Vieraannuttamisen synnyttämästä syndroomasta kiistellään paljon. Näkemyksiä on yhtä monia, kuin on psykiatrian ammattikunnassa edustajia ja vieraannuttamisen uhreja ja vieraannuttajia, sillä kukaan ei ajattele samalla tavalla. Jokainen meistä on erilainen.
Myöskin jokainen huoltokiusaaja on yksilöllinen ihminen ja toteuttaa huoltokiusaamista eli vieraannuttamista kohdevanhempaa ja lasta kohtaan persoonallisella tavalla suhteuttaen kiusaamisensa kaikkeen siihen tietämykseen, jota hänellä on lapsesta ja kohdevanhemmasta sekä ihmisistä, joiden hänen tulee saada uskomaan näkemyksensä totuutena.
Huoltokiusaajan pyrkimys on aina saada liittolaisia rinnalleen, jotta voi toteuttaa kiusaamista. Erityisesti viranomaiskoneiston edustajat ovat huoltokiusaajan päämäärissä tärkeitä liittolaisia. Ne jotka eivät liittoudu huoltokiusaajaan, huoltokiusaaja poistaa elinpiiristään heti, jos vain on mahdollista.
Yhtä lailla jokainen lapsi reagoi yksilöllisesti huoltokiusaamiseen. Lapsen reagointiin vaikuttavat hänen persoonallinen idinsä, ikätasonsa sekä menneisyyden tapahtumat ja se kuinka lapsi niiden pohjalta näkee ja suhtautuu nykyhetkeen. Lapsi, joka ei kykene tietoisesti pohtimaan omaa toimintaansa, on aikuisten vietävissä hyvin paljon. Lisäksi lapsen reagoinnit ja oireilut eivät näy saman tien huoltokiusaamistilanteissa, vaan meidän aikuisten toiminnan vaikutukset ovat todella pitkäkantoisia.
Samoin kohdevanhemmat ja kohdeläheiset jokainen reagoi yksilöllisellä tavalla hetkeen. Huoltokiusaaminen ei ole ymmärrettävissä yksioikoisesti ja mustavalkoisesti. Koska huoltokiusaaminen voi kestää vuosikausia, kohdevanhempi reagoi mahdollisesti myös tähän seikkaan aikakäsitettä ymmärtävänä ja sitä havannoivana.
Kiusatun asemassa voi olla erittäin vaikeaa elää elämää normaalisti. Haastavan kohtelun jatkuva vastaanottaminen voi tuottaa toistuvia mielipahan kokemuksia. Tämä voi vaikuttaa identiteettiin ja kokonaisvaltaiseen olemukseen, reagointitapoihin sekä näin myös ihmissuhteisiin.
Jos kohdevanhempi haavoittuu kiusaamisesta ja hänen identiteettinsä alkaa muuttua tilanteiden takia, saattaa jopa lapsen ja vanhemman suhteessa tapahtua roolien vaihdosta. Lapsesta, joka on myös huoltokiusaamisen kohde, kun vanhempi kohdistaa huoltokiusaamista toiseen vanhempaan, voi tulla haavoittuneen vanhempansa hoivaaja siitäkin huolimatta, että kohdevanhempi koettaa peittää haavansa lapselta. Lapset ovat tarkkasilmäisiä, vaikka eivät tätä tiedostakkaan.
Huoltokiusaamisen kohdelapsen ja kohdevanhemman sosiaalinen suhde siis muuttuu huoltokiusaamisen pitkittyessä, jos vanhempi haavoittuu, niin että lapsesta tulee haavoittuneen vanhemman hoivaaja, huolehtija ja suojelia. Lapsi voi myös paeta tuota tilannetta kokien sen liian haastavaksi ja todeta, ettei tahdo tavata haavoittunutta vanhempaansa. Reagointitapoja on monia ja olosuhteita erilaisia huoltokiusaamismaailmassa.
Huoltokiusaamisen kohdevanhemman tunnemaailma on yksilöllinen, mutta sinne mahtuu paljon kivuliaita tunteita, jotka voimme nähdä ymmärrettävästi globaaleina. Meille yhteistä on ymmärtää, että jos ihminen tiedostaa, että häntä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, hän saattaa tästä myös hämmentyä, surra tätä, pelätät jopa elämää tämän vuoksi ja todellisuuden kohtaaminen voi muuttua jokapäiväiseksi kauhutarinaksi, painajaiseksi, josta ei voikkaan herätä. Ajatusmaailma voi vakavan kiusaamisen kohteella vääristyä paljonkin ja hän saattaa nähdä koko maailman laajuisen elämän ainoastaan oman henkilökohtaisen kokemuspohjansa lähiaikajanassaan kautta. Onnelliset perheet ovat kaukaisia ja etäisiä ja oma elämä on synkkää ja surullista ja mitätöinnin kohteelle jopa näyttäytyy oma elämä omissakin silmissä arvottomana. Huoltokiusaamisen kohde saattaa itsekin tiedostamattaan alkaa mitätöimään omaa elämäänsä.
Kun kiistellään vieraannuttamisesta ja onko olemassa syndroomaa, jonka voisi nähdä psyykkisenä sairautena, tulisi huomioida, että kaikissa tilanteissa vieraanuttamisen kohdevanhempi ei sairastu, lapsikaan ei välttämättä sairastu ja suhde vain muuttaa muotoaan oloshteiden takia, mutta toisissa tilanteissa olisi hyvä pohtia kysymystä: "Eikö ihminen, joka aiemmin oli tasapainoinen ja iloinen onnellinen ihminen, jonka elämän kokemisessa ei ollut pelkkää oman elämän mitätöintiä, ole sairastunut, kun jopa itse alkaa kokemaan kiusaamisen kautta ja kiusaamisen uhrina itsensä, kun kantaa haavaa sisällään ja oireilee tähän? Jos lapsi tahtoo kuolla, eikö silloin ole jo sairastuminen tapahtunut?" Huoltokiusaustilanteessa kohdelapsen ja kohdevanhemman suhde muuttuu aina varmasti, mutta sen ei täydy kuitenkaan muuttua sairastuneeksi.
Paljon on puhetta ja kiistelyä siitä, voiko huoltokiusaamisen kohdevanhemmat ja erityisesti lapset pelastua ja parantua kokemuksen jälkeen, jos haava syntyy ja jos mielenterveys järkkyy. Näkemyksiä on yhtä monia kuin on meitä ihmisiä. Parantumiseen vaikuttavat ne kokemukset, joita tulee vastaan haavan syntymisen jälkeen ja ne tukimuodot ja neuvot joita saa ja myös haavan syvyys eli kuinka kykenevä on haavaansa hoitamaan eli kuinka voimakkaasti uskoo parantumisen mahdollisuuteen ja on valmis sen eteen tekemään töitä.
Huoltokiusatun vanhemman on hyvä kysyä itseltään, jos haava on syntynyt: "Kuka tahdon olla lapselleni." Haavasta voi pitää kiinni ja sitä voi kantaa mukanaan, mutta se vaikuttaa käytökseen ja olemukseen ja kaikkiin reagointeihin elämän vaiheissa. Uhriutuminen voi muuttua jopa mielihyvää toteuttavaksi ja eräänlainen marttyyrius voi jopa valheellisesti nostaa mielialaa, vaikka itse haava pysyy mukana ja satuttaa. Haavoittunut saattaa jäädä ymmärtämättään "leikkimään" haavallaan ja sitä esille tuodessaan ihmissuhteissaan yleisölleen ajatusmaailmassaan tökkiä tuota haavaa, jotta se vuotaisi lisää tuskaisaa kokemusta. Jotta yleisö näkisi, miten haavoittunut on uhri ja miten valtavan suuren haavan saa aikaan epäoikeudenmukaisuudella, uhri tökkii haavaansa uudelleen läpikäyden muistoissaan traumaansa. Tarkoitus esiintymiselle voi olla hyvä, kun toiveena on saada muutosta aikaan niin, ettei haavoja syntyisi muille enää koskaan, mutta vaikutukset eivät välttämättä tuota hyvää.
Negatiivinen teko tai pitkäkestoinen toistuva reagointi tavaksi muuttuneena ei ole tiedostettu. Itselleen oikeutuksen hakeminen uhrin asemassa voi viedä juuri tuonne haavan kantamisen ja esittelemisen toistuvaan reagointitapaan: "Katsokaa minua, minua on satutettu, minun elämäni on pilattu, minä en ole enää eheä ja onnellinen. Meitä on monia, jotka kärsivät. Tämän on loputtava, teidän on huomattava minut ja kärsimykseni. Minulla on oikeus elämään, jossa ei ole tällaista kärsimystä."
Tahdommeko olla lapsillemme turvaa antavina vanhempina vanhempia, jotka kulkevat esittelemässä haavojaan ja näyttävät lapsilleen kuinka pelottava paikka on maailma: "Sehän haavoittaa meitä, katso minullakin on valtava haava. Ihmisiin ei voi luottaa." Vaikka vanhempi peittelisi haavaa, se silti näkyy lapselle ja aina ei onnistu peittely-yrityksessään, joten noissa hetkissä haava näkyy suoraan lapselle.
