Kuvankaappaus: aey.fi - Heipä hei,
tervehdin koulun rehtoria kätellessäni häntä ja kerroin nimeni.
Olin matkalla koulun käytävällä tärkeään keskusteluun koulun rehtorin kanssa päivää vaille seitsentoistakesäisen tyttölapsen asioissa huoltajan tukihenkilönä. Kehun koulun vehreyttä, sillä sen käytäviä koristaa 1980-luvun tyyliin valtavat huonekasvit ja köynnösistutelmat. Rehtori ei juurikaan kiinnitä huomiota positiiviseen pikkujutusteluuni, jolla koetan luoda hyvää tunnelmaa.
Rehtori näyttää äidille ja minulle paikan jäykästi ison pöydän toiselta puolelta, mutta menenkin hänen viereen.
Taustasta nyt lyhyesti näin, että tytön kohdalla jäi yhdeksäsluokka vuosi sitten kesken. Tyttö oli suorittanut mallikkaasti erityisluokalla syyslukukauden, mutta vastaan oli tullut kokemuksia, jotka olivat kevätlukukauteen tuoneet sellaiset mausteet, että kouluun pääseminen oli muuttunut mahdottomaksi. Kesän aikana tyttöä oli kuntoutettu äidin pyynnöstä kiireellisellä sijoituksella ja se oli mennyt oikein mukavasti sossun kertomana tytölle sekä äidille ja heille oli luvattu kotiin pääsyä, mutta lastensuojelun avopuoli olikin puhunut yhtä ja toteuttanut selän takana toista ja teki huostaanottopäätöksen. Ensimmäisellä lomalla viikko huostaanottopäätöksen jälkeen tyttö olikin huostaa vastustavana, koska ei ymmärtänyt moista kaksinaamaista tekoa, hatkannut ja tuo hatka sitten ottikin koko syksyn ja kouluun tyttö ei siis mennyt myöskään.
Äiti oli neuvostani narauttanut tyttärensä hatkalta ennen joulua, sillä täytyihän tyttö saada kouluun. Äiti pelkäsi tyttärensä vihaa, mutta muistutin, että lapset ovat lojaaleja meille ja viha laantuu. "Kyllä routa porsaan kotiin tuo ja äidin tehtävä on joskus olla järkeävä jopa vastoin kaikkea järkeä," totesin. Äitikin oli vastustanut huostaanottoa hallinto-oikeuteen saakka ja piti hatkaamisen syynä lastensuojelua. Tammikuussa tyttö oli jatkanut pitkään tauolla ollutta koulunkäyntiä suostuttuaan laitokseen selitettyäni hänelle ensimmäisessä laitoksen palaverissa, ettei ole mitään järkeä hatkata uudelleen ja koulu kannattaa käydä mahdollisimman pian loppuun, jotta tyttö voi olla elämässään aivan mitä tahtoo olla. Kerroin tytölle, että tämän hetken tilanne ei määritä sitä, kuka hän tulee olemaan ja mitä hän voi saavuttaa.
Mutta opettaja oli vaihtunut ja luokassa uusi tyttö oli otettu hyvinkin rankalla tavalla vastaan. Sanailut olivat lopulta johtaneet tekoihin kouluajan ulkopuolella ja rikosilmoituksiakin oli tehty pahoinpitelystä. Tyttö oli siirretty lyhyeen erilliseen opetukseen luokan ulkopuolelle ja hänellä oli ainoastaan kaksi tai kolme opetustuntia koulupäivässä. Tätä oli jatkettu jo yli kuukauden. Tuon kuukauden aikana tyttö oli tiputtanut äidilleen aikamoisen pommin syliin ja olin istunut äidin tukena teetä lipittäen äidin käydessä tunteiden sekametelisoppaa läpi.
"Voi voi," mietin mielessäni, kun rehtorin elekielestä havaitsin, että hän oli puolustuskannalla ja oli ottanut menetelmäkseen ajatuksen vanhasta sanonnasta: "Hyökkäys on paras puolustus."
Äiti oli varannut ajan, sillä opettaja oli todennut, että tyttö saa päästötodistuksen vasta jouluna 2016 ja näin oli rehtori ja opettaja päättäneet kuulematta ketään muuta. Äiti tahtoi kertoa rehtorille syyn, miksi tyttö ei tule kouluun enää syksyllä 2016 ja miksi hän toivoo, että koulu tukee tyttöä mahdollisimman paljon päästötodistuksen saavuttamiseksi. Jostain syystä rehtori ei ollut kiinnostunut miksi äiti oli kutsunut koolle tämän palaverin, vaan aloitti avoimen keskustelun sijaan monologinsa.
Ensialkuun rehtori tahtoi haukkua äidin, joka toi esille, että opettaja ei ole tehnyt äidin kanssa yhteistyötä, jotta äiti saisi wilma-tunnukset. Vika olikin äidissä, jonka olisi pitänyt tietää, että hänellä on jo wilma-tunnukset ihan omasta lähtökohdastaan. Rehtori kertoi tarkistaneensa koulusihteeriltä ja koulusihteeri oli todennut, että äidillä ne ovat. Äiti ei ihan ymmärtänyt tätä ja pohti mistä voisi saada wilma-tunnukset, joita hänellä ei omasta mielestään ollut ja rehtori jatkoi äidin mollaamista. Rehtori hoki, että wilmatunnukset on myös tytön isällä ja huostaanottolaitoksella ja tahtoi näin tuoda esille, että muut kyllä osaavat wilmaa käyttää. Tytön isä tosin ei ole osallistunut tytön elämään juurikaan vuosiin vanhempien eron jälkeen. Isällä on jo uusi perhe uusine kuvioineen. Jostain syystä rehtori nimesi huostaanottolaitoksen päihdekatkaisulaitokseksi, vaikka tyttö ei edes sellaisella ole. Äiti meni yhä enemmän sekaisin tästä moninaisesta viestitulvasta, jossa nonverbaalisella viestinnällä rehtori koko ajan tahtoi tuoda esille, kuinka äiti on nyt johonkin asiaan syypää.
Selitin äidille, että rehtori tarkoittaa, että äidille aiemmin annattu wilma-tunnus toimii yhä äidin sähköpostiosoite sisäänkirjaantumistunnuksena ja salasanan äiti voi vaihtaa, jos on unohtanut. Lupasin äitiä auttaa myöhemmin tässä asiassa.
Rehtorin ääni kellossa muuttui ja hänkin lupautui auttamaan, kun äiti totesi, että ei ole tietotekniikan ihme:
- Soitat sitten minulle, jos et saa sitä auki, niin laitetaan se kuntoon heti saman tien.
Siinä ihmettelin rehtoria hiljaa, sillä aikaa keskustelussa oli kulunut aivan turhaan äitiä syyttelevään asenteeseen. Miten tämä mies johtaa koulua? Koko aikana tähän mennessä ei rehtori ollut katsonut kumpaakaan meistä päydän ääressä ystävällisesti silmiin, vaan hän oli selkeästi jossain muualla, muistellen yläsilmäluomiensa alta aikaisempia pohdintojaan siitä, mitä aikoo sanoa pöydän ääressä ja hakien ajatuksiaan ja sanojaan. Hän ei ollut todella läsnä ja havainnut meitä keskusteluun reagoivina. Hän selkeästi tahtoi johdatella meitä kohti hänen mielipidettään.
Seuraavaksi rehtori tahtoi kertoa mikä kaikki tytössä oli vialla. Hyvin pian päädytti luokan ryhmädynamiikkaan, jossa oli kolmen tytön välillä paljonkin kitkaa ja päädytty rikosilmoitukseen. Ystäväni tytär on tutkinnassa pahoinpitelystä. Kyselin rehtorilta onko koulu Kiva Koulu-järjestelmässä. Rehtori vastasi, että on. Kysyin oliko Kiva Koulua toteutettu. Rehtori vastasi että ei: "Me teimme tämän omalla tavallamme."
- Millä tavalla?
- Omalla tavallamme.
- Aivan, mutta olemme nyt kiinnostuneet miten tämän asian olette hoitaneet, jos ette toteuttaneet Kiva Koulun järjestelmää.
Rehtori hikeentyi ja hyökkäsi vuorostaan minua vastaan, kun tahdoin tietää miten lasten välinen koulukiusaamisen asia oli hoidettu. Nyt hän vuorostaan tahtoi haukkua minut siitä, että hän ei tiennyt kuka olen. Hän arvosteli negatiivisesti paikalla oloni ja lisäsi, että jos äiti tahtoo minun olevan paikalla saan minä kuitenkin olla paikalla.
