Me voisimme toimia viisaammin Tavallisestihan me kaikki ihmiset ajattelemme yksioikoisesti sekä suoran mustavalkoisesti, että me kaikki olemme vastuussa omista teoistamme. Me kaikki, paitsi lapsemme, joille suomme oikeuden oikeuksiemme ja velvollisuuksiemme edessä olla elämää harjoittelevia ja tukeamme tarvitsevia. Toisaalta Suomessa yhä rajoitetaan lasten oikeuksia, vaikka olemme ratifioineet YK:n Lapsen Oikeuksien -sopimuksen jo vuonna 1991. Miten me aikuisuudessamme huomioimme lapsemme toimiessamme toisiamme kohtaan, niinkin välinpitämättömästi kuin toimimme?
ESS kertoo lastensuojelun työntekijästä, Maisasta, 35, joka joutui vanhemman vainoamisen, vihatekojen, kohteeksi. Maisan kohtaloa on kurjaa lukea. Varsinkin sitä kohtaa, jossa hän toteaa jääneensä työryhmässään tuen ulkopuolelle. Lähiesimiehellä ei ollut tietotaitoa tukea Maisaa työssään erittäin haastavassa olosuhteessa, jossa selkeästi Maisa henkisen väkivallan kohteena olisi ollut oikeutettu tarkkasti suunniteltuun tukeen siinä missä myös vanhempi olisi ollut erittäin tarkasti suunnitellun tuen tarpeessa myös, jotta hänen haastava käytös olisi saatu järkevämmälle linjalle ja jotta Maisa olisi kyennyt tukemaan vanhempaa vanhemmuudessaan. Esimies jätti Maisan yksin polarisaatioon tilanteessa, jossa ei tietenkään katastrofipsykologisen näkemyksen mukaan Maisaa olisi saanut kriisin yhtenä osapuolena jättää yksin kriisiä kokemaan ja selvittämään.
Maisan kohdalla kävi se, mikä kurjuus on käynyt monen sosiaalityöntekijän kohdalla, vanhempi uhkasi henkirikoksella häntä.
"Ensin uhkailut tulivat puhelimella ja kasvotusten. Sitten hänen uhkailunsa ja herjansa alkoivat elää netissä omaa elämäänsä," Maisa kertoi.
Olosuhde kehittyi kauheampaan suuntaan ja artikkeli kertoo vanhemman kiusanneen Maisaa myös sosiaalisessa mediassa leimaten häntä monilla väitteillä, jotka eivät Maisan mukaan olleet totta. Asiaa ei siis enää käsitelty rauhallisesti lastensuojelun tilojen sisällä yrittäen eheyttää kaaottista olosuhdetta. Luonnollisesti mielessään Maisa pakeni jäätyään esiemiehen tuen ulkopuolelle ja vanhempi jäätyään lastensuojelun tuen ulkopuolelle haastavassa olosuhteessa muuttui yhä raivokkaammaksi ja haastavammaksi käytöksessään. Näin syntyi vakava kaikkia haavoittva reaktiokierre.
Vanhempi kirjoitteli Maisasta nettiin keskusteluryhmissä ja loi Facebookiin ryhmän, jossa jaettiin Maisan kuvaa ja hänen yksityiselämänsä tietoja, kuten puhelinnumeroa. Maisa oli hakenut maistraatista turvakiellon, joka suojasi hänen muuta yksityisyyttään ja voi pahoin kirjoitteluista.
Vanhempi keksi lapsensa sosiaalityöntekijästä perättömiä asioita: hän kirjoitti ryhmään, että Maisa oli harrastanut seksiä professorinsa kanssa saadakseen ammatillisen pätevyyden. Perättömät tiedot kopioitiin useille nettisivuille ja kymmenet tuhannet lukivat näitä. Maisa luonnollisesti reagoi pahoinvoinnilla.
Maisan kokemushan on järkyttävä ja on ansaitusti palstatilan arvoinen valtamediassa. Mutta miksi näistä asioista kirjoitetaan niin yksipuolisesti, vain uhriksi nimetyn Maisan kokemuspohjan kautta, kun huomioitavana on myös ihmisyhteisöt, vanhempi ja lapsi?
Entäpä tuo tärkein eli lapsi?
Vanhempi on tuomittu ensin lähestymiskieltoon Maisaa kohtaan ja Maisa sai turvakiellon turvaamaan itseään ja lopulta vanhempi tuomittiin myös vankeuteen. Todennäköisesti tilanteessa on myös tehty tapaamisten rajoituspäätös vanhemman ja lapsen välille, mikä on kirjattu lasta turvaavaksi, samalla kun se tietenkin on myös lasta haavoittava toimenpide lapsen kaivatessa vanhempaansa. Mitä lapsi on nyt hyötynyt siitä, ettei Maisan esimies tukenut Maisaa vakavassa haastavassa olosuhteessa polarisaation avaamiseksi? Onko todella tilanteessa, jossa vanhempi käytöksellään ilmoittaa, että on ajautunut mielentoiminnoissaan niin vakavaan kriisiin, ettei enää kykene toimintaansa valitessaan miettimään mikä olisi järkevä toimintatatapa, Maisan esimieheltä järkevä valinta kääntää vain katseensa toisaalle?
Miksi tilanteessa ei tehty sitä viisasta valintaa, joka olisi voinut eheyttää tilanteen ja katkaista väkivallan kierteen kehittymisen? Miksi esimies ei ostanut olosuhteeseen kuntansa varoilla, rahakirstun aivaimia kuitekin kädessään pitäen, suoraa ulkopuolista ammatillisesti pätevää työhönohjausta, jotta ammatillisesti pätevä psykoterapeutti olisi voinut tilanteessa kuulla haastavasti käyttäytyvää vanhempaa, selvittää mikä ajatusketju aiheuttaa haastavassa olosuhteessa haastavan käytöksen ja lähteä korjaamaan tuota tilannetta niin, että olisi voinut tukea Maisaa kohtaamaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa olevan ongelman ja auttamaan häntä työssään eheyttämään haastava olosuhde sekä sosiaalinen suhde asiakaslapsensa vanhempaan? Miksi esimies ei antanut tuentarpeeseen tukea, kun se tietoinen päätös jättää tuki antamatta eli välinpitämättömyys tuli kuitenkin valtiollemme aivan taatusti paljon kalliimaksi?
Ihmisethän käyttäytyvät haastavasti kokiessaan olonsa turvattomaksi. Ihmiset reagoivat toisiinsa. Negatiivista reagointia synnyttävässä tilanteessa tulisi koettaa pysäyttää reagointiketju ja saada aikaan uuden positiivisen reagointiketjun syntyminen. Kun ihminen ei luota, hän on turvaton. Kun ihminen on turvaton, hän ei luota. Turvaton pelkää ja biologinen pelkoreaktio yksilön persoonallisesta reagointitavasta johtuen on joko hyökkäys tai pakeneminen tutkitusti.
Kun vanhempi ei luota sosiaalivirkailijaan hän saattaa ajautua haastavaan käytökseen, hyökkäysmielialaan, ja tämä taasen sitten oikeuttaa sosiaalivirkailijan ilmoittamaan olevansa turvaton ja ettei hän luota enää vanhempaan. Näin siis saadaan aikaan polarisaatio lastensuojelussa huonolla johtamisella. Rakenteellista väkivaltaa voidaan vielä vahventaa tukemalla vain tuota sosiaalivirkailijaa uhriutumisessa, piiloaggresiivisuudessa, auttamalla häntä pakenemaan ja syyttämällä vain tuota haastavasti käyttäytyvää vanhempaa.
Kahden ihmisen välisen polarisaation voi katkaista kolmas ihminen, jolla on tähän ammatillinen koulutus ja kyvyt sekä keinot. Tämä henkilö on ammatillisesti pätevä ulkopuolinen työhönohjaaja. Työmuotona paras mahdollinen on suora työhönohjaus, johon osallistutetaan myös asiakas tai asianomainen, jonka kanssa sosiaalityöllä on polarisaatio. Tämän saamiseksi tarvitaan se neljäs henkilö, esimies, joka tilaa tuon palvelun.
Jos palvelua ei osteta, jatkuu negatiivinen ketju, ja tutkitusti se pahenee pahenemistaan kahden toisistaan kaukana olevan, toisiaan pelkäävän ja toisiaan vastustavan, ihmisen kipuillessa haastavassa olosuhteessa ja reagoidessa kriisissään haastavasti joko hyökäten tai paeten ilman järkevää ratkaisua olosuhteeseen.
Ei ole mitään syytä, eikä mitään järkeä, mustamaalata lastensuojelun sosiaalivirkailijaa valheilla ja perättömillä syytöksillä. Mikä tällaista järjettömyyttä voisi sitten synnyttää? Miksi joku vanhempi käyttäytyy niin järjettömästi? Mikä saa ihmisen, jonka tulisi pelastaa oma lapsensa sosiaalityön maailmasta takaisin kotiinsa, käyttäytymään itseään ja lastaan haavoittavalla tavalla eli meidän kritiikin edessä järjettömästi?
Tavallisesti me leimaamme haastavasti käyttäytyvät suoraan hulluksi ja heitämme heidät tunnekokemuksessamme hullulaatikkoon. Sekin on typeryyttä, patologisoivaa leimaamista.
Kriisissä ihmisen kognition toiminta laskee ja tätä kautta päättelykyky. Kriisissä tunnekokemukset vahvenevat ja kyky loogiseen rationaaliseen ajatteluun estyy voimakkaiden tunteiden vuoksi. On siis normaalia epänormaali käytös, koska on tutkitusti tavanomaista ja näin ollen normaalia, että kognition toiminta laskee haastavassa olosuhteessa. Kriisissä elävä vanhempi siis on juuri tuon lastensuojelun antaman tuen tarpeessa todella kun käyttäytyy haastavasti, mutta jos sitä ei anna esimies vastuusosiaalivirkailijalle tukeakseen vanhempaa ja näin siis vanhemmalle, jatkaa itseään nk. kirveellä päähän lyövä (kun luulee lyövänsä sosiaalivirkailijaa ja pitää tunteessaan tätä oikeutettuna) vanhempi omaa järjetöntä toimintaansa ja haavoittaa samalla itseään ja erityisesti lastaan. Näin ollen voimme siis katsoa, että se esimies, joka ei tee mitään tuen antamisen eteen, antaa lasta haavoittavan olosuhteen kehittyä vielä enemmän lasta haavoittavaksi.
Sanoiko Maisa vanhemmalle jotain mikä laukaisi haastavan olosuhteen ja tätä myötä vanhemman haastavan käytöksen? Mikä laukaisi negatiivisen toimintaketjun ja synnytti kahden polarisaatiopään, vanhemman ja Maisan, reaktiot? Sanoiko vanhempi ensin jotain Maisalle ja Maisa sitten vanhemmalle? Kumpi oli ensin, muna vai kana? Ja väliäkö sillä todella, jos mietimme lasta ja sitä, ettei Maisan esimies tehnyt mitään olosuhteen eheyttämiseksi, jotta Maisan ja lapsen vanhemman välinen suhde olisi voinut kehittyä järjellisemmäksi ja hyväksi yhteistyöksi hyvässä keskenäisessä luottamuksessa?
Lastensuojelulasten vanhemmat joutuvat elämään hyvin haastavissa olosuhteissa. Turhat tutkimukset, joihin vanhempia johdatetaan suoralla syyllistämisellä, sen sijaan, että tarjottaisiin arvostavalla ja kunnioittavalla otteella humaania tukea, kuormittavat vanhempia.
Helsingissä eräs äiti käy psykoterapiassa lastensuojelun häneen vuosia kohdistaman rakenteellisen väkivallan vuoksi aivan samoin, kuin Maisa kertoo selvittäneensä henkistä haavoittumistaan ja väkivallasta pirstaloitunutta identiteettiään psykoterapian keinoin. Monet sosiaalityöntekijät sekä lastensuojelulasten vanhemmat joutuvat turvautumaan yksilöpsykoterpiaan polarisoituneessa asiakasolosuhteessa, koska esimiestaho ei johda sosiaalityötä saavuttamaan työssään sosiaalipedakogiikan RATKES:n malleja eikä anna tarvittavia tukimuotoja.
Tuo helsinkiläisäiti joutui katsomaan vierestä, kun vuonna 2014 Vuosaaren lastensuojelun vs. sos. Laura Laine ilmoitti äidin olevan koko Vuosaaren 12-päisen lastensuojelun sosiaalityöryhmän mielestä 100:n prosentin varmuudella lastaan seksuaalisesti hyväksikäyttävä. Laine myös väitti äidin olevan itsetuhoinen, psyykkisesti ja fyysisesti vaarallinen lapselle, lapsen isälle ja tämän vastaava lääkäripuolisolle sekä väitti äidin olevan symbiottinen kasvattaja. Kaikki nämä valheelliset syytökset äitiä kohtaan Laine valmisteli tapaamatta äitiä ja keskustelematta asioista äidin kanssa, vain keskustellen lapsen isän ja tämän johtavalääkäripuolison kanssa. Laineen toiminnasta on jopa psykiatrisen lääkärin kirjaus, jossa todetaan ettei Lainetta selkeästi kiinnosta äidin vanhemmuuden tukeminen. Äiti myös leimattiin yhteistyökyvyttömäksi, vaikka äiti ei uhannut Lainetta vaikkapa henkirikoksella, vaan käytti muistuttamis- ja kanteluoikeuttaan tilanteessa, jossa Laine mustamaalasi äiti valheilla ja jotka Laine suunnitteli yhdessä lapsen isän ja isän puolison kanssa.
Laine oli valmis valehtelemaan valan alla oikeudelle, että hänellä on todisteita äidin symbiottisista kasvattamistavoista, vaikka hänellä ei tällaisia ollut. Laineen esimiehet eivät välittäneet koko sosiaali- ja terveysvirastossa Laineen kohdistamasta rakenteellisesta väkivallasta äitiä ja erityisesti tuota lasta kohtaan, mutta tuolloinen apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty totesi kesällä 2015 olosuhteen järkyttäväksi ja teki muistutuksen lapsen puolesta, jota tosin rakenteellista väkivaltaa lapseen kohdistaakseen sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio, joka nykyisin vastaa Helsingin LAPE-hankkeen suunnittelutyöstä yhtenä vastuunkantajana, ei suostunut käsittelemään lain mukaisesti.
Vuonna 2015 Lassilan lastensuojelun vs. sos. Anitta Jokinen vuorostaan kohdisti äitiin rakenteellista väkivaltaa väittäen äitiä kuin toipuvaksi nistiksi, jonka kotona lapselle ei ole arvattavuutta. Äiti muistutti Jokisesta ja Jokinen kasvojensa pesemisksi valehteli esimiehilleen mm. sosiaalityön päällikkö Riitta Vartiolle, ettei ollut äitiä näin määritellyt. Vartio taasen kohdisti rakenteellista väkivaltaa äitiin, uskoen suoraan Jokista, sen sijaan, että olisi viitsinyt olla yhteydessä äidin todistajiin, äidin ystävään ja äidin psykiatriseen sairaanhoitajaan, jotka olivat olleet tilanteessa läsnä, ja ilmoitti äidille vastineessa muistutukseen, ettei Jokinen ole äitiä näin määritellyt, sen sijaan, että olisi asiaa tutkittuaan todennut, että Jokinen väittää hänelle, ettei ole näin toiminut. 26.10.2015 äidin ottaessa Jokisen ja Vartion läsnäollessa puheeksi Jokisen sekä Vartion toiminnan, Jokinen ilmoitti olevansa huolissaan äidin mielenterveydestä väittäen, että äiti elää päässään kuvitelmissaan Jokisen teoista ja leimasi äitiä näin jopa psykoottiseksi ja Vartio ilmoitti, ettei hänellä ole aikaa soitella äidin psykiatriselle sairaanhoitajalle tarkistaakseen puhuuko Jokinen totta tai edes lukea äidin sähköposteja aiheesta. Vartio ilmoitti olevansa välinpitämätön olosuhteesta ja totesi ettei häntä koko aisa kiinnosta. 4.12.2015 äidin äiti luovutti Vartiolle kaksi kirjallista allekirjoitettua todistajan lausuntoa, joissa toisessa todettiin äidin psykiatrisen sairaanhoitajan kuulleen kuinka Jokinen vertasi äitiä nistiin ja toisessa todistettiin Vartion kohdelleen äitiä epäkunnioittavasti julkisessa kulkuvälineessä, kun äiti oli matkalla THL:n koulutukseen, johon myös Vartio osallistui.