On totta, että ihmisiin ei välttämättä voi luotaa. Jokaisen tietotaito ihmissuhteissa on yksilöllinen ja jokaisella meistä on yksilölliset tarpeet ja odostukset toisiltamme ja yksilölliset kyvyt vastata toistemme tarpeisiin. Me emme aina halua ja tahdo samoja asioita. Meillä jokaisella on henkilökohtaiset normimme ja niihin sidonnaiset tarpeemme, joita me tosin voimme myös muokata ja muuttaa. Mutta eikö kuitenkin vanhempana olisi hienoa, jos me tekisimme kaikissa tilanteissa parhaamme lapsiemme eteen niin, että he voisivat ainakin kokea omat vanhempansa luotettaviksi ja turvallisiksi ja onnea lisääviksi ja iloa tuoviksi. Eikö lapsilla tulisi saada olla oikeus kokea vanhempansa henkisesti eheinä ja haasteiden edessä voimallisina elämää rakastavina vanhempina? Moninaisissa eriävissä tarpeissamme, me voimme myös kohdata toisemme, jos tahdomme näin toimia.
Huoltokiusaamisen kohteena ensimmäisenä oletan kaikille yhteisenä kokemuksena olevan järkytyksen: "Mitä kaikkea voikaan tapahtua ihan päin helvettiä! Miten älyttömän typeryttäviä haasteita on kohdattava?" Kun huoltokiusaaminen havaitaan, se on jo päässyt toteutumaan ja tuossa vaiheessa on mukana tässä vieraannuttamisprosessissa huoltokiusaajan liittolaisina jopa viranomaisia, sosiaalityöntekijöitä sekä tuomareita. Joskus huoltokiusaajia ovat puhtaasti ja pelkästään viranomaiset, mutta heidän kohdalla kyse ei välttämättä ole samalla tavalla henkilökohtaisesta halusta satuttaa kohdevanhempaa, vaan yksinkertaisesti rajallinen kyky erottaa omaa mielikuvitusta totuudesta ja tapa uskoa jokaiseen heränneeseen ajatukseensa totuutena ilman että todella tutkisi ajatuksen relavanttiutta tilanteeseen ja olosuhteisiin. Myös aikuisista löytyy lapsen kaltaisia ajattelijoita ja toimijoita, jotka eivät oppineet erottamaan selkeästi omaa mielikuvitusta totuudesta. Aikuinen ei aina ole kehittynyt aikuiseksi, vaikka työskentelisi viranomaisen asemassa.
Voi tuottaa suurtakin kiukkua, pettymystä, ahdistusta ja jopa valtavaa vihaa se, että meitä on täällä monenlaisia ihmisiä tekemässä päätöksiä omasta ja toistemme elämästä ja siitä millaista se meille on, varsinkin, kun tiedämme, etteivät kaikki aikuiset ole kehittyneet aikuisiksi. Täällä on jopa psykiatrian lääkäreitä ja tuomareita, jotka eivät ole aikuisia mieleltään, mutta ovat sitä iältään ja uskovat sokeasti aikuisuuteensa. Meiltä on löytynyt jopa aitoja valelääkäreitä ja meillä on myös lääkäreitä, joilla on muodollinen pätevyys toteuttaa virka-asemaansa, mutta ei oikeasti kykyä tähän.
Pitkittyneessä huoltokiistassa tai vieraannuttamistilanteessa jossa kyse onkin viranomaisten toteuttamasta vieraannuttavasta toiminnasta, olisi kohdevanhempien hyvä pysähtyä ja pohtia todella kysymystä: "Kuka minä olen ja kuka haluan olla?" Jos haava on syntynyt, ihminen voi kyllä parantua. Henkisen trauman voi parantaa, mutta se on tehtävä itse. Sitä ei paranna lääkkeet, lääkäri, psykiatrinen sairaanhoitaja, psykologi eikä myöskään psykoterapeutti. He kaikki voivat antaa neuvoja kuinka parantaa haava, vaan haavan hoitamisen saa toteuttaa itse. He voivat myös antaa vääriä neuvoja, joten neuvoja on pohdittava tarkkaan.
Haavoittunut vanhempi, jota kiusaataan jatkumolla lisää, saattaa unohtaa itsensä ja rakastavan minuutensa kipukokemustensa keskellä. Monien epämiellyttävien tunteiden päälle voi niiden toistuessa kokemuksissa liian nopeaan tahtiin syntyä erittäin kuormittunut olo, jota lisäksi vahventaa jopa vihankokemukset itse elämää kohtaan. Useat surukokemukset, pelot ja pettymykset antavat mieliikuvan elämästä toiveet pettävänä ja epämiellyttävänä. Tästä kokemusesta tulee kierre, joka uusiutuu päivä päivältä erimuotoisena ja silti niin samankaltaisena.
Kuinka sitten voi hoitaa itseään tuossa traumassa ja traumaoireilussa, jossa huoltokiusaaja käyttää hyväkseen kiusaamisen kohteen kiusaamisesta alentunutta suojamuuria päämäärässään pitää yllä tuota suojamuurin alhaisuutta juuri kiusaamisella, jotta voi jatkaa jatkumona kiusaamista eli trauman järjestelmällistä kasvattamista?
Kiusaajan viehtymyshän on juuri itse kiusaamisessa ja sen aiheuttamassa oireilussa kiusan kohteessa. Kiusaaja saa nautinnon siitä, että hänellä on valta satuttaa. Kiusaaja nauttii vallasta ja saa tuosta vallan omistamisen kokemuksesta identiteetilleen vahvistusta, jonka kautta hän uskoo olevansa ihmissuhteissaan hyväksytympi ja arvostetumpi ihmisenä. Kiusaaja on itseasiassa pienen pieni pelkuri, joka ei kestä itseään ihmissuhteissa ja vallan hakemisen avulla löytää itselleen hyväksyttävyyttä omassa näkökulmassaan suhteissaan. Vallan olevuus ja sen omistavuus saa kiusaajan uskomaan, että hän on kuin kuningas, jota palvotaan ja jonka kaltaisia me tahtoisimme olla. Kun kiusaaja saa liittolaisia, hän uskoo kiusaamisen olevan hänelle oikeutettu toimintatapa ja jatkaa tätä vielä voimallisemmin. Sosiaalivirkailija ja tuomari, joka puolustaa huoltokiusaajaa, saa siis aikaan vielä voimakkaamman kiusaamisen muodon ja saa kiusatun myös helposti kokemaan sosiaalivirkailijan ja tuomarin myös kiusaajina, kiusaajan liittolaisina, vaikka kyseessä olisikin keskenkasvuinen ajattelu ja kyvyttömyys erottaa kiusaamista normaalista vallan käytöstä. Ja vaikka kiusaaja ei saisi liittolaisia, niin riippuen hänen mielenterveytensä tasosta ja pienuutensa pienuudesta, hän saattaa jatkaa kiusaamista silti uskoen sen tarpeellisuuteen oman identitettiinsä vahventamisessa.
Haluatko antaa huoltokiusaajalle vallan, kun tajuat mitä hän hakee? Eihän ole kenenkään etu joutua elämään niin vääristyneessä kuvitelmassa, että olettaa vallan omistamisen määrittelevän kenenkään identiteetin. Tuomari, joka luulee olevansa mahtava ihminen ja enemmän kuin muut, koska on tuomari ja omaa päätäntävaltaa, ei ole päästään terve. Heitäkin tässä maailmassa on varmasti paljon ja he tuomareista ovat hakeutuneet asemaansa vain koska tahtovat valtaa, jotta voivat hyväksyä itsensä kaikessa pienuudessaan.
Koska huoltokiusatun viehtymys on voinut rakentua jopa tuon haavan esittelemiseen yleisölleen vaikkapa muodossa: "Lastensuojelu on ihan paska ja huono ja siellä on vain tyhmiä ihmisiä, se haavoitti minua, tuhosi perheemme, tässä on haavani, en ole enää ikinä eheä, nämä virkailijat ovat päästään ihan sairaista ja itsekeskeisiä mahtailijoita, ex-puolisoni on narsisti, joka ei osaa ottaa huomioon muiden tunteita, hän valehtelee, on tuhonnut elämäni, vienyt ilon ja merkityksen elämästäni" jne..., hänen on aluksi varmasti erittäin vaikeaa muuttaa reagointitapaansa. Oma pettymys on muuttunut tärkeimmäksi asiaksi elämässä.
Itsensä muuttaminen ei ole helppoa, sillä mielemme tahtoo pitää kiinni tavoista ja tottumuksista. Oikeusvaltioksi kutsumassamme valtiossa me myös haemme oikeudenmukaisuutta ja oikeutusta, kun joudumme epäoikeudenmukaisen kohtelun kohteeksi. Meillä on oikeus oikeudenmukaisuuteen ja me haemma tätä myös itsellemme. Joskus sitä ei kuitenkaan saa, vaikka se on oikeutemme. Näin ollen rikkinäinen levy voi jäädä siis junnaamaan paikalleen.
Haavan saaneen kohdevanhemman kannattaa miettiä, tahtooko sittenkään todella elää haavan kanssa ainiaan. Eikö olisi mukavempaa elää elämää niin, että voisi olla ystävien kesken ilman haavaa ja muistaa, että aikoinaan oli haava ja sen paransin. Paransin haavani kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta. Kasvoin kokemusteni tasolle ja opin olemaan oman elämäni vallassa epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta. Olisi myös hyvä miettiä haavaa kantavana, mitä tuo ihmissuhteisiin, joissa kohtaa empaattisia ihmisiä.
