Heikkisen Jorma Pelastakaa Perheet ry:stä on kirjoittanut erittäin hyvän kirjoituskokoelman lastensuojelun asiakkaan näkökannasta.
-> Lataa kirja
- Lokakuun liike
-> Lataa kirja
- Lokakuun liike
Heikkisen Jorma Pelastakaa Perheet ry:stä on kirjoittanut erittäin hyvän kirjoituskokoelman lastensuojelun asiakkaan näkökannasta.
-> Lataa kirja - Lokakuun liike
0 Comments
Huostaanotoilla aiheutetaan elinikäisiä traumoja ja vammoja. Lastensuojelun nimissä on aiheutettu tuhansille äideille ja heidän miehilleen elinikäisiä vakavia traumoja. Ne henkiset haavat, jotka heihin on löyty ansaitsevat tulla kuvatuiksi ja kerrotuiksi. Ne on tuotava julkisuuteen. Niiden, jotka tuntevat huostaanottotoiminnan todellisuuden on kerrottava, että lastensuojelun nimissä huostaanottobisneksen edunsaajat (yritys- ja palkkatuloja saavat) ovat tuhonneet tuhansia suomalaisia perheitä. Heidän toimensa ovat aiheuttaneet tuhansien äitien leimaamisen ja syrjinnän, jonka seuraukset ovat olleet monesti itsetuhoon johtavia. Ne ovat lisänneet syrjäytymistä, moniongelmaisuutta ja sairastavuutta. Ennen kaikkea ne ovat aiheuttaneet suunnatonta kärsimystä tuhansille äideille, heidän omaisilleen ja läheisilleen. On välttämätöntä, että tämä kerrotaan jokaiselle suomalaiselle. Oikeudenmukaisuus vaatii tätä! Hylätyksi tuleminen on kärsimyksistä syvintä. Nobelpalkittu äiti Teresa sanoi, että ihminen kestää nälkää ja väkivaltaakin mutta, kun hänet hylätään, ihminen tuhoutuu. Hän jatkoi puhettaan ja sanoi, että hylätyksi tuleminen on kärsimyksistä syvintä. Äiti, jonka lapsi väkivalloin riistetään häneltä lastensuojelun nimissä huostaanotolla hylätään. Hänen naiseutensa perusrakenteita vahingoitetaan näin ratkaisevalla tavalla. Ihminen ei voi elää siinä tietoisuudessa että hän on hylkiö, että hän on vaaraksi omalle lapselleen. Koska hän ei kestä tätä ja jos hän ei löydä mitään lohdutusta kärsimykseensä hän pakenee kaikin keinoin tätä julmaa todellisuutta menettäen psyykkisen tasapainonsa, paeten alkoholismiin tai johonkin muuhun itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Hylätyksi tuleminen on kärsimyksistä syvintä. Ilman lohdutusta ja tukea hylätyksi tullut ihminen usein tuhoutuu. Tämä on myös todellinen ja realinen uhka niille äideille ja heidän miehilleen, joiden lapset riistetään huostaanottotoimilla heiltä. Huostaanottotoimien kohteeksi joutuneille perheille, niiden vanhemmille ja lapsille aiheutetaan vakavia elinikäisiä traumoja ja psyykkisiä ja sosiaalisia vammoja. On ryhdyttävä puhumaan asiaa kun puhumme siitä, mikä vaikutus on vanhempiin ja lapseen, kun vanhemmat ja lapset erotetaan pakkotoimin toisistaan. Tätä on vaatinut mm. emeritus psykologian professori Keltikangas, joka on Suomen ansioitunein kehityspsykologian tutkija ja asiantuntija. On käsittämätöntä kuinka kehityspsykologian tutkimustulokset on voitu sivuuttaa ja jättää huomiotta lastensuojelutyössä, joka on muutettu huostaanottotoimintaa harjoittavaksi liiketoiminnaksi. On vaadittava että traumatisoituneiden