Olen miettinyt ihmisten toiminnan kummallisuutta ja sitä, kuinka ennakoiva huoli toimii viranomaiskoneistomme tulonlähteenä. Olen pohtinut sitä, kuinka tärkeää on lastensuojelun asiakkaiden vanhempien tietää, kuinka vaarallista lapselle on lastensuojeluasiakkuus ja kuinka tärkeää vanhempien on tietää, että vaikka lastensuojelun toiminta olisi täysin järjetöntä, ei tunteita saa näyttää lastensuojelulle ja aina täytyy olla heitä kohtaan heitä mielistelevä. Kritiikkiä edes rakantavassa muodossa ei saa esittää.
Mitä on huoli? Huoli on rauhattomuutena ilmenevä, monesti tiedostamaton mieltä painava tunne, joka rakentuu aivojen talamuksessa, joka ei kykene loogiseen ajatteluun. Rauhattomuuden kokemus valtaessaan mielen, tuottaa turvattomuutta, hädän kokemusta sekä vaikeuttaa kuormittavuuden vuoksi samalla ajatusprosessia. Turvattomuuden tunne aiheuttaa pelkoakin ja mielikuvissa alkaa syntymään ennakoivia oletuksia tulevasta negatiivisin kuvin. Ne rakentuvat aivojen näkökukkulalle kuviteltuina kuvitelmina. Kuviteltu kuvitelma tuntuu aivoissa aidoin tuntein, sillä aivot eivät kykene erottamaan kuviteltua todesta tunteita luodessaan. Tämä mielikuva, joka on ainoastaan huolelle perustuva, aiheuttaessaan aidon tunnekokemusen, saa ihmisen uskomaan, että huolelle on aihetta ja tunteet ovat järkeviä.
Kun me pohdimme elämää elämänlaadullisesti ja mietimme mitä elämän tulisi olla, joudun kysymään itseltäni usein sitä, tahdonko elää huolen aiheuttamissa tunnetiloissa, sillä eiväthän ne tunnu kovin kivoilta. Pitkäkestoinen huolihan on kaiken lisäksi stressaavaa, elimistöä kuormittavaa, väsyttävää, lopulta jopa pahimmillaan elämän sävyä suuresti mustentavaa ja muuttavaa ja tämän huomatessamme ahdistavaa. Pitkäkestoinen huoli saa omat voimavarat ehtymään. Kun huolelle on aito syy ja koen huolta, tahdon joko toimia huolen poistamiseksi tai paeta. Jos toiminta ei tuota tulosta, tahdon ainakin yrittää muutamalla muullakin keinolla saada aikaan muutosta huolenaihelman poistamiseksi, mutta jos tämäkään ei tuota tulosta, tahdon paeta, sillä en tahdo voida tietenkään pahoin.
Lastensuojelun asiakkuudessa monet huolet risteilevät pitkin asiaakkuuden ajan sosiaalivirkailijoiden puheissa. Riippuen sosiaalivirkailijasta niiden sävy voi olla suhteettoman voimakasta tai olosuhteita mitätöivää myös. Jos ei tahdota olla huolissaan lapsen henkisestä hyvinvoinnista lapsen vaikka halutessa kuolla, vanhempien kertoessa olevansa huolissaan, ollaan sitten huolissaan vanhempien henkisestä hyvinvoinnistas ja nähdään vanhemmatkin suoraan vaikkapa hulluina ja harhaisina. Eerikan äitihän leimattiin hulluksi äidin tuodessa esille huolta tyttärensä hyvinvoinnista. Myöhemmin lapsi kuoli ja sosiaalitoimi tuomittiin.
Monia lastensuojelun sosiaalivirkailijan turhia huolia joutuvat vanhemmat käymään läpi lastensuojeluasiakkuuden aikana. Toisinaan ollaan huolissaan siitä, että vanhempi on päihteiden väärinkäyttäjä, vaikka mitään viitettä tällaiselle huolelle ei ole esiintynyt ja vanhempi ajautuu huolen tarkistettavaksi eli A-klinikan tutkimuksiin. Sosiaalivirkailija on päättänyt hakea huolelleen tukea sen poistamiseksi ulkopuoliselta taholta. Huolissaan voidaan olla siitä, onko vanhempi lapseensa seksuaalisesti sekaantuva seksuaalisesti häiriintynyt yksilö, ilman mitään merkkiä siitä, että jokin tukisi huolta ja vanhempi joutuu poliisin tutkimuksiin huolen tarkistettavaksi. Pahimmillaan sosiaalivirkailijan turha huoli on niin voimakasta, että hän lähtee taistelemaan muita viranomaisia vastaan väittäen näidenkin tehneen virkavirheitä, kun todetaan huoli turhaksi. Tuolloin sosiaalivirkailija ei kykene moniammatillisessa yhteistyössä hyväksymään omaa virhettään ja virheellistä ajatteluaan.
Sosiaalivirkailijan huoli johdattelee viranomaiskoneiston toimintaa. Kun sosiaalivirkailija kokee turhaa huolta, hän alkaa toimimaan tuon epärationaalisen tunteen varassa, tutkimatta ollenkaan reflektoivasti omaa ajatteluaan ja pohtimatta sen enempää sitä, millaisia seurauksia hänen huolellaan on perheelle. Kun turhia huolia käytetään toiminnan perusteluna, koneistomme rattaat kyllä pyörivät, mutta ei perheen tai yhteiskunnan etua toteuttavasti. Viranomaiset toimivat turhaan ja saavat turhasta työstä palkansa ja täyttävät aikansa turhalla työllä ja samaan aikaan ne jotka tarvitsisivat viranomaisen tukea jäävät odottavina jonoon. Sosiaalivirkailijan turha huoli siis kuormittaa yhteiskuntaamme. Se vie ja ottaa aikaa ja rahaa ihmisiltä ja yhteiskunnalta. Se luo resurssipulaa.
Turhan huolen kohdalla sosiaalivirkailijan minäkeskeinen ajattelu vie sosiaalityötä. Hänen tunnekokemuksensa vie hänen työtään.
Perheiden kannalta katsottuna viranomaisen turhaa huolta tulee meidän havannoida pohtien minkälaisiin olosuhteisiin perhe ajautuu tuolloin. Lastensuojelun tarkoituksenmukainen tehtävähän ei ole kuormittaa perheitä turhilla huolilla. Lastensuojelun tarkoitushan on tukea perheitä haasteissaan ja antaa perheille sitä tarvittavaa lisäturvaa, joka kenties olosuhteiden vuoksi puuttuu perheen arjesta ja juhlasta.
