Siteeraus uutisesta: " Sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen korostaa lehdelle, ettei kyseessä ole "nuorten ajojahti", jossa vain etsitään potentiaalisia rikollisia. Tarkoituksena on Mankkisen mukaan toimia ennaltaehkäisevästi, jottei nuori joutuisi tilanteeseen, jossa ainoa selviytymiskeino on liittyä esimerkiksi ääriliikkeeseen. "
Kunhan tämä ei tarkoittaisi nuorten pakottamista tiukkaan yhtenäiskulttuuriin, kilpailuyhteiskuntaan ja sosiaalikontrollin lisäämistä sekä opettajien arvojen siirtämistä nuorisolle. Toivottavasti tarkoituksena ei ole lisätä liiallista luottamusta yhteiskunnan eri instituutioita ja esivaltaa kohtaan vaan sallitaan myöskin yhteiskuntakriittiset näkemykset. Instuutiotkin voivat olla niitä ääriliikkeitä (eikä demokraattisia).
Esimerkiksi Mankkisen kollega (poliisi - ja sisäasiainhallinnossa) Esko Riekki oli aikanaan saksalaismielinen fasisti ja "valkoisen Suomen vahtikoira". Hän oli EK-Valpon pitkäaikainen johtaja (EK = Etsivä keskuspoliisi / Valpo = Valtiollinen poliisi). Ennen virkauraansa hän oli suunnitellut oikeistovallankumousta. Hän oli myös tutkintavankeudessa sellitoverinaan Lapuan liikkeen johtohahmo Vihtori Kosola.
Historoitsija Oula Silvennoinen tuo väitöstutkimuksessaan Salaiset aseveljet : Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944 esiin Suomen ja natsi-Saksan turvallisuuspoliisien yhteistyön. Valtiollisen poliisin (Valpo) ja kansallissosialistisen Saksan turvallisuuspoliisin (Gestapo) yhteistyö alkoi pian natsien noustua valtaan vuonna 1933. Välirauhan kesänä 1940 yhteistyö syveni salaiseksi aseveljeydeksi, jonka myötä Valpo ryhtyi käytännössä Gestapon avustajaksi.
Uutisen kuvassa on koulusurman valmistelusta syytetty 21-vuotias nuori nainen. Onko tällä naisella yhteyksiä johonkin ääriliikkeeseen tai omaksuuko hän ääriajattelua? Vai onko kyseessä mihinkään yksittäiseen ideologiaan sopimaton ihmisviha (misantropia)? Vai halusiko toimittaja tehdä raflaavan jutun? En osaa sanoa. Esitän myös itse raflaavan ajatuksen: Onko Mankkinen uusi Riekki?