Lokakuun liike
  • etusivu
  • lokakuun liike
  • LL-Uutiset
  • Dokumentit
  • Perheeni tarina
  • blogit
  • palvelujärjestelmät

Pommiuhka ̶ erityislapsi epäiltyjen listalla

12/3/2015

5 Comments

 
Picture
Lokakuun liike kertoi 9.3. jutussaan Sinin perheen tarinan, kertomuksen rankasta matkasta, jonka äiti lapsineen on joutunut kulkemaan haettuaan apua arkeensa ja lastensa koulunkäyntiin.

Sini oli talven aikana useita kertoja Lokakuun liikkeen toimittajaan yhteydessä tilanteensa johdosta, lähetteli sähköposteja, asiakirjoja ja lausuntoja työstön alla olevan jutun pohjaksi.

Helmikuun alussa Siniltä saapui sähköpostiviesti, jossa hän kertoi Viljakkalan koulun pommiuhkauksesta.

Tuolloin hän ei voinut vielä aavistaa, millaiset seuraukset uhkauksella olisi hänen perheelleen.

"Surullista varmasti. Kun tekijä paljastuu, onkohan taustalla samaa kohtelua kuin meillä? Se ei oikeuta tekoa millään tapaa, mutta jos kyse on nuoresta tai perheestä, joka on jäänyt ilman apua ja kohdeltu huonosti...ymmärrän tuota perhettä, vaikka en ymmärrä tekoa. Muuta en osaa sanoa asiaan. Ihmiset ovat jo selkäsaunoineen lähteneet liikkeelle. Voi Luoja jos se on lapsi. Kovaan tuomion lukuun joutuu yhteisössä," kirjoittaa Sini viestissään.

Sini kertoi, että oppilaiden vanhemmat saivat asiaan liittyvän tiedotteen Wilmaan vasta seuraavana päivänä, jolloin uutinen oli jo Aamulehdessä. Monet vanhemmat olivat järkyttyneitä ja vihaisia, kun eivät olleet lukeneet Wilmaa päivällä, joten ensimmäinen kosketus tilanteeseen oli läheisten soitto ja kysymys, kuinka lapset voivat. Lapsille olisi ollut tarpeen saada puhua asiasta ensin vanhempiensa kanssa eikä vain tulla suljetuiksi lukkojen taa seuraavana päivänä.


"Poliisit saapuivat yllättäen"

Lokakuun liike uutisoi Viljakkalan pommiuhkauksen pohjalta suoritetusta kotietsinnästä Ajankohtaisen Kakkosen käsiteltyä aihetta tiistaina 10.3. Uutisessa nostettiin esiin 17-vuotiaaseen poikaan kohdistunut poliisin epäilys.

Epäilyksen kohteena oli Sinin vanhin poika Timo. Koti, jonne poliisit yllättäen ilmestyivät, oli Sinin ja hänen lastensa koti.

"Ihmiset ovat jo selkäsaunoineen lähteneet liikkeelle. Voi Luoja jos se on lapsi. Kovaan tuomion lukuun joutuu yhteisössään."

Olisiko Sini uskonut tätä sähköpostiviestiä kirjoittaessaan, että epäilys lyötäisiin juuri hänen lapseensa?

"Eihän se tarkoita että Timo olisi mihinkään syyllinen, jos vasta epäillään", kertoi Sini poliisin vastanneen hänen tuskalliseen kysymykseensä, miksi poika lastataan syyllisyydellä jo tässä vaiheessa. Poliisin vastaus kuulosti Sinin korvissa sanahelinältä, koska poikaa kohdeltiin jo kuin rikollista.

Syytä on muistaa, että erityislapset kokevat yleensä tällaiset tilanteet erityisherkästi.


Poliisin toiminta ihmetyttää

Siniä ihmetyttää, millaisin perustein kotietsintöjä tehdään; onhan näet rankka toimenpide tunkeutua alueelle, jolla nautitaan kotirauhan suojaa. Eikö tietokoneet pitäisi tällaisessa tapauksessa hakea joka kodista?

Sini kuuli myöhemmin, että uhkauksessa oli käytetty amerikkalaista tiedustelupalvelun ohjelmaa, jonka kuka tahansa voi hakea netistä.

Sini miettii epäilyksen perusteita: Jos teini-ikäinen on kiinnostunut pelaamisesta, tekeekö se hänestä automaattisesti ”nörtin” tai mahdollisen epäillyn? Tällöin asian pitäisi koskea kaikkia pelaavia lapsia.

"Poliisi ja koulu pitävät huomenna tiedostustilaisuuden asiasta, ja olen varma, että he uhraavat tuon pojan, jotta saavat vihaiset vanhemmat ja lehdistön pois niskastaan", kirjoittaa Sini sähköpostissaan 3. maaliskuuta.

Äidin viesti kuvastaa suurta henkistä kuormitusta ja kokemuksen järkyttävyyttä, siitäkin huolimatta, että lapsi jossakin vaiheessa lopullisesti syyttömäksi todettaisiin.

