Lastensuojelu on tänä päivänä hyvin kaksijakoista, mikä tarkoittaa sitä, että on sekä hyviä että huonoja työkäytäntöjä. Käytännön ratkaisut riippuvat siitä, kuka on työntekijänä hoitamassa lapsen asioita. Sosiaalityössä on paljon epäpäteviä henkilöitä, jolla ei ole korkeakoulututkinnon myötä saatua pätevyyttä päätäntävaltaan. Siitä huolimatta nämä henkilöt käyttävät päätäntävaltaa tekemällä sosiaalityön kirjalliset päätösehdotukset. Johtavat sosiaalityöntekijät hyväksyvät nämä päätökset allekirjoituksellaan.
Otamme kantaa ”Hyvä lastensuojelu on keskustelevaa ja avointa”, jonka ovat kirjoittaneet Paula Hurttia, Milla Lumio, Jaana Vettenranta ja Leena Normia-Ahlsten Helsingin Sanomien mielipidesivuilla 3.2.2014. Näemme lastensuojelun tilanteen vapaaehtoistoiminnan näkökulmasta asiakasrajapinnassa asiakkaan ja viranomaisen välisenä toimintana, missä asiakas on alisteisessa asemassa.
Oikeusturvaongelmia ilmenee dokumentaation puutteina ja virheinä. Sosiaalityöntekijän ei tarvitse kohdata asiakkaitaan, koska useimmiten hänelle on jo ennakkoon muodostunut tietty mielikuva perheen tilanteesta. Oikeusturvaongelma aiheutuu normaalisti viranomaisten keskinäisestä kirjallisesta tietojen vaihdosta ja lain ahtaasta tulkinnasta. Perheistä tehdään ”paperiperheitä”.
Hallinto-oikeudet toimivat hallinnollisen periaatteen mukaan. Ne eivät tarkista välttämättä väittämien todenperäisyyttä. Näin kuva perheen tilanteesta vääristyy eikä välttämättä tahdonvastaisten huostaanottojen käsittely hallinto-oikeudessa muuta tilannetta todenmukaiseksi. Usein kirjausten ristiriitaisuus ja tulkinnanvaraisuus vaikuttaa lastensuojelun kohteeksi joutuneesta perheestä epäoikeudenmukaiselta ja siltä, että se on kaukana totuudesta.
Asioiden ollessa valitusteissä kukaan ei vaivaudu kohtaamaan perhettä eikä näkemään eikä kuulemaan heitä. Ajan kuluessa valitusteissä myös lapsi ja lapsen etu unohtuvat. Kuitenkin, kun päätöksiä tehdään viranhaltijataholla ja hallinto-oikeudessa, päätösten uskotaan olevan todenmukaisia. Muutaman vuoden kuluttua hallinto-oikeuskäsittelyn jälkeen on nähtävissä totuutena käytettyjen asiakirjojen keinotekoisuus.
”Lapset on viety ilman perusteita”. Vanhemmista perusteettomasti erotettu lapsi saattaa lukea lastensuojelupaperit aikuisena, jolloin hän havaitsee ristiriitaisuuden oman kokemuksensa ja viranomaisten kirjausten välillä. Miten väärin onkaan tulkittu vanhempien julkituoma todenmukainen käsitys viranomaisten kirjauksissa. Kukaan ei enää tunnista, mikä on lapsen etu?
Lastensuojelutyö on vaativaa ja lakiin perustuvaa eikä se salli virheiden tekemistä. Lapsia ei pidä sijoittaa kodin ulkopuolelle ikään kuin ”varmuuden vuoksi”. Lastensuojelulaki perustuu lapsen etuun ja lapsen oikeuksiin, minkä Suomi on ratifioinut jo 1991. Lapsen oikeus on kasvaa omassa perheessä eikä siihen pidä puuttua kuin äärimmäisen hädän ollessa kyseessä. Sosiaalityöntekijöiden pitää pystyä näkemään ja kuulemaan sekä aistimaan oikein todellinen lastensuojelutarve.
Avointa keskustelua toivotaan myös sijoitussyiden perusteluissa. Lastensuojeluasiakkaiden joukossa esim. huumeperheet ovat pienenä vähemmistönä. Asiakkaat ovat usein tavallisia perheitä, joiden avuntarve ei ole lastensuojelu, vaan tuki arkielämään. Sijoitusten syyperusteissa korostuvat tätä nykyä varattomuus ja vanhempien jaksamattomuus. Lisäksi uudistetun (2008) lastensuojelulain myötä huostaanoton syinä ovat lasten koulunkäyntiin liittyvät ongelmat sekä teini-iän tunnekuohut, jotka näkyvät kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten tilastoissa suurena lisäyksenä.
On hämmästyttävää, että ne, jotka tekevät lastensuojelutyötä, eivät arvioi lastensuojelun kokonaisuutta eivätkä sitä, miten lastensuojelun työtapojen tulisi muuttua asiakaslähtöisemmiksi ja siten paremmiksi. Ei voi olla oikein, että perheelle apua hakeneita vastuullisia vanhempia rangaistaan lapsen sijoituksella.
