Suomen lastensuojelussa on moninaisia toisistaan eriäviä käytäntöjä, jotka ovat lastensuojelujen yksikkökohtaisia sekä myös täysin jopa sosiaalivirkailijan yksilöllisiä toimintatapoja. Nämä käytännöt eivät välttämättä kohtaa Suomen lakia, joka on kirjoitettu viranomaisille ohjeistukseksi työhönsä. Tämä hämmentää kovasti lastensuojelun asiakkaiden vanhempia, sillä kun vanhemmat koettavat tehdä lastensa edun totetumiseksi yhteistyötä lapsensa vastuusosiaalivirkailijan kanssa, ei kukaan oikeastaan voi tietää miten mahdollistaa tämä, sillä sosiaalivirkailijoilta ei saa lainmukaista tietoa ja kokemusasiantuntijoiltakin haettu tieto on repaleista ja toisistaan eriävää johtuen sosiaalivirkailijoiden moninaisista toisistaan eriävistä toimintatavoista. Vanhempien velvollisuudeksi on tullut tutustua lakiin, kun sosiaalivirkailijat eivät kykene toimimaan hallintolain ohjeistusten mukaan eli eivät tunne Suomen lakia ja toimi lain sanelemien ohjeistusten mukaan.
Huolestuttava kummallinen toimintatapa Eerikan kuolemasta huolimatta Helsingin lastensuojelun avohuollossa on, ettei lapsista vaikkapa sähköpostilla esitettyyn huolenaiheeseen reagoida ellei viestiin ole selkeästi otsikkona kirjattu, että kyseessä on lastensuojeluilmoitus. Tämä linjaus on tullut esille Kivikon lastensuojelussa johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiron työskentelyssä.
Vaikka pienen Eerikan kohdalla todettiin selkeästi, että Eerika olisi voitu pelastaa, jos sosiaalivirkailijat olisivat toimineet ajoissa, eivätkä olisi jättäneet huomioimatta useita huoliviestejä, joita Eerikan kohdalla tuotiin esille, yhä Helsingissä jatketaan samaa linjaa. Toimintamenetelmiä ei ole muutettu lastensuojelun avohuollossa. Johtavuutta ei ole näin ollen ole.
Helsingin sosiaalityön päivystyksen johto koettaa koko ajan kehittää tarjoamaansa palvelua, jotta palvelu olisi asiakaslähtöistä ja kiittää saamastaan asiakaspalautteesta (tätä ei osaa sosiaalihuollon puolella lastensuojelun johto) ja samoin lastensuojelun sijaishuollossa otetaan vakavasti yhteydenotot huomioon, kun esitetään huolta lapsesta, vaikka viestissä ei lukisi sanaa lastensuojeluilmoitus. Mutta Helsingin lastensuojelun avohuollosta vastaava sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio ei ole korjannut vastuullaan olevaa Helsingin lastensuojelun avohuollon toimintaa Eerikan kuoleman jälkeen.
Esimerkkinä voin kertoa; että kun eräs vanhempi oli yhteydessä Helsingin lastensuojelun sijaishuollon esimiehiin sähköpostilla tuoden esille huoltaan kuultuaan lapseltaan, että lapsen luokkakaveri oli kertonut sijaisäitinsä kohtelevan häntä kaltoin ja näyttelevän lapsen isovanhemmille hyvää sijaisäitiä ja ettei lapsi ole saanut tavata äitiään neljään vuoteen ja lapsen ikävöivän äitiään, osoitti sijaishuolto heti kiinnostusta asiasta ja toivoi saada lapsesta tarkempaa tietoa, jotta voisi tunnistaa lapsen, vaikka vanhemman yhteydenotossa ei lukenut sanaa lastensuojeluilmoitus. Vanhempi itseasiassa toivoi, ettei häntä aseteta arvioimaan onko tilanne lastensuojeluilmoituksen arvoinen, vaan pyysi lastensuojelua itse selvittämään asian ja tukemaan lasta.
