Kirjoitan nyt mun menneisyydestä mukaillen erään minulle rakkaan sanoja. Tai no ei tämä ole minun menneisyyteni, vain eräs osa sitä. Tähän ikään mennessä tapahtumia on paljon enemmän, mutta tämä asia on tällä hetkellä tapetilla.
Olipa kerran 14-vuotias tyttö, jonka yksinhuoltajaäiti lähti viikonlopun ylitse leikkaukseen sairaalaan. Tyttärensä hän jätti runsaasti alkoholia nauttivan avopuolisonsa hoteisiin ja lähti sairaalaan.
Tytär kävi ystäviensä kanssa kaupungilla juhlimassa viikonloppua ja palasi humaltuneena kotiin. Siihen aikaan oli tavallista, että nuoriso tapasi toisiaan kera pussikaljan läheisessä kaupungissa. Äidin avopuoliso oli myös nauttinut illan tasaiseen tahtiin olutta ja oli myös humalassa.
Tytär nukkui tavallisesti parvisängyssä, jonka alapuolelle oli pedattuna äidin ja avopuolison peti. Avopuoliso päätti jostain kumman syystä kömpiä parvisänkyyn tyttären tullessa kotiin. Tytär ei humalatilaltaan pystynyt estämään tämän häntä paljon vanhemman miehen toimia ja tekoja joihin tämä mies päätyi.
Tytär oli tuolloin vielä neitsyt ja näin hän juuri neljätoista vuotta täyttäneenä menetti neitsyytensä äitinsä avopuolisolle. Voi sitä häpeän, kauhun ja likaisuuden määrää mikä tästä kaikesta seurasi. Tyttärellä ei iän puolesta ollut minkäänlaista kykyä käsitellä tapahtunutta. Avopuolison ajatukset asiasta ovat jäävät avopuolison ajatuksiksi, niistä tarinankertojalla ei ole harmainta aavistustakaan.
Tyttären yksinhuoltajaäiti palasi sairaalasta leikkauksestaan ja arki palasi näennäisesti normaaleihin uomiinsa. Vain tytärtä kaihersi tapahtunut, jota hän ei kyennyt käsittämään. Tyttären alkoholinkäyttö lisääntyi ja samalla kertyi lisää ja lisää uusia seksikokemuksia. Mikään ei vaan tuntunut miltään.
Kului reilu puoli vuotta. Tuli juhannusjuhlat, johon tytär lähti kavereineen ja paikalla oli myös yksihuoltajaäiti avopuolisoineen. Tytärtä painoi tapahtunut asia ja alkoholin voimalla ja ystävänsä tukemana hän päätti kertoa asiasta äidilleen. Muuten hän ei uskaltanut, koska asia oli pelottava.
Avopuoliso kauhistui asiaa ja ilmoitti, että hän hukuttaa tyttären, kun moisia menee puhumaan yksinhuoltajaäidille. Yksinhuoltajaäiti onnistui kuitenkin estämään avopuolison aikeet ja tytär lähti ystävineen jatkamaan juhlimistaan toisaalle ja yksinhuoltajaäiti jäi jatkamaan omaa iltaansa avopuolisonsa kanssa.
Asiasta ei puhuttu. Arki jatkui normaalina. Tytär ei tietenkään tiedä, että käytiinkö asiasta keskusteluja yksinhuoltajaäidin ja avopuolison kesken, tyttären kanssa asiasta ei enää keskusteltu. Asia lakaistiin maton alle. Ainoa asiaan viittaava muistikuva tyttärellä on eräästä aamusta, jolloin avopuoliso kertoi yksinhuoltajaäidille tyttären tulleen hänen luokseen koskettelemaan häntä.
Tytär tiesi, että näin ei ollut tapahtunut ja kiisti asian, mutta yksinhuoltajaäiti uskoi avopuolisoa ja ilmoitti tyttärelle, että tämä ei muista, koska tämä oli ollut edellisenä iltana juhlimassa ja poti krapulaa. Tytär koki taas toivottomuutta, koska häntä ei edelleenkään uskottu.
Vuodet kuluivat ja tytär itki aika-ajoin asiaa ystävilleen ja ihmisille, jotka kuuntelivat toivoen löytävän edes jonkun ihmisen, joka pitäisi hänen puoliaan. Ystävät tukivat, mutta he olivat samanikäisiä, eikä kenelläkään ollut keinoja auttaa tytärtä asiassa. Ei ollut ketään aikuista, joka olisi kuunnellut, ymmärtänyt ja ennenkaikkea uskonut.
Kului kymmenen vuotta. Eräänä iltana tytär otti asian puheeksi yksinhuoltajaäidin kanssa. Nyt tyttö oli jo 24-vuotias. Nyt äiti kuunteli, varsinkin, kun tyttären lapsuudenystävä vahvisti asian. Asiasta syntyi parisuhdekriisi yksinhuoltajaäidin ja avopuolison välille ja avopuoliso muutti pois ja hankki uuden kumppanin. Asia oli siltä erää siinä ja siitä ei enää puhuttu.
