Kirjoitukseni on tärkeä sosiaalityötä toteuttaville. Tämä on havainto lastensuojelun hulluudesta, vaikka Suomen lastensuojelu on saanut valtamediassakin kuulla ministeritason ärähdyksen, kun Saarikko älähti siitä, kuinka viranomaiset rikkovat toiminnassaan lasten oikeuksia vastaan. Pyydän, jakakaa tämä kaikille tuntemillenne lastensuojelualla sekä muissa viranomaisissa työskenteleville.
Tämä ei ole tarkoitettu sijaishuollossa olevien lasten vanhemmille syyksi haukkua lastensuojelu. Meidän kaikkien tehtävä on suojella lapsia.
Tämä on tarkoitettu vanhemmille ja heidän lapsilleen ja heitä tukeville työvälineeksi. Tehtävämme on pohtia miksi jokaisen tulee uskaltaa kantaa vastuunsa vaikuttajana eli vaikutusvaltaansa käyttävänä ja toimia lain mukaan, jotta lapsien oikeudet toteutuvat. Suosittelen pohtimaan ja vasta sitten toimimaan. Suosittelen myös, että ette pohdi liian kauan, koska lapsuus kestää hyvin lyhyen ajan. On parempi toimia oikea-aikaisesti, jotta lapset saavat lapsuutensa aikana sen mitä heidän kuuluu saada. Mitä vain teettekin, älkää jättäkö toimimatta.
Ensialkuun tahdon muistuttaa teitä kaikkia siitä, että meillä on rajalliset taloudelliset resurssit. Me olemme kuulleet, kuinka kaikessa on leikattava, koska resursseja ei ole. Siksi tärkeää onkin käyttää resursseja viisaasti, jotta emme heitä resursseja hukkaan.
Tämä taloudellinen resurssipula on velvoite viranomaisille. Resursseja ei saisi käyttää siihen, että toteuttaa virheellistä toimintaa, sillä se tulee hyvin kalliiksi. Jos väärin toimivasta sosiaalivirkailijasta joutuu kantelemaan tai valittamaan hallinto-oikeuteen, nämä prosessit tosiasiallisesti maksavat valtiolle eli on meidän verotalkoista hukkaan heitettyä rahaa. Viranomisen tulisi siis osata työnsä niin, ettei tarvitse valittaa esimerkiksi hallinto-oikeuteen tai edes hänen esimiehelle muistutusmuodossa. Viranomaisen sosiaalisten resurssien tuleekin siis olla sensitiivisessä työssä todella korkeat. Jos sosiaalivirkailija toimii lain vastaisesti ja tästä on valitettava vaikka hallinto-oikeuteen saakka ennen kuin hän korjaa toimintansa, tämä maksaa turhaa rahaa. Virheellisesti toimiva lastensuojelun johtava sosiaalivirkailija on hyvin kallis meille.
Kun sosiaalityöntekijä toiminnallaan heittää rahaa hukkaan, on se vaikka pois vanhuksen vaipan vaihdosta, kätilöiden resursseista tai joku lapsi ei pääse kotidialyysiin. Kätilöt, opettajat ja lääkärit, poliisit, rajavartiosto, migri ja sairaanhoitajat ja kaikki muut, jotka tarvitsette valtion varoja toimiaksenne tehokkaammin, teidän tulisi pohtia, onko oikein, etteivät sosiaaliviranomaiset osaa lakia, ja tämän vuoksi rahaa valtiossa käytetään tämän heidän kyvyttömyyden aiheuttamiin seurauksiin. Neuvoni teille on; järjestäytykää ja valittakaa tästä. Vaatikaa lain mukaista järjestystä maailmaan.
Kirjoitin 3.10.2018 kahdesta lain edessä järkyttävästi toimivasta johtavasta sosiaalivirkailijasta Helsingin lastensuojelun avohuollossa otsikolla:
HKI - Lastensuojelu rajoitti lapsen oikeutta yhteydenpitoon kokonaiseen sukuun ilmoittamatta.
Tuo kirjoitus kertoo sokeaa kunnioitusta Helsingin lastensuojelun sisällä omaavasta johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykösestä (Maunula) ja aiemminkin työnteostaan arvostelemastani johtava sosiaalityöntekijä Tiina Nurmisesta (Malmi). He molemmat ilmoittavat tuntevansa lain ja olevansa kypsiä ammattilaisia. He eivät suinkaan tee virheitä työssään. He ovat varmoja siitä, ettei heitä saa arvostella, sillä ovat varmoja siitä, että eivät kykene työssään virheisiin.
He rajoittivat syksyllä 2018 useaksi kuukaudeksi 11-vuotiaan lapsen oikeutta yhteydenpitoon koko äitinsä puoleiseen sukuun. He jättivät kertomatta päätöksestä asianomaisille eli jokaiselle lapsen sukulaiselle. He jättivät kuulematta jokaisen lapsen sukulaisen sekä myös lapsen kannan yhteydenpidon rajoittamiseen. Lapsen äiti ilmoitti suvulle rajoitteesta. Äiti siis teki sosiaalivirkailijan lainmukaisen työn. Äiti kuuli sukulaisten kannan eli äiti teki Pyykösen ja Nurmisen työn. Huomionarvoista asiassa on, että sosiaalityön päällikkö Sanna Teiron mukaan Pyykönen ja Nurminen eivät tee virheitä työssään ja lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski uskoo Teiroa tarkistamatta mitään.
Kesällä 2018 Teiro opetti lastensuojelutyön asiantuntijan asemassa Helsingin käräjäoikeuden tuomaria uskomaan, että lastensuojelun ei tule antaa tukea ja tukea vanhempia, jotka eivät ole lapsen huoltajia. Käräjäoikeuden tuomari uskoi Teiroa, vaikka lastensuojelulaissa lukee selkeästi: "Lastensuojelun on tuettava VANHEMPIA, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa (LsL4§)."
Lapsen suku päätti valittaa laittomasta rajoituspäätöksestä todettuaan rajoitteen laittomaksi. Pyykönen ja Nurminen tekivät joko tiedostamattaan tai tiedostaen laittoman rajoitteen ja suku havaitsi tämän lakiin tutustuessaan äidin avatessa suvulle Suomen lakia. Pyyköstä ja Nurmista ei äidin kanta laista kiinnostanut. Suku päätti, ettei käytä Suomen valtion rajallisia resursseja niin, että jokainen suvusta valittaisi, sillä tämä tulisi kalliiksi sillä hallinto-oikeuskäsittelyt eivät ole halpaa "hupia".
Suku päätti, että lapsen mummo, ukki ja täti valittavat tehden jokainen yksilöllisen valituksen. Suku myös päätti säästää valtion resursseja niin, että eivät käytä asianajajia, vaikka olisivat osa saaneet ilmaiset asianajajat tulojensa perusteella, koska tämäkin olisi maksanut valtiolle. Suku katsoi, että äiti on riittävän taitava kirjoittamaan ukin, mummon ja tädin valitukset. Äiti kirjoitti valitukset ja lähetti ne läheisilleen ja he allekirjoittavat nämä ja äiti toimitti nämä hallinto-oikeudelle. Äiti siis ei saanut toteuttaa normaalia huostaan otetun lapsen vanhemman elämää, vaan hän käytti aikaansa lukemalla lastensuojelun käsikirjaa, lastensuojelulakia, perustuslakia sekä myös Elena Uusitaloa, joka on vuosia koettanut saada aikaan kirjoituksillaan lainmukaista lapsien oikeuksia toteuttavaa järjestystä. Äiti joutui olosuhteeseen, koska Pyykönen ja Nurminen eivät osaa Suomen lakia ja koska Teiro ja Nummikoski eivät osaa Suomen lakia.
22.10.2018 kirjoittivat Pyykönen ja Nurminen hallinto-oikeudelle vastineet valituksiin. Suomen resursseja eli viranomaisen aikaa käytettiin siis vastineiden kirjoittamiseen. Tämäkin maksaa meille. Nämä johtavat sosiaalivirkailijat saavat työstään palkan. Vastineet olivat usean sivun mittaisia ja ne sisälsivät kopioita toisistaan eli olivat hyvin samankaltaisia. Virkailijat eivät edes yksilöineet vastineitaan kokonaisvaltaisesti, vaikka pyrkivät myös yksilöimään osan tekstistä, koska tiesivät, että tätä tarkastellaan. Lastensuojelussahan ei saa missään nimessä käyttää valmiita pohjia päätöksiin tai mihinkään rekisterimerkintään, joka on sosiaalivirkailijan omaa selontekoa. Sosiaalivirkailija ei saa koskaan työssään käyttää Ctrl+c & Ctrl+v kopiointimenetelmää tai mitään muutakaan tekstin kopiointimenetelmää työssään mm. tietoturvasyistä. Silti Pyykösen ja Nurmisen teksteistä oli selkeästi havaittavissa, että he olivat kopiointimenetelmää käyttäneet.
Nurminen ja Pyykönen tosiasiallisesti valehtelivat hallinto-oikeudelle vastineissaan 22.10.18. He väittivät jokaisessa vastineessaan, että eivät ole rajoittaneet lapsen yhteydenpitoa kyseiseen valittajaan. Hallinto-oikeus, joka maksaa paljon meille, joutui käyttämään aikaa siihen, että he lukivat vastineen, jossa kaksi johtavaa sosiaalivirkailijaa valehtelee heille. Hallinto-oikeudella oli hallussaan päätös, jossa tosiasiallisesti ilmoitettiin rajoitettavan lapsen oikeutta koko lapsen äidin puoleiseen sukuun ja Pyykönen ja Nurminen olivat tästä tietoisia ja silti he laittoivat hallinto-oikeuden lukemaan heidän valheet. Tätäkään eivät pidä Teiro tai Nummikoski lain vastaisena toimintana, vaikka viranomaiselta on laissa kielletty valehtelu ja heidät voisi jopa tuomita pahimmillaan valehtelusta kahdeksi vuodeksi vankeuteen, jos joku tuomari joskus viitsii alkaa välittämään siitä, miten nämä viranomaiset toimivat. Me tarvitsemme ennakkotapauksen, rohkean yhteiskuntajärjestyksestä sekä kestävästä kehityksestä välittävän tuomarin sekä häntä ennen syyttäjän, jotka yhdessä toteavat: "Viranomainen ei saa valehdella ja laittaa veronmaksajia maksamaan!"
Koska Pyykönen ja Nurminen antoivat vastineet valituksiin, saivat valittajat antaa vastineet heidän vastineisiin. Taasen käytettiin äidin aikaa mummin vastineeseen ja tällä kertaa ukki ja täti kirjoittivat vastineet itse. Hallinto-oikeus käytti aikaansa näiden vastineiden lukemiseen, joissa todetaan, että sosiaalivirkailijat valehtelevat vastineissaan. Tämä maksoi siis meille taas ja joku on nyt vailla jotain tämän vuoksi. Kenties joku mummo kuoli kotihoidon toteuttamisongelmien vuoksi, kun sinne ei ole tarpeeksi resursseja.
9.11.2018 Helsingin hallinto-oikeus totesi, että Pyykönen ja Nurminen olivat tosiasiallisesti rajoittaneet lapsen yhteydenpitoa valittaneisiin ja totesi rajoitteet laittomiksi ja kumosi yhteydenpitorajoituspäätökset. Mummon saama hallinto-oikeuden päätös 18/0961/6 ilmoittaa ratkaisusta:
"Hallinto-oikeus kumoaa ja poistaa valitusalaisen päätöksen siltä osin, kuin siinä on tosiasiallisesti rajoitettu lapsen (nimi) ja hänen isoäitinsä (nimi) välisiä tapaamisia." Huomiarvoista ratkaisun kirjoitusasussa on sanan tosiasiallisesti käyttö. Tämän sanan alleviivaavuus ei voi varmaankaan jäädä Pyyköseltä ja Nurmiselta tai meiltä huomaamatta, kun he kehtasivat 22.10.18 vastineessan viranomaisen asemassa valehdella vieläpä hallinto-oikeudelle etteivät olleet rajoittaneet. Tällaisella valehtelutekniikalla siis koettivat Pyykönen ja Nurminen manipuloida valitusasian ratkaisun tekijöitä eli hallinto-oikeuden tuomareita. Samat sosiaalivirkailijat väittävät mitään tutkimatta äidin manipuloivan lastaan haluamaan asumaan äidillään (Nurmisen mukaan 11-vuotiaalla ei voi olla omaa tahtoa).
Kuka Suomessa haluaa luottaa yhteenkään sosiaalivirkailijaan, joka on valmis valehtelemaan jopa hallinto-oikeudelle? Haluammeko, että ihmisten elämään koskevat viranomaisen asemassa ylimieliset ihmiset, jotka ovat valmiita tietoisesti valehtelemaan viranomaisen asemassa? Eikö meillä tulisi olla laki, joka määräisi erottamaan virasta jokaisen lastensuojelussa työskentelevät viranomaisen, joka jää kiinni valehtelusta niinkin vakavassa asemassa, jossa he työskentelevät? Eikö meillä tulisi menettää työskentelylupa kokonaisvaltaisesti näinkin vakavassa yhteiskuntaamme vaikuttavassa asemassa, jos ei osaa olla rehellinen ja kunnioittaa rehellisyyden merkitystä yhteiskuntajärjestyksessämme?
Otsikkoni kertoo, että tulen kuvaamaan sijaishuoltoa. Kun lapsi huostaanotetaan lastensuojelun avohuollon tai vaikka vakavassa olosuhteessa suoraan tarpeenselvityksen johtavan sosiaalivirkailijan päätöksellä, lapsen asiakkuus siirtyy sijaishuoltoon. Siirtymistilanteessa pidetään siirtopalaveri.
9.11.18 äiti ja äidin äiti tapasivat siirtopalaverissa Helsingin lastensuojelun sijaishuollon johtavat sosiaalivirkailijat Aule Lillen ja Leila Louneiston. Mummo ja äiti eivät olleet vielä tietoisia hallinto-oikeuden päätöksestä, koska vaikka laiton rajoituspäätös on ihmisoikeusrikos, hallinto-oikeuskaan ei kiirehdi Suomessa ilmoittamaan, että rajoituspäätös on ollut laiton, vaan laittaa postissa kirjattuna kirjeenä tiedon. Tämä siis tarkoittaa sitä, että posti ilmoittaa ensin kirjatusta kirjeestä asianomaiselle, joka sitten resurssien puitteissa noutaa kirjeen. Tässäkin kohtaa maksellaan, kun eivät ne kirjatut kirjeetkään ilmaisia meille ole. Louneisto ja Lille eivät kertoneet äidille tai mummolle 9.11.18, että hallinto-oikeus oli tehnyt ratkaisunsa ja todennut rajoittamisen laittomaksi.
Mummo pyysi saada tavata lasta ja kertoi tavanneensa lasta äidin seurassa edellisenä päivänä. Mummolla oli rajoituspäätöksen mukaan oikeus tavata lasta vain äidin seurassa eli vain silloin, kun äiti tapasi lasta. Mummo kertoi lapsen todenneen, että tahtoisi nähdä mummoa kerran viikossa. Lain mukaan mummon pitäisi saada vierailla lapsen luona laitoksessa ja saada säännölliset tapaamiset ja lain mukaan lapsen toive tulee huomioida ja jos sosiaalivirkailija päättää toimia vastoin lapsen tahtoa, tulee sosiaalivirkailijan kertoa lapselle tämän oikeuksista saada valittaa päätöksestä eli tällöin, jos lapsi tahtoo valittaa sosiaalivirkailijan tulee hankkia lapselle tuoksi hetkeksi edunvalvoja ja juristi hoitamaan lapsen valitusasia. Lapsilla on oikeus saada valittaa itseään koskevista päätöksistä myös.