Moni muukin asia tutkinnassa kummastuttaa. Poliisi toivoi, että aiheesta ei tulisi laajaa julkisuutta, koska tekijä toivoo julkisuutta. Opetuspäällikkö toivoi, että vanhemmat kieltäisivät lapsiaan antamasta haastatteluja. Kuitenkin Ajankohtaisen Kakkosen kuvausryhmä päästettiin kouluun. Samoin hämmästyttää poliisin toteamus, että uhkaukseen käytetty ohjelma on kaikkien saatavilla netissä, kun poliisin toiveena nimenomaan oli, että kukaan ei sellaista etsisi.

Tällä hetkellä uhkauksen tutkinta on yhä kesken. Perhe elää epätietoisuudessa, vaikka Sini ei usko pojallaan olleen osuutta tapahtuneeseen. Ja vaikka perheen tietokoneet on tarkastettu, epäilläänkö aina jatkossakin Timoa ensimmäisenä?

”Onko erityislasten leimaaminen ilmiö joka puolella? Joudunko aina hankaluuksiin pitäessäni lasten oikeuksista kiinni?”, Sini miettii.


Äidin pettymys: "Koulu ei ymmärtänyt Timon vaikeuksia"

Timolla todettiin aikoinaan ADD-tyyppinen aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, josta psykiatrin mukaan on ollut toiminnallista haittaa erityisesti koulussa, mutta myös kotona ja vapaalla.

Sini on kokenut viranomaisten sälyttäneen myös kaiken tämän hänen niskoilleen.

Oppimisvaikeuksien vuoksi Timolla on kouluvuosinaan ollut huonommuuden kokemusta ja sosiaalisiin tilanteisiin ja kokeisiin liittyvää jännitystä. Poissaoloja ja rästejä on kertynyt. Kynnys kouluun lähtemiseen on kohonnut pikku hiljaa, mikä psykiatrin lausunnon mukaan on johtunut osittain oppimisen haastellisuudesta, mutta myös siitä, että Timo on ollut ryhmässään vuotta vanhempi. Tukitoimien sijasta Timo oli nimittäin jätetty luokalleen.

Sini kertoo, että erään kerran Timo sai paniikkikohtauksen ja poistui luokasta. Tuon jälkeen Wilmaan ilmestyi häiritsevän käytöksen merkintä. Tiedossa oli tuolloin ollut sekin, että Timo oli nuorisotiimin asiakas.

Psykiatrilleen Timo oli kuvaillut ahdistuneisuutta ja keskittymisvaikeutta tunneilla, joilla joutui istumaan pitkään paikallaan ja vain kuuntelemaan opetusta.

"Timo on myös itse pyytänyt apua koululta tilanteeseensa, toivonut esimerkiksi pääsyä pienryhmään. Hän ei ole tullut kuulluksi, kuten en minäkään", kertoo Sini.

Myös palautteiden ristiriitaisuus hämmentää Siniä. Aika ajoin Timoa on koulun taholta kehuttu rauhalliseksi ja hyväkäytöksiseksi pojaksi, mutta kirjallisissa lausunnoissa lukee kuitenkin aivan muuta.

Sini harmittelee sitä, että vuodesta 2009 alkaen yhteisö on kivittänyt lasten itsetuntoa rikki. Kiitos huolipiiriläisten, lastensuojelun, koulun ja näiden välisten kytkyjen, koko perheeseen on lyöty ongelmaperheen leima.

"Emme olleet aina edes paikkakunnalla, kun minua ja lapsia syytettiin jostakin."

Koska yhteistyö viranomaisten kanssa oli jatkunut vuosikausia hankalana, Sini päätti muuttaa lastensa kanssa toiselle paikkakunnalle.

Luottamus viranomaisiin on jo kuitenkin rikkoutunut. ”Onko paikkakunnan valinnalla merkitystä? Rajaako raha raamit ihmisyydelle kaikkialla?”, Sini kysyy.

Hän toivoo, että saisi lapsineen aivan uuden alun.


Normaaliudesta

Sini on joutunut pohtimaan paljon käsitystään normaalista ja huomannut, kuinka helposti määrittelyihin hukkuu aito kohtaaminen ihmisten kesken.

"Siinä sitä sitten ollaan ̶ eksyksissä, avuttomina. Tiputettuina maailman oudoimpaan kolkkaan, keskelle ihmisjoukkoa, jossa kukaan ei ymmärrä eikä puhu samaa kieltä. Eleistä ja ilmeistäkään ei ymmärrä mitään, koska ihminen on rakentanut itselleen kahleet määrittelyillä. Välittäminen ja rakkaus toista kohtaan on omien kuvitelmien ja käsitysten vankilassa", Sini pohtii.

