Virve-Maria Toivonen lapsiemme oikeusturvan ja paremman viranomaistoiminnan esityöntekijänä Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on huomioinut julkaisuissaan vihdoin 26.6.2017 Virve-Maria Toivosen huhtikuussa tarkastetun väitöksen lapsen oikeuksista ja niiden turvaamisesta huostaanottoasioiden hallinto-oikeuskäsittelyssä.
Se kirjoittaa:
"Lapsen etu on lapsioikeuden ja lastensuojelun tärkein periaate. Se ei kuitenkaan sellaisenaan tarkoita mitään. Vasta tulkinta antaa käsitteelle sisällön. Lastensuojelussa tehtäviä päätöksiä perustellaan usein ylimalkaisilla toteamuksilla lapsen edusta, mikä ei täytä oikeusturvavaatimuksia."
Toivonen on tuonut esille monia epäkohtia väitöskirjassaan lapsiamme koskevassa viranomaistyössä.
Talentia mm. kertoo, että Toivosen tutkimus tuo esille, että lapselle määrättävät edunvalvojat eivät saa systemaattista koulutusta tehtäväänsä, eikä edunvalvontaa valvo tai koordinoi kukaan. Se on liian villi kenttä lapsen oikeusturvan kannalta.
Huostaanottotilanteissa lapsille ja perheille ei anneta ymmärrettäviä perusteluja edes tuomioille, vaikka Suomen hallintolaki määrää viranomaisen perustelemaan toimintansa ymmärrettävästi.
Lasta koskeva päätöksenteko ei ole läpinäkyvää. Tuloksena on kaavamaisia päätöksiä, jotka eivät heijasta kohteena olevan lapsen tilannetta ja tarpeita.
Toivosen näkemys muutoksen tarpeelle on, että lasta koskevan sääntelyn tulisi olla mahdollisimman täsmällistä ja velvoittavaa.
Lastensuojelulaissa on lapsen edun epämääräisyyden ongelmaan pyritty puuttumaan määrittämällä sen oikeudellinen tulkintasisältö. Lain 4 § 2 momentissa on listattu seikkoja, joita edun arvioinnissa tulee ottaa huomioon.
”Lastensuojelulaki tai sen esityöt eivät kuitenkaan sano mitään siitä, miten lapsen edun eri elementtejä tulee arvioida ja punnita esimerkiksi keskenään tai suhteessa muihin huomioon otettaviin seikkoihin ja muiden asianosaisten intresseihin”, Toivonen kirjoittaa tutkimuksessaan.
Toivonen huomauttaa myös, että viranomaistoiminnassa usein vaikuttaa myös viranomaisten subjektiiviset elämänkokemukset ja näkemykset heidän päätöksen teossa ja ettei näin saisi olla.
"Kokemukset omasta lapsuudesta tai omien lasten kanssa toimimisesta ovat hyvin erilaisia kuin lastensuojeluperheissä. Tärkeätä onkin tiedostaa ja tunnistaa tämä asia, jotta voi kontrolloida, ettei oma arvomaailma pääse vaikuttamaan," hän toteaa.
Toivosen kokemuksen mukaan työyhteisöjen valmiudet huomioida lapsen oikeuksia vaihtelevat. Hän kertoo törmänneen sellaiseen toimintakulttuuriin, joka ei ota oikeussääntelyä riittävästi huomioon.
"Joskus yksittäiset työntekijät ottavat koulutuksen jälkeen yhteyttä ja purkavat sydäntään johdon kielteisestä asenteesta lapsen oikeuksien kunnioittamista kohtaan," kuvaa Toivonen.
Toivosen huhtikuussa tarkastetussa väitöstutkimuksessa selvitetään lainsäädännön asettamia vaatimuksia lapsen edulle, osallisuudelle ja oikeusturvalle lastensuojeluasioissa. Samalla suunnataan katse siihen, miten sääntelyssä otetaan huomioon perus- ja ihmisoikeudet.
"Lastensuojelulakimme on lapsen oikeuksien näkökulmasta toimiva. Erityisesti lain esityöt on todella hyvin kirjoitettu.
Korostan aina sosiaalityöntekijöille, että lain soveltamista käytännössä helpottaa, kun tutustuu esitöihin. Sieltä näkee, mitä niillä pykälillä on tavoiteltu."
Toivonen tuo esille havaintonsa sosiaalityöntekijöiden antamista puutteellisista perusteluista sekä epämääräisen huolipuheen, jota esiintyy vaikeissa tilanteissa, joissa todella ei selviä, miksi sosiaalityö tahtoo lapsen huostaan otettavan.
Toivosen väitöskirjassa arvostellaan tiukasti lastensuojelulaissa lapsen puhevallan käytölle ja tuomioistuinosallisuudelle säädettyä 12 vuoden ikärajaa. Se sulkee useimmiten ikärajan alittavien lasten mahdollisuuden osallisuuteen hallintotuomioistuimissa. Ikäraja estää kokonaan alle 12-vuotiaita lapsia saattamasta itse heidän huostaanottoaan koskevaa asiaa tuomioistuimeen.
"Meillä on tavattu ajatella, että oikeudenkäynnit ovat vahingollisia lapsille. Se ei ole perustunut tutkittuun tietoon vaan meidän aikuisten omiin asenteisiin," Toivonen huomauttaa.
Tutkimuksissa todetaan, että paljon on tehtävissä lapsen osallistumisen helpottamiseksi. Lapsiystävällisien käytäntöjen kehittämisen voi aloittaa sosiaalitoimen tuomioistuimille luovuttamien kirjelmien muokkaamisesta ymmärrettävämpään muotoon. Sosiaalityö ei siis osaa kirjoittaa edes ymmärrettäviä kirjelmiä.
"Sama koskee tuomioistuimen päätöksiä. Sitä suunnittelemaan voisi ottaa viestinnän ammattilaiset mukaan," Toivonen ehdottaa.
Tuomaristokaan ei siis osaa kirjoittaa ymmärrettäviä tuomioita.
Toivonen myös huomauttaa, ettei soisaalitoimi osaa toteuttaa lapsen kuulemista lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Kirjaamiskäytännöissä on myös valtavia puutteita.
"Lasta on informoitava riittävästi, jotta lapsi voi muodostaa asiassa perustellun mielipiteen. Kaikki on dokumentoitava mahdollisimman tarkasti. Miten lasta on kuultu, ketkä ovat olleet läsnä ja mitä lapsi on tarkalleen sanonut," toteaa Toivonen.
"Lapsen kertomuksen tulee olla mahdollisimman autenttinen. Kirjattuun mielipiteeseen ei saa sisältyä aikuisen tulkintaa siitä, mitä lapsi on sanonut," Toivonen neuvoo.
Lokakuun Liike kiittää taasen Toivosta erittäin tärkeän asian tutkimisesta. Mikään maassamme ei ole tärkeämpää, kuin lapsiemme oikeudet. On erittäin surullista, että viranomaiskoneistomme ei ole vielä onnistunut lapsiemme oikeuksien toteuttamisessa heille tehtyjen velvoitteiden mukaisesti vaikka Suomi ratifioi YK:n Lapsen Oikeuksien sopimuksen jo vuonna 1991.
Järkyttävää on, että tarvitsemme Toivosen kaltaisia tutkijoita, jotta muutosta edes jossain muodossa voisimme saada aikaan maassamme joskus tulevassa, kun sosiaalitoimi eli lastensuojelu ei itse kykene arvioimaan omaa toimintaansa ja havaitsemaan sen moninaista virheellisyyttä ja lapsien oikeuksien vastaista toimintaa ja hallito-oikeuksien tuomarit suoraan uskovat sosiaalitoimea.
Lokakuun Liike tahtoo huomauttaa, että lastensuojelullinen prosessi, lapsen asiakkuus lastensuojelussa, on oikeudellinen prosessi, lapsen oikeus, ja sen aikana lastensuojeluviranomainen on aina lakiemme mukaan velvollinen hakemaan lapsen oikeuksia ja toimimaan niitä toteuttaen ja niiden toteutumista hakien. Oikeusistuimissa viime kädessä tuomariston velvollisuus on valvoa, että sosiaalitoimi on toteuttanut koko oikeudellisen prosessin ajan lapsen ja lapsen vanhempien oikeuksia asianmukaisesti.
