Lokakuun liike
  • etusivu
  • lokakuun liike
  • LL-Uutiset
  • Dokumentit
  • Perheeni tarina
  • blogit
  • palvelujärjestelmät

Koulukiusatun äidin tuska: "Lapseni yritti itsemurhaa."

3/6/2014

32 Comments

 
Picture
"Saatan kouluun pienen ekaluokkalaiseni. En olisi ikinä uskonut, kuinka äkkiä tuo onnenkyynel muuttuu tuskan kyyneleeksi, voimattomuuden kyyneleeksi. Niin meille kuitenkin kävi, ei edes isompikokoinen ystävä auttanut, kun kiusaaminen alkoi."

Vantaalaisen koulukiusatun pojan äiti kertoo tarinansa: "
Jos koulukiusaamiseen olisi puututtu heti, oltaisiin voitu välttää itsemurhayllykkeet, raskaat tutkimukset, koulun vaihto, pienryhmään siirtyminen ja kaavailtu lääkitys."

On elokuun 2009 puoliväli, saatan kouluun pienen ekaluokkalaiseni. Jännittää, meitä molempia. Otetaan valokuvia uudesta koululaisesta, kasvoillaan innostunut hymy. Onnellinen lapsi, joka vihdoin pääsee kouluun. Hän menee jonoon parhaan ystävänsä kanssa, ystävä on päätä pidempi, luokan pisin poika, ja oma poikani luokan pienin. Katselen heitä onnenkyynel silmäkulmassani; kuinka suloisia he ovatkaan.

En olisi ikinä uskonut, kuinka äkkiä tuo onnenkyynel muuttui tuskan kyyneleeksi, voimattomuuden kyyneleeksi. Niin meille kuitenkin kävi, eikä edes isompikokoinen ystävä auttanut, kun kiusaaminen alkoi.

Ensimmäinen syksy koulussa meni upeasti. Arvosanat olivat loistavia ja poika oli onnellinen, kun sai läksyjä ja oppi uusia asioita. Tuli kevätlukukausi ja poika alkoi puhua kiusaamisesta; alkuun vähemmän, sitten puheet lisääntyivät. Oli ollut nimittelyä, tönimistä, lumipalloilla heittelyä ja muuta tyypillistä.

Olin yhteydessä opettajaan. Kaikki aina muka selvitettiin, mutta kiusaaminen jatkui. Neuvottelimme ja keskustelimme sekä koulun että iltapäiväkerhon kanssa. Iltapäiväkerhosta lapsi karkasikin, kun häntä kiusattiin.

Kaikesta huolimatta ensimmäisestä luokasta selvittiin kunnialla, tuli stipendikin koulumenestyksestä. Poikani on fiksu ja osaava eikä kiusaaminen vielä vaikuttanut oppimiseen niin paljon, että se olisi näkynyt tuloksissa. Sitten alkoi toinen vuosiluokka – ja raivokohtaukset minun luonani. Olimme siis eronneet lasten isän kanssa. Kouluun meno hankaloitui:

”Koulussa kiusataan, minun on paha olla, en halua sinne!”
, sanoi poika.

Pahaa oloa lisäsi kenties myös viikko-viikko järjestely ja se, ettei poikani uskaltanut näyttää tunteitaan isällään eikä puhua siellä mistään negatiivisesta. Hän yritti vain olla reipas, tehdä koulutyöt hyvin ja olla kiltti poika koulussa ja isin luona. Tuolle käytökselle on nimikin; se on ylisuorittamista. Vaihdot olivat lapselle hankalia ja ovat edelleenkin äärimmäisen suuri haaste, johtuen masennuksesta, joka sittemmin paljastui tutkimuksissa.


Tokaluokkalainen koulukiusattu yrittää hypätä parvekkeelta – ja jää vaille hoitoa

Keväällä tilanne paheni radikaalisti. Koitti synkkä hetki: poikani oli hyppäämässä parvekkeelta alas! 

Nappasin hänet kiinni ja vein saman tien lääkäriin. Saimme lähetteen lastenpsykiatriselle. Siellä tutkittiin ja keskusteltiin. Olimme lapsen isän kanssa täysin eri linjoilla. Hän syytti minua vain lapsen paapomisesta ja kurin puutteesta. Koulukiusaamista hän ei uskonut ollenkaan tapahtuneen, eihän poika ollut siitä hänelle mitään sanonut. Mutta ei poika hänelle raivonnutkaan, vaan minulle.

Ex-mieheni on hyvin vaikutusvaltainen ja varakas, minkä takia hän on lasteni lähihuoltaja. Hänen näkemyksensä painoi vaakakupissa enemmän kuin minun, joten myös psykiatri oli sitä mieltä, ettei lapsi tarvitse apua. Tai korkeintaan jotain pientä, perheneuvolaa tai sellaista. Isä ei suostunut siihenkään, joten poika ei saanut mitään hoitoa.

Kevään lopuksi, vähän ennen koulun loppumista, lukuvuoden kruunasi toisen oppilaan pojalleni esittämä tappouhkaus. Menin kouluun seuraavana aamuna yhdessä lapseni kanssa. Pakotin opettajat vaatimaan oppilasta avaamaan reppunsa, jotta näkisin, oliko siellä teräaseita. Ei ollut, joten minua ja poikaani ei uskottu. Sellainen olo meille jäi. 

Minulla oli usko vähissä poikani koulua kohtaan, koska myös tytärtäni oli siellä kiusattu. Opettajat eivät uskoneet silloinkaan. He kehtasivat väittää, että tyttäreni oli kiusaaja. Sain tytön siirrettyä Vantaalla toiseen kouluun oppimisvaikeuksien vuoksi. Enkelit olivat matkassa, sillä tyttäreni sai hyvän opettajan. Hänen kanssaan työskennellessä selvisi, että edellisen koulun opettaja oli osallistunut kiusaamiseen. Sen jälkeen minun on ollut vaikea niellä opettajien hyssyttelyjä ja ”ei ole ongelmaa” -puheita.

"Onneksi kiusaajapoika on siirtymässä pois koulusta! Ongelma varmaan poistuisi sitten itsestään!”

Näin toivoin ja ajattelin, mutta niin ei käynytkään. Kolmas luokka alkoi ja opettajat alkoivat epäillä oppimisvaikeuksia, kun poikani ei pärjännyt koulussa enää niin hyvin kuin piti. Alustavissa tutkimuksissa ei kuitenkaan löytynyt mitään oppimisvaikeuksia.

Kiusaaminen jatkui, samoin kuin raivokohtaukset pojan ollessa luonani. Me yritimme vain selvitä. Yritin tukea lastani parhaani mukaan antamalla rakkautta ja turvaa, tukea. Me selvisimme jotenkin hengissä päivä kerrallaan.


Neljännellä luokalla lapsi yrittää jälleen itsemurhaa – koulu pesee kätensä

Sitten alkoi neljäs luokka. Oli syksy 2013.

Helvetin vuosi.

Kauhun vuosi.

Suurimman ikinä kokemani tuskan vuosi. Nuo aiemmat kolme vuotta olivat vain valmistelleet minua tähän vuoteen.