Timossa hän näkee paljon itseään: lapsen, joka on Peppi Pitkätossun tavoin haaksirikkoutunut monta kertaa. Poika ei kuitenkaan ole hyväksynyt kohtaloaan. Hän on lahjakas tunneälykkö, "ammatti-ihmisten" rankkauksella syrjäytynyt nuori. Tämä nuori on unelmoinut ja tehnyt tulevaisuuden suunnitelmia, vaikka seuraava särkyminen saattaa aina odottaa oven takana.

Sini kokee kulkeneensa lapsineen elämänmatkaa osana kahta erilaista maailmaa. Toinen on naurun, oivallusten ja uusien näkökulmien maailma, kun taas toinen on oppikirjojen, psykiatrian ja diagnostiikan maailma.

Syystäkin Sini on vihainen. Prosessin aikana hän kokee olevansa ainut, joka on noudattanut lakia. Hän on tehnyt kaikkensa auttaakseen lapsiaan. Sini on pysynyt käsittämättömän lujana, mutta hintansa ruljanssi on kuitenkin vaatinut.

"Jaksan ja venyn pitkälle, mutta jos mieli ei tunnista kuormaa, niin kroppa ilmoittaa. Pumppu lyö pahimmillaan tuhatta ja sataa. Olo on ajoittain fyysisesti todella väsynyt."


Matka

Sini kulkee muistoissa. Matka, jonka hän lastensa kanssa on kulkenut, on ollut pitkä. Eksymällä vähän väliä se on ̶ oivalluksen kautta ̶ aina alkanut uudestaan.

Kaikesta huolimatta matkan suunta ei oikeastaan ole muuttunut. Se on ollut aina sydämessä.

Myös vertaistukea Sini on saanut, esimerkiksi Leijonaemoista.

"Vapauttavinta on ajatus jälkipolvista, jotka näkevät arpemme historiassa. Tuon vuoksi heidän on niistä mahdollista vapautua. Ihmisen merkitys on pitkälti siinä, mitä hän kaipaa. Minä kaipaan monen muun tavoin vallankumousta. Toivon, että vielä koittaa päivä, jolloin voin kirjoittaa graduni vaikkapa Lokakuun liikkeen merkityksestä yhteiskunnan rakenteiden korjaustyössä", kertoo Sini.

Hän on käynnistellyt opintoja ja saanut uutta suuntaa työnäkymiinsä.


Suurin kaikista

Sini on joutunut arjessaan huomattavasti panostamaan lasten asioihin. Hän on esimerkiksi joutunut usein lähtemään töistä kesken päivän, jos lapsi on livahtanut koulupäivän jälkeen karkuun eikä ole siirtynyt iltapäivätoimintaan.

"Iltapäivätoiminnan ohjaajista kukaan ei ole suostunut hakemaan lasta luokasta", Sini toteaa.

Kaikkea tällaista työnantajat eivät ole hyvällä katsoneet, joten Sini on jäänyt usein oma-aloitteisesti työelämästä pois lasten etua katsoessaan.

Kaikella on tarkoituksensa, niin uskoo Sini. Hän pitää kokemuksiaan raskaina, mutta äärimmäisen arvokkaina. Elämänkaaren haasteet ja vastoinkäymiset ovat kääntyneet vahvuudeksi, joka pitää juuri nyt, tässä hetkessä, pystyssä.

Sini tahtoo opettaa lapsiaan rakentamaan itsestään myönteistä tarinaa vahvuuksien pohjalta, vaikka elämässä tapahtuisi negatiivisia asioita ja vaikka lapset kantaisivat kuinka isoa haastetta erilaisuudellaan.

Sinin suurimmat vahvuudet ovat totuus, oikeudenmukaisuus ja rakkaus. Ei ole epäilystäkään, mikä niistä on suurin. Sitä ei Siniltä voi viedä, vaikka muut oikeudet vietäisiin.

"Kaikki se kärsii ja kaikki se kestää. Meidän perheen rakkaus, joka ei päästä ketään helpolla."


Aiheesta aikaisemmin:
Ylöjärvi: Koulu ja lastensuojelu piinasivat perhettä vuosia
Viljakkalan pommiuhkaus: Poliisi teki kotietsinnän


Muita Lokakuun liikkeen julkaisuja:

☞ Perusturva korvasi 1500 euroa sijaisnuoren kärsimyksistä 
☞ Kristan tarina V: ”Hanttiin panemalla tunsin eläväni”
☞ Kunnon vanhemman standardi  
☞ Kuka suojelisi ammattilaisuhreja lapsilta? 
☞ Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
☞ Varhainen huoli ja puuttuminen - mielen sairautta
☞ Koulukiusatun äidin tuska: "Lapseni yritti itsemurhaa."
☞ Tampereen Takahuhdin koulu hyväksyy koulukiusaamisen
☞ Koulukiusaaminen räjähti käsiin
☞ Kuusi vuotta helvetissä
☞ Barometrin kertomaa
☞ Koulukiusaamisen karut kasvot
☞ Laki on niin kuin se luetaan
☞ Kotikoulu on oiva vaihtoehto
☞ Harrastustoiminta osaksi perusopetusta ja varhaiskasvatusta 
☞ Lokakuun liike selvittää lastensuojelun nykytilaa 
☞ LAPSILTA KIELLETTY: Lokakuun liike on dokumentoinut jo kymmenien sijaisnuorten elämäntarinoi
☞ Lokakuun liike perustanut RINGIN lasten suojelemiseksi  
☞ Ikonen: Kansanvalistusta lastensuojelun asiakkaalle
☞ Bergström: Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa
☞ Opas lastensuojelun asiakkuuteen joutuvalle







