Sosiaalipsykologi Teiro: "Kyllä sinut saa todeta mielisairaaksi lastensuojelu, koska meitä on enemmän kuin sinua. Ei sillä ole väliä oletko mielisairas, silloin kun meillä on huoli." Muistaakos kukaan teistä, kuinka Helsingin lastensuojelu antoi isä Tarkin murhata julmasti pienen 8-vuotiaan Eerikan? Muistatteko äidin surun, kun isä Tarkki esti äitiä tapaamasta lastaan ja Helsingin lastensuojelun avohuolto ei välittänyt tästä, koska mm. isä Tarkin äiti oli ammatiltaan sosiaalijohtaja? Muistatteko tarinasta kuinka äiti määriteltiin jopa hulluksi, kun äiti soitti lastensuojeluun tehden lastensuojeluilmoituksia tyttärensä turvaamiseksi?
Lastensuojelu päätti pienen Eerikan kohdalla, että huolta lapsesta osoittava äiti on hullu mitään tutkimatta ja sitten selvisikin, ettei äiti ollut hullu, vaan huoli oli aiheellinen, koska hänen havaintojensa tai kenenkään muunkaan havainnon johdosta ei lastensuojelu tehnyt mitään lapsen hyvinvoinnin eteen. Äidillä siis oli syytä olla huolissaan, koska tuentarpeeseen ei vastattu. Äiti tiesi tuentarpeen ja lastansuojelu väitti, ettei tuentarvetta ollut, vaan äiti oli heidän mielestään hullu.
Eerika koki julman kuoleman, koska lastensuojelu ei tehnyt tarkoutuksenmukaista työtään ja vastannut tuentarpeeseen.
Nyt tiedoksi jokaiselle lastensuojelussa työskentelevälle, että te voitte epäillä mielisairautta, mutta te ette voi toimia suoraan tuon epäilyksenne viemänä, sillä teidän tulee myös epäilyssänne ymmärtää, että se on epäily ja että voi olla asian laita ihan toisinkin päin. Saattaa olla nimittäin niinkin, että sinä olet oppimaton.
Mitään ei ole kuitenkaan ole opittu aiemminkaan ohjeistukista, joten ohjeistukseni taitaa mennä sille suurelle linnulle, joka vie lapsia Helsingin kunnan Välinpitämättömyys on väkivaltaa videossa.
Eipä sinäänsä ihme, ettei mitään opittu. Heti Eerikan kuoleman jälkeen väitti tuolloin Helsingin lastensuojelun avohuollosta vastannut sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio, ettei lastensuojelu ole tehnyt virheitä ja heti lastensuojelulle langetettujen tuomioiden jälkeen ilmoitti Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lakiasiantuntija Karri Välimäki Talentia-lehdessä, että hänen mielestään virhe oli vähäinen ja Eerikan kuolema siis oli vähäinen, koska kyseessähän on vain yksi lapsi, joka koki raa'an järkyttävän kuoleman. Samoihin aikoihin ilmoitti julkisesti Helsingin lastensuojelun uusi johtaja Saila Nummikoski, että hänen kaikki alaiset ovat ammattilaisia ja vika yhteistyön ontumisessa onkin muissa, joiden tulisi olla hänen alaisiinsa yhteydessä paremmin.
Mutta entäs ne lapset, jotka elävät raakaa järkyttävää elämää, koska Vartio, Välimäki ja Nummikoski vähätelevät lastensuojeluviranomaisten virheellistä toimintaa, jonka Virve-Maria Toivonen väitöksessään tuo esille olevaisena ihan Suomen laajuisena ongelmana, jota tosin ei hallituksemme tahdo sitten millään tutkia laajemmin. Toivonenhan työskentelee nykyisin eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa.
Olen kirjoittanut nykyisin 10-vuotiaasta Helsinkiläisestä tyttölapsesta, jonka elämän mullisti Helsingin lastensuojelu vuonna 2014 pahasti "virheellisillä tulkinnoillaan", kuten sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro lastensuojelun suoranaisia valheita jopa vallan alla oikeudessa vähätteli. Lapsen elämästä lapsuus meni "harakoille ihanalta rannalta", kun tosiaan tuo harakka eli lastensuojelu, joka on kiiltävän perään ja rahastaa lapsialla, meni mokailemaan ihan kunnolla ja jatkaa nykyisin selkeästi ihan samaa järjettömyyttä, joka havaittiin Valviran tutkimuksissa pienen Eerikan kuolemantapauksessakin.
Helsinkiläisäiti oli tiedustellut etukäteen tietoonsa, että mitä asioita tahtoo lastensuojelu käsitellä hänen kanssaan, kun kutsuu vihdoin tapaamiseen lapsen asioissa 13.11.2017. Asiakassuunnitelman tekoon äitiä ei oltu osallistutettu, sillä Helsingin lastensuojelun Maunulan avohuollon johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykösen mielestä asiakassuunnitelman teossa riittävää on, että sen tekee hän kahdestaan lapsen huoltajaisän kanssa, joka on jo todettu vieraannuttajaksi.
Tuon tapaamisen kuitenkin peruutti jostain syystä Pyykönen, kirjoitan syystä myöhemmin, ja hän ilmoitti, että olisi tahtonut tavata äidin mm. kysyäkseen äidiltä miten äidin saisi Idän psykiatrisen poliklinikan asiakkaaksi.
Pyykönen ei ollut äidin psykoterapeutin kutsua moniammatilliseen palaveriin suostunut ottamaan vastaan. Hän oli kuitenkin keskustelematta vuorovaikutuksellisesti edes näkemyksistään ja huolestaan äidin mielenterveydestä kyennyt päättelemään, että äiti on erikoissairaanhoidon tarpeessa, joskin ei ollut tietoinen Helsingin lastensuojelun johtavan sosiaalityöntekijän asemassa, kuinka ihmiset noin yleensä päätyvät mielenterveyshoidon piiriin erikoissairaanhoidon yksikköön. Pyykönen ei tiennyt edes protokollaa, mutta osasi arvioida ilman vuorovaikutusta äidin tai äidin psykoterapeutin tai perheneuvolan johtavan psykologin kanssa, äidin mielenterveyttä istuen ihan yksikseen työhuoneessaan. Pyykönen kaiketi osallistutti äidin mielenterveyden arviointiin työparinsa johtav sosiaalityöntekijä Aimo Jauhon ja on saattanut sotkea Jauhon äitiin ja arvioinut Jauhoa äidin sijaan tai sitten on kenties katsonut peiliin, menkää ja tietäkää se mitä emme voi tietää.
Tottakai Pyykönen osaa, sillä Pyykönen on koulutukseltaan sosiaalipsykologi. Vai osaavatko sosiaalipsykologit tällaisia asioita? Mitä sosiaalipsykologi osaa? Osaakohan Pyykönen työtään, arvioikaa te.
Äiti oli todella näreissään luettuaan paperin, jossa taasen kertoi kirjallisesti lastensuojelun hänen mielestään täysin ammattitaidoton johtohenkilö aivoituksiaan ja näin paljasti saavansa kuukausipalkkaa veronmaksajilta ilman todellista pätevyyttä ammattiinsa. Onhan se nyt ilmiselvää, ettei kukaan saisi lastensuojelussa arvioida vanhemman mieleterveyttä ja vielä johdatella tuollaisella tavalla vanhempia ilmoittaen että hoitoon on mentävä, mutta ensin on selvitettävä miten sinne voisi päätyä. Tuollainen toimintahan on ihmisten manipulointia, sillä prosessista uupuu kliininen tutkimus ja silti suoraan väitettään, että vanhempi on mielisairas ja tarvitsee mielenterveyden erikoissairaanhoitoa.
Äiti tapasi 15.11.2017 sattumalta sosiaalityön päällikkö Sanna Teiron, joka niin ikään on myös koulutukseltaan sosiaalipsykologi ja Pyykösen outo aivoitustyö alkoi avautumaan todenteolla äidille samalla kun paljastui Teiron ammattitaidottomuus taasen. On se vaan jännä, ettei sosiaalipsykologi osaa sosiaalipsykologiaa toteuttaa työssään.
Teiro oikeutti Pyykösen toiminnan sanoin: "Maunulan tarpeenarvioinissa olivat useat työntekijät huolestuneet sinun mielenterveydestä, kun teit lastensuojeluilmoituksia."
Äiti katsoi Teiroa ja ei saanut sanaa suustaan samalla kun oli tiputtaa silmät päästään, sillä miten sanotaan Helsingin lastensuojelun avohuoltoa johtavalle sosiaalityön päällikölle: "Oletko sinä ihan ammattitaidoton? Eihän kukaan järkevä yli 14-vuotias lähde olemaan huolissaan kenekään mielenterveydestä ilman vuorovaikutuksellista keskustelua ihmisen kanssa, jonka mielenterveydestä saattaisi olla huolissaan. Saati sitten suoraan ilman vuorovaikutuksellista keskustelua ajattele, että ihminen on mielenterveyserityishoidonpalvaluiden tarpeessa samaan aikaan kun ei edes tiedä miten mielenterveyshoidon piiriin päädytään. Eikö teillä mitään opittu Eerikan kuolemasta? Ettekö te seuranneet valtamedian julkaisuja ollenkaan itsekriittisesti pohtien mitä ei kannata jatkossa tehdä? Eihän lastensuojeluilmoitusten tekemisen saa johtaa suoraan ajatukseen, että ihminen tulee laittaa psykiatrian erikoissairaanhoidon piiriin?"
Äidille selvisi siis, että elo- ja syyskuussa 2017 arvioi Maunulan tarpeenselvitys äidin olevan mielisairas, ja tietoisena äidin olevan spykoterapaissa arvioi, ettei terepai ole riittävää ja sitten päätteli, että on oltava huolissaan, koska tuentarpeeseen ei tällä hetkellä vastata ja jätti kertomatta tästä äidille. Tämän jälkeen Pyykönen jätti kertomatta tästä äidille, mutta tahtoi kutsua lokakuun alussa marraskuun 13. päiväksi äidin kertomaan hänelle miten äiti saataisiin Idän psykiatriselle poliklinikalle asiaakkaaksi. Eli kun lapsen isä heitteille jätti lapsen 29.-30.2017 ja äiti mm. soitti tarpeenselvitykseen lapsen kertoneen, ettei tahdo mennä isälleen jälkeen heitteille jätön ja lapsi kertoi isänsä juomisista ja kun isä joi 8.10.taasen, ei näistä tarvitse olla huolissaan ollenkaan Maunulan tarpeenselvityksessä, vaan äidin mielenterveydestä pitää olla huolissaan. Isänpäivä viikolloppunakin isä heitteille jätti taasen lapsensa, mutta eipä sitä ennakoivalla lastensuojelutyöllä ehkäisty, kun Pyykösen aika meni äidin mielenterveysongelman pohtimiseen Maunulan tarpeenselvityksen vuoksi. Muistuttaako yhtään pienen Eerikan olosuhteita?
Mutta mutta, tosiaan, Helsingin lastensuojelun avohuoltoa johtava sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro sekä Helsingin lastensuojelun tarpeenarviointia johtava sosiaalityön päällikkö Terhi Leino ja Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski sekä Helsingin sosiaali-
ja terveysviraston lakiasiantuntija Karri Välimäki Eerikan kuolemasta huolimatta, ovat silti yhä sitä mieltä, että tarkoituksenmukaista lastensuojelutyötä on, että tarpeenselvityksen työntekijät ilman ammatillista koulutusta arvioivat puhelimen välityksellä ihmisen mielenterveyttä käymättä keskustelua kyseisestä asiasta arvioinnin kohteeksi tittämättään joutuneen ihmisen kanssa, ja sitten menevät tästä mahdollisesti vielä keskustelemaan työryhmänsä palavereissa kuin pahaiset "juoruakat" ja tämän jälkeen sitten päätetään esimiehen kanssa, että kerrotaanpa huoli lapsen vastuusosiaalityöntekijä Pyyköselle, joka ottaa kaapistaan intuitiivisen kristallipallonsa ja sitten arvioi tämän avulla, että nyt on vanhempi sataava Idän psyk. polin asiakkaaksi, koska tarpeenselvityksellä on huoli ja tämän jälkeen vielä neuvoi Välimäki, ettei Pyykösen pidä tavata äitiä ollenkaan tämän asian käsittelyssä, koska äiti pyysi videoimaan tapaamisen.
Siitä tapaamisesta olisi tullut naurettavan hullunkurinen, kun äiti olisi ladellut Pyyköselle psykologista tietämystään ja kyseenalaistanut Pyykösen ammatillisen osaamisen siltä istumalta. Ei ihme, että Välimäki ei tahtonut sitä videolle.
Kun äiti luki Pyykösen kirjeen, äiti teki heti masennus- ja ahdistustestin ja havaitsi ilokseen, että ei ole edes oireita siinä määrin, että olisi mitään syytä huoleen olosuhteessa, jossa hän ei edes pääsisi Idän psyk.polin asiakkaaksi psykoterapian asiakkaana edes pienestä oireilusta haastavassa olosuhteessaan, sillä haastavassa olosuhteessa reagointi biologisesti kognition toiminnassa on ihan normaalia aivokemiaa, joka perustuu itsesuojeluvaistolle tai kuormittumiselle ja se on hoidettavissa psykoterapialla parhaiten.
Lisäksi mielenterveyshoidossa ei katsota kahta terapiamuotoa yhtäaikaisesti asiakkaan etuna.
Se on todella kumma, että THL ja aluehallintovirastot ovat useaan otteeseen todenneet, ettei lastensuojelu saisi arvioida ihmisten mielenterveyttä tai heidän hoitoaan, sillä on havaittu, että lastensuojelun harhaan menneet arvioinnit ovat haavoittaneet ihmisten mielenterveyttä, mutta silti lastensuojelu ei opi. Miten voi olla niin vaikeaa asettua muiden ihmisten asemaan sosiaalityössä, varsinkin, jos on sosiaalipsykologin koulutus ja tulisi työvuosien varrelta olla jo tutkimustietoa edes sen verran, että tietää miten ihmiset päätyvät sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissa mielenterveyden erityissairaanhoidon piiriin? Miten voi olla vaikeaa ymmärtää se minkä lukiolaisetkin osaavat, ettei missään nimessä saa arvioida toisen mielenterveyttä, jos kukaan ei ole ikinä edes opettanut arvioimaan tällaista?
Harvahan lastensuojelun työntekijöistä on itse ikinä ollut mielenterveyshoidossa ja näin ollen edes tietää mitä on mieli ja aivot. Harva heistä on oikeasti opiskellut ajattelua ja aistien toimintaa, tunteiden ja muistojen vaikuttavuutta ja näiden ymmärtämistä.
Äiti kirjoitti tarpeenarvioinnille kirjeen, jossa neuvoi näitä kuvitelmissaan eläviä jatkossa avaamaan suunsa, jos on huolta hänen mielenterveydestä, siinä samantein hänelle ja kertomaan mitä on arvioinut ja miten, jotta äitikin voisi kommentoida näitä heidän ajatuksiaan samantein. Samalla äiti pyysi tarpeenarvioinnin työntekijöitä tutustumaan edes biologisen psykologian perusteisiin ja miettimään uudelleen ajatuksensa, että voisivat ilman vuorovaikutusta nähdä toisen mieleen ja arvioida mielenterveyden ja olla tästä huolissaan, kun jo 1500-luvulla havaittiin, että yksilö ei voi päästä toisen yksilön pään sisään ilman vuorovaikutusta. Äiti muistutti, että huoli on vain tunne, joka syntyy aivojen epäloogisessa tunnemuistissa eli Talamuksessa, joka ei kykene loogiseen ajatteluun ja että tuon tunteen seurauksena syntynyt mielikuva on vain kuvitelma, johon ei pitäisi suoraan uskoa ja näin toimia pelkästään intuition varassa, vaan tunneajatus pitäsi osata viedä itserefektoitavaksi aivojen etulohkoon ja ajatus pitäisi tarkistaa vuorovaikutuksen keinoin keskustelleen avoimesti ajatuksestaan sen ihmisen kanssa, josta on huolissaan.
Huolihan on mielikuva, joka saattaa olla vääristynyt. Tuo mielikuva tuntuu voimakkaasti ja vahvasti, sillä meidän mielikuvitus synnyttää voimakkaita tunnekokemuksia meissä, mutta ei noiden tunteiden varassa ja niistä syntyneiden ajatusketjujen varassa pitäisi toimia heti, ei vaikka tuntuukin niin voimakkaasti. Pitää osata kyseenalaistaa aina oma ajattelu, kun ajattelee jostakusta toisesta, sillä me emme omaa kirjailijan yliminää ja pääse näin ollen toisten ihmisten päiden sisään, vaikka meistä tuntuu siltä, että pääsemme. Meillä ei ole erityiskykyjä ja se tulisi osata havaita ajattelussamme, sillä luullessamme itsestämme liikaa ja arvioidessamme tällaisessa mielentilassa muita, me haavoitamme heitä. Me emme voi nähdä toisen tunteita, ajatuksia tai mielen ja aivojen toimintaa, jos emme keskustele avoimesti ja tarkkaavaisina.
Täällä Mieron tiellä joudun toteaamaan Helsingin lastensuojelun taasen kaahailleen kuin rattijuoppo ja, että Ensi- ja Turvakotien liiton väärän vallankäytön ympyrässä selkeästi todetaan, että ihmisen nimittely hulluksi tai lievemmin mielisairaaksi, kun ei pidä tästä ihmisestä tai siitä mitä hän kertoo lastensuojelun ala-arvoisesta toiminnasta, on väärää vallankäyttöä. Se on ihmistä haavoittavaa ja meidän kaikkien ajan heittoa harakoille. Se on täysin turhaa ajankäyttöä. Se on on välinpitämättömyyttä velvollisuuksia kohtaan.
