Eräässä salatussa tai julkisessa ryhmässä alkoi keskustelu siitä, kuinka sosiaaliviranomainen oli mennyt eräässä kunnassa lapsen kodin tontille, kun kukaan ei ollut kotona, kurkkimaan ja urkkimaan kodin ikkunoista sisälle kuin joulutontut konsanaan. Sosiaaliviranomainen oli kirjannut jopa raporttiinsa tiedon luvattomasta ja laittomasta toiminnastaan ja perhe oli näin saanut tietää tapahtumasta. Pyydettiin kysymään tuoko Pukki lahjoja.
Keskusteluryhmässä selvisi, että tämä ei ollutkaan ainutkertainen tapaus, vaan ympäri Suomea sosiaalitoimen edustajat ovat toiminnoissaan hyvinkin haastavia ja käyttäytyvät normistomme vastaisesti kaikessa rajattomuudessaan. Nähtävästi asema ja valta sokaisee pahastikin järkevän käytöksen hakemisen työssä.
Eräs äiti sanoitti tapahtumaansa hyvinkin rauhallisesti ja lyhytsanaisesti ja kiinnostuin hänestä ja kyselin, voisinko kenties kirjoittaa heidän tilanteestaan jotain. Sosiaalityöntekijä oli heidän parvekkeelleen kiivennyt ja se ihmetytti ja kummastutti minua. Päätämme soittaa toisillemme puhelimella.
Ensialkuun äiti kertoo, että hän opiskelee tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa ennaltaehkäisevää lastensuojelullista työtä (5op-133t), jotta ymmärtäisi mitä ihmettä työskentelyn olisi pitänyt olla ja minkälaisen koulutuksen saa perhetyöntekijä. Tähän jatkaa, että lapsi on huostaanotettu ja huosta on nuijittu hallinto-oikeudessa 2015. Valittamaan ei korkeimpaan oltu asianajajan ohjeistuksella lähdetty, sillä hallinto-oikeus oli antanut sosiaalitoimelle aikaa tarkistaa puolen vuoden aikana onko huostaanotolle todella perusteita.
Lapsi oli alkanut oireilemaan vuonna 2011 opintohaluttomuudella, jota olivat seuranneet vakavammat koulunkäyntivaikeudet ja diagnoosi ahdistushäiriöstä pakko-oireineen. Tästä oli seurannut vuonna 2014 lähete kovien kouluvaikeuksien takia suljetulle osastolle kolmen kuukauden ajaksi tutkimuksiin. Tutkimusten tulos oli ollut: "Perhe ei tue... lapsi yksin heitteillä," mutta mitään tarkkaa syytä lapsen pahoinvoinnille ei selvinnyt. Vika oli kodissa ja lapsen kokemus oli todellisuutta.
Äidillä ei ollut mitään tietoa siitä, mikä oli laukaissut lapsen oireilut. Normaalissa kodissa lapsi eli. Lapsi oli aina viihtynyt yksikseen, hän oli taiteellinen, piirteli ja teki savitöitä. Aika oli jotenkin muuttanut lasta, mutta ei äiti ollut muuttunut mitenkään vuonna 2011 omissa toiminnoissaan, kun lapsi oli 12-vuotias. Mikä oli muuttanut lasta?
Kun lapsi pääsi suljetulta lastensuojelu kyseli mitä tukitoimia perheeseen toivottiin ja pakotti vastaanottamaan perhetyön. Ovesta oli astunut sisään veturikaksikko Viljami ja Ritva, kaksi kaikkitietävää sosiaalityöntekijää. Äiti kuvailee Viljamia sovinistiseksi, falliseksi, auktoritaariseksi, jolla oli selkeä halu valtaan. "Meidän pitää toimia niin kuin he sanovat," kuvaili äiti asennetta ja toteaa Viljamista, että mies oli ollut kuin Hapanetikkakurkku; ilmeet kuin limettä olisi vetänyt, peruna nenä keskellä naamaa ja viestintä aina negatiivista.
