Päivi Petrelius unohti vieraannuttamisen kohdevanhemman vanhemmuudentuen tarpeen pohtiessaan vieraannuttamista Vanhemmuudessa hankalaksi eroperheen kriisissä suurimpana ongelmana esiintyy vanhempien / vanhemman yhteistyökyvyn sekä - halun ja tätä kautta yhteistyön katoaminen. Kun tähän tilanteeseen päädytään tulisi olla samantien suurella kädellä neuvottelut yhteistyön toteutumisen saavuttamiseksi sosiaalitoimella päämääränään ja tällaisen päämäärän asettamisen yhteydessä myös valmiita toimintasuunnitelmia päämäärän saavuttamiseksi.
Kriisejä tutkineiden tutkimuksissa on havaittu, että pahin kriisioirelun muoto on tilanne, jossa tilanne eskaloituu useiden oikeudenkäyntien prosessiksi eli vakavaksi riita-asiaksi eheyttävän yhteistyön sijaan. Jostain syystä kuitenkaan sosiaalitoimi ei ole rakentanut tällaisiin tilanteisiin minkäänlaista toiminnallista ratkaisua ja toimintasuunnitelmaa siitä, kuinka asioihin tulee vaikuttaa. Sosiaalitoimi ei lapsia koskevassa vanhempien välisessä riita-asiassa tee tarvittavaa työtä kriisin lopettamiseksi. On havaittu, että lastensuojelu ei ole halukas kantamaan vastuutaan tukea antavana tahona vakavissa tilanteissa kriisin poistamiseksi, vaan vastuuttaa tuomariston tekemään tuomioita eli antaa asioiden kriisiytyä riita-asioiksi.
Lastensuojelusta ei löydy mitään toimintasuunnitelmaa vieraannuttamisen edessä. Ei ole sinäänsä ihme, sillä vieraannuttamista ei mainita mitenkään Suomen laissa, vaikka sen olevuus on myönnetty sosiaalisiin suhteisiin vaikuttavana tekijänä myös Suomessa jopa THL:n toimesta. Toisaalta vaikka tätä ei mainitakaan laissa ja lastensuojelua ei ole lailla velvoitettu puuttumaan vieraannuttamiseen tarkoilla lain avaamilla ohkeistuksilla, on THL:llä kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa lastensuojelun toimintaan jo olevan lain puitteissa ja rakentamaan tarkkoja toimintaohjeita. Näitä ei kuitenkaan ole vielä saatu luotua.
Tämän hetkinen olevuus olosuhteesta lapsiperheille ja tuen mahdollistumisesta on siis hyvin heikkoa tarpeeseen nähden. Kun eroperheen kriiseihin ei tarpeeksi ajoissa puututa kriisituen antamisen muodossa, vaan perheille tarjotaan sosionomin voimin toteutettua perhetyötä, tilanne luonnollisesti eskaloituu.
Vanhempien väleihin jos ei koeteta vaikuttaa, vaan koetetaan vain saada lapsen olosuhteet molemmissa kodeissa olemaan hyvät, tilanne vaarantuu sen vuoksi, että toinen vanhemmista eli vieraannuttaja riitauttaa kokonaan toisen vanhemman merkityksen lapsen elämässä ja tahtoo mitätöidä tämän olevuuden yhteistyön sijaan.
Tilanne luonnollisesti kuormittaa molempia vanhempia. Toisen vanhemman vanhemmuuden merkityksen riitauttava kärsii, koska tahtoisi toisen vanhemman pois lapsen elämästä ja uskoo näkemyksessään olevansa hyvän asian puolesta toimiva, vaikka esittäisi jopa valheita toisesta vanhemmasta tietoisena ja tällaisen kohtelun vastaanottava luonnollisesti kärsii tilanteesta. Kuinka voisi sosionomi ilman todellista koulutusta kriisityöhön perhetyön keinoin tukea kumpaakaan vanhempaa tahi molempia vanhempia tasapuolisesti vanhemmuudessa, jos haavoittuvuustekijöitä vanhemmille lisää koko ajan riita-asiaksi eskaloituva kriisi?
Kuinka haavoittuvuustekijöiden edessä vanhemmuus toteutuu kriisin olevuuden takia? Miksi ei anneta konfliktoituneessa tilanteessa kriisityötä ammatillisesti pätevältä taholta, vaan vastuutetaan pätemätön sosionomi ilman valmiuksia kohtaamaan hänelle liian vaativa haaste?
Kun toinen vanhempi toiminnallaan vie tilan toiselta vanhemmalta vanhemmuuteen riitauttamalla kaiken ja saa mahdollisesti jopa sosiaalitoimen tällaiseen mukaan ja tätä kauttaa huollon, kasautuu koko riita vieraannuttajan harteille kannettavaksi, vaikka hän ei ole riitauttanut mitään, vaan hakenut vain oikeuttaan saada olla vanhempi lapselleen ja oikeuttaan olla kunnioitettu ja lapselleen oikeutta normaaliin elämään.
