Nyt tahdon painottaa kaikille seksuaalisuuskasvatuksen edessä ajatuksiaan pohtiville, että lapsille tulee turvata parhaat mahdolliset olosuhteet seksuaalikehitykselleen. Sijaisvanhemmilla tulisi olla sijaishuollon piirissä tällaisiin asioihin syventävä koulutus.
Meillä pääsee kaiken karvasia oppimattomia ihmisiä sijaisvanhemmiksi, joiden mahdollinen koulutus jollekin alalle tai omien lasten olevaisuus, on mukamas näyttöä osaamisesta ja tiedostavasta aikuisuudesta.
Pikkuruinen tyttölapsi oli ollut menossa vessaan ja matkalla sinne oli käsi mennyt tytöllä haaruksiinsa. Tästä oli vihastunut sijaisvanhempi ja ravistellut lasta tuoden esille negatiivista ajatteluaan lapsen toiminnasta.
Sitä todellakin ihmettelee mikä saa sijaisvanhemmat toimimaan näin ja kuka palkkaa näitä ihmisiä sijaisvanhemmiksi.
Yleinen tietohan on, että lasten käsi voi pissamisen tarpeen kohdalla mennä haaruksiin ja se on muuten ihan normaalia. Normaalia on lapselle itsensä kosketteleminenkin myös. Jostain syystä toisissa sijaisperheissä lapsen normaali toiminta tahdotaan tuoda lapselle epänormaalina esille. Nähtävästi mielikuva siitä, että sormet koskettavat tätä lapsen yksityistä paikkaa muiden silmien nähden, lapsen ollessa omissa ajatuksissaan ja vaikka vaatteet ovat päällä, on liikaa joillekin aikuisille. Lapsi ei edes toiminut tietoisesti provosoiden aikusia, vaan oli omissa ajatuksissaan ja ei huomannut itseään olevaiseksi tilassa muiden kanssa. Lapsilta odotetaan aikuisuuden kaltaista tiedostamista ja seksuaalisuutta joka vastaisi aikuisuutta.
Kun sijaishuollossa asuvaa lasta ravistelee sijaisvanhempi, joutuu kysymään, missä mennään pahasti vinoon? Mikään lapsen toiminta ei oikeuta aikuisia ravisteluun.
Eivätkö kaikki sijaisvanhemmat käsitä, että heidänkin tehtävä on tukea lasten perusturvallisuuden kokemuksen kehitystä sekä hyvän itsetunnon kehitystä. Ei lasta saisi tuomita tuollaisessa tilanteessa ja alistaa väkivallan kohteeksi. Eivätkö sijaisvanhemmat saa mitään koulutusta lasten seksuaalikehitykseen ja kehitystarpeisiin? Eikö ennen sijaisvanhemmuutta tutkita heidän kykyjään seksuaaliseen kasvattamiseen tai heidän omia asenteitaan seksuaalisuutta kohtaan?
Vaikka itse käden laittaminen haaruksiin pissaamistarpeen kohdalla ei niinkään ole suoraan seksuaalista toimintaa tai yliseksuaalisuutta kuvaavaa, on tärkeää huomata, että jos aikuinen leimaa tätä toimintaa omalla toiminallaan tällaiseksi ja vielä negatiivisilla mielikuvillaan tätä värittää, voi lapsen oma seksuaalinen identiteetti vaurioitua tällaisesta. Jopa pissamishalu tuon ihmisen läsnäollessa voi kadota ja lapselle voi tulla moninaisia ongelmia tällaisen asian takia. Yksi pienikin teko näin, voi haavoittaa ihmisen seksuaalista kehitystä vakavasti vaikka koko loppuelämäksi.
Vanhempaa oli moitittu, koska tämä ilmoitti asiasta sijaisvanhemman esimiehelle. Esimies oli väittänyt, että vanhemman olisi pitänyt sijaisvanhemman kanssa kyetä käsitellä asia siinä lasten nähden sen sijaan että tuo näkemyksensä lasten kasvattamisesta esille esimiehelle. Miten biologinen vanhempi kykenee siinä sijaisvanhempien ja lasten edessä ilmaisemaan ketään loukkaamatta ja lapsia altistamatta aikuisten asioille toteamaan:
"Anna lapseni olla lapsi ja lopeta moinen negatiivinen ja väkivaltainen käytös häntä kohtaan!"
Täällä Mieron tiellä tahdon huomauttaa, että seksuaalisuus on tärkeä ja iso osa ihmisyyttämme. Se on kaunis asia, joka mahdollistaa rakastumisen monimuotoisesti ja lisääntymisen ja pitää yllä itsestämme huolehtimista ja muista huolehtimista. Se tekee meistä erityisiä ja luo meille yksityisessä elämässämme erityisiä ihmissuhteita. Hyvä seksuaalikasvatus on lasten tukemista, ei heidän negatiivista arvioitsemista ja jopa väkivaltaista kohtelua.
Lapsen seksuaalisuutta ei saa mitätöidä ja kauhistella. Aikuisten reaktiot tulisi olla lasten seksuaalisen käyttäytymisen kohdalla tätä ymmärtävästi sallivaa ja kauniilla ohjeistuksella lapsen yksityisyyttä kunnioittavasti ohjaavaa. Tutkimusten mukaan vanhempien omat seksuaaliset asenteet haijastuvat suoraan lasten käytökseen. Tämä koskee myös sijaisvanhempia.
Hyvä kirja luettavaksi vanhemmille ja sijaisvanhemmille ja sosiaalitoimelle ja lapsille lapsen seksuaalikehityksestä on Anu Suomelan Ihmeelliset Ihmiset, Lapsille ja aikuisille tarinoita elämästä ja seksistä - kirja.
On pöyristyttävää, että joku nainen kehtaa erityistä huolenpitoa tarvitsevaa lasta ravistella tällaisessa tilanteessa ja vielä pöyristyttävämpää on, että hänen esimiehensä vastuuttaa biovanhempaa tällaisessa tilanteessa.
Oppimisaihio seksuaalisuuden kehittymisestä:
http://www2.amk.fi/…/11078…/1107873699112/1122491442551.html
Lataa Ihmeelliset ihmiset – Anu Suomela:
http://e-kirja.com/lataa-ihmeelliset-ihmiset-anu-suomela/