Marja Lamberg, potilasvaliokunnan pj., Espoo
Solveig Holmström, vpj., lapsiasiainvaliokunnan pj., Espoo
Potilas- ja sosiaaliapu ry
Otamme kantaa ”Hyvä lastensuojelu on keskustelevaa ja avointa”, jonka ovat kirjoittaneet Paula Hurttia, Milla Lumio, Jaana Vettenranta ja Leena Normia-Ahlsten Helsingin Sanomien mielipidesivuilla 3.2.2014. Näemme lastensuojelun tilanteen vapaaehtoistoiminnan näkökulmasta asiakasrajapinnassa asiakkaan ja viranomaisen välisenä toimintana, missä asiakas on alisteisessa asemassa.
Oikeusturvaongelmia ilmenee dokumentaation puutteina ja virheinä. Sosiaalityöntekijän ei tarvitse kohdata asiakkaitaan, koska useimmiten hänelle on jo ennakkoon muodostunut tietty mielikuva perheen tilanteesta. Oikeusturvaongelma aiheutuu normaalisti viranomaisten keskinäisestä kirjallisesta tietojen vaihdosta ja lain ahtaasta tulkinnasta. Perheistä tehdään ”paperiperheitä”.
Hallinto-oikeudet toimivat hallinnollisen periaatteen mukaan. Ne eivät tarkista välttämättä väittämien todenperäisyyttä. Näin kuva perheen tilanteesta vääristyy eikä välttämättä tahdonvastaisten huostaanottojen käsittely hallinto-oikeudessa muuta tilannetta todenmukaiseksi. Usein kirjausten ristiriitaisuus ja tulkinnanvaraisuus vaikuttaa lastensuojelun kohteeksi joutuneesta perheestä epäoikeudenmukaiselta ja siltä, että se on kaukana totuudesta.
Asioiden ollessa valitusteissä kukaan ei vaivaudu kohtaamaan perhettä eikä näkemään eikä kuulemaan heitä. Ajan kuluessa valitusteissä myös lapsi ja lapsen etu unohtuvat. Kuitenkin, kun päätöksiä tehdään viranhaltijataholla ja hallinto-oikeudessa, päätösten uskotaan olevan todenmukaisia. Muutaman vuoden kuluttua hallinto-oikeuskäsittelyn jälkeen on nähtävissä totuutena käytettyjen asiakirjojen keinotekoisuus.
”Lapset on viety ilman perusteita”. Vanhemmista perusteettomasti erotettu lapsi saattaa lukea lastensuojelupaperit aikuisena, jolloin hän havaitsee ristiriitaisuuden oman kokemuksensa ja viranomaisten kirjausten välillä. Miten väärin onkaan tulkittu vanhempien julkituoma todenmukainen käsitys viranomaisten kirjauksissa. Kukaan ei enää tunnista, mikä on lapsen etu?
Lastensuojelutyö on vaativaa ja lakiin perustuvaa eikä se salli virheiden tekemistä. Lapsia ei pidä sijoittaa kodin ulkopuolelle ikään kuin ”varmuuden vuoksi”. Lastensuojelulaki perustuu lapsen etuun ja lapsen oikeuksiin, minkä Suomi on ratifioinut jo 1991. Lapsen oikeus on kasvaa omassa perheessä eikä siihen pidä puuttua kuin äärimmäisen hädän ollessa kyseessä. Sosiaalityöntekijöiden pitää pystyä näkemään ja kuulemaan sekä aistimaan oikein todellinen lastensuojelutarve.
Avointa keskustelua toivotaan myös sijoitussyiden perusteluissa. Lastensuojeluasiakkaiden joukossa esim. huumeperheet ovat pienenä vähemmistönä. Asiakkaat ovat usein tavallisia perheitä, joiden avuntarve ei ole lastensuojelu, vaan tuki arkielämään. Sijoitusten syyperusteissa korostuvat tätä nykyä varattomuus ja vanhempien jaksamattomuus. Lisäksi uudistetun (2008) lastensuojelulain myötä huostaanoton syinä ovat lasten koulunkäyntiin liittyvät ongelmat sekä teini-iän tunnekuohut, jotka näkyvät kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten tilastoissa suurena lisäyksenä.
On hämmästyttävää, että ne, jotka tekevät lastensuojelutyötä, eivät arvioi lastensuojelun kokonaisuutta eivätkä sitä, miten lastensuojelun työtapojen tulisi muuttua asiakaslähtöisemmiksi ja siten paremmiksi. Ei voi olla oikein, että perheelle apua hakeneita vastuullisia vanhempia rangaistaan lapsen sijoituksella.
Marja Lamberg, potilasvaliokunnan pj., Espoo
Solveig Holmström, vpj., lapsiasiainvaliokunnan pj., Espoo
Potilas- ja sosiaaliapu ry
RSS Feed
