Lapsen entinen sosiaalivirkailiija nykyisin lastensuojelun avohuollosta vastaava sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro lupaili äidille kirjauksia oikea-aikaisesti kerran kuukaudessa syksyllä 2016, mutta lastensuojeluhan ei tunnetusti pidä lupauksiaan ja lapsen nykyinen sosiaalivirkailija Maunulan lastensuojelun avohuollon johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykönen lähettelee näitä äidille miten sattuu n. kolmesti vuodessa. Tietoahan lapsen olosuhteesta äiti ei tuolla välillä lastensuojelusta sitten muuten saakkaan enää, sillä Pyykönen ei ole kiinnostunut äidin vanhemmuuden tukemisesta ollenkaan tai kuulemaan äidin näkemyksiä lapsen olosuhteesta.
Lasta oli tavattu perhetyön toimesta 29.5.2017 sosiaaliohjaaja Sirkku Koljosen ja Anu Nymannin toimesta. Äiti sai tapaamisesta 30.5.2017 tulostetun kirjauksen Pyyköseltä postitse vasta 11.9.2017. Jostain tuntemattomasta syystä seassa oli kirjauksia vuodelta 2015, joita tuolloin Lassilan lastensuojelun vs. sos. Anitta Jokinen oli kirjannut toukokuussa tuolloin.
Pienen lapsen kuulemista koetettiin havaita leikin kautta perhetyön tapaamisella ja lapsi saikin tutustua Turren turvataitoihin liittyvään salaisuustehtävään. Vanhemmista ainakaan äidille ei ole kerrottu mitään mistä on kyse Turren turvataidoissa ja näin ollen äiti ei tuon enempää tiedonsaantioikeudessaan tule saamaan tietoa ainakaan lastensuojelusta, sillä Nyman ja Koljonen eivät ole äidin tavoitettavissa, koska perhetyö on ostettu lastensuojelusta taasen vain isän vanhemmuuden tueksi, vaikka isä on viimeisen neljän vuoden aikana saanut jo kolme vanhemmuden tukea lastensuojelulta ja äiti ei tietenkään yhtään. Kirjauksessa ei selviä myöskään mitä lapselle on kerrottu Turren turvataitojen merkityksestä lapselle.
Helsingissä lastensuojelullinen tuki annetaan mielummin vain toiselle vanhemmalle ja toinen vanhempi ulkoistetaan mahdollisimman kauas lapsesta ja vanhemmuuden käsitteestä. Tälle ei ole mitään järkevää syytä ja se on täysin lastensuojelulain vastaista, mutta kukapa siitä välittäisi, lastensuojelun johtaja Saila Nummikoskiko? Rakenteellinen väkivalta on tälläkin tavalla hyvin julmaa lasta kohtaan. Lapselle tehdään lastensuojelun toimesta selväksi vuosien ajan, että vain toinen vanhempi on tuen arvoinen vanhemmuudessaan.
Kyse on vieraannuttamisesta ja toisen vanhemman epäkelvoksi ja syrjäyttämisen arvoiseksi leimaamisesta niin lapselle itselleen, kuin myös lapsen elinpiiriin, kuin myös muihin viranomaisiin.
Lapselle oli esitetty kyseinen tehtävä nähtävästi vaikeasti, sillä lapsi ei ollut itse osannut kertoa 10-vuotiaana millainen hänen mielestään on hyvä tai huono salaisuus. Tämä myös kuvastaa sitä, ettei perhetyöntekijät ole kyenneet luomaan lapseen tarvittavaa luottamussuhdetta, sillä usein lapset vastaavat, etteivät tiedä, kun pelkäävät mm. vastaavansa väärin ja tulevansa tuomituksi syyllistävän sosiaalityön edessä. Monet lapset myös tiedostavat, että lastensuojelu on tarkkailemassa heitä sen sijaan, että olisivat normaalissa vuorovaikutuksessa lapseen. Nämä tehtävätkin on tehty niin läpinäkyvästi, että alakouluikäinenkin tietää heitä testattavan ja tentattavan sekä kytättävän. Tämäkin lapsi tapasi äitiään valvotusti puolentoista vuoden ajan, joten tarkkailu on iskostunut häneen muistijälkenä voimakkaasti, kun tapaamisella aina istui nainen kirjaamassa sanatarkkaan kaiken mitä äiti ja lapsi tekivät ja sanoivat.
