Mitä mikäkin tarkoittaa
Olen huomannut, että ihmisten on usein hankala käsittää asioita.
Se ei ole ihmisten syy. Monella on asiassaan päällimmäisenä ajatus, että heitä on kohdeltu väärin ja asia tulisi oikaista.
Tahtomattaan he kuitenkin juuttuvat termien ja niiden tarkoitusten seittiin, sanojen, joiden merkitys on viranomaiselle ihan eri, kuin perusmaukalle.
Olen huomannut, että ihmisten on usein hankala käsittää asioita.
Se ei ole ihmisten syy. Monella on asiassaan päällimmäisenä ajatus, että heitä on kohdeltu väärin ja asia tulisi oikaista.
Tahtomattaan he kuitenkin juuttuvat termien ja niiden tarkoitusten seittiin, sanojen, joiden merkitys on viranomaiselle ihan eri, kuin perusmaukalle.
Erittelen tässä joitakin asioita ihan vain vapaasti ja sen kummemmin järjestelemättä. Lähinnä yritän pitäytyä siinä, mikä on viranomaisen velvoite asiakastaan kohtaan ja asiakkaan viranomaista kohtaan sekä yleisesti lakiin. Siis siihen lakiin, jota tulisi noudattaa.
Objektiivisuus.
Viranomaisen tulisi olla objektiivinen. Objektiivisuus kieltää mielivallan käyttämisen. Kaiken, mitä viranomainen tekee, tulisi aina olla perusteltavissa ja puolustettavissa. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että viranomainen kykenisi todentamaan ja osoittamaan tehneensä oikein. Että hän noudatti tarkoin lakia ja toimi asiallisella tavalla.
Asiallisuus tarkoittaa sitä, että asiassa esiintyvät epäolennaisuudet tulee unohtaa.
Esimerkiksi lapsen huollossa epäolennaista on se, miten usein perhe käy lomamatkalla, onko lapsella yllään kirpputorivaatteet tai viettääkö lapsi karkkipäivää. Olennaista sen sijaan on se, että lapsen olosuhteet ovat turvalliset ja hyvät, hänellä on riittävä säänmukainen vaatetus ja hänen ravitsemuksestaan huolehditaan.
Viranomainen ei edusta moraalin alueella velvoittavaa tahoa vaan hän edustaa kysymyksiä, tekoja ja päätöksiä, joiden punainen lanka johtaa aina lakiin.
Objektiivisuus.
Viranomaisen tulisi olla objektiivinen. Objektiivisuus kieltää mielivallan käyttämisen. Kaiken, mitä viranomainen tekee, tulisi aina olla perusteltavissa ja puolustettavissa. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että viranomainen kykenisi todentamaan ja osoittamaan tehneensä oikein. Että hän noudatti tarkoin lakia ja toimi asiallisella tavalla.
Asiallisuus tarkoittaa sitä, että asiassa esiintyvät epäolennaisuudet tulee unohtaa.
Esimerkiksi lapsen huollossa epäolennaista on se, miten usein perhe käy lomamatkalla, onko lapsella yllään kirpputorivaatteet tai viettääkö lapsi karkkipäivää. Olennaista sen sijaan on se, että lapsen olosuhteet ovat turvalliset ja hyvät, hänellä on riittävä säänmukainen vaatetus ja hänen ravitsemuksestaan huolehditaan.
Viranomainen ei edusta moraalin alueella velvoittavaa tahoa vaan hän edustaa kysymyksiä, tekoja ja päätöksiä, joiden punainen lanka johtaa aina lakiin.
Tarkoin lakiin.
Objektiivisuus tarkoittaa siis myös sitä, että viranomaisen oikeuksiin ei kuulu arvostella asiakkaan perusoikeuksia eikä ihmisoikeuksia, kuten vaikkapa seksuaalista suutautumista, maahanmuuttajataustaa, vammaisuutta ja niin edelleen, eikä viranomainen saa käyttää hyväkseen näitä asioita käyttäessään valtaansa asiakkaaseen.
