Lokakuun liike
  • etusivu
  • lokakuun liike
  • LL-Uutiset
  • Dokumentit
  • Perheeni tarina
  • blogit
  • palvelujärjestelmät

Turvapaikkaa kirkolta hakenut huostaanotettu Henriikka, 15:

9/4/2014

2 Comments

 
Picture
NOSTO: "Kotona oman äidin ja isän luona on aina ollut hyvä olla ja olen voinut puhua heille lähes kaikesta. Kotona ei koskaan ole ollut väkivaltaa ja ei ole tarvinut pelätä ikinä. Kotona äiti tekee hyvää ruokaa ja monesti hän tekee myös muitakin herkkuja."

Minun tarinani

Minusta minun ja kaksospoikien huostaanotto tuntuu väärältä siksi, koska itse en edes tiedä syitä siihen, miksi meidät on huostaanotettu. Kotoa minun ei ole koskaan tarvinut karata ja ottaa hatkoja tällä tavalla kuin laitoksista ja sijaisperheistä. Pojatkaan ei ole koskaan karannut kotoa muuta kuin silloin, kun asuttiin Koskelassa niin pojat karkasivat tien reunalla olevalle multaläjälle.

    Kotona ei ole tapahtunut mitään pahaa. Olen suutuspäissäni sanonut kaikkea, jota kadun nyt. Jos en ole saanut jotain mitä olen jo kauan halunnut niin olen suuttunut siitä ja saattanut sanoa jotain todella typerää. Kotona oman äidin ja isän luona on aina ollut hyvä olla ja olen voinut puhua heille lähes kaikesta. Kotona ei koskaan ole ollut väkivaltaa ja ei ole tarvinut pelätä ikinä. Kotona äiti tekee hyvää ruokaa ja monesti hän tekee myös muitakin herkkuja. Kotona voi olla yhdessä perheen kans ja viettää aikaa tai tehdä jotain kivaa yhdessä. Jouluisin koko perhe on ollut yhdessä ja availtu lahjoja ja syöty jouluruokia.

    Kun jouduin pois kotoa, minun elämä meni vain pahempaan suuntaan. Minulla oli ikävä äitiä, iskää ja muita sisaruksia. Laitoksissa ja sijaisperheissä ei ole ollut niin hyvää huolenpitoa ja kasvatusta kuin kotona. Jouduin olemaan ihan yksin ja kavereitakaan ei saanut käydä katsomassa, eikä kaverit saanu tulla katsomaan minua laitoksiin. Jouduin kärsimään laitoksissa ja sijaisperheissä yksin, ilman ketään kenelle olisin voinut puhua.

    Karkasin Raahen sijaisperheestä ja juoksin metsien läpi. Kengät kastui ja varpaat oli jäässä. Minulla oli toisessa kädessä laukku, jossa oli hajuvesiä, hiuslakkoja, suoristusrauta, hiusharja, meikkejä ja muuta tavaraa. Toisessa kädessä oli täysi 1,5 litran coca cola-pullo ja pringles purkki. Kun pääsin pois metsästä, tuntui siltä, kuin lentäisin, koska ei tarvinut hyppiä kivien ja kantojen yli.

    Olin hatkoilla lastenkoti Onnelasta. Olin ollut jo pari viikkoa hatkoilla sieltä, kunnes jäin kiinni Pateniemen koululla. Poliisit tuli sinne ja lähdin kävelemään poispäin. He juoksi ja repäs minua hupusta niin, että minulla kävi kurkkuun kipeää. Sitten he raahasivat minut autoon hupusta. Poliisit nosti minua hupusta ylöspäin niin, että jouduin pitämään paidan reunasta kiinni ja repimään sitä alaspäin, ettei kurkkuun kävisi niin kipeää ja kävelivät autolle päin. He vei minut autoon ja alkoi kyselemään kuka olen. En kertonut ja he kysyivät olenko Henriikka Kurhela. Vastasin kielteisesti. He penkoivat laukkuni ja löysivät sieltä minun koulukirjani. Poliisit katsoi sieltä nimeni ja kirjoissa luki Henriikka Kurhela. Kysyin saisinko käydä laittamassa pyörän lukkoon ja poliisit sanoi, että et saa. No, kysyin voisivatko he käydä laittamassa, mutta sekään ei käyny. Sitten he veivät minut lastenkoti Metsolaan ja minun pyöräni varastettiin, koska he eivät antanut minun pistää pyörääni lukkoon.

    Tuntuu ihan hirveältä ikävöidä velipoikia, kun ei tiedä missä he ovat ja mitä heille kuuluu. Nikolasta ja Aleksia en ole nähnyt pitkään aikaan ja pojille en saa edes soittaa ja kysyä, mitä kuuluu ja missä he ovat ja onko kaikki kunnossa. Itselle tulee paha mieli poikien puolesta. Pojatkin varmaan haluaisi nähdä omia siskoja ja veljiä, koska oli viimeksikkin ihan innoissaan, kun kävin onnelassa heitä katsomassa.


