Varatuomari Leeni Ikosen hoidettavaksi tuli Kerimäellä Etelä-Savossa asuvan, lievästi vammaisen Hely Harvistolan lasten asia siinä vaiheessa, kun Harvistolalta oli otettu kaksi vauva huostaan. Ikosen mielestä Helyn tapaus pakottaa kysymään, rikkooko lastensuojelu yhä ennakoivammin perhe-elämän suojaa. Ryhdytäänkö lastensuojelussa toimiin hätävarjelun liioitteluna, ettei vain mitään pahaa pääsisi tapahtumaan?
– Onko arviointien ja lausuntojen taustalla todellisuudessa se, että lastensuojelu valikoi ne ihmiset, joille sallitaan äitiys, Ikonen kysyy.
– Onko arviointien ja lausuntojen taustalla todellisuudessa se, että lastensuojelu valikoi ne ihmiset, joille sallitaan äitiys, Ikonen kysyy.
"Vanhemmat hoitivat vauvaa hellästi"
Hely on lievästi vammainen, joskin arjessa toimintakykyinen 38-vuotias kahden lapsen äiti. Iloisesta Helystä ei päällepäin huomaa, että hänet on joskus diagnosoitu. Lastensuojeluun hänet ohjattiin neuvolasta odotusaikana keväällä 2010. Perhetyöntekijät alkoivat käydä kotona vähän ennen esikoispojan syntymää. Synnytyksen jälkeen heidät lähetettiin lastenosastolle lastensuojelullisista syistä sosiaalitoimen huolen takia.
Kuopion yliopistollisen sairaalan arviossa, jonka Savonlinnan sosiaalitoimi pyysi pian pojan synnyttyä, lukee:
”Vanhemmat huolehtivat vauvan hoidosta ohjausta saatuaan omatoimisesti. Vanhemmat kyselivät paljon vauvan hoitoon liittyvistä asioista, käsittelivät ja hoitivat vauvaa hellästi. He olivat onnellisia ja ylpeitä vauvasta. Vanhemmat juttelivat vauvalle kauniisti eikä äkkipikaisuutta tai hermostumista vauvaa kohtaan tullut hoitojakson aikana esille. Luonteeltaan vauva oli rauhallinen ja helposti tyyntyvä lapsi.”
Hely ei riemastunut erityistarkkailussa olosta, mutta käyttäytyi sairaalan henkilökunnan mielestä yhteistyökykyisesti:
”Vanhemmat toivat ajatuksensa ja mielipiteensä herkästi esille ja reagoivat asioihin voimakkaasti. Ristiriitatilanteissa he pystyivät kuitenkin kuuntelemaan henkilökuntaa ja hyväksymään tehdyt toimenpiteet, tarkkailun ja päätöksen.”
Lastensuojelun perhetyön kirjausten perusteella Hely ei tykännyt siitä, että perhetyöntekijät tulivat kotiin. Hän pelkäsi äidinvaistollaan, että lastensuojelu vahingoittaisi heitä ja lapsi vietäisiin pois. Auttajat vähättelivät tätä pelkoa.
Anonyymi lastensuojeluilmoitus vei perheen SOS-lapsikylään tarkkailtavaksi
Helyn vauvaperhe pärjäsi puoli vuotta kotonaan moitteetta. Vaaratilanteita ei ollut. Perhetyön kirjausten perusteella keskusteluja käytiin lähinnä arkisista asioista kuten lapsen pukemisesta, syöttämisestä, nukkumisesta ja vauvan tarvikkeista.
Hely kävi vauvansa kanssa avoimessa päiväkodissa. Lokakuun alussa sosiaalitoimi tilasi päiväkodilta lausunnon perheen tilanteesta, vuorovaikutuksesta ja kyvystä ymmärtää lapsentarpeet sekä arvion vanhempien tuen tarpeesta.
Yllättäen lokakuun lopussa Helyn entinen naapuri teki nimettömän lastensuojeluilmoituksen. Syynä oli se, että ilmoittaja oli kesällä asunut samassa talossa ja hänellä oli herännyt huoli. Hän oli kuullut Helyn haukkuvan puolisoaan ”hyvin törkeällä tavalla, muun muassa idiootiksi”. Hänelle oli myös muodostunut käsitys, että lapsen itkuun reagoitiin ajoittain hitaasti.
Savonlinnan sosiaalitoimi halusi siirtää Helyn perheen perhekuntoutukseen Punkaharjun SOS-lapsikylään. Hely ei nähnyt heillä olevan tarvetta moiseen tukeen. Hän yritti kysellä, miksi lastensuojelu oli huolissaan vauvasta. Hän ei saanut selkeää vastausta, joten hän viestitti perhetyöntekijälle:
”Moi mie mietin miks työ ahistatte meidät nurkkaan ja heitätte soslapsikylään asumaan 1kk haluan selvän vastauksen t.hely.”
