Lokakuun liike
  • etusivu
  • lokakuun liike
  • LL-Uutiset
  • Dokumentit
  • Perheeni tarina
  • blogit
  • palvelujärjestelmät

Sosiaalitoimi hyväksyy lapseen kohdistuvan väkivallan Joensuussa

27/12/2014

106 Comments

 
Picture
"Pelkään, että tyttärestäni tulee seuraava Eerika", sanoo joensuulainen äiti loppuvuonna 2014. Hän tuli lastensuojelun asiakkaaksi seitsemän vuotta sitten, joulukuussa 2007 hänen miehensä pahoinpideltyä hänet. Pariskunnan tytär oli tuohon aikaan kolmikuinen vauva. 

Väkivallantekoja oli esiintynyt usein. Ne olivat alkaneet äidin ollessa raskaana. Äiti eli elämäänsä kotiinsa kahlittuna ja muistelee, miten hän mm. pesi lastenvaunujen pyöriä puhtaaksi, jotta ei jäisi kiinni siitä, että oli poistunut kotoa ulkoilemaan lapsensa kanssa.

"Kaaduin portaissa", oli äidille tuttu selitys, jolla hän selitteli mustelmiaan.

Erään kerran, kun mies pahoinpiteli äitiä, äidin poski repesi irti, hänen silmänpohjansa murtui ja kasvojen luukalvoihin tuli lukuisia vaurioita. Tämän lisäksi mies kidutti äitiä suihkussa ruiskuttamalla vettä hänen avohaavoihinsa. Naapurit saapuivat jossakin vaiheessa apuun, äiti itse ei muista tapahtumista mitään. Hänelle on kerrottu jälkeenpäin hänen olleen lattialla vauvan sänkyä vasten nojaamassa ja kysyneen auttajiltaan: "Ootsie enkeli, vie mut täältä pois."

Miehen, pahoinpitelijän, suurin huoli poliisin saapuessa oli se, että äiti oli purrut häntä peukaloon. Hän esitteli puremajälkeä poliisille haluten tehdä asiasta rikosilmoituksen.

Koska poliisi oli hälytetty paikalle, asia eteni oikeusteihin pahoinpitelynä, mutta äiti eli pelossa. Kuolemanpelossa. Hän ei esittänyt vaatimuksia asiassa. 


Äiti yritti itsemurhaa, lapsi sijoitettiin äitiä piinanneelle isälle 


Pariskunta erosi vuonna 2009 väkivallan pahennuttua. Isän häiriköinti alkoi. Isä väitti äidin olevan alkoholisti ja narkkari, tämän haman menneisyyden perusteella. Äiti kävi huumeseuloissa
näyttääkseen toteen, ettei käyttänyt päihteitä. Äiti oli myös normaalisti työelämässä. Edelleen äiti käy, todentaakseen syyttömyyttään, mm. maksakokeissa. Tulokset ovat viitearvojen alapuolella. 

Isä jatkoi piinaamistaan kaksi vuotta. Lopulta äidin tilanne kärjistyi itsemurhayritykseen tammikuussa 2011. Hän joutui tehohoitoon. Äidin vasen jalka ja oikea käsi halvaantuivat yrityksessä, joten hän joutui viettämään aikaa sairaalahoidossa. Tytär sijoitettiin isälleen 31.1.2011 kiireellisesti, vaikka äiti vastusti sijoitusta väkivaltaiselle isälle. Äiti toivoi lapselleen ulkopuolista sijoituspaikkaa tai sijoitusta sisarensa perheeseen. Äiti taisteli kiireellistä sijoitusta vastaan. Sijoitus johti huostaanottoon 12.9.2011.

Äiti oli hoidossa 29.1.2011–15.3.2011 Pohjois-Karjalan keskussairaalassa ja Utran päihdeyksikössä. Koska itsemurhaa oli yritetty lääkkeillä ja alkoholilla, ja Siilaisen vuodeosastolla riehui sairaalabakteeri, valittiin Utran yksikkö hoitopaikaksi kipujen ja jatkuvan sairaanhoidon vuoksi.

Äiti sai tavata lastaan vain tunnin viikossa. Hoitopaikan mielestä lapsi olisi voinut viettää äidin luona koko päivän, mutta sosiaalitoimi teki suuressa viisaudessaan tapaamisrajoituksen, joita lain mukaan tehdään "lapsen edun toteutumiseksi". Sossu väitti äidin olevan katkaisuhoidossa.


Joensuun lastensuojelu kirjasi valheita asiakirjoihin


Äiti sai lääkärilausunnon, jossa todettiin, ettei äiti ole ollut katkaisuhoidossa vaan hoidossa halvaantumisen takia, koska haavoineen häntä ei voitu sijoittaa vuodeosastolle sairaalabakteeritartunnan mahdollisuuden vuoksi. Tämän asiakirjan äiti kiikutti sosiaalitoimelle todistaakseen pois isän väittämät ja sosiaalitoimen uskomat puheet äidin sairaalahoidon syistä. Sosiaalitoimi väitti äidin olleen nimenomaan katkaisussa ja varmuuden vuoksi hävitti äidin lääkärintodistuksen. Tahallisten virheiden oikaiseminen ei näytä kuuluvan Joensuun lastensuojelun toimenkuvaan.

Sen sijaan Joensuun sossun toimenkuvaan kuuluu toteen näyttämättömien väitteiden kirjaaminen. Nimittäin samainen sossu lausui
ja kirjasi äidin sisaresta mm. siten, että sisar on lastensuojelun asiakkaana Kiteellä. Sisar, joka on terveydenhuollon ammattilainen ja työskentelee terveydenhuollossa, soitti Kiteen lastensuojeluun kysyäkseen lastensuojelun asiakkuutensa tilaa. Kiteeltä esitettiin vastakysymys: "Onko tämä aprillipilaa?" Sisar kun sattui soittamaan aprillipäivänä.

Joensuun sosiaalitoimen mielestä sisar on myös kolmen lapsen yksinhuoltaja, vaikka sisar eli ja elää edelleen avioliitossa. Sisar vaati oikaisua kirjauksiin, mutta niitä ei koskaan oikaistu. 


Lapsi kertoi isän pahoinpitelevän häntä: sosiaali syyllisti äidin ja piti isää "rohkeana"

Äiti pääsi kotiin 15.3.2011, minkä jälkeen hän jäi täysin yksin. Sosiaalitoimessa kukaan ei kuunnellut, sieltä todettiin vain, ettei äidin mielipiteillä ole merkitystä. Lastensuojelulaissa mainitaan, pykälässä numero 42, että asianosaisia tulee kuulla. Mielipiteen kuulemisen velvoite löytyy myös hallintolain pykälästä numero 34. Molemmat pykälät käsittelevät asianosaisen oikeutta lausua mielipiteensä käsillä olevassa asiassa. Jos taas sosiaalitoimi on sitä mieltä, että on ilmeisen tarpeetonta kuulla asianosaista, siitä tulee antaa perusteltu päätös. 

Isä päätti hakea lapsen asumista luokseen.

30.3.2011 tyttö kertoi perhetyöntekijälle, kuinka tekee kipeää, kun isä ottaa tukasta kiinni ja tukistaa. Isän kanssa oli keskusteltu asiasta. Isä oli luvannut muuttaa tapojaan. Näin sosiaalitoimi "todensi" isän väkivaltaisuuden ja tuli lopputulokseen, ettei väkivallan uhkaa ole isän luona.

Tulee mieleeni eräs Oulussa tehty huostaanottohakemus, jossa vedottiin mahdolliseen väkivaltaan ajatuksen tasolla. Se hakemus meni läpi. Sama maa, sama lastensuojelulaki? 

Joensuussa mentiin vielä astetta pidemmälle ja kirjattiin, että äiti altistaa lapsen väkivallalle. Toisin sanoen syyllistettiin väkivallan uhri ja toimitettiin lapsi väkivallan tekijälle.

Johtava lastensuojelun työntekijä teki hakemuksen huostaanoton purkamisesta Kuopion hallinto-oikeudelle, jossa suositeltiin lasta asumaan isän luo. Kyseinen hakemus ja suositus tehtiin Joensuun lastensuojelussa tietäen, että isä kohdistaa lapseen väkivaltaa. 

Isän hakemus asumisesta hyväksyttiin käräjäoikeudessa ja lapsi määrättiin isälleen asumaan. Väkivaltaisuus ohitettiin toteamalla, ettei isä tiennyt, että lasta ei saa
kurittaa fyysisesti. Isän kanssa oli keskusteltu ja isä oli luvannut muuttaa toimintatapojaan. Isää kehuttiin "rohkeaksi", koska hän myönsi kurittaneensa lasta. 

Isä vetosi siis rikoslaista tunnettuun kieltoerehdykseen ja se meni oikeudessa läpi? Kuka mahtoi olla tämä onneton tuomari, joka ei tiennyt, että kieltoerehdys vastuuvapausperusteena tulee kysymykseen vain, jos teko on ilmeisen anteeksiannettava ja jos itse laissa on virhe tai laki on ihan mahdottoman vaikeaselkoinen tai jos viranomainen on antanut asiassa virheellisen neuvon? Mielestäni laki koskien pahoinpitelyä tai lapsen fyysistä ja henkistä vaaraa on ilmeisen helppo ymmärrettäväksi. Vai antoiko Joensuun lastensuojelusossu ohjeen pahoinpidellä lasta? Entäpä isän selonottovelvollisuus? Ei se nyt niin vaikeaa ole soittaa vaikkapa sossuun ja varmistaa, onko lapsen hakkaaminen sallittua.

Viis laista, sen sijaan viranomaiset ja tuomioistuin ihastelivat isän rohkeutta avautua väkivallanteoistaan. Laista en löydä vastuuvapausperusteena mainittua rohkeutta; tuomioistuin näköjään osaa tulkita näitä tapauksia kadehdittavalla logiikalla sossun kompatessa taustalla. 

"Vielä on käyty hallinto-oikeutta ja hovioikeutta. Kaikissa on suosittu isää. Minut on jätetty yksin taistelemaan, ja suuri kiitos sukulaisilleni tuesta, vaikka heitäkin on noissa kirjauksissa mollattu", äiti kertoo.

Äidin sisar sen sijaan suree sitä, että hän luotti aikanaan Suomen viranomaisiin avun antajina ja vakuutti myös äidin asiasta.

"Mie ite painostin et lähe hoitoon ja sitoudu kaikkeen, Suomessa on toimiva sosiaalihuolto ja oikeuslaitos! Poljin hänet vain syvemmälle suohon..."

Sisaren mielestä sosiaalitoimen toiminta perustuu vain pinttyneeseen, mielivaltaiseen mielipiteeseen. Dokumentit, kuten lapsen hampaista otetut valokuvat, eivät kiinnosta ketään.

"Olin todella järkyttynyt siitä neuvottelusta, missä olin. Sitä halveksuntaa ja asennetta ei voinut uskoa. Kun yksi sossu kirjaa oman henkilökohtaisen mielipiteensä ja isän väittämän perusteellä jotakin, niin siitä tulee kaikille seuraaville asiakirjojen lukijoille täyttä totta. Ja turha on vastalausetta esittää", sisar jatkaa.


Viranomaiset pimittävät äidiltä tiedon lastensuojeluilmoituksesta


Lapsen isä meni uudelleen naimisiin, mutta ero tuli perheväkivallan vuoksi. Perheväkivallasta isän luona tehtiin Liperin lääkärin toimesta lastensuojeluilmoitus, jossa mainittiin lapsen epäsuotuisat kasvuolosuhteet. Mies oli hakannut vaimonsa. Sossun mielestä asiassa ei ollut mitään vaaraa lapsen kannalta, pahoinpitely kun oli tapahtunut lapsen ollessa poissa kotoa. Minnekkäs se isän lupaus muuttaa niitä toimintatapojaan nyt unohtui?

Sosiaalitoimi ei ilmoittanut lastensuojeluilmoituksen sisällöstä äidille lainkaan, vaikka tiesivät äidin olevan menossa hovioikeuteen lapsen asumisesta. Tieto isän väkivaltaisuudesta oli
sosiaalitoimessa jo 12.11.2012, hovioikeuden pääkäsittely oli 27.11.2012. Sosiaalitoimi pimitti tiedon äidiltä aina joulukuuhun asti. Asuminen jatkui isällä. 

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, 11§, koskien asianosaisen oikeutta tiedonsaantiin sanoo seuraavaa: "Hakijalla, valittajalla sekä muulla, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (asianosainen), on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn."