Marras-joulukuussa 2014 oli perhetyö aamulla tunkeutunut kotiin päättäväisinä ja astunut lapsen huoneeseen määräämään: "Ylös sängystä ja vaatteet päälle." Äiti oli jäänyt huoneesta pois, koska ei kestänyt katsella toimintaa. Lapsi oli käskyttämällä viety toiminnasta seuraavaan ja saatu ulos autoon saakka. Äiti oli käsketty auton rattiin ja tyttöä oli käsketty laittamaan turvavyö. Tyttö ei toiminut ja äiti käskettiin ajamaan. Siinä olivat kiljuneet sosiaalityöntekijät kitarisat punaisena tytölle, joka oli itse sulkeutunut kuin simpukkaan. Sadan metrin ajamisen jälkeen äiti oli käsketty pysäyttämään auto ja kääntymään takaisin. Lapsi ei suostunut puhumaan sosiaalityöntekijöille, jotka perheen yllätykseksi päätti soittaa sosiaalipäivystykseen. Perhetyö vaati sosiaalipäivystystä hakemaan heti lapsen joko suljetulle osastolle, sijoittamaan kiireellisesti tai ainakin viemään sairaalaan. Koko aikana ei tyttö ollut millään tavalla laittanut edes passiivisaggressiivisesti vastaan. Lapsi oli lamaantunut perhetyöntekijän väkivallasta.
Sosiaalipäivystys oli ilmoittanut, että heillä on kesken kiirellinen asia ja äiti oli joutunut odottamaan perhetyöntekijöiden kanssa kaksi tuntia päivystyksen vastausta perhetyön vaatimuksiin. Odottamisen ajan perhetyö valitti, että heillä olisi muutakin menoa. Lopulta tuli vastaus ja perhetyön valta kaadettiin ilmoittamalla, että sosiaalipäivystykselle tilanne ei näyttäydy niin, että kiireelliselle sijoitukselle olisi tarvetta. Perhetyö oli närkästynyt ja lähtiessään totesivat äidille tekevänsä valituksen pöyristyttävästä kohtelusta heitä kohtaan, jossa heidän ammattitaitoaan ei oltu kunnioitettu.
Perhetyötä oli perheellä tammikuuhun 2015 saakka. Tuo aika oli ollut äidille haastavaa ja hän oli lopulta jopa lopettanut ilmoittamasta, että ei aio olla paikkalla, kun perhetyö heille aikoo tulla. Perhetyö ei välittänyt perheen omista menoista, vaan saneli ajat jolloin olivat tulossa vain ilmoittaen. Vaikka äiti koetti ilmoittaa perhetyölle, ettei ole kiinnostunut vapaehtoisesta avohuollon tuesta enää, perhetyö ei edes uskonut, että tukipalvelu olisi vapaehtoista. Heidän mielestään se oli pakollista. Lapsi ei halunnut tavata perhetyöntekijöitä, mutta perhetyö ei uskonut tätä vaikka lapsi ilmoitti tämän heille ihan omin sanoin.
Äiti oli kokenut perhetyön älyttömänä. Häneltä oli urkittu hänen omaa lapsuuttaan ja kyselty lapsuuden kesämuistoja. Tukiverkostoakin oli hahmoteltu. Selkeästi perhetyö haki syitä äidin lapsuudesta, "traumoja", joita sitten syyksi laittaa lapsen pahoinvoinnille. Lisäksi jostain kumman syystä perhetyö oli tahtonut provosoida äiti ja lasta valheilla. Ritva oli johtanut hyvin kummaa toimintaa. Hän oli laittanut lapselle puhuessaan äidin suuhun sanoja, joita äiti ei ollut koskaan sanonut ja äidille puhuessaan tehnyt saman lapselle. Tämä oli johtanut siihen, että jossain vaiheessa molemmat olivat hiljentyneet toistensa edessä, kunnes tyttö oli avannut suunsa:
"Huomaatkos tällaista ei ole tapahtunutkaan."
"Annoin niille ulko-oven koodin. Olin niin tyhmä."
Perhetyö ei ollut ymmärtänyt yskää, kun kotona ei oltu avattu ovea. Naapurit olivat joutuneet todistamaan rapussa ovikellon loputonta rimputtelua, oven hakkaamista ja postiluukusta urkkimista sekä oven läpi huutelua. Äidin oma pikkuinen kauppa oli ollut muutaman kilometrin päässä ja sinne olivat perhetyöntekijät sitten "poikenneet" ilmoittamatta. Ihmisen työpaikalle asiakkaiden nähden. Siellä oli kyselty äidiltä miksi eivät ole paikalla, vaikka selkeä viesti oli annettu, että mitään ei ole sovittu tapaamisesta. Perhetyö oli aina vain ilmoittanut tulevansa, sen sijaan, että olisi kysynyt sopiiko ja äiti oli päättänyt antaa määräilyyn samalla mitalla takasin.