Hely suostui lopulta avohuollon sijoitukseen. Kuntoutus alkoi marraskuun alussa vuonna 2010. Hely, joka alun perin luuli kuntoutuksen kestävän kuukauden, vietti perhekylän paritalossa lähes vuoden elämästään. Hän luuli aluksi, että saisi elää normaalia arkielämää: asua rauhassa, kyläillä, liikkua vapaasti perheenä, käydä kaupoilla.
– Mie sainkin olla lähinnä sisällä, pyykätä ja tehä ruokaa. Aivan hyvin olisivat voineet panna kalterit ikkunaan. Se oli miun elämän rankinta aikaa. Lopulta miulta revittiin kaikki, Hely muistelee.
Koko aikana hän ei ymmärtänyt olevansa arvioinnin kohteena kellon ympäri, saati että hänen lapsensa huostaanotosta olisi ollut puhetta selän takana. Sen hän sai tietää vasta jälkikäteen lukiessaan avohuollon jatkosijoituksen päätöksen, joka tehtiin tammikuussa 2011:
”Lapsen huostaanoton tarpeen selvittely keskeytetään, koska vanhemmat suoriutuvat tällä hetkellä hyvin lapsen hoidosta ja kasvatuksesta perhetyöntekijän päivittäisen avun ja ohjauksen turvin. Tämän hetken arvion mukaan on täysin mahdollista, että vanhempien itsenäinen suoriutuminen kasvaa edelleen ja
perhetyön tukea voidaan muutaman kuukauden kuluttua asteittain vähentää.”
Kun huoli herää: "Lapsi ei vierasta!"
Tässä vaiheessa Hely oli toista kertaa raskaana. Hän aikoi aluksi salata raskauden, mutta sijoituksen jatkuessa hänen oli kerrottava siitä lastensuojelijoille. Eräs työntekijä ehdotti Helylle aborttia, mikä ei ollut edes käynyt äidin mielessä.
Heinäkuussa 2011 perheeseen syntyi toinen poika. Synnytys oli rankka. Lastensuojelun huoli heräsi uudelleen.
Psykologi, jonka Theraplay-työskentelyyn Hely oli osallistunut alkuvuonna 2011, kuvasi esikoispojan ja äidin vuorovaikutusta:
”Vuorovaikutuksen lujittuminen jatkui… poika hakeutui äidin syliin, viipyi sylissä ja lauloi äidin mukana hellittelylaulua. Pojan ja äidin välillä on paljon vuoropuhelua. Helyn äänensävy on hellittelevä ja rauhoittava ja otteet mm. vaipanvaihdossa varmat ja rauhalliset. Sekä poika että äiti nauttivat ”leikkihetkestä” ja osoittivat molemminpuolista lämpöä ja kiintymystä. Hely on ylpeä vauvastaan ja hänen erityisyydestään – ihan niin kuin pitää.”
Lopuksi psykologi suositteli erityistä tukea ja perhetyöntekijän arkiapua tilanteessa, jossa perheeseen oli juuri syntynyt uusi jäsen: ”Kahden pienen vauvan hoitaminen asettaa äidille, isälle ja parisuhteelle uusia haasteita.”
Psykologin yhteenveto oli päivätty elokuussa 2011. Esikoisen huostaanoton valmistelu aloitettiin Savonlinnan lastensuojelussa päivää myöhemmin. Reilun vuoden ikäinen lapsi sijoitettiin kiireellisesti vajaan kuukauden päästä syyskuussa, välittömästi sen jälkeen, kun poikien isä oli päättänyt lähteä lapsikylästä.
– Miun lastani ette vie, mie hoian hänet, huusi Hely sijoituksen hetkellä.
Hely ei käsittänyt, miksi esikoispoika vietiin. Sijoituspäätökseen kirjattiin työryhmän olleen huolissaan siitä, miten vanhemmat selviytyisivät yöllä, jos kumpikin lapsi herää yhtä aikaa. Asiakirjojen mukaan vanhemmat eivät selvinneet hetkeäkään yksin vauvojen kanssa.
Lastensuojelu, joka ennen kuopuksen syntymää oli arvioinut perhekuntoutuksen vaikuttaneen selvästi myönteisesti perheen tilanteeseen, esitti myöhemmin ristiriitaisesti, ettei perhe ollut hyötynyt riittävästi yhdeksän kuukauden kuntoutuksesta.
Paitsi vanhemmuudesta, myös esikoispojasta oli herännyt huoli. Lastensuojelijoiden mielestä tämä jäi pikkuveljen synnyttyä vaille vanhempien huomiota, ei vierastanut ketään eikä itkenyt vanhempiensa perään. Lapsi ei myöskään reagoinut voimakkaisiin ääniin. Hän oli itkenyt hysteerisesti nukkumaan mennessä.