Jokisen tekohan on luokiteltavissa vakavaksi henkiseksi väkivallaksi, jossa hän ensin leimaa vanhemman joksikin ja oikeuttaa oman toimintansa tuolla leimalla ja tämän jälkeen väittää, ettei ole leimannut vanhempaa valheellisilla väittämillä ja leimaa vuorostaan vanhemman mielisairaaksi, jopa hulluksi, valehtelijaksi. On väkivaltaa väittää, ettei ollut väkivaltaa, kun on toteuttanut väkivaltaa.
Keväällä 2016 nykyinen Helsingin lastensuojelun avohuollon sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro leimasi äitiä ilmoittaen, ettei voi tavata äitiä ja lasta yhdessä ja väitti äitiä ja lasta yhdessä tapaamatta, että äiti tulisi käytöksellään haavoittamaan lasta, jos paikalla olisi lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Hän jopa kirjasi väitteensä lapsen asiakasrekisteriin. Äiti joutui selittämään Teirolle, että Teiro toimii äidin ihmisoikeuksien vastaisesti leimatessaan äitiä moisella väittämällä, kun väittämän taakse ei ollut mitään näyttöä. Teiro ymmärsi lopulta loukanneensa äidin kunniaa sillä tasolla, että ilmoitti "tulkinneensa" äitiä väärin pelkän luulon varassa, vaikkakaan ei oppinut käsittämään todella mitä tarkoittaa pelkän intuition varassa sosiaalityössä toimiminen ja kuinka se on kaikkien oikeusturvaa sekä elämää vaarantavaa. Kirjauskorjausta Teiro ei tietenkään toteuttanut lakisääteisesti, vaikka olisi ollut velvollinen lain edessä tämän toteuttamaan, jo pelkän oman huomionsa varassa havaittuaan toimineensa väärin.
9.5.2017 Teiro osoitti korkeaa moraalia ja myönsi lapsen isän kotiin ostettujen Kivikon avohuollon perhetyöntekijöiden sosiaaliohjaaja Anu Nymannnin sekä Sirkku Koljosen ja uuden lapsen vastuusosiaalivirkailijan Maunulan johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykösen läsnä ollessa asiakuuden siirtopalaverissa äidin kotona itsekin "tulkinneen" äitiä väärin tarkasti avaten mitä oli väittänyt äidin olevan ja kuinka oli havainnut ensikäden havaintoja tehdessään eli äitiä ja lasta tavatessaan lopulta, että äiti kohtelee lastaan mallikkaasti jopa vaikeita asioita käsitellessä. Teiro totesi useiden sosiaalivirkailijoiden toimineen samalla tavalla väärin äitiä kohtaan useasti aiemmin. Teiro ei osannut kuitenkaan asemassaan nimetä tekoja rakenteelliseksi väkivallaksi, vaikka tästä juuri oli kyse. Teiro ei kyennyt pahoittelemaan äidille sitä, miten äitiin oli kohdistettu väkivaltaa, vaan hän käsitteli asian hyvin pinnallisesti ja jätti painottamatta, kuinka tärkeää vanhempien vanhemmuuden tukemisessa on, ettei lastensuojelu kohdista vanhempiin rakenteellista väkivaltaa.
16.8.2017 vuorostaan Maunulan lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykönen syytti äitiä lapsensa manipuloimisesta sekä lapsensa häiriköinnistä lukemattomilla teksti- ja WhatsAppviesteillä äidin äidin, äidin psykoterapeutin sekä perheneuvolan johtavan sosiaalityöntekijä Raija-Liisa Keinin edessä vaikka hänellä ei ollut väitteilleen mitään näyttöä ja vain taustalla oli lapsen isän väittämät taasen. Ja 13.9. pesi Pyykönen vuorostaan kasvojaan väittämällä, ettei ollut esittänyt suoria syytöksiä äidistä työryhmälle väittämien muodossa, vaan oli mukamas mielestään esittänyt kysymyslauseita. Äidillä on todistajat Pyykösen toiminnalle 16.8., mutta mitä se todella muuttaa äidin silmissä, kun äiti havaitsee, ettei Pyyköselle merkitse sosiaalityössä totuus ja totuudessa pysyminen puheissaan ja äiti havaitsee, ettei voi luottaa Pyyköseen vanhemmuutensa tukena. Pyykönen on päättänyt vuorostaan tehdä saman, minkä teki Jokinen, ja valehdella esimiehilleen omasta toiminnastaan pelastaakseen oman nahkansa näinkin järjettömällä toiminnalla, joka tietenkin asettaa äidin sellaiseen valoon, että äiti näin ollen on vuorostaan Pyykösen väittämänä leimattu valehtelijaksi. Pyykönenkin siis on valmis tuhoamaan heti luottamussuhteen toiseen vanhempaan, jotta voi olla kiillotetussa haarniskassaan mielestään kykenevä sanomaan: "Lastensuojelun mielipide.." ja vaatimaan suoraan arvovaltaa mielipiteilleen. Moraalilla ei siis ole lastensuojelutyössä merkitystä ja tämähän järkyttää vanhempia.
Kun äiti koettaa saada Pyykösen esimieheen, Teiroon, yhteyden, jotta tämä tulisi korjaamaan polarisoituneen olosuhteen ja johtamaan esimiestään, Teiro vuorostaan ei ole esimiehenä tavoitettavissa ja tässäkin rakenteellisen väkivallan tilanteessa itse korkeassa vastuuasemassaan näin ollen kohdistaa lastensuojelun asiakkaaseen eli lapseen vakavaa rakenteellista väkivaltaa.
Kyseinen äiti on käynyt psykoterapiassa vuoden 2016 alusta saakka väkivaltatyön ammattilaisella, joka on erikoistunut naisten ja lasten kokeman väkivallan tilanteissa tukemaan väkivallan uhreja sekä väkivaltaa muihin kohdistaneita ja koulutuksessaan saanut keinoja ja tietotaitoa väkivallan katkaisemiseen. Pyykösen synnytettyä polarisaatio kohdistamalla rakenteellista väkivaltaa asiakaslapsensa äitiin, Pyykönen ei suostunutkaan tapaamaan äitiä ja tuota väkivaltatyön ammattilaista kolmestaan tilanteen eheyttämiseksi, vaan nimesi tuon ammattilaisen VAIN äidin tukihenkilöksi, JOPA turhaksi ja jatkoi rakenteellista väkivaltaa myös näin. Hän käyttää valta-asemaansa polkien muita.
Kyseinen äiti ei muutu väkivaltaiseksi moisen sosiopatian edessä, jota sosiaalisesti falliset ihmiset kohdistavat häneen ja lähde uhkailemaan ketään vaikkapa henkirikoksella tai julkisella nolaamisella valhein sillä hänellä on tukenaan väkivaltatyön ammattilainen, mutta äiti ottaa oikeudekseen saada tuoda näkemyksensä esille haastavasta olosuhteesta mm. blogini kautta. Se näkemys sosiaalityön haavoitavuudesta ei pääse valtamedian kautta pohdittavaksi, sillä jostain syystä sosiaalityöntekijöiden uhriutuminen, sosiaalityön piiloaggresiivisuus, polarisoituneessa kriisitilanteessa, jossa haastavassa olosuhteessa kaikki käyttäytyvät haastavasti toisiaan kohtaan sen sijaan, että koetettaisiin löytää yhteistyö, on ainoastaan merkityksellistä valtamediaa lukeville ja se myy nähtävästi paremmin. Sosiaalityölle siis oikeutetaan piiloaggressivisuus, rakenteellinen väkivalta, sen sijaan, että haettaisiin humaania sosiaalityötä. Näin ollen tietämys tästä vakavasta asiasta ei kehity.
Lisäksi nähtävissä on, että se jolla on korkein valta eli viranomainen, ei ole omaksunut valta-aseman tuomaa vastuuta samaan aikaan, kun valtamedia ei kanna vastuutaan tiedon lisäämisestä lukijoilleen monimuotoisesti.