Ensinnäkin muistutan nyt etiketistä kaikille miehille, jotka luette tätä ja pohditte itsevarmuutenne vahvistukseksi erilaisia keinoja toteuttaa itseänne. Jos te tahdotte tietää keitä kaikkia saapui palaveriin ja olette kenties vaikkapa tärkeässä asemassa vastaamassa kysymyksiin, niin miehet hyvät:
Teidän tehtävänne on esitellä ensin itsenne. Teidän tehtävänne on itseasiassa olla kiinnostuneita keitä saapuu palaveriin. Mieluiten silmiin katsoen ja ystävällisesti esittelette itsenne. Tämän jälkeen kuuluu hyviin tapoihin teidän kohdalla kysyä ystävällisesti meiltä mieluiten silmiin katsoen keitä me naiset olemme ja mikä kenties on tarkoituksemme osallistua tilanteeseen. Tämän jälkeen hyviin tapoihin kuuluu kuunnella silmiin katsoen ystävällisesti vastaus ja erittäin ystävällistä on osoittaa myös ystävällistä hyväksyntää kaikkien läsnäololle ja arvostusta näkökulmille. Niin miehet, teiltä odotetaan etiketin osaamista ja teiltä odotetaan, että osaatte kohdella naisia kunnioittavasti ja arvostavasti. Varsinkin, jos olette koulujen rehtoreita ja ikäpolveltanne jo lähentelette eläkeikää. Ja varsinkin, jos vastaatte erityiskoulun erityisoppilaiden opetuksesta, teiltä odotetaan etiketin osaamista, sillä nämä erityisoppilaat tarvitsevat erityisen hyvin etiketin omaavan ja sitä omissa toiminnoissaan kaikissa tilanteissa ylläpitävän opettavan tahon, jolta voi mallioppia uusia tapoja ilmaista itseään. Erityiskoulujen opetustahon ei tarvitse omaksua nuorten toimitapoja, vaan oppilaiden tulee saada omaksua opettajilta hyviä toimitapoja. Nuorethan ovat näitä vaikutteille alttiita.
Niin miehet, tiedoksenne vaan, että miehuuden mitta ei ole kirjanoppineisuudessa, asemassa, vallassa tai rahassa, vaan se on taidossanne käyttäytyä naisten läsnäollessa tilanteista ja aihelmista huolimatta aina huollitellusti, vastavuoroisesti ja ystävällisesti naiseuttamme arvostaen ja meitä kunnioittaen.
Emme saaneet rehtorilta vastausta kysymykseen, sillä fallisesti ilman kykyä vuorovaikutukselliseen keskusteluun hän haukkuen minut ja äidin vei keskustelun seuraavaan aiheeseen sanoin: "Emmekö me ole täällä keskustelemassa Liisan koulunkäynnistä?" Totesin, että olemme ja se juuri kiinnostaa meitä ja rehtori ilmoitti, että ei suostu kesksutelemaan kanssani siitä, miten luokan sisäistä kiusaamista on käsitelty. Hän toi esille tahtonsa keskustella vain ja ainoastaan äidin kanssa vain ja ainoastaan hänen määräämistä aihelmista ja teki selväksi, että tahtoo rajata äidin tukihenkilön keskustelun ulkopuolelle.
Rehtori toi esille näkemyksensä, että koska Liisa ei ollut syksyllä 2015 yhdeksännen luokan tunneilla ollenkaan, oli Liisalla liikaa poissaoloja. Äiti totesi, että Liisa on saanut yhdeksännenluokan syyslukukauden välitodistuksen jouluna 2014 ja ihmetteli, miksi rehtori ei huomioinut tätä mitenkään. Rehtori hoki silti, että syyslukukausi yhdeksänneltä luokalta on käymättä. Päätimme äidin kanssa toisiamme silmiin katsoen jättää vähäksi aikaa asian muhimaan rehtorin päähän. Rehtori ei vieläkään ollut kiinnostunut miksi olimme keskustelupöydän ääressä ja hän ei vieläkään katsonut meitä silmiin.
Rehtori tahtoi jatkaa Liisan haukkumista. Hän ei suoraan haukkunut vain Liisaa. Hän puhui monikko muodossa, mutta ei kuvannut tarkkaan mitä luokassa tapahtuu. Tärkeä painotus oli sillä, että oppilaat kiusaavat opettajia. Luokan tilanteesta saimme siis epäselvän kaaottisen kuvan. Äidin kanssa totesimme, että oppimisympäristö on varmasti mahdoton ja nuorten toiminta täysin ikätasotonta. Rehtorin mukaan vika oli erityisoppilaissa ja painotus oli Liisassa, vaikka muutkin tytöt olivat myös päätyneet rajattuun opetukseen.
Täytyy nyt jälkikäteen todeta, että jokin opetuksessa selkeästi mättää, jos luokan ilmapiiri pääsee niin levottomaksi erityisluokassa erityisopettajien valvonnassa, että Liisa ei ollut suostunut ottamaan luokkaan mennessään kenkiä pois jalasta, oli pulpetin sotkenut voilla ja kaatanut suolaa kotitaloustunnilla muiden ruokaan niin, etteivät nämä olleet sitä kyenneet syömään. Eivät nuoret tällaista tee, jos luokassa on loistava opettaja, joka saa nuoret innostumaan oppimisesta ja yhdessätekemisestä. Erityisopettaminen on muutakin kuin vain kankeaa tiedonsiirtoa, rajaamista ja käskyttämistä. Liisalla ei ole tällaisia ongelmia ikinä aiemmin ollut koulussa. Kyllä Liisalla oli aina ollut tunteidensäätelyssä vaikeuksia ja negatiivinen ilmaisutapa sekä vaativa luonne, mutta edellinen naispuolinen opettaja oli saanut Liisan kanssa mahtavia tuloksia aikaan Liisan siirryttyä erityisopetukseen tunteidensäätelyvaikeuksien takia. Nyt uusi miesopettaja oli tiukka ja hyökkäävä ja Liisan mukaan jo ennen koulupäivän alkua vihainen luokalle. Tunteidensäätelyssä haasteita kokevat nuorethan eivät kykene olemaan vaikuttumatta opettajan negatiivisesta asenteesta. Lisätkääpä tähän raskasuhormoonit sekä huostaanottopäätös ja hatkaaminen, niin saatta mielenkiintoisen koktailin nuoren aivokemiaan sekä ajatusten rakentumiseen. Liisan käytös oli ryhmässä selkeästi muuttunut. Tyttö reagoi selkeästi voimakkaaseen henkiseen väkivaltaan ja oli ajautunut sellaisen kohteeksi jouduttuaan itsekin toteuttamaan impulsiivisesti fyysistä väkivaltaa. Ja nyt koulu oli leimannut Liisan osaamatta edes väkivaltatyön alkeita, vaikka kyse on erityisopetuksesta.
Äiti toi kannustukseni kautta rehtorille esille, että Liisa on kertonut kokevansa, ettei opettaja kannusta häntä ja huomioi häntä, vaikka hän tekisi hyvin ja onnistuisi. Rehtori pudisteli päätään ylimielisesti vieressäni, joten päätin puuttua keskusteluun:
- Vaikka opetteja olisikin teistä toiminut aina asiallisesti, on meidän aina osattava ottaa huomioon lasten kokemukset. Tämä on tärkeä asia, sillä me olemme täällä lapsia varten, eikä toisinpäin. Kokemus siitä, että ei kannusteta, vie lapselta opiskelumotivaation.
Tähän rehtori ei enää uskaltanutkaan sanoa minulle vastaan. Hän lupasi keskustella asiasta opettajan kanssa. Rehtori tosin ei vieläkään katsonut meihin, eikä ymmärtänyt, että hetki sitten hänen toteuttama päänpudistelu oli näkynyt meille.
Koska rehtori tahtoi meidän ymmärtävän, että rehtori ja opettaja eivät ole toimineet mitenkään väärin päättäessään, että Liisa saa päästötodistuksen vasta joulukuussa 2016, rehtori jatkoi tarinoiden toistamista siitä, kuinka kengät ja voi ja suola olivat syy siihen, että tyttö ei voi osallistua normaaliin luokkaopetukseen ylimääräisen opetusta häiritsevän provosoivan kommentoinnin kanssa. Rehtori lisäsi, että eilen oli tytöt kaataneet maitoa tahalleen lattialle sanaharkan yhteydessä ja kukaan ei ollut suostunut siivoamaan jälkiä. Liisa ei ollut kaatanut maitoa, mutta jotenkin tämäkin oli erityisesti Liisan syytä. Tarkalleen meille ei selvinnyt miksi, sillä rehtori ei selittänyt meille tarkkaan mitä hän haki sanojensa asettelulla.