Piilossa huhtikuussa 2014,

Henriikka Kurhela.


(Lue uutinen turvapaikan hakemisesta; täällä.)



My story

I think, when I and my twin brothers were taken into custody it seemed wrong, because in fact even I myself didn't know the reasons why we had been taken into custody. From home I have never had to run away and escape in this way, as I have done from the institutions and foster families. Even the boys have never run away from home, except when we lived at the Koskela, and the boys ran to the other side of the road where the was a dirt-pile.

There has been no harm done to me at home. I've said stupid things, when I was angry, which I regret now. If I haven't got something, I've wanted for a long time, I've gotten pissed off about it, and might have said something really stupid.

At home, in my parent’s house, it has always been good to be, and I have been able to talk to them about almost everything. Home has never been violent, and we didn't have to worry about anything. Mother cooks good food at home and in many cases, she also makes other tasty treats. When I'm home we can be together as a family and spend time with each other, or do something fun together. At Christmas the whole family has been together opening Christmas gifts and eating loads of food.

When I was taken away from home, my life went for the worse. I missed my mother, father and other siblings. Institutions and foster care has not been as good of care and education than at home. I had to be all alone and didn't get any friends to visit, and my friends didn't get the invitation to see me in the institutions.

I had to suffer in the foster care alone, with no one to whom I could talk to. I ran away from the foster parents in Raahe and I ran through the forests. My shoes got wet and toes got frozen. I had a bag in one hand, with perfumes, hair lacquers, hair straightener, hairbrush, make-up and other stuff. In my other hand I had a full 1.5 liter coca cola bottle and a jar of Pringles. When I got out of the forest, it felt as if I could fly, because I didn't need to jump over the rocks and tree-stubs.

I was on the run from the children's home Onnela. I'd already been away couple of weeks from there, until I got caught in Pateniemi school. The police came there and I started to walk away. They outran me and dragged me from the hood so that my throat hurt. Then they dragged me to the car from the hood. The police brought me in carrying from the hood, holding me up so that I had to grab the collar of my shirt and tear it down, so it wouldn’t feel so bad in my throat, when they walked up to the car. They took me to the car and began to question who I was. I didn't tell them, and they asked if I was Henriikka Kurhela. I denied it. They ransacked my bag and found my school-books there. Then the police took my books and read the name in them - Henriikka Kurhela. I asked, if I could put my bikes wheel lock on, and the police said that I couldn't. Well, then I asked if they could go and lock it, but that didn't work either. Then they just took me to a children's home Metsola and my bike was stolen, because they didn't let me put my bike on lock.

It feels awful to miss the twin brothers, not knowing where they are and how they feel. Nikolas and Aleksi I haven't seen in a long time, and I can not even get to call them and ask what's up, where they are, and whether everything is all right. I feel bad for the boys. Even the boys probably would like to see their own brothers and sisters, as like the last time they were pretty excited when I went to see them in Onnela.

Hiding in April 2014

Henriikka Kurhela

(Read the news claiming asylum, here.)

 

Picture
2 Comments
Tiina
9/4/2014 02:20:29 pm

Hienoa Henriikka, että julkisesti kerroit kokemuksesi!
Teidän koko perheen pitääkin pitää yhtä ja yhdessä olette vahvoja!
Hienoa, että osasit hakea turvapaikkaa kirkolta.
Siunauksia Sinulle, kuten myös veljillesi ja vanhemmillesi. Teidän kohtelunne on aivan käsittämätöntä.
Olet rohkea nuori neiti!
Uskon, että oikeus voittaa!

Reply
Päivi T.
22/1/2016 06:44:03 pm

Kiitos rohkeudestasi! Lienet perinyt sen vanhemmiltasi ;)

Ensinnäkin hei: tuo pään aukominen on kertakaikkiaan ikään kuuluva juttu!!! Lukekaas Meidän Perheen tai Vauva -lehden kysymyksiä kasvatukseen liittyen! Tässä yksi esimerkki:

" Ihan kamalaa, 12v tyttö on n. 6pvä viikosta niin pirun kiukkuinen. jättää kaikki vaatteensa, astiat, lelunsa ym mihin sitten koskeekin juuri siihen missä ne kädestä sattuvat irtoamaan. en todellakaan korjaa niitä, mutta jatkuva perään huutelu ja " marmattaminen" on rasittavaa. tämä menee ohi, tiedän, mutta miksi tallaista?? ärsyttää kun kaiken mitä teet on väärin, mitä ruokaa laitat se on pahaa, aamupalaksi ei täydessä jääkaapissa ole mitään ja kaikki on tosi tyhmiä ihmisiä.

