Kuvankaappaus: naistenlinja.com Helsinkiläislapsen kohtalo on ottanut minua päähän valtavasti ja olen kirjoittanut aihelmasta avaavaa tietoa, jotta lukijat voisivat havaita kuinka vaarallista on lastensuojelun asiakkuus lapsille. Lastensuojelu voi väärän vallankäytön menetelmin vaarantaa lapsen henkisen kehityksen ja aiheuttaa lapselle vakavaa henkistä oireilua mm. itsetuhoisuutta, itsetunnon alenemista, psykosomaattisia oireiluja, tunnehäiriötä ja jopa saada lapsen kuulemaan harhaisia ääni.
Yksi suurin ongelma tilanteessa on Helsingissä lastensuojelun johdon väkivaltaisuus, joka ohjaa johtoasemassa toimivien alaisia toimimaan myös väkivaltaisesti.
3.9.2016 Lokakuun Liike julkaisi artikkelin: Uhkailuun ei pidä alistua
Tuossa todetaan selkeästi lastensuojelun väkivaltainen struktuuri ja miten tämä pääsee toteutumaan:
"Lastensuojelussa ollaan edelleen kyvyttömiä havaitsemaan tai tutkimaan sen paremmin valtaa kuin väkivaltaa analyyttisesti ja vailla ennakkoasenteita. Näkökulma väkivaltaan on naivi, yksilöpsykologisoiva ja itsessään väkivaltainen; väkivaltaa oletetaan esiintyvän vain asiakkaissa muttei lainkaan työntekijöissä, heidän liike- tai kasvatuskumppaneissaan, toimintatavoissaan tai sijaisperheissä ja palvelujärjestelmässä. Väkivalta erotetaan yksinomaan asiakkaiden luonteenpiirteeksi eikä väkivallan rakentumisen tai ilmenemisen muotoja asiakassuhteissa, palvelujärjestelmissä tai päätöksenteossa tunnisteta eikä tunnusteta. Tutkija Jeff Hearnin mukaan väkivaltaa ei kuitenkaan voi erottaa muusta elämästä ja sen erottaminen on osa väkivallan jatkamisen ongelmaa."
Helsinkiläislapsen kohdalla asianmukaisen vanhemmuuden tuen sijaan, on Helsingin lastensuojelu lähtenyt toteuttamaan vakavaa yhteisöväkivaltaa leimaamalla äitiä lapselle vaaralliseksi. Ensin äiti leimattiin riitaisaksi jo tarpeenselvittäjä johtava sosiaalityöntekijä Iitu Kuusnimen kohdalla (sukua lapsen isän puolisolle), niinkin ala-arvoisella perustelulla, että äiti oli tehnyt muistutuksen ja vielä niinkin ystävällisessä muodossa, ettei ollut yhtäkään syyllistävää ja syyttävää lausetta muistutukseen kirjoittanut, vaan oli kaikki asiansa tuonut esille ensin ketjuttaen tapahtumia kerraten ja sitten kysymyksiä esittäen. Silti Iitu Kuusniemi oli tahtonut kertoa työryhmälleen salassapidettävää tietoa muistutusasiasta, joka koski vain Iitu Kuusniemeä ja leimata äitiä näin. Tämä alkoi kasvamaan sosiaalityöntekijöiden kertomuksessa räjähdysmäisesti, koska yksikään sosiaalivirkailija ei Helsingissä ainakaan tämän lapsen kohdalla ole osannut sosiaalipedagogiikan RATKES:n malleja ja hyvän vuorovaikutuksen perusteita Vuosaaren lastensuojelussa tahi Lassilan lastensuojelussa tahi lastensuojelun johdossa.
Loppujen lopuksi kykenemättömänä havaitsemaan, tunnistamaan ja tunnustamaan alaistensa virheitä ja värän vallankäytön menetelmiä, lähti myös sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio mukaan äidin leimaamiseen. Hän kirjoitti hallinto-oikeuteen lausunnon, jossa väitti, ettei äidillä ole kotonaan kasvatuksellista struktuuria lapselle, vaikka kukaan ei ollut suorittanut väitteen taakse mitään tutkimusta. Lopulta vuoden 2015 lopulla Vartio vielä osoitti halveksuntaa äitiä kohtaan julkisesti julkisessa kulkuvälineessä äidin tervehtiessä häntä ystävällisesti siitäkin huolimatta, ettei Vartio ollut suostunut toteuttamaan lain mukaista muistutuskäytäntöä Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Rädyn todettua tilanteen vakavaksi ja muistutettua lastensuojelua ja vaikka Vartio oli ollut paikalla 26.10.2015, kun vs. sos. Jokinen kohdisti väärän vallankäytön menetelmiä mm. syyttämällä äitiä huonoksi äidiksi, koska äiti huolehti 8-vuotiaan lapsen hampaiden pesusta. Mistäpä lastensuojelu ei haukkuisi vanhempaa huonoksi? Jopa lapsesta välittäminen voidaan määrittää huonoksi vanhemmuudeksi.