5 Comments

Ylöjärvi: Koulu ja lastensuojelu piinasivat perhettä vuosia

9/3/2015

27 Comments

 
Picture
Ylöjärveläinen yksinhuoltaja, kolmen lapsen äiti Sini on rankasti pettynyt Ylöjärven lastensuojeluun ja Viljakkalan kouluun. Hän on joutunut käymään vuosikausia kestäneen uuvuttavan ihmioikeustaistelun, jolle ei loppua näy. Sisarussarjasta kaksi on erityislapsia, joten äitinä Sini on pohtinut paljon normaaliuden käsitettä ja leimaamista.

Vuonna 2009 kolmen lapsen äiti Sini haki apua Ylöjärven lastensuojelusta. Hänen arjessaan oli kuormaa yli omien voimien, koska kahden vanhimman lapsen käytös oli poikkeuksellisen haastavaa. Sini olisi toivonut konkreettista apua arkeensa.

Sini kertoo työntekijän ehdottaneen ensimmäisessä puhelussa tukimuodoksi
huostaanottoa äidin jaksamiseen vedoten – tapaamatta perhettä kertaakaan. Tämähän ei ole lainmukaista, vaan ensin on tarjottava
avohuollon tukitoimia.

Sini muistelee, että samoihin aikoihin koulusta alettiin tehdä lastensuojeluilmoituksia keskimmäisestä lapsesta. Syynä oli lapsen huono käytös, joka aiheutti opettajien mukaan vaaratilanteita koulussa.

"Kun kysyin itse opettajalta kasvokkain, kuinka koulussa menee, opettaja kertoi kaiken olevan hyvin. Rehtorille hän puhui aivan muuta selkäni takana", ihmettelee Sini.

Hän kummastelee käytäntöä, että koulunkäyntiongelmista juorutaan heti lastensuojelulle. Sinin tuttavaäidille opetuspäällikkö oli kertonut, että koulusta voidaan tehdään lastensuojeluilmoituksia "vaikka joka viikko, jos halutaan".


Kuormittava apu: mitätöintiä, lyttäämistä, oletuksia

Perheelle päädyttiin tarjoamaan perhetyötä Ylöjärven lastensuojelusta vuonna 2010. Siitä muodostui Sinin arkea suuresti kuormittava rasite.

"Perhetyöntekijät istuivat, kyttäsivät ja syyllistivät minua äitinä. Sain kuulla että vanhemmuuteni ei ollut riittävä. Vaikka olisin tehnyt asiat hyvin, niin aina löytyi valitettavaa."

Sini kertoo, että hänet ohitettiin vanhempana joka tilanteessa, mitätöitiin ja lytättiin kasvattajana.

"Heidän mukaansa en nähnyt omaa osuuttani tilanteen ratkaisemiseksi. He vain olettivat, etten jaksa. Kun kysyin, miksi perhetyö sitten ei tee mitään, vaan keskittyy äidin syyllistämiseen, he vastasivat (asiakaspaperissa) lapsen toiminnan tulevan vielä paljolti vanhemman kautta, joten lasta ei voi vastuuttaa tilanteesta. En nähnyt käyntien jälkeen perhetyöntekijän kirjauksia, joten en myöskään voinut niitä tarkistaa."

Saatuaan kirjausnipun jälkikäteen hän oli tyrmistynyt kirjausten sisällöstä.

"Täyttä p:tä", hän kiteyttää.

Perhetyöntekijöiden ammatillisuus tuntui olevan täysin hukassa. Sini ei saanut käsitystä, kenestä tai mistä heillä oli huoli, mutta se tuli selväksi, että hänen äitiyteensä ei oltu tyytyväisiä. Sini kertoo työntekijöiden suorastaan pelänneen lapsia ja empineen jäämistä lapsenvahdiksi esimerkiksi äidin apteekkireissun ajaksi.

Sini lopetti perhetyön koettuaan sen täysin hyödyttömäksi ja kuormittavaksi.

Perhe sai vuonna 2010 apua Näsimentor Oy:stä. Näsimentorin työntekijä huomasi myös Sinin arjen suuret haasteet ja koettelevuudet. Hän oli sitä mieltä, että perhe tarvitsi paljon konkreettista tukea. Sinin mielestä lapset olisivat myös tarvinneet psykologisia tutkimuksia ongelmien syvempää ymmärrystä varten.