Kouluun mentiin taas syksyllä, raivon ja itkun säestyksellä:

”Äiti, minua kiusataan. Siellä potkitaan ja tönitään, haukutaan ja hakataan!”


Tuttu ruljanssi alkaa uudelleen. Olen opettajan kanssa tiiviissä yhteydessä. Alkuun vaikuttaa siltä, että nyt on pojallani opettaja, joka välittää ja yrittää. Olemme toiveikkaita.

Mutta kiusaaminen jatkuu. Marraskuun alussa taivas repeää. Lapseni yrittää taas itsemurhaa! Puheissa se on toistunut jo aiemmin monta kertaa, sillä lapsi on puhunut "puukon työntämisestä mahaansa", "sillalta hyppäämisestä" ja "auton alle menemisestä". 

Vien jälleen lapseni lääkäriin, joka tekee lastensuojeluilmoituksen ja lähettää meidät Lastenlinnaan. Alkaa hetkellisesti tapahtua. Poika saa apua. (Vihdoinkin, vaikka hänet olisikin pitänyt ottaa jo aiemmin sisään sairaalaan akuuttijaksolle. Tuolloin isä kuitenkin vastusti, joten poikaa ei otettu sairaalaan osastohoitoon. Sen sijaan minä ja lapseni juoksimme sairaalan akuuttiyksikössä päivittäin juttelemassa sairaanhoitajien kanssa, kun kokonaistilannetta kartoitettiin.) 

Viikko-viikko-vuoroasuminen jatkui. Samoin jatkuivat lapsen raivarit. Koulusta tuli paljon poissaoloja. Koulu ilmoitti, etteivät he voi tehdä yhtään enempää. Meille vanhemmille ei kerrottu, mitä ylipäätään oli tehty.

Päässäni jyskytti kysymys: "O
liko tehty mitään?"

Sellaista tapaamista, jossa olisimme olleet paikalla kaikki (kiusaajat, heidän vanhempansa, opettaja ja kiusattu vanhempineen) ei suostuttu järjestämään, vaikka pyysin sitä useasti. Minulle ei voitu antaa kiusaajien vanhempien yhteystietoja. Annettiin ymmärtää, että ongelmaa ei ollut, tai jos oli, niin poikani oli se ongelma.

Tuntui siltä, että kiusaajia suojellaan, varjellaan kaikin keinoin. Se riittää, kunhan kiusaaja pyytää anteeksi ja ottaa nuhteita vastaan, jotta hän voi taas seuraavassa hetkessä kuristaa, nipistellä, pistellä nuppineuloilla...

Ei siitä mitään seuraa.

Vantaalaiset opettajat antoivat tälle kaikelle hiljaisen hyväksyntänsä.


Raskaita toimenpiteitä ei tarvita, jos kiusaamiseen puututaan varhaisesti

Selvisimme jouluun. Lapseni joutui käymään koulua, jossa hänen oli äärimmäisen paha olla ja joka ennen pitkää veisi häneltä hengen. Onneksi hänellä oli koulussa kaksi kaveria. He olivat varmasti ainoa syy, jonka vuoksi minä en ole nyt kirjoittamassa muistokirjoitusta pojastani, vaan saan vielä jakaa tätä arkea hänen kanssaan.

Tuli pääsiäinen 2014 monine raivokohtauksineen. Sen koommin ei poika mennyt kouluun, paitsi sairaalakouluun akuuttijaksolle, jolle vihdoin sain lapseni, kun psykiatri uhkasi pakkohoidolla ja sai näin isänkin suostumaan pojan hoitoon.  

Tällä hetkellä lapseni käy tarkemmissa ja syvemmissä tutkimuksissa, jotka ovat vielä kesken. En usko tutkimuksissa vieläkään löytyvän oppimisvaikeuksia. Lapseni on jo uhriutunut kiusaamiselle ja hän kärsii masennuksesta. Syksyllä poikani saa vaihtaa koulua, joten näen vihdoinkin valoa tunnelin päässä. Etsinnässä on pienluokka, johon isäkin vihdoin suostuu. Niin lastensuojelu kuin psykiatrikin ovat jo pitkään ehdottaneet pienluokalle siirtymistä.

Olen helpottunut siitä, että saamme lopultakin hoitoa, jota olen vuosien varrella hakenut pojalleni useasti, lujaa huutaen. Alkuun ex-mieheni kielsi kaiken koulukiusaamisen, mutta nyt hän onneksi ymmärtää jo tilanteen. Hän on osallistunut koulun retkelle, jonne rehtori ei olisi päästänyt poikaamme ilman valvojaa, ja  on siellä puuttunut kiusaamiseen.

Tänä päivänä virhearvio hoidossa myönnetään, eli se, että auttajatahot uskoivat lapsen isää, jolle lapsi ei ollut puhunnut kiusaamisesta. Parhaillaan lastensuojelu ja sairaala ovat olleet ”koulun kimpussa” eli olen saanut tukea siihen, että koulu pitää vaihtaa. Mielestäni sairaala ja lastensuojelu ovat tehneet todella paljon töitä, että saisimme oikeasti apua. 

Siksi tunnen helpotusta siitä, että nyt vihdoin meitä uskotaan! 

Nyt tiedetään se todellisuus, jonka minä olen tiennyt monta vuotta! 

Haluan uskoa, että poikani hoitosuhteet eivät tulevaisuudessa katkea, kouluneuvotteluja pidetään ja poikani mahdollista lääkehoitoa puntaroidaan tarkasti. Samaan aikaan mietin, että meitä uskottiin liian myöhään. On tavallaan hyvä, että lastani tutkitaan nyt, mutta yhtä aikaa minua ihmetyttää se, etteivät ammattilaiset kyenneet hyvissä ajoin näkemään todellista syytä, koulukiusaamista, vaan aikaa ja rahoja on käytetty pelkästään lapsen tutkimiseen, lapsen, jolla ei ollut minkäänlaisia mielenterveysongelmia ennen koulua. Jos koulukiusaamiseen olisi puututtu heti, oltaisiin voitu välttää itsemurhayllykkeet, raskaat tutkimukset, koulun vaihto, pienryhmään siirtyminen ja kaavailtu lääkitys. 

Vaikka saamme nyt apua, saan taatusti taistella yhä, jotta apu myös jatkuisi riittävän kauan ja oikeanlaisena. Pojallani on parhaillaan luonnonmukainen melatoniinilääkitys iltaisin, mutta hänelle on tarjottu myös mielialalääkkeitä. En ole suostunut aloittamaan poikani lääkehoitoa kotioloissa ilman osastojaksoa ja seurantaa.  

Olen päättänyt pysyä lujana. Taistelen. En aio luovuttaa, vaikka poikani koulupolun ensimmäisinä vuosina olen ottanut vastaan kaikki syytökset siitä, kuinka huono vanhempi olen. Nämä syytökset olen kestänyt enkä anna enää kenenkään jyrätä minua, sillä minä olen äiti, joka on elänyt tämän todellisuuden, ja minä tunnen lapseni.

