Helsinkiläisäiti on havainnut vakavan asennevamman Helsingin sijaishuollon sosiaalityöntekijöiden piirissä. Tämä kirjoitus ei koske kaikkia työntekijöitä Helsingin sijaishuollossa, sillä äiti ei suinkaan ole jokaista kohdannut. Kirjoitus ei koske myöskään sosiaalityöntekijä Johanna Mähöstä tai sosiaalityöntekijä Elina Kekkosta, joiden kanssa keskustelusta äiti kokee saaneensa äitiydelleen tukea ja joilta saama kohtelu on ollut normaalia ihmisten välistä kohtaamista äidin mielestä.

Helsinkiläisäiti on joutunut soittamaan sijaishuollon päivystysnumeroon, koska hänelle tueksi nimetyt johtava sosiaalityöntekijä Aule Lille ja johtava sosiaalityöntekijä Tiia Viljanen eivät ole äidin tavoitettavissa. Toisaalta vaikka äiti saisikin heihin yhteyden, on yhteydenotto turhaa äidin äitiyden kannalta, sillä Lille on mitätöinyt äidin äitiyden koko sijaishuollon työryhmälle ja Viljanen 6.5.2019 sijaishuollossa vasta aloitettuaan luonnollisesti päätti olla Lillen jatke, jotta saa Lillen hyväksynnän työryhmässä. Viljaselle on myös luontaista halveksua vanhempia ja tämä ilmeni äidille heti tavatessaan Viljasen ensimmäisen kerran Viljasen ensimmäisenä työpäivänä ja ensimmäisenä työtehtävänä. Viljanen pitää etäyttä vanhempiin ja on olevinaan välittävä, mutta halveksuu heitä ja avatessaan suunsa vahingossa paljastaa tämän. Äidin kysyessa laista Viljaselta, Viljanen ei vastannut ystävällisesti, ettei tiedä tai muista mitä laki määrää häntä tekemään, vaan ilmoitti äidille asennavammaisena, ettei "tietenkään" voi muistaa Suomen lakia viranomaisena. Halveksunta paistoi heti läpi.

Vain Mähönen ja Kekkonen ovat puhelimeen vastatessaan tehneet objektiivista ennakkoasenteetonta työtä keskustellen äidin kanssa. Luonnollisesti Mähönen ja Kekkonen eivät voi tosiasiallisesti tukea äitiä ja lasta ja heidän välistä suhdetta, koska he eivät ole lapsen työntekijöitä. Kuitenkin jo se pieni henkinen tuki, minkä äiti saa Kekkoselta ja Mähöseltä heidän suostuessa asenteettomaan luonnolliseen keskusteluun äidin kanssa, on äidille tärkeä mielenterveydellisesti.

Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoskelle on valitettu muistuttamalla johtava sosiaalityöntekijä Aule Lillestä ja Lillen hyvin törkeästä tavatasta mitätöidä ihmisiä. Lille jopa vie aikuisilta ihmisiltä oikeuden määrittää itse tahtonsa ja toiveensa eli väittää vastaan aikuisille, jotka sanoittavat mielipiteensä, ettei heidän mielipide ole heidän mielipide. Nummikoski on katsonut, että riittävä selitys Lilleltä on väite, ettei aikuinen ihminen, jolta Lille vei oikeuden sanoittaa itse mielipiteensä ja toiveensa, ole kykenevä keskusteluun ja Nummikoski väitti, että tällainen määrittely, mitä Lille tekee ihmisille väittäessään, etteivät ihmiset ole kykeneviä keskusteluun, kun hän vie keskustelulta loogisen pohjan järjettömyydellään, olisi mukamas ihmisten kunnioittamista. Saila Nummikoski on havaittu sosiaalisesti kyvyttömäksi havaitsemaan kuinka epäkunnioittavia hänen alaisensa ovat törkeimmillään ihmisiä kohtaan. Nummikoski nimittäin uskoo, että joku on kyvytön keskustelemaan, kun hänen alaisensa tällaista väittää peittääkseen mm. sen, että ei osaa itse keskustelun perussääntöjä, kuten sen kuinka jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä keskustelussa ja Lille ei voi viedä toisen mielipidettä ja väittää oikeudekseen sanoittaa sen tämän toisen puolesta.
Äiti on havainnut, että Lille on työhön ohjannut yhdessä johtava sosiaalityöntekijä Kirsti Myllärin sekä entisen johtava sosiaalityöntekijä Leila Louneiston kanssa alaisensa käyttäytymään hyvin tunnekylmästi ja epäkunnioittavasti vanhempia kohtaan sijashuollon päivystyksen puhelimessa. Valtaa käytetään epäkypsästi vain todeten: "Minä teen ihan mitä huvittaa, koska minulla on valta."

Neuvon kysyminen Myllärin, Viljasen ja Lillen alaisilta mm. muodossa: "Mitä me voimme odottaa lastensuojelulta? Mikä se teidän sisäinen toiminnallinen struktuuri on, josta Lille puhui minulle antamatta tarkennusta tähän? Mitä arviointimenetelmiä te käytätte?" on häkellyttävän turhauttavaa niin äidille kuin myös sosiaalityöntekijöille, koska vastausta sosiaalityöntekijöillä ei ole antaa. Sosiaalityöntekijät suuttuvat, kun heiltä kysytään hyvin tärkeitä kysymyksiä vanhempien toimesta. He vastaavat: "Meillä on täällä tärkeämpääkin tekemistä." Kun vanhempi koettaa ymmärtää miksi toimitaan kuten toimitaan, kun Lille ei ikinä avaa äidille miksi hän tekee mitä hän tekee, kun Lille ei suostu tukemaan äidin vanhemmuttaa ollenkaan, vaan joka tapaamisessa ilmaisee syvän halveksunnan äitiä kohtaan ja ilmoittaa, että haluaa tulevassakin jatkaa tätä henkistä alistamista ilman muuta päämäärää, myös Lillen alaiset kohtelevat äitiä närkästyksellä jäätävästi.

Kun äiti kysyy sosiaalityöntekijältä tietääkö tämä miten tulisi lain mukaan tehdä asiakassuunnitelma, suuttuu tämä ensin tästä ja ei suostu vastaamaan ja lopulta googlaa lain ja lukee sen netistä kiireellä yhteen pötköön kiukkuisena äidille. Itse keskustelua tästä ei kykene syntymään, sillä sosiaaliyöntekijää ei oikeasti kiinnosta työntekeminen lain mukaan ja vanhempien kyselyt lain perään vain ärsyttävät häntä. Tällaisia puheluja äiti on joutunut käymään Lillen alaisen kanssa.

Äiti on jounut kyyneleet silmissä toteamaan sosiaalityöntekijälle puhelimen toiseen päähän, että se asenne, jolla tämä kohtelee vanhempaa eli häntä, sattuu vanhempaan. Äiti on koettanut avata, että vanhemmuus on meille tärkeää ja lapset tärkeitä meille, mutta kylmä sosiaalityöntekijä on istunut puhelimen päässä hiljaa halveksuntaa tuoden esille. Ja kylmä asenne senkun vain jatkuu puhelimen toisessa päässä. Äiti on järkyttynyt havaittuaan millaisten ihmisten käsissä hänen lapsensa on. Äidin silmissä nämä ihmiset muistutavat voimakkaasti sitä, mitä me yhteiskunnassa määrittelemme pahuudeksi, henkistä kypsymättömyyttä, jossa toisen tunteet, ajatukset, hyvä tahto ja koko elämä eivät tule huomioiduksi.
Äidin koettaessa puhua laista sijaishuollon päivystyksen työvuorolaisen kanssa toivoen, että sijaishuollossa olisi Suomen lain mukainen työstruktuuri, joka ilmenisi sosiaalityöntekijän puheista, äiti on havainnut, ettei sitä sijaishuollossa ole. Louneisto, Mylläri sekä Lille eivät koskaan ole ohjanneet alaisiaan toteuttamaan työtään Suomen lain mukaan, koska he eivät ole luoneet johtavassa asemassaan sijaishuoltoon lain mukaista työstruktuuria alaisillee. Äiti on havainnut, että Lille ei edes kykenisi ymmärtämään lakia, koska Lille ei ymmärrä normaaleja moraalisääntöjä ihmisiä kohdatessaan, sillä Lille on täysin empatiakyvytön. Työntekijät eivät sijaishuollossa siis tunne Suomen lakia, heidän työnsä ohjeiksi tarkoitettuja oikeusohjeita ja kaiken lisäksi he myös ohjaavat vanhempia esittämällä pelkän mututunteen varassa väittämiä. Eräs sosiaalityöntekijä väitti äidille, että lapsen vastuusosiaalityöntekijän ei tarvitse tavata lasta ja kuulla lasta, vaan sen tekee sijaishuoltopaikka hänen mielestään. Samainen sosiaalityöntekijä väitti, että vain avohuollon sosiaalityöntekijät tapaavat lapsia ja kuulevat heitä.

Luonnollisesti äidin suru ja järkyys on suuri, kun hän on ymmärtänyt, että Helsingissä sijaishuolto ei tapaa lapsia ja kuule heitä, ei tutustu todella vanhempiin ja tue heitä, vaan työtä ohjaakin ylimielinen negatiivinen asenne vanhempia kohtaan eli kaiketi eräänlainen viha ja suuttumus vanhempia kohtaan siitä, että avohuolto huostaan otti heidän lapset. Vanhempien rangaistus on siis huostaan oton lisäksi sijaishuollon sosiaalityöntekijöiden kiukku heitä kohtaan suurella syyttävällä asenteella joka huutaa vain: "Lapsesi huostaan otto johtuu sinusta, olet epäkelpo!" Tätä huutoa on kuunneltava vuosia.

Helsingin lastensuojelun johto on siis johtanut alaisensa asennoitumaan vanhempiin täysin epäkelpoina. Varsinkin heihin, jotka haluavat palvelua eli vanhemmuuden tukea ja tätä kautta mahdollisimman lyhyen huostaan oton.

Täällä mieron tiellä koetan nyt myötavaikuttaa Helsingin sijaishuollon työntekijöiden tahtoon tukea vanhemmuutta, koska Mylläri, Lille ja Viljanen eivät tämän toteutumiseen johtavina ole sitoutuneet alaistensa työhön ohjauksessa. Toivon kaikkialla Suomessa sosiaalityöntekijöiden havahtuvan:
Oletko miettinyt ikinä, miten suurta kipua aiheutat lapselle ja vanhemmalla ja koko suvulle, kun kieltäydyt tukemasta heitä, haukkuen heitä epäkelvoiksi? Oletko koskaan pohtinut äidin hoivaviettiä biologisena tarpeena tai isän halua tukea lapsiaan biologisena tarpeena, jota ei voi millään katkaisimella sulkea pois, vaikka katkaisetkin ihmissuhteet ilmoittaen, että ne eivät kelpaa sinulle? Sinä kirjoitat, että kyseessä on lastensuojelun mielipide, mutta oletko sinä todella joku jumala, joka saisi kutsua itseään lastensuojeluksi jopa? Käsitätkö miten käyttäydyt?

Sinulla on näiden ihmisten onnen avaimet käsissäsi. Mitä enemmän osallistutat heitä toistensa elämään, sitä onnellisempia he ovat. Mitä enemmän tuet heitä, sitä onnellisempia he ovat. Oletko miettinyt miten monin tavoin helposti voisit tukea heitä enemmän? Sinulla on koko valtion rahapussi käsissäsi ja sinulla on lupa käyttää sitä. Sinä saat mm. ostaa palveluja kuten perhekuntoutusta sijaishuollon lapselle vanhemman kanssa ja ylläpitää suhdetta näin.

Mitä jos tänään päätätkin, että et toimi samoin kuin eilen? Mitä jos tänään päätät tukea jokaisen asiakaslapsesi lähisuhteita enemmän? Mitä jos lähetät jokaisen vastuulapsesi sijaishuoltopaikkaan kirjallisen kyselyn seuraavasti: "Miten voisimme mielestänne tukea vielä enemmän lapsen lähisuhteita? Vastattehan kirjallisesti viikossa minulle." Mitä jos laitat saman kyselyn vanhemmille sekä lapselle? Eikö sinusta olisi hienoa, jos saisit tutkia heidän toiveitaan ja päättää, että nyt tuetaan ja edistetään ihmissuhteita? Sinähän jopa saat tehdä niin.

Mitä jos päätätkin tehdä suunnitelman jokaisen lapsen kohdalla asteittaisista tapaamisten laajentamisesta vanhempien kanssa? Teet listan asioista, mitä toivot tilanteessa toteutuvan ja mihin tähdätään ja kuinka ja kerrot suunnitelmasi heille, joita asia koskee. Jos kerrankin uskot kykyysi johtaa ja tukea ohjaavasti vanhempia ja mitä jos kerrankin uskot heihin ja heidän kykyyn tehdä kanssasi yhteistyötä, kun suostut todella itse tähän?

On totta, että jokaista vanhempaa et saa muutettua täysin sinne mitä toivottaisiin. Toisen päihderiippuvuus voi olla liian vakava, liian vaikeaa käsiteltävää vanhemmalle itselleen. Jonkun mielenterveysongelma on liian haastava. Vaan entä jos tukisit heitä silti, jos he tätä pyytävät ja tahtovat? Miksi pitäisi vakavasti masentuneen tavata lastaan vain kerran kuussa kaksi tunti, jos hän voisi tavata vaikka kahdesti viikossa kaksi tuntia tuetusti valvomisen sijaan? Valvonnassahan sosiaalityöntekijä vain istuu sivussa ja kirjoittaa mitä olosuhteessa tapahtuu, vaan tuetussa tapaamisessa voidaan vaikka tehdä perhetyön muodossa yhdessä asioita ja tukena voi olla vaikkapa psykiatrinen sairaanhoitaja, jos räätälöitte tällaisen palvelun. Tuki olisi vanhemmalle lapsen tapaamiseen, sen suunnitteluun sekä myös myöhemmin sen käsittelyyn oman kuntoutumisprosessinsa rinnalla. Normaali elämä ja sen lisääminen tukee mielenterveyskuntoutumista tutkitusti, joten miksi et antaisi tätä, jo sen antaminen ei haavoita lasta? Oleko miettinyt miten paljon lapsi saa siitä, että näkee sinun tahtovan hyväksyä hänen vanhempansa ja tukea heitä? Miksi muka lapsi ei voisi olla lääke vanhemmalle? Rakkaus on korjannut monia seikkoja.

Etkö haluaisi esittäytyä lapelle hänestä todella välittävänä? Mitä jos et tekisikään yhteydenpidon rajoituspäätöstä viidenksi kuukaudeksi, vaan tekisitkin sen vain kuukaudeksi ja kirjoittaist siihen: "Koska yhteydenpidon rajoittaminen on hyvin vakavaa koskemista lapsen oikeuksiin, tahdon koollekutsua läheisneuvonpidon moniammalittilisen palaverin yhteyteen kiireellisesti ja pyrkiä löytämään yhteistyöllä tukisuunnitelman rajoittamisesta pääsemiseksi. Rajoittamisen laajuuden tarve ja sen tosiasiallisen kestotarve arvioidaan tukisuunnitelman myötä sen valmistuttua. Tähtäimenä on tuen avulla rajoittaa lapsen lapsuuden aikana mahdollisimman vähän lähisuhteita, ottaa lähisuhteet mukaan lapsen elämään ja tukea ja edistä näin perheen jälleen yhdistymistä."

Mitä jos ennen kesälomaasi soittaisit muutamalle lapselle ja vanhemmalle ja kysyisit tahtoisivatko he vaikkapa muutaman päivän pitemmän kesäloman yhdessä? Mitä jos antaisitkin heille tämän ja näkisit heidän ilon tästä kesän jälkeen? Eikö siitä olisi mukava jatkaa syksyllä yhteistyötä perheen jälleen yhdistämiseksi ei vain toisiinsa, vaan myös yhteiskuntaan eli sinuun, kun et ole vain se kylmä ja välinpitämätön heidän silmissä?

Oletko koskaan havainnut, että syrjiessäsi vanhempia, syrjit heidät yhteiskunnassa osallisuuden ulkopuolelle? He kulkevat kyllä täällä, heillä on ihmisuuhteita ja he käyvät töissä, mutta he eivät ole todella omassa elämässään osallisia ja saa todella vaikuttaa, kun syrjit heitä. Kun olet asenteellinen heitä kohtaan ja alistat heitä, he kulkevat sen kanssa kaikkialle mielesi vankilassa, koska vaikutat heidän elämään. He eivät elä elämäänsä, vaan elävät sinun elämääsi sinun jatkeena. Sinä kyllä unohdat heidät siirtyessäsi seuraavaan asiakkaasi linjastotyössäsi, mutta he eivät unohda sinua ja vaikutustasi elämäänsä. Oletko huomannut minkä määrän saat heiltä negatiivista palautetta? Miksi sivuutat sen? Miksi unohdat heidät, kun he eivät voi ikinä unohtaa sinua?

Oletko miettinyt kuinka monta vuotta he ovat kärsineet?

Etkö jo voisi tehdä heitä onnelliseksi?

Tämä kirjoitus on erityisesti tarkoitettu Helsingin lastensuojelun sijaishuollon asennevammaisille vanhempia alistaville sosiaalityöntekijöille. Tämä ei koske siis kaikkia Helsingin lastensuojelun sijaishuollon työntekijöitä. Tämä koskee ertityisesti johtava sosiaalityöntekijä Kirsi Mylläriä, johtava sosiaalityöntekijä Aule Lilleä sekä johtava sosiaalityöntekijä Tiia Viljasta.

Helsinkiläinen äiti kokee fyysistä kipua, koska hän joutuu alati pelkäämään tulevaa. Hän tietää, että jokainen tapaaminen Lillen ja Viljasen kanssa on vain nöyryyttävä kohtaminen, jossa Viljanen ja Lille tahtovat vain osoittaa äidille paikkansa, mikä on ulkopuolisuus.

Ihmisen mitätöinti satuttaa ihmistä. Mutta kun mitätöidään vanhemmuus, mitätöidään koko ihmisyys, koska silloin kosketaan itse elämän tarkoitukseen, mikä on itse elämä. Vanhemmat ovat tietoisia siitä mitä kohtelua he saavat ja haavoittuvat vakavasti tästä. Se ei naurata heitä. Sen kanssa oppii elämään ajan myötä, mutta itse kipu ei poistu. Vanhemmat oppivat elämään kivun kanssa.

Kipu on vanhempien välinen joukkokokemus, kun he verkostoituvat. Hätä on suuri ja yhteinen, kun yksi ilmoittaa, ettei sisarussuhteita tueta Helsingin sijaishuollossa ja kun toinen kertoo, että on jo vuosia vain polttanut lastensuojelun lähettämiä rekisterimerkintöjä, koska niissä ei lue totuus tai edes hänen mielipiteensä koskaan. Jokainen on todennut minulle, että asiakassuunnitelmia ei tehdä Helsingin lastensuojelussa täyttäen niitä Suomen lain mukaisesti. Eräs vanhempi kertoi tavanneensa vuosia lastaan valvotusti, koska sosiaalityöntekijää ei koskaan kiinnostanut tarkistaa tuleeko olla valvotut tapaamiset. Vanhemmuutta ei edes haluttu tukea tarkistamalla. Sosiaalityöntekijä ei koskaan halunnut siis tarkistaa tuleeko lapsen oikeuksia rajoittaa, vaan vain rajoitti lapsen oikeuksia jopa viisi vuotta.

Helsingin lastensuojelun johtajana työskentelevä Saila Nummikoski johtaa alaisensa halveksumaan ja mitätöimään vanhempia. Hän itse mitätöi jokaisen valituksen alaisistaan ellei valvontaviranomainen tai tuomari määrää häntä toimimaan toisin. Ja jos määrää, ei Saila tosiasiallisesti tee mitään, hän vain väittää ohjaavan alaisaan toimimaan toisin. Saila jopa kirjallisessa vastineessaan muistutukseen ilmoitti, ettei katso alaistensa velvollisuudeksi tehdä vanhemmalle asiakassuunnitelmaa, jos hänen alaisellaan ei ole tahtotilaa tehdä tätä. Nummikoskelle vanhemmat ovat mitättömyyksiä, joiden vanhemmuutta hän ei tahdo tukea. Tätä ottavat vastaan häneltä monet tuhannet lapset.
​
Tämä kirjoitus jää historiaan tutkijoille tiedoksi hädästä, jota lastensuojelu aiheuttaa ihmiskunnalle tässä ajassa. Moni kärsii valtavasta surusta ja kivusta ja se vaikuttaa heidän koko elämään. Lastensuojelu ei tue, se mitätöi elämän.

Helsinkiläinen äiti on kuulemistilaisuudessa 28.5.19 kritisoinut johtava sosiaalityöntekijä Aule Lillen ja johtava sosiaalityöntekijä Tiia Viljasen arviointimenetelmiä, kun kukaan ei kuule lasta mm. ennen yhteydenpidon rajoittamista tutkiakseen lapsen olosuhdetta. Äiti valitteli sitä, ettei lasta ole tavannut lapsen vastuusosiaalityöntekijänä sijaishuollossa toimiva sosiaalityöntekijä Kirsi-Marja Niinimaa antamalla lapselle kerran kuukaudessa tuota kahden tunnin tapaamista. Niinimaa aloitti lapsen vs. sos. asemassa 7.11.18.

Johtava sosiaalityöntekijä Aule Lille on ilmoittanut äidille 28.5.19, että on "täysin" eriävää mieltä äidin kanssa lastensuojelun toteuttamistavoista ja on kirjannut yhteydenpidon rajoittamispäätökseen, joka on mm. kirjauksen mukaan seuraamus äidille kantelemisesta (kanteleminen Lillen mukaan vaarantaa lapsen huostaanoton tarkoituksen toteutumisen, koska se manipuloi lasta) seuraavaa:
"(äidin nimi):lla vaikuttaa olevan epärealistinen käsitys sosiaaliviranomaisten ja sijaishuoltopaikan toiminnasta."

Tämän väitteen taakse ei tosin Lille käynyt äidin kanssa ollenkaan keskustelua, joten mistä Lille äidin paradigmaa lastensuojelun funktiosta tosiasiallisesti tietäisi.

Lille ihmetteli äidin kantaa siitä, että vastuusosiaalityöntekijän pitäisi luoda suhde lapseen ja tutustua häneen tavaten lasta kysyen äidiltä: "Mistä sinä olet tuollaista saanut päähäsi?" Äidin vastaus hiljensi Lillen: "Lastensuojelun käsikirjasta," eikä dialogia syntynyt, vaikka äiti kertoi hallituksen avauksesta, jonka oli lukenut sekä EOA:n ennakkoratkaisuista, joita löytyy lastensuojelun käsikirjasta.
Äiti ihmettelee miksi Lille vastustaa "täysin" lapsen mielipiteen selvittämistä ja pitää tätä tarpeettomana, kun lastensuojelulaissa todetaan seuraavaa:

"5§ Lapsen ja nuoren mielipide ja toivomukset
Lapselle on hänen ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla turvattava oikeus saada tietoa häntä koskevassa lastensuojeluasiassa ja mahdollisuus esittää siinä mielipiteensä. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa, lasta tai nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä ja lastensuojelua toteutettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin."

Lapsen mielipiteen selvittämiseen edes lapsen tapaamisen muodossa ei Lilleltä saa lapsi oikeutta niin, että Lille johtaisi alaisensa tapaamaan lasta, saati sitten erilaisten työmenetelmien käyttöön, kuten vaikkapa lapsen osallisuutta lisäävää läheisverkostokartoitusta, koska sekään ei Lillen mukaan ole lapsen oikeus eli lapsen etu. Äiti ja koko äidin suku on pyytänyt läheisverkostokartoitusta läheisneuvonpidon muodossa, mutta Lille ilmoittaa arvioineensa, ettei tämä ole lapsen oikeus eli etu. Se mitä arviomenetelmää Lille käyttää on kuulemma salattua tietoa, joten työskentely haiskahtaa pahasti fabrikoinnilta. Lille ei tahdo ottaa ketään muuta mukaan tiedonkäsittelyyn, edes lasta, saati vanhempaa tai sukua ja tahtoo tuottaa kaiken tiedon yksin eli kirjoittaa tunneanalyysioksennuksiaan vapaasti asiakirjoihin asennevammassaan äitiä kohtaan. Lille on todennut, että äidin näkemys, että lasta pitäisi kuulla ja lapseen tutustua on epärealistinen.

Lapsella pitäisi olla sijaishuollossa oikeutensa, mutta Lille on päättänyt nämä mitätöidä. Lapsella on oikeus saada tietoa ja tavata sosiaalityöntekijäänsä sijaishuollon toteuttamisen aikana. Lastensuojelun käsikirjassa avataan seuraavaa:

"Hallituksen esityksen (HE 130/2013) perustelujen mukaan tapaamisten riittävyyttä arvioitaessa tulisi pääsääntönä pitää, että lapsi tapaisi asioistaan vastaavaa työntekijää henkilökohtaisesti vähintään kaksi tuntia kuukaudessa aktiivisen työvaiheen aikana. Aktiivisella työvaiheella tarkoitetaan muun muassa lastensuojelutarpeen selvitystä, asiakkaana jo olevan lapsen tilanteen arviointia sekä sijoituksen valmistelua.
Hallituksen esityksen (HE 130/2013, Finlex)"

Äiti on kannellut siitä, ettei lasta tavata ja kuulla ja häneen edes tutustuta ja lasta osallistuteta asiakassuunnitelmansa tekoon. Lille on päättänyt rajoittaa myös lapsen oikeutta äitiinsä todeten äidin olevan este lapsen sijaishuollon toteutumisen tarkoitukselle ja äidin kantelevan vain omia tarkoitusperiään hakien, mikä sinäänsä on äidistä mielenkiintoista, koska Lillen kanta on nyt myös Lillen kanta kanteluihin ja äiti voi lähettää kyseisen rajoituspäätöksen valvovalle viranomaiselle, joka saa äidin puolesta pohtia kanteleeko äiti vain omia tarkoitusperiään hakien ja saiko kantelemisesta antaa seuraamuksia mm. yhteydenpitoa rajoittamalla, kun lapsella on myös oikeus läheisiin suhteisiin. Lillen mukaan äiti käyttää lasta esineenään.

Äidin mielestä Lille, jonka mielestä lastensuojelun ei tarvitse tavata lasta, kohtelee lapsia objekteinaan eli esineinä. Lille on todennut, että on JOHTAVA sosiaalityöntekijä ja on äidin kanssa "täysin" eriävää mieltä aivan kaikesta mikä on äidin mielestä erikoista, sillä Lille ei tiedä äidin mielipidettä aivan kaikkiin asioihin.
Tosin äiti on ymmärtänyt, ettei Lilleä kiinnosta tutustua muiden mielipiteisiin ja havainnut, että Lille on ottanut yksinvallan mielipiteiden tuottamiseen.

Äidin mielestä lapsilähtöisyys pitäisi olla se tärkein osa lastensuojelussa, mutta Lille on tästä "täysin" eriävää mieltä äidin kanssa ja katsoo äidillä olevan epärealistisia käsityksiä lastensuojelutyön funktiosta lasten elämässä.

Äiti on kannellut myös lapsen sijoituspaikasta ammatillisesta perhekodista Kanalan kartanosta, jonka toimintatapoihin äiti on osittain pohtiva ja tahtoisi tietää oikeusohjeita sekä saada tietoa kasvatuksellisista neuvoista mm. väkivaltakasvatuksessa, kun perhekodin aikuiset ovat perheterapeutteja (psykoterapeutti). Äiti ei ole täysin pettynyt palveluun, vaan kyse on yksittäisistä toimintavavoista sekä yleisestä käytännöstä ottaa lapsilta öisin puhelin haltuun sosiaalitoimen antamalla luvalla sekä myös kieltäytymisestä ottaa lasten vieraita vastaan ilman sosiaalityöntekijän erillistä määräystä tälle. Lillen mielestä kanteleminen on estänyt lapsen sijaishuollon toteutumisen ja äiti on vaaraksi lapsen kehitykselle vakavasti äidin esineellistäessä Lillen mukaan lasta.

Äiti on havainnut, ettei Lille erota lapsen tarpeita omista tarpeistaan, sillä eihän Lille edes tapaa lasta tai käy lapsen tai äidin kanssa edes dialogia. Miten siis Lille voisi tietää lapsen tosiasialliset persoonalliset tarpeet?
Helsingin sijaishuollossa on sosiaalityöntekijöitä, jotka luulevat, että riittää se, että sijaishuoltopaikka kirjaa jotain päiväkirjaan lapsen arjesta ja osa ei edes tiedä kenen vastuulla lapsen kuuleminen ja lapsen asiat sijoitetun lapsen kohdalla on. Äidille nauhoittuu puhelimeen hyvin kummia keskusteluja.

Lastensuojelulain 29 §:n mukaan lastensuojelua toteutettaessa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tai muun lastensuojelun työntekijän tulee tavata lapsi riittävän usein henkilökohtaisesti.

Lastensuojelulain 53 §:n mukaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on huolehdittava siitä, että sijaishuollossa olevalle lapselle selvitetään hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisella tavalla, miksi hänet on otettu huostaan sekä selostettava niitä toimia, joihin hänen asiassaan on ryhdytty tai joihin aiotaan ryhtyä. Säännöksen mukaan lapselle on järjestettävä asiakassuunnitelmaan tarkemmin kirjattavalla tavalla riittävä mahdollisuus tavata henkilökohtaisesti hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijää tai muuta lastensuojelun työntekijää muiden läsnä olematta ja keskustella häntä itseään ja sijaishuollon toteuttamista koskevista asioista.

Maija Sakslin on ratkaisussaan Dnro 2777/4/12 todennut seuraavaa:
"Lastensuojelulain mukaan lapselle on järjestettävä riittävä mahdollisuus tavata henkilökohtaisesti hänen asioistaan vastaavaa sosiaalityöntekijää tai muuta lastensuojelun työntekijää. Erityisen tärkeää henkilökohtaisen keskustelun toteuttaminen on mielestäni silloin, kun lapsi on sijoitettu kodin ulkopuolelle laitokseen tai perhehoitoon.

Lapsella tulee olla oikeus vapaasti kuvata ja kertoa omista olosuhteistaan sijaishuoltopaikassa sekä tarvittaessa tuoda esiin omia näkemyksiään ja mahdollisesti kokemiaan epäkohtia sijaishuoltopaikan toiminnassa.
​
Säännöksen tarkoittama oikeus kuuluu siis lapselle. Lapsella itsellään on aina oikeus pyytää tai vaatia tällaisen henkilökohtaisen tapaamisen toteuttamista. Lasta ei voida pakottaa tällaiseen henkilökohtaiseen tapaamiseen tai keskusteluun, ellei lapsi sitä itse halua tai jos hän torjuu hänelle varatun mahdollisuuden keskusteluun. Henkilökohtaisten tapaamisten toteuttamista ei voida kuitenkaan jättää koskaan yksinomaan lapsen oman halun tai mielipiteen varaan. Korostan, että sosiaalityöntekijän on aktiivisesti tarjottava tätä mahdollisuutta lapselle sekä myötävaikutettava omalla toiminnallaan siihen, että tapaamiset voitaisiin toteuttaa."

Lisäksi mainitaan:
"--- syyt on mielestäni aina yhdessä lapsen kanssa selvitettävä."
​
Lisäksi todetaan sosiaalityöntekijän kertomaan olosuhteeseen, jossa hän on kokenut, ettei hänellä ole ollut mahdollisuutta tavata lasta seuraavaa:
"Totean tältä osin seuraavaa. Kunnan on varattava lakisääteisiin tehtäviinsä riittävät voimavarat. Tarvittaessa kunnan on järjesteltävä viranhaltijoitten työtehtäviä siten, että viranhaltija suoriutuu hänelle laissa tai muutoin määrätyistä tehtävistä. Korostan, että työnantajan on huolehdittava siitä, että sen alaisilla viranhaltijoilla ja työntekijöillä on tosiasialliset mahdollisuudet suoriutua tehtävistään."

Sen sijaan, että johtava sosiaaltyöntekijä Lille katsoisi, että syitä lapsen reaktioille tulisi sosiaalityöntekijän tutkia lapsen kanssa keskustelemalla, Lille on todennut äidille, että tietää tutkimatta syyt kaikelle ja syy on äidissä ja äiti on kykenemätön tuntemaan lapsensa tarpeita, jotka Lille kertoo tietävänsä lasta tapaamatta.
Täällä mieron tiellä ihmettelen syvästi keitä palkataan Helsingin lastensuojelussa mm. sijaishuollon johtoon, kun eivät edes johtava sosiaalityöntekijä Tiia Viljanen tai johtava sosiaalityöntekijä Kirsti Mylläri pidä Lillen ajattelutapaa kummana. Lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski on uskonut Lillen selvitykseen, että äiti muistuttaa, koska ei vain "luota" Lilleen.

Kuka luottaa tämän tiedon edessä Helsingin lastensuojeluun?

