
Luku on selvästi yli maan keskiarvon, sillä keskimäärin puolet huostaanotetuista lapsista on perhehoidossa. Onnittelemme Oulua vilpittömästi! Laitossijoitus kun on aina kalliimpi ja kipeämpi vaihtoehto kuin hyvä perhe.
Otimme puolestanne, Oulun lastensuojelu, laskimen käteemme ja aloimme räknätä. Kun potentiaalisista sijaisperheistä lasketaan pois
1) entiset, nykyiset ja tulevat lastensuojeluasiakkaat,
2) mielenterveyspulmia aiemmin, nyt tai tulevaisuudessa sairastavat
sekä
3) suomalaiset ongelmaholistit, punaviinin tissuttelijat ja kaappijuopot,
niin kovin suurta sijaisperheiksi kelpaavien joukkoa ei jää jäljelle.
Tipahditko lukijana kärryiltä? Avataanpa hieman asiaa.
1) Lastensuojelulle sen oma asiakkuus on riski
Suomessa oli 2013 noin 90 000 lastensuojelun asiakasta. Uusia asiakkaita tuli 35 000 vuosivauhdilla. Kun tutkijat taannoin laskivat kaikki asiakkuudet ja todennäköisyydet, päästiin seuraavaan tulokseen: Arviolta joka kolmas suomalaislapsi on jossakin elämänsä vaiheessa lastensuojelun asiakas, ja joka 20:s lapsi tulee sijoitetuksi.
Kaupungeissa lastensuojeluasiakkuus on yleisempää kuin pienemmissä kunnissa. Vähintään joka kolmas oululainenkin lapsi on siten tekemisissä lastensuojelun kanssa jossakin elämänsä vaiheessa. Sijaisperheeksi kelpaavista kansalaisista tipahtaa näin ollen arviolta ainakin kolmannes pois.
Me haluammekin kysyä Oulun lastensuojelulta: "Miksi lastensuojelun asiakas ei kelpaa sijaisperheeksi?" Lastensuojeluasiakkaaksi voi nimittäin päätyä aivan kuka vain, esimerkiksi perheet, joiden lapsi leikkii ulkona; tapaus Helsinki ja tapaus Oulu. Siis mikä tahansa perhe, jossa on bisnekseen soveltuva lapsiasiakas.
Entä jos sijaisperheestä tehdään lastensuojeluilmoitus, kuten on jo tapahtunut: tuleeko hänestä asiakasperhe ja näin olleen kelpaamaton jatkamaan sijaisperheenä?
Meidän mielestämme moni lastensuojeluperhe voisi olla kelpo vaihtoehto tuki- tai sijaisperheeksi. Lastensuojeluperhe on aiemmin saattanut kokenut omakohtaisen kriisin, minkä takia se kykenee samaistumaan inhimilliseen hätään ja auttamaan optimaalisesti toista "samassa veneessä olevaa". Kyse on vertaistuesta ja kokemusasiantuntijuudesta.
Kuitenkin te siellä Oulun lastensuojelussa itse määrittelette omat asiakkaanne kelpaamattomiksi. Miksi? Eikö auttaja usko auttamiinsa henkilöihin? Eikö auttaja usko, että se on onnistunut auttamistyössään perheen parhaaksi?
Ilmeisesti te Oulun lastensuojelussa tiedätte jo ennakolta oman kyvyttömyytenne vastata nykyajan avuntarpeisiin. Joissakin tapauksissa päätelmänne on valitettavasti aivan totta – kannattaa lukea linkit tämän jutun lopusta.
VINKKI LUKIJALLE: Jos joku haluaa ryhtyä sijaisvanhemmaksi, meillä on Sinulle neuvo: vältä lastensuojelun kanssa asioimista osoittamalla kunnollisuutesi hyvissä ajoin!
2) Mielenterveysongelmat voivat kolkuttaa kenen tahansa ovea
Oulun lastensuojelu, teidän mielestänne sijaisvanhemmiksi eivät kelpaa mielenterveystoimen asiakkaat. Psykoosissa oleva ihminen ei tokikaan ole parasta lapsenlikka-ainesta, sen nyt käsittää hourulan väkikin, mutta mielenterveys on käsittääksemme paljon laajempi käsite kuin täydellinen todellisuudentajun kadottaminen.
Mielenterveysongelmat ovat niin yleisiä, että kuka tahansa voi joutua niitä kohtaamaan. Noin 700 000 suomalaista käyttää vuosittain ainakin lyhyen aikaa jotakin psyykenlääkettä. Noin joka kymmenes aikuinen käyttää jotakin psyykenlääkettä vuosittain säännöllisesti. (Lähde.) Tähän joukkoon kuulunee tilastollisesti myös joitakin Oulun lastensuojelun työntekijöitä.
Lisäksi joka neljäs nuori nainen – tuo tulevaisuuden potentiaalinen sijaisäiti – potee masennusta jossakin elämänsä vaiheessa. Yleisiä ovat myös ahdistuneisuushäiriöt. Joka kolmannellatoista nuorella aikuisella on persoonallisuushäiriö, jonka tunnistaminen ei aina ole helppoa. (Lähde.) Edes sosiaalityöntekijät tai sosiaalialalle hakeutuvat opiskelijat eivät ole sen, tai minkään muunkaan diagnoosin, ulottumattomissa.
Sijaisperheetkin voivat seota.
Mielenterveys voi siten pettää keltä tahansa elämäntilanteen käytyä sietämättömäksi, myös auttajalta itseltään.
VINKKI LUKIJALLE: Jos joku yhä mielii sijaisvanhemmaksi, meillä on neuvo: ei kannata hakeutua mielenterveystoimen asiakkaaksi. Kaikenlaisia muitakin viranomaiskontakteja kannattaa välttää ja hakea lääkkeet esimerkiksi Virosta, jolloin asiasta ei jää rekisterimerkintää.
3) Päihdetyön asiakkaaksi ei päädy, ellei jää tissuttelusta kiinni
Sijaisperheiden rekrytointi on sujunut hyvin siellä Oulussa, mutta tulevaisuus näyttää synkeältä. Mahdollisten sijaisisien joukko kutistuu uhkaavasti, sillä joka viidennellä nuorella miehellä on jo päihdehäiriö. (Lähde.)
Kaiken huipuksi monet päihdeongelmaiset miehet ovat lastensuojelun entisiä asiakkaita. Osa heistä ryyppää siksi, että oppi taidon sijaishuollossa tai muuten traumatisoitui oululaisten lastensuojelijoiden suosimissa (lestadiolaistuttava)sijaisperheessä (lähde 1 ja lähde 2).
VINKKI LUKIJALLE: Jos joku vielä haluaa tehdä toimeksiantosopimuksen Oulun kaupungin kanssa, niin älä kärähdä tissuttelusta. Kaatokännit tulee vetää siten, ettei kukaan näe. Näin säilytät sijaisperhekelpoisuutesi lisäksi myös virkasi, mikäli sinulla sellainen on.
LUE MYÖS UUSI JUTTUMME OULUSTA: Kaupunginvaltuutettu Juha Vuorio (ps) esitti valtuuston istunnossa kysymyksen Oulun lastensuojelusta

2015_03_05-kuntalehti-sijaisperheet-oulu.pdf |
UUSIN: SUOMEN LAPSIKAUPAN UHRI 5-VUOTIAS MARIA
☞ Dokumentti Perhe K:n tarina: 10 + 1 syytä elää
☞ KADONNEET LAPSET -dokumentti
☞ Toteutuuko lapsen etu lastensuojelussa, entä Oulussa?
☞ Oulu pyrkii maailmankartalle
☞ Vuoden Vieraannuttaja -palkinnot: 1) Oulu 2) Jämsä 3) Kuopio (vaisuja aplodeja)
☞ Oulun sosiaalitoimen villit kuviot
☞ Oulun lastensuojelu äidille: "Luovuta. Ei meitä vastaan kannata taistella, voitamme kuitenkin."
☞ Oulusta kajahtaa taas: "Apua, vauva salilla!"
☞ Suomalaislapset viikkoja kaapattuina Ruotsin sosiaalin tuella
☞ LL-uutisia: "Perheet lähtevät liikkeelle."
☞ "Näin kohtaat median" – kaltoin kohdeltu sosiaalityöntekijä Sirpa Salmivaara opastaa
☞ Sosiaalityön&psykiatrian palvelujärjestelmiä ei tehty asiakkaille vaan mm. keskiluokkaisten rouvien paistattelupaikaksi
☞ Oulun huostakohu: Henriikka,15, hakenut kirkosta turvapaikkaa
☞ Henriikka Kurhela - My Story
☞ Julkinen tiedote huostaan otetun Henriikan tapauksesta
☞ Oulun huostakohu & pastori Árpád Kovács: "Lastensuojelijat eivät kysyneet, mitä tytölle kuuluu..."
☞ Varatuomari Leeni Ikonen avustaa kirkolta turvapaikkaa hakenutta huostanuorta
☞ Pastori Raisa Lehtomäki antaa tukensa Árpád Kovácsille
☞ Virallinen tiedote: Kirkosta turvapaikkaa hakeneen huostanuoren ja Oulun lastensuojelun väliset sovintoneuvottelut johtivat rakentavaan yhteistyöhön
☞ Porvoon piispalta tukea huostanuorta auttaneelle pastorille
☞ Oulussa on jälleen haettu kirkkoturvaa lastensuojelun mielivallan vuoksi
☞ Eemeli hakee turvapaikkaa Oulussa
☞ Ossin tarina
☞ JP Roos: Oulun lastensuojelu kiinnostunut vain omasta arvovallastaan
☞ JP Roos: Sijaishuolto - viimeinen laitosten linnake
☞ Ikonen: Juusokin pyysi lastensuojelun uhrina turvapaikkaa kirkosta
☞ Syvälä: Pitkäsoitto siitä, mitä Long Playn lastensuojelujuttu jättää kertomatta
☞ Hämäläinen: Kurhelan poikien hallinnollinen vankeus
☞ Liljeberg: Nykylastensuojelussa lapsen kuuleminen on mahdotonta
☞ Soimajärvi: Suomalaisen lapsen yksittäistapaus
☞ Uusitalo: Tässä lisää bannattavaa
☞ Miettinen: Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
☞ HITLER kuulee Oulun lastensuojelusta
☞ LOKA-KARAOKE
☞ LAPSILTA KIELLETTY: Lokakuun liike on dokumentoinut jo kymmenien sijaisnuorten elämäntarinoita
☞ Palveluihin palaa miljardeja, silti nuoret syrjäytyvät
☞ TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
☞ LAPSILTA KIELLETTY: Lokakuun liike on dokumentoinut jo kymmenien sijaisnuorten elämäntarinoita
☞ TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
☞ TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
☞ LL listaa: 67 yritystukea saanutta lastensuojelufirmaa 2011/12
☞ Suuri lastensuojeluhinnasto: Yö lastenkodissa yhtä kallis kuin loistohotellissa - katso hurjat hinnat!