Maisan tilanteessa vanhempi syytti myös tuomioistuimia ja poliisia lahjonnasta. Itse lahjontaa, jossa raha tai fyysinen materia olisi liikkunut, ei ole mahdollisesti todistetusti tapahtunut, mutta on ilmiselvää, että vanhempi on ollut varmasti eriarvoisessa asemassa poliisitutkintojen, syyttämisen ja tuomion tutkimisen ja tuomion annon aikaan. Tuomioita käsitellessä ja tehdessä viranomaiskoneisto ei tiedosta, että yksilön toteuttama väkivaltainen teko aina tutkitusti pohjautuu rakenteellisen väkivallan olevuudelle kyseisessä olosuhteessa sekä menneessä vaikuttavana tekijänä. Rikosoikeudellisessa tutkinnassa aina vain katsotaan yksilön vastuuta ja velvollisuutta toimia lakiemme mukaan, eikä ikinä pohdita mikä johti tekoon, miksi teko toteutettiin, mihin sillä pyrittiin, mikä mahdollisti teon ja vielä se tärkein jää aina pohtimatta:
"Miten yhteiskunta olisi voinut tilanteessa toisenlaisella toiminnalla estää tekosarjan toteutumisen sosiaalisin vaikuttamiskeinoin?"
Miksi me maksamme huonosti toteutetusta sosiaalityöstä sekä alhaisesta syyseurasussuhteiden tutkimisesta ja toiminnan vaikuttavuuden tutkimisen uupumisesta ja tästä syntyvistä lisälaskuista yhteiskunnallemme?
Maisan kokemaa väkivaltaa ei saa vähätellä. Vähättely olisi väkivaltaa. Häneen ei kohdistanut väkivaltaa vain vanhempi, vaan myös sekä erityisesti hänen esimiehensä, joka ei antanut tarvittavaa tukea, vaan käänsi päänsä toisaalle. Kriisitilanteen ja sen synnyttämän moninaisen väkivallan uhreja olivat myös tuo haastavasti käyttäytynyt vanhempi sekä erityisesti lapsi, joka nyt on vanhempaa vailla, sillä vanhempi on vankilassa. Vaikka vanhemman vankeus kestääkin vaikkapa tuon seitsemän kuukautta tai hyvällä käytöksellä vähemmän, vanhemman saadessa itse lopulta kenties kuntouttavaa psykoterapiaa vankeuden aikana, ei lastensuojelu tule osoittamaan tulevassa vanhempaa kohtaan enää ymmärrystä ja vanhemmalla tulee olemaan edessään vuosien haastava olosuhde ja taistelu, jossa koettaa selvitytyä sosiaalityön hiljaisen koston edessä. Tuen ulkopuolelle jätetty vanhempi, alistettu vanhempi, tulee olemaan Maisan uhriuden kohde loputtomiin ja Maisa pääsee valtamediassa vaikuttamaan tämän jatkuvuuteen uhriutumalla ja huonosti kohdellun sankarittaren asemalla, mielikuvilla.
Kriisissä kriisin uhrit ovat todella suuressa vaarassa sairastua vakavasti mielenterveydeltään. Näistä mainitaan useat persoonallisuushäiriöt, joiden hoitaminen on vaativaa ja joihin ei ole oikeastaan enää edes kunnon resursseja kuntien tarjoamissa psyk.poliklinikoissa. Lastensuojelutyö on kriisityötä ja jokainen sosiaalivirkailija saattaa jäädessään esimiehiltään tuetta ajautua itse kriisiin myös eli asemassaan siirtyä kriisitukihenkilöstä itsekin kriisin yhdeksi uhriksi. He siis ovat huonon esimiestyön alla erittäin suuressa vaarassa ja siksi meidän vanhempienkin tulisi osata pohtia miten me tukisimme heitä, koska heillä ei ole välttämättä esimiestensä tukea. Vielä suuremmalla syyllä meidän tulisi olla huonosti toteutetun sosiaalityön edessä huolissaan vanhempien mielenterveydestä, sillä he juuri ovat vakavimmassa vaarassa lastensuojelun toiminnallaan aiheuttaessa haastavia olosuhteita, kriisiolosuhteita, sairastua vakavasti mielenterveydeltään sekä ajautua vakavan rakenteellisen väkivallan pitkäkestoisen vaikuttavuuden kohteeksi. PAHIMMILLAAN lastensuojelulapsen vanhempi joutuu ottamaan kriisityöntekijän aseman ja tukemaan lapsensa sosiaalivirkailijaa.
Täällä Mieron tiellä on kuitenkin muistettava tutkimustieto, joka kertoo meille, että meillä on yhä kokoajan toteutuvaa rakenteellista väkivaltaa, joka synnyttää eriarvoisuutta ja tätä kautta erittäin haastavia olosuhteita ja vaurioittaa näin yhteiskuntaamme. On muistettava, että me ihmiset olemme eriarvoisessa asemassa juuri tuon rakenteellisen väkivallan vuoksi, jota toteuttaa viranomaiskoneisto.
Näissäkin Maisan ja helsinkiläisäidin kohtaloissa jätetään huomioimatta lapsi. Jopa minä jätän kirjoittamatta lapsesta, vaikka hän on se päähenkilö lastensuojelullisessa työssä, eikä suinkaan Maisa tai Laine, Jokinen, Vartio, Teiro, Pyykönen, poliisit, syyttäjät, tuomioistuimet tai media tai edes se vanhempi, jota lain mukaan tulee tukea vanhemmuudessaan, jotta hän on kykenevä tukemaan tuota tärkeintään eli lastaan ja olla se vastuullinen aikuinen lapselleen. Lapsi jää siis aikuisten vastuullisuuden uupuessa jalkoihin välinpitämättömyytemme, typeryytemme, kohteeksi.
Miten me aikuiset olemme näin toimiessamme lapsiamme varten täällä mukamas? Kuinka lapsemme ovat meiltä turvattuna, kun rakenteelliselle väkivallalle, jota ylläpidämme toiminnassamme, ei tehdä mitään? Me itse aiheutamme tuon kärsimyssarjan ja nuolemme tämän jälkeen haavojamme terapioissamme, kun ylläpidämme tällaista. Meidän lapsemme kokevat tuon kauhutien ja mallioppivat samat haavoittavat ja järjettömät toimintatavat meiltä meitä katsellessamme meille lojaaleina koettaessaan ymmärtää meitä.
Mielestäni valtamediaan voisi palkata ihan ammattilaisia kirjoittamaan sosiaalityöstä ja siinä ilmenevistä kriisiolosuhteista. Näin kansan tietämys kehittyisi siihen suuntaan, joka olisi omiaan katkaisemaan väkivallan olevuutta yhteiskunnassamme. Vaikka Maisan kokemusta ei saa vähätellä, ei suurin juttuarvo suinkaan ole Maisan kokema väkivalta vanhemmalta, vaan rakenteellinen väkivalta, joka esti Maisaa tukemasta kriisissä vanhempaa ja lasta, ollessaan itse kriisin uhri, kun hänen lähiesimies ei suostunut tukea heille antamaan.
Jos Maisan esimies olisi toiminnallaan osoittanut olevansa esimies, mikä olisi nyt olosuhde? Olisiko lapsi kenties kotiutettamissuunnitelmassa ja monin kerroin paremmassa olosuhteessa koko elämäänsä nähden?
ESS kertoo lastensuojelun työntekijästä, Maisasta, 35, joka joutui vanhemman vainoamisen, vihatekojen, kohteeksi. Maisan kohtaloa on kurjaa lukea. Varsinkin sitä kohtaa, jossa hän toteaa jääneensä työryhmässään tuen ulkopuolelle. Lähiesimiehellä ei ollut tietotaitoa tukea Maisaa työssään erittäin haastavassa olosuhteessa, jossa selkeästi Maisa henkisen väkivallan kohteena olisi ollut oikeutettu tarkkasti suunniteltuun tukeen siinä missä myös vanhempi olisi ollut erittäin tarkasti suunnitellun tuen tarpeessa myös, jotta hänen haastava käytös olisi saatu järkevämmälle linjalle ja jotta Maisa olisi kyennyt tukemaan vanhempaa vanhemmuudessaan. Esimies jätti Maisan yksin polarisaatioon tilanteessa, jossa ei tietenkään katastrofipsykologisen näkemyksen mukaan Maisaa olisi saanut kriisin yhtenä osapuolena jättää yksin kriisiä kokemaan ja selvittämään.
Maisan kohdalla kävi se, mikä kurjuus on käynyt monen sosiaalityöntekijän kohdalla, vanhempi uhkasi henkirikoksella häntä.
"Ensin uhkailut tulivat puhelimella ja kasvotusten. Sitten hänen uhkailunsa ja herjansa alkoivat elää netissä omaa elämäänsä," Maisa kertoi.