Tiedän kiusaamisen vaikuttavan koko perheeseen, myös kiusatun sisaruksiin. Tässä ovat menneet omat voimani. Kiusattu ei itse jaksa huutaa ja vaatia apua, joten toivon jokaiselle kiusatun vanhemmalle valtavasti voimia toimia lapsensa äänitorvena. Vain niin voi saada apua.

Jos kävisi hyvä tuuri, joku sellainen vanhempi lukisi tämän, jonka lapsella on kaikki hyvin. Toivomukseni on, että keskustelethan lapsesi kanssa kiusaamisesta ja siitä, kuinka vakavia seurauksia sillä on. Kehota lastasi kertomaan huomionsa vaikka opettajalle, jollei hän itse uskalla puuttua. Tai terveydenhoitajalle. Tai kuraattorille.

Meidän on aika pitää meteliä koulukiusaamisesta, joka on tabu. Vain niin saamme aikaan muutosta.

Kiitos kun luit tarinamme!

32 Comments
Seurailija
3/6/2014 06:46:13 am

Äidin tarina tuli kerrottua, mutta väkisinkin mieleeni jäi kysymys siitä, miten suuri osuus tapahtumista selittyy lapsen kokemalla stressillä erotilanteessa. Vuoroviikkosysteemi on lapsille kova, varsinkin siinä vaiheessa kun koulu alkaa ja ero ei ilmeisesti aivan ongelmatonkaan ole ollut.

Kovalta kiusaaminen vaikuttaa, mutta jälleen tästäkin tilanteesta muodostui sellainen kuva, että miljoona yksityiskohtaa ei esille tullut. Kiusaajia tai koulun mahdollista kyvyttömyyttä puuttua kiusaamiseen en puolusta, mutta väkisinkin on vain ymmärrettävä sekin, että ei se erokaan tainnut tälle lapselle pelkkää hyötyä aiheuttaa.

Koulukiusaamisesta on keskusteltava, se on totta. Siihen on myös puututtava. Siitä ei mihinkään pääse. Mutta - se kuuluisa mutta on aina olemassa - jokaisessa tilanteessa on ymmärrettävä se, että myös kodeilla on vastuunsa sen suhteen, miten ne omat toimet ovat tilanteisiin vaikuttaneet.

Mikäli tarina on totta, olen pahoillani lapsen puolesta. Tuttuun tyyliin toisin olisi luultavasti pitänyt toimia useiden eri osapuolien.

Reply
Toinen äiti
3/6/2014 10:12:40 am

"Meidän on aika pitää meteliä koulukiusaamisesta, joka on tabu. Vain niin saamme aikaan muutosta."

Reply
Mirkku
3/6/2014 05:05:02 pm

Eikai vanhempien ero voi teidän tapauksessa olla muuta kuin plussaa lapsen psyyken kannalta! Hyvä, että iskä tajusi ja että hänen silmänsä avautuivat. Koko kiitos kuuluu sinulle ja myös sille, että lapsen isästä löytyi Uros-Leijona sinun ansiostasi. Jos kiitosta siis tarvitsee jakaa...sait omassa rauhassa olla lapsen turvana ja jaksoit ottaa raivarit vastaan.

Mutta miten koululaitos saattaa olla noin totaalisen välinpitämätön?

Jokin vuoroviikoin-asumisen syyttäminen siitä, että koulussa kiusataan on aivan hoopoa. Kiitos kirjoituksesta ja voimia oikein hirveästi!

Reply
Seurailija
4/6/2014 02:07:42 am

Koetahan lukea vielä rauhassa molemmat tekstit läpi.

Koulukiusaaminen ei ole vuoroviikkosysteemin seurausta. Lapsen psyykkinen tila sen sijaan ei siitä ainakaan parantunut.

Näissä koululaitoksen toiminnan arvioinneissa olisi syytä ymmärtää, että meillä on käsillä tässäkin vain yksi osittainen tarina ja yhden osapuolen näkemykset.

ope ja äiti
9/6/2014 11:43:45 am

Opettajana puutuin koulukiusaamiseen ja jouduin itse kiusatuksi - eristetyksi pois liian monesta yhteistöstä. Tämä on valitettavaa ja täyttä totta.

IPPI18
9/6/2014 10:17:15 am

Oletko psygologi tai jokin muu kyyninen kommentoija, kun vielä loppukaneettina kirjoitat: "Mikäli tarina on tosi" ? Kuka voisi olla niin raaka, että huvikseen kirjoittaisi tällaisia tarinoita?
Isä on täydellisyyden tavoittelija, jolle lapsi ei uskalla puhua, kuinka kammottavia nämä viikot ovat olleet isänsä luona. Minun poikani ei puhu isälleen, vaan minä saan kuulla kaikki, niin kiukut, kuin ilotkin, koska äidille voi puhua.

Reply
Tiina Sairanen
3/6/2014 02:43:07 pm

Ja vastaavanlainen tapaus meillä Joensuun Steinerkoulussa. Poika menee syksyllä kolmannelle luokalle. Psykan tutkimukset takana ja laiton kiireellinen sijoitus, odotan hallintokantelun päätöstä. Rehtori (nuorehko nainen Satu Fredriksson) kieltäytyi toistamiseen luennoitsijoista, jotka mielellään kiertävät kouluissa kertomassa koulukiusaamisesta. Asia on kesken ja se käsitellään syksyllä perusteellisesti. Teen tästä niin julkista, kuin olla voi. Pokani sai myös tappouhkauksen kännykkäänsä saman koulun viidennen luokan pojalta ja tein rikosilmoituksen, joka johti siihen, että poliisi oli käynyt koululla rehtorin kanssa keskustelemassa. Tästäkin kuulin vasta jälkeenpäin oman lapsen "oppilashuoltopalaverissa", jonka nauhoitin.

Reply
Seurailija
4/6/2014 02:10:13 am

Tee toki julkista, mikäli olet varma sen tilannetta kohentavasta vaikutuksesta. Miksi poika muuten huostaan otettiin?

Reply
JJ
6/6/2014 02:02:25 am

Kukaan ei puutu koulukiusaamiseen, mikäli piilotamme tietomme ja kokemuksemme ed. asioista.

Reply
Minna Kuusjärvi
4/6/2014 02:18:56 am

Minun kohdallani koulukiusaaminen alkoi ekalla luokalla. Minä en uskaltanut tästä kertoa kuin vasta aikuisena. Opettajat taatusti näkivät kaiken, mutta eivät mitenkään asiaan puuttuneet. Kiusaaminen oli nimittelyä, leikkeihin ei otettu mukaan yms. Koko ala-asteen ajan sitä kesti. Pyysin Jumalalta, että tee minut sokeaksi tai anna minun kuolla ettei tarvitse kouluun enää mennä. Ainut kuka edes yritti puolustaa minua oli luokallamme ollut romaanityttö Tanja! En tiedä olisinko tätä tässä enää kirjoittamassa, ellei minua olisi siirretty yläasteelle mennessä toiseen luokkaan. Näin pääsin edes osittain kiusaajista eroon. Peruskoulun jälkeen pelkäsin, että lukiossa tai ammattikoulussa joutuisin taas samalle luokalle kiusaajien kanssa. Onnekseni isosiskoni (joka valmistui ylioppilaaksi samaan aikaan) halusi lähteä emäntäkouluun ja ehdotti, että lähtisin sinne hänen kanssaan. Siitä alkoi oman repaleisen itseni kokoaminen. Pikkuhiljaa itsetuntoni on kohentunut, mutta edelleen tulee niitä hetkiä, jolloin huomaan kiusaamisen vieläkin vaikuttavan elämääni. Jos jotain posittivista kiusaamisesta pitää etsiä, niin on se vaikuttanut ainakin minun luonteeseeni: haluan auttaa kaikkia syrjittyjä, kiusattuja, elämän laitapuolella kulkijoita. Enkä halua leimata ketään ihonvärin, taustan tms. takia.