Kului muutama vuosi ja tyttärelle syntyi tyttö. Tytär ja äiti, josta oli nyt tullut mummo hoitivat lasta paljon yhdessä, koska nyt oli tyttärestäkin tullut yksinhuoltajaäiti. Molemmat olivat onnellisia syntyneestä lapsesta ja arki sujui tyttären asuessa toisessa kaupungissa ja mummon autellessa tytön kanssa. Tytön ja mummon välille syntyi vahva side.
Tytön ollessa kolmen vanha mummo ja entinen avopuoliso sopivat välinsä ja entinen avopuoliso muutti mummon kanssa asumaan. Tytärtä tämä hieman harmitti, mutta hän toivoi äitinsä parasta ja oli puuttumatta asiaan. tytön ollessa mummon luona hoidossa, hän vaati, että alkoholia ei käytetä, koska avopuolisolla oli selvä ongelma alkoholin kanssa. Tyttären ja avopuolison välit olivat olleet tapahtumasta saakka hyvin kireät vuosikausia, mutta äitinsä ja tyttärensä vuoksi tytär pisti tunteensa sivuun.
Vuodet kuluivat ja tytär löysi itselleen avopuolison, jonka kanssa syntyi lisää lapsia. Suhde oli nopea ja vaiherikas päättyen eroon ja nyt tytär oli useamman lapsen yksinhuoltajaäiti. Eräänä päivänä tytär päätti kokeilla traumapsykoterapiaa, jotta onnistuisi käsittelemään vaikeita asioita, jotka olivat elämän varrella tapahtuneet.
Jos tytär olisi tiennyt, mitä terapia toi tullessaan, olisi tytär jättänyt terapiaan menemättä. Terapia toi pintaan käsittelemättömia tunteita lapsuudesta ja pakottavan tarpeen ottaa asiat esille ja käsitellä ne. Samaan aikaan oli maahan tullut taantuma ja tytär yrittäjänä yritti selvitä taantuman mukanaan tuomasta aallkosta. Tähän hän sai apua isältään, joka oli ollut tyttären elämässä aivan minimaalisesti avioeron jälkeen, joka tapahtui tyttären ollessa 10-vuotias.
Tytär otti asian puheeksi äitinsä kanssa. Äidin reaktio tyttären asian esiin ottoon oli järkytys tyttärelle. Äiti kertoi omat tunteensa kuinka tytär oli yhdessä avopuolison kanssa pettäneet häntä ja juonineet häntä vastaan. Tytär oli kauhuissaan. Tytär pyrki tuomaan esiin, että hän oli tapahtuma hetkellä vasta 14-vuotias, mutta äidin mielipide oli vankkumaton, että kaikki oli tapahtunut häntä loukatakseen.
Tämän kaiken lisäksi tyttären äidin mielestä oli huono asia, että tyttären isä oli tyttären elämässä mukana. Tyttären äidillä ja isällä oli ollut aviolitto, joka päättyi myrskyisään eroon tyttären isän elettyä kaksoiselämää matkatyössään aviolitton aikana. Tytär kyllä tiesi tästä, mutta ei ollut koskaan tajunnut, että kuinka vahvat tunteet jylläsivät näiden kahden kerran avioliitossa olleen vanhempansa välillä, vaikka olikin eron jälkeen ollut heidän välisensä taistelun välikappaleena. Tyttären äiti piti tyttären lähentyneitä välejä henkilökohtaisena loukkauksena häntä kohtaan.
Tyttären äiti oli valinnut elämänkumppaneikseen miehiä, jotka eivät kyenneet yksiavioisuuteen ja tämä oli tuonut mukanaan katkeruuden. Tyttärestä tuntui, että hänen äitinsä piti häntä syyllisenä ja samanlaisena kuin nämä miehet, jotka olivat tyttären äitiä elämänsä aikana satuttaneet. Ja tytär näki, että hänen äitinsä piti häntä petturina ja tästä syystä epäsi avun, jota tytär olisi tarvinnut elämän vaikeissa tilanteissa. Tyttären sydän särkyi. Tytär yritti selittää ja selvittää asioita, mutta tyttären äiti ei ollut tähän valmis.
Tyttärelle myös iski pelko, kun tyttö oli jo yli kymmenen vuotias, että tapahtuuko tytölle sama mitä hänelle oli tapahtunut. Tytär yritti keskustella tästä vielä äitinsä kanssa, joka ei ymmärtänyt tyttären pelkoa, vaan odotti, että tytär luottaa äitinsä kykyyn suojella tyttöä. Tytär ei vaan pystynyt, koska hänen mielestään äiti ei suojellut häntäkään ja kielsi koko asian, ei luottamusta syntynyt.