Asiakirjoissa mainittiin myös vanhempien riitely ja Helyn kovaäänisyys, mutta ei sitä, että tuttavapiiri oli aina pitänyt Helyä pirteänä, elämänmyönteisenä, puuhakkaana, hauskana ja temperamenttisena naisena. Naisena, jolla oli suuri syli.
– Kuntoutusjaksolla miusta tuli pelkkä tyhjä kuori.
Lastensuojelu tuki sijaisvanhempien etelänmatkaa, mutta äiti jäi yksin
Sijoituksen jälkeen Hely kaipasi lastaan niin, ettei tilapäisesti kyennyt enää toimimaan arjessa. Hän muuttui rauhattomaksi ja ahdistuneeksi eikä pystynyt nukkumaan, sillä perhe oli hajonnut. Tässä kriisissä sosiaalitoimi ei järjestänyt äidille ympärivuorokautista apua.
Kun surusta sekaisin mennyt Hely pyysi vuorokauden vapaata, hänelle vastattiin, että Helyn ja kuopuksen äiti-lapsisuhde häiriintyisi erosta.
Helyn esikoispoika ehti asua uudessa perheessä 17 vuorokautta, kun sijaisvanhemmat lähtivät ulkomaanlomalle kuun lopussa lähes kahdeksi viikoksi. Tuoksi ajaksi järjestyi ympärivuorokautista tukea, joka vain hetki sitten oli äidiltä evätty. Poika sijoitettiin sijaisvanhempien lomamatkan ajaksi Punkaharjun SOS-lapsikylään, ei kuitenkaan Helyn luokse.
Helyn kuopuksen kiireellinen sijoitus tehtiin päivä sen jälkeen, kun sijaisperhe oli palannut lomamatkaltaan.
Perhetyöntekijä kertoi sijoituksesta Helylle aamulla. Sitten lapsi vietiin, perhettä kuulematta. Hallinto-oikeus kumosi myöhemmin kiireellisen sijoituksen päätöksen olennaisen menettelyvirheen takia, siksi, että vanhempien mielipide jätettiin selvittämättä. Asia käsiteltiin sosiaalitoimessa uudelleen. Sijoituksen perusteluissa kerrotaan, ettei Hely kyennyt hoitamaan kuopusta.
”Äiti puhui taukoamatta, kuinka häntä on kohdeltu väärin ja kuinka lasten lähtemiset ovat perhetyöntekijän syytä.”
”Perhetyöntekijä muistutti, että lapsen kanssa pitää olla rauhallinen.”
”Suostui kuitenkin ottamaan ne (lääkkeet) perhetyöntekijän suostuttelun jälkeen.”
Sijoituspaikan työntekijä soitti hätääntyneenä lääkäriin tilanteessa, jossa Hely oli eronnut ja lapset sijoitettu muualle. Päivystävä lääkäri kirjasi Helyn tavattuaan:
”Potilas realiteeteissa… Asiallinen nainen, avoimesti puhuu… Potilas kertoo olevansa vain kiukkuinen… Ahdistunut ja vihainen nyt tästä elämäntilanteesta.”
Hely muistaa, ettei kukaan halannut häntä, kun vauva vietiin pois.
Paitsi Helyn isä.
Hänelle Hely soitti itkien. Isä ajoi heti sijoituspaikkaan. Hän oli ilmoittanut lastensuojeluun ottavansa täyden vastuun tyttärestään ja lapsenlapsistaan, jos Hely vain saisi pojat itselleen.
– Mie vaan itkin sille, että miks, miks, miks kukaa ei kertonu…
Mitä isä sanoi tyttärelleen?
– Taistellaan yhessä, Hely.
Helyn läheiset: "Luimme hämmästyneinä SOS-lapsikylän kertomuksia..."
Ja he taistelivat, aina korkeinta hallinto-oikeutta myöten. Huostaanottoa ei taistelusta huolimatta purettu, sillä lasten kiinteän suhteen sekä fyysisen ja psyykkisen terveyden uskottiin vaarantuvan vanhempien hoidossa. Vaikka äiti rakasti lapsiaan, äidin elämäntilanne oli seestynyt ja voimavarat olivat lisääntyneet, lapsen sijoitusta perusteltiin vakavilla puutteilla lasten kasvuolosuhteissa. Siksi sijoituksen arvioitiin olevan lapsen edun mukaista.