Reply
Seurailija
4/6/2014 06:07:56 am

Minna.

Varsin monen nykyisin aikuisen ihmisen kokemuksia heidän lastensa koulukiusaamisesta värittävät omat koulumuistot. Tämä tarkoittaa sitä, että jotkut vanhemmat jo lähtökohtaisesti olettavat lastensa luultavasti tulevan kiusatuiksi, koska heille itselleenkin on niin käynyt.

Tällä kommentilla en halua missään määrin vähätellä kokemuksiasi. Koulukiusaaminen on aina tuomittava ja siihen pitää puuttua.

Sitten tulemme kuitenkin siihen tilanteeseen, johon olen jo aiemminkin kommentteja heittänyt. Onko koulu nykyisin piittaamaton koulukiusaamisen edessä? Onko jokainen kiusaamistapaus, joka jotenkin avoimeksi jää ja "syyllinen" tuomitsematta osoitus siitä, että koko koululaitos on korruptoitunut ja täynnä sekä laiskoja että epäpäteviä ihmisiä?

Parisenkymmentä vuotta olen opettajan työtä tehnyt. Jotakin voinen siksi tähän aiheeseen kommentoida?

Meitä opettajia on monenmoisia. Yhtäkään sellaista en ole vielä kohdannut, joka olisi käskenyt oppilaita toisille julma olemaan. Ihan yhtä terävästi jokainen ei ehkä puutu niihin tilanteisiin, joissa kiusaamista on, mutta senkään asian määritteleminen ei ihan niin yksioikoista ole.

Sinä aikana, jonka olen opettajana ollut, olen ollut mukana selvittelemässä monia juttuja kiusaamisen tiimoilta. On monenlaista kiusaajaa ja kiusattua. Osa kiusatuista kiusaa itsekin. On monenlaista syytä kiusaamiselle. Monilla kiusaajilla ei itselläänkään hyvin mene. Ilkeydellä kompensoidaan omaa huonoa oloa ja pahaa mieltä. Internet on tuonut kiusaamiseen uusia muotoja.

Lapset ovat erilaisia. Yksinäinen, ujo ja sosiaalisesti heikkotaitoinen lapsi on helppo uhri. Hyvät kaverisuhteet auttavat. Ei ole helppoa löytää kiusatunkaan prototyyppiä. Hyvä itseluottamus on puskuri kiusaamista vastaan. Sitä ei kuitenkaan kukaan tyhjästä yhtäkkiä itselleen kehitä. Jotkut lapset myös kokevat hyvin helposti itsensä kiusatuiksi. Pienimmät lapset eivät ymmärrä koko käsitettä.

Yksinkertaisia kiusaamistapaukset ovat ajoittain, useimmiten eivät. Niissä kouluissa, joissa olen ollut, kiusaamiset on pyritty nopeasti selvittämään. Mitä suurempi koulu on, sen vaikeampi kaikkea on huomata. Usein kiistatapausten ja kiusaamisten selvittely on salapoliisityötä. Jokaista vähänkin asiasta tietävää on kuultava. Aina lopputulos ei ole mieluinen. Riidoissa on kaksi osapuolta. Julmia lapsetkin osaavat olla.

Mitä sitten koti voi tehdä?

Koulun ja opettajan kanssa on hyvä avoimesti keskustella. Jos esim. vanhempainvartteja tai -tuokioita on, niihin kannattaa mennä. Omista kokemuksista pitäisi puhua avoimesti.

Lapsen itsetunnon kehittymistä on syytä tukea, mikäli hän näyttää tyypiltä, joka yksin jää. Kavereita voi kutsua kylään. Lasta voi ohjata harrastuksiin. Onnistumisen kokemukset ja myönteiset yllätykset auttavat terveen itsetunnon kehittymistä.

Jos lapsi kokee olevansa yksin, on parempi puhua aiheesta opettajille aikaisin kuin myöhään. Jos toisia vanhempia tuntee, asian voi suoraan ottaa puheeksi heidän kanssaan. Taitoa siinäkin puuhassa kuitenkin pitää olla. Hyökkäys ei aina ole paras aloitus keskustelulle.

Oikea tapa aloittaa kiusaamiskeskustelu ei ole myöhään illalla. Kun lapsi on väsynyt, jokainen ongelma on suurempi kuin normaalisti.

"Kiusattiinko sinua tänään?" ei myöskään ole se, mitä ensiksi kannattaa kysyä. On syytä selvittää, ymmärtääkö vaikka se eskari-ikäinen koko käsitettä. Järkevämpää on kysyä vaikkapa. "Miten tänään meni?", "Oliko kivaa?" tai "Kenen kanssa olit välkällä tänään?"

Sellaiseen kiusaamiseen kukaan ei puutu, josta he eivät tiedä. Lapsen kanssa on löydettävä aikaa rennosti keskusteluun. Sen yhteyden rakentaminen alkaa heti kun lapsi alkaa olla keskustelukykyinen. Hermostuneen teinin kanssa yhteys ei enää lennosta synny.

Sinun tapauksessasi, Minna, on ihmeellistä mikäli vanhempasi eivät huomanneet mitään tai tehneet mitään.

Reply
Minna Kuusjärvi
4/6/2014 07:36:18 am

Kotona olin onnellinen. Meitä oli kuusi sisarusta, minä sieltä keskeltä. Olin pitkään kuopuksena, isommat sisarukset pitivät minusta hyvää huolta. Naapurissa asuva lapsuudenystäväni oli saman ikäinen, joten aloitimme yhtä aikaa koulun. Asuimme kauempana keskustasta, joten muita samana vuonna syntyneitä en tuntenut. Siihen aikaan ei tehty luokkajakoja asuinalueen mukaan vaan jouduimme naapurin tytön kanssa eri luokille. Vaikka olimme rinnakkaisluokilla koko kouluajan, ei hänkään tiennyt tästä kiusaamisesta mitään. Aikuisena vasta siitä hänelle kerroin. Ja koska kotona olin normaali, en näyttänyt sitä mitenkään, että minulla olisi koulussa paha olla, en voi syyttää vanhempiani, sisaruksiani enkä ystäviäni siitä, etteivät he asiaan puuttuneet. Kukaan ei yksinkertaisesti tiennyt mitään, osasin asian niin hyvin salata. Häpesin kiusaamista, oikeasti mietin, mikä minussa on pielessä. Nukkumaan mennessä nämä asiat sitten mieltäni painoi. Jos vapaa-ajalle minulla ei olisi ollut niin ihanaa, en olisi varmaan kestänyt.

Nimittelyä ja pilkkaamista tapahtui myös koulutuntien aikana. Siksi jälkikäteen ihmettelen, miksi kukaan opettaja ei ottanut asiaa mitenkään puheeksi. Ehkä silloin oli vain sellainen tyyli, että tällaiset asiat annettiin olla. En muista ainuttakaan kiusaamistapausta, jota olisi koulussa käsitelty. Yksi poika rinnakkaisluokalta jätti kiusaamisen takia tulematta kouluun. Lopulta poliisit olivat hänet kotoa hakeneet. Sen tarkempaa en tuota tapausta tiedä.

Opettajia on monelaisia. Yksi opettajistani oli myös poikani opettaja. Hän muisteli, että aloitti vasta opettajan uraansa minun aikanani. Pojan luokan kohdalla hän oli erittäin jämpti ja oikeudenmukainen. Puuttui kiusaamisiin oikealla tavalla.

Jos muistelen, millainen olin tunneilla. Olin se, johon opettaja ei kiinnitä mitään huomiota. Olin hiljaa, matematiikan tunneilla (lempiaineeni) saatoin ottaa osaa opiskeluun. Biologia, ympäristöoppi ja maantieto olivat niitä aineita, joista en muista yhtään mitään kouluajoilta. Olin ihan omissa ajatuksissani, en kuunnellut opetusta, yritin vain olla mahdollisimman näkymätön. Musiikin tunneilla yksinlaulu oli painajainen. Laulaminen ei ole vahvimpia puoliani.

Omia lapsiani ei ole kiusattu koulussa, he ovat osanneet pitää puoliaan. Jos olen kuullut heidän kiusaavan muita, siitä vanhat muistot ovat heränneet ja olen tehnyt heille selväksi, että en voi hyväksyä kiusaamista.

Minna Kuusjärvi
4/6/2014 07:36:27 am

Kotona olin onnellinen. Meitä oli kuusi sisarusta, minä sieltä keskeltä. Olin pitkään kuopuksena, isommat sisarukset pitivät minusta hyvää huolta. Naapurissa asuva lapsuudenystäväni oli saman ikäinen, joten aloitimme yhtä aikaa koulun. Asuimme kauempana keskustasta, joten muita samana vuonna syntyneitä en tuntenut. Siihen aikaan ei tehty luokkajakoja asuinalueen mukaan vaan jouduimme naapurin tytön kanssa eri luokille. Vaikka olimme rinnakkaisluokilla koko kouluajan, ei hänkään tiennyt tästä kiusaamisesta mitään. Aikuisena vasta siitä hänelle kerroin. Ja koska kotona olin normaali, en näyttänyt sitä mitenkään, että minulla olisi koulussa paha olla, en voi syyttää vanhempiani, sisaruksiani enkä ystäviäni siitä, etteivät he asiaan puuttuneet. Kukaan ei yksinkertaisesti tiennyt mitään, osasin asian niin hyvin salata. Häpesin kiusaamista, oikeasti mietin, mikä minussa on pielessä. Nukkumaan mennessä nämä asiat sitten mieltäni painoi. Jos vapaa-ajalle minulla ei olisi ollut niin ihanaa, en olisi varmaan kestänyt.

Nimittelyä ja pilkkaamista tapahtui myös koulutuntien aikana. Siksi jälkikäteen ihmettelen, miksi kukaan opettaja ei ottanut asiaa mitenkään puheeksi. Ehkä silloin oli vain sellainen tyyli, että tällaiset asiat annettiin olla. En muista ainuttakaan kiusaamistapausta, jota olisi koulussa käsitelty. Yksi poika rinnakkaisluokalta jätti kiusaamisen takia tulematta kouluun. Lopulta poliisit olivat hänet kotoa hakeneet. Sen tarkempaa en tuota tapausta tiedä.

Opettajia on monelaisia. Yksi opettajistani oli myös poikani opettaja. Hän muisteli, että aloitti vasta opettajan uraansa minun aikanani. Pojan luokan kohdalla hän oli erittäin jämpti ja oikeudenmukainen. Puuttui kiusaamisiin oikealla tavalla.

Jos muistelen, millainen olin tunneilla. Olin se, johon opettaja ei kiinnitä mitään huomiota. Olin hiljaa, matematiikan tunneilla (lempiaineeni) saatoin ottaa osaa opiskeluun. Biologia, ympäristöoppi ja maantieto olivat niitä aineita, joista en muista yhtään mitään kouluajoilta. Olin ihan omissa ajatuksissani, en kuunnellut opetusta, yritin vain olla mahdollisimman näkymätön. Musiikin tunneilla yksinlaulu oli painajainen. Laulaminen ei ole vahvimpia puoliani.

Omia lapsiani ei ole kiusattu koulussa, he ovat osanneet pitää puoliaan. Jos olen kuullut heidän kiusaavan muita, siitä vanhat muistot ovat heränneet ja olen tehnyt heille selväksi, että en voi hyväksyä kiusaamista.

Minna Kuusjärvi
4/6/2014 07:36:38 am

Kotona olin onnellinen. Meitä oli kuusi sisarusta, minä sieltä keskeltä. Olin pitkään kuopuksena, isommat sisarukset pitivät minusta hyvää huolta. Naapurissa asuva lapsuudenystäväni oli saman ikäinen, joten aloitimme yhtä aikaa koulun. Asuimme kauempana keskustasta, joten muita samana vuonna syntyneitä en tuntenut. Siihen aikaan ei tehty luokkajakoja asuinalueen mukaan vaan jouduimme naapurin tytön kanssa eri luokille. Vaikka olimme rinnakkaisluokilla koko kouluajan, ei hänkään tiennyt tästä kiusaamisesta mitään. Aikuisena vasta siitä hänelle kerroin. Ja koska kotona olin normaali, en näyttänyt sitä mitenkään, että minulla olisi koulussa paha olla, en voi syyttää vanhempiani, sisaruksiani enkä ystäviäni siitä, etteivät he asiaan puuttuneet. Kukaan ei yksinkertaisesti tiennyt mitään, osasin asian niin hyvin salata. Häpesin kiusaamista, oikeasti mietin, mikä minussa on pielessä. Nukkumaan mennessä nämä asiat sitten mieltäni painoi. Jos vapaa-ajalle minulla ei olisi ollut niin ihanaa, en olisi varmaan kestänyt.

Nimittelyä ja pilkkaamista tapahtui myös koulutuntien aikana. Siksi jälkikäteen ihmettelen, miksi kukaan opettaja ei ottanut asiaa mitenkään puheeksi. Ehkä silloin oli vain sellainen tyyli, että tällaiset asiat annettiin olla. En muista ainuttakaan kiusaamistapausta, jota olisi koulussa käsitelty. Yksi poika rinnakkaisluokalta jätti kiusaamisen takia tulematta kouluun. Lopulta poliisit olivat hänet kotoa hakeneet. Sen tarkempaa en tuota tapausta tiedä.