lasten ja hänen vanhempiensa lastensuojelun nimissä tapahtuva psyykkinen ja henkinen pahoinpitely on lopetettava. On myös vaadittava että syvät ja vakavat lastensuojelun nimissä aiheutetut vammat ja traumat on korvattava ja näistä kärsivien on saatava intensiivistä ja tehokasta tukea ja hoitoa. Muita Lokakuun liikkeen uusia julkaisuja: ☞ Kansallinen Allergiaohjelma – pyyteetöntä työtä lääketeollisuuden hyväksi jo vuodesta 2008 ☞ Diagnoosi: Vauvat nyt vain itkevät (Uhri #6) ☞ Ammattiauttajat hallitsevat retoriikalla ☞ Hullun leima huostan oikeuttajana ☞ Bulgarialaiselle kätilölle syyte vauvan murhayrityksestä: Video erityisen julma ☞ Allergiaohjelman uhri (Uhri #5) ☞ Miksi seksuaalista väkivaltaa hoidetaan huostaanotoilla? ☞ VOI KU(R)KKIA - vanhempien kuntoutusta vai valvontaa? ☞ VOIKUKKIA: 2 vastakkaista näkökulmaa ryhmätoimintaan ☞ VETOOMUS ENSI- JA TURVAKOTIEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN JA -MENETELMIEN TUTKIMISEKSI ☞ Allergiaohjelman uhri (Uhrit #2&3) Huostaanottoliiketoimintaa harjoittavan sijaiskotiyrittäjän keskeinen intressi on harjoittaa liiketoimintaansa mahdollisimman tuottavasti. Tämän intressin mukaista on leimata huostaanotettu lapsi ja hänen vanhenpansa mahdollisimman moniongelmaiseksi ja kielteisellä tavalla. Tähän huostaanottoyrityksen omistajalle tarjoutuu helppoja mahdollisuuksia ja välineitä. Lisäksi sopimuksiin perustuva yhteistyösuhde lastensuojeluviranomaiseen tarjoaa tähän erinomaiset mahdollisuudet. Valvonnan puuttuminen ja valitusmahdollisuuksien puutteet takaavat huostaanottoyrittäjälle suojatun aseman. Vuonna 2008 voimaanastuneen uuden lastensuojelulain tarkoituksena ja henkenä oli perheiden jälleenyhdistämisen helpottaminen ja tukeminen. Vuoden 2008 jälkeen on kuitenkin kehitys lastensuojelussa ollut täysin vastakkainen. Kiireelliset sijoitukset ovat lisääntyneet lähes ’räjähdyksen omaisesti’, ja perheiden jälleenyhdistäminen ja huostaanottojen purkaminen on vaikeutunut ja muuttunut yhä harvinaisemmaksi. Tätä kehitystä selittää huostaanottoyrittäjien perheiden jälleenyhdistämisen ja lastensuojelulain hengen vastainen intressi. Sijaiskotiyrittäjälle hänen yritystoimintansa perusta on huostaanotetun lapsen huostaanoton jatkuminen pitkäaikaisesti. Lapsen huostaanoton pitkäaikainen jatkuminen takaa hänen yrityksensä tulorahoituksen. Tämä edellyttää lapsen ja hänen vanhempiensa leimaamista siten, että tälle pitkäaikaiselle huostaanotolle on perusteet. Miksi huostaanottoliikeyritykset leimaavat lapset psyykkisesti sairaiksi? Psykoottiseksi ympäristöksi lapselle ’sijaiskodin’ nimellä toimiva huostaanottoliikeyrityksen tekee monet eri seikat. Näistä tärkeimpiä on lapsen kiintymyssuhteen vaurioituminen hänen omiin biologisiin vanhempiinsa, kun hänet on pakkotoimin erotettu omista vanhemmistaan. Huostaanottolaitoksessa voi olla kymmenenkin lasta, joilla kullakin on eri vanhemmat. Perhettä imitoivassa ’sijaiskodissa’ on sekavat perhesuhteet, ’perheen’ lapsilla on useita isiä ja äitejä, joista kuitenkaan