Koetin kysellä rehtorilta miten opettaja on toiminut luokassa ja onko opettajalla kunnollinen koulutus. Rehtori totesi opettajan työskennelleen koulussa jo 20-vuotta. Koetin kysellä miten opettaja puuttuu tilanteisiin, mutta rehtoripa ei osannut vastata ja oli taasen syvästi närkästynyt tarkentavista kysymyksistäni. Koetin kysellä onko opettajalla koulutusta tunteidensäätelykasvatukseen, mikä on vasta vähän aikaa sitten lisätty koulujen opetussuunnitelmaan, mutta rehtori vastasi:
-Opettaja voi sitten itse kertoa miten toimii.
Koetin selittää rehtorille, että jos koulussa on joitain hyviä neuvoja, miten näitä asioita voi äitikin käsitellä kotona kasvattajana, olisi niitä hyvä jakaa, jotta olisi yhtenäiset toimintamallit, mutta rehtori ei ymmärtänyt tätäkään. Hän tuhahteli ja käänsi päätään pois päin. Jostain syystä hän tahtoi puhua seinälle hänen vasemmallaan, eikä äidille hänen edessään tai minulle hänen vieressään oikealla.
Nähtävästi koululla, jossa on useita erityisluokkia ja erikoistuminen on erityisoppilaisiin, ei ole yhteistä linjaa tunteidensäätelykasvatukseen, josta rehtori voisi kertoa vanhemmille. Rehtori ei osannut kertoa opettajansa toimintamalleista opetustilanteen häiriintyessä nuorten haastavan käytöksen aikana. Mahdollisesti rehtori ei edes tiedä mitä tunteidensäätelykasvatus on ja ei siksi kyennyt vuorovaikutukselliseen keskusteluun ja käytti siksi aseenaan negatiivisesti arvoittavaa henkilökohtaisiin loukkauksiin menevää hyökkäävää asennetta tässäkin tilanteessa ilmeillään tuodessaan esille halveksuntaa minua kohtaan, koska olin esittänyt tällaisen kysymyksen opettajan toimintatavoista.
Äiti päätti pudottaa pommin, sillä rehtoria ei tuntunut kiinnostavan miksi äiti oli kutsunut itsensä rehtorin puheille:
- Asia on nyt sillä tavalla, että Liisa ei jatka syksyllä koulua. Liisa ei ole tahtonut koulun tietävän tätä, mutta nyt minä huoltajana olen päättänyt, että kerron teille (äiti teititteli rehtoria), mutta tämän pitää pysyä meidän välisenä ja opettajalle ei saa kertoa.
- Minulla on salassapitovelvollisuus, rehtori totesi ja vihdoin katsoikin äitiä silmiin ja nojasi jopa eteenpäin selkeästi unohtaen uteliaisuudessaan kokonaan edellisen asenteensa. Hetken näkyi ihan mukavan oloinen mies, joka ei ollut suojamuurit päällä.
- Asia on tosiaan nyt niin, että Liisa on raskaana ja hänellä on laskettu aika syyskuun alussa. Hän siis jää äitiyslomalle syksyllä eikä voi jatkaa enää opintoja tuolloin. Äitinä toivoisin siis, että koulu ottaa Liisan tilanteen huomioon ja ymmärtää, että Liisan ja lapsen etu on, että koulu tukee nyt Liisaa opinnoissaan ja saamaan päästötodistuksen jo keväällä.
- Liisa on sanonut minulle, että hän on valmis tekemään ylimääräisiä tehtäviä, jatkoin minä.
Rehtorista näki, että hänen päänsä raksutti. Hän ymmärsi hyvin nopeasti yskän. Toisaalta hän ei voinut mitenkään luovuttaa näkemyksestään, että Liisalla on yksin vastuu siitä, miten hän suoriutuu opinnoissaan luokassa, jonka ryhmädynamiikkaa ei opettaja ollut kyennyt pitämään hallussa. Saimme kuin saimme kuitenkin rehtorin toteamaan, että Liisalla on mahdollisuus saada päästötodistus jo kesällä 2016 mahdollisesti kesäkuun aikana, hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa, jos Liisa tekee itse töitä.
Nyt rehtori tahtoi tuoda myös hyvää esille Liisasta. Liisa on pärjäänyt yksityisopetuksessa ja suoriutunut tehtävissään mallikkaasti. En ihmettele tätä, sillä Liisan todistus syksyltä 2014 on todella hyvä ja näin siitä ihan viisaan tytön. Hän on ainoastaan sosiaalisissa suhteissaan väärinymmärretty persoonallisen ilmaisutapansa ja tunteidensäätelyvaikeuksiensa takia. Rehtori tosin ei ymmärrä Liisaa. Kangistuneet ja vanhanaikaset lastenkasvatusmallit johdatelevat rehtoria ajattelussaan.
Rehtori valitteli, että koululla ei ole resursseja antaa Liisalle yksityisopetusta enempää kuin nuo kaksi tai kolme tuntia päivässä ja jos ryhmässä opiskelu ei lähde luonnistumaan, ei Liisaa voi laitta ryhmään, sillä muilla ryhmäläisillä tulee olla opintorauha ja mahdollisuus saada myös päästötodistus. Taasen pääsen kuulemaan resurssimonologin viranomaisen toteuttaman. Kannustan rehtoria kysymään Liisan huostaaottolaitokselta, voisiko Liisa saada sosiaalitoimen kautta vaikkapa aikuisen ystävän, joka auttaisi Liisaa opinnoissa laitoksessa, jos luokkaopiskelu ei luonnistu. Kerron rehtorille, että aikuinen ystävä on useasti käytetty lastensuojelullinen tukimuoto ja äiti jatkaa, että samainen henkilöhän voisi jatkaa Liisan tukihenkilönä lapsen synnyttyäkin. Taasen rehtorin täytyi ensin olla vastakarvaan ja hän toteaa, että kyllähän Liisaa voi omakin hoitaja tukea laitoksessa, mutta toisaalta ennen palaverin loppumista lupautuu olemaan laitokseen yhteydessä ja kysymään moniammatillista yhteistyötä Liisan koulunkäynnin tukemiseksi ja päästötodistuksen saamisen mahdollistamiseksi.
Palaveri päättyi ja puimme ulkovaatteita. Jostain syystä rehtori tahtoi jatkaa huoliensa jakamista eli Liisan haukkumista. Samat kenkä-, suola-, voi ja maitoasiat tulee esitellä uudelleen. Nyt vuorostaan hän tahtoi päivitellä, kuinka Liisa on tehnyt kaiken selkeästi tietoisesti.
En enää jaksanut pysyä rajoissani ja repesin nauramaan. Ädille hekotin häntä silmiin katsoen ja hänen lähellään kuin tyttöset konsanaan kävellen:
- Vielä muka tietoisesti ovat 17-vuotiaat läsnä, vaikka aivojen kehitys ei edes mahdollista tätä. Eiväthän edes zenmunkit kykene olemaan 100 prosenttisesti tietoisesti läsnä.
Tunnen rehtorin katseen kääntyvän minuun, mutta en katso itse enää häneen. Äiti päättää tuoda keskusteluun lisää kummallisuutta ja alkaa keskustelemaan Kimblestä ja minä totean meillä olevan Muumi-Kimblen. Äiti ilmoittaa, että hänen täytyy tulla meille pelaamaan ja on jo melkein ihollani kuin toisistaan tykkäävät pikkutytöt ja minä haastan äitiä sanoin:
- Minä voitan sinut.
Nauramme toisillemme silmiin katsoen.
Ulkona kuulen oven kolahtavan takanani:
- Mikä ääliö.
- Ei sun sitä kuitenkaan sen kuullen tarvitse sanoa.
Ovi olikin ollut auki ja kuulin rehtorin koettavan sulkea sitä uudelleen. Tunsin piston omassatunnossani, mutta päätin olla siitä välittämättä, sillä olin täysin tietoinen siitä, millaista kohtelua olimme ottaneet vastaan.