Kyseisen lapsen vastuusosiaalityöntekijä on Kirsi-Marja Niinimaa (Laitoshoito 3) ja hänen työparinsa on Pirjo Holm (Laitoshoito 1). Kyseisellä lapsella ei ole vain yhtä sosiaalityöntekijää sijaishuollossa vastaamassa hänen sijoistuksen toteutuksen suunnittelusta, vaan siitä vastaa neljä sosiaalivirkailijaa. Yleensä lapsella on yksi ammattitaitoinen sosiaaliaalivirkailja sijaishuollossa Helsingissä ja johtaviin sosiaalivirkailijoihin ollaan yhteydessä vain kun on tarvetta heidän päätöksilleen. Kyseiseen lapseen siis käytetään neljän sosiaalityöntekijän kalliit resurssit, jotka tosiasiallisesti eivät kuitenkaan tee muuta kuin istuvat keskenään työhuoneessan ja tapaavat vanhempia erikseen. Sijaishuoltopaikan (Familar) kantaa sosiaalityöntekijät eivät kysy mihinkään ja lastakaan ei osallistuteta niin, että hänen tahtonsa huomioitaisiin. Kellään ei siis ole tosiasiallisesti kokonaiskuvaa ja sosiaalivirkailijat eivät tästä välitä, mutta tätä he pitävät järkevänä työtapana.
Isällä oli huoltajana siirtopalaveri 7.11.18, jolloin Niinimaa teki heti laittoman yhteydenpitorajoituspäätöksen ja ilmoitti, ettei äiti saakkaan mennä laitokseen seuraana päivänä 8.11.18 tapaamaan lasta, todeten: "laitos on rahoitettu." Niinimaa ei kysynyt laitoksen vastaavalta ohjaajalta tai lapsen omalta hoitajalta, jotka olivat tosiasiallisesti nähneet äidin vierailemassa laitoksessa 1.11.18, tarvitseeko tosiasiallisesti rajoittaa lapsen oikeutta ottaa äiti vieraakseen sijaiskotiinsa. Hän vain päätti ilman edes päätösoikeutta, koska Pyykönen ja Nurminen määräsivät 7.11.18 ilman määräysoikeutta hänet päättämään näin. Äitiä ei kuultu asiasta ja virallista valituskelpoista päätöstä ei tehty. Niinimaa määräsi 7.11.18 lapsen oman hoitajan Familarin laitoksesta soittamaan äidille ja omahoitaja joutui kuuntelemaan äidin valituslitanian siitä, että kaikki on tehty lain vastaisesti. Omahoitaja ei voinut todeta muuta kuin, että Niinimaa määräsi hänet toimimaan lain vastaisesti ja hänen kuului mielestään lain mukaan totella sosiaalivirkailijaa, vaikka tämä määräsi toimimaan lain vastaisesti ja vaikka heillä ei ollut laitoksessa virallista päätöstä, joka olisi määrännyt toimimaan mienkään. 9.11.18 äiti ilmoitti Louneistolle ja Lillelle, joiden olisi pitänyt kuulla äiti viimeistään 8.11.18 ennen rajoituksen toimeenpanoa ja tehdä virallinen valituskelpoinen päätös, että on toimittu lain vastaisesti ja että itse perustelu, että "laitos on rauhoitettu" ei ole riittävä perustelu. Tässä kohtaa Familarin palvelujohtaja totesi, että äiti voi heidän puolesta käydä laitoksessa ja he eivät näe syytä rajoitteelle näin ja sitten päätettiin, ettei laitonta rajoittamista enää toteuteta tässä muodossa.
Mummo ei kuitenkaan saanut mennä viikolla 46. laitokseen tapaamaan lasta, vaikka 9.11.18 totesi hallinto-oikeus, että rajoitus oli aiemminkin ollut laiton. Mummo ei saanut tavata lasta viikolla 47. myöskään. Kuitenkaan, vaikka aiempi rajoitus oli todettu laittomaksi ja purettu, Louneisti ja Lille ohjeistaessaan laitosta rajoittamaan lapsen oikeutta ottaa vastaan vieraita, eivät tehneet virallista valituskelpoista päätöstä ja Familarin laitos siitä huolimatta, että se oli antanut 8.11.18 laitoksen työntekijöille koulutuksen yhteydenpidon rajoittamisesta, toimeenpanivat rajoittamisen ilman virallista päätöstä. Mummo sai tavata lapsen vasta 24.11.18, vaikka pyysi 9.11.18 saada tavata lasta viikoittain ja kertoi lapsenkin tätä toivoneen johtava sosiaalityöntekijä Lillelle, Louneistolle, laitoksen vastaavalle ohjaajalle, lapsen omalle hoitajalle sekä Familarin palvelujohtajalle.
Mummo koetti saada lasta yökylään 5.-6.12.18, koska lapsi on saanut olla mummolassa yötä viimeksi vuodenvaihteessa 2016-2017, kun tuolloin johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiro lapsen vastuusosiaalityöntekijän asemassa puhutti lapsen isän, joka on toteuttanut vuosia vieraannuttamista, antamaan lapsen yöpyä pari yötä mummolassa. Tässä vaiheessa kun mummo pyysi tätä, soitti Lille mummolle, ettei suostu tähän, vaan rajoittaa lapselle oikeudekseen tavata mummoaan vain 6.12.18 päivätapaamisen verran. Lille ilmoitti mummolle perusteluksi 28.11.18, että lapsella on menossa rauhoittumis- ja laitokseen kiinnittymisjakso. Lille myös puhutti 60 vuotiasta mummoa uskomaan, että asiasta ei pidä tehdä yhteydenpitorajoituspäätöstä ellei mummo itse tätä vaadi häneltä, vaikka samaisessa puhelussa mummo tarkasti totesi Lillelle olevansa Lillen kanssa eri mieltä.
Äiti oli 28.11.18 THL:n Dialogisen toimintakulttuurin pauloissa -hankkeen tiedotustilaisuudessa ja otti siellä kantaa lastensuojelutyöhön todeten, että nykyisin lastensuojelun sosiaalivirkailiijat tapaavat jossain vaiheessa vanhemman ja toteavat tälle tapaamatta aiemmin vanhempaa tai lasta, että ovat istuneet moniammatillisessa palaverissa ja saavuttaneet siellä "sosiaalityön näkemyksen", johon vanhempi joutuu sitten kysymään: "Missäs vaiheessa ajattelitte osallistuttaa meitä tuon sosiaalityön näkemyksen rakentamiseen asianomaisina ihan ruohonjuuritasolla?" Koko tilasuuden ammattilaisväki repesi nauramaan, sillä tilaisuus käsitteli juuri asiakkaiden ja asianomaisten osallistuttamista ruohonjuuritasolla dialogin keinoin niin, että virkailijoilla on vastuu siitä, että jossain kohtaa ymmärryksen rajapinnalla ihmiset kohtaavat.
Äiti sai mummolta viestin ollessaan tiedotustilaisuudessa, että lapsi ei pääse mummolaan yöksi vaikka tahtoi mummolaan yöksi ja vaikka lapsen oma hoitaja oli todennut äidille 27.11.18, että hänen mielestä yökyläilylle ei ole mitään estettä. Illemmalla äiti kuuli mummolta Lillen antamat perustelut sekä väittämän rajoittamisprosessista. Äiti ilmoitti mummolle Lillen toimineen täysin Suomen lain vastaisesti. Lillen olisi pitänyt tehdä rajoituspäätös tosiasiallisesti jo heti 9.11.18 ja viimeistään 28.11.18, kun mummo vastusti sanallisesti Lillen päätöstä puhelimessa 28.11.18. Selkeä vastustus velvoittaa rajoituspäätöksen tekoon viranomisen Suomen lain mukaan. Äiti neuvoi mummoa pyytämään rajoitteen tekstiviestillä ja mummo pyysi tätä 28.11.18 illalla ja silti rajoite tehtiin vasta 3.12.18.
Äiti ilmoitti Lillelle tektiviestillä 28.11.18, että perustelu rauhoittumis- ja laitokseen kiinnittymisjaksosta on laiton, mutta Lille ei välittänyt tästä.
Äiti puhui vielä 3.12.18 ennen tosiasiallisesta päätöksen teon ilmoituksesta Familarin palvelujohtajan kanssa ja kysyi eikö ole mitään keinoa saada lapselle lupaa yöpyä mummolassa. Familarin palvelujohtajan kanta on, ettei "hyvä huostaan otto" voi toteutua, jos tosiasiallisesti lapsen lähisuhteita tuetaan niin, että lapsen elämän annetaan olla mahdollisimman normaali ja mahdollisiamman vähän rajattua. Palvelujohtaja katsoi, ettei mitään syytä rajoitteelle ole ja totesi äidille, että soittaa laitoksen vastaavalle ohjaajalle ja pyytää tätä ilmoittamaan Lillelle, että laitos tahtoo mahdollistaa lapselle yökyläilyn mummolassa. Lille ei edes suostunut lähettämään päätöstä äidin osoitteeseen, jotta mummo olisi voinut noutaa päätöksen lähipostista ja mummo joutui kulkemaan itäisestä Helsingistä keskustaan pääpostiin hakemaan päätöksen, kun jaksoi sen noutaa niin kaukaa voituaan henkisesti huonosti ja nukuttuaan heikosti tiedostettuaan, että rajoituspäätös on laiton.
Familar pahoitteli äidille sitä, että joutuvat lain edessä tottelemaan sosiaalivirkailijaa, joka ei ole kiinnostunut sijaishuoltopalvelutarjoajan näkemyksestä. Äiti surien kertoi, kuinka mummoon sattui sosiaalivirkailjoiden toiminta. Tottakai kaikkia harmitti lapsen puolesta viranomaisten lasta haavoittava toiminta.
Äiti on jokaiselle sijoituslaitoksen työntekijälle muistuttanut sosiaalityötä toteuttavia koskevasta laista, joka määrää heidät ilmoittamaan heti valvovalle taholle, jos havaitsevat jonkun viranomaisen työnteossa lainvastaisuutta tai muutoin ammattietiikan vastaista toimintaa.
Tällä lailla on tarkoitus turvata ihmiset virheellisesti toimivien ihmisten virheiltä ja virheellisen toiminnan jatkuvuudelta niin, että ammattilaiset itse havaitsisivat virheet ja itse korjaisivat ne. Asiakkaita ja asianomaisia ei saisi asettaa tähän vastuuseen, vaikka asiakkaalla ja asianomaisilla on myös valitusoikeus.
Lapselle mummoonsa tehdyssä päätöksessä 2018 162 perustelee Lille päätöstä:
"Lapselle tulee mahdollistaa riittävä läsnäolo sijaishuoltopaikassa, jotta sijaishuollon tarkoituksen toteutumista voidaan huolehtia lapsen edun mukaisesti. Ihmissuhteisiin perustuva kuntouttavan sijaishuollon toteuttamiseksi tulee lapselle mahdollistaa riittävästi yhteistä aikaa omahoitajien ja muiden sijaishuoltopaikan työntekijöiden kanssa. Lapselle tulee sen lisäksi taata arjen rauha koulunkäynnin tukemiseksi ja kaverisuhteiden luomiseksi ja ylläpitämiseksi."
Käytännössähän teksti ilmoittaa suoraan, ettei Lille luota Familarin palvelun tarjontaan. Familar ei katsonut rajoitustarvetta olevan, vaan katsoi, että lapsi saa riittävää läsnäoloa laitosessa, saa riittävästi aikaa omilta hoitajiltaan ja vaihtuvilta laitoksen sijaissiltakin, joihin lapsi ei luo suhteita, ja lapsi käy koulussa ja luo kaverisuhteita. Lillen mukaan siis Familar ei osaa aikataulutta lapsen viikon sisällä arkea niin, että lapsi voisi käydä koulussa, tavata kavereita, jutella omanhoitajan kanssa aina kun tämä on vuorossa, jutella jonkun toisen työntekijän kanssa, jos omahoitaja ei ole vuorossa ja tavata tahtomallaan tavalla kerran viikossa mummoa ja yöpyä mummolla edes kerran kahteen vuoteen.
Lille rajoitti lapsen oikeutta mummoon virallisella päätöksellä 3.12.18 - 31.1.2019. Lillen päätöksessä ei avata mitenkään suunnitelmaa sille, miten hän aikoo päästä rajoittamisen tarpeesta eroon eli mitä tukia hän antaa kellekin, jotta jatkossa ei tarvitsisi rajoittaa lapsen arkea. Lillen päätöksessä ei myöskään avata, miten hän aikoo tarkistaa päätöksen voimassaoloaikana rajoitteen tarpeellisuuden. Laki määrää Lillen purkamaan rajoituspäätöksen heti, kun rajoittaminen on tarpeetonta ja työskentelemään sen eteen, että rajoittaminen on tarpeetonta.
Lillehän ei olisi saanut tehdä rajoitusta rauhoittumis- ja laitokseen kiinnittymisjakso -perustelulla, sillä eduskunnan oikeusasiamies Sakslin apulaisoikeusasiamies aikoinaan on 1.11.2013 avannut oikeusohjeita todeten, että kyseinen perustelu ei ole riittävä päätöksessään Dnro 2833/4/13.
Nyt siis vuorostaan Helsingin lastensuojelun sijashuollon johtava sosiaalityöntekijä Aule Lille tahtoo käyttää valtiomme rajallisia resursseja siihen, että mummo valittaa hallinto-oikeuteen siitä, että Lille rajoittaa lapsen lapsen-, perus- ja ihmisoikeuksia tietoisena laista ja oikeusohjeista, jotka eduskunnan oikeusasiamies on avannut tarkempaankin, lain vastaisesti ja eduskunnan oikeusasiamiehen ohjeistusten vastaisesti. Lille siis on päättänyt toimia lain vastaisesti sekä myös koetti 28.11.18 puhuttaa mummon ajattelemaan, että laiton on laillista ja ettei itse rajoittamisesta mukamas tarvitse tehdä päätöstäkään vaikka lapsi ja mummo ovat hänen kanssaan eri mieltä ja kaiken lisäksi päätöksessä ilmenee, että lasta ei kuultu ja lapselle ei kerrottu päätöksestä ja lapselle ei myöskään kerrottu oikeudestaan valittaa päätöksestä.
Huomonarvoista asiassa on, ettei mummo tavannut lasta useaan kuukauteen ollenkaan. Siitä huolimatta päätti Lille, jonka velvollisuus on lain mukaan tukea ja edistää lapsen suhteita läheisiinsä ja toimia vieläpä lapsen tahdon mukaisesti, ettei lapsi saa tavata viikoittain mummoaa ja yöpyä mummolassa 5.-6.12.18. Hassuintahan on se, että Pyykönen ja Nurminen rajoittivat lapsen oikeutta mummoonsa, kun mummo oli Espanjassa syksyllä 2018 elokuun alusta marraskuun alkuun. Kuka rajoittaa lapsen oikeutta mummoon, joka ei ole edes Suomessa? Ja miksi Lille ei tue lapsen tärkeintä suhdetta vanhempiensa jälkeen, lapsella ollessa läheisin suhde vanhempiensa jälkeen äidin äitiin, kun lapsi itse tahtoisi tätä tuettavan tapaamiset hyväksyen?