Olosuhde kehittyi kauheampaan suuntaan ja artikkeli kertoo vanhemman kiusanneen Maisaa myös sosiaalisessa mediassa leimaten häntä monilla väitteillä, jotka eivät Maisan mukaan olleet totta. Asiaa ei siis enää käsitelty rauhallisesti lastensuojelun tilojen sisällä yrittäen eheyttää kaaottista olosuhdetta. Luonnollisesti mielessään Maisa pakeni jäätyään esiemiehen tuen ulkopuolelle ja vanhempi jäätyään lastensuojelun tuen ulkopuolelle haastavassa olosuhteessa muuttui yhä raivokkaammaksi ja haastavammaksi käytöksessään. Näin syntyi vakava kaikkia haavoittva reaktiokierre.
Vanhempi kirjoitteli Maisasta nettiin keskusteluryhmissä ja loi Facebookiin ryhmän, jossa jaettiin Maisan kuvaa ja hänen yksityiselämänsä tietoja, kuten puhelinnumeroa. Maisa oli hakenut maistraatista turvakiellon, joka suojasi hänen muuta yksityisyyttään ja voi pahoin kirjoitteluista.
Vanhempi keksi lapsensa sosiaalityöntekijästä perättömiä asioita: hän kirjoitti ryhmään, että Maisa oli harrastanut seksiä professorinsa kanssa saadakseen ammatillisen pätevyyden. Perättömät tiedot kopioitiin useille nettisivuille ja kymmenet tuhannet lukivat näitä. Maisa luonnollisesti reagoi pahoinvoinnilla.
Maisan kokemushan on järkyttävä ja on ansaitusti palstatilan arvoinen valtamediassa. Mutta miksi näistä asioista kirjoitetaan niin yksipuolisesti, vain uhriksi nimetyn Maisan kokemuspohjan kautta, kun huomioitavana on myös ihmisyhteisöt, vanhempi ja lapsi?
Entäpä tuo tärkein eli lapsi?
Vanhempi on tuomittu ensin lähestymiskieltoon Maisaa kohtaan ja Maisa sai turvakiellon turvaamaan itseään ja lopulta vanhempi tuomittiin myös vankeuteen. Todennäköisesti tilanteessa on myös tehty tapaamisten rajoituspäätös vanhemman ja lapsen välille, mikä on kirjattu lasta turvaavaksi, samalla kun se tietenkin on myös lasta haavoittava toimenpide lapsen kaivatessa vanhempaansa. Mitä lapsi on nyt hyötynyt siitä, ettei Maisan esimies tukenut Maisaa vakavassa haastavassa olosuhteessa polarisaation avaamiseksi? Onko todella tilanteessa, jossa vanhempi käytöksellään ilmoittaa, että on ajautunut mielentoiminnoissaan niin vakavaan kriisiin, ettei enää kykene toimintaansa valitessaan miettimään mikä olisi järkevä toimintatatapa, Maisan esimieheltä järkevä valinta kääntää vain katseensa toisaalle?
Miksi tilanteessa ei tehty sitä viisasta valintaa, joka olisi voinut eheyttää tilanteen ja katkaista väkivallan kierteen kehittymisen? Miksi esimies ei ostanut olosuhteeseen kuntansa varoilla, rahakirstun aivaimia kuitekin kädessään pitäen, suoraa ulkopuolista ammatillisesti pätevää työhönohjausta, jotta ammatillisesti pätevä psykoterapeutti olisi voinut tilanteessa kuulla haastavasti käyttäytyvää vanhempaa, selvittää mikä ajatusketju aiheuttaa haastavassa olosuhteessa haastavan käytöksen ja lähteä korjaamaan tuota tilannetta niin, että olisi voinut tukea Maisaa kohtaamaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa olevan ongelman ja auttamaan häntä työssään eheyttämään haastava olosuhde sekä sosiaalinen suhde asiakaslapsensa vanhempaan? Miksi esimies ei antanut tuentarpeeseen tukea, kun se tietoinen päätös jättää tuki antamatta eli välinpitämättömyys tuli kuitenkin valtiollemme aivan taatusti paljon kalliimaksi?
Ihmisethän käyttäytyvät haastavasti kokiessaan olonsa turvattomaksi. Ihmiset reagoivat toisiinsa. Negatiivista reagointia synnyttävässä tilanteessa tulisi koettaa pysäyttää reagointiketju ja saada aikaan uuden positiivisen reagointiketjun syntyminen. Kun ihminen ei luota, hän on turvaton. Kun ihminen on turvaton, hän ei luota. Turvaton pelkää ja biologinen pelkoreaktio yksilön persoonallisesta reagointitavasta johtuen on joko hyökkäys tai pakeneminen tutkitusti.
Kun vanhempi ei luota sosiaalivirkailijaan hän saattaa ajautua haastavaan käytökseen, hyökkäysmielialaan, ja tämä taasen sitten oikeuttaa sosiaalivirkailijan ilmoittamaan olevansa turvaton ja ettei hän luota enää vanhempaan. Näin siis saadaan aikaan polarisaatio lastensuojelussa huonolla johtamisella. Rakenteellista väkivaltaa voidaan vielä vahventaa tukemalla vain tuota sosiaalivirkailijaa uhriutumisessa, piiloaggresiivisuudessa, auttamalla häntä pakenemaan ja syyttämällä vain tuota haastavasti käyttäytyvää vanhempaa.
Kahden ihmisen välisen polarisaation voi katkaista kolmas ihminen, jolla on tähän ammatillinen koulutus ja kyvyt sekä keinot. Tämä henkilö on ammatillisesti pätevä ulkopuolinen työhönohjaaja. Työmuotona paras mahdollinen on suora työhönohjaus, johon osallistutetaan myös asiakas tai asianomainen, jonka kanssa sosiaalityöllä on polarisaatio. Tämän saamiseksi tarvitaan se neljäs henkilö, esimies, joka tilaa tuon palvelun.
Jos palvelua ei osteta, jatkuu negatiivinen ketju, ja tutkitusti se pahenee pahenemistaan kahden toisistaan kaukana olevan, toisiaan pelkäävän ja toisiaan vastustavan, ihmisen kipuillessa haastavassa olosuhteessa ja reagoidessa kriisissään haastavasti joko hyökäten tai paeten ilman järkevää ratkaisua olosuhteeseen.
Ei ole mitään syytä, eikä mitään järkeä, mustamaalata lastensuojelun sosiaalivirkailijaa valheilla ja perättömillä syytöksillä. Mikä tällaista järjettömyyttä voisi sitten synnyttää? Miksi joku vanhempi käyttäytyy niin järjettömästi? Mikä saa ihmisen, jonka tulisi pelastaa oma lapsensa sosiaalityön maailmasta takaisin kotiinsa, käyttäytymään itseään ja lastaan haavoittavalla tavalla eli meidän kritiikin edessä järjettömästi?
Tavallisesti me leimaamme haastavasti käyttäytyvät suoraan hulluksi ja heitämme heidät tunnekokemuksessamme hullulaatikkoon. Sekin on typeryyttä, patologisoivaa leimaamista.
Kriisissä ihmisen kognition toiminta laskee ja tätä kautta päättelykyky. Kriisissä tunnekokemukset vahvenevat ja kyky loogiseen rationaaliseen ajatteluun estyy voimakkaiden tunteiden vuoksi. On siis normaalia epänormaali käytös, koska on tutkitusti tavanomaista ja näin ollen normaalia, että kognition toiminta laskee haastavassa olosuhteessa. Kriisissä elävä vanhempi siis on juuri tuon lastensuojelun antaman tuen tarpeessa todella kun käyttäytyy haastavasti, mutta jos sitä ei anna esimies vastuusosiaalivirkailijalle tukeakseen vanhempaa ja näin siis vanhemmalle, jatkaa itseään nk. kirveellä päähän lyövä (kun luulee lyövänsä sosiaalivirkailijaa ja pitää tunteessaan tätä oikeutettuna) vanhempi omaa järjetöntä toimintaansa ja haavoittaa samalla itseään ja erityisesti lastaan. Näin ollen voimme siis katsoa, että se esimies, joka ei tee mitään tuen antamisen eteen, antaa lasta haavoittavan olosuhteen kehittyä vielä enemmän lasta haavoittavaksi.
