Lakimies Merike Helander lapsiasiavaltuutetun toimistosta kirjoittaa 22. lokakuuta 2014 (alleviivaukset itseni tekemiä):
Some-julkisuus vai lapsen etu?
Lapsiasiavaltuutetun toimistolle on tänä vuonna saapunut lukuisia viestejä kansalaisilta, vanhemmilta, isovanhemmilta, mutta myös lasten kanssa työskenteleviltä, joissa on tiedusteltu, onko lapsen edun mukaista ja sallittua, että vanhemmat julkaisevat kuvia tai videoita lapsistaan sosiaalisessa mediassa. Erityisesti huolta ovat herättäneet luonnollisesti ääritapaukset, kuten Youtube-videot lasten huostaanottotilanteista, joissa sosiaaliviranomaiset, jopa poliisien tukemana, ovat noutaneet lapsen kotoa.
Some on nykypäivää. Se on pääasiassa mukava ja helppo tapa ylläpitää sosiaalisia suhteitaan. Ystävien kanssa vaihdetaan kuulumisia ja kerrotaan normaaleista arkipäivän tapahtumista. Lapsiperheessä lapset ovat osa elämää, joten on täysin luonnollista, että vanhemmat myös somessa kertovat lapsenkin asioista, hauskoista tapahtumista, harrastuksista, yhteisistä tekemisistä. Tai isovanhemmat kertovat onnellisena ja ylpeänä lapsenlapsensa kävelemään oppimisesta tai koulumenestyksestä. Vanhemmilla on päääsääntöisesti hyvä arvostelukyky, mikä on sopivaa some-käytöstä, eikä tietojen jakamisessa olekaan yleensä mitään pahaa. Etenkin jos vanhemmat ovat asioiden julkaisemisesta yhtä mieltä ja he ovat kysyneet siihen lupaa myös lapselta itseltään, jos lapsi on jo sen ikäinen, että edes jollain tasolla ymmärtää missä somessa on kyse. Teinistä voi yllättävätkin asiat tuntua noloilta, vaikka ne meidän vanhempien mielestä olisivatkin juuri se paras juttu.
Mutta, vaikka some on mukava, voi se olla myös paha ja pelottavakin. Miten tulisi suhtautua somessa julkaistuihin huostaanottovideoihin, joissa lapsi on enemmän tai vähemmän tunnistettavissa? Tai some-päivityksiin, joissa kerrotaan lapsen terveydentilaa koskevia tai muita arkaluonteiseksi katsottavia tietoja? Viranomaisia koskee laissa säädetty vaitiolovelvollisuus. Mutta millaisia velvollisuuksia vanhemmilla on?
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus on erityinen lapsia koskeva ihmisoikeussopimus, joka on Suomessa saatettu voimaan lailla. Se ei siis ole mikään pelkkä julistus vaan osa voimassa olevaa lainsäädäntöämme. Sopimus takaa lapselle ihmisoikeudet hyvinkin kattavasti. Lapsi on yhdenvertainen. Lapsella on oikeus elämään, kehittymiseen ja hvyinvointiin. Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja saada se huomioiduksi itseään koskevissa asioissa. Lapsella on oikeus yksityisyyteen. Lapsella on oikeus sekä fyysiseen että psyykkiseen koskemattomuuteen. Sopimus määrittelee monia muitakin lapsen oikeuksia. Ja yksi sopimuksen perustavalaatuisimmista oikeuksista: lapsen edun on oltava ensisijainen kaikessa lasta koskevassa päätöksenteossa ja toiminnassa. Muistuksena lisäksi, että perustuslakimmekin mukaan lapsi on yhdenvertainen kansalainen, jota on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilönä ja jolla on oikeus osallistua itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Lapsen oikeuksien yleissopimus on itse asiassa aika nerokas sopimus. Samalla kun se velvoittaa sopimusvaltiota takaamaan lapsille sopimuksessa määrittelyt oikeudet, tunnustaa se vanhempien tai muun lapsen laillisen huoltajan ensisijaisen vastuun lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Sopimus kunnioittaa vahvasti perhe-elämää ja sen yksityisyyttä. Mutta sopimuksen mukaan, ja tässä tulee se nerokkuus, vanhempien on toimittava tässä vastuullisessa tehtävässään aina lapsen edun mukaisesti ja siten, että lapsen etu on vielä ensisijainen. Siitä seuraa, että sopimuksessa taattujen oikeuksien toteutumisesta on vastuu myös vanhemmilla. Sopimuksen toimeenpanoa ohjaava ja seuraava YK:n lapsen oikeuksien komitean on nimittäin määrittellyt, että lapsen etu toteutuu täysimääräisesti, kun kaikki sopimuksessa määritellyt oikeudet toteutuvat. Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.
Kun aikuinen, vanhempi, joka tuntee kokevansa suurta vääryyttä sosiaaliviranomaisen toiminnan vuoksi, päättää raivopäissään videoida näitä lapsiin kohdistuvia tapahtumia ja julkaisee ne Youtubessa omalla nimellään, ehkä mainiten lastenkin nimet tai muuten vain siten, että henkilöt on tunnistettavissa, hän saa laajaa näkyvyyttä asialleen, mutta lapsen oikeudet kyllä unohtuvat. Lapsen yksityisyyttä loukataan. Hänen koskemattomuutta, vähintäänkin psyykkistä koskemattomuutta, loukataan. Hänen mielipidettään ei luultavasti ole kysytty eikä otettu huomioon. Lapsen etu ei ole toteutunut siten kuin lapsen oikeuksien sopimuksessa säädetään. Kuinka usein näissä tilanteissa videon julkaissut vanhempi voi vilpittömästi todeta, että videon julkaiseminen oli ensisijaisesti lapsen edun mukaista.
En kiellä sitä, etteikö lastensuojelulliset tilanteet joskus kärjistyisi, varmasti osin tarpeettomastikin, mutta siitä huolimatta on vaikea nähdä, että näitä tilanteita koskevien videoiden levittäminen somessa olisi aidosti lapsen edun mukaista. Toki voi perustella videointia sillä, että haluaa nostaa epäkohtia ja epäasiallista viraonomaistoimintaa julkiseen keskusteluun, mutta jos se tehdään lapsen oikeuksia loukaten, se ei ole hyväksyttävää. Lapselle tilanne on aina henkilökohtainen tragedia. Lapsi ei saa olla väline aikuisten kiistoissa.
Meidän kaikkien aikuisten, niin vanhempien, viranomaisten ja muiden lasten kanssa toimivien kuin lainsäätäjien ja tuomareidenkin, velvollisuus on suojella lapsia ja varmistaan osaltaan, että lasten oikeudet toteutuvat. Ihanteellisinta olisi, etteivät tilanteet koskaan pääsisi kärjistymään niin, että joudutaan turvautumaan vanhempien tai lasten tahdonvastaisiin toimenpiteisiin. Vähimmäisvaatimuksena on, että vaikeissakin tilanteissa muistettaisiin, että lapsi on ensisijainen, erityistä suojelua ja huolenpitoa tarvitseva lapsi ja ihminen.
Merike Helander
Lakimies
Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Lähde: http://blogi.lapsiasia.fi/2014/10/some-julkisuus-vai-lapsen-etu_22.html
Some-julkisuus vai lapsen etu?
Lapsiasiavaltuutetun toimistolle on tänä vuonna saapunut lukuisia viestejä kansalaisilta, vanhemmilta, isovanhemmilta, mutta myös lasten kanssa työskenteleviltä, joissa on tiedusteltu, onko lapsen edun mukaista ja sallittua, että vanhemmat julkaisevat kuvia tai videoita lapsistaan sosiaalisessa mediassa. Erityisesti huolta ovat herättäneet luonnollisesti ääritapaukset, kuten Youtube-videot lasten huostaanottotilanteista, joissa sosiaaliviranomaiset, jopa poliisien tukemana, ovat noutaneet lapsen kotoa.
