Kuka edustaa lasta? En tiedä juuri mitään asianajajista tai heidän koulutuksestaan. Viime etelän matkallani vietin aikaa lähellä eläkeikää olevan tuomarin vaimon kanssa, jonka tyttären puoliso työskentelee asianajajana. Heidän lapsenlapsi leikki tyttäreni kanssa uima-altaalla. Hänkään ei kieltänyt lasten oikeusturvaongelman olevuutta ja totesi tuomarien ja asianajajien virheiden olevan todella surullisia, sillä ne vaikuttavat pitkään ihmisten elämään. Hänkin tiesi ongelman olevaisuudesta ja myönsi tämän.
Huhtikuussa tarkistetussa Virve-Maria Toivosen väitöksessä todetaan lasten elävän vakavan oikeusturvariskin alla, sillä Suomen lastensuojeluiden viranomaiset tahi hallinto-oikeuksien tuomarimme eivät tiedä miten toimia suhteessa lapsiemme oikeuksien toteutumiseen. Tässä yhtälössä on myös toimivana tekijänä vanhempien asianajajat, joiden tehtävänä on lasta tapaamatta ajaa vanhemman kertoman mukaan lapsen oikeuksien toteutumista myös.
Kun vanhempi tipahtaa vakavaan tilanteeseen, jossa lastensuojelu yhtäkkiä ilmoittaa noutaneensa lapsen jostain ja ettei palauta enää, alkaa vanhemmalla kiire löytää asianajaja. Auttaako lastensuojelu vanhempaa tässä, vaikka vanhemmuuden tukeminen kuuluukin lastensuojelulain mukaan heidän tehtäväkseen? Ei tietenkään. Yhtäkkiä vanhemman tulee tietää mistä löytyy hyvä asianajaja ja myöskin päästä tuon hyvän asiakkaaksi samaan aikaan, kun sosiaalitoimi on jo konsultoinut vanhemman seläntakana sosiaalitoimen omaa lakiasiantuntijaa, joka tulee tarvittaessa edustamaan heitä joba bisarrein retorisin perusteluin: "Interveintio oli välttämätön, sillä interventio oli välttämätön," kun sosiaalitoimella ei ole perusteltua syytä interventiolle. Vanhemman on turha koettaa konsultoida sosiaalitoimen lakiasiantuntijaa lastensuojelullisissa asioissa.
Useat lastensuojelulapsien vanhemmat elävät pienituloisina ja tämä jo rajaa heidän mahdollisuutta saada pätevä asianajaja, joka myös on valmis tekemään töitä heidän eteen. Asianajajan tuntiliksa saattaa alkaa 350 eurosta, mutta kun oikeusavun piiriin kuuluvasta asiakkaasta ei asianajaja saa valtiolta samaa tuntitaksaa, tämä voi vaikuttaa myös asianajajan asiaan paneutumisen määrään.
Toisilla asianajajajilla taasen vaikka heille maksettaisiin heidän itse määrittelemä tuntitaksansa, ei vaan riitä siltikään mielenkiintoa paneutua asiakkaansa asioihin. Eräs isä kertoi kuinka erään Helsingissä vieraannuttamisen asiantuntijana esiintyvän asianajajatoimiston keulakuva oli tullut oikeuteen ja ilmoittanut ensialkuun, ettei ole saanut vastapuolen oikeudelle toimittamia asiakirjoja koskaan ja ettei ollut näihin siksi perehtynyt ja sitten löysikin omista asikirjoistaan kyseiset asiakirjat kesken oikeudenkäynnin. Isä vaihtoi asianajajaa todeten, ettei maksa turhasta uudelleen tietäen, että hän joutui otettuaan vastaan "Sikaa säkissä" maksamaan ensialkuun tuosta siasta säkissä, koska kukaan ei voi tarkistaa asianajajansa omistautumista työlleen ennen kuin näkee tämän toimivan oikeudessa. Kyseinen firma itse tahtoo, että heidän tililleen asiakkaat talletavat käteissumman ennen kuin tekevät yhtään mitään, sillä he eivät tahdo myöskään ottaa vastaan sikaa säkissä.
Hyvin useassa vanhemman käymässä keskustelussa noissa huostaanottoryhmissä, joissa jutellaan vanhemmuudesta lastensuojelun rinnalla, lapsen huostaanoton purun todelliseksi alkusysäykseksi vanhemmat toteavat asianajajan vaihdon.
Vanhempien on hyvin vaikea ymmärtää miksi heidän lapset viedään heiltä toisissa tapauksissa. Lastensuojelun perustelut ovat outoja heille, vaikkakin tuomari pitää niitä jostain syystä uskottavina. Lapsen persoonallinen kasvukehitys ja erityiset reagointivat leimataankin vanhemman aiheuttamaksi ongelmaksi, vaikka kyseessä olisi aivan normaaliksi luokiteltava vaihe lapsen elämässä. Vanhemmat ovat vain huonoja ja lastensuojelun sanaa uskotaan sokeasti. Esimerkiksi lapsen erityinen "ylivilkkaus", jolle ei löydy neurologista syytä, on selkeästi vanhemman kyvyttömyyyttä asettaa lapselleen rajoja, kun lapsi ei persoonallisessa ilmaisussaan kelpaa lastensuojelulle. Vaikka päiväkoti pitäisi lapsen ylivilakkautta normaalin rajan sisäpuolelle sisältyvänä, lastensuojelun sanoessa, että vika on vanhemmassa, hallinto-oikeus uskoo lastensuojeluviranomaista, joka kenties ei ole päivääkään tehnyt töitä lasten kanssa TODELLA ja tiedä mitään lasten kasvattamisesta. Kuinka moni hallinto-oikeudentuomarikaan olisi tehnyt päivääkään töitä päiväkodissa myöskään tai lastensuojelussa tai ollut lastensuojelulapsen vanhemman asemassa?