On tutkittu, että tunteet voivat tarttua. Sinä tapaat ihmisen, joka tuntee ja empaattisena saatat mennä mukaan tuohon kokemukseen. Olet tuolloin ottavana ja vastaanotajana sosiaalisessa suhteessa voimakkaasti samalla kun olet tietenkin myös antajana. Viranomainen auktoriteettinä on antajan asemassa ja se luo hänelle velvollisuuksia. Hänen tehtävänsä on antaa kuuleva korva ja neuvova tuki. Hänen tehtävänsä on osata olla empaattinen ja samaan aikaan tukeva taho. Kun sosiaalivirkailijan turha huoli kohtaa perheen, voi tästä syntyä perheelle aito huoli. Perhe ei ole huolissaan siitä tietenkään, että ovatko he päihteiden väärinkäyttäjiä, jos he tätä eivät ole, vaan he ovat huolissaan sosiaalivirkailijan ammatillisestä pätevyydestä, kun sosiaalivirkailija toimii ainoastaan tunteensa varassa ilman kykyä rationaaliseen ajatteluun eli myös aivojensa etulohkon käyttämiseen, joka tutkii tunteita rationaalisesti. Luottamussuhde perhettä tukevan tahon ja perheen välillä kärsii tuolloin eli asiakkuussuhteessa sosiaaliset suhteet voivat pahoin.
Turhan huolen varassa juokseva sosiaalivirkailija ei ole kykenevä näkemään oman toimintansa aiheuttavia reaktioita ennakoivasti, eikä ole kykenevä vuorovaikutuksessa huomioimaan muita. Heidän kohdalla pääongelmana ei ole se, että he kokevat huolia, vaan se että he eivät oikeastaan hahmota ihmisiä ja ihmissuhteita. He eivät osaa olla lähellä ihmistä, koska heille he itsekään ei ole kovin tuttu asia. Ihmisyys ei ole heille tuttua sillä he eivät ymmärrä mitä on ajattelu.
Viranomaiskoneiston sisälle kuuluu tietty konservatiivinen hyvien tapojen toimintamalli, jossa eräänlainen hiljainen tieto pitää yllä tätä turhien huolien viranomaiskoneistoa rasittavaa ilmiötä. Kun lastensuojelun sosiaalivirkailija tekee mitään tutkimatta pelkän huolensa varassa rikosilmoituksen tutkintapyynnön sijaan vanhemmasta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ilmoittaa tästä vanhemmalle jälkikäteen, alkaa monet rattaat pyörimään, joita sosiaalivirkailija ei osannut ollenkaan ennakoida. Hän on varma, että hänen huolensa on niin aiheellinen, että asia pitää viedä poliisille ja ei välitä seuraamuksista. Vanhempi, joka ei ole insesti, kokee tottakai tunteena loukkaantumista, kun ihminen, jonka tukeen hänen tulisi luottaa, ilmoittaa ilman edes mitään tutkimusta, että on päättänyt uskoa huoleensa ja että nyt sitten epäillään, että vanhempi on insesti ja poliisi saa tutkia tämän huolelle perustuvan epäilyn.
Poliisin tehtävä on tutkia näitä sosiaalivirkailijoiden huolia. Heidän koulutus riittää toisinaan havaitsemaan huolet turhiksi ja toisinaan huoli tarttuu myös heihin, jos tutkimus antaa viitettä heillekin, että on syytä olla huolissaan. Poliisin tutkimuksen tarkkuus vaikuttaa tähän seikkaan. Jokin tekijä saattaisi tuoda esille, että huoli on turha poliisille, mutta jos poliisi ei löydä tätä tekijää tutkimuksen aikana, poliisin on oltava huolissaan myös, jos tutkittu näyttö antaa aihetta huolelle.
Erään isän kohdalla, joka kertoi minulle elämästään Helsingin Lassilan lastensuojelun kanssa, tuomittiin isä lapsensa tukistamisesta, vaikka lapsella ei ollut hiuksia, joista tukistaa. Viides syyttäjä asiassa oli päättänytkin syyttää ja todennut, että alle millin pituisesta siilitukasta voi tukistaa kynsillä. Sitähän me emme tiedä miten tämän todella voi tehdä, mutta tuomion isä sai. Alunperin isää syytettiin lastensuojelun toimesta lapsen väkivaltaisesta siirtämisestä kädestä ja lastensuojelu teki rikosilmoituksen ja syyttäjä muutti sen jostain tietämättömästä syystä tukistamiseksi, mutta poliisitutkimuksissa oli jäänyt huomiotta, että lapsi on tunneherkkä iholtaan ja kokee normaalinkin kosketuksen voimallisesti. Isä on nyt tuomittu huolien johdosta tietäessään, ettei ole ikinä tehnyt lapselle mitään pahaa. Tuomio on tietenkin isää leimaava.
Kun poliisin seksuaalirikosyksikkö saa lastensuojelusta seksuaalisen hyväksikäytön rikosilmoituksen, otetaan asia tottakai vakavasti. Lastensuojelu joka ei ota turhan huolen kohdalla vakavasti perhettä, tehdessään turhan rikosilmoituksen, ei ole tuossa poliisin tutkintatyöryhmässä mukana muulla tavalla, kuin antamalla turhuutta ilmentävän kirjallisen lausuntonsa asiassa. Poliisin työryhmään kuuluu oikeuspsykiatrisen tahon edustajia ja moniammatillista tietotaitoa. Poliisi lukee lastensuojelun kirjaukset ja kuulee asianomaisia tarvittaessa, jos kokee lastensuojelun kirjausten perusteella edes tarvetta kuulla ketään. Kun poliisi kykenee havaitsemaan lastensuojelun huolen, joka ei perustu millekään sellaiselle seikalle, jonka perusteella olisi edes syytä epäillä, poliisi lopettaa esitutkinnan ja toteaa, että kyseessä oli vain lastensuojelun huoli, eikä ole kuitenkaan mitään syytä epäillä. Tämä ei kuitenkaan johda reflektoivaan pohdintaan yhteiskunnassamme siitä, miten turha huoli ilmenee viranomaiskoneistossamme ja vaikuttaa yhteiskuntaamme. Hiljainen tieto jää elämään ja synnyttää moninapaisen viranomaiskoneiston, jossa sosiaalitoimi ei osaa sitä ymmärtää, minkä poliisi moniammatillisessa työyhteisössä ymmärtää. Lastensuojelu olisi voinut ilman poliisiakin ymmärtää huolensa turhaksi.
Kun sosiaalivirkailija saa tietää, että hänen huolensa oli turha, huokaa hän helpotuksesta. Tunnetila hänen päässään vaihtuu ja se vaikuttaa hänen elimistönsä toimintaan. Hän voi kokea mielihyvää lapsesta välittävänä enkelistä seuraaksi itsensä kokevana tahona. Hän on onnellinen perheen puolesta, koska perhe ei ollutkaan seksuaalisesti lapsiaan hyväksi käyttävä. Tämän syvempään ajatteluun ei kykene turhalla huolella ratsastava sosiaalivirkailija. Hän ei kykene minäkeskeisen ajattelunsa takia näkemään, että myös poliisi havaitsi, että sosiaalivirkailija on kykenevä turhaan huoleen ja kykenemätön oman ajattelunsa tarkasteluun huolitunteita kokiessaan. Hän ei kykene asettumaan perheen asemaan ja näkemään itseään viranomaisasemansa lisäksi perheeseen sosiaalisessa suhteessa olevaksi ihmiseksi ja perheen olosuhteisiin vaikuttavaksi tekijäksi. Hän ei kykene ymmärtämään, että hän on ihmisten tunteisiin ja ajateluun vaikuttava ihminen, kuten ovat kaikki muutkin ihmiset. Hän ei näe itseään olosuhteita rakentavana ja niihin vaikuttavana tekijänä. Se miten me otamme erilaiset vaikuttavat tekijät ihmissuhteissa, miten me reagoimme, on yksilöllistä ja tätä ei ymmärrä sosiaalivirkailija, joka ratsastaa turhalla huolella minäkeskeisen ajattelunsa viemänä.