Velvoitteesta voi luistaa, jos se on vastoin lapsen etua. Joensuun lastensuojelu siis käytännössä osoitti, että heidän mielestään lapsen mahdollinen siirtyminen pois väkivaltaisen isän luota olisi vastoin lapsen etua?

Asuminenhan olisi saattanut muuttua oikeudessa, mikäli äidillä olisi ollut tieto lastensuojeluilmoituksen sisällöstä. 


Isän pahoinpitelemä tyttö siirretään äidilleen
– ja palautetaan pian isälleen

2.5.2013 äiti vei tyttärensä sairaalaan, koska lapsen käsi oli murtunut. Lapsi kertoi kaatuneensa, mutta tarina muuttui kerrottaessa. Hän oli kaatunut asfaltille, nurmikolle, milloin minnekkin. Kuitenkin murtuma oli kyynärvarren sisäsyrjässä. Kaaduttaessa käden päälle olettaisi ulkosyrjän murtuvan?
Lapsesta ei löytynyt muita kaatumiseen viittaavia merkkejä, jotka olisivat tukeneet lapsen kertomaa; ei mustelmia, ei naarmuja polvissa, ei mitään.

29.5.2013 äiti vei lapsen taas sairaalaan epämääräisten isojen mustelmien vuoksi. Lapsi kertoi apulaisylikääkärille isän riepotelleen käsistä ja jaloista pitkin lattioita. Kertomus täsmäsi lääkärin löydöksiin. Lääkärikäyntien johdosta lapsi sijoitettiin kiireellisenä isän luota äidin luokse 31.5.2013.

Avoimesta ja reippaasta tytöstä oli tullut pelokas ja itkuinen lapsi. Isällään hän oli alkanut yökastella. Tyttö näki painajaisia. Äidin luona alkoi kova työ lapsen kuntouttamiseksi. Äiti haki käräjäoikeudelta tytön asumista ja väliaikainen määräys annettiin 28.8.2013. Tyttö aloitti esikoulun. Äiti oli kuntouttanut itsensä halvauksen jäljiltä työkuntoiseksi ja kävi töissä. Tyttö rauhoittui, elämä oli tasaista ja turvattua.

"Huomasimme muutosta lapsessa, hän sai takaisin reippautensa ja iloisuutensa", äiti kertoo.

Mutta sitten kaikki muuttui. Isästä oli tehty pahoinpitelyjen johdosta rikosilmoitus. Syytettä ei kuitenkaan nostettu "teon vähäisyyden vuoksi". Joten ei ollut mitään huolta antaa lasta takaisin isälleen. Niinpä sama tuomari, joka oli siirtänyt lapsen turvaan äidilleen, siirsi nyt lapsen takaisin hakattavaksi isälleen. Olosuhdeselvitys, joka puolsi asumista äidin luona, ei merkinnyt oikeudessa mitään.

Siihen päätökseen loppui lapsen esikoulu. Vieraat ihmiset hoitivat häntä isän opiskellessa toisella paikkakunnalla. Alkoi äidin ja tyttären jatkuva yhteydenpidon rajoittaminen. Lapsesta ei huolehdittu. Hänen ikenensä vuotivat verta, ja tyttö kertoi, ettei hänellä edes ole hammasharjaa. Äidin sisar letitti tytön hiuksia. Tyttö säikähti, kun hiuksiin koskettiin.

"Se sattuu, kun isä kiskoo hiuksista."

Lapsella ei ole riittävästi vaatteita, vaikka isä on saanut sosiaalitoimelta tuhansia euroja mm. vaaterahan muodossa. Äiti hankkii lapselle vaatteet ja kengät.


Lastensuojelu jättää lapsen hätään
"koska asiasta on oikeuden määräys"

Äiti valitti hovioikeuteen, mutta turhaan. Päätöstä asumisesta ei muutettu.

Hovioikeuden jälkeen lastensuojelusta ilmoitettiin äidille, että isän perheessä on pahoja ongelmia, joita selvitellään perhetyöntekijöiden kanssa. Ongelmat ilmenevät etenkin uusperheen lasten kesken. Tyttö on se, jota kiusataan. Lastensuojelun kotikäynnit isän perheessä olivat alkaneet jo ennen hovioikeutta, mutta äidille ei asiasta oltu vaivauduttu taaskaan ilmoittamaan. 

Äiti teki lastensuojeluilmoituksen, koska ei saanut lapseensa yhteyttä ja pelkäsi isän pahoinpidelleen tämän. Lapsen oli määrä saapua tapaamiselle, mutta se peruttiin oksennustautiin vedoten. Tytär ehti kuitenkin puhua äidin kanssa puhelimessa ja kertoi mm. syöneensä, eikä kuulostanut lainkaan sairaalta. Myös lapsen mummo (äidin äiti) teki lastensuojeluilmoituksen peläten lapsen turvallisuuden olevan vaarassa. Joensuun lastensuojelu otti vastaan lastensuojeluilmoituksen myös äidin sisaren taholta, joka niin ikään esitti huolensa samasta asiasta.

Sosiaalitoimi ei kuitenkaan toiminut, se vain totesi "ei kuulu meille" tai "asiasta on oikeuden määräys". Lastensuojeluilmoituksista ei seurannut muuta kuin poliisitutkinta kunnianloukkauksesta. Isä koki ilmoitukset kunniaansa loukkaavina ja sai kuin saikin tahtonsa läpi soiteltuaan viranomaisille, jotka ensin olivat sitä mieltä, ettei rikosilmoitus johda yhtikäs mihinkään. 

Nyt Joensuun lastensuojelu on ilmoittanut, että on pidettävä neuvottelu, koska kasvatus- ja perheneuvolan työntekijä on erittäin huolissaan lapsen mielialasta. Tyttö on muuttunut araksi ja erittäin itkuiseksi. Lapsi on masentunut. 

Viranomaiset vetoavat hovioikeuden päätöksiin. Samaan aikaan isä on päättänyt vähentää lapsen luonapitoa äidin luona. Isä jatkaa siis sekä äidin kiusaamista että lapsen pahoinpitelyä kaikessa rauhassa sosiaalitoimen vedotessa oikeuden päätöksiin. 


"Pelkään, että tyttärestäni tulee seuraava Eerika"

Lastensuojelulaki velvoittaa lastensuojelun toimimaan silloin, kun lapsi on vaarassa. Laissa ei sanota, että oikeuden määräys lapsen asumisesta olisi esteenä lapsen siirtämiselle pois pahoinpitelijänsä luota. Sen sijaan laissa sanotaan, että sopimuksen ja päätöksen muuttaminen on mahdollista, mikäli olosuhteet ovat muuttuneet päätöksen antamisen jälkeen tai muutokseen muutoin on aihetta.

Vastuu lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen edun turvaamisesta on viimekädessä sosiaalityöntekijällä. Tapauksessamme tämä viimekätinen on Joensuun sossu. Näyttää kuitenkin siltä, että ko. viranomaisessa ei ole halua, ammattitaitoa tai munaa puuttua tilanteeseen, jossa vaarassa voi olla jopa lapsen henki, yksi pyhimmistä oikeushyvistämme. 

Isä piinaa tälläkin hetkellä äidin elämää. Isällä on väittämänsä mukaan harkinnassa haaste lähestymiskieltoon äitiä koskien. Tammikuussa istutaan oikeutta kunnianloukkauksista, koska äiti meni tekemään lastensuojeluilmoituksen. Isä on uhannut nostaa myös syytteen kotirauhan häirinnästä, perusteenaan äidin yhteydenpito tyttärensä kanssa – puhelimella, jonka äiti itse on tyttärelleen hankkinut ja jonka kulut äiti maksaa.

Isällä on uusi nainen ja elämä on epätasaista, mutta aikaa piisaa kyllä äidin kyttäämiseen välikäsiä käyttäen. Miettikää itse, miltä tuntuisi, jos joku vahtaisi kadulta sisälle asuntoonne.

Olosuhdeselvityksissä todettiin aikoinaan: "Miten isän pinna kestää arjessa?"

Äiti kysyy Joensuun sosiaalitoimelta, joka ei kykene sanojensa mukaan todentamaan lapseen kohdistunutta väkivaltaa:

"Miten te todennatte väkivaltaa? Mies on hakannut minut, vaimonsa ja tyttärensä."

Niin Joensuu? Mitä vielä tarvitaan? Patologin lausuntoko?

"Pelkään, että tyttärestäni tulee seuraava Eerika", äiti sanoo hiljaa. 

Tilanteessa on paljon samaa kuin oli Eerikan tilanteessa. Äitiä ei uskottu. Mitään ei tehty, vaikka lastensuojeluilmoituksia oli yli kymmenen. Lastensuojelu pullakahvitteli sillä välin, kun Eerika murhattiin. 

Ja näyttää se pullasuttu maistuvan Joensuussakin.


Lisää Joensuu standardia: Lapsen etua Joensuulaiseen tapaan

Espoo:

I Lastensuojelu kaappasi vauvan - syynä äidin sairauskohtaus 
II Hyvät Päivi Korpi-Kauhanen ja Raija Pesola
III Joulupukki: "Voitaisiinko siellä Espoossa vielä miettiä?"

Muita uusia LL-julkaisuja:

☞ Maanpakolainen
☞ Suomalaislapset viikkoja kaapattuina Ruotsin sosiaalin tuella
☞ Miksi huostaanottoliikeyritykset leimaavat huostaanotut lapset psyykkisesti sairaiksi?
☞ Home -ongelmat vallankäytön välineenä
☞ Kynttiläpalkinto Lokakuun Liikkeen blogistille
☞ Stop! Haminan Stoppari
☞ Lastensuojelu "suojeli" perheen evakkoon Kankaanpäässä


Touko Tarkki, Eerika Tarkki, Vilja Eerika, Marja-Lea Tarkki, Vilja Eerika, Eerika, Eerikan murha, Sirpa Laamanen, Touko, Tarkki, Askola, Touko Tarkki, Eerika Tarkki, Vilja Eerika, Marja-Lea Tarkki, Vilja Eerika, 
106 Comments
Isä
27/12/2014 04:47:39 am

Pyysikö toimitus isän kannanottoa asiaan? Eipä varmaan ja miksi olisi.
Tähän mennessä Lokakuun liike on vaatinut huostaanottoasioiden siirtämistä käräjäoikeuksiin, koska siellä tutkitaan asiat perinpohjin ja tehdään aina oikea päätös.
Näin ei sitten ilmeisesti ole.
Ja sosiaalitoimella pitäisi olla veto-oikeus kumota tuomioistuinten päätökset.
Ristiriitaista.

Reply
spede
31/12/2014 11:34:59 am

tiedän tapauksen ja kannattaisi tutkia äidin tilanne ensin...

Reply
Horrorfield
3/2/2019 12:34:56 am

Ihan sama isän tai äidin tilanne. Lapsella on oikeus olla turvassa. Jos lapsi sanoo et isä riepottelee, on mustelmia ja murtumia jotka tukee lapsen kertomaa niin silloin lapsi ei kuulu olla isällään.
Se onko turvallinen paikka äidin vai sijaisperheen luona on sitten selvitettävä, mutta kunhan ei isällä joka lyö

Kari Peltokangas
23/12/2020 01:16:42 am

Käräjäoikeuden "päätös"= suora kopio Raision perhepalvelujen "lastensuojelun" sosiaalityöntekijä Tiina Tuokko perättömästä lausumasta 27.5.2008 lapsen olosuhteista jossa äidille "yksinhuolto", lapsen tapaamisoikeus 12h/kk pysyvänä, koska äiti ei luota isään ja ristiriitoja ero prosessiin liittyen.. lapsen- ja isän suhteessa ei huomautettavaa; lapsen ja isän suhde läheinen ja lämmin, lapset hyvin kiintyneitä isäänsä ja isä lapsiinsa. Yhteishuoltajuutta- ja lapsen tapaamisoikeuksia ei myönnetty äidin luottamuksen vuoksi??? Haloo- elämmekö oikeusvaltiossa, noudatamme ko kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksia? Hovi- ja korkein oikeus kieltäytyi oikeudenkäynnin järjestämisestä johtopäätöksiin vedoten. Myöhemmin lapset vieraannutettu- ja aivopesu sekaisin pois isästään- ja sivustaan Raision perhe palvelujen menettelyssä eli tuhottu lapsen- ja isän suhde viran oma is menettelyssä, joka on lapsen henkistä väkivaltaa eli rikos Suomessa lasta kohtaan- Raision kaupunki tulee saattaa asiassa syytteeseen virka rikoksesta ja sosiaalisen. tt Tiina Tuokko pois virasta pysyvästi oikeudet pois ja vahingonkorvausvastuuseen lapsille- ja isälle.

Reply
Peni S. Aldokangas
24/7/2021 03:17:20 am

Jos lausunto on perätön, niin se on lainvastainen. Sellaisen lausunnon mukainen päätöskin on lainvastainen. Ei omien lasten kanssa tarvitse olla, jos ei halua olla.

Solveig Holmström
27/12/2014 05:25:44 am

Isän käytös viittaa selvästi narsistin toimintatapoihin. Suomessa ei vieläkään osata tunnistaa narsismia, ei oikeudessa eikä sosiaalitoimistoissa. Narsisti ei muuta tapojaan, sanoja kyllä riittää, mutta teot näyttävät olevan jotain muuta kuin normaalin isän käytös.

Lastensuojelu ei voi "piiloutua" minkään tuomioistuimen päätöksen taakse, silloin kuin kyse on lapsen kaltoinkohtelusta. He voivat lapsen edun nimissä tehdä sijoitusmuutospäätös, vaikka heti.

Odottaako Joensuu, että samankaltainen "Eerika-tilanne" toistuu siellä? Vielä emme tiedä, mitä Helsingissä saaneiden syytteet ovat ja mitä tuomio tulee olemaan.


Reply
Kari Peltokangas
23/12/2020 10:29:32 am

Kyllä sosiaalitoimisto voi piiloutua "tuomioistuimen" päätöksen taakse ja on piiloutunut mm. Raision kaupungin perättömässä lausumassa 27.5.2008 lapsen olosuhteista toimiessaan itse vieraannuttajana yhteistyössä äidin kanssa narsistina. Miten narsismi liittyy lapsen etuun- ja oikeuksiin? Oletko sosiaalitoimen tarkoitushakuisesti järjestämä "yksinhuoltaja" ilman lapsen asumista vuoroviikon isällään saadessani sitä vastikkeetota elatusta??? Lapsen huollosta- ja tapaamisoikeudesta annetun lain tarkoituksena... Oletko nyt sisäistänyt miten kuuluu toimia ??????????

Reply
Anne
27/12/2014 05:26:23 am

Varmaan lokiksen toimituskin myöntää, että huostaanottoa ei pidä käyttää ratkaisukeinona huoltajuusriidoissa, mikä tämäkin tapaus mitä ilmeisemmin on.

Reply
Äiti, huoltaja, ex-vaimo
29/12/2014 03:28:36 am

Tämä ei ole huoltajuusriita, vaan systemaattista toisen elämän hallintaa keinolla millä hyvänsä.
Huoltajuusriita on aikuisten välistä, kuitenkin yleensä lapsella on molempien luona suhteellisen hyvä olla.
Narsistinen ihminen elää muiden huomiosta. Sillä ei ole merkitystä onko huomio negatiivista vai positiivista. Pääasia että henkilö on keskipiste kaikelle. Psykopaatin tunnusmerkkeihin kuuluu tunteettomuus. Kaikki keinot ovat sallittuja vastapuolen vahingoittamiseen; henkisesti tai fyysisesti.
Vaikuttaisi että tässä tapauksessa lapsi on väline, millä äitiä kiusataan, vahingoitetaan.
Oli niin tai näin, MISSÄÄN TAPAUKSESSA tämä ei saisi jatkua. Loppujen lopuksi äidistä ja isästä viis, lapsen elämä on tuhoutumassa.

Reply
Mamma
27/12/2014 06:48:41 am

Voimia sinulle äiti!
Ymmärrän surun, jonka olet kohdannut. Miksi joku lapsi väkisin annettaan pahoinpitelijäisälle? Ei mies, joka pahoinpitelee lapsen äidin, ole sovelias kasvattamaan jälkikasvua. Mutta se joka osaa paremmin vakuuttaa sossutädit ja puhua kauniisti, saa lapsen, vaikka totuus puhuisi toista. Kerron erään tapauksen Varsinais-Suomesta: Isä pahoinpiteli äidin, isä vietiin katkaisuhoitoon, äiti sairaalaan ja lapsi lastenkotiin (isoäidillekin olisi voitu viedä, mutta tälle ei mitään kerrottu). Perhe palasi jonkin ajan kuluttua kotiin. Isä jatkoi kannabiksen kasvatusta vaatehuoneessa, äiti yritti selvitä lapsen kanssa ja jonkin ajan kuluttua otti lapsen ja lähti kotoa. Isä oli keplutellut itselleen lapsen huoltajuuden ja kaappasi lapsen itselleen. Oikeus määräsi lapsen isälle, vaikka äidin olot olivat vakaat. Äitiä ei uskottu, sanottiin vain että odota rauhassa. Oikeus määräsi lapsen isälle, vaikka äiti vakuutti huostaanotonkin olevan parempi ratkaisu. Lapsi oli tuolloin 5 v, käsittely oli kestänyt 1,5 vuotta, mikä on aivan liian pitkä aika. Kului 8 vuotta. Tytär 13 vuotiaana pakeni isän luota naapuriin ja kertoi isänsä käyttäneen häntä hyväksi. Naapurit hälyttivät lastensuojelun ja tyttö siirrettiin lastenkotiin ja isä sai 9 vuoden vankilatuomion lapsen törkeästä 8 v kestäneestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mitä kaikkea tuo tyttö on saanut kestää, sitä voi vain kuvitella. Hänellä ei ollut ketään, jonka puoleen olisi voinut kääntyä. Isä oli ankarasti kieltänyt tyttöä puhumaan asioista äidille. Yhteys äitiin katkesi, kun isä muutti toiselle paikkakunnalle joksikin aikaa tyttären kanssa. Ls voi tehdä virheitä, joita se ei pysty korjaamaan, saatika edes myöntämään.
Toivon, että toista Eerikaa ei tule. Toivon, ettei ketään lasta myöskään eroteta vanhemmistaan kevyin perustein, vailla vakavaa syytä. Tämän päivän lastensuojelu on sattuman kauppaa. Ja kohteena lapset.

Reply
paha saa palkkansa
27/12/2014 07:07:57 am

Tuollanen isä tulee saamaan vielä palkkansa. Olen kerran läheltä nähnyt kun eräs toinen isä lyö lastaan, enkä sen jälkeen ole isää nähnyt. Kun sana moisesta miehestä leviää, alkaa joku sitä miestä etsimään ja varmasti saa kaveri tietää miltä tuntuu kun lyödään!

Reply
Pekka vaan
27/12/2014 07:10:42 am

Isät pahoja, äidit hyviä. Näin Se aina vaan menee.

Reply
Toimitus
27/12/2014 09:58:43 am

Ei jutussa ole kyse siitä, että isät kollektiivisesti olisivat pahoja ja äidit hyviä.

Reply
Kari Peltokangas
20/7/2022 01:06:09 am

Kyllä on ja Raision perhepalvelut lasteni vieraannuttajana, aivopesijänä narsisteja!

Äiti, huoltaja, ex-vaimo
29/12/2014 03:30:37 am

Se ketä pahoinpitelee lasta, on paha. Jalkovälillä ei ole merkitystä, korvienvälillä on.

Reply
Isä
30/12/2014 05:07:34 am

Kyllä se vaan ikävä kyllä täällä menee niin että naiset ovat jo pitempään harrastaneet vastakkainasettelua mies vs.nainen. Esim. sossutantat ovat kaikki naisia ja aina äitien puolella. Huoltajuuskiistoissa äiti voittaa aina vaikka se ei tosiaankaan olisi lapsen/lapsien etu. Naisten harrastama narsismi lapsiaan kohtaan on hirvittävää. Isästä pyritään vierottamaan jne. Onneksi tähän on nyt herätty. Naisten harrastama perheväkivalta on yhtä yleistä kuin mitä miesten. Pelottavaksi sen tekee se, että se on salakavalaa vallan käyttöä, ei aina fyysistä. Vasta aikojen päästä herätään...

ninni äidin kaveri
30/12/2014 05:38:23 pm

eihän aina äiditkään ole kilttejä tai hyviä. Minun huosta äitini löi, kiusasi,oli ilkeä, tukisti minua ja isä taas puolusti ja kertoi asiasta sossuille ja silloin isäsätäni tuli huoltajani!

Reply
Solveigille
27/12/2014 07:15:15 am

Lokis aina moittii sossuja kun he tekevät diagnooseja ilman lääketieteellistä koulutusta, mutta hyvin se luonnistuu muiltakin. Narsistiksi leimaaminen taitaa olla jo maan tapa aina kun joku tekee jotain, mikä ei ole oman mielen mukaista. Narsisteja kaikki tyynni.

Reply
Toimitus link
27/12/2014 07:33:39 am

Lokakuun Liikettä ei pidä vetää narsistikeskusteluun, koska itse jutussa ei puhuta mitään narsisteista.

Reply
Elena
27/12/2014 08:34:56 am

Isät vs äidit jälleen kerran vie tilaa itse asialta, eli siltä, että jos joku tuossa jutussa toimii väärin se on viranomainen. On aivan sama, kumpi se kusipää on, munallinen vai munaton, niin näköjään jengi ryhtyy vain puimaan sitä sukupuoliasiaa. Voi herrajeesusperkele, kirjoitin juuri viimeksi Joensuusta jutun, jossa uhrina oli isä. Tästä ei yksikään isä kitissyt, mutta auta armias, kun se asia on näin päin niin johan lähtee.
Onko se iskät niin, että lapsen kuuluu olla isällään, vaikka sitten lähtisi hampaat suusta?
Pistää miettimään, kannattaako niitä teidän oikeuksienne puoltamista tässä enää edes jatkaa, jos asenne on valmiiksi tuollainen ( taas, tämä kun ei ole ensimmäinen foorumi...). Teidän isien oikeuksiannekin suurempiarvoinen laki ja myös oma periaatteeni on syrjinnän kielto. Jota noudatan ehdottomana, kun kirjoitan. Sukupuolella ei ole merkitystä. Näissä asioissa merkitystä on vain ja ainoastaan lapsen edulla. Näen kuitenkin jatkuvasti isien syytävän äitejä ja äidit sitten puolustautuvat minkä ehtivät. Miten se edistää lasten etua? Kertokaas se, ja perustelkaakin hyvin.
Välillä tuntuu, että tämä asetelma ajaa vain vanhempien oikeuksia, niistä minä en piittaa paskaakaan, mikäli ne eivät ole myös lapsen etu. Niin että mitäs, jos keskittyisimme välillä vaihteeksi siihen, mitä tuossa kirjoituksessa lukee, eikä siihen, mitä henkilöiden haaroissa kasvaa?

Elena Uusitalo

Reply
Kari Peltokangas
20/7/2022 01:10:58 am

Tosiasia kuitenkin on että lapseni vieraannutettuna, aivopestynä sekaisin yli 15 vuoden ajan Raision pergepalvelujen menettelyssä ja lapset "munattoman miehen" sukunimellä joka ei ole lasten isä eikä mitään sukua- vieraannuttaja äiti manipuloinut alaikäiset lapset valehtelemaan maistraatissa ja viranomaiset "munattomana" eivät puutu asiaan..

Reply
Juuso
27/12/2014 09:01:28 am

Miten joku voi puollustella tuollaista? Edes milln muotoa? Helvetti hävetkää ihmiset!

Reply
isoäiti
27/12/2014 09:45:13 am

Heikompaa taas sorretaan ja sosiaaliviranomaiset käyttää ylivaltaa julmasti ja raa'asti. Lapsen etu on kyllä täysin unohtunut Joensuussa, niinkuin monessa muussakin kaupungissa.

Reply
Katjuska
27/12/2014 10:45:26 am

Isä on ihan selvä narsisti, vaikka voissa paistais. Toivottavasti tulee saamaan samalla mitalla takaisin, korkojen kera.

Reply
Kari Peltokangas
20/7/2022 01:12:13 am

Äiti ja lastensuojelu on ihan selvä narsisti, vaikka voissa paistais. Toivottavasti tulee saamaan samalla mitalla takaisin, korkojen kera.

Reply
Camelia
27/12/2014 10:56:00 am

Lähes sama tarina meillä. Isä yritti monta kertaa tappaa lapsia ,kukan ei kuuntele lapsia koska ovat alle 12 (siis 9 ,8 ja kohta 14)...Viranomaiset odottavat rumia

Reply
Helppo-Heikki
27/12/2014 11:00:47 am

Tarkasti ottaen tässä siis kritisoidaan lasua siitä, että se ei kävele tuomioistuinten yli ja sijoita lasta äidin luokse asumaan vastoin tuomioistuinten päätöksiä.
Onko toimitus siis valmis myöntämään lasulle tämän oikeuden?
Jos ette ole, niin mitä te siellä oikein itkette?

Reply
Toimitus link
27/12/2014 11:15:26 am

Ei tarvitse antaa oikeutusta, koska lastensuojelulla se oikeus jo on. Jos lapsi on vaarassa lastensuojelun pitää toimia.

Reply
Kari Peltokangas
20/7/2022 01:17:41 am

Koska Raision "lastensuojelu" tolmii- ei noudateta edes avin päätöksiä ja poliisin ohjeistusta lapsen edun mukaisesta terveestä menettelystä ja valvovat viranomaiset, tuomioistuin ei puutu, ja lapset edelleen vieraannutettuna, aivopestynä sekzisin pois isästään ja läheisistään yli 15 vuoden jälkeenkin Raision kaupungin perhepalvelujen sekopäisessä menettelyssä - perätön lausunto tuomioistuimessa lasten olosuhteista annettu 27.5.2008, sosiaalityöntekijät Tiina Tuokko, Sari Kuokka, Hannele Elo-Kuru

Helppo-Heikki
27/12/2014 11:26:44 am

Jos tilanne olisi toisinpäin eli äidiltä olisi lasu vienyt lapset vastoin tuomioistuimen päätöstä, niin mitä Lokakuun liike tekisi tuolloin?
Kritisoisi lasua tuomiovallan anastamisesta.
Muistakaa aina, että te olette nyt kuulleet vain toisen osapuolen näkemyksen ilmeisen katkerasta huoltoriidasta.
Mihin katosi tasapuolisuus?
Onko huostaanotto keino ratkaista huoltoriitoja?

Reply
Vastaus Helppo-Heikille
27/12/2014 11:42:08 am

Ei tässä ole kyse huostaanotosta huoltoriidan ratkaisijana vaan siitä, että lapsi saatava turvaan näistä olosuhteista isällä. Tässä tapauksessa äidille, koska se on lapsen etu. Yhtä lailla, jos tilanne olisi se, ettei huoltokiistaa olisi mutta lapsella olisi edellä kuvatut olosuhteet, pitäisi lapsi siirtää turvaan eli huostaan. Juuri näitä tilanteita varten on lastensuojelu olemassa.

Jos lapsi on todella vaarassa, lastensuojelun on velvollisuus toimia eikä pestä käsiään vanhoilla huoltosopimuksilla ja muilla päätöksillä. Eivät ne ole pysyväisluontoisia, jos lapsi joutuu vaaraan!

Reply
Kari Peltokangas
20/7/2022 01:21:56 am

Entä kun lapseni joutuneet vaaraan vieraannutettuna, aivopestynä sekaisin Raision "lastensuojelun" menettelyn johdosta - kuka huostaa Raision kaupungin viranomaiset pois virastaan jotta lapsen etu ja tuhoaminen loppuu???

Toimitus
27/12/2014 11:52:41 am

Käytännössä se vanhempi voittaa, jota sosiaalitoimi tukee. Sosiaalitoimi muuttaa harvoin käsitystään vanhemmasta, jonka puolelle se on kerran asettunut. Tehtyä päätöstä on ajan saatossa vaikeaa kumota, pätevälläkään näytöllä. Sama asia koskee sijaisvanhempia: kerran hyväksi havaittu, aina hyväksi todettu. Sosiaali ei erehdy.

On hyvä kysyä, kumpi ratkaisee: henkilökemiat vanhemman ja virkamiehen välillä, vai se, mikä on lapsen etu, kemioista viis.

Suomen Kuvalehdessä oli joskus juttu, jonka mukaan joka vuosi noin 200–300 lasta vieraannutetaan toisesta vanhemmastaan. Huoltoriita voidaan ratkaista yhden sosiaalityöntekijän kirjoittaman lausunnon perusteella, sillä tuomioistuin vahvistaa sosiaalitoimen ehdotuksen yhdeksässä tapauksessa kymmenestä.

Reply
Usko toivo ja rakkaus
27/12/2014 12:30:36 pm

Jos ajattelen itseni tuon äidin tilanteeseen niin en keksi muuta kuin kaapata lapseni ja hakea ns.turvapaikkaa vanhemmilta,ystäviltä tai sukulaisilta.En pystyisi itse elämään tietäen että lapsiani satutetaan!

Reply
jaajaa
27/12/2014 01:48:31 pm

Miks täällä vaan itketään eikä sanota suoraan nimiä ja osoitteita?? Kyllä tässä olis jo sellanen porukka lähdössä tuon isukin luona käymään "päivä kahvilla"!!

Reply
Jos olis kättä pitempää
27/12/2014 02:01:48 pm

Ei taposta paljon saa, mutta tuo sälli tuhoaa kaksi elämää ja koko homma on viranomaisten syy? Suomen lait on tehty suojelemaan rikollisia!

Reply
Äitykkä
27/12/2014 02:21:09 pm

Ihan sanattomaksi vetää tämä tarina. Toivon niin sydämestäni ettei tämä olisi totta. Tarina on tosiaan kirjoitettu yhdestä näkökulmasta. Lokakuun liike ja tämä foorumi on minulle aivan uusi tuttavuus ja kiinnostuin kyllä ja aion perehtyä enemmänkin toimintaanne ja ideologiaanne. Haluaisin kysyä toimitukselta, että riittääkö tänne tarinan julkaistaniseksi oma näkemys ja kirjallinen tuotos vai onko teillä kenties olemassa jotain näyttöä asioiden paikkansa pitävyydestä, esim. Lääkärin tekstejä lapsen ruhjeista, lastensuojelupalaverien muistioita, käräjä-ja hovioikeudenpäätöksiä ym.. Jossain varmaan löytyisi peruste sille, miksi viranomaiset pitävät äitiä valehtelevana ja hysteerisenä, sillä jos he uskoisivat puoletkaan äidin kertomuksista , ei tätä olisi kirjoitettu. Voi tosiaan olla että naisparat ovat tämän väkivaltaisen miehen lumoissa ja uskovat häntä, mutta jotain varmasti on mustaa valkoisella miksi äitiä ei uskota ja pidetään epäkelvollisena vanhempana.. Ja kertoiko äiti koko totuuden? Toivomme että asiat kääntyisivät parhain päin tämän tytön elämässä!

Reply
Toimitus link
27/12/2014 02:50:53 pm

Kirjoittaja on lukenut mm.oikeuden päätökset. Dokumenteista ilmenee, että äidin uskottavuutta ovat vähentäneet isän esittämät väitteet ja vastaavasti niistä on selkeästi nähtävissä asennoituminen isän puolelle mm.väkivallan suhteen. Isä on luvannut muuttaa toimintatapojaan on riittävä todiste jne. Kirjoittaja on myös nähnyt valokuvia lapsen terveydentilaan liittyen. Juttuun on haastateltu myös todistajaa.

Reply
Elena
27/12/2014 03:16:08 pm

Äitykkä, valitettavasti voin kertoa sinulle, ettei tämä perheen tarina ole kovinkaan erikoinen, jos kyseessä on narsistin aiheuttama tilanne. On hyvinkin yleistä, että se vaarallisempi vanhempi näissä tapauksissa on juuri se, jota koko joukko viranomaisia ja muitakin ihmisiä uskoo, uhri kun on ensin ajettu niin alas, että hänestä ei ole joko puolustautumaan tai hän on jo tilassa, joka ulkopuolisen silmin näyttää täydellisen kelvottomalta.
Tässä tapauksessa ydin on se, että isä ajoi äidin yrittämään itsemurhaa, jonka jälkeen äiti ei ole viranomaisille juuri muuta ollutkaan kuin päihdeongelmainen, vaikka asia on toisin. Kuten jutussa kerrotaan itsemurhaa yritettiin lääkkeillä. Samaa kohtelua maassamme saavat mm korvaushoitopotilaat ja kuntoutunet päihdevanhemmat: kuntoutumiseen ei uskota , vaan kertakokeilukin saatetaan ylläpitää ikuisena esteenä lapsen edulle. Aivan kuten teinin kaljakokeilu saattaa olla ja onkin monessa paikassa ( kuten Oulu-uutisissa on kerrottu) erityisen huolenpidon syy.
Kun sitten näillä pohjilla lähdetään oikeussaleihin, näkyy toki se mm oikeuden päätöksissä. Oikeuslaitoksemme kun ei ole mikään paikka, jossa asioihin perehdytään ja niitä vatvotaan, kunnes totuus löytyy. Ne ovat paikkoja, joissa suppeasti ja mielellään nopeasti käsitellään mm huoltoriidat. Päätökset voivat olla täysin vastoin realiteetteja, sillä suullisessa osuudessa, varsinkin nykyään, kun enää ei käytössä ole pöytäkirjoja, menee ohi paljon asiaa. Eli livenä todistajien sanomisiin ei palata ja kun asiat päätetään yhdessä pääkäsittelyssä, voi hyvin ymmärtää, että se, mitä kirjallisena on esitetty painaa enemmän. Mikäli tuomari perehtyy kirjallisiin, sekään ei aina ole sanottua, että perehtyy. Loppujen lopuksi se, joka parhaan shown esittää ja pokalla, yleensä voittaa puhui totta tai ei. Se oikeuslaitoksesta.
Lastensuojelulaissa taas sanotaan, että sosiaaliviranomaisten on toimittava, mikäli lapsi on vaarassa. On aivan sama, onko huollosta päätös joltakin oikeusasteelta vai ei. Lastensuojelulain tarkoitus ei toteudu, mikäli asiaan suhtaudutaan päätöksiin vedoten tilanteessa, jossa lasta esim pahoinpidellään. Yhtä lailla tällöin voisi mihin tahansa käo.n vahvistamaan sopimukseen lapsen huollosta ja tapaamisesta vedota ja olla menemättä perheeseen. Ja lainvoimaisia päätöksiä ovat yhtä lailla lastenvalvojan vahvistamat huoltajuudet.
Verrataan asiaa rikolliseen, joka on vedonnut totuuden vastaisesti oikeudessa hätävarjeluun saatuaan syytteen pahoinpitelystä ja oikeus on todennut väitteen mukaisesti pahoinpitelyn olleen hätävarjelua ja siten tekijälle ei ole tullut sanktioita. Mikäli tekijä tämän jälkeen kuukauden sisällä pahoinpitelee jonkun, voiko poliisi olla pidättämättä tekijää oikeuden päätökseen vedoten??
Ei voi. Mutta sossulla tämä velvollisuudesta luistamisen oikeus on?

Reply
M Syvälä
27/12/2014 04:48:29 pm

Käräjien lautamies kertoili asiaa tähän tapaan: "Ei me sitä pinkkaa lueta. Ei niitä papereita ehdi kunnolla lukemaan."

Hän korosti, että oleellista on se, miten asianosaiset esittävät asiansa oikeudessa ja miten vastaavat kysymyksiin: "Me katsotaan tarkkaan sitä olemusta ja käytöstä. Myös muiden paikallaolijoiden suhteen. Se on tosi tärkeetä. Kyllä ne ilmeet ja eleet paljastaa tosi paljon, kuka valehtelee ja puhuu totta."

Mitä tästä pitäisi päätellä? Että joku puoluepapereilla valittu, joskin puolueettomaksi maallikkotuomariksi kutsuttu "kuka-tahansa" voi suorittaa epävirallisen valheenpaljastuskokeen kantajalle/hakijalle, vastaajalle ja todistajille?

Elenan sanoihin yhdyn: "Loppujen lopuksi se, joka parhaan shown esittää ja pokalla, yleensä voittaa puhui totta tai ei."

Reply
VoimatÄidille
27/12/2014 04:21:33 pm

Osanotot äidille..:( ei voi sossut olla vielä yhtään tyhmempii? jos mä sen isän löytäisin niin sillä ois hampaat paskana kohta! vihaan tämmöst väkivaltaa. osanotot suuresti!

Reply
Anna
27/12/2014 08:34:02 pm

Siis tämä kuulostaa niin järkyttävältä että kumpa nyt jotakin järkeä tulisi joensuun sosiaalitoimeen!tässä on lapsen henki vaarassa ihan selkeästi.en äitinä pystyisi tämän asian kanssa elämään.

