Tiedotus
a) Lokakuun liike suosittelee, että kaikille uusille avohuolto- ja huostaperheille annetaan järjestelmällisesti esite, jossa on ymmärrettävällä tavalla esitetty kaikki asiakkaiden oikeudet (mukaan lukien oikeus valittaa asianmukaisille ulkopuolisille elimille). Esitteessä on käytävä ilmi mahdolliset kanavat apuun. Lakipykälät mihin huostaanotto perustuu ja pykälät asiakkaan oikeuksista. Sekä kunnan alueella toimivien oikeusavustajien / asianajajien luettelo ja mahdollisesti paikallisesti toimivien tukihenkilöiden yhteystiedot.
b) Lokakuun liike suosittelee, että otetaan käyttöön erityinen lomake, joka koskee perusteltua suostumusta huostaanottoon ja jonka allekirjoittaa asiakas ja (jos hän ei siihen pysty) hänen laillinen edustajansa. Asianomaista lainsäädäntöä olisi muutettava niin, että ulkopuolisen sosiaalityöntekijän mielipide vaaditaan kaikissa tapauksissa, joissa asiakas ei ole samaa mieltä oman sosiaalityöntekijän esittämästä huolesta; lisäksi asiakkaiden pitäisi pystyä valittamaan kiireellillisesta huostapäätöksestä erilliseen tuomioistuimeen. Tarkoituksenmukainen ja nopea tuomioistuinkäsittely.
Tahdonvastainen huostaanotto
c) Lokakuun liike suosittelee, että Suomen viranomaiset ryhtyvät tehokkaisiin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että tahdosta riippumatonta huostaanottoa käytettäessä on aina tarkoituksenmukainen ja nopea tuomioistuinkäsittely käräjä-oikeudessa. Lisäksi olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että vanhemmilla ja lapsilla on todellinen oikeus tulla henkilökohtaisesti ja ikätasoisesti kuulluiksi tuomarin tai tuomarin määrämän viranomaisen toimesta silloin, kun kyseessä on tahdosta riippumaton huostaan määräämismenettely.
d) Lokakuun liike suosittelee, että mikäli vanhempia syytetään toiminnasta, joka täyttää rikoslain rikosnimikkeen, asia pitää käsitellä rikosoikeudellisesti ja vanhemmilla on oikeus varallisuusasemansa perusteella mahdollisesti yleiseen oikeusapuun. Vanhemmilla on oikeus puolueettomaan oikeudenkäyntiin asiassa. Siis ei enää hallinnollisena lastensuojeluasiana vaan rikosasiana.
e) Tahdonvastaisten huostaanotot: käsittely HO:ssa ei toimi?
e) Lokakuun liike suosittelee ryhtymistä toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että tahdosta riippumattomaan huostaan joutuneilla on tehokas oikeudellinen apu, tarvittaessa ilman kustannuksia.
f) Lokakuun liike suosittelee, että huostaa käytetään vain viimeisenä keinona ja kiinnitetäämme huomiota katsoa pidemmälle lasten- ja nuorten todellisiin tarpeisiin oikeudenmukaisesti ja ottaa vastuu myös lapsista, jotka ovat joutuneet kosketuksiin oikeusjärjestelmän uhreina ja / tai epäonnisina todistajina.