Kamalinta turhien huolien käsittelyn kohteeksi joutuville perheille on juuri tuo seikka, että itse turhan huolen tutkiminen kestää kuukauseja ja kun havaitaan, ettei sosiaalitoimen huolelle ollut syytä, ei asiaa käsitellä edes perheen kanssa asiallisesti. Turhan huolen kanssa ratsastava sosiaalivirkailija ei osaa edes pyytää anteeksi asiallisesti ja pahoitella sitä mitä perheen elämään hän rakensi olosuhteiksi. Minäkeskeinen sosiaalivirkailija näkee vain ja ainostaan itsensä sosiaalityön keskiössä. Hänen huolensa oli käsitelty ja se on pääasia hänelle.
Lastensuojelukäsikirja ei anna tarkkaa ohjeistusta sille, miten sosiaalitoimen tulisi käsitellä tilanteita, kun turha huoli tulee ilmentyneeksi sosiaalitoimen toiminnassa. Huolenhan tulisi perustua ainoastaan seikoille, jotka ON TODETTU huolestuttavaksi ja tähän tulisi antaa tuki.
Lastensuojelukäskirja tosin toteaa:
"Huomioitava työmenetelmän käytössä
Vyöhykkeistöä ei saa käyttää asiakkaiden, oppilaiden, perheiden tai ylipäätään kenenkään luokittelun tai rekisteröinnin välineenä. Se on tarkoitettu vain omien työskentelysuhteiden kulloisenkin tilanteen sekä yhteistyötarpeiden jäsentelyyn"
Jostain syystä kuitenkin tästä neuvosta huolimatta sosiaalivirkailijat, jotka ratsastavat näiden turhien huolensa varassa, ovat valmiita jopa kirjaamaan asiakkaista ja näiden vanhemmista, että perheen jäsenet olisivat aiheuttanet heille huolta. Lastensuojelu siis syyttää toisinaan kokemastaan turhasta huolesta eli omasta ajattelustaan perheitä ja/tai sen jäseniä.
Helsinkiläisäiti on joutunut vuonna 2014 Vuosaaren lastensuojelun vs. sos. Laura Laineen ja johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näsen moninaisten turhien huolien kohteeksi. Näitä huolia tutkittiin monen viranomaisen toimesta ja ne havaittiin turhiksi huoliksi. Monet huolet jätettiin jopa tutkimatta ja niiden väitettiin ilman tutkimusta oleva faktinen totuus. Silti yhä helsinkiläisäiti kantaa leimaa siitä, että hän on huolestuttava kasvattajana, koska vs. sos Laine koki näitä huolikokemuksiaan. Äiti on tuomittu lapselle vaaralliseksi. Äiti on siis leimattu Laineen ajattelun ja toiminnan takia, eikä suinkaan oman ajattelunsa ja toimintansa takia. Kun äiti valitti Laineen toteuttamasta toimintatavasta tuoden esille, ettei Laineen toiminta ole millään tavalla hänen vanhemmuuttaa tukevaa, leimasi lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori, joka ei pitänyt nähtävästi muistuksiin vastaamisesta, äidin yhteistyökyvyttömäksi ja sosiaalitoimea kuormittavaksi.
Ilmiriita mielipiteistä siitä, mitä tuen pitäisi olla oli syntynyt, koska lastensuojelu tahtoi synnyttää ilmiriidan äitiä kohtaan äitiä leimaten ja syyttäen. Äiti, joka tahtoi tuoda esille, ettei ole järkeä juosta turhan huolen perässä kokoajan, todettiin haluttomaksi osallistua tällaiseen toimintaan ja leimattiin puhtaasti sosiaalitoimen minäkeskeisen ajattelun kautta retoriikalla yhteistyökyvyttömäksi. Kummaa oli tilanteessa se, että äiti kävi kaikissa tutkimuksissa ja teki yhteistyötä jokaisen viranomaisen kanssa samalla, kun totesi toiminnan tyhjäpäiseksi. Kun äiti nyt pyytää vanhemmuuden tutkimusta, jotta voi osoittaa leiman joka hänelle on annattu vääräski, ei sosiaalitoimi tähän suostu vieläkään, vaikka aikaa on jo kulunut kaksi vuotta.
Vs. sos. Laine ei pitänyt siitä, että äiti kritisoi Laineen ajattelua ja pyysi Laineelle asianmukaista ulkopuolista työhönohjausta, jotta päästäisiin turhalla huolella ratsastamisesta. Laine leimasi tästä syystä äidin tuomarsitolle huolto-oikeudenkäyntiin yhteistyökyvyttömäksi lastensuojelun kanssa ja näin ollen lapsen lastensuojeluasiakkuuden vaarantavaksi ja pyysi lapsen huollon siirtämistä kokonaan lapsen isälle. Huolto-oikeudessa ei saanut keskustella ollenkaan lastensuojelun toimintatavoista, sillä tuomareiden näkemys oli: "Tämä ei ole oikeudenkäynti lastensuojelua vastaan." Lastensuojelun saaminen oikeuden eteen on suorastaan mahdottomuus maassamme.
Sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio on haluton reflektoimaan kaikkea edellistä, sillä hän kokee, että hänellä on tärkeämpääkin tekemistä työssään ja luulee, etei hänen asemassaan tarvitse tuntea Suomen sosiaalitoimea koskevia lakeja.
On kummaa, että tuomaristomme suoraan luottaa lastensuojelun sosiaalivirkailijoihin, kun kuitenkin kaikkien tiedossa on, ettei se muodollinen pätevyys, jonka sosiaalivirkailija saavuttaa suorittaessaan opintonsa, mitenkään tutki sitä, onko sosiaalivirkailija kykenevä ymmärtämään sosiaalisia suhteita ja näkemään itsensä niissä vaikuttavana tekijänä. Koulutus antaa valmiuksia työhön, mutta ei tarkista onko opin vastaanottajalla todella kykyjä työhön.
On erittäin vaarallista kertoa sosiaalitoimelle mielipiteitään. Toisinaan sosiaalitoimen minäkeskeinen ajattelu ei kohtaa asiakaspalvelun todellisia vanhoja tutkittuja tietotaitoja, vaan se rakentuu sosiaalivirkailijoiden subjektiiviselle kyvylle ajatella. Jos tarjoilijat alkaisivat määräämään mitä asiakkaiden on syötävä, kävisivätkö asiakkaat ravintoloissa? Jos autokauppias määräisi asiakkaalle, mikä auto tämän ostettava, vaihtaisiko asiakas kauppaa ja menisikö sinne missä saa ostaa sen minkä tarvitsee?