Reply
pikkubertta
28/12/2014 12:50:29 am

Ei voi olla totta, että nyky yhteiskunnassa voi vielä tapahtua tuollaista...eikös lastensuojelun pitäisi olla juuri lapsen puolella...Tässä tapauksessa ei...tässä tapauksessa isä vie oman pillinsä mukaan kaikkia sossun tätejä....isä pitäisi saada psygologin tutkimuksiin...
Toivon sydämestäni, että tapaus saadaan päätöksee ja lapsi vaikka Kaaripesään , turvakodin puolelle...molemmilla vanhemmilla olisi oikeus tavata tasapuolisesti lasta ja lapsi saisi elämälleen rauhan ja pääsisi kasvamaan aikuisuuteen turvallisessa ympäristössä.
Vielä toivon äidille voimia ,,, äläkä anna periksi.
Hyvää uutta vuotta♡

Reply
Anne link
28/12/2014 01:22:22 am

Hah, ja kuka sanoo tätä keppikiinaa vielä hyvinvointivaltioksi? Millä kriteereillä noi tyypit tonne sossuun valitaan? Hirviöitä kaikki tyypit!
Voimia äidille taisteluun, toivon, et isi jotenkii katoo....tai tukehtuu omiin hampaisiinsa.

Reply
Helppo-Heikki
28/12/2014 01:40:35 am

Koska kyseessä on huoltoriita, niin olisiko ollut kohtuullista kuulla myös sitä toista osapuolta eikä lähteä pelkän tunteen perusteella toisen osapuolen asianajajaksi?
Tosin sen toisen osapuolen kuunteleminen voisi pilata hyvin tunteeseen vetoavan tarinan, mutta se on toinen juttu.

Reply
Mamma; Helppo-Heikille
28/12/2014 03:10:38 am

Sanoit, että ls on noudatettava oikeuden päätöksiä. Lastensuojelun ei tarvitse noudattaa hallinto-oikeuden, ei edes korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä. Esim. huostaanotetun lapsen kotiuttaminen, rajoituspäätösten kumoaminen jne. Sossu voi valittaa tai sitten vain jatkaa käytäntöä, jonka ovat aloittaneet. Todellista oikeusturvaa vanhemmilla ei ole. Ls-lakia viranomaisen itse ei ole pakko noudattaa.
Lastensuojelun nurja puoli tulee näkyviin vasta, kun itse joutuu sen kanssa tekemisiin. Onneksi on Elena ja Lokakuunliike ym vertaisryhmät, jonka kautta vanhemmat voivat tuoda omia kokemuksiaan julki. Tässäkin äidin eikä sukulaisten huolta oteta todesta, vaikka jokainen ls ilmoitus pitäisi selvittää ja tutkia. Tilanteet muuttuvat eivätkä pysy stabiileina. Joskus ls reagoi paniikilla ja joskus ei lainkaan. Hyvä isä, kun tunnusti pahoinpitelyn. Toiselta isältä olisi heti huostaanotettu ja saanut pahoinpitelystä myös rangaistuksen oikeudessa. Ei voi kyllä ymmärtää, miten niin eri tavoin asioita hoidetaan. Ls on todella sattumaa. Jos saat hyvän sossun, voit luottaa siihen, että asiat hoituvat ja perhettä autetaan avohuolloin keinoin. Näitäkin onneksi on. Asiat eivät saisi mennä solmuun, jos asiakas on erimielinen viranomaisen kanssa. Näissä kärsijöinä usein ovat juuri ne suojelun kohteet, elikä lapset.

Reply
Helppo-Heikki
28/12/2014 03:29:18 am

Mammalle muistutuksena, että käräjäoikeus ja hovioikeus tutkivat asian ja pysyttivät lapsen asuinpaikan isällä.
Mutta mitäpä he mistään tietäisivät. Varmaan oli miestuomareita.
Ilmankos Lokakuun liikkeen telaketjufeministisiipi innostui.

Reply
Toimitus
28/12/2014 03:40:45 am

Tämä ei edelleenkään ole "kaikki isät pahoja, kaikki äidit hyviä"-juttu vaan juttu elämästä. Jos Helppo-Heikkiä yhtään "helpottaa", niin lue aiempi Joensuuta käsittelevä juttu, joka on tuon jutun yhteyteen linkitetty. Siinä on uhrina isä. Ihmeellisen vähän tukea kyseinen isä sai teiltä muilta isiltä. Täällä riittää kyllä väkivaltaisen isän puolustelijoita.

Reply
Toimitus link
28/12/2014 03:38:52 am

Lokakuun Liikkeen telaketjufeministisiipi kirjoittaa: "Lapsen etua Joensuulaiseen tapaan muutama päivä aikaisemmin." http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/lapsen-etua-joensuulaiseen-tapaan

Reply
Pöyristynyt lukija
28/12/2014 04:13:42 am

Ensimmäinen ajatus, jutun lukemisen jälkeen, oli ettei tämä voi olla totta hyvinvointi Suomessa. Valitettavan karua todellisuutta kuitenkin.Tulee väistämättä mieleen, onko vika "sossujen" koulutuksessa kun tämän kaltaisia tarinoita sattuu ympäri Suomea?? Eikö juttua saisi toisen paikkakunnan sosiaalitoimen käsittelyyn? Toivottavasti tästä ei tosiaan tule tilastoihin taas uutta, surullista merkintää. Mikä yhteiskunnassa on vikana, kun tuollaista isän käytöstä peitellään ja hyväksytään? Kamalaa, on lievä sana kuvaamaan tätä tapahtumasarjaa, jota on kestänyt jo vuosia. Lapsi parka- mitä hän joutuu kärsiä ja käydä läpi.Traumoja tulee koko elämäksi. Miten hän jaksaa ja mitkä ovatkaan äidin tunteet kun kerrasta toiseen näkee oman lapsensa pahoinpitelyn jäljet? Toivottavasti tässä käy niin, että paha saa palkkansa. Mies joutaisi vankilaan, missä varmaan saisi ansaitsemansa kohtelun.

Reply
Mika
28/12/2014 05:10:36 am

Minulla olisi teille kerrottavana pitkä juttu vastaavanlaisesta toiminnasta joka koskee lastensuojeluviranomaisia. valitettavasti olen vain niin tukossa etten pysty ja jaksa asiasta kirjoittaa. Tämä helvetti on kestänyt viisi vuotta ja siittä vuosi etten tiennyt itse mistä todellisuudessa oli kyse. Ihmisiä ja tuttavia tiesivät mutta eivät kertonut asiasta.

Reply
Toimitus link
28/12/2014 05:20:32 am

Mika, ota yhteyttä [email protected] osoitteeseen, niin toimittajamme pääsevät haastattelemaan sinua. Lokakuun Liike yrittää pitää joulurauhaa loppiaiseen asti, mutta sen jälkeen alamme kartoittamaan uusia juttuja. P.S. Sinun ei tarvitse itse kirjoittaa. :)

Reply
Janna
31/12/2014 09:15:32 am

Sama tunne :,-/.

Reply
Mamma; Helppo-Heikille vielä
28/12/2014 05:25:52 am

Oikeudessa lsviranomainen pimitti lastensuojeluilmoitukset. Asian käsittely olisi voinut saada toisen käänteen. En ymmärrä intohimoasi nyt puolustella pahoinpitelijää, oli hän sitten isä tai äiti. Tiedän, että sossu voi hakea lapset pois vanhemmiltaan ennalta varoittamatta, jos katsovat lapsen olevan vaarassa. Eikä lapsi ole aina edes vaarassa. Kaikki voidaan viedä, koulusta, päivähoidosta, jopa synnytyslaitokselta. Riittää huoli ja epäily. Olemmehan niistä täällä lukeneet. Valitettavasti. Siksi onkin aika puuttua näihin asioihin. Kaikessa toimissa, missä arvioidaan muita, liittyy myös suuri erehtymisen vaara. Mutta jos on erehdytty, niin pitää osata myös korjata virheet. Myös alan ihmiset myöntävät, että virheitä sattuu. Mutta ikävää niille, jotka joutuvat virheiden kohteeksi.

Reply
Surullinen sivusta seuraaja
28/12/2014 07:51:00 am

Sossun toimintaa läheltä seuranneena useiden vuosien ajan olen todennut vain sen, että se pärjää joka osaa pelata kieroiten. Rehellisyydellä ja lasten hyvinvoinnilla ei ole tässä paskassa mitään tekemistä. Sitä päivää itsekkin peläten, että mitä kaikkea pitää tapahtua ennen kuin mitään ei ole enää tehtävissä ja lööpit notkuu lisää surullisia juttuja. Tää yhteiskunta ei tee mitään!

Reply
Helppo-Heikki
28/12/2014 10:10:07 am

Mikään ei varmaan estä äitiä hakemasta käräjäoikeudesta uudestaan lapsen asuinpaikan muutosta.
Tuskinpa Joensuun lasu alkaa tämän jutun perusteella tekemään yhtään mitään.

Reply
lasu kersa
28/12/2014 10:31:04 am

Jos mies haluaa pitää lapsia kanssaan hän todennäkösesti välittää lapsistaan jollain tapaa, jos hän pahoinpitelee niitä, on se joko kosto naiselle tai suoraa pahan olon purkua silloisella hetkelllä. En sano onko mies narsisti vai voiko vain pahoin pitkäaikaisesta epätasa-arvosesta suhteesta. Molemmissa lopputulos näyttäisi kuitenkin olevan sama. Mitä lastensuojeluun tulee, sossuilla tuntuu olevan liian vähän aikaa käydä läpi huoltajuusriitoja. Vain nuoren oma virhe (dokaus, huumekokeilu) johtaa tänäpäivänä suoraan laitokseen. Päihteillä puretaan pahaa oloa eikä huostaanotto auta asiaa :) vastustakaa siis rankemmin YHDESSÄ VANHEMPINA nuoren huostaanottoa ja selvittäkää mikä lapsella on. Näin saadaan koko lapsista koostuva bisnes lakkautettua ja suomen nuorisosta toivon mukaan vielä tämän maan tulevaisuus.

Reply
Annu
28/12/2014 11:50:58 am

Tätä keskustelua katsottuani voinen vetää johtopäätöksen, että nimimerkki Helppo-Heikki yrittää provosoinnillaan viedä huomion itse asiasta, eli siitä mikä on lapsen etu. Ei kenenkään lapsen tule kärsiä pahoinpitelystä, ei henkisestä eikä ruumiillisesta, ei isän eikä äidin puolelta! Helppohan se on leukojaan louskuttaa lillukanvarsista, varsinkaan jollei itsellä ole kanttia puolustaa lapsen etua...

Reply
Helppo-Heikki
28/12/2014 12:33:22 pm

Annullekin tiedoksi, että ulkopuoliselle tämä näyttää vain katkeran huoltajuusriidan hävinneen äidin purkaukselta. Jostain se syyllinen täytyy löytää. Kuten aina vastaavissa tapauksissa.

Reply
Mamma; Helpolle-Heikille
28/12/2014 01:16:45 pm

Kaikki me muut olemme ulkopuolisia, eikä todellakaan näytä siltä, että kyseessä on vain katkera huoltajuusriita. Voi hyvänen aika. Lastahan tässä yritetään pelastaa. Huostaanottokin on parempi kuin jättää todistetusti väkivaltaiselle vanhemmalle. Tarvitaanko tosiaan toista Eerikaa? Toivon, ettet ole sosiaalialan ihmisiä noin empaatittomine näkemyksinesi. Lapsi tarvitsee turvaa. Kenenkään lapsen ei tule nähdä vanhempiensa väkivaltaista käytöstä eikä varsinkaan heidän tule sellaista kohtelua itse kokea. Tottakai äiti on huolissaan, jos kukaan ei asiaan puutu. Näin minä lukemani ymmärsin.

Reply
Helppo-Heikki
28/12/2014 01:21:59 pm

Tuo Eerika-kortti alkaa jo olla hiukan käytössä kulunut.
Kysyn uudestaan, miksi äiti ei hae oikeudesta lapsen asuinpaikan muutosta.

Reply
Äiti, huoltaja, ex-vaimo
29/12/2014 03:39:56 am

"Sosiaalitoimi ei ilmoittanut lastensuojeluilmoituksen sisällöstä äidille lainkaan, vaikka tiesivät äidin olevan menossa hovioikeuteen lapsen asumisesta. Tieto isän väkivaltaisuudesta oli sosiaalitoimessa jo 12.11.2012, hovioikeuden pääkäsittely oli 27.11.2012. Sosiaalitoimi pimitti tiedon äidiltä aina joulukuuhun asti. Asuminen jatkui isällä."

Käsittääkseni tämä on asia jota on lukuissa oikeuskäsittelyissä puitu???

