Jutussa käsitellään Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta ja EUn tuomioistuinta, jotka ovat kaksi eri asiaa. Minua kiinnostavat ihmisoikeudet, ja pitäydyn EIT:issä.
Pohdin Suomen kaikkia sataakuuttakymmentäkuutta tuomiota. Se on pienelle maalle paljon, jos vertaa esimerkiksi Tanskaan, jossa tuomioita on 41. Lehden mukaan EIT:hen tulee nykyään vuosittain 64 000 - 66 000 valitusta kaikista jäsenmaista yhteensä laskettuna. Ihmisiä Euroopan Neuvoston alueella on yli 820 miljoonaa. Vuonna 2013 Suomesta tehtiin 315 valitusta, joista 300 jäi tutkimatta, tuomioita käsittelyyn otetuista tuli kolme.
Suomelle tuomioita on kertynyt moninkertaisesti Norjaan ja Tanskaan verrattuna, ohitamme Ruotsin, Espanjan, Hollannin ja Viron. Tuomiot on laskettu vuosilta 1959-2013. Suomessa Euroopan ihmisoikeussopimus tuli voimaan vuonna 1990. Sietää siis miettiä, olemmeko oikeusvaltio?
"Sananvapausongelmien lisäksi Suomen kipupiste on ollut perhe-elämän suoja. Erityisesti lasten huostaanottoon liittyvistä asioista on tullut moitteita EIT.ltä" kertoo Taloustaito lehti lainaten jälkimmäisen lauseen professori Tuomas Ojaselta.
Lehdessä kerrotaan valtaosan Suomea koskevista tuomioista tulleen oikeudenkäyntejä koskevista asioista. Ihmisillä ei ole tasa-arvoista mahdollisuutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Lisäksi oikeudenkäyntien kesto on kohtuuton. Tuomas Ojanen kertoo, että Suomelle on tullut aikaisemmin paljonkin moitteita siitä, että suullisia oikeudenkäyntejä ei toteutettu asianmukaisesti ja päätöksiä tekemässä oli jäävejä henkilöitä. Myöhemmin moitteiden kohteeksi on muodostunut oikeudenkäyntien kesto. Suomessa säädettiin oikeuttaan kohtuuttomasti odottaneille muodollinen korvauksen saantimahdollisuus. Lainaan vapaasti ystävääni, jonka kanssa keskustelin aiheesta: "Kuinka kauan itse roikkuisit löyhässä hirressä sellaisella summalla?"
Kysymys on erinomainen. Jokaisen sopii miettiä, millaisen rahallisen arvon antaa omalle oikeudelleen olla ihminen ja elää ihmisarvoista elämää? Vaikkapa 10 vuoden ajan. Sen jälkeen voikin miettiä, onko Suomen korvauspolitiikka aito "anteeksipyyntö" siitä, että ihminen on kenties menettänyt hermonsa, omaisuutensa ja usea jopa terveytensä oikeusprosessissaan?
Miksi EIT on olemassa? Sillä pyritään siihen, että tuomioon johtaneet epäkohdat korjattaisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että maan, joka saa tuomion, tulee korjata käytännössä toimintatapansa, mahdollisesti lainsäädäntönsä ja myös oikeuskäytäntö. Tuomiot eivät ole suosituksia. Tuomiot ovat oikeudellisesti sitovia. Tätä ei moni tiedä. Usein kuulee, ettei EIT:n tuomio muuta mitään. Sen kuitenkin pitäisi muuttaa paljonkin.
Lehdessä, jota luen, väitetään, että Suomessa otetaan EITn tuomioista vaari, ja asioille tehdään jotakin. "Ainakin minimivaatimukset täytetään". Tästä olen eri mieltä. Jos kerran EIT:ssä pyörii samankaltaisia juttuja jatkuvasti ja Suomi saa tuomioita moninkertaisesti pohjoismaihin verrattuna, on tuon väittämän oltava vale. Jos Suomi "ottaa lusikan kauniiseen käteensä", kuten lehdessä väitetään, miksi esimerkiksi perhe-elämän suoja on aina ja ikuisesti suomalaisen EIT:hen valittajan valituksen aiheena? Tai sananvapaus? Eikö yksi tai kaksi tuomiota Suomelle ole riittänyt siihen, että sitä käteen otettua lusikkaa olisi jo käytetty?
Vielä eräs mietinnän kohde, vaikka kantani itänaapuriimme on neutraali. Venäjän tuomioiden lukumäärä on 1475. Kuinka monta Suomea mahtuu Venäjään? Pinta-alallisesti? Väestömäärällisesti?
Think.