Samaan aikaanhan jää huomiotta täysin lapsen todelliset tuentarpeet, kun tuhaan huoleen kekistetään taasen aikaa. Eerikankin olisi pitänyt saada tavata äitiään vaikka Oulunkylän perhekuntoutuksessa, niin, että äiti olisi saanut vanhemmuudelleen kunnon tuen ja Eerika olisi päässyt kertomaan miten sairaalla tavalla isänsä häntä kohteli. Mutta ei kun ei, koska lastensuojelulla oli huoli Eerikan äidin mielenterveydestä ja se tahtoi jättää huolessaan äidin silti tuetta ja eristää Eerikan siitä hyvästä vanhemmasta, joka häntä ei murhannut.
Äiti varasi ajan terveyskeskukseen sairaanhoitajalleen ja on päättänyt, että hänen mielenterveys tulee arvioida kliinisesti siinä mielessä tarvitseeko hän erikoissairaahoitoa, koska Pyykönen unohti vuorovaikutuksen ja tutkimuksen merkityksen jopa lastensuojelussa johtavana sosiaalityöntekijänä sosiaalipsykogin asemassa. Sitten, jos erikoissairaanhoitoa ei tarvita, tästä sitten tulee viedä Pyyköselle tieto, että hän taasen sai aikaan turhaa toimintaa, mikä näyttää olevan Helsingin lastensuojelulle yleistä. Pyykönen olisi voinut vastata äidin psykoterapautin kutsuun ja tulla keskustelemaan ammattilaisen kanssa tästä dignoosista, jonka on tehnyt äidille ja johon hän rakensi tämän hoitosuunnitelman äidille Idän psykiatriselle poliklinikalle.
Tässä me sitten näemme miten hyödyllinen on yliopiston antama koulutus lastensuojeluvirnaomaisille. Edes sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro ei tajunnut puolustellessaan Pyykösen typerää toimintaa Maunulan lastensuojelun tarpeenarvioinnin työntekijöiden typerällä toiminnalla, että tuo esille oman typeryytensä, jos koettaa mitenkään perustella typerää toimintaa. Sehän on sama, jos rattijuoppo perustelisi kännikaahailujaan todeten: "Naapuri antoi viinipullon."
Lastensuojelutyössä saisi myös käyttää aivojen etulohkoa, kiitos.
Hassuintahan koko kuviossahan on, että sekä Teiro ja Pyykönen ovat sosiaalipsykologeja, joten molemmilta tulisi ryhmässä ryhmätyötä tehdessään löytyä kyky itsereflektaatioon ja taito havaita omaa vaikuttavuutta ryhmään ja yksilöön ja taito pohtia tutkivasti yksilön ja sosiaalisen ympäristön vuorovaikutusta. Teiroltahan pitäisi löytyä kyky asettua äidin asemaan ja pohtia mitä äiti käy läpi, kun lauma Maunulan tarpeenarvioinnin juorukelloja keksii ihan intuitionsa varassa arvioida ilman vuorovaikutusta äidin mielenterveyden ja päätti äidin olevan mielisairas ja näin ollen päätti olevan syytä huoleen, koska mielisairauteen ei heidän mielestä ole annettu tarpeenmukaista tukea ja tämän jälkeen ilman mitään vuorovaikutusta kekenkään kanssa edes mielenterveysammattilaisten päätti sitten Pyykönen, että äidin pitäisi olla mielenterveyden erikoissairaanhoidossa ja tähän päälle äiti katsoo sosiaalipsykologisessa mielessä koko kuviota, kun Teiro oikeuttaa moisen Pyyköselle todeten, että: "Nokun se tarpeenselvitys..."
Sosiaalipsykologian kiinnostuksen kohteenahan pitäisi olla ihmismielen sosiaalinen muotoutuminen sekä yksilöiden, ryhmien ja yhteiskuntien väliset suhteet. Sen tulisi kuvata ja selittää sosiaalisten ilmiöiden syntyä ja muuttumista ja erittellä ryhmätoiminnan säännönmukaisuuksia.
Nyt näyttää siltä, että Lokakuun Liike joutuu, ja minä ihan tavalliselle pienimuitoisella psykologiaan tutustumisella joudun, tekemään tämän työn, kun lastensuojelussa työskentelevät sosiaalipsykologit eivät ole alansa ammattilaisia, vaikka ovat muodollisen pätevyyden yliopistossa saaneet. Jos he olisivat ammattilaisia, kyllähän he pienemmästäkin ymmärtäisivät typeryytensä, eikä siitä pitäisi liiemmin huomautella.
Sosiaalipsykologia tutkii vuorovaikutusta yksilön ja hänen sosiaalisen ympäristönsä välillä. Se kohdistaa huomionsa samanaikaisesti sekä yksilöön että ryhmään.
Pyykönen ei tutki mitään, vaan katsoo vain oman päänsä sisään ja kiinnittää huomionsa vain ryhmään eli heihin jotka huolii mukaan ryhmäksi määrittelemäänsä ryhmään ja Teiro oikeutti tämän, koska siirtyi Helsingin lastensuojelun johtoryhmään, jota on kiinnostanut vain oma ryhmä eli lastensuojelun työntekijät ja sen maineen ulkokultaaminen sisällöttömällä etiketin mukamastoteuttamisella tarkoituksenmukaiseksi lastensuojelutyön korjaamisen sijaan.
Ja samaan aikaan ne järkevät sosiaalityöntekijät miettivät, miten voisivat ala-arvoisesti toimivien työtovereidensa keskellä pitää yllä ammattiylpeyttä, kun ei voi sanoa työskentelevänsä laadukkaasti työtään toteuttavassa laitoksessa.
Huolissaan kannattaa olla vasta silloin, kun on varma, että kannattaa olla huolissaan ja silloinkin vain niin pitkään, kun ei ole tehty suunnitelmaa ongelman korjaamiseksi. Tarkkaan tehdyn suunnitelman jälkeen, kun sitä lähdetään toteuttamaan, voi lopettaa huolissaan olon, sillä päämäärä ja keinot on jo kaikkien tiedossa, joten huolelle ei ole enää eihatta, kun katsoo että päämäärään on mahdollisuus päästä.