Ei saa.
Ilman hyväksyttävää syytä. Ja tämä lause on tärkeä.
Jokainen varmasti kykenee ymmärtämään, että hyväksyttävä syy on esimerkiksi lapsen pahoinpitely.
Objektiivisuus ei siis pelkästään rajoita viranomaista, se voi ja sen tulee voida rajoittaa myös asiakasta.
Se, missä kohtaa kulkee käytännön raja onkin sitten jo hepreaa niille, joilla ei ole sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.
Yhdenvertaisuus.
Jokaisen tulee olla yhdenvertainen viranomaisen silmäin alla.
Tämä usein kuullaankin, mutta loppua lauseesta ei. Se nimittäin kuuluu, että samassa asiassa yhdenvertainen.
Asian ollessa Matti Meikäläisellä eri kuin Maija Meikäläisellä, ei voida ajatella, että henkilöt olisivat erilaisten asioidensa kanssa yhdenvertaisia. Asioissahan voi olla eri piirteitä hyvinkin paljon ja ne vaikuttavat päätökseen.
Mutta samassa asiassa kohtelun täytyy olla samanlaista. Yhdelle ei voi myöntää etuutta siinä missä toiselle asetetaan velvoite, jos asia on sama.
Yksi tärkeä pointti on kielto syrjinnästä, se on perustuslaissa.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan kuin toista kanssakulkijaa. Ei sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän ominaisuuden perusteella.
Lisäksi lapsia on yksilöinä kohdeltava tasa-arvoisesti.
Viranomaisen tulee antaa neuvontaa.
Neuvonnan tulee olla maksutonta ja se tulee antaa viivytyksettä.
Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että viranomaisen täytyy tuoda kuu taivaalta ja täytellä tukihakemuksesi. Se tarkoittaa, että hänen tulee neuvoa ja opastaa sinua sen hakemuksen täyttämisessä. Ja tarpeen tullen ohjata sinut sellaiseen toiseen viranomaiseen, joka voi sinua auttaa.
Toisin sanoen juoksemme useinkin luukulta toiselle, mutta vika on itse järjestelmässä. Tosin neuvominen eteenpäin tuntuu hyvin usein pompottelulta. Tosiasiassa itse neuvoja ei sille mahda tuon taivaallista, vaikka pakko sanoa, että asenteessa olisi monasti ollut parantamisen varaa...
Koko touhu on milestäni lähellä asiakkaan asemaa (puhun tässä kohdin sosiaalihuollosta).
Viranomaisen tulee ottaa asiakkaan mielipide huomioon, samoin toivomukset, vakaumus, kieli, tarpeet ja kulttuuri.
Asiassa on viranomaisen selvitettävä asiakkaalleen eri vaihtoehdot siitä, miten asiassa on mahdollista edetä. Mitä oikeuksia ja velvollisuuksia asiakkaalla on ja mitkä ovat toimenpidevaihtoehdot.
Tuo ei siis tarkoita, että vaihtoehdot määrittelee joku sossu tyyliin "se on joko vanhemmuuden arviointi taikka huostaanotto!"
Tuo tarkoittaa, että asiakkaalle kerrotaan kaikki ne mahdolliset vaihtoehdot, jotka ovat käytettävissä. Voihan olla, että mahdollisuuksia on vain tasan nuo kaksi, mutta usein niitä on kyllä enemmän.
Viranomaisen ei ole pakko tehdä asiakassuunnitelmaa asiassa, jos tilanne on tilapäinen. Silloin puhutaan tilapäisestä neuvonnasta ja ohjauksesta. Näin voidaan toimia vaikkapa akuutissa tilanteessa, joka ei kestä kauaa. Hyvänä esimerkkinä perheen äidin sairaalassa oloa vaativa toimenpide, jonka ajaksi lasten hoito järjestetään.
Mikäli tilanne ei ole tilapäinen, on tehtävä kirjallinen suunnitelma siitä, miten edetään. Tässä kohtaa asiakkaalla on itsemääräämisoikeus. Mikä ei tarkoita sitä, että voidaan kieltäytyä kaikesta.
Se tarkoittaa, että asiakkaalla on oikeus (samalla kun viranomaisella on tähän velvollisuus) tulla kuulluksi, vaikuttaa omassa asiassaan, suunnitella yhdessä viranomaisen kanssa tulevaa mahdollista toimenpidettä jne. Kaikessa toiminnassa kun on kyse asiakkaan edusta.
Sama etu koskee myös lapsia. Heitä tulee kuulla ikätasonsa mukaisesti heidän omassa asiassaan.
Aina ei kuulla. Se on mahdollista, mutta missä kohdin se on lain mukaan mahdollista?
- jos hakemus/vaatimus hylätään perusteetomana saman tien
- jos asia koskee edun myöntämistä asiakkaalle itselleen
-kuuleminen vaarantaa (toimen) tarkoituksen toteutumisen, aiheuttaa huomattavan haitan ihmisille, yleiselle turvallisuudelle tai ympäristölle.
- annetaan hyväksyvä päätös, joka ei koske toista asianosaista tai kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta
Kiire ei ole koskaan syy jättää asiakasta kuulematta.
Muistakaa se, kun teille seuraavan kerran sanotaan, että "ei ehditty, oli niin kiire".
Entäpä selvitysten tekeminen sitten?
Jos asiakas hakee jotakin tai vaatii jotakin, tulee hänen toki esittää perustelut. Onhan monessa plakaatissa ihan lista siitä, mitä ihmisen tulee esittää hakiessaan jotakin etuutta tai lupaa.
Mutta tässäkin kohtaa on yksi usein unohdettu pointti. Asiakkaalle ei kuulu oikeudellisten asioiden selvitystyö, se kuuluu viranomaiselle. Ei voida vaatia, että asiakas tuntee lait ja asetukset.
Viranomaisen on tehtävä niissä asioissa selvitys itse, ihan virkansa puolesta ja toimivaltuuksiensa rajoissa. Esimerkiksi lapsen huollon pätevyyden selvittäminen kuuluu viranomaiselle. Muutenhan kuka tahansa itseään huoltajaksi väittävä saisi toimivaltaa lapsen asiassa, saisi tietoja koululta, saisi asiakirjoja terveydenhuollosta ja muuta vastaavaa.
Tässäkin asiassa on muistettava oleellisuus. Viranomaisen tulee selvittää vain asiaan liittyvä olennaisuus, ei epäolennaisuuksia. On muistettava myös salassapidon rajoittama tieto, jota ei saa jakaa edes viranomaiselta toiselle.
Mikä on julkista?
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja tallenteet ovat julkisia, ellei niitä erikseen ole salassapitoon määrätty. Salasspaito ei koske asianosaista. Se, jota asia koskee, saa asiakirjansa niin halutessaan.
Julkista EI ole sellainen, joka on vielä kesken. Asia, josta ei ole vielä laadittu asiakirjaa. Eri yksiköiden asiakirjat joissa on kyse selvitystyöstä tai työryhmien lausumista eivät ole myöskään julkisia. Tosin ne tulevat julkisiksi, kun asian käsittely päättyy.
Yksityinen viesti, luonnos, muistiinpano tai viranomaisen omaan käyttöön laadittu aanelonen ei ole asiakirja. Asiakirja on viranomaisen laatima tai toimeksiannosta viranomaiselle laadittu aanelonen tai tallenne. Asiakirja on myös sellainen lausuma tai kirjelmä, joka on toimitettu viranomaiselle nimenomaan asian käsittelyä varten.
Jos viranomainen toimii yksityisen lukuun, ei asiakirja ole julkinen.
No koska pirussa se sitten on julkinen?