Opettajia on monelaisia. Yksi opettajistani oli myös poikani opettaja. Hän muisteli, että aloitti vasta opettajan uraansa minun aikanani. Pojan luokan kohdalla hän oli erittäin jämpti ja oikeudenmukainen. Puuttui kiusaamisiin oikealla tavalla.

Jos muistelen, millainen olin tunneilla. Olin se, johon opettaja ei kiinnitä mitään huomiota. Olin hiljaa, matematiikan tunneilla (lempiaineeni) saatoin ottaa osaa opiskeluun. Biologia, ympäristöoppi ja maantieto olivat niitä aineita, joista en muista yhtään mitään kouluajoilta. Olin ihan omissa ajatuksissani, en kuunnellut opetusta, yritin vain olla mahdollisimman näkymätön. Musiikin tunneilla yksinlaulu oli painajainen. Laulaminen ei ole vahvimpia puoliani.

Omia lapsiani ei ole kiusattu koulussa, he ovat osanneet pitää puoliaan. Jos olen kuullut heidän kiusaavan muita, siitä vanhat muistot ovat heränneet ja olen tehnyt heille selväksi, että en voi hyväksyä kiusaamista.

Minna Kuusjärvi
4/6/2014 07:39:23 am

Näköjään oma vastaukseni tuli useampaan kertaan :D

Seurailija
4/6/2014 07:59:28 am

Eipä tuo haittaa, vaikka useampaankin kertaan tuli. Eihän tekstissäsi mitään vikaa ole.

Jokainen meistä on tietyllä tavalla menneisyytensä summa. Jos menneestä jotakin oppii, asiat ovat hyvin.

Reply
K&K
5/6/2014 03:40:08 am

Koulukiusaajilla on hyvin vahva poliittinen tuki takanaan.

"Meidän on aika pitää meteliä koulukiusaamisesta, joka on tabu. Vain niin saamme aikaan muutosta."

Reply
Seurailija
5/6/2014 11:16:31 am

No jaa. Enpä ole havainnut yhdenkään häirikön tai kiusaajan taustalla poliittisia yhteyksiä.

Reply
Seurailija, olet siis kuitenkin havainnut kiusaajia ja häiriköitä koulussa.
6/6/2014 02:20:05 am

Hienoa

Olet ensimmäinen koulukiusaamisen havaitsija erään lapsen 6:n koulunvaihdon jälkeen ._7. koulu meneillään.

Et osaa olla raivostuttavan sitkeä pentu.



Psykologin alku
5/6/2014 03:55:04 am

Onhan se ongelmallista kyllä, mutta yksi asia jonka haluan ottaa esille on se, että kyllä se koulukin nykyään on aika voimaton. Kaikki se opettajien " pahoinpitely " - mentaliteetti on riistänyt kouluilta ainoat työkalut auttaa kiusattuja.

En pidä kurittamista modernina tai hyvänä keinona rankaista kiusaajia, siitä ei ole kyse. Mutta kun enää ei voi muuta kun pyytää kiusaajaa lopettamaan ja toivomaan, ettei se enää jatkuisi.

Se on kaikki miten koulut nykään voi puuttua tuohon kiusaamiseen. Eli on ammutu itteämme vähän omaan nilkaan tässä asiassa.

Mitä sitten tehdä? No, oma ehdotukseni olisi lisätä koulussa kiertävien puhujien määrää, jonka tarkoituksena on osoittaa oikeaan suuntan. Koulujen lmapiiri täytyy muuttua.

Kaikilla meillä on omat ongelmamme, ilman kiusaamistakin. Vain heikot ilmasevat omat oneglamsa ja siirtävät vastuun muille. Tämä on se mentaliteetti, joka pitäisi olla ja joka puree kiusaajiin.

Sen sijaan, oikeasti vahvat on ne kiusatut, jotka jaksaa kantaa toistenkin taakkaa vaikkei vapaaehtoisesti sitä haluakkaan ja ne, jotka uskaltavat puuttua ja ottaa osan taakasta itselleen. Tämä on se mentaliteetti mitä kouluihin tarvitaan.

Jos kiusaaja huomaa, että hän on juuri sen asian vastakohta, mitä hän on olevinaan. Hän huomaa, että hän onkin se heikoin lenkki ja että jatkaakseen kiusaamistaan, hänet tuomitaan heikkona. Juuri sinä, minkä takia hän muita kiusaa.

Jos hän taas haluaa olla vahva, hän lopettaa sen ja alkaakin puolustamaan kiusattuja.

Reply
Seurailija
5/6/2014 11:15:14 am

Kuinka kauan mahtaa olla siitä, kun Psykologin alku on itse ollut koulussa? Jos siitä on pitemmän aikaa, menetelmät ovat muuttuneet. Jos vähän, koulussasi ei ole ehkä kaikkea tehty nykypäivän metodein.

Siinä vaiheessa, kun jollakin oikeasti huonosti menee, järkipuhe tai minkään lajin puhujan saarna ei tehoa. Kun jollakin todella on vaikkapa koko elämänhallinta karkaamassa, taitavinkaan ulkopuolinen puhuja ei lopullisesti tilannetta korjaa. Pieni alkusysäys ehkä voi jonkun järjen käytölle tulla, mutta ei muuta ja sekin vain siinä tapauksessa, että tilanne on muuten otollinen ja muita tukitoimia saatavilla.

Enin osa kiusaamisesta on onneksi (!) pienimuotoisempaa. Siihen saadaan puututtua ensinnäkin sillä, että koulun ja luokan koko pysyvät kohtuullisina. Siitä asiasta politikkomme kantavat vastuun.

Toiseksi, tarvitaan avoimuutta, keskustelua ja yhteistyötä & vaivannäköä. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisia kontrolloimaan tekemisiään. Sekä kotona että koulussa. Jälkikasvun tekemisiä vain on kertakaikkisesti seurattava. Vanhempien pitää tietää, missä lapsi on. Koulussa on oltava toimiva välituntivalvonta. Hengen koulussa pitää olla sellainen, että ihmisten erilaisuus ymmärretään ja kaveria ei yksin jätetä.

Koulu ei voi pitää kuria menetelmin, joita kodit eivät hyväksy. Kun olin itse koulussa, iäkäs sodat käynyt rehtori piti tiukan kurin ja hoiti järjestyksenpidon kalauttamalla pahimpien pukarien päitä yhteen. Ei jälkipuheita, mutta elettiinkin 70-lukua. En aikoja kyllä erityisesti takaisinkaan kaipaile. Uskon toisenlaisiin menetelmiin.

Kiusaaminen on monimuotoista ja taustasyyt monenlaiset, kuten on tullut useasti jo sanottua. Olisi ihanteellista, mikäli kiusaajat muuttuisivat valistuksella kiusattujen puolustajiksi. Niin ei vain näytä oikein käyvän. Kiusaamistahan on nykyisin aikuistenkin keskuudessa, niin typerältä kuin ajatus tuntuukin.

Reply
Seurailija
6/6/2014 04:39:54 am

Sinulle, joka puhut kuudesta koulunvaihdosta...

Kerrotko hieman tarkemmin?