Reply
alistettu äiti
28/12/2014 03:48:55 pm

Olis kanssa tarinaa mutta päinvastoin Lasut ovat pelastaneet minut ja lapset kun vain sosiaalityöntekijä vaihtui ensin. Tyranni narsistin uhreja ollaan...

Reply
Santsu
28/12/2014 11:26:54 pm

Sairas tarina mutta vähintään yhtäsairaita osa näistä kommenteista. Älkää koittako lukea lakia jos ette ole itse olleet vastaavassa tilanteessa tai tunne läheltä jotakuta joka on. Omalla kohdalla lähes vastaava tapaus vuodelta 2000 Kuopiossa. Jos väkivalta on jo todistettavissa ätiin tai olkoot vaikka eläimiin, niin vaarana on takuulla että se kohdistuu myös lapseen. "Kun kerran lyö, lyö aina". Turha lässyttää mitään muuta. MOT teki jutun mm. Hovioikeuksien käsittämättömistä linjauksista ja olemattomista tuomioista joskus 2009. Rikosoikeuden proffa sanoi siinä että meidän oikeuslaitos on täysin mätä näissä asioissa. Ja julkisella sektorill on jo liikaa byrokratiaa että ihminen voitaisi ottaa ihmisenä, vakavasti. Olipa kyseessä miehiä, naisia tai lapsia. Tai eläimiä.
Tämän jutun kaltaisia tarinoita vaan on ja vissiin tulee olemaan. Lakimiehet saa palkkansa kun kaivellaan vaan lakipykäliä. Itse maksoin 25t€ jotta sain pitää henkeni ja lopulta myös lapseni turvassa. Karkasin ja katosin. Sukulaisten ja ystävien avustuksella. Sosiaalitoimeen ei minunkaan kannattanut luottaa.
Antakaa siis olla jos että oikeasti ole kokeneet vastaavaa. Ette tiedä mikä helvetti tämmönen voi olla.
Hyvää uutta vuotta.

Reply
on aikaa
28/12/2014 11:46:29 pm

Kyllä Joensuun sosiaalitoimella on aikaa, meistä oli tehty lastensuojeluilmoitus, kun 15-v ei kuulemma tule toimeen uuden isäpuolensa ja pikkusisaren kanssa. Sitä sitten sossussa puitiin. Ilmoittaja ei ollut edes tiennyt eikä sossu ottanut selvää, että tämä "uusi" isäpuoli oli ollut sama jo 13 vuotta ja pikkusisarkin jo 7-v. Ilmoitus todettiin aiheettomaksi, mutta tunteja siihen kului työaikaa ja kaikkien lausunnot jaettiin kirjallisina isälle, äidille, lapselle ja vielä lapsen isovanhemmille (jotka tähän halusivat sotkeutua). Toki äidille annettiin ohjeita lapsen hoidosta. Entä jos kyseessä olisi ollut jokin vakavampi epäilys, olisiko silloin kaikkien "luottamukselliset" kertomukset, myös lapsen, jaettu kaikille asianosaisille?

Reply
benji
29/12/2014 01:58:48 am

Läheltä seurattu:
7 vuoden aikana ei saatu sossu tai lasten psyk perhetyöntekijä kertakaan seuraamaan tilannetta kotona "kärpäsenä katossa" vaikka esim kameratallennuksestakin on ollut puhetta. Epäsäännöllisesti uusittu paperinivaskat, apua ja tutkimusta ei heru. Muiden lausunnot sivuutettu. Ratkaisuksi sijoitus laitoksessa (kallis), mutta vanhempien tukeminen ystävällisen kotihoitajan avulla 2h/vko ei käy, koska ei ole kirjoitettu budjetti strategiaan. Tuo perhe on sinnitellyt, nyt menee parempi, mutta ovat aika eristyksissä eikä kaikkien lasten ikäkehitys tasapainoinen.
Narsisti perheessä + paperi/kokous sossu on tuhoisa yhdistelmä.
Onneksi välillä joku menee eläkkeelle ja tulee tuoretta vertaa. Kunnes sekin oppii talon tavoille.
Sukulaiset ja naapurit tosi tärkeät, mutta sossun päätä ne ei pysty kääntämään. Yritimme Koulut ei tässä auta

Reply
Raija
29/12/2014 03:21:35 am

Näitä juttuja riittää. Ei ole mitenkään uusi asia, miten sosiaali toimii. Tarvitseisi tehdä jotain, että lapsia ei tuhottaisi. Kun teet lastensuojelu ilmoituksen niin se ei välttämättä johda mihinkään muuhun, kuin lisä kärsimykseen lapselle. Miehet osaa pitää puolensa ja puhua, jos on narsistinen persoonallisuus häiriö. On niitä tietysti naisissakin. Ei millään pahalla sosiaali tointa kohtaan, mutta kaikissa kunnissa ei toimita oikein. Äitiä ja lapsia saa piinata niin kauan, että ovat mielenterveytensä menettäneet. Jotkut miehet jopa uhkaavat pitävänsä siitä huolen, että äiti on psykiatrisella osastolla loppu elämänsä. Ihminen osaa olla paha. Toivottavasti jotain tehdään tällaisten asioitten kuriin saamiseksi.

Reply
minna
29/12/2014 03:21:41 am

!!!!! :( mikähä tuon lapsen tilnne nyt on :(

Reply
lasun uhri
29/12/2014 03:58:48 am

pikku-erikoita ja erkkejä tulee taatusti lisää ellei konkreettista muutosta lasun toimintatapoihin tule.kaikki tapaukset eivät saa julkisuutta. vanhemmat vaiennetaan.

Reply
jaa
29/12/2014 08:50:27 am

Äiti siis oli nuoruudessaan narkkari? Isä on luultavasti joku taparikollinen, päätellen siitä että hänellä on "välikäsiä" tarkkailemassa äitiä. Uhannut ehkä sossujen henkeä tai jotain.

Reply
Toimitus
29/12/2014 01:37:33 pm

Mallinnat kommentillasi sitä, miten lastensuojelu pahimmillaan pelaa. Koska ehkä X niin sitten luultavasti Y päätellen siitä että Z, joten mahdollisesti ÖÖH.

Noin ylipäänsä, kommenttisi ei ollut pahimmasta päästä, ei suinkaan. Muistuttaa kuitenkin näistä joutavista spekulaatioista ja tarkoituksellisesti aihetta sotkevasta sanahelinästä, joita tänne sivulle syötetään.

Yleisesti toimitus kannustaa: "Menkää ja käyttäkää mielikuvitustanne vaikka kirjoittamalla dekkari. Syytätte toimitusta "vain toisen puolen totuuden kertomisesta" vaikka perustamme juttumme asiakirjoihin ja moniin lähteisiin. Sitten tulette sivuille keksimään omianne."

Reply
M
29/12/2014 10:35:50 am

Miten on mahdollista etteivät minkäänlaiset pahoinpitelyyn viittavat todisteet vaikuta tai kelpaa ja tuo oikeutta äidille+lapselle??? Ei pysty ymmärtämään järjellinen ihminen tätä. Poliisiasiahan tämä on. SELVITTÄÄKÄÄ nyt ihmeessä ja TUTKIKAA perusteellisesti ne äidin tuomat lääkärilausunnot ja TOIMIKAA sen mukaan.
Tämähän on ihan sairasta.... Lapselle ja äidille on annettava oikeutta ja heti!

Outoja vähätteleviä kommentteja täälläkin? Jos asia on kuten tässä tarinassa kerrottu, niin hävetkää. Poliisin tulisi tutkia, kun ja jos muu taho siinä epäonnistuu.

Reply
anna r
29/12/2014 11:08:51 am

M:lle: asiakkaan oikeusturva on näissä asioissa olematon.omakohtainen kokemus on. Sosiaalitoimen viranhaltijat ovat epärehellisintä väkeä mitä tiedän ja selkään puukottajia ja kun he jäävät valheistaan ja virheistään kiinni.kuten tapauksessani keinot asiakkaan eliminoimiseksi ovat häikäilemättömät. pääasia ettei virkarikokset ja virheet koskaan paljastu. ikävintä on myös se että he ovat niin taitavia valehtelemaan ja väärentämään tosiasiat ettei asiakkaalla tosiaankaan ole mitään oikeusturvaa. oman lapsen i lääkärin tekemät lastensuojelu-ilmoitukset sosiaalitoimi tuhosi/hävitti ,valehteli aville niitä olevan 11 vaikka tosiasiassa niitä 77. terveellä järjellä en minäkään voi asiaa ymmärrä. sosiaalityöntekijöillä ei ole selkärankaa myöntää mitään virheitään he kääntävät kaiken aina vanhempien syyksi. Järkyttävin puolustus jonka perusturvajohtaja antoi selvityksessään aville kun tiedustelivat kuinka on sallittua antaa vakavaa sairautta sairastavan lapsen asua alkoholismin ja väkivallan keskellä puuttumatta millään tavoin tilanteeseen. Näin vastaa perusturvajohtaja: kyseinen työntekijä on menetellyt täten ,koska on ollut isän työntekijä. Toinen puolustus sellainen että äiti ei pääse sen oman ajatuksensa yli että sosiaalitoimi on ensisijainen syyllinen avioeroon. Näin he harhauttivat valvovia viranomaisia pois itse pääasiasta eli siitä että jättivät lapsen heitteille vuosiksi. Näin siis minun tapauksessani.Mutta kun lokakuun liikkeen sivuilla vierailee voi vaan oman asiansa olevan pisara meressä. kyllä mielestäni pitäisi lastensuojelu laittaa täydellisesti uusiksi.

Reply
Narsistiäidin uhri
29/12/2014 05:39:59 pm

Tarina kuulostaa tutulta... ... Aivan kuin omasta lapsuudestani. Minun kohdallani kävi vain niin, että äitini kampanjoi kaikin sen aikaisin keinoin isääni vastaan (silloin ei vaan onneksi ollut tätä sosiaalista mediaa). Oli syytettä lapsen pahoinpitelyistä, isän narsistiksi haukkumista, oikeudenkäyntejä ja lastensuojelua, sijoituksia, pompottelua isän luota äidille ja takaisin. Äiti kyttäsi vuosia eron jälkeen jokaista isän liikettä ja vähän väliä seurasi ilmoitus jollekin viranomaistaholle.

Äitini ei tietenkään huomannut missään omassa toiminnassaan väärää, ei esimerkiksi siinä, että jätti meidät kaksi alaikäistä lasta yksin kotiin, kun lähti ryyppäämään ja tuli kotiin vieraiden miesten kanssa ja jouduimme kuulemaan aikuisten riitelyä ja tappelua. Kun lastensuojelu otti äidin alkoholin käytön esille, äiti syytti sossuja isän valehteluihin uskomisesta. Julkisesti äiti mollasi isää ja piti itseään hyvänä äitinä. Lapsena ja nuorena olin pitkään äidin johdateltavissa enkä kilttinä lapsena uskaltanut tuoda viranomaisille äidin ongelmia esiin. Lapsena toivoin ja rukoilin, että saisin olla molempien vanhempien kanssa.

Äitini oli eron jälkeen katkera isälleni lähes kaksikymmentä vuotta ja käytti kaiken energiansa isän mollaamiseen. Muistan äidin jopa sanoneen, että hän tekee mitä tahansa, että isä ei saa tavata meitä lapsia. Valitettavsti näin aikuisena voin sanoa, että koin isän luona olemisen kuitenkin kokonaisuutena turvallisemmaksi ja hyvin lämpimäksi.

Tietenkään isänikään ei ollut täydellinen, varsinkin vanhempien yhdessä ollessa hänkin joi välillä reilusti ja muistan lapsuudesta pari vanhempien välistä tappelua. Niistä vain isä sai syyt niskoilleen, vaikka myös äiti oli väkivaltainen.

Lapsuuden kokemukset johtivat itseni nuorena hunningolle ja omien toilailujeni perusteella olin huostassa. Itse olen tästä kokemuksesta kiitollinen ja Se kenties pelasti elämäni. Vuosiin en halunnut pitää yhteyttä kumpaankaan vanhempaani. Miten sitten selviydyin tästä suht täysipäisenä? Kiitos huostaanoton, vuosien terapian, uskon ja ihanan mieheni.

Aikuisena tilasin itseäni koskevat asiakirjat viranomaisista ja terapian avulla kävin niiden tapahtumia läpi. Asiakirjojen ja omien muistojeni kautta olen päätynyt nykyiseen käsitykseeni omasta ja vanhempieni tilasta. Aikuisena minulle paljastui mm. äitini saamat diagnoosit, jotka selittävät pitkälti hänen käyttäytymistään.