Tammikuussa 2015 oli perhetyö ollut taas oven takana. He halusivat väkipakolla tavata. Äiti ei ollut kotona, mutta tyttö oli. Ovea oli paukutettu ja postiluukun kautta huudeltu, mutta tyttö ei avannut ovea. Viljami ei ollutkaan tykännyt tästä, vaan oli rapusta luikkinut ulos, matkalla koputellut asunnon ikkunoita ja kiivennyt ensimmäisen kerroksen katutasossa sijaitsevan kerrostaloasunnon parvekkeelle. Siellä hän oli hakannut parvekkeen ovea nähden tytön istumassa sohvalla. Tyttö ei avannut.
Äidin kotimatkalla kohtaama naapuri oli kysynyt äidiltä: "Onks sun parvekkeelta jotain hävinnyt?"
- En tiedä, enkä usko. Jaa jos on, niin tarvitsevalle varmasti on mennyt, oli äiti todennut.
Naapuri oli kertonut, että siellä oli käynyt sellainen mies ja hän oli ollut jo soittamassa poliiseja, mutta sitten se oli lähtenyt eikä käsissä ollut näkynyt mitään.
- Seuraavan kerran kun näet, niin pirauta pois.
Lopulta oli selvinnyt lapsen pahoinvoinnin syy, kun sosiaalitoimi oli päättänyt lapsen menemisestä Mäntymäen avohuoltoyksikköön tutkimusjaksolle. Ensin tosin oli täytynyt perhetyön kukkoilla vastuunsiirtopalaverissa. Lapselle oli soitettu, että loppuraportin tulevat tuomaan Mäntymäkeen ja lapsi oli soittanut äidilleen. Pyytänyt tämän paikalle. Perhetyö oli ollut syvästi närkästynyt, kun äiti heidän yllätyksekseen olikin paikalla. Viljami oli lätkäissyt loppuraportin heidän eteen ja sentään kysynyt pitääkö jotain muuttaa. Asuinpaikkakin oli ollut kirjattu väärin, mutta mitään kirjausmuutoksia perhe ei saanut, vaikka työntekijöiden omaa tulkintaa koko kirjaus oli ollut.
Siellä Mäntymäessä oli lapsen päiväkirjaan tullut tieto lapsen raiskaamisesta vuosia sitten. Tätä tyttö oli kantanut yksinään sisällään. Ei kumma, että oli kokenut olevansa ihan yksin. Vanhemmat olivat tehneet rikosilmoituksen, mutta tyttö oli todennut poliisille, että ei tahdo asiaa käsitellä nyt. Hän voi vielä 18-vuotiaana avata asian uudelleen tutkintaan viisi vuotta teon jälkeen.
Kaiken lisäksi tyttö on transsukupuolinen, joten voimme vain pohtia miten hän on ottanut tapahtuman 12-vuotiaana. Lapsen lääkäri ei ottanut tytön seksuaalista suuntautumista vakavissaan tämän vuoden alussa psykiatrisella poliklinikalla, eikä suostunut kirjoittamaan lähetettä Tampereen Trans-polikilinikalle. "Se on vain vaihe," oli ollut psykiatrian erikoislääkärin kanta. Mutta se onkin toinen juttu. Tytöllä on onneksi jo lähete toisesta takaa.
Kuinka moni jätti tämänkin perheen kohdalla todella kuuntelematta kaikkia asianomaisia?
Olisiko Viljami ja Ritva jollakin toisenlaisella lähestymisellä kenties saavuttanut parempaa jälkeä?
Miksi ihmeessä lapsi on huostaanotettuna, kun perhe olisi voinut saada asianmukaista tukea vaikkapa kotisairaanhoitajan käynneillä tai kriisityön ammattilaisen kotikäynneillä? Missä on aikuinen ystävä tukihenkilönä, kun perhetyö kiljuu kitarisat punaisena? Eihän perhetyöntekijä osaa nähtävästi tutkia todellisia tuen tarpeita ja miettiä mikä on lapselle parasta kuunnellen perhettä.
Tyttö on onneksi sijoitettuna kotiinsa eikä sosiaalitoimen suunnittelemaan kalastukseen erikoistuneeseen huostaanottolaitokseen. Huhtikuun lopussa pitäisi tutkimuksen olla valmis siitä tuleeko huostaanotto purkaa. Kolmesti viikossa vierailevien tutkijoiden mukaan ei perheessä ole mitään huolta ja tytölläkään ei enää ole oireita ja psykiatrinen hoito on lopetettu. Tutkijat ovat äidin mielestä asiallisia. Kunhan vain sosiaalitoimi uskoo lopulta perheeseen.
Täällä mieron tiellä muistutan, että jos tahdotte todella tutustua ihmiseen on vaikeneminen kultaa. Täällä mieron tiellä muistutan, että vaikeneva lapsi tutustuu meihin ja välttämättä me emme tuolloin tajua sitä että se mitä he joutuvat havaitsemaan ei toisinaan ole heidän etunsa, vaikka kuinka luulisimme itseämme kaikkitietäviksi. Kysyvälle vastataan paremmin kuin käskevälle.
(sosiaalityöntekijöiden etunimet ovat oikeat)
Keskusteluryhmässä selvisi, että tämä ei ollutkaan ainutkertainen tapaus, vaan ympäri Suomea sosiaalitoimen edustajat ovat toiminnoissaan hyvinkin haastavia ja käyttäytyvät normistomme vastaisesti kaikessa rajattomuudessaan. Nähtävästi asema ja valta sokaisee pahastikin järkevän käytöksen hakemisen työssä.
Eräs äiti sanoitti tapahtumaansa hyvinkin rauhallisesti ja lyhytsanaisesti ja kiinnostuin hänestä ja kyselin, voisinko kenties kirjoittaa heidän tilanteestaan jotain. Sosiaalityöntekijä oli heidän parvekkeelleen kiivennyt ja se ihmetytti ja kummastutti minua. Päätämme soittaa toisillemme puhelimella.
Ensialkuun äiti kertoo, että hän opiskelee tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa ennaltaehkäisevää lastensuojelullista työtä (5op-133t), jotta ymmärtäisi mitä ihmettä työskentelyn olisi pitänyt olla ja minkälaisen koulutuksen saa perhetyöntekijä. Tähän jatkaa, että lapsi on huostaanotettu ja huosta on nuijittu hallinto-oikeudessa 2015. Valittamaan ei korkeimpaan oltu asianajajan ohjeistuksella lähdetty, sillä hallinto-oikeus oli antanut sosiaalitoimelle aikaa tarkistaa puolen vuoden aikana onko huostaanotolle todella perusteita.
Lapsi oli alkanut oireilemaan vuonna 2011 opintohaluttomuudella, jota olivat seuranneet vakavammat koulunkäyntivaikeudet ja diagnoosi ahdistushäiriöstä pakko-oireineen. Tästä oli seurannut vuonna 2014 lähete kovien kouluvaikeuksien takia suljetulle osastolle kolmen kuukauden ajaksi tutkimuksiin. Tutkimusten tulos oli ollut: "Perhe ei tue... lapsi yksin heitteillä," mutta mitään tarkkaa syytä lapsen pahoinvoinnille ei selvinnyt. Vika oli kodissa ja lapsen kokemus oli todellisuutta.
Äidillä ei ollut mitään tietoa siitä, mikä oli laukaissut lapsen oireilut. Normaalissa kodissa lapsi eli. Lapsi oli aina viihtynyt yksikseen, hän oli taiteellinen, piirteli ja teki savitöitä. Aika oli jotenkin muuttanut lasta, mutta ei äiti ollut muuttunut mitenkään vuonna 2011 omissa toiminnoissaan, kun lapsi oli 12-vuotias. Mikä oli muuttanut lasta?