Kun Vuosaaren lastensuojelu lähti toteuttamaan väkivallan muodoista raainta lapselle syksyllä 2014 tehdessään voimallisia toimenpiteitä mitätöidäkseen äidin äitiyden, lähti tähän mukaan sosiaalityön päällikkä Riitta Vartio sekä lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori. Mitätöiminen on raakaa henkistä väkivaltaa.
Naurettavuuden huippu on, että kuitenkin keväällä 2016 tahtoi lastensuojelu syyttää äitiä pyrkimyksestä mitätöidä lapsen isän isyys ja lähti hakemaan voimallisesti keinoja, joilla voisi uudelleen syventäen toimintaansa mitätöidä äidin äitiyden johtava sosiaalityöntekijä Tiina Mustosen toimesta. Lastensuojelu siis syytti äitiä väkivallasta, jota itse oli kohdistanut äitiä kohtaan jo vuosia ja tahtoi kohdistaa saman väkivallan äitiin, josta syytti äitiä jopa voimallisin toimenpitein samalla kun syytti äitiä tällaisesta pyrkimyksestä. Lastensuojelu siis syytti äitiä väkivaltaisesta pyrkimyksestä ja oli valmis toteuttamaan samaa väkivaltaa äitiä kohtaan ja toteuttikin, sillä toiminta tehtiin täysin mitätöiden äiti ja äidin kannanotot ja tapaamatta äitiä tai lasta. Lastensuojelu mitätöi äidin, koska isä haki tätä esittämällä uhria. Tämän oikeutti Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski väittäen tällaista työskentelyä tarkoituksenmukaiseksi lastensuojelutyöksi.
Nykyinen perhe- ja sosiaaliasioiden osastopäällikkö Helsingin sosiaali-ja terveysvirastossa siis painiskeleen sen edessä, että Helsingin lastensuojelun johtajaksi on otettu virka-asemaan ihminen, joka ei tunnista ja hahmota väkivallan olevaisuutta viranomasikoneistossa ja osaa järkevin toiminnallisin menetelmin puuttua asiaan alaisiaan johtaessaan. Väkivalta saa yhä elää lastensuojelun struktuurissa ja väkivaltaa toteuttaneita ei ohjata ja ohjeisteta pois väärän vallankäytön menetelmistä sosiaalipedagogiikan RATKES:n malliehin.
Hyvä johtajahan huomioisi asiakkaan kannan, kuulisi tämän, ottaisi tämän vakavasti, tunnistaisi ja tunnustaisi väärät toimintamenetelmät, pahoittelisi näitä ja alkaisi toteuttamaan korjaavia johtajan tehtäviä sen sijaan että väittäisi toimintaa tarkoituksenmukaisesti pelkästään retoorisiin väitteisiin turvautuen, asiatieto yhdestä kohtaan käsitellen ja kokonaisuuden unohtaen. Kaikki tietohan on lastensuojelulla reflektoitavissa lapsen asiakasrekisterissä, jos virallista korjausmenettelyä on suostuttu käsittelemään mahdollisimman jouhevasti. Polarisaatio on havaittavissa, jos kaikki tieto otetaan tutkimukseen objektiivisesti käsiteltäväksi.
Ei ole ihme, jos lastensuojelun toteuttaessa väkivaltaa, vanhemmatkin ajautuvat impulsiivisiin väkivaltaisiin tekoihin. Väkivalta synnyttää kohteessa ahdistusta ja tätä kautta impulsiivisia väkivaltaa muistuttavia kriisireaktioita.
Eräs onnistunein lastensuojelun työskentelytilanne kuvattiin vuosia sitten minulle eräässä lastensuojelun uhrien keskusteluryhmässä. Äiti oli menettänyt vanhemmat lapset lastensuojelun huostaan ja prosessin aikana havainnut, ettei lastensuojelun ja viranomaiskoneiston toiminta ollut oikeudenmukaista. Tästä säikähtäneenä äiti oli muuttanut pienestä kunnasta toiseen, jotta sai vaihdettua sosiaalityöntekijän. Uuden sosiaalityöntekijän kanssa keskustelu oli ajautunut perheen asioista vuorostaan lastensuojelun subjektiivisiin huoliin ja tästä shokkiin jouduttuaan äiti oli kriisireagoinut lyömällä sosiaalivirkailijaa. Tilanne oli auennut melkein heti, koska sosiaalivirkailija oli osannut ymmärtää äidin pelon pienen vauvan menettämiselle ja äidin turhautuneisuuden, koska häntä ei kuunnella ja asioiden todellista olevuutta tutkita. Viisas sosiaalityöntekijä ei ollut uhriutunut ja jatkanut väkivallan kierrettä, vaan oli pahoitellut omaa toimintaansa, joka oli aiheuttanut äidissä niin valtavan rektion ja aloittanut siitä missä havaitsi ongelman olevaisuuden pahinpana eli luottamussuhteessa. Myöhemmin hän havaitsi, ettei äidin äitiydessä ollut oikeasti mitään huolta ja nuorimmaisen kohdalla lastensuojeluasiakkuus kokonaan lopetettiin. Vanhimmat oli toisen kunnan huostassa vieraannutettu vanhemmistaan. Tässä tilanteessa ei sosiaalivirkailija leimannut suojeluviettistä äitiä, joka oli valtavan pelon vallassa, väkivaltaiseksi, vaan osasi ymmärtää äitiyteen liittyviä perimäämme kirjoitettuja syviä tuntemuksia, jotka ilmenevät voimallisesti ja impulsiivisesti kriisin ja hädän hetkellä. Äidit suojelevat lapsiaan.
