Olen joutunut kamalaan tilanteeseen, pohtiessani moraalia ja omaa toimintaani, miettiessäni mitä teen ja miksi. En vieläkään kyseenalaista itse sitä, ettenkö kirjoittaisi hyvästä tahdosta sitä mitä kirjoitan, mutta entäpä muiden reaktiot?
Kirjoittamiseni on kyseenalaistettu aiemmin kritiikillä, että olen pissiskirjoittelija, joka sai minut enemmänkin ensin nauramaan ja sitten suremaan vain sitä, etten ole ammatillisesti kovin lahjakas, mutta se ei haitannut suuremmin kuitenkaan jatkamistani. Minut on kasvatettu ajattelemaan, ettei itse julkisuus, nimi, tai mahdollisesti myöskään toteutuksen taiteellisen jäljen upeus ole aina se merkityksellisin asia, vaan merkitys viestimisessä on kysymyksellä miksi.
Kun herää kysymys miksi, on syytä kirjoittaa ja ja etsiä vastausta ja kirjoittaessa lukijalle olisi hyvä tarjota myös mahdollisuus kysyä miksi. Tulee kirjoittaa niin, että lukija kysyy kysymyksen miksi.
Kipu ja hätä, jota olen kokemani kärsimyksen, epäoikeudenmukaiseksi kokemani kohtelun, edessä kokenut, on luonut minulle tarpeen kertoa kivusta ja kärsimyksestä, koska en ole ainut ja tiedän monen kokevan tarvetta tulla ymmärretyksi ja huomioiduksi. Tiedän monien etsivän vastauksia kysymykseen miksi. Miksi meidän tulee kärsiä? Tiedän monien toivovan muutosta.
Kun kirjoitan sosiaalivirkailijan nimen, en enää mieti sitä miltä hänestä tuntuu kenties lukea nimensä. Pohtiiko hän kenties sitä, mitä hänestä nyt ajatellaan tai mitä pohtivat hänen työtoverinsa tai hänet googlanneet läheiset hänestä? En kuluta aikaani sillä, sillä tiedän että se katkaistu vuorovaikutus, jonka sosiaalivirkailija katkaisi omalla toiminnallaan, omalla yhteistyökyvyttömyydellään, juuri estää todella tietämästä mitä hän ajattelee. Miksi siis pohtia sitä, kun se ei enää ole relevanttia, vaan tärkeintä on tuoda esille katkaistu vuorovaikutus, moninapaisuus ja polarisaatio, joka satuttaa lapsia.
Olen kuullut erään sosiaalivirkailijan todenneen vanhemmalle, jonka asiasta julkaisun kohdalla autoin vanhempaa Lokakuun Liikkeessä, että olen itse pahuus. Tiedän sosiaalivirkailijan ajattelun virheelliseksi ja vanhempaa kohtaan kuormittavaksi. Se on osoitus hänen ammattitaidottomuudestaan. Hän on tahtonut satuttaa vanhempaa, kiusata tätä, kuten lapset kiusasivat ala-asteella toisiaan, ja käyttää näin virka-asemaansa väärin. Minut pahuudeksi kuvatessaan hän vielä vaati anteeksipyyntöä itselleen saamatta tätä tosin. Tiedän, etten ole itse pahuus. Ei kukaan lasten etua hakeva ole. En edes viitsi kokea kunniaani loukatun, sillä minut on kasvatettu ylpeyden perässä juoksemisen sijaan, kasvonkohotusmielessä saavutuksien hakemisen sijaan, näkemään elämässä aivan erilaisia asioita merkityksellisenä. Tottakai olen harmissani lasten puolesta, jotka joutuvat kärsimään kyseisen sosiaalivirkailijan toiminnasta nähtävästi vielä pitkään. Minä olen vain viestinvälittäjä, jonka eliitti tahtoi ampua, mutta minäpä en ollut osumaetäisyydellä.
Minua syytetään myös kunnian loukkaamisesta. Ihminen, jonka nimeä en ole julkaissut, joka on saanut tietää, että hänestä on kirjoitettu, kokee, että vaikka hänen nimeään ei ole julkaistu, on hänen henkilökohtaista kunniaansa loukattu. Vaikka asiat jotka olen kertonut, on totta, hän kokee kunniaansa loukatun. Hänen mielestään tarinaa ei olisi saanut kertoa edes ilman hänen nimeään, sillähän kokee sen loukkaavan hänen kunniaansa.
Mietin ihmeissäni, missä on sananvapaus ja oikeusturvamme? Käsitän kyllä, että valheellisen tiedon esittäminen ihmisestä tai tärkeän tiedon salaaminen on haavoittavaa ihmiselle. Usein totuuden kertominen satuttaa meitä paljon, sillä elämme todella oudoissa olosuhteissa.
Mietin kunnian perässä juoksevia, jotka eivät ole valmiita yhteistyöhön ihmisten kanssa joiden kokee loukanneen kunniaansa. Miksi kaikki pitää riitauttaa ja viedä oikeuteen, sen sijaan että sovittelisi asian vain olosuhteiden eheyttämiseksi? En nyt tarkoita trollien uhreja, sillä ilkeämielinen kiusaja (tunnekylmä narsisti), ei lopeta, vaikka hänen kanssaan tekisi yhteistyötä itse kuinka. Tarkoitan tavallisia ihmisiä sosiaalisissa suhteissa, kun suhteet konfliktoituvat. Mikä ajaa näitä ihmisiä, jotka tahtovat ajaa vain omaa etuaan ja kulkea toisen yli, jos toinen ylitti nomistomme rajat vaikkapa tunnevoittoisessa elämäntilanteessa? Me kaikki teemme virheitä, ihan jokainen (paitsi ehkä Dalai Lama). Miksi joku hakee valtataisteluja yhä, kun ei meillä enää kaksintaistelujakaan harrasteta? Mikä saa jonkun niin loukkaantuneeksi, ettei kykene muuten toimimaan kuin huutamaan oikeustusta sille, että saa asettaa leiman väärin häntä kohtaan toimineen ylle? Entäpä ne tilanteet, joissa ei ole loukattu todella toista, mutta tämä kokee tulleensa loukatuksi ja hakee oikeutusta saada leimata henkilö, jonka kokee kunnianloukkaajaksi > Onko syytetty enää samanarvoisessa asemassa ihmisarvossaan, vaikka hänellä on oikeus puolustautua? Loukkaantunuthan koskee hänen elämäänsä. Kuinka moni ihmisoikeustaistelija on maailmallamme maanpaossa loukkaantuneiden vihan vuoksi?
En pidä itseäni ihmisoikeustaistelijana. En kovin viisaanakaan. En tosin pidä itseäni myöskään pissiksenä tai hipsterinä tai minään muunakaan lokeroitavaksi määriteltävänä. En tahdo kuulua mihinkään. En edes poliittiseen ryhmään, varsinkaan Suomessa. Katselen mieluimmin ihmisiä laatikoiden ulkopuolelta ja olen yksilö. Koen kuitenkin, että me kaikki olemme erilaisia ja jokainen meistä, jopa he joita olen avoimesti kritisoinut, ansaitsevat kunnioituksen.
Mielestäni jopa Helsingin lastensuojelun sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio ansaitsee kunnioituksen, vaikka minun mielestä hänen ei pitäisi saada työskennellä virka-asemassaan sosiaalialalla yhdessäkään Suomen kunnassa tai muissakaan valtioissa. Minä en palkkaisi häntä sellaiseen vastuutyöhön, jossa vastataan moniammatillisen yhteistyön toteutumisesta lapsiemme ihmisoikeuksien työkentällä. Mielestäni minulla on oikeus mielipiteeseen siitä, keitä palkataa näihin tärkeimpiin julkisiin virka-asemiin, joita valtiossamme on.
Mielestäni juuri lapset, ovat maamme tärkeimpiä eivätkä suinkaan viranomaiset poliittisissa näkemyksissään hyvä veli -järjestelmässään, jossa he rapsuttelevat toinen toisiaan ja ovat väkivaltaisia omaa etuaan hakiessaan ryhmän ulkopuolisia kohtaan.
Kun aikuiset riitauttavat ja konfliktoivat elämän, lapset kärsivät. Kun lapset oireilevat negatiivisilla tunteilla, meidän aikuisten tehtävä olisi ilman rankaisemista ohjata heitä eli säädellä tunteita. Aikuisten konfliktit, jotka perustuvat negatiivisille tunteille, kuitenkin usein johtavat kyräilyyn, outoihin haukkumisiin, joissa nimitellään ihmisiä paholaisiksi ja heidän kätyreikseen, halveksuntaan joko selän takana piilloitetusti tai julkisesti ryhmässä tai suoraan kasvotusten tahtoen provosoida. Aikuisten maailmassa käydään oikeutta pikkumaisuuksistakin. Meillä on hirvittäviä sotiakin, jotka perustuvat tunteille ja rasismia ja vaikka mitä kummaa ja outoa.
Myös kirjoitteluni voi tulkita provokatiivisena, sillä se voi aiheuttaa negatiivisen tunnereaktion lukijassa, koska kirjoitan epäoikeudenmukaisuudesta ja virheellisestä toiminnasta, mutta kansan kiihottamisesta minua mielestäni ei voi syyttä, sillä en mielestäni ole neuvonut kirjoitteluissani hyökkäämään toista ihmistä vastaan. Päinvastoin olen tahtonut tuoda esille hyvän ajatuksen, hyvän sanan ja hyvän teon merkitystä ja toivoisin jokaisen pyrkivän oman laatikkonsa ulkopuolelle pohtimaan mitä voisi tehdä toisin sekä hankkimaan hyvyyteen erikoistuneen menttorin.
Silti joku saattaa lähteä halveksumaan sosiaalityön päällikkö Riitta Vartiota hänen ilmoitettuaan, ettei hänen tarvitse tuntea virka-asemaansa koskevia lakeja kuten sosiaalihuoltolakia, koska kirjoitin tästä, vaikka se ei ole tarkoutusperäni. Toiveeni on tietoisuuden lisääntyminen, jossa ihmiset tietäisivät Helsingin lastensuojelun avohuoltoa johtavan henkilön, joka ei välitä tuntea Suomen lakia ja toimia sen mukaisesti. Mielestäni ihmisten tulisi saada tietää, että Helsingissä työskentelee yhdessä tärkeimmässä viranomaisen asemassa ihminen, joka ei välitä siitä toimiiko oikein vai väärin eli toimiiko sääntöjemme sisällä.
Riitta Vartio on syyttänyt helsinkiläisäitiä kunniansa loukkaamisesta ja samoin teki myös Vartion alainen johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näse. Heidän mielestään tämä syyttely, uhriutuminen ja halveksunta on hyvää vanhemmuuden tukemista ja asiallista lastensuojelutyötä. Myös Eerikan äitiä halveksuttiin ja haukuttiin hulluksi Helsingin lastensuojelun toimesta ja vieläpä Vartion mielestä se ei ollut virheellistä toimintaa, vaikka Eerika kuoli.
Voimme pohtia kunnianloukkaamista lasten asioissa lapsen ja vanhemman oikeutta toimia kannalta näin:
Jos minä vaikka soittaisin lapsen äitinä kuultuani, että lääkäri on lääkinnyt lastani ilman lupaani, lääkärin työpaikalle ja kysyisin vaihteesta: "Miten voin myötävaikuttaa siihen, ettei lääkäri lääkitsisi lastani ilman lupaani allergialääkkeillä, kun lapsella ei ole allergiaa," ja tämän jälkeen vaihteen työntekijä osoittaisi halveksuntaa lääkäriä kohtaan, joudumme miettimään kuka teki väärin? Onko väärin soittaa lääkärin työpaikalle ja kysyä tällaista, onko se kunnianloukkaus? Olenko soittajana minä vastuussa siitä, miten käyttäytyy puhelinvaihteeseen vastannut, jos hän lähtee esittämäni kysymyksen jälkeen halveksumaan lääkäriä, joka on toiminut ammattietiikkansa vastaisesti lääkitessään lasta ilman kliinisiä tutkimuksia allergialääkkeillä, vain koska on olettanut lapsen kutinan johtuvan allergiasta, eikä ole ymmärtänyt lapsen kutinan olevan ahdistuksesta joka johtuu aikuisten toiminnasta hänen elinympäristössään? Olenko minä vastuussa muiden toiminnasta ja tunnereaktioista? Olenko noita?
Jos lääkärin puoliso väittäisi oikeudessa, että olen soittanut lääkärin työpaikalle ja väittänyt, että lääkäri yrittää myrkyttää lapseni ja kuulen tällaisen tiedon menneen jopa puolison äidille minusta väitteenä, teenkö väärin soittaessani lääkärin työpaikalle vaihteeseen kysyäkseni: "Mitä oikein on tapahtunut, kun minusta levitetään valheellista tietoa, että olen soittanut mukamas teille sinne ja väittänyt lääkärin myrkyttävän lastani, kun olen kysynyt miten voin myötävaikuttaa siihen, että lääkäri ei lääkitsisi lastani allergialääkkeellä ilman lupaani kun lapsella ei ole allergioita? Kuka on lääkärin esimies, jonka kanssa voin keskustella tällaisesta asiasta?"? Jos puhelinvaihteessa vastannut, esimies tahi joku muu lääkärin työtoveri juorun kenties levitessä huonosti johdetussa lääkärikeskuksessa, halveksuisi lääkäriä, olenko minä vastuussa tämän ihmisen toiminnasta? Olenko minä vastuussa muiden valinnoista?
Jotkut syyttäjät syyttävät yhä tämänkaltaisista asioista ihmisiä ja jotkut asianajajat lähtevät edustamaan jopa joitakin näiden lääkäreiden kaltaisia ihmisiä tienatakseen rahaa. Tällaisessa tilanteessa lääkäri voi vaatia korvaukseksi minulta jopa 1700 euroa itselleen. Tämä on mielestäni ihan hullua, valtiomme kassan tuhlausta sekä osoitus syyttäjän ammattitaidosta.
Jos lastensuojelu kohtelee perheitä mitätöiden heidän ihmisoikeutensa, enkö saisi kirjoittaa tästä? Jos joku yksilö mitätöi lapsen perus- ja ihmisoikeudet, enkö saisi kirjoittaa tästä, varsinkin jos en kirjoita hänen nimeään?
Kun Riitta Vartio osoitti halveksuntaa julkisesti raitiovaunussa helsinkiläisäitiä kohtaan, jonka oli aiemmin samana vuonna mustamaalannut valheellisella lausunnollaan struktuurittomaksi kasvattajaksi hallinto-oikeuteen, ei helsinkiläisäiti miettinyt, että Vartio olisi halveksinut häntä sen takia, että hänet oli mustamaalannut lastensuojelulle lapsen isä ja isän johtavalääkäripuoliso valheellisilla lausunnoillaan vaikka näin tosin olikin tapahtunut. Äiti tiesi, että ammatillisesti pätevä sosiaalivirkailija ei ikinä halveksuisi vanhempaa, vaikka vanhempi olisi kuinka "moniongelmainen". Äiti tiesi Vartion olevan vastuussa omista teoistaan aikuisena ihmisenä ja näin ollen pätemätön virka-asemaansa. Me saamme valita miten vaikutumme ja reagoimme, meillä on oma tahto. Vartio tahtoo halveksua tietoisesti ihmisiä ja osoittaa tietoisesti halveksuntaa ihmisiä kohtaan julkisesti. Hän kokee olevansa muita parempi ja asemassa jossa saa halveksunnallaan alistaa muita. Hän kokee sen oikeudekseen ja siksi toimii niin. Hän ei pyydä anteeksi tekojaan.
Suomessa poliisit tutkivat tällä hetkellä monia tapauksia, joissa kunnianloukkauksia ja vainoamista käsitellään. Näissä asioissa on mukana myös lastensuojelu ja ne usein liittyvät myös erittäin riitaisiin huolto-oikeudenkäynteihin. Usein tuossa sillisalaatissa fokus lapsista häviää ja aikuisten riidassa etsitään syyllistä ymmärtämättä, että molemmat siinä jotenkin ovat mukana. Sovittelulle ei anna edes asianajajat tilaa, koska riitaisuuksilla tienaa enemmän. Asiallista eroperheenkriisitukea ei anneta, vaikka kriisissä on velvoitettu poliisikin esitutkintalain mukaan hakemaan kriisitukea ja eroperheen kriisituki on vielä KELA:n tukemaa. Lapsi kärsii ja viranomaiset tienaavat, verorahoja hupenee ja sama kierre saa jatkua niin pitkään, kun joku puuttuu tähän ja siivoaa tämän kauhean sotkun.
Harva vieraannuttamisen uhrikaan käyttäytyy täysin sovinnaisesti, koska kriisin uhrit oireilevat kriiseihinsä ja kasvonsa pessyt vieraannuttaja on usein vaikeasti havaittavissa oleva kiusaaja, piiloaggressiivinen syyllistäjä, joka käyttää tuota uhrinsa oireilua oman etunsa hakemiseen näytellen itse uhria ja joka todellisuudessa loukkaa kohdevanhempaa ja lasta valtavasti. Viranomaiset eivät osaa tunnistaa tätä. He eivät osaa auttaa tilanteen eheyttämisessä ja hakea lastemme etua, vaan ovat kiinnostuneet polarisaation ylläpitämisestä mahdollisimman pitkään ja tuomitsemisesta. Pahimmillaan lapset ajautuvat lapsibisneksen uhriksi noissa tilanteissa. Kuinka moni vieraannuttamisen kohdevanhempi istuu syytettynä oikeudessa milloin mistäkin asiasta ja joutuu altavastaavan asemaan yhä uudelleen ja uudelleen? Kuinka moni vieraannuttamisen kohdevanhempi on joutunut vakavan rakenteellisen väkivallan kohteeksi, leimaamisen kohteeksi, jossa yhteisöväkivallan keinoin häntä satutetaan uudelleen ja uudelleen? Kuinka moni tuomari on toteuttanut vieraannuttamista tuomioissaan?
Kun helsinkiläisäidin vei vuoden 2016 alussa lapsen isä lähestymiskielto-oikeudenkäyntiin, isä puhui koko ajan äitiä leimaten oikeudessa. Hän puhui me muodossa tuoden esille, kuinka hänen puolellaan ovat kaikki, jopa Helsingin poliisilaitos. Isä kertoi oikeudessa olleensa yhteydessä poliisiin ja poliisin olevan isän puolella tuomarille. Tämä on nauhalla ja tästä ei välitä Helsingin poliisilaitos, vaikka isä on kertonut poliisinkin leimanneen jo äidin hänelle, vaikka syyttäjä ei ollut syyttänyt ja tuomarikaan ei ollut tuominnut vielä ja äiti on lakiemme mukaan syytön, kunnes toisin on todistettu. Tuomari ei kyennyt tätä havaitsemaan vaan lähti itse samaan mukaan ja totesi äidille: "Sinähän olet hävinnyt käräjäoikeudessa huollon, hovioikeudessa huollon ja korkein oikeuskaan ei antanut sinulle valituslupaa," ja antoi näin äidin tietää, ettei oikeudenkäynti tule olemaan oikeudenmukainen, koska tuomarikin on päättänyt jo leimata äidin huoltotuomiolla, jossa ensin äitiä väitettiin käräjäoikeudessa itsetuhoiseksi, vaikka äiti ei tätä ollut ja sitten yhteistyökyvyttömäksi hovioikeudessa, koska äiti oli valittanut siitä, että lastensuojelu oli leimannut äidin valheellisilla lausunnoillaan mm. itsetuhoiseksi. Järjetöntä, eikö niin? Kuitenkaan korkein oikeus ei antanut valituslupaa.
Leimaaminen on väkivaltaa, mutta jos sitä toteuttaa tuomari, se on hänelle sallittua, sillä hänen tehtävänsä on tehdä työtään vain parhaan kykynsä mukaan. Hän on eriarvoisessa asemassa, kuin me muut ihmiset. Meidän paras kyky ei ole kenties riittävää suhteessa yhteiskuntamme normistoon, vaan meitä saa tuomita, jos kykymme eivät riitä. Tuomarin kyvyttömyys lakaistaan maton alle, koska häneltä ei odoteta muuta kuin toimintaa niissä rajoissa, jotka hänen kyvyt antavat. Tuomarin ei tarvitse täyttää normistoamme toiminnoissaan, mutta jostain syytä hänen tulee saada nauttia täydellistä kunnioitustakin vielä mielestään. Jos kyse on lapsiasiasta ei korkein oikeus 98%:sti välitä asiasta ollenkaan ja ei siksi anna valituslupaa. Tämä on mielestäni kummaa ja kun tämän totean, voi joku kokea minun nyt loukanneen Suomen valtion tuomarien kunniaa.
Kunnianloukkauskäsitteen tulkinta on subjektiivinen. Sitä kantaa hän, joka kokee kunniaansa loukatun. Loukkaantunut juurikaan ei yleensä välitä siitä mitä kokee hän, jota hän syyttää loukkaamisesta. Oma napa kiinnostaa enemmän.
Kun helsinkiläisäiti joutui lapsensa isän johtavalääkäripuolison valheellisen lausunnon takia A-klinikan tutkimuksiin, hän koki että häntä loukattiin. Hän ei kokenut, että hänen kunniaansa oli loukattu, vaan hän koki, että hänen ihmisoikeuksiaan oli loukattu. Hän koki, että johtava lääkäri oli tahallaan manipuloimalla lastensuojelua valheellisella lausunnolla käyttäen lääkärin asemaansa hyväksi tehnyt kaikkensa, että hänen äitiyteensä koskettaisiin haavoittavasti, häntä kohdeltaisiin syyllistetysti ja epäiltynä, ja hänet asetettaisiin turhiin tutkimuksiin. Äiti koki vs. sos Laura Laineen olevan puolueellinen, koska Laine uskoi suoraan johtavaa lääkäriä, joka myöhemmin selvisi myös Laineen työkaverin sukulaiseksi. Äiti koki itsensä ja läheisensä mitätöidyksi eli henkisen väkivallan alle alistetuksi, koska Laine oli puolueellinen. Äiti koki, että hänen elämäänsä koskettiin vastoin hänen tahtoaan ja tarpeettomasta syystä. Tästä syystä äitiin sattui, hän itki tämän takia. Hän koki joutuneensa ilkivallan kohteeksi. Hän pelkäsi Lainetta valtavasti ja koki tämän pahaksi ihmiseksi, joka tahtoo satuttaa muita välinpitämättömyydellään ja mahdollisessa halussaan päästä mukaan hyvä veli -järjestelmään.
Lainehan leimasi äidin koko Vuosaaren lastensuojelun työryhmälle lastaan seksuaalisesti hyväksikäyttäväksi ja tästä ei välittänyt edes lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori tai sote-viraston virastopäällikkö Juvonen, joka väittää olevansa psykiatrian ammattilainen saamansa koulutuksen vuoksi. Kuinka lääkärinvalan tehnyt psykiatrian ammattilainen voi olla välittämättä vakavasta henkisestä väkivallasta, jota hänen alaisensa kohdistaa lapsen vanhempaa kohtaan?
Helsinkiläisäidin kunniaa loukattiin vakavasti ja Pasilan poliisilaitos ei tahtonut suorittaa esitutkintaa, koska vs. sos. Anitta Jokinen väitti kyseessä olevan vain huoltoriidan. Poliisin mielestä sosiaalitoimi saa siis tehdä ihan mitä vain ja heitä ei koske rikokset kunnian loukkaamisesta tahi vainoamisesta. Poliisin, tutkinnanjohtaja Keijo Hyvärisen, mielestä vain tavallinen kansa on kielletty väärän ja valheellisen ja haavoittavan tiedon levittämisestä ja lastensuojeluviranomainen saa leimata vanhempia itsetuhoiseksi, kaikille henkisesti ja fyysisesti vaarallisiksi ja lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttäväksi työnsä aikana, kunhan toteaa sen liittyvän huoltoriitaan. Lastensuojelu myönsi osallistuneensa vieraannuttamiseen ja käytti sanaa VAIN, mitätöidäkseen poliisille äidin ihmsioikeudet ja poliisi uskoi tämän.
Helsinkiläisäiti menetti lapsensa kanssa oikeuden viettää normaalia elämää tämän mustamaalaamisen takia. Hän sairastui henkisesti tämän takia vakavasti. Se ei kiinnosta poliisia.
Mutta minun kirjoitteluni asiasta kiinnostaakin poliisia. Ja heidän mielestään olen syyllistynyt johonkin rikokseen kenties.
Tämä on mielestäni erittäin kuvaavaa Helsingin poliisin toiminnasta.
Kirjoitteluani tutki poliisi ja hän on vienyt kaiketi sen nyt syyttäjälle. Hän kertoi lukeneensa kirjotteluani. Sitä en kerro kuka minua syyttää ja mistä, mutta minä olen kuitenkin nyt sen edessä, että päälleni tahdotaan asettaa leima huonoudesta, väärästä teosta, pahuudesta, ilkivallasta, inhottavuudesta, kiusanteosta jne... Minut halutaan jopa vankilaan. Poliisi kertoi, ettei syyttävä taho tahdo sovitteluun, vaan tahtoo minut vankilaan ja kysyi otanko vastaan vankeustuomion vai menenkö sitten yhteiskuntaa palvelemaan tuomittuna. Selkeästi haetaan minulle leimaa mielummin, kuin tahdottaisiin sovintoratkaisua. Minua syyttävälle tämä on kilpailu, jonka hän tahtoo voittaa ja minulle tämä on surullinen olosuhde, henkisesti erittäin kuormittava ja epämiellyttävä, jossa olisin toivonut järkevämpää toimintaa. Minä olisin mennyt sovitteluun juttelemaan asiasta ja pohtimaan sitä kuinka asian voisi korjata niin että kaikilla on hyvä olla.
Tottakai poliisitutkimus tuntui kamalalta. On hirvittävää joutua syytettynä poliisikuulusteluun. En voinut nauttia siitä mitenkään. Vaikka molemmat poliisit olivat komeita. Kuulustelutila oli karu ja kylmä ja epämukava. Sain ottaa tukihenkilön mukaan, koska en kestä tällaisia tilanteita ollenkaan henkisesti itse. Kuulusteleva poliisi käyttäytyi mielestäni asiallisesti, jokseenkin jäykästi ja kerran kuulustelun aikana fallisesti minua rajaten. Poliisilla on oikeus tällaiseen toimintaan tietääkseni, sillä kun he kokevat jotain joksikin ja tulkitsevat jotain joksikin, he saavat ottaa vallan, eikä heidän tarvitse omaa ajatteluaan kyseenalaistaa, vaikka virheitähän me jokainen tehdään, poliisitkin. Minua itketti koko ajan ja nielin kyyneleitä.
Minulla on aiempiakin kokemuksia poliisista. Tein vähän päälle 20-vuotiaana isäni ikäisestä poliisista rikosilmoituksen tämän tartuttua rintoihini kotonani. Hän työskenteli silloisen kodinhoitofirman, jonka palkallinen kodinhoitaja olin, toimitusjohtajana ja oli tullut noutamaan minut uuteen kohteeseen viedäkseen. Kutsuin hänet aamukahville ja hän oletti sen olevan oikeus tarttua rintoihini. Tietenkään se ei johtanut mihinkään, sillä kysehän oli poliisista, joka tarttui rintoihini ja minä en ole mikään tärkeä ihminen. Jos olisin ollut kansanedustaja Stubb ja poliisi olisi tarttunut kiveksiini, olisi juttu tietenkin toisin, sillä jo kokiksesta sylissään Stubb sai oikeutta. 20-vuotias tyttö ei saa samaa oikeutta Suomessa ja poliisit saavat heitä kähmiä vapaasti. Sain rikosilmoituksen jälkeen heti potkut, mutta en välittänyt siitä ollenkaan, sillä en tahtonut tehdä töitä kähmijälle.
Uskon sen etten saa poliisista itse oikeastaan asiallista palvelua yleensä johtuvan siitä, että olen tehnyt rikosilmoituksen poliisista. En voi väittää, että näin on, sillä en pääse asiaa tutkimaan, mutta uskon näin. Tämä uskomus ei tunnu kivalta, mutta en voi luottaa sellaiseen, mikä ei ole osoittanut olevansa luottamukseni arvoinen.
Kun keskustelin kirjoitteluani tutkivan poliisin kanssa puhelimessa, kun hän tahtoi kuulustella minua puhelimitse lisää, myös siitä, kuinka asiattomana koen Suomen poliisin toiminnan toisinaan, hän totesi jossain vaiheessa keskustelua, että olen loukannut hänen kunniaansa. Kummissani itsekseni ajatuksissani (en sanoittanut ajatuksiani, koska pelkään syystäkin poliisia - minun rintoihini on tartuttu) ihmettelin poliisia, joka tutkii työkseen myös kunnianloukkauksia. Yhtäkkiä oli poliisi myös syyttäjä ja tuomari ja samalla myös armahtaja, joka antoi minulle armon käydä oikeudesta, sillä hän ei ollut hyökkäävä. Hän oli loukkaantunut.
Olin kummissani tästä, sillä mitenkään en puheissani ollut häntä maininnut henkilökohtaisesti eli väittänyt hänen toimivan väärin. Jouduin pahoittelemaan häntä ymmärtäen hänen kokemustaan tuoden esille, että olen pahoillani siitä että hän loukkaantui (henkisesti) ja toteamaan, että hän on ymmärtänyt minut väärin, ettei minulla ole häntä vastaan henkilökohtaisesti mitään ja että olen todennut jopa kirjallisesti kokeneeni hänen toimintansa asialliseksi.
Poliisin suojamuuri taitaa olla aika alhainen, kun jos puhuu työtoverin ammattiosaamisen alhaisuudesta, aiheuttaa tämä henkisen trauman eli loukkaantumisen, outoa? Valtasuhteita ja väärää vallankäyttöä tutkivana poliisina hän ei tainnut ihan ymmärtää näkökulmaani, sillä hän ei osannut vastata mitään minulle takaisin tilanteen eheyttämiseksi, kun aidosti myötäelin hänen traumaansa empaattisena ja toin esille, etten tahtonut satuttaa häntä. Minun kokemus siitä, että hän loukkasi minua syyttämällä minua kunniansa loukkaamisesta jäi käsittelemättä, koska hän ei osannut huomioida aikuisena miehenä tällaista asiaa syytettyään minua epämääräisesti tunnekokemuksellaan. Suomalaiset miehet harvemmin osaavat kunnioittaa naisia ihan neuvomatta, eivät meillä ovet aukea ja ei takkeja oteta meiltä pois tai kassejamme kanneta. Sillä ei ole väliä onko mies poliisi tai ei. Tätä on todella vaikea käsittää, miksi tällaista tapahtuu?
Ja auta armias, jos nainen neuvoo miespoliisia, se vasta on väärin. Naispoliisin neuvominen on vielä pahempi virhe. Kaikki liittyy ylpeyteen.
Joku voi kokea tämänkin nyt poliisin kunnian loukkaamisena. Mielestäni poliisin ei pitäisi olla herkkähipiäinen, vaan taitava sosiaalisissa taidoissaan vaikuttajana ja omata muitakin käytöstapoja kuin ainoastaan taidon riitauttaa asioita ja toivottaa puhelujen lopussa erittäin hyvää päivän jatkoa.
Olen jäänyt pohtimaan poliisien, syyttäjien sekä tuomareiden ammattitaitoa Suomessa. Jos syyttäjä syyttää minua ja tuomari ei tuomitse, kuinka kallis on oikeudenkäynti valtiolle? Paljonko maksoi pelkkä poliisitutkimus valtiollemme? Moniko mummo jää niiden rahojen takia ilman päivittäistä ulkoilua tai lapsi ilman asiallista kohtaamista lastensuojelussa resurssipulan takia? Tietääkseni Suomessa ei saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä nykylakien vuoksi. Jos tuomari tuomitsee minut, kuinka me enää kerromme ihmisille siitä kokemuksesta mitä monet kokevat lastensuojelun takia ja kuinka varoitamme sosiaalivirkailijoista, jotka kohtelevat perheitä kaltoin? Miten tuomio leimaavana vaikuttaa loppuelämääni? Jos minut tuomitaan, minähän olen kuin itse paholainen, eikö niin?
Ironista kaikessa on, että kun itse kirjoitan tuomiokulttuuria vastaan sitä vastustavana, tuon esille, että pidän syyllistys- ja häpeäkulttuuria vanhanaikaisena (eli pidän ihmisten kunnian loukkaamista leimaamisella törkeänä tekona) ja sen päälle rakennettua huolikulttuuria väärin käytettynä henkisenä väkivaltana, saatan itse joutua tuon järjestelmän, jota arvostelen ihmisoikeuksien vastaiseksi, uhriksi. Kun uskon paremman mahdollistumiseen, yleisen hyvyyden onnistumista mahdollisena, ja pidän sitä tähtäimenä parempana, kuin olevan järjestelmän ylläpitämistä, saatan joutua itse pahuudeksi demonisoiduksi, leimatuksi. Koska katson laatikon ulkopuolelta ja tahdon muuttaa sitä mitä laatikkoon on kerätty ja miten ne on sinne järjestelty, minut tahdotaan tuomita vankilaan ja poliisikin kertoo sen olevan mahdollista minulle.