Läheiset näkevät Helyn riittävyyden aivan toisella tavalla. Hely oli nuorempana suorittanut muutaman kuukauden pituisia työharjoittelujaksoja itäsuomalaisen poliisin perheessä. Hely piti taloustöiden ohella huolta kahdesta alle kouluikäisestä pojasta silloin, kun näiden vanhemmat eivät olleet paikalla. Toinen lapsista oli perheen oma, toinen taas perheeseen sijoitettu vammainen poika. Vanhemmat eivät koskaan epäilleet, etteikö Hely hoitaisi poikia hyvin:
”Luimme hämmästyneinä SOS-lapsikylän henkilökunnan kertomuksia Helyn asioista ja ne vaikuttavat uskomattomilta verrattuna Helyn meillä tekemiin perheen hoitotöihin... Jos Helyn käytöksessä on ollut moittimista, niin se tuntuu oudolta, sillä meillä hän oli aina iloinen ja työskenteli positiivisella asenteella.”
Työnantajana toiminut perheenäiti kertoo Helyn olleen ihana, rakastava, hyväkäytöksinen ”vanhanajan äiti”, jolle ruuanlaitto ja leipominen olivat intohimo.
– Eikö huolia olisi voitu hälventää tarjoamalla Helylle kotiapua ja pojille päivähoitoa, kunnes koulu ja myös kaverit saisivat sijaa heidän elämässään, perheen äiti kysyy ihmeissään.
– Kyseiseen todella epäinhimilliseen huostaanottopäätökseen lienee osansa silläkin, että Hely oli ahdistettuna äitinä ja luonteeltaan temperamenttisena ehkä tullut provosoineeksi sosiaalityöntekijöitä itseään vastaan.
Helyn työllistänyt perheenäiti nostaa esiin kolme sanaa: ”Usko, toivo ja rakkaus”.
– Rakkaus on niistä suurin. Sitä Helyllä on lapsiaan kohtaan loputon määrä. Sen pitäisi olla painavin asia, jonka ympärille tarvittava tukiverkosto tulisi rakentaa.
Hely, joka ei koe saaneensa tukea poikien huostaanottojen jälkeen, muutti SOS-lapsikylästä päästyään lapsuudenkotinsa viereen, lähelle isää. Helyllä on käytössään upea rantahuvila suurine terasseineen ja pihasaunoineen. Hän neuloo ja ompelee tilauksesta, tekee taivaallista mustikkapiirakkaa ja haaveilee saavansa pojat takaisin luokseen. Pihamaalla poikia odottavat polkutraktori ja kaivinkone hiekkakasan päällä.
– Niien on ymmärrettävä, että pojat kuuluu miulle.
Hely katselee hänestä ja vauvasta sijoitusjakson aikana tehtyä MIM-tallennetta. Sitten hän kokoaa pöydältä lastensuojelun asiakirjat. Ne hän järjestelee siististi takaisin muovitaskuihin ja niputtaa huolellisesti oikeille paikoilleen kolmeen kansioon.
– Valitusta, valitusta, valitusta, Hely huokaa.
Hän on päättäväinen, vaikka tietää tosiasiat. Ne hän on kuullut juristiltaan Leeni Ikoselta: ”Huostaanoton purku on harvinaista. Lakiin kirjattua perheen jälleenyhdistämisen velvoitetta ei noudateta lastensuojelutyössä.”
Hely kirjoittaa Facebookin tukisivuillaan: "Tällä hetkellä saan tavata lapsiani vain kaksi kertaa kuukaudessa. Silloin oli vielä kamalampaa, kun sain tavata vain kerran kuukaudessa! Kaikki tapaamiset ovat olleet valvottuja. Esimerkiksi viikonloppuvierailuille eivät pääse vain lapset vaan myös kaksi sosiaalityöntekijää, jotka niin sanotusti istuvat sohvalla kello 8–20. Aikaisemmin oli kaksi nykyään yksi sosiaalityöntekijää.
Edelleen sosiaaliviranomaiset väittävät, että lapseni ovat liian pieniä minun hoitooni. Lisäksi he sanovat minulle, lasten äidille, että en tule koskaan saamaan heidän huoltajuuttaan, vaikka olen heidän oma rakas äitinsä. Lapseni ikävöivät minua aivan kauheasti ja minä heitä!
Minulla on lääkärinlausunto, jossa sanotaan, ettei minulla ole mitään sellaista sairautta/vammaa, joka estäisi lasteni hoidon. Diabetes ja kilpirauhasen vajaatoiminta eivät voi olla esteenä.
Lastensuojeluviranomaisten kynsistä saat palata yksin – ilman omia lapsiasi. Tämän olen kokenut. En ole saanut omia lapsiani takaisin turvalliseen kodin lämpöön. Olen äiti, joka rakastaa poikiaan yli kaiken! ja haluaa heidät takaisin kotiin ♥."
