Sossulan asiakaspapereissa on usein niin harhautunutta kirjaamista, että sellaisia kieroutunutta asenteellisuutta ei voisi uskoa koskaan löytävänsä suomalaisesta julkishallinnosta. Tutkija Tarja Vierula tekee väitöskirjaa asiakasdokumenteista, joita on Vierulankin mukaan tutkittu Suomessa vasta hyvin vähän. Kaisa Ruokamo tarkastelee blogikirjoituksessaan Vierulan tutkimushanketta.
Tampereen yliopiston tutkija Tarja Vierula penkoo miten lastensuojelun viralliset auttajat panettelevat lapsiperheitä virallisissa asiakaspapereissa. Vierula tutkii, ovatko viranomaisten (ja muiden heille väitteitä toimittavien epävirallisempien apureiden) kirjaukset hyviä vai huonoja, eli kertovatko ne todellisuudesta vai tanttojen omista mielenterveysongelmista.
Tutkija tuskin kuitenkaan itse tiivistää sisällön näin, sillä hän verhoutuu ovelasti ihmisten "kokemusten" eli tuntemusten taakse. Se on keino pestä puhtaaksi lastensuojelun likaisia kirjauskäytäntöjä.
Koneisto ja sen palvelijaksi ryhtynyt tutkija voivat aina puhua ihmisten tuntemuksista vähätellen. Ne ovat subjektiivisia eli epä-älyllistä ja lapsenomaista reagointia.
Asiakaspaperit taas ovat objektiivista havainnointia - vaikka asiakkaan elämäntilanteesta, elämänhistoriasta, kodista ja perheestä runoileva sosiaalityöntekijä on hädin tuskin edes tavannut kuntalaisen ja hänen perheensä.
Vierula on julkaissut tekeillä olevasta väitöstutkimuksestaan tieteellisen artikkelin ”Lastensuojelun asiakkuus ja asiakirjat vanhempien kokemuksina” (Janus 4/2014).
Artikkelin otsikon kokemus-sana saa jo suhtautumaan valppaasti tähän tutkimukseen. Elämys! Tunne! Fiilis! Reaktio! Aivan kuin tutkimus virittäisi tutkittaville ansan: nyt voitte reippaasti reagoida, kertokaa kaikki järjettömät patoutumanne ulos!
Koneisto raksuttaa tyytyväisenä, kun kirjausten takia suuttuneet ihmiset paljastuvat törpöiksi, joihin ei tarvitse suhtautua vakavasti.
Tampereen yliopiston tutkija Tarja Vierula penkoo miten lastensuojelun viralliset auttajat panettelevat lapsiperheitä virallisissa asiakaspapereissa. Vierula tutkii, ovatko viranomaisten (ja muiden heille väitteitä toimittavien epävirallisempien apureiden) kirjaukset hyviä vai huonoja, eli kertovatko ne todellisuudesta vai tanttojen omista mielenterveysongelmista.
Tutkija tuskin kuitenkaan itse tiivistää sisällön näin, sillä hän verhoutuu ovelasti ihmisten "kokemusten" eli tuntemusten taakse. Se on keino pestä puhtaaksi lastensuojelun likaisia kirjauskäytäntöjä.
Koneisto ja sen palvelijaksi ryhtynyt tutkija voivat aina puhua ihmisten tuntemuksista vähätellen. Ne ovat subjektiivisia eli epä-älyllistä ja lapsenomaista reagointia.
Asiakaspaperit taas ovat objektiivista havainnointia - vaikka asiakkaan elämäntilanteesta, elämänhistoriasta, kodista ja perheestä runoileva sosiaalityöntekijä on hädin tuskin edes tavannut kuntalaisen ja hänen perheensä.
Vierula on julkaissut tekeillä olevasta väitöstutkimuksestaan tieteellisen artikkelin ”Lastensuojelun asiakkuus ja asiakirjat vanhempien kokemuksina” (Janus 4/2014).
Artikkelin otsikon kokemus-sana saa jo suhtautumaan valppaasti tähän tutkimukseen. Elämys! Tunne! Fiilis! Reaktio! Aivan kuin tutkimus virittäisi tutkittaville ansan: nyt voitte reippaasti reagoida, kertokaa kaikki järjettömät patoutumanne ulos!
Koneisto raksuttaa tyytyväisenä, kun kirjausten takia suuttuneet ihmiset paljastuvat törpöiksi, joihin ei tarvitse suhtautua vakavasti.
Lastensuojelun asiakaspaperit ovat tyypillisesti täynnä tulkintaa, jota sosiaalityöntekijät tekevät suomalaisten reaktioista, ihan triviaaleistakin kuten kasvojen ilmeestä, istuma-asennosta, hämmennyksen takia kesken jääneestä lauseesta. Tätä sopii kutsua psykomössöksi. Sossu saa aineistoa kirjauksiinsa, kun hän esittää asiakkaalle peitellyn tai ihan suoran uhkauksen. Jos kuntalainen ei ymmärrä suhtautua uhkailuun suopeasti, hän on huono ihminen ja kelvoton vanhempi.
Vierula on saanut kerättyä väitöstutkimukseensa peräti seitsemän lastensuojelun asiakasta.
Soitin tutkijalle Tampereen yliopistoon ja erilaisista ihmetyksen aiheistani. Totesin hänelle, että seitsemän on kyllä pirun vähän. Minäkin pystyn nimeämään seitsemän kommentointihaluista asiakasta jo omasta tuttavapiiristäni.
Vierula haastatteli vuonna 2012 nämä seitsemän naista, eli kuusi äitiä ja yhden isoäidin. Jokainen on kokenut lapsen huostaanoton. Huostaanotettuja lapsia on yhteensä kymmenen. Kahdessa tapauksessa huostaanotto oli sovittu yhdessä sosiaalitoimen kanssa, mutta viisi äitiä oli joutunut siihen vastentahtoisesti.
Nyt annan kiitosta tutkijalle: on hienoa, että hän oli rohjennut poimia haastateltavikseen myös nämä viisi äitiä, joiden lapset oli poliisin avustamana tempaistu pois kodistaan. Ja olipa muuten erään heistä lapset kyyditetty kesken hoitopäivän päiväkodista!
Sepitetetyt väitteet uhkaavat perheitä
Äitien vastausten perusteella tutkija rakensi kolme eri kategoriaa, joihin naisten kokemukset sopivat: yhtenevä, korjaava ja kiistävä suhde. Tutkija ei upota kategoriaan yksittäistä ihmistä, vaan haastateltavilla voi olla kokemuksia, jotka jakautuvat näihin kolmeen eri luokkaan. Artikkelista ei selviä, kuinka monta kokemusta eri kategorioissa on eli mikä näistä suhteista oli yleisin.
Yhtenevässä suhteessa lastensuojelun kirjaukset koetaan järjellisinä. Minä luonnehdin kategorian noin. Vierula tiivistää idean taulukossa näin: "Eletty on linjassa luetun kanssa." Korjaavassa suhteessa kirjausten vikojen kanssa pystyy vielä jotenkin elämään, mutta silti vääristely tuntuu uhkaavalta. "Eletty korjaa tai täydentää luettua."
Ja sitten siinä pahimmassa kategoriassa, kiistävässä suhteessa, sosiaalitoimen kirjaukset onnistuvat vain hämmästyttämään kieroutuneilla havainnoillaan ja hillittömillä johtopäätöksillään. "Eletty korvaa luetun."
Vierula on saanut kerättyä väitöstutkimukseensa peräti seitsemän lastensuojelun asiakasta.
Soitin tutkijalle Tampereen yliopistoon ja erilaisista ihmetyksen aiheistani. Totesin hänelle, että seitsemän on kyllä pirun vähän. Minäkin pystyn nimeämään seitsemän kommentointihaluista asiakasta jo omasta tuttavapiiristäni.
Vierula haastatteli vuonna 2012 nämä seitsemän naista, eli kuusi äitiä ja yhden isoäidin. Jokainen on kokenut lapsen huostaanoton. Huostaanotettuja lapsia on yhteensä kymmenen. Kahdessa tapauksessa huostaanotto oli sovittu yhdessä sosiaalitoimen kanssa, mutta viisi äitiä oli joutunut siihen vastentahtoisesti.
Nyt annan kiitosta tutkijalle: on hienoa, että hän oli rohjennut poimia haastateltavikseen myös nämä viisi äitiä, joiden lapset oli poliisin avustamana tempaistu pois kodistaan. Ja olipa muuten erään heistä lapset kyyditetty kesken hoitopäivän päiväkodista!
Sepitetetyt väitteet uhkaavat perheitä
Äitien vastausten perusteella tutkija rakensi kolme eri kategoriaa, joihin naisten kokemukset sopivat: yhtenevä, korjaava ja kiistävä suhde. Tutkija ei upota kategoriaan yksittäistä ihmistä, vaan haastateltavilla voi olla kokemuksia, jotka jakautuvat näihin kolmeen eri luokkaan. Artikkelista ei selviä, kuinka monta kokemusta eri kategorioissa on eli mikä näistä suhteista oli yleisin.
Yhtenevässä suhteessa lastensuojelun kirjaukset koetaan järjellisinä. Minä luonnehdin kategorian noin. Vierula tiivistää idean taulukossa näin: "Eletty on linjassa luetun kanssa." Korjaavassa suhteessa kirjausten vikojen kanssa pystyy vielä jotenkin elämään, mutta silti vääristely tuntuu uhkaavalta. "Eletty korjaa tai täydentää luettua."
Ja sitten siinä pahimmassa kategoriassa, kiistävässä suhteessa, sosiaalitoimen kirjaukset onnistuvat vain hämmästyttämään kieroutuneilla havainnoillaan ja hillittömillä johtopäätöksillään. "Eletty korvaa luetun."
Harhaiset asiakaspaperit kriisiyttivät lastensuojelun
Aineiston ydintä on mielestäni diskurssi, jolla lastensuojelun koneisto puhuu ja kirjoittaa yksittäisistä suomalaisista äideistä, isistä, lapsista ja perheistä. En puhelussani muistanut kysyä tutkijalta, miksi hän ei ole ottanut artikkelin viitekirjallisuuteen mukaan Jaana Vuoren häikäisevää "Äidit, isät ja ammattilaiset: sukupuoli, toisto ja muunnelmat asiantuntijoiden kirjoituksissa" (Tampere University Press 2001).
Tämä oli vasta raapaisu tähän tutkimukseen. Tutkija Tarja Vierulan pitkästä artikkelista (17 sivua) jää vielä paljon sanottavaa. Asiakaspaperit eli sosiaalitoimeen syntynyt kirjallisen esittämisen tapa on lastensuojelun nykykriisin ytimessä. Kirjaukset muodostavat hirveän oikeusturvaongelman; ne kuuluvat ehdottomasti Suomen vakavimpien oikeudellisten uhkien kärkeen.
Kaisa Ruokamo
Muita Lokakuun Liikkeen aiheeseen liittyviä kirjoituksia:
Orwellilaisesta psykokielestä
Onko kriittinen havainnointi ja asiakastieto tarttumatautia?
Kerro meille kokemuksesi asiakasohjausryhmistä!
Siljan tarina: Suurperhe viranomaiskiusaamisen kohteena
Sossun kootut kommentit
Uhka vai välitön vaara?
Perheiden kohtelu lastensuojelussa (HS:n hyllyttämä vastine)
Kristan tarina III: Taistelu vääriä tulkintoja vastaan
Aineiston ydintä on mielestäni diskurssi, jolla lastensuojelun koneisto puhuu ja kirjoittaa yksittäisistä suomalaisista äideistä, isistä, lapsista ja perheistä. En puhelussani muistanut kysyä tutkijalta, miksi hän ei ole ottanut artikkelin viitekirjallisuuteen mukaan Jaana Vuoren häikäisevää "Äidit, isät ja ammattilaiset: sukupuoli, toisto ja muunnelmat asiantuntijoiden kirjoituksissa" (Tampere University Press 2001).
Tämä oli vasta raapaisu tähän tutkimukseen. Tutkija Tarja Vierulan pitkästä artikkelista (17 sivua) jää vielä paljon sanottavaa. Asiakaspaperit eli sosiaalitoimeen syntynyt kirjallisen esittämisen tapa on lastensuojelun nykykriisin ytimessä. Kirjaukset muodostavat hirveän oikeusturvaongelman; ne kuuluvat ehdottomasti Suomen vakavimpien oikeudellisten uhkien kärkeen.
Kaisa Ruokamo
Muita Lokakuun Liikkeen aiheeseen liittyviä kirjoituksia:
Orwellilaisesta psykokielestä
Onko kriittinen havainnointi ja asiakastieto tarttumatautia?
Kerro meille kokemuksesi asiakasohjausryhmistä!
Siljan tarina: Suurperhe viranomaiskiusaamisen kohteena
Sossun kootut kommentit
Uhka vai välitön vaara?
Perheiden kohtelu lastensuojelussa (HS:n hyllyttämä vastine)
Kristan tarina III: Taistelu vääriä tulkintoja vastaan
RSS Feed
