, käyttävät tätä aseenaan, ovat vihaisia uhreja ja kaikki muut jäävät heidän narsistisen fallisuuden alle tarpeissaan. Äiti ei myöskään tahdo tuottaa lapselle pettymystä, sillä vastine näissä voi olla mitä vain maan ja taivaan välillä ottaen huomioon lapsen henkisen terveyden tilanteen ja äiti tahtoisi vahventaa lapsella positiivisia kokemuksia ja vastata lapsen toiveisiin, mutta mitä tehdä, kun isä ei tahdo. Äiti toivoisi, että lastensuojelusta olisi ollut jo tukea lapselle niin, että isäkin olisi tajunnut, että lapsi tarvitsee onnellisen arjen ilman vanhempien ongelmia eli riitaa hänestä, jota isä pitää yllä.
Lapsethan joutuvat ikäviin tilanteisiin näissä tilanteissa ja heidän kehitystarpeisiin ei vastata silloin kun jompi kumpi vanhemmista alkaa käyttäytymään riitaisasti ja ei kykene kuulemaan lapsen tarpeita ja toiveita. Isää kiinnosti vain omat toiveensa ja siksi hän käyttäytyi taasen muiden ylitse välittämättä kenestäkään muusta.
Isä oli juuri syyllistänyt lapsen valehtelemaalla lapselle, että lapsi oli juuri peruuttanut viimeisen mahdollisuuden päästä katsomaan Tervasaaren Känkkäränkä-teatteriesitystä. Isä väitti tietävänsä, ettei esityksiä ole enempää ja tämä tämän päiväinen olisi ollut viimeinen. Lapselle tuli todella surullinen mieli ja kyyneleet silmiin. Äiti viisaana oli tarkistanut netistä älypuhelimella lapsen kokiessa tuskaa, että esityksiä pyörii vielä 28.8. saakka eli yli kuukauden ajan ja isä oli siis valehdellut lapselle vain satuttaakseen lastaan. Isän ystävät näyttelevät esityksessä, joten isä oli tiennyt totuuden, mutta valehteli lapselle.
Lapsi juoksi veteen tajuttuaan isänsä valehdelleen hänelle ja puhtaasti vielä asenteella joka paistoi non-verbaalisesti viestissä lapselle: "Olet toiminnallasi aiheuttanut pahaa meille ja mielipaha on nyt se mitä tahdon sinuun siirtää." Isän ääni oli syyllistävä myös lapselle ja siinä oli niitä maailmanlopun sävyjä, joita vanhemmat, jotka eivät osaa nähdä elämässä mahdollisuuksia kaatavat lapsiensa päälle. Isä siis halusi lapselle pahan mielen sen sijaan että olisi todennut: "Älä sure kultaseni, esityksiä on vielä monta, joten emnnään myöhemmin:"
Äidin lauseet lapsellehan on koko ajan:" Älä sure kulta, keksitään kivaa tekemistä."
Äiti soittaa sosiaalipäivystykseen kysyäkseen neuvoa. Mitä tulee tehdä tilanteessa, jossa lapsen huoltaja riehuu puhelimessa lapsenkin kuullen, koska lapsi ei tahdo lähteä ja syyllistää myös äidin, joka koettaa olla lapsen kannan ja tarpeet huomioonottava ja samalla selvittää isän ongelmaa siinä, että on sattunut sekaannus ajoissa ja isällä meni tämä tunteisiin niin kovin, ettei hän niitä osannut hallita?
Sosiaalipäivystyksen asenne on kiukkuinen sen sijaan, että se olisi vanhemmuutta tukevaa. Viesti rivien välistä on:
"Mitä te huolto-ongelmaiset soittelette tänne?"
Ääneen todetaan: "Meidän kantahan on että emme ota kantaa."
