Perheemme huostaanottotarina alkaa vuodesta 2012.
Tuli puhelimitse kutsu sosiaalitoimeen, kun "on nyt iso huoli tytöstä". Olimme siellä yhteensä neljä tuntia, ja sitten jo laitoksen ovet pamahtivat kiinni. Syynä oli, että tytär oli kirjoittanut blogiinsa; joitakin asioita hieman liioitellut, ja joitakin jopa valehdellut. Meitä ei sosiaalitoimessa kuunneltu, vaan tyttö pistettiin laitokseen.
Tyttö oli ollut 1,5 kuukautta laitoksessa, ja hänen piti päästä kotiin. Sitten tyttö saikin huumeita. Sen jälkeen elämämme on ollut yhtä helvettiä: on saanut pelätä, että nähdäänkö lastamme hengissä enää ikinä. Tyttö uhattiin tappaa laitoksessa. Hän karkaili, lintsaili koulusta ja käytti huumeita. Seulat näyttivät aina negatiivista. Jälkikäteen kysyin syytä, vastaus oli ”seuloja pystyy kiertämään”. Lopuksi yritin saada lapsemme pois tuolta huumeluolapaikasta, mutta sosiaalityöntekijä tokaisi ”huumeita saa kaikista laitoksista, jos haluaa”.
Ei lapsellamme ollut kotona tällaisia ongelmia.
Tyttäremme siirrettiin yksityiseen nuorisokotiin. Siellä hänen elämänsä saatiin entiselleen, mutta nyt hän ei halua pitää meihin vanhempiin mitään yhteyttä. Eikä muihin sukulaisiinsa. Viimeksi olen nähnyt tytön kesällä 2013.
Tämä oli vain lyhennelmä: joukkoon mahtuu monta taistelua ja valitusta, joista kaikista olen saanut niin sanotusti paskaa niskaan.
Sellanenkin tapaus oli, kun kuukausiraporteissa luki, että lapsen ei ole turvallista mennä kotiin. Tyttö oli puhunut, että hakkaamme häntä. Kun kuulin tästä, jouduin itse useampaan kertaan pyytämään sosiaalityöntekijöitä tekemään meistä tutkintapyynnön. Soitin jopa poliisille kysyäkseni sieltäkin, että onko pyyntöä tehty. Ei ollut, joten jahtasin taas sosiaalityöntekijöitä: "Tehkää se tutkintapyyntö, onhan vakavasta asiasta kyse."
Lopulta kävi niin, että tyttö perui puheensa. Että minä en ollutkaan hakannut, vaan isänsä kuristanut. Siitä tehtiin ilmoitus, ja niinhän siinä kävi, ettei sekään syytös pitänyt paikkaansa.
Minä, äiti, olen seurakunnalla töissä. En käytä laisinkaan alkoholia, tupakkaa, puhumattakaan nyt huumeista. Tytön isä on tehtaalla töissä. Hän tupakoi (yrittää lakkoa silloin tällöin), ei käytä huumeita, mutta joskus ottaa alkoholia. Tytöllä on aikuisikään ehtinyt isoveli, jolla elämä on ihan OK.
Sosiaalityöntekijät rikkoivat perheemme. Tyttäremme käännettiin meitä eli lapsen luontaisia auktoriteettejä vastaan.
Sitä en unohda koskaan.
Tuli puhelimitse kutsu sosiaalitoimeen, kun "on nyt iso huoli tytöstä". Olimme siellä yhteensä neljä tuntia, ja sitten jo laitoksen ovet pamahtivat kiinni. Syynä oli, että tytär oli kirjoittanut blogiinsa; joitakin asioita hieman liioitellut, ja joitakin jopa valehdellut. Meitä ei sosiaalitoimessa kuunneltu, vaan tyttö pistettiin laitokseen.
Tyttö oli ollut 1,5 kuukautta laitoksessa, ja hänen piti päästä kotiin. Sitten tyttö saikin huumeita. Sen jälkeen elämämme on ollut yhtä helvettiä: on saanut pelätä, että nähdäänkö lastamme hengissä enää ikinä. Tyttö uhattiin tappaa laitoksessa. Hän karkaili, lintsaili koulusta ja käytti huumeita. Seulat näyttivät aina negatiivista. Jälkikäteen kysyin syytä, vastaus oli ”seuloja pystyy kiertämään”. Lopuksi yritin saada lapsemme pois tuolta huumeluolapaikasta, mutta sosiaalityöntekijä tokaisi ”huumeita saa kaikista laitoksista, jos haluaa”.
Ei lapsellamme ollut kotona tällaisia ongelmia.
Tyttäremme siirrettiin yksityiseen nuorisokotiin. Siellä hänen elämänsä saatiin entiselleen, mutta nyt hän ei halua pitää meihin vanhempiin mitään yhteyttä. Eikä muihin sukulaisiinsa. Viimeksi olen nähnyt tytön kesällä 2013.
Tämä oli vain lyhennelmä: joukkoon mahtuu monta taistelua ja valitusta, joista kaikista olen saanut niin sanotusti paskaa niskaan.
Sellanenkin tapaus oli, kun kuukausiraporteissa luki, että lapsen ei ole turvallista mennä kotiin. Tyttö oli puhunut, että hakkaamme häntä. Kun kuulin tästä, jouduin itse useampaan kertaan pyytämään sosiaalityöntekijöitä tekemään meistä tutkintapyynnön. Soitin jopa poliisille kysyäkseni sieltäkin, että onko pyyntöä tehty. Ei ollut, joten jahtasin taas sosiaalityöntekijöitä: "Tehkää se tutkintapyyntö, onhan vakavasta asiasta kyse."
Lopulta kävi niin, että tyttö perui puheensa. Että minä en ollutkaan hakannut, vaan isänsä kuristanut. Siitä tehtiin ilmoitus, ja niinhän siinä kävi, ettei sekään syytös pitänyt paikkaansa.
Minä, äiti, olen seurakunnalla töissä. En käytä laisinkaan alkoholia, tupakkaa, puhumattakaan nyt huumeista. Tytön isä on tehtaalla töissä. Hän tupakoi (yrittää lakkoa silloin tällöin), ei käytä huumeita, mutta joskus ottaa alkoholia. Tytöllä on aikuisikään ehtinyt isoveli, jolla elämä on ihan OK.
Sosiaalityöntekijät rikkoivat perheemme. Tyttäremme käännettiin meitä eli lapsen luontaisia auktoriteettejä vastaan.
Sitä en unohda koskaan.
RSS Feed