Kun sille on annettu diaarinumero tai muu vastaava seurantamerkintä, kun paperissa on allekirjoitus, kun sopimus on tehty, kun pöytäkirja on allekirjoitettu eli varmennettu. On erinäisiä säädöksiä tästä, mutta pääosin asiakirja on julkinen silloin, kun se on
-varmennettu eli allekirjoitettu
-asia on käsitelty loppuun
On myös sellaisia asioita, jotka tulee ehdottomasti pitää salassa. Niistä ei saa edes todistaa oikeudessa. Ei edes viranomainen. Ellei oikeus toisin määrää.
Tällaisia asioita ovat
-asiakkaan asiakirjat tuloista ja varallisuudesta ja ulosottohakemus. (Päätös on julkinen)
-sosiaalihuollon/terveydenhuollon asiakkaan tiedot, mm asiakkaan saamat tukitoimet, edut, hoidot jne
-asiakkaan seksuaalinen suuntaus
- asiakirjat syytetylle tehdyistä mt-tutkimuksista samoin kuin nuorelle rikoksentekijälle tehdystä tutkimuksesta tai vangille tehdystä tutkimuksesta koskien soveltuvuutta yhdyskuntapalveluun
- asiakirjat henkilölle tehdystä psykologisesta tutkimuksesta/ soveltuvuudesta/arvioinnista (esim työnantajan työntekijälle teettämä soveltuvuustesti tai oppilaalle tehty arviointi) ,
- henkilön poliittista vakaumusta/yksityiselämää/elintapoja/osallistumista/yhdistystoimintaa/harrastuksia/perhe-elämää koskevat asiakirjat.
Objektiivisuus tarkoittaa siis myös sitä, että viranomaisen oikeuksiin ei kuulu arvostella asiakkaan perusoikeuksia eikä ihmisoikeuksia, kuten vaikkapa seksuaalista suutautumista, maahanmuuttajataustaa, vammaisuutta ja niin edelleen, eikä viranomainen saa käyttää hyväkseen näitä asioita käyttäessään valtaansa asiakkaaseen.
Ei saa.
Ilman hyväksyttävää syytä. Ja tämä lause on tärkeä.
Jokainen varmasti kykenee ymmärtämään, että hyväksyttävä syy on esimerkiksi lapsen pahoinpitely.
Objektiivisuus ei siis pelkästään rajoita viranomaista, se voi ja sen tulee voida rajoittaa myös asiakasta.
Se, missä kohtaa kulkee käytännön raja onkin sitten jo hepreaa niille, joilla ei ole sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.
Yhdenvertaisuus.
Jokaisen tulee olla yhdenvertainen viranomaisen silmäin alla.
Tämä usein kuullaankin, mutta loppua lauseesta ei. Se nimittäin kuuluu, että samassa asiassa yhdenvertainen.
Asian ollessa Matti Meikäläisellä eri kuin Maija Meikäläisellä, ei voida ajatella, että henkilöt olisivat erilaisten asioidensa kanssa yhdenvertaisia. Asioissahan voi olla eri piirteitä hyvinkin paljon ja ne vaikuttavat päätökseen.
Mutta samassa asiassa kohtelun täytyy olla samanlaista. Yhdelle ei voi myöntää etuutta siinä missä toiselle asetetaan velvoite, jos asia on sama.
Yksi tärkeä pointti on kielto syrjinnästä, se on perustuslaissa.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan kuin toista kanssakulkijaa. Ei sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän ominaisuuden perusteella.
Lisäksi lapsia on yksilöinä kohdeltava tasa-arvoisesti.
Viranomaisen tulee antaa neuvontaa.
Neuvonnan tulee olla maksutonta ja se tulee antaa viivytyksettä.
Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että viranomaisen täytyy tuoda kuu taivaalta ja täytellä tukihakemuksesi. Se tarkoittaa, että hänen tulee neuvoa ja opastaa sinua sen hakemuksen täyttämisessä. Ja tarpeen tullen ohjata sinut sellaiseen toiseen viranomaiseen, joka voi sinua auttaa.