Kun lapsia sitten sijoitellaan kodin ulkopuolelle vanhempien vanhemmuutta rajoitetaan erilaisilla rajoituspäätöksillä jopa vuosiksi. Toiset vanhemmista eivät saa tavata lapsiaan kuin kolme tuntia kerran kuukaudessa valvotusti usean vuoden ajan. Rajoituksista ei välttämättä voi valittaa, jos lastensuojelu ei tee virallista valituskeltpoista kirjallista rajoituspäätöstä, kuten Nivalassa lastensuojelussa ollaan toimittu jo pitkään.
Vanhempia myös suostutellaan lapsia haavoittaviin rajoituspäätöksiin vaikkapa uhkaamalla, että vanhemmat määritellään yhteistyökyvyttömiksi, jos eivät suostu rajoituspäätöksiin. Oikeustuomioistuimissa lastensuojelun sana on kuin jumalan sana, eikä niiden loogisuutta tarkisteta, joten vanhempi on vakavasti alistetussa asemassa. Tapaamisrajoituksia ylläpidetään, vaikka niille ei olisi syytä ja alkuperäinen huolikin olisi hälventynyt jo vuosia sitten. Uusi huoli voi olla lapsen oireilu tapaamisrajoituksiin ja siksi ei uskalleta lopettaa tapaamisrajoituksia. Älytöntä, eikö?
Kuinka sitten vanhempi voisi edes osoittaa olevansa kykenevä asettamaan lapsilleen rajoja, jos vanhemmalle annetaan vain kolme tuntia kuukeudessa usean vuoden ajan aikaa tähän kykyä osoittaa? Varsinkin jos asianajaja ei ole kiinnostunut todella perheen oikeusturvaongelmasta lastensuojelun vallan alla sen suuremmin ja auta vanhempaa saamaan tapaamisia lisättyä ja laajennettua.
Asianajajan vaihto voi saada rattaat pyörimään, kun ja jos asianajaja on kiinnostunut tekemään moniammatillista yhteistyötä lastensuojelun kanssa ja tulemaan palavereihin mukaan keskustelemaan oikeusturvasta ja ihmisten perus- ja ihmisoikeuksista lastensuojeluviranomaisen kanssa, joka näitä ei tunne edes Virve-Maria Toivosen väitöksen mukaan. Toisissa kunnissa mukaan yhteistyöhön voi ottaa myös sosiaaliasiamiehen, mutta esimerkiksi Helsingissä koko sosiaaliasiamiehen asema on lastensuojeluasioissa vitsi, joka ei edes naurata.
Olen lukenut ehdotuksia, että huostaanottoasiat tulisi siirtää kokonaan pois hallinto-oikeudesta käräjäoikeuteen, sillä hallinto-oikeudessa vanhemmalle jää todistustaakka siitä, että on hyvä vanhempia ja lastensuojelun ei tarvitse edes todistaa väittämiään vanhamman huonosta vanhemmuudesta tuomariston edessä. Kuitenkin huoltajuuscaseissa, joissa lapsella on lastensuojeluasiakkuus olen kuullut tuomareiden kyselevän lastensuojelun kantaa ja jopa tätä päivitelleet puuttuvaksi ja kokeneet tästä syystä tuomion asettamisen ongelmalliseksi. Jopa käräjäoikeudessa tuomarin epävarmuus tulee näin esille ja samalla tulee esille tuomarin halukkuus siirtää huoltotuomion annossa vastuu lastensuojelulle, jos lapsella on lastensuojeluasiakkuus. Eikä käräjäoikeudessakaan vanhemmat saa edes tuoda esille lastensuojelun virheellistä toimintaa, sillä tuomari toteaa: "Tämä ei ole oikeudenkäynti lastensuojelu vastaan.," ja vanhempi ei saa edes sanallakaan avata miten virheelliseen arvioon on virheellisin toimenpitein päädytty. Sama pätee myös hovioikeuteen, jossa myös tuomarit toteavat: "Tämä ei ole oikeudenkäynti lastensuojelua vastaan."
Leeni Ikonen on kuuluisa varatuomari, joka on kritisoinut voimakkaasti viranomaisten toimintaa lapsi- ja perheasioissa. Hänen esille tuoman kritiikin seurauksista olen kuullut sellaistakin järkyttävää, että osa tuomareista on kokenut niin kovaa ylpeyden loukkaamista asemassaan kritiikin eteen ammattikuntana jouduttuaan, että päättää tuomionsa Ikosen asiakasta vastaan vain sen vuoksi, ettei pidä Ikosen antamasta kritiikistä. Eikö ole älytöntä? Leeni Ikosen antamaan kritiikkiin on tosin yhtyneet yhä useammat ja useammat asianajajat. Leeninkään palkaaminen ei välttämättä johda toivottuun lopputulokseen ja moni on saanut Leeniltä sähköpostilla tuomion ystävällisillä saatesanoilla: "Kauhea tuomio!"
Pahimpia kuulemiani lastensuojelun saamia rajoituspäätöksiä käräjäoikeudesta ovat olleet mm. tuomarin asettama tuomio, jossa äidin ja lapsen välistä tapaamista rajoitettiin huoltotuomiossa YHDEKSITOISTA VUODEKSI VAIN KAHTEEN KAHDEN TUNNIN TAPAAMISEEN, koska lastensuojelu tahtoi isälle yksinhuollon ja isä tahtoi tapamiset niin vähäisiksi. Lastensuojelussa vs. sos. Laura Laine syyllisti tuomaria tuomiosta ja totesi, ettei ole hänen vikansa, että tuomari niin tuomitsi, vaikka tuomari oli juuri luottanut lastensuojeun arviointikykyyn, että isä olisi huoltajana soveltuva lapselle huoltajaksi ja näin ollen myös arvioimaan lapsen ja äidin tapaamisten määrän. Laine syyllisti äidille tuomarin eli asetti tilanteesta vastuuseen tuomarin, vaikka tiesi tuomarin toimivan kuten hän tahtoi hänen pyynnöstään ja tiesi mitä isä aikoo tehdä ja tiesi jopa nauttivan sokeaa luottamusta viranomaiskoneistossa oman virka-asemansa vuoksi. Käräjäoikeuden tuomarin tuomiohan oli järkyttävä, sillä jopa murhaajat saavat vankilassa tavata lapsiaan useammin ja saavat jopa vankilasta sosiaalityöltä todella hyvän tuen vanhemmuudelleen, jos tahtovat. Tämä tietenkin tapahtuu vain, jos lastensuojelu ei estä tapaamisia. Myös tuo käräjäoikeuden tuomari totesi äidille, joka olisi tahtonut osoittaa Laineen toimivan väärin: "Tämä ei ole oikeudenkäynti lastensuojelua vastaan;" ja rajasi näin äidin oikeutta todisteluun.
