
On järkyttävää, että meillä yhä vastaa Helsingin lastensuojelun avohuollon johtamisesta nainen, joka kehtasi väittää päivän selvässä asiassa, ettei lastensuojelu tehnyt virheitä pienen Eerikan kuoleman tapauksessa ja vielä senkin jälkeen, kun tuomaristo oli ilmoittanut, että näkemyksenään kokee lastensuojelun toiminnoillaan myötävaikuttaneen lapseen kohdistuneeseen väkivallan mahdollistumiseen, hän koki voivansa asemassaan johtajana, jonka tehtävä on valvoa, ettei virjeitä enää tapahdu, että hänen ei tarvitse osata lakia, joka koskee häntä, hänen alaisiaan, kaikkia heidän yhteistyökumppaneitaan ja niin edelleen.
Tyhmenpikin meistä kuitenkin ymmärtää, ettei lastensuojelua voi johtaa vain summanmutikassa mielivaltaisesti oman mielen mukaan, mutta miten tätä ei ymmärrä sosiaalityön päällikkö Vartio? Kyllähän jokainen tietää, että toteuttaakseen lastensuojelun funktion täytyy ymmärtää ensin mikä on lastensuojelun tarkoitus eli mitä ovat ne Helsingin lastensuojelun uuden johtajan tarkoittamat tarkoituksenmukaiset toimintatavat. Tarkoituksen ymmärtämiseksi tulee osata laki ja sen lisäksi ymmärtää miksi laki on kirjoitettu ja miten lakia tulisi tulkita. Mitään lakikohtaa ei tulisi katsoa yksin, vaan koko lapsiamme ja perheitämme kohtaava laki tulisi tuntea kokonaisuudessaan ja jokaisen lakikohdan yhteys toiseensa tulisi ymmärtää. Vain ymmärtämällä lain merkityksen toimintaamme velvollisuuden antavana, me voimme ymmärtää ettei meillä ole oikeutta käyttää lakia, vaan meidän tehtävämme on täyttää sen luoma velvollisuus.
On järkyttävää tietää, että lastemme keskinmääräinen houstaanoton kesto on jopa seitsemän vuotta. Tämä ei niinkään voi kertoa perheidemme ongelmista, vaan enemmänkin palvelutason alhaisuudesta. Lakia ei ole ymmärretty lastensuojelussa velvoitteena aina ensisijaisesti antamaan tuki kotiin ja jos huostaanottoon on päädyttävä, se tarkoittaa myös, että tuki on aina annettava ensisijaisesti kotiin, joten lapsen kotiuttaminen tulee aina olla työn tähtäin. Miksi tämän lain antaman velvoitteen eteen sitten ei ole edes suunniteltu tarvittavia tukimuotoja niin, että niitä käyetttäisiin todella? Miksi huostaanottojen pituutta venytetään monin väärin toimintatavoin, mitkä eivät kohtaa lain velvoitetta, että tuki on aina ensisijaisesti annettava kotiin?
Haiskahtaa tahalliselta lapsilla rahastamiselta, mutta kyse ei todellakaan ole pelkästään siitä. Kotiin viedyllä tuella voisi rahastaa ihan yhtä hyvin. Kyse on paremminkin vallanjanoisten ihmisten tarpeesta saada olla vallassa ja heidän nautinnonhakuisuus lastemme elämän hinnalla. Näkemykseni on, että nämä ihmiset, jotka osallistuvat tällä hetkellä siihen likaiseen (joukossa on myös hyvää sosiaalityötä) lastensuojelun maailmaan, joka muistuttaa mafian toimintaa, tekevät tätä puhtaasti vain vallanhimosta. Kuten vs. sos. Laine tahtoessaan olla vallankahvassa mustamaalasi valhein äitiä saadakseen pidettyä äidin vallassaan ja alistaakseen äitiä.
Aivan samoin kuten monet muut lastensuojelun uhrit, helsinkiläisäiti sai tuntea nahoissaan, kuin muistutti eli valitti ja neuvoi lastenstensuojelua. Tuolloinen lastensuojelun johtaja Lounatvuori kosti äidille haukkuen tämän yhteistyökyvyttömäksi, leimaten äidin näin puhtaasti ilkeyttään tutustumatta asianmukaisesti objektiivisesti lapsen olosuhteisiin ja alaistensa toimintaan. Aivan samoin kosti äidille sosiaalityön päällikö Vartio kirjoittamalla hallinto-oikeuteen lausunnon, jossa väitti, ettei äidin kotona ole lapselle struktuuria ja hyväksyi tämän jälkeen kokonaisvaltaisesti sen, ettei äidin äitiyttä mitenkään tuettu lastensuojelullisessa työssä ja äiti mitätöitiin täysin lapsen äänenä ja omana äänenä lapsen vanhempana ja äitiin jopa kohdistettiin vakavaa henkistä väkivaltaa. Sosiaalityön päällikön läsnäollessa 26.10.2015 vs. sos. Jokinen väitti äitiä harhaiseksi ja huolestuttavan mielisairaaksi (luetaan väkivallaksi). Ja kun apulaiskaupunginjohtaja Räty muistutti Helsingin lastensuojelun toiminnasta, ei Vartio suostunut toteuttamaan muistutuskäytäntöä ja olettaa, että hän saisi asemassaan toimia lain vastaisesti, koska hän vain päättää niin, sillä perustelulla, että lapsella on lastensuojeluasiakkuus.
Sosiaalityön päällikkö Vartio ei ymmärrä mikä on muistuskäytännön merkitys. Hänelle muistuksen vastaanottaminen on epämiellyttävä lisätyö ja turha. Hänen alaisistaan valittavat ovat suoraan leimattuna yhteistyökyvyttömiksi aivan kuten hänen alaisensa ovat suoraan hänen silmissään virheettömiä jopa niinkin selkeissä tapauksissa, kuten pienen Eerikan kuolema (Vartio kaiketi oletti, että oikeusistuimemmekin salaisi totuuden ja ei osaisi kunnioittaa kuolleen lapsen muistoa ja päätti vetästä sieltä mistä aita on matalin). Miten sosiaalityön päällikkö ei mukamas olisi kyennyt havaitsemaan selkeitä virheitä?
Lastensuojelussa liian usein jätetään tekemättä lapselle lain velvoittama asiakassuunnitelma tai sitten se valmistellaan kontaktoitumatta ollenkaan lapseen tai vanhempiin pelkästään sosiaalityön näkökulmasta, kuten toteutti Kivikon tarpeenselvityksessa tarpeenselvitysen johtava sosiaalityöntekijä Tiina Mustonen. On täysin selvää, että jos tietoa katsotaan monen ihmisen kohdalla vain sosiaalivirkailijan näkökulmasta, joka ei edes elä näiden ihmisten kanssa, eikä todellisuudessa edes tunne heitä (enkä nyt tarkoita tunteita, vaan aidon ihmissuhteen kautta tutustumista), on virheiden mahdollisuus todella todennäköinen.
Myös valitettavan usein jätetään tekemättä vanhempien asiakassuunnitelma huostaaoton aikana ja avohuollossakaan ei ymmärretä, että vaikka laki ei velvoita vanhemman asiakassuunnitelman tekoa, voi sen toteuttaa myös siellä tukemaan yhteisyymmärrystä tähtäimistä ja siitä miten tähtäimeen päästään. Tähtäinhän on aina lapsen olosuhteiden normalisoiminen, lapsen kehitystarpeisiin vastaaminen ja tämän toteuttaminen ensisijaisesti kotiolosuhteissa.
Lastensuojelun sisällä struktuurittomuus rehottaa valtoimenaan monen sosiaalivirkailijan työssä ja nämä sosiaalivirkailijat voisi nähdä sosiaalityön kukkahattupenkissä rikkaruohoina. Selittelyn makuun päässeet rikkaruohojen kitkijät eli esimiehet valittavat resurssipulastaan ymmärtämättä, että heti kun resursseja vapautetaan kalliista sijaishuollosta halvempiin tarkoin valvottuihin kotiin vietyihin tukiin ja heti kun johtamiseen kuuluu lain tuntemus ja sen avaaminen rikkaruohoille, alkaa kulut ja asiakkuussuhteet vähenemään. Kun työ tehdään kuten se on suunniteltu toteutettavaksi eikä lain vierestä, saa tulosta. Ei kakkukaan nouse, jos ainesten suhteet eivät ole kohdallaan.