Useat vanhemmat vieraannuttamisen kohteina tietenkin toiveessaan saavansa takaisin perus- ja ihmisoikeutensa elää riidattomassa maailmassa tämän menetettyyään ja saada humaania kohtelua, yhteistyötä, oikeuden tulla huomioiduksi ja kuulluksi jatkavat toimintaa sen eteen että saavuttaisivat tämän, mutta riitaisan vanhemman eli vieraannuttajan vuoksi ei tätä saavuta. Vieraannuttaja saavutettuaan huollon, hänelle edullisen olosuhteen, ei tule suostumaan yhteistyöhön ja tekemään sen eteen töitä, vaan pitää kiinni kriisin eskaloiduttua näkemyksestään, että riitauttaminen oli aiheellista ja on aiheellista jatkossakin.
Vieraannuttamisen kohdevanhemman useat lähestymiset vieraannuttajaan asiassa nähdäänkin helposti vieraannuttajan kiusaamisena, vainoamisena ja häiriköintinä, eikä suinkaan yhteistyön hakemisena ja yhteistyöpyyntönä. Näistä seuraa uusia vieraannuttajan toteuttamia riitauttamisia ja vainoamisoikeudenkäyntejä, kotirauhan häirintäoikeudenkäyntejä, lähestymiskielto-oikeudenkäyntejä ja tuomiot helposti myös johtavat vieraannuttajan tukemiseen eroperheiden kriiseissä. Vieraannuttamisen kohde jää oikeusituimiemme edessä alisteiseen ja epätasa-arvoiseen asemaan vanhempana lapselleen huoltopäätöksen takia, jonka kohdalla ei tahdota nähdä tarpeellisena sitä, että riitauttamisten sijaan vieraannuttaja voisi alkaa toimimaan itse toisin ja edes koettaa saada yhteistyötä syntymään, ja uudet riita-asiat tuomioineen kasaantuvat vieraannuttamisen kohdevanhemman harteille kannettavaksi.
Vieraannuttamisen kohdevanhemman päällä voitaisiin siis nähdä valtava kasa kriisiä ja riita-asiaa, jota latoo vieraannuttaja hänen päälleen käyttäen viranomaisia lapionaan.
Koska vieraannuttaminen ei ole maamme laissa määritelty rikokseksi, ei viranomaiskoneistokaan joudu miettimään, onko vieraannuttajan toteuttama asioiden riitauttaminen todella aiheellista. Vieraannuttamisen kohdevanhemman oikeus perhe-elämän kunnioittamiseen ja rauhalliseen elämään ja yhteistyöhön ei siis tällä hetkellä ole nähtynä tarpeellisena, vaan riitauttavan tahon tarve saada riitauttaa ja saada työntää toinen vanhempi pois lapsen elämästä nähdään jostain syystä tarpeellisena.
Sitä ei suostuta näkemään, kuinka pitkittynyt erokriisi on erittäin rankka kuorma kannettavaksi vieraannuttamisen kohdevanhemmalle. Hän tahtoisi asioiden toimivan edes tarpeellisen asiallisesti, vaikka oltaisiin erimieltä ja ei niinkään pidettäisi toisista ja joutuu ottamaan sen lisäksi, ettei toinen vanhempi suostu edes tuohon, vaan tahtoo riitauttaa kokonaan toisen vanhemman olevuuden merkityksen lapsen elämässä, myös viranomaiskoneiston näkemyksen, ettei vanhempien välillä tarvitse olla yhteistyötä ja että vieraanuttaja saa riitauttaa kaiken, pitää riitaa yllä ja leimata riidasta pois pyrkivä toimintansa takia riidan syyksi.
Vieraannuttamisen kohdevanhemman suurin taakka on siis leima, jonka avulla vieraannuttaja pitää toisen vanhemman etäällä lapsesta ja yhteistyön syntymisen mahdollistumisesta.
Toiset vanhemmat saavat aikaan jopa olosuhteen, jossa vanhempi eristettään lapsesta kokonaan ja edes valvotut tapaamiset eivät toteudu. Muslimius ja miessukupuoli voi olla yksi keino eristää lapsi isästään, kun äiti toteaa huolekseen, että isä kidnappaa lapsen ja vie synnyinmaahansa. Tämän jälkeen lapsi voi elää koko lapsuutensa ilman isäänsä huolen vuoksi. Voi olla, että isä eroperheen kriisissä puhuu lapsen viemisestä pois ja jopa ajattelee tosissaan tällaisen toteuttamista, mutta onko oikein, että tämän jälkeen tuomioksi määrätään koko lapsen lapsuuden ajaksi, ettei lapsen ja isän välillä saa olla yhteyttä? Miksi isälle ei anneta oikeutta muuttua ihmisenä ja muuttaa ajatteluaan ja ymmärtää, ettei lapsen etu ole elää ilman äitiään ja riidan olevuus. Myöskin sama uhka toteutuu suomalaissyntyisten kohdalla ja vanhempia määritellään lapsille ikuisesti vaarallisiksi.
