Olen kirjoittanut helsinkiläisestä nyttemmin 10-vuotiaasta tyttölapsesta, jonka elämää ovat terrorisoineet lapsen isä sekä isän entinen Mehiläisen vastaava lääkäripuoliso, jotka ovat saaneet viranomaisia manipuloimalla useat viranomaiset terrorisoimaan lapsen elämää.
Keväällä 2016 lapsen asiaakkuus muutaman kuukauden tauon jälkeen avattiin uudelleen hötäkällä kahden viikon kestoisen tarpeenselvityksen jälkeen Kivikon lastensuojelun avohuollossa. Vastuusosiaalityöntekijänä aloitti johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiro, joka oli valittu lapsen uudeksi sosiaalivirkailijaksi jo syksyllä 2015 sosiaalityön päällikkö Riitta Vartion toimesta, kun Vartio suunnitteli lapsen asiakkuuden lopettamista.
Lapsen isä uhkaili lähestymiskiellon hakemisella äitiä jo syksyllä 2015 ja soitteli jopa äidin isälle kännipäissään kertoakseen, että tähtää äidin vankilaan saamiseen. Isän vihamielisyys äitiä kohtaan oli selittämätöntä, perusteetonta ja sokeaa ja täysin hänen narisiminsa aiheuttamaa. Paljon sovittelevempiakin keinoja on käsitellä eroperheen kriisejä, mutta isä on päästään sairas vakavasti. Tälle ikuisesti äitiä vihaavaksi ilmottautuneelle, on lastensuojelu tahtonut antaa lapsen huollon. Silti Vartio lopetti lapsen asiakkuuden tuolloin 18.12.2015 ja eväsi vieraannuttamisen kohdelapselta sekä vieraannuttamisen kohde äidiltä lastensuojelun ennakoivan ja ehkäisevän tuen.
Tilanne esakaloitui ja asiakkuus alkoi uudelleen, kuten Teiro kertoi äidille ensimmäisellä tapaamisella äidin kotona epäilleensä jo syksyllä 2015 tapahtuvan kuitenkin tulevassa. Teiro ei kuitenkaan ollut epäilystään sanonut ääneen Vartiolle, vastustanut asiakkuuden lopettamista ja pyytänyt asiakkuuden suoraa siirtämistä hänelle. Teirolla ei ollut munaa sanoa ääneen ajatuksiaan esimiehelleen.
Isä sai lähestymiskiellon äidille lasta kohtaan alkuvuodesta 2016 ja lastensuojelusta lapsi ei saanut mitään tukea kärsimykselleen ikävässään äitiinsä. Isä koetti kieltää lasta olemasta yhteydessä äitiin väittäen, että tuomari oli kieltänyt lasta olemasta yhteydessä äitiinsä.
Lapsen kärsimys jatkui kuukauseja ja Teirollakin kesti olosuhteen selvittämisessä puolivuotta. Vaikka isä oli uhannut, ettei ikinä tule antamaan lapselle normaalia elämää äitinsä kanssa ja Teiro tiesi vuoden 2016 lopulla isän hakevan kenties uudelleen lähestymiskieltoa äidille lasta kohtaan ja vaikka Teiro tiesi lapsen kärsivän vakavasti olosuhteesta, jossa isä ei osannut huomioida lapsen tahtoa, mielipidettä, toiveita huoltajuudessaan, Teiro ei tehnyt elettäkään käydäkseen isän kanssa vakavan keskustelun isän toiminnan haavoittavuudesta lasta ja äitiä kohtaan.
Vaikka kaikki isän toiminnat on luokiteltavissa vieraannuttamiseksi Teiro väitti, ettei vierannuttamista ollut, koska lapsi ei vastustanut äidin tapaamisia. Lapsi siis kärsiessään siitä, ettei saa tavata äitiään ja siitä että hänelle haukuttiin alituiseen äitiä, ei Teiron mielestä ollut vieraannuttamisen kohde, koska lapsi ei suostunut vieraantumaan, vaan totesi jopa Teirolle tahtovansa itse määritellä kuka kukin on.
Teiro ei siis tehnyt ollenkaan ennakoivaa ja ahkäisevää työtä estääkseen isän lähestymiskieltojatkohakemuksen oikeudenkäyntitaistelun.