Joissakin hallinto-oikeuksien papereissa saa lukea, kuinka vanhemman suhde lapseen on tuomarin mielestä hyvä siitäkin huolimatta, että lapsi on saanut tavata vanhempaansa vain harvoin valvotusti. Epänormaali suhde siis määritellään hyväksi, eikä mikään ammatillisesti pätevä taho edes tutki todella onko suhde turvallinen, jäsentymätön vai turvaton ja jos on jotain näitä, niin mistä syystä. Jos lapsen kiintymyssuhde on vanhempaansa turvallinen huolimatta usean vuoden harvoista valvotuista tapaamisista, kielii tämä hyvästä kasvattajuudesta jo ennen sijoitusta ja valvottuja tapaamisia ja näin ollen turhan sijoituksen olevaisuudesta.
Jos lapsen suhde on jäsentymätön tai turvaton, tulisi pohtia myös mikä tämän aiheuttaa, sillä harvat tapaamiset voivat myös aiheuttaa vieraantumista. Jokainen ammatillisesti pätevä valvottuja tapaamisia järjestävä taho tietää, etteivät valvotut tapaamiset ole lapselle normaali olosuhde ja puhuvat kaiken muun sosiaalityön antaman tuen puolesta ja valvonnan äärimmäisestä luonteesta. Silti hallinto-oikeudessa tapaamisrajoituksiin suhtaudutaan kuin karkkipäivään.
Myös julkisella puolella huolto-oikeudenkäynneissä on havaittavissa ihan samaa ongelmaa, jossa tuomarit hyvin heppoisasti määräävät valvottuja tapaamisia. Helsingissä käräjäoikeutta ja hovioikeutta on jopa neuvottu Helsingin sosiaalitoimen toimesta antamaan heppoisasti valvottujen tapaamisten tapaamistuomio jo silloin, jos toinen vanhempi sanoittaa pelkoa lapsensa puolesta. Tuomarin ei siis tarvitse edes tutkia, onko pelko aiheellinen. Näin ollen kukaan ei tutki myöskään lastensuojelun huolen aiheellisuutta.
Kuinka moni asianajaja osaa peräänkuulluttaa tutkimuksia? Toiset eivät edes ole tutustuneet todella sosiaalityöhön ja tiedä tarkalleen mikä taho tutkii mitäkin asiaa ja miten ja kellä on kompetenssia lausua mistäkin asiasta ja mitä. Lastensuojeluviranomainen ei omaa kompetessia lausua kenekään mielenterveydestä yhtään mitään esimerkiksi, mutta jostain syystä he lausuvat ja uskovat kykenevänsä tähän ja heitä myös tuomaristo uskoo tällaisissa asioissa.
Eräs äiti sai kuulla asianajajaa palkatessaan asianajajalta, että koska hänellä on tunteidensäätelyhäiriön diagnoosi, ei asianajaja tulisi häntä edes huoltajuusasiassa huolimaan asiakkaaksi, sillä asianajajan mukaansa tuo vanhempi oli parantumattomasti ja vakavasti sairas ja lapselleen vaarallinen. Vanhempi tajusi vuonna 2015 asianajajan puhelevan näkemyksiä, jotka olivat "totuus" vuonna 1960, mutta ei tämän jälkeen.
Asianajaja ei ollut kiinnostunut asiasta sen enempää, mikä oli kyllä ihan hyvä paljastus vanhemmalle heti ensialkuun, joka tiesi diagnoosin olevan parannettavissa ihan kahdessa vuodessa keskinmäärin ja jopa olevan diagnoosina pohjoismaissa hyvin yleinen. Niin yleinen, ettei oikeastaan voisi enää uskoa kaikkien diagnosoitujen kohdalla diagnoosin olevan edes totta, sillä normaali kriisioireilu on ihan samanlaista oireilultaan. Sosiaalityön pelko diagnooseja kohtaan tarttuu tuomareihin sekä myös asianajajiin.
Vanhemman päihdeongelma voi olla syy huostaanottoon, vaikkei vanhempi ole vuosiin päihteisiin koskenut ja käy säännöllisesti ehkäisevässä tuessa, joka ylläpitää hänen päihteettömyyttään. Pahimmillaan lastensuojelu väittää vanhemmalla olevan rikosrekisterin ja hallinto-oikeus suoraan tuon väitteen varassa huostaanottaa lapsen, vaikkei vanhemmalla ole rikosrekisteriä. Joutuu kysymään missä oli asianajajan neuvo vanhemmalle hakea poliisilta rikosrekisteriote ajoissa, jotta vanhempi todistaisi puhtaan rekisteriotteen? Toisaalta eikö lastensuojelun tulisi tukea vanhempia vanhemuudessaan ihan lakiemme velvoittamana ja tarkistaa itse työjälkensä ja olla väittämättä jotain mikä ei ole totta ja myös todistaa väitteensä ja eikö tuomarin tule tarkistaa lastensuojeluviranomaisen työjälki viimekädessä?
Syksyllä 2015 Turun yliopisto ilmoitti moniammatillisen yhteistyön ongelmista ja luennoitsijoiden joukossa käytiin läpi selkeästi sitä, kuinka olosuhteita ei todella tutkita. Vanhemman masennusdiagnoosi johti suoraan huostaanottoon, eikä kukaan tutkinut oliko vanhemmalla hoitotasapaino kunnossa tai minkä asteisesta masennuksesta edes oli kyse. Lievä masennus uskottiin lastensuojelussa suoraan olevan todiste itsetuhoisuudesta ja vanhemman vaarallisuudesta lapselleen ja kukaan ei puhunut vaikkapa siitä, että jos lastensuojelu sijaishuollon sijaan maksaisi vanhemmalle psykoterapian, jotta vanhempi parantuisi masennuksestaan.