Meiltä puuttuu monikulttuurisessa maassamme tukimuodot moniin eroperheiden kriisien ilmenemismuotoihin ja todellista vanhemmuuden tukea ei ole olemassa. Vanhemmuuden tueksi helposti nähdään vai se, että tuetaan tuota vanhempaa, joka on lapsen kanssa, eikä oolenkaan tätä vanhempaa, joka on lapsesta etäällä.
Miltä tuntuu vieraannuttamisen kohdevanhemmasta mitätöinti ja ulkopuolisuus ja kuinka haavoittavaa tämä on, jos lapsi on todella rakas.
Vanhempi kärsii jo silloin, jos joutuu lapsestaan eroon vaikkapa mielenterveysongelman takia, jonka itsekin ymmärtää olevan lapsen kehitystä vaarantavaa. Eroon joutuminen rakkaasta haavoittaa. Jos tuossa tilanteessa jää vielä tuetta ja kukaan ei anna tähtäimellistä tukea, jossa toiminnan ajatuksena on saavuttaa vanhemmalle mielenterveydellinen tila, jossa voi olla lapsen kanssa mahdollisimman vähällä kärsimyksellä eli ikävällä rakasta lasta kohtaan, on olosuhteen kohtaaminen hankalaa.
Jo pelkkä lapsen erottaminen vanhemmasta on vieraanuttava teko. Lapsi kokee hylkäämisen kaltaisen kokemuksen. Luonnollisesti välimatkakin jo tuottaa vieraantumista, kun todellinen toisen tunteminen ei pääse toteutumaan.
Vielä hankalempaa olosuhde on vanhemmalle, joka menettää lapsensa vaikka ei ole vaarallinen lapselle. Seurauksena voi olla vakavia mielenterveysongelmia erokriisin kantamisen raskauden takia ja tämän seurausten kantamisen raskauden takia ja koko ajan eskaloituvan tilanteen raskauden takia, jota eniten kuormittaa se tosiseikka, että kriisin olevuuden selkiydyttyä vieraannuttamisen kohde havaitsee, ettei tukimuotoja ole olemassa ja vaikka olisi, niitä ei anneta.
Jos vieraannuttamisen kohde sairastuu mielenterveydeltään olosuhteen kuormittuvuuden takia, ei vieraannuttaja suinkaan osoita myötätuntoa toista vanhempaa kohtaan, vaan käyttää tätäkin vanhemman mitätöimiseen syyttäen kohdettaan olosuhteen hankaloitumisesta mielenterveysongelman olevaisuudella. Tämän kuormittavuutta vanhemmuudessa ei havaita myöskään.
Ja jos vieraannuttamisen kohdevanhempi terapian keinoin saa selätettyä mielenterveysongelmansa vieraannuttaja ei siltikään suostu näkemään edistymistä, vaan riitauttaa toisen vanhemman olevuuden silti ja käyttää mielenterveysongelman olevuutta menneessä leimaamisen keinoin välineenä vieraannuttamiseen. Tämän kuormittavuutta vanhemmuudessa ei havaita myöskään.
Jos lapsella on lastensuojeluasiakkuus, sosiaalitoimi mahdollisesti näkee nämä kaikki tapahtumat tapahtumaketjun sijaan yksittäisinä tilanteina, eikä kykene kokonaiskuvaa rakentamaan ja tästä syytä vieraannuttaja saa jatkaa toimintaansa vuositolkulla. Tämän kuormittavuutta vanhemmuudessa ei havaita myöskään.
Ja vaikka sosiaalitoimi näkisi tapahtumaketjun ja ymmärtäisi olosuhteen haavoittuvuuden vieraannuttamisen kohdevanhemmalle, mitä se voi tehdä, jos huolto on annettu yksin vieraannuttajalle, joka riitauttaa kaiken kamalalla vauhdilla ja estää olosuhteen eheytymisen? Koska vieraannuttaminen ei ole rikos ja vaikka se nähdään THL:n ohjeistustenkin mukaisesti lasta haavoittavana, mitä lastensuojelu voi tehdä asialle, kun mitään ohjetta toimimiselle asian edessä ei ole annettu? Tämän kuormittavuutta vanhemmuudessa ei ole huomioitu myöskään.
THL on ottanut kyllä kantaa vuoden 2016 aikana lapsen näkökulmasta asiaan, mutta ei ole kyennyt huomioimaan vanhemmuudentukemisen tarvetta vieraannuttamisen kohteelle, joka luonnollisesti vaikuttaa myös lapseen. Vanhemman hyvinvointia ja sen tukemisen tarvetta ei nähdä lapsen elämään vaikuttavana asiana, vaikka osataan puhua ylisukupolvisista ilmiöistä ja vanhemman toiminnan vaikuttavuudesta lapseen.
THL:n kehittämispäällikkö Päivi Petrelius totesi seuraavaa lastensuojelukäsikirjassa 7.3.2016:
"Lastensuojelun kannalta keskeisin johtopäätös on, että vaikeiden erojen seuraukset lapsille voivat olla vakavia, jopa läpi elämän kestäviä. Katsauksessa tarkastellut, hyvin vaikeat erot ovat lasten näkökulmasta vakava ongelma, jossa tarvitaan tarkempaa tutkimustietoa ja uudenlaisten arviointi- ja auttamiskeinojen kehittämistä lasten suojelemiseksi.