Edellinen ei tapahtunut Helsingissä. Helsingissä sosiaalivirkailija olisi tehnyt vanhemmasta rikosilmoituksen ja lapsi olisi kiirellisesti sijoitettu ilmoittaen päätöksessä, että lapsen äiti on fyysisesti vaarallinen lapselle. Mitään sovittelun menetelmiä ei olisi käsitelty edes lastensuojelussa, vaan itse leimaaminen, johon sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio johtaa alaisiaan, on se mille rakennetaan koko asetelma, jossa perheet ovat huolestuttavia ja sosiaaliviranomaiset enkeli, tuomari ja pyöveli samassa paketissa.
Lastensuojelussa on nollatoleranssi väkivaltaan, jos puhutaan sosiaaliviranomaiseen kohdistetusta väkivallan tai väärän vallankäytön menetelmästä. Samaan aikaan kuitenkin lastensuojelu saa toteuttaa väärän vallankäytön menetelmiä lapsia ja perheitä ja kokonaisia sukuja kohtaan viikko, kuukausi ja vuositolkulla.
Helsingin vakavassa tilanteesta kuvauksen on antanut sosiaaliasiamiehenä toiminut ja viranomaisia perusturvarikoksista vastuuttanut Lilli Auti:
- Helsingin asiakasyhteydenotoissa välittyi korostunut huoli siitä, että myös sosiaalivirasto on kääntämässä selkänsä apua tarvitseville ihmisille. "Vuosi vuodelta tämä on tullut hullummaksi. Ennen asiakkaat olivat vihaisia, nyt he ovat luhistettuja", Autti sanoi. Autti yritti aikanaan tavoittaa sosiaalityöntekijöitä keskustellakseen ja kommentoi kokemuksiaan näin: "Vastassa on ihan häiriintyneen tuntuisia ihmisiä, päätöksistä on mahdoton yrittää keskustella asiallisesti."
Tärkeintä on, että väkivallan uhrina ei saisi uhriutua ja luuhistua, vaikka väkivaltaa toteuttaakin jopa lastensuojelu. Lapsemme ovat niin tärkeitä, että heitä ei saa luovuttaa väkivaltaiselle järjestelmälle väkivallan uhreiksi. Luovuttaa ei saa. Vieraannuttamisen edessä on taisteltava, mutta viisaasti. Ja viisas hankkii menttoreita avukseen tahoilta, jotka tunnistavat ja tunnustavat viranomaiskoneiston toiminattomuuden ja väkivaltaisuuden.
Talentian Jane & Paulo -lehden ohjeistus lastensuojelulle haalia työhuoneeseen mukavia pehmeitä tarvikkeita kuten nalleja tai koristetyynyjä on typeryttävä keino väkivallan olevaisuuden käsittelyssä ja kertoo millaiset ihmiset pyörittävät tämän hetken tietoisuuden tason olevaisuutta yllä sosiaalityön joukkokognitiossa. On järjetöntä ohjeistaa sosiaalivirkailijaa turvautumaan kapulakonsteihin, kun hyvän luottamussuhteen luominen aidolla ihmissuhteella vuorovaikutuksen hyviksi tutkituilla keinoilla korjaisi tilanteen väkivallattomaksi tai ainakin väkivallattovammaksi, jossa väärän vallankäytön tilanteen jälkeen voi voimaannuttavin sovittelun keinoin korjata tilanteen.
