Wikipedia kertoo artikkelissaan hänestä seuraavaa:
- Vuonna 1945 julkaistiin Sotilaslääketieteellisessä aikakauslehdessä Suomisen rotuhygieniaa käsitellyt artikkeli Sota ja rotuhygienia joka perustui hänen sodan aikana lokakuussa 1943 11. divisioonan lääkintähenkilökunnalle pitämäänsä esitelmään. Artikkelissa Suominen esitti arvionaan että 13 prosenttia Suomen kansasta oli haitallisia sotaponnistuksille sitoessaan yhteiskunnan resursseja ja spekuloi että "tiettyjen tuhansien" suomalaisten, joihin Suominen luki useimmat mielisairaat sekä uusintarikolliset, vajaaälyiset, työkyvyttömät, juopot ja "pinnarit" tappaminen vapauttaisi voimavaroja sodankäyntiin kun poliiseja, vanginvartijoita, mielisairaanhoitajia ynnä muita voitaisiin sijoittaa uusiin tehtäviin ja samalla myös elintarvikeannoksia voitaisiin lisätä.
Kutsuttakoon tätä ”vuotoa” Lokakuun liikkeen mukaan ”lokavuodoksi”.
Pari poimintaa artikkelista:
- Tervettä kansanruumista jäytävät loiset ja lurjukset, jotka käyttävät hyväkseen kulttuuriyhteiskunnan humanitäärisiä oloja, lisääntyvät nopeammin kuin parempi kansanaines eivätkä edes kaadu rintamalla. Sellaisia oli Suomessa arviolta puoli miljoonaa. Sterilisoimistoimet olivat riittämättömiä – "tiettyjä tuhansia" olisi tapettava, jotta vapautuisi poliiseja, vanginvartijoita ja mielisairaanhoitajia.
- Nykyaikaisen sodan ongelma oli, ettei sodassa enää kaatunut kansan heikko aines, vaan juuri parhaimmisto. Kunnon miesten kuollessa rintamalla henkisesti heikko aines vain lisääntyi avioliittomahdollsuuksien kasvaessa. Nämä psykopaatit, lurjukset, pehmeäluonteiset, kelvottomat ja siis ala-arvoiset "tavalla tai toisella harmittavaisen tuntuiset" miehen irvikuvat ja neurootikot heittäytyivät "muka sodan uhreina valtion elätettäväksi".
Lokakuun liike kirjoitti aiemmin tekstissä ”Kansamme parhaaksi – Haudattuja kokemuksia” rotuhygieniasta Suomessa pohjautuen mm. Suomen historian dosentin Markku Mattilan väitöskirjaan ”Kansamme parhaaksi: Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti ”.
Suomessa siis steriloitiin Suomisen tarkoittamia ”yhteiskunnalle haitallisia kansalaisia”. Saksassa rodunjalostusohjelma kulki nimellä Aktion T4. Siinä väestöä murhattiin. Suomessa ”vain” steriloitiin. Suominen olisi siis halunnut viedä homman vielä pidemmälle eli Saksan malliin.
YLE kertoi 1990-luvulla MOT-ohjelmassaan lääketieteen mustasta historiasta. Lue käsikirjoitus tästä. Toimittaja Olli Ainola kirjoittaa referaatissaan mm. seuraavaa:
” Ensimmäisessä osassa kerrotaan suomalaisten rodunjalostushankkeista 1940-luvulla. Helsingin yliopistoon suunniteltiin rodunjalostuslaitosta, jonka piti mm. kortistoida koko kansa älykkyyden perusteella. Kortistoon oli tarkoitus myös rekisteröidä kaikki poikkeavat kuten perinnöllisiä tauteja sairastavat, alkoholistit, vajaamieliset ja rikolliset. Heihin olisi sen jälkeen kohdistettu "ennakollisia ehkäisytoimenpiteitä". ”
Dosentti Mattila ennustaa Verkkouutisten artikkelissa 1990-luvulla rotuoppien palaavan jossain muodossa takaisin. Liittyneeköhän Mattilan ennustus jollain tavalla esim. lasten ja nuorten lisääntyneeseen luokitteluun ja huostaanottotehtailuun? Jokainen aikakausi näet määrittelee itse oman fasisminsa.
Tästä aiheesta riittää paljon kirjoitettavaa. Tämä paljastus muutamalla lisäpointilla riitti tältä erää. Ihmisten luokittelu ja törkeydet jatkuvat. Lapsista on tullut luokittelun kohde esim. päiväkodeissa, kouluissa ja neuvoloissa. Sitä ei estä edes lääkärin hoitoeettinen motto ”vakuutan kunnian ja omatuntoni kautta”.
Muita Lokakuun liikkeen haudatut tarina blogin julkaisuja
- Kansamme parhaaksi – Haudattuja kokemuksia
- Sijaishuolto kaltoinkohteli romanilapsia
- Holmenin vauvafarmi Tukholmassa, kuolleiden määrä yli 1000
- Enkelin tekijä Amelia Dyer
Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista virtaa: