Kesällä äidin puhelin soi. Sosiaalipäivystys soittaa ja ilmoittaa tulevansa kotikäynnille. Perheen vanhimman lapsen mummu on tehnyt lastensuojeluilmoituksen, jonka mukaan hänen lapsenlapsensa kotona majailisi pedofiili.
Äiti on kauhuissaan.
Hän pelkää menettävänsä lapsensa.
Lapsetkin kauhistuvat, miksi sosiaalityöntyöntekijät ovat tulossa.
Äiti alkaa pitää päiväkirjaa tapahtumista.
Perjantai
Oli ihana päivä. Hiukan erilainen. Lasten serkku oli tulossa vierailulle ja yksi meidän omista lapsista meni vaihdossa sitten tätilään. Päivä sujahti.
Illalla vanhin lapsista tuli kotiin tätinsä ja mummunsa saattelemana. Meillä oli käymässä mieheni ja minun yhteinen ystävä, joka oli tuomittu pedofiliasta, mutta jo tuomionsa kärsinyt. Hän on ollut ystävämme jo ennen tuomion antoa. (Pedofilia tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ystävämme on syyllistynyt seksuaalirikokseen nuorena (17–20-vuotiaana), itseään nuorempiin tyttöihin (14–16-vuotiaisiin). En todellakaan puolusta seksuaalirikoksia tai seksuaalirikollisia, vaan koetan suhteuttaa sinänsä epämääräisen pedofiliaväitteen sisältöä.)
Sitten tulee illalla soitto. Mummulta. Hän kertoi olevansa hyvin huolissaan että tällainen ihminen on meillä, josta on annettu POLIISIN toimesta jokaiseen ala-asteeseen varoitus. Kerroin, että asia ei ihan ole niin. Hän oli myös sitä mieltä, että tämä henkilö luikertelee meidän elämään esittämällä ystävällistä ja mukavaa, ja sitten tekee kaikkia kauheuksia. Mummu ei siis missään vaiheessa ottanut huomioon, että tämä henkilö on ollut meidän ystävä ennen tuomiotaan. Saman puhelun aikana mummu sanoi, että olisi soittanut poliisit, mutta koska luottaa minuun, niin ei niin tee. Uhkaili myös sosiaalitoimeen soitolla, minkä hän myöhemmin tekikin. Hän korosti puhelun aikana myös omaa itseään ja omaa ammattitaitoaan ja että hän on tällaisia nähnyt, kyllä hän tietää. Myös koulutustaan ja ammattilaisuuttaa korosti.
Näiden perättömien väitteiden takia pyysin ystävääni ottamaan yhteyttä poliisiin heti maanantaina.
RIKOS: Ystävämme oli meillä kahvilla, kun suunnittelivat mieheni kanssa geokätköilyä.
Kävele kahvikuppi kädessä keittistä olohuoneeseen niin saat vainojia niskaan.
Painoni on 81,6 kg.
Lauantai
Huonon yön jälkeen, mummun uhkailun siivittämänä, päätimme lähteä omien vanhempieni luo kylään. Esikoisellemme oli ehdotettu muuta toimintaa, joka olisi lauantaina klo 12–15 ja jossa vanhin lapsi oli ollut jo perjantaina. Hän olisi mennyt sinne yhdessä mummun kanssa. Kuitenkin laitoimme auton nenän kohti kauppaa ja sieltä kohti naapuripitäjää. Matkalla haimme geokätköjä. Yhdellä kätköllä ollessamme lapsen isoisä soitti. Koska minä olin lasten kanssa läheisellä metsäpalstalla, mieheni vastasi. Kertoi, että olemme geostamassa ja että kertoo hänen soittaneen. Niinkuin hän kertoikin. Muita yhteydenottoja ei tullut, vaikka niin oli väitettykin.
Haimme muutaman kätkön ja menimme maatilalle katsomaan vasikoita ja syömään oikeata maalaisjäätelöä. Siitä siirryimme mummilaan, jossa kerroin toisen mummun eilisestä puhelusta. Siitä suorimme parin kätkön jalkeen kotia kohti. Matkalla sain puhelun "Tampereen sosiaaltoimen päivystyksestä". Tosi aneemisen kuuloinen setä.
Olin turhautunut, vihainen, mutta hengittelin.
Olin järkyttynyt ja pettynyt.
En muista mitä sanoin. Muistan sanoneeni: "Aha, hän siis soitti, koska en antanut lastani hänen mukaansa vaan kävimme kylässä toisilla isovanhemmilla". Näin, tästä se lähtee. Lapsen puolustaminen. Ja kaikki soppa vain siitä että ystävämme oli kahvilla. Onko tämä nyt sitten kaiken arvoista?!
Pidin siskoni ja hänen miehensä ajan tasalla tapahtumista. Otimme yhteyttä Lokakuun liikkeeseen ja saan tukihenkilön.
Sunnuntai
Asioiden miettimistä. Ihmettelyä, että siis oikeasti he tekivät noin? Tukihenkilön kanssa juttelua.
Epäuskoisuutta. Minähän olen maailman paras äiti omilleni. Suojeleva. Hoitolapsiakin tänne uskotaan. Osalle joutuu jopa sanomaan ei kun kysyntä on suurempi kuin tarjonta. Omat lapset kun tarvitsevat sitä vanhempiaikaa.
Syömistä, leikkiä, uintia. Tulisi jo maanantai ja saisi asiat pyörimään. Olo on jo kuitenkin levollinen. Ulkopuolelta meidän perhettä on ympärillä ammattilaisia lapsiasioihin liittyen. He nostivat suojaverkon minun, mieheni ja lapsieni turvaksi. Kiitos.
Olen pettynyt mummuihmiseen. Samalla pelkään lapseni puolesta. Mitä mummu seuraavaksi keksii?
Nyt –3 kg.
Maanantai
Normiaamu. Aamupala, tiskaus. Silti kokoajan mielessä, että koska käyvät... sossut...
Esikoislapseni isä: ystävä vai vihollinen? Ei uskalla kääntyä äitiään vastaan. Kertoi minulle ja miehelleni tarinoita lapsuudestaan. Ei todellakaan mitään "terveitä" asioita...
Käyty ostamassa nauhoittava puhelin. Odotan miestä kotiin, jotta laittaa puhelimen toimintaan. Kukaan ympärillä ei ole huolissaan. "Olet täydellinen äiti". No joo. Kukaan ei ole täydellinen. Yritän vain parhaani. Suojelen lapsiani.
Asia on vain niin – ja se on ikävää – että lapselleni mummu on uhka. En olisi lapselle tätä halunnut. Mielestäni jokaisella isovanhemmalla on oikeus lapsenlapsiinsa. Mutta minkäs teet? Lapsen turvallisuus, se on kaikki kaikessa.
Päivän aikana tunteet vaihdelleet. Olen mahtiäiti ja kyse oli "vain" tuomitusta ihmisestä käymässä kahvilla mieheni vieraana. Toisaalta, entä jos mummu on osannut puhua taitavasti? Hänhän oli ammattilainen tältä alalta. Suhteilla. Tulee ikävästi mieleen (vaikka en todellakaan haluaisi) tapaus Eerika... Jollain tasolla. En halua että lapselleni kävisi niin. Haluan, että hän on luonani turvassa <3.
Tulisi jo huominen. Kävisi jo LaSu. Täällä on kaikki hienosti.
Paino 76,7 kg.
Tiistai
Tänä aamuna herätessäni asia tuli kirkkaana mieleeni. Jos lapseni olisi mennyt mummun mukaan lauantaina, sen sijasta että vietimme perheaikaa ja käytiin toisessa mummulassa, niin koko ilmoitusta ei varmaan olisi tehty.
Onkohan "SE" päivä tänään? Entä jos he eivät käykään? Mitä jos he eivät käy 7 päivän sisällä? Tapahtuuko silloin jotain pahempaa?
Päivällä olo toiveikas, lasten kanssa puistoon. Naurua, hymyä :) Mun lapset <3
Iltapäivällä puhelu: "Tulisitteko käymään täällä..."
Siis lastensuojeluun, toimistolle. No tullaan. Ne eivät olekaan tulossa kotikäynnille! Uusi puhelu. "Katsoin kalenteria väärin. Kävisikö sittenkin toinen päivä?"
Olo on... Outo?
Onkohan se edes tarpeeksi outo sana kuvaamaan tätä kaikkea!
Keskiviikko
Miten suojelen lastani kaikelta tältä? Entä ihmisiltä, jotka esittävät hänelle luotettavaa? Vielä torstai... Ja tämä päivä...Susi lampaiden vaatteessa; asia, jolla on nyt minulle SUURI merkitys.
Ilman kaikkea tukea, mitä ympäriltä olen saanut, en kyllä olisi jaksanut kauaa.
Miksi normaali perheenäiti voi siis pelätä näin? No siksi, koska jonkun ihmisen valta saattaa ulottua pitkälle.
Tukihenkilön kanssa neuvottelua illasta: ole yhteistyökykyinen, asiallinen, älä puolustaudu jos ei ole aihetta puolustautua, neuvottele, käyttäydy hillitysti ja hälvennä huolta. Luien erilaisia ohjeita: näitä ja näitä.
Perjantai
Asia on ohi. Sosiaalityöntekijä, joka on aikoinaan hoitanut myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun ystävämme asioita, kirjoittaa alkutapaamisen yhteydessä: "Asia on selvästi luonteeltaan sellainen, ettei se johda toimenpiteisiin." Lastemme kohdalla ei siis ala lastensuojeluasiakkuutta. Kokouksen tavoite on täyttynyt.
Olen syvästi järkyttynyt siitä, miten sanomisiani on vääristelty TÖRKEÄSTI! Lastensuojeluilmoituksessa mummu esitti huolensa ja arvionsa vanhempien makuuhuoneen sijainnista aivan kuin olisi olemassa jokin vaara lasten hyväksikäytöstä. Tällaista realistista vaaraa ei ole koskaan ollut, mikä todetaan myös lastensuojelutarpeen selvityksessä: "Asia on selvästi luonteeltaan sellainen, ettei se johda toimenpiteisiin." Havainto ja "mahdollinen uhka" perustuvat siis ilmoittajan mielikuvitukseen. Havainto perustuu fiktioon sikälikin, että ilmoittaja olettaa XX olevan talossa lasten nukkuessa ja "pääsevän huomaamatta lastenhuoneisiin".
Teemme kaikista virhellisistä väitteistä oikaisut, jotka pyydämme liittämään kaikkiin asiakirjoihin siltä varalta, että joku tuntematon sosiaalityöntekijä joskus lukisi asiakirjamme ja taustoista tietämättä kauhistuisi:
Äidin sanomaksi on kirjattu, että hän olisi kieltänyt XX:ää olemasta yksin lastensa kanssa. KORJAUS: Kyseinen kirjaus on lyhyt tiivistys, joka antaa epämääräisen "huolettoman" kuvan minuutteja kestäneestä puhelinkeskustelusta. Äiti oli sokissa sosiaalipäivystäjän yllättävästä soitosta ja haluaa jälkikäteen tarkentaa oleellisena tietona, ettei hän edes päästäisi kotiinsa ketään henkilöä, jota pitäisi erikseen kieltää olemasta lasten kanssa.
Ilmoittaja kertoo XX:n käyttävän alkoholia ja huumeita. KORJAUS: Ilmoittajan jättäessä väitteensä konkretisoimatta on syytä selvittää, ettei päihdekäyttöä ole tapahtunut ilmoituksen kohteen kodissa. Lisäksi kerrottakoon, ettei XX ole vanhemmille ns. uusi tuttavuus vaan perheen isä on tuntenut XX:n jo vuosia.
Nyt miehelläni ja minulla on kuitenkin pieni huoli jatkosta. Suuri huoli. Mummuihminen ei tätä varmaan lopeta tähän. Inhottavaa panettelua meidän onnellisen perheen keskelle.
Paino 74,9 kg.
Maanantai
Elämä ympäriltä on rauhoittunut. Asiasta ollaan puhuttu avoimesti. Miksi ei? Ainoa vääryys, mikä tässä tapahtui, oli mummun yliampuva reagointi.
Toivon syvästi, että asia jää tähän. Toivon syvästi, että lapseni ei tule kärsimään enää yhtään; ei pelottelua "pahoista ihmisistä" tai meidän perheeseen kohdistuvaa ylimääräistä, raskasta panettelua.
Olen onnellinen äiti. Meillä on onnellinen perhe. Enkä todellakaan halua kokea tätä uudelleen! Jälkeenpäin ajatellen, kun on saanut hermot kokoon, en olisi koskaan uskonut, että tällaisen perustein voi tehdä edes LASU-ilmoitusta!
Ilman oman perheen tukea, ilman ulkopuolista apua, en tiedä, miten olisimme jaksaneet.
"Se kel onni on, se onnen kätkekööt" <3.
Paino 75,2 kg.
Ja mitä meistä tuli? Meistä tuli vahvempi perhe. Meistä tuli vahvempia vanhempia.
Meistä tuli perhe ME!
---
Aiemmin kesällä julkaistut "Perheeni tarinat":
Ulkopuolisen näkemys akuutista sijoitustilanteesta: "Uskomatonta viranomaispuuhastelua!"
Helyn tarina: ”Miun lastani ette vie!”
Siljan tarina: Suurperhe viranomaiskiusaamisen kohteena
Helen-äidin tarina: "Lastensuojelu murensi itsetuntoni."
Tarun avoin kirje sijaisäidille
Ei-kenenkään ammattiauttajan tarina: "Joku pahoitti mielensä."
Murhatun Eerikan tarina: "Kertokaa, kenen on vastuu?"
Huostalapsen äiti: "Minua kohdellaan pahemmin kuin rikollista."
Erityislapsiperheen paras terapeutti on oma koira
Koulukiusatun äidin tuska: "Lapseni yritti itsemurhaa."
Muut julkaistut "Perheeni tarinat" löytyvät allekkain täältä.
Lue myös varatuomari Leeni Ikosen blogi Kansanvalistusta lastensuojelun asiakkaalle
sekä esikoiskirjailija Tiina Bergströmin Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa
Oli ihana päivä. Hiukan erilainen. Lasten serkku oli tulossa vierailulle ja yksi meidän omista lapsista meni vaihdossa sitten tätilään. Päivä sujahti.
Illalla vanhin lapsista tuli kotiin tätinsä ja mummunsa saattelemana. Meillä oli käymässä mieheni ja minun yhteinen ystävä, joka oli tuomittu pedofiliasta, mutta jo tuomionsa kärsinyt. Hän on ollut ystävämme jo ennen tuomion antoa. (Pedofilia tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ystävämme on syyllistynyt seksuaalirikokseen nuorena (17–20-vuotiaana), itseään nuorempiin tyttöihin (14–16-vuotiaisiin). En todellakaan puolusta seksuaalirikoksia tai seksuaalirikollisia, vaan koetan suhteuttaa sinänsä epämääräisen pedofiliaväitteen sisältöä.)
Sitten tulee illalla soitto. Mummulta. Hän kertoi olevansa hyvin huolissaan että tällainen ihminen on meillä, josta on annettu POLIISIN toimesta jokaiseen ala-asteeseen varoitus. Kerroin, että asia ei ihan ole niin. Hän oli myös sitä mieltä, että tämä henkilö luikertelee meidän elämään esittämällä ystävällistä ja mukavaa, ja sitten tekee kaikkia kauheuksia. Mummu ei siis missään vaiheessa ottanut huomioon, että tämä henkilö on ollut meidän ystävä ennen tuomiotaan. Saman puhelun aikana mummu sanoi, että olisi soittanut poliisit, mutta koska luottaa minuun, niin ei niin tee. Uhkaili myös sosiaalitoimeen soitolla, minkä hän myöhemmin tekikin. Hän korosti puhelun aikana myös omaa itseään ja omaa ammattitaitoaan ja että hän on tällaisia nähnyt, kyllä hän tietää. Myös koulutustaan ja ammattilaisuuttaa korosti.
