Haluan jakaa teille mun tarinan edellisestä lastenkodista, jossa asuin 9 kuukautta (pienryhmäkoti Aura). Elämäni traumaattisimmat 9 kuukautta.
Heti kättelyssä mun käytöstä mollattiin, koska en pystynyt katsomaan ohjaajia silmiin (pelko ylempiä auktoriteetteja kohtaan). Siitä alkoi systemaattinen henkinen kiusaaminen loppuun asti. Mä olin heidän sanojensa mukaan paha, huonokäytöksinen, ylimielinen, ruma, lihava, itsekäs, valehtelija, kieroilija, huomionhakuinen, säälittävä kantelupukki, joka ei tehnyt mitään oikein.
Mulla oli siellä asumisen aikana 3 vierihoitoa, joista yhtä pidennettiin koko ajan mitä omituisimmista syistä. En saanut esimerkiksi osastohoitoa, vaikka olin siinä kunnossa, koska ”kaikki hoidot pidetään täällä, sä et lähde täältä mihinkään pakoon”.
Sain käydä Liedon nuorisopsykiatrisella poliklinikalla kerran viikossa juttelemassa, joka oli mun viikon kohokohta; siellä pystyin kertomaan avoimesti, millaista Aurassa oli asua. Kyseisen paikan säännöt olivat tiukat ja minuutinkin myöhästyminen aiheutti viikon sisällä istumisen. Joistain rangaistuksista tuli mulle viikon pidempiä kuin muille ja mulle haettiin liikkumavapaudenrajoitusta (joka kuitenkaan ei mennyt läpi) TUPAKOINNISTA. Tupakoinnista kiinni jääminen ei todellakaan vaadi liikkumavapaudenrajoitusta.
Kotilomilla oli kotilomasopimukset, jotka olivat myöskin pilkuntarkat, ja kotiin saatettiin soittaa yhdeltätoista illalla, jotta varmistettiin, että lapsi oli kotona eikä vanhemmat valehdelleet.
Luottamus oli nollassa, mitään normaalin nuoren asioita tuolla ei saanut elää. Elämä oli kuin akvaariossa; pienikin virhe, niin johtaja saattoi huutaa pää punaisena ja haukkua pystyyn. Johtaja saattoi olla 5 päivää putkeen yötä päivää lastenkodissa ja keskittyä systemaattisesti mun murtamiseen.
Jouduin tekemään kotitöitä, joista muille nuorille maksettiin, minä tein ne ilmaiseksi. Olin johtajan silmätikku ja kaikki mitä tein oli rangaistavaa ja väärin. Kuuntelin vääränlaista musiikkia, pukeuduin ja meikkasin rumasti, käyttäydyin väärin ja olin pettymys. Mun itsetunto vedettiin pohjalukemiin tarkoituksella.
Johtaja vihasi mua ja myös toi sen esille kaikilla mahdolllisilla tavoilla. Lopulta uskoin sen kaiken ja ajattelin (ja ajattelen yhä) olevani kamala ja huono ihminen, joka ansaitsee vain kuolla.
Samaan aikaan kaikkien nuorien piti kutsua tuota paikkaa kodiksi ja valehdella sossuille, että pitävät paikasta ja henkilökunta on mukava. Henkilökunnallahan ei ollut mitään sanomista, koska johtajalla oli täydellinen yksinvalta, kaikki kulki hänen kauttaan. Jokaikisessä palaverissa, missä hän oli, hän valehteli kaikille asiat ja myöhemmin sanoi, että hyvä kun olit hiljaa.
He myös ratsasivat huoneita ja laukkuja väärin perustein (kun emme olleet paikalla ja 1 ratsasi, vaikka pitäisi olla 2 ohjaajaa ja peruste). Voisin jatkaa tästä aiheesta loputtomiin, koska saan edelleen paniikkikohtauksia ja ahdistuskohtauksia paikasta.
Pahinta on se, että minä en ole ainut ”uhri”, vaan johtaja valitsee AINA jonkun: minua ennen oli toinen tyttö, ja kun sain vihdoin siirron läpi, niin hän valitsi jo uuden uhrin.
Ihan sama, vaikka joutuisin vaikeuksiin tämän tekstin takia, koska haluan vain, että te tiedätte, että tällaisia paikkoja oikeasti on enemmän kuin ajatellaan. saa jakaa, kiitos kun sain avautua.