Kävelimme kohti bussipysäkkiä ja keskustelimme mitä meidän tulee opettaa Liisalle. "Liisan tulee oppia ymmärtämään, että hänen on pidettävä turpansa kiinni luokassa, vaikka kuinka häntä provosoitaisiin ja hänen tulee tehdä tehtävänsä, vaikka ei saisi kannustusta. Antaa hevosten ajatella kun ottaa päähän, sillä niillä on isompi pää," naurahdan. Äiti päätti, ettei päästä Liisaa enää ikinä yksin rehtorin ja opettajan kanssa keskusteluihin, sillä kaksikkoon ei selkeästi voi luottaa.
Olemme päättäneet auttaa tulevaa äitiä äitiytensä suurimmassa haasteessa tulla hyväksytyksi äitinä sekä ymmärretyksi ihmisenä ja ottaa hänet vastaan naisten maailmaan nuoresta iästään huolimatta. Tyttö ei tule tajuamaan vuosiin mitä teemme, mutta hänkin tulee muutaman kymmenen vuoden päästä olemaan samanikäinen kuin me ja näkemään maailman monin silmin. Kunhan vain lasta ei häneltä vietäisi. Jos vain tyttö tajuaa mahdollisimman pian mitä häneltä odotetaan ja moiset kenkä-, voi-, suola- ja maitoasiat saasivat jäädä kokonaan pois toiminnoista.
Menin kahville kuvataitelijaystäväni kanssa ja keskustelimme koulukiusaamisesta. Häntäkin, kuten minuakin, on koulukiusattu jo varhaisopetuksessa ja molempien kohdalla se jatkui koko peruskoulun. Osaamme kertoa molemmat miten kiusaaminen muutti meitä ihmisinä hyvin nopeasti ja tapaamme ilmaista itseämme. Molemmat olimme alkaneet provosoimaan pukeutumisellamme ja olleet myös kärkkäitä luokassa puolustautumaan, sillä opettajat eivät meitä olleet tukeneet. Koulukiusaamiseen ei puututtu 1980- ja 1990-lukujen taitteissa. Olimme molemmat olleet myös opettajien kanssa vastakkainasettelussa. Kerroin lapsettomalle ystävälleni missä olin ollut ja Kiva Koulusta, joka on nyt rakennettu koulukiusaamisen katkaisemiseksi. Kerroin kuinka Kiva Koulut ympäri Suomea eivät kuitenkaan toteuta järjestelmää ja Koulurauhaa -lehdestä ja sen perustajaisän tahdosta saada oppimisympäristöistä hyviä, koska hänen tytärtään koulukiusattiin. Ystävääni kiinnostaisi kuvataiteilijana auttaa kiustattuja sekä kiusaajia kuvataideterapian avulla. Mietimme doggarin tekoa, jossa kertoisimme kokemuksistamme ja ystäväni hyräili Pearl Jamin Jeremyä.
Pohdimme ystäväni kanssa Liisan koulun tapaa kohdata nuoria ongelmissaan ja miten lastensuojelu toimii koulun kanssa yhteistyössä, jos edes toimii. Liisan äitikin oli ollut ulalla sitä, mitä koululla tapahtuu, kun ei ollut edes Wilma-tunnuksia ja opettajaan oli ollut vaikeaa saada yhteyttä ja laitos ei ollut kokenut tarvetta kertoa äidille koulukuulumisia. Koska Liisa oli huostaanotettu, ei huoltajalle enää jostain syystä oltu ilmoitettu mitä koulussa tapahtuu. Vanhemmuutta pitäisi tukea.
Seitsentoistavuotias ei yksin ole ehkä, mahdollisesti, tässä tilanteessa mitä todennäköisimmin, kykenevä vastaamaan kaikkiin lapsensa tarpeisiin, kun ei selkeästi kykene vastaamaan omiin tarpeisiinsa ikätasoisesti, mutta ei huostaanoton tarvitse olla vaihtoehto, jos hyvät tukimuodot keksitään ja suunnitellaan tarkkaan. Tarvitaan vain yksi ihminen joka uskoo nuoreen äitiin ja hänen äitiyteensä, saa häneen hyvän toimivan suhteen ja jolla on halua sekä voimaa auttaa ja tukea ja ennen kaikkea uskoa itseensä ja ratkaisukeskeinen ote elämään sekä taito viedä tuo ratkaisukeskeisyys myös muille toimintaan yhteistyössä.
Aloin itkemään. Rehtorin käytös kävi voimilleni. Henkilökohtaisuuksiin menevä hyökkäysasenne on aina rankkaa vastaanotettavaa. Varsinkin, kun se tehdään rivien välistä vittuillen provokatiivinen ajatus toimintamotiivina. Ystäväni lohdutti minua pitämällä kädestä ja kertomalla, ettei yhtään ihmettele. Hän ymmärtää tunnereaktiotani. Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka vastuuttavat lapsia ja nuoria omasta toiminnastaan, kyvyttömyydestään vastata nuorten erityisiin yksilöllisiin tarpeisiin vastuualueessaan. En voi käsittää aikuisia, jotka eivät vieläkään ymmärrä, että lapset reagoivat aikuisiin ja tämä nuorten toimintamalli jatkuu heissä niin kauan, kunnes he kohtaavat ihmisiä, jotka tukevat heitä ja huomaavat heidät sellaisiana kuin he ovat heitä ymmärtäen ja hyväksyntää osoittaen sekä elämän haasteiden edessä heille uusia taitoja heidät huomioiden opettaen.
Täällä mieron tiellä muistutan, että me aikuiset olemme vastuussa nuoristamme. Meidän tehtävä on tukea toinen toisiamme, jotta voimme tukea vauvoja, taaperoita, lapsia, nuoria, varhaisaikuisia, toisiamme sekä vanhuksia erityisessä yksilöllisyydessämme. Meidän tehtävämme on näyttää mallia, kuinka tehdään hyvää yhteistyötä. Meidän tehtävä on omalla toiminnallamme osoittaa ymmärtävää kunnioitusta toisiamme kohtaan, vaikka emme kaikessa olekaan samaa mieltä ja meidän tehtävä on pyrkiä yhteisymmärrykseen. Meidän tehtävämme on katkaista väkivallan välipitämätöntä kierrettä. Tärkeintä ei ole mennyt, vaan se missä olemme nyt, mihin tahdommme päätyä sekä erityisesti miten pääsemme päämääräämme ja mitä voimme sen eteen juuri nyt tehdä.
Yhä pohdin, miksi huostaanotetun lapsen huoltaja pitää huolta lapsen päästötodistuksen mahdollistumisesta, eikä laitos.
(tulevan äidin nimi vaihdettu)
"Jeremy"
At home
Drawing pictures
Of mountain tops
With him on top
Lemon yellow sun
Arms raised in a V
And the dead lay in pools of maroon below
Daddy didn't give attention
Oh, to the fact that mommy didn't care
King Jeremy The Wicked
Ruled his world
Jeremy spoke in class today
Jeremy spoke in class today
Clearly I remember
Pickin' on the boy
Seemed a harmless little fuck
But we unleashed a lion
Gnashed his teeth
And bit the recess lady's breast
How could I forget
And he hit me with a surprise left
My jaw left hurting
Dropped wide open
Just like the day
Oh, like the day I heard
Daddy didn't give affection, no!
And the boy was something that mommy wouldn't wear
King Jeremy The Wicked
Ruled his world
Jeremy spoke in class today
Jeremy spoke in class today
Jeremy spoke in class today
Try to forget this (try to forget this)
Try to erase this (try to erase this)
From the blackboard
Jeremy spoke in class today
Jeremy spoke in class today
Jeremy spoke in, spoke in
Jeremy spoke in, spoke in
Jeremy spoke in class today
(spoke in) (spoke in)
(spoke in) (spoke in)
(spoke in) (spoke in)
tervehdin koulun rehtoria kätellessäni häntä ja kerroin nimeni.
Olin matkalla koulun käytävällä tärkeään keskusteluun koulun rehtorin kanssa päivää vaille seitsentoistakesäisen tyttölapsen asioissa huoltajan tukihenkilönä. Kehun koulun vehreyttä, sillä sen käytäviä koristaa 1980-luvun tyyliin valtavat huonekasvit ja köynnösistutelmat. Rehtori ei juurikaan kiinnitä huomiota positiiviseen pikkujutusteluuni, jolla koetan luoda hyvää tunnelmaa.
Rehtori näyttää äidille ja minulle paikan jäykästi ison pöydän toiselta puolelta, mutta menenkin hänen viereen.