Sisareni osallistui sosiaonomin opinnoissaan työharjoitteluun työvoimatoimistolla. Hän pääsi lastensuojelun kanssa yhteispalaveriin, koska erikoistuu lastensuojeluasioihin ja lapsiin ja lapsiperheisiin. Jostain syystä työkkäri kyseli lastensuojelulta miksi lastensuojelun kauttaan ei tule juuri ollenkaan heille asiakkaita, vaikka he olivat prosyyrinsä lastensuojelulle toimitaneet. Lastensuojelu oli käyttäytynyt kuin ummikkona moninaisen sosiaalityön edessä, mutta vieläpä järkyttäneet alkamalla haukkumaan asiakkaidensa vanhempia todeten: "Ei siitäkään nyt ikinä olisi työhön," ihan nimellä ihmisiä kutsuen pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa. Työvoimatoimisto joutui painottamaan lastensuojelulle, että heidänkin ammattitaitoon voisi luottaa, sillä hekin saavat muutosta aikaan.
Humaani sosiaalityö uskoo muutokseen ja sen mahdollisuuteen. Entä jos asianajaja ei usko tällaiseen tai edes välitä tällaisesta tai sen mahdollisuudesta lapsen ja vanhempien elämässä? Entä jos asianajaja tasan tarkkaan kiinnostaa tavata asiakastaan kerran ja kirjata kuulemansa paperille, toimittaa se lakiopillisella kielellä kirjattuna tuomarille löyhällä pintaraapaisulla, saapua istuntoon, sanoa silloin tällöin jotain ja sitten viimeisenä lähettää tuomio asiakkaalleen? Entä jos asianajajaa ei kiinnosta ajaa päämiehensä asiaa, vaan kiinnostaa vain näennäinen työ ja siitä saatu todellinen palkka?
Entä jos vanhempi, joka tarvitsisi edes yhden ihmisen todella tukemaan häntä, luottaa sokeasti ammattitaidottomaan asianajajaan?
Sitten vanhemman ja lapsen on vain kärsittävä seuraukset ja vaihdettava asianajajaa. Mutta kuka neuvoo vanhempaa ryhtymään asianajajan vaihtoon?
Olen kuullut asianajajan toteavan, että tuomarin tulisi osata työnsä, eikä hänen siksi tarvitse tuomarille avata lakikohtia. Mutta Virve-Maria Toivonenkin on yhdessä Ikosen kanssa todennut, etteivät tuomarit osaa työtään, joten miksi asianajajat eivät sitten tue tuomareita työssään ja avaa lakikohtia tuomareille?
Kuinka moni asianajaja pelkää tuomareita?
Täällä Mieron tiellä pohdin:
"Kuka on vastuussa lastemme oikeusturvasta viranomaistyökentällä, kun jokainen näyttää siirtävän vastuun toisaalle?"
Eihän oikeusministeriökään voi muuttaa tällaista olosuhdetta mitenkään, vaikka tekisi millä mitalla power point -esitelmiä. Kun oikeusministeriö avasi uutta sosiaalihuoltolakia ja toi esille vuonna 2015, että lastensuojeluviranomaisen tulee osata saamastaan tiedostaan havaita, onko tieto lastensuojeluilmoituksen arvoinen asia, ei vielä vuonna 2017 Helsingin sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro tiennyt tätä, vaan mm. vastuutti romanialaissyntyisen erään lapsen kummisedän päättämään, onko vanhemman alkoholin käyttö lapsen seurassa lastensuojeluilmoituksen arvoinen asia vai ei. Teiro myös väitti, ettei voi toimia asiassa, jos ei tehdä tapahtuneesta ihan virallista lastensuojeluilmoitusta, sen sijaan, että asia vain kerrotaan hänelle sähköpostilla. Teiro siis ei tuntenut sosiaalihuoltolakia, vaikka siitä oli tehty ihan power point - esitelmä lastensuojelulle.
Kuinka moni asianajaja tuntee todella lastensuojelulain, sosiaalihuoltolain sekä hallintolain tai nämä tuntiessaan ymmärtäisi mihin asioihin nämä lait sisällöllisesti koskevat ja mikä merkitysarvo ja tarkoitusperä näillä lailla on suhteessa lapsiemme oikeuksiin? Miten vanhempi voisi tietää, että asianajajansa tuntee lait, jotka liittyvät lapsiemme ja perheidemme oikeuksiin?
Tuomareilla on omat asiantuntijatyöryhmänsä, joita on tosin myös kritisoitu villiksi kentäksi, mutta mistä asianajaja saa tukensa? Jotkut ovat saaneet mm. Leeni Ikoselta konsultaatiota, mutta eihän Ikonenkaan kerkiä jokaisen perheen ongelmaa hoitaa.
Todella moni lapsihan jää ilman omaa asianajajaa. Lapselle voi hakea edunvalvojan, mutta tämäkin työryhmätaho on Virve-Maria Toivosen mukaan villityökenttä, jota ei valvota.
Kun katson kirjoittamaani, joudun toteamaan:
"Ei tuossa veromarkoillamme ylläpidetyssä viranomaiskoneistossamme lapsiasioissa mitään järkeä ole. Mistä voisimme tietää keneen luottaa?"
Minäkin olen ystävieni asianajajien puolesta kirjoittanut tekstejä, joita nämä ovat kuulemani mukaan lukeneet suoraan tuomareille ja tarkistanut asianajajien kirjoitelmia, vaikka en omaa tähän mitään pätevyyttä.
Onko looginen ajatusten ketjuttaminen edes osa viranomaisten koulutusta?