Ohjeistus nalleihin ja koristetyynyihin on kyllä mielestäni todella merkittävä ja herkullinen, mutta aivan eri lähtökohdasta. Noissa kamalissa luonteettomissa viranomaisten työhuoneissa joutuvat myös lapset kohtaamaan viranomaisia, jotka uskovat yli-innokkaalla hymyllään tai lässyttämisellä valloittavan lapsia. Pahimpia ovat ne sossut, joiden non-verbaalinen viesti raikaa: "Tulin suojelemaan sinua vanhempiesi pahuudelta." Lapsen näkökulmasta olisi erittäin suotavaa, että olosuhde, johon hän ajautuu tavatessaan sossulaa sossulan tiloissa, on lapsen huomioiva ja lapsen tarpeet huomioiva. Nallet siis olisivat tässä mielessä käyttötarkoituksen mukaisia. Ilman huoltajan suostumusta lapsille ei sitten saa syöttää tai juottaa mitään (namutädeille tiedoksi). Hyvä sosiaalivirkailija käyttäisi palkastaan vähän työhuoneensa koristeluun huomioiden kaikki lasten ikätasot sekä sukupuolen, jotta jokaiselle olisi jotakin mielenkiintoa ja turvan kokemusta herättävää huoneessa.
Vanhempien kohdalla voi olla mukavaa istua tuolille, jossa on koristetyyny tukemassa selkää ja eipä se haittaa varmastikaan ajatuksen kulkua positiivisuuteen, jos huoneessa on vaikka UFF:ilta kahdella eurolla hankittu pirteä verhokappa. Itse varaisin työhuoneeseeni tee-vedenkeittimen ja itsetehtyjä kaurakeksejä nenäliinojen kanssa lohtua antamaan. Joskus hankalassa paikassa voi olla kiva pysäyttää tilanne sanoin: "Hei otetaampa pieni TimeOut ja hengähdetään kasaten ajatuksia uudelleen. Tahtoisitko sinä teetä ja pikkuleipää? Minun tekisi mieli kohottaa mieltä."
Täällä Mieron tiellä joudun totemaan yhdeksi suurimmaksi huoleksemme sosiaalitoimen johdon ammattitaidottomuuden väkivallan olevaisuudessa. Lastensuojelun johdon sisäinen struktuuri ei rakennu viranomaisten saavutuksille väärän vallankäytön havaitsemisessa yhteiskunnassa ja väkivallan kierteen katkaisumenetelmien kehittämiselle. Lastensuojelun johtoasemiin päästään suojatyöpaikoille näennäisen muodollisen pätevyyden, edellisen työsuhteen olevaisuuden sekä ihmissuhdeverkoston keinoin. Tämä on murentanut viranomaiskoneiston sisältä ja pysäyttänyt kehityksen reflektoivassa tukien suunnittelussa.
Viisainta lastensuojelun väkivallan kohteeksi joutuneelle vanhemmalle on etsiä viranomaiskoneiston ulkopuolinen tuki. Yksikään Suomen viranomaiskoneiston osa ei suostu myöntämään tarkoin tutkittua väkivallan olevaisuutta koneistossa itsessään, sillä se menisi heidän oman työidentiteettinsä taakaksi. On kuitenkin vaarallista jättää tuki hakematta. Vaikka itse et olisi väkivaltainen mielestäsi, saatat muuttua tällaiseksi väkivalan uhrina. Jonain päivänä saatat huomata silmissäsi pimenneen ja mätkäisseesi sossua, joka ei vuosiin kuunnellut sinua. Tuen piiriin voi hakeutua uhrina sekä myös peläten, että itse toteuttaa väkivaltaa. Kun nämä molemmat myöntää, on jo väkivallan olevaisuuden tiedotamisessa noussut syvemmän viisauden tasolle. Hyvä ammatillisesti pätevä väkivaltatyö ei syyllistä ja syytä, leimaa tai uhriudu, vaan se keskittyy väkivaltaan ilmiönä ja auttaa yksilöitä löytämään väkivallattomia ratkaisuja moninaisiin haastaviin tilanteisiin. Hyvä väkivaltatyö hoitaa haavoja, joiden takia väkivallan uhri ehdollistaa omat kokemukset, omat tarpeet ja oman oikeutensa olla arvostettu ja merkityksellinen ja vie uhrin pois uhriuden kokemuksesta. Hyvä väkivalta työ ei oikeuta väkivallan uhria kostamaan väkivallalla.
Jospa lastensuojelukin oppisi, että väkivallan olevuus ei oikeuta vastaamaan tähän väärän vallankäytön menetelmillä.
Lastensuojelun toimintaa leimaa peitetyn aggressiivisuuden viisi toteuttamistapaa:
1. Valheet: kun totuus on meille liian valtava
2. Syyllistäminen: oman itsesi uhrina oleminen
3. Häpeä: muiden vähättelyn voiman käyttö
4. Viettely: egolla leikkiminen
5. Poissaolo: kun olet paikalla mutta et läsnä
Mitähän mieltä nyt 9-vuotias helsikiläislapsi on Helsingin lastensuojelusta kasvetttuaan teini-ikään ja tajuttuaan kuinka törkeästi häntä kohdeltiin?
Uhkailuun ei pidä alistua (LL 3.9.2016):
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/uhkailuun-ei-pida-alistua
Väkivalta (wiki):
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4kivalta
5 merkkiä peitetystä aggressiivisuudesta:
http://mielenihmeet.fi/5-merkkia-peitetysta-aggressiivisuudesta/
Yksi suurin ongelma tilanteessa on Helsingissä lastensuojelun johdon väkivaltaisuus, joka ohjaa johtoasemassa toimivien alaisia toimimaan myös väkivaltaisesti.
3.9.2016 Lokakuun Liike julkaisi artikkelin: Uhkailuun ei pidä alistua
Tuossa todetaan selkeästi lastensuojelun väkivaltainen struktuuri ja miten tämä pääsee toteutumaan:
"Lastensuojelussa ollaan edelleen kyvyttömiä havaitsemaan tai tutkimaan sen paremmin valtaa kuin väkivaltaa analyyttisesti ja vailla ennakkoasenteita. Näkökulma väkivaltaan on naivi, yksilöpsykologisoiva ja itsessään väkivaltainen; väkivaltaa oletetaan esiintyvän vain asiakkaissa muttei lainkaan työntekijöissä, heidän liike- tai kasvatuskumppaneissaan, toimintatavoissaan tai sijaisperheissä ja palvelujärjestelmässä. Väkivalta erotetaan yksinomaan asiakkaiden luonteenpiirteeksi eikä väkivallan rakentumisen tai ilmenemisen muotoja asiakassuhteissa, palvelujärjestelmissä tai päätöksenteossa tunnisteta eikä tunnusteta. Tutkija Jeff Hearnin mukaan väkivaltaa ei kuitenkaan voi erottaa muusta elämästä ja sen erottaminen on osa väkivallan jatkamisen ongelmaa."
Helsinkiläislapsen kohdalla asianmukaisen vanhemmuuden tuen sijaan, on Helsingin lastensuojelu lähtenyt toteuttamaan vakavaa yhteisöväkivaltaa leimaamalla äitiä lapselle vaaralliseksi. Ensin äiti leimattiin riitaisaksi jo tarpeenselvittäjä johtava sosiaalityöntekijä Iitu Kuusnimen kohdalla (sukua lapsen isän puolisolle), niinkin ala-arvoisella perustelulla, että äiti oli tehnyt muistutuksen ja vielä niinkin ystävällisessä muodossa, ettei ollut yhtäkään syyllistävää ja syyttävää lausetta muistutukseen kirjoittanut, vaan oli kaikki asiansa tuonut esille ensin ketjuttaen tapahtumia kerraten ja sitten kysymyksiä esittäen. Silti Iitu Kuusniemi oli tahtonut kertoa työryhmälleen salassapidettävää tietoa muistutusasiasta, joka koski vain Iitu Kuusniemeä ja leimata äitiä näin. Tämä alkoi kasvamaan sosiaalityöntekijöiden kertomuksessa räjähdysmäisesti, koska yksikään sosiaalivirkailija ei Helsingissä ainakaan tämän lapsen kohdalla ole osannut sosiaalipedagogiikan RATKES:n malleja ja hyvän vuorovaikutuksen perusteita Vuosaaren lastensuojelussa tahi Lassilan lastensuojelussa tahi lastensuojelun johdossa.
Loppujen lopuksi kykenemättömänä havaitsemaan, tunnistamaan ja tunnustamaan alaistensa virheitä ja värän vallankäytön menetelmiä, lähti myös sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio mukaan äidin leimaamiseen. Hän kirjoitti hallinto-oikeuteen lausunnon, jossa väitti, ettei äidillä ole kotonaan kasvatuksellista struktuuria lapselle, vaikka kukaan ei ollut suorittanut väitteen taakse mitään tutkimusta. Lopulta vuoden 2015 lopulla Vartio vielä osoitti halveksuntaa äitiä kohtaan julkisesti julkisessa kulkuvälineessä äidin tervehtiessä häntä ystävällisesti siitäkin huolimatta, ettei Vartio ollut suostunut toteuttamaan lain mukaista muistutuskäytäntöä Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Rädyn todettua tilanteen vakavaksi ja muistutettua lastensuojelua ja vaikka Vartio oli ollut paikalla 26.10.2015, kun vs. sos. Jokinen kohdisti väärän vallankäytön menetelmiä mm. syyttämällä äitiä huonoksi äidiksi, koska äiti huolehti 8-vuotiaan lapsen hampaiden pesusta. Mistäpä lastensuojelu ei haukkuisi vanhempaa huonoksi? Jopa lapsesta välittäminen voidaan määrittää huonoksi vanhemmuudeksi.