Taustasta nyt lyhyesti näin, että tytön kohdalla jäi yhdeksäsluokka vuosi sitten kesken. Tyttö oli suorittanut mallikkaasti erityisluokalla syyslukukauden, mutta vastaan oli tullut kokemuksia, jotka olivat kevätlukukauteen tuoneet sellaiset mausteet, että kouluun pääseminen oli muuttunut mahdottomaksi. Kesän aikana tyttöä oli kuntoutettu äidin pyynnöstä kiireellisellä sijoituksella ja se oli mennyt oikein mukavasti sossun kertomana tytölle sekä äidille ja heille oli luvattu kotiin pääsyä, mutta lastensuojelun avopuoli olikin puhunut yhtä ja toteuttanut selän takana toista ja teki huostaanottopäätöksen. Ensimmäisellä lomalla viikko huostaanottopäätöksen jälkeen tyttö olikin huostaa vastustavana, koska ei ymmärtänyt moista kaksinaamaista tekoa, hatkannut ja tuo hatka sitten ottikin koko syksyn ja kouluun tyttö ei siis mennyt myöskään.
Äiti oli neuvostani narauttanut tyttärensä hatkalta ennen joulua, sillä täytyihän tyttö saada kouluun. Äiti pelkäsi tyttärensä vihaa, mutta muistutin, että lapset ovat lojaaleja meille ja viha laantuu. "Kyllä routa porsaan kotiin tuo ja äidin tehtävä on joskus olla järkeävä jopa vastoin kaikkea järkeä," totesin. Äitikin oli vastustanut huostaanottoa hallinto-oikeuteen saakka ja piti hatkaamisen syynä lastensuojelua. Tammikuussa tyttö oli jatkanut pitkään tauolla ollutta koulunkäyntiä suostuttuaan laitokseen selitettyäni hänelle ensimmäisessä laitoksen palaverissa, ettei ole mitään järkeä hatkata uudelleen ja koulu kannattaa käydä mahdollisimman pian loppuun, jotta tyttö voi olla elämässään aivan mitä tahtoo olla. Kerroin tytölle, että tämän hetken tilanne ei määritä sitä, kuka hän tulee olemaan ja mitä hän voi saavuttaa.
Mutta opettaja oli vaihtunut ja luokassa uusi tyttö oli otettu hyvinkin rankalla tavalla vastaan. Sanailut olivat lopulta johtaneet tekoihin kouluajan ulkopuolella ja rikosilmoituksiakin oli tehty pahoinpitelystä. Tyttö oli siirretty lyhyeen erilliseen opetukseen luokan ulkopuolelle ja hänellä oli ainoastaan kaksi tai kolme opetustuntia koulupäivässä. Tätä oli jatkettu jo yli kuukauden. Tuon kuukauden aikana tyttö oli tiputtanut äidilleen aikamoisen pommin syliin ja olin istunut äidin tukena teetä lipittäen äidin käydessä tunteiden sekametelisoppaa läpi.
"Voi voi," mietin mielessäni, kun rehtorin elekielestä havaitsin, että hän oli puolustuskannalla ja oli ottanut menetelmäkseen ajatuksen vanhasta sanonnasta: "Hyökkäys on paras puolustus."
Äiti oli varannut ajan, sillä opettaja oli todennut, että tyttö saa päästötodistuksen vasta jouluna 2016 ja näin oli rehtori ja opettaja päättäneet kuulematta ketään muuta. Äiti tahtoi kertoa rehtorille syyn, miksi tyttö ei tule kouluun enää syksyllä 2016 ja miksi hän toivoo, että koulu tukee tyttöä mahdollisimman paljon päästötodistuksen saavuttamiseksi. Jostain syystä rehtori ei ollut kiinnostunut miksi äiti oli kutsunut koolle tämän palaverin, vaan aloitti avoimen keskustelun sijaan monologinsa.
Ensialkuun rehtori tahtoi haukkua äidin, joka toi esille, että opettaja ei ole tehnyt äidin kanssa yhteistyötä, jotta äiti saisi wilma-tunnukset. Vika olikin äidissä, jonka olisi pitänyt tietää, että hänellä on jo wilma-tunnukset ihan omasta lähtökohdastaan. Rehtori kertoi tarkistaneensa koulusihteeriltä ja koulusihteeri oli todennut, että äidillä ne ovat. Äiti ei ihan ymmärtänyt tätä ja pohti mistä voisi saada wilma-tunnukset, joita hänellä ei omasta mielestään ollut ja rehtori jatkoi äidin mollaamista. Rehtori hoki, että wilmatunnukset on myös tytön isällä ja huostaanottolaitoksella ja tahtoi näin tuoda esille, että muut kyllä osaavat wilmaa käyttää. Tytön isä tosin ei ole osallistunut tytön elämään juurikaan vuosiin vanhempien eron jälkeen. Isällä on jo uusi perhe uusine kuvioineen. Jostain syystä rehtori nimesi huostaanottolaitoksen päihdekatkaisulaitokseksi, vaikka tyttö ei edes sellaisella ole. Äiti meni yhä enemmän sekaisin tästä moninaisesta viestitulvasta, jossa nonverbaalisella viestinnällä rehtori koko ajan tahtoi tuoda esille, kuinka äiti on nyt johonkin asiaan syypää.
Selitin äidille, että rehtori tarkoittaa, että äidille aiemmin annattu wilma-tunnus toimii yhä äidin sähköpostiosoite sisäänkirjaantumistunnuksena ja salasanan äiti voi vaihtaa, jos on unohtanut. Lupasin äitiä auttaa myöhemmin tässä asiassa.
Rehtorin ääni kellossa muuttui ja hänkin lupautui auttamaan, kun äiti totesi, että ei ole tietotekniikan ihme:
- Soitat sitten minulle, jos et saa sitä auki, niin laitetaan se kuntoon heti saman tien.
Siinä ihmettelin rehtoria hiljaa, sillä aikaa keskustelussa oli kulunut aivan turhaan äitiä syyttelevään asenteeseen. Miten tämä mies johtaa koulua? Koko aikana tähän mennessä ei rehtori ollut katsonut kumpaakaan meistä päydän ääressä ystävällisesti silmiin, vaan hän oli selkeästi jossain muualla, muistellen yläsilmäluomiensa alta aikaisempia pohdintojaan siitä, mitä aikoo sanoa pöydän ääressä ja hakien ajatuksiaan ja sanojaan. Hän ei ollut todella läsnä ja havainnut meitä keskusteluun reagoivina. Hän selkeästi tahtoi johdatella meitä kohti hänen mielipidettään.
Seuraavaksi rehtori tahtoi kertoa mikä kaikki tytössä oli vialla. Hyvin pian päädytti luokan ryhmädynamiikkaan, jossa oli kolmen tytön välillä paljonkin kitkaa ja päädytty rikosilmoitukseen. Ystäväni tytär on tutkinnassa pahoinpitelystä. Kyselin rehtorilta onko koulu Kiva Koulu-järjestelmässä. Rehtori vastasi, että on. Kysyin oliko Kiva Koulua toteutettu. Rehtori vastasi että ei: "Me teimme tämän omalla tavallamme."
- Millä tavalla?
- Omalla tavallamme.
- Aivan, mutta olemme nyt kiinnostuneet miten tämän asian olette hoitaneet, jos ette toteuttaneet Kiva Koulun järjestelmää.
Rehtori hikeentyi ja hyökkäsi vuorostaan minua vastaan, kun tahdoin tietää miten lasten välinen koulukiusaamisen asia oli hoidettu. Nyt hän vuorostaan tahtoi haukkua minut siitä, että hän ei tiennyt kuka olen. Hän arvosteli negatiivisesti paikalla oloni ja lisäsi, että jos äiti tahtoo minun olevan paikalla saan minä kuitenkin olla paikalla.