Huolesta ei kannata luopua, jos on syytä huoleen, jos ei ole tarkkaan tehtyä suunnitelmaa huolen poistamiseksi.
Ajatus on vain ajatus.
Tunne on vain tunne.
Kuin pilvi taivaalla, joka heijastuu järven pintaan.
Jonka tuuli vie mennessään.
- Åsa Nilssonne, Kuka ohjaa elämääsi
Lastensuojelutyö on sulaa hulluutta.
Lastensuojelu päätti pienen Eerikan kohdalla, että huolta lapsesta osoittava äiti on hullu mitään tutkimatta ja sitten selvisikin, ettei äiti ollut hullu, vaan huoli oli aiheellinen, koska hänen havaintojensa tai kenenkään muunkaan havainnon johdosta ei lastensuojelu tehnyt mitään lapsen hyvinvoinnin eteen. Äidillä siis oli syytä olla huolissaan, koska tuentarpeeseen ei vastattu. Äiti tiesi tuentarpeen ja lastansuojelu väitti, ettei tuentarvetta ollut, vaan äiti oli heidän mielestään hullu.
Eerika koki julman kuoleman, koska lastensuojelu ei tehnyt tarkoutuksenmukaista työtään ja vastannut tuentarpeeseen.
Nyt tiedoksi jokaiselle lastensuojelussa työskentelevälle, että te voitte epäillä mielisairautta, mutta te ette voi toimia suoraan tuon epäilyksenne viemänä, sillä teidän tulee myös epäilyssänne ymmärtää, että se on epäily ja että voi olla asian laita ihan toisinkin päin. Saattaa olla nimittäin niinkin, että sinä olet oppimaton.
Mitään ei ole kuitenkaan ole opittu aiemminkaan ohjeistukista, joten ohjeistukseni taitaa mennä sille suurelle linnulle, joka vie lapsia Helsingin kunnan Välinpitämättömyys on väkivaltaa videossa.
Eipä sinäänsä ihme, ettei mitään opittu. Heti Eerikan kuoleman jälkeen väitti tuolloin Helsingin lastensuojelun avohuollosta vastannut sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio, ettei lastensuojelu ole tehnyt virheitä ja heti lastensuojelulle langetettujen tuomioiden jälkeen ilmoitti Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lakiasiantuntija Karri Välimäki Talentia-lehdessä, että hänen mielestään virhe oli vähäinen ja Eerikan kuolema siis oli vähäinen, koska kyseessähän on vain yksi lapsi, joka koki raa'an järkyttävän kuoleman. Samoihin aikoihin ilmoitti julkisesti Helsingin lastensuojelun uusi johtaja Saila Nummikoski, että hänen kaikki alaiset ovat ammattilaisia ja vika yhteistyön ontumisessa onkin muissa, joiden tulisi olla hänen alaisiinsa yhteydessä paremmin.
Mutta entäs ne lapset, jotka elävät raakaa järkyttävää elämää, koska Vartio, Välimäki ja Nummikoski vähätelevät lastensuojeluviranomaisten virheellistä toimintaa, jonka Virve-Maria Toivonen väitöksessään tuo esille olevaisena ihan Suomen laajuisena ongelmana, jota tosin ei hallituksemme tahdo sitten millään tutkia laajemmin. Toivonenhan työskentelee nykyisin eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa.
Olen kirjoittanut nykyisin 10-vuotiaasta Helsinkiläisestä tyttölapsesta, jonka elämän mullisti Helsingin lastensuojelu vuonna 2014 pahasti "virheellisillä tulkinnoillaan", kuten sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro lastensuojelun suoranaisia valheita jopa vallan alla oikeudessa vähätteli. Lapsen elämästä lapsuus meni "harakoille ihanalta rannalta", kun tosiaan tuo harakka eli lastensuojelu, joka on kiiltävän perään ja rahastaa lapsialla, meni mokailemaan ihan kunnolla ja jatkaa nykyisin selkeästi ihan samaa järjettömyyttä, joka havaittiin Valviran tutkimuksissa pienen Eerikan kuolemantapauksessakin.
Helsinkiläisäiti oli tiedustellut etukäteen tietoonsa, että mitä asioita tahtoo lastensuojelu käsitellä hänen kanssaan, kun kutsuu vihdoin tapaamiseen lapsen asioissa 13.11.2017. Asiakassuunnitelman tekoon äitiä ei oltu osallistutettu, sillä Helsingin lastensuojelun Maunulan avohuollon johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykösen mielestä asiakassuunnitelman teossa riittävää on, että sen tekee hän kahdestaan lapsen huoltajaisän kanssa, joka on jo todettu vieraannuttajaksi.
Tuon tapaamisen kuitenkin peruutti jostain syystä Pyykönen, kirjoitan syystä myöhemmin, ja hän ilmoitti, että olisi tahtonut tavata äidin mm. kysyäkseen äidiltä miten äidin saisi Idän psykiatrisen poliklinikan asiakkaaksi.
Pyykönen ei ollut äidin psykoterapeutin kutsua moniammatilliseen palaveriin suostunut ottamaan vastaan. Hän oli kuitenkin keskustelematta vuorovaikutuksellisesti edes näkemyksistään ja huolestaan äidin mielenterveydestä kyennyt päättelemään, että äiti on erikoissairaanhoidon tarpeessa, joskin ei ollut tietoinen Helsingin lastensuojelun johtavan sosiaalityöntekijän asemassa, kuinka ihmiset noin yleensä päätyvät mielenterveyshoidon piiriin erikoissairaanhoidon yksikköön. Pyykönen ei tiennyt edes protokollaa, mutta osasi arvioida ilman vuorovaikutusta äidin tai äidin psykoterapeutin tai perheneuvolan johtavan psykologin kanssa, äidin mielenterveyttä istuen ihan yksikseen työhuoneessaan. Pyykönen kaiketi osallistutti äidin mielenterveyden arviointiin työparinsa johtav sosiaalityöntekijä Aimo Jauhon ja on saattanut sotkea Jauhon äitiin ja arvioinut Jauhoa äidin sijaan tai sitten on kenties katsonut peiliin, menkää ja tietäkää se mitä emme voi tietää.