"Työntekijä kysyi minulta, jaksanko. Vastasin että en ole väsynyt lapsiin enkä elämään, vaan sossuun. Hänelle riitti, kun äiti sanoi että jaksaa. Hän oli mielestäni oikea ihminen työssään, mutta hänenkin lausuntonsa sossu tulkitsi itselleen sopiviksi", Sini huokaa.

Niinikään Elämänhallintapalvelut Visio Oy auttoi perhettä. Nämäkin työntekijät korostivat arjen haasteellisuutta, mutta pysyviä tukitoimia ei annettu. Vision intensiivinen perhetyö lopetettiin vailla perusteluja.

Sini kertoo perheelle tarjotun lopulta enää vain kuntoutusta Kauhavalla, ajatuksena "Ota tai jää vaille tukimuotoja".

Erityislasten kanssa muutto toiselle paikkakunnalle tuntui rajulta tuelta. Sini olisi halunnut konkreettista tukea tuttuun ympäristöön.

Sosiaalityöntekijät päätyivät keskimmäisen lapsen sijoitukseen. Lapsi muutti isälleen.


Lastensuojeluilmoitustehtailu: Viljakkalan koulu ei ymmärtänyt erityislapsia

Lastensuojelusta perhe ei kuitenkaan päässyt eroon, tästä piti huolen koulu ilmoituskäytännöllään. Suhteessaan perheeseen koulu myötäili lastensuojelun linjaa; lasten ongelmista syytettiin äitiä. Sossut nyökyttelivät tyytyväisinä: "Tilastollisesti, jos lapsi oireilee koulussa, ovat asiat huonosti kotona", hymisi sossu.

"Minun mielestäni vanhempi on oman lapsensa paras asiantuntija eikä koulun kanssa tarvitse puida vanhemman osaamista. Pitäisi riittää lapsen haasteiden ja vahvuuksien tunnistaminen. Miten tuetaan, millaisen tukiringin koulu ja koti pystyvät lapselle muodostamaan? Mitä kotona on huomattu ja tehty asialle", Sini kysyy.

Sekavuutta aiheutti myös se, että vanhimmalla lapsella opettajat vaihtuivat tiuhaan. Keskimmäisellä myös tapahtui paljon muutoksia, jotka kuormittivat herkkää lasta.

"Kerran lastensuojelutyöntekijät ilmestyivät koululle ilmoittamatta. He eivät päästäneet lastani kotiin, pitivät erityisopettajan huoneessa lukkojen takana", Sini muistelee.

Lastensuojelutyöntekijät ovat asiakirjoissaan olleet sitä mieltä, että Sini äitinä olisi voinut vaikuttaa lastensa koulussa olemiseen olemalla mahdollisimman vahva vanhempi kotona.

"Missä yli-ihmisen ominaisuudessa minä kouluympäristön olisin hoitanut? Sekin oli minun vikani, että opettajat olivat avuttomia ja tekivät vain lastensuojeluilmoituksia. Sitä paitsi ne ilmoituksetkin olivat ihan hulluja. Ne pitäisi kaikki laittaa uusintakäsittelyn."

Sini aavistelee ilmoitusten perustuneen pitkälti juoruihin esimerkiksi äidin terveydentilasta.

"Onko koulu pitänyt huolipiiriä jonkun vanhemman tai ystävän kanssa?" kysyy Sini.

Käsittämättömän tilanteesta tekee se, että kaksi vanhinta lasta saivat psykiatrisissa tutkimuksissa diagnoosit, joista löytyi selitys vaikeuksille oppimisessa ja kouluympäristössä, mutta heidän tilannettaan ei silti tunnuttu ymmärtävän.

Sini kertoo turhaan pyytäneensä erityistä tukea ja kouluavustajaa  –  ja lasten jääneen niitä ilman. Koulun käytöntänä oli jättää "ongelmaoppilaat" luokalle.


Huolipiiriläiset, vaikenijat ja korvansasulkijat: Lapsi unohtuu, kun aikuiset pätevät


Sinin mukaan hänen kotikunnassaan oli tuurista kiinni, kuka kulloinkin oli asioita hoitamassa, ja siitä riippui puolestaan palaverien onnistuminen. Joka tapauksessa tuloksena oli perheensisäinen katastrofi, sillä asiattomat palaverit rikkoivat luottamuksen, ja perhe tunsi jäävänsä palloksi eri tahojen väliin.

Viranomaiset tuntuivat jakautuvan huolipiiri-istujiin, vaikenijoihin tai korvansasulkijoihin. Perhekeskuksen ja koulun välillä Sini aisti valtataistelua; hän koki, että koulu tyrmäsi vanhempaa auttavat tahot ja halusi sulkeutua omaan sisäpiiriinsä.

"Miten lapsen edun ja oikeuden toteuttamisesta tehdään egojen temmellyskenttä, jolla kilpaillaan, kuka määrittelee ja analysoi vanhemman taidot puutteellisiksi nopeimmin? Samalla hukataan koko lapsi pelistä pois."