---
Artikkelin lähteet:
Helyn hallussa olevat lastensuojeluasiakirjat
Helyn ja läheisten haastattelu
Hukassa huostassa
Autetaan Äitiä saamaan Pojat takaisin
Hely on lievästi vammainen, joskin arjessa toimintakykyinen 38-vuotias kahden lapsen äiti. Iloisesta Helystä ei päällepäin huomaa, että hänet on joskus diagnosoitu. Lastensuojeluun hänet ohjattiin neuvolasta odotusaikana keväällä 2010. Perhetyöntekijät alkoivat käydä kotona vähän ennen esikoispojan syntymää. Synnytyksen jälkeen heidät lähetettiin lastenosastolle lastensuojelullisista syistä sosiaalitoimen huolen takia.
Kuopion yliopistollisen sairaalan arviossa, jonka Savonlinnan sosiaalitoimi pyysi pian pojan synnyttyä, lukee:
”Vanhemmat huolehtivat vauvan hoidosta ohjausta saatuaan omatoimisesti. Vanhemmat kyselivät paljon vauvan hoitoon liittyvistä asioista, käsittelivät ja hoitivat vauvaa hellästi. He olivat onnellisia ja ylpeitä vauvasta. Vanhemmat juttelivat vauvalle kauniisti eikä äkkipikaisuutta tai hermostumista vauvaa kohtaan tullut hoitojakson aikana esille. Luonteeltaan vauva oli rauhallinen ja helposti tyyntyvä lapsi.”
Hely ei riemastunut erityistarkkailussa olosta, mutta käyttäytyi sairaalan henkilökunnan mielestä yhteistyökykyisesti:
”Vanhemmat toivat ajatuksensa ja mielipiteensä herkästi esille ja reagoivat asioihin voimakkaasti. Ristiriitatilanteissa he pystyivät kuitenkin kuuntelemaan henkilökuntaa ja hyväksymään tehdyt toimenpiteet, tarkkailun ja päätöksen.”
Lastensuojelun perhetyön kirjausten perusteella Hely ei tykännyt siitä, että perhetyöntekijät tulivat kotiin. Hän pelkäsi äidinvaistollaan, että lastensuojelu vahingoittaisi heitä ja lapsi vietäisiin pois. Auttajat vähättelivät tätä pelkoa.
Anonyymi lastensuojeluilmoitus vei perheen SOS-lapsikylään tarkkailtavaksi
Helyn vauvaperhe pärjäsi puoli vuotta kotonaan moitteetta. Vaaratilanteita ei ollut. Perhetyön kirjausten perusteella keskusteluja käytiin lähinnä arkisista asioista kuten lapsen pukemisesta, syöttämisestä, nukkumisesta ja vauvan tarvikkeista.
Hely kävi vauvansa kanssa avoimessa päiväkodissa. Lokakuun alussa sosiaalitoimi tilasi päiväkodilta lausunnon perheen tilanteesta, vuorovaikutuksesta ja kyvystä ymmärtää lapsentarpeet sekä arvion vanhempien tuen tarpeesta.
Yllättäen lokakuun lopussa Helyn entinen naapuri teki nimettömän lastensuojeluilmoituksen. Syynä oli se, että ilmoittaja oli kesällä asunut samassa talossa ja hänellä oli herännyt huoli. Hän oli kuullut Helyn haukkuvan puolisoaan ”hyvin törkeällä tavalla, muun muassa idiootiksi”. Hänelle oli myös muodostunut käsitys, että lapsen itkuun reagoitiin ajoittain hitaasti.
Savonlinnan sosiaalitoimi halusi siirtää Helyn perheen perhekuntoutukseen Punkaharjun SOS-lapsikylään. Hely ei nähnyt heillä olevan tarvetta moiseen tukeen. Hän yritti kysellä, miksi lastensuojelu oli huolissaan vauvasta. Hän ei saanut selkeää vastausta, joten hän viestitti perhetyöntekijälle:
”Moi mie mietin miks työ ahistatte meidät nurkkaan ja heitätte soslapsikylään asumaan 1kk haluan selvän vastauksen t.hely.”
Hely suostui lopulta avohuollon sijoitukseen. Kuntoutus alkoi marraskuun alussa vuonna 2010. Hely, joka alun perin luuli kuntoutuksen kestävän kuukauden, vietti perhekylän paritalossa lähes vuoden elämästään. Hän luuli aluksi, että saisi elää normaalia arkielämää: asua rauhassa, kyläillä, liikkua vapaasti perheenä, käydä kaupoilla.
– Mie sainkin olla lähinnä sisällä, pyykätä ja tehä ruokaa. Aivan hyvin olisivat voineet panna kalterit ikkunaan. Se oli miun elämän rankinta aikaa. Lopulta miulta revittiin kaikki, Hely muistelee.
