Kättelen kauppiasta hänen konttorissaan. Mukanani on komea yhdeksännen luokan poikaoppilas, jota olen tullut esittelemään mahdollista työharjoittelupaikkaa varten. Olin jo alustavasti puhelimessa esitellyt oppilaani ja meidän yhteiset toiveemme. Meitä oli kutsuttu esittäytymään mahdollista päätöstä varten. Olin antanut hyvin positiiviset suositukset oppilaastani omasta näkökulmastani. Ne perustuivat lähinnä koulussa saatuun käsitykseen tästä pitkänhuiskeasta ja kaikin puolin sulavakäytöksisestä nuoresta. Koulun ulkopuolelta olin monet kerrat kuullut valituksia varkaustapauksista, joihin oppilas oli yhdistetty. En ollut koskaan käsitellyt niitä, enkä liioin vaivautunut tarkistamaan. Nyt oli kuitenkin tullut siihen oiva tilaisuus. Otin riskin.
Ehdotin kauppiaalle, että hän ottaisi nuoren myymäläänsä työharjoitteluun etsiväharjoittelijaksi. Poika kuljeskelisi päivät myymälässä tarkkaillen asiakkaita mahdollisimman huomaamatta. Kauppias oli ihastunut suunnitelmaani ja niin oli poikakin. Kun nyt nuortenkin tekemät varkaudet olivat tässäkin kaupassa hyvin tiedostettu, tuntui ehdotukseni todella mielekkäältä ja hyödylliseltä. Jätin kertomatta, että nyt olisi tarkoitus panna ”pukki kaalimaan vartijaksi” kansanomaisesti ilmaistuna.

Poika oli innostunut ja oli aivan varma, että hän jos kuka, saisi myymälävarkaat kiinni. Siinä yhteydessä hän tuli kokemuksesta kertoneeksi nekin paikat kaupassa, jotka olisivat pahimmat. Kauppias oli innostunut huomatessaan pojan taitavuuden. Sovimme heti aluksi pojan kuullen, että hän tulee saamaan hyvät suositukset, jos hän onnistuu harjoittelutyössään. Työ tulisi vaatimaan ehdotonta rehellisyyttä.

Työ alkoi. Olin lähes päivittäin yhteydessä sekä kauppiaaseen ja oppilaaseeni. Käväisin kaupassa, missä innokas harjoittelija teki työtään. Kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä.

Harjoitteluaika kului loppuun. Poika oli onnistunut ottamaan kiinni monia, lähinnä karamellivarkaita juuri sen tiskin takana, mikä oli hänellekin tutuin entuudestaan. Olin ylpeä hänen onnistumisestaan. Muistin kertoa moneen kertaan, että suosittelin häntä siksi, että tiesin hänen olevan niin rehellinen.

Työharjoittelu päättyi ja oppilaani sai erinomaiset suositukset näppäryydestään ja ennen kaikkea rehellisyydestään. Suoritin tämänkin oppilaani kohdalla useiden vuosien ajan ns. jälkiseurantaa. Epärehellisyydestä en kuullut kenenkään puhuvan hänen kohdallaan.

Jos olisin nimitellyt häntä varkaaksi huhupuheiden perusteella, hän sitä olisi ollut ja se hänestä olisi tullut. Sen sijaan aivopesunomaisesti korostin hänelle rehellisyyttä ja pidin häntä rehellisenä. Hänestä tuli rehellinen. Näin yksinkertaista se on. Kauppias, joka työharjoittelun järjesti, ei koskaan tullut tietämään minun motiivejani.

Ei kasvatus ole tiedettä, mutta taidetta se on.


Mirja Helenius


Uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja

☞ VAROKAA, OLEN MBD
☞ Venäläisessä mielisairaalassa lapsille esitettiin Uhrilampaat elokuva
☞ Allergiaohjelman uhri (Uhri #7)
☞ Voimakkaat mielikuvat Kansallisen Allergiaohjelman propaganda-aseena
☞ Äitiydenkö tuhoaminen on lastensuojelua?
☞ Kansallinen Allergiaohjelma – pyyteetöntä työtä lääketeollisuuden hyväksi jo vuodesta 2008 
☞ Diagnoosi: Vauvat nyt vain itkevät (Uhri #6)
☞ Ammattiauttajat hallitsevat retoriikalla
☞ Hullun leima huostan oikeuttajana
☞ Bulgarialaiselle kätilölle syyte vauvan murhayrityksestä: Video erityisen julma

Olin jo useamman vuoden ajan kuullut tytöstä, joka olemisellaan oli lähes halvaannuttanut erään ison koulun toiminnan. Ei eletty vielä ADHD aikaa. Tyttöä oli tutkittu ja testattu kaikin käytössä olevin keinoin ja menetelmin. Lopulta, kun minkäänlaisia häiriötekijöitä ei saatu syntymään aivosähkökäyrääkään tutkimalla, päädyttiin silloin vallalla olevaan muotidiagnoosiin MBD (Minimal Brain Dysfunction). Se oli pelastus ja se oli ajanmukainen kattaus kaikista niistä oireista, joita ei voitu todistaa, mutta jotka olivat olemassa. Tyttö, joka oli riittävän älykäs omaksumaan eri palavereissa kuulemansa oireskaalan itsestään, ryhtyi sitä täydellisesti toteuttamaan ja hyväkseen käyttämään. Ei siis ihme, että oltiin hukassa ja täydellisessä umpikujassa. Tyttö ohjaili tilannetta haluamallaan tavalla.

Ymmärsin täydellisesti koulupsykologin menettelyn, kun hän ryhtyi tuota joka vuosi luokaltaan päässyttä tyttöä minulle tarjoilemaan tarkkailuluokkaan. Tätä ehdottaessaan hän jo tiesi, että olisin suunnattoman kiinnostunut asiasta. Siksi olin tarkkailuluokan opettajaksi halunnut ja pätevöitynyt.

Luokkajakoni kanssa näytti olevan ensin ongelmia, mutta tehtiin taas kerran luova suunnitelma.

Luokkani oveen koputettiin. Sisälle astui hyvin kaunis tyttölapsi, jonka luonnonkiharat, ruskeat hiukset kehystivät madonnamaisen kauniita kasvoja. Ruskeat silmät tuikkivat älykkään kiinnostuneesti. Kaunis asukokonaisuus yllään hän suorastaan huokui itsevarmuutta, kun hän ilmoitti, että varokaa, olen MBD.

Etukäteismainonta tytöstä oli kulkenut jo oppilaidenkin tasolla. Poikavaltainen luokkani ei vaikuttunut tytön saapumisesta, sillä olihan sitä yhtä jos toistakin nähty. Oppilaillani oli tapana valmentaa uutta oppilasta ihan omatoimisesti. Kuulin kerran, kun he pihalla opastivat uutta tulokasta. Ole vaan ihan tavallinen, kävele ihan tavallisesti, äläkä yritä mitään, niin pääset helpommin alkuun. Näin kuului kokemuksen ääni. Ohjeet olivat harvinaisen yksinkertaisia ja toimivia.

Kun tyttö oli lausunut alkusanat ja havainnut, että niillä ei ollut odotettua vaikutusta oppilaisiin, oli kärki taittunut. Kuultuani sanat MBD, en vaikuttunut minäkään, vaan sanoin, että ollaan kaikki sitä samaa. Pettynyt ilme kasvoillaan tyttö ihan kiltisti istahti hänelle osoitetulle paikalle. Ryhdyimme töihin. Olin varannut hänellekin työt valmiiksi ja niitähän riitti. Emme tehneet tuttavuutta, en antanut tytölle tilaisuutta kertoilla itsestään. Suorastaan helpottuneena ryhtyi uusi oppilaani tekemään ihan rauhallisesti hänelle valmisteltuja tehtäviä. Ensimmäisen tunnin jälkeen sain jo tilaisuuden antaa myönteistä palautetta tehtävistä, jotka tyttö oli ansiokkaasti suorittanut. Päivä eteni samaan tahtiin. Oli ilo kirjoittaa kotivihkoon vanhemmille, että kaikki oli alkanut hyvin.