Lokakuun Liike haastatteli sijoitettua tyttöä:
1. Miten Liedon nuorisopsykiatrinen poliklinikka reagoi Aurassa tapahtuvaan kiusaamiseesi?
– Aluksi en uskaltanut sanoa poliklinikalla mitään, mutta kun pikkuhiljaa aloin kertoa Aurassa tapahtuvia asioista, alkoi ensin polityöntekijäni huolestumaan ja lopulta Aura olikin ainut asia, mistä puhuimme, koska se vaikutti vointiini niin huonolla tavalla. Erään palaverin aikana uskalsin sanoa asiasta myös lääkärille. Poliklinikka päätti kirjoittaa lopulta suosituksen paikan vaihdosta, kun näkivät miten huonosti voin.
2. Minkälaisista asioista Auran johtaja valehteli moniammatillisissa palavereissa?
– Hän vääristeli sanomisiani ja kaunisteli omaa osuuttaan asioihin. Hän myös väitti meillä olevan hyvät välit ja valehteli meidän tulevan hyvin toimeen ja hän tykkää minusta... palaverin jälkeen autossa hän saattoi huutaa ja haukkua, jos sanoin palaverin aikana hänen mielestään väärin tai kehua, jos valehtelin hänen edukseen.
3. Miten teitä painostettiin kertomaan Aurasta sosiaalityöntekijöille? Liittyikö painostukseen kiristys tai uhkailu?
– Kiristämällä rangaistuksista ("turha mennä ulos/soitella/katsoa telkkaria"), jos emme olleet hiljaa ja hymyilleet tai kehuneet paikkaa. Jos vaikka sosiaalityöntekijä tuli käymään Aurassa, johtaja käski meitä kertomaan hänelle, miten kivaa Aurassa on asua, tehdään paljon juttuja yhdessä ja meillä on mukavaa. Kotilomilla uhkailu oli arkipäivää oikeastaan kaikissa tilanteissa.
4. Palkittiinko teitä siitä, että olitte hiljaa kokouksissa? Entä toisten nuorten ilmiantamisesta?
– Kehuttiin, jos oltiin hiljaa. Aika vähän nuoret toisistaan ilmiantoivat, yritettiin vain pitää huolta omista asioista. Yksi laitoksessa oleva nuori sai kyllä mukavampaa kohtelua, kun kertoi muiden asioista, jotka sitten puitiin yhdessä koko talon kesken. Kaikki asiat puhuttiin kovaan ääneen, ns. "joukkonöyryytyksellä”.
5. Minkälaisia nuoria johtaja valitsi silmätikukseen? Noudattivatko valinnat jotakin kaavaa?
– Omasta mielestäni johtaja valitsi ne avoimet ja sosiaaliset persoonat. Tyttö ennen minua oli juurikin erittäin sosiaalinen ja iloinen, niin kuin minäkin olin aluksi, samoin seuraava tyttö. Ehkä juuri ne nuoret, jotka sanoivat asiat suoraan ja olivat näkyviä persoonia. Silmätikkujen vaihto tapahtui nopeasti; oma asemani vaihtui heti, kun paikanvaihdosta tuli varmuus.
6. Saitko käyttää puhelinta / tietokonetta / pitää yhteyttä läheisiisi?
– Ensimmäisen kuukauden aikana ei saanut pitää puhelinta, käydä lomilla tai käyttää konetta. Todella helposti puhelin ja prepaid-lataussetelit lähtivät (yksikin kirosana tai puhelimen tuominen myöhästyi minuutin). Jokaiseen rangaistukseen kuului puhelimen ja koneen menetys. Nuorten yhteisestä puhelimesta soittaminen esim. vanhemmille riippui ohjaajien mielialasta. Keksittiin kaikenlaisia tekosyitä, jottei pystyisi soittamaan vanhemmilleen. Puhelimeen oli pakko laittaa suojakoodit, koska ohjaajat saattoivat lukea viestejä (huomattiin, että viestejä oli avattu yön aikana). Kavereilla ja sukulaisilla kiristettiin aika pitkälle asti.
Muita Lokakuun Liikkeen juttuja aiheeseen liittyen:
Stop! Haminan Stoppari
Nuorten Ystävien koulukoti: sakkotuomio vapaudenriistosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta
Sijaisisä hyväksikäytti sijaislastaan Raahessa
Sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten äiti: "Taistelkaa!"
Sijaisäiti runteli tyttöä kääretortun takia
Kokemukseni lastensuojelusta
"Päästä irti kurkusta! Soita mun isälle!"