Lapsi kuitenkin osasi nähdä hyvänä salaisuutena lopulta yllätysjuhlat ja tämä olikin johtanut mukavasti aasinsiltana lapsen haaveiluun tupaantulijaisista uudessa kodissa, jonne lapsi tiesi muuttavansa muutamien kuukausien päästä päästessään vihdoin eroon isänsä väkivaltaisesta puolisosta.
Kirjauksessa ei ole mitään sellaista kirjattuna miten lapselle olisi selitetty perhetyön toimesta mitä on huono tai haavoittava salaisuus. Miksi tällaisen vakavan asian merkitystä ei avata lapsille, sillä sehän auttaisi lasta myös kertomaan huolistaan, joita lapsi salaa lojaliteetissaan vanhempaansa? Eikö perhetyön tarkoitus ole juuri saada lapsi puhumaan huonoista salaisuuksistaan, jotta voi auttaa lasta? Eikö lojaliteettiristiriitaa tulisi tuossa tilanteessa juuri poistaa ja lapselle kertoa kuinka kaikkien etu on, että huonoja salaisuuksia ei lapsi joudu kantamaan?
Perhetyön vaikuttavuutta myös tuo esille se, ettei lapsi tiennyt tapaamispäivänä, että hänellä on tapaaminen perhetyön kanssa. Vaikka lapsen entinen vastuusosiaalityöntekijä Sanna Teiro olikin todennut perhetyön aloituspalaverissa 28.2., että perhetyön tehtävä olisi luoda ennakoitavuutta ja struktuuria lapsen elämään ja 9.5. äidin kotona puhuttiin perhetyölle siitä, että lapsen almanakkaa tulisi osata käyttää ja täyttää osana perhetyötä - äiti oli jopa neuvonut ostamaan lapsen isälle kunnollisen perhekalenterin ja neuvomaan myös lasta katsomaan isän kanssa kalenteristä päivättäin päivän ohjelmaa aamusella ja esitellyt omassa kodissaan olevaa seinään maalattua liitutaulua tähän tarkoitukseen - ei siltikään lapsi tiennyt perhetyön oltua jo kolmen kuukauden ajan isän kodissa tukena, milloin hänellä oli lastensuojelun perhetyön tapaaminen.
Kirjattu kuitenkin on:
"Viime viikon kotikäynnin lopuksi muistutimme tapaamisesta."
Nähtävästi kyse oli sanallisesta muistuttamisesta tuossa juuri tapaamisen hektisessä loppuvaiheessa ja luulosta, että 10-vuotias olisi itse kykenevä muistamaan tällaiset seikat, jotka eivät toteudu viikottain samana päivänä samaan kellonaikaan, vaikka lapsen elämään tulisi hakea struktuuria ja ennakoitavuutta.
Jostain syystä perhetyöntekijät olivat kuitenkin unohtaneet 20 vuorokauden aikana sekä äidin kuin myös Teiron toteamuksen heille 9.5., että isä tarvitsee voimakkaasti tukea vanhemmuuteensa asioiden toteutumiseen, koska isällä ei pysy nk. lapsen asioissa langat käsissä ilman tukea. Perhetyölle siis oli todettu olevan tarvetta todella perhetyön tuelle, mutta viesti ei ollut mennyt perille.