Keväällä 2016 lapsen asiaakkuus muutaman kuukauden tauon jälkeen avattiin uudelleen hötäkällä kahden viikon kestoisen tarpeenselvityksen jälkeen Kivikon lastensuojelun avohuollossa. Vastuusosiaalityöntekijänä aloitti johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiro, joka oli valittu lapsen uudeksi sosiaalivirkailijaksi jo syksyllä 2015 sosiaalityön päällikkö Riitta Vartion toimesta, kun Vartio suunnitteli lapsen asiakkuuden lopettamista.
Lapsen isä uhkaili lähestymiskiellon hakemisella äitiä jo syksyllä 2015 ja soitteli jopa äidin isälle kännipäissään kertoakseen, että tähtää äidin vankilaan saamiseen. Isän vihamielisyys äitiä kohtaan oli selittämätöntä, perusteetonta ja sokeaa ja täysin hänen narisiminsa aiheuttamaa. Paljon sovittelevempiakin keinoja on käsitellä eroperheen kriisejä, mutta isä on päästään sairas vakavasti. Tälle ikuisesti äitiä vihaavaksi ilmottautuneelle, on lastensuojelu tahtonut antaa lapsen huollon. Silti Vartio lopetti lapsen asiakkuuden tuolloin 18.12.2015 ja eväsi vieraannuttamisen kohdelapselta sekä vieraannuttamisen kohde äidiltä lastensuojelun ennakoivan ja ehkäisevän tuen.
Tilanne esakaloitui ja asiakkuus alkoi uudelleen, kuten Teiro kertoi äidille ensimmäisellä tapaamisella äidin kotona epäilleensä jo syksyllä 2015 tapahtuvan kuitenkin tulevassa. Teiro ei kuitenkaan ollut epäilystään sanonut ääneen Vartiolle, vastustanut asiakkuuden lopettamista ja pyytänyt asiakkuuden suoraa siirtämistä hänelle. Teirolla ei ollut munaa sanoa ääneen ajatuksiaan esimiehelleen.
Isä sai lähestymiskiellon äidille lasta kohtaan alkuvuodesta 2016 ja lastensuojelusta lapsi ei saanut mitään tukea kärsimykselleen ikävässään äitiinsä. Isä koetti kieltää lasta olemasta yhteydessä äitiin väittäen, että tuomari oli kieltänyt lasta olemasta yhteydessä äitiinsä.
Lapsen kärsimys jatkui kuukauseja ja Teirollakin kesti olosuhteen selvittämisessä puolivuotta. Vaikka isä oli uhannut, ettei ikinä tule antamaan lapselle normaalia elämää äitinsä kanssa ja Teiro tiesi vuoden 2016 lopulla isän hakevan kenties uudelleen lähestymiskieltoa äidille lasta kohtaan ja vaikka Teiro tiesi lapsen kärsivän vakavasti olosuhteesta, jossa isä ei osannut huomioida lapsen tahtoa, mielipidettä, toiveita huoltajuudessaan, Teiro ei tehnyt elettäkään käydäkseen isän kanssa vakavan keskustelun isän toiminnan haavoittavuudesta lasta ja äitiä kohtaan.
Vaikka kaikki isän toiminnat on luokiteltavissa vieraannuttamiseksi Teiro väitti, ettei vierannuttamista ollut, koska lapsi ei vastustanut äidin tapaamisia. Lapsi siis kärsiessään siitä, ettei saa tavata äitiään ja siitä että hänelle haukuttiin alituiseen äitiä, ei Teiron mielestä ollut vieraannuttamisen kohde, koska lapsi ei suostunut vieraantumaan, vaan totesi jopa Teirolle tahtovansa itse määritellä kuka kukin on.
Teiro ei siis tehnyt ollenkaan ennakoivaa ja ahkäisevää työtä estääkseen isän lähestymiskieltojatkohakemuksen oikeudenkäyntitaistelun.