Täällä Mieron tiellä, en tahdo lytätä täysin Laura Lainetta tai Jenni Weck-Näseä tai Helsingin Lassilan lastensuojelua sekä Riitta Vartiota ja tuomaristoamme, vaikka tuonkin esille heidän ajatteluaan ja siitä syntyneitä tapahtumia ja noiden vaikutusta pienen lapsen elämään. Lapsi menetti normaalin suhteen äitiinsä ja sosiaalitoimen toiminta loi tilanteen, jossa äidillä ei ole keinoja enää muuttaa viranomaiskoneiston toimintatapojen takia tilannetta. Äidin leima on niin syvä ja isän yksinhuolto estää leiman pesemisen pois, koska sosiaalitoimi ei voi enää mielestään edes jälkikäteen tutkia Laineen väitteitä, jos isä ei suostu äidin tukemiseen tutkimuksen muodossa. Isältä ei ole tosin pyydetty myöskään suotumusta.
Tahdon tuoda esille, millaista ajattelua aiheuttaa sosiaalitoimen toiminta ja kuinka haavoittavaa se voi olla pahimmillaan ihmisille. Lapsi tahtoo kuolla ja on nykyisin jo harhainenkin. Lapsen äiti joutuu pohtimaan näitä asioita ikävöidessään lastaan. Hän joutuu tekemään reflektoivan ajattelutyön yksin, sillä sosiaalitoimi leimasi äidin yhteistyökyvyttömäksi, eikä suostu asialliseen yhteistyöhön äidin kanssa. Polarisoitunut tilanne on synnytetty ja sitä pidetään yllä sosiaalitoimen toimesta heidän mitätöidessä äitiä leimaamisellaan.
Lastensuojelu on varpaillaan kenties, eikä tahdo tutkimuksilla edes todentaa virheitään ja muuttaa toimintaansa. Äiti joutuu miettimään vuosia kestäneen kuormittavan tilanteen takia, tahtooko hän enää edes tavata lastaan, jota rakastaa syvästi, vai tulisiko hänen rakentaa elämä, jossa ainakin hän voisi voida hyvin ilman alituista ongelmien vuoristorataa, joita sosiaalitoimi ja lapsen isä lapselle olosuhteiksi rakentavat toiminnoilaan. Jos äiti poistusi lapsen elämästä, muuttaisivat ongelmat muotoaan ja syntyisi ongelma lapsen reaktiosta äidin poistumiseen.
Joku Joopa joo, vai oliko hän nyt Juupa juu alteregoltaan, lähtee toiminassaan aina mitätöimään jokaisen pohtivan kritiikin sosiaalitoimea kohtaan. Hän kenties edustaa sosiaalitoimea asemassaan. Kuinka moni sosiaalivirkailija toimii samoin kuin hän ja Outi Harjun-Koskelin, joka myös lyttäsi kokonaan perheet Pro Gradussaan tuoden esille Helsingin sosiaalitoimen ajattelua, väittäen perheiden ajattelun kokonaan olosuhteita vääristäväksi kritiikkiään esittäessään sosiaalitointa kohtaan? Kuinka moni estää omalla ajattelullaan hyväksymättä kritiikkiä edes rakentavassa muodossa kehittymisen sosiaalityössä? Kuinka moni näistä minäkeskeisesti ajattelevista sosiaalivirkailijoista estää oman kehittymisensä ajattelijoina ja ihmisinä?
Kehittyäksemme ajattelijoina meidän tulee tutustua itseemme ja keskittää ajattelumme omaan ajatteluumme. Ajatellessamme meidän tulisi osata huomioida, että kaikki ne ajatukset, jotka tuomme toimínnassamme esille, vaikuttavat muihin. Se miten he vaikuttuvat, on kiinni heidän ajattelustaan. Meidän tulee välittää heistä. Sosiaalisissa suhteissa meidän tulisi kiinnittää huomiomme miten me vaikutamme toisiimme ja miten me vaikutumme ja kuinka vaikuttumisemme vaikuttaa. Avoin keskustelu ajattelusta oikeasti on ihan hyödyllistä sosiaalisissa suhteissa. Meidän tulisi nähdä valtasuhteita suhteissamme ja osata antaa valtaa, ottaa valtaa ja evätä valtaa yhteistyössä. Tunteet täytyy osata huomioida ajatellessamme ja niitä tulisi järkiperäistää ajatellessamme huomioiden sosiaaliset suhteemme. Meidän tulee huomioida omien tunteidemme lisäksi myös muiden tunteet. Sosiaalivirkailijan erityinen tehtävä on osta huomioida muita.
En tahdo myöskään lytätä Harjun-Koskelinia. Toivon hänen kehittyvän ajattelijana ja huomaamaan kritiikin merkityksen maailmassa. Lastensuojelun imago ei ole se seikka mille tulee minäkuva rakentaa ihmisenä sosiaalivirkailijan asemassa. Jokainen ihminen on yksilö ja minäkuva tulisi rakentua omien suhteiden kautta ja sisäisen itseensä tutustumisen kautta. Elämässämme tapahtuvat seikat ei määritä meitä, vaan me määritämme itsemme toiminnallamme.
Sosiaalityössä vastuu olosuhteista on sosiaalivirkailijalla myös. Erityisesti tulevan suunnittelussa ja tukimuotojen suunnittelussa vastuu on sosiaalitoimelle. Kaikki tarvittava tuki tulisi antaa oikeisiin aiheisiin eikä turhiin huoliin. Sosiaalityön tarkoituksenmukainen työmenetelmä on tukea perheitä. Turha huoli ei tue perheitä, vaan luo haastaviin olosuhteisiin turhia haasteita ja luo luottamuspulaa. Turha huoli luo resurssipulaa yhteiskuntaamme sekä perheille.
Olen erimieltä siitä THL:n kanssa, onko huolella ratsastaminen järkevää sosiaalityössä milloinkaan. Mielestäni olosuhteista keskusteleminen ja tarpeiden havainnoiminen olisi viisaampaa. Huolissaan oleminen kielii huonosta itsetunnosta, selkärangattomuudesta ja epäluottamuksesta itseensä tai muihin sekä erityisesti kyvyttömyydestä luoda aitoja sosialisisa suhteita, joissa on keskenäinen luottamus. Ammatillisestipätevä tukija tietää kyllä ilman huoltakin miten voi tukea perhettä. On täysin inhimillistä, että olosuhteet eivät ole aina muuttujatekijöiden vuoksi kaikilla plussan puolella. Jos plussan puolella ei olla, sitten pitäisi yhdessä miettiä miten meennään sinne, että kaikki voivat hyvin. Huoli ei tuota hyvää oloa, vaan se tuottaa rauhattomuutta. Ajattelulla on vaikutusta ja se miten sosiaalitoimi ajattelee, vaikuttaa yhteiskuntaan.
En suosittele olemaan huolissaan, kun kohtaatte sosiaalitoimen. Rauhattomuudentunne ei imartele teitä sosiaalitoimen silmissä ja he leimaavat sillä sinut. On parempi tietää, että siellä ei ole kaikki plussan puolelle ja tukea heitä tässä seikassa, vaikka tuen pitäisikin mennä toisinpäin. Jos lähdet sosiaalitoimen mukaan huoleen, tulet vielä sairaaksi henkisesti moisesta.