Kun lapsi pääsi suljetulta lastensuojelu kyseli mitä tukitoimia perheeseen toivottiin ja pakotti vastaanottamaan perhetyön. Ovesta oli astunut sisään veturikaksikko Viljami ja Ritva, kaksi kaikkitietävää sosiaalityöntekijää. Äiti kuvailee Viljamia sovinistiseksi, falliseksi, auktoritaariseksi, jolla oli selkeä halu valtaan. "Meidän pitää toimia niin kuin he sanovat," kuvaili äiti asennetta ja toteaa Viljamista, että mies oli ollut kuin Hapanetikkakurkku; ilmeet kuin limettä olisi vetänyt, peruna nenä keskellä naamaa ja viestintä aina negatiivista.
Marras-joulukuussa 2014 oli perhetyö aamulla tunkeutunut kotiin päättäväisinä ja astunut lapsen huoneeseen määräämään: "Ylös sängystä ja vaatteet päälle." Äiti oli jäänyt huoneesta pois, koska ei kestänyt katsella toimintaa. Lapsi oli käskyttämällä viety toiminnasta seuraavaan ja saatu ulos autoon saakka. Äiti oli käsketty auton rattiin ja tyttöä oli käsketty laittamaan turvavyö. Tyttö ei toiminut ja äiti käskettiin ajamaan. Siinä olivat kiljuneet sosiaalityöntekijät kitarisat punaisena tytölle, joka oli itse sulkeutunut kuin simpukkaan. Sadan metrin ajamisen jälkeen äiti oli käsketty pysäyttämään auto ja kääntymään takaisin. Lapsi ei suostunut puhumaan sosiaalityöntekijöille, jotka perheen yllätykseksi päätti soittaa sosiaalipäivystykseen. Perhetyö vaati sosiaalipäivystystä hakemaan heti lapsen joko suljetulle osastolle, sijoittamaan kiireellisesti tai ainakin viemään sairaalaan. Koko aikana ei tyttö ollut millään tavalla laittanut edes passiivisaggressiivisesti vastaan. Lapsi oli lamaantunut perhetyöntekijän väkivallasta.
Sosiaalipäivystys oli ilmoittanut, että heillä on kesken kiirellinen asia ja äiti oli joutunut odottamaan perhetyöntekijöiden kanssa kaksi tuntia päivystyksen vastausta perhetyön vaatimuksiin. Odottamisen ajan perhetyö valitti, että heillä olisi muutakin menoa. Lopulta tuli vastaus ja perhetyön valta kaadettiin ilmoittamalla, että sosiaalipäivystykselle tilanne ei näyttäydy niin, että kiireelliselle sijoitukselle olisi tarvetta. Perhetyö oli närkästynyt ja lähtiessään totesivat äidille tekevänsä valituksen pöyristyttävästä kohtelusta heitä kohtaan, jossa heidän ammattitaitoaan ei oltu kunnioitettu.
Perhetyötä oli perheellä tammikuuhun 2015 saakka. Tuo aika oli ollut äidille haastavaa ja hän oli lopulta jopa lopettanut ilmoittamasta, että ei aio olla paikkalla, kun perhetyö heille aikoo tulla. Perhetyö ei välittänyt perheen omista menoista, vaan saneli ajat jolloin olivat tulossa vain ilmoittaen. Vaikka äiti koetti ilmoittaa perhetyölle, ettei ole kiinnostunut vapaehtoisesta avohuollon tuesta enää, perhetyö ei edes uskonut, että tukipalvelu olisi vapaehtoista. Heidän mielestään se oli pakollista. Lapsi ei halunnut tavata perhetyöntekijöitä, mutta perhetyö ei uskonut tätä vaikka lapsi ilmoitti tämän heille ihan omin sanoin.
Äiti oli kokenut perhetyön älyttömänä. Häneltä oli urkittu hänen omaa lapsuuttaan ja kyselty lapsuuden kesämuistoja. Tukiverkostoakin oli hahmoteltu. Selkeästi perhetyö haki syitä äidin lapsuudesta, "traumoja", joita sitten syyksi laittaa lapsen pahoinvoinnille. Lisäksi jostain kumman syystä perhetyö oli tahtonut provosoida äiti ja lasta valheilla. Ritva oli johtanut hyvin kummaa toimintaa. Hän oli laittanut lapselle puhuessaan äidin suuhun sanoja, joita äiti ei ollut koskaan sanonut ja äidille puhuessaan tehnyt saman lapselle. Tämä oli johtanut siihen, että jossain vaiheessa molemmat olivat hiljentyneet toistensa edessä, kunnes tyttö oli avannut suunsa:
"Huomaatkos tällaista ei ole tapahtunutkaan."