Päivä päivältä näytti tyttö helpottuneemmalta, kun hän alkoi pikkuhiljaa vapautua roolistaan, jota hän oli vuosikausia joutunut esittämään. Se rauhoitti tämän älykkään, kauniin tytön.

Työ on parasta terapiaa, oli tälläkin kertaa toiminut.

Hyvinkään seurakunnassa oli pitkään toiminut Oratoriokuoro, joka taitavan johtajansa Matti Herojan johdolla valmisti suurimuotoisia produktioita. Vuorossa oli Händelin Messias. Esitystä varten oli saatu hankittua maan parhaita solisteja. Mieheni, joka kuului kuoroon, oli lupautunut hankkimaan musiikkiluokaltaan kaksi oppilasta, jotka ojentaisivat solisteille kukat esityksen jälkeen kirkossa. Kun kuulin asiasta, ehdotin, että kukkien jakajat valittaisiinkin tällä kertaa minun luokastani. Näin tapahtui. Valitsin uuden tyttöoppilaani ojentamaan kukat taiteilijoille luokkani poikaoppilaan kanssa. Tyttö suostui. Hän oli ehtinyt olla luokassani kaksi viikkoa. Otin riskin. Sovin asiasta tytön vanhempien kanssa. Hekään eivät epäilleet valintaani.

Koitti sitten se tärkeä päivä. Hyvinkään kirkko oli ääriään myöten täynnä. Oppilaat istuivat vieressäni urkuparvekkeella, mistä olisi hyvä näkyvyys ja kuuluvuus esityksen seuraamiseen. Komeat kukkakimput odottivat vuoroaan, joka tulisi vasta esityksen loputtua. Valtaisa kuoro- ja orkesteriteos kesti kaksi ja puoli tuntia ilman väliaikaa. Oppilaat vieressäni kuuntelivat hievahtamatta. Ei käyty vessassa, ei tullut jano, ei ollut minkäänlaista levotonta liikehdintää. Tytön silmät säteilivät, kun hän eläytyi esitykseen. Olihan hän musikaalinen ja opiskeli huilunsoittoa musiikkiopistossa.

Kun sitten lopputaputusten aika koitti, saattelin oppilaani kukkakimppuineen kirkon alakertaan. Rauhallisesti he kävelivät kirkon keskikäytävää kohti alttaria, missä suuri esiintyjäjoukko seisoi heitä odottamassa. Kaikkien katseet kohdistuivat punaiseen samettipukuun pukeutuneeseen, säteilevän kauniiseen kukkaistyttöön. Solistit Jaakko Ryhänen, Kalevi Koskinen ja koko teoksen johtanut Matti Heroja saivat komeat kukkakimppunsa. Yhteiskuva, jossa tyttö hymyili miessolistien keskellä, julkaistiin seuraavan päivän paikallislehdessä. Tyttö oli saanut tilaisuuden toimia tasonsa edellyttämällä tavalla.

Työ luokassa jatkui. Ehdotin tytön siirtämistä lukuvuoden lopussa tavalliselle luokalle, sillä joku voisi tarvita ihan oikeasti hänen paikkansa tarkkailuluokassani. Oli palkitsevaa seurata tytön menestystä jatkossa.

Että sellainen MBD.

Mirja Helenius


Uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja:

☞ Voimakkaat mielikuvat Kansallisen Allergiaohjelman propaganda-aseena
☞ Äitiydenkö tuhoaminen on lastensuojelua?
☞ Kansallinen Allergiaohjelma – pyyteetöntä työtä lääketeollisuuden hyväksi jo vuodesta 2008 
☞ Diagnoosi: Vauvat nyt vain itkevät (Uhri #6)
☞ Ammattiauttajat hallitsevat retoriikalla
☞ Hullun leima huostan oikeuttajana
☞ Bulgarialaiselle kätilölle syyte vauvan murhayrityksestä: Video erityisen julma 
☞ Allergiaohjelman uhri (Uhri #5)
☞ Miksi seksuaalista väkivaltaa hoidetaan huostaanotoilla?