Näiden perättömien väitteiden takia pyysin ystävääni ottamaan yhteyttä poliisiin heti maanantaina.
RIKOS: Ystävämme oli meillä kahvilla, kun suunnittelivat mieheni kanssa geokätköilyä.
Kävele kahvikuppi kädessä keittistä olohuoneeseen niin saat vainojia niskaan.
Painoni on 81,6 kg.
Lauantai
Huonon yön jälkeen, mummun uhkailun siivittämänä, päätimme lähteä omien vanhempieni luo kylään. Esikoisellemme oli ehdotettu muuta toimintaa, joka olisi lauantaina klo 12–15 ja jossa vanhin lapsi oli ollut jo perjantaina. Hän olisi mennyt sinne yhdessä mummun kanssa. Kuitenkin laitoimme auton nenän kohti kauppaa ja sieltä kohti naapuripitäjää. Matkalla haimme geokätköjä. Yhdellä kätköllä ollessamme lapsen isoisä soitti. Koska minä olin lasten kanssa läheisellä metsäpalstalla, mieheni vastasi. Kertoi, että olemme geostamassa ja että kertoo hänen soittaneen. Niinkuin hän kertoikin. Muita yhteydenottoja ei tullut, vaikka niin oli väitettykin.
Haimme muutaman kätkön ja menimme maatilalle katsomaan vasikoita ja syömään oikeata maalaisjäätelöä. Siitä siirryimme mummilaan, jossa kerroin toisen mummun eilisestä puhelusta. Siitä suorimme parin kätkön jalkeen kotia kohti. Matkalla sain puhelun "Tampereen sosiaaltoimen päivystyksestä". Tosi aneemisen kuuloinen setä.
Olin turhautunut, vihainen, mutta hengittelin.
Olin järkyttynyt ja pettynyt.
En muista mitä sanoin. Muistan sanoneeni: "Aha, hän siis soitti, koska en antanut lastani hänen mukaansa vaan kävimme kylässä toisilla isovanhemmilla". Näin, tästä se lähtee. Lapsen puolustaminen. Ja kaikki soppa vain siitä että ystävämme oli kahvilla. Onko tämä nyt sitten kaiken arvoista?!
Pidin siskoni ja hänen miehensä ajan tasalla tapahtumista. Otimme yhteyttä Lokakuun liikkeeseen ja saan tukihenkilön.
Sunnuntai
Asioiden miettimistä. Ihmettelyä, että siis oikeasti he tekivät noin? Tukihenkilön kanssa juttelua.
Epäuskoisuutta. Minähän olen maailman paras äiti omilleni. Suojeleva. Hoitolapsiakin tänne uskotaan. Osalle joutuu jopa sanomaan ei kun kysyntä on suurempi kuin tarjonta. Omat lapset kun tarvitsevat sitä vanhempiaikaa.
Syömistä, leikkiä, uintia. Tulisi jo maanantai ja saisi asiat pyörimään. Olo on jo kuitenkin levollinen. Ulkopuolelta meidän perhettä on ympärillä ammattilaisia lapsiasioihin liittyen. He nostivat suojaverkon minun, mieheni ja lapsieni turvaksi. Kiitos.
Olen pettynyt mummuihmiseen. Samalla pelkään lapseni puolesta. Mitä mummu seuraavaksi keksii?
Nyt –3 kg.
Maanantai
Normiaamu. Aamupala, tiskaus. Silti kokoajan mielessä, että koska käyvät... sossut...
Esikoislapseni isä: ystävä vai vihollinen? Ei uskalla kääntyä äitiään vastaan. Kertoi minulle ja miehelleni tarinoita lapsuudestaan. Ei todellakaan mitään "terveitä" asioita...