Lille myös esti lapselta pääsyn viettämään joulua äidillään mummon kanssa, vaikka lapsi oli saanut viettää mummonsa kanssa joulun viimeksi vuonna 2013 ja oli odottanut tuosta saakka aikaa, jolloin saa viettää joulun mummolassa. Ennen lapsen huostaanottoa huoltopäätöksen mukaan lapsen oli ollut määrä viettää joulu 2018 äidillään ja tietenkin oli suunniteltu lapsen kanssa, joka odotti kyseistä joulua, että myös mummo tulee joulua tuolloin viettämään. 15.11.18 sosiaalityöntekijä Kirsi-Marja Niinimaa ilmoitti lapselle, että lapsi ei saa mennä äidilleen jouluksi, vaan lapsen pitää olla äidillä uuden vuoden vaihteen aikaan. Lapsi kertoi Niinimaalle kyllä tuolloin, ettei joulu tunnu joululta isällä ja kertoi tahtovansa mielummin olla joulun äidillä. Niinimaa ei antanut tätä lapsen toivetta lapselle, vaan pyysi lasta tekemään listan isälle, mitä isän pitäisi tehdä, jotta joulu tuntuu joululle. 24.12.18 äiti sai lapselta puhelun, jossa lapsi valitti, ettei isä tehnyt niitä asioita, joita listassa oli lukenut ja ollut muutenkaan huomioinut lapsen toiveita ja ettei joulu tunnu joululta. Niinimaa ilmoitti lapselle jo 15.11.18 ettei anna lapsen mennä äidilleen jouluksi ja päätöksen tästä teki Lille vasta 20.11.18 eli Niinimaa ilmoitti lapselle päätöksestä jo ennen Lillen päätöstä. Tosiasiallisesti siis päätöksen teki Niinimaa, jolla ei ole rajoittamiseen oikeutta ja ilmoitti tästä Lillelle, ja sitten jälkikäteen pyysi Lillen päättämään hänen tekemän päätöksen. Tämäkin on laitonta. Laitoksen vastaava ohjaaja kertoi äidille 21.11.18, että Niinimaa oli kävellyt valmiin päätöksen kanssa 15.11.18 laitokseen kysymättä keltään mitään, vaikka 9.11.18 Lille sopi kaikkien kanssa, että tarkisettaan tutkimusella, tarvitseeko rajoittaa. Kukaan ei sisi tutkinut tosiasiallisesti mitään ja neljä sosiaalivirkailijaa oli sitä mieltä, etei heidän tarvitse tutkia, vaan he voivat kuvitella rajoittamistarpeen työhuoneestaan käsin.
Lastensuojelulaki ohjeistaa Niinimaata näin:
"Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa, lasta tai nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä ja lastensuojelua toteutettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin. (LsL 5§)"
Niinimaalle, Holmille, Lillelle ja Louneistolle ei siis merkitse tuon taivaallista lastensuojelulain kohta, jossa määrätään ERITYISTÄ huomiota kiinnittämään lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin. Sijaishuollossa on siis kokonainen työryhmä, jota ei kiinnosta tämä lakikohta ollenkaan. Heidän asiakkaansa on lapsi, mutta koska he ovat aikuisia, jotka eivät välitä lasten itsemääräämisoikeudesta, he päättivät, että koska isä tahtoo lapsen loukseen jouluksi välttämättä ja koska Pyykönen ja Nurminen määräsivät heidät tottelemaan isää, lapsen tahdolla ei ole väliä. Isä siis sai päättää lapsen huoltajana missä lapsi on joulun, vaikka lapsi on huostaan otettuna ja päätösvastuu on Lillellä, jonka tullee päätöstä tehdessä toteuttaa lakia eikä isän tahtoa. Mahdollisesti koko Helsingin lastensuojelua tämä lakikohta, jossa lapsi asetetaan lastensuojelussa keskiöön, ei kiinnosta tuon taivaallista.
Kaikki lasten kasvatuksen ammattilaiset tietävät, miten haitallista on lapselle ja hänen kehitykselleen, jos lapsen tahto aikuisten toimesta mitätöidään. Lapsen tulee saada toiveensa täyttymään ja Niinimaan tehtävä olisi ne täyttää. Niinimaa kuitenkin ilmoitti lapselle, että on olemassa sellainen instituutio kuin lastensuojelu, joka valvoo moraalia ja että moraalin valvonnassa hän onkin se, joka ilmoittaa lapselle, että lapsen tahto ei ole merkityksellinen, vaan Niinimaan tahto on merkityksellisempi. Niinimaa ei voi mitenkään perustella sitä, että hän päättää, että lapsi viettää joulun isällään ja uuden vuoden äidillään, kun lapsi tahtoi viettää joulun äidillään. Silti hän vain päätti näin todeten lapselle, että hän tietää lasta paremmin missä lapsen tulee olla joulu. Mummo ei siis saanut viettää lapsen kanssa jouluja vuonna 2014,2015,2016,2017 ja 2018. Lapsellahan ei ole kohta jäljellä lapsuutta tai lapsuuden jouluja ja eihän tuo mummokaan loputtomiin elossa ole.
Lapsi ei myöskään harrasta mitään, joten sijaishuoltopaikalla ei ole mitään velvoitteita viedä lasta viikottaiseen harrastukseen. Lapsella pitäisi siis olla aikaa tavata mummoaan vaikka viikoittain. Lapselle pitäisi olla mahdollisuus jouluun mummon kanssa ja viettää vaikka yksi yö mummolassa.
Lisäksi huostaanoton alussa mokasi Pyykönen ja Nurminen ja Familar niin, että kun lapsi muutti Helsingistä noin 30 minuutin ajomatkan päähän kodeistaan Tuusulaan, he eivät oikea-aikaisesti järjestäneet lapselle ruotsin opetusta, jota Tuusulassa viidesluokkalaiset eivät saa ollenkaan. Lapsi joka siis aloitti neljännellä luokalla ruotisin kielen opinnot ja sai tästä todistukseen vielä numeron 9 ja vielä kun aine oli ollut lapsen lempi aine, joutuu nyt aloittamaan Pyykösen, Nurmisen ja Familarin sekä isänsä toiminnan takia ruotsin opinnot kuudennella luokalla alusta, vaikka oli opiskellut ruotsia jo puolitoista vuotta. Äii koetti saada lapselle ruotsin opinnot heti huostaan oton alussa ollen yhetdessä palvelujohtajaan, mutta hänenstä ei tosiasiallisesti ollut toteuttamaan asian edessä mitään toimintaa.
Lisäksi lapselle luvattiin ennen laitokseen muuttamista, että hänen kaverisuhteitaan Helsinkiin tuetaan ja että kaverit saavat tulla laitokseen yökyläilemään. Lapsi sijoitettiin laitokseen 10.10.18 ja noin viikoittain äiti muistutti laitoksen vastaava ohjaajaa lapsen saamasta palvelulupauksesta. Vastaava ohjaaja totesi äidille vielä 7.1.19 ettei kaverisuhteiden tukeminen onnistu, koska laitoksessa on vain "yksi auto", jota tarvitaan muiden lasten, joita laitoksessa on kuusi kyseisen lapsen lisäksi, kuskaamiseen. Äiti sai tässä vaiheessa tarpeekseen ja oli yhteydessä Familarin kehitysjohtaja Miika Liimattaan puhelimitse. Puhelu oli lyhyt ja ytimekäs, kun Liimatta totesi äidille, että jatkossa lapsi tapaa kavereitaan ihan varmasti. 8.1.19 palvelujohtaja soitti äidille ja pahoitteli tapahtunutta ja kertoi, että jatkossa lapsi tapaa viikoittain kavereitaan Helsingissä. Vielä maanantaina 14.1.19 äiti muistutti lapsen omaa hoitajaa, että hänen pitäisi sopia lapsen kanssa viikottaisesta kaverikäynnistä Helsingissä. Laitos vie lapsen Tuusulasta Helsinkiin tapaamaan kavereitaan. Kaverit saavat tulla käymään laitoksessa, jos heidän vanhemmat tuovat heidät laitokseen. Tässä tulee vastaan se ongelma, että helsinkiläisillä ei ole kaikilla autoa, koska julkiset ovat niin hyvät ja se, että laitoksen läheisyyteen ei kulje tosiasiallisesti julkisia iltapäivisin ja iltaisin ollenkaan, joten lapsen luona ei sitten kai vieraile kavereita. Lisäksi julkisilla kestäisi matka kaksi tuntia.
Laitos siis ylläpiti lapselle toiminnallaan yhden vuosineljänneksen rajoitetta niin, ettei tukenut ja edistänyt ollenkaan lapselle tärkeitä läheisiä suhteita eli hänen ikätasoisia kaverisuhteitaan. Samaan aikaan kyseiselle asialle eivät tehneet Niinimaa, Holm, Lille tai Louneisto yhtään mitään, vaikka heillä on laissa velvoite valvoa laitosta, että se tosiasiallisesti tukee ja edistää lapselle läheisiä suhteita. Äiti siis hoiti tässäkin asiassa viranomaisten työn, sillä laki toteaa näin:
"Ihmissuhteet ja yhteydenpito
Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä.
Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin (LsL 54§)."
Miksi me maksamme tällä hetkellä neljälle sosiaalivirkailijalle palkkaa yhden lapsen asioiden hoitamisesta, jos he eivät osaa neuvoa edes laitoksen vastaavaa ohjaajaa tukemaan ja edistämään lapselle tärkeitä ikätasoisia kaverisuhteita ollenkaan ajalla 7.11.18 - 7.1.19? Miksi me valtiossamme käytämme taloudellisia resurssejamme Niinimahan, Holmiin, Lilleen ja Louneistoon, kun he eivät toimi lain mukaisesti?
Vaikka mummo on este lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteutumiselle Niinimaan, Lillen ja Louneiston mukaan, ei lapsen ikätasoiset kaverisuhteet tätä heidän mielestä nyt sitten olekaan, kun äiti hoiti heidän työn ja lapsi pääsee tapaamaan kavereitaan. Huoltaja isä ei ole välittänyt ollenkaan hoitaa lapsen asioita sijaishuollon toteutumista valvoen. Isällä on karaokebaarista löydetty uusi naisystävä, johon isä kai keskittyy vuorostaan, kun edellinen naissuhde kestikin alle vuoden (Isä pakottaa lasta tapaan naisiaan vastoin lapsen tahtoa).
15.1.19 äiti tapasi Lillen ja Louneiston tukenaan lastensuojelutyön työhönohjaa, joka työhönohjaa työkseen sosiaalivirkailijoita ja heidän esimiehiään. Koska kyseessä on yksityisyrittäjä, joka tukee äitiä hyvän tahdon eleenä ja kulkee monta tuntia kaupungista X Helsinkiin, maksaen itse omat matkakulunsa, en nyt mainitse nimeä, vaikka hänelle voisi olla hyvää mainostakin nimen julkaisu. Sosiaalivirkailijat saattaisivat käyttää hänen nimensä tietämistä myös väärin. Ihmiset, jotka pyytteettömästi tukevat toisia, ovat elintärkeitä yhteiskunnallemme. Kyseisellä naisella on oma kolmen yksikön perhekoti ja hän ollut alalla 20 vuotta ja hänet on palkittu elämäntyöstään. Hän painottaa palvelussaan sitä, että lapsien tulee olla huostaan otettuna vain se aika kun on välttämätöntä, konkreettiset tuet tulee saada konkreettisiin haasteisiin eli huostaanoton purkamiseksi tulee työskennellä, rajoitteita lapsille ei tehdä kuin äärimmäisessä välttämättömyys tilanteessa ja niiden aikana tulee työskennellä niistä poispääsemiseksi, lasten elämä tulee olla mahdollisimman normaalia huostaanoton epänormaliteetissa ja lasta ei saa missään tilanteessa syyttää mistään, sillä lapsi on aikuisiin reaktiivinen ja oikeutettu aikuisen ymmärykseen. Hänen laitoksestaan ei ole vuosiin hatkanneet lapset, sillä he tietävät, että heidän oikeuksiaan kunnioitettaan heidän sijaiskodissaan, joka on heidän pääasiallinen koti, ja he tietävät, että laitos on heidän koti, jossa heillä on sanavaltaa ja vaikutusvaltaa siihen millainen kodin tulee heille olla. Lapset tietävät hänen laitoksessaan, että heitä pidetään elämänsä tärkeimpinä henkilöinä.
Äiti kyseli 15.1.19 Lilleltä ja Louneistolta perusteluja, miksi lapselta on rajoitettu oikeuttaan saada pitää mummoonsa tahtomallaan tavalla yhteyttä. Samaa kyseli myös äidin tukihenkilö ja aluksi Lille ja Louneisto eivät tahtoneet edes perustella sanallisesti tätä. Lopulta Louneisto totesi, että kyseessä on YLEINEN KÄYTÄNTÖ, jota he käyttävät aina SIJOITUKSEN ALUSSA ja jota he kutsuvat RAUHOITTUMISJAKSOKSI. Äiti päätti tässä vaiheessa nauhoittaa tapaamisen ja pyysi Louneistoa toteamaan uudelleen perustelunsa ja Louneisto totesi äidille, että heillä Helsingin lastensuojelun sijaishuollossa on YLEINEN KÄYTÄNTÖ rajoittaa lapsen oikeuksia läheisiinsä, jotta lapsen elämä rauhoittuu. Äiti totesi perustelun laittomaksi Louneistolle ja kysyi Louneistolta onko tämä lukenut äidin lähettämän linkin eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian päätökseen 1.11.13, jossa todetaan, että sijoituksen alussa ei saa olla yleisenä käytäntönä rajoittaa lapsen yhteydenpitoa eli toimia lastensuojelulain 54§:n vastaisesti ja ettei rauhoittumisjaksoa laissa todeta rajoittamisperusteeksi eli tällä perustelulla ei siis saa rajoittaa lapsen oikeuksia. Louneisto totesi äidille, että on lukenut äidin lähettämän linkin, jossa eduskunnan oikausasiamies antaa toimintaohjeet. Silti hän ilmoitti, että rajoitusta jatketaan ja ylläpidetään siitäkin huolimatta, että hän tietää ja on siis tietoinen, että hän toimii Suomen lain vastaisesti.
Suomen lain mukaan yhteydenpidon rajoittaminen tulee sosiaalivirkailijan purkaa välittömästi, jos sille ei ole lain mukaisia perusteita. Tämä ilmoitettiin Louneistolle ja Lillelle, mutta he ilmoittivatkin äidille ja äidin tukihenkilölle, että mummo voi valittaa heidän mielestään hallinto-oikeuteen, jos on heihin tyytymätön.
Eli kun Louneisto on tietoinen Lillen työparina, että heidän käyttämä perustelu rajoittamiselle on laiton ja Lille Louneiston työparina on tietoinen, että perustelu on laiton, he molemmat päättävät silti yhdessä, että jatkavat rajoittamista ja ilmoittavat tähän sitten vielä, että tässä tilateessa ihmiset voivat käyttää Suomen valtion rajallisia taloudellisia resursseja siihen, että valittavat hallinto-oikeuteen heidän päätöksestään toimia tietoisesti laittomasti.