Olisi tärkeää suorittaa sosiaalivirkailijoilla sen sijaan, että pelkästään meillä tarkistetaan onko suoritettuna muodollinen pätevyys ja ohjeistetaan vasikoimaan kolleegasta, suorittaa lain tuntemuksesta ja lain tulkinnasta tasaisin väliajoin pistokokeita sosiaalivirkailijoille ilman ennakkoilmoitusta. Näin saataisiin tärkeää tietoa myös siitä, kuinka selkeä on edes lastensuojelussa työskentelevälle taholle lastensuojelullisen työn funktio ja mitä ovat tarkoituksenmukaiset työmenetelmät ja kuinka niitä tulee toteuttaa ja se erityinen vastaus miksi ne tulee toteuttaa, kuten ohjeistus ohjeistaa toimimaan.
Pistokokeita voisi suorittaa myös niin, että kuvataan olosuhde ja tilanne ja sitten kysytään: "Miten toimisit tässä tilanteessa? Miten esimiehesi on ohjeistanut toimimaan? Miten työryhmässänne toimitaan?"
Tällainen koulutuspohja voisi olla myös internetissä saatavilla sosiaalivirkailijoille, jonne lastensuojelun uhrit voisivat tehdä hankalia tehtävänantoja ja sosiaalivirkailija saisi sitten pohtia niihin vastauksia. Näin voitaisiin saada laajamittainen tukiverkko sosiaalityön kehitykselle ja samalla asettaa sosiaalivirkailijat samaan asemaan asiakkaidensa kanssa, jotka myös ovat koko ajan arvioituina.
Lisäksi räikeissä tapauksissa, jossa vastauksia tutkiva taho huomaisi lakiemme vastaisen asenteen ja väärän vallankäytön välineet sosiaalityössä, voisi vastauksia tutkiva taho suoraan alkaa pohtimaan keinoja, joilla myötävaikuttaa lasten edun toteutumiseen. Onhan se hälyttävää, että nainen, joka ei nähnyt virhetä siinä, ettei kukaan kontaktoitunut Eerikaan tarvittavalla tavalla, vielä vuoden 2015 alussa hyväksyi usealta alaiseltaan moninaisia selityksiä sille, ettei kukaan kuullut helsinkiläisäidin lasta useiden lastensuojeluilmoitusten kohdalla ja lapsesta tuli lopulta itsetuhoinen ja harhainen. Miksi Vartio hyväksyi tämän myös syksyllä 2015, vaikka virastopäällikkö Juvonen oli väittänyt Helsingin Sanomille kesällä 2015, että lastensuojelu oli alkanut kuulemaan lapsia? Hänellä taisi olla kiire saada lopetettua lapsen asiakkuus ja kaiketi hän toivoi, että äiti muuttuisi itsetuhoiseksi, miksi vs. sos. Laura Laine oli äitiä väittänyt ja tappaisi itsensä, jotta totuus ei paljastuisi? Mitä hän pakeni ja toivoi, sitä emme saa tietää. Mutta se minkä me tiedämme, on se, että kun lapsen kehitystarpeisiin ei vastattu tarvittavalla tavalla isän kotona lastensuojelun siirrettyä lapsen isän huoltoon yksin isän kotiin, alkoi lapsi oireilemaan tähän (kävi myös Eerikalle).
Kun lastensuojelu ei ymmärrä, että sen tehtävä on tukea lasta eikä esim. vieraannuttajavanhempaa, se hylkää lapsen. Kun lapsi jää lastensuojelunkin hylkäämäksi, ei lastensuojelu täytä sen funktiota ja jättää näin ollen toteuttamatta sen tarkoituksenmukaisen tehtävän. Yhtä lailla, kun lastensuojelu toteuttaa itse vieraannuttamista ja hylkää lapsen sijaushuoltoon ilman kotiinpäin tehtyä työtä, ei lastensuojelu täytä sen funtiota ja jättää näin ollen toteuttamatta sen tarkoituksen mukaisen tehtävän.
Nivalalaisperheen viisi lasta on jäänyt täysin vaille kotiinpäintehtyä työtä ja jopa ilman oikeutta kiintymyssuhteidensa ylläpitämiseen kahden vuoden sijaishuollon aikana. Viiden lapsen olosuhteisiin vaikuttaa vakavasti lastensuojelubisnes, kun sosiaalivirkailija ei olekaan enää se lapsen olosuhteista vastaava taho, joka suunnittelee lapsen asiakassuunnitelman, vaan sen toteuttaa jostain syystä sijaisperhepalveluja tarjoavan tahon palveluvastaava. Miksi tämä ihminen edes osallistuu näihin palavereihin? Nivalassa oikeudenmukainen asiakassuunnitelma toteutettaisiin kuullen lapsia ja vanhempia useaan otteeseen ennen asiakassuunnitelmapalaveria ja kuullen myös sijaisvanhempia. Sitten asiakassuunnitelma tulisi tehdä kerätyn tiedon varassa lasten vanhempien kanssa ja tiedottaa asiakassuunnitelman niistä kohdista, jotka koskevat sijaishuoltoa sijaishuoltoa (vanhemmat tapaavat nyt lapsia kotilomilla joka toinen viikko ja kerran kuussa viikonloppuna lapset käyvät isovanhemmillaan, soittoajat ovat nämä ja ne eivät ole kaiuitinpuheluja, nuorempia lapsia käyvät vanhemmat tapaamassa sijaisvanhempien läheisyydessä näillä viikoilla tänä päivänä ja vanhempia lapsia näillä viikoilla tänä päivänä ja tällainen kuntoutusvaihe ollaan päätetty hankkia perheelle täällä ja täällä perheen yhteisen ajan viettoon - laittakaa almanakkaan). Miksi tarvitaan huostan pidentämisen toteuttamista hakevaa sijaisperheiden hankinnasta vastaavaa palveluvastaavaa ehdottamaan vuodesta toiseen firmansa tiloihin turhaa tuettua tapaamista kerran kuussa ja epänormaaleja olosuhteita lapsille?
Täällä Mieron tiellä totean, että jonkun pitäisi oikeasti opettaa lastensuojelua ja pitää kokeita opista ja tätä oppimisen ylläpidon merkitystä tulisi painottaa sosiaalityöntekijöille. On typerää tuudittautua ajatukseen, että on aina oikeassa ja aina valmis. Järkyttävää on kuormittaa perheitä omilla negaatioilla, kun voisi oikeasti sen sijaan tukea positiivisen olosuhteen syntymistä. Ja joskus on hyväksyttävä, että ei oikeasti sovellu sosiaalityöhön. Silloin on turha valittaa palkan suuruudesta ja asiakkaiden hankaluudesta ja viisasta myöntää, ettei itse vain pärjää olosuhteissa. Moni elää paljon haastavimmissa olosuhteissa, kuin lastensuojelun sosiaalivirkailija, joten miten he kehtaavat valittaa.
Mitä tulee työtaakkaan, kun asiakkaita on niin paljon? On totta, että jos on liikaa työtä ja liian vähän aikaa, ei siinä yhtälössä mitenkään voi saavuttaa hyvää jälkeä. Siksi olisikin viisasta miettiä miten kunnalla on varaa (ei huostaanottoja ja mielekkäitä avohuollon tukija) palkata enemmän sosiaalivirkailijoita, jotka kykenisivät jalkautumaan ja kohtaamaan asiakkaansa ja luomaan aidon suhteen asiakkaaseensa. Rahaa ei tarvitse vuotaa maastamme ulkomaalaisille firmoillekaan. Esimiehelle voi sanoa: "Sinun johtamistavat on selkeästi ihan hanurista, kun työtaakkamme on paisunut näin. Korjaa asia, se on tehtäväsi tai jos et korjaa ole ystävällinen ja anna asemasi jollekin joka osaa asian puolestasi hoitaa. Me emme tahdo vaarantaa lapsia sinun johtamistavan vuoksi, ymmärrätkö?"