Kirjauksessa ei lue jostain syystä lakisääteisesti taaskaan kirjaajan nimeä, vaikka tällainen asia tulisi olla itsestään selvyys ja äiti oli asiasta aiemminkin ilmoittanut perhetyölle. Itse asiakirjauksen oikeassa yläreunassa lukee selkeästi Pvm kohdan alapuolella laatija yhtenä kirjaamiskohtana. Tässä kirjauksessa tuo kohta ammottaa tyhjyyttä, koska sen täyttäminen nöyttää olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa kirjaajalle. Sitä ei siis tiedä kirjasiko kirjauksen Koljonen vai Nyman, kun hän kirjoittaa minä muotoon tiedon, että laittoi isälle tekstiviestin seuraavasta tapaamisesta. Tekstiviestin sisältökin on kirjaamatta.
Viraannuttamisen kohdevanhemman silmiin seuraava kirjauksen kappale, joka jää viimeiseksi, koska perhetyö ei toteuta reflektoivaa kirjaamista kirjaamisen loppuun, on kuitenkin varsin avaava olosuhteen kuvaus, vaikka perhetyö ja lastensuojelu, joka ei ole harjaantunut havaitsemaan vieraannuttamista sen vakavassa laajuudessa, ei tällaisten vakavien vanhemmuutta alentavien käsittelyssä ole kyvykäs tukemaan vanhempia tai olosuhteesta eniten kärsivää vieraannuttamisen kohdelasta ja -vanhempaa.
Kirjauksessa lukee:
"Isä soitti takaisin ja kertoi, kuulleensa lapsen kaverin äidiltä, että lapsen äiti oli hakenut lapsen autolla koulusta. Isä ei ollut muistanut tapaamista ja oli ollut huolissaan, kun lapsi ei ollut vastannut puhelimeen."
Sosiaalivirkailija kirjoittaa jopa olleensa todella pahoillaan ja kertoneen isälle missä oli lapsen kanssa ollut ja mitä olivat tehneet. Voi että ja voi herranlettas.
Äidillehän, joka on alituiseen huolissaan lapsesta vieraannuttavan tilanteen vuoksi ja lapseen kohdistetun väkivallan sekä isän alkoholismin vuoksi, ei perhetyö mitään tietoa jaa oikea-aikaisesti ja välitä äidin tunteista. Äiti saa lukea kirjauksia useita kuukauseja jälkikäteen ja ei näin ollen pääse vaikuttamaan edes havaintoja esille tuoden lapselle annetun sosiaalityön laatuun.
Lisäksi perhetyö päätti struktuurin opettamisen sijaan paapoa lapsen isää lisää ja muistuttaa aina isää tekstiviestillä lapsen tapaamisesta. Isän ei siis tarvitse enää muistaa itse. Äidille ei kerrota milloin perhetyö tapaa lasta, jotta äiti voisi muistuttaa lastaan ja olla edes itse vanhempana se ennakoivaa struktuuria ja tätä kautta turvankokemusta lisäävä vanhempi. Isä onkin perhetyön marionetti ja perhetyöntekijät nukettajia, jotka näytelmää itse katsellessaan isää nukettaessaan uskovat isän olevan itse ajattelva ja itsenäisesti toimiva.
Mikä saa perhetyöntekijän olemaan pahoillaan tilanteessa, jossa lapsen isä kertoo, että on puhellut pahaa lapsen äidistä lapsen koulukavereiden vanhemmille? Nämä äidille tuntemattomat lapsen kavereiden vanhemmat sitten ovat vieraannuttamistilanteessa tuntematta edes lapsen äitä ja tietämättä edes minkä näköinen lapsen äiti on, päättäneet soittaa lapsen isälle, että äiti kävi autolla noutamassa lapsen koulusta, kun lapsen nouti kaksi lastensuojelun perhetyöntekijää. Miksi perhetyöntekijä pyytelee tällaisessa olosuhteessa vieraannuttajalta anteeksi, kun selviää tällainen järkyttävä sosiaalinen kuvio?
Lapsen äidillähän ei ole ajokorttia tai autoa edes, joten mikä sai lapsen isän jopa pelkäämään, että äiti olisi yhtäkkiä ottanut auton alleen ja päättänyt jopa kortitta ajaa koululle ja noutaa ilman ennakkoon sopimista lapsen koulusta luokseen?