Kun Vuosaaren lastensuojelu lähti toteuttamaan väkivallan muodoista raainta lapselle syksyllä 2014 tehdessään voimallisia toimenpiteitä mitätöidäkseen äidin äitiyden, lähti tähän mukaan sosiaalityön päällikkä Riitta Vartio sekä lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori. Mitätöiminen on raakaa henkistä väkivaltaa.
Naurettavuuden huippu on, että kuitenkin keväällä 2016 tahtoi lastensuojelu syyttää äitiä pyrkimyksestä mitätöidä lapsen isän isyys ja lähti hakemaan voimallisesti keinoja, joilla voisi uudelleen syventäen toimintaansa mitätöidä äidin äitiyden johtava sosiaalityöntekijä Tiina Mustosen toimesta. Lastensuojelu siis syytti äitiä väkivallasta, jota itse oli kohdistanut äitiä kohtaan jo vuosia ja tahtoi kohdistaa saman väkivallan äitiin, josta syytti äitiä jopa voimallisin toimenpitein samalla kun syytti äitiä tällaisesta pyrkimyksestä. Lastensuojelu siis syytti äitiä väkivaltaisesta pyrkimyksestä ja oli valmis toteuttamaan samaa väkivaltaa äitiä kohtaan ja toteuttikin, sillä toiminta tehtiin täysin mitätöiden äiti ja äidin kannanotot ja tapaamatta äitiä tai lasta. Lastensuojelu mitätöi äidin, koska isä haki tätä esittämällä uhria. Tämän oikeutti Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski väittäen tällaista työskentelyä tarkoituksenmukaiseksi lastensuojelutyöksi.
Nykyinen perhe- ja sosiaaliasioiden osastopäällikkö Helsingin sosiaali-ja terveysvirastossa siis painiskeleen sen edessä, että Helsingin lastensuojelun johtajaksi on otettu virka-asemaan ihminen, joka ei tunnista ja hahmota väkivallan olevaisuutta viranomasikoneistossa ja osaa järkevin toiminnallisin menetelmin puuttua asiaan alaisiaan johtaessaan. Väkivalta saa yhä elää lastensuojelun struktuurissa ja väkivaltaa toteuttaneita ei ohjata ja ohjeisteta pois väärän vallankäytön menetelmistä sosiaalipedagogiikan RATKES:n malliehin.
Hyvä johtajahan huomioisi asiakkaan kannan, kuulisi tämän, ottaisi tämän vakavasti, tunnistaisi ja tunnustaisi väärät toimintamenetelmät, pahoittelisi näitä ja alkaisi toteuttamaan korjaavia johtajan tehtäviä sen sijaan että väittäisi toimintaa tarkoituksenmukaisesti pelkästään retoorisiin väitteisiin turvautuen, asiatieto yhdestä kohtaan käsitellen ja kokonaisuuden unohtaen. Kaikki tietohan on lastensuojelulla reflektoitavissa lapsen asiakasrekisterissä, jos virallista korjausmenettelyä on suostuttu käsittelemään mahdollisimman jouhevasti. Polarisaatio on havaittavissa, jos kaikki tieto otetaan tutkimukseen objektiivisesti käsiteltäväksi.
Ei ole ihme, jos lastensuojelun toteuttaessa väkivaltaa, vanhemmatkin ajautuvat impulsiivisiin väkivaltaisiin tekoihin. Väkivalta synnyttää kohteessa ahdistusta ja tätä kautta impulsiivisia väkivaltaa muistuttavia kriisireaktioita.
Eräs onnistunein lastensuojelun työskentelytilanne kuvattiin vuosia sitten minulle eräässä lastensuojelun uhrien keskusteluryhmässä. Äiti oli menettänyt vanhemmat lapset lastensuojelun huostaan ja prosessin aikana havainnut, ettei lastensuojelun ja viranomaiskoneiston toiminta ollut oikeudenmukaista. Tästä säikähtäneenä äiti oli muuttanut pienestä kunnasta toiseen, jotta sai vaihdettua sosiaalityöntekijän. Uuden sosiaalityöntekijän kanssa keskustelu oli ajautunut perheen asioista vuorostaan lastensuojelun subjektiivisiin huoliin ja tästä shokkiin jouduttuaan äiti oli kriisireagoinut lyömällä sosiaalivirkailijaa. Tilanne oli auennut melkein heti, koska sosiaalivirkailija oli osannut ymmärtää äidin pelon pienen vauvan menettämiselle ja äidin turhautuneisuuden, koska häntä ei kuunnella ja asioiden todellista olevuutta tutkita. Viisas sosiaalityöntekijä ei ollut uhriutunut ja jatkanut väkivallan kierrettä, vaan oli pahoitellut omaa toimintaansa, joka oli aiheuttanut äidissä niin valtavan rektion ja aloittanut siitä missä havaitsi ongelman olevaisuuden pahinpana eli luottamussuhteessa. Myöhemmin hän havaitsi, ettei äidin äitiydessä ollut oikeasti mitään huolta ja nuorimmaisen kohdalla lastensuojeluasiakkuus kokonaan lopetettiin. Vanhimmat oli toisen kunnan huostassa vieraannutettu vanhemmistaan. Tässä tilanteessa ei sosiaalivirkailija leimannut suojeluviettistä äitiä, joka oli valtavan pelon vallassa, väkivaltaiseksi, vaan osasi ymmärtää äitiyteen liittyviä perimäämme kirjoitettuja syviä tuntemuksia, jotka ilmenevät voimallisesti ja impulsiivisesti kriisin ja hädän hetkellä. Äidit suojelevat lapsiaan.