Toisin sanoen juoksemme useinkin luukulta toiselle, mutta vika on itse järjestelmässä. Tosin neuvominen eteenpäin tuntuu hyvin usein pompottelulta. Tosiasiassa itse neuvoja ei sille mahda tuon taivaallista, vaikka pakko sanoa, että asenteessa olisi monasti ollut parantamisen varaa...
Koko touhu on milestäni lähellä asiakkaan asemaa (puhun tässä kohdin sosiaalihuollosta).
Viranomaisen tulee ottaa asiakkaan mielipide huomioon, samoin toivomukset, vakaumus, kieli, tarpeet ja kulttuuri.
Asiassa on viranomaisen selvitettävä asiakkaalleen eri vaihtoehdot siitä, miten asiassa on mahdollista edetä. Mitä oikeuksia ja velvollisuuksia asiakkaalla on ja mitkä ovat toimenpidevaihtoehdot.
Tuo ei siis tarkoita, että vaihtoehdot määrittelee joku sossu tyyliin "se on joko vanhemmuuden arviointi taikka huostaanotto!"
Tuo tarkoittaa, että asiakkaalle kerrotaan kaikki ne mahdolliset vaihtoehdot, jotka ovat käytettävissä. Voihan olla, että mahdollisuuksia on vain tasan nuo kaksi, mutta usein niitä on kyllä enemmän.
Viranomaisen ei ole pakko tehdä asiakassuunnitelmaa asiassa, jos tilanne on tilapäinen. Silloin puhutaan tilapäisestä neuvonnasta ja ohjauksesta. Näin voidaan toimia vaikkapa akuutissa tilanteessa, joka ei kestä kauaa. Hyvänä esimerkkinä perheen äidin sairaalassa oloa vaativa toimenpide, jonka ajaksi lasten hoito järjestetään.
Mikäli tilanne ei ole tilapäinen, on tehtävä kirjallinen suunnitelma siitä, miten edetään. Tässä kohtaa asiakkaalla on itsemääräämisoikeus. Mikä ei tarkoita sitä, että voidaan kieltäytyä kaikesta.
Se tarkoittaa, että asiakkaalla on oikeus (samalla kun viranomaisella on tähän velvollisuus) tulla kuulluksi, vaikuttaa omassa asiassaan, suunnitella yhdessä viranomaisen kanssa tulevaa mahdollista toimenpidettä jne. Kaikessa toiminnassa kun on kyse asiakkaan edusta.
Sama etu koskee myös lapsia. Heitä tulee kuulla ikätasonsa mukaisesti heidän omassa asiassaan.
Aina ei kuulla. Se on mahdollista, mutta missä kohdin se on lain mukaan mahdollista?
- jos hakemus/vaatimus hylätään perusteetomana saman tien
- jos asia koskee edun myöntämistä asiakkaalle itselleen
-kuuleminen vaarantaa (toimen) tarkoituksen toteutumisen, aiheuttaa huomattavan haitan ihmisille, yleiselle turvallisuudelle tai ympäristölle.
- annetaan hyväksyvä päätös, joka ei koske toista asianosaista tai kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta
Kiire ei ole koskaan syy jättää asiakasta kuulematta.
Muistakaa se, kun teille seuraavan kerran sanotaan, että "ei ehditty, oli niin kiire".
Entäpä selvitysten tekeminen sitten?
Jos asiakas hakee jotakin tai vaatii jotakin, tulee hänen toki esittää perustelut. Onhan monessa plakaatissa ihan lista siitä, mitä ihmisen tulee esittää hakiessaan jotakin etuutta tai lupaa.
Mutta tässäkin kohtaa on yksi usein unohdettu pointti. Asiakkaalle ei kuulu oikeudellisten asioiden selvitystyö, se kuuluu viranomaiselle. Ei voida vaatia, että asiakas tuntee lait ja asetukset.
Viranomaisen on tehtävä niissä asioissa selvitys itse, ihan virkansa puolesta ja toimivaltuuksiensa rajoissa. Esimerkiksi lapsen huollon pätevyyden selvittäminen kuuluu viranomaiselle. Muutenhan kuka tahansa itseään huoltajaksi väittävä saisi toimivaltaa lapsen asiassa, saisi tietoja koululta, saisi asiakirjoja terveydenhuollosta ja muuta vastaavaa.
