Ylen jutussa "THL: Laajoista terveystarkastuksista ei saa tehdä monistesulkeisia eikä ristikuulusteluja" kerrotaan, että ainakin pääkaupunkiseudulla vanhempia kehotetaan täyttämään voimavara- ja päihdekyselyt ja ottamaan monisteet mukaansa neuvolaan: "Kysymykset vanhempien seksiasioista ja krapularyypyistä ihmetyttävät monia vanhempia. THL pelkää, että monistesulkeiset saattavat pilata hyvän tarkoituksen: tenttaaminen ja utelu saattavat pistää vanhempien suut suppuun asioista, joihin he tarvitsisivat oikeasti apua."
Isosisko valvoo neuvolassakin – ja erityisesti lasten vuosi"katsastukset" ovat herättäneet ihmettelyä. Eräs akateeminen isä lohkaisi: "Hyvä jos itsekään olisin päässyt testeistä läpi." Muuan äiti kirjoitti Lokakuun liikkeelle kirjeen, jonka nyt julkaisemme:
"Kävin hiljattain 4-vuotiaan poikani kanssa neuvolassa. Aikaisemmista käynneistä minulle on jäänyt positiivinen mieli, mutta tämä käynti sai minut miettimään, menemmekö toiste. Kaikki alkoi siitä, kun hoitopaikasta kerrottiin, että he täyttävät pojastani "vahvuudet ja vaikeudet"-kyselyn.
Hoidosta kertoivat, että kysely täytetään jokaisen lapsen kohdalla. Halusin tietää millainen lomake olisi kyseessä. Kerroin myös kantani, etten pidä tällaisista lomakkeista.
Aluksi hoitotäti oli hyvin sinnikäs ja sanoi, että tämä on meidän kunnan käytäntö ja kaavake täytetään jokaisesta lapsesta. Ensin minun annettiin ymmärtää, etten saa edes nähdä tuloksia lapsestani. Sanoin, että mikäli kysely tehdään, voin itse viedä sen neuvolaan samalla, kun sinne menemme. Tähän hoitotäti vastasi hyvin tiukasti, että he voivat näyttää kaavakkeen minulle, kun ovat sen täyttäneet, mutta sen jälkeen he lähettävät sen suoraan neuvolaan.
Ihmettelin tätä käytäntöä.
Sanoin harkitsevani asiaa.
Lopulta kielsin heitä täyttämästä kyselyä.
Perustelin kantaani siten, että kyselyt ja kartoitukset ja lomakkeet ja kaavakkeet ovat toki hyödyllisiä, jos lapsen kehityksestä on jo herännyt huoli vanhemmilla ja/tai ammattilaisilla. Silloin on hyvä kartoittaa lapsen kehitystasoa, jotta huoliin voidaan puuttua. Sitä vastoin aivan "normaalisti" kehittyneen lapsen testailu on turhaa.
Poikani kehityksessä ei ole ongelmaa. Hoitotäti oli samaa mieltä.
Testauksien viidakossa: "En minä osaa, äiti."
Neuvolaan mentäessä oli neuvolantäti luonut toimistoonsa temppuradan. Hän aloitti antamalla minulle saman vaikeuksien ja vahvuuksien kaavakkeen ja pyysi minua täyttämään sen. Hän sanoi, että myös isän olisi se täytettävä. Kerroin, että isä ei ole lapsensa kanssa missään tekemisissä. Neuvolantäti sanoi, että jonkun toisen aikuisen perheestämme olisi täytettävä kysely. Kerroin olevani yksinhuoltaja.
Tähän hän vastasi kysymällä, että eikö mummu voisi täyttää omaa kappalettaan. Sanoin, että se ei ole mahdollista, koska äidilläni on todettu alzheimer.
Kun tästä kaavakeasiasta pääsimme eteenpäin, tuli temppujen aika. Olisi pitänyt leikata, seistä yhdellä jalalla, piirtää ja sitä sun tätä. Poikani kieltäytyi tekemästä mitään. Tilanne oli painostava minulle, joten mietin, miltä pojastani mahtoi tuntua loputon testauksien viidakko.
Yritin rohkaista poikaani ottamaan sakset käteensä ja näyttämään, miten hienosti hän osaa leikata neuvolantädin paperille piirtämää viivaa pitkin. Poikani oli kauhuissaan ja neuvolantädin puhelimen soidessa hän kuiskasi minulle: "Entä jos en osaa, äiti."
Tässä vaiheessa minä olin jo täysin kyllästynyt koko touhuun. Koska poikani ei tädin lukuisista kehotuksista huolimatta suostunut tekemään juuri mitään, sanoi täti ponnekkaasti, että meidän on tultava syksyllä suorittamaan loppuun kaikki kesken jääneet temput ja tehtävät.
Lähdimme pois. Kului hieman yli viikko tästä käynnistä ja poikani oli itsekseen keittiön pöydän ääressä. Hetken siinä touhuttuaan hän tuli onnellisen helpottuneena luokseni ja kaivoi selkänsä takaa leikellyn talouspaperirullan.
"Katso äiti, osaanhan minä leikata!"
Hän huokasi.
Halasin häntä ja vastasin, että tiesinhän minä sen, että sinä osaat leikata.
---
JK: Lisätietoa ja THL:n linjauksia testauksista täällä.
Laajoista terveystarkastuksista Ilona Oksasen kolumni täällä.
Aiheeseen liittyen myös Lokakuun liikkeen juttu Palveluihin palaa miljardeja, silti nuoret syrjäytyvät.
Aiemmin kesällä julkaistut "Perheeni tarinat":
Helyn tarina: ”Miun lastani ette vie!”
Siljan tarina: Suurperhe viranomaiskiusaamisen kohteena
Helen-äidin tarina: "Lastensuojelu murensi itsetuntoni."
Tarun avoin kirje sijaisäidille
Ei-kenenkään ammattiauttajan tarina: "Joku pahoitti mielensä."
Murhatun Eerikan tarina: "Kertokaa, kenen on vastuu?"
Huostalapsen äiti: "Minua kohdellaan pahemmin kuin rikollista."
Erityislapsiperheen paras terapeutti on oma koira
Koulukiusatun äidin tuska: "Lapseni yritti itsemurhaa."
Muut julkaistut "Perheeni tarinat" löytyvät allekkain täältä.
Lue myös varatuomari Leeni Ikosen blogi Kansanvalistusta lastensuojelun asiakkaalle
sekä esikoiskirjailija Tiina Bergströmin Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa
"Kävin hiljattain 4-vuotiaan poikani kanssa neuvolassa. Aikaisemmista käynneistä minulle on jäänyt positiivinen mieli, mutta tämä käynti sai minut miettimään, menemmekö toiste. Kaikki alkoi siitä, kun hoitopaikasta kerrottiin, että he täyttävät pojastani "vahvuudet ja vaikeudet"-kyselyn.
Hoidosta kertoivat, että kysely täytetään jokaisen lapsen kohdalla. Halusin tietää millainen lomake olisi kyseessä. Kerroin myös kantani, etten pidä tällaisista lomakkeista.
Aluksi hoitotäti oli hyvin sinnikäs ja sanoi, että tämä on meidän kunnan käytäntö ja kaavake täytetään jokaisesta lapsesta. Ensin minun annettiin ymmärtää, etten saa edes nähdä tuloksia lapsestani. Sanoin, että mikäli kysely tehdään, voin itse viedä sen neuvolaan samalla, kun sinne menemme. Tähän hoitotäti vastasi hyvin tiukasti, että he voivat näyttää kaavakkeen minulle, kun ovat sen täyttäneet, mutta sen jälkeen he lähettävät sen suoraan neuvolaan.
Ihmettelin tätä käytäntöä.
Sanoin harkitsevani asiaa.
Lopulta kielsin heitä täyttämästä kyselyä.