Ensinnäkin muistutan nyt etiketistä kaikille miehille, jotka luette tätä ja pohditte itsevarmuutenne vahvistukseksi erilaisia keinoja toteuttaa itseänne. Jos te tahdotte tietää keitä kaikkia saapui palaveriin ja olette kenties vaikkapa tärkeässä asemassa vastaamassa kysymyksiin, niin miehet hyvät:
Teidän tehtävänne on esitellä ensin itsenne. Teidän tehtävänne on itseasiassa olla kiinnostuneita keitä saapuu palaveriin. Mieluiten silmiin katsoen ja ystävällisesti esittelette itsenne. Tämän jälkeen kuuluu hyviin tapoihin teidän kohdalla kysyä ystävällisesti meiltä mieluiten silmiin katsoen keitä me naiset olemme ja mikä kenties on tarkoituksemme osallistua tilanteeseen. Tämän jälkeen hyviin tapoihin kuuluu kuunnella silmiin katsoen ystävällisesti vastaus ja erittäin ystävällistä on osoittaa myös ystävällistä hyväksyntää kaikkien läsnäololle ja arvostusta näkökulmille. Niin miehet, teiltä odotetaan etiketin osaamista ja teiltä odotetaan, että osaatte kohdella naisia kunnioittavasti ja arvostavasti. Varsinkin, jos olette koulujen rehtoreita ja ikäpolveltanne jo lähentelette eläkeikää. Ja varsinkin, jos vastaatte erityiskoulun erityisoppilaiden opetuksesta, teiltä odotetaan etiketin osaamista, sillä nämä erityisoppilaat tarvitsevat erityisen hyvin etiketin omaavan ja sitä omissa toiminnoissaan kaikissa tilanteissa ylläpitävän opettavan tahon, jolta voi mallioppia uusia tapoja ilmaista itseään. Erityiskoulujen opetustahon ei tarvitse omaksua nuorten toimitapoja, vaan oppilaiden tulee saada omaksua opettajilta hyviä toimitapoja. Nuorethan ovat näitä vaikutteille alttiita.
Niin miehet, tiedoksenne vaan, että miehuuden mitta ei ole kirjanoppineisuudessa, asemassa, vallassa tai rahassa, vaan se on taidossanne käyttäytyä naisten läsnäollessa tilanteista ja aihelmista huolimatta aina huollitellusti, vastavuoroisesti ja ystävällisesti naiseuttamme arvostaen ja meitä kunnioittaen.
Emme saaneet rehtorilta vastausta kysymykseen, sillä fallisesti ilman kykyä vuorovaikutukselliseen keskusteluun hän haukkuen minut ja äidin vei keskustelun seuraavaan aiheeseen sanoin: "Emmekö me ole täällä keskustelemassa Liisan koulunkäynnistä?" Totesin, että olemme ja se juuri kiinnostaa meitä ja rehtori ilmoitti, että ei suostu kesksutelemaan kanssani siitä, miten luokan sisäistä kiusaamista on käsitelty. Hän toi esille tahtonsa keskustella vain ja ainoastaan äidin kanssa vain ja ainoastaan hänen määräämistä aihelmista ja teki selväksi, että tahtoo rajata äidin tukihenkilön keskustelun ulkopuolelle.
Rehtori toi esille näkemyksensä, että koska Liisa ei ollut syksyllä 2015 yhdeksännen luokan tunneilla ollenkaan, oli Liisalla liikaa poissaoloja. Äiti totesi, että Liisa on saanut yhdeksännenluokan syyslukukauden välitodistuksen jouluna 2014 ja ihmetteli, miksi rehtori ei huomioinut tätä mitenkään. Rehtori hoki silti, että syyslukukausi yhdeksänneltä luokalta on käymättä. Päätimme äidin kanssa toisiamme silmiin katsoen jättää vähäksi aikaa asian muhimaan rehtorin päähän. Rehtori ei vieläkään ollut kiinnostunut miksi olimme keskustelupöydän ääressä ja hän ei vieläkään katsonut meitä silmiin.
Rehtori tahtoi jatkaa Liisan haukkumista. Hän ei suoraan haukkunut vain Liisaa. Hän puhui monikko muodossa, mutta ei kuvannut tarkkaan mitä luokassa tapahtuu. Tärkeä painotus oli sillä, että oppilaat kiusaavat opettajia. Luokan tilanteesta saimme siis epäselvän kaaottisen kuvan. Äidin kanssa totesimme, että oppimisympäristö on varmasti mahdoton ja nuorten toiminta täysin ikätasotonta. Rehtorin mukaan vika oli erityisoppilaissa ja painotus oli Liisassa, vaikka muutkin tytöt olivat myös päätyneet rajattuun opetukseen.
Täytyy nyt jälkikäteen todeta, että jokin opetuksessa selkeästi mättää, jos luokan ilmapiiri pääsee niin levottomaksi erityisluokassa erityisopettajien valvonnassa, että Liisa ei ollut suostunut ottamaan luokkaan mennessään kenkiä pois jalasta, oli pulpetin sotkenut voilla ja kaatanut suolaa kotitaloustunnilla muiden ruokaan niin, etteivät nämä olleet sitä kyenneet syömään. Eivät nuoret tällaista tee, jos luokassa on loistava opettaja, joka saa nuoret innostumaan oppimisesta ja yhdessätekemisestä. Erityisopettaminen on muutakin kuin vain kankeaa tiedonsiirtoa, rajaamista ja käskyttämistä. Liisalla ei ole tällaisia ongelmia ikinä aiemmin ollut koulussa. Kyllä Liisalla oli aina ollut tunteidensäätelyssä vaikeuksia ja negatiivinen ilmaisutapa sekä vaativa luonne, mutta edellinen naispuolinen opettaja oli saanut Liisan kanssa mahtavia tuloksia aikaan Liisan siirryttyä erityisopetukseen tunteidensäätelyvaikeuksien takia. Nyt uusi miesopettaja oli tiukka ja hyökkäävä ja Liisan mukaan jo ennen koulupäivän alkua vihainen luokalle. Tunteidensäätelyssä haasteita kokevat nuorethan eivät kykene olemaan vaikuttumatta opettajan negatiivisesta asenteesta. Lisätkääpä tähän raskasuhormoonit sekä huostaanottopäätös ja hatkaaminen, niin saatta mielenkiintoisen koktailin nuoren aivokemiaan sekä ajatusten rakentumiseen. Liisan käytös oli ryhmässä selkeästi muuttunut. Tyttö reagoi selkeästi voimakkaaseen henkiseen väkivaltaan ja oli ajautunut sellaisen kohteeksi jouduttuaan itsekin toteuttamaan impulsiivisesti fyysistä väkivaltaa. Ja nyt koulu oli leimannut Liisan osaamatta edes väkivaltatyön alkeita, vaikka kyse on erityisopetuksesta.
Äiti toi kannustukseni kautta rehtorille esille, että Liisa on kertonut kokevansa, ettei opettaja kannusta häntä ja huomioi häntä, vaikka hän tekisi hyvin ja onnistuisi. Rehtori pudisteli päätään ylimielisesti vieressäni, joten päätin puuttua keskusteluun:
- Vaikka opetteja olisikin teistä toiminut aina asiallisesti, on meidän aina osattava ottaa huomioon lasten kokemukset. Tämä on tärkeä asia, sillä me olemme täällä lapsia varten, eikä toisinpäin. Kokemus siitä, että ei kannusteta, vie lapselta opiskelumotivaation.
Tähän rehtori ei enää uskaltanutkaan sanoa minulle vastaan. Hän lupasi keskustella asiasta opettajan kanssa. Rehtori tosin ei vieläkään katsonut meihin, eikä ymmärtänyt, että hetki sitten hänen toteuttama päänpudistelu oli näkynyt meille.
Koska rehtori tahtoi meidän ymmärtävän, että rehtori ja opettaja eivät ole toimineet mitenkään väärin päättäessään, että Liisa saa päästötodistuksen vasta joulukuussa 2016, rehtori jatkoi tarinoiden toistamista siitä, kuinka kengät ja voi ja suola olivat syy siihen, että tyttö ei voi osallistua normaaliin luokkaopetukseen ylimääräisen opetusta häiritsevän provosoivan kommentoinnin kanssa. Rehtori lisäsi, että eilen oli tytöt kaataneet maitoa tahalleen lattialle sanaharkan yhteydessä ja kukaan ei ollut suostunut siivoamaan jälkiä. Liisa ei ollut kaatanut maitoa, mutta jotenkin tämäkin oli erityisesti Liisan syytä. Tarkalleen meille ei selvinnyt miksi, sillä rehtori ei selittänyt meille tarkkaan mitä hän haki sanojensa asettelulla.
Koetin kysellä rehtorilta miten opettaja on toiminut luokassa ja onko opettajalla kunnollinen koulutus. Rehtori totesi opettajan työskennelleen koulussa jo 20-vuotta. Koetin kysellä miten opettaja puuttuu tilanteisiin, mutta rehtoripa ei osannut vastata ja oli taasen syvästi närkästynyt tarkentavista kysymyksistäni. Koetin kysellä onko opettajalla koulutusta tunteidensäätelykasvatukseen, mikä on vasta vähän aikaa sitten lisätty koulujen opetussuunnitelmaan, mutta rehtori vastasi:
-Opettaja voi sitten itse kertoa miten toimii.