Some on nykypäivää. Se on pääasiassa mukava ja helppo tapa ylläpitää sosiaalisia suhteitaan. Ystävien kanssa vaihdetaan kuulumisia ja kerrotaan normaaleista arkipäivän tapahtumista. Lapsiperheessä lapset ovat osa elämää, joten on täysin luonnollista, että vanhemmat myös somessa kertovat lapsenkin asioista, hauskoista tapahtumista, harrastuksista, yhteisistä tekemisistä. Tai isovanhemmat kertovat onnellisena ja ylpeänä lapsenlapsensa kävelemään oppimisesta tai koulumenestyksestä. Vanhemmilla on päääsääntöisesti hyvä arvostelukyky, mikä on sopivaa some-käytöstä, eikä tietojen jakamisessa olekaan yleensä mitään pahaa. Etenkin jos vanhemmat ovat asioiden julkaisemisesta yhtä mieltä ja he ovat kysyneet siihen lupaa myös lapselta itseltään, jos lapsi on jo sen ikäinen, että edes jollain tasolla ymmärtää missä somessa on kyse. Teinistä voi yllättävätkin asiat tuntua noloilta, vaikka ne meidän vanhempien mielestä olisivatkin juuri se paras juttu.
Mutta, vaikka some on mukava, voi se olla myös paha ja pelottavakin. Miten tulisi suhtautua somessa julkaistuihin huostaanottovideoihin, joissa lapsi on enemmän tai vähemmän tunnistettavissa? Tai some-päivityksiin, joissa kerrotaan lapsen terveydentilaa koskevia tai muita arkaluonteiseksi katsottavia tietoja? Viranomaisia koskee laissa säädetty vaitiolovelvollisuus. Mutta millaisia velvollisuuksia vanhemmilla on?
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus on erityinen lapsia koskeva ihmisoikeussopimus, joka on Suomessa saatettu voimaan lailla. Se ei siis ole mikään pelkkä julistus vaan osa voimassa olevaa lainsäädäntöämme. Sopimus takaa lapselle ihmisoikeudet hyvinkin kattavasti. Lapsi on yhdenvertainen. Lapsella on oikeus elämään, kehittymiseen ja hvyinvointiin. Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja saada se huomioiduksi itseään koskevissa asioissa. Lapsella on oikeus yksityisyyteen. Lapsella on oikeus sekä fyysiseen että psyykkiseen koskemattomuuteen. Sopimus määrittelee monia muitakin lapsen oikeuksia. Ja yksi sopimuksen perustavalaatuisimmista oikeuksista: lapsen edun on oltava ensisijainen kaikessa lasta koskevassa päätöksenteossa ja toiminnassa. Muistuksena lisäksi, että perustuslakimmekin mukaan lapsi on yhdenvertainen kansalainen, jota on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilönä ja jolla on oikeus osallistua itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Lapsen oikeuksien yleissopimus on itse asiassa aika nerokas sopimus. Samalla kun se velvoittaa sopimusvaltiota takaamaan lapsille sopimuksessa määrittelyt oikeudet, tunnustaa se vanhempien tai muun lapsen laillisen huoltajan ensisijaisen vastuun lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Sopimus kunnioittaa vahvasti perhe-elämää ja sen yksityisyyttä. Mutta sopimuksen mukaan, ja tässä tulee se nerokkuus, vanhempien on toimittava tässä vastuullisessa tehtävässään aina lapsen edun mukaisesti ja siten, että lapsen etu on vielä ensisijainen. Siitä seuraa, että sopimuksessa taattujen oikeuksien toteutumisesta on vastuu myös vanhemmilla. Sopimuksen toimeenpanoa ohjaava ja seuraava YK:n lapsen oikeuksien komitean on nimittäin määrittellyt, että lapsen etu toteutuu täysimääräisesti, kun kaikki sopimuksessa määritellyt oikeudet toteutuvat. Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.