Äitihän ei pyytänyt huoltoriitaan, jonka isä laittoi taasen pöydälle yhteistyön sijaan mitään neuvoa, vaan pyysi sosiaaliaalan ammattilaiselta neuvoa, kuinka lapsen voisi saada pois vedestä, kun lapsen isä katsoo kellosta minuutteja vihaisena ja soittaa vihapuheluja ja lapsi katsoo kaunista säätä ja ei tahtoisi ajatella aikuisten asioita, vaan nauttia elostaan. Äiti tahtoo tietää tuleeko lasta kuulla ja huomioida, vai tuleeko lapsi pakottaa vedestä pois siirtäen lapseenkin isän vihat minuutilleen, koska isä on vihansa sokaisemana. Lapselle oli kyllä koko ajan kerrottu aikamääreistä ja ajankohdasta milloin isä noutaa ennokoiden vaihtoa, mutta lapsi ei tahtonut vaihdon tapahtuvan tuohon aikaan, ei tahtonut lähteä teatteriin isän siitä soittaessa ja tahtoi lisäaikaa vielä tunnin, koska hänellä oli kivaa äidin kanssa.
Sosiaalityö ei ole kuitenkaan kiinnostunut tukemaan.
Äiti on luonnollisesti tilanteessa puun ja kuoren välissä ja monet asiat sotkevat ajattelua. Itsekin tahtoisi jatkaa lapsen kanssa hauskanpitoa, kun lapsikin sitä tahtoo. Samalla tahtoisi, että kasvatuskumppanina olisi lasta kuuleva ja ymmärtävä aikuinen, joka osaa olla tilanteessa kuin tilanteessa ilman negatiivisia tunnereaktioita ja käyttäytyä asiallisesti ja keskustella asiallisesti ja ottaa myös muuta huomioon. Sitten siihen päälle pitää vielä ottaa vastaan lapsen tahto olla huomioimatta kumpaakaan vanhempaa, kun kumpikaan ei kykene enää huomioimaan häntä, kun syntyy negatiivinen tilanne kasvattajien kyvyttömyydestä toimia järkevästi ja sosiaalivirkailijan tahdottomuus tukea vanhemmuutta näin sekavassa tilanteessa. Lapsi näkee aikuisten negatiivisesta tunnetilasta syntyneen neuvottomuuden ja päättää lähetä tekemään jotain kivaa sen sijaan. Sosiaalityö päättää haukkua vanhemman, joka havaitsee neuvottomuutensa ja hakee tukea neuvokkuuden löytämiseksi.
Sosiaalipäivystyksestä ei saa mitään neuvoja. Se sanoo ääneen:
"Me emme ota kantaa."
Mitä on tälläinen vanhemmuudcen akuutti tuki, jossa todetaan:
"Me emme ota kantaa."?
Kantaa kuitenkin otetaan muodossa: "Sinä otat sen lapsen pois sieltä vedestä ja viet isälle. Tai sitten isä tulee noutamaan."
Sitten vielä väitettään, ettei kantaa otettu ja ilmoitetaan kun että vahempi toteaa kantaa otettaneen, että on VAIN vanhemman mielipide, että kantaa on juuri otettu.
Mitään järkevää neuvoa ei kuitenkaan saada, sillä eihän 9-vuotiaita kukaan siirrä kädestä pitäen tällaisissa tilanteissa, jotka ovat lapselle niitä harvoja mukavia tilanteita äitinsä kanssa. Eihän mukavaa tilannetta saa muuttaa epämukavaksi aikuisen toimesta vain sen takia, että omat rartkaisut loppuvat. Silloin pitää miettiä ja kysyä neuvoa. Äiti ihan kysyy pitääkö lapsia siirtää väkisin ja kysyy eikö lapsen ääntä pidä kuulla? Larsson ei osaa vastata.
Itseasiassa ainakin Helsingissä Ruohonlahden lastensuojelun kanta on, ettei yhdeksänvuotiata saa siirtää kädestä pitäen edes tuolilta pois, jos lapsi on jäänyt kiinni tietokoneeseen, vaan lapsi pitää saada puhuttamalla. Äiti tietää tämän sillä hänen ystävänsä lapsi on Ruohonlahden lastensuojelun asiakas ja siellä oli asiaa käsitelty ja kantaa näin otettu kasvatuksellisissa asioissa.
Päivystyksen puhetapa on kiivasta ja ilkeää ja se puhuu päälle:
"Mitä sinä oikein tahdot? Tahdotko, että me noudamme lapsen pois."