Lastensuojelun Sini koki toimivan hyvässä yhteistyössä vain niiden kanssa, jotka puolsivat huostaanottoa. Vanhin lapsi jäi lopulta kotiopetukseen koulun laiminlyöntien takia.

Koulu tappoi motivaation Sinin lapsilta. Samanlaisten ongelmien parissa ovat painineet lukuisat muutkin  kyseisen koulun oppilaat vanhempineen.
Rehtori on pyytänyt monta kertaa Siniltä anteeksi, mutta Sini ei ole huomannut käytäntöjen muuttuneen.


Kauhistuttavat kotikäynnit: päähuolena riittämätön vanhemmuus

Oli talviloma vuonna 2011. Sinillä oli kotonaan omien lastensa lisäksi tuttavan lapset. Perhe vietti mukavaa vapaapäivää, tuttavalapset leikkivät pihalla.

Pian rappusilla seisoi kaksi tuttua sosiaalityöntekijää. Sini kysyi, kuinka he voivat tulla ilmoittamatta. Työntekijät vetosivat huoleen.

He astuivat sisään, joten Sini käski lapset omaan huoneeseensa. He kuitenkin kuulivat kaiken, koska asunto oli pieni.

Huoli siis oli, mutta Sini ei saanut tarkempaa selvyyttä, kenestä täi mistä. Huolten ristiriitaisuus hämmensi, kunnes Sini viimein sai kuulla päähuolen: vanhemman riittämättömyyden. Sini muistelee tyrmistyneenä sossun toteamusta ja erästä huostaanoton perustetta: "Sinä olet lasten kanssa yksin asuva äiti, sinulla ei ole miestä."

He saapuivat myös toisen kerran, 2013 syksyllä, ilmoittivat tosin sillä kertaa etukäteen.

"Tulivat asiakseen kertomaan, kuinka huono vanhempi olen, eikä koulun ammattitaidossa ole mitään vikaa; minä olin se ongelma", Sini muistaa.

"Kysyin, olivatko he lukeneet psykologin yhteenvetoa tai rapotteja, joissa todetaan mm. kehitysviivästymä. Kaksikko ei osannut sanoa asiaan mitään. Sain vain kuulla valitusta vanhemmuudestani."

Sinillä oli tuolloin kylässä hyvä ystävä, jolta pyysi toisia korvapareja, etenkin koska ystävä oli tehnyt lastensuojelutyötä.

"Ystäväni on äärimmäisen rauhallinen, mutta hänkin meinasi täysin kilahtaa asiattomaan käytökseen. Itse olen hillinnyt itseni, koska tiedän, että muuten olisi kirjattu äidin aggressiivinen käytös. Myöskään palavereihin en ole voinut ottaa mukaan ketä tahansa, koska mikäli lähipiirini olisi (oikeutetusti) kilahtanut, niin sitäkin olisi käytetty minua vastaan."

Sini kertoo, että vanhimman pojan palaverissa vuonna 2014 apua ei herunut enää mihinkään, koska hän äitinä ei suostunut huostaanottoon.

Sini kuvailee, kuinka sossu oli ottanut narsistisen ilmeen ja mukavan asennon tuolissaan, ristinyt jalkansa ja kysynyt: "Nyt kun me kaikki toimijat olemme kertoneet, ettemme pysty poikaasi auttamaan, niin jos
sinulla Sini olisi nyt taikasauva, mitä toivoisit?"



Kantelu Eduskunnan oikeusasiamiehelle: äiti ei hyväksy lapsen edun polkemista

Sini laati Eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun lastensuojeluviranomaisten toiminnasta. Hän kritisoi kantelussaan myös Perheneuvolan toimintaa ja nosti esiin erityisen tuen antamisen laiminlyönnit koulun taholta.

Hän korosti lapsen oikeutta perhe-elämään, tutkimuksiin, hoitoon ja koulunkäyntiin ja toi esiin, että huostaanotto, sijoitus tai lapsen suljettu osasto eivät ole hyväksi. Hän totesi, ettei äitinä hyväksy sitä,
että lapsen etu ja oikeus eivät toteudu toimitahojen asenteiden, resurssipulan tai lakisääteisten velvollisuuksien laiminlyönnin johdosta
.

Sini tietää, että vanhemman toivoessa lapselleen esimerkiksi avustajaa koulunkäyntiin, on viranomaisella neuvontavelvollisuus; asiakkaalle on selitettävä hänen oikeutensa ja viranomaisen velvollisuudet. Asiakkaalla on mahdollisuus tehdä hakemus, johon viranomaisten tulee harkinnan pohjalta laatia valituskelpoinen päätös. Tällaista ei Sinin mukaan kuitenkaan ole esitetty, vaan koululla on vain selitetty, että lapsi ei ole erityisen tuen tarpeessa.