Kun aikuinen, vanhempi, joka tuntee kokevansa suurta vääryyttä sosiaaliviranomaisen toiminnan vuoksi, päättää raivopäissään videoida näitä lapsiin kohdistuvia tapahtumia ja julkaisee ne Youtubessa omalla nimellään, ehkä mainiten lastenkin nimet tai muuten vain siten, että henkilöt on tunnistettavissa, hän saa laajaa näkyvyyttä asialleen, mutta lapsen oikeudet kyllä unohtuvat. Lapsen yksityisyyttä loukataan. Hänen koskemattomuutta, vähintäänkin psyykkistä koskemattomuutta, loukataan. Hänen mielipidettään ei luultavasti ole kysytty eikä otettu huomioon. Lapsen etu ei ole toteutunut siten kuin lapsen oikeuksien sopimuksessa säädetään. Kuinka usein näissä tilanteissa videon julkaissut vanhempi voi vilpittömästi todeta, että videon julkaiseminen oli ensisijaisesti lapsen edun mukaista.
En kiellä sitä, etteikö lastensuojelulliset tilanteet joskus kärjistyisi, varmasti osin tarpeettomastikin, mutta siitä huolimatta on vaikea nähdä, että näitä tilanteita koskevien videoiden levittäminen somessa olisi aidosti lapsen edun mukaista. Toki voi perustella videointia sillä, että haluaa nostaa epäkohtia ja epäasiallista viraonomaistoimintaa julkiseen keskusteluun, mutta jos se tehdään lapsen oikeuksia loukaten, se ei ole hyväksyttävää. Lapselle tilanne on aina henkilökohtainen tragedia. Lapsi ei saa olla väline aikuisten kiistoissa.
Meidän kaikkien aikuisten, niin vanhempien, viranomaisten ja muiden lasten kanssa toimivien kuin lainsäätäjien ja tuomareidenkin, velvollisuus on suojella lapsia ja varmistaan osaltaan, että lasten oikeudet toteutuvat. Ihanteellisinta olisi, etteivät tilanteet koskaan pääsisi kärjistymään niin, että joudutaan turvautumaan vanhempien tai lasten tahdonvastaisiin toimenpiteisiin. Vähimmäisvaatimuksena on, että vaikeissakin tilanteissa muistettaisiin, että lapsi on ensisijainen, erityistä suojelua ja huolenpitoa tarvitseva lapsi ja ihminen.
Merike Helander
Lakimies
Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Lähde: http://blogi.lapsiasia.fi/2014/10/some-julkisuus-vai-lapsen-etu_22.html
Kerrataanpa lapsiasiavaltuutetun tehtävät. Ne on määritetty laissa lapsiasiavaltuutetusta (1221/2004), lain 2 §:ssä
2 §
Tehtävät
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on yhteistyössä muiden viranomaisten sekä toimialansa järjestöjen ja vastaavien muiden toimijoiden kanssa edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista.
Tehtävässään lapsiasiavaltuutetun tulee:
1) arvioida lapsen edun ja oikeuksien toteutumista ja seurata lasten ja nuorten elinolosuhteita;
2) seurata lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioida niiden vaikutuksialasten hyvinvointiin;
3) aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa;
4) pitää yhteyksiä lapsiin ja nuoriin ja välittää heiltä saamaansa tietoa päätöksentekoon;
5) kehittää yhteistyömuotoja eri toimijoiden välille;
6) välittää lapsia koskevaa tietoa lapsille, lasten parissa työskenteleville, viranomaisille sekä muulle väestölle; sekä
7) edistää eri tavoin Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen hyväksymän lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59–60/1991) toteutumista.
Mihin tehtävään tämä lakimiehen kirjoitus putoaa?
Lakimies alkaa puhua tietosuojasta ikään kuin ihmisillä ei olisi perusoikeuksia, joihin kuuluu oikeus kuvata kotonaan ja pihassaan mitä huvittaa. Kyseisessä videossa perheenisä K kuvasi lastensa retuuttamista, joka on pahoinpitelyä. Tuosta kiinnipidosta on säädetty lastensuojelulaissa ja se on tositettava sekä annettava tiedoksi lain 13 b §:ssä mainitulle lasten asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle. Lapsiasiavaltuutetun tulee tehtäviensä perusteella puuttua viranomaisen koviin otteisiin sekä arvioida kokonaisuutena toteutuvatko lapsen etu ja oikeudet. Myös lastensuojelussa vallitseviin yhteydenpidon rajoituksiin kuuluisi puuttua, mutta lakimies Helander ei ole kiinnostunut tästä vaan kuvien julkisuudesta, jonka arviointi kuuluu muille toimivaltaisille viranomaisille.
Helander ei myöskään ota kantaa kysymykseen millä oikeudella poliisi meni sisään kotirauhan piiriin ja kuinka järkyttävää tuo kotoaan riistäen vieminen on ollut lapsille. Missä määrin lapsen etu ja oikeudet vaativat aseistettujen poliisien tunkeutumisen kotiin ja miten lapset kokivat nuo poliisit?
Kaikki on siloista ja puhdasta Jyväskylän norsunluutornissa. Sieltä käsin on hyvä kirjoitella kansalaistoiminnasta sekä vähintäänkin paheksua ihmisiä, jotka ovat käyttäneet perustuslain mukaisia oikeuksiaan. Lapsiasiamiehen toiminnasta saa helposti sellaisen käsityksen, että hän on viranomaistoiminnan puolella ja kansalaisten tulisi vaan hyväksyä kaikki mielivalta, jotta heitä ei rangaistaisi enempää.
Erityisesti tämä mielivalta kohdistuu puolustuskyvyttömiin alaikäisiin lapsiin, joiden yhteyden perheisiinsä tuo YK:n lapsen oikeuksien julistus takaa, mutta virkamiehet eivät takaa. Eikä ilmeisesti kiinnosta lapsiasiavaltuutettuakaan. Tähdellisempää on piipertää kuvien julkisuuden kanssa, koska se on siistiä sisätyötä ja soveltuu möbleerattuihin huoneisiin.
Lapsiasiavaltuutetun tulisi olla huolissaan sijaisperheistä, joissa olosuhteet voivat olla yhtä huonot tai huonommat kuin omien vanhempien luona. Näiden olosuhteiden valvonta on ainoastaan viranomaisten varassa, koska lapsen vanhempien yhteydenpitoa usein rajoitetaan.
Nimittäin Merike Helander kirjoitti:
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus on erityinen lapsia koskeva ihmisoikeussopimus, joka on Suomessa saatettu voimaan lailla. Se ei siis ole mikään pelkkä julistus vaan osa voimassa olevaa lainsäädäntöämme. Sopimus takaa lapselle ihmisoikeudet hyvinkin kattavasti. Lapsi on yhdenvertainen. Lapsella on oikeus elämään, kehittymiseen ja hvyinvointiin. Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja saada se huomioiduksi itseään koskevissa asioissa. Lapsella on oikeus yksityisyyteen. Lapsella on oikeus sekä fyysiseen että psyykkiseen koskemattomuuteen. Sopimus määrittelee monia muitakin lapsen oikeuksia. Ja yksi sopimuksen perustavalaatuisimmista oikeuksista: lapsen edun on oltava ensisijainen kaikessa lasta koskevassa päätöksenteossa ja toiminnassa. Muistuksena lisäksi, että perustuslakimmekin mukaan lapsi on yhdenvertainen kansalainen, jota on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilönä ja jolla on oikeus osallistua itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Tämän haluaisin kehystää huoneentauluksi jokaiseen lastenkodin huoneeseen. Nimittäin lapsi, joka ei saa ilmaista mielipidettään rangaistuksen uhalla, lapsi, joka ei tule huomioon otetuksi itseään koskevissa asioissa, lapsi, jolta on riistetty yksityisyys, lapsi, jota pahoinpidellään henkisesti ja käsitellään kovakouraisesti retuuttaen, on Suomen valtion väkivaltakoneiston väkivallan uhri. Ja lapsiasiavaltuutetulla on tässä osasyyllisyys, koska ei puutu tähän.