kukaan ei ole tai ei saa olla isä tai äiti. Lisäksi huostaanottobisneslaitoksen aikuiset tekevät perhettä imitoivaa työtä taloudellisista motiveista lähtien. Heidän suhteensa lapsiin on ennenkaikkea taloudellinen. Tämä aiheuttaa lapsiin esineellistävän ja välineellistävän asennoitumisen, jossa korostuu kohtaamattomuus. Huostaanottolaitoksissa aikuiset saattavat vaihtua usein työsuhteiden muuttuessa. Huostaanotto leimaa lapsen syrjäyttävällä tavalla ja synnyttää suuren määrän kielteisiä asenteita ja ennakkoluuloja sekä odotuksia häntä kohtaan. Huostaanottolaitoksissa on suuri määrä lapsiin kohdistuvia epävarmuutta, hämmennystä, turvattomuutta ja pelkoja aiheuttavia tekijöitä. Huostaanotettuun lapseen kohdistuu jatkuva kaksisuuntainen odotusten ja viestinnän todellisuus, joka tekee hänen ympäristöstään häntä hajoittavan, psykoottisen ja skitsofrenisen perheen. Huostaanotettua lasta hämmentää monet seikat,,, yksi näistä ovat jatkuva epävarmuus ja vastausta vaille jäävät kysymykset siitä, miksi minut on erotettu vanhemmistani, miksi en saa olla heidän luonaan, miksi en saa pitää yhteyttä heihin, miksi minulla ei ole omaa puhelinta ja nettiyhteyttä niinkuin toisilla lapsilla, kuka on äitini ja isäni, onko hän tuo jota minun tulee täällä laitoksessa (sijaiskodissa) kutsua äidikseni ja isäkseni, vaiko he joihin en saa pitää yhteyttä? Nuorten pahoinvoinnin vähentämiseksi on tuettava perheitä Kun lapselta riistetään hänen äitinsä ja isänsä huostaan ottamalla hänet, häneltä riistetään myös hänen isovanhempansa, setänsä ja tätinsä, hänen serkkunsa ja kaikki hänen lähipiiriinsä ennen kuuluneet ihmiset. Hänet leimataan huostaanotetuksi lapseksi, joka aiheuttaa hänen syrjintänsä. Perustellusti voidaan sanoa, että lapsen sosiaalista vuorovaikutuskenttää on vaurioitettu merkittävällä ja vaarallisella tavalla sekä aikaansaatu tilanne, jossa lapsi kokee syvää yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemista! Huostaanotetun lapsen sosiaalisessa tilanteessa on monia muitakin seikkoja, jotka ovat samansuuntaisesti kuin em. mainitut asiat luomassa perustaa lapsen ja nuoren psyykkiselle oireilulle. THL:n selvityksissä perheiden tuen vähäntäminen viimeisen kymmenen vuoden aikana näkyy selkeästi nuorten ja perheiden pahoinvointina ja syrjäytymisenä, nuorten mielenterveysongelmien nopeana kasvuna sekä huostaanottojen ja perheiden hajoittamisen kaksinkertaistumisena viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mikäli nuorten pahoinvointia halutaan vähentää, on lisättävä perheiden tukea ja vähennettävä huostaanottoja. Huostaanotettujen lasten ja nuorten pahoinvointi on kaikkein syvintä. Olisi oivaa josko tutkijoilla riittäisi mielenkiintoa selvittää, miksi perheiden tukea on vähennetty. Olisi tärkeää selvittää, mitkä ovat ne poliittiset ja kultuurin muutokset, jotka ovat suosineet perheiden hajottamista. Lisäksi toivotaan avautumista huostaanottotoiminnan vahingollisten vaikutusten ymmärtämistä ja kuvaamista varten. Huostaanottoilla aiheutetaan suuri