Tottakai Pyykönen osaa, sillä Pyykönen on koulutukseltaan sosiaalipsykologi. Vai osaavatko sosiaalipsykologit tällaisia asioita? Mitä sosiaalipsykologi osaa? Osaakohan Pyykönen työtään, arvioikaa te.
Äiti oli todella näreissään luettuaan paperin, jossa taasen kertoi kirjallisesti lastensuojelun hänen mielestään täysin ammattitaidoton johtohenkilö aivoituksiaan ja näin paljasti saavansa kuukausipalkkaa veronmaksajilta ilman todellista pätevyyttä ammattiinsa. Onhan se nyt ilmiselvää, ettei kukaan saisi lastensuojelussa arvioida vanhemman mieleterveyttä ja vielä johdatella tuollaisella tavalla vanhempia ilmoittaen että hoitoon on mentävä, mutta ensin on selvitettävä miten sinne voisi päätyä. Tuollainen toimintahan on ihmisten manipulointia, sillä prosessista uupuu kliininen tutkimus ja silti suoraan väitettään, että vanhempi on mielisairas ja tarvitsee mielenterveyden erikoissairaanhoitoa.
Äiti tapasi 15.11.2017 sattumalta sosiaalityön päällikkö Sanna Teiron, joka niin ikään on myös koulutukseltaan sosiaalipsykologi ja Pyykösen outo aivoitustyö alkoi avautumaan todenteolla äidille samalla kun paljastui Teiron ammattitaidottomuus taasen. On se vaan jännä, ettei sosiaalipsykologi osaa sosiaalipsykologiaa toteuttaa työssään.
Teiro oikeutti Pyykösen toiminnan sanoin: "Maunulan tarpeenarvioinissa olivat useat työntekijät huolestuneet sinun mielenterveydestä, kun teit lastensuojeluilmoituksia."
Äiti katsoi Teiroa ja ei saanut sanaa suustaan samalla kun oli tiputtaa silmät päästään, sillä miten sanotaan Helsingin lastensuojelun avohuoltoa johtavalle sosiaalityön päällikölle: "Oletko sinä ihan ammattitaidoton? Eihän kukaan järkevä yli 14-vuotias lähde olemaan huolissaan kenekään mielenterveydestä ilman vuorovaikutuksellista keskustelua ihmisen kanssa, jonka mielenterveydestä saattaisi olla huolissaan. Saati sitten suoraan ilman vuorovaikutuksellista keskustelua ajattele, että ihminen on mielenterveyserityishoidonpalvaluiden tarpeessa samaan aikaan kun ei edes tiedä miten mielenterveyshoidon piiriin päädytään. Eikö teillä mitään opittu Eerikan kuolemasta? Ettekö te seuranneet valtamedian julkaisuja ollenkaan itsekriittisesti pohtien mitä ei kannata jatkossa tehdä? Eihän lastensuojeluilmoitusten tekemisen saa johtaa suoraan ajatukseen, että ihminen tulee laittaa psykiatrian erikoissairaanhoidon piiriin?"
Äidille selvisi siis, että elo- ja syyskuussa 2017 arvioi Maunulan tarpeenselvitys äidin olevan mielisairas, ja tietoisena äidin olevan spykoterapaissa arvioi, ettei terepai ole riittävää ja sitten päätteli, että on oltava huolissaan, koska tuentarpeeseen ei tällä hetkellä vastata ja jätti kertomatta tästä äidille. Tämän jälkeen Pyykönen jätti kertomatta tästä äidille, mutta tahtoi kutsua lokakuun alussa marraskuun 13. päiväksi äidin kertomaan hänelle miten äiti saataisiin Idän psykiatriselle poliklinikalle asiaakkaaksi. Eli kun lapsen isä heitteille jätti lapsen 29.-30.2017 ja äiti mm. soitti tarpeenselvitykseen lapsen kertoneen, ettei tahdo mennä isälleen jälkeen heitteille jätön ja lapsi kertoi isänsä juomisista ja kun isä joi 8.10.taasen, ei näistä tarvitse olla huolissaan ollenkaan Maunulan tarpeenselvityksessä, vaan äidin mielenterveydestä pitää olla huolissaan. Isänpäivä viikolloppunakin isä heitteille jätti taasen lapsensa, mutta eipä sitä ennakoivalla lastensuojelutyöllä ehkäisty, kun Pyykösen aika meni äidin mielenterveysongelman pohtimiseen Maunulan tarpeenselvityksen vuoksi. Muistuttaako yhtään pienen Eerikan olosuhteita?
Mutta mutta, tosiaan, Helsingin lastensuojelun avohuoltoa johtava sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro sekä Helsingin lastensuojelun tarpeenarviointia johtava sosiaalityön päällikkö Terhi Leino ja Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski sekä Helsingin sosiaali-
ja terveysviraston lakiasiantuntija Karri Välimäki Eerikan kuolemasta huolimatta, ovat silti yhä sitä mieltä, että tarkoituksenmukaista lastensuojelutyötä on, että tarpeenselvityksen työntekijät ilman ammatillista koulutusta arvioivat puhelimen välityksellä ihmisen mielenterveyttä käymättä keskustelua kyseisestä asiasta arvioinnin kohteeksi tittämättään joutuneen ihmisen kanssa, ja sitten menevät tästä mahdollisesti vielä keskustelemaan työryhmänsä palavereissa kuin pahaiset "juoruakat" ja tämän jälkeen sitten päätetään esimiehen kanssa, että kerrotaanpa huoli lapsen vastuusosiaalityöntekijä Pyyköselle, joka ottaa kaapistaan intuitiivisen kristallipallonsa ja sitten arvioi tämän avulla, että nyt on vanhempi sataava Idän psyk. polin asiakkaaksi, koska tarpeenselvityksellä on huoli ja tämän jälkeen vielä neuvoi Välimäki, ettei Pyykösen pidä tavata äitiä ollenkaan tämän asian käsittelyssä, koska äiti pyysi videoimaan tapaamisen.