Äidillä oli jopa tuolloin lähestymiskielto ollut lapseen miltei puolitoista vuotta eikä äiti ollut lasta lähestynyt koulussa tuona aikana tai muutenkaan ellei lapsella ollut huoltotuomion mukaista tapaamisoikeutta äitiinsä, joten mikä sai isän uskomaan, että äiti rikkoisi nyt yhtäkkiä lähestymiskieltoa 29.5.2017, kun äiti oli menossa hovikeuteen 2.6. muutaman päivän päästä valittamaan lähestymiskiellosta? Eihän se kauhean viisasta olisi äitinä anastaa kortitta jonkun autoa juuri ennen lähestymiskiellon valitusoikeudenkäyntiä ja rikkoa lähestymiskieltoa, jonka käräjäoikeus oli langettanut äidille.
Isän mielestä kuitenkin tällainen pelko ja huoli oli kuitenkin aiheellinen ja erityisen tärkeää avata perhetyölle, jotta saisi sääliä perhetyöltä hänelle hänen hyvin raskaassa vanhemmuudessa, jossa hänellä oli näitä hyvin vakavia huolija johtuen näistä hänen kuvitelmistaan äitiä kohtaan, joita hän ei kyennyt havaitsemaan kuvitelmiksi.
Tässä välissä on hyvä muistuttaa, että isän tuolloinen kihlattu ja puoliso, Mehiläisen vastaava lääkäri, oli jo syksystä 2015 saakka ollut syvästi huolissaan sen vuoksi, että hän uskoi äidin tahtovan murtautua heille ja ei ollut tästä syystä kyennyt nukkumaan ja oli menettänyt amalkaamipaikatkin suustaan, koska oli näiden pelkojensa vuoksi alkanut myös narskuttelemaan hampaitaan. Erikoistahan tässäkin alulle laitetussa juorussa, joka kulkee varmasti myös lapsen koulukavereiden vanhempien suusta suuhun on se, ettei äiti ole koskaan ilmaissut minkään laista halua edes saada tietää millainen on lapsen isän koti saati sitten halua murtautua sen sisälle.
Äidillä ei ole erityistä halua rikkoa lakia ja näin aihauttaa itselleen vanhempana enempää ongelmia, joita ammattitaidoton lastensuojelu oli jo hänelle aihauttanut. Äiti on ihan älykäs ja kykenevä loogiseen ajatusten ketjuttamiseen. Murtautuminen ei tuota toivottua olosuhdetta, jos toivoo lapsen takaisin saamista ja vieraannuttavan olosuhteen katkeamista. Kuten ei myöskään lapsen kaappaaminenkaan tai lähestymiskiellon rikkominenkaan (varsinkaan juuri ennen asiaa koskevaa oikeudenkäyntiä).
Lähestymiskiellon olevuudestahan isä oli varmasti kertonut tälle lapsen koulukaverin äidille, jotta saisi leimata tällä viranomaisen tuomiolla äitiä lapselleen erittäin vaaralliseksi. Isähän oli jopa kyseisen tuomion käsittelyssä tuomarille loppupuheensuorossaan todennut, että tahtoo juuri siitä syystä äidille lähetymiskiellon lapseen, jotta kaikki tietäisivät ja havaitsisivat äidillä tällaisen olevan lapseensa. Isä totesi lähestymiskiellon olevan keino saada viranomaiset näkemään äiti lapselle vaarallisena. Isä siis kertoi olevansa vieraannuttaja myös käräjäoikeuden tuomarille, mutta kouluttamaton tuomarihan ei tätä osannut havaita.