Reply
varoitus
9/6/2014 12:38:27 pm

Seurailija-nimimerkistä varoituksen sana. Hän on todellinen häirikkö joillain palstoilla, eikä hän siedä sanaakaan negatiivista arvostelua koulua kohtaan.

Hän potee ylivertaisuuskompleksia kaikkiin muihin luotuihin nähden. Pahin moka, mitä muut keskustelijat voivat tehdä, on jättää vastaamatta hänen kysymykseensä, jos hän sellaisen esittää. Silloin saa kuulla olevansa trolli, valehtelija yms kaiken muun yleisen tyhmyytensä lisäksi.

Mutta perusperiaate hänellä on koulukiusaamiseen hyvin kaksijakoinen eli sitä joko ei ole tai sitten typerät vanhemmat eivät ole tajunneet tehdä asioille riittävästi ja syy siihen on joka tapauksessa enemmän kiusatun kotioloissa kuin koulussa. On hän joskus väläyttänyt sellaisenkin puolustuksen, että kiusaamista on aina ollut, ennen jopa rankempaa kuin nykyään.

Tuo henkilö tekee paljon töitä sen eteen, että kaikilla mahdollisilla palstoilla lapsia koskevat nykyongelmat jäisivät käsittelemättä, niistä ei saisi puhua yhtään mitään, ja niistä kertovat vanhemmat ovat pääsosin valehtelijoita. Uskokaa tai älkää, niin hänen kanssaan ei kannata edes yrittää leikkiä keskustelua, se on suurta ajanhukkaa, eikä missään muodossa palvele ainakaan lasten etua.

Reply
äiti
12/6/2014 09:09:53 am

Meillä lapsi sairastui kanssa psyykkisesti koulukiusaamisesta. Sairastuminen johti psykoosiin kesken koulupäivän. Opettajat olivat keskenään lähetelleet viikon verran tekstiviestejä lapsen oudosta käytöksestä. Kukaan vaan ei ottanut kotiin yhteyttä ja kotona kun psyykkistä painetta ei ollut niin asiat sujuivat hyvin. Sitten tuli se kamala soitto koulusta. Tule viemään lapsesi lääkäriin sillä on jotain pahasti vialla. Jälkeenpäin olen kiittänyt omaa kasvatustani ettei meillä ole koskaan suvaittu väkivaltaa eikä pidetty sitä ratkaisukeinona. Muuten olisi voitu lukea poikani sairastumisesta seuraavan lainen otsikko Kouluampuja tappoi opettajia ja oppilaita. Sen sijaan poikani harha oli onneksi posittiivinen kuva eikä negatiivinen. Tuosta tapahtumasta on jo aikaa, mutta jotenkin ymmärrän niitä vanhempia joille tulee täytenä shokkina lapsen mielenterveyden häiriöt koulukiusaamisen takia.

Reply
sossujen takia kärsinyt
28/7/2014 04:54:33 pm

Mua kiusattiin ala-asteella 4-5-luokilla koulussa. Haukuttiin vaatteita ym. Opettajalle kerrottiin joka kerta ja se jutteli ks. kiusaajien kanssa. Hyvin usein sen jälkeen ku juttua oli selvitelty, ni nämä kiusaajat tuli mun luo ja sano että ollaanko kavereita. Noin teki mun parhaalle kaverille, esitti kaveria, mut selän takana puhui p*skaa.

Jossain vaiheessa 4-luokalla en enää mennyt kouluun, saatoin olla viikkojakin poissa koulusta. Äiti uhkaili laitokseen joutumisella. Sillon en ees vielä tienny, mitä ovat sossut, huostaanotot tmv. Sitten meninkin kouluun ja kävin 4-luokan loppuun asti. 5-luokalla kiusaamisesta huolimatta kävin ahkerasti koulussa, ei yhtä ainoaa poissaoloa. Mut sit 6-luokalla se vasta alkoi. Rupesin lintsaamaan ihan urakalla 6-luokan syksyllä. Sillon äiti rupes puhumaan sossuista. Noo välillä kävin koulua ja sit keväällä alkoi taas poissaoloja ropista. Jouduin laitokseen... Kukaan sossu tai laitoksen ohjaaja ei koskaan ottanu koulukiusaamista puheeksi. Aina juttelun aihe oli mun ja äidin välit, "ne on niin tulehtuneet ym". Aina ne jakso niistä puhua, mut iskä sai vuosikaudet hakata ja pahoinpidellä miten halus, sossu ei reagoinut siihen mitenkään, vaikka sossujenhan pitäs suojella lapsia väkivallalta. Jokaisessa laitoksessa oli ohjaajat äitiä vastaan, mut iskää ne puolusti.

Nykyään, vaikka noista laitosajan tapahtumista on jo 4-7-vuotta, ni jatkuvasti tulee p*skaolo ku noita miettii. Joudun käymään terapiassa noiden asioiden vuoks..

Ala-aste oli kärsimystä, mut yläaste vielä pahempaa kärsimystä. Kun olin 6-luokalla oppinu lintsaamaan koulusta, ei sitä niin vaan lopetettukaan. Mikäs sen mukavampaa kuin jäädä aamulla lämpimän peiton alle koisimaan kuin lähtee pakkasaamuna kävelemään kouluun. 8-luokalla syksyllä sossu päätti sijoittaa taas laitokseen, siinä tuli koulun vaihto ja kaikki. 8-ja 9-luokilla mulla ei ollu yhtään kaveria. Sitten ne vikassa laitoksessa aina ihmetteli, miksen käy koulussa. No ehkä siks, että ei ollu ketään kaveria koulussa.. Missään laitosajan papereissa ei lue mtn koulukiusaamisesta. Aina vaan lukee, että "****:n vaikea puhua asioista, ei puhu ohjaajille, ei puhu kenellekään" ja muita sossun lätinöitä.

Sossut on p*rseestä, tai ei ehkä kaikki, mut kaikki ne jotka oon koskaan tavannu. Sille sossulle, joka hoiti mun asioita useen vuoden ajan, puhuin kokoaikana tuskin edes 20lausetta. Se oli jotenkii niin ahistava, aina keksi kaikkee huonoa, koskaan sanonut mitään hyvää.

Reply
Kielletty termi
10/8/2014 03:04:15 am

Koulukiusaamista ei koulussa edes tunnisteta saati tunnusteta.

Reply
Salla
17/8/2014 03:55:47 pm

Jos kiusaamista ei lopeteta, niin ei saa pakottaa kiusattua lasta kouluun. Ei sellaista aikuistenkaan tarvitse sietää, saati puolustuskyvyttömän lapsen. Asia lienee selvä, jos lapsen itsemurha on mahdollinen vaihtoehto. Miksi niitä kiusaajia ei eroteta koulusta??

Reply
7 kertaa koulua vaihtanut
19/11/2014 11:18:01 am

Kyllä lapsen on pakko sietää, ihan mitä tahansa, jos ei siedä niin sitten vaihtaa koulua jopa paikkakuntaa, jopa nimeä.