Eli kun lastensuojelullinen asia ei ole oikeussalissa, tulisi sosiaalitoimen osata vastata lastemme ja perheiden oikeuksiin ja toteuttaa niitä. Lastensuojelun esimiesten tulisi valvoa tämän toteutumista tarkkaan.
Lastensuojelullisten asioiden ei pitäisi johtaa oikeussaleihin ja aina kun sinne joudutaan, on sosiaalitoimi jotenkin epäonnistunut. Oikeussaleihin ei jouduta, jos vanhemmat ja lapset eivät valita lastensuojelun toiminnasta. Valittamiselle ei pitäisi antaa aihetta ja sosiaalityö pitäisi tehdä hyvässä yhteistyössä kaikkien kanssa.
Talentian tulisi sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestönä huomata kuinka vakavan asian toi Toivonen esille tutkimuksessaan ja lähteä itsekin miettimään kysymystä:
"Miten me nyt tällaiseen väitökseen sitten päädyttiin?"
Väitöshän erityisesti kritisoi sosiaalityötä, joka on johtanut tilanteisiin, joissa lapsiemme oikeudet eivät ole toteutuneet.
Tällaisen epäkohdan korjaamiseksi tulisi tehdä voimallisesti töitä myös Talentian, joka usein näyttää hakevan lapsiemme ja perheiden oikeuksien sijaan sosiaalivirkailijoiden subjektiivista etua.
Virve-Maria Toivonen työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa. Hän on lapsioikeuden johtavia asiantuntijoita Suomessa. Toivonen on kouluttanut useita vuosia sekä tuomareita että sosiaalityöntekijöitä lapsen oikeuksista. Hänellä on myös käytännön kokemusta tuomarintyöstä.
Siitä huolimatta, että Toivonen on koettanut saada työuransa aikana lapsiemme oikeudet toteutumaan, hänkin joutui lopulta väittelemään jostain näin vakavasta asiasta.
Viranomaisten subjektiivinen tulkinta lapsiemme oikeuksista on siis mennyt vuosikausien ajan pahasti vinoon ja asia on vakavalla jamalla, jos lait kyllä mahdollistavat lapsien oikeuden toteuttamisen, mutta viranomaiset eivät niitä osaa toteuttaa ja jopa edes välitä niistä ja vieläpä kykene itse havaitsemaan ja korjaamaan virheellistä toimintaansa.
Miten on korkeakoulutettu sosiaalitoimi ja tuomaristomme koulutettu yliopistoissa, kun kriminologian ja oikeuspolitiikan tutkija havaitsee tämänlaisen epäkohdan? Onko koulutus ja valvonta riittävää? Huomioidaanko tätä väitöstä koulutuksen suunnittelussa jatkossa?
Kuinka moni lapsi ja perhe on kärsinyt näiden esille tuotujen ongelmien vuoksi, kun ongelmista on voitu saada aikaan jopa väistöstutkimus? Olisiko jo aika tutkia lastensuojelun toimintaa valtiomme toimesta tarkemmin?
Pohdin:
Tuleeko kukaan tekemään muutoksen eteen todella työtä, jotta lapsiemme oikeudet toteutuisivat lastensuojelussa ja oikeusistuimissa?
Jäävätkö nämä väitöskirjat sosiaalityön epäkohdista vain heilumaan ilmassa muutamana julkaistuna artikkelina? Toivonen ei varmaankaan toivo, että hänen työtään epäkunnioitettaisiin viranomaisten toimesta toimimattomuudella ja näennäisellä huomioimisella.