Suomalaisissa lastensuojelukäytännöissä olisikin tarpeen pohtia, miten lastensuojelussa pitäisi arvioida ja ottaa käsittelyyn lapsen kannalta erittäin haitalliset erotilanteet. On pohdittava, keitä tarvitaan mukaan arvioimaan tilanteita siten, että lapsen näkökulma tulisi riittävästi käsitellyksi sekä millaisin hoidollisin, suojelullisin ja juridisin keinoin lasta voidaan suojella vaikeiden erojen keskellä. Kaikki erot eivät aiheuta lastensuojelullista huolta, mutta osa erotilanteista voi tuottaa lapsille vakavaan kaltoinkohteluun vertautuvia kokemuksia."
Tutkimusten uupuessa ja asian ollessa vasta käsittelyn alkuvaiheessa kaikki lapset ovat vaikeissa erotilanteissa yksin vastuussa olevan sosiaalivirkailijan ajatusten ja toiminnan varassa.
Petrelius myös on kirjoittanut aiheesta: Kuinka arvioida tilanteita, joihin sisältyy epäily lapsen vieraannuttamisesta? (2.3.16), mutta teksti rajautuu ainoastaan tilanteeseen, jossa lapsi oireilee vieraannuttamiseen jo vieraantuneena vanhemmasta selkeästi negatiivisesti suhtautuen toiseen vanhempaan. Tekstissä ei myöskään huomioida vanhemman asemaa vieraannuttamisen kohteena ja ei huomioida, kuinka vanhemman ja lapsen vieraantuminen toisistaan ei tarkoita välttämättä sitä, että lapsi ei tahdo olla vanhemman kanssa, vaan sitä että etäinen suhde ja toisen vanhemman pahat puheet toisesta vanhemmasta vaikuttaa tuohon suhteeseen hämmentäen kenties lasta ja vanhempaa ja aiheuttaen etääntymistä siinä muodossa, että suhteessa he eivät enää tunne toisiaan niin hyvin kuin vanhempi ja lapsi voisivat tuntea toisensa. Kahden ihmisen väliseen vuorovaikutussuhteeseen koskee siis kolmas ihminen ja häiritsee tuota suhdetta.
Petrelius ei huomioi, kuinka vanhemmalle on haavoittavaa kuulla lapseltaan, kuinka häntä haukutaan lapselle toisen vanhemman ja tämän puolison ja kenties koko suvun ja elinyhteisön toimesta ja kuinka kuormittavaa vanhemmuudessa on joutua käsittelemään toisen vanhemman pahoja puheita lapsen kanssa. Petrelius ei lapsen asemaa pohtiesaan kykene asettumaan vieraannuttamisen kohdevanhemman asemaan, eikä näin myöskään osaa ottaa huomioon tuen tarvetta vanhemmuudelle, mikä pitäisi olla lastensuojelullisessa työstä suunnitellessa myös huomioitua jo lain velvoittamana, sillä laki velvoittaa tukemaan vanhemmuutta (LSL 4.) jopa silloin, jos vanhempi ei ole huoltaja. Vanhemman kokemukset vieraannuttamisen kohteena ja olosuhteen vaikutus vanhemmuuteen ja sen toteuttamiseen, tulisi myös olla tutkimuksen kohde lastensuojelutyössä. Lastensuojelu ei mieti kuinka tukea vieraanuttamisenkohdevanhempaa vanhemmuudessa vieraanuttamistilanteessa eli kuinka vanhempi voisi vasta lapsen kehitystarpeisiin omalla toiminnallaan ja kuinka vanhempaa voisi neuvoa ja tukea toimimaan lapsen edun mukaisesti.
Vieraannuttamisen kohdevanhemmille ei ole ohjekirjaa miten toimia.
Mietittäväksi jää, miksi Petrelius kirjoitti näistä tärkeistä asioista, mutta ei aloittanut tutkimusta siitä, mitä eroperheen kriiseissä vanhemmat ovat kokeneet tuen tarpeeksi, mitä toivoisivat tueksi ja mitä toivoisivat huomioidun vanhemmuuden näkökulmassa sosiaalityössä? Vanhemmat tulisi kyetä myös näkemään lapsen tarpeiden edessä yhtenä asiantuntijatahona.
Nykyisen olosuhteen edessä siis kuorma on yhä yksin vieraanuttamisen kohdevanhemman kannettavana ja se on raskas taakka kantaa sillä aikaa, kunTHL odotuttaa asiakkaitaan sillä, että päättää aloittaa tarvittavat tutkimukset paremman sosiaalityön toteutumisen eteen.