Tässäkin asiassa on muistettava oleellisuus. Viranomaisen tulee selvittää vain asiaan liittyvä olennaisuus, ei epäolennaisuuksia. On muistettava myös salassapidon rajoittama tieto, jota ei saa jakaa edes viranomaiselta toiselle.
Mikä on julkista?
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja tallenteet ovat julkisia, ellei niitä erikseen ole salassapitoon määrätty. Salasspaito ei koske asianosaista. Se, jota asia koskee, saa asiakirjansa niin halutessaan.
Julkista EI ole sellainen, joka on vielä kesken. Asia, josta ei ole vielä laadittu asiakirjaa. Eri yksiköiden asiakirjat joissa on kyse selvitystyöstä tai työryhmien lausumista eivät ole myöskään julkisia. Tosin ne tulevat julkisiksi, kun asian käsittely päättyy.
Yksityinen viesti, luonnos, muistiinpano tai viranomaisen omaan käyttöön laadittu aanelonen ei ole asiakirja. Asiakirja on viranomaisen laatima tai toimeksiannosta viranomaiselle laadittu aanelonen tai tallenne. Asiakirja on myös sellainen lausuma tai kirjelmä, joka on toimitettu viranomaiselle nimenomaan asian käsittelyä varten.
Jos viranomainen toimii yksityisen lukuun, ei asiakirja ole julkinen.
No koska pirussa se sitten on julkinen?
Kun sille on annettu diaarinumero tai muu vastaava seurantamerkintä, kun paperissa on allekirjoitus, kun sopimus on tehty, kun pöytäkirja on allekirjoitettu eli varmennettu. On erinäisiä säädöksiä tästä, mutta pääosin asiakirja on julkinen silloin, kun se on
-varmennettu eli allekirjoitettu
-asia on käsitelty loppuun
On myös sellaisia asioita, jotka tulee ehdottomasti pitää salassa. Niistä ei saa edes todistaa oikeudessa. Ei edes viranomainen. Ellei oikeus toisin määrää.
Tällaisia asioita ovat
-asiakkaan asiakirjat tuloista ja varallisuudesta ja ulosottohakemus. (Päätös on julkinen)
-sosiaalihuollon/terveydenhuollon asiakkaan tiedot, mm asiakkaan saamat tukitoimet, edut, hoidot jne
-asiakkaan seksuaalinen suuntaus
- asiakirjat syytetylle tehdyistä mt-tutkimuksista samoin kuin nuorelle rikoksentekijälle tehdystä tutkimuksesta tai vangille tehdystä tutkimuksesta koskien soveltuvuutta yhdyskuntapalveluun
- asiakirjat henkilölle tehdystä psykologisesta tutkimuksesta/ soveltuvuudesta/arvioinnista (esim työnantajan työntekijälle teettämä soveltuvuustesti tai oppilaalle tehty arviointi) ,
- henkilön poliittista vakaumusta/yksityiselämää/elintapoja/osallistumista/yhdistystoimintaa/harrastuksia/perhe-elämää koskevat asiakirjat.
Viranomainen saa kuitenkin antaa tiedon
- jos siitä on säädetty erikseen laissa tai jos asianosainen tiedon antamiseen suostuu.
- jos tiedon antaminen on "pakollinen" jonkin toimenpiteen toteutamiseksi, saa viranomainen antaa tiedon.
- tiedon saa antaa myös silloin, kun viranomainen pyytää virka-apua.
Mutta muistaa pitää, että missään tapauksessa, tilanteessa, eikä millään syyllä, viranomainen ei saa antaa salassapidettävää tietoa edes poikkeustilanteessa enempää, kuin on välttämätöntä.