Koko aikana hän ei ymmärtänyt olevansa arvioinnin kohteena kellon ympäri, saati että hänen lapsensa huostaanotosta olisi ollut puhetta selän takana. Sen hän sai tietää vasta jälkikäteen lukiessaan avohuollon jatkosijoituksen päätöksen, joka tehtiin tammikuussa 2011:
”Lapsen huostaanoton tarpeen selvittely keskeytetään, koska vanhemmat suoriutuvat tällä hetkellä hyvin lapsen hoidosta ja kasvatuksesta perhetyöntekijän päivittäisen avun ja ohjauksen turvin. Tämän hetken arvion mukaan on täysin mahdollista, että vanhempien itsenäinen suoriutuminen kasvaa edelleen ja
perhetyön tukea voidaan muutaman kuukauden kuluttua asteittain vähentää.”
Kun huoli herää: "Lapsi ei vierasta!"
Tässä vaiheessa Hely oli toista kertaa raskaana. Hän aikoi aluksi salata raskauden, mutta sijoituksen jatkuessa hänen oli kerrottava siitä lastensuojelijoille. Eräs työntekijä ehdotti Helylle aborttia, mikä ei ollut edes käynyt äidin mielessä.
Heinäkuussa 2011 perheeseen syntyi toinen poika. Synnytys oli rankka. Lastensuojelun huoli heräsi uudelleen.
Psykologi, jonka Theraplay-työskentelyyn Hely oli osallistunut alkuvuonna 2011, kuvasi esikoispojan ja äidin vuorovaikutusta:
”Vuorovaikutuksen lujittuminen jatkui… poika hakeutui äidin syliin, viipyi sylissä ja lauloi äidin mukana hellittelylaulua. Pojan ja äidin välillä on paljon vuoropuhelua. Helyn äänensävy on hellittelevä ja rauhoittava ja otteet mm. vaipanvaihdossa varmat ja rauhalliset. Sekä poika että äiti nauttivat ”leikkihetkestä” ja osoittivat molemminpuolista lämpöä ja kiintymystä. Hely on ylpeä vauvastaan ja hänen erityisyydestään – ihan niin kuin pitää.”
Lopuksi psykologi suositteli erityistä tukea ja perhetyöntekijän arkiapua tilanteessa, jossa perheeseen oli juuri syntynyt uusi jäsen: ”Kahden pienen vauvan hoitaminen asettaa äidille, isälle ja parisuhteelle uusia haasteita.”
Psykologin yhteenveto oli päivätty elokuussa 2011. Esikoisen huostaanoton valmistelu aloitettiin Savonlinnan lastensuojelussa päivää myöhemmin. Reilun vuoden ikäinen lapsi sijoitettiin kiireellisesti vajaan kuukauden päästä syyskuussa, välittömästi sen jälkeen, kun poikien isä oli päättänyt lähteä lapsikylästä.
– Miun lastani ette vie, mie hoian hänet, huusi Hely sijoituksen hetkellä.
Hely ei käsittänyt, miksi esikoispoika vietiin. Sijoituspäätökseen kirjattiin työryhmän olleen huolissaan siitä, miten vanhemmat selviytyisivät yöllä, jos kumpikin lapsi herää yhtä aikaa. Asiakirjojen mukaan vanhemmat eivät selvinneet hetkeäkään yksin vauvojen kanssa.
Lastensuojelu, joka ennen kuopuksen syntymää oli arvioinut perhekuntoutuksen vaikuttaneen selvästi myönteisesti perheen tilanteeseen, esitti myöhemmin ristiriitaisesti, ettei perhe ollut hyötynyt riittävästi yhdeksän kuukauden kuntoutuksesta.
Paitsi vanhemmuudesta, myös esikoispojasta oli herännyt huoli. Lastensuojelijoiden mielestä tämä jäi pikkuveljen synnyttyä vaille vanhempien huomiota, ei vierastanut ketään eikä itkenyt vanhempiensa perään. Lapsi ei myöskään reagoinut voimakkaisiin ääniin. Hän oli itkenyt hysteerisesti nukkumaan mennessä.
Asiakirjoissa mainittiin myös vanhempien riitely ja Helyn kovaäänisyys, mutta ei sitä, että tuttavapiiri oli aina pitänyt Helyä pirteänä, elämänmyönteisenä, puuhakkaana, hauskana ja temperamenttisena naisena. Naisena, jolla oli suuri syli.
– Kuntoutusjaksolla miusta tuli pelkkä tyhjä kuori.
Lastensuojelu tuki sijaisvanhempien etelänmatkaa, mutta äiti jäi yksin
Sijoituksen jälkeen Hely kaipasi lastaan niin, ettei tilapäisesti kyennyt enää toimimaan arjessa. Hän muuttui rauhattomaksi ja ahdistuneeksi eikä pystynyt nukkumaan, sillä perhe oli hajonnut. Tässä kriisissä sosiaalitoimi ei järjestänyt äidille ympärivuorokautista apua.
Kun surusta sekaisin mennyt Hely pyysi vuorokauden vapaata, hänelle vastattiin, että Helyn ja kuopuksen äiti-lapsisuhde häiriintyisi erosta.