Lue myös:
Väitöstutkimus lapsen edusta ja oikeusturvasta (Talentia - 26.6.2017):
https://www.talentia-lehti.fi/vaitostutkimus-lapsen-edusta…/
Väitös: Lapsen oikeudet eivät tule huomioiduksi oikeuskäsittelyissä. (LL - 29.5.2017):
http://www.lokakuunliike.com/…/vaitos-lapsen-oikeudet-eivat…
Talentia (wiki):
https://fi.wikipedia.org/wiki/Talentia
Se kirjoittaa:
"Lapsen etu on lapsioikeuden ja lastensuojelun tärkein periaate. Se ei kuitenkaan sellaisenaan tarkoita mitään. Vasta tulkinta antaa käsitteelle sisällön. Lastensuojelussa tehtäviä päätöksiä perustellaan usein ylimalkaisilla toteamuksilla lapsen edusta, mikä ei täytä oikeusturvavaatimuksia."
Toivonen on tuonut esille monia epäkohtia väitöskirjassaan lapsiamme koskevassa viranomaistyössä.
Talentia mm. kertoo, että Toivosen tutkimus tuo esille, että lapselle määrättävät edunvalvojat eivät saa systemaattista koulutusta tehtäväänsä, eikä edunvalvontaa valvo tai koordinoi kukaan. Se on liian villi kenttä lapsen oikeusturvan kannalta.
Huostaanottotilanteissa lapsille ja perheille ei anneta ymmärrettäviä perusteluja edes tuomioille, vaikka Suomen hallintolaki määrää viranomaisen perustelemaan toimintansa ymmärrettävästi.
Lasta koskeva päätöksenteko ei ole läpinäkyvää. Tuloksena on kaavamaisia päätöksiä, jotka eivät heijasta kohteena olevan lapsen tilannetta ja tarpeita.
Toivosen näkemys muutoksen tarpeelle on, että lasta koskevan sääntelyn tulisi olla mahdollisimman täsmällistä ja velvoittavaa.
Lastensuojelulaissa on lapsen edun epämääräisyyden ongelmaan pyritty puuttumaan määrittämällä sen oikeudellinen tulkintasisältö. Lain 4 § 2 momentissa on listattu seikkoja, joita edun arvioinnissa tulee ottaa huomioon.
”Lastensuojelulaki tai sen esityöt eivät kuitenkaan sano mitään siitä, miten lapsen edun eri elementtejä tulee arvioida ja punnita esimerkiksi keskenään tai suhteessa muihin huomioon otettaviin seikkoihin ja muiden asianosaisten intresseihin”, Toivonen kirjoittaa tutkimuksessaan.
Toivonen huomauttaa myös, että viranomaistoiminnassa usein vaikuttaa myös viranomaisten subjektiiviset elämänkokemukset ja näkemykset heidän päätöksen teossa ja ettei näin saisi olla.
"Kokemukset omasta lapsuudesta tai omien lasten kanssa toimimisesta ovat hyvin erilaisia kuin lastensuojeluperheissä. Tärkeätä onkin tiedostaa ja tunnistaa tämä asia, jotta voi kontrolloida, ettei oma arvomaailma pääse vaikuttamaan," hän toteaa.
Toivosen kokemuksen mukaan työyhteisöjen valmiudet huomioida lapsen oikeuksia vaihtelevat. Hän kertoo törmänneen sellaiseen toimintakulttuuriin, joka ei ota oikeussääntelyä riittävästi huomioon.
"Joskus yksittäiset työntekijät ottavat koulutuksen jälkeen yhteyttä ja purkavat sydäntään johdon kielteisestä asenteesta lapsen oikeuksien kunnioittamista kohtaan," kuvaa Toivonen.
Toivosen huhtikuussa tarkastetussa väitöstutkimuksessa selvitetään lainsäädännön asettamia vaatimuksia lapsen edulle, osallisuudelle ja oikeusturvalle lastensuojeluasioissa. Samalla suunnataan katse siihen, miten sääntelyssä otetaan huomioon perus- ja ihmisoikeudet.
"Lastensuojelulakimme on lapsen oikeuksien näkökulmasta toimiva. Erityisesti lain esityöt on todella hyvin kirjoitettu.
Korostan aina sosiaalityöntekijöille, että lain soveltamista käytännössä helpottaa, kun tutustuu esitöihin. Sieltä näkee, mitä niillä pykälillä on tavoiteltu."