Viranomaisella ei ole samoin ehdoin oikeutta toisen viranomaisen hallussa olevaan tietoon. Sossu ei voi soittaa neuvolaan ja tarinoida tuntia kertoen, mitä asiakkaan kanssa on käyty tähän mennessä läpi.
Sossu voi soittaa neuvolaan kysyäkseen, onko asiakkaasta noussut neuvolassa huolta. Ja saada vastauksen kyllä tai ei ja perustelut siihen. Mutta neuvolakaan ei voi kertoa epäolennaista tietoa, joka ei ole relevanttia itse asiassa.
Kaiken lopuksi yleensä annetaan asiassa kuin asiassa päätös.
Päätöksen on oltava kirjallinen ja tallennettu. Päätöksestä tulee käydä ilmi sen tekijä ja päivämäärä.
Siitä tulee näkyä asianosaiset eli ne, joihin päätös kohdistuu. Päätöksestä tulee näkyä, mihin hakijalle on vastattu ja tieto, mihin hän päätöksen mukaan on oikeutettu taikka velvoitettu. Lisäksi päätöksestä tulee käydä ilmi henkilö, jolta asiakas saa tarvittaessa asiassaan lisätietoa.
Päätöksen tulee olla selkeä ja perusteltu. Mitä on päätetty, miksi, milloin, ketä koskien. Mitkä ovat päätökseen johtaneet seikat ja syyt jne.
Loppuhuipentumana päätöksen tulee olla valituskelpoinen (poikkeuksia tästä on, en nyt puutu niihin). Ja Liitteenä päätöksessä tulee olla muutoksenhakuohjeet.
Muuta hyvää muistamisen arvoista:
Budjetti ei ole oikeusnormi. Vaikka julkinen hallinto on sidottu budjettiin, se ei tarkoita, että asiakkaalle voitaisiin perustella jonkin asiakkaalle lain mukaan kuuluvan etuuden evääminen sillä, ettei kunnassa ole rahaa.
Yksilöllä on oikeus saada valtiolta ja kunnalta se, mikä hänelle kuuluu.
Kunnan ja valtion asiaksi jää se, millä se maksetaan.
Asiakkaan ongelmaksi se ei saa muodostua.
Ajatelkaapa terveydenhuoltoa.
Toinen hyvä muistettava on toimivalta. Julkisen vallan käyttö ei ole mahdollista ilman toimivaltaa. Ja toimivalta taas ei ole henkilön vaan se on viran. Viran tai toimielimen.
Eli virkamiehen toimivalta perustuu hänen virkaansa, ei henkilöön itseensä. Virkamies on toimivaltainen myös virka-ajan ulkopuolella.
Tämä lyhenläntä ja hyvin yleinen "esitelmä" saa ehkä monen kokemaan kummastusta, sillä omassa asiassa asiat eivät ehkä ole menneet, kuten tässä on esitetty.
Mutta se on jo eri kysymys, jonka äärellä joudumme miettimään ihmistä ja ihmisen psykologiaa, vallan käytön huumaavaa vaikutusta ja sitä kuuluisaa omaa lehmää milloin missäkin ojassa.
Kuilu viranomaisen ja asiakkaan välille syntyy hyvin usein vain siksi, että toinen on kokenut sen, mitä toinen on opiskellut kirjasta.
Esimerkiksi köyhyyden käsitteen voi kuka tahansa lukea määriteltynä rahamäärärajana ja nähdä, että köyhä on ihminen, jonka vuositulot alittavat jonkin tietyn rajan.
Köyhyyden käytäntö sen sijaan saattaa olla tuiki tuntematonta.
Viranomainen opastaa ja neuvoo asiakkaitaan, mutta voisiko viranomainen oppia jotakin myös asiakkailtaan?
- jos siitä on säädetty erikseen laissa tai jos asianosainen tiedon antamiseen suostuu.
- jos tiedon antaminen on "pakollinen" jonkin toimenpiteen toteutamiseksi, saa viranomainen antaa tiedon.
- tiedon saa antaa myös silloin, kun viranomainen pyytää virka-apua.