Helyn esikoispoika ehti asua uudessa perheessä 17 vuorokautta, kun sijaisvanhemmat lähtivät ulkomaanlomalle kuun lopussa lähes kahdeksi viikoksi. Tuoksi ajaksi järjestyi ympärivuorokautista tukea, joka vain hetki sitten oli äidiltä evätty. Poika sijoitettiin sijaisvanhempien lomamatkan ajaksi Punkaharjun SOS-lapsikylään, ei kuitenkaan Helyn luokse.
Helyn kuopuksen kiireellinen sijoitus tehtiin päivä sen jälkeen, kun sijaisperhe oli palannut lomamatkaltaan.
Perhetyöntekijä kertoi sijoituksesta Helylle aamulla. Sitten lapsi vietiin, perhettä kuulematta. Hallinto-oikeus kumosi myöhemmin kiireellisen sijoituksen päätöksen olennaisen menettelyvirheen takia, siksi, että vanhempien mielipide jätettiin selvittämättä. Asia käsiteltiin sosiaalitoimessa uudelleen. Sijoituksen perusteluissa kerrotaan, ettei Hely kyennyt hoitamaan kuopusta.
”Äiti puhui taukoamatta, kuinka häntä on kohdeltu väärin ja kuinka lasten lähtemiset ovat perhetyöntekijän syytä.”
”Perhetyöntekijä muistutti, että lapsen kanssa pitää olla rauhallinen.”
”Suostui kuitenkin ottamaan ne (lääkkeet) perhetyöntekijän suostuttelun jälkeen.”
Sijoituspaikan työntekijä soitti hätääntyneenä lääkäriin tilanteessa, jossa Hely oli eronnut ja lapset sijoitettu muualle. Päivystävä lääkäri kirjasi Helyn tavattuaan:
”Potilas realiteeteissa… Asiallinen nainen, avoimesti puhuu… Potilas kertoo olevansa vain kiukkuinen… Ahdistunut ja vihainen nyt tästä elämäntilanteesta.”
Hely muistaa, ettei kukaan halannut häntä, kun vauva vietiin pois.
Paitsi Helyn isä.
Hänelle Hely soitti itkien. Isä ajoi heti sijoituspaikkaan. Hän oli ilmoittanut lastensuojeluun ottavansa täyden vastuun tyttärestään ja lapsenlapsistaan, jos Hely vain saisi pojat itselleen.
– Mie vaan itkin sille, että miks, miks, miks kukaa ei kertonu…
Mitä isä sanoi tyttärelleen?
– Taistellaan yhessä, Hely.
Helyn läheiset: "Luimme hämmästyneinä SOS-lapsikylän kertomuksia..."
Ja he taistelivat, aina korkeinta hallinto-oikeutta myöten. Huostaanottoa ei taistelusta huolimatta purettu, sillä lasten kiinteän suhteen sekä fyysisen ja psyykkisen terveyden uskottiin vaarantuvan vanhempien hoidossa. Vaikka äiti rakasti lapsiaan, äidin elämäntilanne oli seestynyt ja voimavarat olivat lisääntyneet, lapsen sijoitusta perusteltiin vakavilla puutteilla lasten kasvuolosuhteissa. Siksi sijoituksen arvioitiin olevan lapsen edun mukaista.
Läheiset näkevät Helyn riittävyyden aivan toisella tavalla. Hely oli nuorempana suorittanut muutaman kuukauden pituisia työharjoittelujaksoja itäsuomalaisen poliisin perheessä. Hely piti taloustöiden ohella huolta kahdesta alle kouluikäisestä pojasta silloin, kun näiden vanhemmat eivät olleet paikalla. Toinen lapsista oli perheen oma, toinen taas perheeseen sijoitettu vammainen poika. Vanhemmat eivät koskaan epäilleet, etteikö Hely hoitaisi poikia hyvin:
”Luimme hämmästyneinä SOS-lapsikylän henkilökunnan kertomuksia Helyn asioista ja ne vaikuttavat uskomattomilta verrattuna Helyn meillä tekemiin perheen hoitotöihin... Jos Helyn käytöksessä on ollut moittimista, niin se tuntuu oudolta, sillä meillä hän oli aina iloinen ja työskenteli positiivisella asenteella.”
Työnantajana toiminut perheenäiti kertoo Helyn olleen ihana, rakastava, hyväkäytöksinen ”vanhanajan äiti”, jolle ruuanlaitto ja leipominen olivat intohimo.
– Eikö huolia olisi voitu hälventää tarjoamalla Helylle kotiapua ja pojille päivähoitoa, kunnes koulu ja myös kaverit saisivat sijaa heidän elämässään, perheen äiti kysyy ihmeissään.