Open letter to Committee for the Prevention of Torture (CPT)
Lumikki ja seitsemän älykääpiötä
Heti kättelyssä mun käytöstä mollattiin, koska en pystynyt katsomaan ohjaajia silmiin (pelko ylempiä auktoriteetteja kohtaan). Siitä alkoi systemaattinen henkinen kiusaaminen loppuun asti. Mä olin heidän sanojensa mukaan paha, huonokäytöksinen, ylimielinen, ruma, lihava, itsekäs, valehtelija, kieroilija, huomionhakuinen, säälittävä kantelupukki, joka ei tehnyt mitään oikein.
Mulla oli siellä asumisen aikana 3 vierihoitoa, joista yhtä pidennettiin koko ajan mitä omituisimmista syistä. En saanut esimerkiksi osastohoitoa, vaikka olin siinä kunnossa, koska ”kaikki hoidot pidetään täällä, sä et lähde täältä mihinkään pakoon”.
Sain käydä Liedon nuorisopsykiatrisella poliklinikalla kerran viikossa juttelemassa, joka oli mun viikon kohokohta; siellä pystyin kertomaan avoimesti, millaista Aurassa oli asua. Kyseisen paikan säännöt olivat tiukat ja minuutinkin myöhästyminen aiheutti viikon sisällä istumisen. Joistain rangaistuksista tuli mulle viikon pidempiä kuin muille ja mulle haettiin liikkumavapaudenrajoitusta (joka kuitenkaan ei mennyt läpi) TUPAKOINNISTA. Tupakoinnista kiinni jääminen ei todellakaan vaadi liikkumavapaudenrajoitusta.
Kotilomilla oli kotilomasopimukset, jotka olivat myöskin pilkuntarkat, ja kotiin saatettiin soittaa yhdeltätoista illalla, jotta varmistettiin, että lapsi oli kotona eikä vanhemmat valehdelleet.
Luottamus oli nollassa, mitään normaalin nuoren asioita tuolla ei saanut elää. Elämä oli kuin akvaariossa; pienikin virhe, niin johtaja saattoi huutaa pää punaisena ja haukkua pystyyn. Johtaja saattoi olla 5 päivää putkeen yötä päivää lastenkodissa ja keskittyä systemaattisesti mun murtamiseen.
Jouduin tekemään kotitöitä, joista muille nuorille maksettiin, minä tein ne ilmaiseksi. Olin johtajan silmätikku ja kaikki mitä tein oli rangaistavaa ja väärin. Kuuntelin vääränlaista musiikkia, pukeuduin ja meikkasin rumasti, käyttäydyin väärin ja olin pettymys. Mun itsetunto vedettiin pohjalukemiin tarkoituksella.
Johtaja vihasi mua ja myös toi sen esille kaikilla mahdolllisilla tavoilla. Lopulta uskoin sen kaiken ja ajattelin (ja ajattelen yhä) olevani kamala ja huono ihminen, joka ansaitsee vain kuolla.
Samaan aikaan kaikkien nuorien piti kutsua tuota paikkaa kodiksi ja valehdella sossuille, että pitävät paikasta ja henkilökunta on mukava. Henkilökunnallahan ei ollut mitään sanomista, koska johtajalla oli täydellinen yksinvalta, kaikki kulki hänen kauttaan. Jokaikisessä palaverissa, missä hän oli, hän valehteli kaikille asiat ja myöhemmin sanoi, että hyvä kun olit hiljaa.
He myös ratsasivat huoneita ja laukkuja väärin perustein (kun emme olleet paikalla ja 1 ratsasi, vaikka pitäisi olla 2 ohjaajaa ja peruste). Voisin jatkaa tästä aiheesta loputtomiin, koska saan edelleen paniikkikohtauksia ja ahdistuskohtauksia paikasta.
Pahinta on se, että minä en ole ainut ”uhri”, vaan johtaja valitsee AINA jonkun: minua ennen oli toinen tyttö, ja kun sain vihdoin siirron läpi, niin hän valitsi jo uuden uhrin.
Ihan sama, vaikka joutuisin vaikeuksiin tämän tekstin takia, koska haluan vain, että te tiedätte, että tällaisia paikkoja oikeasti on enemmän kuin ajatellaan. saa jakaa, kiitos kun sain avautua.