Lue myös:
Väitös: Lapsen oikeudet eivät tule huomioiduksi oikeuskäsittelyissä (LL 29.5.2017):
http://www.lokakuunliike.com/…/vaitos-lapsen-oikeudet-eivat…
Talentia julkaisi huonosti toteutuvasta lasten oikeusturvasta ja lastensuojelutyön ylimalkaisuudesta (Miero 10.7.2017):
http://www.lokakuunliike.com/…/talentia-julkaisi-huonosti-t…
Huhtikuussa tarkistetussa Virve-Maria Toivosen väitöksessä todetaan lasten elävän vakavan oikeusturvariskin alla, sillä Suomen lastensuojeluiden viranomaiset tahi hallinto-oikeuksien tuomarimme eivät tiedä miten toimia suhteessa lapsiemme oikeuksien toteutumiseen. Tässä yhtälössä on myös toimivana tekijänä vanhempien asianajajat, joiden tehtävänä on lasta tapaamatta ajaa vanhemman kertoman mukaan lapsen oikeuksien toteutumista myös.
Kun vanhempi tipahtaa vakavaan tilanteeseen, jossa lastensuojelu yhtäkkiä ilmoittaa noutaneensa lapsen jostain ja ettei palauta enää, alkaa vanhemmalla kiire löytää asianajaja. Auttaako lastensuojelu vanhempaa tässä, vaikka vanhemmuuden tukeminen kuuluukin lastensuojelulain mukaan heidän tehtäväkseen? Ei tietenkään. Yhtäkkiä vanhemman tulee tietää mistä löytyy hyvä asianajaja ja myöskin päästä tuon hyvän asiakkaaksi samaan aikaan, kun sosiaalitoimi on jo konsultoinut vanhemman seläntakana sosiaalitoimen omaa lakiasiantuntijaa, joka tulee tarvittaessa edustamaan heitä joba bisarrein retorisin perusteluin: "Interveintio oli välttämätön, sillä interventio oli välttämätön," kun sosiaalitoimella ei ole perusteltua syytä interventiolle. Vanhemman on turha koettaa konsultoida sosiaalitoimen lakiasiantuntijaa lastensuojelullisissa asioissa.
Useat lastensuojelulapsien vanhemmat elävät pienituloisina ja tämä jo rajaa heidän mahdollisuutta saada pätevä asianajaja, joka myös on valmis tekemään töitä heidän eteen. Asianajajan tuntiliksa saattaa alkaa 350 eurosta, mutta kun oikeusavun piiriin kuuluvasta asiakkaasta ei asianajaja saa valtiolta samaa tuntitaksaa, tämä voi vaikuttaa myös asianajajan asiaan paneutumisen määrään.
Toisilla asianajajajilla taasen vaikka heille maksettaisiin heidän itse määrittelemä tuntitaksansa, ei vaan riitä siltikään mielenkiintoa paneutua asiakkaansa asioihin. Eräs isä kertoi kuinka erään Helsingissä vieraannuttamisen asiantuntijana esiintyvän asianajajatoimiston keulakuva oli tullut oikeuteen ja ilmoittanut ensialkuun, ettei ole saanut vastapuolen oikeudelle toimittamia asiakirjoja koskaan ja ettei ollut näihin siksi perehtynyt ja sitten löysikin omista asikirjoistaan kyseiset asiakirjat kesken oikeudenkäynnin. Isä vaihtoi asianajajaa todeten, ettei maksa turhasta uudelleen tietäen, että hän joutui otettuaan vastaan "Sikaa säkissä" maksamaan ensialkuun tuosta siasta säkissä, koska kukaan ei voi tarkistaa asianajajansa omistautumista työlleen ennen kuin näkee tämän toimivan oikeudessa. Kyseinen firma itse tahtoo, että heidän tililleen asiakkaat talletavat käteissumman ennen kuin tekevät yhtään mitään, sillä he eivät tahdo myöskään ottaa vastaan sikaa säkissä.
Hyvin useassa vanhemman käymässä keskustelussa noissa huostaanottoryhmissä, joissa jutellaan vanhemmuudesta lastensuojelun rinnalla, lapsen huostaanoton purun todelliseksi alkusysäykseksi vanhemmat toteavat asianajajan vaihdon.
Vanhempien on hyvin vaikea ymmärtää miksi heidän lapset viedään heiltä toisissa tapauksissa. Lastensuojelun perustelut ovat outoja heille, vaikkakin tuomari pitää niitä jostain syystä uskottavina. Lapsen persoonallinen kasvukehitys ja erityiset reagointivat leimataankin vanhemman aiheuttamaksi ongelmaksi, vaikka kyseessä olisi aivan normaaliksi luokiteltava vaihe lapsen elämässä. Vanhemmat ovat vain huonoja ja lastensuojelun sanaa uskotaan sokeasti. Esimerkiksi lapsen erityinen "ylivilkkaus", jolle ei löydy neurologista syytä, on selkeästi vanhemman kyvyttömyyyttä asettaa lapselleen rajoja, kun lapsi ei persoonallisessa ilmaisussaan kelpaa lastensuojelulle. Vaikka päiväkoti pitäisi lapsen ylivilakkautta normaalin rajan sisäpuolelle sisältyvänä, lastensuojelun sanoessa, että vika on vanhemmassa, hallinto-oikeus uskoo lastensuojeluviranomaista, joka kenties ei ole päivääkään tehnyt töitä lasten kanssa TODELLA ja tiedä mitään lasten kasvattamisesta. Kuinka moni hallinto-oikeudentuomarikaan olisi tehnyt päivääkään töitä päiväkodissa myöskään tai lastensuojelussa tai ollut lastensuojelulapsen vanhemman asemassa?
Kun lapsia sitten sijoitellaan kodin ulkopuolelle vanhempien vanhemmuutta rajoitetaan erilaisilla rajoituspäätöksillä jopa vuosiksi. Toiset vanhemmista eivät saa tavata lapsiaan kuin kolme tuntia kerran kuukaudessa valvotusti usean vuoden ajan. Rajoituksista ei välttämättä voi valittaa, jos lastensuojelu ei tee virallista valituskeltpoista kirjallista rajoituspäätöstä, kuten Nivalassa lastensuojelussa ollaan toimittu jo pitkään.
