Lapsiasiavaltuutettuna vuoden 2014 alkuun asti toiminut Marja-Kaisa Aula antoi toimituksellemme selkeän viestin ja vastauksen kansalais"aktivistien" yhteydenoton jälkeen. Hänelle oli taannoin toimitettu tietoon useampikin "yksittäistapaus" (joskaan kysymyksessä ei voinut olla yksittäistapaus, ellei sitten "yksittäistapaus" nykyään tarkoita montaa samankaltaista tapausta).
Aula ilmoitti, ettei hän ota kantaa yksitäistapauksiin.
Viranomaisen väsyttämistaktiikka
Yle: "Lapsia ei todellakaan oteta huostaan väärin tehdyn makaronilaatikon takia. Se ei ole mielivaltaista toimintaa." Näin sanoo viestintäsuunnittelija Heidi Schrooten, Talentia ry.
Talentian huolestuneisuus on toki aivan odotettua ja ymmärrettävää, koska heidän ammattikuntansa joutuu toimimaan julkishallinnossa: on heidän etunsa vastaista, että julkishallinto toimisi avoimesti ja läpinäkyvästi.
Lastensuojelussa on yhteneväinen toimintatapa sen suhteen, kuinka asiakkaita saadaan lastensuojelun piiriin ja asiakkuuteen. Mikäli viranomainen ei saa tehtyä itseään tarpeelliseksi yhdessä moniammatillisen työryhmän kanssa, kuten sisäinen ohjeistus määrää, ja asiakas erehtyy kyseenalaistamaan viranomaisen toimintatavan tai uhkailun, on viranomainen toimiva siten, että hän väsyttämistekniikalla saa asiakkaan ikeensä alle: sanktiot, jotka on jo alkutilanteessa heitetty ilmoille, astuvat käytäntöön.
Onko Talentia mahdollisesti antanut liiton jäsenille ohjeistuksen, kuinka nöyryyttää ja uhkailla asiakkaita? Tehdäänkö omista asiakkaista imbesillejä, yleissivistystä vailla olevia ymmärtämättömiä moukkia?
On nähty heppoisempiakin perusteita huostaanotolle kuin jo puheena ollut makaroonilaatikko. Esimerkkinä toimikoon lastensuojeluviranomaisen laajasti käyttämä selitys: "Lapsi kokee kotona hänelle ikätasoonsa kuulumatonta vastuuta." Kaiken kuittaa sosiaaliviranomaisen loppulause: "Minulle jäi sellainen käsitys."
Ei tämä ole mielivaltaista toimintaa, vaan diktatuuria.
Nykypäivän orjakauppaa.
Viranomaisen on kestettävä kritiikkiä
Onko lastensuojelun tarkoitus etsiä vain virheitä vanhemmista ja perheistä, jotta lastensuojeluviranomaiset tuntisivat itsensä tarpeellisiksi, saisivat lisää puuhasteltavaa ja säilyttäisivät työpaikkansa?
Vai olisiko vaadittava rakennemuutosta koko lastensuojeluun?
Ylen uutisoinnista syntyy väkisin käsitys, että tämä ammattikunta ei itse ole kykenevä korjaamaan omia virheitään, vaan he pyrkivät vastatoimillaan ja valheillaan osoittamaan, että he ovat virheettömiä. Marginaalista virheprosenttia ei heidän mielestään ole olemassakaan. He luovat toimintatapansa siten, että sen tekemiä virheitä on lähes mahdotonta näyttää todeksi: yhtä yksittäistä lasta vastassa on suuri ja organisoitu viranomaiskomppania.
Väsyyhän tässä jo Noitakin tätä uutista aukikirjoittaessaan, saati sitten perheet!
Lastensuojeluviranomainen ja viranomaiseen rinnastettava henkilö ei nauti sellaista yksityisyyden suojaa, mitä nauttii tavallinen yksityisihminen. Virkamiehen on kestettävä kritiikkiä ja kannettava vastuu virheistään, jotta ei kohuja ei syntyisi.
Silloin, kun kohua ei synny, hän on toiminut siten kuin lastensuojelun kuuluukin.
Kohua ei synny edes siinä tapauksessa, että tilanne on päättynyt huostaanottoon, mikäli huostaanotto on ollut viimesijaisena toimenpiteenä lapsen edun mukainen.
Kirurgi onnistui umpisuolen poistossa! Lue päivän lööppi!
Närää on Talentiassa aiheuttanut myös se, ettei somessa uutisoida lastensuojelun onnistumisista. Tälläisen toiveen ääneen sanominen on itsekeskeistä ajattelua ja omaa kehua. Eihän kirurgikaan odota onnistuneen leikkauksen jälkeen median uutisoivan maanlaajuisesti: "Kirurgi Veitsi onnistui jälleen umpisuolen poistossa!"
Olen jo vuosia yrittänyt opettaa lastensuojelussa ja sosiaalihuollossa toimiville viranhaltioille tätä yksinkertaista asiaa: "Jos asiakas pyytää laastaria sormeen, niin älkää amputoiko koko kättä naarmun takia vaan antakaa laastari."
Sillä hetkellä kun lastensuojelu ojentaa asiakkaalle laastarin eikä amputoi koko kättä, on lastensuojelun toimenkuva täytetty. Viranomaisen työtehtävä on tehdä itsestään tarpeeton asiakkaansa asiassa, ei suinkaan tarpeellinen, kuten Talentian julkilausuma antaa ymmärtää. Eihän poliisikaan vangitse punaisia päin kävelevää ihmistä siinä uskossa, että tämä tulee mahdollisesti tekemään vielä suuremman rikoksen.
Lapsuudessani valitin äidilleni, että lannan pellolle levityksessä paska haisee kilometrin päähän. Äitini totesi: "Älä tyttö valita, raha se on kun haisee". Sama katku käryää Noidan nenään nykyisestä lastensuojelusta.
Kertokoon Talentian edustaja minulle, miksi lastensuojelussa toimii pätkätyöläisiä, ja miksi ne inhimilliset työntekijät (joilla on pätevyyskin) hakeutuvat pois viroista, väsyttyään muutamassa kuukaudessa.
Kun Heidi Schrooten Talentia ry:stä antaa tähän vastauksen (mahdollisesti), niin minä lupaan julkaista niiden sosiaalityöntekijöiden mielipiteet, jotka ovat alalta paenneet ja olleet minuun kontaktissa vuosien varrella eri yhteyksissä.
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja:
☞ UUSI: Talentiaa ahdistaa epäkohtia enemmän epäkohtien paljastuminen
☞ Kuka suojelisi ammattilaisuhreja lapsilta?
☞ LAPSILTA KIELLETTY: Lokakuun liike on dokumentoinut jo kymmenien sijaisnuorten elämäntarinoita☞ Lokakuun liikkeen Vuosiraportti 2014
☞ Poliisi tutkii huostaanotetun Teresan mustelmia ̶ äiti taistelee saadakseen tytön kotiin
☞ Yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen miljoonan
☞ Suuri lastensuojeluhinnasto: Yö lastenkodissa yhtä kallis kuin loistohotellissa - katso hurjat hinnat!
☞ Poliisi tutkii huostaanotetun Teresan mustelmia ̶ äiti taistelee saadakseen tytön kotiin
☞ Kaikenlaista tietoa
☞ Lokakuun liikkeen RINKI valvoo
☞ Eerikan murha vie byrokraatit käräjille - lue nimet!
☞ Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja