Kaksi vuotta sitten minä jonotin Tampereen Yliopistollisessa sairaalassa ensiavussa noin kahdeksan tuntia. Lapseni sormi oli tulehtunut ja siihen tarvittiin antibiootit. Omalääkäriaikoja ei ollut, joten puhelimitse minut oli ohjattu Acutaan. Mukanani oli tietysti koko sakki, koska olin yksinhuoltaja. Neljän lapseni kanssa kökötimme ja odotimme, kunnes vihdoin pääsimme vastaanotolle ja saimme kehoituksen hankkiutua psykologille. Jos lapsi on pureskellut sormeaan, sen täytyy kertoa jostakin vakavammasta, psyykkisestä oireesta.
Muistan vastanneeni lääkärille, että ole hyvä ja ohjaa nuo loputkin odottajat psykologille, sillä täällä teidän systeemissänne ihminen tulee hulluksi.
Sairaaalassa on aina kiire, se näkyy oikein hyvin. Hoitohenkilökunta ei jaksa enää olla empaattisen sympaattista vaan se hoitaa ihmistä kuin robotti. Esikoistani synnyttäessäni tapahtui hoitovirhe. Sitä korjailtiin synnytyssalissa usein kymmenin tikein. Virhe tapahtui, koska lääkäri joutui lähtemään päivystykseen ja jättämään vastuun hoitajalle ja hoitaja mokasi. Lääkärin tultua takaisin korjaamaan hoitajan virhettä hän puuskahti minulle, että kohta loppuu työaika.
Takanani oli 24 tunnin synnytys ja kolmen tunnin ompelu pelkän ilokaasun voimin, koska " tässä ei oikein olisi aikaa enää puuduttaa, kestätkö?" Vastasin, että jos lääkäritäti kestää yölliset ylityökorvauksensa niin enköhän minäkin kestä sen, että joudun opettelemaan uudelleen kusemaan.
Poikani kanssa ramppasin Taysissa kolmasti hakemassa antibiootteja tilaan, joka vaati lopulta leikkaushoitoa. Kahdesti minut käännytettiin pois sanoen, että suun kautta otettavat antibiootit eivät tehoa tuommoiseen. Ilmeisesti veri ei siis kierräkkään ihmisessä kaikkialla? Kolmas kerta toden sanoi ja sijaistava lääkäri määräsi hoidon ja se tepsi neljässä tunnissa, lapsi oli ehtinyt kärsiä kovia kipuja kolme viikkoa.
Tyttäreni oli kuolla Tampereella, kiireen vuoksi. Hän oli vielä masuasukki ja käyttäytyi täysin eri tavoin vatsassani, kuin kaksi edeltäjää. Puhuin asiasta usein kiireiselle neuvolalle, joka kopeloi nopeasti vatsani ja tuumasi, ettei huolta ole. Lapsi syntyi elvytettäväksi ja kiireellä ja hädällä niin, että tarvitsi kovan käsittelyn vuoksi kipulääkityksen ensimmäisen viikkonsa ajaksi, muutoin häntä ei voinut pitää kipujen vuoksi sylissä. Neuvolan toteamus asiaan oli kiire ja hätäinen merkintä omaan ruutuvihkoonsa, jossa luki, että lapsi on mahdollisesti väärässä asennossa. Hän ei kuitenkaan lähettänyt minua raskauden loppuvaiheessa ultraan, koska Tampere säästi ja ilman pätevää epäilyä lapsen hyvinvoinnista ultraan ei ollut lupa lähettää toista kertaa.
En asu enää Tampereella, vaan Kihniössä. Kävin lapseni kanssa pienessä asiassa neuvolalla kartoittamassa mahdollisuutta erääseen lastani kiusaavaan kosmeettiseen haittaan. Lähete tehtiin Taysiin. Nykykäytäntö on se, että kaikkia ei huolita sinne, joten vastaus voi olla kielteinen. Siinä tapauksessa toimenpide tehdään Kihniön terveyskeskuksessa. Tays tahtoo mukaan valokuvan. Kerroin, että huomenna emme kuvaan pääse, pitää mennä työkkäriin.