Vanhempia myös suostutellaan lapsia haavoittaviin rajoituspäätöksiin vaikkapa uhkaamalla, että vanhemmat määritellään yhteistyökyvyttömiksi, jos eivät suostu rajoituspäätöksiin. Oikeustuomioistuimissa lastensuojelun sana on kuin jumalan sana, eikä niiden loogisuutta tarkisteta, joten vanhempi on vakavasti alistetussa asemassa. Tapaamisrajoituksia ylläpidetään, vaikka niille ei olisi syytä ja alkuperäinen huolikin olisi hälventynyt jo vuosia sitten. Uusi huoli voi olla lapsen oireilu tapaamisrajoituksiin ja siksi ei uskalleta lopettaa tapaamisrajoituksia. Älytöntä, eikö?
Kuinka sitten vanhempi voisi edes osoittaa olevansa kykenevä asettamaan lapsilleen rajoja, jos vanhemmalle annetaan vain kolme tuntia kuukeudessa usean vuoden ajan aikaa tähän kykyä osoittaa? Varsinkin jos asianajaja ei ole kiinnostunut todella perheen oikeusturvaongelmasta lastensuojelun vallan alla sen suuremmin ja auta vanhempaa saamaan tapaamisia lisättyä ja laajennettua.
Asianajajan vaihto voi saada rattaat pyörimään, kun ja jos asianajaja on kiinnostunut tekemään moniammatillista yhteistyötä lastensuojelun kanssa ja tulemaan palavereihin mukaan keskustelemaan oikeusturvasta ja ihmisten perus- ja ihmisoikeuksista lastensuojeluviranomaisen kanssa, joka näitä ei tunne edes Virve-Maria Toivosen väitöksen mukaan. Toisissa kunnissa mukaan yhteistyöhön voi ottaa myös sosiaaliasiamiehen, mutta esimerkiksi Helsingissä koko sosiaaliasiamiehen asema on lastensuojeluasioissa vitsi, joka ei edes naurata.
Olen lukenut ehdotuksia, että huostaanottoasiat tulisi siirtää kokonaan pois hallinto-oikeudesta käräjäoikeuteen, sillä hallinto-oikeudessa vanhemmalle jää todistustaakka siitä, että on hyvä vanhempia ja lastensuojelun ei tarvitse edes todistaa väittämiään vanhamman huonosta vanhemmuudesta tuomariston edessä. Kuitenkin huoltajuuscaseissa, joissa lapsella on lastensuojeluasiakkuus olen kuullut tuomareiden kyselevän lastensuojelun kantaa ja jopa tätä päivitelleet puuttuvaksi ja kokeneet tästä syystä tuomion asettamisen ongelmalliseksi. Jopa käräjäoikeudessa tuomarin epävarmuus tulee näin esille ja samalla tulee esille tuomarin halukkuus siirtää huoltotuomion annossa vastuu lastensuojelulle, jos lapsella on lastensuojeluasiakkuus. Eikä käräjäoikeudessakaan vanhemmat saa edes tuoda esille lastensuojelun virheellistä toimintaa, sillä tuomari toteaa: "Tämä ei ole oikeudenkäynti lastensuojelu vastaan.," ja vanhempi ei saa edes sanallakaan avata miten virheelliseen arvioon on virheellisin toimenpitein päädytty. Sama pätee myös hovioikeuteen, jossa myös tuomarit toteavat: "Tämä ei ole oikeudenkäynti lastensuojelua vastaan."
Leeni Ikonen on kuuluisa varatuomari, joka on kritisoinut voimakkaasti viranomaisten toimintaa lapsi- ja perheasioissa. Hänen esille tuoman kritiikin seurauksista olen kuullut sellaistakin järkyttävää, että osa tuomareista on kokenut niin kovaa ylpeyden loukkaamista asemassaan kritiikin eteen ammattikuntana jouduttuaan, että päättää tuomionsa Ikosen asiakasta vastaan vain sen vuoksi, ettei pidä Ikosen antamasta kritiikistä. Eikö ole älytöntä? Leeni Ikosen antamaan kritiikkiin on tosin yhtyneet yhä useammat ja useammat asianajajat. Leeninkään palkaaminen ei välttämättä johda toivottuun lopputulokseen ja moni on saanut Leeniltä sähköpostilla tuomion ystävällisillä saatesanoilla: "Kauhea tuomio!"
Pahimpia kuulemiani lastensuojelun saamia rajoituspäätöksiä käräjäoikeudesta ovat olleet mm. tuomarin asettama tuomio, jossa äidin ja lapsen välistä tapaamista rajoitettiin huoltotuomiossa YHDEKSITOISTA VUODEKSI VAIN KAHTEEN KAHDEN TUNNIN TAPAAMISEEN, koska lastensuojelu tahtoi isälle yksinhuollon ja isä tahtoi tapamiset niin vähäisiksi. Lastensuojelussa vs. sos. Laura Laine syyllisti tuomaria tuomiosta ja totesi, ettei ole hänen vikansa, että tuomari niin tuomitsi, vaikka tuomari oli juuri luottanut lastensuojeun arviointikykyyn, että isä olisi huoltajana soveltuva lapselle huoltajaksi ja näin ollen myös arvioimaan lapsen ja äidin tapaamisten määrän. Laine syyllisti äidille tuomarin eli asetti tilanteesta vastuuseen tuomarin, vaikka tiesi tuomarin toimivan kuten hän tahtoi hänen pyynnöstään ja tiesi mitä isä aikoo tehdä ja tiesi jopa nauttivan sokeaa luottamusta viranomaiskoneistossa oman virka-asemansa vuoksi. Käräjäoikeuden tuomarin tuomiohan oli järkyttävä, sillä jopa murhaajat saavat vankilassa tavata lapsiaan useammin ja saavat jopa vankilasta sosiaalityöltä todella hyvän tuen vanhemmuudelleen, jos tahtovat. Tämä tietenkin tapahtuu vain, jos lastensuojelu ei estä tapaamisia. Myös tuo käräjäoikeuden tuomari totesi äidille, joka olisi tahtonut osoittaa Laineen toimivan väärin: "Tämä ei ole oikeudenkäynti lastensuojelua vastaan;" ja rajasi näin äidin oikeutta todisteluun.