Isä siis oli myöntänyt hakeneensa lähetymiskieltoa vain leimaamismerkityksessä. Äitihän voitti jopa tuon hovioikeuden ja isän hakema lähestymiskielto kahdeksi vuodeksi, jonka käräjäoikeuden tuomari määräsi kuulematta äidin todistajana lastensuojelun viranomaista KKO:n ennakkopäätöksestä todistajien kuulemisesta huolimatta kuitenkin isän toiveista huolimatta puoleksi vuodeksi, purettiin lasta haavoittavaksi todeten hovioikeuden tuomiossa, kun lastensuojelua lopulta kuultiin.
Kiitos siis leimaavasta tuomiosta kuului Helsingin käräjäoikeuden tuomarille, joka ei ole kiinnostunut toteuttamaan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja kuulemaan todistelua KKO:n ennakkopäätöksen mukaisesti.
Isä joka siis oli hakenut äidille lähestymiskieltoa lapseensa todettiinkin hovioikeuden tuomiossa lasta haavoittavaksi toiminnassaan ja tätä ennen isä olikin sitten leimannut äitiä tällä käräjäoikeuden toteuttamalla lasta haavoittavalla tuomiolla lapsen elipiirissä ja saanut lapsen koulukaverin vanhemman uskomaan, että huoleen on syytä, jos joku kenties saattaa olla lapsen äiti ja lapsen läheisyydessä.
Vieraannuttajathan vetoavat tunteisiin järjen sijaan. He ovat erittäin manipulatiivisia ja saavat huoliajatteluun koulutetut riskiseulojat eli perhetyöntekijät sekä curling-kasvattajavanhemmat katsomaan vain päälimmäistä viestiä, jossa he tuovat itsensä esille tärkeimpänä ja esittäytyvät uhreina. Uhriudun surullista sävyä lisää, kun myös kertomuksessa lapsi kuvataan äitinsä uhrina. Isän huoli lapsen kaappaamisesta äidin toteuttamana krotitta autolla, olikin perhetyöntekijän suurin huolenaihe, sen sijaan, että perhetyöntekijä olisi istuttanut isän alas ja keskustellut ensin ennakoivan struktuurin tärkeydestä lapselle ja pohtinut isän kanssa todella tarkasti sitä, mikä asia saisi isän omatoimisesti muistamaan milloin on lapsen elämässä jotain sovittua edessä.
Toisaalta myös tunnevoittoisten vanhempien kanssa, joilla ei ole kykyä säädellä tunteitaan ja näiden synnyttämiä bisarreja ajatusketjuja, perhetyön tulisi osata myös tukea vanhempaa reflektoivaan ajatteluun ja pohtimaan, onko huoli todella realistinen edes olosuhteessa sekä myös miten vanhempi on kenties itse vaikuttanut olosuhteeseensa ja saanut olemattoman huolen syntymään pääkopassaan niinkin voimakkaaksi tunnekokemukseksi, ettei aikuinen kykene sen järjetömyyttä itse havaitsemaan.
Isähän oli itse pedannut itselleen huolensekaisen tilanteen epävakaan ja kenties narsistisen mielensä sokkelossa. Isä ei ollut edellisellä viikolla perhetyön tapaamisella kirjannut almanakkaan seuraavaa lapsen tapaamista perhetyön kanssa. Isä oli myös levittänyt lapsen äidistä huolensekaista juorua lapsen kavereiden vanhemmille, jotka olivat sitten tuntemattomia naisia koulun pihalla nähdessään uskoneet heti, että olisi syytä huoleen, että äiti noutaa lasta vasten oikeuksiaan ja kohtelee lasta kaltoin näin ja sitten isä oli saanut tältä lapsen kaverin äidiltä huolestuneen puhelinsoiton tapahtuneesta lähestymiskiellon rikkomisesta, jonka äiti oli hänen mielestään toteuttanut ja sitten isä oli huolissaan pohtinut mitä tekee tilanteessa, jossa äiti oli lapsen noutanut näin julmasti ajokortittomana ja autottomana kuvitteellisella äidin autolla lapsen kaapaten mukaansa.
