Kyse oli lainvastaisesta ja ns. epävirallisesta käytännöstä Espoon kunnallisessa terveydenhoidossa.
Tein asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle 28.3.2013. Päätös tuli 28.5.2014. Asiasta on uutisoitu mediassa tällä viikolla (nyt on torstai 26.6.2014).
Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on antanut moitteet Espoolle asiasta. Hän pyytää ohjaamaan terveyskeskukset lailliseen käytäntöön asiassa sekä pyytää ilmoittamaan Espoon toimenpiteet hänelle 31.8.2014 mennessä. Lisäksi hän on lähettänyt kantelupäätöksen Espoon kaupunginhallitukselle tiedoksi. Kantelupäätöksen voit lukea klikkaamalla tästä.
Espoon johtavan ylilääkärin selvityksen voit lukea klikkaamalla tästä.
Espoon viranomaisrikolliset ja kunnallispoliitikot saivat oikein kunnolla kuraa niskaansa. Tämä on jo toinen kerta kun kanteluni johtaa moitteisiin virkamiesten lisäksi myös politiikoille. Aiempi tällainen tapaus oli Suonenjoen juttu johon voit tutustua klikkaamalla tästä. Myös tämä Espoon tapaus päätynee oikeusasiamiehen vuoden 2014 vuosikirjaan (joka ilmestyy ensi vuonna 2015).
Espoon kunnallispoliitikot eivät ole huolehtinet siitä, että heidän politiikkansa on lainmukaista. Heidän tekemänsä leikkaukset ovat johtaneet laittomaan viranomaistoimintaan. Jos halutaan oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, niin ensimmäinen asia minkä täytyy muuttua, on se, että poliitikot ja viranomaiset rupeavat noudattamaan lakia. Eliitin rikollisuus on siis torjuttava.
Voima lehden teesi ”Raha ei lue lakia” osuu jälleen kerran oikeaan.
Tapauksesta uutisoitiin oikein näyttävästi mediassa:
Länsiväylä kirjoittaa mm. seuraavaa verkkosivuillaan 25.6.2014. Lue uutinen klikkaamalla tästä.
- Oikeusasiamies kehottaa Espoota korjaamaan lainvastaiset menettelyt ja raportoimaan muutoksista hänelle elokuuhun mennessä.
- Tieto ratkaisusta on lähetetty myös Espoon kaupunginhallitukselle.
- Oikeusasiamiehen ratkaisu on annettu Espoota koskien, mutta periaate pätee myös kaikissa muissa Suomen kaupungeissa ja kunnissa.
- Puolarmetsän terveyskeskus on kärsinyt Espoossa pahoista ruuhkista. Kaupunki ulkoisti terveysaseman palvelut yksityiselle toimijalle äskettäin.
- Oikeusasiamies sai asiasta kantelun vuoden 2013 maalikuussa. Kantelussa kiinnitettiin huomiota siihen, että potilaat, joilla oli yksityinen sairasvakuutus, ohjattiin Puolarmetsästä yksityisiin palveluihin.
- Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen toteaa, että kunnan on järjestettävä terveydenhuollon palvelut niin, että ne vastaavat asukkaiden hyvinvoinnin ja potilasturvallisuuden tarpeisiin riittävässä laajuudessa.
- Palveluiden on lain mukaan oltava yhdenvertaisia, ja on kunnan tehtävä huolehtia, että tämä vaatimus toteutuu.
- Espoon johtavan ylilääkärin vastineessa todetaan, että terveysasemien henkilöstö on koulutettu tarjoamaan kunnan palveluita asukkaille riippumatta näiden tulotasosta tai vakuutuksista. Potilaita on ylilääkärin mukaan neuvottu yksityisten palveluiden käyttämisestä, kun kaupungin palveluiden saatavuudessa on ollut ongelmia.
- Ylilääkäri myöntää saaneensa asiasta yhteydenottoja asukkailta noin kerran vuodessa.
Metro uutisoi kuinka oikeusasiamies oikein jyrähti Espoolle. Lue uutinen klikkaamalla tästä.
Lue Taloussanomien (25.6.2014) uutinen klikkaamalla tästä.