Haavasi voi myös haavoittaa lähimmäisiäsi, jotka välittävät sinusta ja itsestään. Sanotaan, että todellinen ystävä pysyy hädän hetkellä rinnallasi, mutta entä jos hänen henkinen kapsiteettinsa ei myöskään riitä sietämään sitä kipua mitä hänen empaattinen kokemuksensa tuottaa, kun hän elää rinnallasi sinun kipua. Tahdotko haavoittaa ystävääsi haavallasi ja tahdotko antaa haavoitajallesi sen ilon, että hän onnistui sinun haavoittamisessasi ja monien ihmissuhteittesi muokkaamisessa?
Meissä kaikissa on valmiudet parantaa henkiset haavamme. Meidän täytyy vain suostua tekemään työtä sen eteen.
Alussa tuo työ on jopa mekaanista tietoista itsensä pakottamista ja rajoittamista, valintoja siitä miten katsoo maailmaa, kokemuksiaan, elämäntilannettaan, tapahtumia, sanottuja asioita, olosuhteita ja mitä siitä ajattelee.
Kun elämässä tapahtuu paljon negatiivisia asioita, ne hermoston osat, jotka aivoisamme kuljettavat negatiivista viestiä aktivoituvat voimalliksi ja valtaavat toiminnassa mieltämme. Usein toistuva tilanne asettaa aivomme olemaan valmiita ja valmiudessa kohtaamaan haavan uudelleen ja uudelleen. Tämä on kuormittavaa, väsyttävää ja erittäin rankka tapa elää elämää.
Vaihtoehtoisesti voisi miettiä uudelleen: "Kuka tahdon olla?"
Ajatuksia voi muuttaa tietoisesti. Meillä on n. 80 000 ajatusta vuorokaudessa ja niistä seuraavalle päivälle siirtyy puolet. Se miten koemme tämän päivän vaikuttaa huomiseemme. Me voimme vaikuttaa huomiseemme pohtimalla todella sitä tahdommeko olla huomennakin haavoittuneita. Tahdommeko huomennakin antaa huoltokiusaajalle vallan elämässämme ja hyvinvoinnissamme? Tahdonko todella olla uhri ja kävellä ympäriinsä elämässäni reagoiden siihen tuon haavan kautta ja esitellen kaikille tuota haavaa?
Vaikka me peittelisimme haavaamme, sen olessa elämässämme läsnä, pitäessämme siitä silti kiinni, se vaikuttaa meihin, sillä ihmissilmä erottaa kuitenkin peitellynkin totuuden. Se ei välttämättä ymmärrä sitä mitä peittelet, mutta se näkee sen silti.
Kuinka sitten muuttaa ajattelua tietoisesti. Tietoisen läsnäolon keinoja voi harjoittaa monella tavalla ja on täysin ihmisen omasta tietoisuuden vaiheesta kiinni, mikä tietoisen läsnäoloin keino auttaa juuri siinä hetkessä. Lyhytkeistoisia keinoja tunteiden käsittelyyn, jos tunteet nousevat, ovat useat TIP-keinot, joista yksi on ottaa jääpala ja sillä varovasti koskettaa vaikkapa huulia. Tunnekokemus jääpalasta huulilla katkaisee negatiivisen tunnekokemuksen, kun haava saa reagoimaan voimallisella tunteella. Tämä on hetkellinen apu, mutta ei välttämättä kuitenkaan saa muuttamaan reagointitapaa, jos haavasta ei osaa päästää irti. Haava jää yhä mieleen elämään ja saa tulevassakin reagoimaan voimallisesti, kun haavaa sörkitään.
Kokonaisvaltainen ajattelun muuttaminen sen sijaan auttaa haavasta eroon pääsemiseen. Mitä ovat ne ajatukset ja mielipiteet, joista kiinni pitämällä on syntynyt haava? Mitä ovat ne ajatukset, jotka siirtyvät aina seuraavalle päivälle yhä uudelleen ja uudelleen tuota haavaa mukana kantaen?
Me voimme ajatella vaikkapa helsinkiläisäitiä, josta olen kirjoittanut. Hänen kohdallaan haavana kulkee rinnalla ajatus jälkeen kahden vuoden vs. sos. Laura Laineesta päivästä toiseen. Naisesta joka vei häneltä ja lapselta oikeuden oikeudenmukaisuuteen ja asetti lapsen ja äidin huoltokiusaamisen kohteeksi. Äidin taakka on joka päivä herätä ymmärtämään, että lapsi ei ole juurikaan läsnä hänen elämässään ja heillä molemmilla on valtava ikävä toisiaan ja tämän lisäksi huoltokiusaaja puolisoineen ovat järjestelmällisen vihamielisiä ja äidin äitiyttä mitätöiviä kaikissa toiminnoissaan. Äidin sisällä haava huutaa: "Tämä on väärin ja epäoikeudenmukaista." Luonnollisesti tuollainen elämän kokeminen on todella rankaa äidille. Monet negatiiviset ajatukset, surulliset tunteet, hämmentävä pelko ja hetkittäiset toivottomuuden olotilat värittävät hänen elämäänsä. Ne sekoittavat hänen ajatuksiaan ja erkaannuttavat hänet normaalista iloisesta ja mukavasta elämän kokemuksesta. Ne vievät hänet pois juuri siitä hetkestä hyvänä hetkenä ja saa hetken näyttämään huonona ja epämukavana. Lapsen menettäminen huoltokiusaajalle on kiusatulle todella suuri haaste.
Hän voi kuitenkin valita toisin. Hän voi päättää, ettei uhriudu ja anna vs. sos. Laura Laineelle valtaa alistaa häntä, vaikka Laineen teot olivat kaikessa epäoikeudenmukaisuudessaan alistavia ja äidin äitiyttä mitätöiviä ja huoltokiusaajalle väärän vallankäytön välineita antavia. Laineen välinpitämätön ja itsekäs sokea toiminta aiheutti olosuhteen, mutta äidin ei tarvitse reagoida olosuhteeseen sen edessä särkyen lopullisesti, vaikka haava syntyi. Äidin ei tarvitse antaa Laineelle sitä surua, ettei Laine osannut työtään ja haavoitti lopullisesti toiminnoillaan äitiä. Äiti voi ottaa vallan ja antaa Laineelle, joka ei kenties edes koe omantunnon tuskia aiheuttamastaan epäoikeudenmukaisesta olosuhteesta, silti huojennusta ja toivoa, että äiti kykenee hoitamaan haavansa ja olemaan lastaan varten tätä tukemassa haavan parantamisessa. Äiti voi ajatella positiivisesti suhteessa Laineeseen, vaikka Laine vihaisi äitiä kuinka syvästi Mieron kirjoittelujen takia. Lainekin voi kenties kasvaa joskus aikuiseksi ja oppia säätelemään omia tunteitaan ja oppia erottamaan tuon huijaavan tunteen joka saa uskomaan kuvitelmiin totuudesta. Tai sitten ei opi, mutta silläkään ei pitäisi olla äidin identiteetille mitään väliä, kun äiti oppii rakentamaan suojamuurin Laineen kuvitelmien edessä.
Kuormasta irti päästäminen vaatii uudenlaista katsontatapaa.
Sen ymmärtäminen, että Laine ei ole kehittynyt ihmisenä sille tasolle, että erottaisi mielikuvituksensa totuudesta ja käsittäisi vastuunsa ja velvollisuutensa viranomaisen asemassa, auttaa hieman, varsinkin kun ymmärtää, että Laineen kehitykseen on vaikuttanut kaikki se mitä Laine on kokenut ja kohdannut elämässään. Laineen reagoinitavat elämäänsä viranomaisena muiden elämänlaatuun vaikuttavana tekijänä, johtuvat siitä mitä hän on oppinut elämästään ymmärtämään. Laineelle voi siis antaa anteeksi hänen typeryytensä, koska Lainekin on ainoastaan kohtalonsa muovaama. Aivan samoin huoltokiusaaja isä ja hänen puolisonsa ovat oman elämänsä muovaamia ja sen kautta elämään reagoivia.
Anteeksianto ja ymmärtäminen ei yksin auta haavasta eroon pääsemiseen. Haavan muokkaama ajattelumaailma, jota toistaa päivästä toiseen, on katkaistava. Epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta epäoikeudenmukaisessa olosuhteessa on päästettävä irti, jotta voi eheytyä. Se on tehtävä jopa konemaisesti joka päivä päättäen muuttaa ajatteluaan.
Sen sijaan, että kantaa kuormaa siitä, että on menettänyt lapsensa kanssa elämän vanhempana ja lapsena ja suhde on muokkautunut joksikin epämääräiseksi tapaamisiksi ja suree tätä, voi kääntää ajattelun ihan ylösalaisin ja todeta: "Saamme sentään tavata yhä, huonomminkin voisi olla. Huomenna on uusi päivä ja elämä vie eteenpäin ja minulla on kaikki avaimet rakentaa tulevaan lapselle ja minulle aito normaali suhde. Tämä on parempi, kuin ei mitään." Mieli saattaa huutaa silti oikeutusta ja sanoa: "Miksi huijaan itseäni, eihän ole mitään järkeä sinä, että leikin iloa ja katson ilon kautta, kun meiltä vietiin oikeudenmukaisuus," mutta tuolloin päättää silti kantaa kuormaa, joka haavoittaa ja päättää antaa huoltokiusaajalle vallan satuttaa ja haavoittaa. Tuolloin päättää antaa typeryydelle ja tietämättömyydellen vallan haavoittaa.