Joissakin hallinto-oikeuksien papereissa saa lukea, kuinka vanhemman suhde lapseen on tuomarin mielestä hyvä siitäkin huolimatta, että lapsi on saanut tavata vanhempaansa vain harvoin valvotusti. Epänormaali suhde siis määritellään hyväksi, eikä mikään ammatillisesti pätevä taho edes tutki todella onko suhde turvallinen, jäsentymätön vai turvaton ja jos on jotain näitä, niin mistä syystä. Jos lapsen kiintymyssuhde on vanhempaansa turvallinen huolimatta usean vuoden harvoista valvotuista tapaamisista, kielii tämä hyvästä kasvattajuudesta jo ennen sijoitusta ja valvottuja tapaamisia ja näin ollen turhan sijoituksen olevaisuudesta.
Jos lapsen suhde on jäsentymätön tai turvaton, tulisi pohtia myös mikä tämän aiheuttaa, sillä harvat tapaamiset voivat myös aiheuttaa vieraantumista. Jokainen ammatillisesti pätevä valvottuja tapaamisia järjestävä taho tietää, etteivät valvotut tapaamiset ole lapselle normaali olosuhde ja puhuvat kaiken muun sosiaalityön antaman tuen puolesta ja valvonnan äärimmäisestä luonteesta. Silti hallinto-oikeudessa tapaamisrajoituksiin suhtaudutaan kuin karkkipäivään.
Myös julkisella puolella huolto-oikeudenkäynneissä on havaittavissa ihan samaa ongelmaa, jossa tuomarit hyvin heppoisasti määräävät valvottuja tapaamisia. Helsingissä käräjäoikeutta ja hovioikeutta on jopa neuvottu Helsingin sosiaalitoimen toimesta antamaan heppoisasti valvottujen tapaamisten tapaamistuomio jo silloin, jos toinen vanhempi sanoittaa pelkoa lapsensa puolesta. Tuomarin ei siis tarvitse edes tutkia, onko pelko aiheellinen. Näin ollen kukaan ei tutki myöskään lastensuojelun huolen aiheellisuutta.
Kuinka moni asianajaja osaa peräänkuulluttaa tutkimuksia? Toiset eivät edes ole tutustuneet todella sosiaalityöhön ja tiedä tarkalleen mikä taho tutkii mitäkin asiaa ja miten ja kellä on kompetenssia lausua mistäkin asiasta ja mitä. Lastensuojeluviranomainen ei omaa kompetessia lausua kenekään mielenterveydestä yhtään mitään esimerkiksi, mutta jostain syystä he lausuvat ja uskovat kykenevänsä tähän ja heitä myös tuomaristo uskoo tällaisissa asioissa.
Eräs äiti sai kuulla asianajajaa palkatessaan asianajajalta, että koska hänellä on tunteidensäätelyhäiriön diagnoosi, ei asianajaja tulisi häntä edes huoltajuusasiassa huolimaan asiakkaaksi, sillä asianajajan mukaansa tuo vanhempi oli parantumattomasti ja vakavasti sairas ja lapselleen vaarallinen. Vanhempi tajusi vuonna 2015 asianajajan puhelevan näkemyksiä, jotka olivat "totuus" vuonna 1960, mutta ei tämän jälkeen.
Asianajaja ei ollut kiinnostunut asiasta sen enempää, mikä oli kyllä ihan hyvä paljastus vanhemmalle heti ensialkuun, joka tiesi diagnoosin olevan parannettavissa ihan kahdessa vuodessa keskinmäärin ja jopa olevan diagnoosina pohjoismaissa hyvin yleinen. Niin yleinen, ettei oikeastaan voisi enää uskoa kaikkien diagnosoitujen kohdalla diagnoosin olevan edes totta, sillä normaali kriisioireilu on ihan samanlaista oireilultaan. Sosiaalityön pelko diagnooseja kohtaan tarttuu tuomareihin sekä myös asianajajiin.
Vanhemman päihdeongelma voi olla syy huostaanottoon, vaikkei vanhempi ole vuosiin päihteisiin koskenut ja käy säännöllisesti ehkäisevässä tuessa, joka ylläpitää hänen päihteettömyyttään. Pahimmillaan lastensuojelu väittää vanhemmalla olevan rikosrekisterin ja hallinto-oikeus suoraan tuon väitteen varassa huostaanottaa lapsen, vaikkei vanhemmalla ole rikosrekisteriä. Joutuu kysymään missä oli asianajajan neuvo vanhemmalle hakea poliisilta rikosrekisteriote ajoissa, jotta vanhempi todistaisi puhtaan rekisteriotteen? Toisaalta eikö lastensuojelun tulisi tukea vanhempia vanhemuudessaan ihan lakiemme velvoittamana ja tarkistaa itse työjälkensä ja olla väittämättä jotain mikä ei ole totta ja myös todistaa väitteensä ja eikö tuomarin tule tarkistaa lastensuojeluviranomaisen työjälki viimekädessä?
Syksyllä 2015 Turun yliopisto ilmoitti moniammatillisen yhteistyön ongelmista ja luennoitsijoiden joukossa käytiin läpi selkeästi sitä, kuinka olosuhteita ei todella tutkita. Vanhemman masennusdiagnoosi johti suoraan huostaanottoon, eikä kukaan tutkinut oliko vanhemmalla hoitotasapaino kunnossa tai minkä asteisesta masennuksesta edes oli kyse. Lievä masennus uskottiin lastensuojelussa suoraan olevan todiste itsetuhoisuudesta ja vanhemman vaarallisuudesta lapselleen ja kukaan ei puhunut vaikkapa siitä, että jos lastensuojelu sijaishuollon sijaan maksaisi vanhemmalle psykoterapian, jotta vanhempi parantuisi masennuksestaan.