Reply
Salla Karimies
30/3/2015 10:01:06 am

Pakko kysyä, miksi annoit lapsesi mennä samaan kouluun vielä itsemurhayrityksen jälkeen? Mää ottasin lapseni mieluummin kokonaan koulusta pois kuin antaisin hänen kärsiä niin hirveästi!

Reply
Salla Karimies
30/3/2015 10:05:13 am

Haloo vanhemmat, tää on todella kysymys teille kaikille, joiden lasta kiusataan? Miksi annatte lapsenne kärsiä? Voisittehan antaa lapsenne jäädä kotiin. Mieluummin vaikka yksin kotona kuin kiusattavana koulussa, mutta eiköhän tähän saisi raha-apua valtiolta, jos olisi vanhemman jäätävä kotiin. Te vanhemmat olette itse kuitenkin päävastuulliset omien lastenne onnellisuudesta!!!

Reply
Mielipide vain
15/4/2015 12:54:22 am

Suomessa hyysätään näitä kiusaajia, pahoinpitelijöitä ja ahdistelijoita.
Kaikki nuo sanat kuvaavat yhtä sanaa koulukiusattu.
Ehkä suurimpia ongelmia kiusaamisen hävittämiseen on liian pienet rangaistukset uhrin kokemaan tuskia kohtaa. Miten esim.kiusaajat joka on kiusannut uhrin itsemurhaan asti saa tapahtuneen jälkeen kävellä kuin ei mitään olisi tapahtunut. Voisi olettaa, että nuorisovankila tai pakkohoito mielisairaalassa olisi tälläisen kiusaajien oikeaosoite.
Opettajat ja kiusaajien vanhenmmat vain lässyttää ei nää yhteiskunnan säännöt koske meitä eli viesti on sellainen, että heikoimmille saa tehdä mitä vaan kunhan tarpeeksi älykäs valehtelija. Toisaalta miten vanhemmat voisi puuttua kiusaamisen tai mikään viranomainen kun he eivät tajua mitä kiusaaminen on.

Itse olin lestatiolaisten kiusaama 5 vuotta ensin ylä-asteella ja sitten ammattikoulussa. Vieläkin minua (10 vuotta kiusaamisen jälkeen) yritetään leimata milloin milläkin haukkuma nimellä tai homottelua mutta näin säälittävät lestat ei minua haittaa enään. Säälittävintä on ehkä se, että nämä lesta kiusaajani pistävät lapsen suuhunsa näitä haukkuma sanoja.Ikään kuin viestin viejäksi. Olen päässyt yli lestoista. Ainut missä lestat kiusaajani ovat onnistuneet on eristäminen olen erittäin yksinäinen mutta voi sekin olla, että en vain enään usko ihmisiin.

Reply
Ihmettelen myös
7/4/2016 02:35:05 am

Ihmettelen tässä tarinassa myös, miksi poika ei saanut vaihtaa koulua. Jo sillä olisi saatettu välttää kaikki tulevat ongelmat ja kaikki ne tuhannet tunnit kauhua ja epätoivoa, jotka lapsi on saanut 4 vuoden aikana kokea. Mielestäni koulun vaihtoa pitää harkita heti, jos kiusaamista ei saada nopeasti loppumaan. Muuten se tulee jatkumaan ikuisesti, niin kauan kuin lapsi on samojen ihmisten ympäröimä.

Reply



Leave a Reply.

    Perheeni tarina

    "Yksittäistapauksia" väkivaltiosta
    Perheeni tarina -sivuille toimitetaan vaiettuja "yksittäistapauksia".
    Jos sinulla on tarina kerrottavana tai kotivideo julkaistavana, luethan ensin julkaisuehdot täältä ja ota sitten yhteys toimittajiimme:
    [email protected].

    Lisää tarinoita täällä:

    *Kauhutarina
    LL-Kotivideot
    "Mielivaltaisia huostaan-ottoja ei oikeastaan ole."
    – Seppo Sauro, LSKL.

    Perheadressit

    RSS Feed

    Tarinoita mediassa:

    Picture
    ☞Ani 

    Picture
    ☞Krista

    Picture
    ☞Kirsi 
    ja Lauri

    Picture
    ☞Jyly ja Johanna

    Picture
    ☞Tapani

    Picture
    ☞Roosa Anniina

    Picture
    ☞Heidi

    Picture
    ☞Vivian

    Picture
    ☞Sari

    Picture
    ☞Henri

    Picture
    ☞Mari

    Picture
    ☞Hely

    Picture
    ☞Mikko

    Picture
    ☞Milla

    Picture
    ☞Mirja

    Picture
    ☞Johanna

    Picture
    ☞Anneli

    Picture
    ☞Hanna

    Picture
    ☞Huosta-päiväkirja

    Picture
    ☞Uupunut äiti

    Picture
    Marjaana

    Picture
    ☞Mikael Gabriel 

    Picture
    Mareena
    1 & 2
    & 3

    Picture
    ☞Tiina B  1 & 2.

    Picture
    ☞Netta

    Picture
    ☞Maiti ja Ivika

    Picture
    ☞Pako 1 ja 2.

    Picture
    ☞Sami

    Picture
     ☞Ari

    Picture
    ☞Ida

    Picture
    ☞Thomas & Jennie

    Arkistot

    April 2016
    January 2016
    October 2015
    July 2015
    June 2015
    April 2015
    March 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    October 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014

    Kategoriat

    All
    Aluehallintovirasto
    Asiakirja
    AVI
    Eerika
    Hely-harvistola
    Isovanhemmuus
    Joensuun Lastensuojelu
    Kankaanpää
    Kerimäki
    Kotiintuloaika
    Kritiikki
    Lapsen Huolto
    Lastensuojelu Alkutapaaminen
    Lastensuojeluilmoitus
    Lastensuojelulaitos
    Mervi Maksimainen
    Mervi Sinivirta
    Nelivuotistarkastus
    Neuvola
    Oikeustoimikelpoinen
    Pedofilia
    Pedofiliahysteria
    Poliisikaksikko
    Punkaharjun Soslapsikylä
    Rattijuopumus
    Savonlinna
    Savonlinnan Lastensuojelu
    Seksuaalinen Hyväksikäyttö
    Sijaishuolto
    Sosiaalipäivystys
    SosiaalipäivystyS
    Sosiaalityöntekijä
    SOS Lapsikylä
    THL
    THL + Laaja Terveystarkastus
    Touko Tarkki
    Vantaa Lastensuojelu
    Vantaan Lastensuojelu
    Vilja-Eerika
    Viranomainen

    RSS Feed

    Touko Tarkki, Eerika Tarkki, Vilja Eerika, Marja-Lea Tarkki, Vilja Eerika, Eerika, Eerikan murha, Sirpa Laamanen, Touko, Tarkki, Askola, lastensuojelu, huostaanotto, viranomaisrikollisuus, perheoikeus, lastenoikeudet
    Lokakuunliike.com Pagerank
INFO-sivu
takaisin alkuun

Huolilaskuri
Lokakuun liike on ihmisoikeusliike: rakenteellista sosiaalityötä, tutkivaa journalismia, valtakunnansovittelua, kansansivistystä ja viranomaistarkastustoimintaa tukevaa kolmannen sektorin työtä.
Picture