Tätä sitten äiti ihmetteli yhdessä tukihenkilönsä kanssa ja äidin tukihenkilö totesi Louneistolle suoraan, että Louneisto toteuttaa lastensuojelua kuin hän olisi vieläkin 1980-luvulla. Louneisto vain hymyili tälle tajuamatta, että hänelle juuri todettiin, että hän on jäänyt kehityksessä jälkeen monta kymmentä vuotta. Louneisto iällisesti on Lilleä paljon vanhempi ja todennäköisesti ohjaa Lilleä toimimaan Suomen lain rikkomiseen. Lille ei kaiketi tarkista mitään mistään ja suoraan uskoo mitä Louneisto sanoo hänelle työtehtävistään ohjeita.
Äidin ja tukihenkilön arvostellessa Lillen ja Louneiston toimitaa, Lille hoki äidin tukihenkilölle, joka on lastensuojelualan työhönohjaaja, että tämä sijaishuollon ja lastensuojelun erityisammattilainen ei nyt ymmärrä rajoitusperustetta, koska ei ole lukenut itse päätöstä 2018 162.
Eli vaikka Louneisto kertoi rajoitusperusteet, jotka todettiin laittomiksi, Lille väitti, ettei ammattilainen ymmärrä rajoitusperusteita, koska ei ole lukenut itse päätöstä.
Lillen suruksi, äiti otti kassistaan kyseisen päätöksen ja antoi päätöksen tukihenkilölleen luettavaksi ja lähti kiukkuisena järjettömyydestä, jossa hän joutui käymään puhejudoa psykologisesti manipuloivan sosiaalivirkailijan kanssa, tupakalle rauhoittumaan. Äidin tukihenilö neuvoi äitiä: "Menes rauhoittumaan." Sinä aikana, kun äiti jutteli ulkona hauskoja vanhuksen kanssa lumen kauneudesta ja kuunteli vanhan hampaattoman miehen muisteloita merimiesmatkastaan 15-vuotiaana Kuubaan, luki tukihenkilö päätöksen perustelut ja totesi Lillelle ja Louneistolle, etteivät kirjatutkaan perustelut ole lain mukaiset itse siinä kirjoitetussa versiossa myöskään.
Äidin tukihenkilön mukaan sijaishuollon tarkoituksen toteutumiseksi ei tarvita koskaan rajoitteita lapselle lähisuhteisiinsa ellei ole tosiasiallista syytä todella rajoittaa eli ellei itse ihmissuhteessa ole jokin huoli, jonka vuoksi tulee rajoittaa. Rajoitusperusteeksi voisi laittaa, että vanhempi on väkivaltainen lasta kohtaan joko henkistä tai fyysistä vallankäyttöä väärin käyttäen tai ettei vanhempi osaa olla päihteittä lapsen seurassa tai jos vanhempi ei kykene pitämään huolta lapsen tarpeista antaen hänelle ruokaa tai riittävästi huomiota. Vanhemman mielenterveysongelma voi olla riittävä peruste rajoittaa, jos tosiasiallisesti mielenterveysongelma heijastuu jotenkin lapseen.
Lisäksi tämä työhönohjaaja totesi, että "rauhoittaminen" voi olla tarpeen sijoituksen alussa, jos lapsi on päihderiippuvainen. Tuolloin lapsen elämän rauhoittamiseksi tarvitsee tehdä LVR eli liikkumisen vapauden rajoituspäätös tarkkaan pohtien mikä määrä tulee rajoittaa ja miten samalla mahdollistetaan lapselle myös riittävää liikkumista, jotta lapsi löytää arjen laitoksesta ja jotta häntä voidaan valvoa, ettei hän pääse käyttämään päihteitä ja sekä jotta hän löytäisi päihteettömyydestä kiinnekohtia elämäänsä, jolle rakentaa päihteettömän tulevaisuuden. Katkaistessa lasten ja nuorten päihteiden käyttöä tosinaan tulee rajoittaa lapsen yhteydenpitoa henkilöihin, joiden tiedetään käyttävän päihteitä ja tarjoavan niitä lapselle tai puhuvan päihteidenkäytön puolesta lapselle. Lisäksi saatetaan joutua rajoittamaan jossain muodossa lapsen läheisiä suhteita vaikkapa isään tai äitiin, jos heillä on voimakkaita reaktioita lapsen olosuhteeseen ja jos he kuormittavat jo valmiiksi kuormittunutta lasta omilla reaktioillaan. Tuolloin voidaan vaikka päättää, että lapsi tapaa vanhempiaan / vanhempaansa joko tuetusti tai valvotusti riippuen valvonnan laajuuden tarpeesta, jotta lapsi ja vanhemmat saavat tuen oikea-aikaisesti kommunikaatiolleen niin, että lapsi tulee tosiasiallisissa tarpeissaan huomioiduksi ja vanhemmat tuetuksi siinä, että osaavat huomioida lastaan. Onhan päihderiippuvuuden katkaisu nuorelle, joka pääasiallisesti ITSE tuon katkaisutyön tekee tuettunakin, erittäin haastava ja raskas prosessi, jota ei pitäisi aikuisten meuhkaamisen samanaikaisesti kuormittaa.
15.1.2019 Lillelle ja Louneistolle useasti todettiin, että Suomen lain mukaan heidän tulee välittömästi purkaa rajoituspäätös, jolle ei ole lain mukaista perustelua eli kun rajoitteelle ei ole tosiasiallista syytä. Louneisto totesi perusteluksekseen sille, ettei suostu purkamaan rajoitusta, joka on alustavasti päätetty kestävän 31.1.2019 saakka, koska päätöksessä on päätetty, että rajoitus kestää 31.1.2019 saakka. Eli perustelu 15.1.19 jatkaa rajoittamista, jonka peustelut todettiin laittomaksi jo vuonna 2013, olikin se, että 3.12.18 päätettiin, että rajoitetaan 31.1.19 saakka. Louneisto kai luulee olevansa länsimaisen aikajanan käytössä matemaattisesti hyvinkin älykäs ja ihan soveltuva johtavan sosiaalivirkailijan asemaan.
Jos älykkyys on tuolla tasolla sijaishuollon johdossa, miksi me maksamme näille ihmisille noin 4000 euron kuukausipalkkaa kesäloma- ja sairaslomakorvauksineen ja annamme heidän kartuttaa itselleen vieläpä korkean eläkkeen ja suomme heille työterveyshuollonkin ja palkalliset koulutukset ja vakuutukset ja monet kunnan työntekijän edut? Miksi valtiomme rajallisia resursseja, joiden rajallisuus on niin vakavaa, että lapsiperheiltä täytyy hallituksen leikata jopa ensisijaisista tuista, koska resursseja käytetään näissä toisisijaisissa tuissa, jotka ovat paljon kalliimmat valtiollemme, tulee käyttää silkkaan järjettömyyteen?
Tämä ei ole tarkoitettu sijaishuollossa olevien lasten vanhemmille syyksi haukkua lastensuojelu. Meidän kaikkien tehtävä on suojella lapsia.
Tämä on tarkoitettu vanhemmille ja heidän lapsilleen ja heitä tukeville työvälineeksi. Tehtävämme on pohtia miksi jokaisen tulee uskaltaa kantaa vastuunsa vaikuttajana eli vaikutusvaltaansa käyttävänä ja toimia lain mukaan, jotta lapsien oikeudet toteutuvat. Suosittelen pohtimaan ja vasta sitten toimimaan. Suosittelen myös, että ette pohdi liian kauan, koska lapsuus kestää hyvin lyhyen ajan. On parempi toimia oikea-aikaisesti, jotta lapset saavat lapsuutensa aikana sen mitä heidän kuuluu saada. Mitä vain teettekin, älkää jättäkö toimimatta.
Ensialkuun tahdon muistuttaa teitä kaikkia siitä, että meillä on rajalliset taloudelliset resurssit. Me olemme kuulleet, kuinka kaikessa on leikattava, koska resursseja ei ole. Siksi tärkeää onkin käyttää resursseja viisaasti, jotta emme heitä resursseja hukkaan.
Tämä taloudellinen resurssipula on velvoite viranomaisille. Resursseja ei saisi käyttää siihen, että toteuttaa virheellistä toimintaa, sillä se tulee hyvin kalliiksi. Jos väärin toimivasta sosiaalivirkailijasta joutuu kantelemaan tai valittamaan hallinto-oikeuteen, nämä prosessit tosiasiallisesti maksavat valtiolle eli on meidän verotalkoista hukkaan heitettyä rahaa. Viranomisen tulisi siis osata työnsä niin, ettei tarvitse valittaa esimerkiksi hallinto-oikeuteen tai edes hänen esimiehelle muistutusmuodossa. Viranomaisen sosiaalisten resurssien tuleekin siis olla sensitiivisessä työssä todella korkeat. Jos sosiaalivirkailija toimii lain vastaisesti ja tästä on valitettava vaikka hallinto-oikeuteen saakka ennen kuin hän korjaa toimintansa, tämä maksaa turhaa rahaa. Virheellisesti toimiva lastensuojelun johtava sosiaalivirkailija on hyvin kallis meille.
Kun sosiaalityöntekijä toiminnallaan heittää rahaa hukkaan, on se vaikka pois vanhuksen vaipan vaihdosta, kätilöiden resursseista tai joku lapsi ei pääse kotidialyysiin. Kätilöt, opettajat ja lääkärit, poliisit, rajavartiosto, migri ja sairaanhoitajat ja kaikki muut, jotka tarvitsette valtion varoja toimiaksenne tehokkaammin, teidän tulisi pohtia, onko oikein, etteivät sosiaaliviranomaiset osaa lakia, ja tämän vuoksi rahaa valtiossa käytetään tämän heidän kyvyttömyyden aiheuttamiin seurauksiin. Neuvoni teille on; järjestäytykää ja valittakaa tästä. Vaatikaa lain mukaista järjestystä maailmaan.
Kirjoitin 3.10.2018 kahdesta lain edessä järkyttävästi toimivasta johtavasta sosiaalivirkailijasta Helsingin lastensuojelun avohuollossa otsikolla:
HKI - Lastensuojelu rajoitti lapsen oikeutta yhteydenpitoon kokonaiseen sukuun ilmoittamatta.
Tuo kirjoitus kertoo sokeaa kunnioitusta Helsingin lastensuojelun sisällä omaavasta johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykösestä (Maunula) ja aiemminkin työnteostaan arvostelemastani johtava sosiaalityöntekijä Tiina Nurmisesta (Malmi). He molemmat ilmoittavat tuntevansa lain ja olevansa kypsiä ammattilaisia. He eivät suinkaan tee virheitä työssään. He ovat varmoja siitä, ettei heitä saa arvostella, sillä ovat varmoja siitä, että eivät kykene työssään virheisiin.
He rajoittivat syksyllä 2018 useaksi kuukaudeksi 11-vuotiaan lapsen oikeutta yhteydenpitoon koko äitinsä puoleiseen sukuun. He jättivät kertomatta päätöksestä asianomaisille eli jokaiselle lapsen sukulaiselle. He jättivät kuulematta jokaisen lapsen sukulaisen sekä myös lapsen kannan yhteydenpidon rajoittamiseen. Lapsen äiti ilmoitti suvulle rajoitteesta. Äiti siis teki sosiaalivirkailijan lainmukaisen työn. Äiti kuuli sukulaisten kannan eli äiti teki Pyykösen ja Nurmisen työn. Huomionarvoista asiassa on, että sosiaalityön päällikkö Sanna Teiron mukaan Pyykönen ja Nurminen eivät tee virheitä työssään ja lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski uskoo Teiroa tarkistamatta mitään.
Kesällä 2018 Teiro opetti lastensuojelutyön asiantuntijan asemassa Helsingin käräjäoikeuden tuomaria uskomaan, että lastensuojelun ei tule antaa tukea ja tukea vanhempia, jotka eivät ole lapsen huoltajia. Käräjäoikeuden tuomari uskoi Teiroa, vaikka lastensuojelulaissa lukee selkeästi: "Lastensuojelun on tuettava VANHEMPIA, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa (LsL4§)."
Lapsen suku päätti valittaa laittomasta rajoituspäätöksestä todettuaan rajoitteen laittomaksi. Pyykönen ja Nurminen tekivät joko tiedostamattaan tai tiedostaen laittoman rajoitteen ja suku havaitsi tämän lakiin tutustuessaan äidin avatessa suvulle Suomen lakia. Pyyköstä ja Nurmista ei äidin kanta laista kiinnostanut. Suku päätti, ettei käytä Suomen valtion rajallisia resursseja niin, että jokainen suvusta valittaisi, sillä tämä tulisi kalliiksi sillä hallinto-oikeuskäsittelyt eivät ole halpaa "hupia".
Suku päätti, että lapsen mummo, ukki ja täti valittavat tehden jokainen yksilöllisen valituksen. Suku myös päätti säästää valtion resursseja niin, että eivät käytä asianajajia, vaikka olisivat osa saaneet ilmaiset asianajajat tulojensa perusteella, koska tämäkin olisi maksanut valtiolle. Suku katsoi, että äiti on riittävän taitava kirjoittamaan ukin, mummon ja tädin valitukset. Äiti kirjoitti valitukset ja lähetti ne läheisilleen ja he allekirjoittavat nämä ja äiti toimitti nämä hallinto-oikeudelle. Äiti siis ei saanut toteuttaa normaalia huostaan otetun lapsen vanhemman elämää, vaan hän käytti aikaansa lukemalla lastensuojelun käsikirjaa, lastensuojelulakia, perustuslakia sekä myös Elena Uusitaloa, joka on vuosia koettanut saada aikaan kirjoituksillaan lainmukaista lapsien oikeuksia toteuttavaa järjestystä. Äiti joutui olosuhteeseen, koska Pyykönen ja Nurminen eivät osaa Suomen lakia ja koska Teiro ja Nummikoski eivät osaa Suomen lakia.
22.10.2018 kirjoittivat Pyykönen ja Nurminen hallinto-oikeudelle vastineet valituksiin. Suomen resursseja eli viranomaisen aikaa käytettiin siis vastineiden kirjoittamiseen. Tämäkin maksaa meille. Nämä johtavat sosiaalivirkailijat saavat työstään palkan. Vastineet olivat usean sivun mittaisia ja ne sisälsivät kopioita toisistaan eli olivat hyvin samankaltaisia. Virkailijat eivät edes yksilöineet vastineitaan kokonaisvaltaisesti, vaikka pyrkivät myös yksilöimään osan tekstistä, koska tiesivät, että tätä tarkastellaan. Lastensuojelussahan ei saa missään nimessä käyttää valmiita pohjia päätöksiin tai mihinkään rekisterimerkintään, joka on sosiaalivirkailijan omaa selontekoa. Sosiaalivirkailija ei saa koskaan työssään käyttää Ctrl+c & Ctrl+v kopiointimenetelmää tai mitään muutakaan tekstin kopiointimenetelmää työssään mm. tietoturvasyistä. Silti Pyykösen ja Nurmisen teksteistä oli selkeästi havaittavissa, että he olivat kopiointimenetelmää käyttäneet.
