Virallinen ikäraja avioitumiseen on Intiassa naisille 18 vuotta ja miehille 21 vuotta. Alaikäisen tytön naivaa miestä uhkaa kahden vuoden vankeus tai 1 500 euron sakko. Kuitenkin lapsiavioliitot ovat yhä yleisiä etenkin köyhillä alueilla, joissa poliittisesti vaikutusvaltaiset kyläneuvostot säätelevät paikallisten elämää.
Rajasthanissa asuva, nyt 16-vuotias tyttö otettiin pois koulusta toukokuussa ja lähetettiin naapurikylään asumaan aviomiehensä luo sukulaistensa päätöksellä. Hänet oli naitettu huomattavasti vanhemmalle miehelle jo hänen ollessa 11-vuotias. Lakiteknisistä syistä tytön nimeä ei tuoda julkisuuteen.
Lapsimorsiamen koulutoverit tahtoivat noutaa hänet takaisin opintielle ja selvittivät uuden asuinpaikan. Heistä osa kulki kilometrien matkan paljasjaloin.
"Jotenkin he onnistuivat löytämään hänet. Tyttö kertoi heille haluavansa takaisin kouluun. Hän ei halunnut jatkaa asumista aviomiehensä ja näiden sukulaisten kanssa," kertoi opettaja Gopla Singh, paikallisen hyväntekeväisyysjärjestö Sakhi Bal Niketan edustaja.
Tytön kouluun palaaminen ei toteunut kuitenkaan ongelmitta. Paikallinen poliisi ei suostunut auttamaan järjestöä ja tytön ystäviä tehtävässä, mutta muutama puhelinsoitto oikeille viranomaisille sai poliisin toimittamaan tytön turvaan ja takaisin opintojen piiriin. Avioliitto on edelleen voimassa, mutta tyttö on pyytänyt paikalliselta perheoikeudelta sen mitätöintiä.
Koulu on kehunut tyttöä rohkeudesta ja asettanut hänet sankarittaren asemaan.
Unicefin mukaan entistä harvempi intialaismorsian on alaikäinen. 1990-luvun alussa alaikäisinä avioitui puolet morsiamista, kun luku on nyt pudonnut 33 prosenttiin. Muutos on kuitenkin hidasta, etenkin maaseudulla.
1,2 miljardin asukkaan Intiassa vanhemmat naittavat lapsensa alaikäisenä suojellakseen näitä ja kuvaavat ajattelutapaansa todeten:
"Kun raiskaukset ja seksuaalinen väkivalta vain yltyvät, on järkevää järjestää tyttö avioon ennen kuin mitään pahaa ehtii tapahtua. Kuka hänet sen jälkeen huolisi?"
Kuitenkin tärkää on tietää, että alle 15-vuotiaiden synnyttäjien äitiyskuolleisuus on viisi kertaa suurempi kuin 20 täyttäneiden.
Lapsiavioliitot kieltävän lain toimeenpanoa vaikeuttaa se, ettei niistä ilmoiteta viranomaisille rangaistuksen pelossa. Sonvi A. Khanna, joka on osallistunut Unicefin raportointiin Dasra-järjestön kautta, toteaa, että hiljaisuutta vahvistaa lapsiliittoihin kytkeytyvä lahjuskulttuuri, jossa poliisi on usein mukana.
Kansalaisjärjestöjen mielestä lapsiavioliittoja torjutaan parhaiten järjestämällä tytöille koulutusta ja työpaikkoja.
Myös moni Latinalaisen Amerikan valtio sallii vielä lapsena avioitumisen vanhempien luvalla. Edistymistä kuitenkin tapahtuu pienin askelin ja Hondurasissa lainsäätäjät äänestivät lapsiavioliitot kieltävän lain puolesta. Alle 18-vuotiaat eivät saa enää avioitua missään olosuhteissa. Laki tuli voimaan tiistaina 11.7.2017.
Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin edustaja Belinda Portillo sanoo Hondurasin "tehneen historiaa" hyväksymällä lain, joka sallii naimisiinmenon vain täysi-ikäisille. Tähän asti joka neljäs hondurasilainen on avioitunut ennen kuin täyttää 18 vuotta. Lain täytäntöönpano tulee olemaan vaikeinta myös Hondurasin köyhillä alueilla, joilla lapsiavioliitot ovat yleisiä.
Lapsimorsiamet joutuvat usein seksuaalisen ja parisuhdeväkivallan kohteeksi, ja päätyvät teiniäideiksi. Lapsiavioliitot lisäävät myös köyhyyttä. Portillon mukaan lapsiavioliiton kieltäminen auttaa tyttöjä kouluttautumaan ja yltämään paremmille ansioille ja nostana näin maan BKT:ta.
Lokakuun Liike tahtoo kunnioittaa intialaista tyttöä auttanutta tahoa sekä hänen ystäviään ja tuoda esille, että lapsimorsiammen pelastaminen Intiassa ei ole helppoa. Suomessa lasten oikeuksista puhuttaessa ei keskustella samoista ongemista, mutta aihe on aina kuitenkin lasten oikeuksien totetumattomuus.
Toimituksemme toivoo, että myös suomalaiset löytävät kyvyn tukea toisiaan, niin että pääsemme eroon kuormittavasta ja tehottomasta viranomaistoiminnasta ja kykenemme yhdessä tukemaan toisiamme valtion ja viranomaisten lapsiin kohdistamalta rakenteelliselta väkivallalta.
Suomessa tarvitaan myös taitoa ja kykyä tunnistaa aito lapsien oikeuksia hakeva viranomainen omanedun tavoittelijasta näissä uuden maailman olosuhteissa, joita esiintyy länsimaissa lapsien oikeuksia koskevissa propleemissa. Suomen tulisi myös kyetä luomaan yhtä lailla vakavasti otettavia lakeja estääkseen suomessa tapahtuvaa lapsien oikeuksien rikkomista tunnistamalla ja tunnustamalla ihmisoikeusrikoksia nykyaikaisessa yhteuskunnassamme. Rakenteellisen väkivallan vähentäminen tulee myös vähentämään sen seurauksia ja tätä kautta tarvetta maatamme kuormittavalle sosiaalityölle. Näin valtion resursseja päästään käyttämään järkevämmin.
Lähteet:
Luokkatoverit pelastivat intialaisen lapsimorsiammen (YLE 6.7.2017):
https://yle.fi/uutiset/3-9710171
Intia yhdistää voimiaan estääkseen lasten hyväksikäyttöä (YLE 17.1.2017):
https://yle.fi/uutiset/3-9407341
JOKA KOLMAS LAPSIMORSIAN ON INTIALAINEN (KU 31.8.2014):
http://www.kansanuutiset.fi/…/3222643-joka-kolmas-lapsimors…
Lähes 40 000 tyttölasta avioituu joka päivä (YLE 17.9.2013):
https://yle.fi/uutiset/3-6831000
Honduras kielsi lapsiavioliitot – alaikäisiä ei enää avioon edes vanhempien luvalla (YLE 13.7.2017):
https://yle.fi/uutiset/3-9720635
Tunisialainen tyttölapsi pakotettiin naimisiin hänet raiskanneen velipuolen kanssa (LL-ulkomaat 22.12.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/tunisialainen-tyttolapsi-pak…
Ihmisoikeusaktivistit raivoissaan meksikolaiselle kylätuomioistuimelle, joka mitätöi lasten oikeuden seksuaaliseen koskemattomuuteen (LL-ulkomaat 9.10.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/ihmisoikeusaktivistit-raivoi…