Merike Helander jatkaa:
Lapsen oikeuksien yleissopimus on itse asiassa aika nerokas sopimus. Samalla kun se velvoittaa sopimusvaltiota takaamaan lapsille sopimuksessa määrittelyt oikeudet, tunnustaa se vanhempien tai muun lapsen laillisen huoltajan ensisijaisen vastuun lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Sopimus kunnioittaa vahvasti perhe-elämää ja sen yksityisyyttä. Mutta sopimuksen mukaan, ja tässä tulee se nerokkuus, vanhempien on toimittava tässä vastuullisessa tehtävässään aina lapsen edun mukaisesti ja siten, että lapsen etu on vielä ensisijainen. Siitä seuraa, että sopimuksessa taattujen oikeuksien toteutumisesta on vastuu myös vanhemmilla. Sopimuksen toimeenpanoa ohjaava ja seuraava YK:n lapsen oikeuksien komitean on nimittäin määrittellyt, että lapsen etu toteutuu täysimääräisesti, kun kaikki sopimuksessa määritellyt oikeudet toteutuvat. Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.
Sanottaisiinko, että sopimus on nerokas, mutta sitä soveltavat virkamiehet eivät yllä samaan nerokkuuteen vaan lähinnä taloudellisuuteen nerokkuuden osalta. Vanhemmat pyritään noissa huostaanottotilanteissa päivastoin sulkemaan ulkopuolelle ja heidät eristetään lapsistaan. Tätä perustellaan lastensuojelulailla (417/2007), joka on eduskunnan antama erityislaki (lex specialis). Lasten oikeuksien sopimus taas on vanhempi säädös, joka on voimaansaatettu asetuksella. Se on siis oikeusjärjestyksemme normihierarkiassa alemmalla tasolla kuin lastensuojelua koskeva erityislaki. Voit tarkistaa normikonfliktitilanteessa sovellettavat säännöt täältä.
Siis on turha kirjoittaa jostain lapsen oikeuksien sopimuksesta, jos oikeudet on viety lastensuojelulain perusteella. Ja on turha syyllistää vanhempia siitä etteivät he huolehdi tarpeeksi lapsen edusta sijoituksessa ja kuvaavat retuuttamistilanteita. Siis niitä tilanteita, joiden esilletuomista sinä lakimies Merike Helander juuri blogissasi arvostelet.
Sanottakoon tässä vielä, ettei minulla ole omaa lehmää ojassa, joten arvioin asiaa perusoikeuksista ja ihmisoikeuksista perillä olevana kansalaisena ja oikeusvaltion tiukkana kannattajana.
(Jutun kuvat ovat kuvankaappauksia alkuperäisestä lapsiasiavaltuutetun toimiston blogista.)
Muita uusia Lokakuun Liikkeen julkaisuja:
☞ LOKAKUUN MANIFESTI
☞ October Manifesto
☞ Lokakuun manifesti korjaa lasten oikeuksia
☞ 10 muutosehdotusta: perheidensuojeluun
☞ Lokakuun liike - rakenteellista sosiaalityötä
☞ Soluttautuja meni kristallipallon sisään ja kertoo nyt mitä näki!
2 §
Tehtävät
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on yhteistyössä muiden viranomaisten sekä toimialansa järjestöjen ja vastaavien muiden toimijoiden kanssa edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista.
Tehtävässään lapsiasiavaltuutetun tulee:
1) arvioida lapsen edun ja oikeuksien toteutumista ja seurata lasten ja nuorten elinolosuhteita;
2) seurata lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioida niiden vaikutuksialasten hyvinvointiin;
3) aloittein, neuvoin ja ohjein kehittää yhteiskunnallista päätöksentekoa lasta koskevissa asioissa ja edistää lapsen edun toteutumista yhteiskunnassa;
4) pitää yhteyksiä lapsiin ja nuoriin ja välittää heiltä saamaansa tietoa päätöksentekoon;
5) kehittää yhteistyömuotoja eri toimijoiden välille;
6) välittää lapsia koskevaa tietoa lapsille, lasten parissa työskenteleville, viranomaisille sekä muulle väestölle; sekä
7) edistää eri tavoin Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen hyväksymän lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59–60/1991) toteutumista.