Lastensuojelukäsikirjassa huolesta: https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyomenetelmat-ja-valineet/tyomenetelmat/huolen-vyohykkeisto-ja-huolen-puheeksiottaminen
Mitä on huoli? Huoli on rauhattomuutena ilmenevä, monesti tiedostamaton mieltä painava tunne, joka rakentuu aivojen talamuksessa, joka ei kykene loogiseen ajatteluun. Rauhattomuuden kokemus valtaessaan mielen, tuottaa turvattomuutta, hädän kokemusta sekä vaikeuttaa kuormittavuuden vuoksi samalla ajatusprosessia. Turvattomuuden tunne aiheuttaa pelkoakin ja mielikuvissa alkaa syntymään ennakoivia oletuksia tulevasta negatiivisin kuvin. Ne rakentuvat aivojen näkökukkulalle kuviteltuina kuvitelmina. Kuviteltu kuvitelma tuntuu aivoissa aidoin tuntein, sillä aivot eivät kykene erottamaan kuviteltua todesta tunteita luodessaan. Tämä mielikuva, joka on ainoastaan huolelle perustuva, aiheuttaessaan aidon tunnekokemusen, saa ihmisen uskomaan, että huolelle on aihetta ja tunteet ovat järkeviä.
Kun me pohdimme elämää elämänlaadullisesti ja mietimme mitä elämän tulisi olla, joudun kysymään itseltäni usein sitä, tahdonko elää huolen aiheuttamissa tunnetiloissa, sillä eiväthän ne tunnu kovin kivoilta. Pitkäkestoinen huolihan on kaiken lisäksi stressaavaa, elimistöä kuormittavaa, väsyttävää, lopulta jopa pahimmillaan elämän sävyä suuresti mustentavaa ja muuttavaa ja tämän huomatessamme ahdistavaa. Pitkäkestoinen huoli saa omat voimavarat ehtymään. Kun huolelle on aito syy ja koen huolta, tahdon joko toimia huolen poistamiseksi tai paeta. Jos toiminta ei tuota tulosta, tahdon ainakin yrittää muutamalla muullakin keinolla saada aikaan muutosta huolenaihelman poistamiseksi, mutta jos tämäkään ei tuota tulosta, tahdon paeta, sillä en tahdo voida tietenkään pahoin.
Lastensuojelun asiakkuudessa monet huolet risteilevät pitkin asiaakkuuden ajan sosiaalivirkailijoiden puheissa. Riippuen sosiaalivirkailijasta niiden sävy voi olla suhteettoman voimakasta tai olosuhteita mitätöivää myös. Jos ei tahdota olla huolissaan lapsen henkisestä hyvinvoinnista lapsen vaikka halutessa kuolla, vanhempien kertoessa olevansa huolissaan, ollaan sitten huolissaan vanhempien henkisestä hyvinvoinnistas ja nähdään vanhemmatkin suoraan vaikkapa hulluina ja harhaisina. Eerikan äitihän leimattiin hulluksi äidin tuodessa esille huolta tyttärensä hyvinvoinnista. Myöhemmin lapsi kuoli ja sosiaalitoimi tuomittiin.
Monia lastensuojelun sosiaalivirkailijan turhia huolia joutuvat vanhemmat käymään läpi lastensuojeluasiakkuuden aikana. Toisinaan ollaan huolissaan siitä, että vanhempi on päihteiden väärinkäyttäjä, vaikka mitään viitettä tällaiselle huolelle ei ole esiintynyt ja vanhempi ajautuu huolen tarkistettavaksi eli A-klinikan tutkimuksiin. Sosiaalivirkailija on päättänyt hakea huolelleen tukea sen poistamiseksi ulkopuoliselta taholta. Huolissaan voidaan olla siitä, onko vanhempi lapseensa seksuaalisesti sekaantuva seksuaalisesti häiriintynyt yksilö, ilman mitään merkkiä siitä, että jokin tukisi huolta ja vanhempi joutuu poliisin tutkimuksiin huolen tarkistettavaksi. Pahimmillaan sosiaalivirkailijan turha huoli on niin voimakasta, että hän lähtee taistelemaan muita viranomaisia vastaan väittäen näidenkin tehneen virkavirheitä, kun todetaan huoli turhaksi. Tuolloin sosiaalivirkailija ei kykene moniammatillisessa yhteistyössä hyväksymään omaa virhettään ja virheellistä ajatteluaan.
Sosiaalivirkailijan huoli johdattelee viranomaiskoneiston toimintaa. Kun sosiaalivirkailija kokee turhaa huolta, hän alkaa toimimaan tuon epärationaalisen tunteen varassa, tutkimatta ollenkaan reflektoivasti omaa ajatteluaan ja pohtimatta sen enempää sitä, millaisia seurauksia hänen huolellaan on perheelle. Kun turhia huolia käytetään toiminnan perusteluna, koneistomme rattaat kyllä pyörivät, mutta ei perheen tai yhteiskunnan etua toteuttavasti. Viranomaiset toimivat turhaan ja saavat turhasta työstä palkansa ja täyttävät aikansa turhalla työllä ja samaan aikaan ne jotka tarvitsisivat viranomaisen tukea jäävät odottavina jonoon. Sosiaalivirkailijan turha huoli siis kuormittaa yhteiskuntaamme. Se vie ja ottaa aikaa ja rahaa ihmisiltä ja yhteiskunnalta. Se luo resurssipulaa.
Turhan huolen kohdalla sosiaalivirkailijan minäkeskeinen ajattelu vie sosiaalityötä. Hänen tunnekokemuksensa vie hänen työtään.
Perheiden kannalta katsottuna viranomaisen turhaa huolta tulee meidän havannoida pohtien minkälaisiin olosuhteisiin perhe ajautuu tuolloin. Lastensuojelun tarkoituksenmukainen tehtävähän ei ole kuormittaa perheitä turhilla huolilla. Lastensuojelun tarkoitushan on tukea perheitä haasteissaan ja antaa perheille sitä tarvittavaa lisäturvaa, joka kenties olosuhteiden vuoksi puuttuu perheen arjesta ja juhlasta.
On tutkittu, että tunteet voivat tarttua. Sinä tapaat ihmisen, joka tuntee ja empaattisena saatat mennä mukaan tuohon kokemukseen. Olet tuolloin ottavana ja vastaanotajana sosiaalisessa suhteessa voimakkaasti samalla kun olet tietenkin myös antajana. Viranomainen auktoriteettinä on antajan asemassa ja se luo hänelle velvollisuuksia. Hänen tehtävänsä on antaa kuuleva korva ja neuvova tuki. Hänen tehtävänsä on osata olla empaattinen ja samaan aikaan tukeva taho. Kun sosiaalivirkailijan turha huoli kohtaa perheen, voi tästä syntyä perheelle aito huoli. Perhe ei ole huolissaan siitä tietenkään, että ovatko he päihteiden väärinkäyttäjiä, jos he tätä eivät ole, vaan he ovat huolissaan sosiaalivirkailijan ammatillisestä pätevyydestä, kun sosiaalivirkailija toimii ainoastaan tunteensa varassa ilman kykyä rationaaliseen ajatteluun eli myös aivojensa etulohkon käyttämiseen, joka tutkii tunteita rationaalisesti. Luottamussuhde perhettä tukevan tahon ja perheen välillä kärsii tuolloin eli asiakkuussuhteessa sosiaaliset suhteet voivat pahoin.
