Tuore mielenkiintoinen uutinen: Kelan uusi pääjohtaja: ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?”
Kirjoitin somessa: " Kelan uusi pääjohtaja on työtä arvostavan maalaisporvarillisen(?) perinteisen perheen plikka, jossa mies oli "perheen pää ja ajattelija" sekä nainen "juoksevista asioista huolehtiva äiti". Siitäkin voi jo jotain päätellä. "
Kelan johtaja tulee perinteisesti keskustasta. Uusi johtaja Elli Aaltonen onkin omien sanojensa mukaan "alkiolainen". Se sopinee myös hänen perhetaustaansa. Aaltosen mukaan osallisuutta voisi kokea ympäristöhuollossa (siis siinä kuuluisassa risusavotassa) sekä palvelusektorilla. Hän toteaa: ”Eli vaikka ikääntyneiden elämän rikastuttajina. Sellainen visio minulla on.”
Aaltosen nimitys henkii taantumuksellista piikarenki-luokkajakoon perustuvaa yhteiskuntaa ja populistista työn ylistystä. Hänen entinen miehensä oli kuulemma reilu kun hyväksyi vaimon uranousun.
Jutun mukaan: " Rivakkaan työntekoon Aaltonen oppi jo lapsena. Lapsuuden maisemaa hallitsivat kotitilan sokerijuurikasviljelmät ja metsät, kotitalo piha-aittoineen ja puutarhoineen. Säämingin maatalouspitäjässä kasvanut Elli Aaltonen, omaa sukua Leskinen, oli agronomi-isän ja kotia hoitaneen äidin kuudes ja nuorin lapsi. Koulua hän kävi Savonlinnan tyttölyseossa, vapaa-aika kului juurikkaita harventaessa, heinänteossa ja muissa tilan töissä. "
Näistä patriarkaalisista rakenteista tuleekin mieleen eräs mielenosoittajan iskulause 1960-70-luvulla. Lause kuului "Lypsytaitoko elämäntaito?". Lauseessa arvosteltiin koulukoteja. Poimin tämän lauseen kirjasta "Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisen sosiaalisen turvan historia. Sosiaaliturvan keskusliitto 1994".
Mielestäni hirtehismuumoria ei pidä unohtaa vaikeampina yhteiskunnallisen taantumuksenkaan aikoina. Tämä pakinani sisälsi sitä. Sekin on kai aika maalaisromanttista.