Sirpa Pursiainen (HS 2.10.2014) on huolissaan siitä, että sosiaalityöntekijät menettävät valtaansa nyt, kun sosiaalihuollon lainsäädäntö uudistetaan. Tulkitsen niin, että lainsäätäjä haluaa parantaa suomalaisten mahdollisuutta saada konkreettisia palveluita silkan hallitsemisen sijaan.
Pursiainen ottaa kantaa ammattikuntansa saavuttamien etujen puolesta:
Lapsen kiireellisen huostaanoton kriteeriksi on lakiluonnoksessa esitetty lauseketta "kun huostaanoton edellytykset täyttyisivät ja lapsi olisi välittömässä vaarassa tai kun lapsen kiireellinen huostaanotto on muutoin välttämätön rajoitusten vuoksi".
(kuvankaappaus: Peta.org)
Pursiainen on siis kauhuissaan siitä, että sosiaalityöntekijöiden pitäisi tunnistaa välitön vaara. Mitä ylipäätänsä sitten voidaan tunnistaa, jollei juuri välitön vaara? Eikö juuri sen tunnistaminen ole pitänyt ihmiskunnan hengissä? Taito lienee ihan primitiivisintä osaamista. Lainsäätäjä vaatii nyt tällä uudella linjauksella lastensuojelulta havainnointia. Lailla halutaan torjua arvailu ja ylitulkinta. Niitä nimitetään höperehtimiseksi muilla hallinnonaloilla, mutta lastensuojelussa ammattilaiset saavat rakentaa aavistuksillaan ja subjektiivisella kutinallaan hohdokkaimmat argumenttinsa.
Nykyinen lastensuojelulaki (40§) puhuu välittömän vaaran sijaan uhasta, joka vakavasti vaarantaa lasta. Pursiainen haluaa pysyä tuossa muotoilussa, uhassa.
Pursiainen siis tunnistaa uhan, mutta ei välitöntä vaaraa, jota uusi laki edellyttäisi huostaanotolta. Jos matkustaja jää pois bussista pysäkillä, muu liikenne aiheuttaa uhan. Mutta jos matkustaja poistuukin liikkuvasta bussista, hän on välittömässä vaarassa. Se on estettävä.
Lainsäätäjä on väsynyt siihen, että sosiaalityöntekijät (joille meillä Suomessa päätös huostaanotosta kuuluu) ovat poimineet lastensuojelulain pykälästä 40 työkalukseen "uhan" käsitteen, kun sama lause jatkuu sanoilla "vakavasti vaarantaa". Kuntien sosiaalitoimet katsovat, että pelkkä uhka riittää. Sitä ei pohdita minkä nimisen ja kuinka suuren vaaran kyseinen uhka aiheuttaa. Myös "uhka" saa olla ihan mikä tahansa määrittelemätön aavistus. Käytännössä sitä ei tarvitse määritellä suomalaisten asiakaspapereissa, kun kiireellinen huostaanotto (eli kiireellinen sijoitus) tehdään. Uhka saa olla... no, ihan jotain vain.
Lainsäätäjä ilmeisesti kokeilee nyt, että löytyisikö "välittömän vaaran" kirjaamiseen paremmin sanoja. Välittömän vaaran oletetaan olevan jotain täsmällisempää kuin jossain lymyävä uhka, jota sosiaalityöntekijä ei osaa määritellä. Väitän, että lastensuojelun hoipertelevat kirjaukset suomalaisten asiakaspapereissa ovat suurempi ongelma kuin ääneen vielä myönnetään.
Uhka on jotain, joka ei ole realisoitunut.
Lastensuojelu nappaa lapsen kiireellisesti huostaan, "tutkiakseen uhkaa".
Sirpa Pursiainen huomauttaa, että kiireellinen huostaanotto on keino saada näyttöä uhasta. Ai että millä tavoin? Eikö uhan poistotalkoissa syntyisi itse uhastakin tietoa? Uhkaa voidaan poistaa vain avohuollon tukitoimin (eli antamalla ihmisille apua), mutta siihen lastensuojelu ei ryhdy.
"Uhan" poistaminen lastensuojelulaista voi olla julkishallintomme viimeinen yritys pyristellä kohti hallintoa, jossa päätöksiä perustellaan järkevästi. Jos uhan annetaan jäädä lastensuojelulakiin, kansalaisia aletaan hallita ennustamisen ja kategorisoinnin avulla myös muualla hallinnossa. Tästä ajattelutavasta on varmasti jo näyttöä.
Kun sosiaalityöntekijän työvälineenä on "uhka", viranhaltijasta tulee ylivirittynyt, hänen katseensa on kohdistunut ihan väärään asiaan, eikä kuntalainen saa hänelle sopivaa ja kuuluvaa palvelua, vaan sen väärän palvelun.
Tällaista ylivirittyneisyyttä sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus yrittänee poistaa.
KAISA RUOKAMO
Muita Lokakuun liikkeen julkaisuja:
Tiina Liljeberg: Uudistettu sosiaalihuoltolaki kulkee oikeaan suuntaan
Myyrä: Varhainen huoli ja puuttuminen - mielen sairautta
Anu Suomela: "Äiti erotisoi lasta imettämällä": huostaanotto ja psykologinen todistelu lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikosten epäilyissä
Myyrä: Lastensuojelu salapoliisileikkinä: "(Yhteis)työ tekee vapaaksi!"
Perheeni tarina: Kotiäidin päiväkirja: "Mummun pedofiliahysteria satutti."
Tiina Liljeberg: Nykylastensuojelussa lapsen kuuleminen on mahdotonta
Leeni Ikonen: Hallinto-oikeudet – lastensuojelun sokea piste
Leeni Ikonen: Kuka laatisi tunnekylmän lastensuojelijan tunnistamisohjeet?