Mihin kaikkeen ihmiset uskovat? Uskoihan hallinto-oikeuskin, että lastensuojelulla oli syytä huoleen, koska lastensuojelu kertoi, että heillä oli huoli, koska heille kerrottiin erilaisia huolikuvia. Lastensuojelu oli jättänyt tarkistamatta oliko syytä huoleen ja oli uskonut suoraan huolikuviin. Hallinto-oikeus piti tätä järkevänä ja hyvänä syynä olla huolissaan. Retoriikka meni oikeudessa läpi. Tämä on käsittääkseni toteutunut monessa hallinto-oikeudessa ja tulee kaiketi toteutumaan sen vuoksi monta kertaa. Tuomarin uskomiset vaikuttaa tuomioihin järjellisen ajattelun sijaan. Kukaan ei siivoa tätä, miksi?
Koska minulle syntyy kysymys miksi, siksi kirjoitan.
Me olemme kaikki kovin erilaisia. Me elämme omissa laatikoissamme ja ajattelemme laatikoistamme käsin. Me olemme sinne keränneet monenlaista ja keräilijöinä puollamme keräämäämme ja me haemme jokainen omaa etuamme. Minä myös.
Kun ilmastonlämpenemisestä esitettiin väitteitä, että se olisi vain suuri huijaus, monet trollit ja lobbarit olivat tuon takana poliittisista ja omaa etua hakevista syistä. He jotka hakivat omaa etuaan suuremmassa kuvassa ja katsoivat tärkeänä osallistua maailman elämänkaareen sen hyvinvoinnista vastuuta kantavana ja ilmoittivat uudelleen ja uudelleen, ettei ilmastonlämpeneminen ole valhe, vaan maailma voi huonosti, joutuivat monen heistä ilkivallan kohteeksi. He saivat näiden heidän käsitysten vastustajien takia valtavasti jopa uhkauksia, joissa heidän omaa henkeään uhattiin. Vastuu tosin moisella uhkailulla oli uhkauksen toteuttajalla, eikä tosin trolleilla ja lobbareilla, jotka leimasivat valheillaan tiedemiehet valehtelijoiksi, jotka tahtovat vain kiusata muita. Trollit tahtoivat hidastaa maailmaa haavoittavan teollisuuden alasajoa. Trollauksen ja lobbauksen takana oli raha. Ihmiset olivat ostettavissa. He sanoivat rahasta ihan mitä vain. Teollisuus osti puhujia itselleen, jotta voisivat käyttää "asiantuntijoita" oman etunsa hakemiseen siitä huolimatta, että heidän toiminta tuhosi tulevaisuutta jopa heiltä itseltään. Epäsuora itsetuhoisuus alkaa olla jopa muodissa ja sitä markkinoidaan valinnan vapaudella, koska halu vapauteen on meillä kova.
Yhtälailla, kun me pohdimme vieraannuttamisen kohdevanhempia, lastensuojelun väärän kohtelun uhreja, lapsibisneksen uhreja, me saamme kohdata samaa toimintaa, jossa totuuden kertojat tahdotaan vaientaa kyseenalaistamalla totuus vakavalla vastaväitteellä. Jos vieraannuttamisen kohdevanhempi bloggaa ja kertoo vieraannuttamisesta, tekee vieraannuttaja hänestä sitten rikosilmoituksen väittäen kunniaansa loukatun. Jos vieraannuttaja on saanut puolelleen kokonaisen kunnan viranomaiset mukaan vieraannuttamiseen, on epätodennäköistä, että vieraannuttamisen kohdevanhempi saisi oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Jalkoihin jää lapsi. Tuomari tuomitsee kaikessa leimaavuudessaan vieraannuttamisenkohdevanhemman uskoen viranomaislausuntoja, "asiantuntija" lausuntoja, niiden todistusarvoa tutkimatta ja tuomitsee lapsen vieraannuttamisen kohteeksi jatkossakin. Suomen oikeudenkulukaarilaki on naurettava, siinä tahdotaan säästää valtion rahaa, eikä tutkia todella tapauksia.
Mielestäni minulla on oikeus kirjoitella ja jos joku ei tahdo lukea mitä kirjoitan, hän voi sen lopettaa samantien. Jos tämä on jollekulle roskaa, se on roskaa. Mielestäni minulla ei ole oikeutta valehdella eikä ole oikeutta vääristellä tietoa. En ole asiantuntija, mutta tämä on näkökulmani minun kokemuspohjastani ja siitä mitä olen lukenut ja kuullut ihmisiltä. En ole tutkija, professori tai tohtori. Olen tavallinen ihminen. Ihmisten huijaaminen ei mielestäni ole oikein, koska olen itse joutunut monen huijauksen kohteeksi ja en pitänyt siitä.
Koin kärsimystä, koska en pitänyt tavasta jolla elämääni koskettiin. Mielestäni minulla on oikeus vaikuttaa ihmisiin, jotka haluavat tulla vaikutetuiksi. Se kuinka he vaikuttuvat ja reagoivat ei tosin ole minun vastuulla.
Jokaisen pitäisi tajuta tarkistaa aina kaikki saamansa "tieto" ja ymmärtää, että leimaaminen on yhteisöväkivaltaa, johon ei pidä lähteä mukaan. Saa minut kyseenalaistaa ja kannatan tätä, mutta rikolliseksi leimaamista pidän ilkivaltana itseäni kohtaan. Mielestäni jokainen vastaa omista teoistaan itse. Minäkin vastaan teoistani ja olen aina valmis kohtaamaan eriävän näkemyksen mielenkiinnolla.
Pohdin, että jos syyttäjä väittäisi minun noituneen jonkun lehmän, uskooko tuomari tähän? Jos ei usko, miksi hän uskoisi minun olevan syypää siihen, miten joku toinen toimii? Suomessa syyttäjät syyttävät vieläkin tällaisista asioista tajuamatta ihmisten yksilöllisyyttä. Biologinen psykologia ei ole syyttäjänvirastossa hallussa.
Täällä mieron tiellä pohdin, meillä pitäisi olla enemmän siivoojia. Jonkun pitäisi siivota Suomen lastensuojelut epäpätevistä sosiaalivirkailijoista, jonkun pitäisi siivota suomalainen psykiatrinen terveydenhuolto, jonkun pitäisi siivota viranomaiskoneistomme epäonnistunut moniammatillinen yhteistyö, jonkun pitäisi siivota harhaluulo siitä, että olemme hyvinvoiva valtio, jonkun pitäisi siivota harhaluulo, että maassamme välitetään lapsista ja vanhuksista, jonkun pitäisi siivota harhaluulo, että olemme hyvä maa, jonkun pitäisi siivota oikeuslaitoksemme epäpätevistä tuomareista, syyttäjävirastot epäpätevistä syyttäjistä, pätemättömät asianajat kokonaan pois toimiluvistaan, poliisilaitokset epäpätevistä poliiseista, kummajaiset pois politiikasta takaisin sirkuksiin, jonkun pitäisi siivota tämä kaikki.
Maailmassa on liikaa elitistejä, jotka hakevat suuruudenkokemuksia.
Teatterin tekninen johtaja vuosien ajan kuljetti tytärtään teatterin käytävillä. Ohitse kulki taiteilijoita, johtajia, kunnan virkamiehiä ja muita kovaäänisiä menijöitä. Hän ei ikinä pysähtynyt näiden kohdalla tyttärensä kanssa, ellei häntä puhuteltu ja hän ei ikinä osallistuttanut tytärtään keskusteluun, jos pysähtyi keskustelemaan näiden kanssa näiden toiveesta. Hän ei tahtonut lapsensa saavan tietää aikuisten maailman typeryyttä. Hän esitteli kyllä näiden työnjälkeä tyttärelleen kulkiessaan teatterin käytävillä ja näytti miten teatteria tehdään. Yhtenä päivänä hän kulki tyttärensä kanssa katsomon tuolien välissä. Siivooja lakaisi istumapaikkojen kulkuväylää ja pyyhki pölyjä. Isä pysähtyi ja katsoi lastaan: "Tyttäreni, tässä on teatterimme siivooja, tervehdi häntä," hän sanoi mitä kunnioittavammalla äänellä. Siivooja hätkähti, punastui ja hymyili isälle ja tervehti tyttöä takaisin lämpimästi muina naisina.
Tyttö mietti vuosia miksi isä toimi näin. Hän ymmärsi lopulta, että elitistit menevät teatteriin esitelläkseen itseään muille elitisteille, kätelläkseen näitä ja elvistelläkseen olevansa sen ja sen kaveri ja tuntevansa sen ja sen kuuluisuuden, vaikka teatteri heittäisi heidän päällensä täyttä paskaa, kuten eräs taiteellinen johtaja todella päätti tehdä, kunhan teatterin puitteet ovat elitistien tarpeissa ja julkisuuskuvassa riittävät. Siivooja on se tärkein, joka pitää yllä asiakkaiden saapumisen. Jos penkki on paskainen ja haisee vanhan miehen kuselle, ei siihen kukaan tahdo istua, vaikka maailman upein taiteilija olisi lavalla nähtävissä.
Yhtälailla palkkaa sosiaalitoimi "siivoojia" kasvojaan kohottamaan, kuten Helsingissä tehtiin Eerikan kuoleman jälkeen, kuten tekivät myös monet maailmaa tuhoavan teollisuuden edustajat etsiessään heille heidän etuaan palvelevia rahasta mitä vain puhuvia ihmisiä. Puhuva pää, kun voi olla pahimmillaan vain puhuva pää ilman sisältöä.
Mitä väliä sillä on, jos joku johtava lääkäri tuntisikin vaikka Meiju Suvaksen? Mitä hienoa siinä on? Suvaskin on ihminen, joka ei olisi pärjännyt elämässään ilman siivoojia. Kokeeko lääkäri olevansa parempi ihminen ihmisenä, jos hän pääsee Suvaksen suosioon?
Maria Jotunin pojanpoika Lauri Tarkiainen neuvoi aikanaan oppilastaan: "Nimillä ei ole mitään väliä, vain tarina merkitsee."
Jos tarinointini loukkaa jotakuta, olen siitä pahoillani. Se ei ole ollut tarkoitukseni. Koetan motivoida jonkun siivoamaan sen minkä havaitsen ja ei ole mielestäni toimivaa. Jos joku eliittiin kuuluva, jolla on toimivaltaa puuttuisi asioihin? Koetan vaikuttaa.
Platon oli sitä mieltä, että hallitseminen on niiden työtä, jotka ovat kaikkein viisaimpia, mutta koska ihmiset harvoin tunnistavat ne, jotka ovat heitä itseään viisaampia, demokratia ei yleensä johda viisaimpien valtaan. (The Oxford Dictionary of Philosophy)
Meiju ei liity mitenkään sitten yhteenkään tietämääni lastensuojelun sotkemaan elämäntarinaan, mutta oli mukana mielestäni yhdessä hulvattomassa produktiossa, jolla tahdon teitä ilahduttaa nyt, kun pohditte mitä eliitti, viranomaiset, parempiosaiset ja omanedun tavoittelijat tahtovatkaan itselleen pullistellessaan ja kuinka sitä teatraalisesti kuvataan. Miltä he näyttävätkään hyljätyn lapsen rinnalla aikuisten maailmassa?:
Teflon Brothers (feat Stig & Meiju Suvas) - Seksikkäin Jäbä:
https://www.youtube.com/watch?v=q57W-NO3RPo
Kirjoittamiseni on kyseenalaistettu aiemmin kritiikillä, että olen pissiskirjoittelija, joka sai minut enemmänkin ensin nauramaan ja sitten suremaan vain sitä, etten ole ammatillisesti kovin lahjakas, mutta se ei haitannut suuremmin kuitenkaan jatkamistani. Minut on kasvatettu ajattelemaan, ettei itse julkisuus, nimi, tai mahdollisesti myöskään toteutuksen taiteellisen jäljen upeus ole aina se merkityksellisin asia, vaan merkitys viestimisessä on kysymyksellä miksi.
Kun herää kysymys miksi, on syytä kirjoittaa ja ja etsiä vastausta ja kirjoittaessa lukijalle olisi hyvä tarjota myös mahdollisuus kysyä miksi. Tulee kirjoittaa niin, että lukija kysyy kysymyksen miksi.
Kipu ja hätä, jota olen kokemani kärsimyksen, epäoikeudenmukaiseksi kokemani kohtelun, edessä kokenut, on luonut minulle tarpeen kertoa kivusta ja kärsimyksestä, koska en ole ainut ja tiedän monen kokevan tarvetta tulla ymmärretyksi ja huomioiduksi. Tiedän monien etsivän vastauksia kysymykseen miksi. Miksi meidän tulee kärsiä? Tiedän monien toivovan muutosta.
Kun kirjoitan sosiaalivirkailijan nimen, en enää mieti sitä miltä hänestä tuntuu kenties lukea nimensä. Pohtiiko hän kenties sitä, mitä hänestä nyt ajatellaan tai mitä pohtivat hänen työtoverinsa tai hänet googlanneet läheiset hänestä? En kuluta aikaani sillä, sillä tiedän että se katkaistu vuorovaikutus, jonka sosiaalivirkailija katkaisi omalla toiminnallaan, omalla yhteistyökyvyttömyydellään, juuri estää todella tietämästä mitä hän ajattelee. Miksi siis pohtia sitä, kun se ei enää ole relevanttia, vaan tärkeintä on tuoda esille katkaistu vuorovaikutus, moninapaisuus ja polarisaatio, joka satuttaa lapsia.
Olen kuullut erään sosiaalivirkailijan todenneen vanhemmalle, jonka asiasta julkaisun kohdalla autoin vanhempaa Lokakuun Liikkeessä, että olen itse pahuus. Tiedän sosiaalivirkailijan ajattelun virheelliseksi ja vanhempaa kohtaan kuormittavaksi. Se on osoitus hänen ammattitaidottomuudestaan. Hän on tahtonut satuttaa vanhempaa, kiusata tätä, kuten lapset kiusasivat ala-asteella toisiaan, ja käyttää näin virka-asemaansa väärin. Minut pahuudeksi kuvatessaan hän vielä vaati anteeksipyyntöä itselleen saamatta tätä tosin. Tiedän, etten ole itse pahuus. Ei kukaan lasten etua hakeva ole. En edes viitsi kokea kunniaani loukatun, sillä minut on kasvatettu ylpeyden perässä juoksemisen sijaan, kasvonkohotusmielessä saavutuksien hakemisen sijaan, näkemään elämässä aivan erilaisia asioita merkityksellisenä. Tottakai olen harmissani lasten puolesta, jotka joutuvat kärsimään kyseisen sosiaalivirkailijan toiminnasta nähtävästi vielä pitkään. Minä olen vain viestinvälittäjä, jonka eliitti tahtoi ampua, mutta minäpä en ollut osumaetäisyydellä.
Minua syytetään myös kunnian loukkaamisesta. Ihminen, jonka nimeä en ole julkaissut, joka on saanut tietää, että hänestä on kirjoitettu, kokee, että vaikka hänen nimeään ei ole julkaistu, on hänen henkilökohtaista kunniaansa loukattu. Vaikka asiat jotka olen kertonut, on totta, hän kokee kunniaansa loukatun. Hänen mielestään tarinaa ei olisi saanut kertoa edes ilman hänen nimeään, sillähän kokee sen loukkaavan hänen kunniaansa.
Mietin ihmeissäni, missä on sananvapaus ja oikeusturvamme? Käsitän kyllä, että valheellisen tiedon esittäminen ihmisestä tai tärkeän tiedon salaaminen on haavoittavaa ihmiselle. Usein totuuden kertominen satuttaa meitä paljon, sillä elämme todella oudoissa olosuhteissa.
Mietin kunnian perässä juoksevia, jotka eivät ole valmiita yhteistyöhön ihmisten kanssa joiden kokee loukanneen kunniaansa. Miksi kaikki pitää riitauttaa ja viedä oikeuteen, sen sijaan että sovittelisi asian vain olosuhteiden eheyttämiseksi? En nyt tarkoita trollien uhreja, sillä ilkeämielinen kiusaja (tunnekylmä narsisti), ei lopeta, vaikka hänen kanssaan tekisi yhteistyötä itse kuinka. Tarkoitan tavallisia ihmisiä sosiaalisissa suhteissa, kun suhteet konfliktoituvat. Mikä ajaa näitä ihmisiä, jotka tahtovat ajaa vain omaa etuaan ja kulkea toisen yli, jos toinen ylitti nomistomme rajat vaikkapa tunnevoittoisessa elämäntilanteessa? Me kaikki teemme virheitä, ihan jokainen (paitsi ehkä Dalai Lama). Miksi joku hakee valtataisteluja yhä, kun ei meillä enää kaksintaistelujakaan harrasteta? Mikä saa jonkun niin loukkaantuneeksi, ettei kykene muuten toimimaan kuin huutamaan oikeustusta sille, että saa asettaa leiman väärin häntä kohtaan toimineen ylle? Entäpä ne tilanteet, joissa ei ole loukattu todella toista, mutta tämä kokee tulleensa loukatuksi ja hakee oikeutusta saada leimata henkilö, jonka kokee kunnianloukkaajaksi > Onko syytetty enää samanarvoisessa asemassa ihmisarvossaan, vaikka hänellä on oikeus puolustautua? Loukkaantunuthan koskee hänen elämäänsä. Kuinka moni ihmisoikeustaistelija on maailmallamme maanpaossa loukkaantuneiden vihan vuoksi?
En pidä itseäni ihmisoikeustaistelijana. En kovin viisaanakaan. En tosin pidä itseäni myöskään pissiksenä tai hipsterinä tai minään muunakaan lokeroitavaksi määriteltävänä. En tahdo kuulua mihinkään. En edes poliittiseen ryhmään, varsinkaan Suomessa. Katselen mieluimmin ihmisiä laatikoiden ulkopuolelta ja olen yksilö. Koen kuitenkin, että me kaikki olemme erilaisia ja jokainen meistä, jopa he joita olen avoimesti kritisoinut, ansaitsevat kunnioituksen.
Mielestäni jopa Helsingin lastensuojelun sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio ansaitsee kunnioituksen, vaikka minun mielestä hänen ei pitäisi saada työskennellä virka-asemassaan sosiaalialalla yhdessäkään Suomen kunnassa tai muissakaan valtioissa. Minä en palkkaisi häntä sellaiseen vastuutyöhön, jossa vastataan moniammatillisen yhteistyön toteutumisesta lapsiemme ihmisoikeuksien työkentällä. Mielestäni minulla on oikeus mielipiteeseen siitä, keitä palkataa näihin tärkeimpiin julkisiin virka-asemiin, joita valtiossamme on.
Mielestäni juuri lapset, ovat maamme tärkeimpiä eivätkä suinkaan viranomaiset poliittisissa näkemyksissään hyvä veli -järjestelmässään, jossa he rapsuttelevat toinen toisiaan ja ovat väkivaltaisia omaa etuaan hakiessaan ryhmän ulkopuolisia kohtaan.
Kun aikuiset riitauttavat ja konfliktoivat elämän, lapset kärsivät. Kun lapset oireilevat negatiivisilla tunteilla, meidän aikuisten tehtävä olisi ilman rankaisemista ohjata heitä eli säädellä tunteita. Aikuisten konfliktit, jotka perustuvat negatiivisille tunteille, kuitenkin usein johtavat kyräilyyn, outoihin haukkumisiin, joissa nimitellään ihmisiä paholaisiksi ja heidän kätyreikseen, halveksuntaan joko selän takana piilloitetusti tai julkisesti ryhmässä tai suoraan kasvotusten tahtoen provosoida. Aikuisten maailmassa käydään oikeutta pikkumaisuuksistakin. Meillä on hirvittäviä sotiakin, jotka perustuvat tunteille ja rasismia ja vaikka mitä kummaa ja outoa.
Myös kirjoitteluni voi tulkita provokatiivisena, sillä se voi aiheuttaa negatiivisen tunnereaktion lukijassa, koska kirjoitan epäoikeudenmukaisuudesta ja virheellisestä toiminnasta, mutta kansan kiihottamisesta minua mielestäni ei voi syyttä, sillä en mielestäni ole neuvonut kirjoitteluissani hyökkäämään toista ihmistä vastaan. Päinvastoin olen tahtonut tuoda esille hyvän ajatuksen, hyvän sanan ja hyvän teon merkitystä ja toivoisin jokaisen pyrkivän oman laatikkonsa ulkopuolelle pohtimaan mitä voisi tehdä toisin sekä hankkimaan hyvyyteen erikoistuneen menttorin.
Silti joku saattaa lähteä halveksumaan sosiaalityön päällikkö Riitta Vartiota hänen ilmoitettuaan, ettei hänen tarvitse tuntea virka-asemaansa koskevia lakeja kuten sosiaalihuoltolakia, koska kirjoitin tästä, vaikka se ei ole tarkoutusperäni. Toiveeni on tietoisuuden lisääntyminen, jossa ihmiset tietäisivät Helsingin lastensuojelun avohuoltoa johtavan henkilön, joka ei välitä tuntea Suomen lakia ja toimia sen mukaisesti. Mielestäni ihmisten tulisi saada tietää, että Helsingissä työskentelee yhdessä tärkeimmässä viranomaisen asemassa ihminen, joka ei välitä siitä toimiiko oikein vai väärin eli toimiiko sääntöjemme sisällä.
Riitta Vartio on syyttänyt helsinkiläisäitiä kunniansa loukkaamisesta ja samoin teki myös Vartion alainen johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näse. Heidän mielestään tämä syyttely, uhriutuminen ja halveksunta on hyvää vanhemmuuden tukemista ja asiallista lastensuojelutyötä. Myös Eerikan äitiä halveksuttiin ja haukuttiin hulluksi Helsingin lastensuojelun toimesta ja vieläpä Vartion mielestä se ei ollut virheellistä toimintaa, vaikka Eerika kuoli.