Nurminen ja Pyykönen tosiasiallisesti valehtelivat hallinto-oikeudelle vastineissaan 22.10.18. He väittivät jokaisessa vastineessaan, että eivät ole rajoittaneet lapsen yhteydenpitoa kyseiseen valittajaan. Hallinto-oikeus, joka maksaa paljon meille, joutui käyttämään aikaa siihen, että he lukivat vastineen, jossa kaksi johtavaa sosiaalivirkailijaa valehtelee heille. Hallinto-oikeudella oli hallussaan päätös, jossa tosiasiallisesti ilmoitettiin rajoitettavan lapsen oikeutta koko lapsen äidin puoleiseen sukuun ja Pyykönen ja Nurminen olivat tästä tietoisia ja silti he laittoivat hallinto-oikeuden lukemaan heidän valheet. Tätäkään eivät pidä Teiro tai Nummikoski lain vastaisena toimintana, vaikka viranomaiselta on laissa kielletty valehtelu ja heidät voisi jopa tuomita pahimmillaan valehtelusta kahdeksi vuodeksi vankeuteen, jos joku tuomari joskus viitsii alkaa välittämään siitä, miten nämä viranomaiset toimivat. Me tarvitsemme ennakkotapauksen, rohkean yhteiskuntajärjestyksestä sekä kestävästä kehityksestä välittävän tuomarin sekä häntä ennen syyttäjän, jotka yhdessä toteavat: "Viranomainen ei saa valehdella ja laittaa veronmaksajia maksamaan!"
Koska Pyykönen ja Nurminen antoivat vastineet valituksiin, saivat valittajat antaa vastineet heidän vastineisiin. Taasen käytettiin äidin aikaa mummin vastineeseen ja tällä kertaa ukki ja täti kirjoittivat vastineet itse. Hallinto-oikeus käytti aikaansa näiden vastineiden lukemiseen, joissa todetaan, että sosiaalivirkailijat valehtelevat vastineissaan. Tämä maksoi siis meille taas ja joku on nyt vailla jotain tämän vuoksi. Kenties joku mummo kuoli kotihoidon toteuttamisongelmien vuoksi, kun sinne ei ole tarpeeksi resursseja.
9.11.2018 Helsingin hallinto-oikeus totesi, että Pyykönen ja Nurminen olivat tosiasiallisesti rajoittaneet lapsen yhteydenpitoa valittaneisiin ja totesi rajoitteet laittomiksi ja kumosi yhteydenpitorajoituspäätökset. Mummon saama hallinto-oikeuden päätös 18/0961/6 ilmoittaa ratkaisusta:
"Hallinto-oikeus kumoaa ja poistaa valitusalaisen päätöksen siltä osin, kuin siinä on tosiasiallisesti rajoitettu lapsen (nimi) ja hänen isoäitinsä (nimi) välisiä tapaamisia." Huomiarvoista ratkaisun kirjoitusasussa on sanan tosiasiallisesti käyttö. Tämän sanan alleviivaavuus ei voi varmaankaan jäädä Pyyköseltä ja Nurmiselta tai meiltä huomaamatta, kun he kehtasivat 22.10.18 vastineessan viranomaisen asemassa valehdella vieläpä hallinto-oikeudelle etteivät olleet rajoittaneet. Tällaisella valehtelutekniikalla siis koettivat Pyykönen ja Nurminen manipuloida valitusasian ratkaisun tekijöitä eli hallinto-oikeuden tuomareita. Samat sosiaalivirkailijat väittävät mitään tutkimatta äidin manipuloivan lastaan haluamaan asumaan äidillään (Nurmisen mukaan 11-vuotiaalla ei voi olla omaa tahtoa).
Kuka Suomessa haluaa luottaa yhteenkään sosiaalivirkailijaan, joka on valmis valehtelemaan jopa hallinto-oikeudelle? Haluammeko, että ihmisten elämään koskevat viranomaisen asemassa ylimieliset ihmiset, jotka ovat valmiita tietoisesti valehtelemaan viranomaisen asemassa? Eikö meillä tulisi olla laki, joka määräisi erottamaan virasta jokaisen lastensuojelussa työskentelevät viranomaisen, joka jää kiinni valehtelusta niinkin vakavassa asemassa, jossa he työskentelevät? Eikö meillä tulisi menettää työskentelylupa kokonaisvaltaisesti näinkin vakavassa yhteiskuntaamme vaikuttavassa asemassa, jos ei osaa olla rehellinen ja kunnioittaa rehellisyyden merkitystä yhteiskuntajärjestyksessämme?
Otsikkoni kertoo, että tulen kuvaamaan sijaishuoltoa. Kun lapsi huostaanotetaan lastensuojelun avohuollon tai vaikka vakavassa olosuhteessa suoraan tarpeenselvityksen johtavan sosiaalivirkailijan päätöksellä, lapsen asiakkuus siirtyy sijaishuoltoon. Siirtymistilanteessa pidetään siirtopalaveri.
9.11.18 äiti ja äidin äiti tapasivat siirtopalaverissa Helsingin lastensuojelun sijaishuollon johtavat sosiaalivirkailijat Aule Lillen ja Leila Louneiston. Mummo ja äiti eivät olleet vielä tietoisia hallinto-oikeuden päätöksestä, koska vaikka laiton rajoituspäätös on ihmisoikeusrikos, hallinto-oikeuskaan ei kiirehdi Suomessa ilmoittamaan, että rajoituspäätös on ollut laiton, vaan laittaa postissa kirjattuna kirjeenä tiedon. Tämä siis tarkoittaa sitä, että posti ilmoittaa ensin kirjatusta kirjeestä asianomaiselle, joka sitten resurssien puitteissa noutaa kirjeen. Tässäkin kohtaa maksellaan, kun eivät ne kirjatut kirjeetkään ilmaisia meille ole. Louneisto ja Lille eivät kertoneet äidille tai mummolle 9.11.18, että hallinto-oikeus oli tehnyt ratkaisunsa ja todennut rajoittamisen laittomaksi.
Mummo pyysi saada tavata lasta ja kertoi tavanneensa lasta äidin seurassa edellisenä päivänä. Mummolla oli rajoituspäätöksen mukaan oikeus tavata lasta vain äidin seurassa eli vain silloin, kun äiti tapasi lasta. Mummo kertoi lapsen todenneen, että tahtoisi nähdä mummoa kerran viikossa. Lain mukaan mummon pitäisi saada vierailla lapsen luona laitoksessa ja saada säännölliset tapaamiset ja lain mukaan lapsen toive tulee huomioida ja jos sosiaalivirkailija päättää toimia vastoin lapsen tahtoa, tulee sosiaalivirkailijan kertoa lapselle tämän oikeuksista saada valittaa päätöksestä eli tällöin, jos lapsi tahtoo valittaa sosiaalivirkailijan tulee hankkia lapselle tuoksi hetkeksi edunvalvoja ja juristi hoitamaan lapsen valitusasia. Lapsilla on oikeus saada valittaa itseään koskevista päätöksistä myös.
Kyseisen lapsen vastuusosiaalityöntekijä on Kirsi-Marja Niinimaa (Laitoshoito 3) ja hänen työparinsa on Pirjo Holm (Laitoshoito 1). Kyseisellä lapsella ei ole vain yhtä sosiaalityöntekijää sijaishuollossa vastaamassa hänen sijoistuksen toteutuksen suunnittelusta, vaan siitä vastaa neljä sosiaalivirkailijaa. Yleensä lapsella on yksi ammattitaitoinen sosiaaliaalivirkailja sijaishuollossa Helsingissä ja johtaviin sosiaalivirkailijoihin ollaan yhteydessä vain kun on tarvetta heidän päätöksilleen. Kyseiseen lapseen siis käytetään neljän sosiaalityöntekijän kalliit resurssit, jotka tosiasiallisesti eivät kuitenkaan tee muuta kuin istuvat keskenään työhuoneessan ja tapaavat vanhempia erikseen. Sijaishuoltopaikan (Familar) kantaa sosiaalityöntekijät eivät kysy mihinkään ja lastakaan ei osallistuteta niin, että hänen tahtonsa huomioitaisiin. Kellään ei siis ole tosiasiallisesti kokonaiskuvaa ja sosiaalivirkailijat eivät tästä välitä, mutta tätä he pitävät järkevänä työtapana.
Isällä oli huoltajana siirtopalaveri 7.11.18, jolloin Niinimaa teki heti laittoman yhteydenpitorajoituspäätöksen ja ilmoitti, ettei äiti saakkaan mennä laitokseen seuraana päivänä 8.11.18 tapaamaan lasta, todeten: "laitos on rahoitettu." Niinimaa ei kysynyt laitoksen vastaavalta ohjaajalta tai lapsen omalta hoitajalta, jotka olivat tosiasiallisesti nähneet äidin vierailemassa laitoksessa 1.11.18, tarvitseeko tosiasiallisesti rajoittaa lapsen oikeutta ottaa äiti vieraakseen sijaiskotiinsa. Hän vain päätti ilman edes päätösoikeutta, koska Pyykönen ja Nurminen määräsivät 7.11.18 ilman määräysoikeutta hänet päättämään näin. Äitiä ei kuultu asiasta ja virallista valituskelpoista päätöstä ei tehty. Niinimaa määräsi 7.11.18 lapsen oman hoitajan Familarin laitoksesta soittamaan äidille ja omahoitaja joutui kuuntelemaan äidin valituslitanian siitä, että kaikki on tehty lain vastaisesti. Omahoitaja ei voinut todeta muuta kuin, että Niinimaa määräsi hänet toimimaan lain vastaisesti ja hänen kuului mielestään lain mukaan totella sosiaalivirkailijaa, vaikka tämä määräsi toimimaan lain vastaisesti ja vaikka heillä ei ollut laitoksessa virallista päätöstä, joka olisi määrännyt toimimaan mienkään. 9.11.18 äiti ilmoitti Louneistolle ja Lillelle, joiden olisi pitänyt kuulla äiti viimeistään 8.11.18 ennen rajoituksen toimeenpanoa ja tehdä virallinen valituskelpoinen päätös, että on toimittu lain vastaisesti ja että itse perustelu, että "laitos on rauhoitettu" ei ole riittävä perustelu. Tässä kohtaa Familarin palvelujohtaja totesi, että äiti voi heidän puolesta käydä laitoksessa ja he eivät näe syytä rajoitteelle näin ja sitten päätettiin, ettei laitonta rajoittamista enää toteuteta tässä muodossa.
Mummo ei kuitenkaan saanut mennä viikolla 46. laitokseen tapaamaan lasta, vaikka 9.11.18 totesi hallinto-oikeus, että rajoitus oli aiemminkin ollut laiton. Mummo ei saanut tavata lasta viikolla 47. myöskään. Kuitenkaan, vaikka aiempi rajoitus oli todettu laittomaksi ja purettu, Louneisti ja Lille ohjeistaessaan laitosta rajoittamaan lapsen oikeutta ottaa vastaan vieraita, eivät tehneet virallista valituskelpoista päätöstä ja Familarin laitos siitä huolimatta, että se oli antanut 8.11.18 laitoksen työntekijöille koulutuksen yhteydenpidon rajoittamisesta, toimeenpanivat rajoittamisen ilman virallista päätöstä. Mummo sai tavata lapsen vasta 24.11.18, vaikka pyysi 9.11.18 saada tavata lasta viikoittain ja kertoi lapsenkin tätä toivoneen johtava sosiaalityöntekijä Lillelle, Louneistolle, laitoksen vastaavalle ohjaajalle, lapsen omalle hoitajalle sekä Familarin palvelujohtajalle.
Mummo koetti saada lasta yökylään 5.-6.12.18, koska lapsi on saanut olla mummolassa yötä viimeksi vuodenvaihteessa 2016-2017, kun tuolloin johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiro lapsen vastuusosiaalityöntekijän asemassa puhutti lapsen isän, joka on toteuttanut vuosia vieraannuttamista, antamaan lapsen yöpyä pari yötä mummolassa. Tässä vaiheessa kun mummo pyysi tätä, soitti Lille mummolle, ettei suostu tähän, vaan rajoittaa lapselle oikeudekseen tavata mummoaan vain 6.12.18 päivätapaamisen verran. Lille ilmoitti mummolle perusteluksi 28.11.18, että lapsella on menossa rauhoittumis- ja laitokseen kiinnittymisjakso. Lille myös puhutti 60 vuotiasta mummoa uskomaan, että asiasta ei pidä tehdä yhteydenpitorajoituspäätöstä ellei mummo itse tätä vaadi häneltä, vaikka samaisessa puhelussa mummo tarkasti totesi Lillelle olevansa Lillen kanssa eri mieltä.
Äiti oli 28.11.18 THL:n Dialogisen toimintakulttuurin pauloissa -hankkeen tiedotustilaisuudessa ja otti siellä kantaa lastensuojelutyöhön todeten, että nykyisin lastensuojelun sosiaalivirkailiijat tapaavat jossain vaiheessa vanhemman ja toteavat tälle tapaamatta aiemmin vanhempaa tai lasta, että ovat istuneet moniammatillisessa palaverissa ja saavuttaneet siellä "sosiaalityön näkemyksen", johon vanhempi joutuu sitten kysymään: "Missäs vaiheessa ajattelitte osallistuttaa meitä tuon sosiaalityön näkemyksen rakentamiseen asianomaisina ihan ruohonjuuritasolla?" Koko tilasuuden ammattilaisväki repesi nauramaan, sillä tilaisuus käsitteli juuri asiakkaiden ja asianomaisten osallistuttamista ruohonjuuritasolla dialogin keinoin niin, että virkailijoilla on vastuu siitä, että jossain kohtaa ymmärryksen rajapinnalla ihmiset kohtaavat.
Äiti sai mummolta viestin ollessaan tiedotustilaisuudessa, että lapsi ei pääse mummolaan yöksi vaikka tahtoi mummolaan yöksi ja vaikka lapsen oma hoitaja oli todennut äidille 27.11.18, että hänen mielestä yökyläilylle ei ole mitään estettä. Illemmalla äiti kuuli mummolta Lillen antamat perustelut sekä väittämän rajoittamisprosessista. Äiti ilmoitti mummolle Lillen toimineen täysin Suomen lain vastaisesti. Lillen olisi pitänyt tehdä rajoituspäätös tosiasiallisesti jo heti 9.11.18 ja viimeistään 28.11.18, kun mummo vastusti sanallisesti Lillen päätöstä puhelimessa 28.11.18. Selkeä vastustus velvoittaa rajoituspäätöksen tekoon viranomisen Suomen lain mukaan. Äiti neuvoi mummoa pyytämään rajoitteen tekstiviestillä ja mummo pyysi tätä 28.11.18 illalla ja silti rajoite tehtiin vasta 3.12.18.
Äiti ilmoitti Lillelle tektiviestillä 28.11.18, että perustelu rauhoittumis- ja laitokseen kiinnittymisjaksosta on laiton, mutta Lille ei välittänyt tästä.