Lue myös:
Lapsen asema erotilanteessa (THL 4.4.16):
https://www.thl.fi/…/erityiskys…/lapsen-asema-erotilanteessa
Vaikeista eroista tarvitaan lisää laadukasta ja yleistettävää tutkimusta (THL - Päivi Petrelius 7.3.16):
https://www.thl.fi/…/vaikeista-eroista-tarvitaan-lisaa-laad…
Kuinka arvioida tilanteita, joihin sisältyy epäily lapsen vieraannuttamisesta? (THL - Päivi Petrelius 7.3.16):
https://www.thl.fi/…/kuinka-arvioida-tilanteita-joihin-sisa…
Päivi Petrelius:
https://fi.linkedin.com/in/p%C3%A4ivi-petrelius-33673310a
Kriisejä tutkineiden tutkimuksissa on havaittu, että pahin kriisioirelun muoto on tilanne, jossa tilanne eskaloituu useiden oikeudenkäyntien prosessiksi eli vakavaksi riita-asiaksi eheyttävän yhteistyön sijaan. Jostain syystä kuitenkaan sosiaalitoimi ei ole rakentanut tällaisiin tilanteisiin minkäänlaista toiminnallista ratkaisua ja toimintasuunnitelmaa siitä, kuinka asioihin tulee vaikuttaa. Sosiaalitoimi ei lapsia koskevassa vanhempien välisessä riita-asiassa tee tarvittavaa työtä kriisin lopettamiseksi. On havaittu, että lastensuojelu ei ole halukas kantamaan vastuutaan tukea antavana tahona vakavissa tilanteissa kriisin poistamiseksi, vaan vastuuttaa tuomariston tekemään tuomioita eli antaa asioiden kriisiytyä riita-asioiksi.
Lastensuojelusta ei löydy mitään toimintasuunnitelmaa vieraannuttamisen edessä. Ei ole sinäänsä ihme, sillä vieraannuttamista ei mainita mitenkään Suomen laissa, vaikka sen olevuus on myönnetty sosiaalisiin suhteisiin vaikuttavana tekijänä myös Suomessa jopa THL:n toimesta. Toisaalta vaikka tätä ei mainitakaan laissa ja lastensuojelua ei ole lailla velvoitettu puuttumaan vieraannuttamiseen tarkoilla lain avaamilla ohkeistuksilla, on THL:llä kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa lastensuojelun toimintaan jo olevan lain puitteissa ja rakentamaan tarkkoja toimintaohjeita. Näitä ei kuitenkaan ole vielä saatu luotua.
Tämän hetkinen olevuus olosuhteesta lapsiperheille ja tuen mahdollistumisesta on siis hyvin heikkoa tarpeeseen nähden. Kun eroperheen kriiseihin ei tarpeeksi ajoissa puututa kriisituen antamisen muodossa, vaan perheille tarjotaan sosionomin voimin toteutettua perhetyötä, tilanne luonnollisesti eskaloituu.
Vanhempien väleihin jos ei koeteta vaikuttaa, vaan koetetaan vain saada lapsen olosuhteet molemmissa kodeissa olemaan hyvät, tilanne vaarantuu sen vuoksi, että toinen vanhemmista eli vieraannuttaja riitauttaa kokonaan toisen vanhemman merkityksen lapsen elämässä ja tahtoo mitätöidä tämän olevuuden yhteistyön sijaan.
Tilanne luonnollisesti kuormittaa molempia vanhempia. Toisen vanhemman vanhemmuuden merkityksen riitauttava kärsii, koska tahtoisi toisen vanhemman pois lapsen elämästä ja uskoo näkemyksessään olevansa hyvän asian puolesta toimiva, vaikka esittäisi jopa valheita toisesta vanhemmasta tietoisena ja tällaisen kohtelun vastaanottava luonnollisesti kärsii tilanteesta. Kuinka voisi sosionomi ilman todellista koulutusta kriisityöhön perhetyön keinoin tukea kumpaakaan vanhempaa tahi molempia vanhempia tasapuolisesti vanhemmuudessa, jos haavoittuvuustekijöitä vanhemmille lisää koko ajan riita-asiaksi eskaloituva kriisi?
Kuinka haavoittuvuustekijöiden edessä vanhemmuus toteutuu kriisin olevuuden takia? Miksi ei anneta konfliktoituneessa tilanteessa kriisityötä ammatillisesti pätevältä taholta, vaan vastuutetaan pätemätön sosionomi ilman valmiuksia kohtaamaan hänelle liian vaativa haaste?
Kun toinen vanhempi toiminnallaan vie tilan toiselta vanhemmalta vanhemmuuteen riitauttamalla kaiken ja saa mahdollisesti jopa sosiaalitoimen tällaiseen mukaan ja tätä kauttaa huollon, kasautuu koko riita vieraannuttajan harteille kannettavaksi, vaikka hän ei ole riitauttanut mitään, vaan hakenut vain oikeuttaan saada olla vanhempi lapselleen ja oikeuttaan olla kunnioitettu ja lapselleen oikeutta normaaliin elämään.
Useat vanhemmat vieraannuttamisen kohteina tietenkin toiveessaan saavansa takaisin perus- ja ihmisoikeutensa elää riidattomassa maailmassa tämän menetettyyään ja saada humaania kohtelua, yhteistyötä, oikeuden tulla huomioiduksi ja kuulluksi jatkavat toimintaa sen eteen että saavuttaisivat tämän, mutta riitaisan vanhemman eli vieraannuttajan vuoksi ei tätä saavuta. Vieraannuttaja saavutettuaan huollon, hänelle edullisen olosuhteen, ei tule suostumaan yhteistyöhön ja tekemään sen eteen töitä, vaan pitää kiinni kriisin eskaloiduttua näkemyksestään, että riitauttaminen oli aiheellista ja on aiheellista jatkossakin.