Äiti ei ollut misään vaiheessa pyytänyt tällaista ja koko ajatus bissarriudessaan oli aivan älytön. Miksi äiti neuvoa pyytäessään ja ihan ääneen todetessaan toivovansa neuvoja, saakin kuulla jotain näin tyhjäpäistä. Kuka tahtoisi sossun tulevan paikalle uimarannalle, jos tällaiseen ei ole mitään syytä?
Vaikka äiti oli heti alussa tehnyt selväksi, että hän toivoisi neuvoa antavaa, hän saikin sosiaalipäivystäjän kiivaat kuvitelmat puhelimessa niskaansa.
Viimeisenä sosiaalipäivystäjä toteaa vanhemmalla:
"Jos sinä et saa lasta rannalta pois, niin sitten sinulla on kasvattajakyvyt heikolla." Tämän jälkeen sosiaalityöntekijä löi vielä äidille luurin korvaan.
Äiti sai lapsen pois vedestä muutama minuutti myöhemmin kertomalla, että hänet juuri haukuttiin huonoksi kasvattajaksi sosiaalityöntekijän toimesta. Lapsi säikähti ja oli pahoillaan: "Äiti olen pahoillani, että aiheutin sinulle ongelmia." Äiti totesi lapselle: "Et sinä aiheuttanut ongelmia. Kaikki sinun ikäiset lapset ovat joskus erimieltä aikuisten kanssa, mutta toiset aikuiset eivät tätä ymmärrä ja haukkuvat muita aikuisia huonoiksi. Meidän tulee vain varoa näitä aikuisia, sillä he saattavat aiheuttaa meille mielipahaa toiminnallaan."
Lapsi keräsi rannalta leppäkerttuja ja hänellä ei ollut vieläkään kiire. Pukukopissa äiti keskusteli sosiaalityöntekijän solvauksesta muiden vanhempien kanssa. Kaikkien yhteinen mielipide oli, että ei ole mitenkään kummallista, kun 9-vuotiaat eivät aina "tottele" suoraan aikuisia, sillä lapsillakin on mielihaluja ja nämä sossut, jotka haukkuvat vanhempia eivät ymmärrä perhe-elämää, lapsia ja ihmisiä. Ritva Larssonin työotetta ei siis arvostettu ja vanhemman haukkumista pidettiin asemaansa sopimattomana tekona. Äiti otti tämän puheeksi, jotta lapsikin kuulisi, ettei äitiä olisi saanut haukkua ja muutkin aikuiset ovat samaa mieltä tällaisesta.
Kotimatkalla juteltiin siitä, miten lapsi saataisiin huomioimaan lähdönhetket niin, että niistä ei tulisi isälle takaisin lähtiessä vaikeita hänelle. Onhan se selvää, että äitiä harvoin tapaava lapsi lähtee äidille mielellään ja äidiltä pois ei niin mielellään.
Helsingissä ei ole päivystävän puhelimen mukaan ole neuvontaa, vaikka Helsingin kaupungin sivut väittävät puhelinnumeroa myös neuvovaksi puhelimeksi. Kunnan sivut siis ovat virheelliset ja antavat väärää tietoa helsinkiläisille.
Numerosta saa haukkumisia ja asenteellista kiivasta kohtelua ja lausetta:
"Emme ota kantaa."
Nähtävästi sosiaalitoimi luulee, että neuvon pyytäminen olisi kannaottopyyntö huoltokiistaan, eikjä se erota vanhemmuuden tuen pyyntöä eli kasvatuksellisten neuvojen saamisen pyyntöä. Tsi sitten siellä opn vain yleisenä neuvona esimiehiltä: "Hauku vanhemmat, jos eivät itse kykene."
Helsingin päivystävillä sosiaalityöntekijöillä ei ole sosiaalityönpäällikköä, joten heidän esimiehensä on johtava sosiaalityöntekijä Kaisu Ketola, joka ei ollut töissä sunnuntaina. Hänet saa kiinni vain virka-aikana. Eli kun vastauksia ei saa päivystyksen rivityöntekijältä ja saa vain haukkumisia, on turha luulla saavansa akuutia tukea ja neuvoa siihen, miten toimia kun sossukin haukkuu.