Koetin selittää rehtorille, että jos koulussa on joitain hyviä neuvoja, miten näitä asioita voi äitikin käsitellä kotona kasvattajana, olisi niitä hyvä jakaa, jotta olisi yhtenäiset toimintamallit, mutta rehtori ei ymmärtänyt tätäkään. Hän tuhahteli ja käänsi päätään pois päin. Jostain syystä hän tahtoi puhua seinälle hänen vasemmallaan, eikä äidille hänen edessään tai minulle hänen vieressään oikealla.
Nähtävästi koululla, jossa on useita erityisluokkia ja erikoistuminen on erityisoppilaisiin, ei ole yhteistä linjaa tunteidensäätelykasvatukseen, josta rehtori voisi kertoa vanhemmille. Rehtori ei osannut kertoa opettajansa toimintamalleista opetustilanteen häiriintyessä nuorten haastavan käytöksen aikana. Mahdollisesti rehtori ei edes tiedä mitä tunteidensäätelykasvatus on ja ei siksi kyennyt vuorovaikutukselliseen keskusteluun ja käytti siksi aseenaan negatiivisesti arvoittavaa henkilökohtaisiin loukkauksiin menevää hyökkäävää asennetta tässäkin tilanteessa ilmeillään tuodessaan esille halveksuntaa minua kohtaan, koska olin esittänyt tällaisen kysymyksen opettajan toimintatavoista.
Äiti päätti pudottaa pommin, sillä rehtoria ei tuntunut kiinnostavan miksi äiti oli kutsunut itsensä rehtorin puheille:
- Asia on nyt sillä tavalla, että Liisa ei jatka syksyllä koulua. Liisa ei ole tahtonut koulun tietävän tätä, mutta nyt minä huoltajana olen päättänyt, että kerron teille (äiti teititteli rehtoria), mutta tämän pitää pysyä meidän välisenä ja opettajalle ei saa kertoa.
- Minulla on salassapitovelvollisuus, rehtori totesi ja vihdoin katsoikin äitiä silmiin ja nojasi jopa eteenpäin selkeästi unohtaen uteliaisuudessaan kokonaan edellisen asenteensa. Hetken näkyi ihan mukavan oloinen mies, joka ei ollut suojamuurit päällä.
- Asia on tosiaan nyt niin, että Liisa on raskaana ja hänellä on laskettu aika syyskuun alussa. Hän siis jää äitiyslomalle syksyllä eikä voi jatkaa enää opintoja tuolloin. Äitinä toivoisin siis, että koulu ottaa Liisan tilanteen huomioon ja ymmärtää, että Liisan ja lapsen etu on, että koulu tukee nyt Liisaa opinnoissaan ja saamaan päästötodistuksen jo keväällä.
- Liisa on sanonut minulle, että hän on valmis tekemään ylimääräisiä tehtäviä, jatkoin minä.
Rehtorista näki, että hänen päänsä raksutti. Hän ymmärsi hyvin nopeasti yskän. Toisaalta hän ei voinut mitenkään luovuttaa näkemyksestään, että Liisalla on yksin vastuu siitä, miten hän suoriutuu opinnoissaan luokassa, jonka ryhmädynamiikkaa ei opettaja ollut kyennyt pitämään hallussa. Saimme kuin saimme kuitenkin rehtorin toteamaan, että Liisalla on mahdollisuus saada päästötodistus jo kesällä 2016 mahdollisesti kesäkuun aikana, hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa, jos Liisa tekee itse töitä.
Nyt rehtori tahtoi tuoda myös hyvää esille Liisasta. Liisa on pärjäänyt yksityisopetuksessa ja suoriutunut tehtävissään mallikkaasti. En ihmettele tätä, sillä Liisan todistus syksyltä 2014 on todella hyvä ja näin siitä ihan viisaan tytön. Hän on ainoastaan sosiaalisissa suhteissaan väärinymmärretty persoonallisen ilmaisutapansa ja tunteidensäätelyvaikeuksiensa takia. Rehtori tosin ei ymmärrä Liisaa. Kangistuneet ja vanhanaikaset lastenkasvatusmallit johdatelevat rehtoria ajattelussaan.
Rehtori valitteli, että koululla ei ole resursseja antaa Liisalle yksityisopetusta enempää kuin nuo kaksi tai kolme tuntia päivässä ja jos ryhmässä opiskelu ei lähde luonnistumaan, ei Liisaa voi laitta ryhmään, sillä muilla ryhmäläisillä tulee olla opintorauha ja mahdollisuus saada myös päästötodistus. Taasen pääsen kuulemaan resurssimonologin viranomaisen toteuttaman. Kannustan rehtoria kysymään Liisan huostaaottolaitokselta, voisiko Liisa saada sosiaalitoimen kautta vaikkapa aikuisen ystävän, joka auttaisi Liisaa opinnoissa laitoksessa, jos luokkaopiskelu ei luonnistu. Kerron rehtorille, että aikuinen ystävä on useasti käytetty lastensuojelullinen tukimuoto ja äiti jatkaa, että samainen henkilöhän voisi jatkaa Liisan tukihenkilönä lapsen synnyttyäkin. Taasen rehtorin täytyi ensin olla vastakarvaan ja hän toteaa, että kyllähän Liisaa voi omakin hoitaja tukea laitoksessa, mutta toisaalta ennen palaverin loppumista lupautuu olemaan laitokseen yhteydessä ja kysymään moniammatillista yhteistyötä Liisan koulunkäynnin tukemiseksi ja päästötodistuksen saamisen mahdollistamiseksi.
Palaveri päättyi ja puimme ulkovaatteita. Jostain syystä rehtori tahtoi jatkaa huoliensa jakamista eli Liisan haukkumista. Samat kenkä-, suola-, voi ja maitoasiat tulee esitellä uudelleen. Nyt vuorostaan hän tahtoi päivitellä, kuinka Liisa on tehnyt kaiken selkeästi tietoisesti.
En enää jaksanut pysyä rajoissani ja repesin nauramaan. Ädille hekotin häntä silmiin katsoen ja hänen lähellään kuin tyttöset konsanaan kävellen:
- Vielä muka tietoisesti ovat 17-vuotiaat läsnä, vaikka aivojen kehitys ei edes mahdollista tätä. Eiväthän edes zenmunkit kykene olemaan 100 prosenttisesti tietoisesti läsnä.
Tunnen rehtorin katseen kääntyvän minuun, mutta en katso itse enää häneen. Äiti päättää tuoda keskusteluun lisää kummallisuutta ja alkaa keskustelemaan Kimblestä ja minä totean meillä olevan Muumi-Kimblen. Äiti ilmoittaa, että hänen täytyy tulla meille pelaamaan ja on jo melkein ihollani kuin toisistaan tykkäävät pikkutytöt ja minä haastan äitiä sanoin:
- Minä voitan sinut.
Nauramme toisillemme silmiin katsoen.
Ulkona kuulen oven kolahtavan takanani:
- Mikä ääliö.
- Ei sun sitä kuitenkaan sen kuullen tarvitse sanoa.
Ovi olikin ollut auki ja kuulin rehtorin koettavan sulkea sitä uudelleen. Tunsin piston omassatunnossani, mutta päätin olla siitä välittämättä, sillä olin täysin tietoinen siitä, millaista kohtelua olimme ottaneet vastaan.
Kävelimme kohti bussipysäkkiä ja keskustelimme mitä meidän tulee opettaa Liisalle. "Liisan tulee oppia ymmärtämään, että hänen on pidettävä turpansa kiinni luokassa, vaikka kuinka häntä provosoitaisiin ja hänen tulee tehdä tehtävänsä, vaikka ei saisi kannustusta. Antaa hevosten ajatella kun ottaa päähän, sillä niillä on isompi pää," naurahdan. Äiti päätti, ettei päästä Liisaa enää ikinä yksin rehtorin ja opettajan kanssa keskusteluihin, sillä kaksikkoon ei selkeästi voi luottaa.
Olemme päättäneet auttaa tulevaa äitiä äitiytensä suurimmassa haasteessa tulla hyväksytyksi äitinä sekä ymmärretyksi ihmisenä ja ottaa hänet vastaan naisten maailmaan nuoresta iästään huolimatta. Tyttö ei tule tajuamaan vuosiin mitä teemme, mutta hänkin tulee muutaman kymmenen vuoden päästä olemaan samanikäinen kuin me ja näkemään maailman monin silmin. Kunhan vain lasta ei häneltä vietäisi. Jos vain tyttö tajuaa mahdollisimman pian mitä häneltä odotetaan ja moiset kenkä-, voi-, suola- ja maitoasiat saasivat jäädä kokonaan pois toiminnoista.