Vieraannuttamisen kohdevanhemman useat lähestymiset vieraannuttajaan asiassa nähdäänkin helposti vieraannuttajan kiusaamisena, vainoamisena ja häiriköintinä, eikä suinkaan yhteistyön hakemisena ja yhteistyöpyyntönä. Näistä seuraa uusia vieraannuttajan toteuttamia riitauttamisia ja vainoamisoikeudenkäyntejä, kotirauhan häirintäoikeudenkäyntejä, lähestymiskielto-oikeudenkäyntejä ja tuomiot helposti myös johtavat vieraannuttajan tukemiseen eroperheiden kriiseissä. Vieraannuttamisen kohde jää oikeusituimiemme edessä alisteiseen ja epätasa-arvoiseen asemaan vanhempana lapselleen huoltopäätöksen takia, jonka kohdalla ei tahdota nähdä tarpeellisena sitä, että riitauttamisten sijaan vieraannuttaja voisi alkaa toimimaan itse toisin ja edes koettaa saada yhteistyötä syntymään, ja uudet riita-asiat tuomioineen kasaantuvat vieraannuttamisen kohdevanhemman harteille kannettavaksi.
Vieraannuttamisen kohdevanhemman päällä voitaisiin siis nähdä valtava kasa kriisiä ja riita-asiaa, jota latoo vieraannuttaja hänen päälleen käyttäen viranomaisia lapionaan.
Koska vieraannuttaminen ei ole maamme laissa määritelty rikokseksi, ei viranomaiskoneistokaan joudu miettimään, onko vieraannuttajan toteuttama asioiden riitauttaminen todella aiheellista. Vieraannuttamisen kohdevanhemman oikeus perhe-elämän kunnioittamiseen ja rauhalliseen elämään ja yhteistyöhön ei siis tällä hetkellä ole nähtynä tarpeellisena, vaan riitauttavan tahon tarve saada riitauttaa ja saada työntää toinen vanhempi pois lapsen elämästä nähdään jostain syystä tarpeellisena.
Sitä ei suostuta näkemään, kuinka pitkittynyt erokriisi on erittäin rankka kuorma kannettavaksi vieraannuttamisen kohdevanhemmalle. Hän tahtoisi asioiden toimivan edes tarpeellisen asiallisesti, vaikka oltaisiin erimieltä ja ei niinkään pidettäisi toisista ja joutuu ottamaan sen lisäksi, ettei toinen vanhempi suostu edes tuohon, vaan tahtoo riitauttaa kokonaan toisen vanhemman olevuuden merkityksen lapsen elämässä, myös viranomaiskoneiston näkemyksen, ettei vanhempien välillä tarvitse olla yhteistyötä ja että vieraanuttaja saa riitauttaa kaiken, pitää riitaa yllä ja leimata riidasta pois pyrkivä toimintansa takia riidan syyksi.
Vieraannuttamisen kohdevanhemman suurin taakka on siis leima, jonka avulla vieraannuttaja pitää toisen vanhemman etäällä lapsesta ja yhteistyön syntymisen mahdollistumisesta.
Toiset vanhemmat saavat aikaan jopa olosuhteen, jossa vanhempi eristettään lapsesta kokonaan ja edes valvotut tapaamiset eivät toteudu. Muslimius ja miessukupuoli voi olla yksi keino eristää lapsi isästään, kun äiti toteaa huolekseen, että isä kidnappaa lapsen ja vie synnyinmaahansa. Tämän jälkeen lapsi voi elää koko lapsuutensa ilman isäänsä huolen vuoksi. Voi olla, että isä eroperheen kriisissä puhuu lapsen viemisestä pois ja jopa ajattelee tosissaan tällaisen toteuttamista, mutta onko oikein, että tämän jälkeen tuomioksi määrätään koko lapsen lapsuuden ajaksi, ettei lapsen ja isän välillä saa olla yhteyttä? Miksi isälle ei anneta oikeutta muuttua ihmisenä ja muuttaa ajatteluaan ja ymmärtää, ettei lapsen etu ole elää ilman äitiään ja riidan olevuus. Myöskin sama uhka toteutuu suomalaissyntyisten kohdalla ja vanhempia määritellään lapsille ikuisesti vaarallisiksi.
Meiltä puuttuu monikulttuurisessa maassamme tukimuodot moniin eroperheiden kriisien ilmenemismuotoihin ja todellista vanhemmuuden tukea ei ole olemassa. Vanhemmuuden tueksi helposti nähdään vai se, että tuetaan tuota vanhempaa, joka on lapsen kanssa, eikä oolenkaan tätä vanhempaa, joka on lapsesta etäällä.
Miltä tuntuu vieraannuttamisen kohdevanhemmasta mitätöinti ja ulkopuolisuus ja kuinka haavoittavaa tämä on, jos lapsi on todella rakas.
