Aina, kun huostaanotoista puhutaan, ajatellaan niiden kohdistuvan lapsiin ja nuoriin. Mitäpä ajattelisimme huostaanotoista, jos ne kohdistuisivatkin meihin vanhempiin?
Eräänä aamuna kesken aamiaisen ovikello vain soisi, ja sisään purkautuisi kerrostalon rappukäytävästä lauma ihmisiä, jotka ilmoittaisivat mitä virallisemmin, että vanhemmat lähtevät nyt. Lapsille selitettäisiin jotakin ympäripyöreätä, ja puolessa tunnissa vanhemmat olisivat jo matkalla laitokseen, jossa heitä alettaisiin tukia moniammatillisen ryhmän toimesta. Heidät laitettaisiin kokeellisesti laittamaan puuroa, kesäkeittoa ja vanukasta. Kirjattaisiin raporttiin, miten kokkaaminen aiheuttaa äidille selkeästi väsymystä. Psykologi esittäisi heille erilaisia kuvia, joiden perusteella arvioitaisiin vanhempien kenties täysin kuihtunutta seksielämää. Vanhemmat vietäisiin mm. uimahalliin, jotta viranomainen voisi todentaa heidän uimataitonsa. He joutuisivat täyttämään KELAn lomakkeita, joiden perusteella arvioitaisiin heidän älykkyysosamääräänsä. Siivous, autolla ajo, verkostokartta...Kaikki käytäisiin lävitse suurennuslasin kanssa.
Kotiin heitä ei päästettäisi ja tapaamisia lasten kanssa rajoitettaisiin. Perusteeksi kerrottaisiin, että arvioinnin ollessa kesken, ei ole vanhempien etu tavata jälkikasvuaan. Siitä saattaisi aiheutua ylimääräistä stressiä ja henkistä kärsimystä. Hallinto-oikeudelle ilmoitettaisiin huostaanoton jatkamisesta 30 päivän jälkeen. Perusteina vanhempien selkeä masennus ja hoidontarve ja esiintynyt reagointi, joka selkeästi johtuu lapsista. Kukaan ei vaivautuisi kuulemaan lapsia, jotka ikävässään ja hermostuneina olisivat soitelleet peruspalvelujohtajia myöten tahtovansa vanhemmat takaisin kotiin. Kukaan ei kuulisi vanhempiakaan, lainkohdan sen kohdan perusteella, että se muiden syiden vuoksi olisi tarpeetonta.
Lapset palkkaisivat itselleen oikeusavustajan, ja alkaisi vuosien oikeustaisto viranomaisia vastaan. Lapset hankkisivat terveydenhuollosta vanhempiensa sairaushistorian ja esittäisivät omia neuvolakorttejaan todisteena vanhempien etua ajaessaan. Selittäisivät, miten hyvin vanhemmat voivat, kuinka monta ateriaa he syövät päivittäin ja kuinka he kulkevat puhtaissa vaatteissa ja isäkin käy suihkusa peräti kahdesti päivässä. Laitos moniammatillisine ryhmineen sosiaalivirkailijan johdolla sensijaan esittelisivät lausuntoja, joissa äiti on itkuinen ja hermostunut ilmeisesti liian rasittavien lasten vuoksi, jotka eivät siivoa lelujaan tai mene ajoissa nukkumaan vaikka äiti kuinka sitä yrittäisi edistää. Raporteissa kerrottaisiin isän hermojen kiristyvän joka lauantai, kun lapset syövät karkkipäivänsä pari suklaapatukkaa ja tulevat sokerihumalaan. Isä myöskin on selkeästi väsynyt iltapäivisin töiden jälkeen lasten harrastuksiin kuskaamisen vuoksi. Äiti on tutkinnan mukaan polttanut kiireessä kesäkeiton pohjaan ainakin kolmasti, koska lapset vaativat samaan aikaan pyyhkimään peppua. Sosiaalitoimen mukaan vanhempia on ehdottomasti kohdeltu vanhempien edun vastaisesti, heidän ei ole sallittu levätä ja nukkua tarpeeksi. Heille ei ole suotu kuumaa kahvia aamuisin eikä uutta autoa ainakaan neljään vuoteen! Vanhempien aika kuluu kokonaisuudessaan lasten kaitsemiseen, äidin on todistetusti jopa kuultu leikkikentän reunalla asiasta puhuneen. Äiti on kertonut naapurin äidille haluavansa edes yhden viikonlopun ilman lapsia. Tämä kertoo selkeästi vakavasta rasituksesta ja vanhemman unohtamisesta arjessa, vanhempien etu ei ole toistaiseksi elää lasten vaikutuksen alla, vaan he tarvitsevat ehdottomasti sosiaalitoimen tukea ja terapiaa. Nuija koputtelee päätöksen pöytään, lapset palaavat kotiin keskenään ja vanhempien huostaanotto jatkuu.