Voimme pohtia kunnianloukkaamista lasten asioissa lapsen ja vanhemman oikeutta toimia kannalta näin:
Jos minä vaikka soittaisin lapsen äitinä kuultuani, että lääkäri on lääkinnyt lastani ilman lupaani, lääkärin työpaikalle ja kysyisin vaihteesta: "Miten voin myötävaikuttaa siihen, ettei lääkäri lääkitsisi lastani ilman lupaani allergialääkkeillä, kun lapsella ei ole allergiaa," ja tämän jälkeen vaihteen työntekijä osoittaisi halveksuntaa lääkäriä kohtaan, joudumme miettimään kuka teki väärin? Onko väärin soittaa lääkärin työpaikalle ja kysyä tällaista, onko se kunnianloukkaus? Olenko soittajana minä vastuussa siitä, miten käyttäytyy puhelinvaihteeseen vastannut, jos hän lähtee esittämäni kysymyksen jälkeen halveksumaan lääkäriä, joka on toiminut ammattietiikkansa vastaisesti lääkitessään lasta ilman kliinisiä tutkimuksia allergialääkkeillä, vain koska on olettanut lapsen kutinan johtuvan allergiasta, eikä ole ymmärtänyt lapsen kutinan olevan ahdistuksesta joka johtuu aikuisten toiminnasta hänen elinympäristössään? Olenko minä vastuussa muiden toiminnasta ja tunnereaktioista? Olenko noita?
Jos lääkärin puoliso väittäisi oikeudessa, että olen soittanut lääkärin työpaikalle ja väittänyt, että lääkäri yrittää myrkyttää lapseni ja kuulen tällaisen tiedon menneen jopa puolison äidille minusta väitteenä, teenkö väärin soittaessani lääkärin työpaikalle vaihteeseen kysyäkseni: "Mitä oikein on tapahtunut, kun minusta levitetään valheellista tietoa, että olen soittanut mukamas teille sinne ja väittänyt lääkärin myrkyttävän lastani, kun olen kysynyt miten voin myötävaikuttaa siihen, että lääkäri ei lääkitsisi lastani allergialääkkeellä ilman lupaani kun lapsella ei ole allergioita? Kuka on lääkärin esimies, jonka kanssa voin keskustella tällaisesta asiasta?"? Jos puhelinvaihteessa vastannut, esimies tahi joku muu lääkärin työtoveri juorun kenties levitessä huonosti johdetussa lääkärikeskuksessa, halveksuisi lääkäriä, olenko minä vastuussa tämän ihmisen toiminnasta? Olenko minä vastuussa muiden valinnoista?
Jotkut syyttäjät syyttävät yhä tämänkaltaisista asioista ihmisiä ja jotkut asianajajat lähtevät edustamaan jopa joitakin näiden lääkäreiden kaltaisia ihmisiä tienatakseen rahaa. Tällaisessa tilanteessa lääkäri voi vaatia korvaukseksi minulta jopa 1700 euroa itselleen. Tämä on mielestäni ihan hullua, valtiomme kassan tuhlausta sekä osoitus syyttäjän ammattitaidosta.
Jos lastensuojelu kohtelee perheitä mitätöiden heidän ihmisoikeutensa, enkö saisi kirjoittaa tästä? Jos joku yksilö mitätöi lapsen perus- ja ihmisoikeudet, enkö saisi kirjoittaa tästä, varsinkin jos en kirjoita hänen nimeään?
Kun Riitta Vartio osoitti halveksuntaa julkisesti raitiovaunussa helsinkiläisäitiä kohtaan, jonka oli aiemmin samana vuonna mustamaalannut valheellisella lausunnollaan struktuurittomaksi kasvattajaksi hallinto-oikeuteen, ei helsinkiläisäiti miettinyt, että Vartio olisi halveksinut häntä sen takia, että hänet oli mustamaalannut lastensuojelulle lapsen isä ja isän johtavalääkäripuoliso valheellisilla lausunnoillaan vaikka näin tosin olikin tapahtunut. Äiti tiesi, että ammatillisesti pätevä sosiaalivirkailija ei ikinä halveksuisi vanhempaa, vaikka vanhempi olisi kuinka "moniongelmainen". Äiti tiesi Vartion olevan vastuussa omista teoistaan aikuisena ihmisenä ja näin ollen pätemätön virka-asemaansa. Me saamme valita miten vaikutumme ja reagoimme, meillä on oma tahto. Vartio tahtoo halveksua tietoisesti ihmisiä ja osoittaa tietoisesti halveksuntaa ihmisiä kohtaan julkisesti. Hän kokee olevansa muita parempi ja asemassa jossa saa halveksunnallaan alistaa muita. Hän kokee sen oikeudekseen ja siksi toimii niin. Hän ei pyydä anteeksi tekojaan.
Suomessa poliisit tutkivat tällä hetkellä monia tapauksia, joissa kunnianloukkauksia ja vainoamista käsitellään. Näissä asioissa on mukana myös lastensuojelu ja ne usein liittyvät myös erittäin riitaisiin huolto-oikeudenkäynteihin. Usein tuossa sillisalaatissa fokus lapsista häviää ja aikuisten riidassa etsitään syyllistä ymmärtämättä, että molemmat siinä jotenkin ovat mukana. Sovittelulle ei anna edes asianajajat tilaa, koska riitaisuuksilla tienaa enemmän. Asiallista eroperheenkriisitukea ei anneta, vaikka kriisissä on velvoitettu poliisikin esitutkintalain mukaan hakemaan kriisitukea ja eroperheen kriisituki on vielä KELA:n tukemaa. Lapsi kärsii ja viranomaiset tienaavat, verorahoja hupenee ja sama kierre saa jatkua niin pitkään, kun joku puuttuu tähän ja siivoaa tämän kauhean sotkun.
Harva vieraannuttamisen uhrikaan käyttäytyy täysin sovinnaisesti, koska kriisin uhrit oireilevat kriiseihinsä ja kasvonsa pessyt vieraannuttaja on usein vaikeasti havaittavissa oleva kiusaaja, piiloaggressiivinen syyllistäjä, joka käyttää tuota uhrinsa oireilua oman etunsa hakemiseen näytellen itse uhria ja joka todellisuudessa loukkaa kohdevanhempaa ja lasta valtavasti. Viranomaiset eivät osaa tunnistaa tätä. He eivät osaa auttaa tilanteen eheyttämisessä ja hakea lastemme etua, vaan ovat kiinnostuneet polarisaation ylläpitämisestä mahdollisimman pitkään ja tuomitsemisesta. Pahimmillaan lapset ajautuvat lapsibisneksen uhriksi noissa tilanteissa. Kuinka moni vieraannuttamisen kohdevanhempi istuu syytettynä oikeudessa milloin mistäkin asiasta ja joutuu altavastaavan asemaan yhä uudelleen ja uudelleen? Kuinka moni vieraannuttamisen kohdevanhempi on joutunut vakavan rakenteellisen väkivallan kohteeksi, leimaamisen kohteeksi, jossa yhteisöväkivallan keinoin häntä satutetaan uudelleen ja uudelleen? Kuinka moni tuomari on toteuttanut vieraannuttamista tuomioissaan?
Kun helsinkiläisäidin vei vuoden 2016 alussa lapsen isä lähestymiskielto-oikeudenkäyntiin, isä puhui koko ajan äitiä leimaten oikeudessa. Hän puhui me muodossa tuoden esille, kuinka hänen puolellaan ovat kaikki, jopa Helsingin poliisilaitos. Isä kertoi oikeudessa olleensa yhteydessä poliisiin ja poliisin olevan isän puolella tuomarille. Tämä on nauhalla ja tästä ei välitä Helsingin poliisilaitos, vaikka isä on kertonut poliisinkin leimanneen jo äidin hänelle, vaikka syyttäjä ei ollut syyttänyt ja tuomarikaan ei ollut tuominnut vielä ja äiti on lakiemme mukaan syytön, kunnes toisin on todistettu. Tuomari ei kyennyt tätä havaitsemaan vaan lähti itse samaan mukaan ja totesi äidille: "Sinähän olet hävinnyt käräjäoikeudessa huollon, hovioikeudessa huollon ja korkein oikeuskaan ei antanut sinulle valituslupaa," ja antoi näin äidin tietää, ettei oikeudenkäynti tule olemaan oikeudenmukainen, koska tuomarikin on päättänyt jo leimata äidin huoltotuomiolla, jossa ensin äitiä väitettiin käräjäoikeudessa itsetuhoiseksi, vaikka äiti ei tätä ollut ja sitten yhteistyökyvyttömäksi hovioikeudessa, koska äiti oli valittanut siitä, että lastensuojelu oli leimannut äidin valheellisilla lausunnoillaan mm. itsetuhoiseksi. Järjetöntä, eikö niin? Kuitenkaan korkein oikeus ei antanut valituslupaa.
Leimaaminen on väkivaltaa, mutta jos sitä toteuttaa tuomari, se on hänelle sallittua, sillä hänen tehtävänsä on tehdä työtään vain parhaan kykynsä mukaan. Hän on eriarvoisessa asemassa, kuin me muut ihmiset. Meidän paras kyky ei ole kenties riittävää suhteessa yhteiskuntamme normistoon, vaan meitä saa tuomita, jos kykymme eivät riitä. Tuomarin kyvyttömyys lakaistaan maton alle, koska häneltä ei odoteta muuta kuin toimintaa niissä rajoissa, jotka hänen kyvyt antavat. Tuomarin ei tarvitse täyttää normistoamme toiminnoissaan, mutta jostain syytä hänen tulee saada nauttia täydellistä kunnioitustakin vielä mielestään. Jos kyse on lapsiasiasta ei korkein oikeus 98%:sti välitä asiasta ollenkaan ja ei siksi anna valituslupaa. Tämä on mielestäni kummaa ja kun tämän totean, voi joku kokea minun nyt loukanneen Suomen valtion tuomarien kunniaa.
Kunnianloukkauskäsitteen tulkinta on subjektiivinen. Sitä kantaa hän, joka kokee kunniaansa loukatun. Loukkaantunut juurikaan ei yleensä välitä siitä mitä kokee hän, jota hän syyttää loukkaamisesta. Oma napa kiinnostaa enemmän.
Kun helsinkiläisäiti joutui lapsensa isän johtavalääkäripuolison valheellisen lausunnon takia A-klinikan tutkimuksiin, hän koki että häntä loukattiin. Hän ei kokenut, että hänen kunniaansa oli loukattu, vaan hän koki, että hänen ihmisoikeuksiaan oli loukattu. Hän koki, että johtava lääkäri oli tahallaan manipuloimalla lastensuojelua valheellisella lausunnolla käyttäen lääkärin asemaansa hyväksi tehnyt kaikkensa, että hänen äitiyteensä koskettaisiin haavoittavasti, häntä kohdeltaisiin syyllistetysti ja epäiltynä, ja hänet asetettaisiin turhiin tutkimuksiin. Äiti koki vs. sos Laura Laineen olevan puolueellinen, koska Laine uskoi suoraan johtavaa lääkäriä, joka myöhemmin selvisi myös Laineen työkaverin sukulaiseksi. Äiti koki itsensä ja läheisensä mitätöidyksi eli henkisen väkivallan alle alistetuksi, koska Laine oli puolueellinen. Äiti koki, että hänen elämäänsä koskettiin vastoin hänen tahtoaan ja tarpeettomasta syystä. Tästä syystä äitiin sattui, hän itki tämän takia. Hän koki joutuneensa ilkivallan kohteeksi. Hän pelkäsi Lainetta valtavasti ja koki tämän pahaksi ihmiseksi, joka tahtoo satuttaa muita välinpitämättömyydellään ja mahdollisessa halussaan päästä mukaan hyvä veli -järjestelmään.