Turhien lupausten lista Helsingissä on pitkä Sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio pyysi käräjäoikeuden tuomaria odottamaan tuomion langettamista ja siirtämään oikeudenkäyntiä muutamalla päivällä, jotta Teiro palaisi lomalta. Äidin äiti soitti Vartiolle ihmetellen miksi lastensuojelu ei tee mitään vieraannuttamiselle ja antaa tämän jatkua loputtomiin ja antaa isän toimia huoltajan asemassa lapsen äänenä ja valhdella kaikkialle. Lastensuojelun toiminta kyseenalaistettiin todeten lapsen elämä rauhattomaksi kaiken epänormaaliuden vuoksi. Vartion näkemys oli, että lapsen elämä tulee normalisoida.
Käräjätuomari Johanna Nevalainen ei suostunut moniammatilliseen yhteistyöhön lastensuojelun kanssa eikä kunnioittanut KKO:2014:68 ennakkopäätöstä, jossa todetaan lähestymiskiellon merkitsevän liikkumisvapauden rajoittamista, rekisteröintiä ja jonkinasteista leimaantumista. Tämän vuoksi lähestymiskiellon määräämisen edellytyksiä tulisi arvioida objektiivisesti ja ottaa huomioon molempien osapuolten kertomukset sekä todistelut. Hän ei suostunut siirtämään oikeudenkäyntiä tuota muutamaa päivää, jotta Teiro oltaisiin voitu kuulla. Nevalainen ei olisi tahtonut edes ottaa vastaan äidin äitiä, mutta kun äidin asianajaja perusteli todeten äöidin äidin tulleen Ruutanalta saakka Helsinkiin kuultavaksi ja odottavan aulassa ja lupasi, ettei kuuleminen kestä kauaa, hän sitten sillä perustelulla, eteti joudu kuulemaan ketään kauaa, suostui ottamaan äidin äidin vastaan. Tosin äidin kuuleminen ei vaikuttanut Nevalaisen tuomion mitenkään, sillä hän ei tätä huomioinut edes lopullisessa tuomiossa tärkeänä, vaikka kyseessä oli lapsen mummo, joka totesi isän toteuttavan laajennettua vieraannuttamista.
Käräjätuomari Nevalainen saa yhä tuomita lapsia koskevia lähestymiskieltoasioita. Nevalainen ei ole kiinnostunut lapsen todellisesta äänestä ja ei ole kiinnostunut myöskään siitä, että kun vieraannuttaminen on koko Suomea valtavasti koskettava asia eli vieraannuttamista eli vakavaa henkistä väkivalaa lapsia kohtaan, on erityisen tärkeää selvittää lapsen todellinen etu objektiivisesti lähestymiskieltoasiassa, kun lähestymiskieltoa hakee toinen vanhempi toisella vanhemmalle lasta kohtaan.
Nevalaista ei kiinnostanut lastensuojelulaki, joka määrää kaikissa lapsia koskevissa lastensuojelullisissa päätöksissä huomioimaan lapsen toiveet ensisijaisesti. Nevalainen ei ollut lasta koskevassa asiassa kiinnostunut ollenkaan lapsien oikeuksista saada äänensä kuuluville eikä tahtonut niin vakavassa asiassa, kuin lasta koskevassa lähestymiskielto asiassa, joka merkitsee lapsen oikeuksien rajoittamista, lapsen sosiaalisten suhteiden rajoittamista, lapselle normaalin elinolosuhteen muuttamista epänormaaliksi sekä jonkinasteista leimaantumista, välittänyt siitä, että vaikuttajana vaikuttaa lapsen kehitykseen tuomiollaan.
Ja vaikka lapsen isä totesi Nevalaiselle toimintamotiivikseen sen, että tahtoo viranomaisissa leimata äidin tällä lähestymiskiellolla, jotta saisi viranomaiset uskomaan, että äiti on lapselle vaarallinen, ei Nevalainen osannut tuosta lauseesta ymmärtää, ettei isä halunnut turvata lasta, vaan kertoi itsekin Nevalaiselle, että tahtoo leimata äidin.
Käräjätuomari Johanna Nevalainen tuomitsi äidin kuudeksi kuukaudeksi lähestymiskieltoon lasta kohtaan ja lapsi itki kuultuaan tuomiosta. Nevalainen itketti lasta, jonka asioista hän päätti. Nevalainen satutti lasta päätöksellään ja lapsi ahdistui tästä. Nevalainen tahtoi osallistua leimaamiseen eli stigmaamiseen eli toteuttaa vakavinta henkisen väkivallan muotoa mikä yhteiskunnassamme rehottaa valtoimenaan. Väkivakltatyön korkeimpana päättäjänä Nevalainen kohdisti raakaa väkivaltaa äitiä, lasta ja koko yhteiskuntaamme kohtaan.
