Teen maanlaajuisesti vapaaehtoistyötä lastensuojeluperheiden parissa. Olen tehnyt kaksi työuraa opettajana. Työvuosia on kertynyt 53, joista erityisopetuksessa 40.
Otan vastaan puheluja ja sähköposteja erikokoisilta paikkakunnilta. Tuntuu epätodelliselta, kun ventovieraat ihmiset eri puolilta Suomea puhuvat kuin yhdestä suusta.
Lastani kiusataan koulussa.
Asialle ei tehdä tai voida mitään.
Kun kiusaaminen saa jatkua, se raaistuu. Kiusaajasta tulee vallankäyttäjä. Kiusattu kieltäytyy menemästä kouluun. Häntä aletaan tutkia asenteella, onhan kiusaamiseen oltava syy. Kun lapsi ei saavu kouluun, tulee huoltajalle muistutus oppivelvollisuuden laiminlyönnistä. Koulun tekemä ilmoitus lastensuojeluun saa aikaan lisää tutkimuksia, lisää kokouksia, lisää vanhempien työpäivien menetyksiä. Vanhempien kelvottomuus vanhemmuuteen todistetaan.
Kun tarvittavat viranomaistahot on saatu järjesteltyä toistensa jatkeeksi, lapsen lähtölaskenta on alkanut.
Kiusaaja jää kouluun, sillä lähes kaikissa kiusaamistapauksissa tilanne hoidetaan poistamalla kiusattu lapsi koulun kuvioista. Toimenpide muuttuu julmaksi, jos esimerkiksi arkuuden johdosta kouluyhteisöstä syrjäytetty lapsi ohjautuu isoon, huonosti hallinnoituun lastensuojelulaitokseen, jossa vallitsee ”viidakon laki.”
Miten käy kiusaajan? Hän yleensä löytää nopeasti uuden uhrin ja ehtii kouluaikanaan rampauttaa monen koulutoverinsa elämän kenenkään siihen puuttumatta.
Olen ollut vuosien ajan kahden erilaisia laitoksia kiertäneen, alun perin koulukiusatun pojan asioissa mukana. Pojat ovat jo aikuistuneet, niin ovat kiusaajatkin. Molempien kiusaajat ovat aikuistuttuaan tehneet itsemurhan.
Monet tutkimukset tukevat ajatusta, että koulukiusaaja on vakavasti häiriintynyt. Kiusaamistapauksissa voimaperäinen asioiden tutkinta näyttää kohdistuvan väärään henkilöön, ikään kuin sopivampaan. Kiusaajalla tulisi olla oikeus hoitoon.
Joskus asiat voivat saada myös onnellisen lopun. Kouluyhteisöstä poistettavaksi päätetty lapsi saattaa saada mahdollisuuden koulun vaihtoon, jos vanhemmat ovat huomattavan puhekykyisiä. Vaikka edellä kulkeva informaatio ehtii joskus vesittää tämänkin yrityksen, saattaa kohtalo puuttua peliin vastaanottavan tahon muodossa. Joskus myös lapsi, joka on monien istuntojen ja testauksien seurauksena todettu oppimiskyvyttömäksi, väkivaltaiseksi ja häiriintyneeksi, saattaa kokea ”ihmeparantumisen” matkalla uuteen kouluun. Asenteista on kysymys, jos uudessa koulussa kaikki sujuu, eikä erityistoimenpiteisiin katsota olevan aihetta.
Ollessani opettajana Hyvinkään koululaitoksessa, istuin muiden tavoin myös koulutuspäivillä. Mieleeni on jäänyt silloisen koulutoimenjohtajan vetoomus salintäyteiselle yleisölle: ”Muistakaa, että se lapsi, jonka te työssänne kohtaatte, on hänen vanhempiensa kalleinta omaisuutta. Kohdatkaa lapsi hänelle kuuluvalla kunnioituksella.”
Rehtorit puolestaan toistivat, että kyllä me yhdessä keksimme keinot jokaisen oppilaan koulunkäynnin turvaamiseksi omassa koulussa. Hommat hoituivat joskus hyvinkin luovia ratkaisuja käyttäen. Koulu on aikanaan luotu lapsia varten. Lapset ovat velvollisia käymään koulua. Jos ei puhuta koulupakosta, on ainakin puhuttava lakisääteisestä oppivelvollisuuden suorittamisesta. Opettajat ovat pyrkineet antoisalle alalle toivottavasti suuresta intohimosta.
Lähtökohtaisesti ollaan siis hyvin eriarvoisessa asemassa. Opetusalan tehtäviin tulisi valikoitua lapsirakkaita ihmisiä, jotka keksivät keinot lasten kanssa toimiessaan. Jos alalle lähdetään muiden motiivien vallitessa, joutuu opettaja vaikeuksiin lasten kanssa toimiessaan.
Olen hyvin tyytyväisenä viime aikoina todennut, että vanhanaikainen asenneilmapiiri on kuin onkin tulossa kouluyhteisöihin takaisin. Yritetään ihan itse, eikä kilauteta kaverille lastensuojeluun, ei aina.