Mihin tehtävään tämä lakimiehen kirjoitus putoaa?
Lakimies alkaa puhua tietosuojasta ikään kuin ihmisillä ei olisi perusoikeuksia, joihin kuuluu oikeus kuvata kotonaan ja pihassaan mitä huvittaa. Kyseisessä videossa perheenisä K kuvasi lastensa retuuttamista, joka on pahoinpitelyä. Tuosta kiinnipidosta on säädetty lastensuojelulaissa ja se on tositettava sekä annettava tiedoksi lain 13 b §:ssä mainitulle lasten asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle. Lapsiasiavaltuutetun tulee tehtäviensä perusteella puuttua viranomaisen koviin otteisiin sekä arvioida kokonaisuutena toteutuvatko lapsen etu ja oikeudet. Myös lastensuojelussa vallitseviin yhteydenpidon rajoituksiin kuuluisi puuttua, mutta lakimies Helander ei ole kiinnostunut tästä vaan kuvien julkisuudesta, jonka arviointi kuuluu muille toimivaltaisille viranomaisille.
Helander ei myöskään ota kantaa kysymykseen millä oikeudella poliisi meni sisään kotirauhan piiriin ja kuinka järkyttävää tuo kotoaan riistäen vieminen on ollut lapsille. Missä määrin lapsen etu ja oikeudet vaativat aseistettujen poliisien tunkeutumisen kotiin ja miten lapset kokivat nuo poliisit?
Kaikki on siloista ja puhdasta Jyväskylän norsunluutornissa. Sieltä käsin on hyvä kirjoitella kansalaistoiminnasta sekä vähintäänkin paheksua ihmisiä, jotka ovat käyttäneet perustuslain mukaisia oikeuksiaan. Lapsiasiamiehen toiminnasta saa helposti sellaisen käsityksen, että hän on viranomaistoiminnan puolella ja kansalaisten tulisi vaan hyväksyä kaikki mielivalta, jotta heitä ei rangaistaisi enempää.
Erityisesti tämä mielivalta kohdistuu puolustuskyvyttömiin alaikäisiin lapsiin, joiden yhteyden perheisiinsä tuo YK:n lapsen oikeuksien julistus takaa, mutta virkamiehet eivät takaa. Eikä ilmeisesti kiinnosta lapsiasiavaltuutettuakaan. Tähdellisempää on piipertää kuvien julkisuuden kanssa, koska se on siistiä sisätyötä ja soveltuu möbleerattuihin huoneisiin.
Lapsiasiavaltuutetun tulisi olla huolissaan sijaisperheistä, joissa olosuhteet voivat olla yhtä huonot tai huonommat kuin omien vanhempien luona. Näiden olosuhteiden valvonta on ainoastaan viranomaisten varassa, koska lapsen vanhempien yhteydenpitoa usein rajoitetaan.
Nimittäin Merike Helander kirjoitti:
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus on erityinen lapsia koskeva ihmisoikeussopimus, joka on Suomessa saatettu voimaan lailla. Se ei siis ole mikään pelkkä julistus vaan osa voimassa olevaa lainsäädäntöämme. Sopimus takaa lapselle ihmisoikeudet hyvinkin kattavasti. Lapsi on yhdenvertainen. Lapsella on oikeus elämään, kehittymiseen ja hvyinvointiin. Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä ja saada se huomioiduksi itseään koskevissa asioissa. Lapsella on oikeus yksityisyyteen. Lapsella on oikeus sekä fyysiseen että psyykkiseen koskemattomuuteen. Sopimus määrittelee monia muitakin lapsen oikeuksia. Ja yksi sopimuksen perustavalaatuisimmista oikeuksista: lapsen edun on oltava ensisijainen kaikessa lasta koskevassa päätöksenteossa ja toiminnassa. Muistuksena lisäksi, että perustuslakimmekin mukaan lapsi on yhdenvertainen kansalainen, jota on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilönä ja jolla on oikeus osallistua itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Tämän haluaisin kehystää huoneentauluksi jokaiseen lastenkodin huoneeseen. Nimittäin lapsi, joka ei saa ilmaista mielipidettään rangaistuksen uhalla, lapsi, joka ei tule huomioon otetuksi itseään koskevissa asioissa, lapsi, jolta on riistetty yksityisyys, lapsi, jota pahoinpidellään henkisesti ja käsitellään kovakouraisesti retuuttaen, on Suomen valtion väkivaltakoneiston väkivallan uhri. Ja lapsiasiavaltuutetulla on tässä osasyyllisyys, koska ei puutu tähän.