Äiti puhui vielä 3.12.18 ennen tosiasiallisesta päätöksen teon ilmoituksesta Familarin palvelujohtajan kanssa ja kysyi eikö ole mitään keinoa saada lapselle lupaa yöpyä mummolassa. Familarin palvelujohtajan kanta on, ettei "hyvä huostaan otto" voi toteutua, jos tosiasiallisesti lapsen lähisuhteita tuetaan niin, että lapsen elämän annetaan olla mahdollisimman normaali ja mahdollisiamman vähän rajattua. Palvelujohtaja katsoi, ettei mitään syytä rajoitteelle ole ja totesi äidille, että soittaa laitoksen vastaavalle ohjaajalle ja pyytää tätä ilmoittamaan Lillelle, että laitos tahtoo mahdollistaa lapselle yökyläilyn mummolassa. Lille ei edes suostunut lähettämään päätöstä äidin osoitteeseen, jotta mummo olisi voinut noutaa päätöksen lähipostista ja mummo joutui kulkemaan itäisestä Helsingistä keskustaan pääpostiin hakemaan päätöksen, kun jaksoi sen noutaa niin kaukaa voituaan henkisesti huonosti ja nukuttuaan heikosti tiedostettuaan, että rajoituspäätös on laiton.
Familar pahoitteli äidille sitä, että joutuvat lain edessä tottelemaan sosiaalivirkailijaa, joka ei ole kiinnostunut sijaishuoltopalvelutarjoajan näkemyksestä. Äiti surien kertoi, kuinka mummoon sattui sosiaalivirkailjoiden toiminta. Tottakai kaikkia harmitti lapsen puolesta viranomaisten lasta haavoittava toiminta.
Äiti on jokaiselle sijoituslaitoksen työntekijälle muistuttanut sosiaalityötä toteuttavia koskevasta laista, joka määrää heidät ilmoittamaan heti valvovalle taholle, jos havaitsevat jonkun viranomaisen työnteossa lainvastaisuutta tai muutoin ammattietiikan vastaista toimintaa.
Tällä lailla on tarkoitus turvata ihmiset virheellisesti toimivien ihmisten virheiltä ja virheellisen toiminnan jatkuvuudelta niin, että ammattilaiset itse havaitsisivat virheet ja itse korjaisivat ne. Asiakkaita ja asianomaisia ei saisi asettaa tähän vastuuseen, vaikka asiakkaalla ja asianomaisilla on myös valitusoikeus.
Lapselle mummoonsa tehdyssä päätöksessä 2018 162 perustelee Lille päätöstä:
"Lapselle tulee mahdollistaa riittävä läsnäolo sijaishuoltopaikassa, jotta sijaishuollon tarkoituksen toteutumista voidaan huolehtia lapsen edun mukaisesti. Ihmissuhteisiin perustuva kuntouttavan sijaishuollon toteuttamiseksi tulee lapselle mahdollistaa riittävästi yhteistä aikaa omahoitajien ja muiden sijaishuoltopaikan työntekijöiden kanssa. Lapselle tulee sen lisäksi taata arjen rauha koulunkäynnin tukemiseksi ja kaverisuhteiden luomiseksi ja ylläpitämiseksi."
Käytännössähän teksti ilmoittaa suoraan, ettei Lille luota Familarin palvelun tarjontaan. Familar ei katsonut rajoitustarvetta olevan, vaan katsoi, että lapsi saa riittävää läsnäoloa laitosessa, saa riittävästi aikaa omilta hoitajiltaan ja vaihtuvilta laitoksen sijaissiltakin, joihin lapsi ei luo suhteita, ja lapsi käy koulussa ja luo kaverisuhteita. Lillen mukaan siis Familar ei osaa aikataulutta lapsen viikon sisällä arkea niin, että lapsi voisi käydä koulussa, tavata kavereita, jutella omanhoitajan kanssa aina kun tämä on vuorossa, jutella jonkun toisen työntekijän kanssa, jos omahoitaja ei ole vuorossa ja tavata tahtomallaan tavalla kerran viikossa mummoa ja yöpyä mummolla edes kerran kahteen vuoteen.
Lille rajoitti lapsen oikeutta mummoon virallisella päätöksellä 3.12.18 - 31.1.2019. Lillen päätöksessä ei avata mitenkään suunnitelmaa sille, miten hän aikoo päästä rajoittamisen tarpeesta eroon eli mitä tukia hän antaa kellekin, jotta jatkossa ei tarvitsisi rajoittaa lapsen arkea. Lillen päätöksessä ei myöskään avata, miten hän aikoo tarkistaa päätöksen voimassaoloaikana rajoitteen tarpeellisuuden. Laki määrää Lillen purkamaan rajoituspäätöksen heti, kun rajoittaminen on tarpeetonta ja työskentelemään sen eteen, että rajoittaminen on tarpeetonta.
Lillehän ei olisi saanut tehdä rajoitusta rauhoittumis- ja laitokseen kiinnittymisjakso -perustelulla, sillä eduskunnan oikeusasiamies Sakslin apulaisoikeusasiamies aikoinaan on 1.11.2013 avannut oikeusohjeita todeten, että kyseinen perustelu ei ole riittävä päätöksessään Dnro 2833/4/13.
Nyt siis vuorostaan Helsingin lastensuojelun sijashuollon johtava sosiaalityöntekijä Aule Lille tahtoo käyttää valtiomme rajallisia resursseja siihen, että mummo valittaa hallinto-oikeuteen siitä, että Lille rajoittaa lapsen lapsen-, perus- ja ihmisoikeuksia tietoisena laista ja oikeusohjeista, jotka eduskunnan oikeusasiamies on avannut tarkempaankin, lain vastaisesti ja eduskunnan oikeusasiamiehen ohjeistusten vastaisesti. Lille siis on päättänyt toimia lain vastaisesti sekä myös koetti 28.11.18 puhuttaa mummon ajattelemaan, että laiton on laillista ja ettei itse rajoittamisesta mukamas tarvitse tehdä päätöstäkään vaikka lapsi ja mummo ovat hänen kanssaan eri mieltä ja kaiken lisäksi päätöksessä ilmenee, että lasta ei kuultu ja lapselle ei kerrottu päätöksestä ja lapselle ei myöskään kerrottu oikeudestaan valittaa päätöksestä.
Huomonarvoista asiassa on, ettei mummo tavannut lasta useaan kuukauteen ollenkaan. Siitä huolimatta päätti Lille, jonka velvollisuus on lain mukaan tukea ja edistää lapsen suhteita läheisiinsä ja toimia vieläpä lapsen tahdon mukaisesti, ettei lapsi saa tavata viikoittain mummoaa ja yöpyä mummolassa 5.-6.12.18. Hassuintahan on se, että Pyykönen ja Nurminen rajoittivat lapsen oikeutta mummoonsa, kun mummo oli Espanjassa syksyllä 2018 elokuun alusta marraskuun alkuun. Kuka rajoittaa lapsen oikeutta mummoon, joka ei ole edes Suomessa? Ja miksi Lille ei tue lapsen tärkeintä suhdetta vanhempiensa jälkeen, lapsella ollessa läheisin suhde vanhempiensa jälkeen äidin äitiin, kun lapsi itse tahtoisi tätä tuettavan tapaamiset hyväksyen?
Lille myös esti lapselta pääsyn viettämään joulua äidillään mummon kanssa, vaikka lapsi oli saanut viettää mummonsa kanssa joulun viimeksi vuonna 2013 ja oli odottanut tuosta saakka aikaa, jolloin saa viettää joulun mummolassa. Ennen lapsen huostaanottoa huoltopäätöksen mukaan lapsen oli ollut määrä viettää joulu 2018 äidillään ja tietenkin oli suunniteltu lapsen kanssa, joka odotti kyseistä joulua, että myös mummo tulee joulua tuolloin viettämään. 15.11.18 sosiaalityöntekijä Kirsi-Marja Niinimaa ilmoitti lapselle, että lapsi ei saa mennä äidilleen jouluksi, vaan lapsen pitää olla äidillä uuden vuoden vaihteen aikaan. Lapsi kertoi Niinimaalle kyllä tuolloin, ettei joulu tunnu joululta isällä ja kertoi tahtovansa mielummin olla joulun äidillä. Niinimaa ei antanut tätä lapsen toivetta lapselle, vaan pyysi lasta tekemään listan isälle, mitä isän pitäisi tehdä, jotta joulu tuntuu joululle. 24.12.18 äiti sai lapselta puhelun, jossa lapsi valitti, ettei isä tehnyt niitä asioita, joita listassa oli lukenut ja ollut muutenkaan huomioinut lapsen toiveita ja ettei joulu tunnu joululta. Niinimaa ilmoitti lapselle jo 15.11.18 ettei anna lapsen mennä äidilleen jouluksi ja päätöksen tästä teki Lille vasta 20.11.18 eli Niinimaa ilmoitti lapselle päätöksestä jo ennen Lillen päätöstä. Tosiasiallisesti siis päätöksen teki Niinimaa, jolla ei ole rajoittamiseen oikeutta ja ilmoitti tästä Lillelle, ja sitten jälkikäteen pyysi Lillen päättämään hänen tekemän päätöksen. Tämäkin on laitonta. Laitoksen vastaava ohjaaja kertoi äidille 21.11.18, että Niinimaa oli kävellyt valmiin päätöksen kanssa 15.11.18 laitokseen kysymättä keltään mitään, vaikka 9.11.18 Lille sopi kaikkien kanssa, että tarkisettaan tutkimusella, tarvitseeko rajoittaa. Kukaan ei sisi tutkinut tosiasiallisesti mitään ja neljä sosiaalivirkailijaa oli sitä mieltä, etei heidän tarvitse tutkia, vaan he voivat kuvitella rajoittamistarpeen työhuoneestaan käsin.
Lastensuojelulaki ohjeistaa Niinimaata näin:
"Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa, lasta tai nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä ja lastensuojelua toteutettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin. (LsL 5§)"
Niinimaalle, Holmille, Lillelle ja Louneistolle ei siis merkitse tuon taivaallista lastensuojelulain kohta, jossa määrätään ERITYISTÄ huomiota kiinnittämään lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin. Sijaishuollossa on siis kokonainen työryhmä, jota ei kiinnosta tämä lakikohta ollenkaan. Heidän asiakkaansa on lapsi, mutta koska he ovat aikuisia, jotka eivät välitä lasten itsemääräämisoikeudesta, he päättivät, että koska isä tahtoo lapsen loukseen jouluksi välttämättä ja koska Pyykönen ja Nurminen määräsivät heidät tottelemaan isää, lapsen tahdolla ei ole väliä. Isä siis sai päättää lapsen huoltajana missä lapsi on joulun, vaikka lapsi on huostaan otettuna ja päätösvastuu on Lillellä, jonka tullee päätöstä tehdessä toteuttaa lakia eikä isän tahtoa. Mahdollisesti koko Helsingin lastensuojelua tämä lakikohta, jossa lapsi asetetaan lastensuojelussa keskiöön, ei kiinnosta tuon taivaallista.
Kaikki lasten kasvatuksen ammattilaiset tietävät, miten haitallista on lapselle ja hänen kehitykselleen, jos lapsen tahto aikuisten toimesta mitätöidään. Lapsen tulee saada toiveensa täyttymään ja Niinimaan tehtävä olisi ne täyttää. Niinimaa kuitenkin ilmoitti lapselle, että on olemassa sellainen instituutio kuin lastensuojelu, joka valvoo moraalia ja että moraalin valvonnassa hän onkin se, joka ilmoittaa lapselle, että lapsen tahto ei ole merkityksellinen, vaan Niinimaan tahto on merkityksellisempi. Niinimaa ei voi mitenkään perustella sitä, että hän päättää, että lapsi viettää joulun isällään ja uuden vuoden äidillään, kun lapsi tahtoi viettää joulun äidillään. Silti hän vain päätti näin todeten lapselle, että hän tietää lasta paremmin missä lapsen tulee olla joulu. Mummo ei siis saanut viettää lapsen kanssa jouluja vuonna 2014,2015,2016,2017 ja 2018. Lapsellahan ei ole kohta jäljellä lapsuutta tai lapsuuden jouluja ja eihän tuo mummokaan loputtomiin elossa ole.
Lapsi ei myöskään harrasta mitään, joten sijaishuoltopaikalla ei ole mitään velvoitteita viedä lasta viikottaiseen harrastukseen. Lapsella pitäisi siis olla aikaa tavata mummoaan vaikka viikoittain. Lapselle pitäisi olla mahdollisuus jouluun mummon kanssa ja viettää vaikka yksi yö mummolassa.
Lisäksi huostaanoton alussa mokasi Pyykönen ja Nurminen ja Familar niin, että kun lapsi muutti Helsingistä noin 30 minuutin ajomatkan päähän kodeistaan Tuusulaan, he eivät oikea-aikaisesti järjestäneet lapselle ruotsin opetusta, jota Tuusulassa viidesluokkalaiset eivät saa ollenkaan. Lapsi joka siis aloitti neljännellä luokalla ruotisin kielen opinnot ja sai tästä todistukseen vielä numeron 9 ja vielä kun aine oli ollut lapsen lempi aine, joutuu nyt aloittamaan Pyykösen, Nurmisen ja Familarin sekä isänsä toiminnan takia ruotsin opinnot kuudennella luokalla alusta, vaikka oli opiskellut ruotsia jo puolitoista vuotta. Äii koetti saada lapselle ruotsin opinnot heti huostaan oton alussa ollen yhetdessä palvelujohtajaan, mutta hänenstä ei tosiasiallisesti ollut toteuttamaan asian edessä mitään toimintaa.
Lisäksi lapselle luvattiin ennen laitokseen muuttamista, että hänen kaverisuhteitaan Helsinkiin tuetaan ja että kaverit saavat tulla laitokseen yökyläilemään. Lapsi sijoitettiin laitokseen 10.10.18 ja noin viikoittain äiti muistutti laitoksen vastaava ohjaajaa lapsen saamasta palvelulupauksesta. Vastaava ohjaaja totesi äidille vielä 7.1.19 ettei kaverisuhteiden tukeminen onnistu, koska laitoksessa on vain "yksi auto", jota tarvitaan muiden lasten, joita laitoksessa on kuusi kyseisen lapsen lisäksi, kuskaamiseen. Äiti sai tässä vaiheessa tarpeekseen ja oli yhteydessä Familarin kehitysjohtaja Miika Liimattaan puhelimitse. Puhelu oli lyhyt ja ytimekäs, kun Liimatta totesi äidille, että jatkossa lapsi tapaa kavereitaan ihan varmasti. 8.1.19 palvelujohtaja soitti äidille ja pahoitteli tapahtunutta ja kertoi, että jatkossa lapsi tapaa viikoittain kavereitaan Helsingissä. Vielä maanantaina 14.1.19 äiti muistutti lapsen omaa hoitajaa, että hänen pitäisi sopia lapsen kanssa viikottaisesta kaverikäynnistä Helsingissä. Laitos vie lapsen Tuusulasta Helsinkiin tapaamaan kavereitaan. Kaverit saavat tulla käymään laitoksessa, jos heidän vanhemmat tuovat heidät laitokseen. Tässä tulee vastaan se ongelma, että helsinkiläisillä ei ole kaikilla autoa, koska julkiset ovat niin hyvät ja se, että laitoksen läheisyyteen ei kulje tosiasiallisesti julkisia iltapäivisin ja iltaisin ollenkaan, joten lapsen luona ei sitten kai vieraile kavereita. Lisäksi julkisilla kestäisi matka kaksi tuntia.
