Lähdimme liikkeelle Paimion Pyhän Mikaelin kirkosta alkuhartauden jälkeen. Kuljimme aluksi Kuninkaantietä ja ylitimme Paimionjoen Isoasiltaa pitkin. Saavuimme Räpälään, jossa sijaitsi Paimion kirkollinen keskus 1385 – 1689. Matka jatkui Käräjätietä pitkin.
Punaisen Ristin auto seurasi kulkuetta, mutta joukon edessä kannettiin kookasta niittykukin somistettua puuristiä. Välillä pysähdyttiin laulamaan, Olet maamme armahin Suomen maa. Kun oli kuunneltu katkelmaa Jesajan kirjasta, lauloimme, Soi kunniaksi Luojan.
Väkijoukko kulki parijonossa. Ihmeellistä oli, että jokaisen pysähdyksen jälkeen jono jatkoi täysin samassa muodostelmassa siten, että omaakaan paikkaamme emme vaihtaneet. Kouluaikainen parijonomuodostelma oli muistissa, vaikka kyseessä oli nyt pääasiassa varttuneempaa väkeä.
Edellämme kulki kaksi polvihousuista miestä vaeltajan sauvat kädessään. Ehkä he olivat lähestymässä eläkeikää, ehkä jo olivat eläkkeellä. Miehet eivät keskustelleet kuiskaten, vaan puhe tulvi ainakin takana kulkevien korviin, halusipa sitä tai ei. Aluksi kuulin, mutta sitten kuuntelin.
Suoritin arvailuja kuulemani perusteella. Toinen oli ehkä pappi ja toinen papin poika. Papiksi arvailemani vaeltaja ryhtyi voimallisesti ylistämään kanssavaeltajan isää.
”Onpa mielenkiintoista saada vaeltaa tänään kanssasi, sillä tunsin hyvin isäsi. Hänhän oli suuresti arvostettu kirkon mies ja armoitettu sananjulistaja. Kaikkihan hänet tunsivat tai ainakin tiesivät.. Hänen innostavia saarnojaan tultiin kuulemaan aina, kun siihen tuli tilaisuus. Hänhän oli erittäin haluttu puhuja suurissakin hengellisissä tapahtumissa kirkon piirissä.”
Suuresti arvostetun papin pojaksi arvailemani vaeltaja kuunteli hiljaa kommentoimatta.
Korkeiden kukkuloiden välitse saavuimme Helmilään, joka on entinen Hevonpään kansakoulu. Siellä meitä odotti runsas tarjoilu. Söimme paistettua makkaraa, joimme mehua ja kahvia. Pöydät notkuivat mehevistä voileivistä. Tarjoilu oli ilmaista.
Vaeltajat hakivat paikkansa ja matkanteko jatkui. Olo oli virkistynyt. Edellämme kulkevien vaeltajien puheenaihe ei ollut vaihtunut. Minkälaiselta se tuntui olla noin kuuluisan ja osaavan isän poikana, tarkoitan ihan kotioloissa, jatkoi papiksi arvelemani mies jo aiemmin aloittamaansa puheenaihetta.
Ensi kerran avasi kuuluisan kirkonmiehen poika suunsa.” Tuntuihan se. Annan esimerkin. Meitä oli viisi veljestä perheessä. Minulla oli pienestä pojasta lähtien ollut omat kiinnostuksen kohteeni kuten oli muillakin veljillä. Siksi olin aivan varma, mihin lukion jälkeen pyrkisin opiskelemaan. Kun isä kuuli asiasta, oli hänelläkin oma, varma mielipiteensä kohdallani. Hänen toiveensa oli, että perheen kaikista pojista tulisi pappeja. Hän oli jopa luvannut, että jokaista papiksi lukevaa hän tulisi avustamaan taloudellisesti. Tämä ei koskisi muita ammatteja.