Samaan aikaan, kun tytär pyrki pelastamaan sen hetkisen elämänsä ja yritystoimintansa oli edelleen tytön ja tyttären äidin välit edelleen läheiset. Tyttären ja äidin välien rikkoutuessa, pitivät tyttö ja tyttären äiti yhteyttä puhelimitse päivittäin. Tytölle tyttären ja mummon välien rikkoutuminen oli kriisi, johon hän reagoi hyvin vahvasti, olivathan tytär ja mummo tyttären tyttären läheisimmät ihmiset.
Asiasta seurasi välien selvittelyjä tyttären ja tyttären tyttären välillä ja tilanne tulehtui pahaksi. Tytär yritti samalla hoitaa työtään ja asioitaan ja tyttö reagoi tilanteeseen kiihtyvällä tahdilla. Tyttären äiti valitsi puolen tässä tilanteessa ja alkoi tukea tyttären tyttären reagointia, mikä syvensi tyttären ja tytön välistä epätasapainoa. Tyttö ei vain pystynyt ymmärtämään miksi kaksi hänelle rakasta ihmistä eivät välittäneet enää toisistaan ja syytti kenties itseänsä, vaikka mikään ei ollut tytön vika. Tarina ei kerro mitä tyttö asiasta mietti.
Tilanne tulehtui ja tytär pyysi lastensuojelulta apua hänen ja tytön tilanteeseen. Tyttären muut lapset jäivät tyttären ja tytön tulehtuneen tilanteen jalkoihin. Tarvittiin apua tulehtuneen tilanteen korjaamiseksi. Avuksi lastensuojelu pystyi antamaan vain kriisisijoituksen. Tilanne paranikin sen myötä ja tytär palasi kotiin. Sillä aikaa tyttären lapsille oli myös löytynyt tukiperhe.
Tilannetta ei oltu kuitenkaan käyty lävitse ja kaikki tulehtui uudelleen. Tyttären tytär sijoitettiin tukiperheeseen ja tyttärelle annettiin mahdollisuus levätä. Tytär käyttikin tilaisuutta hyväkseen ja lepäsi ja lähti rakentamaan uutta elämää. Lastensuojelulla ei kuitenkaan riittänyt tietotaito lähteä selvittämään tyttären ja tytön tulehtuneita välejä, vaan he odottivat, että asiat lähtisivät omalla painollaan menemään oikeaan suuntaan.
Tilanne paheni, sillä tytöllä oli sijaisäiti, jolla oli omia traumoja lapsuudessa tapahtuneesta adoptiosta ja omasta hyljätyksi tulemisestaan, joten hän lähtikin luomaan tyttären ja tytön välille isompaa välirikkoa siinä onnistuenkin. Lisäksi hän turvasi omaa talouttaan, koska hänelle sijoitetut lapset olivat hänen työtään ja tulonlähde. Tyttö ei halunnut enää tavata, eikä kuulla mitään tyttärestä tai tämän äidistä.
Kului kolme vuotta ja tilanne sijoituspaikassa kriisiytyi sijoitukseen pois sijaisperheestä lastensuojelulaitokseen. Tyttären ja tytön välit olivat jo kolmen vuoden aikana menneet niin huonoiksi, että kumpikaan ei enää tunteneet toisiansa ja edelleen tahot joiden tulisi tässä tilanteessa auttaa tunsivat voimattomuutta ja eivät keksineet keinoa tyttären ja tytön välien parantamiseksi.
Tyttö tuli sijaisäitinsä hylkäämäksi sijoituspaikan muututtua ja rahahanojen sulkeuduttua. Tyttö lähti etsimään sukuansa. Tyttären kanssa hän ei välejä halunnut parantaa, mahdollisesti sijaisäidin hänelle kertomien asioiden vuoksi. Tyttö alkoi luomaan suhteita mummoonsa sekä kummisetäänsä.
Tytär sai tästä tietää raporttien muodossa, sillä jostain syystä lastensuojelu oli hänelle vielä huoltajuuden jättänyt. Tämä lienee johtuvan siitä, että näin tämänhetkinen lastensuojelulaki asian määrittelee. Tyttö oli kyläillyt tyttären äidin luona ja jo kaavailtiin, että tyttären tytär lähtisi lomailemaan mummonsa luo. Tämän luettuaan tyttären pelot äitinsä avopuolison mahdollisesta toistosta aktivoituivat. Tyttö on samanikäinen kuin tytär asian tapahtuessa.
Tytär joutui kertomaan kokemuksistaan sijaishuoltopaikkaan, josta kysyttiin, että voidaanko asioista keskustella myös muiden kanssa. Tyttärestä tämä tuntui huonolta ajatukselta ja hän sen kertoikin.Sijaishuoltopaikkakin katsoi, että tytön ei tarvitsisi asiaa tietää. Sijaishuoltopaikka kuitenkin päätti keskustella asiasta sosiaalityöntekijän ja tyttären äidin kanssa, sekä kertoa asian tytölle, jolle tytär ei milloinkaan olisi halunnut tämmöisiä ikäviä asioita kertoa. Ne ovat mennyttä elämää, jonka tytär olisi halunnut jättää taakseen. Tyttären tyttären ei olisi tarvinnut saada näin isoa asiaa kantaakseen. Ja mitä tytölle on kerrottu, sitä tytär ei tietenkään voi tietää, koska tytärtä ei pidetä niin paljoa arvossa, että se hänelle kerrottaisiin. Nämä asiat koskettavat vain asianosaisia, vaikka siitä onkin seurauksia.
Tytär joutui avaamaan vanhat haavansa, jotta tyttö pelastuisi. Tytär joutuu kohtaamaan sosiaalityöntekijöiden ymmärtämättömät kirjaukset asiasta ja kenties luulot ja tulkinnat ja mututuntumat. Tytöllä on tästä lähin uusi leima. Tytär saattaa vielä tavalla tai toisella joutua kohtaamaan äitinsä vihan siitä, että tytär toi asian julki.Tytärtä harmittaa, koska asian olisi voinut hoitaa toisinkin, hienovaraisemmin, mutta tytär on tottunut, että hänellä ei ole mitään arvoa, eikä yksityisyyttä, kun kyse on lastensuojelusta. Kaikki hänen asiansa ovat virkamiesten riepoteltavissa ja tulkittavissa. Nyt jokaisessa paperissa lukee lapsena hyväksikäytetty ja se vie pois sen vähäisenkin mahdollisuuden sanoa omaa kantaansa asioihin ja vaikuttaa mihinkään. Traumaattiseksi leimattu.
Ei tytär ole paha tytär. Vaikka näin vuosia ja vuosia tyttären annettiinkin ymmärtää. Sekä tyttären äiti, että avopuoliso toistelivat kuinka kamala lapsi ja nuori hän oli ollut. Niin paljon asiaa toisteltiin, että tytär alkoi itsekin asiaa toistamaan. Sitten tuli tyttären hyvä ystävä, joka sanoi, että ei tytär ollut sen kummallisempi kuin kukaan muukaan hänen ystävistään. Samanlaisia teini-iän tempauksia myös muutkin tekivät. Ja tytär ymmärsi, että hänen ystävänsä oli viisas ja oikeassa. Näinhän se asia oli. Tyttären äiti ja avopuoliso eivät vaan halunneet nähdä asiaa samalla tavalla. Tyttären äiti on sitä mieltä, että hän on tehnyt kaiken oikein.
Onko tytär katkera? Ei oikeastaan. Ei enää. Anteeksiantotyö on vienyt vuosikausia, mutta tytär ei halua enää kantaa tätä taakkaa, vaan jättää sen taakseen. Se tapahtui kauan sitten. Tytär ymmärtää, että jokaisella on oma menneisyytensä ja sieltä juontavat tavat ja kyvyt käsitellä asioita. Jokaisella on omat kokemuksensa ja he varmasti ovat tehneet asioissa parhaansa sen tietämyksen mukaan joka heillä on.
Jossain tyttären sisällä huutaa pieni 14-vuotias, että rakastakaa minua, vaikka minulle on tapahtunut näin. Hyväksykää minut, vaikka minulle on tapahtunut näin. Ymmärtäkää minua, minä olin vasta lapsi. Ja kaiken tämän tytär sulkee kuoren alle. Että kukaan ei enää satuta tytärtä. Nyt se 14-vuotias tyttären sisällä ristii kätensä ja toivoo, että totuus vapauttaa.
Tämä on tyttären totuus asiasta, jonka kirjoittaminen kumpuaa tyttären tarpeesta kertoa totuus tyttären tyttärelle, jotta tämä ehkä jonakin päivänä ymmärtäisi, että mitä oikein tapahtui. Tämä ei ole tyttären äidin totuus, ei tyttären äidin avopuolison totuus, eikä tytön totuus, vain tyttären totuus.
Tyttärellä oli viisas edesmennyt ystävä, joka tuppasi toteamaan, että maailma on semmoinen paikka.
Muita Lokakuun Liikkeen julkaisuja:
☞ Kiitos kun ette tappaneet!
☞ 10 muutosehdotusta: Kohti parempaa perheidensuojelua
☞ Lastensuojelun puhtauskultti
☞ Valesossujen valeasiakkaat
☞ Sosiaalityön&psykiatrian palvelujärjestelmiä ei tehty asiakkaille vaan keskiluokkaisten rouvien paistattelupaikaksi
☞ Kiitos kun ette tappaneet!
☞ Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
☞ Toteutuuko lapsen etu lastensuojelussa, entä Oulussa?
☞ 100 shades of grey - sosiaalityön seksuaalikäsityksiä ohjaavat arvot ja ideologiat
☞ Valesossujen valekirjaukset
☞ Lastensuojelun provokaatiot: Oletko a) huora b) hullu vai c) huumehörhö?
☞ Lokakuun liikkeen RINKI valvoo
☞ Lokakuun liike perustanut RINGIN lasten suojelemiseksi
☞ Lokakuun manifesti korjaa lasten oikeuksia
☞ Lokakuun Manifesti
☞ October Movement
☞ October Manifesto
☞ Open letter to Committee for the Prevention of Torture (CPT)
Olipa kerran 14-vuotias tyttö, jonka yksinhuoltajaäiti lähti viikonlopun ylitse leikkaukseen sairaalaan. Tyttärensä hän jätti runsaasti alkoholia nauttivan avopuolisonsa hoteisiin ja lähti sairaalaan.
Tytär kävi ystäviensä kanssa kaupungilla juhlimassa viikonloppua ja palasi humaltuneena kotiin. Siihen aikaan oli tavallista, että nuoriso tapasi toisiaan kera pussikaljan läheisessä kaupungissa. Äidin avopuoliso oli myös nauttinut illan tasaiseen tahtiin olutta ja oli myös humalassa.
Tytär nukkui tavallisesti parvisängyssä, jonka alapuolelle oli pedattuna äidin ja avopuolison peti. Avopuoliso päätti jostain kumman syystä kömpiä parvisänkyyn tyttären tullessa kotiin. Tytär ei humalatilaltaan pystynyt estämään tämän häntä paljon vanhemman miehen toimia ja tekoja joihin tämä mies päätyi.
Tytär oli tuolloin vielä neitsyt ja näin hän juuri neljätoista vuotta täyttäneenä menetti neitsyytensä äitinsä avopuolisolle. Voi sitä häpeän, kauhun ja likaisuuden määrää mikä tästä kaikesta seurasi. Tyttärellä ei iän puolesta ollut minkäänlaista kykyä käsitellä tapahtunutta. Avopuolison ajatukset asiasta ovat jäävät avopuolison ajatuksiksi, niistä tarinankertojalla ei ole harmainta aavistustakaan.
Tyttären yksinhuoltajaäiti palasi sairaalasta leikkauksestaan ja arki palasi näennäisesti normaaleihin uomiinsa. Vain tytärtä kaihersi tapahtunut, jota hän ei kyennyt käsittämään. Tyttären alkoholinkäyttö lisääntyi ja samalla kertyi lisää ja lisää uusia seksikokemuksia. Mikään ei vaan tuntunut miltään.
Kului reilu puoli vuotta. Tuli juhannusjuhlat, johon tytär lähti kavereineen ja paikalla oli myös yksihuoltajaäiti avopuolisoineen. Tytärtä painoi tapahtunut asia ja alkoholin voimalla ja ystävänsä tukemana hän päätti kertoa asiasta äidilleen. Muuten hän ei uskaltanut, koska asia oli pelottava.
Avopuoliso kauhistui asiaa ja ilmoitti, että hän hukuttaa tyttären, kun moisia menee puhumaan yksinhuoltajaäidille. Yksinhuoltajaäiti onnistui kuitenkin estämään avopuolison aikeet ja tytär lähti ystävineen jatkamaan juhlimistaan toisaalle ja yksinhuoltajaäiti jäi jatkamaan omaa iltaansa avopuolisonsa kanssa.
Asiasta ei puhuttu. Arki jatkui normaalina. Tytär ei tietenkään tiedä, että käytiinkö asiasta keskusteluja yksinhuoltajaäidin ja avopuolison kesken, tyttären kanssa asiasta ei enää keskusteltu. Asia lakaistiin maton alle. Ainoa asiaan viittaava muistikuva tyttärellä on eräästä aamusta, jolloin avopuoliso kertoi yksinhuoltajaäidille tyttären tulleen hänen luokseen koskettelemaan häntä.
Tytär tiesi, että näin ei ollut tapahtunut ja kiisti asian, mutta yksinhuoltajaäiti uskoi avopuolisoa ja ilmoitti tyttärelle, että tämä ei muista, koska tämä oli ollut edellisenä iltana juhlimassa ja poti krapulaa. Tytär koki taas toivottomuutta, koska häntä ei edelleenkään uskottu.
Vuodet kuluivat ja tytär itki aika-ajoin asiaa ystävilleen ja ihmisille, jotka kuuntelivat toivoen löytävän edes jonkun ihmisen, joka pitäisi hänen puoliaan. Ystävät tukivat, mutta he olivat samanikäisiä, eikä kenelläkään ollut keinoja auttaa tytärtä asiassa. Ei ollut ketään aikuista, joka olisi kuunnellut, ymmärtänyt ja ennenkaikkea uskonut.
Kului kymmenen vuotta. Eräänä iltana tytär otti asian puheeksi yksinhuoltajaäidin kanssa. Nyt tyttö oli jo 24-vuotias. Nyt äiti kuunteli, varsinkin, kun tyttären lapsuudenystävä vahvisti asian. Asiasta syntyi parisuhdekriisi yksinhuoltajaäidin ja avopuolison välille ja avopuoliso muutti pois ja hankki uuden kumppanin. Asia oli siltä erää siinä ja siitä ei enää puhuttu.
Kului muutama vuosi ja tyttärelle syntyi tyttö. Tytär ja äiti, josta oli nyt tullut mummo hoitivat lasta paljon yhdessä, koska nyt oli tyttärestäkin tullut yksinhuoltajaäiti. Molemmat olivat onnellisia syntyneestä lapsesta ja arki sujui tyttären asuessa toisessa kaupungissa ja mummon autellessa tytön kanssa. Tytön ja mummon välille syntyi vahva side.
Tytön ollessa kolmen vanha mummo ja entinen avopuoliso sopivat välinsä ja entinen avopuoliso muutti mummon kanssa asumaan. Tytärtä tämä hieman harmitti, mutta hän toivoi äitinsä parasta ja oli puuttumatta asiaan. tytön ollessa mummon luona hoidossa, hän vaati, että alkoholia ei käytetä, koska avopuolisolla oli selvä ongelma alkoholin kanssa. Tyttären ja avopuolison välit olivat olleet tapahtumasta saakka hyvin kireät vuosikausia, mutta äitinsä ja tyttärensä vuoksi tytär pisti tunteensa sivuun.
Vuodet kuluivat ja tytär löysi itselleen avopuolison, jonka kanssa syntyi lisää lapsia. Suhde oli nopea ja vaiherikas päättyen eroon ja nyt tytär oli useamman lapsen yksinhuoltajaäiti. Eräänä päivänä tytär päätti kokeilla traumapsykoterapiaa, jotta onnistuisi käsittelemään vaikeita asioita, jotka olivat elämän varrella tapahtuneet.
Jos tytär olisi tiennyt, mitä terapia toi tullessaan, olisi tytär jättänyt terapiaan menemättä. Terapia toi pintaan käsittelemättömia tunteita lapsuudesta ja pakottavan tarpeen ottaa asiat esille ja käsitellä ne. Samaan aikaan oli maahan tullut taantuma ja tytär yrittäjänä yritti selvitä taantuman mukanaan tuomasta aallkosta. Tähän hän sai apua isältään, joka oli ollut tyttären elämässä aivan minimaalisesti avioeron jälkeen, joka tapahtui tyttären ollessa 10-vuotias.
Tytär otti asian puheeksi äitinsä kanssa. Äidin reaktio tyttären asian esiin ottoon oli järkytys tyttärelle. Äiti kertoi omat tunteensa kuinka tytär oli yhdessä avopuolison kanssa pettäneet häntä ja juonineet häntä vastaan. Tytär oli kauhuissaan. Tytär pyrki tuomaan esiin, että hän oli tapahtuma hetkellä vasta 14-vuotias, mutta äidin mielipide oli vankkumaton, että kaikki oli tapahtunut häntä loukatakseen.
Tämän kaiken lisäksi tyttären äidin mielestä oli huono asia, että tyttären isä oli tyttären elämässä mukana. Tyttären äidillä ja isällä oli ollut aviolitto, joka päättyi myrskyisään eroon tyttären isän elettyä kaksoiselämää matkatyössään aviolitton aikana. Tytär kyllä tiesi tästä, mutta ei ollut koskaan tajunnut, että kuinka vahvat tunteet jylläsivät näiden kahden kerran avioliitossa olleen vanhempansa välillä, vaikka olikin eron jälkeen ollut heidän välisensä taistelun välikappaleena. Tyttären äiti piti tyttären lähentyneitä välejä henkilökohtaisena loukkauksena häntä kohtaan.
Tyttären äiti oli valinnut elämänkumppaneikseen miehiä, jotka eivät kyenneet yksiavioisuuteen ja tämä oli tuonut mukanaan katkeruuden. Tyttärestä tuntui, että hänen äitinsä piti häntä syyllisenä ja samanlaisena kuin nämä miehet, jotka olivat tyttären äitiä elämänsä aikana satuttaneet. Ja tytär näki, että hänen äitinsä piti häntä petturina ja tästä syystä epäsi avun, jota tytär olisi tarvinnut elämän vaikeissa tilanteissa. Tyttären sydän särkyi. Tytär yritti selittää ja selvittää asioita, mutta tyttären äiti ei ollut tähän valmis.
Tyttärelle myös iski pelko, kun tyttö oli jo yli kymmenen vuotias, että tapahtuuko tytölle sama mitä hänelle oli tapahtunut. Tytär yritti keskustella tästä vielä äitinsä kanssa, joka ei ymmärtänyt tyttären pelkoa, vaan odotti, että tytär luottaa äitinsä kykyyn suojella tyttöä. Tytär ei vaan pystynyt, koska hänen mielestään äiti ei suojellut häntäkään ja kielsi koko asian, ei luottamusta syntynyt.
Samaan aikaan, kun tytär pyrki pelastamaan sen hetkisen elämänsä ja yritystoimintansa oli edelleen tytön ja tyttären äidin välit edelleen läheiset. Tyttären ja äidin välien rikkoutuessa, pitivät tyttö ja tyttären äiti yhteyttä puhelimitse päivittäin. Tytölle tyttären ja mummon välien rikkoutuminen oli kriisi, johon hän reagoi hyvin vahvasti, olivathan tytär ja mummo tyttären tyttären läheisimmät ihmiset.
Asiasta seurasi välien selvittelyjä tyttären ja tyttären tyttären välillä ja tilanne tulehtui pahaksi. Tytär yritti samalla hoitaa työtään ja asioitaan ja tyttö reagoi tilanteeseen kiihtyvällä tahdilla. Tyttären äiti valitsi puolen tässä tilanteessa ja alkoi tukea tyttären tyttären reagointia, mikä syvensi tyttären ja tytön välistä epätasapainoa. Tyttö ei vain pystynyt ymmärtämään miksi kaksi hänelle rakasta ihmistä eivät välittäneet enää toisistaan ja syytti kenties itseänsä, vaikka mikään ei ollut tytön vika. Tarina ei kerro mitä tyttö asiasta mietti.
Tilanne tulehtui ja tytär pyysi lastensuojelulta apua hänen ja tytön tilanteeseen. Tyttären muut lapset jäivät tyttären ja tytön tulehtuneen tilanteen jalkoihin. Tarvittiin apua tulehtuneen tilanteen korjaamiseksi. Avuksi lastensuojelu pystyi antamaan vain kriisisijoituksen. Tilanne paranikin sen myötä ja tytär palasi kotiin. Sillä aikaa tyttären lapsille oli myös löytynyt tukiperhe.
Tilannetta ei oltu kuitenkaan käyty lävitse ja kaikki tulehtui uudelleen. Tyttären tytär sijoitettiin tukiperheeseen ja tyttärelle annettiin mahdollisuus levätä. Tytär käyttikin tilaisuutta hyväkseen ja lepäsi ja lähti rakentamaan uutta elämää. Lastensuojelulla ei kuitenkaan riittänyt tietotaito lähteä selvittämään tyttären ja tytön tulehtuneita välejä, vaan he odottivat, että asiat lähtisivät omalla painollaan menemään oikeaan suuntaan.
Tilanne paheni, sillä tytöllä oli sijaisäiti, jolla oli omia traumoja lapsuudessa tapahtuneesta adoptiosta ja omasta hyljätyksi tulemisestaan, joten hän lähtikin luomaan tyttären ja tytön välille isompaa välirikkoa siinä onnistuenkin. Lisäksi hän turvasi omaa talouttaan, koska hänelle sijoitetut lapset olivat hänen työtään ja tulonlähde. Tyttö ei halunnut enää tavata, eikä kuulla mitään tyttärestä tai tämän äidistä.
Kului kolme vuotta ja tilanne sijoituspaikassa kriisiytyi sijoitukseen pois sijaisperheestä lastensuojelulaitokseen. Tyttären ja tytön välit olivat jo kolmen vuoden aikana menneet niin huonoiksi, että kumpikaan ei enää tunteneet toisiansa ja edelleen tahot joiden tulisi tässä tilanteessa auttaa tunsivat voimattomuutta ja eivät keksineet keinoa tyttären ja tytön välien parantamiseksi.
Tyttö tuli sijaisäitinsä hylkäämäksi sijoituspaikan muututtua ja rahahanojen sulkeuduttua. Tyttö lähti etsimään sukuansa. Tyttären kanssa hän ei välejä halunnut parantaa, mahdollisesti sijaisäidin hänelle kertomien asioiden vuoksi. Tyttö alkoi luomaan suhteita mummoonsa sekä kummisetäänsä.
Tytär sai tästä tietää raporttien muodossa, sillä jostain syystä lastensuojelu oli hänelle vielä huoltajuuden jättänyt. Tämä lienee johtuvan siitä, että näin tämänhetkinen lastensuojelulaki asian määrittelee. Tyttö oli kyläillyt tyttären äidin luona ja jo kaavailtiin, että tyttären tytär lähtisi lomailemaan mummonsa luo. Tämän luettuaan tyttären pelot äitinsä avopuolison mahdollisesta toistosta aktivoituivat. Tyttö on samanikäinen kuin tytär asian tapahtuessa.
Tytär joutui kertomaan kokemuksistaan sijaishuoltopaikkaan, josta kysyttiin, että voidaanko asioista keskustella myös muiden kanssa. Tyttärestä tämä tuntui huonolta ajatukselta ja hän sen kertoikin.Sijaishuoltopaikkakin katsoi, että tytön ei tarvitsisi asiaa tietää. Sijaishuoltopaikka kuitenkin päätti keskustella asiasta sosiaalityöntekijän ja tyttären äidin kanssa, sekä kertoa asian tytölle, jolle tytär ei milloinkaan olisi halunnut tämmöisiä ikäviä asioita kertoa. Ne ovat mennyttä elämää, jonka tytär olisi halunnut jättää taakseen. Tyttären tyttären ei olisi tarvinnut saada näin isoa asiaa kantaakseen. Ja mitä tytölle on kerrottu, sitä tytär ei tietenkään voi tietää, koska tytärtä ei pidetä niin paljoa arvossa, että se hänelle kerrottaisiin. Nämä asiat koskettavat vain asianosaisia, vaikka siitä onkin seurauksia.