– Kyseiseen todella epäinhimilliseen huostaanottopäätökseen lienee osansa silläkin, että Hely oli ahdistettuna äitinä ja luonteeltaan temperamenttisena ehkä tullut provosoineeksi sosiaalityöntekijöitä itseään vastaan.
Helyn työllistänyt perheenäiti nostaa esiin kolme sanaa: ”Usko, toivo ja rakkaus”.
– Rakkaus on niistä suurin. Sitä Helyllä on lapsiaan kohtaan loputon määrä. Sen pitäisi olla painavin asia, jonka ympärille tarvittava tukiverkosto tulisi rakentaa.
Hely, joka ei koe saaneensa tukea poikien huostaanottojen jälkeen, muutti SOS-lapsikylästä päästyään lapsuudenkotinsa viereen, lähelle isää. Helyllä on käytössään upea rantahuvila suurine terasseineen ja pihasaunoineen. Hän neuloo ja ompelee tilauksesta, tekee taivaallista mustikkapiirakkaa ja haaveilee saavansa pojat takaisin luokseen. Pihamaalla poikia odottavat polkutraktori ja kaivinkone hiekkakasan päällä.
– Niien on ymmärrettävä, että pojat kuuluu miulle.
Hely katselee hänestä ja vauvasta sijoitusjakson aikana tehtyä MIM-tallennetta. Sitten hän kokoaa pöydältä lastensuojelun asiakirjat. Ne hän järjestelee siististi takaisin muovitaskuihin ja niputtaa huolellisesti oikeille paikoilleen kolmeen kansioon.
– Valitusta, valitusta, valitusta, Hely huokaa.
Hän on päättäväinen, vaikka tietää tosiasiat. Ne hän on kuullut juristiltaan Leeni Ikoselta: ”Huostaanoton purku on harvinaista. Lakiin kirjattua perheen jälleenyhdistämisen velvoitetta ei noudateta lastensuojelutyössä.”
Hely kirjoittaa Facebookin tukisivuillaan: "Tällä hetkellä saan tavata lapsiani vain kaksi kertaa kuukaudessa. Silloin oli vielä kamalampaa, kun sain tavata vain kerran kuukaudessa! Kaikki tapaamiset ovat olleet valvottuja. Esimerkiksi viikonloppuvierailuille eivät pääse vain lapset vaan myös kaksi sosiaalityöntekijää, jotka niin sanotusti istuvat sohvalla kello 8–20. Aikaisemmin oli kaksi nykyään yksi sosiaalityöntekijää.
Edelleen sosiaaliviranomaiset väittävät, että lapseni ovat liian pieniä minun hoitooni. Lisäksi he sanovat minulle, lasten äidille, että en tule koskaan saamaan heidän huoltajuuttaan, vaikka olen heidän oma rakas äitinsä. Lapseni ikävöivät minua aivan kauheasti ja minä heitä!
Minulla on lääkärinlausunto, jossa sanotaan, ettei minulla ole mitään sellaista sairautta/vammaa, joka estäisi lasteni hoidon. Diabetes ja kilpirauhasen vajaatoiminta eivät voi olla esteenä.
Lastensuojeluviranomaisten kynsistä saat palata yksin – ilman omia lapsiasi. Tämän olen kokenut. En ole saanut omia lapsiani takaisin turvalliseen kodin lämpöön. Olen äiti, joka rakastaa poikiaan yli kaiken! ja haluaa heidät takaisin kotiin ♥."
---
Artikkelin lähteet:
Helyn hallussa olevat lastensuojeluasiakirjat
Helyn ja läheisten haastattelu
Hukassa huostassa
Autetaan Äitiä saamaan Pojat takaisin
Katso oheinen video, jossa "ajotaidoton" poikien Hely-äiti kävi postilaatikolla, lastensuojelupostia hakemassa. Huom. Äiti joutui hallinto-oikeuden istunnossa todistamaan, että ajaa autoa, mm. näyttämällä ajokortin.
Aiemmin kesällä julkaistut "Perheeni tarinat":
Siljan tarina: Suurperhe viranomaiskiusaamisen kohteena
Helen-äidin tarina: "Lastensuojelu murensi itsetuntoni."
Tarun avoin kirje sijaisäidille
Ei-kenenkään ammattiauttajan tarina: "Joku pahoitti mielensä."
Murhatun Eerikan tarina: "Kertokaa, kenen on vastuu?"
Huostalapsen äiti: "Minua kohdellaan pahemmin kuin rikollista."
Erityislapsiperheen paras terapeutti on oma koira
Koulukiusatun äidin tuska: "Lapseni yritti itsemurhaa."
Muut julkaistut "Perheeni tarinat" löytyvät allekkain täältä.
Lue myös varatuomari Leeni Ikosen blogi Kansanvalistusta lastensuojelun asiakkaalle
sekä esikoiskirjailija Tiina Bergströmin Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa
RSS Feed