Toivonen tuo esille havaintonsa sosiaalityöntekijöiden antamista puutteellisista perusteluista sekä epämääräisen huolipuheen, jota esiintyy vaikeissa tilanteissa, joissa todella ei selviä, miksi sosiaalityö tahtoo lapsen huostaan otettavan.
Toivosen väitöskirjassa arvostellaan tiukasti lastensuojelulaissa lapsen puhevallan käytölle ja tuomioistuinosallisuudelle säädettyä 12 vuoden ikärajaa. Se sulkee useimmiten ikärajan alittavien lasten mahdollisuuden osallisuuteen hallintotuomioistuimissa. Ikäraja estää kokonaan alle 12-vuotiaita lapsia saattamasta itse heidän huostaanottoaan koskevaa asiaa tuomioistuimeen.
"Meillä on tavattu ajatella, että oikeudenkäynnit ovat vahingollisia lapsille. Se ei ole perustunut tutkittuun tietoon vaan meidän aikuisten omiin asenteisiin," Toivonen huomauttaa.
Tutkimuksissa todetaan, että paljon on tehtävissä lapsen osallistumisen helpottamiseksi. Lapsiystävällisien käytäntöjen kehittämisen voi aloittaa sosiaalitoimen tuomioistuimille luovuttamien kirjelmien muokkaamisesta ymmärrettävämpään muotoon. Sosiaalityö ei siis osaa kirjoittaa edes ymmärrettäviä kirjelmiä.
"Sama koskee tuomioistuimen päätöksiä. Sitä suunnittelemaan voisi ottaa viestinnän ammattilaiset mukaan," Toivonen ehdottaa.
Tuomaristokaan ei siis osaa kirjoittaa ymmärrettäviä tuomioita.
Toivonen myös huomauttaa, ettei soisaalitoimi osaa toteuttaa lapsen kuulemista lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Kirjaamiskäytännöissä on myös valtavia puutteita.
"Lasta on informoitava riittävästi, jotta lapsi voi muodostaa asiassa perustellun mielipiteen. Kaikki on dokumentoitava mahdollisimman tarkasti. Miten lasta on kuultu, ketkä ovat olleet läsnä ja mitä lapsi on tarkalleen sanonut," toteaa Toivonen.
"Lapsen kertomuksen tulee olla mahdollisimman autenttinen. Kirjattuun mielipiteeseen ei saa sisältyä aikuisen tulkintaa siitä, mitä lapsi on sanonut," Toivonen neuvoo.
Lokakuun Liike kiittää taasen Toivosta erittäin tärkeän asian tutkimisesta. Mikään maassamme ei ole tärkeämpää, kuin lapsiemme oikeudet. On erittäin surullista, että viranomaiskoneistomme ei ole vielä onnistunut lapsiemme oikeuksien toteuttamisessa heille tehtyjen velvoitteiden mukaisesti vaikka Suomi ratifioi YK:n Lapsen Oikeuksien sopimuksen jo vuonna 1991.
Järkyttävää on, että tarvitsemme Toivosen kaltaisia tutkijoita, jotta muutosta edes jossain muodossa voisimme saada aikaan maassamme joskus tulevassa, kun sosiaalitoimi eli lastensuojelu ei itse kykene arvioimaan omaa toimintaansa ja havaitsemaan sen moninaista virheellisyyttä ja lapsien oikeuksien vastaista toimintaa ja hallito-oikeuksien tuomarit suoraan uskovat sosiaalitoimea.
Lokakuun Liike tahtoo huomauttaa, että lastensuojelullinen prosessi, lapsen asiakkuus lastensuojelussa, on oikeudellinen prosessi, lapsen oikeus, ja sen aikana lastensuojeluviranomainen on aina lakiemme mukaan velvollinen hakemaan lapsen oikeuksia ja toimimaan niitä toteuttaen ja niiden toteutumista hakien. Oikeusistuimissa viime kädessä tuomariston velvollisuus on valvoa, että sosiaalitoimi on toteuttanut koko oikeudellisen prosessin ajan lapsen ja lapsen vanhempien oikeuksia asianmukaisesti.