Mutta muistaa pitää, että missään tapauksessa, tilanteessa, eikä millään syyllä, viranomainen ei saa antaa salassapidettävää tietoa edes poikkeustilanteessa enempää, kuin on välttämätöntä.
Viranomaisella ei ole samoin ehdoin oikeutta toisen viranomaisen hallussa olevaan tietoon. Sossu ei voi soittaa neuvolaan ja tarinoida tuntia kertoen, mitä asiakkaan kanssa on käyty tähän mennessä läpi.
Sossu voi soittaa neuvolaan kysyäkseen, onko asiakkaasta noussut neuvolassa huolta. Ja saada vastauksen kyllä tai ei ja perustelut siihen. Mutta neuvolakaan ei voi kertoa epäolennaista tietoa, joka ei ole relevanttia itse asiassa.
Kaiken lopuksi yleensä annetaan asiassa kuin asiassa päätös.
Päätöksen on oltava kirjallinen ja tallennettu. Päätöksestä tulee käydä ilmi sen tekijä ja päivämäärä.
Siitä tulee näkyä asianosaiset eli ne, joihin päätös kohdistuu. Päätöksestä tulee näkyä, mihin hakijalle on vastattu ja tieto, mihin hän päätöksen mukaan on oikeutettu taikka velvoitettu. Lisäksi päätöksestä tulee käydä ilmi henkilö, jolta asiakas saa tarvittaessa asiassaan lisätietoa.
Päätöksen tulee olla selkeä ja perusteltu. Mitä on päätetty, miksi, milloin, ketä koskien. Mitkä ovat päätökseen johtaneet seikat ja syyt jne.
Loppuhuipentumana päätöksen tulee olla valituskelpoinen (poikkeuksia tästä on, en nyt puutu niihin). Ja Liitteenä päätöksessä tulee olla muutoksenhakuohjeet.
Muuta hyvää muistamisen arvoista:
Budjetti ei ole oikeusnormi. Vaikka julkinen hallinto on sidottu budjettiin, se ei tarkoita, että asiakkaalle voitaisiin perustella jonkin asiakkaalle lain mukaan kuuluvan etuuden evääminen sillä, ettei kunnassa ole rahaa.
Yksilöllä on oikeus saada valtiolta ja kunnalta se, mikä hänelle kuuluu.
Kunnan ja valtion asiaksi jää se, millä se maksetaan.
Asiakkaan ongelmaksi se ei saa muodostua.
Ajatelkaapa terveydenhuoltoa.
Toinen hyvä muistettava on toimivalta. Julkisen vallan käyttö ei ole mahdollista ilman toimivaltaa. Ja toimivalta taas ei ole henkilön vaan se on viran. Viran tai toimielimen.
Eli virkamiehen toimivalta perustuu hänen virkaansa, ei henkilöön itseensä. Virkamies on toimivaltainen myös virka-ajan ulkopuolella.
Tämä lyhenläntä ja hyvin yleinen "esitelmä" saa ehkä monen kokemaan kummastusta, sillä omassa asiassa asiat eivät ehkä ole menneet, kuten tässä on esitetty.
Mutta se on jo eri kysymys, jonka äärellä joudumme miettimään ihmistä ja ihmisen psykologiaa, vallan käytön huumaavaa vaikutusta ja sitä kuuluisaa omaa lehmää milloin missäkin ojassa.
Kuilu viranomaisen ja asiakkaan välille syntyy hyvin usein vain siksi, että toinen on kokenut sen, mitä toinen on opiskellut kirjasta.
Esimerkiksi köyhyyden käsitteen voi kuka tahansa lukea määriteltynä rahamäärärajana ja nähdä, että köyhä on ihminen, jonka vuositulot alittavat jonkin tietyn rajan.
Köyhyyden käytäntö sen sijaan saattaa olla tuiki tuntematonta.
Viranomainen opastaa ja neuvoo asiakkaitaan, mutta voisiko viranomainen oppia jotakin myös asiakkailtaan?
RSS Feed