Sijaishuolto ei velvoittanut vanhempaa kirjoittamaan lastensuojeluilmoitusta eikä ilmaissut velvollisuudekseen saada ilmoitus lastensuojeluilmoituksen muodossa, jotta voisi toimia. Vanhempi koki tärkeänä ilmoittaa asiasta, kun lasten puheissa kulki tällaista huolestuttavaa tietoa ja kun tällainen surullinen seikka väritti lasten ajatusmaailmaa.
Voisimme olettaa, että lastensuojeluviranomaisen ammattitaitoon kuuluu kyky arvioida onko yhteydenotto lastensuojeluun lastensuojeluilmoituksen tai lastensuojelulta toiminnan arvoinen seikka. Voisimme olettaa, että lastensuojeluviranomaisen asemassa sosiaaliviranomainen, jonka vastuulla on lapsen hyvinvointi ja edun toteutuminen, osaisi itsenäisesti viestin sisällöstä katsoa onko viesti sellaista informaatiota antava, jotta siihen voisi ja tulisi reagoida.
Johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teirolla on erilainen näkemys sosiaalivirkailijan asemasta lastensuojelutyössä. Hänen mielestään hän ei ole asemassa, jossa hänen tulee arvioida onko annettu informaatio reagoimisen arvoista ja kuinka siihen voisi reagoida, vaan ilmoittajan tulee osata tehdä lastensuojeluilmoitus virallisessa muodossa, jos ilmoittaja toivoo lastensuojelulta reagointia. Teiro ei aio reagoida ellei ilmoituksessa lue sanaa lastensuojeluilmoitus. Hän kokee, ettei hän voi reagoida ilmoitettuun seikkaan, jos ilmoituksessa ei lue sanaa lastensuojeluilmoitus.
Kun johtava sosiaalivirkailija Sanna Teiro sai sähköpostia, jossa kerrottiin lapsen vanhemman käyttäneen alkoholia pienen lapsen seurassa, mutta sähköpostissa ei lukenut otsikkona, että kyse oli lastensuojeluilmoituksesta, koki johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiro, ettei kyse ole lastensuojeluilmoituksesta. Koska sähköpostissa ei lukenut sanaa lastensuojeluilmoitus, koki johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiro, ettei hän voi toimia, ennen kuin sama viesti tulisi hänelle uudelleen samalla sisällöllä muodossa, jossa lukisi tuo hänelle tärkeä toimintaan velvoittava sana eli lastensuojeluilmoitus. Teiro pyysi ilmoittajaa sähköpostilla lähettämään hänelle lastensuojeluilmoituksen, jos tahtoo tällaisen tehdä ja ilmoitti ettei voi asemassaan toimia asiassa, jos ei tehdä virallista lastensuojeluilmoitus. Teiro asetti häntä informoineen tahon vastuuseen siitä, tehdäänkö virallinen lastensuojeluilmoitus ja toimiiko lastensuojeluviranomainen asiassa lapsen etua hakien ollenkaan.
On kummaa, että kun ilmoitat lapsesta tuoden esille huolesi lapsen hyvinvoinnista ja teet tuon ilmoituksen lastensuojeluun, ei lastensuojelu mielestään voi reagoida, ellei viestissä lue otsikkona sanaa: Lastensuojeluilmoitus.
Sama toiminta toistui myös johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiron toiminnassa uudelleen, kun väkivaltatyön ammattilainen, oli yhteydessä lastensuojeluun sähköpostilla ja ilmaisi huolensa lapseen kohdistetusta raa'asta väkivallasta. Tälläkin kertaa Teiro vastasi sähköpostilla ja ilmoitti, että sähköpostin lähettänyt voi tehdä lastensuojeluilmoituksen. Tässäkin tapauksessa yhdellä sanalla näytti olevan enemmän merkitystä sosiaaliviranomaiselle, joka on vastuussa lapsen turvallisesta elämästä, kuin itse olosuhteisiin puuttumisella suoraan heti informaation saatuaan.