Siitä tapaamisesta olisi tullut naurettavan hullunkurinen, kun äiti olisi ladellut Pyyköselle psykologista tietämystään ja kyseenalaistanut Pyykösen ammatillisen osaamisen siltä istumalta. Ei ihme, että Välimäki ei tahtonut sitä videolle.
Kun äiti luki Pyykösen kirjeen, äiti teki heti masennus- ja ahdistustestin ja havaitsi ilokseen, että ei ole edes oireita siinä määrin, että olisi mitään syytä huoleen olosuhteessa, jossa hän ei edes pääsisi Idän psyk.polin asiakkaaksi psykoterapian asiakkaana edes pienestä oireilusta haastavassa olosuhteessaan, sillä haastavassa olosuhteessa reagointi biologisesti kognition toiminnassa on ihan normaalia aivokemiaa, joka perustuu itsesuojeluvaistolle tai kuormittumiselle ja se on hoidettavissa psykoterapialla parhaiten.
Lisäksi mielenterveyshoidossa ei katsota kahta terapiamuotoa yhtäaikaisesti asiakkaan etuna.
Se on todella kumma, että THL ja aluehallintovirastot ovat useaan otteeseen todenneet, ettei lastensuojelu saisi arvioida ihmisten mielenterveyttä tai heidän hoitoaan, sillä on havaittu, että lastensuojelun harhaan menneet arvioinnit ovat haavoittaneet ihmisten mielenterveyttä, mutta silti lastensuojelu ei opi. Miten voi olla niin vaikeaa asettua muiden ihmisten asemaan sosiaalityössä, varsinkin, jos on sosiaalipsykologin koulutus ja tulisi työvuosien varrelta olla jo tutkimustietoa edes sen verran, että tietää miten ihmiset päätyvät sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissa mielenterveyden erityissairaanhoidon piiriin? Miten voi olla vaikeaa ymmärtää se minkä lukiolaisetkin osaavat, ettei missään nimessä saa arvioida toisen mielenterveyttä, jos kukaan ei ole ikinä edes opettanut arvioimaan tällaista?
Harvahan lastensuojelun työntekijöistä on itse ikinä ollut mielenterveyshoidossa ja näin ollen edes tietää mitä on mieli ja aivot. Harva heistä on oikeasti opiskellut ajattelua ja aistien toimintaa, tunteiden ja muistojen vaikuttavuutta ja näiden ymmärtämistä.
Äiti kirjoitti tarpeenarvioinnille kirjeen, jossa neuvoi näitä kuvitelmissaan eläviä jatkossa avaamaan suunsa, jos on huolta hänen mielenterveydestä, siinä samantein hänelle ja kertomaan mitä on arvioinut ja miten, jotta äitikin voisi kommentoida näitä heidän ajatuksiaan samantein. Samalla äiti pyysi tarpeenarvioinnin työntekijöitä tutustumaan edes biologisen psykologian perusteisiin ja miettimään uudelleen ajatuksensa, että voisivat ilman vuorovaikutusta nähdä toisen mieleen ja arvioida mielenterveyden ja olla tästä huolissaan, kun jo 1500-luvulla havaittiin, että yksilö ei voi päästä toisen yksilön pään sisään ilman vuorovaikutusta. Äiti muistutti, että huoli on vain tunne, joka syntyy aivojen epäloogisessa tunnemuistissa eli Talamuksessa, joka ei kykene loogiseen ajatteluun ja että tuon tunteen seurauksena syntynyt mielikuva on vain kuvitelma, johon ei pitäisi suoraan uskoa ja näin toimia pelkästään intuition varassa, vaan tunneajatus pitäsi osata viedä itserefektoitavaksi aivojen etulohkoon ja ajatus pitäisi tarkistaa vuorovaikutuksen keinoin keskustelleen avoimesti ajatuksestaan sen ihmisen kanssa, josta on huolissaan.
Huolihan on mielikuva, joka saattaa olla vääristynyt. Tuo mielikuva tuntuu voimakkaasti ja vahvasti, sillä meidän mielikuvitus synnyttää voimakkaita tunnekokemuksia meissä, mutta ei noiden tunteiden varassa ja niistä syntyneiden ajatusketjujen varassa pitäisi toimia heti, ei vaikka tuntuukin niin voimakkaasti. Pitää osata kyseenalaistaa aina oma ajattelu, kun ajattelee jostakusta toisesta, sillä me emme omaa kirjailijan yliminää ja pääse näin ollen toisten ihmisten päiden sisään, vaikka meistä tuntuu siltä, että pääsemme. Meillä ei ole erityiskykyjä ja se tulisi osata havaita ajattelussamme, sillä luullessamme itsestämme liikaa ja arvioidessamme tällaisessa mielentilassa muita, me haavoitamme heitä. Me emme voi nähdä toisen tunteita, ajatuksia tai mielen ja aivojen toimintaa, jos emme keskustele avoimesti ja tarkkaavaisina.
Täällä Mieron tiellä joudun toteaamaan Helsingin lastensuojelun taasen kaahailleen kuin rattijuoppo ja, että Ensi- ja Turvakotien liiton väärän vallankäytön ympyrässä selkeästi todetaan, että ihmisen nimittely hulluksi tai lievemmin mielisairaaksi, kun ei pidä tästä ihmisestä tai siitä mitä hän kertoo lastensuojelun ala-arvoisesta toiminnasta, on väärää vallankäyttöä. Se on ihmistä haavoittavaa ja meidän kaikkien ajan heittoa harakoille. Se on täysin turhaa ajankäyttöä. Se on on välinpitämättömyyttä velvollisuuksia kohtaan.
Samaan aikaanhan jää huomiotta täysin lapsen todelliset tuentarpeet, kun tuhaan huoleen kekistetään taasen aikaa. Eerikankin olisi pitänyt saada tavata äitiään vaikka Oulunkylän perhekuntoutuksessa, niin, että äiti olisi saanut vanhemmuudelleen kunnon tuen ja Eerika olisi päässyt kertomaan miten sairaalla tavalla isänsä häntä kohteli. Mutta ei kun ei, koska lastensuojelulla oli huoli Eerikan äidin mielenterveydestä ja se tahtoi jättää huolessaan äidin silti tuetta ja eristää Eerikan siitä hyvästä vanhemmasta, joka häntä ei murhannut.