Positiivinen katsontakanta kaikesta vääryydestä huolimatta tuottaa aivoissa mielihyvän kokemusta, keventää oloa, muttaa suhtautumista kaikkiin ihmissuhteisiin, kokemuksiin ja samalla myös impulsiivisiin reagonteihin. Etkö halusi siltikin olla iloinen ja onnellinen, vaikka sinua kohdeltaisiinkin epäoikeudenmukaisesti? Onhan maailmassa aina ollut epäoikeudenmukaisuutta ja sitä on kaikkialla yhä eli miksi luopua onnesta ja ilosta ja siitä, että koettaa posiition kautta vaikuttaa maailmaan, ihmissuhteisiin, elämään ja tulevaisuuteen?
Jokainen meistä voi rakentaa omakohtaisessa elämässä positiivisen katsontakannan kaikesta negatiivisuudesta huolimatta. Me voimme hoivata ja kasvattaa myös itseämme surullisista asioista huolimatta kohtaamaan elämän mukavana ja ihanana kokemuksena. Ajattelen arjen sankareina äitejä sodan jaloissa, jotka kykenevät luomaan lapsilleen silti arjen, jossa ei ole sotaa lapselle. Pommit ovat vain kovaäänisiä lintuja ja pommisuojassa ollaan eväsretkellä ja pelataan korttia. Onhan se hullunkurinen ajatus, mutta miettikääpä lapsen kannalta, jota pelottaa ja ahdistaa varmasti epämukava tilanne, kun siihen luodaan myös mukavuksia huomioiden lastemme tarpeet.
Kun me hoidamme haavamme, me luomme mukavuuksia lapsemme elämään. Kun me emme kanna haavaa ja päästämme siitä irti, me vahvenemme ihmisinä ja näyttäydymme lapsiemme silmissä turvallisina ja voimallisina aikuisina, jotka kykenevät säätelemään tunteitaan, ajatuksiaan ja niiden avulla luomaan onnellista nykyisyttä ja tulevaa. Olemalla onnellisia, me teemme onnellsiia ratkaisuja ja valintoja jopa haastavissa tilanteissa. Me voimme valinnoillamme vaikuttaa olosuhteisiin ja tehdä niistä parempia. Me voimme ottaa vallan anastajalta vallan takaisin päästämällä irti haavasta, jonka säikähdyksen antama suojamuurin heikkeneminen aiheutti. Meistä jokainen voi olla haasteidensa edessä haasteidensa vahvuinen.
Meillä kaikilla on valmiudet kehittyä haasteidemme vahvuisiksi, jos tahdomme.
Koska ajattelun muutaminen on mekaanista alussa, sillä nuo edellisen päivän 80 000 ajatusta voimakkaasti vaikuttaa tähän päivään, on hyvä keksiä mekaanisia keinoja, kuinka muistaisi ajatella toisin, kuinka muistaa ne uudet ajatukset, jotka tahtoo tuohon ajatusketjuun vanhojen ajatusten tilalle. Yksi hyvä keino on vaikka kirjoittaa huoneen taulu ulko-oveen, jossa lukee ne uudet positiiviset näkökulmat ja ajatukset. Tämän huoneen taulun lukeminen joka päivä ulos kulkiessaan aktivoi noiden ajatusten käsittelyn avoissa. Jonain päivänä tuo mekaaninen työ muuttuu automatioksi ja uudet ajatukset ovat synnyttäneen uusia ajatusketjuja sekä aktivoineet niitä hermostoja, jotka kuljettavat positiivisia viestejä. Ne hermostot pääsevät rakentumaan uudelleen ja vahvenemaan. Ennen 80 000 synkkää ajatusta, ovat muuttuneetkin 80 000;teen rakkautta jakavaksi ajatukseksi.
Jos tahtoo parantua haavasta, on meillä jokaisella siihen valmiudet. Yksin haavan parantaminen voi olla vaikeaa ja rankkaa ja tuolloin voi olla hyvä, jos on mahdollisuus saada muutoksen toteuttamiseen tukea vaikkapa psykoterapeutilta, joka on erikoistunut traumojen purkamiseen. Traumaattisen kokemuksen uudelleen ja uudelleen eläminen ei välttämättä auta meitä voimaan hyvin, joten miksi pitäisimme siitä kiinni?
Huoltokiusaajasta ei tarvitse välittää. Narsistin puheet voi antaa valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nille voi naureskella ja niille saa naureskella. Niiden edessä tulee osata positiivisesti puolustautua, jos huoltokiusaaja meinaa saada liittolaisia rinnalleen ja tätä puolustautumisen taitoa voi opetella. Riitaan ei tarvitse lähteä mukaan. Itse ei tarvitse syyllistyä ja antaa toisten tästä syyllistää, jos joskus astuu harhaan ja suuttuu huoltokiusaajalle. Aina voi nousta uudelleen ja päättää tehdä ajatustyötä, jotta seuraavalla kerralla olisi pitkämielisempi elämän typeryttävän tietämättömyyden edessä. Huoltokiusaajalle ei tarvitse antaa valtaa määrittää identitettiäsi missään elämäsi vaiheessa. Hänhän ei ole muuta kuin harhainen valehtelija, joka uskoo vallan olevan se mitä me eihmiset tarvitsemme saadaksemme hyväksyntää. Hyväksyntähän saadaan ihmsisuhteissa aidosti, kun me osoitamme välittämistä ja rakkautta.
Täällä Mieron tiellä tahdon tuoda esille pohditanani ajattelun merkitystä hyvinvoinnillemme.
Huoltokiusaaminen on todellisuutta ja sitä tapahtuu todellisuudessa. Sosiaalitoimi ei saisi sulkea siltä silmiään, mutta sen edessä ei pitäisi myöskään vakavaitua tai alkaa tyhjän naurajaksi. Huoltokiusaamisen edessä välittäminen ei saa katketa. Kun sosiaalitoimi välittää huoltokiusatusta ja tukee tätä, ei haavoja välttämättä synny. Havoittuvuudesta ei myöskään saa syyttää huoltokiusattua. Yksilöllisen haavan ymmärtäminen auttaa meitä, pästämään irti haavoistamme tai auttaa meitä tukemaan ystäviämme ja läheisiämme päästämään irti haavoistamme. Vain aito välittäminen auttaa. Hyvin suunniteltu tuki huoltokiusatuille auttaa heitä kohtaamaan haasteet eheinä pysyen tai löytämää ehytymisen jälkeen haavan.
Huoltokiusaajille tulee tehdä rajoja ja heitä tulee auttaa pois vallan tarpeestaan. Väärä suhtautuminen valtaan ja sen käyttämiseen tulee tuoda huoltokiusaajien eteen selkesäti esille. Oikeudenmukaisuudesta tulee osata keskustella avoimesti. Tähän tulee löytää keinot, sillä vaikka huoltokiusatut eivät sairastuisi ja kykenisivät vuosia sietämään ja kestämään haasteet, ei epäoikeudenmukaisuutta saa suvaita loputtomiin ja pitää näin yllä. Huoltokiusaamista ei saisi olla olemassa.
Sosiaalivirkailijoille, jotka eivät ole kasvaneet aikuisiksi ja jotka yhä uskovat kuvitelmiinsa ja elävät niiden varassa ymmärtämättä, että omia ajatuksia pitää tutkia tietoisesti ja kriittisesti, tulee antaa ulkopuolista työhönohjausta. Sosiaalivirkailijakaan ei saa asemassaan saamaansa jopa sokeaa muiden viranomaisten luottamusta käyttää sen antamaa valtaa väärin.
Koska esimiestaholla saattaa olla vaikeuksia havaita tai myöntää, etteivät alaiset kykene hyvään työjälkeen, pitäisikö THL:n luoda sosiaalityöhön sisäinen struktuuri, jolla velvoitettaisiin työryhmät tarkoin tutkituin väliajoin ulkopuoliseen työhönohjaukseen, jotta varmistetaan kehittyminen sosiaalityössä ja työnlaadun tarkistaminen? Sosiaalivirkailija, joka luulee olevansa ihmisenä valmis ja totuuden kantaja, ei pysty kehittymään ilman tietoa siitä, että hänkin on yhä ihminen, joka ottaa vastaan koko ajan tietoa myös kehittääkseen itseään. Jos reflektoivaa työotetta ei opeteta, se ei synny itsestään. Ilman rehellistä vuorovaikutusta, ei voi kehityä ja ilman välittävää otetta ei voi saavuttaa aitoja kestäviä ihmissuhteita. Ilman aitoa välittävää aitoa ihmisuhdetta, ei voi auttaa ja tukea, sillä ilman aitoa välittämistä ei välity aito viesti.
Sosiaalivirkailija ei saisi piiloutua ja turvautua viranomaisstatuksen taakse sosiaalisissa suhteissa asiakkaisiinsa. Identiteettiä ei pitäisi rakentaa asemansa kautta, sillä asema on vain tehtävänanto. Myös työssä suhteessa asiakkaaseen voi luoda aidon ihmissuhteen, jossa ei tarvitse katsoa ihmistä yläpuolelta.
Jos näet tärkeilevän viranomaisen, käsitä, ettei hän ole muuta kuin tärkeilevä ja siihen on vaikea vaikuttaa ellet ole häntä korkeammassa asemassa oleva viranomainen. Tärkeilevä pitää vain omaa viestiään tärkeänä ja tärkeilyllään koettaa aina kääntää oman tärkeilynsä tärkeimmäksi huomiomatta vuorovaikutuksessa muita ihmisiä. Tärkeilevät hankkivat muista tärkeilevistä liittolaisia ja näissä suhteissa ei ole muuta kuin pienuuden aiheuttaman pelon tarpeen synnyttämää röyhistelyä. Aito eheä välittäminen ei toteudu tärkeilijöiden vuorovaikutuksessa. He eivät ymmärrä mitä tekevät ja tarvitsevat ulkopuolista työhönohjausta vuorovaikutussuhteidensa parantamiseen.