Lokakuun Liike haastatteli sijoitettua tyttöä:
1. Miten Liedon nuorisopsykiatrinen poliklinikka reagoi Aurassa tapahtuvaan kiusaamiseesi?
– Aluksi en uskaltanut sanoa poliklinikalla mitään, mutta kun pikkuhiljaa aloin kertoa Aurassa tapahtuvia asioista, alkoi ensin polityöntekijäni huolestumaan ja lopulta Aura olikin ainut asia, mistä puhuimme, koska se vaikutti vointiini niin huonolla tavalla. Erään palaverin aikana uskalsin sanoa asiasta myös lääkärille. Poliklinikka päätti kirjoittaa lopulta suosituksen paikan vaihdosta, kun näkivät miten huonosti voin.
2. Minkälaisista asioista Auran johtaja valehteli moniammatillisissa palavereissa?
– Hän vääristeli sanomisiani ja kaunisteli omaa osuuttaan asioihin. Hän myös väitti meillä olevan hyvät välit ja valehteli meidän tulevan hyvin toimeen ja hän tykkää minusta... palaverin jälkeen autossa hän saattoi huutaa ja haukkua, jos sanoin palaverin aikana hänen mielestään väärin tai kehua, jos valehtelin hänen edukseen.
3. Miten teitä painostettiin kertomaan Aurasta sosiaalityöntekijöille? Liittyikö painostukseen kiristys tai uhkailu?
– Kiristämällä rangaistuksista ("turha mennä ulos/soitella/katsoa telkkaria"), jos emme olleet hiljaa ja hymyilleet tai kehuneet paikkaa. Jos vaikka sosiaalityöntekijä tuli käymään Aurassa, johtaja käski meitä kertomaan hänelle, miten kivaa Aurassa on asua, tehdään paljon juttuja yhdessä ja meillä on mukavaa. Kotilomilla uhkailu oli arkipäivää oikeastaan kaikissa tilanteissa.
4. Palkittiinko teitä siitä, että olitte hiljaa kokouksissa? Entä toisten nuorten ilmiantamisesta?
– Kehuttiin, jos oltiin hiljaa. Aika vähän nuoret toisistaan ilmiantoivat, yritettiin vain pitää huolta omista asioista. Yksi laitoksessa oleva nuori sai kyllä mukavampaa kohtelua, kun kertoi muiden asioista, jotka sitten puitiin yhdessä koko talon kesken. Kaikki asiat puhuttiin kovaan ääneen, ns. "joukkonöyryytyksellä”.
5. Minkälaisia nuoria johtaja valitsi silmätikukseen? Noudattivatko valinnat jotakin kaavaa?
– Omasta mielestäni johtaja valitsi ne avoimet ja sosiaaliset persoonat. Tyttö ennen minua oli juurikin erittäin sosiaalinen ja iloinen, niin kuin minäkin olin aluksi, samoin seuraava tyttö. Ehkä juuri ne nuoret, jotka sanoivat asiat suoraan ja olivat näkyviä persoonia. Silmätikkujen vaihto tapahtui nopeasti; oma asemani vaihtui heti, kun paikanvaihdosta tuli varmuus.
6. Saitko käyttää puhelinta / tietokonetta / pitää yhteyttä läheisiisi?
– Ensimmäisen kuukauden aikana ei saanut pitää puhelinta, käydä lomilla tai käyttää konetta. Todella helposti puhelin ja prepaid-lataussetelit lähtivät (yksikin kirosana tai puhelimen tuominen myöhästyi minuutin). Jokaiseen rangaistukseen kuului puhelimen ja koneen menetys. Nuorten yhteisestä puhelimesta soittaminen esim. vanhemmille riippui ohjaajien mielialasta. Keksittiin kaikenlaisia tekosyitä, jottei pystyisi soittamaan vanhemmilleen. Puhelimeen oli pakko laittaa suojakoodit, koska ohjaajat saattoivat lukea viestejä (huomattiin, että viestejä oli avattu yön aikana). Kavereilla ja sukulaisilla kiristettiin aika pitkälle asti.
Muita Lokakuun Liikkeen juttuja aiheeseen liittyen:
Stop! Haminan Stoppari
Nuorten Ystävien koulukoti: sakkotuomio vapaudenriistosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta
Sijaisisä hyväksikäytti sijaislastaan Raahessa
Sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten äiti: "Taistelkaa!"
Sijaisäiti runteli tyttöä kääretortun takia
Kokemukseni lastensuojelusta
"Päästä irti kurkusta! Soita mun isälle!"
Open letter to Committee for the Prevention of Torture (CPT)
Lumikki ja seitsemän älykääpiötä
RSS Feed