Edellinen ei tapahtunut Helsingissä. Helsingissä sosiaalivirkailija olisi tehnyt vanhemmasta rikosilmoituksen ja lapsi olisi kiirellisesti sijoitettu ilmoittaen päätöksessä, että lapsen äiti on fyysisesti vaarallinen lapselle. Mitään sovittelun menetelmiä ei olisi käsitelty edes lastensuojelussa, vaan itse leimaaminen, johon sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio johtaa alaisiaan, on se mille rakennetaan koko asetelma, jossa perheet ovat huolestuttavia ja sosiaaliviranomaiset enkeli, tuomari ja pyöveli samassa paketissa.
Lastensuojelussa on nollatoleranssi väkivaltaan, jos puhutaan sosiaaliviranomaiseen kohdistetusta väkivallan tai väärän vallankäytön menetelmästä. Samaan aikaan kuitenkin lastensuojelu saa toteuttaa väärän vallankäytön menetelmiä lapsia ja perheitä ja kokonaisia sukuja kohtaan viikko, kuukausi ja vuositolkulla.
Helsingin vakavassa tilanteesta kuvauksen on antanut sosiaaliasiamiehenä toiminut ja viranomaisia perusturvarikoksista vastuuttanut Lilli Auti:
- Helsingin asiakasyhteydenotoissa välittyi korostunut huoli siitä, että myös sosiaalivirasto on kääntämässä selkänsä apua tarvitseville ihmisille. "Vuosi vuodelta tämä on tullut hullummaksi. Ennen asiakkaat olivat vihaisia, nyt he ovat luhistettuja", Autti sanoi. Autti yritti aikanaan tavoittaa sosiaalityöntekijöitä keskustellakseen ja kommentoi kokemuksiaan näin: "Vastassa on ihan häiriintyneen tuntuisia ihmisiä, päätöksistä on mahdoton yrittää keskustella asiallisesti."
Tärkeintä on, että väkivallan uhrina ei saisi uhriutua ja luuhistua, vaikka väkivaltaa toteuttaakin jopa lastensuojelu. Lapsemme ovat niin tärkeitä, että heitä ei saa luovuttaa väkivaltaiselle järjestelmälle väkivallan uhreiksi. Luovuttaa ei saa. Vieraannuttamisen edessä on taisteltava, mutta viisaasti. Ja viisas hankkii menttoreita avukseen tahoilta, jotka tunnistavat ja tunnustavat viranomaiskoneiston toiminattomuuden ja väkivaltaisuuden.
Talentian Jane & Paulo -lehden ohjeistus lastensuojelulle haalia työhuoneeseen mukavia pehmeitä tarvikkeita kuten nalleja tai koristetyynyjä on typeryttävä keino väkivallan olevaisuuden käsittelyssä ja kertoo millaiset ihmiset pyörittävät tämän hetken tietoisuuden tason olevaisuutta yllä sosiaalityön joukkokognitiossa. On järjetöntä ohjeistaa sosiaalivirkailijaa turvautumaan kapulakonsteihin, kun hyvän luottamussuhteen luominen aidolla ihmissuhteella vuorovaikutuksen hyviksi tutkituilla keinoilla korjaisi tilanteen väkivallattomaksi tai ainakin väkivallattovammaksi, jossa väärän vallankäytön tilanteen jälkeen voi voimaannuttavin sovittelun keinoin korjata tilanteen.
Ohjeistus nalleihin ja koristetyynyihin on kyllä mielestäni todella merkittävä ja herkullinen, mutta aivan eri lähtökohdasta. Noissa kamalissa luonteettomissa viranomaisten työhuoneissa joutuvat myös lapset kohtaamaan viranomaisia, jotka uskovat yli-innokkaalla hymyllään tai lässyttämisellä valloittavan lapsia. Pahimpia ovat ne sossut, joiden non-verbaalinen viesti raikaa: "Tulin suojelemaan sinua vanhempiesi pahuudelta." Lapsen näkökulmasta olisi erittäin suotavaa, että olosuhde, johon hän ajautuu tavatessaan sossulaa sossulan tiloissa, on lapsen huomioiva ja lapsen tarpeet huomioiva. Nallet siis olisivat tässä mielessä käyttötarkoituksen mukaisia. Ilman huoltajan suostumusta lapsille ei sitten saa syöttää tai juottaa mitään (namutädeille tiedoksi). Hyvä sosiaalivirkailija käyttäisi palkastaan vähän työhuoneensa koristeluun huomioiden kaikki lasten ikätasot sekä sukupuolen, jotta jokaiselle olisi jotakin mielenkiintoa ja turvan kokemusta herättävää huoneessa.