Myöskin jokainen huoltokiusaaja on yksilöllinen ihminen ja toteuttaa huoltokiusaamista eli vieraannuttamista kohdevanhempaa ja lasta kohtaan persoonallisella tavalla suhteuttaen kiusaamisensa kaikkeen siihen tietämykseen, jota hänellä on lapsesta ja kohdevanhemmasta sekä ihmisistä, joiden hänen tulee saada uskomaan näkemyksensä totuutena.
Huoltokiusaajan pyrkimys on aina saada liittolaisia rinnalleen, jotta voi toteuttaa kiusaamista. Erityisesti viranomaiskoneiston edustajat ovat huoltokiusaajan päämäärissä tärkeitä liittolaisia. Ne jotka eivät liittoudu huoltokiusaajaan, huoltokiusaaja poistaa elinpiiristään heti, jos vain on mahdollista.
Yhtä lailla jokainen lapsi reagoi yksilöllisesti huoltokiusaamiseen. Lapsen reagointiin vaikuttavat hänen persoonallinen idinsä, ikätasonsa sekä menneisyyden tapahtumat ja se kuinka lapsi niiden pohjalta näkee ja suhtautuu nykyhetkeen. Lapsi, joka ei kykene tietoisesti pohtimaan omaa toimintaansa, on aikuisten vietävissä hyvin paljon. Lisäksi lapsen reagoinnit ja oireilut eivät näy saman tien huoltokiusaamistilanteissa, vaan meidän aikuisten toiminnan vaikutukset ovat todella pitkäkantoisia.
Samoin kohdevanhemmat ja kohdeläheiset jokainen reagoi yksilöllisellä tavalla hetkeen. Huoltokiusaaminen ei ole ymmärrettävissä yksioikoisesti ja mustavalkoisesti. Koska huoltokiusaaminen voi kestää vuosikausia, kohdevanhempi reagoi mahdollisesti myös tähän seikkaan aikakäsitettä ymmärtävänä ja sitä havannoivana.
Kiusatun asemassa voi olla erittäin vaikeaa elää elämää normaalisti. Haastavan kohtelun jatkuva vastaanottaminen voi tuottaa toistuvia mielipahan kokemuksia. Tämä voi vaikuttaa identiteettiin ja kokonaisvaltaiseen olemukseen, reagointitapoihin sekä näin myös ihmissuhteisiin.
Jos kohdevanhempi haavoittuu kiusaamisesta ja hänen identiteettinsä alkaa muuttua tilanteiden takia, saattaa jopa lapsen ja vanhemman suhteessa tapahtua roolien vaihdosta. Lapsesta, joka on myös huoltokiusaamisen kohde, kun vanhempi kohdistaa huoltokiusaamista toiseen vanhempaan, voi tulla haavoittuneen vanhempansa hoivaaja siitäkin huolimatta, että kohdevanhempi koettaa peittää haavansa lapselta. Lapset ovat tarkkasilmäisiä, vaikka eivät tätä tiedostakkaan.
Huoltokiusaamisen kohdelapsen ja kohdevanhemman sosiaalinen suhde siis muuttuu huoltokiusaamisen pitkittyessä, jos vanhempi haavoittuu, niin että lapsesta tulee haavoittuneen vanhemman hoivaaja, huolehtija ja suojelia. Lapsi voi myös paeta tuota tilannetta kokien sen liian haastavaksi ja todeta, ettei tahdo tavata haavoittunutta vanhempaansa. Reagointitapoja on monia ja olosuhteita erilaisia huoltokiusaamismaailmassa.
Huoltokiusaamisen kohdevanhemman tunnemaailma on yksilöllinen, mutta sinne mahtuu paljon kivuliaita tunteita, jotka voimme nähdä ymmärrettävästi globaaleina. Meille yhteistä on ymmärtää, että jos ihminen tiedostaa, että häntä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, hän saattaa tästä myös hämmentyä, surra tätä, pelätät jopa elämää tämän vuoksi ja todellisuuden kohtaaminen voi muuttua jokapäiväiseksi kauhutarinaksi, painajaiseksi, josta ei voikkaan herätä. Ajatusmaailma voi vakavan kiusaamisen kohteella vääristyä paljonkin ja hän saattaa nähdä koko maailman laajuisen elämän ainoastaan oman henkilökohtaisen kokemuspohjansa lähiaikajanassaan kautta. Onnelliset perheet ovat kaukaisia ja etäisiä ja oma elämä on synkkää ja surullista ja mitätöinnin kohteelle jopa näyttäytyy oma elämä omissakin silmissä arvottomana. Huoltokiusaamisen kohde saattaa itsekin tiedostamattaan alkaa mitätöimään omaa elämäänsä.
Kun kiistellään vieraannuttamisesta ja onko olemassa syndroomaa, jonka voisi nähdä psyykkisenä sairautena, tulisi huomioida, että kaikissa tilanteissa vieraanuttamisen kohdevanhempi ei sairastu, lapsikaan ei välttämättä sairastu ja suhde vain muuttaa muotoaan oloshteiden takia, mutta toisissa tilanteissa olisi hyvä pohtia kysymystä: "Eikö ihminen, joka aiemmin oli tasapainoinen ja iloinen onnellinen ihminen, jonka elämän kokemisessa ei ollut pelkkää oman elämän mitätöintiä, ole sairastunut, kun jopa itse alkaa kokemaan kiusaamisen kautta ja kiusaamisen uhrina itsensä, kun kantaa haavaa sisällään ja oireilee tähän? Jos lapsi tahtoo kuolla, eikö silloin ole jo sairastuminen tapahtunut?" Huoltokiusaustilanteessa kohdelapsen ja kohdevanhemman suhde muuttuu aina varmasti, mutta sen ei täydy kuitenkaan muuttua sairastuneeksi.
Paljon on puhetta ja kiistelyä siitä, voiko huoltokiusaamisen kohdevanhemmat ja erityisesti lapset pelastua ja parantua kokemuksen jälkeen, jos haava syntyy ja jos mielenterveys järkkyy. Näkemyksiä on yhtä monia kuin on meitä ihmisiä. Parantumiseen vaikuttavat ne kokemukset, joita tulee vastaan haavan syntymisen jälkeen ja ne tukimuodot ja neuvot joita saa ja myös haavan syvyys eli kuinka kykenevä on haavaansa hoitamaan eli kuinka voimakkaasti uskoo parantumisen mahdollisuuteen ja on valmis sen eteen tekemään töitä.
Huoltokiusatun vanhemman on hyvä kysyä itseltään, jos haava on syntynyt: "Kuka tahdon olla lapselleni." Haavasta voi pitää kiinni ja sitä voi kantaa mukanaan, mutta se vaikuttaa käytökseen ja olemukseen ja kaikkiin reagointeihin elämän vaiheissa. Uhriutuminen voi muuttua jopa mielihyvää toteuttavaksi ja eräänlainen marttyyrius voi jopa valheellisesti nostaa mielialaa, vaikka itse haava pysyy mukana ja satuttaa. Haavoittunut saattaa jäädä ymmärtämättään "leikkimään" haavallaan ja sitä esille tuodessaan ihmissuhteissaan yleisölleen ajatusmaailmassaan tökkiä tuota haavaa, jotta se vuotaisi lisää tuskaisaa kokemusta. Jotta yleisö näkisi, miten haavoittunut on uhri ja miten valtavan suuren haavan saa aikaan epäoikeudenmukaisuudella, uhri tökkii haavaansa uudelleen läpikäyden muistoissaan traumaansa. Tarkoitus esiintymiselle voi olla hyvä, kun toiveena on saada muutosta aikaan niin, ettei haavoja syntyisi muille enää koskaan, mutta vaikutukset eivät välttämättä tuota hyvää.
Negatiivinen teko tai pitkäkestoinen toistuva reagointi tavaksi muuttuneena ei ole tiedostettu. Itselleen oikeutuksen hakeminen uhrin asemassa voi viedä juuri tuonne haavan kantamisen ja esittelemisen toistuvaan reagointitapaan: "Katsokaa minua, minua on satutettu, minun elämäni on pilattu, minä en ole enää eheä ja onnellinen. Meitä on monia, jotka kärsivät. Tämän on loputtava, teidän on huomattava minut ja kärsimykseni. Minulla on oikeus elämään, jossa ei ole tällaista kärsimystä."
Tahdommeko olla lapsillemme turvaa antavina vanhempina vanhempia, jotka kulkevat esittelemässä haavojaan ja näyttävät lapsilleen kuinka pelottava paikka on maailma: "Sehän haavoittaa meitä, katso minullakin on valtava haava. Ihmisiin ei voi luottaa." Vaikka vanhempi peittelisi haavaa, se silti näkyy lapselle ja aina ei onnistu peittely-yrityksessään, joten noissa hetkissä haava näkyy suoraan lapselle.