Vanhempi kärsii jo silloin, jos joutuu lapsestaan eroon vaikkapa mielenterveysongelman takia, jonka itsekin ymmärtää olevan lapsen kehitystä vaarantavaa. Eroon joutuminen rakkaasta haavoittaa. Jos tuossa tilanteessa jää vielä tuetta ja kukaan ei anna tähtäimellistä tukea, jossa toiminnan ajatuksena on saavuttaa vanhemmalle mielenterveydellinen tila, jossa voi olla lapsen kanssa mahdollisimman vähällä kärsimyksellä eli ikävällä rakasta lasta kohtaan, on olosuhteen kohtaaminen hankalaa.
Jo pelkkä lapsen erottaminen vanhemmasta on vieraanuttava teko. Lapsi kokee hylkäämisen kaltaisen kokemuksen. Luonnollisesti välimatkakin jo tuottaa vieraantumista, kun todellinen toisen tunteminen ei pääse toteutumaan.
Vielä hankalempaa olosuhde on vanhemmalle, joka menettää lapsensa vaikka ei ole vaarallinen lapselle. Seurauksena voi olla vakavia mielenterveysongelmia erokriisin kantamisen raskauden takia ja tämän seurausten kantamisen raskauden takia ja koko ajan eskaloituvan tilanteen raskauden takia, jota eniten kuormittaa se tosiseikka, että kriisin olevuuden selkiydyttyä vieraannuttamisen kohde havaitsee, ettei tukimuotoja ole olemassa ja vaikka olisi, niitä ei anneta.
Jos vieraannuttamisen kohde sairastuu mielenterveydeltään olosuhteen kuormittuvuuden takia, ei vieraannuttaja suinkaan osoita myötätuntoa toista vanhempaa kohtaan, vaan käyttää tätäkin vanhemman mitätöimiseen syyttäen kohdettaan olosuhteen hankaloitumisesta mielenterveysongelman olevaisuudella. Tämän kuormittavuutta vanhemmuudessa ei havaita myöskään.
Ja jos vieraannuttamisen kohdevanhempi terapian keinoin saa selätettyä mielenterveysongelmansa vieraannuttaja ei siltikään suostu näkemään edistymistä, vaan riitauttaa toisen vanhemman olevuuden silti ja käyttää mielenterveysongelman olevuutta menneessä leimaamisen keinoin välineenä vieraannuttamiseen. Tämän kuormittavuutta vanhemmuudessa ei havaita myöskään.
Jos lapsella on lastensuojeluasiakkuus, sosiaalitoimi mahdollisesti näkee nämä kaikki tapahtumat tapahtumaketjun sijaan yksittäisinä tilanteina, eikä kykene kokonaiskuvaa rakentamaan ja tästä syytä vieraannuttaja saa jatkaa toimintaansa vuositolkulla. Tämän kuormittavuutta vanhemmuudessa ei havaita myöskään.
Ja vaikka sosiaalitoimi näkisi tapahtumaketjun ja ymmärtäisi olosuhteen haavoittuvuuden vieraannuttamisen kohdevanhemmalle, mitä se voi tehdä, jos huolto on annettu yksin vieraannuttajalle, joka riitauttaa kaiken kamalalla vauhdilla ja estää olosuhteen eheytymisen? Koska vieraannuttaminen ei ole rikos ja vaikka se nähdään THL:n ohjeistustenkin mukaisesti lasta haavoittavana, mitä lastensuojelu voi tehdä asialle, kun mitään ohjetta toimimiselle asian edessä ei ole annettu? Tämän kuormittavuutta vanhemmuudessa ei ole huomioitu myöskään.
THL on ottanut kyllä kantaa vuoden 2016 aikana lapsen näkökulmasta asiaan, mutta ei ole kyennyt huomioimaan vanhemmuudentukemisen tarvetta vieraannuttamisen kohteelle, joka luonnollisesti vaikuttaa myös lapseen. Vanhemman hyvinvointia ja sen tukemisen tarvetta ei nähdä lapsen elämään vaikuttavana asiana, vaikka osataan puhua ylisukupolvisista ilmiöistä ja vanhemman toiminnan vaikuttavuudesta lapseen.
THL:n kehittämispäällikkö Päivi Petrelius totesi seuraavaa lastensuojelukäsikirjassa 7.3.2016:
"Lastensuojelun kannalta keskeisin johtopäätös on, että vaikeiden erojen seuraukset lapsille voivat olla vakavia, jopa läpi elämän kestäviä. Katsauksessa tarkastellut, hyvin vaikeat erot ovat lasten näkökulmasta vakava ongelma, jossa tarvitaan tarkempaa tutkimustietoa ja uudenlaisten arviointi- ja auttamiskeinojen kehittämistä lasten suojelemiseksi.
Suomalaisissa lastensuojelukäytännöissä olisikin tarpeen pohtia, miten lastensuojelussa pitäisi arvioida ja ottaa käsittelyyn lapsen kannalta erittäin haitalliset erotilanteet. On pohdittava, keitä tarvitaan mukaan arvioimaan tilanteita siten, että lapsen näkökulma tulisi riittävästi käsitellyksi sekä millaisin hoidollisin, suojelullisin ja juridisin keinoin lasta voidaan suojella vaikeiden erojen keskellä. Kaikki erot eivät aiheuta lastensuojelullista huolta, mutta osa erotilanteista voi tuottaa lapsille vakavaan kaltoinkohteluun vertautuvia kokemuksia."
Tutkimusten uupuessa ja asian ollessa vasta käsittelyn alkuvaiheessa kaikki lapset ovat vaikeissa erotilanteissa yksin vastuussa olevan sosiaalivirkailijan ajatusten ja toiminnan varassa.
Petrelius myös on kirjoittanut aiheesta: Kuinka arvioida tilanteita, joihin sisältyy epäily lapsen vieraannuttamisesta? (2.3.16), mutta teksti rajautuu ainoastaan tilanteeseen, jossa lapsi oireilee vieraannuttamiseen jo vieraantuneena vanhemmasta selkeästi negatiivisesti suhtautuen toiseen vanhempaan. Tekstissä ei myöskään huomioida vanhemman asemaa vieraannuttamisen kohteena ja ei huomioida, kuinka vanhemman ja lapsen vieraantuminen toisistaan ei tarkoita välttämättä sitä, että lapsi ei tahdo olla vanhemman kanssa, vaan sitä että etäinen suhde ja toisen vanhemman pahat puheet toisesta vanhemmasta vaikuttaa tuohon suhteeseen hämmentäen kenties lasta ja vanhempaa ja aiheuttaen etääntymistä siinä muodossa, että suhteessa he eivät enää tunne toisiaan niin hyvin kuin vanhempi ja lapsi voisivat tuntea toisensa. Kahden ihmisen väliseen vuorovaikutussuhteeseen koskee siis kolmas ihminen ja häiritsee tuota suhdetta.
Petrelius ei huomioi, kuinka vanhemmalle on haavoittavaa kuulla lapseltaan, kuinka häntä haukutaan lapselle toisen vanhemman ja tämän puolison ja kenties koko suvun ja elinyhteisön toimesta ja kuinka kuormittavaa vanhemmuudessa on joutua käsittelemään toisen vanhemman pahoja puheita lapsen kanssa. Petrelius ei lapsen asemaa pohtiesaan kykene asettumaan vieraannuttamisen kohdevanhemman asemaan, eikä näin myöskään osaa ottaa huomioon tuen tarvetta vanhemmuudelle, mikä pitäisi olla lastensuojelullisessa työstä suunnitellessa myös huomioitua jo lain velvoittamana, sillä laki velvoittaa tukemaan vanhemmuutta (LSL 4.) jopa silloin, jos vanhempi ei ole huoltaja. Vanhemman kokemukset vieraannuttamisen kohteena ja olosuhteen vaikutus vanhemmuuteen ja sen toteuttamiseen, tulisi myös olla tutkimuksen kohde lastensuojelutyössä. Lastensuojelu ei mieti kuinka tukea vieraanuttamisenkohdevanhempaa vanhemmuudessa vieraanuttamistilanteessa eli kuinka vanhempi voisi vasta lapsen kehitystarpeisiin omalla toiminnallaan ja kuinka vanhempaa voisi neuvoa ja tukea toimimaan lapsen edun mukaisesti.
Vieraannuttamisen kohdevanhemmille ei ole ohjekirjaa miten toimia.
Mietittäväksi jää, miksi Petrelius kirjoitti näistä tärkeistä asioista, mutta ei aloittanut tutkimusta siitä, mitä eroperheen kriiseissä vanhemmat ovat kokeneet tuen tarpeeksi, mitä toivoisivat tueksi ja mitä toivoisivat huomioidun vanhemmuuden näkökulmassa sosiaalityössä? Vanhemmat tulisi kyetä myös näkemään lapsen tarpeiden edessä yhtenä asiantuntijatahona.
Nykyisen olosuhteen edessä siis kuorma on yhä yksin vieraanuttamisen kohdevanhemman kannettavana ja se on raskas taakka kantaa sillä aikaa, kunTHL odotuttaa asiakkaitaan sillä, että päättää aloittaa tarvittavat tutkimukset paremman sosiaalityön toteutumisen eteen.
Lue myös:
Lapsen asema erotilanteessa (THL 4.4.16):
https://www.thl.fi/…/erityiskys…/lapsen-asema-erotilanteessa
Vaikeista eroista tarvitaan lisää laadukasta ja yleistettävää tutkimusta (THL - Päivi Petrelius 7.3.16):
https://www.thl.fi/…/vaikeista-eroista-tarvitaan-lisaa-laad…
Kuinka arvioida tilanteita, joihin sisältyy epäily lapsen vieraannuttamisesta? (THL - Päivi Petrelius 7.3.16):
https://www.thl.fi/…/kuinka-arvioida-tilanteita-joihin-sisa…
Päivi Petrelius:
https://fi.linkedin.com/in/p%C3%A4ivi-petrelius-33673310a
RSS Feed