Laitos siis ylläpiti lapselle toiminnallaan yhden vuosineljänneksen rajoitetta niin, ettei tukenut ja edistänyt ollenkaan lapselle tärkeitä läheisiä suhteita eli hänen ikätasoisia kaverisuhteitaan. Samaan aikaan kyseiselle asialle eivät tehneet Niinimaa, Holm, Lille tai Louneisto yhtään mitään, vaikka heillä on laissa velvoite valvoa laitosta, että se tosiasiallisesti tukee ja edistää lapselle läheisiä suhteita. Äiti siis hoiti tässäkin asiassa viranomaisten työn, sillä laki toteaa näin:
"Ihmissuhteet ja yhteydenpito
Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä.
Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin (LsL 54§)."
Miksi me maksamme tällä hetkellä neljälle sosiaalivirkailijalle palkkaa yhden lapsen asioiden hoitamisesta, jos he eivät osaa neuvoa edes laitoksen vastaavaa ohjaajaa tukemaan ja edistämään lapselle tärkeitä ikätasoisia kaverisuhteita ollenkaan ajalla 7.11.18 - 7.1.19? Miksi me valtiossamme käytämme taloudellisia resurssejamme Niinimahan, Holmiin, Lilleen ja Louneistoon, kun he eivät toimi lain mukaisesti?
Vaikka mummo on este lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteutumiselle Niinimaan, Lillen ja Louneiston mukaan, ei lapsen ikätasoiset kaverisuhteet tätä heidän mielestä nyt sitten olekaan, kun äiti hoiti heidän työn ja lapsi pääsee tapaamaan kavereitaan. Huoltaja isä ei ole välittänyt ollenkaan hoitaa lapsen asioita sijaishuollon toteutumista valvoen. Isällä on karaokebaarista löydetty uusi naisystävä, johon isä kai keskittyy vuorostaan, kun edellinen naissuhde kestikin alle vuoden (Isä pakottaa lasta tapaan naisiaan vastoin lapsen tahtoa).
15.1.19 äiti tapasi Lillen ja Louneiston tukenaan lastensuojelutyön työhönohjaa, joka työhönohjaa työkseen sosiaalivirkailijoita ja heidän esimiehiään. Koska kyseessä on yksityisyrittäjä, joka tukee äitiä hyvän tahdon eleenä ja kulkee monta tuntia kaupungista X Helsinkiin, maksaen itse omat matkakulunsa, en nyt mainitse nimeä, vaikka hänelle voisi olla hyvää mainostakin nimen julkaisu. Sosiaalivirkailijat saattaisivat käyttää hänen nimensä tietämistä myös väärin. Ihmiset, jotka pyytteettömästi tukevat toisia, ovat elintärkeitä yhteiskunnallemme. Kyseisellä naisella on oma kolmen yksikön perhekoti ja hän ollut alalla 20 vuotta ja hänet on palkittu elämäntyöstään. Hän painottaa palvelussaan sitä, että lapsien tulee olla huostaan otettuna vain se aika kun on välttämätöntä, konkreettiset tuet tulee saada konkreettisiin haasteisiin eli huostaanoton purkamiseksi tulee työskennellä, rajoitteita lapsille ei tehdä kuin äärimmäisessä välttämättömyys tilanteessa ja niiden aikana tulee työskennellä niistä poispääsemiseksi, lasten elämä tulee olla mahdollisimman normaalia huostaanoton epänormaliteetissa ja lasta ei saa missään tilanteessa syyttää mistään, sillä lapsi on aikuisiin reaktiivinen ja oikeutettu aikuisen ymmärykseen. Hänen laitoksestaan ei ole vuosiin hatkanneet lapset, sillä he tietävät, että heidän oikeuksiaan kunnioitettaan heidän sijaiskodissaan, joka on heidän pääasiallinen koti, ja he tietävät, että laitos on heidän koti, jossa heillä on sanavaltaa ja vaikutusvaltaa siihen millainen kodin tulee heille olla. Lapset tietävät hänen laitoksessaan, että heitä pidetään elämänsä tärkeimpinä henkilöinä.
Äiti kyseli 15.1.19 Lilleltä ja Louneistolta perusteluja, miksi lapselta on rajoitettu oikeuttaan saada pitää mummoonsa tahtomallaan tavalla yhteyttä. Samaa kyseli myös äidin tukihenkilö ja aluksi Lille ja Louneisto eivät tahtoneet edes perustella sanallisesti tätä. Lopulta Louneisto totesi, että kyseessä on YLEINEN KÄYTÄNTÖ, jota he käyttävät aina SIJOITUKSEN ALUSSA ja jota he kutsuvat RAUHOITTUMISJAKSOKSI. Äiti päätti tässä vaiheessa nauhoittaa tapaamisen ja pyysi Louneistoa toteamaan uudelleen perustelunsa ja Louneisto totesi äidille, että heillä Helsingin lastensuojelun sijaishuollossa on YLEINEN KÄYTÄNTÖ rajoittaa lapsen oikeuksia läheisiinsä, jotta lapsen elämä rauhoittuu. Äiti totesi perustelun laittomaksi Louneistolle ja kysyi Louneistolta onko tämä lukenut äidin lähettämän linkin eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian päätökseen 1.11.13, jossa todetaan, että sijoituksen alussa ei saa olla yleisenä käytäntönä rajoittaa lapsen yhteydenpitoa eli toimia lastensuojelulain 54§:n vastaisesti ja ettei rauhoittumisjaksoa laissa todeta rajoittamisperusteeksi eli tällä perustelulla ei siis saa rajoittaa lapsen oikeuksia. Louneisto totesi äidille, että on lukenut äidin lähettämän linkin, jossa eduskunnan oikausasiamies antaa toimintaohjeet. Silti hän ilmoitti, että rajoitusta jatketaan ja ylläpidetään siitäkin huolimatta, että hän tietää ja on siis tietoinen, että hän toimii Suomen lain vastaisesti.
Suomen lain mukaan yhteydenpidon rajoittaminen tulee sosiaalivirkailijan purkaa välittömästi, jos sille ei ole lain mukaisia perusteita. Tämä ilmoitettiin Louneistolle ja Lillelle, mutta he ilmoittivatkin äidille ja äidin tukihenkilölle, että mummo voi valittaa heidän mielestään hallinto-oikeuteen, jos on heihin tyytymätön.
Eli kun Louneisto on tietoinen Lillen työparina, että heidän käyttämä perustelu rajoittamiselle on laiton ja Lille Louneiston työparina on tietoinen, että perustelu on laiton, he molemmat päättävät silti yhdessä, että jatkavat rajoittamista ja ilmoittavat tähän sitten vielä, että tässä tilateessa ihmiset voivat käyttää Suomen valtion rajallisia taloudellisia resursseja siihen, että valittavat hallinto-oikeuteen heidän päätöksestään toimia tietoisesti laittomasti.
Tätä sitten äiti ihmetteli yhdessä tukihenkilönsä kanssa ja äidin tukihenkilö totesi Louneistolle suoraan, että Louneisto toteuttaa lastensuojelua kuin hän olisi vieläkin 1980-luvulla. Louneisto vain hymyili tälle tajuamatta, että hänelle juuri todettiin, että hän on jäänyt kehityksessä jälkeen monta kymmentä vuotta. Louneisto iällisesti on Lilleä paljon vanhempi ja todennäköisesti ohjaa Lilleä toimimaan Suomen lain rikkomiseen. Lille ei kaiketi tarkista mitään mistään ja suoraan uskoo mitä Louneisto sanoo hänelle työtehtävistään ohjeita.
Äidin ja tukihenkilön arvostellessa Lillen ja Louneiston toimitaa, Lille hoki äidin tukihenkilölle, joka on lastensuojelualan työhönohjaaja, että tämä sijaishuollon ja lastensuojelun erityisammattilainen ei nyt ymmärrä rajoitusperustetta, koska ei ole lukenut itse päätöstä 2018 162.
Eli vaikka Louneisto kertoi rajoitusperusteet, jotka todettiin laittomiksi, Lille väitti, ettei ammattilainen ymmärrä rajoitusperusteita, koska ei ole lukenut itse päätöstä.
Lillen suruksi, äiti otti kassistaan kyseisen päätöksen ja antoi päätöksen tukihenkilölleen luettavaksi ja lähti kiukkuisena järjettömyydestä, jossa hän joutui käymään puhejudoa psykologisesti manipuloivan sosiaalivirkailijan kanssa, tupakalle rauhoittumaan. Äidin tukihenilö neuvoi äitiä: "Menes rauhoittumaan." Sinä aikana, kun äiti jutteli ulkona hauskoja vanhuksen kanssa lumen kauneudesta ja kuunteli vanhan hampaattoman miehen muisteloita merimiesmatkastaan 15-vuotiaana Kuubaan, luki tukihenkilö päätöksen perustelut ja totesi Lillelle ja Louneistolle, etteivät kirjatutkaan perustelut ole lain mukaiset itse siinä kirjoitetussa versiossa myöskään.
Äidin tukihenkilön mukaan sijaishuollon tarkoituksen toteutumiseksi ei tarvita koskaan rajoitteita lapselle lähisuhteisiinsa ellei ole tosiasiallista syytä todella rajoittaa eli ellei itse ihmissuhteessa ole jokin huoli, jonka vuoksi tulee rajoittaa. Rajoitusperusteeksi voisi laittaa, että vanhempi on väkivaltainen lasta kohtaan joko henkistä tai fyysistä vallankäyttöä väärin käyttäen tai ettei vanhempi osaa olla päihteittä lapsen seurassa tai jos vanhempi ei kykene pitämään huolta lapsen tarpeista antaen hänelle ruokaa tai riittävästi huomiota. Vanhemman mielenterveysongelma voi olla riittävä peruste rajoittaa, jos tosiasiallisesti mielenterveysongelma heijastuu jotenkin lapseen.
Lisäksi tämä työhönohjaaja totesi, että "rauhoittaminen" voi olla tarpeen sijoituksen alussa, jos lapsi on päihderiippuvainen. Tuolloin lapsen elämän rauhoittamiseksi tarvitsee tehdä LVR eli liikkumisen vapauden rajoituspäätös tarkkaan pohtien mikä määrä tulee rajoittaa ja miten samalla mahdollistetaan lapselle myös riittävää liikkumista, jotta lapsi löytää arjen laitoksesta ja jotta häntä voidaan valvoa, ettei hän pääse käyttämään päihteitä ja sekä jotta hän löytäisi päihteettömyydestä kiinnekohtia elämäänsä, jolle rakentaa päihteettömän tulevaisuuden. Katkaistessa lasten ja nuorten päihteiden käyttöä tosinaan tulee rajoittaa lapsen yhteydenpitoa henkilöihin, joiden tiedetään käyttävän päihteitä ja tarjoavan niitä lapselle tai puhuvan päihteidenkäytön puolesta lapselle. Lisäksi saatetaan joutua rajoittamaan jossain muodossa lapsen läheisiä suhteita vaikkapa isään tai äitiin, jos heillä on voimakkaita reaktioita lapsen olosuhteeseen ja jos he kuormittavat jo valmiiksi kuormittunutta lasta omilla reaktioillaan. Tuolloin voidaan vaikka päättää, että lapsi tapaa vanhempiaan / vanhempaansa joko tuetusti tai valvotusti riippuen valvonnan laajuuden tarpeesta, jotta lapsi ja vanhemmat saavat tuen oikea-aikaisesti kommunikaatiolleen niin, että lapsi tulee tosiasiallisissa tarpeissaan huomioiduksi ja vanhemmat tuetuksi siinä, että osaavat huomioida lastaan. Onhan päihderiippuvuuden katkaisu nuorelle, joka pääasiallisesti ITSE tuon katkaisutyön tekee tuettunakin, erittäin haastava ja raskas prosessi, jota ei pitäisi aikuisten meuhkaamisen samanaikaisesti kuormittaa.
15.1.2019 Lillelle ja Louneistolle useasti todettiin, että Suomen lain mukaan heidän tulee välittömästi purkaa rajoituspäätös, jolle ei ole lain mukaista perustelua eli kun rajoitteelle ei ole tosiasiallista syytä. Louneisto totesi perusteluksekseen sille, ettei suostu purkamaan rajoitusta, joka on alustavasti päätetty kestävän 31.1.2019 saakka, koska päätöksessä on päätetty, että rajoitus kestää 31.1.2019 saakka. Eli perustelu 15.1.19 jatkaa rajoittamista, jonka peustelut todettiin laittomaksi jo vuonna 2013, olikin se, että 3.12.18 päätettiin, että rajoitetaan 31.1.19 saakka. Louneisto kai luulee olevansa länsimaisen aikajanan käytössä matemaattisesti hyvinkin älykäs ja ihan soveltuva johtavan sosiaalivirkailijan asemaan.
Jos älykkyys on tuolla tasolla sijaishuollon johdossa, miksi me maksamme näille ihmisille noin 4000 euron kuukausipalkkaa kesäloma- ja sairaslomakorvauksineen ja annamme heidän kartuttaa itselleen vieläpä korkean eläkkeen ja suomme heille työterveyshuollonkin ja palkalliset koulutukset ja vakuutukset ja monet kunnan työntekijän edut? Miksi valtiomme rajallisia resursseja, joiden rajallisuus on niin vakavaa, että lapsiperheiltä täytyy hallituksen leikata jopa ensisijaisista tuista, koska resursseja käytetään näissä toisisijaisissa tuissa, jotka ovat paljon kalliimmat valtiollemme, tulee käyttää silkkaan järjettömyyteen?
Äiti koetti saada Lillen ja Louneiston ymmärtämään oman haavoittavuutensa yhteiskuntaamme kohtaan, jonka taloudelliset resurssit ovat rajalliset, ettei siinä ole mitään järkeä, että Lille ohjeistaa äitiä ja äidin sukua valittamaan rajoitteista hallinto-oikeuteen, kun yhteistyön pitäisi sosiaalitoimella olla sellaista kaikkien kanssa, ettei rajoitteita tarvitse tehdä ja varsinkaan ettei niitä toteutteta laittomin perustein. Lille ja Louneisto eivät ymmärrä olevansa todella vakavasti otettavia vaikuttajia kaikkien meidän elämään ja vievän meiltä kaikilta resursseja toiminnallaan. He eivät ymmärrä haavoittavansa. He eivät ymmärrä olevansa vieraannuttajia.
Lille kertoi 15.1.19, että vaikka he eivät rajoittaessaan selvitä lapsen mielipidettä ja tapaa edes lasta kertoakseen lapselle jolla on lastensuojelulain mukaan oikeus saada tietoa itseään koskevista asioista, että päättävät rikkoa lakia ja sen oikeusohjeita ihan tietoisesti, he ovat tätä toimintaa toteuttaessaan käyttäneet tukenaan jopa Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lakiasiantintijaa. Lakiasiantuntija Karri Välimäki on siis ohjeistanut nähtävästi Lillen ja Louneiston toimimaan vastoin eduskunnan oikeusasiamiehen antamia oikeusohjeita ja jättänyt tosin kertomatta kellekään, mikä laki sitten mukamas oikeuttaa sosiaaliviranomaisen toimimaan lain vastaisesti, kun Välimäen tehtävä on ohjata viranomaiset toimimaan lain mukaan. Onhan se kumma, että Helsingissä sijaishuolto vielä 3.12.18 perustelee rajoitusta todeten sen olevan YLEINEN KÄYTÄNTÄ RAUHOITTAA lapsen huostaan otto sijoituksen alussa, kun se on todettu laittomaksi perusteluksi jo 1.11.2013. Tosin Välimäki tunnetaan siitä, että hänkään ei anna, kun ei nähtävästi osaa antaa, siinä vaiheessa kun hallinto-oikeudessa puhelee, järkeviä perusteluja mm. loppupuheenvuorossaan rajoitteille. Välimäki kun tunnetaan psykologiseksi manipulaatioksi todetusta lausahduksesta: "Yhteydenpidon rajoittaminen oli välttämätöntä, koska yhteydenpidon rajoittaminen oli välttämätöntä".