Merike Helander jatkaa:
Lapsen oikeuksien yleissopimus on itse asiassa aika nerokas sopimus. Samalla kun se velvoittaa sopimusvaltiota takaamaan lapsille sopimuksessa määrittelyt oikeudet, tunnustaa se vanhempien tai muun lapsen laillisen huoltajan ensisijaisen vastuun lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Sopimus kunnioittaa vahvasti perhe-elämää ja sen yksityisyyttä. Mutta sopimuksen mukaan, ja tässä tulee se nerokkuus, vanhempien on toimittava tässä vastuullisessa tehtävässään aina lapsen edun mukaisesti ja siten, että lapsen etu on vielä ensisijainen. Siitä seuraa, että sopimuksessa taattujen oikeuksien toteutumisesta on vastuu myös vanhemmilla. Sopimuksen toimeenpanoa ohjaava ja seuraava YK:n lapsen oikeuksien komitean on nimittäin määrittellyt, että lapsen etu toteutuu täysimääräisesti, kun kaikki sopimuksessa määritellyt oikeudet toteutuvat. Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.
Sanottaisiinko, että sopimus on nerokas, mutta sitä soveltavat virkamiehet eivät yllä samaan nerokkuuteen vaan lähinnä taloudellisuuteen nerokkuuden osalta. Vanhemmat pyritään noissa huostaanottotilanteissa päivastoin sulkemaan ulkopuolelle ja heidät eristetään lapsistaan. Tätä perustellaan lastensuojelulailla (417/2007), joka on eduskunnan antama erityislaki (lex specialis). Lasten oikeuksien sopimus taas on vanhempi säädös, joka on voimaansaatettu asetuksella. Se on siis oikeusjärjestyksemme normihierarkiassa alemmalla tasolla kuin lastensuojelua koskeva erityislaki. Voit tarkistaa normikonfliktitilanteessa sovellettavat säännöt täältä.
Siis on turha kirjoittaa jostain lapsen oikeuksien sopimuksesta, jos oikeudet on viety lastensuojelulain perusteella. Ja on turha syyllistää vanhempia siitä etteivät he huolehdi tarpeeksi lapsen edusta sijoituksessa ja kuvaavat retuuttamistilanteita. Siis niitä tilanteita, joiden esilletuomista sinä lakimies Merike Helander juuri blogissasi arvostelet.
Sanottakoon tässä vielä, ettei minulla ole omaa lehmää ojassa, joten arvioin asiaa perusoikeuksista ja ihmisoikeuksista perillä olevana kansalaisena ja oikeusvaltion tiukkana kannattajana.
(Jutun kuvat ovat kuvankaappauksia alkuperäisestä lapsiasiavaltuutetun toimiston blogista.)
Muita uusia Lokakuun Liikkeen julkaisuja:
☞ LOKAKUUN MANIFESTI
☞ October Manifesto
☞ Lokakuun manifesti korjaa lasten oikeuksia
☞ 10 muutosehdotusta: perheidensuojeluun
☞ Lokakuun liike - rakenteellista sosiaalityötä
☞ Soluttautuja meni kristallipallon sisään ja kertoo nyt mitä näki!
RSS Feed