Vaikka lastensuojelu tiesi lapsen ahdistuneen tuomiosta ja äidin kärisvän tuomiosta, lastensuojelu ei tehnyt ennakoivaa ja ehkäisevää sosiaalityötä ja ollut yhteydessä hovioikeuteen ja pyytänyt valitusoikeudenkäynnin pikaista aikaistamista. Lapsen pahoinvoinnin kuittasi Sanna Teiro todeten: "Isä hävisi, koska ei saanut kokonaan tuota kahta vuotta, jonka tahtoi. Puoli vuotta on lyhyt aika. Isä ei enää tuon jälkeen sitä saa uudelleen teille."
Teiro siis ennusti, että isä lopettaa lähestymiskieltoasioiden eteenpäin viemisen, kunhan tuo puolivuotta oli ohitse. Hän ei tosin suunnitellut vieläkään mitään ehkaisevää ja ennakoivaa lastensuojelutyötä tämän estämiseksi.
Äiti totesi lapsen olevan jo mieleltään niinkin hauras, että kuulee ääniä ja on itsetuhoinen ja tuota mieltä ei pitäisi järkyttää tällaisilla olosuhteilla ja moisella välinpitämättömällä asenteella. Teiro vaikeni.
Lapsen mummo totesi tiukasti 1.3.2017 Teirolle, että yksikin päivä turhaa lähestymiskieltoa äidin ja lapsen välillä on liikaa. Teiro ei kyennyt ammatillisen eettisen otteensa jouduttua vakavan kritiikin kohteeksi näin, sanomaan mitään itse tuossa tilanteessa. Teiro kadotti otteensa lapsen suojelemiseen jo ennen oikeudenkäyntiä, sillä hän ei tehnyt ennakoivaa ja ehkäisevää työtä syksyn 2016 aikana estääkseen isän suunnitteleman lähesymiskielto-oikeudenkäynnin. Kun Teiro peitteli toimimattomuuttaan sanoen: "Sehän on vain puolivuotta," Teiro paljasti olevansa hyvin välinpitämätön lapsesta.
Lähestymiskieltoasiaa puitiin hovioikeudessa 2.6. ja tuomio saatiin 2.7.. Lähestymiskielto purettiin Teiron ja äidin keskenäisen keskustelun oikeussalissa jälkeen todeten lähestymiskiellon olevan lasta haavoittava toimenpide. Keskustelu oli haastava sillä Teiro jopa kyseenalaisti kannanottonsa äidin äitiydestä, kun ei voinut moittia äitiä muutoin kuin vain ehkämuodossa todeten, että voi olla jotain mitä hän ei tiedä. Teiro myös oli oudon tietämätön siitä, että ahdistus on vakavaa mielenterveysoireilua ja verrattavissa erittäin vakavaan kärsimyskokemukseen. Teiro vähätteli ahdistusta ja vasta kun äiti nallitti tuomarin edessä Teriron kysyen eikä Teirolle ahdistus ole mielenterveysoireilua Teiro naama punaisena kiukusta säkenöiviä silmäilyjä äidille lähettäen vastasi lopulta pitävänsä tietenkin ahdistusta mielenterveysoireiluna.
Herran jumala. Ihme kun tuomari ei kirjoittanut tuomioon seuraavaa äidin ajatusta:
"On täysin älytöntä, että maassa, jossa on lastensuojelu ja moninaiset avuhuollon käyttötarkoitukseen annetut toimintamahdollisuudet, me yhä käytämme yhteiskunnan varoja lähestymiskieltoasioihin vanhempien ja lasten välillä ihan turhaan. Eikö teillä lastensuojelussa silloin, kun havaitaan toisen vanhemman hakevan lähestymiskieltoa ilman mitään järjellistä syytä toiselle vanhemmalle lasta kohtaan, osata toimia lapsen turvaamiseksi ja moisen hölmöilyn katkaisemiseksi? Ettekö te osaa neuvoa vanhempia tekemään viisaampia päätöksiä? Ettekö te osaa olla oikea-aikaisesti meihin tuomareihin yhteydessä, jotta lapset eivät kärsisi?"