"Annoin niille ulko-oven koodin. Olin niin tyhmä."
Perhetyö ei ollut ymmärtänyt yskää, kun kotona ei oltu avattu ovea. Naapurit olivat joutuneet todistamaan rapussa ovikellon loputonta rimputtelua, oven hakkaamista ja postiluukusta urkkimista sekä oven läpi huutelua. Äidin oma pikkuinen kauppa oli ollut muutaman kilometrin päässä ja sinne olivat perhetyöntekijät sitten "poikenneet" ilmoittamatta. Ihmisen työpaikalle asiakkaiden nähden. Siellä oli kyselty äidiltä miksi eivät ole paikalla, vaikka selkeä viesti oli annettu, että mitään ei ole sovittu tapaamisesta. Perhetyö oli aina vain ilmoittanut tulevansa, sen sijaan, että olisi kysynyt sopiiko ja äiti oli päättänyt antaa määräilyyn samalla mitalla takasin.
Tammikuussa 2015 oli perhetyö ollut taas oven takana. He halusivat väkipakolla tavata. Äiti ei ollut kotona, mutta tyttö oli. Ovea oli paukutettu ja postiluukun kautta huudeltu, mutta tyttö ei avannut ovea. Viljami ei ollutkaan tykännyt tästä, vaan oli rapusta luikkinut ulos, matkalla koputellut asunnon ikkunoita ja kiivennyt ensimmäisen kerroksen katutasossa sijaitsevan kerrostaloasunnon parvekkeelle. Siellä hän oli hakannut parvekkeen ovea nähden tytön istumassa sohvalla. Tyttö ei avannut.
Äidin kotimatkalla kohtaama naapuri oli kysynyt äidiltä: "Onks sun parvekkeelta jotain hävinnyt?"
- En tiedä, enkä usko. Jaa jos on, niin tarvitsevalle varmasti on mennyt, oli äiti todennut.
Naapuri oli kertonut, että siellä oli käynyt sellainen mies ja hän oli ollut jo soittamassa poliiseja, mutta sitten se oli lähtenyt eikä käsissä ollut näkynyt mitään.
- Seuraavan kerran kun näet, niin pirauta pois.
Lopulta oli selvinnyt lapsen pahoinvoinnin syy, kun sosiaalitoimi oli päättänyt lapsen menemisestä Mäntymäen avohuoltoyksikköön tutkimusjaksolle. Ensin tosin oli täytynyt perhetyön kukkoilla vastuunsiirtopalaverissa. Lapselle oli soitettu, että loppuraportin tulevat tuomaan Mäntymäkeen ja lapsi oli soittanut äidilleen. Pyytänyt tämän paikalle. Perhetyö oli ollut syvästi närkästynyt, kun äiti heidän yllätyksekseen olikin paikalla. Viljami oli lätkäissyt loppuraportin heidän eteen ja sentään kysynyt pitääkö jotain muuttaa. Asuinpaikkakin oli ollut kirjattu väärin, mutta mitään kirjausmuutoksia perhe ei saanut, vaikka työntekijöiden omaa tulkintaa koko kirjaus oli ollut.
Siellä Mäntymäessä oli lapsen päiväkirjaan tullut tieto lapsen raiskaamisesta vuosia sitten. Tätä tyttö oli kantanut yksinään sisällään. Ei kumma, että oli kokenut olevansa ihan yksin. Vanhemmat olivat tehneet rikosilmoituksen, mutta tyttö oli todennut poliisille, että ei tahdo asiaa käsitellä nyt. Hän voi vielä 18-vuotiaana avata asian uudelleen tutkintaan viisi vuotta teon jälkeen.
Kaiken lisäksi tyttö on transsukupuolinen, joten voimme vain pohtia miten hän on ottanut tapahtuman 12-vuotiaana. Lapsen lääkäri ei ottanut tytön seksuaalista suuntautumista vakavissaan tämän vuoden alussa psykiatrisella poliklinikalla, eikä suostunut kirjoittamaan lähetettä Tampereen Trans-polikilinikalle. "Se on vain vaihe," oli ollut psykiatrian erikoislääkärin kanta. Mutta se onkin toinen juttu. Tytöllä on onneksi jo lähete toisesta takaa.