ei hän masentunut ole energiaa on kuin pienessä kylässä, pää ei vaan tahdo pysyä ajatusten ja tekojen mukana. normaaliahan tämä. tiedän. miten te muut jaksatte? millaisia sääntöjä olette luoneet. lähdettekö itse ulos jo alkaa oma pää olemaan ihan liian täynnä. kaikkea en minäkään todellakaan vaan siedä, että rajat sanisinko tulee vastaan aika nopeastikkin mielestäni. siinäkö se on, niitä vasten on helppoa hyppiä, niin ja turvallista? mutta voimia nämä vuodet vanhemmiltakin vaatii!! jos sitten sanotaan että lapsikin on sekaisin omanitsensä kanssa.. huh huh , mutta kirjoittaminen helpottaa ja tieto että teitä kohtalotovereita on olemassa!!! eikö niin ?!?! haloo!!!! "

Eli eihän nuoren, kasvavan ihmislapsen tarvitse mitenkään erityisen raskaasti itseänsä syyttää siitä että on vielä keskenkasvuinen. Eikä vanhempia tule siitä syyttää. Jotenkin vain nämä Sinkkosen koulukuntalaiset ovat oikeutettuja, kunnollisia avunpyytäjiä, kun taas (perusteetta) asiakirjoihin päätyneitä pidetään potentiaalisina riskeinä itselleen tai muille.

Reply



Leave a Reply.

    Perheeni tarina

    "Yksittäistapauksia" väkivaltiosta
    Perheeni tarina -sivuille toimitetaan vaiettuja "yksittäistapauksia".
    Jos sinulla on tarina kerrottavana tai kotivideo julkaistavana, luethan ensin julkaisuehdot täältä ja ota sitten yhteys toimittajiimme:
    [email protected].

    Lisää tarinoita täällä:

    *Kauhutarina
    LL-Kotivideot
    "Mielivaltaisia huostaan-ottoja ei oikeastaan ole."
    – Seppo Sauro, LSKL.

    Perheadressit

    RSS Feed

    Tarinoita mediassa:

    Picture
    ☞Ani 

    Picture
    ☞Krista

    Picture
    ☞Kirsi 
    ja Lauri

    Picture
    ☞Jyly ja Johanna

    Picture
    ☞Tapani

    Picture
    ☞Roosa Anniina

    Picture
    ☞Heidi

    Picture
    ☞Vivian

    Picture
    ☞Sari

    Picture
    ☞Henri

    Picture
    ☞Mari

    Picture
    ☞Hely

    Picture
    ☞Mikko

    Picture
    ☞Milla

    Picture
    ☞Mirja

    Picture
    ☞Johanna

    Picture
    ☞Anneli

    Picture
    ☞Hanna

    Picture
    ☞Huosta-päiväkirja

    Picture
    ☞Uupunut äiti

    Picture
    Marjaana

    Picture
    ☞Mikael Gabriel 

    Picture
    Mareena
    1 & 2
    & 3

    Picture
    ☞Tiina B  1 & 2.

    Picture
    ☞Netta

    Picture
    ☞Maiti ja Ivika

    Picture
    ☞Pako 1 ja 2.

    Picture
    ☞Sami

    Picture
     ☞Ari

    Picture
    ☞Ida

    Picture
    ☞Thomas & Jennie

    Arkistot

    April 2016
    January 2016
    October 2015
    July 2015
    June 2015
    April 2015
    March 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    October 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014

    Kategoriat

    All
    Aluehallintovirasto
    Asiakirja
    AVI
    Eerika
    Hely-harvistola
    Isovanhemmuus
    Joensuun Lastensuojelu
    Kankaanpää
    Kerimäki
    Kotiintuloaika
    Kritiikki
    Lapsen Huolto
    Lastensuojelu Alkutapaaminen
    Lastensuojeluilmoitus
    Lastensuojelulaitos
    Mervi Maksimainen
    Mervi Sinivirta
    Nelivuotistarkastus
    Neuvola
    Oikeustoimikelpoinen
    Pedofilia
    Pedofiliahysteria
    Poliisikaksikko
    Punkaharjun Soslapsikylä
    Rattijuopumus
    Savonlinna
    Savonlinnan Lastensuojelu
    Seksuaalinen Hyväksikäyttö
    Sijaishuolto
    Sosiaalipäivystys
    SosiaalipäivystyS
    Sosiaalityöntekijä
    SOS Lapsikylä
    THL
    THL + Laaja Terveystarkastus
    Touko Tarkki
    Vantaa Lastensuojelu
    Vantaan Lastensuojelu
    Vilja-Eerika
    Viranomainen

    RSS Feed

    Touko Tarkki, Eerika Tarkki, Vilja Eerika, Marja-Lea Tarkki, Vilja Eerika, Eerika, Eerikan murha, Sirpa Laamanen, Touko, Tarkki, Askola, lastensuojelu, huostaanotto, viranomaisrikollisuus, perheoikeus, lastenoikeudet
    Lokakuunliike.com Pagerank
INFO-sivu
takaisin alkuun

Huolilaskuri
Lokakuun liike on ihmisoikeusliike: rakenteellista sosiaalityötä, tutkivaa journalismia, valtakunnansovittelua, kansansivistystä ja viranomaistarkastustoimintaa tukevaa kolmannen sektorin työtä.
Picture