On totta, että ihmisiin ei välttämättä voi luotaa. Jokaisen tietotaito ihmissuhteissa on yksilöllinen ja jokaisella meistä on yksilölliset tarpeet ja odostukset toisiltamme ja yksilölliset kyvyt vastata toistemme tarpeisiin. Me emme aina halua ja tahdo samoja asioita. Meillä jokaisella on henkilökohtaiset normimme ja niihin sidonnaiset tarpeemme, joita me tosin voimme myös muokata ja muuttaa. Mutta eikö kuitenkin vanhempana olisi hienoa, jos me tekisimme kaikissa tilanteissa parhaamme lapsiemme eteen niin, että he voisivat ainakin kokea omat vanhempansa luotettaviksi ja turvallisiksi ja onnea lisääviksi ja iloa tuoviksi. Eikö lapsilla tulisi saada olla oikeus kokea vanhempansa henkisesti eheinä ja haasteiden edessä voimallisina elämää rakastavina vanhempina? Moninaisissa eriävissä tarpeissamme, me voimme myös kohdata toisemme, jos tahdomme näin toimia.
Huoltokiusaamisen kohteena ensimmäisenä oletan kaikille yhteisenä kokemuksena olevan järkytyksen: "Mitä kaikkea voikaan tapahtua ihan päin helvettiä! Miten älyttömän typeryttäviä haasteita on kohdattava?" Kun huoltokiusaaminen havaitaan, se on jo päässyt toteutumaan ja tuossa vaiheessa on mukana tässä vieraannuttamisprosessissa huoltokiusaajan liittolaisina jopa viranomaisia, sosiaalityöntekijöitä sekä tuomareita. Joskus huoltokiusaajia ovat puhtaasti ja pelkästään viranomaiset, mutta heidän kohdalla kyse ei välttämättä ole samalla tavalla henkilökohtaisesta halusta satuttaa kohdevanhempaa, vaan yksinkertaisesti rajallinen kyky erottaa omaa mielikuvitusta totuudesta ja tapa uskoa jokaiseen heränneeseen ajatukseensa totuutena ilman että todella tutkisi ajatuksen relavanttiutta tilanteeseen ja olosuhteisiin. Myös aikuisista löytyy lapsen kaltaisia ajattelijoita ja toimijoita, jotka eivät oppineet erottamaan selkeästi omaa mielikuvitusta totuudesta. Aikuinen ei aina ole kehittynyt aikuiseksi, vaikka työskentelisi viranomaisen asemassa.
Voi tuottaa suurtakin kiukkua, pettymystä, ahdistusta ja jopa valtavaa vihaa se, että meitä on täällä monenlaisia ihmisiä tekemässä päätöksiä omasta ja toistemme elämästä ja siitä millaista se meille on, varsinkin, kun tiedämme, etteivät kaikki aikuiset ole kehittyneet aikuisiksi. Täällä on jopa psykiatrian lääkäreitä ja tuomareita, jotka eivät ole aikuisia mieleltään, mutta ovat sitä iältään ja uskovat sokeasti aikuisuuteensa. Meiltä on löytynyt jopa aitoja valelääkäreitä ja meillä on myös lääkäreitä, joilla on muodollinen pätevyys toteuttaa virka-asemaansa, mutta ei oikeasti kykyä tähän.
Pitkittyneessä huoltokiistassa tai vieraannuttamistilanteessa jossa kyse onkin viranomaisten toteuttamasta vieraannuttavasta toiminnasta, olisi kohdevanhempien hyvä pysähtyä ja pohtia todella kysymystä: "Kuka minä olen ja kuka haluan olla?" Jos haava on syntynyt, ihminen voi kyllä parantua. Henkisen trauman voi parantaa, mutta se on tehtävä itse. Sitä ei paranna lääkkeet, lääkäri, psykiatrinen sairaanhoitaja, psykologi eikä myöskään psykoterapeutti. He kaikki voivat antaa neuvoja kuinka parantaa haava, vaan haavan hoitamisen saa toteuttaa itse. He voivat myös antaa vääriä neuvoja, joten neuvoja on pohdittava tarkkaan.
Haavoittunut vanhempi, jota kiusaataan jatkumolla lisää, saattaa unohtaa itsensä ja rakastavan minuutensa kipukokemustensa keskellä. Monien epämiellyttävien tunteiden päälle voi niiden toistuessa kokemuksissa liian nopeaan tahtiin syntyä erittäin kuormittunut olo, jota lisäksi vahventaa jopa vihankokemukset itse elämää kohtaan. Useat surukokemukset, pelot ja pettymykset antavat mieliikuvan elämästä toiveet pettävänä ja epämiellyttävänä. Tästä kokemusesta tulee kierre, joka uusiutuu päivä päivältä erimuotoisena ja silti niin samankaltaisena.
Kuinka sitten voi hoitaa itseään tuossa traumassa ja traumaoireilussa, jossa huoltokiusaaja käyttää hyväkseen kiusaamisen kohteen kiusaamisesta alentunutta suojamuuria päämäärässään pitää yllä tuota suojamuurin alhaisuutta juuri kiusaamisella, jotta voi jatkaa jatkumona kiusaamista eli trauman järjestelmällistä kasvattamista?
Kiusaajan viehtymyshän on juuri itse kiusaamisessa ja sen aiheuttamassa oireilussa kiusan kohteessa. Kiusaaja saa nautinnon siitä, että hänellä on valta satuttaa. Kiusaaja nauttii vallasta ja saa tuosta vallan omistamisen kokemuksesta identiteetilleen vahvistusta, jonka kautta hän uskoo olevansa ihmissuhteissaan hyväksytympi ja arvostetumpi ihmisenä. Kiusaaja on itseasiassa pienen pieni pelkuri, joka ei kestä itseään ihmissuhteissa ja vallan hakemisen avulla löytää itselleen hyväksyttävyyttä omassa näkökulmassaan suhteissaan. Vallan olevuus ja sen omistavuus saa kiusaajan uskomaan, että hän on kuin kuningas, jota palvotaan ja jonka kaltaisia me tahtoisimme olla. Kun kiusaaja saa liittolaisia, hän uskoo kiusaamisen olevan hänelle oikeutettu toimintatapa ja jatkaa tätä vielä voimallisemmin. Sosiaalivirkailija ja tuomari, joka puolustaa huoltokiusaajaa, saa siis aikaan vielä voimakkaamman kiusaamisen muodon ja saa kiusatun myös helposti kokemaan sosiaalivirkailijan ja tuomarin myös kiusaajina, kiusaajan liittolaisina, vaikka kyseessä olisikin keskenkasvuinen ajattelu ja kyvyttömyys erottaa kiusaamista normaalista vallan käytöstä. Ja vaikka kiusaaja ei saisi liittolaisia, niin riippuen hänen mielenterveytensä tasosta ja pienuutensa pienuudesta, hän saattaa jatkaa kiusaamista silti uskoen sen tarpeellisuuteen oman identitettiinsä vahventamisessa.
Haluatko antaa huoltokiusaajalle vallan, kun tajuat mitä hän hakee? Eihän ole kenenkään etu joutua elämään niin vääristyneessä kuvitelmassa, että olettaa vallan omistamisen määrittelevän kenenkään identiteetin. Tuomari, joka luulee olevansa mahtava ihminen ja enemmän kuin muut, koska on tuomari ja omaa päätäntävaltaa, ei ole päästään terve. Heitäkin tässä maailmassa on varmasti paljon ja he tuomareista ovat hakeutuneet asemaansa vain koska tahtovat valtaa, jotta voivat hyväksyä itsensä kaikessa pienuudessaan.
Koska huoltokiusatun viehtymys on voinut rakentua jopa tuon haavan esittelemiseen yleisölleen vaikkapa muodossa: "Lastensuojelu on ihan paska ja huono ja siellä on vain tyhmiä ihmisiä, se haavoitti minua, tuhosi perheemme, tässä on haavani, en ole enää ikinä eheä, nämä virkailijat ovat päästään ihan sairaista ja itsekeskeisiä mahtailijoita, ex-puolisoni on narsisti, joka ei osaa ottaa huomioon muiden tunteita, hän valehtelee, on tuhonnut elämäni, vienyt ilon ja merkityksen elämästäni" jne..., hänen on aluksi varmasti erittäin vaikeaa muuttaa reagointitapaansa. Oma pettymys on muuttunut tärkeimmäksi asiaksi elämässä.
Itsensä muuttaminen ei ole helppoa, sillä mielemme tahtoo pitää kiinni tavoista ja tottumuksista. Oikeusvaltioksi kutsumassamme valtiossa me myös haemme oikeudenmukaisuutta ja oikeutusta, kun joudumme epäoikeudenmukaisen kohtelun kohteeksi. Meillä on oikeus oikeudenmukaisuuteen ja me haemma tätä myös itsellemme. Joskus sitä ei kuitenkaan saa, vaikka se on oikeutemme. Näin ollen rikkinäinen levy voi jäädä siis junnaamaan paikalleen.
Haavan saaneen kohdevanhemman kannattaa miettiä, tahtooko sittenkään todella elää haavan kanssa ainiaan. Eikö olisi mukavempaa elää elämää niin, että voisi olla ystävien kesken ilman haavaa ja muistaa, että aikoinaan oli haava ja sen paransin. Paransin haavani kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta. Kasvoin kokemusteni tasolle ja opin olemaan oman elämäni vallassa epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta. Olisi myös hyvä miettiä haavaa kantavana, mitä tuo ihmissuhteisiin, joissa kohtaa empaattisia ihmisiä.
Haavasi voi myös haavoittaa lähimmäisiäsi, jotka välittävät sinusta ja itsestään. Sanotaan, että todellinen ystävä pysyy hädän hetkellä rinnallasi, mutta entä jos hänen henkinen kapsiteettinsa ei myöskään riitä sietämään sitä kipua mitä hänen empaattinen kokemuksensa tuottaa, kun hän elää rinnallasi sinun kipua. Tahdotko haavoittaa ystävääsi haavallasi ja tahdotko antaa haavoitajallesi sen ilon, että hän onnistui sinun haavoittamisessasi ja monien ihmissuhteittesi muokkaamisessa?
