Tänä päivänä monet suomalaiset ovat kyllästyneitä työvoimaviranomaisten elämänhallintapuheeseen ja aktivointilinjaan. Olen kuullut myös täältä Vaasan ja Seinäjoen lakeuksilta sellaisista tapauksista. Suomessa on linjana seuraava: Verkostopalavereja pidetään ja moniammatillisia tiimejä kokoontuu sekä arjen rytmiä koordinoidaan, mutta oikeita töitä ei vaan löydy. Sen sijaan orjatyö kukoistaa.
Alla on ote työvoimaviranomaisten tarjoamista työpaikoista vuodelta 1946. Siinä tarjotaan töitä mm. muonamiehille. Wikipedian mukaan muonamiehet olivat osa-aikaista työvoimaa, jotka tekivät maatilalle esimerkiksi 2–4 työpäivää viikossa ja kuuluivat alempiin luokkiin, mutta heidän asemansa oli kuitenkin parempi kuin esimerkiksi loisilla. Myös naisten asema oli tosi heikko. Siis vaimot karjanhoitajiksi. Köyhät miehet orjakaupattiin b-luokan kansalaisiksi. Heidän vaimonsa kai sitten olivat bb-luokan kansalaisia.

" B-ryhmään kuuluvat koulutytöt. " Tällaista kieltä on joskus työvoimahallinto käyttänyt naispuolisista. Kuva vasemmalla.
Toimen puolesta: Tarkastaja Sointu Rinnemaa. Näin kuuluu ko. asiakirjan allekirjoitus vuodelta 1944. Tiedoksi antaa viran puolesta, ex officio. Minulla on alistusvaltaa. Sekin rimmaisi hyvin.
Työvoimahallinto on täynnä suojatyöpaikkoja, joissa pääsee kontrolloimaan kaikista pienituloisimpia. Myös tänä päivänä siellä alistetaan ihmisiä tekemään orjatyötä. Esimerkkinä kuntouttava työtoiminta johon on täysin lainvastaisesti pakotettu ihmisiä.
Työvoimaviranomaiset ovat myös tehneet yhteistyötä suojeluskuntien kanssa. Tässä jutussa on kuva Alavuden suojeluskunnan kirjeen logosta. Kirje on osoitettu Seinäjoen työvoimapiirille. Suojeluskunnat kuuluivat sotien jälkeen mm. Neuvostoliiton vaatimuksesta lakkautettuihin fasistihenkisiin järjestöihin.
Työvoimaviranomaiset käyttävät työssään äärioikeistolaisia metodeja. Esimerkkinä tästä on kuntouttava työtoiminta. Kun ihminen on työkyvytön niin hänellä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen ja / tai oikeaan kuntoutukseen. Risusavotalla tuskin parannetaan kaikkia ongelmia. Se ei tee autuaaksi. Mitään välimuotoa ei voi olla. Ihminen on joko työkykyinen tai ei. Muunlainen luokittelu menee natsismin puolelle. Lue lisää. Suomella onkin natsimenneisyys.

Tämän näytöksen teille tarjosi työvoimahallinto. Ihmisoikeudet olivat myös tuohon aikaan mm. porvarin ja työkkärin korviin "elämänhallintansa menettäneiden turhaa valittamista ja kommunistien horinaa".
Moraalisista normeista teille kertoo myös kirja nimeltään "Valvojana naisten erityistyöleirillä". Lue lisää. Eihän sitä nyt sovi työläisnaisten "työtä vieroksuvana" oleskella. Köyhät miehet maaorjiksi ja vaimot karjatiloille. Kyllä nuo kommarit ja muut "valitustehtailijat" ovat "hirveitä turhasta ruikuttajia" kun haluavat oikeaa palkkaa ja naisille muunkin arvon kuin kodin ja hellan välissä. Aivan. Myös tuohon aikaan pystyi kantelemaan viranomaisista ylemmälle taholle. Tosin ihmisoikeudet eivät olleet yhtä kehittyneitä kuin nykyään. Kanteluviha elää viranomaisissa edelleen. Valituksia ja kanteluita tekeviä asiakkaita moititaan myös tänä päivänä.
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Avoin kirje pääministeri Juha Sipilälle
☞ Hyvä Juha Rehula
☞ Sentican huostaporvarit ja veroparatiisityypit
☞ Lännen ihmisoikeusrikokset alkavat tulla julkisuuteen
☞ Työ- ja ympäristöministeriö hakee uutta työvoimaa
☞ Dialogisuus lastensuojelun laatusuositusprosessissa
☞ Lapsen lapsuus on vaarassa aikuisten päätösten vuoksi
☞ Käräjäoikeus teki historiaa lastensuojeluasiassa: kunnalle isot vahingonkorvaukset yksityisyyselämän suojan loukkaamisesta
☞ Lastensuojelua Saksassa: kalliiksi käyneitä turhia huostaanottoja
☞ Leikkausvinkkini hallitukselle: maastakarkoitus konsulteille!
☞ Saksalainen lastenvalvoja pyöritti omaa bisnestään
☞ Koskaan ei tiedä, milloin lapsi lähtee sijoitukseen
☞ Saksan tuomioistuin: Lapsen kohtalo on syntyä ”huonoon” perheeseen
☞ Nyt jytkytetään