Käyty ostamassa nauhoittava puhelin. Odotan miestä kotiin, jotta laittaa puhelimen toimintaan. Kukaan ympärillä ei ole huolissaan. "Olet täydellinen äiti". No joo. Kukaan ei ole täydellinen. Yritän vain parhaani. Suojelen lapsiani.
Asia on vain niin – ja se on ikävää – että lapselleni mummu on uhka. En olisi lapselle tätä halunnut. Mielestäni jokaisella isovanhemmalla on oikeus lapsenlapsiinsa. Mutta minkäs teet? Lapsen turvallisuus, se on kaikki kaikessa.
Päivän aikana tunteet vaihdelleet. Olen mahtiäiti ja kyse oli "vain" tuomitusta ihmisestä käymässä kahvilla mieheni vieraana. Toisaalta, entä jos mummu on osannut puhua taitavasti? Hänhän oli ammattilainen tältä alalta. Suhteilla. Tulee ikävästi mieleen (vaikka en todellakaan haluaisi) tapaus Eerika... Jollain tasolla. En halua että lapselleni kävisi niin. Haluan, että hän on luonani turvassa <3.
Tulisi jo huominen. Kävisi jo LaSu. Täällä on kaikki hienosti.
Paino 76,7 kg.
Tiistai
Tänä aamuna herätessäni asia tuli kirkkaana mieleeni. Jos lapseni olisi mennyt mummun mukaan lauantaina, sen sijasta että vietimme perheaikaa ja käytiin toisessa mummulassa, niin koko ilmoitusta ei varmaan olisi tehty.
Onkohan "SE" päivä tänään? Entä jos he eivät käykään? Mitä jos he eivät käy 7 päivän sisällä? Tapahtuuko silloin jotain pahempaa?
Päivällä olo toiveikas, lasten kanssa puistoon. Naurua, hymyä :) Mun lapset <3
Iltapäivällä puhelu: "Tulisitteko käymään täällä..."
Siis lastensuojeluun, toimistolle. No tullaan. Ne eivät olekaan tulossa kotikäynnille! Uusi puhelu. "Katsoin kalenteria väärin. Kävisikö sittenkin toinen päivä?"
Olo on... Outo?
Onkohan se edes tarpeeksi outo sana kuvaamaan tätä kaikkea!
Keskiviikko
Miten suojelen lastani kaikelta tältä? Entä ihmisiltä, jotka esittävät hänelle luotettavaa? Vielä torstai... Ja tämä päivä...Susi lampaiden vaatteessa; asia, jolla on nyt minulle SUURI merkitys.
Ilman kaikkea tukea, mitä ympäriltä olen saanut, en kyllä olisi jaksanut kauaa.
Miksi normaali perheenäiti voi siis pelätä näin? No siksi, koska jonkun ihmisen valta saattaa ulottua pitkälle.
Tukihenkilön kanssa neuvottelua illasta: ole yhteistyökykyinen, asiallinen, älä puolustaudu jos ei ole aihetta puolustautua, neuvottele, käyttäydy hillitysti ja hälvennä huolta. Luien erilaisia ohjeita: näitä ja näitä.
Perjantai
Asia on ohi. Sosiaalityöntekijä, joka on aikoinaan hoitanut myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun ystävämme asioita, kirjoittaa alkutapaamisen yhteydessä: "Asia on selvästi luonteeltaan sellainen, ettei se johda toimenpiteisiin." Lastemme kohdalla ei siis ala lastensuojeluasiakkuutta. Kokouksen tavoite on täyttynyt.
Olen syvästi järkyttynyt siitä, miten sanomisiani on vääristelty TÖRKEÄSTI! Lastensuojeluilmoituksessa mummu esitti huolensa ja arvionsa vanhempien makuuhuoneen sijainnista aivan kuin olisi olemassa jokin vaara lasten hyväksikäytöstä. Tällaista realistista vaaraa ei ole koskaan ollut, mikä todetaan myös lastensuojelutarpeen selvityksessä: "Asia on selvästi luonteeltaan sellainen, ettei se johda toimenpiteisiin." Havainto ja "mahdollinen uhka" perustuvat siis ilmoittajan mielikuvitukseen. Havainto perustuu fiktioon sikälikin, että ilmoittaja olettaa XX olevan talossa lasten nukkuessa ja "pääsevän huomaamatta lastenhuoneisiin".