Eli kun lastensuojelullinen asia ei ole oikeussalissa, tulisi sosiaalitoimen osata vastata lastemme ja perheiden oikeuksiin ja toteuttaa niitä. Lastensuojelun esimiesten tulisi valvoa tämän toteutumista tarkkaan.
Lastensuojelullisten asioiden ei pitäisi johtaa oikeussaleihin ja aina kun sinne joudutaan, on sosiaalitoimi jotenkin epäonnistunut. Oikeussaleihin ei jouduta, jos vanhemmat ja lapset eivät valita lastensuojelun toiminnasta. Valittamiselle ei pitäisi antaa aihetta ja sosiaalityö pitäisi tehdä hyvässä yhteistyössä kaikkien kanssa.
Talentian tulisi sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestönä huomata kuinka vakavan asian toi Toivonen esille tutkimuksessaan ja lähteä itsekin miettimään kysymystä:
"Miten me nyt tällaiseen väitökseen sitten päädyttiin?"
Väitöshän erityisesti kritisoi sosiaalityötä, joka on johtanut tilanteisiin, joissa lapsiemme oikeudet eivät ole toteutuneet.
Tällaisen epäkohdan korjaamiseksi tulisi tehdä voimallisesti töitä myös Talentian, joka usein näyttää hakevan lapsiemme ja perheiden oikeuksien sijaan sosiaalivirkailijoiden subjektiivista etua.
Virve-Maria Toivonen työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa. Hän on lapsioikeuden johtavia asiantuntijoita Suomessa. Toivonen on kouluttanut useita vuosia sekä tuomareita että sosiaalityöntekijöitä lapsen oikeuksista. Hänellä on myös käytännön kokemusta tuomarintyöstä.
Siitä huolimatta, että Toivonen on koettanut saada työuransa aikana lapsiemme oikeudet toteutumaan, hänkin joutui lopulta väittelemään jostain näin vakavasta asiasta.
Viranomaisten subjektiivinen tulkinta lapsiemme oikeuksista on siis mennyt vuosikausien ajan pahasti vinoon ja asia on vakavalla jamalla, jos lait kyllä mahdollistavat lapsien oikeuden toteuttamisen, mutta viranomaiset eivät niitä osaa toteuttaa ja jopa edes välitä niistä ja vieläpä kykene itse havaitsemaan ja korjaamaan virheellistä toimintaansa.
Miten on korkeakoulutettu sosiaalitoimi ja tuomaristomme koulutettu yliopistoissa, kun kriminologian ja oikeuspolitiikan tutkija havaitsee tämänlaisen epäkohdan? Onko koulutus ja valvonta riittävää? Huomioidaanko tätä väitöstä koulutuksen suunnittelussa jatkossa?
Kuinka moni lapsi ja perhe on kärsinyt näiden esille tuotujen ongelmien vuoksi, kun ongelmista on voitu saada aikaan jopa väistöstutkimus? Olisiko jo aika tutkia lastensuojelun toimintaa valtiomme toimesta tarkemmin?
Pohdin:
Tuleeko kukaan tekemään muutoksen eteen todella työtä, jotta lapsiemme oikeudet toteutuisivat lastensuojelussa ja oikeusistuimissa?
Jäävätkö nämä väitöskirjat sosiaalityön epäkohdista vain heilumaan ilmassa muutamana julkaistuna artikkelina? Toivonen ei varmaankaan toivo, että hänen työtään epäkunnioitettaisiin viranomaisten toimesta toimimattomuudella ja näennäisellä huomioimisella.
Lue myös:
Väitöstutkimus lapsen edusta ja oikeusturvasta (Talentia - 26.6.2017):
https://www.talentia-lehti.fi/vaitostutkimus-lapsen-edusta…/
Väitös: Lapsen oikeudet eivät tule huomioiduksi oikeuskäsittelyissä. (LL - 29.5.2017):
http://www.lokakuunliike.com/…/vaitos-lapsen-oikeudet-eivat…
Talentia (wiki):
https://fi.wikipedia.org/wiki/Talentia
RSS Feed