Lue myös:
Lapsen mielipiteen selvittäminen (THL - Lastensuojelun käskirja):
https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/huostaanotto/huostaanoton-valmistelu/lapsen-mielipiteen-selvittaminen

Työmenetelmät (THL - Lastensuojelun käsikirja):
https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyomenetelmat-ja-valineet/tyomenetelmat

Lapsen oikeudet sijaishuollossa (THL - Lastensuojelun käskirja):
https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/sijaishuolto/hoito-ja-kasvatus-sijaishuollossa/lapsen-oikeudet-sijaishuollossa
Eoak 2777/4/12 (Eduskunnan oikeusasiamies): Lapsen oikeus tavata sosiaalityöntekijää tai muuta lastensuojelun työntekijää; Kasvatukseen liittyvät säännöt eivät saa olla mielivaltaisia lastenkodissa:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/…

Äiti istui Helsingin sijaishuollon aulassa odottamassa tapaamista johtava sos. Aule Lillen sekä palvelijohtaja Petra Huuhilon ja häntä heti kättelyssä ensimmäisessä puhelussa "hulluksi" luulleen/epäilleen (kun sijoitetun lapsen vanhempi voi olla vaikka sitäkin ja Nikkanen ei voi tietää - kunnioittavaa käytöstä kun ei voi saada heti tai koskaan) Familar Oy:n laatujohtaja Marko Nikkasen kanssa.

Siinä oli paljon porukkaa istumassa kolmeen eri tapaamiseen menossa. Ensimmäistä ryhmää kun haettiin, pohti sossu päätään raapien tuleeko isä vai ei ja voivotteli tulkille, että oliko tulkki tullut turhaan ja huokaili ja pyöri.

Äiti katseli ihmeissään tätä sossua, joka kyseli oliko kukaan muu muistuttanut isää palaverista (hän ei ilmeisesti vastaakaan mistään, kun ei ollut itse muistuttanut) ja joka ei tiennyt mitä tehdä. Alistettu alle 12-vuotias lapsi istui selvästi peloissaan. Vieressä oli välinpitämätön sijaishuoltopaikan edustaja, joka ilmoitti ettei ole isään ollut yhteydessä. Tulkki ratkaisi ongelman ja totesi: "Minä voin soittaa isälle ja kysyä onko hän tulossa." Sossu oli tyytyväinen, kun joku johti tilannetta ratkaisen hänen ongelmiaan ja päätti että he voisivat siirtyä kokoushuoneeseen aulasta.

Äiti katseli heidän menoa ja ei voinut olla hiljaa ja katsoi selkeää kulmillaan viestittäen: "En jymmärrä mistä niille maksetaan," sijaishuoltolaitoksen jykevää naista noin 14-vuotiaan pojan kanssa silmiin: "Siinä sitten tulkki ratkaisi sossun huolen." Nainen repesi nauramaan. Heitä vuorostaan noutava mies puhutteli kaiteelle nojailevaa äidille tuntematonta miestä (Marko Nikkanen) iloisesti: "Jutellaan niistä hatkoista pian."
Familarilta nähtävästi hatkataan.

Aulan tyhjennettyä nojailija esitteli itsensä äidille Marko Nikkaseksi. Äiti päätti aloittaa rupattelun hatkaamisesta: "Ne on niin hurjia juttuja nuo hatkat toisinaan. Surullista lapsille."
Nikkanen yksitotiseen totesi siinä äidille, että hatkaavat lapset ovat "käytöshäiriöisiä" ja heidän vanhemmat "haastavia".

Äiti katsoi Nikkasta ilmekään värähtämättä ja ajatteli Nikkasen olevan idiootti ja jatkoi kertomista: "Minun ystävällä ollut kohta 20-vuotta lastensuojelulaitos ja heillä on hatkat 0%:tilla. Niillä on ollut hyvä tekniikka, jos joku hatkaa. He eivät syytä lasta tai vanhempia, vaan he kysyvät lapselta: "Mitä minä teen väärin, kun sinä et halua olla täällä?""

Jostain syystä tästä ei syntynyt sen enempää dialogia äidin ja Familarin laatujohtaja Nikkasen välille tuolloin 29.4.2019.

Täällä mieron tiellä en lähde avaamaan sen enempää miksi (perustellaan vaikka sillä, ettei sossutkaan kirjoita perusteita YPR päätöksiin, kun rajoittaa lasten oikeuksia kokonaisiin sukuihin) todetessani, että Nikkasen ei pitäisi vanhempia ja lapsia leimaavana ja yleistyksiä laukovana työskennellä ollenkaan lastensuojelutyössä.
Nikkanen totesi myös samaisessa palaverissa olevansa hyvin ylpeä Familarista ja työstään. Äiti totesi, että jokaisen tulee saada olla ylpeä, mutta ei sokeasti. Nikkasesta ei ollut dialogiin tästäkään.

Mitähän mieltä olivat juuri kokemusasiantuntijat saamistaan palveluista kertoessaan hatkaamisten syistä? Olivatko he "käytöshäiriöisiä" mielestään? Hatkasivatko he vanhempien "haastavuuden" vuoksi?

Paljonko Suomi maksaa Nikkaselle palkkaa BKT:staan? Kuka sijoittaa Familarille, hyi! Familarilta nähtävästi hatkataan ja ei ihme. Jos asutte heidän laitoksissa, hatkatkaa, mutta menkää kotiin tai turvalliseen paikkaan, vaikka mummolaan ettei teille käy mieron tie. Ei ojasta kannata juosta allikkoon, vaikka ojasta on noustava (hatkaa, mutta suunnitelmallisesti, jos olet paskassa laitoksessa ja syytä laitosta).
​
Kunnioittaen jokaista sijoitettua lasta ja heidän sukua haastavassa elinolosuhteessa, jonka mm. lakeja rikkova Familar luo toimintatavoillaan lasten säilöönottopaikoissaan.

Helsinkiläinen äiti ihmettelee syvästi Helsingin lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Aule Lillen kyvyttömyyttä tietoiseen ajatteluun ja kummeksuu millaisin perustein Helsingin kunta palkkaa korkeaan johtoasemaan ihmisiä. Toisaalta samainen äiti on havainnut, ettei lastensuojelun johtoryhmä sekä lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski osaa objektiivisesti arvioida alaistensa toimintaa ja havaita eli tunnistaa toiminnallisia virheitä, saati tunnustaa niitä tai vieläpä korjata toimintaa.

Äiti on havainnut yhdessä äitinsä kanssa, että johtava sosiaalityöntekijä Lillen tapa määritellä lapsen etua otettuaan mielivaltaisen aseman määritellä lapsen vastuusosiaalityöntekijä Kirsi-Marja Niinimaan puolesta ja koko sijaishuollon puolesta lapsen edun, on vinoutunut. Jossain kummassa yksivaltiaan asemassa työhuoneestaan käsin ketään todella kuulematta ja huomioimatta Lille päättää asioiden olevan jotain kuvitelmiensa varassa ja tällaiselle tunneanalyysilleen perustaa toimintansa. Lillen mukaan lapsen etu ei ole äidin osallistuttaminen lapsen asiakassuunnitelman tekoon tai lapsen äidille vanhemman asiakassuunnitelman tekokaan ei ole lapsen etu. Myöskään Lillen mukaan läheisverkostokartoitus läheisneuvonpidon muodossa ei ole lapsen etu. Äidin vanhemmuuden tukeminen ei ole lapsen etu Lillen mukaan myöskään, koska se on ristiriidassa Lillen mukaan lapsen edun kanssa. Perusteluksi saadaan vain sanat "lapsen etu".

Lillen toimintaan ei voi vaikuttaa mitenkään normaalilla dialogilla. Hän on dialogissa ehdoton seinä, joka käyttäytyy hyvin rajattomasti valtaansa käyttäessään. 14.2.19 Lille mm. ilmoitti lapsen etua määritellessään katsovansa, että hän lapsen edun määrittelijänä, valvoo nähtävästi myös isoäidin etua ja isoäidilläkään ei ole oikeutta enää ilmaista itse tahtoaan, toiveitaan, mielipiteitään, vaan Lille määrittää nämä isoäidin puolesta. Siinä ei auttanut edes Lillelle äidin avaus, että Lille tosiasiallisesti voisi kertoa normaalissa vuorovaikutuksessa mitä on ymmärtänyt mummon toivovan, mutta Lillen pitäisi osata antaa tilaa mummolle itse kertoa mitä mummo toivoo. Tällaista Lille ei kyennyt ymmärtämään ja ohjasi mummon ulos osoittaen mummolle pettymystään, kun mummo ei ymmärtänyt hänen ajattelutapaansa.

Sunnuntaina 19.5.19 12-vuotias tyttölapsi ilmoitti äidilleen ehdottomana, että ei palaa sijoituspaikkaansa. Äiti ilmoitti noutoajankohtana kello 18:00 perhekodin isälle, että lapsi on ilmoittanut että ei tule ja pohti mitä tulee tehdä ja mitä voi tehdä. Kumpikin totesivat, että vaikka lapsella oli yhteydenpidon rajoite äitiinsä, ei lapsen etu ole juuri sijoituspaikan vaihduttua kahta viikkoa aiemmin, että kukaan pakottaa häntä palaamaan.

Sijoituspaikan isä, joka on koulutukseltaan perheterapeutti, totesi äidille ettei ammattieettisten velvoitteidensa vuoksi pakottaa lasta palaamaan kotiinsa. Äiti katsoi tätä hyvänä ja lapsen edun mukaisena toimintaohjeena. Äiti katsoi, ettei äidin asemassa voi mitätöidä lasta, tämän tahtoa ja toivetta ja ehdotonta määräystä tilanteessa, jossa lapsi sanoittaa voimakasta halua olla kodissaan ja äiti katsoi, että hänen tehtävä on vastata lapsen sanoittamiin kehitystarpeisiin. Äiti neuvoi sijoitusisää, että isä voi soittaa sosiaalipäivystykseen ja kysyä sieltä neuvoa.

20.5.19 noin kello 10:00 aamulla Lille soitti äidille kertoakseen heti alkuun, että on kuvitellut äidin odottavan hänen puhelua. Äiti tiesi Lillen soittavan, mutta ei ollut sitä odotellut ja pohti heti taasen sitä miten paljon Lille työurassaan onkaan kuvitellut muiden ihmisten ajattelua, tunteita, toimintamotiiveja, toimintaa ja niin edelleen ja uskonut suoraan kuvitelmiinsa.

Tämän jälkeen Lille piiloaggressiivisesti hyökkäsikin vuoteessa makoilevan äidin kimppuun suoraan ja tylysti kysyi: ”Mitä siellä oikein on tapahtunut, kun lapsi ei palannut.” Äiti vastasi Lillen esittämään kritiikkiin äitiä kohtaan kritiikillä todeten, että Lille lähestyy asiaa täysin vastoin THL:n ohjeistuksia huolen puheeksi ottamisesta syytellessään äitiä jonkin tapahtumisesta hänen kotona. Äiti totesi Lillelle Lillen kuvitelleen koko asian ja toimivan tästä syystä typerästi. 

Lille väitti kognitionsa kierteen mukaisesti äidille vastaan ja ilmoitti, että tietää siitä, että lapsi on aiemmin ihan vastustelematta mielellään palannut edelliseen sijoituspaikkaan, että on tapahtunut nyt jotain äidin kotona, koska nyt ei lapsi palannut. Äiti totesi Lillelle, että ei tiedä mitä edellisen sijoituspaikan Familar Oy:n pienryhmäkodin työntekijät ovat kirjanneet lapsen mielipiteistä, jos ovat mitään kirjanneet edes, ja että Lillen väite ei ole totta siitä, että lapsi olisi ihan mielellään lähtenyt aina kotilomilta takaisin laitokseen. Äiti ihmetteli miten Lille liittää ajattelussaan kaksi asiaa; luulon, että lapsi ei vastusta kotilomilta palaamista laitokseen tunteissaan sekä luulon, että äidin kotona on täytynyt tapahtua jotain, keskenään kuvitelmissaan toisiinsa ja sitten luottaa päättelyssään, että tämä oli nyt järkevä ajatus, joka todistaisi jotain.

Äiti on Lillen ajattelun edessä räpsytellyt useasti ripsiään ja tajunnut, ettei Lillen kognitioon voi vaikuttaa, koska Lillen usko ajattelunsa järkevyyteen on tunteena Lillelle niin voimakas. Lille ei erota tunneajatuksia järkiajatuksista ja ei osaa luovassa ajattelussaan siis tietoisen reflektoivan ajattelun työmenetelmiä edes toisen ohjaamana ottaa vastaan. Lillen tunne asemassaan asemansa luomasta viisaudesta on liian voimakas mahdollistamaan järkevää Lillen ajattelukykyä kehittävää dialogia. Äiti ei voi siis auttaa mitenkään Lilleä auttamaan heitä.

Lille ilmoitti, että perhekodin isä noutaa lapsen kello 14:00 ja näin tulee tapahtumaan. Äiti kysyi kuinka tämä toteutuu ja Lille ilmoitti, että isä ajaa äidin pihalle ja lapsi kävelee autoon. Äiti tajusi, ettei Lille ymmärrä, ettei edellisenä iltana tämä toteutunut kello 18:00 aikaan ja että äiti oli kysynyt tarkempia neuvoja. Äidin kysyessä miksi Lille toimii näin, Lille ilmoitti, että on yhteydenpidon rajoituspäätös.

Äidin tajutessa, että vuorovaikutuksellinen keskustelu on täysin mahdotonta Lillen kanssa, hän hermostui jo huolessaan ja päätti lyödä Lillelle tuohtuneena puhelimen korvaan. Äidin tunnetila on Lillen seurassa usein hämmentynyt, huolestunut sekä lopulta voimakkaasti tuohtunut, koska Lille ei omaa auttavaa kykyä järjelliseen ajatteluun tai dialogin perusteisiin.

Äiti soitti sijaisperheen isälle, joka ilmoitti, että Lille on kieltänyt tiukasti häntä puhumasta äidin kanssa ja käskenyt noutamaan lapsen kello 14:00. Äiti kyseenalaisti Lillen toimintaohjeet herätellen sijaisisän aivojen etulohkoa reflektoivaan ajatteluun käskyjä tottelevien liskoaivojen sijaan ja kysyi sijaisisältä antoiko Lille toimintaohjeita miten he yhdessä tulevat Lillen määräyksen toteuttamaan. Tähän sitten totesi sijaisisä, että eipä ollut antanut. Näin siis selvisi, että Lille luulee olevansa kai joku jumalhahmo, joka vain sanoo, että sijaisisä ajaa autoa ja parkkeeraa sen ja lapsi sitten kävelee autoon ja sitten näin mukamas tapahtuu vaikka tämä ei toteutunut edellisenä iltanakaan.

Näin ei tapahtunut. Äiti kertoi lapsen kysymyksiin vastaten Lillen ajatukset eli väittämät, että jotain on tapahtunut ja lapsi ei ole koskaan vastustanut kotilomalta laitokseen palaamista ja Lillen uskovan tällaisiin kuvitelmiinsa vuorostaan ja Lillen päättäneen, että lapsi palaa autoon Lillen näin todettua kello 14:00. Lapsi ilmoitti, ettei näin tule toimimaan. 

Äiti kysyi käykö lapselle kello 15:00 ajankohdaksi. Tämä ei käynyt. Äiti kävi kaikki tasatunnit läpi kello 18:00 saakka ja lapsi totesi viimein suostuvansa kello 18:sta. Äiti koetti soittaa sijaisisälle, joka ei vastannut puheluun, koska Lille oli kieltänyt. Sijaisisä ilmoitti tekstiviestillä, että Lille on ilmoittanut hänelle, että on ehdoton ja noutavan lasta kello 14:00 Lillen määräyksen mukaan.

Äiti koetti soittaa puhelimellaan sijoituksen päivystykseen. Sieltä ei vastattu. Äiti koetti soittaa lapsen puhelimella ja vuorostaan vastattiin ja kiukkuinen sosiaalityöntekijä, joka ei suostunut kertomaan nimeään tai kuulemaan lapsen ja äidin asiaa, ilmoitti, että Lille on kieltänyt häntäkin puhumasta mitään äidin kanssa. Sosiaalityöntekijä määräsi soittamaan Lillelle. Äiti soitti Lillelle, joka ei vastannut ja tämän työparille johtava sosiaalityöntekijä Tiia Viljaselle, joka ei vastannut. Molempien puhelinvastaaja ilmoitti, että akuutissa asiassa tulisi soittaa sijoituksen päivystysnumeroon. Äiti totesi palvelun ääliömaiseksi Lillen toimintatapojen vuoksi ja näki lapsensa kärsivän tilanteessa, jossa sosiaalitoimeen ei saa dialogia aikaan ja jos saa, saa epäystävällisen kiukkuisen sosiaalityöntekijän, joka syyttävästi vastattuaan puheluun ilmoittaa olevansa ”kiireessä” ja ettei ole aikaa kuulla äidin ja lapsen akuuttia asiaa ja että Lille on käskenyt soittamaan hänelle.

Lapsi totesi äidille häntä harmittavan sen, että sijaisisä noutaa häntä turhaan kello 14:00 lisäten, ettei aio nousta autoon. Äiti soitti sijaisisän puhelimeen, joka ei saanut vastata äidille Lillen päätöksen vuoksi, ja jätti puhelinvastaajan viestin, että lapsi välittää sijaisisästä ja harmittelee sitä, että tämä joutuu ajamaan Lillen vuoksi nyt turhaan.

Kello 14:00 aikoihin sijaisisä soitti äidille ilmoittaakseen, että on paikan päällä, sen puhelun siis, jonka Lille soi sijaisisälle oikeudeksi soittaa äidille. Äiti ilmoitti, ettei lapsi ole tulossa. Sijaisisä totesi, ettei voi pakottaa lasta ammattieettisistä syistä. Äiti ilmoitti, ettei pitäisi pakottamista lapsen etuna ja totesi lapsen jo todenneen, että lähtee kello 18:00 sijaisisän mukaan. Sijaisisä ajoi tunnin matkan / suunta tämän Lillen ajattelutavan vuoksi turhaan.

Äiti totesi, että jos Lille pitää tosiasiallisesti näkemyksiään suurena totuutena eli pitää yhä välttämättömänä pakkona, että lapsi lähtee kello 14:00, voi Lille tulla itse paikalle pyytäen poliisilta sitten virka-apua lapsen siirtämiseen. Äiti totesi, ettei kuitenkaan pitäisi tekoa lapsen etuna ja pyysi sijaisisää myös ammattieettiset lähtökohtansa muistaen vaikuttamaan Lillen tyhjään päähän. Sijaisisä, jota Lillekin oli vain määräillyt, pyysi äitiä kertomaan Lillelle itse, että uskoo lapsen lähtevän kello 18:00, koska lapsi näin on todennut, lapsensa tuntevana. Äiti totesi, että ei Lille ikinä kuuntelisi häntä missään asiassa ja pyysi sijaisisää ottamana äidin kertomasta kopin ja siirtämään sitä Lillelle hänen puolestaan, koska Lille on äidille vain seinä. Äiti totesi sijaisisälle Lillen olevan tyhjäpää, joka kuuntelee kyllä sijoituspaikkoja ja koettaa saada heidän hyväksynnän välittämättä lapsesta tai näiden läheisistä.

Ennen kello 14:00 ehdottomuustunteitaan jaellut Lille sitten ilmoitti jälkeen turhan noutoajelun sijaisisän oltua yhteydessä Lilleen, äidille tekstiviestillä, että hän määrää sijaisisän noutamaan lapsen kello 18:00. Äiti vastasi Lillelle havaintonsa, että ehdoton ei ollutkaan sitten ollut ehdotonta ja totesi perään ehdottomuuksista puhuvien olevan usen narsisteja.

Äiti katsoo Lillen olevan sosiaaliseilta resursseiltaan auttamattoman kypsymätön. Pätevä olisi laittanut lapselle edes jonkin kivan viestin päivän aikana tekstiviestillä ja vähentänyt lapsen stressiä osoittamalla välittämistä. Lille on selkeästi empatiaan kyvytön lapsia kohtaan eikä tiedä miten lasten kanssa tulee toimia. Lillehän lapsen tavatessaan 29.4.19 ensimmäisen kerran haukkui lapselle monologissaan äidin. Ei ihme, ettei lapsi pidä sosiaalitoimesta ja haluaa olla äitinsä kanssa, joka näyttää olevan se enimmikseen aikuinen hänen elämässä. Millaisen jäljen Lille jättääkään lapseen tosiasiallisesti? Äidille muistothan ovat todella inhottavia ja surullisia siitä, miten kypsymätön ihminen pääsee korkeaan valta-asemaan ja tekemään mitä huvittaa sitten kuvitelmien pohjalta tehdä.

Tällaista sosiaalityötä pitää järkevänä sosiaalityön päällikkö Ritva Mantila, lastensuojelun sijaishuolto, lastensuojelun johtoryhmä sekä lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski. Tällaiselle ihmiselle on delegoitu sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksellä oikeus koskea ihmisten elämään. Eipä paljoa Hyvä veli -järjestelmässä lapset merkitse tarpeineen Helsingin päättäjille.

Tämä on lastensuojelun johtaja Saila Nummikosken mukaan moitteetonta lastensuojelutyötä, jossa ei ole mitään huomautettavaa Lillelle. Äiti onkin havainnut näin toimivan Nummikosken elävän voimakkaissa harhaisissa kuvitelmissa asemassaan myös.

Täällä Mieron tiellä totean, että ihmiset, jotka eivät osaa tarkistaa kuvitelmiaan, koska eivät erota kuvitelmiaan ensikäden havaintoajatuksista, eivät sovellu mihinkään työyhteisöön tekemään mitään työtä. Lille on hyvin vaarallinen lapsille, vanhemmille sekä kaikille ihmisille, jotka tarvitsisivat aitoa tukea, joka perustuu järkiajatuksille perustuvalle yhdessä toteutetulle olosuhdearvioille. Lillen pitäisi oppia käyttämään puhelintaan niin, että soittaessaan vanhemmalle osaa tervehtiä: ”Mukavaa päivää,” osaa kysyä: ”Mitä kuuluu? Kuinka voitte?” ja osaa tiedustella: ”Tahtooko lapsi minun tietävän miksi hän tahtoi jäädä luoksesi?”
Mutta eipä lapsella ole Lillen edessä mitään oikeuksia, kun ei niitä ole kenelläkään Lillen edessä Lillen määrätessä koko lastensuojelun sijaishuoltoa sekä esimiehiään tällaisella toiminnalla.
​
Lille kuuluu valitettavasti niihin sosiaalityöntekijöihin, jotka uskovat, että jos lapsi reagoi sijoituspaikassa jotenkin, se johtuu vanhemmasta ja jostain mitä tapahtui kotona ja jos lapsi reagoi johonkin kotona, sekin johtuu jostain mitä tapahtui kotona. Tämän pitemmälle hänen ymmärrys mielen ja aivojen toiminnasta ei ole kehittynyt. Lillelle siis lapset ovat niitä mitkä pitää korjata ja vanhemmat niitä, joita pitää syrjiä.
Johtava sosiaalityöntekijä Aule Lille mielestään toteuttaa lapsiemme etua näin edes huomiomatta lapsia. Polarisaatioita luovia hulluja on ollut maailma täynnä koko ajan historian, mutta milloin saamme sosiaalityöntekijöitä, jotka omaavat edes päättelykyvyn, joka perustuisi tietoiselle läsnäololle ja kyvylle kysyä: "Tiedänkö todella?".

Tutkimukset ovat osoittaaneet, että Lillen kaltaiset ihmiset ärsyttävät loogisesti ajattelevia. Eikä ihme, häntä pitääkin pelätä vaikuttajana, koska hänellä on valtavasti valtaa ihmisiin, jotka uskovat hänen asemansa olevan varmistus hänen kyvylle hahmottaa totuutta.

Lue myös:
Kuvitelma (wiki):
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuvitelma

Todellisuus ja havaitsija (Eero Paloheimo, 2014):
http://www.eeropaloheimo.fi/todellisuus-ja-havaitsija/

Totuus (wiki):
https://fi.wikipedia.org/wiki/Totuus

Ih­mi­nen on ikui­nen op­pi­ja (Helsingin yliopisto):
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/ihminen-on-ikuinen-oppija

Päättelykyky paranee iän myötä (IL - 7.10.2011):
https://www.iltalehti.fi/terveys/a/2011100714531925
(jos itse niin haluaa)

Nämä asiat raivostuttavat loogisen ihmisen (Taloussanomat - 3.7.2013):
https://www.is.fi/taloussan…/oma-raha/art-2000001801466.html

Totuus muuttuu totuudenmukaisuudeksi (Kritiikin uutiset - 14.8.2017):
https://www.kritiikinuutiset.fi/…/totuus-muuttuu-totuudenm…/

Siinä missä Familarilta ei löydy rahaa ylläpitää lapsille lapsen ikätasoa ja kehitystarpeita huomioivaa elinpiiriä ainakaan Rusutjärvellä sijaitsevassa Havumäessä, ei sieltä löydy myöskään rahaa lapsen luovuuden tukemiseen. Havumäen vastaavana ohjaajana työskentelee Eija Viro, joka on työskennellyt sijaishuollossa kertomansa mukaan 20-vuotta ja tätä ilmaistessaan tahtonut tuoda esille näkemyksenään, että nuo vuodet todistavat hänen ammattitaitonsa ja kypsyytensä työhönsä.

12-vuotias yhä leikkisä LPS-figuureista innostunut tyttölapsi, jolla ei ollut sijoittamisvaiheessaan mitään moitittavaa hänen toiminnassaan hänellä ollessa hyvä koulutodistus, jossa komeili jopa viisi yhdeksikköä, tai joka ei ollut kiussanut muita lapsia ja joka on lojaali jopa itseään kaltoinkohteleville hämmentyen kaltoinkohtelustaan ja joka antaa aina anteeksi jopa hyvinkin haavoittavat teot ja koettaa olla voimakas tämän haavoittumisensa edessä, ei harrasta mitään maksullista harrastusta Havumäessä asuessaan.
Tytölle oli määrä löytää harrastus ja hänelle löydettiin teatteri ja hän mieltyikin tähän, mutta jäätyään tuetta harrastamiseen kiinnittymisessä ja kaksi harrastuskertaa heti alkumatkassa väliin jäätyä, tyttö ei vieraannuttuaan hänelle tuntemattomista lapsista tahtonutkaan enää jatkaa harrastamista tai edes puhua aikuisten kanssa asiasta. Tyttö päätti siirtyä koulun ilmaiseen kuvaamataitokerhoon.

Koulussa tyttö on kuitenkin miellyttyään teatteriin suunnitellut kahden koulukaverinsa kanssa näytelmän tekemistä ja Punahilkan uudelleen dramatisointia. Hän on Punahilkka ja tarvitsee hilkan ja alkoi pyytämään tätä äidiltään kysyen mistä tämän voisi saada äidin vieraillessa hänen luonaan Havumäessä.
Äiti totesi, että Havumäen tehtävä on maksaa sijoituksen aikana häntä koskevat kulut ja puhui Havumäen työntekijän kanssa 17.4.19 autossa tyttärensä kuullen hilkkakankaan ostosta sekä kankaaseen sopivan langan ostosta, jotta äiti voi kyllä ommella omalla ompelukoneellaan sellaisen lapselleen. Työntekijä keskusteli tästä myöntyvästi äidin ja lapsen kanssa.

Äiti kertoi tästä myös lapsen omahoitajalle 23.4.19 ja omahoitaja oli äidin rinnalla iloisena lasten suunnitelmista ja lapsen luovasta mielestä sekä äidin ehdotuksista lapsen kysymyksiin miten näytelmän voisi lavastaa; mistä saisi metsän (muovijoulukuusista ja puiden oksista) ja mistä pensaan (maalatusta pahvista, joka leikataan muotoon). Omahoitaja ei teilannut äidille äidin pyyntöä, että kangas käytäisiin ostamassa ennen viikonloppua, jotta äiti voisi ommella hilkan tyttärelleen kotiloman aikana.

Kuitenkin 25.4.19 äidin keskustellessa lapsen kanssa näytelmästä ja tyttöjen erimielisyyksistä käsikijoitusta kohtaan sekä roolitusta kohtaan, kun kaksi tytöistä olikin ilman kolmatta menneet suunnittelemaan jo näytelmän alun ja ettei susi olekaan susi, vaan hyttynen. Tytönsä mielestä suden muuttamisessa hyttyseksi ei ollut mitään hauskaa ja eniten häntä harmitti, kun tytöt olivat aloittaneet konkreettisen luovan suunnittelun ilman häntä. Kuitenkin 25.4.19 oli erilaisten tyttöjen kommenttien jälkeen vallasta ja vallan anastamisesta ja itsevaltiuudesta päädytty lopulta yhteisymmärrykseen syyttelyjen sijaan ja sudesta päätettiin tehdäkin lammas eli susi, joka on lampaan vaatteessa.

Äiti, joka oli juuri kannellut Havumäestä Valviraan ja AVI:n sen törkyisestä ja lapsille vaarallisesta piha-alueesta, huvittui lasten pohdinnasta sudesta lampaan vaatteessa mummon ja Punahilkan edessä ja mielessään näki yhtymää Familariin, joka esittäytyy mallikkaana sijoituspalvelujen tarjoajana, joka ostaa vain mallikaita palveluja palvelupisteitä lisätessään tai korjaa mallittomia mallikkaiksi ja jonka mainonnan taakse kuitenkin peittyy totuus hyvin salatussa bisneksessä siitä tosiseikasta, ettei se sijoita rahaa juurikaan lasten mukavuuteen, jotta lapset voisivat tosiasiallisesta reagoida tällaiseen.

Äidin kysyessä iltapuhelun aikana muistettiinko ostaa hänelle hilkkakangas tyttö kertoi pyytäneensä tätä kyllä omalta hoitajaltaan, mutta vastaus olikin ollut: "Millä rahalla?" 12-vuotiaan pyyntöön oli vastattu manipulatiivisella kysymyksellä, joka aiheuttaa luonnollisesti lapselle hämmennnystä, epävarmuutta, syyllistymisen kokemuksen sekä mielipahaa.

Äiti totesi lapselle, että käyttää vaikka jouluverhonsa sitten lapsen hilkaan, jos Havumäki ei suostu lapsen koulunäytelmän toteutukseen sijoittamaan tuota muutamaa kymmentä euroa tai edes käyttää aikaa vaikka Femmatorin tutkimiseen, jos joku myisi jouluverhoja halvalla, jotta lapsi saisi kovasti toivomansa hilkan. Nähtävästi Havumäki ollessaan lapsen koti tai ainakin mukamas sen omainen, ei sitten juurikaan välitä miljardibisneksessään lapsen luovuuden tukemisesta tai haaveiden täyttämisestä edes näin pienissä asioissa, kun kotiin päin tehtyä perhe-elämää kunnioittavaa työtä suunnitelmallisesti ja tähtäimellisesti Havumäeltä ei saa edes hoitopalaverin muodossa.

Äiti kyllä tietää, että omahoitaja ostaisi kyllä lapselle hilkkakankaan Havumäen rahoilla, mutta Viro on todennäköisesti taasen evännyt lapselta tämän, koska Viro ei siedä äitiä tai sitten ei osaa suunnitella rahankäyttöä niin, että lasten luovuutta tuettaisiin. Omahoitaja kyllä tukisi ja ostaisi laitokseen vaikkapa askartelutarvikkeitakin, jos saisi.

Virohan ei suostunut ostamaan lapselle edes verhoja lapsen huoneen ikkunaan, vaikka sellaistakin palvelujohtaja Huuhilo lupaili lapselle ennen lapsen muuttoa Havumäkeen ja lapsella onkin nyt omahoitajansa omaan kotiinsa ostamat verhot ikkunassaan, jotka äiti ripusti lapsen ikkunaan, sen jälkeen, kun ne olivat lapsen syntymäpäivillä äidillä lainassa, kun lapsi tahtoi viidakkosyntymäpäivät.

Äiti ihmettelee miksi Familar ei pohdi rahankäyttöä kunnolla. Lapsi oli käynyt kaksin pitsalla omahoitajansa kanssa sattumalla, koska muut lapset eivät päässeet, sillä näitä lapsia rangaistiin näin siitä, että eivät olleet ehtineet aamulla koulutaksiin ja eivät olleet palauttaneet ajoissa puhelinta edellisenä iltana. Tarkkaan "struktuuriin", jota lasten tulee toteuttaa Havumäessä, kuuluu rankaisemisen kultuuri eli kun lapsi reagoi johonkin aikuisten toteuttamaan tapaan, jolla tuota struktuuria haetaan niin, ettei tämä haettu struktuuri toteudu, lapsia rankaistaan. Havumäen aikuisista kun ei ole myöntämään omaa kyvyttömyyttään. Näin ollen laitoksen ainut lapsi, joka oli kerennyt aamulla ajoissa taksiinsa ja palauttanut illalla ajoissa puhelimensa, sai mennä omahoitajansa kanssa kaksin pitsalla ja muut jäivät sitten pitsaa vaille. Havumäki ajatteli, että kun muut lapset katsovat, kuinka yksi saa palkinnon siitä, että toimi oikein, tämä motivoisi muita lapsia toimimaan oikein ajatellessaan, että kun yksi toimii jotenkin ei-toivotusti, toimivat muutkin sitten näin häntä matkien.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ei kannata Havumäen toteuttamaa toimintatapaa ja onkin todennut julkisesti haastattelussa jo vuonna 2015: "Jos lasta uhkaa viikkorahan menetyksellä, kohta ne on peruttu 30 vuoden ajalta." Lapsille annetut rangaistukset kärsivät helposti inflaation ja pelikieltokaan ei ole hyvä idea, vaan rangaistuksen tulisi olla yhteydessä siihen, mihin lapsi on syyllistynyt.
Toisaalta eikö Familar juuri tahtoisi rahastusbisneksessään tähdätä siihen, että voi evätä lapsilta pitsat seuraavat 30 vuotta ja säästää näin?

Ilo olla yhdessä! – positiivisen kasvatuksen nettisivuilla kerrotaan miksi rankaisumenetelmiä ei tulisi käyttää kasvatuksessa:

1. Rankaisu ei kasvata lapsen tietoja tai taitoja, eikä anna valmiuksia toimimaan toivotulla tavalla seuraavalla kerralla

2. Rankaisu heikentää lapsen ja aikuisen vuorovaikutus- sekä luottamussuhdetta

3. Rankaisu kärsii helposti inflaation.

Kyseisellä sivulla neuvotaankin mielummin ratkaisemaan eikä suinkaan rankaisemaan, mutta toisaalta mihin aikuiset siirtyvät toimnnassaan heti, jos eivät omaa työvälineitä ratkaisemiseen? Lähtevätkö he etsimään kuinka helposti ratkaisukeinoja vaikka netistä etsien, jos ovat sitä ikäpolvea, ettei netissä surffailu kiinnosta, kuten vaikkapa vastaava ohjaaja Viro? Toisaalta miksi nuoret Havumäen työntekijät eivät sitten surffailtuaan netissä ota kantaa tällaiseen toimintaan purkien ratkaisemaan olosuhdetta muulla kuin rankasemalla?


Steinerkasvatuksen verkkolehdessä myöskään ei kannateta rankaisemista ja siellä kirjoitetaankin:
"Kasvattajan on luotettava lapseen, oltava kärsivällinen ja aina lapsen puolella. Pelkoa, huonoa omaatuntoa ja vihaa aiheuttavaa toimintaa tulee välttää. Pelkoa on myös rangaistuksen pelko. Kasvattajan tehtävänä on luoda turvallinen, vapauden ja rakkauden, lämmön ilmapiiri. Lasta tulee kohdella niin, että hän tuntee, että häntä rakastetaan, ilman että kasvattaja vaatii vastineeksi mitään."

Tätä näkemystä tuetaan Aristoteleen hyve-ajattelulla, jonka mukaan hyveet ovat oikeaa tasapainoa puutteellisuuden ja toisaalta liiallisuuden välillä: hyve on kahden äärimmäisyyden keskiväli.
Esimerkkinä kuvataan aikuisten tiedostamattamattomista bisarreista reaktioista:

"Jos vaikkapa kylässä ollessa oma lapsi leikkien pyörteessä repäisee kirjasta sivun irti, vanhempi helposti korottaa ääntä, toruu lasta ja uhkaa rangaistuksella, jos lapsi ei lopeta. Vanhempi edellyttää anteeksipyyntöä kirjan omistajalta ja sitten sivu teipataan yhdessä kirjaan takaisin. Näistä anteeksi pyytäminen ja rikotun esineen korjaaminen ovat loogisia seuraamuksia, mutta vihainen toruminen ja jäähyllä uhkaaminen oikeastaan eivät. Lapsen tulee oppia ymmärtämään tekojensa seurauksia, mutta aina meille aikuisillekaan ei ole kovin selvää loogisen seuraamuksen ja rangaistuksen ero."

Kurittamiskulttuurin vaikuituksista kerrotaan mm. todetun:

"Rudolf Steiner vastusti pakotettua auktoriteettia. Steiner katsoi, että jos lapsuudessaan ei voi luonnollisesti ja sisäisesti nojata aikuiseen, jää lujittumatta se varsi, jonka kukintona kehittyy myöhempi inhimillinen vapaus ja itsenäisyys. Tsekkiläinen kokonaisvaltaisen kasvatusajattelun edelläkävijä Johan Amos Comenius puolestaan varoitti 1600-luvulla oppimisen ilon turmelemisesta liiallisella kurilla."

Havumäessä lasten toimintamotiivina lasten suusta on kuultu tieto pelosta: "Ettei Eija ragee."

Voimmekin kysyä miten pitsa liittyy aamulla kouluun ajoissa lähtemiseen tai illalla iltatehtävien ajoissa toteuttamiseen eli kuinka se ruoka mitä syödään on suhteessa siihen, missä ajassa lapsi siirtyy paikasta A paikkaan B tai toteuttaa tehtävän. Aikuisten maailmassa me tiedämme myös, ettei sillä ole merkitystä toteuttaako työnsä hyvin siihen mitä syö, sillä myös röyhkeydellä voi saavuttaa todella hyvät eliolosuhteet itselleen. Paljonkohan Familarin toimitusjohtaja Harri Pomell tienaa siitä, että Havumäen lapsia rangaistaan tai siitä, ettei kiltti lapsi saa toivomaansa kangasta näytelmänsä puvustukseen?

Kyseinen tyttö joutui itseasiassa taasen 24.4.19 laitoksen toisen lapsen kiusaamaksi ja pahoinpitelemäksi usealla tavalla. Tällä kertaa tyttö oli joutunut katselemaan irvailuja ja keskisormea hämmentyneenä sekä ottamaan vastaan "vitsillä" lyömistä niin, että se sattui kuitenkin todella, ja kasvoihinsa ammutun hiuslenkkin, niin että se kirvoitti tytössä lopulta äänettömän itkunkin autossa ja tämä tahallinen satuttaminen jatkui vielä kaupassa kantapäille sekä nilkalle astumisella. Kiusaaminen siis jatkui siinä aikuisen läsnäollessa kokonaisen päivän. Tämä on Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan mukaan hyvä kasvuolosuhde kiltille tyttölapselle, joka on huostaan otettu sen vuoksi, että hän tahtoi muuttaa äidilleen, mutta isä ei tahtonut tätä. Isä tahtoi laittaa lapsen laitokseen muiden lasten kaltoin kohtelemaksi. Kiusaajan toiminnasta oli todettu kiusatulle, että kiusaajalla on "poikien menkat".

Kun kyseinen kiltti tyttö, joka on jo joutunut aikamoiseen myllerrykseen laitoksessa, jossa nuoret polttavat tupakkaa 11-13-vuotiana ja satuttavat toista kokiessaan tällaiseen tekoon jotain vetoa, koettaa samaan aikaan saada hyväksyntää lapsilta, jotka ovat erilasia kuin hän, tyttö myös rikkoo itselleen asettamia rajoja ja on jopa kokeillut kiroilemista nuorten seurassa, vaikka aiemmin koki tämä itselleen epämieluisana. Myös kiusaamis"leikit" eli ilkeys leikkiin verhottuna, jota tyttöön on kohdistettu, on laittanut tytön myös vastaamaan samalla tavalla eli vaikkapa heittämällä toisen lapsen huoneeseen tavaroita, kun tämä on heitellyt ensin hänen huoneeseen häneen tähdäten tyhjiä limpparitölkkejään. Äiti on havainnut, etteivät laitoksen työntekijät osaa tosiasiallista väkivalta kasvatusta täysin, koska tällaiseen hyvin vakavaan asiaan ei puututa siihen liittyvällä vakavuudella heti. Tilanteissa, joissa aikuisten pitäisi todella olla "tylsiä kalkkiksia" ei osata olla tiukkana siitä mikä ei ole sovelias leikki.

Rangaistuksia tulee Havumäessä levottomasti nukutusta yöstä ja siitä seuraavasta hitaasta sekä tahdottomasta aamusta sekä illan kaaottisuudesta, kun lapset eivät toteuta Viron tahtomaa tavaroiden haltuunottoa, jota Viro toteuttaa kaikille lapsille yleisenä käytäntönä, vaikka tämäkin on laitonta. Mutta kun lapsi lyö toista ja satuttaa saaden toisen itkemään riittää nähtävästi vain anteeksipyyntö ja satutettu velvoitetaan antamaan anteeksi. Äiti pyysi, että hänen lastaan tuetaan opettamalla lasta rajaamaan tätä toista lasta tiukasti lopettamaan, kun tämä satuttaa häntä. Havumäessä on selkeästi hämäränä ymmärrys lapsen oikeudesta koskemattomuuteen ja erityiseen suojeluun tämän toteutumiseksi.

Äitiä ihmetyttää miksi hänen tyttäreltään ei kysytty tahtooko hän mielummin pitsalle vai Punahilkan hilkan, kun Viro kieltäytyi maksamasta hilkkakangasta ja asetti omahoitajan näin kysymään lapselta: "Millä rahalla?" Kummaa äidistä on myös, että kun kerta lapsia rangaistaan ja näin päätetään säästää kuuden lapsen pitsarahoissa hyvin iso summa, miksi tästä edes osaa ei voinut käyttää Punahilkan hilkkakankaaseen varsinkin kun hilkkakangasta pyysi lapsi, joka huijattiin edes jotenkin hyväksymään sijoitus väittämällä, että hän pääsee näin rauhalliseen ja turvalliseen paikkaan asumaan.

Äitiä myös pohdituttaa miten tiukilla on Familarin tulostavoite, kun tosiaan ei ole edes varaa lapsen luovuuden tukemiseen yhden hilkakankaan ostamisen vertaa. Äiti kun käsittää tyttärellään olevan vain yksi lapsuus, jota ei voi myöhemmin uudelleen kokea. Kun lapsi ilmaisee kokemishalua ja tahtoisi toteuttaa luovuuttaan, miksi se mitätöidään pihistelemällä muutamasta eurosta?

Täällä Mieron tiellä harmittelen niitä toimintatapoja, joita Havumäessä käytetään kutsuen tätä kasvattamiseksi. Kun aikuinen on mallioppinut jonkin toiminnan, se usein luulee olleensa kasvattamisen kohde, jos ei ole pysähtynyt miettimään tukiko toiminta ymmärryksen kehittymistä. Olisi hyvä aina muistaa, että myös sijaishuoltolaitoksissa työskentelevät voivat olla ylisukupolvisten ilmiöiden uhreja, jotka eivät edes tunnista tätä itsessään.

Kuka kertoisi Virolle, että subjektiivisten tiukkojen rutiinien rikkominen silloin tällöin voi olla erinomainen idea, joka samalla tuo ripauksen vaihtelua arjen keskelle? Kuka kertoisi Virolle, että edes mt-hoidoissa ei enää katsota tiukkojen rutiinien toteuttamista edes persoonallisuushäiriöisiä tukevaksi? Me emme ole enää 1960-luvulla. Kuka kertoisi Virolle, että jos hän muuttaisi kokonaan toimintaansa ja lopettaisi yleisenä käytäntönä rajoittamisen ja siirtyisi yksilölliseen kasvattamiseen jokaisen lapsen kohdalla positiivisella ratkaisukeskeisyydellä, hän saattaisi saada nämä pienet isottelevat kukonpojat kilpaa isottelemaan siitä, kuka käyttäytyy kypsimmin?

Mutta kun Viron mielestä lapset ovat "VAIN ilkeitä, jotka puhuvat pahaa," kun nämä kritisoivat häntä tai reagoivat hänen päätöksiinsä. Kyllähän lapsi kokiessaan kotinsa vankilaksi, toimii sen mukaan. Mistä saada Havumäkeen työhön ohjaaja, joka kouluttaa Viron ymmärtämään mitä ovat turvalliset rajat, jotka lisäävät lasten vapauden kokemusta sekä myös itsekunnioitusta.

Äiti kuuli usein Havumäessä erään lapsen suusta toistuvan ilmoituksen, että hän on tenhyt paljon väärin. Kyseessä oli 13-vuotias poika, joka ei tapaa ollenkaan vanhempiaan, ja joka jokaisella tapaamisella mainitsi tästä, että hän on tehnyt paljon väärin ja on ongelmissa sen vuoksi. Äiti näki pojan aina mallikkaasti käyttäytyvänä ja tiesi tyttärensä ja pojankin kertomana pojan toimineen toisinaan tavalla, josta on opeteltava ajanmyötä pois. Äiti pohtii minkä määrän poika on saanut rakkautta Havumäessä, kun poika ei tiedä, että lapsilla on erityinen oikeus saada tehdä "virheitä" sillä he ovat lapsia. Tärkeää onkin tähdätä, että ei toistaisi haastavaa toimintaa lopulta enää ajan myötä eli löytää ratkaisukeinoja. Äiti tietää, ettei lasten syyllistäminen ja rankaiseminen tuota toivottua tulosta, sillä muutos on mahdollista vasta kohtaamisesta, joka voi syntyä vain hyväksymisestä.

Jotkin teot, kuten leikin varjossa lyöminen, eivät ole hyväksyttyjä eli ovat ehdottomasti kiellettyjä, mutta itse ihminen tulee tuosta teosta huolimatta pyytteettömästi hyväksyä ja häntä tulee tukea ymmärtämään miksi jokin teko ei ole hyväksytty ja kuinka voi estää itseään tuota tekoa toteuttamasta. Kuka kertoo tämän kärttyisästi nalkuttavalle ja rankaisemisesta nauttivalle Virolle, joka olisi voinut mielummin mennä töihin margariinitehtaalle linjastoon tekemään yleistyksiä siellä annetun toimintaohjeen mukaisesti?

Lue myös:

Jari Sinkkonen: Syy, miksi lapsen rankaiseminen ei toimi (VAUVA.fi-30.9.2015):
https://www.vauva.fi/…/jari_sinkkonen_syy_miksi_lapsen_rank…

Ratkaise, älä rankaise: Kuinka puuttua lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen osa 5 (Ilo olla yhdessä! -Positiivinen kasvatus):
https://positiivinenkasvatus.com/…/ratkaise-ala-rankaise-k…/
​
Pääkirjoitus 1/2018: Saako lasta rangaista? (Steinerkasvatus - verkkolehti):
https://peda.net/…/verkkole…/p%C3%A4%C3%A4kirjoitukset/p1slr

Itseään lapsiturvallisena sijaishuoltopalveluna markkinoiva Familar osti Tahtokodit Oy:n syyskuussa 2018.

Tahtokotien Jussin kodit -nimiseen sijaishuollon erityisyksikköön tehtiin ennaltailmoittamaton tarkastus apulaisoikeusasiamiehen määräyksestä elokuussa 2018. Elokuussa tehdyllä tarkastuskäynnillä havaittiin lasten kohtelussa ja rajoitusten käytössä useita epäkohtia.

Ennen Tahtokotien ostamista Familar laajensi toimintaansa toukokuussa 2018 ostamalla koko Pienryhmäkoti Havumäki Oy:n osakekannan.

Familarin laajentuessa se ainakin mainosti nettisivuillaan ottaneensa huomioon Jussin kodissa havaitut epäkohdat, mutta samaan aikaan Familar ei ainakaan ole kyennyt siivoamaan oikea-aikaisesti epäkohtia Rusutjärvellä sijaitsevassa Havumäessä. Nähtävästi palvelujohtaja Petra Huuhilolla ei ole vankan ammattilaisen osaamista itsenäiseen työskentelyyn ellei joku valvontaviranomainen kirjoita hänelle korkeassa asemassa tarkat oikeusohjeet toiminnan toteuttamiselle. Vanhempien toiveet eivät Huuhiloa kiinnosta, saati lasten (LsL 5§) ja tärkeää on ulkokullittaa kulissilla palvelu kiireellä. Yleiset tilat on saatava näyttäään valkoharmaalta IKEA-esitteeltä.

Nähtävästi siinä kiiressä, kun heti Pienryhmäkoti Havumäki Oy:n osakekannan oston jälkeen Familar lähti ahneudessaan hamuamaan myös Tahtokoteja, unohtui Familarilta tosiasialliset laatu- ja kehittämistarpeet Havumäen kohdalla. Mahdollisesti rahat eivät riittäneet Havumäen kunnostukseen, koska tarvitsi sijoittaa taloudelliset resurssit tuoton maksimointitavoittelussa Tahtokoteihin?

Lokakuussa 2018 Havumäkeen muuttaneen tyttölapsen äiti on säännöllisesti valittanut Havumäen vastaavasta ohjaajasta Eija Virosta palvelujohtaja Huuhilolle sekä tämän esimiehille kehitysjohtaja Miika Liimattalle ja Marko Nikkaselle pääasiallisesti tuloksetta. Ensimmäisen valituksen Virosta äiti teki jo ennen virallista päätöstä, että lapsi muuttaa laitokseen, 20.9.18, koska 19.9.18 Viro ilmoitti, ettei Havumäessä ole minkäänlaisia kotiinpäin tehdyn työn menetelmiä lapsille ja perheille tarjolla. Vain hyvin pieniä muutoksia saadaan aikaan äidin valitusten jälkeen ja hyvin hitaasti. Yksi suuri ongelma onkin juuri äidin havaitsema Familarin hyvin heikot sosiaaliset resurssit tehdä yhteistyötä vanhempien tai sosiaalitoimen kanssa. Vankkaa ammattilaisuutta tai kypsää aikuisuutta ei ole tai jos on, ei ole yhdistelmänä ja riittävän monella. Viro vesittää omalla toiminnallaan tai toimimattomuudellaan mm. nuorten ja kokemattomien omahoitajien halun saada nk. "hyvä huostaanotto" toteutumaan. Tämä varmasti rasittaa kaikkia henkisesti.

Äiti on havainnut, että Viron johdossa laitoksen työntekijöillä ei ole intoa työhönsä ja sen sisällä vallitsee lakoninen henki, jossa toteutetaan rutiinia. Osa työntekijöistä ovat puhumattomia tarkastelijoita, jotka seuraavat muita, kuin katsoisivat sosiaalipornoa; he osallistuvat sosiaaliseen vain katselemalla ja ilman tieoisuutta siitä, että se havaitaan. Vain voimakkaasti iloisten yksilöiden persoonallisuus tuo valoa tuohon rutiiniin, jolla Familar uskoo saavuttavansa täysipainoisen elämän lapsille ja lapsissa aikaan toivotut reaktiot. Huuhilo on ilmoittanut äidille 28.9.18 opettavansa kognitiivis-behavioraalista kasvatustapaa alaisilleen ja äiti kritisoi heti tätä seuraavassa sähköpostissaan Huuhilolle muistuttaen, että se ei jäykkyydessään tosiasiallisesti vastaa kaikkiin lasten kehitystarepisiin, koska oppijan valmiuksia ajatella ja ymmärtää opittavina olevia asioita ei tueta. Äiti itse kannattaa reggio emilia -kasvatuspedagogiikkaa, jossa huomioidaan yhteisön arvoissa lasten ja aikuisten oikeus olla oman elämänsä tärkeitä toimijoita, moninaisuuden kunnioitus, demokratia ja osallisuus, oppiminen, leikki, ilo sekä muiden tunteiden kirjo.

Äiti on havainnut, että Havumäki on kankeasti toimiva lasten säilöönottopaikka, joka ei anna kotiinpäin tehtyä työtä perheen jälleenyhdistämiseksi. Viro ilmoitti heti äidille kannakseen, että katsoo yleistäen lapsille "kuormitteeksi" kotilomat sekä vaikkapa mummon tapaamisen arkisin kerran viikossa. Jopa koulukäynti on Viron mielestä kuormite kaikille lapsille ja siksi tapaamisia tuee rajoittaa, jotta lapsi jaksaa käydä koulua.

Tosiasiallisesti mummon vierailu, joka ei käynyt neljään kuulauteen Virolle, olisi ollut taloudellinen kuormite Havumäelle, jonka kiintöistölle ei pääse edes jukisilla, joten laitos joutuu noutamaan Hyrylästä vierailevat sukulaiset ja tähän Viro ei tahdo resurssoida. Havumäestä ei edes saa hoitopalaveria ja tähän ei resurssoida myöskään, vaikka lapsi olisi asunut siellä jo seitsemän kuukautta. Laitoksen vastaavaan ohjaajaan ei saa puolen vuoden aikana yhteyttä puhelimitse kuin vain kahden kuukauden välein, jos silloinkaan. Vastaava ohjaaja Viro antaa tyhjiä toimintalupauksia ja kahden kuukauden päästä joudutaan havaitsemaan tämä ja sama oravanpyörä jatkuu. Se vähäinen aika, mikä vanhemmalle annetaan Familarilta, kuluu siihen, että vanhempi joutuu toistamaan itseään. Familar maksaa tällaisesta tyhjäntoimittamisesta Virolle korkeaa palkkaa, koska Viro tuli Havumäen mukana jopa ilman työhönhaastattelua heille kalustona työntekijäksi. Viro on Havumäen entisen omistajan Jaana Kollanuksen työhön ohjaama Havumäen toimintatapoihin, joita Familar ei ole uskaltanut kyseenalaistaa tai edes halua tuotontavoittelussaan. Tuottoa tavoitellaan niin tiukalla resurssilla, ettei ole varaa edes haastatella työntekijöitä ennen heidän palkkaamista. Huuhilolle merkitsi sokean luottamuken antamisee Virolle tieto, että Viro on ollut alalla 20-vuotta. Näin heiveröisin perustein Familar palkaa työntekijöitä.

Viron johdossa Havumäessä on kohdistettu lapsiin useita laittomia rajoitteita, joiden poistamiseksi on joutunut lokakuussa Havumäkeen sijoitetun tuolloin 11-vuotiaan tytön äiti työskentelemään voimakkaasti, sillä palvelujohtaja Huuhiloa ei ole sen jälkeen, kun Havumäki fuusioitui Familariin, kiinnostanut toteuttaa omavalvontaa. Edes äidin lähettämät viestit laittomuuksista ei ole saanut Huuhiloa toimimaan oikea-aikaisesti katkaistakseen laittomat rajoitteet ja äiti on joutunut tiukasti huomauttamaan laitokselle tekstiviesten (kirjallisesti kannattaa valittaa, jos mielii saada muutoksen), että he toimivat lain vastaisesti. Huuhilolla on hyvin harvoin resusurssipulassaan aikaa vastata puheluihin ja hän ei ole kiinnostunut mitenkään nk. "hyvän huostaanoton" saavuttamisesta. Huuhilon puhelua on odottanut jo yli kuukauden lapsen isoisä.

Laitoksessa oli mm. sidottu lasten viikkoraha työskentelyyn laitoksessa. Jos lapsi ei tehnyt töitä Familarille, lapsi ei saanut palkkaa eli viikkorahaa. Tämä oli kai osa sitä Huuhilon kognitiivis-behavioraalista kasvatustapaa, jossa palkitaan tahdotun toiminna toteutatmisesta, joskin ei välittömästi, mikä ei tuota sitä tulosta, mikä olisi tarkoitusssaada kognitioon (välitön palkitseminen vahvistaa ihmisen toimintamotivaatiota toteuttaa sama toiminta myöhemmin - ei tietoista valintaa). Siellä oli yhä myös käytössä "hilkku" (jota myös käytti syksyllä 2018 Helsingin kunnan Oulunkylän vastaanottokodin Punapirtti), joka niinikään on laiton liikkumisvapauden rajoite. Havumäessä on myös toteutettu järjettömiä pukeutumisrajoitetta vastaava ohjaaja Viron henkilökohtaisten huumorittomien pukeutumismieltymysten mukaan. Viro on myös tehnyt laittomia yhteydenpidon rajoitteita ja ei ole tehnyt näistä virallisia päätöksiä. Virosta on valitettu lasten toimesta kirjallisesti joulukuussa 2018, mutta tähänkään ei reagoinut asianmukaisesti Viro tai Huuhilo ja asiaa ei käsitelty lasten kanssa heitä kunnioittavasti, vaan lapsien valitus mitätöitiin Viron toteamuksella, ettei hän koe tarvetta vastata lasten miksi -kysymyksiin. Äidin mielestä lapsia ei tosiasiallisesti kasvateta Havumäessä, vaan heitä siirrellään ja kielletään ja myös toisinaan manipuloidaan. Äiti on myös havainnut negatiivisia puhetapoja muidenkin aikuisten käytöksessä, mikä luonnollisesti provosoi lapsia, jotka ovat vielä liian nuoria havaitsemaan omaa provosoitumistaan. Lasten ikätasoisesta käytöksestä ja huumorista valitetaan jopa laitoksen sisällä lapsille eli kodissaan ja heiltä odotetaan hyvin tiukaa ja tylsää konservatiivista toimintaa toisinaan. Laitoksessa on ollut väkivaltatilanteita lasten turhautuessa tällaiseen sekä rikkoessa rajoja tietenkin sitten voimakaastikin ja kellään ei ole laitoksessa vähäistäkään väkivaltatyön asiantuntevuutta. Aikuisilla ei ole kykyä todeta epäonnistuneensa, vaan syyttävä sormi osoittaa lapsiin, joita tuomitaan toiminnastaan, joka on reaktio laitoksen aikuisiin. Laitoksen lapsista suurin osa tupakoi ja äidin saaman tiedon mukaan laitoksessa ei tehdä päihdetyötä ollenkaan ja lapsille VAIN kerrotaan aikuisten mielipide. Laitoksessa ei siis kai tehdä edes huoneratsioita ja oteta tupakoita sekä tulentekovälineitä haltuun, vaikka näin kuuluisi tehdä. Saati, että lapsia kannustettaisiin "porkkanoin" tupakoimattomuuteen, avoimuuteen addigtiostaan ja että heitä vietäisiin käymään vaikka lääkärissä keskustelemassa keinoista, joilla voisi saada vähäiset viikkorahat käytettyä tupakkatuotteiden sijaan johonkin muuhun kivempaan.

Havumäen lapset ovat äänestäneet, ettei heistä kukaan pidä Virosta. Lapset avoimesti ilmaisevat negatiiviset tunteensa Viroa kohtaan muiden työntekijöiden ja asukkaiden kuullen, kun Viro ei ole paikalla, mutta työntekijät ovat tehneet tästä tabun, josta ei puhuta vaikkapa Huuhilolle. Lasten toimintamotiiviksi äiti on kuullut lasten sanomana laitoksessa useasti: "Ettei Eija ragee." Äidin tytär pelkää ja inhoaa Viroa ja ei tahdo joutua tämän kanssa sosiaaliseen kontaktiin ja äiti on pyytänyt Viroa huomioimaan tämän työvuorolistojen teossa, JOTTA LAITOKSESSA OLISI ILTAVUOROSSA VIRON RINNALLA EDES YKSI LAITOKSEN OMA TYÖNTEKIJÄ, JOTTA LAPSELLA ON JOKU JOLLE PUHUA TARVITESSAAN. Jos lapsi joutuu Viron kanssa kontaktiin, hän hyvin pian tästä kertoo valittaen äidilleen luetellen miten Viro ei ymmärrä lapsia pitkällä litanialla Viron epämiellyttävistä toimintatavoista. Laitoksessa käytetään paljon lisätyövoimaa, joilla ei ole edes tunnuksia, joilla kirjaantua päiväkirjaan ja tehdä merkintöjä päivän tapahtumista. Näin ollen sijaiset eivät edes tee kirjauksia työvuorossaan havaitsemista seikoista tai vaikkapa vanhemmilta saaduista puheluista. Vuorossa saattaa olla vain sijaisiakin ja tällöin kukaan ei kirjaa mitään. Ja kukapa Viron alaisista uskaltaisi kirjata, että asukas valitti Virosta. Palvelujohtaja Huuhilolle äiti on viimeksi päässyt huomauttamaan tästä olosuheesta 21.2.19 todeten, että kysessä on lasten koti ja ettei äidin mielestä lapsen kodin olosuhde saisi olla sellainen, minkälaiseksi Viro sen käytöksellään luo, mutta Huuhilo ei ole tehnyt tälle asialle mitään. Viimeksi äiti kuuli lapsen sanomana laitoksessa 17.4.19 juuri nuo sanat: "Ettei Eija ragee."

Äiti on ottanut Viron kanssa avoimesti puheeksi joulukuussa 2018 sen ettei Virosta lapset pidä ja Viro totesikin katsontakannakseen, että lapset "VAIN puhuvat rumia ja ovat ilkeitä," ja vähätteli näin lapsia ja lasten kantaa. Äiti huomautti Virolle, ettei Viro saisi asemassaan vähätellä näin lapsia, mutta Viron sosiaalinen tietämys ei riittänyt tällaisen ymmärtämiseen. Viro kai luuli saavansa äidistä kaverin, jonka kanssa puhua rumia lapsista ja olla lapsille ilkeä?

Viro ei pidä kyseisestä äidistä, joka kohdistaa häneen kritiikkiä, ja on osoittanut tämän äidille selkeästi kohdistamalla lapseen kaikenlaista kummaa; lapsen sängystä eivät löytyneetkään lapselle ostettu uusi tyyny ja peitto, vaan ne oli vaihdettu ikivanhoihin ja Viro kieltäytyi neljän kuukauden ajan ostamasta lapselle lapsen toivomaa pöytää arvostellen tätä lapselle sopimattomaksi. Viro myöskin on ollut tehtailemassa lapselle yhteydenpidon rajoitteita äitiinsä ja äidin äitiin sosiaalitoimen kanssa ja nämä ovat nyt käsitteillä hallinto-oikeudessa.Välittävää vuorovaikutusta, jossa korjattaisiin ongelmat, ei Viro osaa toteuttaa, koska hänen ylpeytensä menee tällaisessa edelle. Virolla ei siis ole ratkausukeskeiseen sosiaalipedagogiikkaan kuin vain alkeelliset taidot.

Viro ei olisi tahtonut päästää äitiä käymään laitoksessa ollenkaan myöskään ja tähän puuttui Huuhilo. Muiden lasten vanhemmat tai läheiset eivät vieraile Havumäessä ja tämä ei kaiketi kuulu Familarin tai kuulunut myöskään edellisen omistajan toimintaan, vaikka Suomen lain mukaan läheiset saavat vierailla laitoksessa ja tätä pitäisi tukea ja edistää laitoksen (LsL 54§).

Laitoksen sisätiloja on remontoitu fuusioitumisen jälkeen hieman. Rahat on keskitetty lasten huoneiden sijaan yleisiin tiloihin nähtävästi ajatellen työntekijöiden hyvinvointia sekä yleisilmettä, jonka näkee sosiaalivirkailija tai lapsen noutava vanhempi. Esimerkiksi aikuisten työtilaan vievän seinän maalaminen oli tärkeää, koska se teki tuon pinen käytävän aikuisita "valoisaksi". Laitoksen tiloissa ei kuitenkaan ole näkyvillä juurikaan mitään lasten toimintaa tukevaa muuta kuin ruokapöytä ja sohva, jonka edessä on TV. Lasten huoneista löytyy ikivanhoja peilejä, joista ei näy läpi, koska niille jostain ajatunutta edellisen asukkaan jäljiltä jäänyttä liimapintaa ei ole tahdottu poistaa. Lapset käyttävät jopa kengännauhoja vyönä, koska edes vyötä ei Viro tahdo lapsille ostaa. Lapset ovatkin paljolti vanhempiensa tuen varassa, sillä huoneen kalustaminen jää vanhemmille, kun lapsi saa laitokselta vanhan kaapin, rikkinäisen sängyn ja vanhan nojatuolin huoneeseen. Kalusteet on kerätty jostain kierrätyskeskuksesta. Vaatteita lapsille tuodaan työntekijöiden toimesta kierrätysestä. Leikki-ikäinen saa leluja, jos omahoitaja omastaan tuo lapselle. Familar ilmoittaakin kiinnittävänsä huomiota lapsen arjen "struktuuriin" eli kaiketi luulee lapsien olevan kankaita, joille tiukka rutiini luo sitten hyvän elämän.

Ilmaisharrastukset ovat Familarille Havumäessä mukava lisä tuotontavoittelussa, kun näin säätetään myös.
17.4.19 äiti lähti ensimmäisen kerran tutustumaan Havumäen pihaan ja saikin todeta sen olevan törkyinen sekä vaarallinen lapsille. Familar on siis omistanut kyseisen laitoksen jo vuoden ajan, mutta selkeitä turvallisuusuhkia ei ole poistettu laitoksesta ja työntekijöiden "into" työhönsä tulee esille törkyisyydestä.
Kiinteistön pihamaalta löytyi mm. järkyttävä määrä rakennusjätettä kuten laudan pätkiä ja tiile npalasia sikin sokin, palasiksi hajoitettu sähköpiano, rikkinäisten lelujen osia, ehjä hengari, kauppojen muovipusseja sekä kankaasta revittyjä palasia.Terassilla roikkuivat vielä jouluvalot, jotka olivat kevätpäivällä päällä sekä rikkinäinen nyrkkeilysäkki. Terassin jyrkkiin rappusiin olivat lapset viikkoja sitten levittäneet maton ja laskeneet siinä mäkeä sisäkäyttöön tarkoitetulla istuintyynyllä ja matto notkui siellä rappusissa turvallista kulkua estämässä yhä ja tyyny märässä sammaleisessa maassa.

Äiti ihmetteli miksi edes kiinteistöä rajaavaa aitaa ei ole viitsitty korjata ja katseli epäsiisteyttä hämmentyneenä mennessään lapsen kanssa tuon kurjuuden keskellä keinumaan. Pihalla näkyi kaunis isohko leikkimökki, joka oli maalattu vastaikään ulkoa kenties viime kesänä ja äiti päätti tutkia sitä. Ovi oli sisäpäuolelta hometäplissä ja äiti ymmärsi miksi maalipinta oli laitettu leikkimökkiin, joka näkyi laitoksen keittiön ikkunasta. Leikkimökin siätilat olivat törkyiset ja sille ei siis oltu tehty sen käyttötarkoitusta. Sieltä löytyi joku useaksi palaseksi rikottu huonekalu, kenties lastulevypöytä, jossa oli aikoinaan ollut pyörät. Leikkimökin ikkuna oli rikottu ja sen karmeissa oli yhä kiinni lasisäröt ja maassa kiiltelivät lasinsiruista osa.