Lapset valittaisivat ja tekisivät oikaisupyyntöjä, hakemuksia ja nostaisivat kanteita sadakseen taas ehjän kodin, jossa elämä ennen huostanottoa oli ihan normaalia. Äiti saattoi joskus tiuskia väsyneenä ja isä korottaa ääntään, mutta lapset eivät pysty ymmärtämään, miksi naapurin Ellan äiti voi huutaa leikkikentällä Ellalle ettei nyt mennä jäätelöä ostamaan!! Miksi samat tädit eivät huostaa Ellan äitiä?? Tai Kaapon isää, vaikka Kaapo syö karkkia joka päivä, ja tulee sokerihumalaan. Me kuitenkin syödään vaan se kaksi Tuplaa tai Marsia aina lauantaisin.
Aika kuluu ja byrokratian rattaat pyörivät hitaasti ja vaivalloisesti. Sillävälin käynnistyneet rajoitetut tapaamiset laitoksella kuluvat lasten halaillessa vanhempiaan ja hokiessa, että kyllä kaikki vielä hyväksi kääntyy. Lapsille esitetään vihdoin papereita, joita he ovat pyytäneet jo kuukausia sitten, mutta vasta lakimiehen puututtua asiaan sosiaaltioimi ne vihdoin toimitti. Lapset järkyttyvät lukiessaan, miten vanhempien seksielämä on täysin kuihtunut, koska lapset ovat heidät niin loppuun rasittaneet, etteivät he jaksa iltaisin muuta, kuin nukkua. Tai miten paljon äiti on juonut kahvia viimeisen vuoden kuluessa pysyäkseen vireänä lasten harrastusten ja kaverisynttärien vuoksi. Lapsia syyllistetään joka rivillä ja rivien välissä. Heidän kavereitaan kulkee kotona liikaa, metelitaso ylittää sallitut desibelit, huoneiden siivoaminen on aina yksin äidin vastuulla. Isä on kävellyt kipeästi useaan kertaan lattialle jätettyjen legojen päältä pimeässä. Äidin ääni on mennyt, koska lapset vaativat häntä lukemaan iltasatuja jopa flunssaisena. Äiti ei ole ostanut uusia kenkiä yli puoleen vuoteen, koska lapsille on pitänyt ostaa Halloweenasuja ja joululahjoja. Vanhempien rahat kuluvat 90 prosenttisesti lasten asioihin, eikä vanhemmilla muutenkaan ole omaa elämää, omaa rahaa tai aikaa.
Vanhempien reagoinnista raportit kertovat, että he ovat erittäin rasittuneita ja väsyneitä. Äiti itkee päivittäin ja isä on alkanut juomaan olutta. Molemmat käyttäytyvät hermostuneesti ja agressiivisesti. Tämä on tulkittu johtuvaksi kotioloista, joissa selvästi ilmenee epäkohtia. Vanhemmat ovat puhuneet ikävästä lapsiin, mutta toki asiantuntijat ymmärtävät aikuisen psykologiaa. He ovat lojaaleja huonoillekkin lapsille, ja eivät ymmärrä omaa etuaan, juuri siksi on viranomainen, vanhempiensuojelu, joka pitää huolen tällaisissa tapauksissa lasten uhreiksi joutuneista vanhempiraukoista.
Lapsille tarjotaan lapsuudenkartoitusta. Lapset kauhistuvat ajatusta ja soittavat lakimiehelleen, joka kertoo heille, että sellainen on muoti-ilmiö. Yksityiset tahot järjestävät tällaista kartoitusta sosionomivoimin, ja tienaavat sillä suuria summia rahaa, koska kyllähän jokainen lapsi tahtoo vanhempansa kotiin takaisin, ja suostuu kartoitukseen. Lakimies kuitenkin varoittaa lapsia siitä, että kartoituksen on tapana jatkua ikuisuuden, eikä sieltä välttämättä saa oikeusasteissa pätevää tai jotakin merkitsevää lausuntoa. Lapset päättävät kieltäytyä. Sosiaalivirkailija puolestaan kertoo lapsille, että he ovat suhteettoman vastahakoisia. Eivätkö he ymmärrä, että vanhemmat saattavat pysyä huostassa lasten täysi-ikäisyyteen asti, jos lapset ovat aina vain näin yhteistyökyvyttömiä?
Joskus, kun asia on sellainen, ettei sitä pysty käsittämään, on hyväksi kääntää se ylösalaisin sana varsinaisessa merkityksessä. Kirjoitin tämän, koska on niin monia, joiden mielestä jokainen lapsi on huostassa syystä. Keskustelupalstoilla kinataan satojen kommenttiketjuissa syistä, joita ei ole. Tai on. Ne ovat samanlaisia syitä, kuin naapurilla, hänen naapurillaan, ja naapurin naapurin naapurilla. Normaalia elämää.
ElenaMaria Uusitalo