Sanoiko Maisa vanhemmalle jotain mikä laukaisi haastavan olosuhteen ja tätä myötä vanhemman haastavan käytöksen? Mikä laukaisi negatiivisen toimintaketjun ja synnytti kahden polarisaatiopään, vanhemman ja Maisan, reaktiot? Sanoiko vanhempi ensin jotain Maisalle ja Maisa sitten vanhemmalle? Kumpi oli ensin, muna vai kana? Ja väliäkö sillä todella, jos mietimme lasta ja sitä, ettei Maisan esimies tehnyt mitään olosuhteen eheyttämiseksi, jotta Maisan ja lapsen vanhemman välinen suhde olisi voinut kehittyä järjellisemmäksi ja hyväksi yhteistyöksi hyvässä keskenäisessä luottamuksessa?
Lastensuojelulasten vanhemmat joutuvat elämään hyvin haastavissa olosuhteissa. Turhat tutkimukset, joihin vanhempia johdatetaan suoralla syyllistämisellä, sen sijaan, että tarjottaisiin arvostavalla ja kunnioittavalla otteella humaania tukea, kuormittavat vanhempia.
Helsingissä eräs äiti käy psykoterapiassa lastensuojelun häneen vuosia kohdistaman rakenteellisen väkivallan vuoksi aivan samoin, kuin Maisa kertoo selvittäneensä henkistä haavoittumistaan ja väkivallasta pirstaloitunutta identiteettiään psykoterapian keinoin. Monet sosiaalityöntekijät sekä lastensuojelulasten vanhemmat joutuvat turvautumaan yksilöpsykoterpiaan polarisoituneessa asiakasolosuhteessa, koska esimiestaho ei johda sosiaalityötä saavuttamaan työssään sosiaalipedakogiikan RATKES:n malleja eikä anna tarvittavia tukimuotoja.
Tuo helsinkiläisäiti joutui katsomaan vierestä, kun vuonna 2014 Vuosaaren lastensuojelun vs. sos. Laura Laine ilmoitti äidin olevan koko Vuosaaren 12-päisen lastensuojelun sosiaalityöryhmän mielestä 100:n prosentin varmuudella lastaan seksuaalisesti hyväksikäyttävä. Laine myös väitti äidin olevan itsetuhoinen, psyykkisesti ja fyysisesti vaarallinen lapselle, lapsen isälle ja tämän vastaava lääkäripuolisolle sekä väitti äidin olevan symbiottinen kasvattaja. Kaikki nämä valheelliset syytökset äitiä kohtaan Laine valmisteli tapaamatta äitiä ja keskustelematta asioista äidin kanssa, vain keskustellen lapsen isän ja tämän johtavalääkäripuolison kanssa. Laineen toiminnasta on jopa psykiatrisen lääkärin kirjaus, jossa todetaan ettei Lainetta selkeästi kiinnosta äidin vanhemmuuden tukeminen. Äiti myös leimattiin yhteistyökyvyttömäksi, vaikka äiti ei uhannut Lainetta vaikkapa henkirikoksella, vaan käytti muistuttamis- ja kanteluoikeuttaan tilanteessa, jossa Laine mustamaalasi äiti valheilla ja jotka Laine suunnitteli yhdessä lapsen isän ja isän puolison kanssa.
Laine oli valmis valehtelemaan valan alla oikeudelle, että hänellä on todisteita äidin symbiottisista kasvattamistavoista, vaikka hänellä ei tällaisia ollut. Laineen esimiehet eivät välittäneet koko sosiaali- ja terveysvirastossa Laineen kohdistamasta rakenteellisesta väkivallasta äitiä ja erityisesti tuota lasta kohtaan, mutta tuolloinen apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty totesi kesällä 2015 olosuhteen järkyttäväksi ja teki muistutuksen lapsen puolesta, jota tosin rakenteellista väkivaltaa lapseen kohdistaakseen sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio, joka nykyisin vastaa Helsingin LAPE-hankkeen suunnittelutyöstä yhtenä vastuunkantajana, ei suostunut käsittelemään lain mukaisesti.
Vuonna 2015 Lassilan lastensuojelun vs. sos. Anitta Jokinen vuorostaan kohdisti äitiin rakenteellista väkivaltaa väittäen äitiä kuin toipuvaksi nistiksi, jonka kotona lapselle ei ole arvattavuutta. Äiti muistutti Jokisesta ja Jokinen kasvojensa pesemisksi valehteli esimiehilleen mm. sosiaalityön päällikkö Riitta Vartiolle, ettei ollut äitiä näin määritellyt. Vartio taasen kohdisti rakenteellista väkivaltaa äitiin, uskoen suoraan Jokista, sen sijaan, että olisi viitsinyt olla yhteydessä äidin todistajiin, äidin ystävään ja äidin psykiatriseen sairaanhoitajaan, jotka olivat olleet tilanteessa läsnä, ja ilmoitti äidille vastineessa muistutukseen, ettei Jokinen ole äitiä näin määritellyt, sen sijaan, että olisi asiaa tutkittuaan todennut, että Jokinen väittää hänelle, ettei ole näin toiminut. 26.10.2015 äidin ottaessa Jokisen ja Vartion läsnäollessa puheeksi Jokisen sekä Vartion toiminnan, Jokinen ilmoitti olevansa huolissaan äidin mielenterveydestä väittäen, että äiti elää päässään kuvitelmissaan Jokisen teoista ja leimasi äitiä näin jopa psykoottiseksi ja Vartio ilmoitti, ettei hänellä ole aikaa soitella äidin psykiatriselle sairaanhoitajalle tarkistaakseen puhuuko Jokinen totta tai edes lukea äidin sähköposteja aiheesta. Vartio ilmoitti olevansa välinpitämätön olosuhteesta ja totesi ettei häntä koko aisa kiinnosta. 4.12.2015 äidin äiti luovutti Vartiolle kaksi kirjallista allekirjoitettua todistajan lausuntoa, joissa toisessa todettiin äidin psykiatrisen sairaanhoitajan kuulleen kuinka Jokinen vertasi äitiä nistiin ja toisessa todistettiin Vartion kohdelleen äitiä epäkunnioittavasti julkisessa kulkuvälineessä, kun äiti oli matkalla THL:n koulutukseen, johon myös Vartio osallistui.
Jokisen tekohan on luokiteltavissa vakavaksi henkiseksi väkivallaksi, jossa hän ensin leimaa vanhemman joksikin ja oikeuttaa oman toimintansa tuolla leimalla ja tämän jälkeen väittää, ettei ole leimannut vanhempaa valheellisilla väittämillä ja leimaa vuorostaan vanhemman mielisairaaksi, jopa hulluksi, valehtelijaksi. On väkivaltaa väittää, ettei ollut väkivaltaa, kun on toteuttanut väkivaltaa.
Keväällä 2016 nykyinen Helsingin lastensuojelun avohuollon sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro leimasi äitiä ilmoittaen, ettei voi tavata äitiä ja lasta yhdessä ja väitti äitiä ja lasta yhdessä tapaamatta, että äiti tulisi käytöksellään haavoittamaan lasta, jos paikalla olisi lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Hän jopa kirjasi väitteensä lapsen asiakasrekisteriin. Äiti joutui selittämään Teirolle, että Teiro toimii äidin ihmisoikeuksien vastaisesti leimatessaan äitiä moisella väittämällä, kun väittämän taakse ei ollut mitään näyttöä. Teiro ymmärsi lopulta loukanneensa äidin kunniaa sillä tasolla, että ilmoitti "tulkinneensa" äitiä väärin pelkän luulon varassa, vaikkakaan ei oppinut käsittämään todella mitä tarkoittaa pelkän intuition varassa sosiaalityössä toimiminen ja kuinka se on kaikkien oikeusturvaa sekä elämää vaarantavaa. Kirjauskorjausta Teiro ei tietenkään toteuttanut lakisääteisesti, vaikka olisi ollut velvollinen lain edessä tämän toteuttamaan, jo pelkän oman huomionsa varassa havaittuaan toimineensa väärin.