Valituksessaan Sini mainitsi myös sen, että lastensuojelun toimintatapa ei ole tukenut vaan kuormittanut koko perhettä kohtuuttomasti. Perhetyö on ollut syyllistävää. Konkreettista apua ei ole annettu. Tukitoimia on aloitettu, mutta perusteettomasti lopetettu. Konkreettisen avun tarve sekä koulussa että kotona on tullut monissa tutkimuksissa ja havainnoissa esiin, mutta jätetty huomiotta.


Valheellisia vastineita, huostan salaista järjestelyä ja oikeusasiamiehen moitinta

Oikeusasiamiehes sai myöhemmin vastineet tahoilta, joita kantelu oli koskenut. Omassa vastineessaan lastensuojelu väitti TAYS:n päättäneen sijoituksesta lastensuojelun kanssa yhdessä. Tästä TAYS:lla oli erilainen käsitys. Sen jälkeen asiasta oli pyydettävä kirjallinen vastine sairaalalta.

"Papereista selvisi myös, että Perhekeskus ja lastensuojelu olivat järjestäneet minulta salaa viranomaisneuvottelun, jossa huosta-asia oli jo sovittu. En ollut tuosta tietoinen, enkä ollut antanut kenellekään lupaa puhua lapseni asioista ilman minua. Palaveri oli merkitty hoidonsuunnitteluneuvotteluksi viranomaisten kesken. Koulu, Perhekeskus ja lastensuojelu siis järjestävät keskenään kokoontumisia vanhemman selän takana."

Sini kertoo vastineiden olleen täynnä valhetta. Hän kiittää onneaan, että oli säästänyt esimerkiksi sähköpostit todisteikseen.

"Miksi minulla on oltava todistenippu joka asiasta? Kantelussa ei voi syyttää viranomaisia asiattomista kommenteista tai puhelinkeskusteluista, mutta viranomaiset voivat kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa minun sanomisistani. Kansalaisella on olematon oikeusturva."

Äitinä Sini on ollut lapsistaan jo vuosia huolissaan, hakenut ja pyytänyt apua. Hän on puhunut avoimesti perheen tilanteesta.

Prosessin päätteeksi oikeusasiamies antoi koululle moitinnan todeten, että koulu on toiminut perusopetuslain vastaisesti. Oikeusasiamies saattoi käsityksensä myös Ylöjärven perusturvakeskuksen tietoon vastaisessa toiminnassa huomioonotettavaksi. Kantelun seurauksena Perhekeskus sentään on tehnyt korjausliikkeitä ja ymmärtänyt viimein, ettei kodin ja koulun välinen yhteistyö ole toiminut.

Valheellisten vastineiden takia prosessi on yhä auki.


"Taistelu ei saa olla ihmisoikeuksien toteutumisen edellytys"


Prosessin aikana Sini on urakoinut paperinpyöritykset, jotka mentaalisessa rasittavuudessaan ja ajankäytöllisesti ovat vastanneet kokopäivätyötä. Oikeusasiamiehen lisäksi hän on ollut yhteydessä sosiaaliasiamieheen, tietosuojavaltuutettuun, koulutuslautakuntaan ja opetuspäällikköön. Sinin asian selvittely on monin paikoin yhä vireillä.

Aivan oma operaationsa on puolestaan ollut erityislasten hoitotukien hakeminen Kelalta. Taisteluntäyteinen arki ei enää yllätä Siniä, mutta hän ei hyväksy sitä, että joutuu jatkuvasti valittamalla hakemaan oikeutta perheelleen.

"Valittamiseni vuoksi yhteiskunta lokeroi minut vaikeaksi vanhemmaksi, kuten monet muutkin", kertoo Sini ja lisää totaalisesti väsähtäneensä valitusputkeen.

Hän jos kuka on huomannut, että totuus ja oikeudenmukaisuus ovat yhteiskunnassamme raskas taakka. Ihminen joutuu vastoinkäymisiin pitäessään niistä kiinni:

"Yhteiskunta ei kohtele hellästi ihmistä, joka rimpuilee irti vanhoista asetelmista."


Lokakuun liikkeen toimittajat ovat Siniä haastatellessaan tutustuneet perheen lastensuojelun asiakirjoihin.