Tietenkään hovioikeuden tuomariston tuomiossa ei mainittu käräjätuomarin auttamattaoman typerää tapaa langettaa lapsen biologiselle vanhemmalle ilman mitään järjellistä tutkimusta lähesymiskielto. Missään ei mainita, millaista suurta typeryyttä toteuttavat ympäri Suomea useat lapsen asemaan asettumaan kykenemättömät käräjätuomarit. Kukaan ei siivoa tuomarointia, koska edes KKO:ta ei kiinnosta.
Lastensuojelut ympäri suomea tietävät tämän ongelman, mutta ottaako esimerkiksi Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski tätä kamalaa seikkaa puheeksi kieroutuneessa viranomaisten Hyvä Veli -järjestelmässä? Ei tietenkään. Saila Nummikoskelle viranomaistoiminnassa ei ole rakenteellista väkivaltaa, vaikka THL:kin on todennut tutkimusten soittaneen, ettei yhteiskuntamme viranomaiset osaa vastata lastemme tarpeisiin. Nummikoski ei siis tee ennakoivaa ja ehkäisevää lastensuojelutyötä korkeassa asemassaan munattomuuttaan uskaltaa osoittaa olevansa lasten suojelija. Tärkeämpää on hänelle oman eduntavoittelussa Hyvä Veljeys.
Lapsi kärsi turhasta lähestymiskiellosta miltein puolitoista vuotta ja Helsingin lastensuojelu väittää toteuttavansa ennakoivaa ja ehkäisevää lastensuojelutyötä, kun se on pyytänyt käräjätuomaria antamaan huollon isälle, joka on ilmoittanut lastensuojelullekin, ettei ikinä tahdo tehdä äidin kanssa yhteistyötä ja että tahtoo lapsen pois äidin luonta. Jos isä ei olisi saanut huoltoa olisi estetty moni lapsen kokema kärsimys. Eli miksi huolto piti antaa lasta havoittavalle vanhemmalle joka leimaamisella, johon lastensuojelu lähti mukaan, estää toista vanhempaa pelastamasta lapsen? Ja miksi tämän havaittuaan lastensuojelu ei vieläkään tue tuota vanhempaa, vaikka tietää aihauttaneen umpikujan, jossa lapsen kaltoinkohtelu jatkuu jatkumistaan?
Isähän jäi kiinni useasti valheellisesta äidin leimaamisesta ja vieraannuttamisesta lastensuojelulle jo vuoden 2014 aikana. Miksi tähän ei reagoinut vs. sos. Laura Laine ja estänyt vieraannuttamista?
9.5.2017 Teiro totesi ääneen äitiä tulkitun lastensuojelun toimesta useasti väärin. Miksi hän ei sitten tehnyt mitään väkivallan katkaisemiseksi?
Lapsen uusi sosiaalivirkailija johtava sosiaalivirkailija Pyykkönen on aloittanut äidin leimaamisen ja kahdella tapaamisella hän on jo todennut, ettei ongelmia ole, muutoin kuin vain äidin olemassa olo, koska Pyykösen mielestä äiti manipuloi lasta ja häiriköi lasta (ei tosin tavannut ketään muuta kuin isää asian tutkimseksi) ja äiti on myös kyvytön omatoimisuuteen (tähänkään ei tarvinnut suorittaa mitään tutkimusta) ja tämä on perustelu sille, ettei Pyykönen tahdo tukea äitiä.
Miten olisi ennakoiva ja ehkäisevä itsereflektoiva sosiaalityö, joka ei tee vääriä tulkintoja ja jauha ajankulukseen täyttä sontaa, jolla rahastavat valtiomme kassasta valtavia summia.
Ja kuka kuulisi lasta, joka tällä hetkellä avautuu ja käsittele traumojaan vuoden 2014 kiireellisistä sijoituksista? Kukapa muu kuin äiti. Ei lastensuojelu ole tukemassa lasta tai äitiä tämän asian käsitelyssä. Ei teitenkään, sillä Pyykönen on niin saatanan tyhmä, ettei ymmärrä, että lapsi on psykofyysissosiaalinen kokenaisuus, joka omaa muistin ja kehitty voimakkaasti tuohon muistin muistijälkeen järkyttävyyksiä aiheuttaneen lastensuojelun toiminnan kautta.