9.5.2017 Teiro osoitti korkeaa moraalia ja myönsi lapsen isän kotiin ostettujen Kivikon avohuollon perhetyöntekijöiden sosiaaliohjaaja Anu Nymannnin sekä Sirkku Koljosen ja uuden lapsen vastuusosiaalivirkailijan Maunulan johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykösen läsnä ollessa asiakuuden siirtopalaverissa äidin kotona itsekin "tulkinneen" äitiä väärin tarkasti avaten mitä oli väittänyt äidin olevan ja kuinka oli havainnut ensikäden havaintoja tehdessään eli äitiä ja lasta tavatessaan lopulta, että äiti kohtelee lastaan mallikkaasti jopa vaikeita asioita käsitellessä. Teiro totesi useiden sosiaalivirkailijoiden toimineen samalla tavalla väärin äitiä kohtaan useasti aiemmin. Teiro ei osannut kuitenkaan asemassaan nimetä tekoja rakenteelliseksi väkivallaksi, vaikka tästä juuri oli kyse. Teiro ei kyennyt pahoittelemaan äidille sitä, miten äitiin oli kohdistettu väkivaltaa, vaan hän käsitteli asian hyvin pinnallisesti ja jätti painottamatta, kuinka tärkeää vanhempien vanhemmuuden tukemisessa on, ettei lastensuojelu kohdista vanhempiin rakenteellista väkivaltaa.
16.8.2017 vuorostaan Maunulan lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykönen syytti äitiä lapsensa manipuloimisesta sekä lapsensa häiriköinnistä lukemattomilla teksti- ja WhatsAppviesteillä äidin äidin, äidin psykoterapeutin sekä perheneuvolan johtavan sosiaalityöntekijä Raija-Liisa Keinin edessä vaikka hänellä ei ollut väitteilleen mitään näyttöä ja vain taustalla oli lapsen isän väittämät taasen. Ja 13.9. pesi Pyykönen vuorostaan kasvojaan väittämällä, ettei ollut esittänyt suoria syytöksiä äidistä työryhmälle väittämien muodossa, vaan oli mukamas mielestään esittänyt kysymyslauseita. Äidillä on todistajat Pyykösen toiminnalle 16.8., mutta mitä se todella muuttaa äidin silmissä, kun äiti havaitsee, ettei Pyyköselle merkitse sosiaalityössä totuus ja totuudessa pysyminen puheissaan ja äiti havaitsee, ettei voi luottaa Pyyköseen vanhemmuutensa tukena. Pyykönen on päättänyt vuorostaan tehdä saman, minkä teki Jokinen, ja valehdella esimiehilleen omasta toiminnastaan pelastaakseen oman nahkansa näinkin järjettömällä toiminnalla, joka tietenkin asettaa äidin sellaiseen valoon, että äiti näin ollen on vuorostaan Pyykösen väittämänä leimattu valehtelijaksi. Pyykönenkin siis on valmis tuhoamaan heti luottamussuhteen toiseen vanhempaan, jotta voi olla kiillotetussa haarniskassaan mielestään kykenevä sanomaan: "Lastensuojelun mielipide.." ja vaatimaan suoraan arvovaltaa mielipiteilleen. Moraalilla ei siis ole lastensuojelutyössä merkitystä ja tämähän järkyttää vanhempia.
Kun äiti koettaa saada Pyykösen esimieheen, Teiroon, yhteyden, jotta tämä tulisi korjaamaan polarisoituneen olosuhteen ja johtamaan esimiestään, Teiro vuorostaan ei ole esimiehenä tavoitettavissa ja tässäkin rakenteellisen väkivallan tilanteessa itse korkeassa vastuuasemassaan näin ollen kohdistaa lastensuojelun asiakkaaseen eli lapseen vakavaa rakenteellista väkivaltaa.
Kyseinen äiti on käynyt psykoterapiassa vuoden 2016 alusta saakka väkivaltatyön ammattilaisella, joka on erikoistunut naisten ja lasten kokeman väkivallan tilanteissa tukemaan väkivallan uhreja sekä väkivaltaa muihin kohdistaneita ja koulutuksessaan saanut keinoja ja tietotaitoa väkivallan katkaisemiseen. Pyykösen synnytettyä polarisaatio kohdistamalla rakenteellista väkivaltaa asiakaslapsensa äitiin, Pyykönen ei suostunutkaan tapaamaan äitiä ja tuota väkivaltatyön ammattilaista kolmestaan tilanteen eheyttämiseksi, vaan nimesi tuon ammattilaisen VAIN äidin tukihenkilöksi, JOPA turhaksi ja jatkoi rakenteellista väkivaltaa myös näin. Hän käyttää valta-asemaansa polkien muita.
Kyseinen äiti ei muutu väkivaltaiseksi moisen sosiopatian edessä, jota sosiaalisesti falliset ihmiset kohdistavat häneen ja lähde uhkailemaan ketään vaikkapa henkirikoksella tai julkisella nolaamisella valhein sillä hänellä on tukenaan väkivaltatyön ammattilainen, mutta äiti ottaa oikeudekseen saada tuoda näkemyksensä esille haastavasta olosuhteesta mm. blogini kautta. Se näkemys sosiaalityön haavoitavuudesta ei pääse valtamedian kautta pohdittavaksi, sillä jostain syystä sosiaalityöntekijöiden uhriutuminen, sosiaalityön piiloaggresiivisuus, polarisoituneessa kriisitilanteessa, jossa haastavassa olosuhteessa kaikki käyttäytyvät haastavasti toisiaan kohtaan sen sijaan, että koetettaisiin löytää yhteistyö, on ainoastaan merkityksellistä valtamediaa lukeville ja se myy nähtävästi paremmin. Sosiaalityölle siis oikeutetaan piiloaggressivisuus, rakenteellinen väkivalta, sen sijaan, että haettaisiin humaania sosiaalityötä. Näin ollen tietämys tästä vakavasta asiasta ei kehity.
Lisäksi nähtävissä on, että se jolla on korkein valta eli viranomainen, ei ole omaksunut valta-aseman tuomaa vastuuta samaan aikaan, kun valtamedia ei kanna vastuutaan tiedon lisäämisestä lukijoilleen monimuotoisesti.
Maisan tilanteessa vanhempi syytti myös tuomioistuimia ja poliisia lahjonnasta. Itse lahjontaa, jossa raha tai fyysinen materia olisi liikkunut, ei ole mahdollisesti todistetusti tapahtunut, mutta on ilmiselvää, että vanhempi on ollut varmasti eriarvoisessa asemassa poliisitutkintojen, syyttämisen ja tuomion tutkimisen ja tuomion annon aikaan. Tuomioita käsitellessä ja tehdessä viranomaiskoneisto ei tiedosta, että yksilön toteuttama väkivaltainen teko aina tutkitusti pohjautuu rakenteellisen väkivallan olevuudelle kyseisessä olosuhteessa sekä menneessä vaikuttavana tekijänä. Rikosoikeudellisessa tutkinnassa aina vain katsotaan yksilön vastuuta ja velvollisuutta toimia lakiemme mukaan, eikä ikinä pohdita mikä johti tekoon, miksi teko toteutettiin, mihin sillä pyrittiin, mikä mahdollisti teon ja vielä se tärkein jää aina pohtimatta:
"Miten yhteiskunta olisi voinut tilanteessa toisenlaisella toiminnalla estää tekosarjan toteutumisen sosiaalisin vaikuttamiskeinoin?"
Miksi me maksamme huonosti toteutetusta sosiaalityöstä sekä alhaisesta syyseurasussuhteiden tutkimisesta ja toiminnan vaikuttavuuden tutkimisen uupumisesta ja tästä syntyvistä lisälaskuista yhteiskunnallemme?
Maisan kokemaa väkivaltaa ei saa vähätellä. Vähättely olisi väkivaltaa. Häneen ei kohdistanut väkivaltaa vain vanhempi, vaan myös sekä erityisesti hänen esimiehensä, joka ei antanut tarvittavaa tukea, vaan käänsi päänsä toisaalle. Kriisitilanteen ja sen synnyttämän moninaisen väkivallan uhreja olivat myös tuo haastavasti käyttäytynyt vanhempi sekä erityisesti lapsi, joka nyt on vanhempaa vailla, sillä vanhempi on vankilassa. Vaikka vanhemman vankeus kestääkin vaikkapa tuon seitsemän kuukautta tai hyvällä käytöksellä vähemmän, vanhemman saadessa itse lopulta kenties kuntouttavaa psykoterapiaa vankeuden aikana, ei lastensuojelu tule osoittamaan tulevassa vanhempaa kohtaan enää ymmärrystä ja vanhemmalla tulee olemaan edessään vuosien haastava olosuhde ja taistelu, jossa koettaa selvitytyä sosiaalityön hiljaisen koston edessä. Tuen ulkopuolelle jätetty vanhempi, alistettu vanhempi, tulee olemaan Maisan uhriuden kohde loputtomiin ja Maisa pääsee valtamediassa vaikuttamaan tämän jatkuvuuteen uhriutumalla ja huonosti kohdellun sankarittaren asemalla, mielikuvilla.