Vanhempien kohdalla voi olla mukavaa istua tuolille, jossa on koristetyyny tukemassa selkää ja eipä se haittaa varmastikaan ajatuksen kulkua positiivisuuteen, jos huoneessa on vaikka UFF:ilta kahdella eurolla hankittu pirteä verhokappa. Itse varaisin työhuoneeseeni tee-vedenkeittimen ja itsetehtyjä kaurakeksejä nenäliinojen kanssa lohtua antamaan. Joskus hankalassa paikassa voi olla kiva pysäyttää tilanne sanoin: "Hei otetaampa pieni TimeOut ja hengähdetään kasaten ajatuksia uudelleen. Tahtoisitko sinä teetä ja pikkuleipää? Minun tekisi mieli kohottaa mieltä."
Täällä Mieron tiellä joudun totemaan yhdeksi suurimmaksi huoleksemme sosiaalitoimen johdon ammattitaidottomuuden väkivallan olevaisuudessa. Lastensuojelun johdon sisäinen struktuuri ei rakennu viranomaisten saavutuksille väärän vallankäytön havaitsemisessa yhteiskunnassa ja väkivallan kierteen katkaisumenetelmien kehittämiselle. Lastensuojelun johtoasemiin päästään suojatyöpaikoille näennäisen muodollisen pätevyyden, edellisen työsuhteen olevaisuuden sekä ihmissuhdeverkoston keinoin. Tämä on murentanut viranomaiskoneiston sisältä ja pysäyttänyt kehityksen reflektoivassa tukien suunnittelussa.
Viisainta lastensuojelun väkivallan kohteeksi joutuneelle vanhemmalle on etsiä viranomaiskoneiston ulkopuolinen tuki. Yksikään Suomen viranomaiskoneiston osa ei suostu myöntämään tarkoin tutkittua väkivallan olevaisuutta koneistossa itsessään, sillä se menisi heidän oman työidentiteettinsä taakaksi. On kuitenkin vaarallista jättää tuki hakematta. Vaikka itse et olisi väkivaltainen mielestäsi, saatat muuttua tällaiseksi väkivalan uhrina. Jonain päivänä saatat huomata silmissäsi pimenneen ja mätkäisseesi sossua, joka ei vuosiin kuunnellut sinua. Tuen piiriin voi hakeutua uhrina sekä myös peläten, että itse toteuttaa väkivaltaa. Kun nämä molemmat myöntää, on jo väkivallan olevaisuuden tiedotamisessa noussut syvemmän viisauden tasolle. Hyvä ammatillisesti pätevä väkivaltatyö ei syyllistä ja syytä, leimaa tai uhriudu, vaan se keskittyy väkivaltaan ilmiönä ja auttaa yksilöitä löytämään väkivallattomia ratkaisuja moninaisiin haastaviin tilanteisiin. Hyvä väkivaltatyö hoitaa haavoja, joiden takia väkivallan uhri ehdollistaa omat kokemukset, omat tarpeet ja oman oikeutensa olla arvostettu ja merkityksellinen ja vie uhrin pois uhriuden kokemuksesta. Hyvä väkivalta työ ei oikeuta väkivallan uhria kostamaan väkivallalla.
Jospa lastensuojelukin oppisi, että väkivallan olevuus ei oikeuta vastaamaan tähän väärän vallankäytön menetelmillä.
Lastensuojelun toimintaa leimaa peitetyn aggressiivisuuden viisi toteuttamistapaa:
1. Valheet: kun totuus on meille liian valtava
2. Syyllistäminen: oman itsesi uhrina oleminen
3. Häpeä: muiden vähättelyn voiman käyttö
4. Viettely: egolla leikkiminen
5. Poissaolo: kun olet paikalla mutta et läsnä
Mitähän mieltä nyt 9-vuotias helsikiläislapsi on Helsingin lastensuojelusta kasvetttuaan teini-ikään ja tajuttuaan kuinka törkeästi häntä kohdeltiin?
Uhkailuun ei pidä alistua (LL 3.9.2016):
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/uhkailuun-ei-pida-alistua
Väkivalta (wiki):
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4kivalta
5 merkkiä peitetystä aggressiivisuudesta:
http://mielenihmeet.fi/5-merkkia-peitetysta-aggressiivisuudesta/
Kuvankaappaus: iltalehti.fi
RSS Feed