Äiti varasi ajan terveyskeskukseen sairaanhoitajalleen ja on päättänyt, että hänen mielenterveys tulee arvioida kliinisesti siinä mielessä tarvitseeko hän erikoissairaahoitoa, koska Pyykönen unohti vuorovaikutuksen ja tutkimuksen merkityksen jopa lastensuojelussa johtavana sosiaalityöntekijänä sosiaalipsykogin asemassa. Sitten, jos erikoissairaanhoitoa ei tarvita, tästä sitten tulee viedä Pyyköselle tieto, että hän taasen sai aikaan turhaa toimintaa, mikä näyttää olevan Helsingin lastensuojelulle yleistä. Pyykönen olisi voinut vastata äidin psykoterapautin kutsuun ja tulla keskustelemaan ammattilaisen kanssa tästä dignoosista, jonka on tehnyt äidille ja johon hän rakensi tämän hoitosuunnitelman äidille Idän psykiatriselle poliklinikalle.
Tässä me sitten näemme miten hyödyllinen on yliopiston antama koulutus lastensuojeluvirnaomaisille. Edes sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro ei tajunnut puolustellessaan Pyykösen typerää toimintaa Maunulan lastensuojelun tarpeenarvioinnin työntekijöiden typerällä toiminnalla, että tuo esille oman typeryytensä, jos koettaa mitenkään perustella typerää toimintaa. Sehän on sama, jos rattijuoppo perustelisi kännikaahailujaan todeten: "Naapuri antoi viinipullon."
Lastensuojelutyössä saisi myös käyttää aivojen etulohkoa, kiitos.
Hassuintahan koko kuviossahan on, että sekä Teiro ja Pyykönen ovat sosiaalipsykologeja, joten molemmilta tulisi ryhmässä ryhmätyötä tehdessään löytyä kyky itsereflektaatioon ja taito havaita omaa vaikuttavuutta ryhmään ja yksilöön ja taito pohtia tutkivasti yksilön ja sosiaalisen ympäristön vuorovaikutusta. Teiroltahan pitäisi löytyä kyky asettua äidin asemaan ja pohtia mitä äiti käy läpi, kun lauma Maunulan tarpeenarvioinnin juorukelloja keksii ihan intuitionsa varassa arvioida ilman vuorovaikutusta äidin mielenterveyden ja päätti äidin olevan mielisairas ja näin ollen päätti olevan syytä huoleen, koska mielisairauteen ei heidän mielestä ole annettu tarpeenmukaista tukea ja tämän jälkeen ilman mitään vuorovaikutusta kekenkään kanssa edes mielenterveysammattilaisten päätti sitten Pyykönen, että äidin pitäisi olla mielenterveyden erikoissairaanhoidossa ja tähän päälle äiti katsoo sosiaalipsykologisessa mielessä koko kuviota, kun Teiro oikeuttaa moisen Pyyköselle todeten, että: "Nokun se tarpeenselvitys..."
Sosiaalipsykologian kiinnostuksen kohteenahan pitäisi olla ihmismielen sosiaalinen muotoutuminen sekä yksilöiden, ryhmien ja yhteiskuntien väliset suhteet. Sen tulisi kuvata ja selittää sosiaalisten ilmiöiden syntyä ja muuttumista ja erittellä ryhmätoiminnan säännönmukaisuuksia.
Nyt näyttää siltä, että Lokakuun Liike joutuu, ja minä ihan tavalliselle pienimuitoisella psykologiaan tutustumisella joudun, tekemään tämän työn, kun lastensuojelussa työskentelevät sosiaalipsykologit eivät ole alansa ammattilaisia, vaikka ovat muodollisen pätevyyden yliopistossa saaneet. Jos he olisivat ammattilaisia, kyllähän he pienemmästäkin ymmärtäisivät typeryytensä, eikä siitä pitäisi liiemmin huomautella.
Sosiaalipsykologia tutkii vuorovaikutusta yksilön ja hänen sosiaalisen ympäristönsä välillä. Se kohdistaa huomionsa samanaikaisesti sekä yksilöön että ryhmään.
Pyykönen ei tutki mitään, vaan katsoo vain oman päänsä sisään ja kiinnittää huomionsa vain ryhmään eli heihin jotka huolii mukaan ryhmäksi määrittelemäänsä ryhmään ja Teiro oikeutti tämän, koska siirtyi Helsingin lastensuojelun johtoryhmään, jota on kiinnostanut vain oma ryhmä eli lastensuojelun työntekijät ja sen maineen ulkokultaaminen sisällöttömällä etiketin mukamastoteuttamisella tarkoituksenmukaiseksi lastensuojelutyön korjaamisen sijaan.
Ja samaan aikaan ne järkevät sosiaalityöntekijät miettivät, miten voisivat ala-arvoisesti toimivien työtovereidensa keskellä pitää yllä ammattiylpeyttä, kun ei voi sanoa työskentelevänsä laadukkaasti työtään toteuttavassa laitoksessa.
Huolissaan kannattaa olla vasta silloin, kun on varma, että kannattaa olla huolissaan ja silloinkin vain niin pitkään, kun ei ole tehty suunnitelmaa ongelman korjaamiseksi. Tarkkaan tehdyn suunnitelman jälkeen, kun sitä lähdetään toteuttamaan, voi lopettaa huolissaan olon, sillä päämäärä ja keinot on jo kaikkien tiedossa, joten huolelle ei ole enää eihatta, kun katsoo että päämäärään on mahdollisuus päästä.
Huolesta ei kannata luopua, jos on syytä huoleen, jos ei ole tarkkaan tehtyä suunnitelmaa huolen poistamiseksi.
Ajatus on vain ajatus.
Tunne on vain tunne.
Kuin pilvi taivaalla, joka heijastuu järven pintaan.
Jonka tuuli vie mennessään.
- Åsa Nilssonne, Kuka ohjaa elämääsi
Lastensuojelutyö on sulaa hulluutta.
RSS Feed