määrä kärsimystä niin lapsille kuin heidän vanhemmilleen. Tähän tulisi havahtua, kuten esim. Ruotsissa on tapahtunut jo kymmenen vuotta sitten. Valelääkäreita ja psykiatrista hoitoa ilman kompetenssia Huostaanottoa perustellaan usein lapsen sairaudella, ikäänkuin huostaanotto olisi jokin terveydenhoidollinen toimenpide. Tämä on monin tavoin arveluttavaa. Josko tätä ei ymmärrä, kannattaisi kyllä katsoa peiliin! Näin kuitenkin Suomessa toimitaan. Sosionomin papereilla toimistopöydän takana toimitaan ilman minkäänlaista terveydenhuollon koulutusta lääketieteellistä kompetenssia vaativien arvioiden ja ennusteiden tekijöinä. On ilmeistä, että sosiaalitoimistoissa on laaja ’valelääkäri’-ongelma, joka vaatisi laajaa Valviran selvitystä. Samoin laajan selvityksen paikka on siinä, että Suomeen on synnytetty satoja lastenpsykiatrisia hoitoyksiköitä sijaiskotien nimikkeellä ilman, että niiden henkilökunnalla on minkäänlaista lastenpsykiatrista koulutusta tai kompetenssia. Tämän syntyneen ongelman rikollista luonnetta lisää se seikka, että huostaanottoyrityksissä on tietoisesti pyritty leimaamaan huostaanotetut lapset mahdollisimman moniongelmaisiksi ja vaikea-asteisesti psyykkisesti häiriintyneiksi, jotta on voitu perustella mahdollisimman korkeita hoitopäiväkorvauksia kunnilta. Näin siksi, että sijaiskotiyrittäjä on voinut laskuttaa kuntaa sitä enemmän mitä sairaammaksi ja vaikeahoitoisemmaksi he ovat voineet lapsen leimata! Bisneksen etu on pidentää sijoitusten kestoa Sijaiskotiyrittäjä pyrkii luonnollisesti kaikin keinoin antamaan myönteisen kuvan liiketoiminnastaan, tämä on yritystoiminnan perussääntö: Heidän on kaikin keinoin kerrottava ajattelevansa lasten parasta ja lasten edunmukaisesti. Tähän kuuluu mahdollisimman myönteisen kuvan antaminen lapsen biologisille vanhemmille. Tähän luonnollisesti kuuluu lastensuojelulain hengen ja sisällön mukaisen kuvan antaminen perheen jälleenyhdistämisen tavoitteesta. Nämä ovat todellisuudessa osa huostaanottoliiketoimintaa harjoittavan mainoskulissia. Todellisuudessa sijaiskotiyrittäjä toimii täysin toisin. Sijaiskotiyrittäjälle hänen yritystoimintansa perusta on se, että huostaanotetun lapsen huostaanotto jatkuu, sillä vain se takaa hänen yrityksensä tulorahoituksensa. Pitkäaikainen sijoitus perustuu siihen, että lapsen huostaanotto jatkuu pitkäaikaisesti. Tämä edellyttää lapsen ja hänen vanhempiensa leimaamista siten, että tälle pitkäaikaiselle huostaanotolle on perusteet. Vain tälle voi perustua yrityksen pitkäaikainen taloussuunnittelu ja mm. pitkäaikaisten lainojen ottaminen ja muu pääomarahoitus. Sijaiskotiyrittäjän intressi on huostaanottojen jatkaminen ja huostaanotettujen lasten siteiden ja yhteydenpidon katkaiseminen biologisiin vanhempiinsa. Tätä ilmentävät monet tosiasiat. Kuten se, että sijaiskotiyrittäjien edunvalvontajärjestöt ovat julkisuudessa, mutta ennenkaikkea taustalla, olleet vaatimassa huostaanotettujen lasten biologisten aseman heikentämistä, kuten huoltajuuden poistamista ja huostaanotettujen lasten yhteydenpidon katkaisemista heidän vanhempiinsa täydellisesti. Tässä yhteydessä on kiinnitettävä huomiota myös laajaa huomiota saaneeseen vieraannuttamisilmiöön, joka on laaja ja vaikea ilmiö erityisesti huostaanotetuille lapsille sijaiskotiyrittäjän kasvatuksessa. Jorma Heikkinen Muita artikkeleja aiheeseen liittyen, mm.: TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii" Kenen edunvalvonta? Pinjan blogi Laitoslasten tarinoita Lasu-maagi Jorell-noita sai eilen 20.11.2014 Pepe ry:n lastenoikeuksien juhlassa uuden taikasauvan Leeni Ikoselta. Lasu-noitakomission kirouksia ja taikasanoja on monen paksun kirjan edestä, niistä yleisimmin käytettyjä ovat 'lapsen etu' ja 'lastensuojelu'. Kun ryhtyy setvimään, mitä tällä jatkuvasti ja joka yhteydessä myös kaikissa huostaanottotapauksissa käytetyllä taikasanalla 'lapsen etu' tarkoitetaan, siis mikä on sen määritelmä, havahdutaan huomaamaan, että määritelmä tämän sanan sisällöstä puuttuu tyystin. Kukaan ei ole muistanut määritellä, mitä tällä sanalla tarkoitetaan. Kuitenkin tätä sanaa käytetään tiheään mm. lastensuojelua rajaavissa laeissa kuten lastensuojelulaissa ja sosiaalihuoltolaissa. Tämä 'lapsen etu'-käsitteen määrittelemättömyys ja epätarkkuus on aiheuttanut sen, että huostaanottotoiminnassa mukana olevat tahot ovat voineet käyttää tätä käsitettä haluamallaan tavalla oikeuttamaan ja 'pyhittämään' kaikki heidän toimensa, jotka usein loukkaavat perheiden ja lasten perusoikeuksia monin tavoin. 'Lapsen etu' on kuin noidan taikasana, jolla valhe kääntyy totuudeksi; räikeä lapsen ja hänen vanhempiensa perusoikeuksien loukkaaminen 'suureksi hyvyydeksi', jolla väkivaltainen lapsen erottaminen äidistään ja isästään muuttuu erinomaiseksi hyvyyden teoksi. Simsalabim 'lapsen etu' – ja näin voidaan lapsi riistää vanhemmiltaan, jotta huostaanottobisneksen edunsaajat saisivat haltuunsa lapsen, joka mahdollistaa heille heidän palkka- ja yritystulonsa sekä elinkeinonsa. "Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden" Jokaista varmaankin ihmetyttää, miksi tätä huostaanottotoiminnan keskeistä ja tärkeintä sanaa 'lapsen etu' ei olla määritelty. Yhtenä syynä on tämä jo Ahti Karjalaisen lennokas lausuma: "Ennustaminen on vaikeaa, eteenkin tulevaisuuden". Koska lapsen edun selville saaminen edellyttää ennustamisen taitoa, on sanan määrittely vaikeaa elleipä lähes mahdotonta. Noidilla ja profeetoilla toki on tällainen ennustamisen kyky. Tämä selittänee myös sen, miksi tämä 'lapsen etu'-käsite on niin epätarkka ja määrittelemätön. Koska tämä sana on luonteeltaan maaginen (mm. ennustamisen taitoa kysyvä) onkin ymmärrettävää, että sitä myös käytetään ikäänkuin taikasanana, simsalambim, 'lapsen etu'! Tämän taikasanan käyttö luontuu erinomaisesti huostaanottotoiminnan viranhaltioiden toimenkuvaan, jossa tärkeää on elinikäisten leimojen (lue kirousten) antaminen lapsille ja heidän vanhemmilleen. Mikä onkaan tehokkaampi kirouksen luonteinen leima kuin 'huostaanotettulapsi' tai 'nainen jonka