Mitään isän kuvitelmista ei tapahtunut todella, mutta isän kertomus perhetyölle paljasti isän olevan vieraannuttaja ja ainut mihin perhetyö kykeni oli pyytää isältä anteeksi sitä, ettei isä muistanut, että lapsella on perhetyön tapaaminen ja että isä oli tämän vuoksi, ettei muistanut itse tapaamista, joutunut olemaan huolissaan sen vuoksi, että oli haukkunut äitiä lapsen koulukaverin äidille, leimannut äitiä lapselle vaaralliseksi ja kyseinen lapsen koulukaverin äiti sitten oli huolissaan isältä saamastaan huolitartunnasta soitellut isälle, kun oli isän antamasta kuvitteellisesta olosuhteesta saanut päähänsä huolen nähdessään itselleen tuntemattomia naisia hakemassa autolla lasta koulusta. Tietenkin lasta hakevan tuntemattoman naisen täytyi olla lapsen äiti koulukaverin äidin mielestä, koska isä oli niin sitä huolta lapsen koulukaverin äitiin valanut huolensekaisessa kertomuksessaan.
Eli siis, joku nainen, jolla on lapsi koulussa, kuunteli miehen tarinaa siitä, että miehen lapsen äiti on lapselle vaarallinen. Sitten tuo nainen, joka myös on huolensekainen äiti ja niin naivi, että uskoo suoraan kaiken mitä hänelle kerrotaan, soitti tuolle isälle ja kertoi, että nyt isän kertomuksesta hänelle oli se hyöty, että hän voi kertoa isälle, että on syytä huoleen, koska hän näki, kuinka ajokortiton ja autoton lapsen äiti, jota hän ei tunnista kuitenkaan ulkonäöltä, haki lapsen autolla koulun pihalta. Isä sitten, joka oli auttanut tämän lapsen koulukaverin äidin puheillaan olemaan huolissaan, oli itsekin huolissaan tässä tilanteessa, kun tiesi, ettei äidillä ole ajokorttia ja autoa ja ettei äiti ole käynyt lapsen koululla kuluneen puolentoista vuoden aikana aiemminkaan.
Isä siis keksi mielikuvituksellisen tarinan ja kertoi sen eteenpäin, tähän sitten tarinan kuullut lisäsi isälle kertoen jatkoa mielikuvituksellisella tarinalla ja sitten isä keksi omassa päässään lisää mielikuvituksellista huolta ja kertoi tästä huolesta perhetyöntekijälle ja PERHETYÖNTEKIJÄ PYYSI ISÄLTÄ ANTEEKSI SITÄ, ETTÄ ISÄLLÄ ON MIELIKUVITUS NIIN VOIMAKAS, ettei isä kykene tietoiseen läsnäoloon.
Miten on perhetyöntekijän syy se, miten sekaisin isän ajattelu on? Sen tietää vain Koljonen tai Nyman, kumpi sitten kirjasikaan kirjauksen ja oli pahoillaan isän puolesta kyseisessä tilanteessa ja sääli isää, joka oli joutunut olemaan huolissaan, koska ei muistanut huoltajana milloin on lapsen tapaaminen perhetyön kanssa.
Täällä Mieron tiellä on hyvä toistaa muutaman kerran samat ajatusketjut, jotta sosiaalityön typeryys todella tulee havaituksi.
Kyseisen Nymannin ja Koljosen toteuttaman perhetyön vuoksi isä olikin sitten koko kesän 2017 ajan kyvytön toimimaan lapsen asioissa langoista kiinni pitäen ja pitämään yllä ennakoivaa struktuuria, sillä nyt sturktuurin opettamisen sijaan perhetyö onkin opettanut isälle, että isä saa avuttomuudessaan aina tiedon ennakoivasti mitä hänen tulee milloinkin tehdä. Isän ei tarvitse enää itse ajatella ja vastata mistään. Perhetyö oli myös todennut, ettei isä, joka ei kykene muistamaan milloin on lapsen tapaaminen perhetyön kanssa ja joka uskoo kuvitelmiinsa niinkin sokeasti, ettei kykene järjetöntä ajatusketjuaan havaitsemaan ihan itse, tarvitse ollenkaan perhetyötä kesän aikana.