Sain haluamani opiskelupaikan. Se ei ollut teologinen tiedekunta. Olin äärettömän innostunut opinnoistani ja tulevasta alastani, jota kohti lähdin kulkemaan. Isäni ei onnitellut opiskelupaikan saamisesta. Hän ei kerta kaikkiaan halunnut keskustella kanssani asiasta. Opintojeni kuluessa hän ei kertaakaan kysynyt kuulumisiani tai mahdollista menestystäni. Kun sitten vuosien jälkeen valmistuin hyvin arvosanoin, hän ei onnitellut, eikä osallistunut keskusteluun, joka koski asiaa. Myöhemminkään hän ei alentunut keskustelemaan kanssani, eikä osoittamaan minkäänlaista mielenkiintoa työhöni liittyvistä kysymyksistä. Hän oli nollannut minut siinä vaiheessa, kun suoritin ammatinvalinnan oman mieleni, mielenkiintoni ja taipumuksieni mukaan. Samoin kävi muillekin veljille. Kukaan ei lukenut papiksi. Niin vaikuttavasti kuin isäni saarnasi taivaan isän pyyteettömästä rakkaudesta meitä ihmislapsia kohtaan, yhtä sujuvasti hän samalla teki ehdolliseksi oman rakkautensa lapsiaan kohtaan. Tämän arvostamasi kirkonmiehen toiminnassa oman perheensä keskuudessa ei ollut jälkeäkään siitä armosta, jota hän niin kaunopuheisesti julisti kodin ulkopuolella lähinnä työtehtävissään. Kerroin tämän asian siksi, että kysyit”
Ykköstien autoliikenne seisahtui, kun parijonossa ylitimme tien vaeltaaksemme ilta-auringon kultaamalle Kivinenän kummulle, jossa on sijainnut ikivanhoista ajoista saakka Pyhän Jaakobin kirkko ennen Räpälän aikoja. Paikalla oli ollut ties kuinka vanha puukirkko, joka oli palanut v.1909. Tuli oli päässyt valloilleen sakariston kamiinasta. Nykyisen kirkkorakennuksen piirsi Lars Sonck. Se valmistui v.1928.
Jaakobin kirkon alueella oli sijainnut uhrilähde ja muinainen markkinapaikka Hiisi. Kirkkotarhassa sijaitsee nykyään Engelin suunnittelema Rehbinder-suvun hautakappeli, johon on haudattu mm. Suomen ensimmäinen ministeri-valtiosihteeri, vapaaherra Robert Henrik Rehbinder.
Pyhän Jaakobin vaellus päättyi Jaakobin kirkkoon, jossa toimitettiin Iltavesper.
Vaellukselta ei jäänyt päällimmäisenä mieleeni kukkivat kedot reitin varrella, ei paikallinen historia monine muistomerkkeineen, eivät makoisat tarjoilut vanhassa Hevonpään kansakoulussa, eivät kauniit vaelluslaulut reitin varrella, eikä edes virkistynyt olo hyvän kuntoilusuorituksen jälkeen.
Mieleni täyttyi siitä järkyttävästä vuoropuhelusta, jota olin todistamassa tuolla antoisalla Pyhän Jaakobin vaelluksella.
Riensin kotiin etsimään kirjahyllystä suuresti arvostamani kirjailijan, Hannu Mäkelän teoksen Isä.
Siinä vaelluksella kuulemaani teemaa käsitellään viiltävän paljastavasti. Omaelämäkerrallisessa kirjassaan lahjakas poika hakee koko elämänsä ajan yhteyttä isäänsä ja hänen varauksetonta hyväksyntäänsä., niitä saamatta. Kirjailija saa palkintoja toisensa perään, mutta sitä kaikkein tärkeintä tunnustusta, jonka vain isä voisi antaa, hän ei saa, eikä koskaan saanut.
Kirjan Isä takakannessa lukee: Hannu Mäkelä kasvoi isäänsä suuremmaksi, mutta ei koskaan päässyt eroon isänsä tuhoisasta vaikutusvallasta.
Muita Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Perhekuntoutuksen lyhyt oppimäärä
☞ Tue lapsia ja perheitä- älä bisnestä
☞ WANTED: information about Foster Care Associates and Core Assets Group
☞ Turvapaikanhakijat lapsibisneksen ankkureina
☞ Vetoomus kansanedustajille
☞ Lastensuojelun äärioikeistolaiset ja porvarilliset hyveet
☞ Lastensuojelua Amerikassa Talentialaisittain
☞ Huolikapitalismin aikaa
☞ Kyselee, kyselee vaan ei halua kuulla
☞ Kala ei tarvitse polkupyörää eikä diagnoosi lastensuojelua
☞ Nalleilua jo 10 vuotta