Turhan huolen varassa juokseva sosiaalivirkailija ei ole kykenevä näkemään oman toimintansa aiheuttavia reaktioita ennakoivasti, eikä ole kykenevä vuorovaikutuksessa huomioimaan muita. Heidän kohdalla pääongelmana ei ole se, että he kokevat huolia, vaan se että he eivät oikeastaan hahmota ihmisiä ja ihmissuhteita. He eivät osaa olla lähellä ihmistä, koska heille he itsekään ei ole kovin tuttu asia. Ihmisyys ei ole heille tuttua sillä he eivät ymmärrä mitä on ajattelu.
Viranomaiskoneiston sisälle kuuluu tietty konservatiivinen hyvien tapojen toimintamalli, jossa eräänlainen hiljainen tieto pitää yllä tätä turhien huolien viranomaiskoneistoa rasittavaa ilmiötä. Kun lastensuojelun sosiaalivirkailija tekee mitään tutkimatta pelkän huolensa varassa rikosilmoituksen tutkintapyynnön sijaan vanhemmasta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ilmoittaa tästä vanhemmalle jälkikäteen, alkaa monet rattaat pyörimään, joita sosiaalivirkailija ei osannut ollenkaan ennakoida. Hän on varma, että hänen huolensa on niin aiheellinen, että asia pitää viedä poliisille ja ei välitä seuraamuksista. Vanhempi, joka ei ole insesti, kokee tottakai tunteena loukkaantumista, kun ihminen, jonka tukeen hänen tulisi luottaa, ilmoittaa ilman edes mitään tutkimusta, että on päättänyt uskoa huoleensa ja että nyt sitten epäillään, että vanhempi on insesti ja poliisi saa tutkia tämän huolelle perustuvan epäilyn.
Poliisin tehtävä on tutkia näitä sosiaalivirkailijoiden huolia. Heidän koulutus riittää toisinaan havaitsemaan huolet turhiksi ja toisinaan huoli tarttuu myös heihin, jos tutkimus antaa viitettä heillekin, että on syytä olla huolissaan. Poliisin tutkimuksen tarkkuus vaikuttaa tähän seikkaan. Jokin tekijä saattaisi tuoda esille, että huoli on turha poliisille, mutta jos poliisi ei löydä tätä tekijää tutkimuksen aikana, poliisin on oltava huolissaan myös, jos tutkittu näyttö antaa aihetta huolelle.
Erään isän kohdalla, joka kertoi minulle elämästään Helsingin Lassilan lastensuojelun kanssa, tuomittiin isä lapsensa tukistamisesta, vaikka lapsella ei ollut hiuksia, joista tukistaa. Viides syyttäjä asiassa oli päättänytkin syyttää ja todennut, että alle millin pituisesta siilitukasta voi tukistaa kynsillä. Sitähän me emme tiedä miten tämän todella voi tehdä, mutta tuomion isä sai. Alunperin isää syytettiin lastensuojelun toimesta lapsen väkivaltaisesta siirtämisestä kädestä ja lastensuojelu teki rikosilmoituksen ja syyttäjä muutti sen jostain tietämättömästä syystä tukistamiseksi, mutta poliisitutkimuksissa oli jäänyt huomiotta, että lapsi on tunneherkkä iholtaan ja kokee normaalinkin kosketuksen voimallisesti. Isä on nyt tuomittu huolien johdosta tietäessään, ettei ole ikinä tehnyt lapselle mitään pahaa. Tuomio on tietenkin isää leimaava.
Kun poliisin seksuaalirikosyksikkö saa lastensuojelusta seksuaalisen hyväksikäytön rikosilmoituksen, otetaan asia tottakai vakavasti. Lastensuojelu joka ei ota turhan huolen kohdalla vakavasti perhettä, tehdessään turhan rikosilmoituksen, ei ole tuossa poliisin tutkintatyöryhmässä mukana muulla tavalla, kuin antamalla turhuutta ilmentävän kirjallisen lausuntonsa asiassa. Poliisin työryhmään kuuluu oikeuspsykiatrisen tahon edustajia ja moniammatillista tietotaitoa. Poliisi lukee lastensuojelun kirjaukset ja kuulee asianomaisia tarvittaessa, jos kokee lastensuojelun kirjausten perusteella edes tarvetta kuulla ketään. Kun poliisi kykenee havaitsemaan lastensuojelun huolen, joka ei perustu millekään sellaiselle seikalle, jonka perusteella olisi edes syytä epäillä, poliisi lopettaa esitutkinnan ja toteaa, että kyseessä oli vain lastensuojelun huoli, eikä ole kuitenkaan mitään syytä epäillä. Tämä ei kuitenkaan johda reflektoivaan pohdintaan yhteiskunnassamme siitä, miten turha huoli ilmenee viranomaiskoneistossamme ja vaikuttaa yhteiskuntaamme. Hiljainen tieto jää elämään ja synnyttää moninapaisen viranomaiskoneiston, jossa sosiaalitoimi ei osaa sitä ymmärtää, minkä poliisi moniammatillisessa työyhteisössä ymmärtää. Lastensuojelu olisi voinut ilman poliisiakin ymmärtää huolensa turhaksi.
Kun sosiaalivirkailija saa tietää, että hänen huolensa oli turha, huokaa hän helpotuksesta. Tunnetila hänen päässään vaihtuu ja se vaikuttaa hänen elimistönsä toimintaan. Hän voi kokea mielihyvää lapsesta välittävänä enkelistä seuraaksi itsensä kokevana tahona. Hän on onnellinen perheen puolesta, koska perhe ei ollutkaan seksuaalisesti lapsiaan hyväksi käyttävä. Tämän syvempään ajatteluun ei kykene turhalla huolella ratsastava sosiaalivirkailija. Hän ei kykene minäkeskeisen ajattelunsa takia näkemään, että myös poliisi havaitsi, että sosiaalivirkailija on kykenevä turhaan huoleen ja kykenemätön oman ajattelunsa tarkasteluun huolitunteita kokiessaan. Hän ei kykene asettumaan perheen asemaan ja näkemään itseään viranomaisasemansa lisäksi perheeseen sosiaalisessa suhteessa olevaksi ihmiseksi ja perheen olosuhteisiin vaikuttavaksi tekijäksi. Hän ei kykene ymmärtämään, että hän on ihmisten tunteisiin ja ajateluun vaikuttava ihminen, kuten ovat kaikki muutkin ihmiset. Hän ei näe itseään olosuhteita rakentavana ja niihin vaikuttavana tekijänä. Se miten me otamme erilaiset vaikuttavat tekijät ihmissuhteissa, miten me reagoimme, on yksilöllistä ja tätä ei ymmärrä sosiaalivirkailija, joka ratsastaa turhalla huolella minäkeskeisen ajattelunsa viemänä.