Tarkoituksenmukaisena varmasti pitää lastensuojelun johtaja Nummikoskikin varmasti myös sosiaalivirkailija Ritva Larssonin toimintaa, sillä erityisen suurta ammattitaitoahan se vaatii, että haukkuu vanhemman (sarkasmia). Varmasti jokin tarkoitus tällä kaikella on, sillä eihän muuten sitä pidettäisi trarkoituksenmukaisena. Vielä emme tosin tiedä mikä oli tarkoitus siillä, ettäö tahdottiin äitiä loukattavan ja hänen itsetuntoonsa saada aikaan kolaus haastavassa tilanteessa. Miksi henkinen väkivalta on tarkoituksenmukaista, mitä sillä saavutetaan?
Täällä Mieron tiellä annan nyt neuvon miten voi toimia sosiaalipäivystyksessä, jos huolto-ongelmasta soittaa vanhempi ja ilmoittaa, että lapsella on lastensuojeluasiakkuus:
Viranomaisen tehtävä on kirjata sosiaalihuollon asiakkaiden yhteydenotot, joten ensimmäisenä kysytään lapsen sotu.
Sitten voidaan todeta vaikka näin: "Meidän on vaikeaa täältä tuntematta perheenne tapausta täysin ottaa suuremmin kantaa, mutta katsotaan voinko akuutisti jotenkin helpottaa tilannettanne, jotta saatte asian eteenpäin. Vedätkö ensin syvästi henkeä ja kerrotko lyhyesti mitä on tapahtunut, niin koetetaan yhdessä keksiä jokin hyvä pikaratkaisu. Eiköhän sellainen löydy rannalta pois pääsyyn, kun sinne olette jo myös päätyneet"
Tämän jälkeen minä jatkaisin:
" Teillä on hankala tilanne ja isän mielipaha vaikuttaa tunteisiinne, mutta älä anna sen häiritä sinun olotilaasi lapsen kanssa, ettei hän näkisi sitä ja anna omalla toiminnallasi sen hyvän vanhemman kuva itsestäsi. Jatkat vain lapsen kanssa keskustelua siitä, että on siirryttävä kotiin päin ja tue häntä niissä negatiivisissa kokemuksissa mitä hän kokee niitä hänen kanssaan harmitellen häntä huomioiden ja lupaat vaikka viedä toisen kerran uudelleen. Me täällä ymmärretään, että noissa tilanteissa, joissa kasvatuskumppanuus ei toteudu vanhempien välillä jouhevasti, on välillä hankalaa pitää oma pää nk. kylmänä ja tarvitaan tukea ja sitä vartenhan me olemme täällä, että voimaannutamme teitä haasteidenne suuruisiksi. Kyllä se onnistuu ja ei hätää, kaikki lapset josku ovat erimieltä meidän vanhempien kanssa, mutta en ole kuullut ettei kesksutelemalla ole asiaa saatu hoidettua. Lapsen äänen kuuleminenhan on juuri lastensuojelun asiakkaille tärkeitä, joten tuo esille myös tätä sitten myöhemmin sille lapsen omalle työntekijälle tätä tilannetta käsitellessänne."
Puhelun loputtua vieläkäydään yhdessä soittajan kanssa läpi mitä lapsen tietoihin kirjataan. Sinne voi kirjata vaikka näin tällaisessa tilanteessa:
"Vanhempi soittaa ja pyytää kasvatuksellista tukea. Lapsi ei tahtoisi lähteä toiselta vanhemmalta toiselle vanhemmalle. Yhdessä keskusteltu keinoista ja käyty keskustelua lapsen äänen kuulemisen tarpeesta ja lapsen huomioimisesta. Todettu, ettei lasta voi/saa väkisin siirrellä, vaan puheella tehtävä nämä tilanteet lapsen tahtoa huomioiden. Lapsella asiakkuus lastensuojelussa, joten asiaa voidaan käsitellä jatkossa avohuollon tuen piirissä pohtien miten tukea lasta parhaiten näissä tilanteissa jatkossa. Sovittu, että vanhempi soittaa uudelleen, jos ratkaisuun ei päästä."
Eli siis työn voi tehdä joko kuten sosiaalityöntekijä Ritva Larsson toimii hokien: "Emme ota kantaa, emme ole kasvatuksellisa neuvoja antava taho. Ja lisäksi tahdon ottaa kantaa, että sinä olet huono kasvattaja," ja sitten lyödään luuri vielä korvaan.
Tai sitten sen voi tehdä sosiaalipedagogiikan RATKES:in malleja käyttäen olemalla ystävällinen ensialkuun puhelimessa, ottaa asiakas vakavasti, huomioida soittaja tätä kuunnellen, antaa muutamia voimaannuttavia neuvoja huomion lisäksi käyttäen kekseliäisyyttä vaikka iloisesti todeten: "Oletko kokeillut tätä vaihtoehtoa (vrt. lahjonta, lupailut, kehumiset, kannustaminen)?"
Helsingissä on turhaa nykyisin tehdä muistutuksia. Oltuaan kuusi viikkoa lastensuojelun johtajana Saila Nummikoski kertoi tietävänsä n. tuhatkunta alaistaan ammattilaisiksi, koska oli tavannut heitä. Tämän jälkeen Nummikoski on käyttänyt muistutuksessaan vanhaa fraasia: "Toiminta on ollut tarkoituksenmukaista," ymmärtämättä edes sanan tarkoituksenmukainen hermeneuttista merkitystä toimintaa kuvaavana objektiivisessa tutkimuksessa, kun etsitään tietoa joka saa vapaasti kehittyä objektiivisella tiedonkeruun keinolla moninapaisessa polarisoituneessa tilanteessa, joissa tietolähteitä on useita. Nummikoski ei ymmärrä, että jotta toiminta olisi tarkoitutuksenmukaista, tulisi tehdä edes objektiivinen tutkimus ja tutustua ihmisiin joita tutkitaan pitäen kiinni objektiivisuudesta ja puoluettomuudesta. Nummikoski pitäisi varmasti myös sosiaalivirkailija Ritva Larssonnin toimintaa tarkoituksenmukaisena ja ammattimaisena ja viisaana mitään tutkimatta objektiivisesti. Eihän Nummikosken mielestä tarvitse edes kontaktoitua lapsiin lastensuojeluilmoitusten kohdalla.
Mielstäni Ritva Larssonnin kaltaisten ei pitäisi olla työssä sosiaalialalla. Sinne pitäisi palkata ystävällisiä, mukavia, asiakaita kuulevia, työnsä osaavia ammattilaisia, joilla ei ole asenteellisuutta muuta kuin omaa toimintaansa kohtaan ja kyky tukea ihmisiä samantien. "Emme ota kantaa, emme anna kasvatuksellisia neuvoja," ei ole hyvää sosiaalityötä eikä sovellu vastaukseksi lastensuojelualalle. Vielä vähemmän sopii vanhempien haukkuminen huonoiksi kasvattajiksi. Kasvattajuus on paljon muutakin kuin sitä, että lapset tottelevat vanhempiaan 24/7.
Sosiaalivirkailija Ritva Larsson osaa vain haukkua vanhempia, mutta ei osaa itse edes sanoittaa miten tehdä toisin eli ei osaa neuvoa. Helsinkiläisäiti toteaa sosiaalivirkailija Larssonille:
"En väitä, että olisit huono sosiaalivirkailija, sillä puhelumme ei kerro sinusta kaikkea. Ystävällisesti tuon esille, että sen voitte itse pohtia reflektoiden omaa tekoanne eli puheluamme. Kadutko sitä mitä sanoit ja miten toimit? Jos kadut, voit ollakin ihan ok ja oppia virheestäsi. Jos et kuitenkaan kadu tekoasi, et sovellu alalle ja voit pohtia jotain muuta työtä. Sillä hyvä sosiaalityöntekijä ei ikinä alennu haukkumaan ihmisiä ja hyvä sosiaalityöntekijä aina tukee ja auttaa, sillä sitä on ammatillisesti pätevää sosiaalityötä. "En kommentoi" - fraasi sopii poliitikoille, ei sosiaalityöntekijöille. Sosiaalityöntekijöiden tehtävä on tehdä töitä palkkansa eteen ja lakiemme mukaan tukea vanhempia. Haukkuminen ei ole vanhemmuuden tukemista. Neuvominen on tukemista."