Otan vastaan puheluja ja sähköposteja erikokoisilta paikkakunnilta. Tuntuu epätodelliselta, kun ventovieraat ihmiset eri puolilta Suomea puhuvat kuin yhdestä suusta.
Lastani kiusataan koulussa.
Asialle ei tehdä tai voida mitään.
Kun kiusaaminen saa jatkua, se raaistuu. Kiusaajasta tulee vallankäyttäjä. Kiusattu kieltäytyy menemästä kouluun. Häntä aletaan tutkia asenteella, onhan kiusaamiseen oltava syy. Kun lapsi ei saavu kouluun, tulee huoltajalle muistutus oppivelvollisuuden laiminlyönnistä. Koulun tekemä ilmoitus lastensuojeluun saa aikaan lisää tutkimuksia, lisää kokouksia, lisää vanhempien työpäivien menetyksiä. Vanhempien kelvottomuus vanhemmuuteen todistetaan.
Kun tarvittavat viranomaistahot on saatu järjesteltyä toistensa jatkeeksi, lapsen lähtölaskenta on alkanut.
Kiusaaja jää kouluun, sillä lähes kaikissa kiusaamistapauksissa tilanne hoidetaan poistamalla kiusattu lapsi koulun kuvioista. Toimenpide muuttuu julmaksi, jos esimerkiksi arkuuden johdosta kouluyhteisöstä syrjäytetty lapsi ohjautuu isoon, huonosti hallinnoituun lastensuojelulaitokseen, jossa vallitsee ”viidakon laki.”
Miten käy kiusaajan? Hän yleensä löytää nopeasti uuden uhrin ja ehtii kouluaikanaan rampauttaa monen koulutoverinsa elämän kenenkään siihen puuttumatta.
Olen ollut vuosien ajan kahden erilaisia laitoksia kiertäneen, alun perin koulukiusatun pojan asioissa mukana. Pojat ovat jo aikuistuneet, niin ovat kiusaajatkin. Molempien kiusaajat ovat aikuistuttuaan tehneet itsemurhan.
Monet tutkimukset tukevat ajatusta, että koulukiusaaja on vakavasti häiriintynyt. Kiusaamistapauksissa voimaperäinen asioiden tutkinta näyttää kohdistuvan väärään henkilöön, ikään kuin sopivampaan. Kiusaajalla tulisi olla oikeus hoitoon.
Joskus asiat voivat saada myös onnellisen lopun. Kouluyhteisöstä poistettavaksi päätetty lapsi saattaa saada mahdollisuuden koulun vaihtoon, jos vanhemmat ovat huomattavan puhekykyisiä. Vaikka edellä kulkeva informaatio ehtii joskus vesittää tämänkin yrityksen, saattaa kohtalo puuttua peliin vastaanottavan tahon muodossa. Joskus myös lapsi, joka on monien istuntojen ja testauksien seurauksena todettu oppimiskyvyttömäksi, väkivaltaiseksi ja häiriintyneeksi, saattaa kokea ”ihmeparantumisen” matkalla uuteen kouluun. Asenteista on kysymys, jos uudessa koulussa kaikki sujuu, eikä erityistoimenpiteisiin katsota olevan aihetta.
Ollessani opettajana Hyvinkään koululaitoksessa, istuin muiden tavoin myös koulutuspäivillä. Mieleeni on jäänyt silloisen koulutoimenjohtajan vetoomus salintäyteiselle yleisölle: ”Muistakaa, että se lapsi, jonka te työssänne kohtaatte, on hänen vanhempiensa kalleinta omaisuutta. Kohdatkaa lapsi hänelle kuuluvalla kunnioituksella.”
Rehtorit puolestaan toistivat, että kyllä me yhdessä keksimme keinot jokaisen oppilaan koulunkäynnin turvaamiseksi omassa koulussa. Hommat hoituivat joskus hyvinkin luovia ratkaisuja käyttäen. Koulu on aikanaan luotu lapsia varten. Lapset ovat velvollisia käymään koulua. Jos ei puhuta koulupakosta, on ainakin puhuttava lakisääteisestä oppivelvollisuuden suorittamisesta. Opettajat ovat pyrkineet antoisalle alalle toivottavasti suuresta intohimosta.
Lähtökohtaisesti ollaan siis hyvin eriarvoisessa asemassa. Opetusalan tehtäviin tulisi valikoitua lapsirakkaita ihmisiä, jotka keksivät keinot lasten kanssa toimiessaan. Jos alalle lähdetään muiden motiivien vallitessa, joutuu opettaja vaikeuksiin lasten kanssa toimiessaan.
Olen hyvin tyytyväisenä viime aikoina todennut, että vanhanaikainen asenneilmapiiri on kuin onkin tulossa kouluyhteisöihin takaisin. Yritetään ihan itse, eikä kilauteta kaverille lastensuojeluun, ei aina.
RSS Feed