Sisareni osallistui sosiaonomin opinnoissaan työharjoitteluun työvoimatoimistolla. Hän pääsi lastensuojelun kanssa yhteispalaveriin, koska erikoistuu lastensuojeluasioihin ja lapsiin ja lapsiperheisiin. Jostain syystä työkkäri kyseli lastensuojelulta miksi lastensuojelun kauttaan ei tule juuri ollenkaan heille asiakkaita, vaikka he olivat prosyyrinsä lastensuojelulle toimitaneet. Lastensuojelu oli käyttäytynyt kuin ummikkona moninaisen sosiaalityön edessä, mutta vieläpä järkyttäneet alkamalla haukkumaan asiakkaidensa vanhempia todeten: "Ei siitäkään nyt ikinä olisi työhön," ihan nimellä ihmisiä kutsuen pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa. Työvoimatoimisto joutui painottamaan lastensuojelulle, että heidänkin ammattitaitoon voisi luottaa, sillä hekin saavat muutosta aikaan.
Humaani sosiaalityö uskoo muutokseen ja sen mahdollisuuteen. Entä jos asianajaja ei usko tällaiseen tai edes välitä tällaisesta tai sen mahdollisuudesta lapsen ja vanhempien elämässä? Entä jos asianajaja tasan tarkkaan kiinnostaa tavata asiakastaan kerran ja kirjata kuulemansa paperille, toimittaa se lakiopillisella kielellä kirjattuna tuomarille löyhällä pintaraapaisulla, saapua istuntoon, sanoa silloin tällöin jotain ja sitten viimeisenä lähettää tuomio asiakkaalleen? Entä jos asianajajaa ei kiinnosta ajaa päämiehensä asiaa, vaan kiinnostaa vain näennäinen työ ja siitä saatu todellinen palkka?
Entä jos vanhempi, joka tarvitsisi edes yhden ihmisen todella tukemaan häntä, luottaa sokeasti ammattitaidottomaan asianajajaan?
Sitten vanhemman ja lapsen on vain kärsittävä seuraukset ja vaihdettava asianajajaa. Mutta kuka neuvoo vanhempaa ryhtymään asianajajan vaihtoon?
Olen kuullut asianajajan toteavan, että tuomarin tulisi osata työnsä, eikä hänen siksi tarvitse tuomarille avata lakikohtia. Mutta Virve-Maria Toivonenkin on yhdessä Ikosen kanssa todennut, etteivät tuomarit osaa työtään, joten miksi asianajajat eivät sitten tue tuomareita työssään ja avaa lakikohtia tuomareille?
Kuinka moni asianajaja pelkää tuomareita?
Täällä Mieron tiellä pohdin:
"Kuka on vastuussa lastemme oikeusturvasta viranomaistyökentällä, kun jokainen näyttää siirtävän vastuun toisaalle?"
Eihän oikeusministeriökään voi muuttaa tällaista olosuhdetta mitenkään, vaikka tekisi millä mitalla power point -esitelmiä. Kun oikeusministeriö avasi uutta sosiaalihuoltolakia ja toi esille vuonna 2015, että lastensuojeluviranomaisen tulee osata saamastaan tiedostaan havaita, onko tieto lastensuojeluilmoituksen arvoinen asia, ei vielä vuonna 2017 Helsingin sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro tiennyt tätä, vaan mm. vastuutti romanialaissyntyisen erään lapsen kummisedän päättämään, onko vanhemman alkoholin käyttö lapsen seurassa lastensuojeluilmoituksen arvoinen asia vai ei. Teiro myös väitti, ettei voi toimia asiassa, jos ei tehdä tapahtuneesta ihan virallista lastensuojeluilmoitusta, sen sijaan, että asia vain kerrotaan hänelle sähköpostilla. Teiro siis ei tuntenut sosiaalihuoltolakia, vaikka siitä oli tehty ihan power point - esitelmä lastensuojelulle.
Kuinka moni asianajaja tuntee todella lastensuojelulain, sosiaalihuoltolain sekä hallintolain tai nämä tuntiessaan ymmärtäisi mihin asioihin nämä lait sisällöllisesti koskevat ja mikä merkitysarvo ja tarkoitusperä näillä lailla on suhteessa lapsiemme oikeuksiin? Miten vanhempi voisi tietää, että asianajajansa tuntee lait, jotka liittyvät lapsiemme ja perheidemme oikeuksiin?
Tuomareilla on omat asiantuntijatyöryhmänsä, joita on tosin myös kritisoitu villiksi kentäksi, mutta mistä asianajaja saa tukensa? Jotkut ovat saaneet mm. Leeni Ikoselta konsultaatiota, mutta eihän Ikonenkaan kerkiä jokaisen perheen ongelmaa hoitaa.
Todella moni lapsihan jää ilman omaa asianajajaa. Lapselle voi hakea edunvalvojan, mutta tämäkin työryhmätaho on Virve-Maria Toivosen mukaan villityökenttä, jota ei valvota.
Kun katson kirjoittamaani, joudun toteamaan:
"Ei tuossa veromarkoillamme ylläpidetyssä viranomaiskoneistossamme lapsiasioissa mitään järkeä ole. Mistä voisimme tietää keneen luottaa?"
Minäkin olen ystävieni asianajajien puolesta kirjoittanut tekstejä, joita nämä ovat kuulemani mukaan lukeneet suoraan tuomareille ja tarkistanut asianajajien kirjoitelmia, vaikka en omaa tähän mitään pätevyyttä.
Onko looginen ajatusten ketjuttaminen edes osa viranomaisten koulutusta?
Lue myös:
Väitös: Lapsen oikeudet eivät tule huomioiduksi oikeuskäsittelyissä (LL 29.5.2017):
http://www.lokakuunliike.com/…/vaitos-lapsen-oikeudet-eivat…
Talentia julkaisi huonosti toteutuvasta lasten oikeusturvasta ja lastensuojelutyön ylimalkaisuudesta (Miero 10.7.2017):
http://www.lokakuunliike.com/…/talentia-julkaisi-huonosti-t…
RSS Feed