Tytär joutui avaamaan vanhat haavansa, jotta tyttö pelastuisi. Tytär joutuu kohtaamaan sosiaalityöntekijöiden ymmärtämättömät kirjaukset asiasta ja kenties luulot ja tulkinnat ja mututuntumat. Tytöllä on tästä lähin uusi leima. Tytär saattaa vielä tavalla tai toisella joutua kohtaamaan äitinsä vihan siitä, että tytär toi asian julki.Tytärtä harmittaa, koska asian olisi voinut hoitaa toisinkin, hienovaraisemmin, mutta tytär on tottunut, että hänellä ei ole mitään arvoa, eikä yksityisyyttä, kun kyse on lastensuojelusta. Kaikki hänen asiansa ovat virkamiesten riepoteltavissa ja tulkittavissa. Nyt jokaisessa paperissa lukee lapsena hyväksikäytetty ja se vie pois sen vähäisenkin mahdollisuuden sanoa omaa kantaansa asioihin ja vaikuttaa mihinkään. Traumaattiseksi leimattu.
Ei tytär ole paha tytär. Vaikka näin vuosia ja vuosia tyttären annettiinkin ymmärtää. Sekä tyttären äiti, että avopuoliso toistelivat kuinka kamala lapsi ja nuori hän oli ollut. Niin paljon asiaa toisteltiin, että tytär alkoi itsekin asiaa toistamaan. Sitten tuli tyttären hyvä ystävä, joka sanoi, että ei tytär ollut sen kummallisempi kuin kukaan muukaan hänen ystävistään. Samanlaisia teini-iän tempauksia myös muutkin tekivät. Ja tytär ymmärsi, että hänen ystävänsä oli viisas ja oikeassa. Näinhän se asia oli. Tyttären äiti ja avopuoliso eivät vaan halunneet nähdä asiaa samalla tavalla. Tyttären äiti on sitä mieltä, että hän on tehnyt kaiken oikein.
Onko tytär katkera? Ei oikeastaan. Ei enää. Anteeksiantotyö on vienyt vuosikausia, mutta tytär ei halua enää kantaa tätä taakkaa, vaan jättää sen taakseen. Se tapahtui kauan sitten. Tytär ymmärtää, että jokaisella on oma menneisyytensä ja sieltä juontavat tavat ja kyvyt käsitellä asioita. Jokaisella on omat kokemuksensa ja he varmasti ovat tehneet asioissa parhaansa sen tietämyksen mukaan joka heillä on.
Jossain tyttären sisällä huutaa pieni 14-vuotias, että rakastakaa minua, vaikka minulle on tapahtunut näin. Hyväksykää minut, vaikka minulle on tapahtunut näin. Ymmärtäkää minua, minä olin vasta lapsi. Ja kaiken tämän tytär sulkee kuoren alle. Että kukaan ei enää satuta tytärtä. Nyt se 14-vuotias tyttären sisällä ristii kätensä ja toivoo, että totuus vapauttaa.
Tämä on tyttären totuus asiasta, jonka kirjoittaminen kumpuaa tyttären tarpeesta kertoa totuus tyttären tyttärelle, jotta tämä ehkä jonakin päivänä ymmärtäisi, että mitä oikein tapahtui. Tämä ei ole tyttären äidin totuus, ei tyttären äidin avopuolison totuus, eikä tytön totuus, vain tyttären totuus.
Tyttärellä oli viisas edesmennyt ystävä, joka tuppasi toteamaan, että maailma on semmoinen paikka.
Muita Lokakuun Liikkeen julkaisuja:
☞ Kiitos kun ette tappaneet!
☞ 10 muutosehdotusta: Kohti parempaa perheidensuojelua
☞ Lastensuojelun puhtauskultti
☞ Valesossujen valeasiakkaat
☞ Sosiaalityön&psykiatrian palvelujärjestelmiä ei tehty asiakkaille vaan keskiluokkaisten rouvien paistattelupaikaksi
☞ Kiitos kun ette tappaneet!
☞ Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
☞ Toteutuuko lapsen etu lastensuojelussa, entä Oulussa?
☞ 100 shades of grey - sosiaalityön seksuaalikäsityksiä ohjaavat arvot ja ideologiat
☞ Valesossujen valekirjaukset
☞ Lastensuojelun provokaatiot: Oletko a) huora b) hullu vai c) huumehörhö?
☞ Lokakuun liikkeen RINKI valvoo
☞ Lokakuun liike perustanut RINGIN lasten suojelemiseksi
☞ Lokakuun manifesti korjaa lasten oikeuksia
☞ Lokakuun Manifesti
☞ October Movement
☞ October Manifesto
☞ Open letter to Committee for the Prevention of Torture (CPT)
RSS Feed