Kyseisessa laitoksessa otetaan veitset ja sakset pois lasten ulottuvilta aikuisten tiloihin, mutta pihamalla saavat lasinsirut koristaa aurinkoisella välkkeellä pihaa ja leikkimökin ikkunaan jos joku lapsi ranteensa vahingossa joskus satuttaa ja valtimo aukeaa, niin sitten lasketaan siellä metsän siimeksessä minuutteja.
Lapset ulkoilevat paljon ilman aikuisten valvontaa ja on siellä sitten kohdistanut toinen asukas hyppypotkun toisen asukkaan kylkeen tämän kaataen ja pihamaalla tosiaan tupakoidaan sekä poltellaan tupakka-askeja, kun tahdotaan näyttää kuinka kehdataan toisille asukkaille. Työntekijät ovat missä ovat sisällä kenties juomassa kahvia ja surffaamassa kännykällään, jota he kutsuvat valtavaksi kiireeksi, kun eivät kerkeä edes vastata tekstiviesteihin vanhemmalle. Äiti ei ole koskaan laitoksessa käydessään nähnyt kiirettä, mutta on nähnyt stressaavia työntekijöitä, joille näytää olevan jopa yksinkertainen ruuanlaitto hankala toimenpide.

Lapsi halusi esitellä äidilleen taempaa kiinteistön laitamilla puiden siimeksessä piilloitettua lautakasaa puiden välissä yläilmoissa, jota lapsi kutusui puumajaksi. Sen alla oli sikin sokin laudan pätkiä, joista törrötteli ruosteisia nauloja. Kyseinen "maja" oli itseasiassa lautalattia, joka oli tehty yläilmoihin ja sen keskellä ammotti valtava reikä. Lapsi kertoi lattian pettäneen viime kesänä ja lasten tippuneen siitä läpi. Siinä ei ollut kaiteita estämään sivuilta tippimusta ja siellä se silti yhä oli, vaikka se oli viime kesänä jo pettänyt. Niin hyvin Familar ostettuaan laitoksia suorittaa omavalvontaa ja pohtii riskitekijöitä tiluksillaan laajentumishuumassaan tuotontavoittelua maksimoidessaan.

Kiinteistön etupiha on kunnostettu. Siihen on kiikutettu kallista soraa, jotta kulissit oliviat kohdillaan. Lapsen ja äidin istuskellessa matontamppaustelineen reunalla, koska edes terassilta ei löydy puutarhakalusteita, joita yleensä löytyy kodinomaisten rakennusten tiluksilta, lapsi katseli rakennuksen harjakattoa ja totesi poikien kiivenneen viime talvena sinne, kun siellä oli lunta. Äiti ihmetteli miten ei tätäkään oltu estetty ja eikö lasten henki ja terveys merkitse rahanahneellle Familarille yhtään mitään.

Äiti kertoi lapsen omalle hoitajalle rikkinäisestä ikkunasta leikkimökissä ja tämä kertoi ettei tiennyt tästä. Äiti jäi pohtimaan kuinka silmät kiinni työntekijät ovet tehneet laitoksella työtään viimeisen vuoden ajan, kun äiti näki kaikenmoista törkyä ja vaaraa heti ensimmäistä kertaa pihalle mentyään.

Sunnuntaina 21.2.19 lapsen isoisä vieraili laitoksella ja valokuvasi osan epäkohdista äidin pyynnöstä. Familarin laatujohtaja Marko Nikkanen oli ilmoittanut äidille jo näkemyksensä, ettei sijotettujen lasten vanhemmat nauti sanassaan hänen kunnioitustaan tai muutoinkaan hänen kunniotustaan, joten äiti katsoi, että viisaampaa on ottaa todisteeksi valokuvia, jotta Nikkanen ei jatkossa nakkele niskojaan äidille äidin pyyntöjen edessä. Kuvat on toimitettu sähköpostilla Familarin konsernin johdolle sekä Tuusulan ja Helsingin sosiaalitoimen tietoon. Myös Helsingin sosiaali- ja terveyuslautakuntaa pyydettiin huomioimaan olosuhde ja pohtimaan onko viisasta vaarantaa lapsia tekemällä ostosopimuksia Famlarin kanssa, joka käyttää rahat laajentumiseen, mutta ei laatuun. Nikkasen väittämän mukaan sijaishuoltolaitoksissa ei tarvitse olla viikkoon ollenkaan vastaavaa ohjaajaa vuorossa tai nimetä vuorovastaavaa, koska "vuosilomat". Havumäessä ei ollut viikkoon ollenkaan vastaavaa ja alaiset eivät tienneet kuka vastaa laitoksesta Viron hiihtoloman aikana ja tämä ei haitannut Huuhiloa, joka väitti, että aina on vastaava laitoksessa, vaikka ei siellä tosiasiallista sellaista ollut ja vaikka Nikkasen mukaan ei siellä sellaista tarvitse olla.

Isoisä ilmoitti laitoksessa ohimennen kohtaamalleen ainoalle työntekijälle, joka oli taas uusi Havumäen vilkaasti vaihtuvassa henkilökunnassa, todenneensa kiinteistön tilukset lapsille vaarallisiksi ja törkyisiksi ja kysyi työntekijältä onko tätä tietoinen tästä. Työntekijä myönsi olevansa tietoinen olosuhteesta. Työntekijä ei edes viitsinyt esitellä itseään nimeltä lapsen ukille kohdatessaan ukin ensimmäisen kerran. Havumäen työntekijät eivät osanneet vastata puhelimeen edes nimellään ja tämänkin työhön ohjasi lapsen äiti Havumäkeläisille, koska Virosta ei tällaiseen ollut. Isoisä katsoi laitoksen avopihasäilytysvarastot myöskin sotkuisiksi, törkyisiksi sekä vaarallisiksi lapsille. Isoisä on eläköitynyt tekninen johtaja, jonka vastuulla oli myös turvallisuus monta vuosikymmentä.

Kiinteistön pihamaan vaarallisuudesta ja törkyisyydestä on tehty äidin toimesta kantelu Valviraan sekä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ja ilmoitettu lapsiasianvaltuutetulle sekä Tuusulan ja Helsingin kunnan sosiaaliasiamiehille. Äiti katsoo, että jos vanhemman keskiviikkona tekemä huomautus laikkimökin ikkunasta ei johda välittömään asian korjaamiseen työntekijöiden toimesta, ei työntekijöillä ole "intoa" tehdä työtään tai mitään välittämistä ja jokainen näyttää odottavan, että joku muu tekisi sen puolestaan.

Äiti siivosi pihalta pois keltaisen liukurin, kuin ei siellä lunta ollut, jota laskea liukurilla sekä ehjän likaisen vihreän muovihengarin vei sisälle kodinhoitohuoneeseen odottamaan, että joku työntekijä tekisi sille jotain järkevää. Äiti pesi tyttärensä huoneen ikkunan ja vaihtoi verhot sekä siivosi taasen tyttärensä huonetta ja pakkasi tyttärelle pääsiäismatkalle ukkilaan vaatteet. Viron tammikuussa suunnittelman rajoitteen vuoksi lapsi ei saa lomailla ollenkaan hiihtolomalla ja pääsiäisenä äidillään, koska lapselle tarvitsee olla kuulemma laitoksessa strukruuri ja rutiinit (Huuhilo kertoi äidille). Vielä joululomalla lapsi sai lomailla äidillään ja kesällä 2018 sai jopa matkustaa Pariisiin sekä sieltä autolla Tukholmaan äidin kanssa ja matkoilla ja viikonloppu kotilomilla ei ole tapahtunut mitään väärää tai kamalaa, mutta lomia äiti ei saa lapsensa kanssa enää kiitoksia Viron. Edes äitienpäivää ei Viro tahtonut lapselle suoda äidin kanssa vietettäväksi, kun suunnitteli sosiaalityöntekijä Kirsi-Marja Niinimaan kanssa lapselle rajoitteita äitiin ja äidin äitiin valitellen struktuurista.

​ Jostain syystä äidin isällä sai lapsi viettää jopa to-su välisen ajan, mutta äidin äidillä lapsi sai olla vain vuorokauden ja neljä tuntia koko kevään 2019 aikana. Isän tapaamisten suhteen ei tarvitse olla ollenkaan struktuuria ja lapsi saa olla koulustakin kolme päivää pois, kun isä tahtoo lapsen luokseen. Kukaan ei tiedä miksi Viro näin tahtoi Niinimaan kanssa ja perusteita ei päätöksiskään lue. Lukee vain, että Havumäki on arvioinut jotain sosiaalitoimen kanssa. Viroon ei äiti saa yhteyttä, vaikka Viro 22.2.19 lupasi soittaa äidille viikon kuluttua. Viro siirsi tätä sitten 7.3.19 tapahtuvaksi, peruutti tämän 7.3.19 ja ei sen jälkeen ole välittänyt enää edes ilmoittaa uutta soittoaikaa, vaikka äiti kyselee tämän perään. Viro on päättänyt, ettei anna kotiin päin tehtyä työtä äidille.

Isä laittoi lapsen laitokseen, kun lapsi tahtoi muuttaa isältä äidilleen. Nyt Viro pyrkii tekemää tästä laitosajasta lapselle isän kanssa mahdollisimman pitkän, jotta Familar saisi paljon rahaa.

Lapsi on ilmoittanut, että pitää päätöksiä epäreiluna ja tahtoo muttaa äidilleen Havumäestä. Viroa ei lasten toiveet tai vanhempien toiveet kotiin päin tehdystä työstä kiinnosta, sillä Familar kerää säilöönottamillaan lapsilla rahaa.

Suomen laki toteaa lastensuojelulaissa näin:

"79 § (30.12.2010/1380) Sijaishuollon valvonta

Lapsen sijoittaneen kunnan tehtävänä on valvoa, että lapsen sijoitus perhehoitoon tai laitoshuoltoon toteutuu tämän lain mukaisesti ja lapsi saa sijoituksen aikana ne tarvitsemansa palvelut ja tukitoimet, jotka sijoituskunnan on 16 b §:n mukaisesti järjestettävä.

Sijaishuoltopaikan toimintaa valvovat lisäksi sijoituskunta ja aluehallintovirasto. Valvontaa toteuttaessaan niiden tulee toimia yhteistyössä 1 momentissa mainitun sijoittajakunnan kanssa.

Jos lapsen sijoittanut kunta havaitsee sijaishuoltopaikan toiminnassa sellaisia epäkohtia tai puutteita, jotka voivat vaikuttaa sijoitettujen lasten hoitoon tai huolenpitoon, sen tulee salassapitovelvoitteiden estämättä ilmoittaa asiasta viipymättä 2 momentissa tarkoitetuille sijoituskunnalle ja aluehallintovirastolle sekä tiedossaan oleville muille lapsia samaan sijaishuoltopaikkaan sijoittaneille kunnille.
80 § (22.12.2009/1566) Muu valvonta (22.7.2011/925)

Aluehallintoviraston on seurattava lastensuojelulaitosten toimintaa 79 §:ssä säädetyn lisäksi omasta aloitteestaan tapahtuvien tarkastuskäyntien avulla ja erityisesti valvottava tämän lain 11 luvun nojalla tapahtuvaa rajoitustoimenpiteiden käyttöä lastensuojelulaitoksissa. Aluehallintovirasto voi valvontaa toteuttaessaan varata lapselle tilaisuuden luottamukselliseen keskusteluun aluehallintoviraston edustajan kanssa.

Yksityisen palvelun tuottajan, joka jatkuvasti liike- tai ammattitoimintaa harjoittamalla antaa ympärivuorokautisia lastensuojelun palveluja, on saatava yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain (922/2011) 7 §:ssä tarkoitettu lupa ennen toiminnan aloittamista, laajentamista ja olennaista muuttamista. Luvan hakemisesta ja myöntämisestä sekä yksityisen toimintayksikön valvonnasta säädetään mainitussa laissa. (22.7.2011/925)"

Familarilla on palkattuna hoitamaan kiinteistöjen tarkastuksia ja niiden valvontaa erikseen kiinteistöpäällikkö Mikko Säilynoja. Nähtävästi Säilynojan aika ei riitä Familarin laajennushuumassa pitämään huolta siitä, että kiinteistöt olisivat lapsille turvallisia. Havumäen stailauksesta vastaava Huuhilo vierailee silloin tällöin Havumäessä noin kerran kuukaudessa, mutta on kai liian mielenkiinnoton kulkemaan hienoistovaatteissan pihamaalla tarkistamassa missä lapste joutuvat kulkemaan ja elämään, kun vastaava ohjaaja Virolle hän on delegoinit kaikki omatkin tehgävänsä.

Äiti ihmettelee miksi Havumäessä ei resurssoida mihinkään lapsien iloksi tosiasaillisesti rahaa. Kun Merikratoksen laitoksista löytyy laadukaat rottinkiset puutarhakalusteet lapsille istuinpehmustein, Havumäestä löytyy tavella pulkkamäki, jossa on laskuesteenä laudanpätkiä ja tiilenpalasi sekä palasiksi hajoitettu sähköpiano. Nähtävästi keväällä keskellä päivää paistavat jouluvalot sekä rikkinäinen nyrkkeilysäkki on se, mikä Huuhilon mielestä on riittävää piha-aktiviteettia tupakan polton lisäksi 11-13-vuotialle lapsille. Tämänkaltainen virikkeellisyys kognitiivis-behavioraalisen ohjaamisen kanssa varmastikin tukee lasten kehitystä paremmin kuin äidin kodissa, jossa ei ole rikkinäisiä ikkunoita tai rikkinäistä "puumajaa", annettu hellyys ja rakkaus ja näille perustetut lasta arvostavat rajat. Äidin ehkä pitäisi asetella kotiinsa ruostuneita nauloja lapsen esteeksi, niin saisi Huuhilon johtamaa kotiinpäin tehtyä perheenjälleenyhdistämiseen tähtäävää Suomen lain (LsL 30§) mukaista yhteistyötä Havumäestä.

Äiti joutui pyytämään Havumäen toiminta- ja turvallisuussuunnitelmaakin jopa miltei viisi kuukautta, kun ei sellaistakaan osannut Viro suostua toimittamaan äidille.

Huuhilo on kaiketi myös määrättyään viimeisen kuukauden sisällä alaisensa yhdellä teipin palalla liimaamaan A4-tulosteen sosiaaliasiamiehen olevuudesta laitoksen yleisiin tiloihin ajatellut, että Havumäen omavalvonnan suorittaakin nämä pienet lapset Havumäen työntekijöiden, vastaava ohjaaja Eija Viron, vastaavat ohjaaja Jarno Partisen, Huuhilon, kehitysjohtaja Liimattan, palvelujohtaja Nikkasen sekä kiinteistöpäällikkö Säilynojan sijaan.

Edes joulukukkaa ei osattu Havumäessä ostaa itsenäisesti ja se kukka mikä Familarin nettisivuilla Havumäen esittelykuvissa komeilee keittiön pöydällä, on äidin ostama tyttärensä tosiasilialliseen tämänhetkiseen "kotiin", jonne Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan valtuutuksella Helsingin lastensuojelu lapsen siirsi ilman mitään valvontaa. Ei Havumäkeen oltu koristeltu myöskään pääsiäistä, kun äiti kävi siellä 17.4.19. Edes yhtä rairuohoa ei osata laittaa kasvamaan ja muutamaa tipua sille seisomaan.Laitoksessa ketään ei kiinnosta kuin pelkkä arjen rutiinit ja niiden kankea. Havumäessä kun ei ole vieläkään yhtäkään taulua seinällä. Koriste-esineitäkin löytyy jopa kolme ledikynttilää rikkinäisen takan tuntumassa, kun ennen talvea ei savupiippuakaan osattu korjauttaa, jotta talvessa olisi voitu ihailla takkatulta.

Älyttömyyden huippu on Familarin toimitusjohtaja, joka ei tosiasiallisesti ole kaiketi koskaan käynyt Havumäessä, mutta joka on Familarin nettisivuille antamassaan haastattalussa tahtonut todeta seuraavaa: ”Havumäen kodinomaiset sijaishuollon yksiköt täydentävät erinomaisesti Familarin tarjontaa Etelä-Suomessa”. Eihän Familar tosiasiallisesti tarjoa mitään, vaan hamuaa rahaa itselleen ja siksi kerää näitä rahankeruulaitoksia itselleen, jonne voi säilöä lapsia töryn keskelle korkealla hinnalla.

Kysyttäväksi jää vain millaisessa kunnossa tosiasiallisesti oli Havumäki, kun sen perustaja Jaana Kollanus taottuaan rahaa lapsilla sen Familarille luovutti? Käyttikö Kollanus edes pientä osaa tuotosta kiinteistön kodinomaisen ilmeen ylläpitoon koskaan, sillä aivan erilaiselta piha näyttää, kuin mitä Familar kirjoituksissaan väittää? Vai onko käynyt niin, että kaikki tuo törky tulla tupsahti Familarin toiminta-aikana?
Täällä Mieron tiellä katson, että Familarin toimitusjohtaja Harri Pomell on haukannut liian ison palan laajennushuumassaan ja nyt pitää rauhoittua ja alkaa kiinnittämään määrän sijaan enemmän huomiota laatuun ja sen kehittämiseen. Ehkä kannattaisi lööperinjauhannan sijaan ryhdistäytyä ennen kuin joku lapsi tippuu katolta tai "puumajasta" ja katkaisee niskansa? Ehkä maineen voisi hankkia itsekehun sijaan perheiltä, jotka kiittelevät kotiin päin tehtyä yhteisöllistä perheenjälleenyhdistämistyötä, kun sitä jokainen asiakas ja Suomi toivoo Familarilta.

Äiti menisi mielellään vaikka talkootyöllä laittamaan Havumäen kuntoon, jos Familar koskaan järjestäisi yhtäkään yhteisöllisyyspäivää lapsille ja heidän perheilleen Havumäessä. PKS mm. järjestää yhteisöllisyyspäiviä, jonne kutsutaan sijaisperheet sijaislapsineen ja bioloapsineen sekä biovanhemmat ja bioläheisiä. Familarilla ei edes tehdä lähesverkostokartoitusta ja Viro kysyi äidiltä 22.2.19: "Pitikö minun sellainen tehdä," ja ei tätä ole lapselle saanut alaisiaan vieläkään edes aloittamaan. Ja jos ukki ajaa Lappeenrannasta Rusutjärvelle lasta hakemaan, ei siellä ole tarjolla pöydässä nisua sekä kahvia ja teetä. Edes vesilasia ei tarjota. Työntekijä avaa oven, ei esittele itseään ja ilmoittaa menevänsä takas syömään. Sellaista on Havumäen vieraanvaraisuus. Lapsen perään kysellyttä isosetääkään ei ole viitsitty tammikuusta lähtien kutsua edes kahville laitokseen. Viro katsoi, että lapsi saa tavata isosedän vasta kesällä 2019 ja ei viitsinyt tehdä rajoituspäätöstä sosiaalityöntekijä Niinimaan kanssa. Huuhilo väitti, että kyllä Havumäessä saa vierailla läheiset ja kyllä kotiin päin tehdään lain mukaan töitä ja aina on tähtäimenä (ei sisältöä tosin) huostaanoton purkamisen mahdollistuminen ja vika on kuulemma läheisissä eikä suinkaan Huuhilossa, kun heitä ei edes kutsuta Havumäkeen.

Ei Havumäki ole kotia nähnytkään ja ei se ole edes sen omainen.

Havumäen nettisivuilla väitetään Havumäessä työskentelevän työstään innostuneita ihmisiä, mutta missä se into sitten näkyy, kun tällaisesta joutuu kirjoittamaan? Miksi pitää äitien opettaa Familarin työntekijät edes vastaamaan puhelimeen, tervehtimään ja esittelemään itsensä, saati kiinnostumaan minkälaisessa elinympäristössä lapset joutuvat elämään? Kuka huostaanottaisi Havumäkeen sijoitetut lapset vaikka MeriKratokselle, jossa sentään tehdään kehitystyötä perheenjälleenyhdistämistyön parantamiseksi ja jossa laitetaan salaatit lasten kanssa keväällä sisällä siemenestä kasvamaan, jotta kesällä niitä voitaisiin ihmetellä?
Kun äiti koettaa soittaa Havumäkeen, sieltä ehkä tulee viesti: "sinulle soitetaan huomenna" tai "loppuviikosta" tai ei tule viestejä päiviin ollenkaan.

Kaiketi Familar pitää niin huonosti huolta työntekijöistään, ettei ketään kiinnosta pitää todella huolta lapsista ja tehdä perheiden arvoista työjälkeä. Tosin mikä on se perheiden arvo edes Familarille, jos se on laatujohtaja Nikkasen määrittelemä epäkunnioitus sijoitetun lapsen vanhempaa kohtaan.

Tutustu myös:

Pienryhmäkoti Havumäki (Familar):
https://www.familar.fi/pienryhmakoti-havumaki
TIEDOTE: Havumäki yhdistyy osaksi Familaria (Familar):
https://www.familar.fi/news/tiedote-havumaki-yhdistyy-osaksi-familaria

TIEDOTE: Lasten turvallisuus ja hyvinvointi Familarin toiminnan lähtökohtana – Jussin kodit-yksikön epäkohdat korjattu (Familar):
https://www.familar.fi/…/lasten-turvallisuus-ja-hyvinvointi…

Lapsia eristettiin lainvastaisesti - Jussin kodit -lastensuojelulaitokseen tehty tarkastus paljasti lukuisat ongelmat kohtelussa (IL):
https://www.iltalehti.fi/…/1b2ee455-34ef-4b7c-bd31-a2a70637…

”Sanoi, että repii pallit irti” - Näin lapset kuvailivat työntekijöiden väitettyä käytöstä syyniin joutuneessa lastensuojelulaitoksessa (IL - 3.4.2019):
https://www.iltalehti.fi/…/44014828-5cf8-4806-b3bb-058236e7…

Kuopion ja Oulun lastensuojelussa kaltoinkohdellaan lasten ja perheiden lisäksi myös perhehoitajia- käynnissä joukkopako alalta (LL - 15.4.2019):
https://www.lokakuunliike.com/…/kuopion-ja-oulun-lastensuoj…

Lastensuojelu Milapro- lapsibisnesryppään asiakashankkijana? (LL 25.5.2016):
https://www.lokakuunliike.com/…/lastensuojelu-milapro-lapsi…

"Hupipornoa" Mehiläisen lastensuojelulaitoksessa (LL 6.2.2017):
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/hupipornoa-mehilaisen-lastensuojelulaitoksessa​

Mehiläinen: veroparatiisisotkuja, haamutyöntekijöitä, hupipornoa ja vaikuttavaa nöyryyttämistä (LL 28.8.18):
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mehilainen-veroparatiisisotkuja-haamutyontekijoita-hupipornoa-ja-vaikuttavaa-noyryyttamista

Helsingin lastenuojelun johtajana työskentelee paljon myös lastensuojelun työryhmän kritisoima Saila Nummikoski. Lastensuojelun työryhmää on tosin kielletty kritisoimasta lastensuojelun johtoryhmää ja näiden toiminnallisia päätöksiä julkisesti ja heitä on uhkailtu työolosuhteiden valittamisesta sanktioilla. Tästä syystä myös valtamediassa näkemyksiään työolosuhteiden epäkohdista avanneet työntekijät ovat tahtoneet esiintyä nimettöminä.

Helsingin lastensuojelun ainut ongelma ei suinkaan ole se, ettei johtotaho ota vuosiin huomioon työntekijöiden toiveita työolosuhteiden muuttamiselle. Esimerkiksi Oulunkylän perhekuntoutuskeskuksen työntekijät ovat valittaneet hyvin pitkään resurssipulasta, joka aiheuttaa kiirettä ja töiden kasaantumista eli estää tosiasiallisen kuntouttavan tuen antamisen ja mahdollistaa virheellisen työskentelyn toteutumisen ja jopa vaarantaa lapsia, mutta tähän ei lastensuojelun johtoryhmä ole hakenut taloudellisia resursseja muutoksen luomiseksi. Tästä syystä kuntoutusta vastaanottavat joutuvat kuuntelemaan työntekijöiden valitusta kiireestä ja pahoitteluja siitä, ettei aikaa tukemiselle tosiasiallisesti olekaan. Näin tukijan ja tuensaajan paikat vaihtuvat ja hyvin kallis palvelu menettää tosiasiallisen merkityksensä eikä edes kykene kehittymään palvelun tuottajana palvelutarjonnassaan.

Suuri ongelma Helsingin lastensuojelussa on se seikka, että samat ihmiset pysyvät johtoasemissa siitä huolimatta, että tehdään selkeitä, jopa lain vastaisia virheitä työssä. Näitä virheitä ei siis suostuta johdossa tosiasiallisesti tunnustamaan tuottamuksellisiksi virheiksi edes silloin, kun toiminta on selkeästi jopa tahallista lain vastaisuudessaan. Lastensuojelun johtaja Saila Nummikoskea on kritisoitu siitä, ettei hän kykene ottamaan vakavasti asemassaan lastensuojelullisten palveluiden vastaanottajien oikeutta saada hallintolain sekä muutoinkin Suomen lain mukaista palvelua. Nummikosken katsotaan olevan kyvytön myöntämään itselleen epäkohtia lastensuojelutyössä ja tämä vuoksi myös kyvytön tosiasiallisesti korjaamaan kyseisiä epäkohtia.

Rikkinäisen lastensuojelun suurin ongelmahan on juuri se, että vaikka virheet toimintatavoissa havaitaan uudelleen ja uudelleen, tähän olosuhteeseen ei kiinnitetä riittävästi välittävää huomiota tahdolla korjata olosuhde. Välinpitämättömyys on väkivaltaa myös Helsingin sosiaali- ja terveyviraston mukaan, mutta nähtävästi se ei ole heille silloin sitä, kun he itse toteuttavat tätä.

Helsingin lastensuojelu sai huomautuksen syksyllä 2017 Helsingin kunnan Outamon lastenkodin toimintatavoissa monesta syystä ja yksi asia mihin valvontaviranomaiset kiinnittävät huomiota olivat laittomat yhteydenpitorajoituspäätökset, joita lapsille oli tehty. Helsingin lastensuojelutyötä ei siis oltu toteutettu lastensuojelulain hengessä, sillä lastensuojelun velvollisuus on tukea ja edistää lasten läheisiä suhteita (LsL 54§) eikä suinkaan rajoittaa laittomasti näitä.

Yhteydenpitorajoituspäätöksen takana on useimmiten lapsen vastuusosiaalityöntekijä, joka valmistelee päätöksen ja esittää sen päätösoikeutetulle esimiehelleen, johtavalle sosiaalityöntekijälle, jonka tehtävä on lain mukaan kuulla ennen päätöksen tekoa asianomaisia ja pyrkiä ensisijaisesti muihin toiminnallisiin ratkaisuihin kuin yhteydenpidon rajoittamiseen ymmärtäen, että rajoittaa saa vain välttämättömässä olosuhteessa ja vain välttämättömän määrän. Rajoittamisperusteet on kirjattu Suomen lakiin ja rajoittaa saa vain silloin kun nämä täyttyvät ja rajoitukset tulee muokata tai/ja purkaa välittömästi, jos tälle ei ole tarvetta eli rajoitteen tarvetta tulee arvioida tarkkaan ja tiiviisti itse rajoittamisen ajankin. Lastensuojelulain mukaan tulee myös aina olla tukisuunnitelma, jolla pyritään rajoittamistarpeesta eroon sillä työn tulee olla suunnitelmallista ja tähtäimellistä ja tuloksellista pyrkien normalisoimaan lapsen elämää.

Luonnollisesti tilanteessa, jossa Helsingin lastensuojelu sai vuoden 2017 lopulla huomautuksen lain vastaisesta lastensuojelutyöstä lasten lähisuhteita koskevan toimintansa vuoksi, voisi odottaa, että lasten ja heidän läheisten oikeuksista mukamas välittävä lastensuojelun työryhmä lähtisi välittömästi työskentelemään sen eteen, että jokainen työntekijänsä osaisi tulevassa Suomen lain mukaiset toimintatavat. Mutta koska Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski ei kykene myöntämään itselleen virheellistä toimintapaa, jota todettiin toteutetun pitkään, ja koska tätä havaittua ongelmaa ei ollut kitkenyt hautakivipaikoilla istuvat lastensuojelun johtoryhmän jäsenet aiemminkaan, ei tosiasiallisiin korjaaviin laajoihin toimintoihin lähdetty pyrkien estämään tulevassa Suomen lain vastainen toiminta.

Helsingissä, jossa lastensuojelu ei ole koskaan kunnioittanut hallintolakia, on jätetty huomioimatta siis hyvän hallinnon perusteet:

"6 § Hallinnon oikeusperiaatteet

Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia."

On ilmiselvää, että kun lastensuojelu on määrätty myös Helsingissä "suojaamaan oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia", on lastensuojelun velvollisuus toteuttaa toimintaansa Suomen lain mukaisesti eikä sen vastaisesti esim. tehden laittomia viranomaispäätöksiä vaikkapa rajoittaen laittomasti lasten yhteydenpitoa heille tärkeisiin ihmisiin.

Hyvän hallinnon perusteista hallintolakiin on kirjattu myös:

"7 § Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus

Asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti.
Viranomaisen velvollisuudesta tiedottaa toiminnastaan ja palveluistaan sekä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksista ja velvollisuuksista toimialaansa liittyvissä asioissa säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 20 §:n 2 momentissa."

Luonnollisesti lastensuojelutyön siis tulee olla tuloksellista ja jos sitä toteutetaan tehden lain vastaisia viranomaispäätöksiä, ei tätä palvelua voida katsoa tuolloin tuloksellisena mistään päin olosuhdetta tarkastellessa. Näin ollen voimme odottaa siis, että kun havaitaan ammattitaidottomuuttaa suhteessa Suomen lain toteuttamiseen vuoden 2017 lopulla sosiaalityöntekijöiden toimintatavoissa, että lastensuojelun johtoryhmä puuttuisi tähän olosuhteeseen tehden päätöksiä, jolla pyritään saavuttamaan olosuhde, jossa palvelu täyttää lain velvoitteet tuloksellisuudesta.

Helsingissä ei lastensuojelussa kuitenkaan reagoitu tähän vakavaan lasten perus-, ihmis-, ja lapsenoikeuksia koskevaan asiaan, vaikka valvontaviranomaiselta saatiin huomautus ja seuraukset toimimattomuudesta näkyivät hyvin pian. Elokuun 2018 lopulla rajoittivat Maunulan avohuollon johtava sosiaalityönteiijä Riikka Pyykönen sekä Malmin avohuollon johtava sosiaalityöntekijä Tiina Nurminen 11-vuotiaan kahta kuukautta aiemmin vasten tahtoaan huostaanottamansa tytön suhdetta äitiinsä sekä kokonaisvaltaisesti äidin puoleiseen sukuun usean kuukauden ajaksi. Pyykönen ja Nurminen eivät suoneet lapsen läheisille, jotka siis olivat myös rajoituspäätöksessä asianomaisia, koska heidän suhdettaan lapseen rajoitettiin, asianmukaista lain mukaista kuulemista ja eivät edes viitsineet ilmoittaa läheisille päätöksestään.

Pyykönen ja Nurminen johtavat asemissaan kokonaisia lastensuojelullista yksikköitä, jossa on valtava määrä asiakkaita ja ovat siis vastuussa siitä, että yksikössä tunnetaan Suomen laki ja osataan toimia sen mukaisesti. Heillä on asemissaan päävastuu näissä toimintayksiköissä siitä, että palvelu on Suomen lain mukaista eli tuloksellista. Heidän ammattitaitonsa täytyisi siis olla todella korkeatasoista laadultaan.

Molemmilla on vuosikymmenien työhistoria Helsingin lastensuojelussa sekä myös luottamus- ja esimiestehtävissä lastensuojelutyön maailmassa. Molemmat heistä ovat asiakastapaamistilanteissa vanhempaa tavatessaan myös erittäin aktiivisia kehuskelemaan työhistoriallaan ja pyrkivät korottamaan itseään vanhemman yläpuolelle tällä toimintatavalla kohdellen vanhempaa alentavasti. He molemmat väittävät osaavansa Suomen lain todella tarkkaan ja eivät ole kiinnostuneet käymään sen tulkinnasta keskusteluja vanhempien kanssa katsoessaan olevansa itse aina kaikessa oikeassa. Pyykönen ja Nurminen eivät tahdo tehdä työtä, jossa pyrkisivät mimoimaan henkilökohtaista muiden elämän kontrolloimistarvettaan tunteidensa säätelyllä pyrkien muuttamaan ajatteluaan tukemista suunnittelevaksi rajoittamispäätösten tehtailun sijaan. Pyykösen ja Nurmisen toimintamotiivaatioksi on kyseisen lapsen äiti havainnut vallanoton ja -käytön halun jotenkin asemahakuisesti identiteettinsä pitimiksi. Äiti epäilee, etteivät Pyykönen ja Nurminen ole koskaan saaneet työhön ohjausta tosiasialliseen asiakastyöhön ihmisiä ja heidän elämää kunnioittavilla toimintatavoilla näiden elämään koskeakseen.

Pyykönen ja Nurminen siis koskivat kokonaisen suvun elämään jo ennen huostaanottopäätöstä valmistellessaan tätä kuulematta lapsen äitiä, lasta tai äidin puolesta sukua tai äidin tukitahoja. He tahtoivat selkeästi huostaan ottaa lapsen sen sijaan, että olisivat pyrkineet estämään tämän toimenpiteen hyvällä yhteistyöllä äidin, lapsen ja äidin suvun ja äidin tukitahojen kanssa. Lapselle oli pyydetty tuloksetta keväästä 2016 saaka läheisneuvonpitoa, mutta lastensuojelu ei suostunut tätä palvelua antamaan. Viimekädessä huostaanottopäätöksen jälkeen, kun lapsen isä, jonka Pyykönen määritteli huoltokykyiseksi ennen huostaan ottoa, heitteille pani lapsen alkoholitarpeessaan neljännen kerran vuoden sisällä ja lapsi joutui laitokseen väliaikaiseen sijoitukseen isältään, Pyykönen kosti Nurmisen kanssa äidille ja koko äidin puoleiselle suvulle saamansa kritiikin välipitämättömyydestään lapsen oikeuksia ennaltaehkäisevään tukeen kohtaan ja kyvyttömyydestään hallintolain mukaiseen puolueettomuuteen, rajoittamalla lapsen oikeuksia äitiinsä ja koko äidin puoleiseen sukuun. Näin he tosiasiallisesti lisäsivät äidin mielipiteen mukaan näyttöä kyvyttömyyteensä puolueettomuuteen sekä ammattieettiseen virka-aseman käyttöön. Pyykönen ja Nurminen eivät siis missään vaiheessa vaikuttaessaan toiminnallaan kokonaisen suvun elämään koskiessaan tähän kontrollointihimollaan tahtoneet kuulla suvun, äidin, lapsen ja äidin tukiverkoston näkemyksiä, toiveita, mielipiteitä sekä ratkaisukeskeisiä ajatuksia, joilla olisi voitu estää huostaan otto tai edes yhteydenpidon rajoittaminen.

Hallintolaissa todetaan myös seuraavaa, jonka Pyykönen ja Nurminen jättivät siis myös huomioimatta vakavasti otettavassa asemassaan:

"41 § Vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen

Jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisen tulee varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta.
Asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä on ilmoitettava asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla."

Missään vaiheessa Helsingin lastensuojelusta ei siis saa virallisena kirjallisena toimenpidepyyntönäkin esitettyä läheisverkostopalaveria eli läheisneuvonpitoa, vaikka Pyykönen jopa kehuskeli tuoneensa sen Suomeen, jossa tähdättäisiin sisällöllisesti lastensuojelain mukaisesti siihen, että lapsi joutuisi olemaan huostaan otettuna vain tosiasiallisen välttämättömän ajanjakson ajan eli jotta löydettäisiin kiireellä yhdessä ratkaisut niihin haasteisiin, joita pidetään huostaan oton perusteina viranomaisten mielestä. Yhteistyötä ei siis tahdota tehdä perheen jälleen yhdistämisen eteen edes suvun tätä pyytäessä lastensuojelain (LsL 30§) tai sosiaalihuollon asiakaslain (8§) mukaisesti olosuhteessa, jossa lapsikin vastustaa itse huostaan ottoa ja tahtoisi mielummin kasvaa kodeissaan asuen pääasialisesti äidillään, joka ei heitteille pane tai pahoinpitele häntä. Helsingin lastensuojelusta ei saa edes lainmukaista asian käsittelyä sekä edes eväävää valituskelposta kirjallista päätöstä läheisneuvonpitoasiassa.

Yhteydenpidon rajoituspäätöksessä luki hyvin selkeästi:

"(Lapsen nimi) tapaa äidin puolen sukua ollessaan äidin luona."

Lapsen äiti ilmoitti tästä suvulleen ja kirjoitti äitinsä, isänsä ja sisarensa puolesta valitukset, lähetti nämä läheisilleen allekirjoitettavaksi ja toimitti valitukset Helsingin hallinto-oikeudelle.
Lastensuojelulaki toteaa seuraavaa:

"54 § Ihmissuhteet ja yhteydenpito

Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä.

Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin."

Lapsen mummo eli äidin äiti teki päätöksistä muutamassa viikossa muistutuksen Helsingin lastensuojelulle 13.9.18 sekä 1.10.18. Mummo kuitenkaan ei saanut vastinetta muistutukseen hyvän hallinnon mukaisesti kahdessa tai kolmessa viikossa, vaan vastine on päivätty vasta 7.1.2019 ja se lähetettiin jopa osoitteeseen, jossa mummo ei ollut asunut kahteen vuoteen ja se avattiin vahingossa sekä luettiin tuossa osoitteessa, vaikka vastineessa itsessään todetaan se salaiseksi (JulkL 24 § 1 mom 25 k.). Johtava sosiaalityöntekijä Aule Lillelle oli mummo kyllä toimittanut osoitteensa jo joulukuun 2018 alussa, joten lastensuojelun tiedossa oli jo tuolloin 7.1.19 kyseinen osoite ja saman olisi saanut myös maistraatista.

Tuona aikana, jolloin sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro yhdessä sosiaalityön päällikkö Riitta Vartion ja lastensuojelun johtaja Saila Nummikosken kanssa eivät osanneet kiirehtiä muistutusasian käsittelyä huomioiden mm. YK:n lapsen oikeuksien sopimusta (LOS), joka määrää kiirehtimään lapsiasioissa päätöksentekoa ja toimintaa, jotta tarvittava tuloksellisuus voidaan saavuttaa oikea-aikaisesti, Pyykönen ja Nurminen jatkoivat mielivaltaista eli Suomen lain vastaista toimintaansa. 22.10.18 päivätyissä Pyykösen ja Nurmisen vastineissa hallinto-oikeudelle valitusasioissa väittävät nämä päätöksentekijät, etteivät ole rajoittaneet lapsen oikeutta äidin äitiin, äidin isään ja äidin sisareen. Johtavat sosiaalityöntekijät siis valehtelivat eli pyrkivät psykologisen manipulaation keinoin harhaan johtamaan Helsingin hallinto-oikeutta.
Marraskuussa 2018 saatiin päätökset valituksiin, joissa todettiin lapselle tehdyt rajoitteet mummoa, isoisää ja tätiä kohtaan laittomiksi ja ne kumottiin sekä määrättiin poistettaviksi. Mummon valitusta koskevassa päätöksessä 18/0961/6 9.11.18, joka myös siis oli muistutukseen vastineen tuottaneiden korkeiden esimiesten nähtävänä, avataan seuraavaa (nimet salaten):

"Lastensuojelun johtavien sosiaalityöntekijöiden mukaan lapsen ja hänen isoäitinsä yhteydenpitoa ei ole rajoitettu eikä rajoittamisesta ole tehty päätöstä. --- Hallinto-oikeus toteaa, että valituksenalaisella päätöksellä on tosiasiallisesti rajoitettu myös lapsen ja hänen isoäitinsä tapaamisia. Asiassa saadun selvityksen perusteella sosiaalitoimella ei ole ollut kuitenkaan lainmukaisia perusteita rajoittaa lapsen ja hänen isoäitinsä välisiä tapaamisia. Tämän vuoksi johtavan sosiaalityöntekijän valituksenalainen päätös kumotaan ja poistetaan siltä osin, kuin siinä on rajoitettu näitä tapaamisia."

Hallinto-oikeuden päätökseen vaikuttivat seuraavat oikeusohjeet: LsL 54§ 1 mom ja 2 mom, LsL 62§ 1 mom, LsL 63§ sekä LsL 30§.

Tosiasiallisestihan ei voi edes hallinto-oikeus poistaa jotain, joka on jo toteutettu, sillä mennyttä jo toteutettua toimitaa ei voi tehdä jälkikäteen toteutumattomaksi. Jo toteutettua rajoittamista ei voi siis poispyyhkiä, vaikka mitä vain kirjoitettaisiin näihin isokenkäisten sanelemiin asiakirjoihin jälikäteen.
Vastineessa 7.1.19 tähän älyttömyyteen ei kuitenkaan osanneet Teiro, Vartio ja Nummikoski suhtautua vakavasti. Missään kohtaan vastineessa HEL 2018-009623 T 05 02 00 ei todeta, että lastensuojelun johto ottaisi vakavasti olosuhteen, kun kahden lastensuojelun avohuollon yksikön johtavat sosiaalityöntekijät ovat tehneet Suomen lain vastaisen viranomaispäätöksen. Missään kohtaan vastineessa ei todeta, että esimiehet katsoisivat lainvastaisen toiminnan olevan vakava virhe, jota ei olisi pitänyt tapahtua. Missään kohtaan lastensuojelun johtaja Nummikoski sekä sosiaalityön päälliköt Teiro ja Vartio eivät pahoittele tapahtunutta ja pyydä anteeksi alaistensa Suomen lain vastaista toimintaa lapsen isoäidiltä vastineessaan. Ainut kommentti, jota asiassa saatiin johdolta lainvastaiseen toimintaan oli:

"Sosiaalityöntekijöille on toimitettu Helsingin hallinto-oikeuden päätös ja huomautettu oikeasta menettelytavasta vastaavien päätösten suhteen.
Muistutuksenne ei aiheuta erillisiä toimenpiteitä. Muistutuksen johdosta annettuun vastaukseen ei saa hakea muutosta valittamalla (laki sosiaalihuollon asemasta ja oikeukista 23§)."

Älyttömyyden huippu asiassa oli, että kun saatiin päätös 18/0961/6 9.11.18, ei tätä toimitettu lapsen sijoituspaikkaan sosiaalitoimen toimesta ja rajoittamista jatkettiin suvereenisti päätöksestä huolimatta. Familarin omistama sijoituspaikka, joka on lastensuojelulain mukaan velvollinen tukemaan ja edistämään lapsen läheisiä suhteita (LsL 54§) ilmoitti äidille, että koska sosiaalitoimelta ei ole saatu päätöstä, ei asiaan tutustuminen edes kiinnosta. Tämän jälkeen vuorostaan sijaishuolto, jonka asiakaaksi lapsi siirrettiin 7.11.18, jatkoi lapsen yhteydenpidon rajoittamista mummoon kahdella päätöksellä tosin tehden vasta vaadittaessa viralliset valituskelpoiset päätökset. Sanallisesti perusteluiksi annettiin kiinittymis- ja rauhoittumisjakso huostaanoton alussa johtava sosiaalityöntekijä Aule Lillen toimesta 28.11.18. Tämän vahvensi johtava sosiaalityöntekijä Leila Louneisto rajoitusperusteeksi 15.1.19 todeten tämän yleiseksi käytännöksi Helsingin lastensuojelussa ja vielä perään ilmoittaen, että on tietoinen eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksestä 2833/4/13 vuodelta 2013, jossa todetaan kyseinen peruste laittomaksi. Louneisto totesi siis, että toimii tietoisesti Suomen lain vastaisesti. Äiti vaati rajoitteen purkamista vedoten lakiin, joka velvoittaa purkamaan rajoitteen, jolle ei ole lainmukaista perustetta, mutta johtava sosiaalityöntekijä Lille ilmoitti äidille, ettei suostu toimimaan Suomen lain mukaan. Lille ilmoitti äidille, että äiti voi valittaa tästä Helsingin hallinto-oikeudelle.

Rajoituspäätöksien valmisteluja tehtaillut vastuusosiaalityöntekijä Kirsi-Marja Niinimaa ei ole juurikaan tavannut lasta eikä siis kiinnitä erityistä huomiota lapsen tahtoon (LsL 5§). Lapsi ei edes tiedä vastuusosiaalityöntekijänsä nimeä ja sosiaalityöntekijä ei ole jättänyt hänelle yhteystietojaan. Niinimaa ei ole koskaan suostunut tapaamaan lapsen äitiä tai ketään lapsen äidin puoleisista sukulaisista. Niinimaa ei ole koskaan käynyt kertomassa lapselle sosiaalihuollon asiakkaiden oikeuksia avaavan lain (5§) mukaisesti lapsen oikeuksista.

Koska Nummikoksi katsoi, ettei muistutuksessa havaittujen laittomien toimintojen vuoksi tarvitse toteuttaa mitään jatkotoimenpiteitä, ei lastensuojelusta kukaan ole käynyt pyytämässä anteeksi edes lapselta tätä lain vastaista toimintaa. Nummikoski ei ole johtanut / opettanut alaisiaan pyytämään lapsilta anteeksi. Nummikosken mielestä, kun lasten oikeuksiin kosketaan hänen alaisten toiminnalla Suomen lain vastaisesti, ei lapsilta pidä pyytää tätä jälkikäteen anteeksi. Eli kun Nummikosken alaiset kaltoin kohtelevat lapsia, ei Nummikosken mielestä hänen alaisensa ole velvollisia osoittamaan kypsää aikuisuutta tunnustamalla virheelliset toimintansa ja pyytämään lapselta anteeksi. Nummikoski ei osaa itsekään pyytää anteeksi toteutettuaan tuloksetonta johtamista Helsingin lastensuojelussa ja aiheuttaen näin laittomat rajoitteet. Mitähän Nummikoski tahtoo opettaa ja osoittaa lapsille tällaisella toiminnalla?

Kaiken lisäksi lapsen suhteita ystäviinsä on rajoitettu ilman virallisia päätöksiä ja lapsen yhteydenpitoa äitinsä isään, äitinsä siskoon sekä äitinsä isän veljeen on rajoitettu myös ilman virallisia valituskelpoisia päätöksiä. Hautakivipaikalla istuvaa sosiaalityön päällikkö Ritva Mantilaa ei tällainen haittaa ollenkaan kuten ei myöskään se, ettei lastensuojelulain 30 pykälää ole toteutettu lapsen asiassa eli asiakassuunnitelmia ei ole tehty. Lille ilmoitti äidille 14.2.19 ettei suostu toimimaan Suomen lain mukaisesti ellei Helsingin hallinto-oikeus määrää häntä tähän ja velvoitti äidin valittamaan hänestä hallinto-oikeuteen. Louneisto totesi äidin kysymykseen milloin lapsen lähisuhteita suostutaan tukemaan ja edistämään lainmukaisesti lyhyesti ilmoittaen, että Suomen lain toteuttamiseen siirrytään "pikkuhiljaa".

Lille myös ilmoitti 14.2.19 mummolle, ettei mummolla ole oikeutta hänen mielestään ilmaista itse tahtoaan, vaan Lille ilmoittaa mummolle mikä on mummon tahto. Suomen perustuslakikaan ei siis merkitse mitään Helsingin lastensuojelun sijaishuollolle.

Virkamiesten kohdalla tulee huomioida myös niin vahingonkorvausvelvollisuus, virkasuhteen purkaminen tai irtisanominen ja rikosoikeudellinen vastuu, koska virkamiehet toimivat virkavastuulla. Rikoslaissa säädetään muun muassa virka-aseman väärinkäytöstä. Rikoslain mukaan, jos virkamies hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toiselle haittaa tai vahinkoa, joko rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun tai käyttäessään julkista valtaa muissa virkatehtävissään taikka käyttää väärin asemaansa käskyvallassaan tai välittömässä valvonnassaan olevaan henkilöön nähden, kyseinen virkamies on tuomittava virka-aseman väärinkäyttämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Virkamies voidaan myös tuomita viralta pantavaksi, mikäli rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

Täällä mieron tiellä totean, että on ilmiselvää, ettei Saila Nummikoskea pitäisi palkata yhdenkään kunnan lastensuojelun johtoon, koska Nummikoskesta ei ole tulokselliseen johtamiseen edes kitkeäkseen valehtelun alaistensa toiminasta. Nummikoski ei ole vuoden 2015 alusta lähtien kyennyt kitkemään Helsingin lastensuojelusta johtavien sosiaalityöntekijöiden Suomen lain vastaista, mielivaltaista sekä tuloksetonta toimintaa, vaikka on saanut huomautuksenkin valvontaviranomaisilta lain vastaisista toimintatavoista. Nummikoski olettaa kaiketi, että laki sosiaalihuollon asemasta ja oikeuksista lakkauttaisi kaikkien muiden lakien olemassaolevuuden. Tosin lakia sosiaalihuollon asemasta ja oikeuksista ei ole Suomessa, sillä Suomessa on laki sosiaalihuollon ASIAKKAAN asemasta ja oikeuksista. Tätä tosin eivät tienneet Nummikoski, Teiro tai Vartio pitkistä työuristaan huolimatta, jotka eivät varmasti tunne myöskään lakia itsemääräämisoikeudestakaan tällöin. Kyseisessä pykälässä 23 todetaan myös momentin 3 viimeisessä lauseessa: "Muistutuksen tekeminen ei myöskään vaikuta asiakkaan oikeuteen kannella asiastaan sosiaalihuoltoa valvoville viranomaisille." Tätä eivät kertoneet Nummikoski, Teiro ja Vartio mummolle vastineessaan, vaikka samaisen lain 5 pykälä olisi velvoittanut kertomaan.

Pyydänkin teitä lukijat lähettämään tämän kirjoitteluni sähköpostilla kaikille tuntemillenne sosiaalityöntekijöille ja lastensuojelun johtajille kuin myös FB:kin mesengerin kautta poliittista asemaa hamuaville poliitikoille, jotta tämä todellinen lastensuojelullinen vaaratilanne tulisi havaituksi ja jotta tuloksellisuutta alettaisiin tosiasiallisesti hakemaan lapsisasioita koskevassa päätöksenteossa.
Me tarvitsemme lain, jolla saamme kitkettyä lain vastaisesti ja näin ollen tuloksettomasti työskentelevät pois lastensuojelutyöstä. Tätä lakia tarvitaan välittömästi lapsille, perheille sekä kokonaisille suvuille ja yhteisöille kuin myös ammattieettisesti oikein toimiville sosiaalityöntekijöille tueksi.

Pyydän teitä myös tekemään sähköpostitse kantelun joko eduskunnan oikeusasiamiehen tai Etelä-Suomen aluehallintoviraston kirjaamoon otsikoiden sen: Kantelu Helsingin lastensuojelusta ja sen johdosta.
Kirjatkaa siihen lyhyesti:

"Olen huolissani Helsingin lastensuojelun toimintakyvystä toteuttaa tuloksellista palvelua luettuani kirjoituksen internetistä: (linkki tähän kirjoitukseen). Pyydän lasten oikeuksien toteutumista vaalivana valvontaviranomaisia tutkimaan taaehtien kaksi vuotta kaikkien Helsingin lastensuojelun asiakaslasten avohuollossa sekä sijaishuollossa asiakassuunnitelmat sekä yhteydenpitorajoituspäätökset viimeisen kahden vuoden ajalta tutkien toteutetaanko Helsingin lastensuojelussa Suomen lain mukaisesti sosiaalityötä ja onko työskentely ongelmia ennaltaehkäisevää ja ongelmia tukikeinoin katkaisevaa, asiakkaat sekä asianomaiset tukensa suunnitteluun osallistuttavaa, suunnitelmallisesti tähtäimellistä ja tarkkaa sekä tuloksellista. Pyydän tutkimaan tuetaanko vanhemmutta ja lasten lähisuhteita edistävästi ja tehdäänkö sijaishuollossa sekä vieraannuttamistilanteissa ja kiireellisten sijoitusten aikana avohuollossa töitä perheen jälleenyhdstämisen eteen suunnitelmallisesti. Pyydän vanhempia haastattelemalla selvittämään onko tomintasuunnitelmaa avaaviin kirjauksiin tullut kirjattua vanhempien eriävät näkemykset sekä mielipiteet Suomen lain mukaisesti.

Pyydän tutkimaan ovatko Helsingin lastensuojelun muistutuksiin toteuttamat vastineet viimeisen kahden vuoden ajalta sisällöllisesti Suomen lain mukaisia (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 23§) eli sisältävätkö nämä mm. ymmärrettävän perustelun ja onko muistutusprosessi edes toteutettu kohtuullisessa ajassa.

Pyydän erityisesti tutkimaan onko lastensuojelun johtaja Nummikoski tehnyt riittävän tuloksellisia toiminnallisia päätöksiä kitkeäkseen laittomien yhteydenpitorajoituspäätösten toteutumismahdollisuuden estääkseen näin Suomen lain vastaisen lasten kohtelun eli rakenteellisen väkivallan Helsingin lastensuojelun saatua huomautuksen vuoden 2017 lopulla mm. laittomista rajoitteista valvontaviranomaisilta.

Erityisesti pyydän tutkimaan jokaisen tällä hetkellä ja viimeisen kahden vuoden aikana huostaanotetun lapsen huostaanoton alkua tarkastellen onko toimittu Maija Sakslinin päätöksen 2833/4/13 vastaisesti tutkien sosiaalitoimessa kirjattuja tapaamissuunnitelmia, rajoituspäätöksiä sekä kuullen lasten vanhempia sekä muita lapselle tärkeitä läheisiä ja myös kiinnittäen erityistä huomiota lasten kertomaan (LsL 5§).
Pyydän tutkimaan myös Oulunkylän perhekuntoutuskeskuksen tosiasiallisen resurssitilanteen kuullen asiasta työntekijöitä sekä palvelua vastaanottaneita perheitä taaehtien kahden vuoden ajalta.
​
Pyydän ilmoittamaan kaikkien lasten vanhemmille sekä lapsille ikätason huomioiden kuin myös lapsen tärkeille muille läheisille, jos / kun havaitsette Suomen lain vastaista tuloksetonta toimintaa lasten asioissa toteutetun. Pyydän kertomaan kaikille heistä miten toteutettuun palveluun he ovat oikeutettuja Suomen lain mukaan.

Pyydän erityisesti tutkimuksissa kiinnittämään huomiota yksittäisten sosiaalityöntekijöiden soveltuvuuden asemaansa arviointiin pohtien heidän kykyjään toimia Suomen lain mukaisesti asemassaan sekä ottamaan myös kantaa erityisesti, jos johtava sosiaalityöntekijä ei sovellu toimintatapoineen asemaansa vaikkapa tahallisesti toteutetun Suomen lain vastaisen toiminnan vuoksi.
Lasten oikeuksia kunnioittavasti,

(nimesi)
(sotu)
(ammatti)
(yhteystiedot)"

Kun koneisto on rikki eikä toimi, tulee tutkia tuleeko jokin sen osa vaihtaa tai voiko sen korjata, jotta koneiston saisi toimimaan. Joskus on hyvä havaita, että jotkin koneistot ovat meille hyödyttömiä ja tuolloin on hyvä suunnitella uusia. Tosin Nummikosken kaltainen mielikuvitukseton luovuuteen lahjaton johtaja ei kykene näin mullistaviin innovaatioihin. Väitänkin, että kun Suomen lastensuojelun johtotehtävistä poistetaan Hyvä veli -järjestelmää ylläpitäneet oman edun tavoittelijat ja kun heidät korvataan nuorilla, joilla on sosiaalisissa resursseissaan voimallista vipuvoimaa kritisoida edeltäjiensä toimintatapoja, saavutetaan hyvin pian ylisukupolvisia ilmiöitä katkaiseva olosuhde sosiaalipedagogiikan humaaneilla voimaannuttavilla toimintatavoilla.

Saila Nummikosken tulisi oppia elämässään jo tuossa korkeassa iässään pyytämään anteeksi ihmisiä haavoittavaa toimintaa. Lastensuojelun johtajan asemassa työskentelevällä tulisi olla todella laajat ja syvät kyvyt tunneälyyn. Jonkun pitäisi kertoa Nummikoskelle, että kun virheellinen toiminta koskee lastensuojelun funktion ytimeen, silloin on vakava syy pyytää anteeksi.

Kuka kertoisi Nummikoskelle, että jos hän ei opi osoittamaan aitoa välittämistä ja pyytämään aidosti pahoillaanoloaan osoittaen anteeksi, kukaan tässä maailmassa ei voi luottaa häneen? Sama pätee myös mm. Teiroon, Vartioon, Mantilaan, Pyyköseen, Nurmiseen, Lilleen sekä Louneistoon ja myös Niinimaahan.

Tietoa sosiaalipedagogiikasta:
http://www.sosiaalipedagogiikka.fi/sosiaalipedagogiikka/

Anteeksipyytämisestä tietämyksestä tietoa Nummikoskelle sekä hänen alaisilleen ja yhteistyötahoilleen:
Anna ja pyydä anteeksi (Suomen mielenterveysseura):
https://www.mielenterveysseura.fi/…/anna-ja-pyyd%C3%A4-ante…

Tuntuuko anteeksipyytäminen vaikealta? Näin teet siitä helpompaa (MTV - Studio55.fi):
https://www.studio55.fi/…/tuntuuko-anteeksipyynto-v…/4977754

Anteeksi pyytäminen kannattaa (Ht):
https://www.hyvaterveys.fi/…/…/anteeksi_pyytaminen_kannattaa

Miksi anteeksipyytäminen on niin vaikeaa? (Aamulehti):
https://www.aamulehti.fi/…/miksi-anteeksipyytaminen-on-niin…
Löytyykö sinulta oikeasti tunneälyä? Taukojen pitäminen, anteeksi pyytäminen ja 8 muuta tunnusmerkkiä (IL):
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201803022200783127

Osaatko pyytää anteeksi? "Sori siitä" ei aina riitä (Te):
https://www.talouselama.fi/…/73c6e607-6f82-30ee-8d48-b371c4…

Tapa, joka paljastaa narsistin - Hän ei koskaan pyydä anteeksi (IL):
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/201806262201035666

Äänestyshuuma tiukkenee ja aikamme on taas pohtia kuka ajaisi asioitamme ja ketkä lupaavat mitäkin meille tulevaan, jos saavat äänemme. Nyt on meidän aika kysyä näiltä yksilöiltä, jotka tahtovat edustaa meitä, mitä he näkevät tarpeiksemme ja kuinka he mieltävät lastensuojelun rikkinäisyyden, josta myös Tuomas Kurttila kertoi lapsiasiavaltuutetun asemassa kohdattuaan todellisuutta. Selvitettävänämme on kuinka he lähestyvät lastemme oikeuksia perhe-elämän kunnioitukseen ja vanhempiinsa.

Kurttila totesi, ettei bensaa pidä kaataa rikkinäiseen autoon pyrkien tällaisella mielikuvalla kertomaan näkemystään lastensuojelun ongelmista Suomessa. Vaan mitä tietävät P.O.Liitikot, ehdokkaat, todella lastensuojelun rikkinäisyydestä, jos heillä ei ole omakohtaisia kokemuksia lastemme suojelemisesta. Mitä tietää ihminen elämästä lastensuojelun palveluiden kohteena, jos ei ole niitä vastaanottanut ja jos ei tunne todella ketään, joka niitä on vastaanottanut? Kuinka P.O.Liitikko voisi tietää mitä tapahtuu sosiaalitoimen palaverihuoneessa, jos ei koskaan siellä ole käynyt edes kansalaisen tukena?

Keskusteltuani ilmaisen kahvin edessä ehdokkaiden kanssa kysen heiltä mitä mieltä he ovat Suomen lastensuojelun tilanteesta, järestään jokainen ilmoittaa, että sosiaalityöntekijöitä on liian vähän. He saattavat kertoa, että tuntevat sosiaalityöntekijöitä ja ovat keskustelleet heidän kanssa. He mainitsevat, että sosiaalityöntekijällä saattaa olla jopa 100 asiakasta. He saattavat todeta, että sosiaalityöntekijän palkka ei kohtaa työn vaativuutta. Tähän siis jää heidän tietämys lastensuojelun ongelmista. Näin vähän heitä on kiinnostanut lastemme elinolosuhteet ja muiden sanoja toistava "papukaija" tulee heissä esille, sillä tietämystä, joka toisi esille persoonnallisen näkemyksen, ei ole riittävästi.

Nyt siis on aika valistaa näitä ehdokkaita ja paljastaa lakeja rikkovat sosiaalityöntekijät ja kertoa totuus ongelmasta. Nyt on aika sen ilmaisen kahvin edessä puhua omakohtaisista kokemuksista sekä ystävien taisteluista lastensa puolesta, epäoikeudenmukaisuudesta, oikeustuvaongelmista, asennevammasta, Suomen laista, perheen jälleenyhdistämisen olemattomuudesta, laitosten lainvastaisista toimintavoista ja mututiedosta, jolle sosiaalityö myös usein perustuu. Nyt on aika todeta ääneen, ettei työn laatu voi olla mitenkään vaikutussuhteessa työntekijän palkkaan, sillä ammattiettiikka tulee löytyä "vähäiselläkin" palkalla, kun kosketaan muiden elämään. Usein lastensuojelullisen palvelun vastaanottajan tulot ovat puolet siitä, mitä palvelun tarjoaja tienaa, joten kuka kehtaa valitta palkastaan leveässä elämässään?

On hyvä kertoa ehdokkaille muista ehdokkaista, jotka jo tunnistavat ja tunnustavat lastensuojelun tosiasialliset ongelmat, jotka ovat aiheuttaneen suuren ongelman, joka ilmiönä näkyy suurena asiakasmääränä lastensuojelussa. On hyvä pyytää heitä tutustumaan asiaamme syvemmin, jos tahtovat todella edustaa meitä yhteistyössä muiden kanssa. On hyvä painottaa, että he edustavat kansaa, ei viranomaisia, vaikka onhan viranomaisen asemassa työskentelevä myös kansaa. Politiikka ei saisi olla hyvä veli -järjestelmä. Rakenteellista väärää vallankäyttöä on katkaistava puhumalla sen olevuudesta avoimesti.
Tärkeää on kertoa, että jos sosiaalityöntekijät toimisivat Suomen lain mukaan antaen palveluja palveluja tarvitseville osallistuttaen lapsen ja perheen tukensa suunnitteluun heitä kuunnellen, ei lastensuojelulla olisi sitä määrää asiakkaita, mitä heillä nyt on. Tärkeää on kertoa, että laadukas lain mukainen palvelu mahdollistaisi olosuhteiden korjaantumisen jo ennen kodin ulkopuolisista sijoitustarpeista puhumista.

Tärkeää on kertoa, että laadukas lain mukainen palvelu sijoituksen aikana mahdollistaisi sijoitusten pituuden lyhenemisen ja nopeammin toteutuneen perheen jälleen yhdistymisen. On painotettava, että Suomi on saanut huomautuksen YK:n lastenoikeuksien komitealta siitä, ettei työtä perheen jälleenyhdistämiseksi tehdä Suomen lastensuojelussa. Lapsia siis vain uudelleen sijoitellaan ilman halua tähdätä heidän kotiin palauttamiseen.

Nyt on puhuttava siitä, ettei ongelma ole se, että sosiaalityöntekijällä ei mielestään ole riittävästi aikaa. Ongelmamme on, ettei sosiaalityöntekijä käytä aikaa, joka hänellä on, laadukkaan palvelun antamiseen. Näin ollen aika heitetään hukkaan ja samalla heitetään järjetön määrä rahaa hukkaan.

On aika puhua siitä, ettei puheista osattu siirtyä tekoihin ja ettei LAPE-hanke johtanut riittävään dialogiin, koska tietotaitoa eli riittävää sosiaalista osaamista dialogin rakentamiselle ei ole sosiaalityöntekijöillä. Sosiaalityöntekijöillä ei ole osaamista sosiaalipdeagogiikkaan ja tästä on puhuttava ääneen sen tunnistamista helpottaakdsemme tarkkaan avaten tosiasiallista ongelmaa. On aika puhua toimintakultuurimuutoksen tarpeesta, jossa asiakas nostetaan isännän asemaan ja sosiaalityöntekijästä tehdään renki. On aika puhua oikeusturvan toteutumisen heikkoudesta, joka ilmenee sosiaalityöntekijän subjektiivisena kuvitelmana perheistä hänen kirjauksissaan, joilla leimatana perheitä vuosikausia. On puhuttava siitä, ettei lastensuojelu kohtele ihmisiä ihmisinä, vaan esineinä. On aika puhua mielivallasta ja mielivaltaisuuksista ja tunneälyn uupumisesta sosiaalityöntekijöiden persoonallisista resursseista.

Tärkeimpänä on nostettava lastemme itsemääräämisoikeuden toteutumattomuus, joka ilmenee aikuisten, sosiaalityöntekijöiden, mielivaltana. On puhuttava siitä, ettei sosiaalityöntekijä tapaa lapsia, tutustu heihin ja tavatessaan edes kiinnitä erityistä huomiota lapsen tahtoon ja mielipiteeseen. Lapset lastensuojelun asiakkaina eivät ole keskiössä ja huomioituina. On puhuttava tähän reagoivista lapsista, jotka hatkaavat ja vaarantuvat näin elämässään kaltoin kohtelulle. On puhuttava laitoksissa tapahtuvista väkivalta tilanteista ja lasten joutumisesta huostaan otossa ojasta allikkoon. On puhuttava kasvatustavoista, jotka ovat lain vastaisia ja joita käytetään laitoksissa. On puhuttava lasten jatkuvasta koti-ikävästä ja öisistä kyyneleistä tämän vuoksi. On puhuttava lasten sulkeutumisesta ja kokemuksesta, ettei heillä ole aikuista tukena. On puhuttava vieraantumisesta perheestä ja yksinäisyydestä. On puhuttava lastensuojelun syrjäyttävästä vaikutuksesta lapsiin. On puhuttava sijoitusten epäonnistumisista aikuisten taidottumuudesta johtuvana. On puhuttava lapsista lastensuojeluun reaktiivisina.