Lainehan leimasi äidin koko Vuosaaren lastensuojelun työryhmälle lastaan seksuaalisesti hyväksikäyttäväksi ja tästä ei välittänyt edes lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori tai sote-viraston virastopäällikkö Juvonen, joka väittää olevansa psykiatrian ammattilainen saamansa koulutuksen vuoksi. Kuinka lääkärinvalan tehnyt psykiatrian ammattilainen voi olla välittämättä vakavasta henkisestä väkivallasta, jota hänen alaisensa kohdistaa lapsen vanhempaa kohtaan?
Helsinkiläisäidin kunniaa loukattiin vakavasti ja Pasilan poliisilaitos ei tahtonut suorittaa esitutkintaa, koska vs. sos. Anitta Jokinen väitti kyseessä olevan vain huoltoriidan. Poliisin mielestä sosiaalitoimi saa siis tehdä ihan mitä vain ja heitä ei koske rikokset kunnian loukkaamisesta tahi vainoamisesta. Poliisin, tutkinnanjohtaja Keijo Hyvärisen, mielestä vain tavallinen kansa on kielletty väärän ja valheellisen ja haavoittavan tiedon levittämisestä ja lastensuojeluviranomainen saa leimata vanhempia itsetuhoiseksi, kaikille henkisesti ja fyysisesti vaarallisiksi ja lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttäväksi työnsä aikana, kunhan toteaa sen liittyvän huoltoriitaan. Lastensuojelu myönsi osallistuneensa vieraannuttamiseen ja käytti sanaa VAIN, mitätöidäkseen poliisille äidin ihmsioikeudet ja poliisi uskoi tämän.
Helsinkiläisäiti menetti lapsensa kanssa oikeuden viettää normaalia elämää tämän mustamaalaamisen takia. Hän sairastui henkisesti tämän takia vakavasti. Se ei kiinnosta poliisia.
Mutta minun kirjoitteluni asiasta kiinnostaakin poliisia. Ja heidän mielestään olen syyllistynyt johonkin rikokseen kenties.
Tämä on mielestäni erittäin kuvaavaa Helsingin poliisin toiminnasta.
Kirjoitteluani tutki poliisi ja hän on vienyt kaiketi sen nyt syyttäjälle. Hän kertoi lukeneensa kirjotteluani. Sitä en kerro kuka minua syyttää ja mistä, mutta minä olen kuitenkin nyt sen edessä, että päälleni tahdotaan asettaa leima huonoudesta, väärästä teosta, pahuudesta, ilkivallasta, inhottavuudesta, kiusanteosta jne... Minut halutaan jopa vankilaan. Poliisi kertoi, ettei syyttävä taho tahdo sovitteluun, vaan tahtoo minut vankilaan ja kysyi otanko vastaan vankeustuomion vai menenkö sitten yhteiskuntaa palvelemaan tuomittuna. Selkeästi haetaan minulle leimaa mielummin, kuin tahdottaisiin sovintoratkaisua. Minua syyttävälle tämä on kilpailu, jonka hän tahtoo voittaa ja minulle tämä on surullinen olosuhde, henkisesti erittäin kuormittava ja epämiellyttävä, jossa olisin toivonut järkevämpää toimintaa. Minä olisin mennyt sovitteluun juttelemaan asiasta ja pohtimaan sitä kuinka asian voisi korjata niin että kaikilla on hyvä olla.
Tottakai poliisitutkimus tuntui kamalalta. On hirvittävää joutua syytettynä poliisikuulusteluun. En voinut nauttia siitä mitenkään. Vaikka molemmat poliisit olivat komeita. Kuulustelutila oli karu ja kylmä ja epämukava. Sain ottaa tukihenkilön mukaan, koska en kestä tällaisia tilanteita ollenkaan henkisesti itse. Kuulusteleva poliisi käyttäytyi mielestäni asiallisesti, jokseenkin jäykästi ja kerran kuulustelun aikana fallisesti minua rajaten. Poliisilla on oikeus tällaiseen toimintaan tietääkseni, sillä kun he kokevat jotain joksikin ja tulkitsevat jotain joksikin, he saavat ottaa vallan, eikä heidän tarvitse omaa ajatteluaan kyseenalaistaa, vaikka virheitähän me jokainen tehdään, poliisitkin. Minua itketti koko ajan ja nielin kyyneleitä.
Minulla on aiempiakin kokemuksia poliisista. Tein vähän päälle 20-vuotiaana isäni ikäisestä poliisista rikosilmoituksen tämän tartuttua rintoihini kotonani. Hän työskenteli silloisen kodinhoitofirman, jonka palkallinen kodinhoitaja olin, toimitusjohtajana ja oli tullut noutamaan minut uuteen kohteeseen viedäkseen. Kutsuin hänet aamukahville ja hän oletti sen olevan oikeus tarttua rintoihini. Tietenkään se ei johtanut mihinkään, sillä kysehän oli poliisista, joka tarttui rintoihini ja minä en ole mikään tärkeä ihminen. Jos olisin ollut kansanedustaja Stubb ja poliisi olisi tarttunut kiveksiini, olisi juttu tietenkin toisin, sillä jo kokiksesta sylissään Stubb sai oikeutta. 20-vuotias tyttö ei saa samaa oikeutta Suomessa ja poliisit saavat heitä kähmiä vapaasti. Sain rikosilmoituksen jälkeen heti potkut, mutta en välittänyt siitä ollenkaan, sillä en tahtonut tehdä töitä kähmijälle.
Uskon sen etten saa poliisista itse oikeastaan asiallista palvelua yleensä johtuvan siitä, että olen tehnyt rikosilmoituksen poliisista. En voi väittää, että näin on, sillä en pääse asiaa tutkimaan, mutta uskon näin. Tämä uskomus ei tunnu kivalta, mutta en voi luottaa sellaiseen, mikä ei ole osoittanut olevansa luottamukseni arvoinen.
Kun keskustelin kirjoitteluani tutkivan poliisin kanssa puhelimessa, kun hän tahtoi kuulustella minua puhelimitse lisää, myös siitä, kuinka asiattomana koen Suomen poliisin toiminnan toisinaan, hän totesi jossain vaiheessa keskustelua, että olen loukannut hänen kunniaansa. Kummissani itsekseni ajatuksissani (en sanoittanut ajatuksiani, koska pelkään syystäkin poliisia - minun rintoihini on tartuttu) ihmettelin poliisia, joka tutkii työkseen myös kunnianloukkauksia. Yhtäkkiä oli poliisi myös syyttäjä ja tuomari ja samalla myös armahtaja, joka antoi minulle armon käydä oikeudesta, sillä hän ei ollut hyökkäävä. Hän oli loukkaantunut.
Olin kummissani tästä, sillä mitenkään en puheissani ollut häntä maininnut henkilökohtaisesti eli väittänyt hänen toimivan väärin. Jouduin pahoittelemaan häntä ymmärtäen hänen kokemustaan tuoden esille, että olen pahoillani siitä että hän loukkaantui (henkisesti) ja toteamaan, että hän on ymmärtänyt minut väärin, ettei minulla ole häntä vastaan henkilökohtaisesti mitään ja että olen todennut jopa kirjallisesti kokeneeni hänen toimintansa asialliseksi.
Poliisin suojamuuri taitaa olla aika alhainen, kun jos puhuu työtoverin ammattiosaamisen alhaisuudesta, aiheuttaa tämä henkisen trauman eli loukkaantumisen, outoa? Valtasuhteita ja väärää vallankäyttöä tutkivana poliisina hän ei tainnut ihan ymmärtää näkökulmaani, sillä hän ei osannut vastata mitään minulle takaisin tilanteen eheyttämiseksi, kun aidosti myötäelin hänen traumaansa empaattisena ja toin esille, etten tahtonut satuttaa häntä. Minun kokemus siitä, että hän loukkasi minua syyttämällä minua kunniansa loukkaamisesta jäi käsittelemättä, koska hän ei osannut huomioida aikuisena miehenä tällaista asiaa syytettyään minua epämääräisesti tunnekokemuksellaan. Suomalaiset miehet harvemmin osaavat kunnioittaa naisia ihan neuvomatta, eivät meillä ovet aukea ja ei takkeja oteta meiltä pois tai kassejamme kanneta. Sillä ei ole väliä onko mies poliisi tai ei. Tätä on todella vaikea käsittää, miksi tällaista tapahtuu?
Ja auta armias, jos nainen neuvoo miespoliisia, se vasta on väärin. Naispoliisin neuvominen on vielä pahempi virhe. Kaikki liittyy ylpeyteen.
Joku voi kokea tämänkin nyt poliisin kunnian loukkaamisena. Mielestäni poliisin ei pitäisi olla herkkähipiäinen, vaan taitava sosiaalisissa taidoissaan vaikuttajana ja omata muitakin käytöstapoja kuin ainoastaan taidon riitauttaa asioita ja toivottaa puhelujen lopussa erittäin hyvää päivän jatkoa.
Olen jäänyt pohtimaan poliisien, syyttäjien sekä tuomareiden ammattitaitoa Suomessa. Jos syyttäjä syyttää minua ja tuomari ei tuomitse, kuinka kallis on oikeudenkäynti valtiolle? Paljonko maksoi pelkkä poliisitutkimus valtiollemme? Moniko mummo jää niiden rahojen takia ilman päivittäistä ulkoilua tai lapsi ilman asiallista kohtaamista lastensuojelussa resurssipulan takia? Tietääkseni Suomessa ei saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä nykylakien vuoksi. Jos tuomari tuomitsee minut, kuinka me enää kerromme ihmisille siitä kokemuksesta mitä monet kokevat lastensuojelun takia ja kuinka varoitamme sosiaalivirkailijoista, jotka kohtelevat perheitä kaltoin? Miten tuomio leimaavana vaikuttaa loppuelämääni? Jos minut tuomitaan, minähän olen kuin itse paholainen, eikö niin?
Ironista kaikessa on, että kun itse kirjoitan tuomiokulttuuria vastaan sitä vastustavana, tuon esille, että pidän syyllistys- ja häpeäkulttuuria vanhanaikaisena (eli pidän ihmisten kunnian loukkaamista leimaamisella törkeänä tekona) ja sen päälle rakennettua huolikulttuuria väärin käytettynä henkisenä väkivaltana, saatan itse joutua tuon järjestelmän, jota arvostelen ihmisoikeuksien vastaiseksi, uhriksi. Kun uskon paremman mahdollistumiseen, yleisen hyvyyden onnistumista mahdollisena, ja pidän sitä tähtäimenä parempana, kuin olevan järjestelmän ylläpitämistä, saatan joutua itse pahuudeksi demonisoiduksi, leimatuksi. Koska katson laatikon ulkopuolelta ja tahdon muuttaa sitä mitä laatikkoon on kerätty ja miten ne on sinne järjestelty, minut tahdotaan tuomita vankilaan ja poliisikin kertoo sen olevan mahdollista minulle.
Mihin kaikkeen ihmiset uskovat? Uskoihan hallinto-oikeuskin, että lastensuojelulla oli syytä huoleen, koska lastensuojelu kertoi, että heillä oli huoli, koska heille kerrottiin erilaisia huolikuvia. Lastensuojelu oli jättänyt tarkistamatta oliko syytä huoleen ja oli uskonut suoraan huolikuviin. Hallinto-oikeus piti tätä järkevänä ja hyvänä syynä olla huolissaan. Retoriikka meni oikeudessa läpi. Tämä on käsittääkseni toteutunut monessa hallinto-oikeudessa ja tulee kaiketi toteutumaan sen vuoksi monta kertaa. Tuomarin uskomiset vaikuttaa tuomioihin järjellisen ajattelun sijaan. Kukaan ei siivoa tätä, miksi?
Koska minulle syntyy kysymys miksi, siksi kirjoitan.
Me olemme kaikki kovin erilaisia. Me elämme omissa laatikoissamme ja ajattelemme laatikoistamme käsin. Me olemme sinne keränneet monenlaista ja keräilijöinä puollamme keräämäämme ja me haemme jokainen omaa etuamme. Minä myös.
Kun ilmastonlämpenemisestä esitettiin väitteitä, että se olisi vain suuri huijaus, monet trollit ja lobbarit olivat tuon takana poliittisista ja omaa etua hakevista syistä. He jotka hakivat omaa etuaan suuremmassa kuvassa ja katsoivat tärkeänä osallistua maailman elämänkaareen sen hyvinvoinnista vastuuta kantavana ja ilmoittivat uudelleen ja uudelleen, ettei ilmastonlämpeneminen ole valhe, vaan maailma voi huonosti, joutuivat monen heistä ilkivallan kohteeksi. He saivat näiden heidän käsitysten vastustajien takia valtavasti jopa uhkauksia, joissa heidän omaa henkeään uhattiin. Vastuu tosin moisella uhkailulla oli uhkauksen toteuttajalla, eikä tosin trolleilla ja lobbareilla, jotka leimasivat valheillaan tiedemiehet valehtelijoiksi, jotka tahtovat vain kiusata muita. Trollit tahtoivat hidastaa maailmaa haavoittavan teollisuuden alasajoa. Trollauksen ja lobbauksen takana oli raha. Ihmiset olivat ostettavissa. He sanoivat rahasta ihan mitä vain. Teollisuus osti puhujia itselleen, jotta voisivat käyttää "asiantuntijoita" oman etunsa hakemiseen siitä huolimatta, että heidän toiminta tuhosi tulevaisuutta jopa heiltä itseltään. Epäsuora itsetuhoisuus alkaa olla jopa muodissa ja sitä markkinoidaan valinnan vapaudella, koska halu vapauteen on meillä kova.
Yhtälailla, kun me pohdimme vieraannuttamisen kohdevanhempia, lastensuojelun väärän kohtelun uhreja, lapsibisneksen uhreja, me saamme kohdata samaa toimintaa, jossa totuuden kertojat tahdotaan vaientaa kyseenalaistamalla totuus vakavalla vastaväitteellä. Jos vieraannuttamisen kohdevanhempi bloggaa ja kertoo vieraannuttamisesta, tekee vieraannuttaja hänestä sitten rikosilmoituksen väittäen kunniaansa loukatun. Jos vieraannuttaja on saanut puolelleen kokonaisen kunnan viranomaiset mukaan vieraannuttamiseen, on epätodennäköistä, että vieraannuttamisen kohdevanhempi saisi oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Jalkoihin jää lapsi. Tuomari tuomitsee kaikessa leimaavuudessaan vieraannuttamisenkohdevanhemman uskoen viranomaislausuntoja, "asiantuntija" lausuntoja, niiden todistusarvoa tutkimatta ja tuomitsee lapsen vieraannuttamisen kohteeksi jatkossakin. Suomen oikeudenkulukaarilaki on naurettava, siinä tahdotaan säästää valtion rahaa, eikä tutkia todella tapauksia.
Mielestäni minulla on oikeus kirjoitella ja jos joku ei tahdo lukea mitä kirjoitan, hän voi sen lopettaa samantien. Jos tämä on jollekulle roskaa, se on roskaa. Mielestäni minulla ei ole oikeutta valehdella eikä ole oikeutta vääristellä tietoa. En ole asiantuntija, mutta tämä on näkökulmani minun kokemuspohjastani ja siitä mitä olen lukenut ja kuullut ihmisiltä. En ole tutkija, professori tai tohtori. Olen tavallinen ihminen. Ihmisten huijaaminen ei mielestäni ole oikein, koska olen itse joutunut monen huijauksen kohteeksi ja en pitänyt siitä.
Koin kärsimystä, koska en pitänyt tavasta jolla elämääni koskettiin. Mielestäni minulla on oikeus vaikuttaa ihmisiin, jotka haluavat tulla vaikutetuiksi. Se kuinka he vaikuttuvat ja reagoivat ei tosin ole minun vastuulla.
Jokaisen pitäisi tajuta tarkistaa aina kaikki saamansa "tieto" ja ymmärtää, että leimaaminen on yhteisöväkivaltaa, johon ei pidä lähteä mukaan. Saa minut kyseenalaistaa ja kannatan tätä, mutta rikolliseksi leimaamista pidän ilkivaltana itseäni kohtaan. Mielestäni jokainen vastaa omista teoistaan itse. Minäkin vastaan teoistani ja olen aina valmis kohtaamaan eriävän näkemyksen mielenkiinnolla.
Pohdin, että jos syyttäjä väittäisi minun noituneen jonkun lehmän, uskooko tuomari tähän? Jos ei usko, miksi hän uskoisi minun olevan syypää siihen, miten joku toinen toimii? Suomessa syyttäjät syyttävät vieläkin tällaisista asioista tajuamatta ihmisten yksilöllisyyttä. Biologinen psykologia ei ole syyttäjänvirastossa hallussa.
Täällä mieron tiellä pohdin, meillä pitäisi olla enemmän siivoojia. Jonkun pitäisi siivota Suomen lastensuojelut epäpätevistä sosiaalivirkailijoista, jonkun pitäisi siivota suomalainen psykiatrinen terveydenhuolto, jonkun pitäisi siivota viranomaiskoneistomme epäonnistunut moniammatillinen yhteistyö, jonkun pitäisi siivota harhaluulo siitä, että olemme hyvinvoiva valtio, jonkun pitäisi siivota harhaluulo, että maassamme välitetään lapsista ja vanhuksista, jonkun pitäisi siivota harhaluulo, että olemme hyvä maa, jonkun pitäisi siivota oikeuslaitoksemme epäpätevistä tuomareista, syyttäjävirastot epäpätevistä syyttäjistä, pätemättömät asianajat kokonaan pois toimiluvistaan, poliisilaitokset epäpätevistä poliiseista, kummajaiset pois politiikasta takaisin sirkuksiin, jonkun pitäisi siivota tämä kaikki.
Maailmassa on liikaa elitistejä, jotka hakevat suuruudenkokemuksia.
Teatterin tekninen johtaja vuosien ajan kuljetti tytärtään teatterin käytävillä. Ohitse kulki taiteilijoita, johtajia, kunnan virkamiehiä ja muita kovaäänisiä menijöitä. Hän ei ikinä pysähtynyt näiden kohdalla tyttärensä kanssa, ellei häntä puhuteltu ja hän ei ikinä osallistuttanut tytärtään keskusteluun, jos pysähtyi keskustelemaan näiden kanssa näiden toiveesta. Hän ei tahtonut lapsensa saavan tietää aikuisten maailman typeryyttä. Hän esitteli kyllä näiden työnjälkeä tyttärelleen kulkiessaan teatterin käytävillä ja näytti miten teatteria tehdään. Yhtenä päivänä hän kulki tyttärensä kanssa katsomon tuolien välissä. Siivooja lakaisi istumapaikkojen kulkuväylää ja pyyhki pölyjä. Isä pysähtyi ja katsoi lastaan: "Tyttäreni, tässä on teatterimme siivooja, tervehdi häntä," hän sanoi mitä kunnioittavammalla äänellä. Siivooja hätkähti, punastui ja hymyili isälle ja tervehti tyttöä takaisin lämpimästi muina naisina.
Tyttö mietti vuosia miksi isä toimi näin. Hän ymmärsi lopulta, että elitistit menevät teatteriin esitelläkseen itseään muille elitisteille, kätelläkseen näitä ja elvistelläkseen olevansa sen ja sen kaveri ja tuntevansa sen ja sen kuuluisuuden, vaikka teatteri heittäisi heidän päällensä täyttä paskaa, kuten eräs taiteellinen johtaja todella päätti tehdä, kunhan teatterin puitteet ovat elitistien tarpeissa ja julkisuuskuvassa riittävät. Siivooja on se tärkein, joka pitää yllä asiakkaiden saapumisen. Jos penkki on paskainen ja haisee vanhan miehen kuselle, ei siihen kukaan tahdo istua, vaikka maailman upein taiteilija olisi lavalla nähtävissä.
Yhtälailla palkkaa sosiaalitoimi "siivoojia" kasvojaan kohottamaan, kuten Helsingissä tehtiin Eerikan kuoleman jälkeen, kuten tekivät myös monet maailmaa tuhoavan teollisuuden edustajat etsiessään heille heidän etuaan palvelevia rahasta mitä vain puhuvia ihmisiä. Puhuva pää, kun voi olla pahimmillaan vain puhuva pää ilman sisältöä.
Mitä väliä sillä on, jos joku johtava lääkäri tuntisikin vaikka Meiju Suvaksen? Mitä hienoa siinä on? Suvaskin on ihminen, joka ei olisi pärjännyt elämässään ilman siivoojia. Kokeeko lääkäri olevansa parempi ihminen ihmisenä, jos hän pääsee Suvaksen suosioon?
Maria Jotunin pojanpoika Lauri Tarkiainen neuvoi aikanaan oppilastaan: "Nimillä ei ole mitään väliä, vain tarina merkitsee."
Jos tarinointini loukkaa jotakuta, olen siitä pahoillani. Se ei ole ollut tarkoitukseni. Koetan motivoida jonkun siivoamaan sen minkä havaitsen ja ei ole mielestäni toimivaa. Jos joku eliittiin kuuluva, jolla on toimivaltaa puuttuisi asioihin? Koetan vaikuttaa.
Platon oli sitä mieltä, että hallitseminen on niiden työtä, jotka ovat kaikkein viisaimpia, mutta koska ihmiset harvoin tunnistavat ne, jotka ovat heitä itseään viisaampia, demokratia ei yleensä johda viisaimpien valtaan. (The Oxford Dictionary of Philosophy)
Meiju ei liity mitenkään sitten yhteenkään tietämääni lastensuojelun sotkemaan elämäntarinaan, mutta oli mukana mielestäni yhdessä hulvattomassa produktiossa, jolla tahdon teitä ilahduttaa nyt, kun pohditte mitä eliitti, viranomaiset, parempiosaiset ja omanedun tavoittelijat tahtovatkaan itselleen pullistellessaan ja kuinka sitä teatraalisesti kuvataan. Miltä he näyttävätkään hyljätyn lapsen rinnalla aikuisten maailmassa?:
Teflon Brothers (feat Stig & Meiju Suvas) - Seksikkäin Jäbä:
https://www.youtube.com/watch?v=q57W-NO3RPo
RSS Feed