Käräjätuomari Johanna Nevalainen ei suostunut moniammatilliseen yhteistyöhön lastensuojelun kanssa eikä kunnioittanut KKO:2014:68 ennakkopäätöstä, jossa todetaan lähestymiskiellon merkitsevän liikkumisvapauden rajoittamista, rekisteröintiä ja jonkinasteista leimaantumista. Tämän vuoksi lähestymiskiellon määräämisen edellytyksiä tulisi arvioida objektiivisesti ja ottaa huomioon molempien osapuolten kertomukset sekä todistelut. Hän ei suostunut siirtämään oikeudenkäyntiä tuota muutamaa päivää, jotta Teiro oltaisiin voitu kuulla. Nevalainen ei olisi tahtonut edes ottaa vastaan äidin äitiä, mutta kun äidin asianajaja perusteli todeten äöidin äidin tulleen Ruutanalta saakka Helsinkiin kuultavaksi ja odottavan aulassa ja lupasi, ettei kuuleminen kestä kauaa, hän sitten sillä perustelulla, eteti joudu kuulemaan ketään kauaa, suostui ottamaan äidin äidin vastaan. Tosin äidin kuuleminen ei vaikuttanut Nevalaisen tuomion mitenkään, sillä hän ei tätä huomioinut edes lopullisessa tuomiossa tärkeänä, vaikka kyseessä oli lapsen mummo, joka totesi isän toteuttavan laajennettua vieraannuttamista.
Käräjätuomari Nevalainen saa yhä tuomita lapsia koskevia lähestymiskieltoasioita. Nevalainen ei ole kiinnostunut lapsen todellisesta äänestä ja ei ole kiinnostunut myöskään siitä, että kun vieraannuttaminen on koko Suomea valtavasti koskettava asia eli vieraannuttamista eli vakavaa henkistä väkivalaa lapsia kohtaan, on erityisen tärkeää selvittää lapsen todellinen etu objektiivisesti lähestymiskieltoasiassa, kun lähestymiskieltoa hakee toinen vanhempi toisella vanhemmalle lasta kohtaan.
Nevalaista ei kiinnostanut lastensuojelulaki, joka määrää kaikissa lapsia koskevissa lastensuojelullisissa päätöksissä huomioimaan lapsen toiveet ensisijaisesti. Nevalainen ei ollut lasta koskevassa asiassa kiinnostunut ollenkaan lapsien oikeuksista saada äänensä kuuluville eikä tahtonut niin vakavassa asiassa, kuin lasta koskevassa lähestymiskielto asiassa, joka merkitsee lapsen oikeuksien rajoittamista, lapsen sosiaalisten suhteiden rajoittamista, lapselle normaalin elinolosuhteen muuttamista epänormaaliksi sekä jonkinasteista leimaantumista, välittänyt siitä, että vaikuttajana vaikuttaa lapsen kehitykseen tuomiollaan.
Ja vaikka lapsen isä totesi Nevalaiselle toimintamotiivikseen sen, että tahtoo viranomaisissa leimata äidin tällä lähestymiskiellolla, jotta saisi viranomaiset uskomaan, että äiti on lapselle vaarallinen, ei Nevalainen osannut tuosta lauseesta ymmärtää, ettei isä halunnut turvata lasta, vaan kertoi itsekin Nevalaiselle, että tahtoo leimata äidin.
Käräjätuomari Johanna Nevalainen tuomitsi äidin kuudeksi kuukaudeksi lähestymiskieltoon lasta kohtaan ja lapsi itki kuultuaan tuomiosta. Nevalainen itketti lasta, jonka asioista hän päätti. Nevalainen satutti lasta päätöksellään ja lapsi ahdistui tästä. Nevalainen tahtoi osallistua leimaamiseen eli stigmaamiseen eli toteuttaa vakavinta henkisen väkivallan muotoa mikä yhteiskunnassamme rehottaa valtoimenaan. Väkivakltatyön korkeimpana päättäjänä Nevalainen kohdisti raakaa väkivaltaa äitiä, lasta ja koko yhteiskuntaamme kohtaan.