Teemme kaikista virhellisistä väitteistä oikaisut, jotka pyydämme liittämään kaikkiin asiakirjoihin siltä varalta, että joku tuntematon sosiaalityöntekijä joskus lukisi asiakirjamme ja taustoista tietämättä kauhistuisi:
Äidin sanomaksi on kirjattu, että hän olisi kieltänyt XX:ää olemasta yksin lastensa kanssa. KORJAUS: Kyseinen kirjaus on lyhyt tiivistys, joka antaa epämääräisen "huolettoman" kuvan minuutteja kestäneestä puhelinkeskustelusta. Äiti oli sokissa sosiaalipäivystäjän yllättävästä soitosta ja haluaa jälkikäteen tarkentaa oleellisena tietona, ettei hän edes päästäisi kotiinsa ketään henkilöä, jota pitäisi erikseen kieltää olemasta lasten kanssa.
Ilmoittaja kertoo XX:n käyttävän alkoholia ja huumeita. KORJAUS: Ilmoittajan jättäessä väitteensä konkretisoimatta on syytä selvittää, ettei päihdekäyttöä ole tapahtunut ilmoituksen kohteen kodissa. Lisäksi kerrottakoon, ettei XX ole vanhemmille ns. uusi tuttavuus vaan perheen isä on tuntenut XX:n jo vuosia.
Nyt miehelläni ja minulla on kuitenkin pieni huoli jatkosta. Suuri huoli. Mummuihminen ei tätä varmaan lopeta tähän. Inhottavaa panettelua meidän onnellisen perheen keskelle.
Paino 74,9 kg.
Maanantai
Elämä ympäriltä on rauhoittunut. Asiasta ollaan puhuttu avoimesti. Miksi ei? Ainoa vääryys, mikä tässä tapahtui, oli mummun yliampuva reagointi.
Toivon syvästi, että asia jää tähän. Toivon syvästi, että lapseni ei tule kärsimään enää yhtään; ei pelottelua "pahoista ihmisistä" tai meidän perheeseen kohdistuvaa ylimääräistä, raskasta panettelua.
Olen onnellinen äiti. Meillä on onnellinen perhe. Enkä todellakaan halua kokea tätä uudelleen! Jälkeenpäin ajatellen, kun on saanut hermot kokoon, en olisi koskaan uskonut, että tällaisen perustein voi tehdä edes LASU-ilmoitusta!
Ilman oman perheen tukea, ilman ulkopuolista apua, en tiedä, miten olisimme jaksaneet.
"Se kel onni on, se onnen kätkekööt" <3.
Paino 75,2 kg.
Ja mitä meistä tuli? Meistä tuli vahvempi perhe. Meistä tuli vahvempia vanhempia.
Meistä tuli perhe ME!
---
Aiemmin kesällä julkaistut "Perheeni tarinat":
Ulkopuolisen näkemys akuutista sijoitustilanteesta: "Uskomatonta viranomaispuuhastelua!"
Helyn tarina: ”Miun lastani ette vie!”
Siljan tarina: Suurperhe viranomaiskiusaamisen kohteena
Helen-äidin tarina: "Lastensuojelu murensi itsetuntoni."
Tarun avoin kirje sijaisäidille
Ei-kenenkään ammattiauttajan tarina: "Joku pahoitti mielensä."
Murhatun Eerikan tarina: "Kertokaa, kenen on vastuu?"
Huostalapsen äiti: "Minua kohdellaan pahemmin kuin rikollista."
Erityislapsiperheen paras terapeutti on oma koira
Koulukiusatun äidin tuska: "Lapseni yritti itsemurhaa."
Muut julkaistut "Perheeni tarinat" löytyvät allekkain täältä.
Lue myös varatuomari Leeni Ikosen blogi Kansanvalistusta lastensuojelun asiakkaalle
sekä esikoiskirjailija Tiina Bergströmin Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa
RSS Feed