Meissä kaikissa on valmiudet parantaa henkiset haavamme. Meidän täytyy vain suostua tekemään työtä sen eteen.
Alussa tuo työ on jopa mekaanista tietoista itsensä pakottamista ja rajoittamista, valintoja siitä miten katsoo maailmaa, kokemuksiaan, elämäntilannettaan, tapahtumia, sanottuja asioita, olosuhteita ja mitä siitä ajattelee.
Kun elämässä tapahtuu paljon negatiivisia asioita, ne hermoston osat, jotka aivoisamme kuljettavat negatiivista viestiä aktivoituvat voimalliksi ja valtaavat toiminnassa mieltämme. Usein toistuva tilanne asettaa aivomme olemaan valmiita ja valmiudessa kohtaamaan haavan uudelleen ja uudelleen. Tämä on kuormittavaa, väsyttävää ja erittäin rankka tapa elää elämää.
Vaihtoehtoisesti voisi miettiä uudelleen: "Kuka tahdon olla?"
Ajatuksia voi muuttaa tietoisesti. Meillä on n. 80 000 ajatusta vuorokaudessa ja niistä seuraavalle päivälle siirtyy puolet. Se miten koemme tämän päivän vaikuttaa huomiseemme. Me voimme vaikuttaa huomiseemme pohtimalla todella sitä tahdommeko olla huomennakin haavoittuneita. Tahdommeko huomennakin antaa huoltokiusaajalle vallan elämässämme ja hyvinvoinnissamme? Tahdonko todella olla uhri ja kävellä ympäriinsä elämässäni reagoiden siihen tuon haavan kautta ja esitellen kaikille tuota haavaa?
Vaikka me peittelisimme haavaamme, sen olessa elämässämme läsnä, pitäessämme siitä silti kiinni, se vaikuttaa meihin, sillä ihmissilmä erottaa kuitenkin peitellynkin totuuden. Se ei välttämättä ymmärrä sitä mitä peittelet, mutta se näkee sen silti.
Kuinka sitten muuttaa ajattelua tietoisesti. Tietoisen läsnäolon keinoja voi harjoittaa monella tavalla ja on täysin ihmisen omasta tietoisuuden vaiheesta kiinni, mikä tietoisen läsnäoloin keino auttaa juuri siinä hetkessä. Lyhytkeistoisia keinoja tunteiden käsittelyyn, jos tunteet nousevat, ovat useat TIP-keinot, joista yksi on ottaa jääpala ja sillä varovasti koskettaa vaikkapa huulia. Tunnekokemus jääpalasta huulilla katkaisee negatiivisen tunnekokemuksen, kun haava saa reagoimaan voimallisella tunteella. Tämä on hetkellinen apu, mutta ei välttämättä kuitenkaan saa muuttamaan reagointitapaa, jos haavasta ei osaa päästää irti. Haava jää yhä mieleen elämään ja saa tulevassakin reagoimaan voimallisesti, kun haavaa sörkitään.
Kokonaisvaltainen ajattelun muuttaminen sen sijaan auttaa haavasta eroon pääsemiseen. Mitä ovat ne ajatukset ja mielipiteet, joista kiinni pitämällä on syntynyt haava? Mitä ovat ne ajatukset, jotka siirtyvät aina seuraavalle päivälle yhä uudelleen ja uudelleen tuota haavaa mukana kantaen?
Me voimme ajatella vaikkapa helsinkiläisäitiä, josta olen kirjoittanut. Hänen kohdallaan haavana kulkee rinnalla ajatus jälkeen kahden vuoden vs. sos. Laura Laineesta päivästä toiseen. Naisesta joka vei häneltä ja lapselta oikeuden oikeudenmukaisuuteen ja asetti lapsen ja äidin huoltokiusaamisen kohteeksi. Äidin taakka on joka päivä herätä ymmärtämään, että lapsi ei ole juurikaan läsnä hänen elämässään ja heillä molemmilla on valtava ikävä toisiaan ja tämän lisäksi huoltokiusaaja puolisoineen ovat järjestelmällisen vihamielisiä ja äidin äitiyttä mitätöiviä kaikissa toiminnoissaan. Äidin sisällä haava huutaa: "Tämä on väärin ja epäoikeudenmukaista." Luonnollisesti tuollainen elämän kokeminen on todella rankaa äidille. Monet negatiiviset ajatukset, surulliset tunteet, hämmentävä pelko ja hetkittäiset toivottomuuden olotilat värittävät hänen elämäänsä. Ne sekoittavat hänen ajatuksiaan ja erkaannuttavat hänet normaalista iloisesta ja mukavasta elämän kokemuksesta. Ne vievät hänet pois juuri siitä hetkestä hyvänä hetkenä ja saa hetken näyttämään huonona ja epämukavana. Lapsen menettäminen huoltokiusaajalle on kiusatulle todella suuri haaste.
Hän voi kuitenkin valita toisin. Hän voi päättää, ettei uhriudu ja anna vs. sos. Laura Laineelle valtaa alistaa häntä, vaikka Laineen teot olivat kaikessa epäoikeudenmukaisuudessaan alistavia ja äidin äitiyttä mitätöiviä ja huoltokiusaajalle väärän vallankäytön välineita antavia. Laineen välinpitämätön ja itsekäs sokea toiminta aiheutti olosuhteen, mutta äidin ei tarvitse reagoida olosuhteeseen sen edessä särkyen lopullisesti, vaikka haava syntyi. Äidin ei tarvitse antaa Laineelle sitä surua, ettei Laine osannut työtään ja haavoitti lopullisesti toiminnoillaan äitiä. Äiti voi ottaa vallan ja antaa Laineelle, joka ei kenties edes koe omantunnon tuskia aiheuttamastaan epäoikeudenmukaisesta olosuhteesta, silti huojennusta ja toivoa, että äiti kykenee hoitamaan haavansa ja olemaan lastaan varten tätä tukemassa haavan parantamisessa. Äiti voi ajatella positiivisesti suhteessa Laineeseen, vaikka Laine vihaisi äitiä kuinka syvästi Mieron kirjoittelujen takia. Lainekin voi kenties kasvaa joskus aikuiseksi ja oppia säätelemään omia tunteitaan ja oppia erottamaan tuon huijaavan tunteen joka saa uskomaan kuvitelmiin totuudesta. Tai sitten ei opi, mutta silläkään ei pitäisi olla äidin identiteetille mitään väliä, kun äiti oppii rakentamaan suojamuurin Laineen kuvitelmien edessä.
Kuormasta irti päästäminen vaatii uudenlaista katsontatapaa.
Sen ymmärtäminen, että Laine ei ole kehittynyt ihmisenä sille tasolle, että erottaisi mielikuvituksensa totuudesta ja käsittäisi vastuunsa ja velvollisuutensa viranomaisen asemassa, auttaa hieman, varsinkin kun ymmärtää, että Laineen kehitykseen on vaikuttanut kaikki se mitä Laine on kokenut ja kohdannut elämässään. Laineen reagoinitavat elämäänsä viranomaisena muiden elämänlaatuun vaikuttavana tekijänä, johtuvat siitä mitä hän on oppinut elämästään ymmärtämään. Laineelle voi siis antaa anteeksi hänen typeryytensä, koska Lainekin on ainoastaan kohtalonsa muovaama. Aivan samoin huoltokiusaaja isä ja hänen puolisonsa ovat oman elämänsä muovaamia ja sen kautta elämään reagoivia.
Anteeksianto ja ymmärtäminen ei yksin auta haavasta eroon pääsemiseen. Haavan muokkaama ajattelumaailma, jota toistaa päivästä toiseen, on katkaistava. Epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta epäoikeudenmukaisessa olosuhteessa on päästettävä irti, jotta voi eheytyä. Se on tehtävä jopa konemaisesti joka päivä päättäen muuttaa ajatteluaan.
Sen sijaan, että kantaa kuormaa siitä, että on menettänyt lapsensa kanssa elämän vanhempana ja lapsena ja suhde on muokkautunut joksikin epämääräiseksi tapaamisiksi ja suree tätä, voi kääntää ajattelun ihan ylösalaisin ja todeta: "Saamme sentään tavata yhä, huonomminkin voisi olla. Huomenna on uusi päivä ja elämä vie eteenpäin ja minulla on kaikki avaimet rakentaa tulevaan lapselle ja minulle aito normaali suhde. Tämä on parempi, kuin ei mitään." Mieli saattaa huutaa silti oikeutusta ja sanoa: "Miksi huijaan itseäni, eihän ole mitään järkeä sinä, että leikin iloa ja katson ilon kautta, kun meiltä vietiin oikeudenmukaisuus," mutta tuolloin päättää silti kantaa kuormaa, joka haavoittaa ja päättää antaa huoltokiusaajalle vallan satuttaa ja haavoittaa. Tuolloin päättää antaa typeryydelle ja tietämättömyydellen vallan haavoittaa.
Positiivinen katsontakanta kaikesta vääryydestä huolimatta tuottaa aivoissa mielihyvän kokemusta, keventää oloa, muttaa suhtautumista kaikkiin ihmissuhteisiin, kokemuksiin ja samalla myös impulsiivisiin reagonteihin. Etkö halusi siltikin olla iloinen ja onnellinen, vaikka sinua kohdeltaisiinkin epäoikeudenmukaisesti? Onhan maailmassa aina ollut epäoikeudenmukaisuutta ja sitä on kaikkialla yhä eli miksi luopua onnesta ja ilosta ja siitä, että koettaa posiition kautta vaikuttaa maailmaan, ihmissuhteisiin, elämään ja tulevaisuuteen?