Vaikka lastensuojelu tiesi lapsen ahdistuneen tuomiosta ja äidin kärisvän tuomiosta, lastensuojelu ei tehnyt ennakoivaa ja ehkäisevää sosiaalityötä ja ollut yhteydessä hovioikeuteen ja pyytänyt valitusoikeudenkäynnin pikaista aikaistamista. Lapsen pahoinvoinnin kuittasi Sanna Teiro todeten: "Isä hävisi, koska ei saanut kokonaan tuota kahta vuotta, jonka tahtoi. Puoli vuotta on lyhyt aika. Isä ei enää tuon jälkeen sitä saa uudelleen teille."
Teiro siis ennusti, että isä lopettaa lähestymiskieltoasioiden eteenpäin viemisen, kunhan tuo puolivuotta oli ohitse. Hän ei tosin suunnitellut vieläkään mitään ehkaisevää ja ennakoivaa lastensuojelutyötä tämän estämiseksi.
Äiti totesi lapsen olevan jo mieleltään niinkin hauras, että kuulee ääniä ja on itsetuhoinen ja tuota mieltä ei pitäisi järkyttää tällaisilla olosuhteilla ja moisella välinpitämättömällä asenteella. Teiro vaikeni.
Lapsen mummo totesi tiukasti 1.3.2017 Teirolle, että yksikin päivä turhaa lähestymiskieltoa äidin ja lapsen välillä on liikaa. Teiro ei kyennyt ammatillisen eettisen otteensa jouduttua vakavan kritiikin kohteeksi näin, sanomaan mitään itse tuossa tilanteessa. Teiro kadotti otteensa lapsen suojelemiseen jo ennen oikeudenkäyntiä, sillä hän ei tehnyt ennakoivaa ja ehkäisevää työtä syksyn 2016 aikana estääkseen isän suunnitteleman lähesymiskielto-oikeudenkäynnin. Kun Teiro peitteli toimimattomuuttaan sanoen: "Sehän on vain puolivuotta," Teiro paljasti olevansa hyvin välinpitämätön lapsesta.
Lähestymiskieltoasiaa puitiin hovioikeudessa 2.6. ja tuomio saatiin 2.7.. Lähestymiskielto purettiin Teiron ja äidin keskenäisen keskustelun oikeussalissa jälkeen todeten lähestymiskiellon olevan lasta haavoittava toimenpide. Keskustelu oli haastava sillä Teiro jopa kyseenalaisti kannanottonsa äidin äitiydestä, kun ei voinut moittia äitiä muutoin kuin vain ehkämuodossa todeten, että voi olla jotain mitä hän ei tiedä. Teiro myös oli oudon tietämätön siitä, että ahdistus on vakavaa mielenterveysoireilua ja verrattavissa erittäin vakavaan kärsimyskokemukseen. Teiro vähätteli ahdistusta ja vasta kun äiti nallitti tuomarin edessä Teriron kysyen eikä Teirolle ahdistus ole mielenterveysoireilua Teiro naama punaisena kiukusta säkenöiviä silmäilyjä äidille lähettäen vastasi lopulta pitävänsä tietenkin ahdistusta mielenterveysoireiluna.
Herran jumala. Ihme kun tuomari ei kirjoittanut tuomioon seuraavaa äidin ajatusta:
"On täysin älytöntä, että maassa, jossa on lastensuojelu ja moninaiset avuhuollon käyttötarkoitukseen annetut toimintamahdollisuudet, me yhä käytämme yhteiskunnan varoja lähestymiskieltoasioihin vanhempien ja lasten välillä ihan turhaan. Eikö teillä lastensuojelussa silloin, kun havaitaan toisen vanhemman hakevan lähestymiskieltoa ilman mitään järjellistä syytä toiselle vanhemmalle lasta kohtaan, osata toimia lapsen turvaamiseksi ja moisen hölmöilyn katkaisemiseksi? Ettekö te osaa neuvoa vanhempia tekemään viisaampia päätöksiä? Ettekö te osaa olla oikea-aikaisesti meihin tuomareihin yhteydessä, jotta lapset eivät kärsisi?"