Syy, miksi haluan julkaista oman kokemukseni täällä on tämä ihmisten huolestuttava kommentointi ja lynkkaysmeininki. Älkää hyvät ihmiset valitko puolianne vain toista osapuolta kuulemalla!!! Itseäni valitettavasti kirjoituksessa tulee esille ristiriitaisuuksia, jotka muistuttavat omaa tarinaani. Huomio kiinnittyy esim, siihen, että asiaa käsitelty kirjoituksen mukaan useissa oikeusasteissa?!?! . Kirjoituksessa syy löytyy vain sossuista ja isästä. Vaikka asia ratkaistu oikeudessa ja eri oikeusasteissa???

Toimitus on puolustautunut, että on lukenut asiakirjoja ja haastateellut ulkopuolista. Onko haastateltavia ollut vain yksi vai useampi ja onko hän/ ovatko he äidin tukijoukkoja ? Onko toimitus tutustunut kaikkiin asiaan liittyviin papereihin vai onko Se tutustunut vain osaan niistä? Tässäkin tulevat mieleen omat kokemukset, jossa äiti toi esille aina vain isälle epäedullisia ja äidille edullisia papereita.Muutama kirjoittaja on kommentoinut tätä huoltajakiistaksi ja valitettavasti Se näyttäytyy minullekin siltä.

Toivon kuitenkin, että viranomaiset tutkivat asian perusteellisesti, että lapsen kärsimys ( oli Se sitten kirjoituksessa väitettyä järkyttävää kohtelua tai huoltajariidan aiheuttamaa henkistä kärsimystä ) päättyisi.

Ja äidille neuvoksi: huoltaja-asian voi laittaa uudestaan vireille, nyt kun kaikki aineisto on hallussasi. Älä haaskaa aikaa ja energiaa sossujen haukkumiseen vaan mikäli olet vilpittömästi sanojesi takana niin rikostutkinta poliisiin ja huoltajajuttu vireille oikeuteen. Kyllä oikeus varmasti voittaa, mikäli asiasi on vilpitön. Toivon vaan, että molemmat vanhemmat katsoisivat aidosti peiliin... ... Mikäli tämä on huoltajajut

Reply
Toimitus
30/12/2014 12:44:26 am

Eikös tässä pääpaino tule olla sillä näytöllä, että isä on kaltoinkohdellut lasta? Ei tule tarkastella asiaa oman mahdollisen huoltokiistansa ja huoltokiistakokemuksensa läpi vaan tämän lapsen kokemuksen kautta.

Väkivaltaisuudesta on kosolti näyttöä. Niin äitiin kuin lapseen kohdistuen. Joensuu-sossulle se ei riitä.

Lokakuun liike on tätänykyä ainoa suomalainen media, joka tutkii lastensuojeluuutistensa taustat kunnolla. Tiimityö on niin aikaaviepää ja mm. hallintolain ja lastensuojelulain tuntemusta edellyttävää, etteivät isot vakavaraiset lehtitalot omaa resursseja irrottaa vastaavaan duuniin vakitoimittajiaan. Siksi uutisointi on valveutuneiden ja epäkohtien perkuutalkoisiin halukkainen aktiivisten kansalaisten varassa.

Median objektiivisuus onkin sitä, että kun ei haluta ottaa lastensuojelun epäkohtia syyniin niin ollaan varmuuden vuoksi hiljaa yhteiskunnassamme tikittävästä aikapommista.

Reply
Mike
30/12/2014 09:11:02 am

Respect!

Narsistiäidin uhri
29/12/2014 05:49:32 pm

... Mikäli tämä on huoltajakiista, niin toivon suuresti, että molemmat vanhemmat ymmärtäisivät lapsen kärsimyksen ja antaisivat lapselle mahdollisuuden olla,molempien vanhempien kanssa.

Kaikille kirjoitukseen liittyville parempaa tulevaisuutta toivoen,

Nykyisin onnellinen kahden lapsen äiti

Reply
Toimitus
30/12/2014 12:55:12 am

Joensuun Huostajutun Sosiaalityöntekijöiden Nimet Ja Kuvaus Täällä:

http://www.mitavittua.fi/2014/12/29/joensuun-huostajutun-sosiaalityontekijoiden-nimet-ja-kuvaus-taalla/

http://www.uberuutiset.fi/sosiaalitoimi-hyvaksyy-lapseen-kohdistuvan-vakivallan-joensuussa/

Reply
toimitukselle
30/12/2014 02:38:41 am

Uskooko toimitus, että noiden työntekijöiden nimien jakaminen auttaa tätä äitiä millään tavalla?

Reply
Helppo-Heikki
30/12/2014 07:58:38 am

Jassoo, levittämällä noiden sossujen nimitietoja Lokakuun liike on siirtynyt vihasivustojen pitkään rintamaan.
Arvatenkin toivotte, että nuo tuomioistuinten päätöksiä noudattavat sossut saavat tappouhkauksia yms vihanpurkauksia. Sehän se ainoa nimitietojen levittämisen motiivi on.
Toivottavasti henkilökohtainen kostonhimonne on tyydytetty.
Ainakin se on varmaa, että
arvatenkin tämän kaiken hyväksynyt äiti ei enää lapsiaan tule saamaan.
Omapa oli valintansa.

Reply
Mike
30/12/2014 09:20:33 am

Joopa joo. Nimet ovat kaupungin nettisivuilla. Helppo-Heikki, oletko huomannut, ettet ole huolestunut lapsesta, vaikka kovia faktoja on siitä tarjottu? Lähinnä vaadit suuria toimitukselta, muttet muilta. Päinvastoin, auktoriteettien - kuten oikeuden - kyseenalaistamiseen reagoit järkähtämättömällä uskolla ja puolustamisella.

On ihan asiantuntijoiden taholta julkisesti ja vakavasti kyseenalaistettu oikeuslaitoksemme kykyä:
http://yle.fi/uutiset/joka_toinen_ylen_kyselyyn_vastannut_tuomari_ei_ehdi_perehtya_riittavasti_oikeusjuttuihin/7484399

Reply
anna r
30/12/2014 09:21:58 am

Helppo-Heikille! Entäs sitten jos sossut ei noudata tuomioistuimen päätöksiä vaan kävelevät niiden yli?

Reply
Helppo-Heikki
30/12/2014 09:46:25 am

Huostaanoton tarkoitus ei edelleenkään voi olla huoltoriidan ratkaisu.
Joskus on vaan hyväksyttävä häviönsä eikä lähteä vihanlietsontaan.
Se on edelleen käräjäoikeus ja hovioikeus, jotka päättivät, että lapsi asuu isän luona..
Miksi toimitus ei julkaise näiden tuomareiden nimiä ja yllytä kansaa vihaan heitä kohtaan.

Reply
Toimitus
30/12/2014 09:58:49 am

Virkamiehet tekevät työtään virkavastuulla. Kritiikkiä tulee kestää. Siinä kaikki. Hoitaa vaan työnsä hyvin niin ei hätiä mitiä.

Ei siitä aikaakaan ole kun Englannissa tuomari otti tavallisuudesta poikkeavan kannan ja nimesi julkisesti sosiaalityöntekijät, jotka olivat osallisena eräässä mielivaltaisessa tapauksessa. Hänen sanojensa mukaan sosiaalityöntekijät olivat esittäneet "selkeästi valheellisia" todisteita oikeudessa ja epäonnistuneet yrityksessään tukea valtuuston hakemusta adoptoida poika.

Yllyttikö tuomari sitten vihanlietsontaan?

Entä lehdet kun julkaisevat rikollisten nimiä? Maailmalla kynnys nimien julkaisuun on monin paikoin palkon matalampikin.

Tämän uutisen voit lukea suomeksi vain täältä: http://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/-sosiaalityontekija-kertoi-etta-meidan-taytyy-kohdella-hanta-kuin-jumalaa

Jotta nimet julki vaan ja parrasvaloihin puhumaan! Tosin eivät he puhu, vaikka perhe antaisi luvankin. Tämä(kin) on nähty.

Reply
Helppo-Heikki
30/12/2014 10:25:57 am

Virkamiesten tulee kestää kritiikkiä, mutta vain jos se on oikeutettua.
Nyt he joutuvat vihanlietsonnan kohteeksi yksipuolisen, anonyymin tarinan takia joka on todennäköisesti vääristelty kuva totuudesta. Heitä kivitetään koska he ovat vain noudattaneet tuomioistuinten päätöksiä.
Joskus toivoisi, että Lokakuun liikkeen toimituksessa olisi edes yksi mies, jotta vältyttäisiin tälläiselta akkamaisuudelta.
Ei yhtään tarvitse ihmetellä, miksi valtamediat ei tartu näihin Lokakuun liikkeen juttuihin.

Reply
Toimitus
30/12/2014 12:08:30 pm

Kritiikkiä tyhjästä, niinkö? Miljoonia merkkejä yhdessä vuodessa pelkästään näillä sivuilla - "kivitystä" huvin vuoksi ja hameenhelmat heiluen?

Ja edelleen, sosiaaliviranomaiset ovat velvollisia toimimaan lain mukaan ja lapsen edun mukaisesti, jos tilanne muuttuu lapsen olosuhteissa, sanoi vanha tuomioistuimen päätös mitä tahansa.

PS: Mitä tulee viimeiseen väittämääsi, Lokakuun liikkeen juttuihin ovat tänä vuonna tarttuneet seuraavat mediat: MTV3, Yle, Pohjolan Sanomat, Aamulehti, virolainen Naistekas, Oulu-lehti... Lisäksi monet blogit ovat siteeranneet Lokakuun liikettä. Yle on jopa soittanut Lokakuun liikkeen tunnaria. Ja se Hesari julkaisi erään lokislaisen haastattelun - anonyymisti muuten ja tietämättään, että vallan "anarkistin" haastattelun menivät julkaisemaan.

Lisäksi Lokakuun liikkeen uutinen Kirkosta turvapaikkaa hakeneesta huostanuoresta ylitti uutiskynnyksen lähes joka mediassa Kotimaa24:n ja STT:n kautta.

Medioiden julkaisuihin löytyy linkkejä yläpalkista "lokakuun liike" -esittelysivulta.

Reply
Toimitus
30/12/2014 12:15:02 pm

Pakko vielä lisätä, että ukkokin on porukassa, teräviä äijiä, älä huoli :)

Reply
Helppo-Heikki
30/12/2014 12:24:13 pm

Ja Lokakuun liikkeen vekkihameiset toimittajat ovat sitten se Ylin Tuomioistuin, joka päättää, milloin lapsi on otettava huostaan ja milloin ei?
Se toimituksen hamemieskin varmaan myöntää, että olisi miehekkäämpää huoltoriidassa kuulla myös sitä toista osapuolta.
Mutta sillä olisi varmaan pilattu hyväuskoisiin vetoava vihatarina.

Reply
Esa
28/1/2015 04:54:31 am

Ainoa vihaa puhkuva auktoriteettiuskovainen on Helppo-Heikki, jonka ei ilmeisesti ole tarvinnut koskaan nähdä sosiaalityöntekijää luonnossa. Ehkäpä et myöskään ole kohdannut narsistista sosiopaattia. Minulla on molemmista kokemuksia; sossut ovat enimmäkseen piruja, jotka vittuilevat päin naamaa, ja laskemalla muuttuvat kaikki menot tuloiksi niin, ettei koskaan ole vajausta toimeentulossa. Työkykyni meni, kun firman päälliköksi tuli narsistinen sosiopaatti, joka vainoamisellaan ajoi miltei koko työyhteisön raunioiksi. Tämän herran työsuojelurikoksetkin mies kuittasi omalla ilmoituksellaan, eikä koira perään haukkunut. Luulen, että jollei Iso Herra olisi antanut tyypille kenkää, sen olisi joku päästänyt päiviltä. Tällaiset ihmiset ovat eteviä pettämään ulkopuolisia, ja olen itsekin seurannut sivusta vastaavaa tapausta, jossa väkivaltainen äijä hakkasi ja rääkkäsi vaimoaan vuosia, mutta puhui aina mielin kielin viranomaisten kuullen, jotka olivat joka kerta otettuja. En epäile vähääkään tämän tarinan todenperäisyyttä, ja kysynkin, onko Helppo-Heikki toisilla foorumeilla Työeläkeläinen vai Ebenezer Scrooge? Sen verran puupäisiltä näyttävät nämä räpöstykset.