Jokainen meistä voi rakentaa omakohtaisessa elämässä positiivisen katsontakannan kaikesta negatiivisuudesta huolimatta. Me voimme hoivata ja kasvattaa myös itseämme surullisista asioista huolimatta kohtaamaan elämän mukavana ja ihanana kokemuksena. Ajattelen arjen sankareina äitejä sodan jaloissa, jotka kykenevät luomaan lapsilleen silti arjen, jossa ei ole sotaa lapselle. Pommit ovat vain kovaäänisiä lintuja ja pommisuojassa ollaan eväsretkellä ja pelataan korttia. Onhan se hullunkurinen ajatus, mutta miettikääpä lapsen kannalta, jota pelottaa ja ahdistaa varmasti epämukava tilanne, kun siihen luodaan myös mukavuksia huomioiden lastemme tarpeet.
Kun me hoidamme haavamme, me luomme mukavuuksia lapsemme elämään. Kun me emme kanna haavaa ja päästämme siitä irti, me vahvenemme ihmisinä ja näyttäydymme lapsiemme silmissä turvallisina ja voimallisina aikuisina, jotka kykenevät säätelemään tunteitaan, ajatuksiaan ja niiden avulla luomaan onnellista nykyisyttä ja tulevaa. Olemalla onnellisia, me teemme onnellsiia ratkaisuja ja valintoja jopa haastavissa tilanteissa. Me voimme valinnoillamme vaikuttaa olosuhteisiin ja tehdä niistä parempia. Me voimme ottaa vallan anastajalta vallan takaisin päästämällä irti haavasta, jonka säikähdyksen antama suojamuurin heikkeneminen aiheutti. Meistä jokainen voi olla haasteidensa edessä haasteidensa vahvuinen.
Meillä kaikilla on valmiudet kehittyä haasteidemme vahvuisiksi, jos tahdomme.
Koska ajattelun muutaminen on mekaanista alussa, sillä nuo edellisen päivän 80 000 ajatusta voimakkaasti vaikuttaa tähän päivään, on hyvä keksiä mekaanisia keinoja, kuinka muistaisi ajatella toisin, kuinka muistaa ne uudet ajatukset, jotka tahtoo tuohon ajatusketjuun vanhojen ajatusten tilalle. Yksi hyvä keino on vaikka kirjoittaa huoneen taulu ulko-oveen, jossa lukee ne uudet positiiviset näkökulmat ja ajatukset. Tämän huoneen taulun lukeminen joka päivä ulos kulkiessaan aktivoi noiden ajatusten käsittelyn avoissa. Jonain päivänä tuo mekaaninen työ muuttuu automatioksi ja uudet ajatukset ovat synnyttäneen uusia ajatusketjuja sekä aktivoineet niitä hermostoja, jotka kuljettavat positiivisia viestejä. Ne hermostot pääsevät rakentumaan uudelleen ja vahvenemaan. Ennen 80 000 synkkää ajatusta, ovat muuttuneetkin 80 000;teen rakkautta jakavaksi ajatukseksi.
Jos tahtoo parantua haavasta, on meillä jokaisella siihen valmiudet. Yksin haavan parantaminen voi olla vaikeaa ja rankkaa ja tuolloin voi olla hyvä, jos on mahdollisuus saada muutoksen toteuttamiseen tukea vaikkapa psykoterapeutilta, joka on erikoistunut traumojen purkamiseen. Traumaattisen kokemuksen uudelleen ja uudelleen eläminen ei välttämättä auta meitä voimaan hyvin, joten miksi pitäisimme siitä kiinni?
Huoltokiusaajasta ei tarvitse välittää. Narsistin puheet voi antaa valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nille voi naureskella ja niille saa naureskella. Niiden edessä tulee osata positiivisesti puolustautua, jos huoltokiusaaja meinaa saada liittolaisia rinnalleen ja tätä puolustautumisen taitoa voi opetella. Riitaan ei tarvitse lähteä mukaan. Itse ei tarvitse syyllistyä ja antaa toisten tästä syyllistää, jos joskus astuu harhaan ja suuttuu huoltokiusaajalle. Aina voi nousta uudelleen ja päättää tehdä ajatustyötä, jotta seuraavalla kerralla olisi pitkämielisempi elämän typeryttävän tietämättömyyden edessä. Huoltokiusaajalle ei tarvitse antaa valtaa määrittää identitettiäsi missään elämäsi vaiheessa. Hänhän ei ole muuta kuin harhainen valehtelija, joka uskoo vallan olevan se mitä me eihmiset tarvitsemme saadaksemme hyväksyntää. Hyväksyntähän saadaan ihmsisuhteissa aidosti, kun me osoitamme välittämistä ja rakkautta.
Täällä Mieron tiellä tahdon tuoda esille pohditanani ajattelun merkitystä hyvinvoinnillemme.
Huoltokiusaaminen on todellisuutta ja sitä tapahtuu todellisuudessa. Sosiaalitoimi ei saisi sulkea siltä silmiään, mutta sen edessä ei pitäisi myöskään vakavaitua tai alkaa tyhjän naurajaksi. Huoltokiusaamisen edessä välittäminen ei saa katketa. Kun sosiaalitoimi välittää huoltokiusatusta ja tukee tätä, ei haavoja välttämättä synny. Havoittuvuudesta ei myöskään saa syyttää huoltokiusattua. Yksilöllisen haavan ymmärtäminen auttaa meitä, pästämään irti haavoistamme tai auttaa meitä tukemaan ystäviämme ja läheisiämme päästämään irti haavoistamme. Vain aito välittäminen auttaa. Hyvin suunniteltu tuki huoltokiusatuille auttaa heitä kohtaamaan haasteet eheinä pysyen tai löytämää ehytymisen jälkeen haavan.
Huoltokiusaajille tulee tehdä rajoja ja heitä tulee auttaa pois vallan tarpeestaan. Väärä suhtautuminen valtaan ja sen käyttämiseen tulee tuoda huoltokiusaajien eteen selkesäti esille. Oikeudenmukaisuudesta tulee osata keskustella avoimesti. Tähän tulee löytää keinot, sillä vaikka huoltokiusatut eivät sairastuisi ja kykenisivät vuosia sietämään ja kestämään haasteet, ei epäoikeudenmukaisuutta saa suvaita loputtomiin ja pitää näin yllä. Huoltokiusaamista ei saisi olla olemassa.
Sosiaalivirkailijoille, jotka eivät ole kasvaneet aikuisiksi ja jotka yhä uskovat kuvitelmiinsa ja elävät niiden varassa ymmärtämättä, että omia ajatuksia pitää tutkia tietoisesti ja kriittisesti, tulee antaa ulkopuolista työhönohjausta. Sosiaalivirkailijakaan ei saa asemassaan saamaansa jopa sokeaa muiden viranomaisten luottamusta käyttää sen antamaa valtaa väärin.
Koska esimiestaholla saattaa olla vaikeuksia havaita tai myöntää, etteivät alaiset kykene hyvään työjälkeen, pitäisikö THL:n luoda sosiaalityöhön sisäinen struktuuri, jolla velvoitettaisiin työryhmät tarkoin tutkituin väliajoin ulkopuoliseen työhönohjaukseen, jotta varmistetaan kehittyminen sosiaalityössä ja työnlaadun tarkistaminen? Sosiaalivirkailija, joka luulee olevansa ihmisenä valmis ja totuuden kantaja, ei pysty kehittymään ilman tietoa siitä, että hänkin on yhä ihminen, joka ottaa vastaan koko ajan tietoa myös kehittääkseen itseään. Jos reflektoivaa työotetta ei opeteta, se ei synny itsestään. Ilman rehellistä vuorovaikutusta, ei voi kehityä ja ilman välittävää otetta ei voi saavuttaa aitoja kestäviä ihmissuhteita. Ilman aitoa välittävää aitoa ihmisuhdetta, ei voi auttaa ja tukea, sillä ilman aitoa välittämistä ei välity aito viesti.
Sosiaalivirkailija ei saisi piiloutua ja turvautua viranomaisstatuksen taakse sosiaalisissa suhteissa asiakkaisiinsa. Identiteettiä ei pitäisi rakentaa asemansa kautta, sillä asema on vain tehtävänanto. Myös työssä suhteessa asiakkaaseen voi luoda aidon ihmissuhteen, jossa ei tarvitse katsoa ihmistä yläpuolelta.
Jos näet tärkeilevän viranomaisen, käsitä, ettei hän ole muuta kuin tärkeilevä ja siihen on vaikea vaikuttaa ellet ole häntä korkeammassa asemassa oleva viranomainen. Tärkeilevä pitää vain omaa viestiään tärkeänä ja tärkeilyllään koettaa aina kääntää oman tärkeilynsä tärkeimmäksi huomiomatta vuorovaikutuksessa muita ihmisiä. Tärkeilevät hankkivat muista tärkeilevistä liittolaisia ja näissä suhteissa ei ole muuta kuin pienuuden aiheuttaman pelon tarpeen synnyttämää röyhistelyä. Aito eheä välittäminen ei toteudu tärkeilijöiden vuorovaikutuksessa. He eivät ymmärrä mitä tekevät ja tarvitsevat ulkopuolista työhönohjausta vuorovaikutussuhteidensa parantamiseen.
RSS Feed