Emmekä tänäänkään, koska pikkusisko on kuskattava iltapäivällä kaverinsa syntymäpäiville. Maanantaina on oltava taas toisaalla toimittamassa toisen lapsen asiaa. Neuvolan täti otti luurin käteensä ja kysyi voisiko sen kuvan ottaa nyt heti. Kävelimme toiselle puolelle tietä ja homma hoitui kymmenessä minutissa.
Aikaisemmin olen saanut lääkäriajan samalle päivälle, olen saanut sen hätätilanteessa jopa työajan jälkeen. Jonoa ei ole. Aikaa on, yhdellä käynnillä voi hoitaa kolme eri asiaa. Maksusitoumuksia ei tarvitse jonottaa. Puhelimeen vastataan. Palvelut ovat vierekkäin ja jonkun saa aina kiinni jostakin. Kerran pääsimme terveyskeskuksen sijasta neuvolaan lapsen asian kanssa. Tilanne vaati terveydenhoitajaa, joka sattui olemaan muualla. Terveyskeskuksen "akvaarion täti" vain pirautti neuvolalle, ehtisikö nopeasti tässä välissä tai hetken päästä. Ei ravaamista edes takaisin ja aikuisen pieni mutta lapsen suuri asia tuli hoidetuksi heti. Pystyykö TAYS samaan? Suuremmassa mittakaavassa, pystyvätkö ERVA-alueet?
Jutustelin henkilökunnan kanssa terveyskeskuksella. Mitä tapahtuu, kun ERVA toteutuu, kun meistäkin sitten varmaan päättää Tampere? Tiesivät hyvinkin, että TAYS toimii tutkimustasolla loistavasti, tähän minun on helppo yhtyä. Mutta hoito, se ei valitettavasti ole samalla tasolla.
Uskon henkilökuntaa, he tekevät yhteistyötä ja tuntevat muita hoitajia Tampereelta. Työtä on paljon ja resursseja liian vähän. Sain kuulla moitteita siitä, että hallinnon paikat kyllä tullaan täyttämään takuuvarmasti. Nyt jo puhutaan hallinnon organisoinnista ja kaikesta kovin hienosta järkeistämisestä. Jos se järki näkyisi joskus hoitajan ja potilaankin silmin, se se olisi jotakin.
Attendostakin tiedettiin ja Pihlajalinnasta, jota meille täällä mainostetaan. Kenttäväki ei ole kuulkaas ollenkaan yksinkertaista, he kyllä tietävät, mitä heidän päidensä menoksi suunnitellaan, mutta eihän heiltä koskaan kysytä. Attendo on tarjoilemassa kovia prosentuaalisia alennuksia verrattuna niihin, mitä kunnalla nyt on. Houkutteleehan se, mutta mitenkäs ne siellä sitten sen voiton oikein tekevät? Monimutkaisen systeemin kautta, vastasin. Taisin mainita veroparatiisitkin. Palvelu tuskin tästä paranee, siihen en usko.
Olen ollut täällä onnellinen, koska täällä pienessä kylässä järki toimii ja sitä apua saa nopeasti, kuten lapsen kanssa tuleekin saada, oli se asia sitten iso tai pieni. Kokemukseni viimeiseltä 13 vuodelta isossa paikassa on täysin päinvastainen. Iso on järjetön, monimutkainen, ihmisen unohtava suuri koneisto, jossa sekä potilas että hoitaja unohtuu. Kyse on vain organisaatiosta ja rahasta. Mikään ei ole muuttunut yhtään paremmaksi, eikä tule muuttumaan, kun tästä vielä suuruudenhullummaksi ruvetaan.
Jos on pienikin mahdollisuus kunnilla säilyä itse palvelujen tuottajina niin todellakin toivon, että kunnat sitä mahdollisuuttaan käyttävät. Minä olen valmis maksamaan korkeampaa terveyskeskusmaksua siitä hyvästä, että oman kuntani hyvä palvelu säilyy, ennemmin kuin menemään halvemmalla kauas suureen ja mahtavaan, missä tunnen olevani liukuhihnalla, kuin joku Eldoradon ananas.
ElenaMaria Uusitalo
Muistan vastanneeni lääkärille, että ole hyvä ja ohjaa nuo loputkin odottajat psykologille, sillä täällä teidän systeemissänne ihminen tulee hulluksi.
Sairaaalassa on aina kiire, se näkyy oikein hyvin. Hoitohenkilökunta ei jaksa enää olla empaattisen sympaattista vaan se hoitaa ihmistä kuin robotti. Esikoistani synnyttäessäni tapahtui hoitovirhe. Sitä korjailtiin synnytyssalissa usein kymmenin tikein. Virhe tapahtui, koska lääkäri joutui lähtemään päivystykseen ja jättämään vastuun hoitajalle ja hoitaja mokasi. Lääkärin tultua takaisin korjaamaan hoitajan virhettä hän puuskahti minulle, että kohta loppuu työaika.
Takanani oli 24 tunnin synnytys ja kolmen tunnin ompelu pelkän ilokaasun voimin, koska " tässä ei oikein olisi aikaa enää puuduttaa, kestätkö?" Vastasin, että jos lääkäritäti kestää yölliset ylityökorvauksensa niin enköhän minäkin kestä sen, että joudun opettelemaan uudelleen kusemaan.
Poikani kanssa ramppasin Taysissa kolmasti hakemassa antibiootteja tilaan, joka vaati lopulta leikkaushoitoa. Kahdesti minut käännytettiin pois sanoen, että suun kautta otettavat antibiootit eivät tehoa tuommoiseen. Ilmeisesti veri ei siis kierräkkään ihmisessä kaikkialla? Kolmas kerta toden sanoi ja sijaistava lääkäri määräsi hoidon ja se tepsi neljässä tunnissa, lapsi oli ehtinyt kärsiä kovia kipuja kolme viikkoa.
Tyttäreni oli kuolla Tampereella, kiireen vuoksi. Hän oli vielä masuasukki ja käyttäytyi täysin eri tavoin vatsassani, kuin kaksi edeltäjää. Puhuin asiasta usein kiireiselle neuvolalle, joka kopeloi nopeasti vatsani ja tuumasi, ettei huolta ole. Lapsi syntyi elvytettäväksi ja kiireellä ja hädällä niin, että tarvitsi kovan käsittelyn vuoksi kipulääkityksen ensimmäisen viikkonsa ajaksi, muutoin häntä ei voinut pitää kipujen vuoksi sylissä. Neuvolan toteamus asiaan oli kiire ja hätäinen merkintä omaan ruutuvihkoonsa, jossa luki, että lapsi on mahdollisesti väärässä asennossa. Hän ei kuitenkaan lähettänyt minua raskauden loppuvaiheessa ultraan, koska Tampere säästi ja ilman pätevää epäilyä lapsen hyvinvoinnista ultraan ei ollut lupa lähettää toista kertaa.
En asu enää Tampereella, vaan Kihniössä. Kävin lapseni kanssa pienessä asiassa neuvolalla kartoittamassa mahdollisuutta erääseen lastani kiusaavaan kosmeettiseen haittaan. Lähete tehtiin Taysiin. Nykykäytäntö on se, että kaikkia ei huolita sinne, joten vastaus voi olla kielteinen. Siinä tapauksessa toimenpide tehdään Kihniön terveyskeskuksessa. Tays tahtoo mukaan valokuvan. Kerroin, että huomenna emme kuvaan pääse, pitää mennä työkkäriin.
Emmekä tänäänkään, koska pikkusisko on kuskattava iltapäivällä kaverinsa syntymäpäiville. Maanantaina on oltava taas toisaalla toimittamassa toisen lapsen asiaa. Neuvolan täti otti luurin käteensä ja kysyi voisiko sen kuvan ottaa nyt heti. Kävelimme toiselle puolelle tietä ja homma hoitui kymmenessä minutissa.
Aikaisemmin olen saanut lääkäriajan samalle päivälle, olen saanut sen hätätilanteessa jopa työajan jälkeen. Jonoa ei ole. Aikaa on, yhdellä käynnillä voi hoitaa kolme eri asiaa. Maksusitoumuksia ei tarvitse jonottaa. Puhelimeen vastataan. Palvelut ovat vierekkäin ja jonkun saa aina kiinni jostakin. Kerran pääsimme terveyskeskuksen sijasta neuvolaan lapsen asian kanssa. Tilanne vaati terveydenhoitajaa, joka sattui olemaan muualla. Terveyskeskuksen "akvaarion täti" vain pirautti neuvolalle, ehtisikö nopeasti tässä välissä tai hetken päästä. Ei ravaamista edes takaisin ja aikuisen pieni mutta lapsen suuri asia tuli hoidetuksi heti. Pystyykö TAYS samaan? Suuremmassa mittakaavassa, pystyvätkö ERVA-alueet?
Jutustelin henkilökunnan kanssa terveyskeskuksella. Mitä tapahtuu, kun ERVA toteutuu, kun meistäkin sitten varmaan päättää Tampere? Tiesivät hyvinkin, että TAYS toimii tutkimustasolla loistavasti, tähän minun on helppo yhtyä. Mutta hoito, se ei valitettavasti ole samalla tasolla.
Uskon henkilökuntaa, he tekevät yhteistyötä ja tuntevat muita hoitajia Tampereelta. Työtä on paljon ja resursseja liian vähän. Sain kuulla moitteita siitä, että hallinnon paikat kyllä tullaan täyttämään takuuvarmasti. Nyt jo puhutaan hallinnon organisoinnista ja kaikesta kovin hienosta järkeistämisestä. Jos se järki näkyisi joskus hoitajan ja potilaankin silmin, se se olisi jotakin.
Attendostakin tiedettiin ja Pihlajalinnasta, jota meille täällä mainostetaan. Kenttäväki ei ole kuulkaas ollenkaan yksinkertaista, he kyllä tietävät, mitä heidän päidensä menoksi suunnitellaan, mutta eihän heiltä koskaan kysytä. Attendo on tarjoilemassa kovia prosentuaalisia alennuksia verrattuna niihin, mitä kunnalla nyt on. Houkutteleehan se, mutta mitenkäs ne siellä sitten sen voiton oikein tekevät? Monimutkaisen systeemin kautta, vastasin. Taisin mainita veroparatiisitkin. Palvelu tuskin tästä paranee, siihen en usko.
Olen ollut täällä onnellinen, koska täällä pienessä kylässä järki toimii ja sitä apua saa nopeasti, kuten lapsen kanssa tuleekin saada, oli se asia sitten iso tai pieni. Kokemukseni viimeiseltä 13 vuodelta isossa paikassa on täysin päinvastainen. Iso on järjetön, monimutkainen, ihmisen unohtava suuri koneisto, jossa sekä potilas että hoitaja unohtuu. Kyse on vain organisaatiosta ja rahasta. Mikään ei ole muuttunut yhtään paremmaksi, eikä tule muuttumaan, kun tästä vielä suuruudenhullummaksi ruvetaan.
Jos on pienikin mahdollisuus kunnilla säilyä itse palvelujen tuottajina niin todellakin toivon, että kunnat sitä mahdollisuuttaan käyttävät. Minä olen valmis maksamaan korkeampaa terveyskeskusmaksua siitä hyvästä, että oman kuntani hyvä palvelu säilyy, ennemmin kuin menemään halvemmalla kauas suureen ja mahtavaan, missä tunnen olevani liukuhihnalla, kuin joku Eldoradon ananas.
ElenaMaria Uusitalo
RSS Feed