lapsi huostaanotettiin'. Jokainen meistä uskoo ja ajattelee, että keski-aika on kaukana satojen vuosien päässä menneisyydessä ja että Tylypahka on vain lapsille tarkoitettua satua. Kuitenkin keski-aika ja Tylypahka on verevänä ympärillämme, oikeiden sanojen ja käsitteiden sujuva hallinta ovat elämässä selvitymisen kannalta välttämätöntä. Sanojen mahti on yhä olemassa. Sanojen voima on olemassa. Käyttämällä sanoja ja lauseita oikein niille tarkoitetuissa yhteyksissä monet ovet aukeavat ja sulkeutuvat. Lastensuojelua koskeva sanasto ja käsitteistö on kehittynyt vuosikymmeniä elleipä satoja vuosia sillä historiassa on aina ilmennyt rikkaiden ja varakkaiden tarve riistää köyhempien väestönosien vanhempien lapset. Tämän sanaston ovat kehittäneet yksinomaan huostaanottotoimintaa harjoittavat. Perheillä tai lapsilla ei ole ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa tämän sanaston ja käsitteistön syntyyn. Tästä syystä huostaanottotoimien kohteeksi joutuneet lapset ja heidän vanhempansa ovat olleet täysin suojattomassa asemassa. Heillä ei ole ollut mitään mahdollisuutta suojautua. Lastensuojelun vastustajan on pakko olla järjetön Huostaanottotoimintaa harjoittavilla on ollut täysin suvereeni asema, sillä nämä ovat kehittäneet kaikki ne sanat ja käsitteet, joiden puitteissa huostaanottotoimintaa harjoitetaan. Lisäksi he ovat kyenneet suojaamaan käyttämänsä sanaston täysin ylivoimaisilla yläkäsitteillä. Tälläinen yläkäsite on 'lastensuojelu'. Ts. kaikki huostaanottotoiminta on 'lastensuojelua'. Kukaan ei voi asettua vastustamaan lastensuojelua. Joka vastustaa 'lastensuojelua' on pakko olla järjetön pahantekijä. Keskiajalla sen, joka vastusti kirkkoa, oli pakko olla demonisen pahan palveluksessa. Kukaan ei keskiajalla halunnut vastustaa kirkkoa ja jumalaa. Jos niin olisi tehnyt, olisi päätynyt roviolle. Lastensuojelun käsite ja sana takaavat huostaanottotoiminnan pyhityksen ja oikeutuksen. Samoin kuin keskiajalla kirkon vastustus oli merkki ihmisen demonisuudesta ja sielunvihollisen vallassa olemisesta, samoin lastensuojeluviranomaisten vastustaminen on merkki henkilön 'yhteistyökyvyttömyydestä' (lue pahanlaatuisesta kelvottomuudesta vanhempana), mikä oikeuttaa hänen lapsensa huostaanottamisen sekä yhteydenpitorajoitukset. Jorma Heikkinen Lue myös uusia juttujamme: Kirkkoturvaa Oulussa ☞ Oulun sosiaalitoimen villit kuviot ☞ Oulussa on jälleen haettu kirkkoturvaa ☞ Eemeli hakee turvapaikkaa Oulussa ☞ Ossin tarina ☞ LOKAKUUN MANIFESTI ☞ October Manifesto ☞ Lokakuun manifesti korjaa lasten oikeuksia ☞ 10 muutosehdotusta: Kohti parempaa perheidensuojelua ☞ Lokakuun liike - rakenteellista sosiaalityötä ☞ Allekirjoita Change.org adressi |
Jorma HeikkinenJorma Heikkinen on perheiden puolustuksen moniottelija. Hän toimii mm Arkistot
October 2016
Kategoriat |
Lokakuun liike on ihmisoikeusliike: rakenteellista sosiaalityötä, tutkivaa journalismia, valtakunnansovittelua, kansansivistystä ja viranomaistarkastustoimintaa tukevaa kolmannen sektorin työtä.
|