Kriisissä kriisin uhrit ovat todella suuressa vaarassa sairastua vakavasti mielenterveydeltään. Näistä mainitaan useat persoonallisuushäiriöt, joiden hoitaminen on vaativaa ja joihin ei ole oikeastaan enää edes kunnon resursseja kuntien tarjoamissa psyk.poliklinikoissa. Lastensuojelutyö on kriisityötä ja jokainen sosiaalivirkailija saattaa jäädessään esimiehiltään tuetta ajautua itse kriisiin myös eli asemassaan siirtyä kriisitukihenkilöstä itsekin kriisin yhdeksi uhriksi. He siis ovat huonon esimiestyön alla erittäin suuressa vaarassa ja siksi meidän vanhempienkin tulisi osata pohtia miten me tukisimme heitä, koska heillä ei ole välttämättä esimiestensä tukea. Vielä suuremmalla syyllä meidän tulisi olla huonosti toteutetun sosiaalityön edessä huolissaan vanhempien mielenterveydestä, sillä he juuri ovat vakavimmassa vaarassa lastensuojelun toiminnallaan aiheuttaessa haastavia olosuhteita, kriisiolosuhteita, sairastua vakavasti mielenterveydeltään sekä ajautua vakavan rakenteellisen väkivallan pitkäkestoisen vaikuttavuuden kohteeksi. PAHIMMILLAAN lastensuojelulapsen vanhempi joutuu ottamaan kriisityöntekijän aseman ja tukemaan lapsensa sosiaalivirkailijaa.
Täällä Mieron tiellä on kuitenkin muistettava tutkimustieto, joka kertoo meille, että meillä on yhä kokoajan toteutuvaa rakenteellista väkivaltaa, joka synnyttää eriarvoisuutta ja tätä kautta erittäin haastavia olosuhteita ja vaurioittaa näin yhteiskuntaamme. On muistettava, että me ihmiset olemme eriarvoisessa asemassa juuri tuon rakenteellisen väkivallan vuoksi, jota toteuttaa viranomaiskoneisto.
Näissäkin Maisan ja helsinkiläisäidin kohtaloissa jätetään huomioimatta lapsi. Jopa minä jätän kirjoittamatta lapsesta, vaikka hän on se päähenkilö lastensuojelullisessa työssä, eikä suinkaan Maisa tai Laine, Jokinen, Vartio, Teiro, Pyykönen, poliisit, syyttäjät, tuomioistuimet tai media tai edes se vanhempi, jota lain mukaan tulee tukea vanhemmuudessaan, jotta hän on kykenevä tukemaan tuota tärkeintään eli lastaan ja olla se vastuullinen aikuinen lapselleen. Lapsi jää siis aikuisten vastuullisuuden uupuessa jalkoihin välinpitämättömyytemme, typeryytemme, kohteeksi.
Miten me aikuiset olemme näin toimiessamme lapsiamme varten täällä mukamas? Kuinka lapsemme ovat meiltä turvattuna, kun rakenteelliselle väkivallalle, jota ylläpidämme toiminnassamme, ei tehdä mitään? Me itse aiheutamme tuon kärsimyssarjan ja nuolemme tämän jälkeen haavojamme terapioissamme, kun ylläpidämme tällaista. Meidän lapsemme kokevat tuon kauhutien ja mallioppivat samat haavoittavat ja järjettömät toimintatavat meiltä meitä katsellessamme meille lojaaleina koettaessaan ymmärtää meitä.
Mielestäni valtamediaan voisi palkata ihan ammattilaisia kirjoittamaan sosiaalityöstä ja siinä ilmenevistä kriisiolosuhteista. Näin kansan tietämys kehittyisi siihen suuntaan, joka olisi omiaan katkaisemaan väkivallan olevuutta yhteiskunnassamme. Vaikka Maisan kokemusta ei saa vähätellä, ei suurin juttuarvo suinkaan ole Maisan kokema väkivalta vanhemmalta, vaan rakenteellinen väkivalta, joka esti Maisaa tukemasta kriisissä vanhempaa ja lasta, ollessaan itse kriisin uhri, kun hänen lähiesimies ei suostunut tukea heille antamaan.
Jos Maisan esimies olisi toiminnallaan osoittanut olevansa esimies, mikä olisi nyt olosuhde? Olisiko lapsi kenties kotiutettamissuunnitelmassa ja monin kerroin paremmassa olosuhteessa koko elämäänsä nähden?
Hyvät vanhemmat, älkää kirjoittako nettiin sosiaalisessa mediassa mitään lastenne vastuusosiaalityöntekijöistä tunnetiloissanne. Sitä ei tulla ymmärtämään, eikä teille tulla antamaan sen jälkeen tukea. Teidät vain teilataan ja viedään kauemmaksi lapsistanne.
Kun teihin sattuu sosiaalityön kohdistama kiusa teitä kohtaan, purkaa hammasta, hengittäkää syvään, laskekaa kymmeneen, etsikää jostain tukea asian käsittelemiseen järkevästi ja älkää uhkailko kostolla. Ei uhkaus tule muuttamaan mitään. Eivät he ymmärrä hätähuutoasi ja tule luoksesi välittäen, sillä he ovat väkivaltaisia, asemahakuisia, mielestään sinua parempia ja tärkeämpiä.
Saat olosuhteen itsellesi toivotuksi vain sanoittamalla järkevästi olosuhdetta, jos silloinkaan. Ja vaikka järkevä mielipiteesi jäisikin huomaamatta sosiaalityössä vuodesta toiseen, älä siltikään uhkaile sosiaalivirkailijaa, sillä sitä hän odottaa haukkana, jotta voisi syyttää sinua ja uhriutua. He toimivat täysin tietoisesti, sillä heillä on koulutus, joka antaa heille mahdollisuuden ymmärtää mitä tekevät ja miksi. He tekevät kaiken sen vain pönkittääkseen egoaan ja tienatakseen leipänsä lapsillanne, ei auttaakseen teitä tai erityisesti lapsianne.
Sosiaalityö polttaa työkseen siltoja ja näin valtiomme kassasta valtavasti rahaa turhuuksiin, kun pitäisi rakentaa siltoja.
Lähde:
Sosiaalityöntekijä Maisa joutui vainotuksi somessa - "Minun väitettiin harrastaneen seksiä juttuani tutkineen poliisin kanssa" (ESS 22.9.2017):
http://www.ess.fi/teemat/ihmisetjailmiot/art2400753
Kun teihin sattuu sosiaalityön kohdistama kiusa teitä kohtaan, purkaa hammasta, hengittäkää syvään, laskekaa kymmeneen, etsikää jostain tukea asian käsittelemiseen järkevästi ja älkää uhkailko kostolla. Ei uhkaus tule muuttamaan mitään. Eivät he ymmärrä hätähuutoasi ja tule luoksesi välittäen, sillä he ovat väkivaltaisia, asemahakuisia, mielestään sinua parempia ja tärkeämpiä.
Saat olosuhteen itsellesi toivotuksi vain sanoittamalla järkevästi olosuhdetta, jos silloinkaan. Ja vaikka järkevä mielipiteesi jäisikin huomaamatta sosiaalityössä vuodesta toiseen, älä siltikään uhkaile sosiaalivirkailijaa, sillä sitä hän odottaa haukkana, jotta voisi syyttää sinua ja uhriutua. He toimivat täysin tietoisesti, sillä heillä on koulutus, joka antaa heille mahdollisuuden ymmärtää mitä tekevät ja miksi. He tekevät kaiken sen vain pönkittääkseen egoaan ja tienatakseen leipänsä lapsillanne, ei auttaakseen teitä tai erityisesti lapsianne.
Sosiaalityö polttaa työkseen siltoja ja näin valtiomme kassasta valtavasti rahaa turhuuksiin, kun pitäisi rakentaa siltoja.
Lähde:
Sosiaalityöntekijä Maisa joutui vainotuksi somessa - "Minun väitettiin harrastaneen seksiä juttuani tutkineen poliisin kanssa" (ESS 22.9.2017):
http://www.ess.fi/teemat/ihmisetjailmiot/art2400753
RSS Feed