Eli jos sosiaalivirkailija sanoo lakiasiantuntijan kanssa:
"Talitintti on kerrostalon kokoinen, koska talitintti on kerrostalon kokoinen," meidän kai sitten tulee uskoa, että talitintti on kerrostalon kokoinen. Sama pätee myös väitteeseen: "Sosiaalivirkailijat osaavat työnsä, koska sosiaalivirkailijat osaavat työnsä." Tässä kohtaa saa nauraa.
Oletteko muuten huomanneet, että Suomessa on paljon yhdysssanoja? Facebookissa on ryhmä: Yhdyssana on yhdyssana.
Tässä ei suinkaan ole vielä kaikki. Sosiaalityöntekijöitä on ohjeistettu tapaamisen loppupuolella vahventamaan asiakassuhdetta positiivisien asioiden käsittelyllä, jotta asiakkaan on helpompi tulla seuraavaan tapaamiseen. Lille päätti lopettaa palaverin ottamalla puheeksi näkemyksensä äidin sähköposteista, joissa äiti arvostelee Lilleä ja Lounestoa siitä, etteivät nämä osaa työtään. Lille ilmoitti, että on huolissaan äidistä eli taasen tuli se huoli sana sieltä, koska Lille katsoo, että äidin tekstit kertovat viranomaisille (eli heille), että äiti on VIRANOMAISVASTAINEN. Lastensuojelun käsikirjahan tarkasti ilmoittaa, ettei sosiaalityöntekijä saa tehdä omia tulkintoja ja yhdessäkään sähköpostissa äiti ei ilmoita olevansa viranomaisvastainen. Lastensuojelun käsikirja toteaa selkästi, ettei sosiaalivirkailija saa tehdä subjektiivisia tulkintoja mutuntunteensa, tunneanalyysissään, intuitionsa, luulonsa ja mielikuvituksensa varassa. Eli äidin konkreettinen kritiikki sosiaalivirkailijoille olikin VIRANOMAISVASTAISUUTTA, koska Lille näin tulkitsi ja sitten alkoi Lillen huolimonologi ja tässäkin äiti joutui alkamaan kouluttamaan Lilleä. Äiti mm. totesi Lillelle, että tämän pitäisi opetella lopettamaan palaverit positiivisesti tehden positiivinen yhteenveto.
Äiti joutui opettamaan Lillelle katastrofipsykologian perusteita, joita Lille ei osannut. Hän joutui opettaan Lillelle sosiaalityön perusteita, joita Lille ei osannut. Lille ei ymmärtänyt, että oli töissä ja luuli, että hänen tehtävänsä on kristisoida vanhempaa sen tulkintansa varassa, minkä hän oli tehnyt, vanhemman tukemisen sijaan. Lastensuojelulaissa ei missään kohdassa lue, että sosiaalivirkailijan tulee kritisoida vanhempia tai huoltajia, vaan heidän tulee vanhempia ymmärtäen tukea heitä. Äiti koetti selittää Lillelle mikä on palvelukynnys sekä selittää miksi Lillen tehtävä on työssään madaltaa palvelukynnystä, mutta Lille ei tajunnut tätä. Äiti koetti herätellä Lillen tunneälyä, mutta Lille ei ymmärrä miten paljon jotakuta satuttaa, surettaa ja itsekettää ja lopulta kun tästä ei välitetä voi Wituttaa, kun sosiaaliviranomainen satuuttaa toiminnallaan hänen lastaan ja koko yhteiskuntaa ja väittää vieläpä olevansa viisas.
Älyttömintä Lillen väitteessä, että äiti on VIRANOMAISVASTANEN, oli se, että äiti ei edes vastusta virallisesti Lillen tekemiä laittomia päätöksiä. Äiti on ilmoittanut Lillelle, ettei koskaan valita vastustamismuodossa yhdellekään valvontaviranomaiselle lapsen huostaan oton aikana, koska äiti tietää, että sosiaalivirkailijat kostavat tämän lapselle. Äiti valittaa kyllä Lillelle ja laitokseen Lillen toiminnasta, koska äiti katsoo, että hänellä on perustuslaillinen oikeus kertoa eriävä mielipiteensä sekä myös oikeus saada kunnioitus, jossa huomioidaan hänen kantansa. Tilanteen korjaamisvastuu on Lillellä ja laitoksella. Lille ei vielä ainakaan ihan ymmärrä mitä on ihmisten välinen toisia huomioiva kunnioitus ja vielä vähemmän hän ymmärtää olevansa palvelualalla töissä. Palvelualalla tosiasialliset ammattilaiset eivät valita asiakkaalle siitä, etteivät pidä asiakkaan reaktioista. Ja palvelualalla ei laiteta asiakasta tekemään omaa työtään.
Lille ei ymmärrä sitä, miten laiton rajoituspäätös aiheuttaa ihmisille vakavaa henkistä pahoinvointia, kun ihmiset näkevät laittomuuden selkeästi ja tietävät, että Lillekin tietää toimivansa laittomasti, mutta tahalleen vaan jatkaa samaisen toiminnan toteuttamista. Tilanehan on hyvin sama, kuin vaikka Lille hakkaisi lasta ja mummoa vyöllään ja hänelle ilmoitettaisiin, ettei vyöllä saa ihmisiä lyödä, ja Lille silti jatkaisi todeten, että on päättänyt lyödä kuukauden loppuun saakka ja jatkaa tätä kuukauden loppuun saakka, koska on päättänyt näin toimia kuukauden loppuun saakka (vaikka tietääkin ettei lain mukaan saa ketään lyödä vyöllä).
Henkinen väkivalta tutkitusti on fyysistä traumatisoivampaa ja sen seuraukset eivät katkea teon lopettamiseen. Lille ei selkeästi välitä siitä, miten hän haavoittaa ihmisiä. Lille ei ymmärrä, että häntä pelätään ja sen vuoksi inhotaan, koska pelko on todella epämiellyttävä tunne. Lille ei ymmärrä aiheuttavansa surua ja mielenkaaosta ihmisille rauhoittamisen sijaan.
Äiti ei vastusta yhteistyötä viranomaisten kanssa. Päin vastoin, hän on vaatinut tätä. Hän on vaatinut itsensä osallistuttamista lapsen asiakassuunnitelman tekoon sekä itselleen vanhemman asiakassuunnitelman tekoa. Vaikka lapsi on huostaan otettu 5.7.18 ei äidin vaatimusten mukaista ja lain mukaista toimintaa ole toteutettu vieläkään 15.1.19 mennessä.
Lille kertoi 15.1.19, että vaikka he eivät rajoittaessaan selvitä lapsen mielipidettä ja tapaa edes lasta kertoakseen lapselle jolla on lastensuojelulain mukaan oikeus saada tietoa itseään koskevista asioista, että päättävät rikkoa lakia ja sen oikeusohjeita ihan tietoisesti, he ovat tätä toimintaa toteuttaessaan käyttäneet tukenaan jopa Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lakiasiantintijaa. Lakiasiantuntija Karri Välimäki on siis ohjeistanut nähtävästi Lillen ja Louneiston toimimaan vastoin eduskunnan oikeusasiamiehen antamia oikeusohjeita ja jättänyt tosin kertomatta kellekään, mikä laki sitten mukamas oikeuttaa sosiaaliviranomaisen toimimaan lain vastaisesti, kun Välimäen tehtävä on ohjata viranomaiset toimimaan lain mukaan. Onhan se kumma, että Helsingissä sijaishuolto vielä 3.12.18 perustelee rajoitusta todeten sen olevan YLEINEN KÄYTÄNTÄ RAUHOITTAA lapsen huostaan otto sijoituksen alussa, kun se on todettu laittomaksi perusteluksi jo 1.11.2013. Tosin Välimäki tunnetaan siitä, että hänkään ei anna, kun ei nähtävästi osaa antaa, siinä vaiheessa kun hallinto-oikeudessa puhelee, järkeviä perusteluja mm. loppupuheenvuorossaan rajoitteille. Välimäki kun tunnetaan psykologiseksi manipulaatioksi todetusta lausahduksesta: "Yhteydenpidon rajoittaminen oli välttämätöntä, koska yhteydenpidon rajoittaminen oli välttämätöntä".
Eli jos sosiaalivirkailija sanoo lakiasiantuntijan kanssa:
"Talitintti on kerrostalon kokoinen, koska talitintti on kerrostalon kokoinen," meidän kai sitten tulee uskoa, että talitintti on kerrostalon kokoinen. Sama pätee myös väitteeseen: "Sosiaalivirkailijat osaavat työnsä, koska sosiaalivirkailijat osaavat työnsä." Tässä kohtaa saa nauraa.
Oletteko muuten huomanneet, että Suomessa on paljon yhdysssanoja? Facebookissa on ryhmä: Yhdyssana on yhdyssana.
Tässä ei suinkaan ole vielä kaikki. Sosiaalityöntekijöitä on ohjeistettu tapaamisen loppupuolella vahventamaan asiakassuhdetta positiivisien asioiden käsittelyllä, jotta asiakkaan on helpompi tulla seuraavaan tapaamiseen. Lille päätti lopettaa palaverin ottamalla puheeksi näkemyksensä äidin sähköposteista, joissa äiti arvostelee Lilleä ja Lounestoa siitä, etteivät nämä osaa työtään. Lille ilmoitti, että on huolissaan äidistä eli taasen tuli se huoli sana sieltä, koska Lille katsoo, että äidin tekstit kertovat viranomaisille (eli heille), että äiti on VIRANOMAISVASTAINEN. Lastensuojelun käsikirjahan tarkasti ilmoittaa, ettei sosiaalityöntekijä saa tehdä omia tulkintoja ja yhdessäkään sähköpostissa äiti ei ilmoita olevansa viranomaisvastainen. Lastensuojelun käsikirja toteaa selkästi, ettei sosiaalivirkailija saa tehdä subjektiivisia tulkintoja mutuntunteensa, tunneanalyysissään, intuitionsa, luulonsa ja mielikuvituksensa varassa. Eli äidin konkreettinen kritiikki sosiaalivirkailijoille olikin VIRANOMAISVASTAISUUTTA, koska Lille näin tulkitsi ja sitten alkoi Lillen huolimonologi ja tässäkin äiti joutui alkamaan kouluttamaan Lilleä. Äiti mm. totesi Lillelle, että tämän pitäisi opetella lopettamaan palaverit positiivisesti tehden positiivinen yhteenveto.
Äiti joutui opettamaan Lillelle katastrofipsykologian perusteita, joita Lille ei osannut. Hän joutui opettaan Lillelle sosiaalityön perusteita, joita Lille ei osannut. Lille ei ymmärtänyt, että oli töissä ja luuli, että hänen tehtävänsä on kristisoida vanhempaa sen tulkintansa varassa, minkä hän oli tehnyt, vanhemman tukemisen sijaan. Lastensuojelulaissa ei missään kohdassa lue, että sosiaalivirkailijan tulee kritisoida vanhempia tai huoltajia, vaan heidän tulee vanhempia ymmärtäen tukea heitä. Äiti koetti selittää Lillelle mikä on palvelukynnys sekä selittää miksi Lillen tehtävä on työssään madaltaa palvelukynnystä, mutta Lille ei tajunnut tätä. Äiti koetti herätellä Lillen tunneälyä, mutta Lille ei ymmärrä miten paljon jotakuta satuttaa, surettaa ja itsekettää ja lopulta kun tästä ei välitetä voi Wituttaa, kun sosiaaliviranomainen satuuttaa toiminnallaan hänen lastaan ja koko yhteiskuntaa ja väittää vieläpä olevansa viisas.
Älyttömintä Lillen väitteessä, että äiti on VIRANOMAISVASTANEN, oli se, että äiti ei edes vastusta virallisesti Lillen tekemiä laittomia päätöksiä. Äiti on ilmoittanut Lillelle, ettei koskaan valita vastustamismuodossa yhdellekään valvontaviranomaiselle lapsen huostaan oton aikana, koska äiti tietää, että sosiaalivirkailijat kostavat tämän lapselle. Äiti valittaa kyllä Lillelle ja laitokseen Lillen toiminnasta, koska äiti katsoo, että hänellä on perustuslaillinen oikeus kertoa eriävä mielipiteensä sekä myös oikeus saada kunnioitus, jossa huomioidaan hänen kantansa. Tilanteen korjaamisvastuu on Lillellä ja laitoksella. Lille ei vielä ainakaan ihan ymmärrä mitä on ihmisten välinen toisia huomioiva kunnioitus ja vielä vähemmän hän ymmärtää olevansa palvelualalla töissä. Palvelualalla tosiasialliset ammattilaiset eivät valita asiakkaalle siitä, etteivät pidä asiakkaan reaktioista. Ja palvelualalla ei laiteta asiakasta tekemään omaa työtään.
Lille ei ymmärrä sitä, miten laiton rajoituspäätös aiheuttaa ihmisille vakavaa henkistä pahoinvointia, kun ihmiset näkevät laittomuuden selkeästi ja tietävät, että Lillekin tietää toimivansa laittomasti, mutta tahalleen vaan jatkaa samaisen toiminnan toteuttamista. Tilanehan on hyvin sama, kuin vaikka Lille hakkaisi lasta ja mummoa vyöllään ja hänelle ilmoitettaisiin, ettei vyöllä saa ihmisiä lyödä, ja Lille silti jatkaisi todeten, että on päättänyt lyödä kuukauden loppuun saakka ja jatkaa tätä kuukauden loppuun saakka, koska on päättänyt näin toimia kuukauden loppuun saakka (vaikka tietääkin ettei lain mukaan saa ketään lyödä vyöllä).
Henkinen väkivalta tutkitusti on fyysistä traumatisoivampaa ja sen seuraukset eivät katkea teon lopettamiseen. Lille ei selkeästi välitä siitä, miten hän haavoittaa ihmisiä. Lille ei ymmärrä, että häntä pelätään ja sen vuoksi inhotaan, koska pelko on todella epämiellyttävä tunne. Lille ei ymmärrä aiheuttavansa surua ja mielenkaaosta ihmisille rauhoittamisen sijaan.
Äiti ei vastusta yhteistyötä viranomaisten kanssa. Päin vastoin, hän on vaatinut tätä. Hän on vaatinut itsensä osallistuttamista lapsen asiakassuunnitelman tekoon sekä itselleen vanhemman asiakassuunnitelman tekoa. Vaikka lapsi on huostaan otettu 5.7.18 ei äidin vaatimusten mukaista ja lain mukaista toimintaa ole toteutettu vieläkään 15.1.19 mennessä.
 |  |
RSS Feed