On tärkeää muistaa, että pieni Eerika kuoli, koska lastensuojelu ei reagoinut tarpeellisella tavalla lapsesta esitettyihin huolenaiheisiin. Silti yhä Helsingin lastensuojelun avohuoltoa johtava sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio johtaa jopa lähimipiä alaisiaan, jotka toimivat johtavina sosiaalivirkailijoina useille alaisilleen tuijottamaan muotoseikkoja eli sitä lukeeko lapsen olosuhteesta tehdyssä tiedonannossa eli ilmoituksessa sana lastensuojeluilmoitus, kun tuo tiedonanto eli ilmoitus osoitetaan lastensuojeluun. Itse ilmoituksen sisällöllä ei vieläkään ole merkitystä, kuten ei ollut pienen Eerikankaan olosuhteissa sosiaalivirkailijoille.
Toisaalta edes sanan lastensuojeluilmoitus lisääminen ei välttämättä johda lapsen edun mukaiseen toimintaan. Kun johtava sosiaalityöntekijä Teiro kohtasi vanhemman, joka mm. käyttää alkoholia lapsen seurassa kaiken muun lapseen kohdistetun lapsen ikätasoa huomiomattoman toiminnan lisäksi, ei Teiro käynyt vanhemman kanssa läpi edes päihdetyön perusteita kertoen vanhemmalle, kuinka muutamakin alkoholiannos alentaa vanhemman kykyä toimia. Teiro ei pohtinut kuinka vanhemman alkoholin käyttö vaikuttaa lapsen elämään. Voimme siis yhtä hyvin olettaa, ettei tiedonannon muokkaaminen sellaiseen muotoon, että siinä lukisi aukikirjoitettuna, että kyseessä on lastensuojeluilmoitus, välttämättä johda myöskään ammatillisesti pätevään väkivaltatyöhön, kun ilmoitetaan lapseen kohdistetusta raa'asta väkivallasta.
Täällä mieron tiellä joudun toteamaan, että Helsingin lastensuojelun avohuollon kaikista asiakaslapsista tulisi jonkun tehdä pian lastensuojeluilmoitus tuoden esille, ettei lastensuojelu välttämättä kanna vastuutaan lapsen etua hakien kun lapsesta esitettään huolta. Kaikki lapset eivät ole aivan yhtä suuressa vaarassa, kuin Eerika oli, kun sosiaalitoimi ei reagoinut, mutta lapset jotka joutuvat kohtamaan kaltoinkohtelua vain koska sosiaalivirkailija odottaa muotoseikan toteutusta ennen kuin ohjelmoituu toimintaan, eivät saa kehitystarpeisiinsa vastineita. Lasten kaltoinkohtelu jatkuu niin kauan kuin viranomaisemme tuijottavat turhia muotoseikkoja, jotka ovat jopa heidän itse keksimiään ja lain vastaisia.
Täällä mieron tiellä ihmettelen johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiron toimintaa. Näyttää kuin Teiro olisi omainen vain viranomaiselle, joka tarkistaa, että kaikki yhteydenotot ovat virallisia ilmoituksia, sen sijaan, että lapsen vastuusosiaalityöntekijänä reagoisi viesteissä tuotuihin ilmoitettuihin seikkoihin.
Jos Teiron toimintatapa on yleinen linjaus Helsingin lastensuojelun avohuollossa, kuinka moni lapsi on jäänyt ilman tukea viimeisten vuosien aikana vain sen tähden, ettei huoltaosoittava taho tehnyt virallista lastensuojeluilmoitusta tiedonantoa antaessaan?
Helsingin lastensuojelun avohuollossa lapset ovat siis selkeästi lastensuojelulle kuin pelinappuloita lastensuojelun luomassa pelissä, jossa lastensuojelu tuijottaa itse keksimiään pelisääntöjä, sen sijaan että pohtisi mikä on lapsen etu. Teiron ollessa johtavan sosiaalivirkailijan asemassa Teiron toiminnallisen linjauksen täytyy olla koko Helsingin lastensuojelun avohuollon linjaus, sillä eihän johtava sosiaalivirkailija voi toimintamenetelmissä lähteä sooloilemaan.
Helsingissä jos ilmoitat lastensuojeluun lapseen kohdistetun raakaa väkivaltaa, mutta et kirjoita ilmoitukseesi sanaa lastensuojeluilmoitus otsikoksi, ei lastensuojelu reagoi. Vaikka ilmoitat lapseen kohdistetun raakaa väkivaltaa, ei lastensuojelu välitä tästä, vaan välittää muotoseikasta. Ilmoituksesi sisältö on heille merkityksetön, jos et otsikoi ilmoitustasi lastensuojeluilmoitukseksi.
Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski väitti Helsingin lastensuojelun sosiaalivirkailijoita ammattitaitoisiksi oltuaan virassaan Helsingissä kuusi viikkoa alkuvuodesta 2016, vaikka hänen alaisensa selkeästi eivät ole sisälukutaitoisia ja osaa ottaa tietoa vastaan ja toimia annetun tiedon kanssa, ellei tiedonannossa lue sanaa lastensuojeluilmoitus. Hänen alaisensa eivät tunne sosiaalihuoltolakia, koska mm. sosiaalityön päällikkö Vartio ilmoitti jo 4.12.2015, ettei hänen omasta mielestään asemassaan tarvitse osata sosiaalihuoltolakia. Viranomaiset jotka eivät osaa lakia, eivät myöskään osaa toimia lain velvoittamalla tavalla.
Eli jos joku lähettää nyt Kivikon lastensuojeluun sähköpostia ja kertoo, että on nähnyt lapsen nimeltä se ja se henkihieveriin hakattuna ja potkittuna kadulla naama veressä ja raahatun sen jälkeen autoon jonka rekisterinumero oli XXX-XXX sinä ja sinä päivänä lapsen sen ja sen läheisen raahaamana, voimme odottaa, että mahdollisesti johtava sosiaalivirkailija Sanna Teiro lähettää ilmoittajalle takaisin sähköpostin muutaman päivän päästä:
"Hei, voisitko lähettää tuon saman minulle uudelleen niin, että siinä selviää tarkasti, että tahdot tehdä lastensuojeluilmoituksen, sillä en voi muuten toimia asiassa. Jos et tahdo tehdä lastensuojeluilmoitusta asiasta, en voi toimia asiassa asemassani antamastasi tiedosta huolimatta.
Ystävällisesti, johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiro."
Vantaan lastensuojeluhan pyristelee vakavissa ongelmissa ja imaisisi yksinään tuon koko pääkaupunkiseudulle ohjatun valtion tuen uudistushankkeelleen. Mikään rahallinen tuki ei korjaa johdollisia ongelmia, kun järkevää johdonmukaista ajattelua ei ole lastensuojelun sisällä toimintaa ohjaamassa. Mikään rahallinen tuki ei korjaa johdollisia ongelmia lastensuojelussa, kun toiminta ei kohtaa Suomen lakia.
Katso myös (erityisesti sosiaalialan ammattilaiset):
Sosiaalihuoltolaki uudistuu - Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/2014) ja siihen liittyvät muut lainsäädäntöuudistukset (Sosiaali- ja terveysministeriö):
http://www.slideshare.net/…/sosiaalihuoltolaki-uudistuu-lap…
Lastensuojeluilmoitus ja sen tekeminen (THL - Lastensuojelun käsikirja):
https://www.thl.fi/…/lastensuojeluilm…/lastensuojeluilmoitus