Perustelin kantaani siten, että kyselyt ja kartoitukset ja lomakkeet ja kaavakkeet ovat toki hyödyllisiä, jos lapsen kehityksestä on jo herännyt huoli vanhemmilla ja/tai ammattilaisilla. Silloin on hyvä kartoittaa lapsen kehitystasoa, jotta huoliin voidaan puuttua. Sitä vastoin aivan "normaalisti" kehittyneen lapsen testailu on turhaa.
Poikani kehityksessä ei ole ongelmaa. Hoitotäti oli samaa mieltä.
Testauksien viidakossa: "En minä osaa, äiti."
Neuvolaan mentäessä oli neuvolantäti luonut toimistoonsa temppuradan. Hän aloitti antamalla minulle saman vaikeuksien ja vahvuuksien kaavakkeen ja pyysi minua täyttämään sen. Hän sanoi, että myös isän olisi se täytettävä. Kerroin, että isä ei ole lapsensa kanssa missään tekemisissä. Neuvolantäti sanoi, että jonkun toisen aikuisen perheestämme olisi täytettävä kysely. Kerroin olevani yksinhuoltaja.
Tähän hän vastasi kysymällä, että eikö mummu voisi täyttää omaa kappalettaan. Sanoin, että se ei ole mahdollista, koska äidilläni on todettu alzheimer.
Kun tästä kaavakeasiasta pääsimme eteenpäin, tuli temppujen aika. Olisi pitänyt leikata, seistä yhdellä jalalla, piirtää ja sitä sun tätä. Poikani kieltäytyi tekemästä mitään. Tilanne oli painostava minulle, joten mietin, miltä pojastani mahtoi tuntua loputon testauksien viidakko.
Yritin rohkaista poikaani ottamaan sakset käteensä ja näyttämään, miten hienosti hän osaa leikata neuvolantädin paperille piirtämää viivaa pitkin. Poikani oli kauhuissaan ja neuvolantädin puhelimen soidessa hän kuiskasi minulle: "Entä jos en osaa, äiti."
Tässä vaiheessa minä olin jo täysin kyllästynyt koko touhuun. Koska poikani ei tädin lukuisista kehotuksista huolimatta suostunut tekemään juuri mitään, sanoi täti ponnekkaasti, että meidän on tultava syksyllä suorittamaan loppuun kaikki kesken jääneet temput ja tehtävät.
Lähdimme pois. Kului hieman yli viikko tästä käynnistä ja poikani oli itsekseen keittiön pöydän ääressä. Hetken siinä touhuttuaan hän tuli onnellisen helpottuneena luokseni ja kaivoi selkänsä takaa leikellyn talouspaperirullan.
"Katso äiti, osaanhan minä leikata!"
Hän huokasi.
Halasin häntä ja vastasin, että tiesinhän minä sen, että sinä osaat leikata.
---
JK: Lisätietoa ja THL:n linjauksia testauksista täällä.
Laajoista terveystarkastuksista Ilona Oksasen kolumni täällä.
Aiheeseen liittyen myös Lokakuun liikkeen juttu Palveluihin palaa miljardeja, silti nuoret syrjäytyvät.
Aiemmin kesällä julkaistut "Perheeni tarinat":
Helyn tarina: ”Miun lastani ette vie!”
Siljan tarina: Suurperhe viranomaiskiusaamisen kohteena
Helen-äidin tarina: "Lastensuojelu murensi itsetuntoni."
Tarun avoin kirje sijaisäidille
Ei-kenenkään ammattiauttajan tarina: "Joku pahoitti mielensä."
Murhatun Eerikan tarina: "Kertokaa, kenen on vastuu?"
Huostalapsen äiti: "Minua kohdellaan pahemmin kuin rikollista."
Erityislapsiperheen paras terapeutti on oma koira
Koulukiusatun äidin tuska: "Lapseni yritti itsemurhaa."
Muut julkaistut "Perheeni tarinat" löytyvät allekkain täältä.
Lue myös varatuomari Leeni Ikosen blogi Kansanvalistusta lastensuojelun asiakkaalle
sekä esikoiskirjailija Tiina Bergströmin Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa
RSS Feed