Kuinka moni jätti tämänkin perheen kohdalla todella kuuntelematta kaikkia asianomaisia?
Olisiko Viljami ja Ritva jollakin toisenlaisella lähestymisellä kenties saavuttanut parempaa jälkeä?
Miksi ihmeessä lapsi on huostaanotettuna, kun perhe olisi voinut saada asianmukaista tukea vaikkapa kotisairaanhoitajan käynneillä tai kriisityön ammattilaisen kotikäynneillä? Missä on aikuinen ystävä tukihenkilönä, kun perhetyö kiljuu kitarisat punaisena? Eihän perhetyöntekijä osaa nähtävästi tutkia todellisia tuen tarpeita ja miettiä mikä on lapselle parasta kuunnellen perhettä.
Tyttö on onneksi sijoitettuna kotiinsa eikä sosiaalitoimen suunnittelemaan kalastukseen erikoistuneeseen huostaanottolaitokseen. Huhtikuun lopussa pitäisi tutkimuksen olla valmis siitä tuleeko huostaanotto purkaa. Kolmesti viikossa vierailevien tutkijoiden mukaan ei perheessä ole mitään huolta ja tytölläkään ei enää ole oireita ja psykiatrinen hoito on lopetettu. Tutkijat ovat äidin mielestä asiallisia. Kunhan vain sosiaalitoimi uskoo lopulta perheeseen.
Täällä mieron tiellä muistutan, että jos tahdotte todella tutustua ihmiseen on vaikeneminen kultaa. Täällä mieron tiellä muistutan, että vaikeneva lapsi tutustuu meihin ja välttämättä me emme tuolloin tajua sitä että se mitä he joutuvat havaitsemaan ei toisinaan ole heidän etunsa, vaikka kuinka luulisimme itseämme kaikkitietäviksi. Kysyvälle vastataan paremmin kuin käskevälle.
(sosiaalityöntekijöiden etunimet ovat oikeat)
Muita uusia lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Pihakoivu- lapsibisnesryppään tehokas asiakashankinta ja rahastus
☞ Väkivalta sijaishuollossa onkin biovanhempien syytä ja sijoitettujen tietämättömyyttä?
☞ Omaiset osallisiksi mielenterveystyöhön
☞ Saila Nummikoski ei vastaa tarpeisiimme - Helsingin lastensuojelun uusi johto jatkaa edellistä linjaa
☞ Ehkäisevä päihdetyö tarjoilee alkoholia lapsille lastensuojelussa
☞ Koulun kiusaama erityisoppilas
☞ Pää pois brändistä ja barrikadeille
☞ Salassapito ei estänyt viranomaisyhteistyötä Eerikan tapauksessa- tietosuojan heikennykset eivät paranna sosiaalityön laatua
☞ Kyllä lapsi leivän pöytään tuo
☞ Sosiaalityön unohtama yhteisöllisyys
☞ GRADUT SYYNISSÄ III: Huostaanotto – kurinpidollista holhoamista?
☞ Pihakoivu- lapsibisnesryppään tehokas asiakashankinta ja rahastus
☞ Väkivalta sijaishuollossa onkin biovanhempien syytä ja sijoitettujen tietämättömyyttä?
☞ Omaiset osallisiksi mielenterveystyöhön
☞ Saila Nummikoski ei vastaa tarpeisiimme - Helsingin lastensuojelun uusi johto jatkaa edellistä linjaa
☞ Ehkäisevä päihdetyö tarjoilee alkoholia lapsille lastensuojelussa
☞ Koulun kiusaama erityisoppilas
☞ Pää pois brändistä ja barrikadeille
☞ Salassapito ei estänyt viranomaisyhteistyötä Eerikan tapauksessa- tietosuojan heikennykset eivät paranna sosiaalityön laatua
☞ Kyllä lapsi leivän pöytään tuo
☞ Sosiaalityön unohtama yhteisöllisyys
☞ GRADUT SYYNISSÄ III: Huostaanotto – kurinpidollista holhoamista?
RSS Feed