On myös aika puhua isoista todellisista lastensuojelullisista ongelmista. Monet tuntevat myös ihmisiä, joilta on ollut syytä huostaan ottaa lapset olosuhteen ollessa perheessä järkyttävä. On aika puhua alkoholismista ja sen tuomista lisäilmiöstä kuten lähisuhdeväkivallasta ja näiden vaikutuksista ja lastensuojelun työntekijöiden välinpitämättömyydestä päihderiippuvaisia vanhempia kohtaan. On aika puhua siitä, että he jäävät liian usein tarvittavan erityistuen ulkopuolelle jo avohuollossa ja varsinkin sijaishuollossa, mikä vain saattaa syventää pahimmillaan päihderiippuvuutta sekä myös tekee kuntotuumisesta vielä haastavempaa. Ihmiset myös juovat unohtaakseen ongelmansa, retkahtavat kuntoutumispyrkimyksestään huolimatta kokiessaan osallisuuden uupumista, vaikka ihmisiä voisi tukea kohti elämää, jossa ei olisi ongelmakierrettä, joka synnyttää lisähaasteita. Meidän tulee puhua sosiaalityöntekijöistä, jotka istuvat rahakirstun päällä, josta pitäisi ottaa resursseja tuen mahdollistumiseen, suostumatta antamaan tukea. Meidän on puhuttava tästä ongelmasta, joka synnyttä sen ongelman, josta sosiaalityöntekijä valittaa: "Asiakkaita on liikaa."
On puhuttava köyhyydestä, väsymyksestä ja siitä, ettei näihin tilanteisiin saada tukea, vaikka tukea saa antaa Suomen lain mukaan. On puhuttava perheiden heitteille jätöstä tuen ulkopuolelle ja tämän vakavasta vaikuttavuudesta.

On puhuttava vanhemman lievän mt-ongelman leimaavuudesta ja sosiaalityöntekijän suurten kuvitelmien haavoittavuudesta, kun moniammatillista osaamista ei ole. On puhuttava lasten kemiallisesta sitomisesta laitoksissa, turhista mt-diagnooseista, näille perustuvista vammaistuista ja terapeuttisen sosiaalipalveluiden uupumisesta, kun lapselta viedään perhe, johon hän kokee kuuluvansa. On puhuttava lapsista, jotka laitostetaan neurologisista syistä, vaikka koti kykenisi riittävin avohuolloin tuin pitämään lapsesta itsekin huolta. On puhuttava lapsista, jotka sijoitetaan laitokseen, vaikka heidän erityisyydelle ei sovi laitoksessa kasvattaminen.

Meidän on painotettava, että jos meitä tuetaan oikea-aikaisesti tarvitsemallamme täsmätuella, voimme yhteistyöllä korjata ongelmat ajan myötä ja emme tarvitse lopulta tukea lastensuojelusta. Näin siis vähennetään hyvällä työllä asiakasmäärää. Meidän on myös puhuttava eri tukimuotojen tosiasiallisesta hinnasta. Miksi maksaa kalliista huostaan otosta valtavia summia, jos jo puolella tästä euromäärästä saattaisiin riittävät tukimuodot kotiin? Valtiolla ja kunnilla olisi mahdollisuus resurssoida taloudellisia resursseja sosiaalisiin resursseihen enemmän, jos tarkasteltaisiin tarkempaan mitä palveluja kannattaa ostaa.

On puhuttava objektiivisten uudelleenarviointien tarpeesta rikkinäisen lastensuojelun korjaamiseksi.
On puhuttava sosiaalityöntekijöiden säälihakuisuudesta valtamiediassa ja verratava tätä lapsien ja perheiden oikeukeuksiin ja kysyttävä:
"Kenen tarpeet tulee prijorisoida, kun puhutaan lastensuojelusta; lapsen vai sosiaalityöntekijän?"

On myös puhuttava jaksamisesta, ammattitaidosta, soveltuvuudesta ja sosiaalityöntekijöiden tukitarpeista. On puhuttava työhön ohjauksen tarpeesta, objektiivisesta johtamisesta, Hyvä veli -järjestelmästä, asennevammoista, sosiaalityöntekijän huolimonologista ja oikea-aikaisen välittömän sosiaalityötä valvovan tuen tarpeesta perheille.
On puhuttava mielenterveysongelmaisista sosiaalityöntekijöistä, joita ei pitäisi päästää ollenkaan työhönsä ennen tosiasiallista kuntoutumista, jotta perheiden palvelut eivät vaarannu mt-ongelmaisen työntekijän mielen ja aivojen toiminnan vuoksi. Ahdistunut ja masenunut sosiaalityöntekijä ei sovellu ratkaiskeskeisyyttä vaativaan työhön, sillä muutoin perheet saavat vain sosiaalityöntekijän huolimonologilla kyllästettyä palvelua. On puhuttava sosiaalityöntekijöiden sairaslomista ja näiden vaikutuksesta palveluun, kun ei ole ihmistä, johon ottaa yhteyttä.
On puhuttava sosiaalityöntekijöiden säännöllisestä terapiatarpeesta työnsä kuormittavuuden edessä työsuhde-etuna ja työhön ohjauksena.
On myös puhuttava palvelun vakavasta haavoittavuudesta.
On puhuttava mustamaalatusta ja leimatusta vanhemmuudesta.
On puhuttava insesteiksi tai väkivaltaisiksi tai mielisairaiksi väärällä ja valheellisella tiedolla leimatuista vanhemmista.
On puhuttava toiminnan haavoittavuudesta ihmisten mieleen; palvelun traumatisoivasta vaikutuksesta, joka jättää ihmisiin jäljen ja aiheuttaa palvelun vastaanottajissa reaktioita, joita ei pitäisi lastensuojelun aiheuttaa.

On puhuttava katastrofipsykologiasta ja vanhempien kriisireagoinneista, joita sosiaalityöntekijät eivät ymmärrä, ja joita käytetään vanhempia vastaan vanhempia patologsoiden ja näin leimaten. On puhuttava normaaleista biologisista pelkoreaktioista, joita vanhemmilla ilmenee, kun palvelu ei ole tukevaa, vaan on kontrolloivaa. On puhuttava lapsista, jotka traumatisoituvat kontrollista, joka ei ole tukevaa. On tutkittava elämää sosiaalipsykologian kautta tarkastellen sitä, kuinka ammattitaidoton sosiaalityöntekijä voi tuhota toisten perhe-elämän kontrolloinnillaan.

On puhuttava sosiaalityöntekijöistä, joille ei ole kristallisoitunut lastensuojelutyön funktio yhteiskunnassa perheiden tukena. On puhuttava kontrollista, jota meihin kohdistetaan tukemisen sijaan. On puhuttava laista, joka määrää tukemaan eikä suinkaan kontrolloimaan. On puhuttava johtajista, jotka tahtovat määrätä ja käskeä ja jotka eivät kuuntele. Meidän on puhuttava dialogin uupumisesta.

On vaikea avata suutaan siitä kaltoin kohtelusta, jota on kokenut, kun on joutunut rakenteellisen väkivallan kohteeksi. On vaikeaa kertoa siitä, kuinka ääni on mitätöity vuosia ja kuinka ihmiseltä viedään ihmisen paikka ihmisten joukossa. Pelko siitä, että jatkossakin mitätöidään ja leimataan lamauttaa helposti. Pelko juoruista ja leimasta hiljentää monia. Jos kykenet tuon pelon ylittämään, puhu siitä huolimatta, sillä hiljeneminen ei auta.

Täällä Mieron tiellä neuvon myös, että esitä asiasi P.O.Liitikolle asiallisesti ja neutraalisti ilman aggressiivisuutta, syyttävää asennetta ja tuomiollista ilmaisua, sillä näin asiasi saa enemmän huomiota, kun et vedä huomiota tunnereaktioihisi. Käsittele asioita asioina, joita voi korjata, kunhan niihin kiinnitetään huomiota. On totta, että mahdollisesti traumatisoiduit ja on totta, että kannat sisällä katkeruutta ja vihaakin pelon ja hämmennyksen rinnalla, mutta siirrä ne sivuun ja keskity positiivisin mielin toiveeseemme, että tulevassa Suomen lastensuojelussa olisi töissä ainoastaan Suomen lain tarkkaan tuntevia ja osaavia sensitiivisiä sosiaalityöntekijöitä, joilla on korkea halu auttaa ja tukea perheitä heitä kunnioittaen erityisesti kiinnittäen huomiota perheiden toiveisiin. Ihmisten ongelmat eivät saisi leimata heitä. Me emme ole esineitä ja meitä ei pidä asettaa jyviin ja akanoihin. Sosiaalisen toteutumisessa esiintyviä ongelmia tulee tutkia ja näitä ongelmia tulee poistaa. Ihmisiä ei pidä nähdä ongelmina, joita pitäisi syrjiä, ja tämä ongelma on ensin poistettava kiireellä. Todellinen suojelu ei ole leimaamista.

On löydettävä keino, millä poistetaan sosiaalityöntekijän asemasta ihmiset, jotka noita tärkeän työtehtävän saappaita eivät kykene täyttämään. On myös luotava maailma, jossa lapset ja perheet saavat korvaukset jouduttuaan rakenteellisen väärän vallankäytön kohteeksi. Suomi on saatava tuomitsemaan viranomaiset, jotka leimaavat väärällä ja valheellisella tiedolla vanhempia ja lapsia. On päästävä eroon tätä ilmiötä peittelevästä Hyvä veli -järjestelmästä ja luotava instituutiot, joiden tukeen kansa voi luottaa. On saatava ääni perheille ja erityisesti lapsille niin, että he tulevat huomioiduksi.

Ja kun ihminen, joka tahtoisi todeta edustavansa sinua, ei näytä olevan kiinnostunut lastemme oikeuksien toteutumisesta, mainitse hänelle, että Suomi on ratifioinut vuonna 1991 YK:n lasten oikeuksien sopimuksen, joka Suomessa pitäisi jo vuosikymmenien jälkeen osata huomioida. Kyllä sosiaalityöntekijöiden pitäisi osata siis Suomen lait. Ja miksi kukaa tahtoisi edustaa kansaa politiikassa, jos ei osaa Suomen lakia itsekään? Voit kysyä häneltä miten hän suhtautuu itsemääräämisoikeuteemme sekä perhe-elämän kunnioittamiseen ja viranomaisten velvollisuuteen tukea lapsiperheitä.

On myös puhuttava P.O.Liitikoista, jotka eivät vastaa kysymyksiimme heidän näkemyksistään lastemme suojelusta.

Kyselin Silvia Modigilta hänen näkemyksiään lastensuojelusta. Hän näki kysymykseni mesessä 20.3., mutta ei vastannut mitään edes viikossa. Mielestäni eniten haitallista on se, ettei P.O.Liitikko vastaa ja näin avaa dialogia, kuin se, ettei hän tiedä asiasta. Miten hän voisi lisätä tietämystään, jos hän ei kiinnostu kansasta ja heidän elinolosuhteistaan? P.O.Liitikko, joka ei välitä lapsista, ei rakenna tulevaisuutta.

Ilman dialogia me emme kehity.

Joten valistetaan P.O.Liitikkoa ymmärtämään meitä ja tarpeitamme. Opetetaan hänelle mitä elämä todella on. Opetetaan hänet arvostamaan elämäämme, jos hän ei tätä osaa. Katsotaan arvostavatko he lapsiamme ja kunnioittavatko he perhe-elämäämme.

PS. Kommentteihin voit ilmiantaa lastensuojelun ongelmat ymmärtävän P.O.Liitikon sekä myös heidät, jotka eivät näitä meidän kaikkien elämään vaikuttavia ongelmia ymmärrä.
​
Annetaan me yhdessä ääni lapsille.

Helsinkiläinen 11-vuotias tyttölapsi on sijoitettu 10.10.18 lähtien Familarin pienryhmäkoti Havumäkeen Rusutjärvelle Tuusulaan. Jo heti alussa teki laittoman yhteydenpidon rajoituspäätöksen laitoksen vastaava ohjaaja Eija Viro. Äiti valitti tästä toiminnasta suoraan puhelimitse palvelujohtaja Petra Huuhilolle, jonka jälkeen äiti sai Virolta anteeksi pyynnön puhelusta, jonka aikana Viro ilmoitti rajoitteesta, mutta ei saanut anteeksipyyntöä laittomasta rajoitteesta. Äiti ei saanut edes virallista kirjallista päätöstä takautuvasti Virolta, jotta olisi voinut valittaa rajoitteesta Helsingin hallinto-oikeuteen. Huuhilon mielestä hänen ei tarvitse toimia sosiaalihuollon asiakaslain 5§:n mukaisesti ja kertoa vanhemmalle, että vanhempi on oikeutettu saamaan virallisen päätöksen Virolta ja oikeutettu valittamaan tästä hallinto-oikeuteen.

Kummaa on, että Familarilla katsotaan myös, että Familarin työntekijöiden ei tarvitse tuntea yhteydenpidon rajoittamista koskevia lakeja. En avaa niitä tässä nyt, mutta te voitte googlata lastensuojelun käsikirjan sekä eduskunnan oikeusasiamies Sakslinin päätöksen 2833/4/13. Familarilla jopa kehitysjohtaja Liimatta katsoo, että riittävä tieto familarilaisille on triviaalitieto, että johtava sosiaalityöntekijä tekee yhteydenpidon rajoittamista koskevat päätökset ja näistä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Tähän rajoittuu jopa Familarin kehitysjohtajan osaaminen.

Familarilla on siis toimintamallina tällainen yksioikoinen suora linjaus: "Sossu päättää ja Familar tottelee." Koska edes Familarin kehitysjohtaja Miika Liimatta ei osaa tätä tarkemmin lastensuojelutyötä, on päädytty näin kankeaan toimintatapaan.

Tämä kankeus tulee esille mm. niin, että kun sosiaalityöntekijällä ei ole antaa lain mukaisia perusteluja rajoittamiselle, mutta hän rajoittaa silti, Familar ei tästä välitä, ei koeta välittömästi vaikuttaa olosuhteeseen lasta ja perhettä tukien keskustellen sosiaalitoimen kanssa toisista toimintamahdollisuuksista, vaan päättää, että sossu päätti tehdä laittoman rajoitteen ja laittomuudesta ja sen tietämisestä huolimatta Familar sitten toimeenpanee mukisemmatta tämän.

Esimerkiksi kun Helsingin lastensuojelu rajoittaa lapsen lähisuhteita yleisenä käytäntönä huostaan oton alussa rauhoittumis- ja kiinnittymisperustelulla ja Familarilla palvelujohtaja Petra Huuhilo tietää tämän laittomaksi perusteluksi, hän antaa laitoksen täytäntöön panna tämän ja ei välitä toiminnan laittomuudesta, johon asettaa alaisensakin. 

Huuhilolle ei ole tärkeää, että lapsi saa Suomen lain mukaista palvelua, vaan Huuhilolle merkitsee vain hyvä suhde Helsingin sosiaalitoimeen. Hän ei tahdo nk. sörkkiä sairasta mehiläispesää tulosvastuullisena kaiketi Liimattalle, joka kaiketi kehittää vain sitä, että saa asiakkaita kunnilta.
​
Huuhilo tosin puhuu vanhemmille ja asianomaisille, että tietää sosiaalitoimen toimivan lain vastaisesti, mutta ei uskalla sanoa tätä sosiaalitoimelle suoraan. Huuhilo lupaa, että koettaa saada olosuhteen muutettua joskus hamassa tulevassa, mutta itse työskentelyä saa odottaa viikko ja kuukausi tolkulla. Huuhilo ei ymmärrä, että kun hän ei toimi, lapsi ja asianomaiset kärsivät ja joutuvat kärsien odottamaan hänen toimintaa.

Ei tässä kaikki. Kun Huuhilo lupaa auttaa, se on tyhjä lupaus. Hän pitää vanhemmalle palopuheita ammattilaisotteesta ja hyvästä huostaan otosta ja kuinka tähtää tähän ja lupaa tulevaan parempaa, mutta tosipaikan edessä häneen ei saa yhteyttä.

Huuhilokaan ei tunne lakia yhteydenpidon rajoittamisesta, vaikka antaa tällaisista koulutuksia. Hänen luottoalaisensa Jarno Partinen, jonka hän väittää olevan vankka ammattilainen, ei tunne myöskään lakia yhteydenpidon rajoittamisesta, vaikka Partinen on ollut pitkään Familarilla.

Partisen käsitys yhteydenpidon rajoittamisesta selvisi helsinkiläiselle äidille, jolle Partinen tosissaan selitti ajatustaan, että lapsen yhteydenpidon rajoitus puretaan, mutta rajoitteeseen tehtyä muutosta lapsen tapaamisien vähentämisestä ei muuteta tosiasiallisesti eli tapaamisten eli kotilomien määrää ei palauteta samaan kuin aiemmin oli eikä edes lisätä lapsen tahtomalle tasolle, vaan rajoitteen tapaamismäärä viedään lapsen asiakassuunnitelmaan ja sitten asiakassuunnitelmaa toteutetaan kuitenkin kuin yhteydenpitoa rajoitettaisiin.

Kyllä vain luitte kaikki lastensuojelualan ammattilaiset juuri oikein. Familarilla väitetään Partista vankaksi ammattilaiseksi ja tuo puhelu, jossa Partinen tätä näkemystään esittelee on nauhoitettu.

Partinen siis myös luulee, että asiakassuunnitelman tapaamissuunnitelmaa tulee toteuttaa kuin se olisi yhteydenpidon rajoituspäätös tai lähestymiskielto eli jotenkin kuten fundamentalistit lukevat raamattua tai kuten tuomareiden tulisi huomioida Suomen laki. Normaalissa ihmiselämässä suunnitelmat tehdään yhdessä ja sitten niitä voidaan toteuttaessa oikea-aikaisesti myös yhdessä muuttaa tarvittaessa. Laitos voi suoda siis vanhemmalle vierailun laitoksessa tai lapselle kaupassakäynnin tai leffassa vanhemman kanssa asiakassuunnitelman tapaamissuunnitelman lisäksi, jos tämä käy vanhemmalle, lapselle ja laitokselle. Laitoksen pitäisi mahdollistaa tämä, kun lapsi ja vanhempi pyytää tätä.

Partisen toiminnassa erikoista on, että Partinen ajattelee Familarilla yhdessä palvelujohtaja Huuhilon sekä vastaava ohjaaja Eija Viron kanssa, että lapsen elämässä lapsen asiakassuunnitelman tekee Familar kahdestaan sosiaalitoimen kanssa ja lasta ja vanhempaa ei tähän suunnitteluun kuulu osallistuttaa. Tätä mieltä on myös Helsingin lastensuojelussa lapsen vastaava sosiaalityöntekijä Kirsi-Marja Niinimaa, sosiaalityöntekijä Pirjo Holm, johtava sosiaalityöntekijä Aule Lille sekä johtava sosiaalityöntekijä Leila Louneisto. Äiti on pyytänyt kaikkia tutustumaan THL:n Dialogisen toimintakulttuurin pauloissa - toimintakulttuurimuutoshankkeeseen, jotta saisi aikaan olosuhteen, jossa lapsi ja äiti osallistutetaan dialogiin myös.

Kyllä vain, luitte taas aivan oikein hyvät lastensuojelutyön vankat ammattilaiset. Helsingissä sijaishuollossa ja Familarilla jopa palvelujohtaja Huuhilo katsovat, että sosiaalihuollon asiakaslain 8§ on merkityksetön ohjaus heille työhönsä. Lakihan toteaa näin:

"Itsemääräämisoikeus ja osallistuminen
Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide ja muutoinkin kunnioitettava hänen itsemääräämisoikeuttaan.

Asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Sama koskee hänen sosiaalihuoltoonsa liittyviä muita toimenpiteitä. Asiakasta koskeva asia on käsiteltävä ja ratkaistava siten, että ensisijaisesti otetaan huomioon asiakkaan etu.

Asiakkaan kuulemisesta ennen häntä koskevan päätöksen tekemistä säädetään hallintolaissa. (30.12.2003/1361)
Asiakkaan tahdosta riippumattomista toimenpiteistä sekä asiakkaan hoitoon tai huoltoon liittyvistä pakotteista ja rajoituksista sekä niitä koskevasta päätöksentekomenettelystä sosiaalihuollossa on voimassa, mitä niistä erikseen säädetään."

Eduskunnan oikeusasiamies päätöksessään 2833/4/13 avaa tätä näin:
"Totean vielä tässä yhteydessä, että sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (sosiaalihuollon asiakaslaki) 8 §:n mukaan sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus osallistua palvelujensa suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen. Viranomaisella on puolestaan velvollisuus edistää ja myötävaikuttaa tämän oikeuden toteutumiseen."

Mutta tosiaan Familarilla ja Helsingin sijaishuollossa tehdään lapsen tapaamissuunnitelma verkostopalaverissa, jonne ei kutsuta vanhempaa tai lasta. Ja sitten ollaan hyvinkin tärkeän oloisia ja he taputtelevat toisiaan olalle Hyvä Veli -toiminnassan, koska ovat mielestään tehneet hienonkin arvioinnin lapsen "edusta".

Ja lapsen eduksi katsotaan, että lasta ei kuulla ja äidille väitetään, että on normaali käytäntö, että rajoituspäätös muutetaan asiakassuunnitelmaksi ja sitä toteutetaan rajoituspäätöksen tavoin, mutta virallista päätöstä ei tehdä ellei äiti tätä erikseen vaadi.

No, äitihän vaatii ja pohtii miksi tällaisesta älyttömyydestä pitää valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen, kun paikan päällä tässä verkostopalaverissa oli jopa kahdeksan aikuista ihmistä, joiden väitetään olevan siis lastensuojelualan vankkoja ammattilaisia. Kun äiti valitti tällaisesta toiminnasta Familarin osalta Familarin kehitysjohtaja Liimattalle, tämä totesi triviaalin tiedon, että johtava sosiaalityöntekijä tekee päätöksen. Kyllä äiti tämän tiesi ja havaitsi ettei Liimatta tiedä muuta ja osaa alaisiaan työhön ohjata.

Kuinka moni on mennyt lakia tuntemattomista vanhemmista uskomaan Partisen väittämän, että yhteydenpidon rajoittamisasioissa tulisi lain mukaan toimia näin? Kuinka monelle on Partinen väittänyt tällaista työuransa aikana? Tälle äidille ei mennyt selkeä järjettömyys läpi ja hän totesikin johtava sos. Lillelle, että sitten päätöstä kehiin ja mennään tappelemaan laista Helsingin hallinto-oikeuteen.
Erikoista on millaiselle delegaatiolla Familar on edustettuna tapaamissuunnitelma-asiassa. Paikalle on tärkeänä saapunut hienoissa vaatteissa palvelujohtaja Huuhilo, joka ei ole tavannut lasta ehkä koskaan. Sitten on paikalla vastaava ohjaaja Eija Viro, josta lapsi ei pidä tai kukaan laitoksen lapsista. Sitten paikalla on vastaava ohjaaja Jarno Partinen, joka ei tunne lasta ja on vasta äsken otettu Viron rinnalle pienryhmäkoti Havumäkeen. Tämän lisäksi paikalla on lapsen toinen omahoitaja Minna. Toista omahoitajaa, joka enemmän viettää lapsen kanssa aikaa, ei edes kutsuta palaveriin, vaikka hänestä lapsi ja kaikki laitoksen lapset pitävät eniten. Familarilta siis menee suunnittelemaan lapsen elämästi kaksi työntekijää, jotka eivät tunne lasta ja yksi, josta lapsi ei pidä ollenkaan ja sitten omahoitaja. Familar ei koe, että lapsi pitäisi kutsua äitinsä kanssa samaiseen palaveriin, vaikka äiti on puhunut dialogin tarpeellisuudesta ja heidän kuulemisen tärkeydestä kaikille edellä mainituille Familarin työntekijöille.

Kun äiti kysyi Minnalta 5.2.19, veikö tämä eteenpäin sossuille tiedon lapsen toiveista, kun rajoitteita tehtiin joka tapauksessa, vaikka Lille totesi, että palaverissa oli todettu, että kaikki on mennyt hyvin ja Partinen totesi äidille, että äiti ei tee vanhempana mitään väärin, Minna ei suostunut vastaamaan kysymykseen äidille joko ei tai kyllä. Minna ei suostunut vastaamaan äidille, joka toisti kysymyksen, todeten ettei vastaaminen ole vaikeaa, kun voi vastata ei tai kyllä.

Kyllä vain luitte oikein. Tässä jännässä verkostopalaverissa oli siis päätetty jatkaa lapsen tapaamisten rajoittamista ilman virallista päätöstä, jos äiti suostuu tällaiseen ja sellaisella perustelulla, että kaikki on mennyt hyvin. Familarilla kun tällaisesta valittaa kehitysjohtaja Liimattalle, hän osaa vain vastata triviaalin tiedon, että johtava sos. päättää.

Onhan se tietenkin Minnalle noloa, jos hän ei ole valmistautunut tällaiseen tärkeään palaveriin kysellen lapselta mitä tämä toivoisi ja sitten jättää kertomatta lapsen toiveet sossulle, koska ei valmistautunut palaveriin tehden työtään. Ehkä Minna luulee, että on tutkimusmatkailijaksi hakeutunut, kun opiskeli sosiaalialalle ja nyt seilailee sitten työpäivissään sen enempää miettien mitä se omahoitajuus todella on erilaisissa olosuhteissa eritavoin toimivien kuntien sosiaalityöntekijöiden kanssa. Toiset sossuista kuulee itse lasta lain mukaisesti ennen toimintasuunitelmien tekemistä ja toiset kuulevat vain lapsen omahoitajaa, jos tätäkään. Jos omahoitajaa ei kiinnosta lapsen oma tahto ja hän ei vie tätä eteenpäin sossulle, niin sitten ei kiinnosta sossua tai laitostakaan lapsen toiveet. Näin ollen lastensuojelua ei toteuteta lain mukaisesti.
Tosiasiallisesti Minnalle on todella noloa se, ettei hän vastaa äidille. Äiti soitti perään Havumäkeen ja keskusteli toisen vakituisen työntekijän kanssa ja havaitsi, ettei tämäkään ymmärrä kuinka ammattieettisesti väärin Minna toimii, kun ei vastaa äidin kysymykseen: "Kerroitko omahoitajan asemassa lapsen toiveet sossulle, joka ei tapaa lasta?" Havumäessä ei siis yleisesti työrhmä tunne Suomen lakia ja ymmärrä kuinka tyhmästi Minna toimii. Minna ei siis todennäköisesti ole kertonut lapsen toiveita sossuille ja kun äiti kyselee onko hän toiminut kuten oman hoitajan kuuluu toimia, hän pakenee kysymystä vastaamattomuuden taakse. Vankka ammattilainen vastaisi kysymykseen ja jos ei ole toiminut kuten kuuluu toimia, sopisi vanhemman kanssa yhdessä siitä, miten mahdollisimman kiireellä kertoo tälle sossulle mitä lapsi toivoo tapaamisten suhteen.

Nyt kai laitoksessa haukutaan äitiä palavereissa, vaikka äiti peräänkuulluttaa lain mukaista toimintaa.
Minna ei ole ainut, joka katosi tavottamattomiin. Samoin myös vastaava ohjaaja Jarno Partinen katosi ja ei vastaa äidin yhteydenottopyyntöihin. Partinen ei suostunut perustelemaan rajoitteen jatkamissuunnitelmaa asiakassuunnitelmana toteuttaen asiakassuunnitelmaa kuin kyseessä olisi yhteydenpidon rajoite äidille. Hän ilmoitti, että sosiaalitoimi antaa hänen perustelunsa äidille. Sosiaalitoimi oli jo todennut äidille, että ei anna perustelua, vaan vain kertoo, että sosiaalitoimi on toteuttanut Familarin kanssa keskustelua, jossa "arvioitiin", että lapsella pitää olla "struktuuri". Sitä ei johtava sos. Lille suostunut kertomaan, että miksi struktuuri pitää olla tällainen tarkemmin, mutta Lille totesi, että kaikki on mennyt hyvin ja siksi toimintaa jatketaan.
Äidin kysyessä Lilleltä mitä arviointimenetelmiä on käytetty, Lille ilmoitti äidille katsovansa, ettei hänen tarvitse tällaisia asioita äidille avata hyvin tiukasti ja kieltäytyi vastaamasta.

Kyllä vain, luitte aivan oikein ja tämä samainen Lille sai siis huomautuksen juuri yhteydenpidon rajoittamista koskevista asioista vuoden 2017 ja 2018 vaihteessa Outamon lastenkotifiaskossa ja nähtävästi sosiaalityön päällikkö Ritva Mantilaa ja lastensuojelun johtaja Saila Nummikoskea ei vieläkään kiinnosta mitä arviointimetelmiä on Lille käyttänyt työssään.

THL ohjeistaa arvioinnin kultaisia perusteita näin:

1. arviointi tehdään tarkoituksenmukaisesti ja riittävän laaja-alaisesti
2. huomioidaan asiakkaan näkökulma arviointiprosessin eri vaiheissa
3. käytetään tilanteeseen sopivia, päteviä ja luotettavia arviointimenetelmiä
4. ammattilaisella on riittävä osaaminen arvioinnin tekemiseen ja tulosten tulkintaan
5. arviointitulosten pohjalta asetetaan tavoitteet, suunnitellaan tarvittavat toimenpiteet ja seurataan niiden vaikutuksia.

Lisäksi se toteaa, että on huomioitavaa seuraavaa:

- arviointi tehdään asiakkaan elämäntilanteen mukaan
- arviointi tehdään yhteistyössä asiakkaan ja tarvittaessa hänen omaisensa ja läheisensä sekä muiden toimijoiden kanssa
- asiakkaalle on selvitettävä hänen oikeutensa ja velvollisuutensa 
- asiakkaalle on kerrottava erilaisista vaihtoehdoista palvelujen toteuttamisessa ja palvelujen vaikutuksista
- selvitys arvioinnista on annettava siten, että asiakas ymmärtää sen sisällön ja merkityksen
- asiakkaan itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava erityisesti, kun kyseessä on lapsi, nuori tai erityistä tukea tarvitseva henkilö 
- asiakkaan toiveet, mielipiteet ja yksilölliset tarpeet otetaan huomioon.

Miltäs lukijoistani näyttää tämä Familarin ja Helsingin sijaishuollon yhteistyö. Tästä on tehty muistutus ja Helsingissä vastinetta saa odottaa Saila Nummikoskelta noin neljä kuukautta eli 1/3 vuodesta. Tuona aikana Familar ja sosiaalitoimi saa jatkaa samanlaista toimintaa ja jos Helsingin hallinto-oikeus ei tuona aikana tee päätöstä, vastinetta saa odottaa pitempään, koska Nummikoski varovaisena vastaa vasta noin kaksi kuukautta hallinto-oikeuden kumoavan päätöksen jälkeen ja vain ilmoittaa väitteen, että on työhön ohjannut alaisensa jatkossa toimimaan lain mukaan, kun sai tiedon, että hallinto-oikeus katsoo, ettei hän ole työhön ohjannut alaisiaan toimimaan lain mukaisesti. Tosiasiallisesti Nummikoski ei työhön ohjaa alaisiaan. Hän vain kirjoittaa näin, koska se näyttää hänen imagossaan paremmalta.

Esimerkiksi Nummikoskea ei haitannut 7.1.19, että sijaishuolto yhä toteuttaa yhteydenpidon rajoittamista yleisenä käytäntönä huostaan oton alussa rauhoittumis- ja laitokseen kiinnittymisperustelulla, vaikka se nimenomaan on kielletty 1.11.19 eduskunnan oikeusasiemiehen antaman sovellettavan oikeusohjeen eli ratkaisun 2833/4/13 mukaan, vaikka hän vastineessaan väittää työhön ohjaanneen sosiaalityöntekijänsä rajoittamaan vain silloin, kun on lain mukaiset perusteet.

Nummikoski ei edes pyytänyt anteeksi lapselta ja kokonaiselta suvulta, kun hänen alaisensa tekivät lapselle kokonaiseen sukuunsa laittoman rajoitteen. Nummikoski ei tosiasiallisesti osaa myöntää alaistensa virhettä anteeksipyynnöllä ja syvällä pahoittelulla edes näin vakavissa asioissa.

No toisaalta ei osaa Familarin kehitysjohtaja Liimattakaan pyytää anteeksi ja olla pahoillaan, kun hänen alaiset eivät osaa Suomen lakia. Hän vain osaa todeta: "Sossu päättää," mitä papukaijoina hokee kai kaikki Familarin työntekijät ilman järjen häivää tajuamatta, mitä on hyvä arviointi ja yhteistyö lapsen ja lapsen perheen kanssa.

Familarin laatujohtajaan Marko Nikkaseen äiti on ollut turhaan yhteydessä. Nikkanen ei välitä laadun tuottamisessa laista tai vastata äidille, joka on huolissaan lain toteutumisesta.

Familar ei ole vastuussa siitä osaako sosiaalitoimi lakia. Päävastuu on sosiaalitoimella. Mutta Familarin tulisi osata laki ja osata havaita lain vastainen toiminta ja vaatia heidän laitoksessa asuvalle lapselle lain mukaan toteutettua lastensuojelua. Mutta miten Familarilla osaisi työntekijät tätä, jos he eivät osaa vastata yksinkertaiseen kysymykseen kyllä tai ei?

Kyseiseen rajoitteeseen tuli kummalla tavalla muutos tosin. Lapselle tehty puhelinrajoite purettiin, koska sen toteuttaminen oli Familarin mielestä hankalaa äidin vuorotyön vuoksi. Familar ei tahtonut tukea lapsen puhelua äidin kanssa, koska heidän mielestä olisi ollut hankalaa ottaa äidiltä vastaan äidin työvuorolistan tiedot ja kuulla mikä on hyvä aika soittaa ja sovitella äidin kanssa tällaista yksinkertaista asiaa. Lille sitten ilmoitti, että jatkossa äiti ja lapsi hoitaa soitot vapaasti kaksin ja suunnittelee nämä kaksin ilman Havumäen tukea.

Kyllä vain, Familar ei pura rajoitteita todeten sossuille, että rajoittaminen on tarpeetonta eli turhaa eli laitonta, vaan purkaa ne valittamalla siitä, että pitää tehdä työtä. Tämä selvisi äidille 30.1.19 äidin keskusteltua Lillen ja Partisen kanssa puhelut. Familar ei tahdo tukea edes puheluiden toteutumisessa lasta ja taasen jäi huomioimatta lastensuojelulaki, joka toteaa näin:

"Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa (LsL 54§ mom 2)."

Tähänkin kehitysjohtaja Liimatta totesi vain triviaalin tiedon, että sosiaalityöntekijä päättää yhteydenpidon rajoittamista koskevista asioista, tajuamatta miten lain vastaisella tavalla hänen alaisensa vaikuttavat. Mitähän se Liimatta kehittelee? Ettei vain pontikkaa tai jotain muuta ajattelua estävää?

Äiti oli uskonut usean kuukauden ajan palvelu johtaja Huuhiloa, joka lupaili ja lupaili äidille, että kunhan hän pääsee keskustelemaan kunnolla sosiaalitoimen kanssa, kaikki saadaan kuntoon ja "hyvä huostaan otto" aikaan. Huuhilo oli pitänyt palopuheita äidille Familarin tahdosta tehdä hyvää työtä avoimella keskustelulla ja kehunut äitiä jopa siitä, kun äiti tekee Huuhilonkin työn ja painottanut äidille, kuinka äiti hakee aina lapsen etua. Äiti eli pitkään toivolle kuunnellen Huuhilon kehuja. Kun sitten Huuhilon "saavutus", joka ilmeni outona rajoitteena ja paljastui samanaikaisesti Partisen ammattitaidottomuuden kanssa, Huuhilo katosi tavoittamattomiin. Huuhilo vain ilmoitti WhatsApp -viestillä äidille:

"Ok. minä en ollut tukemassa ypr tekemistä. Eikä myöskään havumäki."

Huuhilolta ei siis saanut välitöntä tukea rajoituksen estämiseksi.

THL toteaa rajoitustoimenpiteiden käyttämisen yleisistä edellytyksistä seuraavaa:
​
- Rajoitustoimenpiteiden käyttäminen rangaistuksena on kiellettyä.
- Toimenpiteitä voidaan käyttää vain siinä määrin kuin lapsen oma tai toisen henkilön terveys tai turvallisuus tai lapsen huostaanoton tarkoituksen toteuttaminen välttämättä vaatii.
- On valittava aina lievin mahdollinen toimenpide.
- Rajoitustoimenpiteen käyttäminen on LOPETETTAVA HETI, kun sen käytölle ei enää ole lain mukaisia perusteita.
- Toimenpidettä on myös heti lievennettävä, jos se on mahdollista.
- Lapsen tilannetta on seurattava jatkuvasti ja on tehtävä päätös toimenpiteen lopettamisesta, jos perusteita jatkamiselle ei enää ole.
- Rajoitustoimenpiteet on toteutettava aina mahdollisimman turvallisesti ja lapsen ihmisarvoa kunnioittaen.
- Rajoitustoimenpiteitä saa käyttää vain siihen tarkoitukseen kuin kussakin säännöksessä on erikseen määritelty,

Eduskunnan oikeusasiamies katsoi ratkaisuissaan 7.3.2013 (1901/2/12 ja 1932–1945/2/12), että sijoittajakunnat olivat laiminlyöneet laitokseen sijoittamiensa lasten sijaishuollon ja rajoitustoimenpiteitten valvonnan. Oikeusasiamies ei pitänyt kantelun kohteena olleita, lastensuojelulaitoksessa käytettyjä sääntöjä ja kasvatusmenetelmiä niin sanotusti normaalina kotikasvatuksena. 

Ratkaisu 7.3.2013 (1901/2/12 ja 1932–1945/2/12)
Myös VALVIRA totesi selvityksessään vuonna 2013, ettei kaikissa lastensuojeluyksiköissä ei osata tehdä riittävää eroa rajoitustoimenpiteiden ja kasvatuksellisten keinojen välille. Joitakin rajoitustoimenpiteitä oli perusteltu talon säännöillä.

Kun näistä asioista on huomautettu jo vuonna 2013, miten ei Helsingin lastensuojelu tai Familar osaa näitä vuonna 2019?

Havumäessä piteli vastaava ohjaaja Viro lapsille laitonta liikkumisvapauden rajoitetta päivittäin tunnin ajan selittäen tätä kasvattamiseksi. Lasten tuli istua tunnin ajan yksin huoneessa "rauhoittumisperustelulla". Tämän hyväksyi koko vankoiksi ammattilaisiksi kutsuttu työryhmä, joka ei kai koskaan lue lastensuojelun käsikirjaa ja kaikki kutsuivat lapsille tätä toimintaa "hilkuksi". Heillä oli myös yhteydenpitorajoituspäätös tuona aikana muihin lapsiin ja he eivät saaneet puhua heille ja wc:seen menoonkin lapset kysyivät lupaa. Osalla lapsista ei saanut olla puhelinta "hilkun" aikana.

Lapsia käytetään myös palkallisena työvoimana Havumäessä. Näiden noin 12-vuotiaiden lasten viikkoraha on sidottu kerran viikossa toteutettuun ruuanlaittovuoroon ja he saavat palkkaa tästä noin 10 euroa. Jos lapsi ei osallistu tähän "apparivuoroon" hän ei saa viikkorahaa eli palkkaa. Lapsi ei saa sitä, vaikka osallistumattomuus johtuu hänestä riippumattomasta syystä.

Joulukuussa 2018 helsinkiläislapsen paras kaveri Havumäessä ei saanut auttaa häntä "apparivuorossa", koska Viro käski kaverin "hilkulle". Viro keskeytti lasten mukavan yhdessä toteutetun ruuan laiton ja tyttö kertoi äidile, että kerrankin kun tuntui kodilta Viro katkaisia tämän. Tyttöä auttanutn poika käytty "hilkkunsa" valituksen kirjoittamiseen. Lapset valittivat tästä siis paperille kirjoitetulla kysymyksellä miksi Viro toimii näin ja miksi ei saa auttaa ja allekirjoittivat paperin. Viro ei tahtonut edes keskustella lasten kanssa tästä, vaan vastasi aidosti elämissään tehdyistä päätöksistä kiinnostuneille lapsille: "Miksi minun pitäisi vastata sinulle, kun sinulla oli hilkku?"

Äiti oli yhteydessä Viroon saatuaan kuulla lapseltaan, että Viro ei ymmärrä lapsia, hyväksy lapsille normaalia ikätasoista toimintaa ja etteivät lapset pidä hänestä tämän vuoksi. Äiti ei moittinut Viroa, vaan totesi Virolle, että kertoo tämän hänelle, koska tahtoo tukea Viroa kertomalla mitä lapset puhelevat hänestä. Äiti pyysi, että jättää tyttärensä rauhaan siitä, että lapsi kertoi hänelle, mutta Viro oli samantien kulkenut lapsen luokse ja kertonut lapselle äidin puhelusta ja säikähtänyt lapsi selitteli, että "oli ollut väsynyt". Myöhemmin Viro ilmoitti äidille, että katsoo, että lapset vain "puhuvat pahaa ja rumia" ja tiukasti koetti taas valehdella, että lapsi valehtelee siitä menikö hän lapsen huoneeseen kertomaan lapselle äidin puhelusta.
​
Viro ilmoittaa, että koska on ollut 20-vuotta lastensuojelualalla, hän tietää miten kuuluu toimia.
Huuhilo ei edes puuttunut Viron toimintaan joulukuussa 2018 ja rajoite jatkui, kunnes äiti tiukasti tekstiviestillä ilmoitti laitokselle, että "hilkku" on laiton rajoite. Sitten äidille ilmoitettiin, että rajoite on purettu ja välittömästi samana päivänä lapsi kertoi, että hänelle oli todettu, että "luistimia ei voi hakea koulusta, koska on hilkku". Hilkku siis esti normaalin elämän laitoksessa. Tätä perusteli äidille Partinen, että peruste oli lipsahtanut vahingossa tottumuksesta työntekijältä.

Lisäksi Havumäessä on tehty myös pukeutumisrajoituspäätös kolmelle lapselle, jotka ostivat omilla rahoillaan laitoksen työntekijän läsnäollessa paidan, josta muut laitoksen työntekijät eivät pitäneet. Paidan printti ei miellytänyt laitosta ja lapset eivät saa pitää paitaa yleisissä tiloissa laitoksessa tai pukea sitä kouluun ja he eivät siis saa ruokailla tuo paita päällä eli heiltä evätään oikeus ruokailuun, jos eivät riisu paitaa tai teippaa A4:sta printin päälle ruokailun ajaksi.

Valvira kiinnitti tällaiseen huomiota jo vuonna 2013 seuraavasti:

"Asiakkaan omaan ulkonäköön liittyvän sallitun ja kielletyn asian rajanvedossa korostuu henkilön laaja itsemääräämisoikeus, jota ei saa suhteettomasti rajoittaa. Yleinen kasvatuksellinen ohjaus yhteisiin keskusteluihin nuoren ulkonäköä koskevissa asioissa ja harkinta-ajan käyttö (ennen esim. hiusten värjäämistä) voisivat olla asiallinen keino toteuttaa kasvatusvastuuta."

Ja taasen Familar siis oli päättänyt rajoittaa kasvatuksellisen keskustelun sijaan.

Ja nämä ihmiset Familarilta siis verkostoituvat ihmisten kanssa eri kunnissa ja monesta kunnasta eivät osaa vastuusosiaalityöntekijät havaita, että "hilkku" on laiton ja viikkorahan sitominen laitoksessa työskentelyyn on laitonta. Sitten täytyy laitokseen muuttaneen lapsen äidin neuvoa laitosta, jonka vastaava ohjaaja ei kuuntele lapsia tai vanhempia ja määrää kaikkia sillä uskomuksella, että nuo 20-vuotta työssään olisi tehnyt hänestä vankan ammattilaisen, kun hän ei ole koskaan vitsinyt tutustua Suomen lakiin ja lastensuojelun käskirjaan.
Miten Viro tai Partinen voivat työhön ohjata alaisiaan, kun he eivät osaa Suomen lakia?
Asiasta on muistutettu nyt sosiaalityön päällikkö Ritva Mantilalle. Osaakohan Mantilakaan toimia Suomen lain mukaan koskien laitosta, kun lastensuojelulain mukaan häntä koskee ilmoitusvelvollisuus Familarin toiminnasta, sillä laki sanoo näin:

"Sijaishuollon valvonta

Lapsen sijoittaneen kunnan tehtävänä on valvoa, että lapsen sijoitus perhehoitoon tai laitoshuoltoon toteutuu tämän lain mukaisesti ja lapsi saa sijoituksen aikana ne tarvitsemansa palvelut ja tukitoimet, jotka sijoituskunnan on 16 b §:n mukaisesti järjestettävä.

Sijaishuoltopaikan toimintaa valvovat lisäksi sijoituskunta ja aluehallintovirasto. Valvontaa toteuttaessaan niiden tulee toimia yhteistyössä 1 momentissa mainitun sijoittajakunnan kanssa.

Jos lapsen sijoittanut kunta havaitsee sijaishuoltopaikan toiminnassa sellaisia epäkohtia tai puutteita, jotka voivat vaikuttaa sijoitettujen lasten hoitoon tai huolenpitoon, sen tulee salassapitovelvoitteiden estämättä ilmoittaa asiasta viipymättä 2 momentissa tarkoitetuille sijoituskunnalle ja aluehallintovirastolle sekä tiedossaan oleville muille lapsia samaan sijaishuoltopaikkaan sijoittaneille kunnille (LsL 79§).
Tärkeää onkin Familarin muistaa sosiaalitoimen kanssa:

Lastensuojelulain 58 §:n mukaan lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämisessä tulee noudattaa mitä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (8.4.1983/361) 1§:ssä on säädetty: mm. ”Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.” Lapsen oikeus tulla kohdelluksi TASA-ARVOISENA yksilönä ja oikeus saada vaikuttaa kehitystään vastaavalla tavalla itseään koskeviin asioihin on keskeinen PERUSOIKEUS.

Miksihän tämäkään lapsi ei saa vaikuttaa Familarin ja sosiaalitoimen mielestä asiakassuunnitelmassaan edes tapaamissuunnitelmiin tai mihinkään siitä miten sosiaalityötä toteutetaan? Miksi äitiä ei ikinä tapaa lapsen vastuusosiaalityöntekijä Kirsi-Marja Niinimaa?

Voisiko lastensuojelulapset vanhempineen saada vastuusosiaalityöntekijänsä kanssa viikottaisen purnaustuokion, jossa voisivat puida itsemääräämisoikeuttaan koskevia asioita ja kysellä tältä miksi tämä ei anna hänen ja läheisten vaikuttaa sosiaalihuollon asiakaslain 8§:n mukaisesti elämäänsä ja missä viipyy sosiaalitoimen myötävaikuttava tuki?

Täällä Mieron tiellä totean, että on todella järkyttävää, että nämä ihmiset tienaavat veronmaksajien rahoilla asemissa, jossa he eivät saisi näinkin ammattitaidottomina olla. Liimattalle tiedoksi, että päätöksen tekee kyllä johtava sos., mutta laitos on pitkälti vastuussa siitä, mitä päätöksiä tehdään myös, sillä laitos on tietolähde ja arviointiin osallistuva. Familarin ammattitaidolla on paljon merkitystä siihen, toteutuuko "hyvä huostaan otto".

Lue myös:

Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa (Valvira, 2013):

Kirjoitukseni on tärkeä sosiaalityötä toteuttaville. Tämä on havainto lastensuojelun hulluudesta, vaikka Suomen lastensuojelu on saanut valtamediassakin kuulla ministeritason ärähdyksen, kun Saarikko älähti siitä, kuinka viranomaiset rikkovat toiminnassaan lasten oikeuksia vastaan. Pyydän, jakakaa tämä kaikille tuntemillenne lastensuojelualla sekä muissa viranomaisissa työskenteleville. 

Tämä ei ole tarkoitettu sijaishuollossa olevien lasten vanhemmille syyksi haukkua lastensuojelu. Meidän kaikkien tehtävä on suojella lapsia.


Tämä on tarkoitettu vanhemmille ja heidän lapsilleen ja heitä tukeville työvälineeksi. Tehtävämme on pohtia miksi jokaisen tulee uskaltaa kantaa vastuunsa vaikuttajana eli vaikutusvaltaansa käyttävänä ja toimia lain mukaan, jotta lapsien oikeudet toteutuvat. Suosittelen pohtimaan ja vasta sitten toimimaan. Suosittelen myös, että ette pohdi liian kauan, koska lapsuus kestää hyvin lyhyen ajan. On parempi toimia oikea-aikaisesti, jotta lapset saavat lapsuutensa aikana sen mitä heidän kuuluu saada. Mitä vain teettekin, älkää jättäkö toimimatta.

Ensialkuun tahdon muistuttaa teitä kaikkia siitä, että meillä on rajalliset taloudelliset resurssit. Me olemme kuulleet, kuinka kaikessa on leikattava, koska resursseja ei ole. Siksi tärkeää onkin käyttää resursseja viisaasti, jotta emme heitä resursseja hukkaan.

Tämä taloudellinen resurssipula on velvoite viranomaisille. Resursseja ei saisi käyttää siihen, että toteuttaa virheellistä toimintaa, sillä se tulee hyvin kalliiksi. Jos väärin toimivasta sosiaalivirkailijasta joutuu kantelemaan tai valittamaan hallinto-oikeuteen, nämä prosessit tosiasiallisesti maksavat valtiolle eli on meidän verotalkoista hukkaan heitettyä rahaa. Viranomisen tulisi siis osata työnsä niin, ettei tarvitse valittaa esimerkiksi hallinto-oikeuteen tai edes hänen esimiehelle muistutusmuodossa. Viranomaisen sosiaalisten resurssien tuleekin siis olla sensitiivisessä työssä todella korkeat. Jos sosiaalivirkailija toimii lain vastaisesti ja tästä on valitettava vaikka hallinto-oikeuteen saakka ennen kuin hän korjaa toimintansa, tämä maksaa turhaa rahaa. Virheellisesti toimiva lastensuojelun johtava sosiaalivirkailija on hyvin kallis meille.

Kun sosiaalityöntekijä toiminnallaan heittää rahaa hukkaan, on se vaikka pois vanhuksen vaipan vaihdosta, kätilöiden resursseista tai joku lapsi ei pääse kotidialyysiin. Kätilöt, opettajat ja lääkärit, poliisit, rajavartiosto, migri ja sairaanhoitajat ja kaikki muut, jotka tarvitsette valtion varoja toimiaksenne tehokkaammin, teidän tulisi pohtia, onko oikein, etteivät sosiaaliviranomaiset osaa lakia, ja tämän vuoksi rahaa valtiossa käytetään tämän heidän kyvyttömyyden aiheuttamiin seurauksiin. Neuvoni teille on; järjestäytykää ja valittakaa tästä. Vaatikaa lain mukaista järjestystä maailmaan.

Kirjoitin 3.10.2018 kahdesta lain edessä järkyttävästi toimivasta johtavasta sosiaalivirkailijasta Helsingin lastensuojelun avohuollossa otsikolla:

HKI - Lastensuojelu rajoitti lapsen oikeutta yhteydenpitoon kokonaiseen sukuun ilmoittamatta.
Tuo kirjoitus kertoo sokeaa kunnioitusta Helsingin lastensuojelun sisällä omaavasta johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykösestä (Maunula) ja aiemminkin työnteostaan arvostelemastani johtava sosiaalityöntekijä Tiina Nurmisesta (Malmi). He molemmat ilmoittavat tuntevansa lain ja olevansa kypsiä ammattilaisia. He eivät suinkaan tee virheitä työssään. He ovat varmoja siitä, ettei heitä saa arvostella, sillä ovat varmoja siitä, että eivät kykene työssään virheisiin.

He rajoittivat syksyllä 2018 useaksi kuukaudeksi 11-vuotiaan lapsen oikeutta yhteydenpitoon koko äitinsä puoleiseen sukuun. He jättivät kertomatta päätöksestä asianomaisille eli jokaiselle lapsen sukulaiselle. He jättivät kuulematta jokaisen lapsen sukulaisen sekä myös lapsen kannan yhteydenpidon rajoittamiseen. Lapsen äiti ilmoitti suvulle rajoitteesta. Äiti siis teki sosiaalivirkailijan lainmukaisen työn. Äiti kuuli sukulaisten kannan eli äiti teki Pyykösen ja Nurmisen työn. Huomionarvoista asiassa on, että sosiaalityön päällikkö Sanna Teiron mukaan Pyykönen ja Nurminen eivät tee virheitä työssään ja lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski uskoo Teiroa tarkistamatta mitään.

Kesällä 2018 Teiro opetti lastensuojelutyön asiantuntijan asemassa Helsingin käräjäoikeuden tuomaria uskomaan, että lastensuojelun ei tule antaa tukea ja tukea vanhempia, jotka eivät ole lapsen huoltajia. Käräjäoikeuden tuomari uskoi Teiroa, vaikka lastensuojelulaissa lukee selkeästi: "Lastensuojelun on tuettava VANHEMPIA, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa (LsL4§)."

Lapsen suku päätti valittaa laittomasta rajoituspäätöksestä todettuaan rajoitteen laittomaksi. Pyykönen ja Nurminen tekivät joko tiedostamattaan tai tiedostaen laittoman rajoitteen ja suku havaitsi tämän lakiin tutustuessaan äidin avatessa suvulle Suomen lakia. Pyyköstä ja Nurmista ei äidin kanta laista kiinnostanut. Suku päätti, ettei käytä Suomen valtion rajallisia resursseja niin, että jokainen suvusta valittaisi, sillä tämä tulisi kalliiksi sillä hallinto-oikeuskäsittelyt eivät ole halpaa "hupia".

Suku päätti, että lapsen mummo, ukki ja täti valittavat tehden jokainen yksilöllisen valituksen. Suku myös päätti säästää valtion resursseja niin, että eivät käytä asianajajia, vaikka olisivat osa saaneet ilmaiset asianajajat tulojensa perusteella, koska tämäkin olisi maksanut valtiolle. Suku katsoi, että äiti on riittävän taitava kirjoittamaan ukin, mummon ja tädin valitukset. Äiti kirjoitti valitukset ja lähetti ne läheisilleen ja he allekirjoittavat nämä ja äiti toimitti nämä hallinto-oikeudelle. Äiti siis ei saanut toteuttaa normaalia huostaan otetun lapsen vanhemman elämää, vaan hän käytti aikaansa lukemalla lastensuojelun käsikirjaa, lastensuojelulakia, perustuslakia sekä myös Elena Uusitaloa, joka on vuosia koettanut saada aikaan kirjoituksillaan lainmukaista lapsien oikeuksia toteuttavaa järjestystä. Äiti joutui olosuhteeseen, koska Pyykönen ja Nurminen eivät osaa Suomen lakia ja koska Teiro ja Nummikoski eivät osaa Suomen lakia.
22.10.2018 kirjoittivat Pyykönen ja Nurminen hallinto-oikeudelle vastineet valituksiin. Suomen resursseja eli viranomaisen aikaa käytettiin siis vastineiden kirjoittamiseen. Tämäkin maksaa meille. Nämä johtavat sosiaalivirkailijat saavat työstään palkan. Vastineet olivat usean sivun mittaisia ja ne sisälsivät kopioita toisistaan eli olivat hyvin samankaltaisia. Virkailijat eivät edes yksilöineet vastineitaan kokonaisvaltaisesti, vaikka pyrkivät myös yksilöimään osan tekstistä, koska tiesivät, että tätä tarkastellaan. Lastensuojelussahan ei saa missään nimessä käyttää valmiita pohjia päätöksiin tai mihinkään rekisterimerkintään, joka on sosiaalivirkailijan omaa selontekoa. Sosiaalivirkailija ei saa koskaan työssään käyttää Ctrl+c & Ctrl+v kopiointimenetelmää tai mitään muutakaan tekstin kopiointimenetelmää työssään mm. tietoturvasyistä. Silti Pyykösen ja Nurmisen teksteistä oli selkeästi havaittavissa, että he olivat kopiointimenetelmää käyttäneet.
​
Nurminen ja Pyykönen tosiasiallisesti valehtelivat hallinto-oikeudelle vastineissaan 22.10.18. He väittivät jokaisessa vastineessaan, että eivät ole rajoittaneet lapsen yhteydenpitoa kyseiseen valittajaan. Hallinto-oikeus, joka maksaa paljon meille, joutui käyttämään aikaa siihen, että he lukivat vastineen, jossa kaksi johtavaa sosiaalivirkailijaa valehtelee heille. Hallinto-oikeudella oli hallussaan päätös, jossa tosiasiallisesti ilmoitettiin rajoitettavan lapsen oikeutta koko lapsen äidin puoleiseen sukuun ja Pyykönen ja Nurminen olivat tästä tietoisia ja silti he laittoivat hallinto-oikeuden lukemaan heidän valheet. Tätäkään eivät pidä Teiro tai Nummikoski lain vastaisena toimintana, vaikka viranomaiselta on laissa kielletty valehtelu ja heidät voisi jopa tuomita pahimmillaan valehtelusta kahdeksi vuodeksi vankeuteen, jos joku tuomari joskus viitsii alkaa välittämään siitä, miten nämä viranomaiset toimivat. Me tarvitsemme ennakkotapauksen, rohkean yhteiskuntajärjestyksestä sekä kestävästä kehityksestä välittävän tuomarin sekä häntä ennen syyttäjän, jotka yhdessä toteavat: "Viranomainen ei saa valehdella ja laittaa veronmaksajia maksamaan!"

Koska Pyykönen ja Nurminen antoivat vastineet valituksiin, saivat valittajat antaa vastineet heidän vastineisiin. Taasen käytettiin äidin aikaa mummin vastineeseen ja tällä kertaa ukki ja täti kirjoittivat vastineet itse. Hallinto-oikeus käytti aikaansa näiden vastineiden lukemiseen, joissa todetaan, että sosiaalivirkailijat valehtelevat vastineissaan. Tämä maksoi siis meille taas ja joku on nyt vailla jotain tämän vuoksi. Kenties joku mummo kuoli kotihoidon toteuttamisongelmien vuoksi, kun sinne ei ole tarpeeksi resursseja.

9.11.2018 Helsingin hallinto-oikeus totesi, että Pyykönen ja Nurminen olivat tosiasiallisesti rajoittaneet lapsen yhteydenpitoa valittaneisiin ja totesi rajoitteet laittomiksi ja kumosi yhteydenpitorajoituspäätökset. Mummon saama hallinto-oikeuden päätös 18/0961/6 ilmoittaa ratkaisusta:

"Hallinto-oikeus kumoaa ja poistaa valitusalaisen päätöksen siltä osin, kuin siinä on tosiasiallisesti rajoitettu lapsen (nimi) ja hänen isoäitinsä (nimi) välisiä tapaamisia." Huomiarvoista ratkaisun kirjoitusasussa on sanan tosiasiallisesti käyttö. Tämän sanan alleviivaavuus ei voi varmaankaan jäädä Pyyköseltä ja Nurmiselta tai meiltä huomaamatta, kun he kehtasivat 22.10.18 vastineessan viranomaisen asemassa valehdella vieläpä hallinto-oikeudelle etteivät olleet rajoittaneet. Tällaisella valehtelutekniikalla siis koettivat Pyykönen ja Nurminen manipuloida valitusasian ratkaisun tekijöitä eli hallinto-oikeuden tuomareita. Samat sosiaalivirkailijat väittävät mitään tutkimatta äidin manipuloivan lastaan haluamaan asumaan äidillään (Nurmisen mukaan 11-vuotiaalla ei voi olla omaa tahtoa).

Kuka Suomessa haluaa luottaa yhteenkään sosiaalivirkailijaan, joka on valmis valehtelemaan jopa hallinto-oikeudelle? Haluammeko, että ihmisten elämään koskevat viranomaisen asemassa ylimieliset ihmiset, jotka ovat valmiita tietoisesti valehtelemaan viranomaisen asemassa? Eikö meillä tulisi olla laki, joka määräisi erottamaan virasta jokaisen lastensuojelussa työskentelevät viranomaisen, joka jää kiinni valehtelusta niinkin vakavassa asemassa, jossa he työskentelevät? Eikö meillä tulisi menettää työskentelylupa kokonaisvaltaisesti näinkin vakavassa yhteiskuntaamme vaikuttavassa asemassa, jos ei osaa olla rehellinen ja kunnioittaa rehellisyyden merkitystä yhteiskuntajärjestyksessämme?

Otsikkoni kertoo, että tulen kuvaamaan sijaishuoltoa. Kun lapsi huostaanotetaan lastensuojelun avohuollon tai vaikka vakavassa olosuhteessa suoraan tarpeenselvityksen johtavan sosiaalivirkailijan päätöksellä, lapsen asiakkuus siirtyy sijaishuoltoon. Siirtymistilanteessa pidetään siirtopalaveri.

9.11.18 äiti ja äidin äiti tapasivat siirtopalaverissa Helsingin lastensuojelun sijaishuollon johtavat sosiaalivirkailijat Aule Lillen ja Leila Louneiston. Mummo ja äiti eivät olleet vielä tietoisia hallinto-oikeuden päätöksestä, koska vaikka laiton rajoituspäätös on ihmisoikeusrikos, hallinto-oikeuskaan ei kiirehdi Suomessa ilmoittamaan, että rajoituspäätös on ollut laiton, vaan laittaa postissa kirjattuna kirjeenä tiedon. Tämä siis tarkoittaa sitä, että posti ilmoittaa ensin kirjatusta kirjeestä asianomaiselle, joka sitten resurssien puitteissa noutaa kirjeen. Tässäkin kohtaa maksellaan, kun eivät ne kirjatut kirjeetkään ilmaisia meille ole. Louneisto ja Lille eivät kertoneet äidille tai mummolle 9.11.18, että hallinto-oikeus oli tehnyt ratkaisunsa ja todennut rajoittamisen laittomaksi.

Mummo pyysi saada tavata lasta ja kertoi tavanneensa lasta äidin seurassa edellisenä päivänä. Mummolla oli rajoituspäätöksen mukaan oikeus tavata lasta vain äidin seurassa eli vain silloin, kun äiti tapasi lasta. Mummo kertoi lapsen todenneen, että tahtoisi nähdä mummoa kerran viikossa. Lain mukaan mummon pitäisi saada vierailla lapsen luona laitoksessa ja saada säännölliset tapaamiset ja lain mukaan lapsen toive tulee huomioida ja jos sosiaalivirkailija päättää toimia vastoin lapsen tahtoa, tulee sosiaalivirkailijan kertoa lapselle tämän oikeuksista saada valittaa päätöksestä eli tällöin, jos lapsi tahtoo valittaa sosiaalivirkailijan tulee hankkia lapselle tuoksi hetkeksi edunvalvoja ja juristi hoitamaan lapsen valitusasia. Lapsilla on oikeus saada valittaa itseään koskevista päätöksistä myös.

Kyseisen lapsen vastuusosiaalityöntekijä on Kirsi-Marja Niinimaa (Laitoshoito 3) ja hänen työparinsa on Pirjo Holm (Laitoshoito 1). Kyseisellä lapsella ei ole vain yhtä sosiaalityöntekijää sijaishuollossa vastaamassa hänen sijoistuksen toteutuksen suunnittelusta, vaan siitä vastaa neljä sosiaalivirkailijaa. Yleensä lapsella on yksi ammattitaitoinen sosiaaliaalivirkailja sijaishuollossa Helsingissä ja johtaviin sosiaalivirkailijoihin ollaan yhteydessä vain kun on tarvetta heidän päätöksilleen. Kyseiseen lapseen siis käytetään neljän sosiaalityöntekijän kalliit resurssit, jotka tosiasiallisesti eivät kuitenkaan tee muuta kuin istuvat keskenään työhuoneessan ja tapaavat vanhempia erikseen. Sijaishuoltopaikan (Familar) kantaa sosiaalityöntekijät eivät kysy mihinkään ja lastakaan ei osallistuteta niin, että hänen tahtonsa huomioitaisiin. Kellään ei siis ole tosiasiallisesti kokonaiskuvaa ja sosiaalivirkailijat eivät tästä välitä, mutta tätä he pitävät järkevänä työtapana.

Isällä oli huoltajana siirtopalaveri 7.11.18, jolloin Niinimaa teki heti laittoman yhteydenpitorajoituspäätöksen ja ilmoitti, ettei äiti saakkaan mennä laitokseen seuraana päivänä 8.11.18 tapaamaan lasta, todeten: "laitos on rahoitettu." Niinimaa ei kysynyt laitoksen vastaavalta ohjaajalta tai lapsen omalta hoitajalta, jotka olivat tosiasiallisesti nähneet äidin vierailemassa laitoksessa 1.11.18, tarvitseeko tosiasiallisesti rajoittaa lapsen oikeutta ottaa äiti vieraakseen sijaiskotiinsa. Hän vain päätti ilman edes päätösoikeutta, koska Pyykönen ja Nurminen määräsivät 7.11.18 ilman määräysoikeutta hänet päättämään näin. Äitiä ei kuultu asiasta ja virallista valituskelpoista päätöstä ei tehty. Niinimaa määräsi 7.11.18 lapsen oman hoitajan Familarin laitoksesta soittamaan äidille ja omahoitaja joutui kuuntelemaan äidin valituslitanian siitä, että kaikki on tehty lain vastaisesti. Omahoitaja ei voinut todeta muuta kuin, että Niinimaa määräsi hänet toimimaan lain vastaisesti ja hänen kuului mielestään lain mukaan totella sosiaalivirkailijaa, vaikka tämä määräsi toimimaan lain vastaisesti ja vaikka heillä ei ollut laitoksessa virallista päätöstä, joka olisi määrännyt toimimaan mienkään. 9.11.18 äiti ilmoitti Louneistolle ja Lillelle, joiden olisi pitänyt kuulla äiti viimeistään 8.11.18 ennen rajoituksen toimeenpanoa ja tehdä virallinen valituskelpoinen päätös, että on toimittu lain vastaisesti ja että itse perustelu, että "laitos on rauhoitettu" ei ole riittävä perustelu. Tässä kohtaa Familarin palvelujohtaja totesi, että äiti voi heidän puolesta käydä laitoksessa ja he eivät näe syytä rajoitteelle näin ja sitten päätettiin, ettei laitonta rajoittamista enää toteuteta tässä muodossa.

Mummo ei kuitenkaan saanut mennä viikolla 46. laitokseen tapaamaan lasta, vaikka 9.11.18 totesi hallinto-oikeus, että rajoitus oli aiemminkin ollut laiton. Mummo ei saanut tavata lasta viikolla 47. myöskään. Kuitenkaan, vaikka aiempi rajoitus oli todettu laittomaksi ja purettu, Louneisti ja Lille ohjeistaessaan laitosta rajoittamaan lapsen oikeutta ottaa vastaan vieraita, eivät tehneet virallista valituskelpoista päätöstä ja Familarin laitos siitä huolimatta, että se oli antanut 8.11.18 laitoksen työntekijöille koulutuksen yhteydenpidon rajoittamisesta, toimeenpanivat rajoittamisen ilman virallista päätöstä. Mummo sai tavata lapsen vasta 24.11.18, vaikka pyysi 9.11.18 saada tavata lasta viikoittain ja kertoi lapsenkin tätä toivoneen johtava sosiaalityöntekijä Lillelle, Louneistolle, laitoksen vastaavalle ohjaajalle, lapsen omalle hoitajalle sekä Familarin palvelujohtajalle.

Mummo koetti saada lasta yökylään 5.-6.12.18, koska lapsi on saanut olla mummolassa yötä viimeksi vuodenvaihteessa 2016-2017, kun tuolloin johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiro lapsen vastuusosiaalityöntekijän asemassa puhutti lapsen isän, joka on toteuttanut vuosia vieraannuttamista, antamaan lapsen yöpyä pari yötä mummolassa. Tässä vaiheessa kun mummo pyysi tätä, soitti Lille mummolle, ettei suostu tähän, vaan rajoittaa lapselle oikeudekseen tavata mummoaan vain 6.12.18 päivätapaamisen verran. Lille ilmoitti mummolle perusteluksi 28.11.18, että lapsella on menossa rauhoittumis- ja laitokseen kiinnittymisjakso. Lille myös puhutti 60 vuotiasta mummoa uskomaan, että asiasta ei pidä tehdä yhteydenpitorajoituspäätöstä ellei mummo itse tätä vaadi häneltä, vaikka samaisessa puhelussa mummo tarkasti totesi Lillelle olevansa Lillen kanssa eri mieltä.

Äiti oli 28.11.18 THL:n Dialogisen toimintakulttuurin pauloissa -hankkeen tiedotustilaisuudessa ja otti siellä kantaa lastensuojelutyöhön todeten, että nykyisin lastensuojelun sosiaalivirkailiijat tapaavat jossain vaiheessa vanhemman ja toteavat tälle tapaamatta aiemmin vanhempaa tai lasta, että ovat istuneet moniammatillisessa palaverissa ja saavuttaneet siellä "sosiaalityön näkemyksen", johon vanhempi joutuu sitten kysymään: "Missäs vaiheessa ajattelitte osallistuttaa meitä tuon sosiaalityön näkemyksen rakentamiseen asianomaisina ihan ruohonjuuritasolla?" Koko tilasuuden ammattilaisväki repesi nauramaan, sillä tilaisuus käsitteli juuri asiakkaiden ja asianomaisten osallistuttamista ruohonjuuritasolla dialogin keinoin niin, että virkailijoilla on vastuu siitä, että jossain kohtaa ymmärryksen rajapinnalla ihmiset kohtaavat.

Äiti sai mummolta viestin ollessaan tiedotustilaisuudessa, että lapsi ei pääse mummolaan yöksi vaikka tahtoi mummolaan yöksi ja vaikka lapsen oma hoitaja oli todennut äidille 27.11.18, että hänen mielestä yökyläilylle ei ole mitään estettä. Illemmalla äiti kuuli mummolta Lillen antamat perustelut sekä väittämän rajoittamisprosessista. Äiti ilmoitti mummolle Lillen toimineen täysin Suomen lain vastaisesti. Lillen olisi pitänyt tehdä rajoituspäätös tosiasiallisesti jo heti 9.11.18 ja viimeistään 28.11.18, kun mummo vastusti sanallisesti Lillen päätöstä puhelimessa 28.11.18. Selkeä vastustus velvoittaa rajoituspäätöksen tekoon viranomisen Suomen lain mukaan. Äiti neuvoi mummoa pyytämään rajoitteen tekstiviestillä ja mummo pyysi tätä 28.11.18 illalla ja silti rajoite tehtiin vasta 3.12.18.

Äiti ilmoitti Lillelle tektiviestillä 28.11.18, että perustelu rauhoittumis- ja laitokseen kiinnittymisjaksosta on laiton, mutta Lille ei välittänyt tästä.

Äiti puhui vielä 3.12.18 ennen tosiasiallisesta päätöksen teon ilmoituksesta Familarin palvelujohtajan kanssa ja kysyi eikö ole mitään keinoa saada lapselle lupaa yöpyä mummolassa. Familarin palvelujohtajan kanta on, ettei "hyvä huostaan otto" voi toteutua, jos tosiasiallisesti lapsen lähisuhteita tuetaan niin, että lapsen elämän annetaan olla mahdollisimman normaali ja mahdollisiamman vähän rajattua. Palvelujohtaja katsoi, ettei mitään syytä rajoitteelle ole ja totesi äidille, että soittaa laitoksen vastaavalle ohjaajalle ja pyytää tätä ilmoittamaan Lillelle, että laitos tahtoo mahdollistaa lapselle yökyläilyn mummolassa. Lille ei edes suostunut lähettämään päätöstä äidin osoitteeseen, jotta mummo olisi voinut noutaa päätöksen lähipostista ja mummo joutui kulkemaan itäisestä Helsingistä keskustaan pääpostiin hakemaan päätöksen, kun jaksoi sen noutaa niin kaukaa voituaan henkisesti huonosti ja nukuttuaan heikosti tiedostettuaan, että rajoituspäätös on laiton.
Familar pahoitteli äidille sitä, että joutuvat lain edessä tottelemaan sosiaalivirkailijaa, joka ei ole kiinnostunut sijaishuoltopalvelutarjoajan näkemyksestä. Äiti surien kertoi, kuinka mummoon sattui sosiaalivirkailjoiden toiminta. Tottakai kaikkia harmitti lapsen puolesta viranomaisten lasta haavoittava toiminta.
Äiti on jokaiselle sijoituslaitoksen työntekijälle muistuttanut sosiaalityötä toteuttavia koskevasta laista, joka määrää heidät ilmoittamaan heti valvovalle taholle, jos havaitsevat jonkun viranomaisen työnteossa lainvastaisuutta tai muutoin ammattietiikan vastaista toimintaa.

Tällä lailla on tarkoitus turvata ihmiset virheellisesti toimivien ihmisten virheiltä ja virheellisen toiminnan jatkuvuudelta niin, että ammattilaiset itse havaitsisivat virheet ja itse korjaisivat ne. Asiakkaita ja asianomaisia ei saisi asettaa tähän vastuuseen, vaikka asiakkaalla ja asianomaisilla on myös valitusoikeus.
Lapselle mummoonsa tehdyssä päätöksessä 2018 162 perustelee Lille päätöstä:

"Lapselle tulee mahdollistaa riittävä läsnäolo sijaishuoltopaikassa, jotta sijaishuollon tarkoituksen toteutumista voidaan huolehtia lapsen edun mukaisesti. Ihmissuhteisiin perustuva kuntouttavan sijaishuollon toteuttamiseksi tulee lapselle mahdollistaa riittävästi yhteistä aikaa omahoitajien ja muiden sijaishuoltopaikan työntekijöiden kanssa. Lapselle tulee sen lisäksi taata arjen rauha koulunkäynnin tukemiseksi ja kaverisuhteiden luomiseksi ja ylläpitämiseksi."

Käytännössähän teksti ilmoittaa suoraan, ettei Lille luota Familarin palvelun tarjontaan. Familar ei katsonut rajoitustarvetta olevan, vaan katsoi, että lapsi saa riittävää läsnäoloa laitosessa, saa riittävästi aikaa omilta hoitajiltaan ja vaihtuvilta laitoksen sijaissiltakin, joihin lapsi ei luo suhteita, ja lapsi käy koulussa ja luo kaverisuhteita. Lillen mukaan siis Familar ei osaa aikataulutta lapsen viikon sisällä arkea niin, että lapsi voisi käydä koulussa, tavata kavereita, jutella omanhoitajan kanssa aina kun tämä on vuorossa, jutella jonkun toisen työntekijän kanssa, jos omahoitaja ei ole vuorossa ja tavata tahtomallaan tavalla kerran viikossa mummoa ja yöpyä mummolla edes kerran kahteen vuoteen.

Lille rajoitti lapsen oikeutta mummoon virallisella päätöksellä 3.12.18 - 31.1.2019. Lillen päätöksessä ei avata mitenkään suunnitelmaa sille, miten hän aikoo päästä rajoittamisen tarpeesta eroon eli mitä tukia hän antaa kellekin, jotta jatkossa ei tarvitsisi rajoittaa lapsen arkea. Lillen päätöksessä ei myöskään avata, miten hän aikoo tarkistaa päätöksen voimassaoloaikana rajoitteen tarpeellisuuden. Laki määrää Lillen purkamaan rajoituspäätöksen heti, kun rajoittaminen on tarpeetonta ja työskentelemään sen eteen, että rajoittaminen on tarpeetonta.

Lillehän ei olisi saanut tehdä rajoitusta rauhoittumis- ja laitokseen kiinnittymisjakso -perustelulla, sillä eduskunnan oikeusasiamies Sakslin apulaisoikeusasiamies aikoinaan on 1.11.2013 avannut oikeusohjeita todeten, että kyseinen perustelu ei ole riittävä päätöksessään Dnro 2833/4/13.

Nyt siis vuorostaan Helsingin lastensuojelun sijashuollon johtava sosiaalityöntekijä Aule Lille tahtoo käyttää valtiomme rajallisia resursseja siihen, että mummo valittaa hallinto-oikeuteen siitä, että Lille rajoittaa lapsen lapsen-, perus- ja ihmisoikeuksia tietoisena laista ja oikeusohjeista, jotka eduskunnan oikeusasiamies on avannut tarkempaankin, lain vastaisesti ja eduskunnan oikeusasiamiehen ohjeistusten vastaisesti. Lille siis on päättänyt toimia lain vastaisesti sekä myös koetti 28.11.18 puhuttaa mummon ajattelemaan, että laiton on laillista ja ettei itse rajoittamisesta mukamas tarvitse tehdä päätöstäkään vaikka lapsi ja mummo ovat hänen kanssaan eri mieltä ja kaiken lisäksi päätöksessä ilmenee, että lasta ei kuultu ja lapselle ei kerrottu päätöksestä ja lapselle ei myöskään kerrottu oikeudestaan valittaa päätöksestä.

Huomonarvoista asiassa on, ettei mummo tavannut lasta useaan kuukauteen ollenkaan. Siitä huolimatta päätti Lille, jonka velvollisuus on lain mukaan tukea ja edistää lapsen suhteita läheisiinsä ja toimia vieläpä lapsen tahdon mukaisesti, ettei lapsi saa tavata viikoittain mummoaa ja yöpyä mummolassa 5.-6.12.18. Hassuintahan on se, että Pyykönen ja Nurminen rajoittivat lapsen oikeutta mummoonsa, kun mummo oli Espanjassa syksyllä 2018 elokuun alusta marraskuun alkuun. Kuka rajoittaa lapsen oikeutta mummoon, joka ei ole edes Suomessa? Ja miksi Lille ei tue lapsen tärkeintä suhdetta vanhempiensa jälkeen, lapsella ollessa läheisin suhde vanhempiensa jälkeen äidin äitiin, kun lapsi itse tahtoisi tätä tuettavan tapaamiset hyväksyen?

Lille myös esti lapselta pääsyn viettämään joulua äidillään mummon kanssa, vaikka lapsi oli saanut viettää mummonsa kanssa joulun viimeksi vuonna 2013 ja oli odottanut tuosta saakka aikaa, jolloin saa viettää joulun mummolassa. Ennen lapsen huostaanottoa huoltopäätöksen mukaan lapsen oli ollut määrä viettää joulu 2018 äidillään ja tietenkin oli suunniteltu lapsen kanssa, joka odotti kyseistä joulua, että myös mummo tulee joulua tuolloin viettämään. 15.11.18 sosiaalityöntekijä Kirsi-Marja Niinimaa ilmoitti lapselle, että lapsi ei saa mennä äidilleen jouluksi, vaan lapsen pitää olla äidillä uuden vuoden vaihteen aikaan. Lapsi kertoi Niinimaalle kyllä tuolloin, ettei joulu tunnu joululta isällä ja kertoi tahtovansa mielummin olla joulun äidillä. Niinimaa ei antanut tätä lapsen toivetta lapselle, vaan pyysi lasta tekemään listan isälle, mitä isän pitäisi tehdä, jotta joulu tuntuu joululle. 24.12.18 äiti sai lapselta puhelun, jossa lapsi valitti, ettei isä tehnyt niitä asioita, joita listassa oli lukenut ja ollut muutenkaan huomioinut lapsen toiveita ja ettei joulu tunnu joululta. Niinimaa ilmoitti lapselle jo 15.11.18 ettei anna lapsen mennä äidilleen jouluksi ja päätöksen tästä teki Lille vasta 20.11.18 eli Niinimaa ilmoitti lapselle päätöksestä jo ennen Lillen päätöstä. Tosiasiallisesti siis päätöksen teki Niinimaa, jolla ei ole rajoittamiseen oikeutta ja ilmoitti tästä Lillelle, ja sitten jälkikäteen pyysi Lillen päättämään hänen tekemän päätöksen. Tämäkin on laitonta. Laitoksen vastaava ohjaaja kertoi äidille 21.11.18, että Niinimaa oli kävellyt valmiin päätöksen kanssa 15.11.18 laitokseen kysymättä keltään mitään, vaikka 9.11.18 Lille sopi kaikkien kanssa, että tarkisettaan tutkimusella, tarvitseeko rajoittaa. Kukaan ei sisi tutkinut tosiasiallisesti mitään ja neljä sosiaalivirkailijaa oli sitä mieltä, etei heidän tarvitse tutkia, vaan he voivat kuvitella rajoittamistarpeen työhuoneestaan käsin.

Lastensuojelulaki ohjeistaa Niinimaata näin:

"Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa, lasta tai nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä ja lastensuojelua toteutettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin. (LsL 5§)"
Niinimaalle, Holmille, Lillelle ja Louneistolle ei siis merkitse tuon taivaallista lastensuojelulain kohta, jossa määrätään ERITYISTÄ huomiota kiinnittämään lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin. Sijaishuollossa on siis kokonainen työryhmä, jota ei kiinnosta tämä lakikohta ollenkaan. Heidän asiakkaansa on lapsi, mutta koska he ovat aikuisia, jotka eivät välitä lasten itsemääräämisoikeudesta, he päättivät, että koska isä tahtoo lapsen loukseen jouluksi välttämättä ja koska Pyykönen ja Nurminen määräsivät heidät tottelemaan isää, lapsen tahdolla ei ole väliä. Isä siis sai päättää lapsen huoltajana missä lapsi on joulun, vaikka lapsi on huostaan otettuna ja päätösvastuu on Lillellä, jonka tullee päätöstä tehdessä toteuttaa lakia eikä isän tahtoa. Mahdollisesti koko Helsingin lastensuojelua tämä lakikohta, jossa lapsi asetetaan lastensuojelussa keskiöön, ei kiinnosta tuon taivaallista.

Kaikki lasten kasvatuksen ammattilaiset tietävät, miten haitallista on lapselle ja hänen kehitykselleen, jos lapsen tahto aikuisten toimesta mitätöidään. Lapsen tulee saada toiveensa täyttymään ja Niinimaan tehtävä olisi ne täyttää. Niinimaa kuitenkin ilmoitti lapselle, että on olemassa sellainen instituutio kuin lastensuojelu, joka valvoo moraalia ja että moraalin valvonnassa hän onkin se, joka ilmoittaa lapselle, että lapsen tahto ei ole merkityksellinen, vaan Niinimaan tahto on merkityksellisempi. Niinimaa ei voi mitenkään perustella sitä, että hän päättää, että lapsi viettää joulun isällään ja uuden vuoden äidillään, kun lapsi tahtoi viettää joulun äidillään. Silti hän vain päätti näin todeten lapselle, että hän tietää lasta paremmin missä lapsen tulee olla joulu. Mummo ei siis saanut viettää lapsen kanssa jouluja vuonna 2014,2015,2016,2017 ja 2018. Lapsellahan ei ole kohta jäljellä lapsuutta tai lapsuuden jouluja ja eihän tuo mummokaan loputtomiin elossa ole.

Lapsi ei myöskään harrasta mitään, joten sijaishuoltopaikalla ei ole mitään velvoitteita viedä lasta viikottaiseen harrastukseen. Lapsella pitäisi siis olla aikaa tavata mummoaan vaikka viikoittain. Lapselle pitäisi olla mahdollisuus jouluun mummon kanssa ja viettää vaikka yksi yö mummolassa.
Lisäksi huostaanoton alussa mokasi Pyykönen ja Nurminen ja Familar niin, että kun lapsi muutti Helsingistä noin 30 minuutin ajomatkan päähän kodeistaan Tuusulaan, he eivät oikea-aikaisesti järjestäneet lapselle ruotsin opetusta, jota Tuusulassa viidesluokkalaiset eivät saa ollenkaan. Lapsi joka siis aloitti neljännellä luokalla ruotisin kielen opinnot ja sai tästä todistukseen vielä numeron 9 ja vielä kun aine oli ollut lapsen lempi aine, joutuu nyt aloittamaan Pyykösen, Nurmisen ja Familarin sekä isänsä toiminnan takia ruotsin opinnot kuudennella luokalla alusta, vaikka oli opiskellut ruotsia jo puolitoista vuotta. Äii koetti saada lapselle ruotsin opinnot heti huostaan oton alussa ollen yhetdessä palvelujohtajaan, mutta hänenstä ei tosiasiallisesti ollut toteuttamaan asian edessä mitään toimintaa.

Lisäksi lapselle luvattiin ennen laitokseen muuttamista, että hänen kaverisuhteitaan Helsinkiin tuetaan ja että kaverit saavat tulla laitokseen yökyläilemään. Lapsi sijoitettiin laitokseen 10.10.18 ja noin viikoittain äiti muistutti laitoksen vastaava ohjaajaa lapsen saamasta palvelulupauksesta. Vastaava ohjaaja totesi äidille vielä 7.1.19 ettei kaverisuhteiden tukeminen onnistu, koska laitoksessa on vain "yksi auto", jota tarvitaan muiden lasten, joita laitoksessa on kuusi kyseisen lapsen lisäksi, kuskaamiseen. Äiti sai tässä vaiheessa tarpeekseen ja oli yhteydessä Familarin kehitysjohtaja Miika Liimattaan puhelimitse. Puhelu oli lyhyt ja ytimekäs, kun Liimatta totesi äidille, että jatkossa lapsi tapaa kavereitaan ihan varmasti. 8.1.19 palvelujohtaja soitti äidille ja pahoitteli tapahtunutta ja kertoi, että jatkossa lapsi tapaa viikoittain kavereitaan Helsingissä. Vielä maanantaina 14.1.19 äiti muistutti lapsen omaa hoitajaa, että hänen pitäisi sopia lapsen kanssa viikottaisesta kaverikäynnistä Helsingissä. Laitos vie lapsen Tuusulasta Helsinkiin tapaamaan kavereitaan. Kaverit saavat tulla käymään laitoksessa, jos heidän vanhemmat tuovat heidät laitokseen. Tässä tulee vastaan se ongelma, että helsinkiläisillä ei ole kaikilla autoa, koska julkiset ovat niin hyvät ja se, että laitoksen läheisyyteen ei kulje tosiasiallisesti julkisia iltapäivisin ja iltaisin ollenkaan, joten lapsen luona ei sitten kai vieraile kavereita. Lisäksi julkisilla kestäisi matka kaksi tuntia.

Laitos siis ylläpiti lapselle toiminnallaan yhden vuosineljänneksen rajoitetta niin, ettei tukenut ja edistänyt ollenkaan lapselle tärkeitä läheisiä suhteita eli hänen ikätasoisia kaverisuhteitaan. Samaan aikaan kyseiselle asialle eivät tehneet Niinimaa, Holm, Lille tai Louneisto yhtään mitään, vaikka heillä on laissa velvoite valvoa laitosta, että se tosiasiallisesti tukee ja edistää lapselle läheisiä suhteita. Äiti siis hoiti tässäkin asiassa viranomaisten työn, sillä laki toteaa näin:

"Ihmissuhteet ja yhteydenpito
Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä.
Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin (LsL 54§)."

Miksi me maksamme tällä hetkellä neljälle sosiaalivirkailijalle palkkaa yhden lapsen asioiden hoitamisesta, jos he eivät osaa neuvoa edes laitoksen vastaavaa ohjaajaa tukemaan ja edistämään lapselle tärkeitä ikätasoisia kaverisuhteita ollenkaan ajalla 7.11.18 - 7.1.19? Miksi me valtiossamme käytämme taloudellisia resurssejamme Niinimahan, Holmiin, Lilleen ja Louneistoon, kun he eivät toimi lain mukaisesti?

Vaikka mummo on este lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteutumiselle Niinimaan, Lillen ja Louneiston mukaan, ei lapsen ikätasoiset kaverisuhteet tätä heidän mielestä nyt sitten olekaan, kun äiti hoiti heidän työn ja lapsi pääsee tapaamaan kavereitaan. Huoltaja isä ei ole välittänyt ollenkaan hoitaa lapsen asioita sijaishuollon toteutumista valvoen. Isällä on karaokebaarista löydetty uusi naisystävä, johon isä kai keskittyy vuorostaan, kun edellinen naissuhde kestikin alle vuoden (Isä pakottaa lasta tapaan naisiaan vastoin lapsen tahtoa).

15.1.19 äiti tapasi Lillen ja Louneiston tukenaan lastensuojelutyön työhönohjaa, joka työhönohjaa työkseen sosiaalivirkailijoita ja heidän esimiehiään. Koska kyseessä on yksityisyrittäjä, joka tukee äitiä hyvän tahdon eleenä ja kulkee monta tuntia kaupungista X Helsinkiin, maksaen itse omat matkakulunsa, en nyt mainitse nimeä, vaikka hänelle voisi olla hyvää mainostakin nimen julkaisu. Sosiaalivirkailijat saattaisivat käyttää hänen nimensä tietämistä myös väärin. Ihmiset, jotka pyytteettömästi tukevat toisia, ovat elintärkeitä yhteiskunnallemme. Kyseisellä naisella on oma kolmen yksikön perhekoti ja hän ollut alalla 20 vuotta ja hänet on palkittu elämäntyöstään. Hän painottaa palvelussaan sitä, että lapsien tulee olla huostaan otettuna vain se aika kun on välttämätöntä, konkreettiset tuet tulee saada konkreettisiin haasteisiin eli huostaanoton purkamiseksi tulee työskennellä, rajoitteita lapsille ei tehdä kuin äärimmäisessä välttämättömyys tilanteessa ja niiden aikana tulee työskennellä niistä poispääsemiseksi, lasten elämä tulee olla mahdollisimman normaalia huostaanoton epänormaliteetissa ja lasta ei saa missään tilanteessa syyttää mistään, sillä lapsi on aikuisiin reaktiivinen ja oikeutettu aikuisen ymmärykseen. Hänen laitoksestaan ei ole vuosiin hatkanneet lapset, sillä he tietävät, että heidän oikeuksiaan kunnioitettaan heidän sijaiskodissaan, joka on heidän pääasiallinen koti, ja he tietävät, että laitos on heidän koti, jossa heillä on sanavaltaa ja vaikutusvaltaa siihen millainen kodin tulee heille olla. Lapset tietävät hänen laitoksessaan, että heitä pidetään elämänsä tärkeimpinä henkilöinä.

Äiti kyseli 15.1.19 Lilleltä ja Louneistolta perusteluja, miksi lapselta on rajoitettu oikeuttaan saada pitää mummoonsa tahtomallaan tavalla yhteyttä. Samaa kyseli myös äidin tukihenkilö ja aluksi Lille ja Louneisto eivät tahtoneet edes perustella sanallisesti tätä. Lopulta Louneisto totesi, että kyseessä on YLEINEN KÄYTÄNTÖ, jota he käyttävät aina SIJOITUKSEN ALUSSA ja jota he kutsuvat RAUHOITTUMISJAKSOKSI. Äiti päätti tässä vaiheessa nauhoittaa tapaamisen ja pyysi Louneistoa toteamaan uudelleen perustelunsa ja Louneisto totesi äidille, että heillä Helsingin lastensuojelun sijaishuollossa on YLEINEN KÄYTÄNTÖ rajoittaa lapsen oikeuksia läheisiinsä, jotta lapsen elämä rauhoittuu. Äiti totesi perustelun laittomaksi Louneistolle ja kysyi Louneistolta onko tämä lukenut äidin lähettämän linkin eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian päätökseen 1.11.13, jossa todetaan, että sijoituksen alussa ei saa olla yleisenä käytäntönä rajoittaa lapsen yhteydenpitoa eli toimia lastensuojelulain 54§:n vastaisesti ja ettei rauhoittumisjaksoa laissa todeta rajoittamisperusteeksi eli tällä perustelulla ei siis saa rajoittaa lapsen oikeuksia. Louneisto totesi äidille, että on lukenut äidin lähettämän linkin, jossa eduskunnan oikausasiamies antaa toimintaohjeet. Silti hän ilmoitti, että rajoitusta jatketaan ja ylläpidetään siitäkin huolimatta, että hän tietää ja on siis tietoinen, että hän toimii Suomen lain vastaisesti.

Suomen lain mukaan yhteydenpidon rajoittaminen tulee sosiaalivirkailijan purkaa välittömästi, jos sille ei ole lain mukaisia perusteita. Tämä ilmoitettiin Louneistolle ja Lillelle, mutta he ilmoittivatkin äidille ja äidin tukihenkilölle, että mummo voi valittaa heidän mielestään hallinto-oikeuteen, jos on heihin tyytymätön.
Eli kun Louneisto on tietoinen Lillen työparina, että heidän käyttämä perustelu rajoittamiselle on laiton ja Lille Louneiston työparina on tietoinen, että perustelu on laiton, he molemmat päättävät silti yhdessä, että jatkavat rajoittamista ja ilmoittavat tähän sitten vielä, että tässä tilateessa ihmiset voivat käyttää Suomen valtion rajallisia taloudellisia resursseja siihen, että valittavat hallinto-oikeuteen heidän päätöksestään toimia tietoisesti laittomasti.

Tätä sitten äiti ihmetteli yhdessä tukihenkilönsä kanssa ja äidin tukihenkilö totesi Louneistolle suoraan, että Louneisto toteuttaa lastensuojelua kuin hän olisi vieläkin 1980-luvulla. Louneisto vain hymyili tälle tajuamatta, että hänelle juuri todettiin, että hän on jäänyt kehityksessä jälkeen monta kymmentä vuotta. Louneisto iällisesti on Lilleä paljon vanhempi ja todennäköisesti ohjaa Lilleä toimimaan Suomen lain rikkomiseen. Lille ei kaiketi tarkista mitään mistään ja suoraan uskoo mitä Louneisto sanoo hänelle työtehtävistään ohjeita.

Äidin ja tukihenkilön arvostellessa Lillen ja Louneiston toimitaa, Lille hoki äidin tukihenkilölle, joka on lastensuojelualan työhönohjaaja, että tämä sijaishuollon ja lastensuojelun erityisammattilainen ei nyt ymmärrä rajoitusperustetta, koska ei ole lukenut itse päätöstä 2018 162. 

Eli vaikka Louneisto kertoi rajoitusperusteet, jotka todettiin laittomiksi, Lille väitti, ettei ammattilainen ymmärrä rajoitusperusteita, koska ei ole lukenut itse päätöstä.

Lillen suruksi, äiti otti kassistaan kyseisen päätöksen ja antoi päätöksen tukihenkilölleen luettavaksi ja lähti kiukkuisena järjettömyydestä, jossa hän joutui käymään puhejudoa psykologisesti manipuloivan sosiaalivirkailijan kanssa, tupakalle rauhoittumaan. Äidin tukihenilö neuvoi äitiä: "Menes rauhoittumaan." Sinä aikana, kun äiti jutteli ulkona hauskoja vanhuksen kanssa lumen kauneudesta ja kuunteli vanhan hampaattoman miehen muisteloita merimiesmatkastaan 15-vuotiaana Kuubaan, luki tukihenkilö päätöksen perustelut ja totesi Lillelle ja Louneistolle, etteivät kirjatutkaan perustelut ole lain mukaiset itse siinä kirjoitetussa versiossa myöskään.

Äidin tukihenkilön mukaan sijaishuollon tarkoituksen toteutumiseksi ei tarvita koskaan rajoitteita lapselle lähisuhteisiinsa ellei ole tosiasiallista syytä todella rajoittaa eli ellei itse ihmissuhteessa ole jokin huoli, jonka vuoksi tulee rajoittaa. Rajoitusperusteeksi voisi laittaa, että vanhempi on väkivaltainen lasta kohtaan joko henkistä tai fyysistä vallankäyttöä väärin käyttäen tai ettei vanhempi osaa olla päihteittä lapsen seurassa tai jos vanhempi ei kykene pitämään huolta lapsen tarpeista antaen hänelle ruokaa tai riittävästi huomiota. Vanhemman mielenterveysongelma voi olla riittävä peruste rajoittaa, jos tosiasiallisesti mielenterveysongelma heijastuu jotenkin lapseen.

Lisäksi tämä työhönohjaaja totesi, että "rauhoittaminen" voi olla tarpeen sijoituksen alussa, jos lapsi on päihderiippuvainen. Tuolloin lapsen elämän rauhoittamiseksi tarvitsee tehdä LVR eli liikkumisen vapauden rajoituspäätös tarkkaan pohtien mikä määrä tulee rajoittaa ja miten samalla mahdollistetaan lapselle myös riittävää liikkumista, jotta lapsi löytää arjen laitoksesta ja jotta häntä voidaan valvoa, ettei hän pääse käyttämään päihteitä ja sekä jotta hän löytäisi päihteettömyydestä kiinnekohtia elämäänsä, jolle rakentaa päihteettömän tulevaisuuden. Katkaistessa lasten ja nuorten päihteiden käyttöä tosinaan tulee rajoittaa lapsen yhteydenpitoa henkilöihin, joiden tiedetään käyttävän päihteitä ja tarjoavan niitä lapselle tai puhuvan päihteidenkäytön puolesta lapselle. Lisäksi saatetaan joutua rajoittamaan jossain muodossa lapsen läheisiä suhteita vaikkapa isään tai äitiin, jos heillä on voimakkaita reaktioita lapsen olosuhteeseen ja jos he kuormittavat jo valmiiksi kuormittunutta lasta omilla reaktioillaan. Tuolloin voidaan vaikka päättää, että lapsi tapaa vanhempiaan / vanhempaansa joko tuetusti tai valvotusti riippuen valvonnan laajuuden tarpeesta, jotta lapsi ja vanhemmat saavat tuen oikea-aikaisesti kommunikaatiolleen niin, että lapsi tulee tosiasiallisissa tarpeissaan huomioiduksi ja vanhemmat tuetuksi siinä, että osaavat huomioida lastaan. Onhan päihderiippuvuuden katkaisu nuorelle, joka pääasiallisesti ITSE tuon katkaisutyön tekee tuettunakin, erittäin haastava ja raskas prosessi, jota ei pitäisi aikuisten meuhkaamisen samanaikaisesti kuormittaa.
15.1.2019 Lillelle ja Louneistolle useasti todettiin, että Suomen lain mukaan heidän tulee välittömästi purkaa rajoituspäätös, jolle ei ole lain mukaista perustelua eli kun rajoitteelle ei ole tosiasiallista syytä. Louneisto totesi perusteluksekseen sille, ettei suostu purkamaan rajoitusta, joka on alustavasti päätetty kestävän 31.1.2019 saakka, koska päätöksessä on päätetty, että rajoitus kestää 31.1.2019 saakka. Eli perustelu 15.1.19 jatkaa rajoittamista, jonka peustelut todettiin laittomaksi jo vuonna 2013, olikin se, että 3.12.18 päätettiin, että rajoitetaan 31.1.19 saakka. Louneisto kai luulee olevansa länsimaisen aikajanan käytössä matemaattisesti hyvinkin älykäs ja ihan soveltuva johtavan sosiaalivirkailijan asemaan.

Jos älykkyys on tuolla tasolla sijaishuollon johdossa, miksi me maksamme näille ihmisille noin 4000 euron kuukausipalkkaa kesäloma- ja sairaslomakorvauksineen ja annamme heidän kartuttaa itselleen vieläpä korkean eläkkeen ja suomme heille työterveyshuollonkin ja palkalliset koulutukset ja vakuutukset ja monet kunnan työntekijän edut? Miksi valtiomme rajallisia resursseja, joiden rajallisuus on niin vakavaa, että lapsiperheiltä täytyy hallituksen leikata jopa ensisijaisista tuista, koska resursseja käytetään näissä toisisijaisissa tuissa, jotka ovat paljon kalliimmat valtiollemme, tulee käyttää silkkaan järjettömyyteen?