Tietenkään hovioikeuden tuomariston tuomiossa ei mainittu käräjätuomarin auttamattaoman typerää tapaa langettaa lapsen biologiselle vanhemmalle ilman mitään järjellistä tutkimusta lähesymiskielto. Missään ei mainita, millaista suurta typeryyttä toteuttavat ympäri Suomea useat lapsen asemaan asettumaan kykenemättömät käräjätuomarit. Kukaan ei siivoa tuomarointia, koska edes KKO:ta ei kiinnosta.
Lastensuojelut ympäri suomea tietävät tämän ongelman, mutta ottaako esimerkiksi Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski tätä kamalaa seikkaa puheeksi kieroutuneessa viranomaisten Hyvä Veli -järjestelmässä? Ei tietenkään. Saila Nummikoskelle viranomaistoiminnassa ei ole rakenteellista väkivaltaa, vaikka THL:kin on todennut tutkimusten soittaneen, ettei yhteiskuntamme viranomaiset osaa vastata lastemme tarpeisiin. Nummikoski ei siis tee ennakoivaa ja ehkäisevää lastensuojelutyötä korkeassa asemassaan munattomuuttaan uskaltaa osoittaa olevansa lasten suojelija. Tärkeämpää on hänelle oman eduntavoittelussa Hyvä Veljeys.
Lapsi kärsi turhasta lähestymiskiellosta miltein puolitoista vuotta ja Helsingin lastensuojelu väittää toteuttavansa ennakoivaa ja ehkäisevää lastensuojelutyötä, kun se on pyytänyt käräjätuomaria antamaan huollon isälle, joka on ilmoittanut lastensuojelullekin, ettei ikinä tahdo tehdä äidin kanssa yhteistyötä ja että tahtoo lapsen pois äidin luonta. Jos isä ei olisi saanut huoltoa olisi estetty moni lapsen kokema kärsimys. Eli miksi huolto piti antaa lasta havoittavalle vanhemmalle joka leimaamisella, johon lastensuojelu lähti mukaan, estää toista vanhempaa pelastamasta lapsen? Ja miksi tämän havaittuaan lastensuojelu ei vieläkään tue tuota vanhempaa, vaikka tietää aihauttaneen umpikujan, jossa lapsen kaltoinkohtelu jatkuu jatkumistaan?
Isähän jäi kiinni useasti valheellisesta äidin leimaamisesta ja vieraannuttamisesta lastensuojelulle jo vuoden 2014 aikana. Miksi tähän ei reagoinut vs. sos. Laura Laine ja estänyt vieraannuttamista?
9.5.2017 Teiro totesi ääneen äitiä tulkitun lastensuojelun toimesta useasti väärin. Miksi hän ei sitten tehnyt mitään väkivallan katkaisemiseksi?
Lapsen uusi sosiaalivirkailija johtava sosiaalivirkailija Pyykkönen on aloittanut äidin leimaamisen ja kahdella tapaamisella hän on jo todennut, ettei ongelmia ole, muutoin kuin vain äidin olemassa olo, koska Pyykösen mielestä äiti manipuloi lasta ja häiriköi lasta (ei tosin tavannut ketään muuta kuin isää asian tutkimseksi) ja äiti on myös kyvytön omatoimisuuteen (tähänkään ei tarvinnut suorittaa mitään tutkimusta) ja tämä on perustelu sille, ettei Pyykönen tahdo tukea äitiä.
Miten olisi ennakoiva ja ehkäisevä itsereflektoiva sosiaalityö, joka ei tee vääriä tulkintoja ja jauha ajankulukseen täyttä sontaa, jolla rahastavat valtiomme kassasta valtavia summia.
Ja kuka kuulisi lasta, joka tällä hetkellä avautuu ja käsittele traumojaan vuoden 2014 kiireellisistä sijoituksista? Kukapa muu kuin äiti. Ei lastensuojelu ole tukemassa lasta tai äitiä tämän asian käsitelyssä. Ei teitenkään, sillä Pyykönen on niin saatanan tyhmä, ettei ymmärrä, että lapsi on psykofyysissosiaalinen kokenaisuus, joka omaa muistin ja kehitty voimakkaasti tuohon muistin muistijälkeen järkyttävyyksiä aiheuttaneen lastensuojelun toiminnan kautta.
RSS Feed