Poliisi teki tarinan perheen kotiin kotietsinnän. Lue juttu: Viljakkalan pommiuhkaus: Poliisi teki kotietsinnän
UUSI: Pommiuhka ̶ erityislapsi epäiltyjen listalla


Muita julkaisuja aiheeseen liittyen:

☞ Perusturva korvasi 1500 euroa sijaisnuoren kärsimyksistä

☞ Kristan tarina V: ”Hanttiin panemalla tunsin eläväni”
☞ Kunnon vanhemman standardi 
☞ Kuka suojelisi ammattilaisuhreja lapsilta?
☞ Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
☞ Varhainen huoli ja puuttuminen - mielen sairautta
☞ Koulukiusatun äidin tuska: "Lapseni yritti itsemurhaa."
☞ Tampereen Takahuhdin koulu hyväksyy koulukiusaamisen
☞ Koulukiusaaminen räjähti käsiin
☞ Kuusi vuotta helvetissä
☞ Barometrin kertomaa
☞ Koulukiusaamisen karut kasvot
☞ Laki on niin kuin se luetaan
☞ Kotikoulu on oiva vaihtoehto
☞ Harrastustoiminta osaksi perusopetusta ja varhaiskasvatusta

☞ Lokakuun liike selvittää lastensuojelun nykytilaa
☞ LAPSILTA KIELLETTY: Lokakuun liike on dokumentoinut jo kymmenien sijaisnuorten elämäntarinoi
☞ Lokakuun liike perustanut RINGIN lasten suojelemiseksi 
☞ Ikonen: Kansanvalistusta lastensuojelun asiakkaalle
☞ Bergström: Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa
☞ Opas lastensuojelun asiakkuuteen joutuvalle

27 Comments

    Perheeni tarina

    "Yksittäistapauksia" väkivaltiosta
    Perheeni tarina -sivuille toimitetaan vaiettuja "yksittäistapauksia".
    Jos sinulla on tarina kerrottavana tai kotivideo julkaistavana, luethan ensin julkaisuehdot täältä ja ota sitten yhteys toimittajiimme:
    [email protected].

    Lisää tarinoita täällä:

    *Kauhutarina
    LL-Kotivideot
    "Mielivaltaisia huostaan-ottoja ei oikeastaan ole."
    – Seppo Sauro, LSKL.

    Perheadressit

    RSS Feed

    Tarinoita mediassa:

    Picture
    ☞Ani 

    Picture
    ☞Krista

    Picture
    ☞Kirsi 
    ja Lauri

    Picture
    ☞Jyly ja Johanna

    Picture
    ☞Tapani

    Picture
    ☞Roosa Anniina

    Picture
    ☞Heidi

    Picture
    ☞Vivian

    Picture
    ☞Sari

    Picture
    ☞Henri

    Picture
    ☞Mari

    Picture
    ☞Hely

    Picture
    ☞Mikko

    Picture
    ☞Milla

    Picture
    ☞Mirja

    Picture
    ☞Johanna

    Picture
    ☞Anneli

    Picture
    ☞Hanna

    Picture
    ☞Huosta-päiväkirja

    Picture
    ☞Uupunut äiti

    Picture
    Marjaana

    Picture
    ☞Mikael Gabriel 

    Picture
    Mareena
    1 & 2
    & 3

    Picture
    ☞Tiina B  1 & 2.

    Picture
    ☞Netta

    Picture
    ☞Maiti ja Ivika

    Picture
    ☞Pako 1 ja 2.

    Picture
    ☞Sami

    Picture
     ☞Ari

    Picture
    ☞Ida

    Picture
    ☞Thomas & Jennie

    Arkistot

    April 2016
    January 2016
    October 2015
    July 2015
    June 2015
    April 2015
    March 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    October 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014

    Kategoriat

    All
    Aluehallintovirasto
    Asiakirja
    AVI
    Eerika
    Hely-harvistola
    Isovanhemmuus
    Joensuun Lastensuojelu
    Kankaanpää
    Kerimäki
    Kotiintuloaika
    Kritiikki
    Lapsen Huolto
    Lastensuojelu Alkutapaaminen
    Lastensuojeluilmoitus
    Lastensuojelulaitos
    Mervi Maksimainen
    Mervi Sinivirta
    Nelivuotistarkastus
    Neuvola
    Oikeustoimikelpoinen
    Pedofilia
    Pedofiliahysteria
    Poliisikaksikko
    Punkaharjun Soslapsikylä
    Rattijuopumus
    Savonlinna
    Savonlinnan Lastensuojelu
    Seksuaalinen Hyväksikäyttö
    Sijaishuolto
    Sosiaalipäivystys
    SosiaalipäivystyS
    Sosiaalityöntekijä
    SOS Lapsikylä
    THL
    THL + Laaja Terveystarkastus
    Touko Tarkki
    Vantaa Lastensuojelu
    Vantaan Lastensuojelu
    Vilja-Eerika
    Viranomainen

    RSS Feed

    Touko Tarkki, Eerika Tarkki, Vilja Eerika, Marja-Lea Tarkki, Vilja Eerika, Eerika, Eerikan murha, Sirpa Laamanen, Touko, Tarkki, Askola, lastensuojelu, huostaanotto, viranomaisrikollisuus, perheoikeus, lastenoikeudet
    Lokakuunliike.com Pagerank
INFO-sivu
takaisin alkuun

Huolilaskuri
Lokakuun liike on ihmisoikeusliike: rakenteellista sosiaalityötä, tutkivaa journalismia, valtakunnansovittelua, kansansivistystä ja viranomaistarkastustoimintaa tukevaa kolmannen sektorin työtä.
Picture