Menin kahville kuvataitelijaystäväni kanssa ja keskustelimme koulukiusaamisesta. Häntäkin, kuten minuakin, on koulukiusattu jo varhaisopetuksessa ja molempien kohdalla se jatkui koko peruskoulun. Osaamme kertoa molemmat miten kiusaaminen muutti meitä ihmisinä hyvin nopeasti ja tapaamme ilmaista itseämme. Molemmat olimme alkaneet provosoimaan pukeutumisellamme ja olleet myös kärkkäitä luokassa puolustautumaan, sillä opettajat eivät meitä olleet tukeneet. Koulukiusaamiseen ei puututtu 1980- ja 1990-lukujen taitteissa. Olimme molemmat olleet myös opettajien kanssa vastakkainasettelussa. Kerroin lapsettomalle ystävälleni missä olin ollut ja Kiva Koulusta, joka on nyt rakennettu koulukiusaamisen katkaisemiseksi. Kerroin kuinka Kiva Koulut ympäri Suomea eivät kuitenkaan toteuta järjestelmää ja Koulurauhaa -lehdestä ja sen perustajaisän tahdosta saada oppimisympäristöistä hyviä, koska hänen tytärtään koulukiusattiin. Ystävääni kiinnostaisi kuvataiteilijana auttaa kiustattuja sekä kiusaajia kuvataideterapian avulla. Mietimme doggarin tekoa, jossa kertoisimme kokemuksistamme ja ystäväni hyräili Pearl Jamin Jeremyä.
Pohdimme ystäväni kanssa Liisan koulun tapaa kohdata nuoria ongelmissaan ja miten lastensuojelu toimii koulun kanssa yhteistyössä, jos edes toimii. Liisan äitikin oli ollut ulalla sitä, mitä koululla tapahtuu, kun ei ollut edes Wilma-tunnuksia ja opettajaan oli ollut vaikeaa saada yhteyttä ja laitos ei ollut kokenut tarvetta kertoa äidille koulukuulumisia. Koska Liisa oli huostaanotettu, ei huoltajalle enää jostain syystä oltu ilmoitettu mitä koulussa tapahtuu. Vanhemmuutta pitäisi tukea.
Seitsentoistavuotias ei yksin ole ehkä, mahdollisesti, tässä tilanteessa mitä todennäköisimmin, kykenevä vastaamaan kaikkiin lapsensa tarpeisiin, kun ei selkeästi kykene vastaamaan omiin tarpeisiinsa ikätasoisesti, mutta ei huostaanoton tarvitse olla vaihtoehto, jos hyvät tukimuodot keksitään ja suunnitellaan tarkkaan. Tarvitaan vain yksi ihminen joka uskoo nuoreen äitiin ja hänen äitiyteensä, saa häneen hyvän toimivan suhteen ja jolla on halua sekä voimaa auttaa ja tukea ja ennen kaikkea uskoa itseensä ja ratkaisukeskeinen ote elämään sekä taito viedä tuo ratkaisukeskeisyys myös muille toimintaan yhteistyössä.
Aloin itkemään. Rehtorin käytös kävi voimilleni. Henkilökohtaisuuksiin menevä hyökkäysasenne on aina rankkaa vastaanotettavaa. Varsinkin, kun se tehdään rivien välistä vittuillen provokatiivinen ajatus toimintamotiivina. Ystäväni lohdutti minua pitämällä kädestä ja kertomalla, ettei yhtään ihmettele. Hän ymmärtää tunnereaktiotani. Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka vastuuttavat lapsia ja nuoria omasta toiminnastaan, kyvyttömyydestään vastata nuorten erityisiin yksilöllisiin tarpeisiin vastuualueessaan. En voi käsittää aikuisia, jotka eivät vieläkään ymmärrä, että lapset reagoivat aikuisiin ja tämä nuorten toimintamalli jatkuu heissä niin kauan, kunnes he kohtaavat ihmisiä, jotka tukevat heitä ja huomaavat heidät sellaisiana kuin he ovat heitä ymmärtäen ja hyväksyntää osoittaen sekä elämän haasteiden edessä heille uusia taitoja heidät huomioiden opettaen.
Täällä mieron tiellä muistutan, että me aikuiset olemme vastuussa nuoristamme. Meidän tehtävä on tukea toinen toisiamme, jotta voimme tukea vauvoja, taaperoita, lapsia, nuoria, varhaisaikuisia, toisiamme sekä vanhuksia erityisessä yksilöllisyydessämme. Meidän tehtävämme on näyttää mallia, kuinka tehdään hyvää yhteistyötä. Meidän tehtävä on omalla toiminnallamme osoittaa ymmärtävää kunnioitusta toisiamme kohtaan, vaikka emme kaikessa olekaan samaa mieltä ja meidän tehtävä on pyrkiä yhteisymmärrykseen. Meidän tehtävämme on katkaista väkivallan välipitämätöntä kierrettä. Tärkeintä ei ole mennyt, vaan se missä olemme nyt, mihin tahdommme päätyä sekä erityisesti miten pääsemme päämääräämme ja mitä voimme sen eteen juuri nyt tehdä.
Yhä pohdin, miksi huostaanotetun lapsen huoltaja pitää huolta lapsen päästötodistuksen mahdollistumisesta, eikä laitos.
(tulevan äidin nimi vaihdettu)
"Jeremy"
At home
Drawing pictures
Of mountain tops
With him on top
Lemon yellow sun
Arms raised in a V
And the dead lay in pools of maroon below
Daddy didn't give attention
Oh, to the fact that mommy didn't care
King Jeremy The Wicked
Ruled his world
Jeremy spoke in class today
Jeremy spoke in class today
Clearly I remember
Pickin' on the boy
Seemed a harmless little fuck
But we unleashed a lion
Gnashed his teeth
And bit the recess lady's breast
How could I forget
And he hit me with a surprise left
My jaw left hurting
Dropped wide open
Just like the day
Oh, like the day I heard
Daddy didn't give affection, no!
And the boy was something that mommy wouldn't wear
King Jeremy The Wicked
Ruled his world
Jeremy spoke in class today
Jeremy spoke in class today
Jeremy spoke in class today
Try to forget this (try to forget this)
Try to erase this (try to erase this)
From the blackboard
Jeremy spoke in class today
Jeremy spoke in class today
Jeremy spoke in, spoke in
Jeremy spoke in, spoke in
Jeremy spoke in class today
(spoke in) (spoke in)
(spoke in) (spoke in)
(spoke in) (spoke in)
Muita uusia Lokakuun liikkeen juttuja
☞ Kyllä lapsi leivän pöytään tuo
☞ Sosiaalityön unohtama yhteisöllisyys
☞ GRADUT SYYNISSÄ III: Huostaanotto – kurinpidollista holhoamista?
☞ GRADUT SYYNISSÄ II: Hoidolliset huostaanotot – hyvinvointiholhousta?
☞ GRADUT SYYNISSÄ I: KUN MIELIPITEESTÄ TULI GRADU
☞ Sosiaalityön tutkimus tarvitsee huostaanottoa
☞ Miksi asiantuntija asettuu vallan väärinkäyttäjän puolelle?
☞ Vastavuoroisuus sosiaalityössä
☞ Anonymous tutkii lastensuojelun laittomuuksia - liity mukaan!
☞ Moniongelmaisia perheitä vai ongelmiin keskittyviä viranomaisia?
☞ Koulukiusaamisesta yhteisölliseen huoltokiusaamiseen
☞ Kyllä lapsi leivän pöytään tuo
☞ Sosiaalityön unohtama yhteisöllisyys
☞ GRADUT SYYNISSÄ III: Huostaanotto – kurinpidollista holhoamista?
☞ GRADUT SYYNISSÄ II: Hoidolliset huostaanotot – hyvinvointiholhousta?
☞ GRADUT SYYNISSÄ I: KUN MIELIPITEESTÄ TULI GRADU
☞ Sosiaalityön tutkimus tarvitsee huostaanottoa
☞ Miksi asiantuntija asettuu vallan väärinkäyttäjän puolelle?
☞ Vastavuoroisuus sosiaalityössä
☞ Anonymous tutkii lastensuojelun laittomuuksia - liity mukaan!
☞ Moniongelmaisia perheitä vai ongelmiin keskittyviä viranomaisia?
☞ Koulukiusaamisesta yhteisölliseen huoltokiusaamiseen
RSS Feed