Reply
jokuvaan
30/12/2014 12:54:12 pm

Tuossa on sossu/virkavalta tehny kaiken päin helvettiä... Lapsen parasta pitää ajatella ensisijaisesti! Itse olen Liperin kunnan kriisiryhmän ja viranomaisien kanssa ollu tekemisissä kun oma lapsi kuoli yön aikana miun syliin (kätkyt), Liperin kriisiryhmän pappi yritti laittaa minua ja emäntää paiholaan ja paskalakit kun tuli vielä juttelemään, niin nais poliisi kysyy minulta "Onko mitään mahdollisuutta että olisit voinut tehdä tämän unissasi?", ei ollu kaukana että olisin ollut syytettynä poliisin päällekäymisestä. Mutta minun pointti on se että vaikka en millään tavalla ollut syyllinen, virkavalta yritti tehdä minusta sellaista!

Reply
narsistiäidin uhri:
30/12/2014 05:03:46 pm

Toimitus: valitettavasti vakuuttelunne asian puolueettomasta käsittelystä ei vakuuta ainakaan minua. Edelleen vetoan siihen, oletteko tutustuneet vain äidin toimittamiin asiakirjoihin??? Todennäköisesti olette, koska teillähän ei ole oikeutta saada lastensuojelulta tietoa lapsen asiassa. Tämä mahdollistaa sen, että äiti voi näyttää vain itselleen edullisia asioita... ... Asioissa pitää katsoa kokonaisuuksia. Ja edelleenkään ette vastanneet siihen, kuulitteko muita kuin äidin puolella olijoita ! Kyllä Suomen oikeussysteemi kuulostaa kuitenkin luotettvammalta kuin nämä teidän "tuomionne". Siellä annetaan kuitenkin mahdollisuus toisen osapuolen ääneen ja vastatodisteluun... Kuullostaa oikeudenmukaisemmalta kuin tämä systeemi.

Reply
Toimitus link
31/12/2014 12:40:18 am

Mm. nämä "Suomen oikeussysteemin" eli oikeuden päätökset kirjoittaja on lukenut. Dokumenteista ilmenee, että äidin uskottavuutta ovat vähentäneet isän esittämät väitteet ja vastaavasti niistä on selkeästi nähtävissä asennoituminen isän puolelle mm.väkivallan suhteen. Isä on luvannut muuttaa toimintatapojaan on riittävä todiste jne. Kirjoittaja on myös nähnyt valokuvia lapsen terveydentilaan liittyen. Juttuun on haastateltu myös todistajaa.

Reply
narsistiäidin uhri
31/12/2014 06:58:11 am

Jutun mukaan lapsen asuminen ratkaistiin uudestaan käräjäoikeudessa? Miksiköhän lasta ei tuolloin määrätty äidille? Vaikka lapsi oli ilmeisesti väliaikaisesti määrätty äidilleen? Jotain hämärää tässä on ! Poliisi ja oikeuslaitos tutkineet asiaa myös ja syy vain sossuissa, uskomatonta. Tiesittekö, että nimenomaan rikoksen tutkinta on poliisin tehtävä, ei sossujen!

Reply
jonna
15/1/2015 10:14:38 am

isä sitä äiti tota entä lapsi kuka kuulee lapsen hädän !

Reply
äippä
17/4/2016 09:25:21 pm

Onko tämä tapaus edennyt milläänlailla?

Reply
Oikeudellista apua
24/5/2016 12:57:56 pm

Olen todella pahoillani sinun ja lapsesi puolesta.

Minulla on itselläni kokemuksia perheväkivallasta sekä oikeus- ja lastensuojeluviranomaisten käsittämättömästä toiminnasta, täysin väkivallasta riippumatta. Olen itse juristi ja voisin yrittää auttaa sinua ihmisoikeusvalituksen muodossa, jos haluat. Laita minulle sähköpostia bellevue1000(a)gmail.com, jos kiinnostuit ja haluat yrittää saada muutosta asioihin. Valituksen voi tehdä nimimerkillä ja kustannuksia sinulle ei siitä aiheudu.

Reply
elda
28/3/2018 10:27:18 am

Minun nimeni on Elda Haluan todistaa suuresta oikeinkirjoittajasta nimeltä Dr.Chamberc mieheni ja olen naimisissa 5 vuotta nyt meillä ei ole lasta ja lääkäri sanoi meille, että en voi synnyttää vain koska ruumiini oli vioittunut väärästä huumausainesta johtuen minua huolestani ja mieheni ei ole onnellinen, joten mieheni päättää mennä naimisiin toisen tytön kanssa ja avioitumaan minut, olin niin surullinen kerroin ystäväni siitä, että hän sai minut Dr.Chambercin sähköpostiosoitteeseen ja en koskaan usko siihen paljon, vaikka päätin kokeilla sitä ja hän kertoi minulle, että hän auttaa minua saamaan mieheni takaisin kolmen päivän kuluttua ja olisin raskaaksi epäili, että kolmantena päivänä mieheni palasi minulle ja itki, että hän sanoi hän ei enää halunnut avioeroa 2 kuukauden kuluttua lääkärin vahvistuksesta olin raskaana, jos sinulla on ongelmia Dr.Chamberc voi auttaa sinua myös lähettämään hänelle sähköpostia osoitteessa [email protected]

Reply
Kari Peltokangas
23/12/2020 01:02:41 am

Raision lastensuojelu- sosiaalityöntekijä Tiina Tuokko kirjasi valehtelunsa asiakirjoihin vieraannutti, aivopesi lapset sekaisin pois isästään- ja sivustaan tuhoten lasten- ja isän terveen elämän ja hyvinvoinnin- perätön lausuma 27.5.2008 ja kukaan ei auta!???

Reply
Annikki Ö
13/2/2022 03:26:55 am

Hieman hankala uskoa, että lastenvalvojilla aikaa ja valtaakaan tuollaiseen. Pitäisikö sinun miettiä, tarvitsetko jotain mielenterveysapua?

Reply
Kari Peltokangas
20/7/2022 01:23:02 am

Taidat itse tarvita?

Kari Peltokangas
20/7/2022 01:24:24 am

Oletko seonnut? Raision lastensuojelu- sosiaalityöntekijä Tiina Tuokko kirjasi valehtelunsa asiakirjoihin vieraannutti, aivopesi lapset sekaisin pois isästään- ja sivustaan tuhoten lasten- ja isän terveen elämän ja hyvinvoinnin- perätön lausuma 27.5.2008 ja kukaan ei auta!???

Kari Peltokangas
20/7/2022 01:27:56 am

Pitäisikö sinun harkita tarvitsetko Raision "lastensuojelun" viranomaisten kanssa mielenterveys apua? Psykiatri Thomas Laur todennut Raision "ladtensuojelun" viranomaisilla olevan pikaisen hoidon tarvetta, ns. päässä vikaa...

Jape Rusakko
19/4/2023 07:19:13 am

Hae Kari aikuisen oikeesti apua itsellesi. Tarvitset varmastikin jonkin lääkityksen.

Reply
Kari Peltokangas
19/4/2023 08:39:22 am

Oikea nimi - ja yhteys tietosi? Hae aikuisen oikeesti apua itsellesi. Tarvitset varmastikin jonkin lääkityksen.

Reply
Tia Liimatta
5/4/2024 04:26:53 am

Hae Kari jotain apua itsellesi. Luin toiselta palstalta juttujasi ja olet aika hukassa. Jumalan siunausta elämääsi ja ei ole häpeä hakea mielenterveysapua. Toivottavasti lapsesi edes joskus haluaa olla yhteydessä sinuun. Ehkä voisit rukoilla ja pyytää anteeksiantoa myös omilta vanhemmiltasi?

Kari Peltokangas
5/4/2024 09:53:13 am

Tia Liimatta:
Älä jauha pelkkää paskaa ja levitä perätöntä juttua palstalla - syyllisty kunnianloukkaukseen
- rikoksen !!??

Hae Tia jotain apua itsellesi. Olet aika hukassa. Jumalan siunausta elämääsi ja ei ole häpeä hakea mielenterveysapua. Toivottavasti lapsesi edes joskus haluaa olla yhteydessä sinuun. Ehkä voisit rukoilla ja pyytää anteeksiantoa myös omilta vanhemmiltasi?

"Tia Liimatta5/4/2024 04:26:53 am
Hae Kari jotain apua itsellesi. Luin toiselta palstalta juttujasi ja olet aika hukassa. Jumalan siunausta elämääsi ja ei ole häpeä hakea mielenterveysapua. Toivottavasti lapsesi edes joskus haluaa olla yhteydessä sinuun. Ehkä voisit rukoilla ja pyytää anteeksiantoa myös omilta vanhemmiltasi?"

Reply



Leave a Reply.

    Perheeni tarina

    "Yksittäistapauksia" väkivaltiosta
    Perheeni tarina -sivuille toimitetaan vaiettuja "yksittäistapauksia".
    Jos sinulla on tarina kerrottavana tai kotivideo julkaistavana, luethan ensin julkaisuehdot täältä ja ota sitten yhteys toimittajiimme:
    [email protected].

    Lisää tarinoita täällä:

    *Kauhutarina
    LL-Kotivideot
    "Mielivaltaisia huostaan-ottoja ei oikeastaan ole."
    – Seppo Sauro, LSKL.

    Perheadressit

    RSS Feed

    Tarinoita mediassa:

    Picture
    ☞Ani 

    Picture
    ☞Krista

    Picture
    ☞Kirsi 
    ja Lauri

    Picture
    ☞Jyly ja Johanna

    Picture
    ☞Tapani

    Picture
    ☞Roosa Anniina

    Picture
    ☞Heidi

    Picture
    ☞Vivian

    Picture
    ☞Sari

    Picture
    ☞Henri

    Picture
    ☞Mari

    Picture
    ☞Hely

    Picture
    ☞Mikko

    Picture
    ☞Milla

    Picture
    ☞Mirja

    Picture
    ☞Johanna

    Picture
    ☞Anneli

    Picture
    ☞Hanna

    Picture
    ☞Huosta-päiväkirja

    Picture
    ☞Uupunut äiti

    Picture
    Marjaana

    Picture
    ☞Mikael Gabriel 

    Picture
    Mareena
    1 & 2
    & 3

    Picture
    ☞Tiina B  1 & 2.

    Picture
    ☞Netta

    Picture
    ☞Maiti ja Ivika

    Picture
    ☞Pako 1 ja 2.

    Picture
    ☞Sami

    Picture
     ☞Ari

    Picture
    ☞Ida

    Picture
    ☞Thomas & Jennie

    Arkistot

    April 2016
    January 2016
    October 2015
    July 2015
    June 2015
    April 2015
    March 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    October 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014

    Kategoriat

    All
    Aluehallintovirasto
    Asiakirja
    AVI
    Eerika
    Hely-harvistola
    Isovanhemmuus
    Joensuun Lastensuojelu
    Kankaanpää
    Kerimäki
    Kotiintuloaika
    Kritiikki
    Lapsen Huolto
    Lastensuojelu Alkutapaaminen
    Lastensuojeluilmoitus
    Lastensuojelulaitos
    Mervi Maksimainen
    Mervi Sinivirta
    Nelivuotistarkastus
    Neuvola
    Oikeustoimikelpoinen
    Pedofilia
    Pedofiliahysteria
    Poliisikaksikko
    Punkaharjun Soslapsikylä
    Rattijuopumus
    Savonlinna
    Savonlinnan Lastensuojelu
    Seksuaalinen Hyväksikäyttö
    Sijaishuolto
    Sosiaalipäivystys
    SosiaalipäivystyS
    Sosiaalityöntekijä
    SOS Lapsikylä
    THL
    THL + Laaja Terveystarkastus
    Touko Tarkki
    Vantaa Lastensuojelu
    Vantaan Lastensuojelu
    Vilja-Eerika
    Viranomainen

    RSS Feed

    Touko Tarkki, Eerika Tarkki, Vilja Eerika, Marja-Lea Tarkki, Vilja Eerika, Eerika, Eerikan murha, Sirpa Laamanen, Touko, Tarkki, Askola, lastensuojelu, huostaanotto, viranomaisrikollisuus, perheoikeus, lastenoikeudet
    Lokakuunliike.com Pagerank
INFO-sivu
takaisin alkuun

Huolilaskuri
Lokakuun liike on ihmisoikeusliike: rakenteellista sosiaalityötä, tutkivaa journalismia, valtakunnansovittelua, kansansivistystä ja viranomaistarkastustoimintaa tukevaa kolmannen sektorin työtä.
Picture