Sosiaalipäivystyksen tulisi pyytää esimiestaholtaan jatkokoulutusta tämän kaltaisten tilanteiden asiallista käsittelyä varten, jotta näin naurettavilta "Larssoneilta" vältyttäisiin.
Äitiä otti luonnollisesti kovasti päähän Larssonnin käytös. Varsinkin kun hän tietää, että Larssonin esimiehelle on turhaa valittaa tökeröstä toiminnasta, sillä Helsinki ei välitä siitä mitä on asiallinen toiminta ihan kaupunkimme johtaja Pajuseen saakka. Viranomaiset saavat tässä kunnassa tehdä ihan mitä huvittaa ja rikkoa lakejamme kuinka paljon kiinnostaa ja kaiken voi retoriikalla kääntää vanhempien niskaan. Helsingin sosiaalipalvelut ovat naurettava turhanpäiväinen vitsi juuri Larssonien, Vartioiden, Nummikoskien ja Laura Laineen takia.
Äiti kaipaa lastaan ja toivoisi, että hänen lapsensa olisi sanut olla terve ja olisi saanut normaalit elinolosuhteet, mutta sen sijaan tätä tällaista äiti joutuu lapsensa kanssa sietämään. Struktuuritonta ja ala-arvoista palvelua. Larsonille myös äiti oli arvoton vanhempana, koska äiti ei ollut huoltaja ja neuvonpyyntäminen olikin aivan väärä ja huono teko äidiltä, sen sijaan että se olisi nähty viisaana ja ratkaisukeskeisenä toimitana sosiaalipäivystyksessä, kun vanhempi koki neuvoa-antavaan tarvetta. Tällaisesta kokemuksesta, että voisi kysyä neuvoa tulkittiin: "Olet huono kasvattaja," Ritva Larssonin toimesta ja se sanottiin jopa ääneen mitään niistä törkeistä ajatuksista joita sosiaalivirkailijat päissään kokevat suodattamatta.
Kun äiti kertoi opettajaystävättärelleen kuinka sosiaalityöntekijä Ritva Larsson oli haukkunut hänet, repesi opettaja nauramaan. Hän opettaa ala-asteikäisiä lapsia ja hänellä on kolme teiniä. Hän nauroi ja nauroi ja sai äidinkin leppymään mielipahastaan minkä Larsson tökeröllä ja törkeällä toiminnallaan äidille aiheutti viranomaisen asemassa. "Kysyitkö häneltä montako lasta hänellä on," kysyi opettaja?
Niin, onko näillä Larssoneilla, jotka lastemme asioissa haukkuu vanhempia työkseen sosiaalipäivystyksessä ja saa siitä vielä veronmaksajiemme keräämää palkkaa ollenkaan minkäänlaista kasvatuksellista kokemusta tai näkemystä ihmisten elämään, kun eivät he osaa ottaa kantaa ja vain haukkuvat ihmisiä? Kantaahan otettaisiin ja varhaista tukea annettaisiin, jos osattaisiin. Työtä tehtäisiin muutenkin kuin haukkumalla, jos osattaisiin muita toimia eli jos esimiestahon toimesta alaisia johdettaisiin vanhempien haukkumisesta vanhempien tukemiseen. Niinhän se Eerikan äitikin haukuttiin hulluksi ja kuoli lapsi, joten milloin se johtaminen siirtyy neuvomaan alaisia siirtymään haukkumisesta lain velvoittamaan vanhemmuuden tukemiseen?
Antoihan Mierokin neuvot Larssonille ja muille heidän kaltaisilleen kaikessa tyhmyydessään, vaikka ei edes ole sosiaalialalla. Aina voi ainakin koettaa auttaa ja neuvoa, aina voi olla ystävällinen ja tukea sosiaalityössäkin. Ei ihmisiä tarvitse haukkua huonoiksi kasvattajiksi.
Puhelu Ritva Larssonin kanssa on nauhoitettu, joten hänen on turha kieltää ettei olisi haukkunut vanhempaa.
Hermeneuttinen menetelmä (wiki):
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hermeneuttinen_menetelm%C3%A4