YLE puolestaan uutisoi verkkosivuilla 25.6.2014 mm. seuraavaa. Lue uutinen klikkaamalla tästä.
- Yle kertoi maaliskuussa tapauksesta, jossa espoolaisäiti haki tyttärensä korvatulehdukseen hoitoa Puolarmetsän terveysasemalta. Hänet oli kuitenkin ohjattu käyttämään yksityistä lääkäriä, sillä tyttärellä oli sairausvakuutus. Tapaus johti kanteluun oikeusasiamiehelle.
- Espoon terveyskeskuksen johtava ylilääkäri toteaa oikeusasiamiehelle antamassaan selvityksessä, että terveysasemien henkilöstö koulutetaan tarjoamaan tarvittavat palvelut hoitoonhakeutuvan tulotasosta tai vakuutuksista riippumatta.
- Ylilääkäri kuitenkin myöntää, että tilanteissa, joissa julkisten palveluiden saatavuus on ollut heikkoa, potilaita on toisinaan ohjattu käyttämään yksityisiä terveysasemia. Hänelle tällaisista tapauksista on tullut potilailta yhteydenottoja noin kerran vuodessa.
Onnistuin osumaan oikein kunnolla ampiaispesään. Sillä Espoossa on ollut hyvin pitkään sellainen mentaliteetti, että sosiaali – ja terveyspalveluita yksityistetään oikein urakalla. Tämä Espoon tapaus on siis hyvin tärkeä periaatteellinen kysymys.
Periaatteellinen ensinnäkin sen takia, että jokaisella on oikeus julkiseen terveydenhoitoon tulotasosta riippumatta ja sen takia, että jokaisella on valinnanvapaus käyttääkö hän julkista terveydenhoitoa vai ei (vaikka siis olisi vakuutus).
Periaatteellinen se on erityisesti noiden yksityistämisten vuoksi. Tämä on erittäin kiusallista kaikille sosiaali – ja terveysalan kapitalistiriistoyrityksille. Yksi tällainen yritys on Mehiläinen, joka hyötyy yksityistämisten lisäksi esimerkiksi siitä, että Suomessa otetaan lapsia turhaan huostaan. Mehiläinen on siis myös huostafirma. 1990-luvulla harjoitettu leikkauspolitiikka näkyy nyt siis esimerkiksi siinä, että kodinhoitoavun leikkaukset maksetaan moninkertaisesti lasten huostaanottojen lisääntymisenä. Tästä leikkauspolitiikasta on aiheutunut monelle ihmisille suuria inhimillisiä kärsimyksiä ja menetyksiä sekä tietysti valtiolle suurempia menoja. Lapsia voidaan siis myös ottaa huostaan pelkästään vanhempien ja perheen köyhyyden vuoksi vaikka sitä ei suoranaisesti myönnettäisikään. Näin pilataan lapsien tulevaisuus. Eliitti pilaa lapsien tulevaisuuden. Myös jotkut sosiaalialan ammattilaiset sanovat, että esimerkiksi kodinhoitajilla ja muilla ennalta ehkäisevillä tukitoimilla voitaisiin ehkäistä lasten huostaanottoja. Esimerkiksi eräs jo eläkkeellä oleva lastensuojelun sosiaalityöntekijä on sanonut, että lasten huostaanottobuumi on mennyt jo överiksi. Kapitalisti ja yksityistäjä näkee vain oman etunsa (ei muiden tai varsinkaan köyhien etua) sekä ajattelee asioista lyhytnäköisesti. Espoossa huostaanottoluvut ovat sitä paitsi korkeat.
Olisikohan Espoo hyvä paikka seuraaville kiakkokemuille!?
Muut lähteet:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1384319827438
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/264431-espoo-aikoo-ulkoistaa-lisaa-terveysasemia
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tuke/lastensuojeluntilastoa
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/268178-raju-lista-julki-leikkauksia-vanhuspalveluihin-yksityislukioita-ja-tarhamaksut-ylos
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194897212153/artikkeli/martat+lapsiperheita+pitaa+alkaa+neuvoa+kodinhoidossa.html