Kamalinta turhien huolien käsittelyn kohteeksi joutuville perheille on juuri tuo seikka, että itse turhan huolen tutkiminen kestää kuukauseja ja kun havaitaan, ettei sosiaalitoimen huolelle ollut syytä, ei asiaa käsitellä edes perheen kanssa asiallisesti. Turhan huolen kanssa ratsastava sosiaalivirkailija ei osaa edes pyytää anteeksi asiallisesti ja pahoitella sitä mitä perheen elämään hän rakensi olosuhteiksi. Minäkeskeinen sosiaalivirkailija näkee vain ja ainostaan itsensä sosiaalityön keskiössä. Hänen huolensa oli käsitelty ja se on pääasia hänelle.
Lastensuojelukäsikirja ei anna tarkkaa ohjeistusta sille, miten sosiaalitoimen tulisi käsitellä tilanteita, kun turha huoli tulee ilmentyneeksi sosiaalitoimen toiminnassa. Huolenhan tulisi perustua ainoastaan seikoille, jotka ON TODETTU huolestuttavaksi ja tähän tulisi antaa tuki.
Lastensuojelukäskirja tosin toteaa:
"Huomioitava työmenetelmän käytössä
Vyöhykkeistöä ei saa käyttää asiakkaiden, oppilaiden, perheiden tai ylipäätään kenenkään luokittelun tai rekisteröinnin välineenä. Se on tarkoitettu vain omien työskentelysuhteiden kulloisenkin tilanteen sekä yhteistyötarpeiden jäsentelyyn"
Jostain syystä kuitenkin tästä neuvosta huolimatta sosiaalivirkailijat, jotka ratsastavat näiden turhien huolensa varassa, ovat valmiita jopa kirjaamaan asiakkaista ja näiden vanhemmista, että perheen jäsenet olisivat aiheuttanet heille huolta. Lastensuojelu siis syyttää toisinaan kokemastaan turhasta huolesta eli omasta ajattelustaan perheitä ja/tai sen jäseniä.
Helsinkiläisäiti on joutunut vuonna 2014 Vuosaaren lastensuojelun vs. sos. Laura Laineen ja johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näsen moninaisten turhien huolien kohteeksi. Näitä huolia tutkittiin monen viranomaisen toimesta ja ne havaittiin turhiksi huoliksi. Monet huolet jätettiin jopa tutkimatta ja niiden väitettiin ilman tutkimusta oleva faktinen totuus. Silti yhä helsinkiläisäiti kantaa leimaa siitä, että hän on huolestuttava kasvattajana, koska vs. sos Laine koki näitä huolikokemuksiaan. Äiti on tuomittu lapselle vaaralliseksi. Äiti on siis leimattu Laineen ajattelun ja toiminnan takia, eikä suinkaan oman ajattelunsa ja toimintansa takia. Kun äiti valitti Laineen toteuttamasta toimintatavasta tuoden esille, ettei Laineen toiminta ole millään tavalla hänen vanhemmuuttaa tukevaa, leimasi lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori, joka ei pitänyt nähtävästi muistuksiin vastaamisesta, äidin yhteistyökyvyttömäksi ja sosiaalitoimea kuormittavaksi.
Ilmiriita mielipiteistä siitä, mitä tuen pitäisi olla oli syntynyt, koska lastensuojelu tahtoi synnyttää ilmiriidan äitiä kohtaan äitiä leimaten ja syyttäen. Äiti, joka tahtoi tuoda esille, ettei ole järkeä juosta turhan huolen perässä kokoajan, todettiin haluttomaksi osallistua tällaiseen toimintaan ja leimattiin puhtaasti sosiaalitoimen minäkeskeisen ajattelun kautta retoriikalla yhteistyökyvyttömäksi. Kummaa oli tilanteessa se, että äiti kävi kaikissa tutkimuksissa ja teki yhteistyötä jokaisen viranomaisen kanssa samalla, kun totesi toiminnan tyhjäpäiseksi. Kun äiti nyt pyytää vanhemmuuden tutkimusta, jotta voi osoittaa leiman joka hänelle on annattu vääräski, ei sosiaalitoimi tähän suostu vieläkään, vaikka aikaa on jo kulunut kaksi vuotta.
Vs. sos. Laine ei pitänyt siitä, että äiti kritisoi Laineen ajattelua ja pyysi Laineelle asianmukaista ulkopuolista työhönohjausta, jotta päästäisiin turhalla huolella ratsastamisesta. Laine leimasi tästä syystä äidin tuomarsitolle huolto-oikeudenkäyntiin yhteistyökyvyttömäksi lastensuojelun kanssa ja näin ollen lapsen lastensuojeluasiakkuuden vaarantavaksi ja pyysi lapsen huollon siirtämistä kokonaan lapsen isälle. Huolto-oikeudessa ei saanut keskustella ollenkaan lastensuojelun toimintatavoista, sillä tuomareiden näkemys oli: "Tämä ei ole oikeudenkäynti lastensuojelua vastaan." Lastensuojelun saaminen oikeuden eteen on suorastaan mahdottomuus maassamme.
Sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio on haluton reflektoimaan kaikkea edellistä, sillä hän kokee, että hänellä on tärkeämpääkin tekemistä työssään ja luulee, etei hänen asemassaan tarvitse tuntea Suomen sosiaalitoimea koskevia lakeja.
On kummaa, että tuomaristomme suoraan luottaa lastensuojelun sosiaalivirkailijoihin, kun kuitenkin kaikkien tiedossa on, ettei se muodollinen pätevyys, jonka sosiaalivirkailija saavuttaa suorittaessaan opintonsa, mitenkään tutki sitä, onko sosiaalivirkailija kykenevä ymmärtämään sosiaalisia suhteita ja näkemään itsensä niissä vaikuttavana tekijänä. Koulutus antaa valmiuksia työhön, mutta ei tarkista onko opin vastaanottajalla todella kykyjä työhön.
On erittäin vaarallista kertoa sosiaalitoimelle mielipiteitään. Toisinaan sosiaalitoimen minäkeskeinen ajattelu ei kohtaa asiakaspalvelun todellisia vanhoja tutkittuja tietotaitoja, vaan se rakentuu sosiaalivirkailijoiden subjektiiviselle kyvylle ajatella. Jos tarjoilijat alkaisivat määräämään mitä asiakkaiden on syötävä, kävisivätkö asiakkaat ravintoloissa? Jos autokauppias määräisi asiakkaalle, mikä auto tämän ostettava, vaihtaisiko asiakas kauppaa ja menisikö sinne missä saa ostaa sen minkä tarvitsee?
Täällä Mieron tiellä, en tahdo lytätä täysin Laura Lainetta tai Jenni Weck-Näseä tai Helsingin Lassilan lastensuojelua sekä Riitta Vartiota ja tuomaristoamme, vaikka tuonkin esille heidän ajatteluaan ja siitä syntyneitä tapahtumia ja noiden vaikutusta pienen lapsen elämään. Lapsi menetti normaalin suhteen äitiinsä ja sosiaalitoimen toiminta loi tilanteen, jossa äidillä ei ole keinoja enää muuttaa viranomaiskoneiston toimintatapojen takia tilannetta. Äidin leima on niin syvä ja isän yksinhuolto estää leiman pesemisen pois, koska sosiaalitoimi ei voi enää mielestään edes jälkikäteen tutkia Laineen väitteitä, jos isä ei suostu äidin tukemiseen tutkimuksen muodossa. Isältä ei ole tosin pyydetty myöskään suotumusta.
Tahdon tuoda esille, millaista ajattelua aiheuttaa sosiaalitoimen toiminta ja kuinka haavoittavaa se voi olla pahimmillaan ihmisille. Lapsi tahtoo kuolla ja on nykyisin jo harhainenkin. Lapsen äiti joutuu pohtimaan näitä asioita ikävöidessään lastaan. Hän joutuu tekemään reflektoivan ajattelutyön yksin, sillä sosiaalitoimi leimasi äidin yhteistyökyvyttömäksi, eikä suostu asialliseen yhteistyöhön äidin kanssa. Polarisoitunut tilanne on synnytetty ja sitä pidetään yllä sosiaalitoimen toimesta heidän mitätöidessä äitiä leimaamisellaan.
Lastensuojelu on varpaillaan kenties, eikä tahdo tutkimuksilla edes todentaa virheitään ja muuttaa toimintaansa. Äiti joutuu miettimään vuosia kestäneen kuormittavan tilanteen takia, tahtooko hän enää edes tavata lastaan, jota rakastaa syvästi, vai tulisiko hänen rakentaa elämä, jossa ainakin hän voisi voida hyvin ilman alituista ongelmien vuoristorataa, joita sosiaalitoimi ja lapsen isä lapselle olosuhteiksi rakentavat toiminnoilaan. Jos äiti poistusi lapsen elämästä, muuttaisivat ongelmat muotoaan ja syntyisi ongelma lapsen reaktiosta äidin poistumiseen.
Joku Joopa joo, vai oliko hän nyt Juupa juu alteregoltaan, lähtee toiminassaan aina mitätöimään jokaisen pohtivan kritiikin sosiaalitoimea kohtaan. Hän kenties edustaa sosiaalitoimea asemassaan. Kuinka moni sosiaalivirkailija toimii samoin kuin hän ja Outi Harjun-Koskelin, joka myös lyttäsi kokonaan perheet Pro Gradussaan tuoden esille Helsingin sosiaalitoimen ajattelua, väittäen perheiden ajattelun kokonaan olosuhteita vääristäväksi kritiikkiään esittäessään sosiaalitointa kohtaan? Kuinka moni estää omalla ajattelullaan hyväksymättä kritiikkiä edes rakentavassa muodossa kehittymisen sosiaalityössä? Kuinka moni näistä minäkeskeisesti ajattelevista sosiaalivirkailijoista estää oman kehittymisensä ajattelijoina ja ihmisinä?
Kehittyäksemme ajattelijoina meidän tulee tutustua itseemme ja keskittää ajattelumme omaan ajatteluumme. Ajatellessamme meidän tulisi osata huomioida, että kaikki ne ajatukset, jotka tuomme toimínnassamme esille, vaikuttavat muihin. Se miten he vaikuttuvat, on kiinni heidän ajattelustaan. Meidän tulee välittää heistä. Sosiaalisissa suhteissa meidän tulisi kiinnittää huomiomme miten me vaikutamme toisiimme ja miten me vaikutumme ja kuinka vaikuttumisemme vaikuttaa. Avoin keskustelu ajattelusta oikeasti on ihan hyödyllistä sosiaalisissa suhteissa. Meidän tulisi nähdä valtasuhteita suhteissamme ja osata antaa valtaa, ottaa valtaa ja evätä valtaa yhteistyössä. Tunteet täytyy osata huomioida ajatellessamme ja niitä tulisi järkiperäistää ajatellessamme huomioiden sosiaaliset suhteemme. Meidän tulee huomioida omien tunteidemme lisäksi myös muiden tunteet. Sosiaalivirkailijan erityinen tehtävä on osta huomioida muita.
En tahdo myöskään lytätä Harjun-Koskelinia. Toivon hänen kehittyvän ajattelijana ja huomaamaan kritiikin merkityksen maailmassa. Lastensuojelun imago ei ole se seikka mille tulee minäkuva rakentaa ihmisenä sosiaalivirkailijan asemassa. Jokainen ihminen on yksilö ja minäkuva tulisi rakentua omien suhteiden kautta ja sisäisen itseensä tutustumisen kautta. Elämässämme tapahtuvat seikat ei määritä meitä, vaan me määritämme itsemme toiminnallamme.
Sosiaalityössä vastuu olosuhteista on sosiaalivirkailijalla myös. Erityisesti tulevan suunnittelussa ja tukimuotojen suunnittelussa vastuu on sosiaalitoimelle. Kaikki tarvittava tuki tulisi antaa oikeisiin aiheisiin eikä turhiin huoliin. Sosiaalityön tarkoituksenmukainen työmenetelmä on tukea perheitä. Turha huoli ei tue perheitä, vaan luo haastaviin olosuhteisiin turhia haasteita ja luo luottamuspulaa. Turha huoli luo resurssipulaa yhteiskuntaamme sekä perheille.
Olen erimieltä siitä THL:n kanssa, onko huolella ratsastaminen järkevää sosiaalityössä milloinkaan. Mielestäni olosuhteista keskusteleminen ja tarpeiden havainnoiminen olisi viisaampaa. Huolissaan oleminen kielii huonosta itsetunnosta, selkärangattomuudesta ja epäluottamuksesta itseensä tai muihin sekä erityisesti kyvyttömyydestä luoda aitoja sosialisisa suhteita, joissa on keskenäinen luottamus. Ammatillisestipätevä tukija tietää kyllä ilman huoltakin miten voi tukea perhettä. On täysin inhimillistä, että olosuhteet eivät ole aina muuttujatekijöiden vuoksi kaikilla plussan puolella. Jos plussan puolella ei olla, sitten pitäisi yhdessä miettiä miten meennään sinne, että kaikki voivat hyvin. Huoli ei tuota hyvää oloa, vaan se tuottaa rauhattomuutta. Ajattelulla on vaikutusta ja se miten sosiaalitoimi ajattelee, vaikuttaa yhteiskuntaan.
En suosittele olemaan huolissaan, kun kohtaatte sosiaalitoimen. Rauhattomuudentunne ei imartele teitä sosiaalitoimen silmissä ja he leimaavat sillä sinut. On parempi tietää, että siellä ei ole kaikki plussan puolelle ja tukea heitä tässä seikassa, vaikka tuen pitäisikin mennä toisinpäin. Jos lähdet sosiaalitoimen mukaan huoleen, tulet vielä sairaaksi henkisesti moisesta.
Lastensuojelukäsikirjassa huolesta: https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyomenetelmat-ja-valineet/tyomenetelmat/huolen-vyohykkeisto-ja-huolen-puheeksiottaminen
RSS Feed