Sittenhän isä heitteillejättikin lapsen kesän loputtua 29.-30.8., koska perhetyö ajattelee hänen puolestaan nykyisin ja isällä on niin paha olla siitäkin huolimatta, että kaikkien lastensuojelun työntekijöiden mielestä hänen vanhemmuudessaan ei ole mitään huolta edes silloin, kun hän heitteillejättää lapsen tai vetää viinaa lapsen seurassa.
Voisikohan perhetyö paijata vieraannuttajaa vielä lisää samalla kun äiti lueskelee vieraannuttamisen kohdevanhempana näitä aivan kummia kirjauksia, joita perhetyö ei itsekään osaa reflektoida, saati sitten lapsen oma vastuusosiaalivirkailja Maunulan johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykönen, jonka mielestä isä suoriutuu isyydessään vallan mainiosti olosuhteesta huolimatta.
Tämän kirjoitteluni päällimmäinen viesti on, että lastesuojelu joka ottaa vastaan lapsen ja vanhempien päällimmäistä viestiä, voisi myös osata katsoa annetun viestin takana oleviin kolmeen muuhun viestiin.
Ne kolme muuta viestiä tässä kirjoituksessani ovat:
1. Lastensuojelun johto voisin koulututtaa alaisensa saamansa viestin tutkimiseen niin että ne primäärin viestin alla olevat viestitkin tulevat havaituksi
2. Vieraannuttamisen tunnistamiseen, havaitsemiseen ja tunnustamiseen, voisi myös kouluttaa alaiset ja asiasta avoimeen keskusteluun vieraannuttamisen katkaisemiseksi
3. Perhetyö ei nyt ole ollut ihan tietoisesti läsnä työtehtäväänsä toteuttaessaan ja tähän olisi hyvä kiinnittää jatkossa huomiota
Lastensuojelun kirjauksien surkuhupaisin puoli on se millaisen huonon salaisuuden ne paljastavat. Ne kertovat kuinka ammattitaidottomia lastensuojelussa työskentelevät sosiaalityöntekijät todella ovat. Siinä ei paljoakaan Turren turvataidot lasta tai ketään auta, kun sosiaalityö työkseen salaa vieraannuttamista, kun ei sitä itse osaa edes havaita.
Lapsen on turha kertoa lastensuojelulle, että tuntuu pahalta olla hiljaa siitä, että isä haukkuu äitiä kaikille ja joutuu lapsen asemassa pohtimaan mitä kunkin kaverin äiti tai isä ajattelee isän toimintojen vuoksi äidistä. Kyllähän lapsi tietää missä mennään, sillä kavereiden vanhemmat ovat kertoneet varmasti lapsilleen missä mennään: "Sen naisen mukaan et sitten lähde!" huolensekaisina ja nämä ovat sitten samasta kertoneet lapselle. Onhan se kurjaa lapsen olla hiljaa, kun lapsi tietää, ettei perhetyö kuitenkaan välitä siitä mitä hän joutuu todella kokemaan, kun paljon tärkeämpi on mm. se Turre siellä kirjojen kansien sisällä, koska Turre on niin viisas opettaja ja lapsi on se tyhmä, jonka tulee oppia Turrelta jotain mikä ei todella oikeasti mitään merkitse perhetyölle.
Perhetyö voisi alkaa oppimaan lapsilta sen sijaan että väittää Turrea, joka on myös mielikuvituksen tuote, lasta viisaammaksi. Lapsen turvallisuuden kokemuksen lisäämisessä on erityisen ja ensisijaisen tärkeää konkreettinen turvallisuus eli ennakoiva struktuuri. Sadut tulevat sitten paremmin käsitellyksi oikea-aikaisena terapiana, kun tuo ennakoitavissa oleva struktuuri saadaan luotua.